Viime käyntejä
Viikonloppu 9. - 10.1.99
4
viikkoa maltoin olla käymättä. Nyt lähdettiin käymään
tuoreen eläkeläisen, Veskun kanssa. Pakkasta -29, kämpässäkin
-19. Kävimme kanavan laidasta muutaman jätkänkynttilän.
Lunta saapasvarren verran. Metikössä vielä huono kelkkakeli.
Lamppuöljy oli umpijäässä. Näytti pullon kyljessä kestävän
vain -17 astetta. Sunnuntaina laitoimme aurausmerkkejä.
Tarkoitus pitää tie auki talven ajan.
Viikonloppu
15. - 16.1.99
Hieman
hirvitti lähteä illalla mökille, kun Pellossa oli vielä
aamulla ollut -36 astetta. Mutta ei huolta. Klo 20:30
olin mökillä ja pakkasta enää -26 ja sisällä -23. Kämppä
kuitenkin lämpeni yllättävän nopeasti ja lämpö nousi neljässä
tunnissa 38 astetta. Aamuksi oli lauhtunut ulkona jo miinus
seitsemään. Tein vähän lumihommia ja ajelin kelkalla polunpohjia.
Valmistelin helmikuun lopun juhlia, mutta siitä myöhemmin.
Onneksi lähdin lauantaina Tornioon. Lumimyrsky oli Torniossa
yöllä kova. Jos samalla tavalla tuiskutti mökillä, sitä
ei tiedä, milloin olisi pois päässyt
Viikonloppu
22. - 24.1.99
Vaihteeksi
Veskun kanssa kahdestaan. Pakkanen kiristymässä. Lunta
oli viikossa satanut kolmisenkymmenta senttiä. Alkaa olla
lyhytjalkaisella metsässä ongelmia kävellä. Kelkka oli
myös vaikeuksissa paksussa puuterissa. Kävimme Koijusaaressa
saunomassa. Ja maistoimme rapuja. Ei ole nälkäisen evästä.
Viikonloppu
12. - 14.2.99
Elämä
alkaa palata Tarralle: Paikalla olivat Vesku, Unto ja
Anja sekä minä Ainon kanssa. Pari viikonloppu pitelin
pakkasta kotona, ei tullut lähdettyä runsaan 45 asteen
pakkasiin. Jokohan nyt talven selkä alkaa taittua. Perjantai-illan
-19 astetta sisällä ei enää tuntunut miltään. Ja kun ulkona
piteli vain runsaan kympin pakkasta, niin kämppäkin lämpeni
nopeasti. Sunnuntaiksi lauhtui jo lähelle nollaa. Laittelin
lihoja kuivumaan. Ajelin malliksi vähän puita. Ja tein
lumitöitä. Kalastus antaa vielä odottaa.
Viikonloppu
19. - 21.2.99
Juhlavalmisteluja.
Paikalla nyt Vesku, Unto, Timo, Tuulikki, Taimi ja Mikko
sekä minä Ainon kanssa. Siisti keli. Pakkasta vain muutama
aste.
Viikonloppu
26. - 28.2.99
Juhlahumussa.
Paikalla väkeä kolmisenkymmentä henkeä - kuka kutsuttuna,
kuka kuokkimassa. Onneksi ruoka ja juoma riittivät. Kämpässä
oli lievästi sanoen täyttä. Illan päätteeksi raketit taivaalle.
Siisti keli. Pakkasta vain muutama aste.
Viikonloppu
5. - 7.3.99
Mikan
kanssa kahdestaan. Kävimme pilkillä. Liekö kotikenttäetu,
kun sain enempi kiiskiä, kuin Mika. Naapurissa Unto, Aaro
ja Hannu. Lauantaina Tornioon. Sunnuntaina taas takaisin:
Pojilta oli kelkka jäänyt Kiettimensaaren laitaan. Sitä
hakemaan. Soseessa haku jäi kuitenkin puolitiehen. Ensi
pyhänä uusi yritys.
