Viime käyntejä

Yhteenvetoa kaudesta 2011

Tässäpä jälleen lyhyt koonti mökkikaudesta. Ehkä vähän muustakin. Ainakin niille, jotka kerran vuodessa haluavat käväistä lukemassa vuoden tiivistelmän. Miksei muillekin.

Alkuvuodesta piteli pakkasia. Jopa kovia. Niin sitten luonnollisesti sateetkin jäivät vähiin. Ja routa painui ennätyssyvyyksiin. Sen verran lunta kuitenkin satoi tammikuulla, että kun lapioin puureittien huonompiin paikkoihin lunta, sain puut ajettua tammikuun lopulla mökille. Onneksi puut eivät tällä kertaa olleet pahoissa paikoissa ja vähäinen lumi ei niin kovin hirveästi vaivannut. Tammikuun lopulla sain myös ladut tehtyä ensimmäisen kerran. Paksuimmillaan lumipeitto oli puolen metrin hujakoilla. Ensimmäiset suojakelit olivat maaliskuun alussa. Lumet alkoivat saada kyytiä huhtikuun alussa ja loppukuussa maa oli kutakuinkin paljas. Jäät olivat kohtalaisen vahvat, muttä lämmin kevät sulatti nekin normaalia aikaisemmin.

Kesäkelit vaihtelivat. Sanottiin, että meillä kesä oli lämpimin 50 vuoteen. Voi ollakin. Sadettajaa jouduin käyttämään useamman kerran. Poutajaksot olivat sen verran pitkiä.

Syksy jatkui lämpimänä. Ja talvi ei tahtonut saada lainkaan otetta. Järven jäätymistä saatiin odotella turhaan. Sitten kun jäätä alkoi tulla, tuli se niin epätasaisesti, että huh, huh! Ja välillähän jäät osittain lähti poiskin. Tällä hetkellä ei ole minkäänlaista varmuutta jäiden kantavuudesta. Loppuvuodesta tuli hieman luntakin ja 27.12. iltapäivällä Meltosjärvi ilmoittaa 37 sentin lumipaksuutta. Vuosi sitten vuodenvaihteessa vastaava luku oli 16 senttiä.

Puuhuoltoviikkoa vietimme toukokuulla. Pilkkeitä kertyi reippaasti ja pinojakin on metsässä odottelemassa kelkkakelejä. Syksyllä kaadoin muutaman pihapuunkin. On tuo puuhomma aika kovaa kahdelle vaivaiselle. Oikeastaan pitäisi yrittää unohtaa tuo kertarysäys. Ja tehdä hommia vähitellen. Mutta tuleeko silloin tehtyä? Voi olla että ei. On ollut myös ajatusta tehdä puita pahan päivän varalle. Sekin taitaa olla tämänkuntoisille aika pitkässä kuusessa. Kai se kylmän ajan mökkeily on jossakin vaiheessa vain ymmärrettävä lopettaa. Puuntarve vähenisi puoleen, jos joulukuusta maaliskuun alkuun jättäisi käymättä.

Linnut ja jänikset on ruokittu, kuten aiempinakin talvina. Säkkitolkulla siemeniä ja pähkinöitä on kulunut. Kassikaupalla muuta ruokaa. Lähinnä talipalloja ja –pötkylöitä. Haavat kaadettu ja suolat tarjottu tolppien nokassa.

Marjat ja sienet saatiin kohtuullisen hyvin. Odotuksiin nähden. Mustikkasato oli tänä vuonna murheen kryyni. Vähän ja nekin surkeita. Kuin huonosti kuivattuja. Mustikka korvattiinkin osin tänä vuonna punaisilla viinimarjoilla. Sieniin innostuttiin jälleen parin hiljaisemman vuoden jälkeen. Lähinnä keräsimme rouskuja. Niitä kun tuntuu piisaavan.

Kasvien osalta ei juuri mitään uutta. Potuista kasvoivat ainoastaan uudet perunat. Ne pyöreät. Puikot pitivät kuivaa. Lopullisen iskun puikuloille tekivät närhet. Kaivoivat varren tyvet auki ja hotkivat herkut suihinsa. Pitäisiköhän pottumaakin peittää verkoilla? Mansikoita tuli jonkin verran. Aino uusasi lähes koko maan. Marjaa tuli silti yllättävänkin paljon. Ensi vuonna voimme oikeutetusti odotella jo hyvääkin satoa. Salaateista, persiljasta, tillistä ynnä muista vihreistä kertokoon yksi sana: Fiasko.

Kevään verkot jään alta tuotti normaalikuhat. Pilkkiahvenet olivat melko lujassa. Kesäpilkintä veneestä puolestaan tuotti jopa hurjiakin määriä isoja ahvenia. Jonkin verran tietenkin kuhiakin. Kesän erikoisuus oli kuitenkin pilkkihaukien paljous. Joukossa muutamia yli kahden kilon luupäitäkin. Yllättävää oli pilkkien olematon katoaminen haukien kitoihin. Tuurin tynkää oli! Katiskalla enimmäkseen pikkuahvenia. Vain kerran oli katiskakalat mukavan kokoisia. Joukossa yksi sininenkin. Syksyn muikkusaldo oli jäädä heikoksi. Lopulta niitä kuitenkin saimme kohtuullisesti. Omituista oli kudun jälkeinen liki totaalinen muikkukato. Kalan tulo tyssäsi kuin seinään. Kun heikoista muikkusaaliista kuului valitteluja ympäri järven, olisi siinä jollekin tutkijalle paikka. Mistä ihmeen kummasta johtuu? Olisiko hyviä arvauksia?

Metsästystäkin harrastin. Vähintään liikunnan vuoksi. Isot linnut jäivät saamatta, mutta yhden jäniksen sain kötistettyä. Se on tietenkin jo syötykin. Kun tarkoin sen hyödynsin, saimme kahdestaan siitä 4 hyvää annosta molemmat.

Hiiret eivät loppuneet, vaikka loukkuja on ollut pyynnissä runsaasti. Vuoden hiirieläinsaldoksi sain yksin kappalein lukien 210 kappaletta. Luminsena aikana hiiriä meni loukkuihin harvakseltaan. Huhtikuulta alkoi sitten buumi, joka kesti joulukuulle asti. Myyräkanta maastossa on lisäksi ollut poikkeuksellisen runsas.

Tarran maisemista olimme pois kesäloman alkupäivinä. Tulipa nähtyä muutamia lapsuuden ja nuoruuden kavereita vuosikymmenten takaa. Näsijärveäkin tuli seilattua. Särkänniemi koluttua. Ja purkitin Tiinan ja Janin avustuksella jotakin mielenkiintoista!

Muutamaan otteeseen saimme mökille vieraitakin. Aika vain aina tahtoi kulua turhan nopsasti. Syksyn muikkupoikavierailu oli miehitykseltään vajaa. Jospa sitten ensi syksynä onnistuisi paremmin.

