Joulu-Kalat

Tämä tarina kertoo muutamasta kaveruksesta, jotka joutuivat taannoin Lähi-Idän matkallaan selkkaukseen. Sapelia kalisteltiin, kuin tiernapojissa ikään ja meno ja meteli oli melkoinen. Tämän tarinan vuoksi on turha ukista. Tämä tarina nimittäin on tosi...

Siellä oli mukana alkujaan vain Juutas Illikainen Kokemäeltä, Huonompi Arttur skandinavian periltä sekä joku Orell Suomutunturin takaisesta kairasta. Orell oli suppa-tutkija. Suppahan on pieni kuoppa, kuten kaikki tiedämme. Muut miehet tunsivat onsilot. Onsilohan on puolestaan pienen jäätikön vuorenseinämään kovertama kuoppa. Tutkimusmatkalla he olivat. Heidät oli lähettänyt Eu-parlamentti onsilon Eu-lainsäädännön muutosesityksen vuoksi. Mitä he Lähi-Idässä tekivät, kun jäitä ei ole nähty edes grogilasissa ja hiekka on aikaa sitten tasoittanut isommatkin kuopat? Epäillään, että heillä olikin peitetehtävä ja olivatkin jossakin salaisessa tehtävässä.

He olivat saapuneet Punaisen Meren rantaan kamelikaravaanin matkassa. Matkassa heillä oli suuri laatikko. Meri oli vielä jollain opilla ylitettävä. Satamassa kahvilassa he tapasivat teetä imevän turbaanipäisen miehen, joka väitti omistavansa laivan ja vievänsä heidät meren yli. Miehet olivat yllättyneitä turbaaniukon sujuvasta suomen kielestä. Paljastuikin pian, että mies oli joku Karppinen, liikkunut aikanaan liukkaasti vesillä.

Ennen keskiyötä miehet lähtivät tutustumaan laivaan. Laiva oli iso, soutaa ei ainakaan tarvinnut, koska paatissa oli purjeet. Keulaa koristi ison valkoisen linnun nokka. Kalaveneenä alusta ei oltu käytetty. Sen paljasti valkea parras. Vakalaitainenkin se oli. Kapteeni esitteli tärkeimmät miehensä. Ensin oli maston juuressa köysinippua selvittelevä Helmer Ibas Sisiliasta. Toimi muka laivan ensimmäisenä perämiehenä, vaikkei merimieheltä näyttänytkään. Taisi olla luonteeltaan melko kiivas. -Kika-laatua pitää värin olla se huusi silmät palaen kun esitteli vasta maalattuja kajuutan seiniä. Muut miehistön jäsenet olivatkin kaikki suomalaisia. Toisena perämiehenä toimi Sulevi- M. Parolasta. Kirjoittajallekin tuttu mies.

Viimein lähdettiin vesille. Matkustajien ja laatikon lisäksi ei muuta kuljetettavaa juurikaan ollut. Siksi painolastiruuma oli lastattu noin pesäpallon kokoisin kivin. Ilkka Harju Suomusta (tokkopa osasi olla mitään poliittista kantaa) vastasi ruumasta. Toista maata oli Aslak Olmi. Piikki tai paremminkin tikku havupuisesta ovipielestä oli tökännyt sen persauksiin ja siinä paljastui todellisuus: varma demari, koska jurotti kuin Lipposen Paavo! Tietenkin jurottamiseen oli toinenkin syy. Jos nyt kankku tulehtuu niin kuin joskus aiemmin. Aikaa siitä lie jo vuosikymmen. Piikki oli silloin uponnut toiseen kankkuun ja istumaan ei kyennyt kuin toisella poskella. Ei siis ihme, jos turpa oli mutrulla! Kaikki näkivät, että mies kärsii kauheasti. Näiden esiteltyjen lisäksi kurkki joku lusmu ikkunasta. Hänen nimensä ja tehtävänsä ei käynyt selväksi.

Kapteeni seilasi taitavasti. Aslak sanoikin, että hän on kuin Vaaran Tane ulapalla! Siinä se oli vasta ollut taitava venemies. Inarilla oli purjehtinut ja kalastellut, vaikka veneen pohja oli kuin nurin käännetty kielas. Kai se oli perinyt taidon isältään. Muutoin vene oli komea, koko hela kampe! Lapissa samanlaista ei oltu aiemmin nähty.

Aamu jo alkoi sarastamaan, kun laiva rantautui meren toiselle rannalle. Mitään kaupunkia ei ollut, ei edes satamaakaan. Vain syvä kallioranta. Hieman miehiä ihmetytti, kun rantadyynien välissä oli panssarivaunu. (englanniksi tank) Eri asia olikin se, että vaunu oli epäkuntoinen. Jospa se olikin siihen jätetty rauhan merkiksi, koska sen piipusta pilkisti valkoinen kyyhky.