Viikonloppu
12. - 14.3.99
Yksin
mökillä. Naapurissa kuitenkin Unto ja Vesku. Hakkasin
verkkokepit jäästä irti ja laitoin verkot. Ajelin levätessäni
puita jonkun reellisen. Aurinko paistoi. Kevät taitaa
lähestyä jo kelienkin puolesta.
Viikonloppu
19. - 21.3.99
Oman
"kylkiluuni" kanssa mökillä. Harmaata ja sateista.
Lämpöä -2 - +2 astetta. Verkoista hauki ja matikka, molemmat
1,5 kiloa. Ajeltiin loput pinot metsästä. Lumet putosivat
vihdoin katolta.
Viikon
lomalla 26.3. - 5.4.99
Viikko
Tarralla vierähti nopeasti. Kelit muuttuivat Pääsiäiseksi
mahtaviksi hankikeleiksi. Välillä vain kova tuuli aiheutti
haittaa. Kerrankin löytyi kohtalainen pilkkipaikka. Sain
useita komeita ahvenia, joista suurin 700 gr. Kilomäärissä
ylittyi koko aikaisempi Miekojärven pilkkisaaliini viikon
aikana! Verkot ja launit antoivat jonkun matikan.
Viikonloppu
9.4. - 11.4.99
Mahtavat
hanget. Saa kävellä missä vain. Ajelin joitakin kuostoja
mökille. Pilkillä parikymmentä ahventa. Verkot tyhjiä.
Launissa pikku matikka. Nuottamiehet saivat muikkua parisataa
kiloa. Laihaa on. Ilmari ja Lohjan Reiska ilmestyneet
kevättä viettämään. Öisin tiukat pakkaset, päivällä aurinkoa.
Sirkkakosken tie ravalla.
Viikonloppu
16.4. - 18.4.99
Lämpöasteita
jo muutaman päivän. Hipoo jo kymmentä. Ei hankikeliä.
Upottaa vain. Kelkalla ei tahdo päästä järvelläkään. Vesi
vain lentää ja sohjo tukahduttaa kelkan. Pilkillä paritkymmenet
ahvenet. Verkot tyhjät, mutta launissa matikka.
Viikonloppu
23.4. - 25.4.99
Pekan
kanssa pilkillä. Saimme pienen säkillisen ahvenia. 300
kpl ja n.12kg. Valitettavasti enimmäkseen pientä. Verkosta
taimen 3,8kg. Lumet jatkavat sulamistaan. Jäällä kostea
kelkkakeli.
Vappuviikonloppu
30.4. - 02.5.99
Kevään
eteneminen pysähtyi. Pakkasen puolella päivälläkin. Jonkin
verran ahvenia pilkillä, mutta edellisen viikonlopun kaltainen
syönti ei toistunut. Verkossa hauki ja matikka. Jää yllättävän
ohutta, kelkalla kuitenkin vielä uskalsi kulkea.
Viikonloppu
07.5. - 08.5.99
Viikossa
ei ole kevät edistynyt tippaakaan! Jää kuitenkin ohentunut
altapäin. Liekkö enää vaaksan paksuista. Otin verkot pois.
Verkossa kaksi haukea. Sahailin ja pilkoin rankoja. Lähdin
kuitenkin jo lauantaina aamupäivällä Tornioon remonttihommiin
ja äitienpäiville.
Lomaviikko
14.5. - 23.5.99
Tultiin
käymään Ainon kanssa. Pakkasia yöllä, eikä päivälläkään
lämmintä. Vesku vielä kuljeskeli jäällä. Itsellä ei ollut
sinne halua. Sunnuntaina Aino lähti Tornioon ja minä jäin
"lomailemaan". Sunnuntai-iltapäivänä tervasin
nuottaveneen. Kolasin lumia kelkkareitille kesävarastointipaikkaan.
Jäät alkoivat selvästi mustua. Katselin töllöstä formulan
ja Suomi-Tsekki -loppuottelun. Harmitti hiukan. Käväisin
laskemassa verkot Kuusilahden sulaan.