Pääprojektina oli laavun tulipesät ja pleksikatos. Muuri valmistui jo kesäkuun alusta. Katos kesällä. Syyspuolella värkkäsin vielä keskelle ylemmäs katoksen, joka suojaa muurin sateilta. Monet illat on tullut laavulla vietettyä. Isommalla tai pienemmällä porukalla. Värkkäsin koko porukalle kerran sapuskatkin. Kaksi kertaa uuni sai sisäänsä rieskalättyset. Hyvin onnistuivat. Niin, tulihan siihen laavun ympäristöön vielä kolmen korin frisbee-golfradan tapainenkin. Sitäkin ehdittiin muutaman kerran kiertämään. Parissa asiassa käytin palkkatyövoimaa. Pojista oli tosi iso apu minulle. Mitenkähän pojilta sujuisi polttopuuhommat?

Pikku käsitöitä en oikein ehtinyt tekemään. Laavulle kuitenkin sain valmistettua monenlaista puukalua. Kauhaa, lastaa, leipälapiota.

Kelkka kaipasi jo pientä korjailua. Akun jouduin uusimaan myös. Viallinen jännitteentasaaja poltti lamppuja. Kaasarinkurkut vaihdoin myös. Isompien vahinkohen välttämiseksi.

Pelimannitaitoja olen hieman koettanut opetella. Musiikin teoria on vain aika hukassa. Vielä menee kosolti aikaa edes jonkinlaisen tason saavuttamiseen. Vaatii näköjään näin vanhukselta aika paljon työtä. Ja Tiinan käyntejä kotosalla.

Aivan loppuvuodesta valmistui myös Miekojärvi-pelikin. Joulun pyhinä se olikin jo kovassa käytössä ja toimivaksi havaittiin.

Joululahjat tulivat täsmäiskuina. Positiivisina. Liittyvät kaikki mökkeilyyn ja harrasteisiin. Hienoa, kiitokset vielä niistä. Tietyt asiat sujuvat nyt kätevämmin ja joihinkin asioihin tuli toisenlaista helppoutta ja uusia ulottuvaisuuksia.

Sivuilleni on vuoden aikana kirjaantunut noin 4600 käyntikertaa. Se on muutamaan vuoteen kaikkein pienin lukumäärä. Onko johtopäätösten aika?

Vuodenvaihteeksi luvassa pakkaskeliä, alle kymmenen astetta kuitenkin. Näillä näkymin mökille menemme raketit posauttelemaan.

Viikonloppu 16.12.2011 - 18.12.2011

Viime sunnuntaina alkoi pakkanen illasta kiristymään. Seurasin Meltosjärven lukemia mitä suurimmalla mielenkiinnolla. Lukemat kovenivat ja heräsi jo pieni toive järven lopullisesta jäätymisestäkin. Löin tunti tunnilta pakkaslukemat taulukkoon, jolla laskin teoreettista jään muodostumista. Mahdotonta oli kuitenkin arvata kellonaikaa, jolloinka jäätyminen olisi alkanut. Kaikkein rohkein laskelma antoi jään paksuudeksi noin 56 milliä. Epävarmuustekijöitä oli kuitenkin liikaa. Kuinka tuuli vaikutti, oliko Miekojärven lukemat verrannollisia Meltosjärven vastaaviin ja milloinka jäätyminen lopulta oli alkanut? No, jäisi nähtäväksi.

Maanantaina kolmen maissa iltapäivällä oli -23 astetta. Tiistaina aamusta menikin sitten jo nollille. Ja loppuviikko asteen-pari plussalla. Lunta, räntää ja vettä liki joka päivä. Torniossa lumet hiipuivat parinkymmenen sentin lukemista liki olemattomiin. Ylitorniollakin lumi oli vähenemässä. Varsinaiset joulukuun loskat pistivät aurauskaluston lujille. Varsinainen lösökeli.

Perjantaina aamusta Pekka soitti. Oli torstaina vienyt peräkärrykuorman mökille. Tiet missä peilinä, missä auraamatta. Paha keli. Juksu oli neuvonut ajamaan takaisin Tornioon eri reittiä. Alkumatkalla vaihtoehtoja ei ole, mutta sitten vaihtoehtoja onkin.

Perjantaina firman pikkujoulut. En niihin ole innostunut, joten mökille tuli lähtö. Matkaan pääsinkin hyvissä ajoin. Vajaan vartin ajettuani soi kännykkä. Aino se soitteli. Oli laittanut telkkarin päälle katsoakseen ampumahiihtoja ja ruudusta näkyikin vain kähinää. Vasta silloin muistin, että illalla sammuttaessani TV:n, olin painanut ensin jostakin vika-napista. Alkoi kähisemään. Suljin vain sitten oikeasta namikasta ja painuin pehkuihin. Unohtui sitten tarkistaa homma. Yritin nyt puhelimesta antaa Ainolle neuvoja, mutta mikään ei tepsinyt. Kun ei ollut harmaintakaan aavistusta, mitä ne muut napit on/off -napin vieressä olivat. Ei auttanut muu, kuin pyöräyttää ympäri ja ajella kotiin. Pohdiskelin ajaessani vian syytä ja oletin painaneeni jotakin sellaista nappia, joka vaihtoi input-laitteen joksikin muuksi. Aika oikeassa olin. Ruudun ylänurkassa näkyi antenniverkon logo. Isompi kumma oli se, että kaukosäädin ei pelannut. Hetken näpelöin telkun nappirivistöä ja lopulta sain oikean HDMI-tulon valikoitua. Pelasi sitten kaukosäädinkin. Pääsin uudelleen liikenteeseen. 35 minuuttia tuhraantui tuohon mutkaan ja olin perinteisessä aikataulussa.

Arpelasta eteenpäin tie oli aika jäinen. Oli aurattu jo viikolla ja vesisateessa jää paljastunut tien pinnasta. Sihtuunan väylällä oli oikea kaista juuri aurattu. Arvasin, että pian aura tulee vastaan. Tulikin sitten hieman ennen tien päätä. Aura-auto tuntui hidastelevan edessä olevan nyppylän takana. Nyppylän laella vasemmalla oli sivutien haara aurattu, joten puikahdin sinne. Aura-autossa kun näytti olevan kaikki mahdolliset siivekkeet levällään, niin sellaisilla asennoilla olevaa autoa en olisi mahtunut ohittamaan. Varmaan auraaja toivoikin minun hoksaavan tuon liittymän ja siksi hidasteli. Hitaasti se kulki sohjossa muutenkin. Liittymää ohittaessaan se ystävällisesti käänsi minun puolen siivekkeet sellaiseen asentoon, että pääsin ilman lumitöitä takaisin tielle. Valtavia olivat lumijärkäleet, joita tien laita oli aura-auton jäljiltä täynnä!

Pikitie sihtuunasta eteenpäin oli hyvässä kunnossa. Alkumatkalta hiekoitettukin. Hiekka-auto tuli pian vastaani. Oli kääntynyt kunnostusalueensa päässä ja oli paluumatkalla. Vaikka loppumatkaa ei oltu hiekoitettu, oli se silti varsin hyvä ajella. Sirkkakoskentie aurattu. Puomilla jalanjäljet, mutta puomi kiinni ja Tarrantie auraamatta? Siellä sitten näin Pekan taherruksia. Miten sillä aina sattuukin se peräkärryhomma kaikkein huonoimpien kelien aikaan?