Vasta jälkeenpäin Juutas muisti mitä erikoista linnussa oli. Yksi sulka vaikutti erilaiselta. Verta! Sulka oli verinen. Oli kuitenkin liian myöhäistä palata takaisin. He olivat jo ehtineet kävellä vuorten juurelle. Ja kohta, kuten Illikainen oli aavistanutkin, heitä piiritti hiljaisten, valkoisiin kaapuihin pukeutuneiden miesten joukkio. Tummaihoisia, paitsi yksi, joka vaikutti johtajalta. Oli itse asiassa vähän saman näköinen kuin eräs USA:n entinen presidentti. Kuitenkin hänen kaksoisolentonsa oli britti, lordi Windsor. Vain klyyvari oli vaatimattomampi. Mies oli kuitenkin pesunkestävä amerikkalainen, joka johti tätä pientä terroristijoukkoa. Hän hymyili vienosti kuin tiine orava ja kohtapa alkoikin tapahtumaan.

Jenkki iski miekallaan ryhmän laatikkoa. Miekka särki laatikon lukon ja kuului vain helähdys. Tämä provokaatio sitten myös särki hiljaisuuden ja toimettomuuden.

Jenkki oli todennäköisesti ateisti, mutta muut selvästi muslimeja. Nimistäkin sen saattoi arvata, kun he taistelun tuoksinassa kutsuivat nimillä toisiaan. Yksi oli nimeltään Mullah. Venäytti kuitenkin pian selkänsä oli pois pelistä. Huusi maassa vain: auta Allah! Naisenkasvoinen nuorukainen oli kuitenkin kova pala. Huusi jotakin kerrassaan käsittämätöntä ja sillä oli aivan pikimusta kita. Tokko se mustaksi oli mustikan pureskelusta mennyt. Olipahan vain joukon rahastonhoitaja ja kirjuri ja tykästynyt mustekynän makuun! Puolustajien määrä oli pieni. Eri ääni kuitenkin alkoi olla pian kellossa. Yksi hyökkääjistä oli laskenut alleen ja Arttur keksi heittää yhden terroristin silmille hyökkääjän alta löytämänsä liejut. Okko Kamukin olisi ollut iloinen siitä sinfoniasta joka silloin alkoi. Valkokaapuinen alkoi kirkumaan kuin kuuteen oktaaviin pystyvä inka-tyttö, röyhkeä Yma Sumak, rillipäinen mustatukkainen neito.

Ei mennyt enää aikaakaan, kun hyökkääjät oli lyöty. Osa virui loukkaantuneina. Osa oli paennut tai mennyt paratiisin 70 neitsyen tykö. Orell tuumasi pölyn laskettua ja kun oli varmistunut ettei hyökkääjistä ole enää vaaraa: onpa surijoita nyt niiden tukikohdassa! Siinä ne nyt viruu. -Tana, kun oli hauskaa, totesi Juutaskin!

Niin, onneksi laatikon sisältö ei särkynyt. Paljon ei ollut matkaa enää matkalaisten määränpäähän, sulttaanin luo. Sulttaani Aka Pe Asaks Ira Pupu Ben Jortikka odottikin jo heitä. Sulttaani oli perso haaremilleen mutta erityisesti lännen alkoholipitoisille juomille ja niitähän sankareillamme oli koko iso laatikollinen. Ja matkan lopullinen tarkoituskin alkoi selvitä.

Matkan maine paisuu tarinaa uudelleen kerrottaessa. Sulttaani Jortikka kuulemma juotiin ensin suohon. Sitten nautittiin juomista ja muista iloista. Haaremin naisille tarjottiin ensin jokunen pullo hiilihappopitoista juomaa. (alc 4,7%) Eunukeille annettiin vain muutama putkilo hailiaa simaa, jotta älyäisivät pysyä syrjässä.
Sankarimme ottivat kossua, niin kuin tosimiehet kuulemma tekevät. Lantringiksi Orell valitsi lakkaliköörin. Muut joivat raakana. Osa lakkalikööristä tarjottiin naisille vain kerran. Tanu oli aine naisten mielestä. Toista kertaa ei annettu, etteivät simahtaisi.

Melko usein Jortikka nosti päätään ja vaati osuuttaan. Sille tuntui kelpaavan mikä vain. Ja saikin. Ennen kuin se lopullisesti simahti, ehti se vielä mainita rakkautensa kohteen: Koff Stout, ainiaan!