Maanantai
Pilkoin puita 5-6 tuntia. Rantaporeet laajenivat. Kävin
verkoilla. 6 pienehköä haukea saaliiksi jäälauttojen seasta.
Sammakot kurnittelivat lahden liejulla. 1. sääski pisti
peratessani kaloja rannalla. Illalla hajoittelin lumikasoja
ja saunoin. Teeret pitivät peliään jäällä.
Tiistai
Aamulla seurasin oravan yrityksiä päästä lintulaudalle;
onnistuihan se, vaikka olin yrittänyt tehdä homman mahdottomaksi.
Lopuksi käpytikka tuli ja viskoi siemenet maahan. Pilkoin
puita neljään iltapäivällä. Siihen mennessä jäät liikahtaneet
1,5 metriä, parin tunnin päästä n. 6 metriä.
Keskiviikko
Heräilin klo 5.00. Orava jälleen lintulaudalla. 6.30 Aloin
pilkkomaan puita. Aluksi kuitenkin tunnin verran sahan
korjausta. Jäät liikehtivät 5-60 metriä pohjoiseen. Lopetin
puuhommat 16.30. Levittelin vielä viimeisiä jäitä pihalta
ja saunoin. Puoli kymmeneltä laskin verkot rantaporeisiin.
Torstai
Klo. 6.30 heräsin. Jäälautat verkon päällä, mutta kukku
kuitenkin näkyy! Kaadoin ja pinosin seuraavan vuoden puu-urakkaa
metsässä kahdeksasta puoli kahteen. Verkoista sain hauen.
Piti vain jälleen toimia Urho-luokan murtajana, että sai
verkot veneeseen. Vasta saapuneet kirjosiepot olivat jo
parittelupuuhissa. Haravoin lehtiä ja purukunttaa 5 tuntia.
Sääskiä lähes haitaksi asti. Jäiden seassa suuria avoimia.
Lämmintä jo 15 astetta.
Perjantai
Orava juoksenteli seinää pitkin ja herätti 6.30. Kahdeksasta
yhteen olin metsässä: puusavotta valmistui! Tukalan kuumaa:
klo 13 21 astetta ja nousi vielä pari pykälää. Haravoin
vielä vähän pihaa. Aino saapui 19.30. Siitä alkoi taas
normaali keväinen viikonloppu. Lauantai jälleen lämmin
+21. Siivosin varaston, pilkoin varapuita, istuteltiin
siemeniä yms.
Viikonloppu
28.5. - 30.5.99
Potunistutusta
suunnittelemassa. Pellot kuitenkin liian märkiä, istutus
siirtyi. Laitoin Yamarinin vesille ja vein katiskan karille.
En onneksi laskenut verkkoja, sillä sunnuntaina aamu valkeni
lumimyrskyssä. Kellään ei ollut järvelle asiaa. Puut taipuilivat
tykkylumen painosta. Lehti koivussa 50-pennisen kokoista.
Kotimatkalla 10-15 senttiä lunta tiellä. Taiteilua kesärenkailla.
Viikonloppu
05.6. - 06.6.99
Lauantaina
Pudasjärvellä Hessun lakkiaisissa ja vasta illalla mökille.
Vesku ja Unto olivat saaneet potut (koneella) peltoon.
Katiskassa pikku ahvenia. Laskin kasvamaan. Mansikoille
toinen hillakuoriasmyrkytys. Lämpöä 6-7 astetta.
Viikonloppu
11.6. - 13.6.99
Helteessä!
Lauantaina vain 20-21 mutta sunnuntaina 28,5 astetta varjossa.
Kaivinkoneen piti tulla, muttei tullutkaan! Ensi pyhänä
sitten... Tyhjennettiin talli romuista.
Viikonloppu
18.6. - 20.6.99
Kaivinkone
vieraili kellarikuopan kaivuussa ja Pentin ja Veskun rantojen
ruoppaamisessa. Helena loppui lauantaina. Ilta kului vaisuin
mielin.