Nollakeli. Minimi/maksimimittarissa oli kylmin lukema -16 astetta. Se siis hyvästä jään muodostumisesta. Lumet tulleet katoilta. Hetki meni, että sain pudonneet kasat kulkuväyliltä sivuun. Muita lumitöitä en tehnyt, kun lunta pihalla oli vain ohut kerros. Märkää sosetta. Illalla käväisin kelkalla puomilla. Ajoin pahimmat polanteet mataliksi. Jos tulisi pakkanen, saattaisi jäiset kamit raapia autoa melko ilkävästi. Ainakin puskurin alaosa voisi kärsiä. Kuminen alaosa irtoaisi tai pidikkeet murtuisivat. Ei olisi nimittäin ensimmäinen kerta.

Illalla vietin omanlaista pikkujouluani. Söin ja nautin vähän viiniä. Soitin maniskaa ja lauloinkin, kun muita ei ollut läsnä. Piirtelin vaikeimpien sointujen otteita mappiin keräämääni suosikkilaulukokoelmaan. Ihmettelin joitakin sointunimiä ja soitin Tiinalle. Totesin olevani täysin hukassa muutaman teoriajutun osalla. Itse asiassa tuo teoriapuoli on minulla aivan lapsen kengissä. Mitä Aulis Jääskeläinen keskikoulussa meille opetti, on sekin vähä täysin unohtunut.

Yöllä karmea närästys. Sen siitä sai. Omista pikkujouluista. Rennietä piti purra, jotta saisi taasen unen päästä kiinni. Useampiakin taisi kulua. Ja jokunen pössäkkä.

Aamulla heräilin pimeyden vielä vallitessa. Poutakeli, ulkomittari nollassa. En edes malttanut kahvin lomassa puraista mitään, vaan aloin touhuta jäälle lähtöä. Jos Aino olisi ollut matkassa, olisi mitä suurimmalla todennäköisyydellä tullut jäällemenokielto. Nyt kuitenkin olin yksin ja tekemiseni oli vain itsestäni kiinni. Laitoin päälle kelluntahaalarin. Kaulaan ripustin jäänaskalit. Kun puku on kovin lämmin ja tuulenpitävä, alla oli vain kevyt aluskerrasto. Vesikelkka oli lumen ja sohjon peitossa grillin luona mutta hetken touhuttuani se oli rannassa putsattuna. Grillin tuhkalapio sai toimia lumilapiona. Lastasin kelkan verkoilla ja uittovälineillä. Ja aloin saapastelemaan jäätä pitkin itää kohti. Paksuhko sohjo jään päällä pakkautui kelkkaan ja vetojuhdan osa oli aika työläs. Onneksi matkaa ei ollut kuin parisensataa metriä. Osasin odottaa heikonlaisia jäitä. Alkumatkalla tuuran pistot eivät reikää jäähän saaneet. Sadan metrin jälkeen jää alkoi hieman rutisemaan. Otin jäästä koepalan ja sen paksuus oli alle viiden sentin. Meikäläisen kiloilla siis riskirajoilla. Kesti kuitenkin, kun en hötkyillyt. Määränpää koitti ja aloin hakkaamaan ensimmäistä uittoavantoa. Kun jää puhkesi, alkoi vesi nousemaan reiästä painoni ansiosta. Pian vettä oli jäällä vähintään kymmenen senttiä. Toisen reiän tein tasan 54 metrin päähän. Sielläkin jää painui, mutta hyvin se silti tuntui kestävän. Kun ohuehkolla jäällä talsii samoilla paikoilla useampaan kertaan, heikkenee jää aina joka rusauksesta. Niinpä päätinkin lopettaa turhan tallustelun jäällä ja vetää verkkonarun avantojen välille hieman Extreme –tyyliin. Sidoin narun vyötärölleni. Katsoin, että se pääsee purkautumaan vapaasti. Menin sitten jalat edellä avantoon. Tarkistin vielä suunnan ja ei muuta kuin menoksi. Kellupuvun noste riitti mainiosti pitämään minut pinnalla. Kun siirryin jääkannen alle, nousi kroppani melkoisella voimalla jäätä vasten. Otin nurinkurisen konttausasennon ja naskaleiden avulla hivuttaudun jään alla kohti toista avantoa. Keuhkoissa puristi jo melkoisesti, kun saavuin lopulta määränpäähän. Puku ja saappaat olivat täynnä vettä ja jään päälle pääsy meinasi mennä suhkuksi. Kuitenkin onnistuin. Jää arvattavastikin piti märän äijän alla entistä kovempaa rutinaa. Vedin verkon narun avulla paikoilleen. Ja hakkasin sitten uuden avannon. Jälleen 54 metrin päähän. Kun kerran olin kastunut, lähdin vetämään toistakin avannonvälinarua jään alla. Vettynyt vaatetus meinasi kuitenkin tehdä tepposet. Tai mattiset. Etenkin saapaspuoli alkoi painua pohjaa kohti. Puolimatkassa sitten tyssäsi. En ollut muistanut tarkistaa, että naru jään päällä on selvä, ja se takertuihin johonkin. Kai vesikelkkaan tai tuuraan. Ei auttanut muu, kuin alkaa vetämään itseään narun avulla takaisin. Äkkiä naru kuitenkin irtosi. En enää ulottunut naskaleilla jäähän, kun vesi painoi vaatteissa. Helkutti, nämä nykyajan kelluntavälineet…. Niin, ehkä tuli mieleenne, että nyt taitaa Matti kertoa vääristeltyä totuutta. Arvasitte varmaan, mikä tässä hommassa oli pielessä. Jo alkumetrit paljastivat. Totta, söinhän minä kunnon aamupalan ennen jäälle lähtöä, en nälissäni olisi voinut päivää aloittaa….

... Siis, aamulla nollakeli. On se vain kumma, että pakkasia ei tule silloin kuin pitäisi ja niitä toivoo. Aamun pimeydessä käväisin autolla puomilla. Tohmeroista oli mutta ei mitään ongelmia. Silmäilin järvelle. Viikon takainen sula pohotti tummempana kuin kohva- ja sohjoalue. Raja näkyi jo vähäisessäkin valossa. Yhdeksän jälkeen alkoi näkymään kauempana selkeästi tummempi alue selällä. Sulaa? Yhä! Yritin kiikaroida, mutta hämärä aamu ja huono kiikari eivät antaneet parempaa tietoa.

Söin kunnon aamiaisen. Tietysti! ;-) Otin tuuran ja pakkauduin jäälle. Tein heti koereiän ja sain lohduttoman tuloksen: teräsjäätä kolme (3) senttiä ja sen päällä saman verran kohvajäätä. Kävelin aivan rantaa pitkin Veskun mökistäkin ohi. Siellä vanhan sulan raja oli hyvin lähellä rantaa. Isoja railoja vanhassa jäässä. En jostakin kumman syystä uskaltanut mennä uuden jään reunaan asti. Uusi jää näytti todella pahalta. Palasinkin mökille ja laitoin kelluntahaalarit päälle ja naskalit kaulaan.

Uusi yritys. Kävelin mökkirannasta jäälle. Nyt viistosti vasempaan, kutakuinkin Kirkonveräjän kämppäkartanoa kohti. Tökin tuuralla jäätä joka askeleella. Ei ongelmia. 50 metrin päässä rannasta otin koepalan. 2 senttiä terästä, 6-7 kohvaa. Sadan metrin päässä jää alkoi muuttumaan suurehkoksi leopardikuvioksi. Mittasin paksuuden. Yhdeksän senttiä ja melkein pelkkää kohvaa!!! Täällä lienee ollut lumipeitto pakkasten aikaan, koska kovasta pakkasesta huolimatta teräsjäätä ei ole syntynyt mitattavaksi. Mittasin vielä syvyydenkin. Aivan liian matalaa. Pitäisi mennä paljon syvemmälle, jotta olisi toivoa kuhista. Ainakin 100-150 metriä. Mutta jää syvemmällä näyttää aina vaan pahemmalta joten teen kipeän päätöksen: takaisin rannalle, se oli siinä! Viikon takainen tuuli ja sula vieressä on vaikuttanut tähän alueeseen luulemaani enemmän. Oletin, että jää voisi olla näillä main kestävää. Kestihän se tietenkin tähän asti, mutta kun se näytti jatkossa vain heikkenevän, oli ratkaisu varmaan oikea. Mökkipäiväkirjakin saa vielä jatkoa.

Kun ennuste oli luvannut pikku pakkasta, päätin jäädä toiseksikin yöksi. Jospa yöllä jäätäisi ja saisin sunnuntaina narut jään alle. Valoisaa aikaa oli vielä jäljellä. Mitäpäs nyt ohjelmaan, kun kalastuhommia en pystynyt edistämään? Päätin lähteä kelkan ja kolalapion kanssa puureittejä entraamaan. Unohdin kolalapion ja pyöräytinkin aluksi läpi vain kanavanvarsireitin. Mökiltä otin sitten kolalapion ja sukelsin kelkalla metsän umpiseen. Ojat sulia. Vesi huilasi. Syvimpiin ojiin jouduin laittamaan lunta sillaksi. Lunta on kuitenkin aika vähän, joten sitä piti haalia laajalti ympäristöstä ylityspaikkoihin. Puureitin helpompi puolikas tuli läpiajetuksi. Vaikeampaan ei ole vielä näillä lumilla mitään asiaa. Puolet metsäpinoistani on tuon ajamani reitin varrella. Nyt lunta oli avoimella parikymmentä märkää senttiä. Kovettuu hyväksi pakkasten tullessa. Ellei sitten tule niin lauhaa, että tuokin vähä sulaa. Jotta saisin reitin puunajokuntoon, voisi parikymmentä lisäsenttiä riittää. Pari kohtaa olisi paikattava. Mättäitä ja pahoja kantoja kun aina löytyy. Se toinen ja pahempi puolikas ei taida kestää mennä edes ensimmäistä kertaa parinkymmenen sentin lisälumilla. Tulisi kuitenkin edes jonkun verran, jotta voisi jotakin taas yrittää.

Ampumani jänis ei ollut viimeinen. Tuttujä jälkiä oli alkanut ilmestymään teille ja etenkin metsään. Niinhän se on. Ei niitä varmaan metsästämällä saa loppumaan. Ainakaan minä. Aivan mökille asti jänikset eivät ole vielä tulleet. Jossajin vaiheessa näin kuitenkin tapahtuu. Ja kaatamani haavat alkavat päästä parkistaan.

Ennen pimeyttä ajoin puomilla mutkan. Keskipolanne madaltui. Linko tuskin tulisi näin sosekelillä.

Sääennuste oli lupaillut hieman pakkasta. Se vielä pisti jäämään yöksi. Jospa ennuste toteutuisi hieman ylikin ja jää yöllä vahvistuisi, voisin laitella sunnuntaina päivällä verkkonarut. Muutahan puuhaa ei mielessä ollut ja olisin muuten voinut illan mittaan ajella kotiin.

Jälleen näppäilin iltasella maniskaa. Kylläpä tuli tunne, että harjoituksia pitäisi tehdä useammin. Mestaritasoon on matkaa. Itse asiassa aika lailla lähtötelineissä olen. Mutta ei haittaa niin kauan kun homma kiinnostaa ja siitä pidän. Sehän se on kaikkein tärkeintä.

Illan päätteeksi laitoin lintujen ruuan kuntoon. Talipalloja ja -tankoja. Pähkinöille viritin useamman litran automaatin. Auringonkukka-automaatit täytin. Kyllähän eväät olisivat ilman lisäyksiäkin riittäneet pitkäksi aikaa, mutta onpahan laitettu. Kannoin myös täydet puukopat sisälle. On se niin mukava aina tulla mökille, kun ensimmäisenä iltana ei tarvitse puuvajareissua tehdä. Ja auta armias, jos joku muu hyvää hyvyyttään esilämmittäisi kämppää ja joutuisikin hakemaan puut liiteristä. Loppuisi hyväntekeväisyys kättelyssä.

Varsinainen ruokailu oli mennyt aika myöhäiseksi. Siksi iltapalaa en kaivannutkaan ja sen puolesta sain viettää yön ilman närästyksiä. Olin illalla jossakin vaiheessa lukenut sähköpostini, kun läppäri oli kerran matkassa. Ei olisi pitänyt. Ainakin pari tuntia sain pyöriskellä ja odottaa unta työasoiden vuoksi. Turhaa stressasin itseäni.

Aamu-kuudelta pakkasta asteen verran. Tuuli puhalsi järveltä. Ei siis pakastunut, joten lähtöä Tornioon ei tarvinnut miettiä. Lumisadettakin luvassa. Toki siinä aina aikansa menee, ennen kuin lähtö valkenee. Mutta säkkipimeydessä kotimatkan aloitin. Ja lumisadekin alkoi heti, kun pääsin matkaan. Onneksi ei aivan karseana pyrynä.

En voi olla ihmettelemättä tuota jäätilannetta. Jossakin päin järveä todennäköisesti jäät ovat ihan ok, mutta ei keskijärvellä. Ainakaan kauttaaltaan. Kun peräti tosiaan näytti kaiken hyvän lisäksi siltä, että parin kilometrin pituiselta alueelta jäät puuttuisivat kokonaan. Kun järveä tarkastelee rannalta, voi silmä tehdä tepposia. Pitäisi kiikkua vaaraan, jotta paremmin näkisi. Mutta miksi tuo alue oli musta? Mutta koettujen ja mitattujenkin kohtien tulokset olivat huolestuttavia. Jäätä ei juurikaan ole. Kun tuohon nyt sataa lämpösuojakerroksen lumen muodossa, ei tilanne parane. Voiko peräti käydä niin, että talven aikana ei saada kunnon jäitä lainkaan? Tuskin, mutta ennen joulua on turha odottaa muutosta. Tällä hetkellä ennusteet lupaavat joululta kylmempää. Odotellaan toiveikkaina!