Juhannuksena
24.6. - 27.6.99
Jussin
aika tuli ja meni. Perinteisesti. Lämmintä, vaikkei hellerajaa
rikottukaan. Lapioin salaojalle reitin kellariin.
Viikonloppu
02.7. - 04.7.99
Perjantai-aamuna
pikahälytyksellä mökille; K-Rauta sai kellarikamppeet
auton lavalle ja menoksi. Onneksi oli pitänyt poutaa,
muuten olisi 21 tonnin auto ollut vaikeuksissa jänkkätiellä.
Sain salaojat paikalleen ja Veskun ja Unton kanssa haimme
jonkun peräkärryllisen hietaa peitoksi. Sunnuntaiksi lämpö
putosi +11 asteeseen. Vihdoinkin. Sääskiä ollut toistaiseksi
erittäin vähän mökillä. Metsän puolella tilanne onkin
jo aivan toinen!
Viikonloppu
09.7. - 11.7.99
Vielä
viikko loman alkuun. Muurailin malliksi harkkoja. Kohtuullista
keliä. Vesikin on alempana, kuin viime kesänä kertaakaan.
Hillat supuilla.
Kesälomalla
16.7. - 15.8.99
"Kesäloma
kellarissa". Lomailemassa. Neljä viikkoa kului Tarralla
nopeasti. Sain kellarin kutakuinkin tehtyä. Kunhan vain
vielä maat ympärillä painahtavat, saan tehdä lopullisen
peittämisen. Kelit olivat hyvät: ei helteitä. Loppuajasta
päivälämmöt kymmenen kieppeillä. Muutama totaalinen sadepäivä.
Sääsket kateissa koko kesän! Pari hillareissua ja kerran
mustikassa. Kuuset keltaisina kuusensuopursuruosteesta.
Minäkö innokas kalamies? Viimeisellä viikolla verkot pari
yötä järvessä. Yksi ahven saaliina. Katiskalla kävin kerran.
Jokusia ahvenia. Mutta syksyllä.....
Viikonloppu
20.8. - 22.8.99
Vaikka
oli hieman sadetta luvattu, oli kuitenkin hieno, poutainen
viikonloppu. Lämpöä hieman toisella kymmenellä. Viikolla
halla oli vienyt potunvarsista latvoja. Kävin hakemassa
sorsapaistin ja Pentin kanssa nuotattiin. Kissankaloja.
En päässyt suorittamaan vielä kellarin lopullista täyttöä.
Sataisi vähän, että maa tiivistyisi. No, onhan tässä vielä
joku viikko aikaa.
Viikonloppu
27.8. - 29.8.99
Tuska
Mökkiläiselle, joka on asennoitunut ulkoaskareisiin, maatumasade
on tuskaa. Sellainen sattui lauantaiksi. Kuitenkin kellarin
lopullista täyttöä ajatellen se oli hyvä: ensi viikonloppuna
valmistunee, jos on vuorostaan poutaa.
Käveltiin kuitenkin Ainon kanssa sateesta huolimatta vaaroilla
ja saatiin mustikoita. Illalla vielä, sateen tauottua,
keräiltiin vaaraimia. Sunnuntaina aurinko paistoi täydeltä
terältä -kuten usein kotiinlähtöpäivänä.
Viikonloppu
3.9. - 5.9.99
Uusi kesä?
Edellisen viikonlopun sade oli vaihtunut lämpimään aurinkoon.
Talkoilimme kellarin piiloon ja vaimoväki aloitteli pottujen
kuokkimista. Puolukkaa saimme Ainon kanssa 7 ämpärillistä
puoleentoista tuntiin! Ensi viikonloppuna jos saisi loput
potut ylös, niin voisi alkaa harrastaa...
Viikonloppu
10.9. - 12.9.99
Min/Max-mittari (varjossa) oli viikolla saanut lukemat
+3 - +23. Nyt viikonloppuna noin 14 astetta ja yöllä +4.