En oikein usko siihen, että ihminen toiminnallaan olisi saanut aikaan ilmaston lämpenemisen. Kyllä kai lämmöt ja kylmyydet vaihtelevat muutenkin. Niinkuin aina ennenkin. Ja miksi kaikilla planeetoilla on lämpö ollut nousussa? Ei ainakaan ihmisten toimesta. Aurinko vain viettää hieman aktiivisempaa aikakautta.

Tämä vuosi alkaakin nyt olla putkessa. Jos saisi vielä kauden yhteenvedon aikaiseksi jossakin vaiheessa. Vai lieneekö tarpeen, eihän tässä ole vuoden aikana mitään tavatonta sattunut. Jos pakkaset eivät äidy aivan hurjiksi, vietämme vuodenvaihteen mökillä. Oli viime vuonnakin niin erikoisen komeaa ampua (pata)raketit metsikössä laavulla. Viime vuodenvaihdetta juhlimme kahdestaan, onkohan tälläkään kertaa sen isompaa porukkaa paikalla?

Lopuksi Hyvät Joulut kaikille.
Ja samalla Uudet Vuodetkin.

 

---

Lisäys 20.12.2011:

Viime viikonlopun päiväkirja taitaa kaivata hieman lisäselvennystä kommenteista päätellen. Pariin asiaan tässä valaistusta.

1) Kun ei tapahdu mitään, voiko välillä keksiä jotakin?

Internet on täynnä tietoa. Tiedon oikeellisuuteen on kuitenkin aina syytä suhtautua varauksella. Uskominen on lukijan vastuulla. Olen kai liian tarkkaan pysytellyt melkolailla totuudenmukaisissa kirjoituksissa, jolloin selkeäkin poikkeama totuudesta voidaan mahdollisesti tulkita todeksi!

Minusta tuntuu välillä siltä, että mökkipäiväkirja polkee kovasti paikallaan. Se on iso ongelma ja miettimisen aihe koko kirjoittelun järkevyydelle. Lukijamääräkin kun on alkanut hiipumaan. Ei tapahdu oikeastaan yhtikäs mitään, mitä ei jo aiemmin olisi sattunut. Päätin laittaa pienen poikkeaman, joskin melko groteskin, myönnettäköön. Kirjoitin sen valmiiksi jo edellisellä viikolla, kun olin aika vakuuttunut viikonlopun hieman yksitoikkoiseksi menevästä ohjelmasta. Tässä tapauksessa tekstissä oli kuitenkin aika selvästi ilmaistu tuo, että todesta ei ole puhe. Selvää olisi pitänyt olla sekin, että homma oli Mission Impossible ja tuollaisen jälkeen ei julkaisija olisi ollut toimessaan. Toki silloin kun kylmät kynnet raapivat lukiessa selkäruotoa, voi se oleellinen jäädä havaitsematta. Ihan totuudeksi en halunnut tuota jättää. Ja aihe... kyllähän tuo oli sataprosenttisen mahdototon toimintatapa. Selväjärkiselle....

Mietin tuossa, mikä on se suurin syy siihen, että tarina voitiin mieltää todeksi. Kun kuitenkin oli suorempia ja epäsuorempia vihjauksia, joista olisi pitänyt tietää juttu humpuukiksi. Lisäksi logiikka hajosi. Se, että olen sumeilematta kertonut asioita niin hyvässä, kuin pahassakin, ei ollut syy. (Poikkeus: Joka ensi kerran elämässään olisi suoraan sattunut tätä lukemaan ilman kokemusta aiemmista teksteistä , olisi todennäköisesti kuitenkin heti huomannut tekstin keksityksi). Ilmeisesti tekstiin on todella eläydytty. Ja seurauksena oli se, että lukijalla todella tuli ne kylmät väreet ja painostava tunne ja lopputeksti sen jälkeen jäi huomiotta! Mielessä ehkä jopa vielä kysymys: selvisiköhän se tuosta hengissä? (=vitsi/kevennys)

Pitäisiköhän jatkossa laittaa enemmänkin totta ja potaskaa sekaisin? Ja jättää lukijan arvuuteltavaksi asioiden todenperäisyys. Varmasti ainakin draama paranisi, mutta alkuperäinen päiväkirjan ajatus kaatuisi. Ainakin osin.

2) Jotta ei tapahtuisi mitään, pitää hieman provosoida

Olen äärimmäisen huolissani järven jäätilanteesta. Paljon enemmän muiden, kuin itseni puolesta. Tälle talvelle tuon jään muodostuminen näyttää olevan vaikeaa. Vaikka jossakin yhteydessä on mainittu pohjoisten osien jäätyneen 20.11, saattoi jatkoporinoista saada sen kuvan, että koko järvi on jäätynyt. Osin siksi olen yrittänyt kuvailla tilanteen vaarallisuutta. (tuo höpötekstikin muuten toimii näin, vaikka sitä kirjoittaessani en sitä ajatellutkaan). Koska minulla ei ole uskallusta kulkea joka paikkaa testaamassa, en niiden alueiden tilannetta takuuvarmasti tiedä. Ei voi myöskään sanoa, että heikon alueen rajat ovat ne ja ne. Se voisi tuudittaa siihen uskoon, että muualla on hyvä ja turvallinen jääkansi. Kun kuitenkin näen ja koen vain pienen osan järvestä, en pysty takuita antamaan muista paikoista. En halua vastuulleni tällaisen tiedon antamista.

Mutta se, minkä olen havainnut, huolettaa. Väitän, että keskisellä järvellä on iso sula. Joskus takavuosina olen tehnyt saman havainnon kutakuinkin samoilla seuduilla. Liekö myös silloin kymmeniä vuosia sitten kun Ainon eno hukkui Miekojärveen, ollut samantapainen tilanne. Vainajan löytöpaikka ainakin sopisi kuvaan. En ainakaan halua antaa asioista turhan ruusuista kuvaa. Pieni provokin on parempi. Jos näin vältytään yhdeltäkin turhalta lähdöltä jäälle, yhdeltäkin turhalta vahingolta, on asia kannattanut. Sitähän ei tietenkään saa koskaan tietää.

Mitä jatko sitten tuo tullessaan? Jäätyyhän järvi tietenkin, mutta kuinka hyvin? Kun talviset kelkkareitit halkovat tuota synkkää aluetta ja ääressä ovat suositut pilkki- ja retkipaikat. Toivotaan parasta.

Olen hirtehisesti sanonut näin: ”jos minä tuolla mökillä tai järvellä menehdyn, ei sitä pidä kauhistella, omaan rakastamaani paikkaan olen päätynyt”. Tuo ei tarkoita sitä, että suinpäin mistään välittämättä ryntäisin pieneenkään vaaraan. Poikkeuksena on tietenkin tilanne, jossa toisen henki on vaarassa. Vuosia sitten lopetimme avantouinnit. En halua jäihin mennä vahingossakaan. Tietoisena omasta kunnosta (elimistö+mekaniikka) tiedän, että veteen joutuminen voisi hyvinkin olla kohtalokasta kellupuvuista ja naskaleista riippumatta. Aikanaan tuli otettua muutamanlaisia riskejäkin. Ei nykyään. Silti voin olla rohkeampi kulkemaan jäillä kuin moni, joka ei jäillä paljon kulje ja ei tunne vaaran rajoja. Isontuneet ne ovat turvamarginaalit minullakin.

Viikonloppu 9.12.2011 - 11.12.2011

Nyt kun lunta on maassa jonkun verran, on autoilu pimeydessäkin siedettävää. Valot näyttävät tehokkaasti. Tällä kertaa matkalla ei myöskään pyry haitannut. Perus talvikeli.

Puomi oli kiinni, joten muita Tarralla ei ollut. Tuoreet auton jäljet kuitenkin kertoivat, että joku oli jokin aika sitten poistunut paikalta. Jälkiä oli itse asiassa kolmet. Ilmeisesti kerran käväisty mutka tiehaarassa ja sitten poistuttu. Jäljet oli ajettu leveälti. Eli juuri niin kuin pitääkin. Ei yhtä jälkeä, jolloin syntyisi hankalasti ajettava polanne.

Kämpässä aste plussaa. Ulkona pari pakkasta. Uutta, kevyttä lunta oli tullut joitakin senttejä. Kolailin pihaa otsalampun valossa. Välillä ryypiskelin Ainon keittämät kahvit. Parin tunnin puurtamisen jälkeen homma oli valmis. Kämpässä oli jo 20 asteen lämpö. Pääsimme aloittamaan Ainon mielipuuhaa. Eli pelikortit esiin.

Aamulla kevyttä lumisadetta. Mutta kun tuuli oli jostakin idän tai kaakon suunnasta, pakkautui lumi ikävästi terassille. Koko päivän sai olla lakaisemassa. Pihallekin oli kertynyt jonkinlainen kerros joten jouduin taas kolaushommiin. Illalla olin kuunnellut tohinaa järveltä. Nyt asia varmistui. Selkä yhä avoin. Aallokko loiskui ja jäälautat kolisivat toisiaan vasten. Jään peittämä alue on hieman laajentunut viikon aikana. Kävelimme hiekalla mutkan. Näytti, että sula alue jatkuisi ohi Sojosen! Varma asiasta en ole, mutta kovin, kovin tummana selkä pohotti kaukana etelässäkin.

Vaikka tähän aikaan vuodesta siemeniä kuluu todella vähän, laitoin toisen, paljon suuremman automaatin pakoilleen. Siemeniä siihen mahtuu muutaman ämpärillisen verran. Koskaanhan ei nyt voi olla varma, milloin seuraavan kerran tulee käväistyä. Nyt siemeniä riittää viikoiksi.

Kun viikko sitten sain jäniksen, en tällä kertaa ottanut haulikkoa matkaan ollenkaan. Päiväkin on niin lyhyt, että eipä niitä valoisia tuntejakaan ole tuhlattavaksi asti. Päätin kuitenkin muistaa jäniksiä. Hain moottorisahan varastosta ja talsin lähimpien haapojen luo. Haavat alkavat olla lopussa mökkitontilla. Vielä kuitenkin tälle talvelle saan jäniksille kaluttavaa. Kaadoin kolme pienehköä haapaa. Pätkimiseen ei bensa riittänyt. Olipas tipalla! Onneksi en ollut kovin kaukana bensa-astioista ja pian oli haavat katkottu. Nostin ne suhteellisen korkealle maasta. Saa sataa melkoisesti lunta, ennen kuin ovat kokonaan peitossa. Haavat eivät näin alkutalvelta normaalisti kelpaa. Taitaa alkaa kelpaamaan vasta tuossa nimipäiväni paikkailla. Mutta ovatpahan siinä nyt kuitenkin tarjolla.

Otin kelkan pihalle varastosta. Ulkoistin samalla latukoneen ja reenkin. Kelkkavarasto väljeni huomattavasti ja kelkka on nyt helpompi ajaa sisään tai ulos. Kun linkomiestä ei ole näkynyt, ajoin puomilla asti parikin mutkaa. Sunnuntaina olisi hieman helpompi ajella Tarrantietä. Sirkkakoskentie oli kuitenkin aurattu.

Kun tuuli puhalteli järveltä, alkoi katon harjalle tyynen puolelle kasaantumaan lumilippa. Kävin sitä sysimässä vähemmäksi, vaikka ei sillä teolla mitään merkitystä ollut. Samalla puhdistin kattotikkaiden laidat. Vielä ennen pimeää kannoimme saunavedet. En muista tilannetta, että joulukuun 10 päivänä olisi saunavesiä saanut järvestä ilman jäänsärkyvälineitä.

Oli täysikuu ja kuunpimennyskin. Kummastakaan emme päässeet nauttimaan, koska taivas oli pilvessä. Mutta kun kuu pilvien takana pimeni, tuli silloin itse asiassa maanpimennys. Hetken todella oli täysin säkkipimeää. Kun pimennys oli ohitse, kuu alkoi valaisemaan lumista maisemaa, vaikka paistoikin paksun pilvipeiton takaa.

Sunnuntaina pakkasta 5 astetta. Tuuli lopulta kääntynyt ja terassin täyttyminen loppui. Linko kävi pyyhkäisemässä tien puhtaaksi. Minä pyyhkäisin kolalla pihan puhtaaksi.

Lunta Meltosjärven mittauspisteessä on nyt 29 senttiä. Eli Nuuskakaira on nyt Suomen lumisimpia alueita. Vuosi sitten tilanne oli päinvastainen. Lumi on hötyä, joten ilman lauhojakin se tiivistyy vielä senttikaupalla. Jäänpaksuutta ei voi kuitenkaan mittailla. Aallonkorkeutta voisi.

Tuo jäätilanne on vähintäänkin huolestuttava. Järvi on paikoin jäätynyt jo kolmisen viikkoa sitten. Joissakin paikoissa jää saattaa olla jo hyvinkin vahvaa. Joissakin paikoissa lumi satoi jäälle jään ollessa hyvin heikko. On selvää, että pienet pakkaset eivät ole jäätä juurikaan vahvistaneet. Keskiselkä on yhä avoin. Maanantaiksi on luvassa pakkasta. Mutta sitten onkin tarjolla viikon lämmin jakso lumi- ja räntäsateineen. Eli on aivan satavarmaa, että viikon kuluttua ollaan yhä pattitilanteessa jäille menon kanssa. Ja kuinka kauan siitä eteenpäin? Itse tilanteen tietää, mutta entäpä, kun joku lähtee vaikkapa kelkalla retkelle vahvan jään alueelta. Heikkoja kohtia kun voi olla missä tahansa. Huh, huh! Parasta mitä nyt voisi tapahtua on sellainen vesilauha, että lumi järveltä sulaisi. Vähintäänkin kastuisi soseeksi. Sen päälle sitten kunnon pakkasjakso ilman lumisateita. Mutta toivottomalta vaikuttaa.