Porukkaa vähän. Kuokimme pottuja, vähintäänkin oman osuuden
verran. Ensi viikonlopuksi ei enää etukäteen suunniteltuja
hommia. Puut kellastuvat. Paitsi kuuset, joiden ruosteneulaset
ovat jo osittain pudonneet.
Viikonloppu
17.9. - 19.9.99
Ruska näyttää parhaita puoliaan. Viikon pakkasöistä ei
tietoakaan. Sunnuntaiksi lämpeni jo neljääntoista asteeseen.
Verkolla taimen 1,2 kg. Nuotalla särkiä paljullinen. Muikusta
ei merkkiäkään.
Viikonloppu
24.9. - 26.9.99
Lehti lentää - muikut kateissa. Nuotalla vain pari siian
pentua, verkossa sentään kiloinen. Purkitin naudan paistia
pikkupurkkeihin. Lämpötila vaihteli +2 - +6 asteessa.
Nuotatessa kuitenkin tuli hiki.
Viikonloppu
01.10. - 03.10.99
Ei vielä onnea muikun pyynnissä. Lienee vielä vesi turhan
lämmintä. Kolmella vedolla vain kilo muikkua. Mutta 7.10
menemme työporukalla kokeilemaan onneamme. Ja jään sitten
viikoksi Veskun kanssa kalastelemaan. Siitä sitten lokakuun
puolivälin jälkeen.
Lomalla
07.10. - 17.10.99
Kymmenkunta päivää Tarralla. Menimme torstaina iltapäivällä
työporukalla (Janne, Mika ja Tony) kokeilemaan nuottaa.
Vaikka oli lievä vastaranta, päätimme vetää Tarrassa.
Pari kiloa muikkua. Pojat lähtivät vielä illalla takaisin
ja jäin viettämään viikkoa. Vesku tuli sitten lauantaina
kaveriksi ja yritimme muikkua vaihtelevalla menestyksellä.
Kovat pohjoiset tuulet estivät kotirannoilla nuottaamisen
(ja verkoilla käynnin) ja kävimme useita reissuja yli
järven kastuen myrskyävällä järvellä. Onneksi vene on
kuitenkin turvallinen pahallakin kelillä. Alkuun saalista
ei kertynyt juuri pataan pantavaksi, mutta loppuviikosta
saaliit paranivat. Kalaa tuli lopulta arviolta n. 30000
kpl, mutta se keskikoko!!! Mätiäkään ei kertynyt sillä
tavoin, kuin normaalikokoisilta. Saimme kuitenkin muikkua
purkitettua tarpeellisen määrän ja maistiaiset mätiä.
Verkoilla taimen, hauki ja matikoita. Lopuksi sunnuntaina
nostimme veneitä talviteloille.
Viikonloppu
22.10. - 24.10.99
Rauhallista Tarralla: Vain minä ja Aino. Vesku lauantai-illasta
alkaen ja Tuomas käväisi nuotalla. Muikkua ihan hyvin,
kiilasimme niistä runsaat 10 kiloa. Verkolla pari matikkaa.
Perjantai-iltana pikkupakkanen muuttui tihkuksi ja 5-6
asteen lämmöksi.
Viikonloppu
29.10. - 31.10.99
Muikun tulo senkun paranee kutupuuhien päätyttyä. Verkko
sitävastoin ei antanut mitään. Lähellä kuitenkin oli:
15 minuuttia verkkojen ylössaamisen jälkeen paikalle laskeutui
satojen, ellei jopa tuhansien koskeloiden parvi, joka
aloitti mahtavan kalastusnäytöksen silmiemme alla. Olisi
siinä saattanut olla lihaa verkoissa, jos en olisi ehtinyt
ottaa niitä ylös! Talvi ei anna vielä merkkejään.
Viikonloppu
5.11. - 7.11.99
Lunta pari senttiä. Tihkua. Lämpöä yksi aste. Kaakosta
kova tuuli. Kellarissa toistaiseksi lämpö asettunut +
4:ään.
Viikonloppu
12.11. - 14.11.99
Lunta nyt kymmenkunta senttiä. Myrskyä luoteesta. Lauantaina
+1, sunnuntaina miinusta 3. Kelkka hyrähti puolen vuoden
tauon jälkeen laakilla käyntiin! Käväisimme kotimatkalla
hirvipeijaisissa majalla.
Viikonloppu
19.11. - 21.11.99
Murtomiehiä
Vaikka olinkin kuullut murtautujista jo tiistaina, otti
kuitenkin päästä selvitellä murtomiesten toimia. Eipäs
paljon naurattanut, vaikkei vahingot niin järin suuria
olleetkaan. Mutta harmi se on pienikin harmi.
Perjantai-iltana kämpässä -5, ulkona -7. Lauantaiksi lauhtui
-2:een. Järvi oli jäässä. Peräti 3 senttiä teräsjäätä.
Ei vielä asiaa verkon laittoon, varsinkin kun sääprofeetat
ennustivat plus-asteita ja vesikelejä. Siihen vielä kovaa
tuulta. Saattaa jäät lähteä vielä, ellei nyt nopeasti
pakastu. Sunnuntaina oli jo vesikeli. Lunta oli nyt parikymmentä
senttiä.
Viikonloppu
26.11. - 28.11.99
Vaihtelevia kelejä
Perjantai-iltana oli mukava keli n. -5 astetta ja kuutamo
ja tähdet. Lauantai-aamuksi saapuikin vesisade ja myrskytuuli.
Sain verkot jään alle, kun jäätä oli jo noin kolme tuumaa.
Liukasta oli. Sunnuntaiksi taas keli muuttui aurinkoiseksi
ja pikkupakkaseksi. Verkoissa kolme matikkaa. Lunta enää
vain kymmenkunta senttiä.
Viikonloppu
2.12. - 05.12.99
Vieraiden kanssa
Nyt tulikin lähdettyä jo torstai-iltana mökille. Mukaan
lähti nimittäin osastoltamme Tony ja Irlannista isänsä
Billy ja siskonpoikansa Graig. Ummikkoja. Olin kuitenkin
varautunut englannin kieleen kertaamalla tärkeimpiä mahdollisesti
eteen tulevia sanoja. Kuten great tit. Ja vaikka pakkasta
olikin, jäi silti blue tit näkemättä. Vieraille tietenkin
Tarra oli ihmeitä pullollaan. Pakkanen vaihteli to-illan
seitsemästä lauantain seitsemääntoista. Verkoista saimme
5 matikkaa ja 3 haukea. Isoja lötkyjä. Lauantaina paluumatkalla
tulimme Aavasaksan ja Kukkolankosken kautta.
Palasin vielä samana iltana Tarralle Ainon kanssa. Pakkanen
oli kirinyt jo -23:een. Sunnuntaina -26:een. Verkoista
kolme matikkaa. Sunnuntaina tulimme kuitenkin jo pois,
vaikka maanantaina olikin itsenäisyyspäivä.
Viikonloppu
11.12. - 12.12.99
Viimeisen kerran
Pääsin tulemaan vasta lauantai-iltana. Ulkona -29, sisällä
kymmenen astetta lämpöisempää. Sain kuitenkin riittävän
lämmön yöksi. Nyt kun aion olla jonkin aikaa käymättä,
oli ohjelmassa muutoksia normaaliin. Otin verkot pois
ja laitoin narut kevääksi jään alle. 6 matikkaa ja hauki.
Pieni säkillinen kalaa. Hain joulukuusia kotiin ja myös
Untolle ja Pekalle. Rakensin linnuille oravilta suojatun
syöttöautomaatin, jossa siemeniä riittänee viikoiksi.
Kaadoin jäniksille haapoja. Otin matkaan pottuja kellarista.
Kellarissa lämpö plussan puolella, niinkuin pitääkin.
Taimenet ovat olleet kadoksissa. Jo toisena Jouluna peräkkäin
meillä syödään Norjan lohta tai kirjolohta. Onneksi muikkua
tuli syksyllä niin paljon, että ainakin mätiä on omasta
takaa.