Jouluna ei mökille olla menossa. Viikon kuluttua kuitenkin käväisen todennäköisesti mökillä. Aino meinasi jo luovuttaa. Kelluhaalari odottaa naulakossa tositoimia. Näyttää kuitenkin siltä, että tositoimia ei tule ja en saa edes naruja jään alle. Jos näin käy, jää verkotuskin tältä talvelta mitä suurimmalla todennäköisyydellä. Oli suunnitelmissa laittaa verkot tälle talvelle eri paikkaan kuin aiempina talvina. Tällä hetkellä tuo uusi paikka on vielä sula. Siellä, missä jäätä jonkun verran on, on narujen uittoon pieni ongelma. Aallokko on myllännyt jään paikoin röykkiöiksi. Saattaa olla jään alapinta niin ryhmyinen, että uittolauta ei kulje. Voikin olla, että pyydystelen alkutalvesta mateita launilla. Tai jospa laittaisi pitkästä aikaa maderysän pyyntiin. Tulisi kuitenkin ensin ne kunnon jäät. Voisi sitten miettiä, mille tässä ryhtyy.

Viikonloppu 2.12.2011 - 6.12.2011

Olipas tällä kertaa pitemmänlainen viikonloppu, kun sattui tuo itsenäisyyspäivä sopivasti vähän niinkuin jatkeeksi. Pienellä järjestelyllä. Meidän lisäksemme muutama muukin oli asian hyödyntänyt ja tullut mökkiään lämmittämään. Ja kun pakkasista ei ole tietoakaan, ei se eltaaminen kovin kummoista vaivannäköä vaadi. Pimeyshän se vain taitaa olla suurin este monelle kulkea mökillä näiltä vuosin. Kynttilöitä menikin hyvä ettei enemmän kuin polttopuita.

Pimeää oli tietenkin perjantaina tullessamme. Vähäiset lumet olivat saaneet kyytiä. Tiet olivat rapaiset paria lyhyttä jäätikköpätkää lukuunottamatta. Nollakeli. Onneksi pihamaan jäätikkö oli sulanut aivan kokonaan, joten liukastumisriskiä ei ollut. Alkuviikolla oli kuitenkin vielä pidellyt kunnon pakkasia. Jopa viidentoista kahta puolen. Keskiviikkona sitten olikin puolenkymmentä plussan puolella ja vesisade. Loppuviikolla keikkui nollan molemmin puolin. Mökille tultuamme tietenkin kiiruhdin rantaan tarkistamaan jäätilannetta. Jäätä näkyi niin pitkälle, kuin pimeydessä lampun kiilussa pystyi näkemään. Mutta jostakin kauempaa kuului pahaenteinen tohina. Arvelin sen johtuvan aallokosta jossakin tuonnempana, näköaistirajan takana. Rannalla jäätä oli viitisen senttiä. Kannoin saunavedet, kun ensin olin työntänyt pari irtonaista jäälauttaa kiinteän jääkannen alle.

Lauantaina valossa näytti seuraavalta: Jäätä oli kutakuinkin koko näkökentän alueella. Kuitenkin kauempana oli tummaa, kiiltävää, josta ei oikein ottanut selvää. Hain aurinkopaneelin katolta talvipaikkaansa. Samalla sain paremman näköyhteyden järvelle. Tumman alueen etureunassa oli selvää aaltojen liikettä. Päivän aikana sitten koko tumma riite-alue vapautui jäistä. Illalla lähtivät loputkin jäät Kuusisaareen asti. Että jäiden lähtöä sitä seurattiin!

Itsenäisyyspäivänä edellisillan lumipyryn jälkeen kelluva sose oli alkanut kertymään pohjoiseen. Soserintama oli poislähdön aikaan jo parinsadan metrin päässä mökkirannasta. Tuleekin melkoisen mielenkiintoinen jää, jos tuo sosematto pääsee jäätymään.

Lauantaina oli varsin hieno keli. Perjantai-illan räntasade oli muisto vain. Otin työkseni poltella laavun luota sinne kasaamamme risut. Muutakin poltettavaa roipetta oli kertynyt. Risut olivat olleet pressun alla ja kohtalaisen kuivia, joten pahempia savuhaittoja ei esiintynyt. Polttamisen loppuvaiheessa paistoin laavulla muutaman pannullisen Lindströmin pihvejä. Ensimmäisen pannullisen kohdalla oli iskeä äkki ja pihveistä oli tulla turhan mustia. Loput pannulliset onnistuivatkin sitten hyvin, kun pääsin selvyyteen punajuuren paisto-ominaisuuksista. Pakkasta oli viitisen astetta. Kiitin onneani, että olin tehnyt taikinan jo kotona lämpimässä. Samoin olin "leiponut" pihvit paperien väliin. Pakkasessa tuhraaminen olisi ollut melkoinen koettelemus. Kotonakin sai olla koko ajan käsiä tiskaamassa. Siellä sentään kuumaa vettä piisasi ja ilman sen kummempia kommervenkkejä.

Sunnuntaina sateli lunta ja räntää. Muutama sentti sitä kertyi. Maanantaina illalla pyrytti silkkaa lunta. Viitisen senttiä. Meltosjärven virallinen lukema onkin nyt toistakymmentä senttiä. Voipa pitää paikkansakin. Aivan avoimen järven rantamaisemissa kuitenkin lunta on hieman vähemmän. Järvi kun lämmittää aivan selvästi. Otin kuitenkin jo lumityökalut hollille ja polkujakin availin. Mökin helmojakin lumella tukin. Kelkankin pöräytin tulille ja ajoin Tarrantieltä keskipolanteen matalaksi. Kovasti oli näköjään hoppu talvisiin harrasteisiin.

Metsällä kävin kahteen otteeseen. Sunnuntain räntäsateessa kastuin läpimäräksi. Väärä asuvalinta syynä. Heti alkutaipaleella näin jäniksen. Kahdestikin. Yllättävän helposti pysyin jäljellä, kunhan vain sen ensin löysin. Jäniksellä oli kuitenkin kotikenttäetu. Se pyöri varsin pienellä alueella tiheikköjä koluten. Kohta en ollut enää varma, kumpiko se on toisen jäljillä. Jälkiä alkoi metsään syntymään. Ristiin, rastiin. Viimein jänis teki sen, mitä olin pelännyt: kulki jo kulkemaamme jälkeä. Mahdotonta enää seurata oikeaa jälkeä. Hämäräkin painoi päälle joten oli viisasta lähteä kuivittamaan itsensä.

Maanantaina poutakeli, mutta silti laitoin kalvopuvun päälleni. Pilkkirepunkin otin matkaani. Pilkit kuitenkin jätin mökille. Pekka kun oli koirien kanssa myös liikkeellä, niin voisi olla aikaa istua. Eihän ne koirat mitään jäniskoiria ole, mutta saattavat innoissaan joskus hätistää jäniksen liikkeelle ja istumametsästys voi toimia. Istuinkin aikani tuoreen jäljen luona. Koirat eivät kuitenkaan saaneet jäniksestä vainua. Niinpä lähdin tallustelemaan jäniksen menosuuntaan. Paikalla oli koiran jälkiä ja arvelin jonkun aamusella paikalla olleen. Ehkä saanutkin tämän jänön. Jussi oli loikkinut melkoisia loikkia. Lopulta koiran jäljet loppuivat ja jänis oli jatkanut yksin. Kun saavuin erääseen parin vuoden takaiseen raivausalueesemme, loikat olivat muuttuneet töpöstelyksi. Kun katsoin jälkien etenemissuuntaan, niin siinähän se kykötti. Luottaen suojaväriinsä. Melkein avoimessa paikassa kymmenen metrin päässä. Nopea tähtäys pääpuoleen, jotteivat parhaat palat vahingoittuisi lähilaukauksessa. Pam! Sääli on sairautta. Edellisestä jänispaistista olikin kulunut jo pari vuotta.

Päivät ovat jo varsin lyhyitä. Siksipä linnutkaan eivät ehdi kovin suuria määriä eväitään syömään. Lisäksi pähkinäsäkin pähkinät tällä kertaa ovat olleet suurelta osin kokonaisina. Lisähaastetta tinteille, kun niitä on hieman hankala saada esiin tekemistäni teräsverkkosysteemeistä. Hiiriä loukuissa vielä melkoisesti. Saattaa niiden tulo nyt hiipua, kun lumi on maassa. Näin ainakin kävi viime talvena.

Viikko sitten lukitsin lähtiessämme kellarin. Nyt tuli pieni mysteeri, kun kellarin avainta ei löytynyt mistään. Tiistaina hoksin sitten yhden mahdollisen syyn. Minulla on taskulamppu, jossa kyljessä on magneetti. Olen saattanut lamppua taskusta ottaessani vetäistä magneetissa kiinni olevan avaimenkin taskun pohjalta. Mutta mihin? Ulkona lumi maassa joten tekemätön paikka löytää sieltä. Olihan minulla onneksi vara-avain joten katastrofia ei avaimen ja minun teiden eroamisesta seurannut. Tiistaina loppusiivouksessa avain onneksi löytyi. Oli luiskahtanut jotenkin lipaston taakse. Kaikki jälleen kunnossa silläkin rintamalla.

Lauantaina parikin vierasta autoa kävi kääntymässä. Jälkimmäinen oli vaalea MB. Yllättäen pysähtyi kohdallamme. Ja ulos astui MB! Aika kauan olikin aikaa kulunut edellisistä porinoistamme. Vilma tutustui sillä aikaa Viiviin ja Viiruun. Kohta olivat kuin vanhat tutut.

En siis vieläkään saanut talverkotusta käyntiin. Mitään hirmupakkasia kun ei ole edes luvassa, siirtynee aloitus vielä ensi pyhältäkin. Käytännössähän tämä taitaa merkitä koko talviverkotuksen peruuntumista kohdaltani. Pieniä mahdollisuuksia on tietenkin laittaa narut jään alle vielä viikko ennen joulua, jos jäätilanne sen sallii. Mutta kuten aiemmin mainitsinkin, ei se mikään tajuton pettymys olisi, vaikka jäisi väliin koko homma. Tulisi vain sitten sen sijaan lunta, jotta pääsisin puun ajoon. Hieman sitä onkin luvassa.

Viikon lopulla ensi lauantaina täysikuu. Olisipa kirkas keli. Saisi vaihteeksi nautiskella lumisen maiseman ja kuutamon valovoimasta.

Viikonloppu 25.11.2011 - 27.11.2011

Eräs viikon mieleenpainuvimmista uutispätkistä tuli Helsingistä. Suomen pääkaupungista. Siellä kun katuvalot uhkaavat pimetä. Syynä koirat. Ne kun kuseksivat pylväät poikki! Melkoista happoa siis ruiskivat.

Töissä pitänyt hieman kiirettä jo parin viikon ajan. Hektiset hetkiset ovat seuranneet toinen toistaan. Pääosin sain viimeisetkin hommat hanskaan perjantain kuluessa. Ei näköjään tarvitse tulla paljon poikkeusta normaalikuvioihin, kun hommat takkuilevat. No, turha niitä juttuja on murehtia. Töissähän siellä vain ollaan!

Viikolla sain lautapelin liki valmiiksi. Yksi viimeisistä tehtävistä oli maalata pensseliltä laudan reunoille numerot yhdestä sataan. Periaatteessa siis lapsellisen helppo homma. Mutta kun olin onnistunut jättämään välistä yhden numeron pois, oli edessä uusintanumerointi. Onnekseni kuitenkin vain kymmenkunta viimeiseksi piirrettyä lukua oli sutattava ja uusittava. Kun olin ounastellut virheen mahdollisuutta niin aina muutaman luvun jälkeen suoritin tarkistuksen. Kyllä kannatti olla luottamatta itseensä.

Tähän vuodenaikaan mökille lähtö perjantaina työpäivän päätteeksi tapahtuu täyden pimeyden vallitessa. Nyt lisäksi kiusana oli vesisade. Lämmintä oli lähdön hetkillä peräti neljä astetta. Pian lähdön jälkeen sade muuttui valkoisemmaksi ja lämpötilakin läheni nollaa sitä kuitenkaan tavoittamatta. Sohjoinen tie, porolaumat tien päällä ja sade hidastuttivat matkantekoa. Sentin-parin sohjokerroksesta johtuen auto ei tällä kertaa saanut kurapeittoa päälleen. Mökillä kuitenkin laitoin ämpärit rännien alle ja viikonlopun pesuvesitarpeet olivat nopeasti tallessa. Käväisin rannassa. Ennusteeni viime sunnuntailta oli osunut oikeaan. Järvi oli vapaa.

Lauantaina aamusta nollakeli. Yksittäisiä lumihiutaleita leijui ilmassa varhaisaamun pimeydessä. Kun yhdeksän aikaan alkoi ulkosalla jo näkemään ilman lamppujen valoa, oli vähäinen sadekin loppunut. Jostakin lounaan suunnalta puhalteli, mutta ei se aivan kunnon myrskyltä vaikuttanut. Perämerellehän oli luvattu pahaa keliä, mutta näytti siltä, että 100 kilometriä muuttaa kaiken. Lounainen lisäksi meillä on se ehkä kaikkein suojaisin tuulen suunta, joten mukava oli alkaa päivän muutamaa valoista hetkeä kuluttaa.

Vähäinen lumi hupeni silmissä, kun päivällä meni pari astetta plussan puolelle. Teimme pari kävelylenkkiä. Vaarassakin käytiin. Tällä kertaa haulikko sai olla pussissaan koko viikonlopun ajan. Eipä kyllä matkan varrella jäniksiä näkynytkään. Edes jälkiä. Eräitä jälkiä kuitenkin kummastelin. Kun niiden pienuudesta johtuen epäilin niitä kissan aiheuttamiksi. Päädyin kuitenkin lopulta kettuun. Kun jossakin kohdassa oli lunta hieman enemmän, oli jäljessäkin hieman enemmän kokoa.

Vaikka jäiden tulo antaakin vielä odottaa, tein valmiiksi tikkatien merkkikeppejä. Ovatpa sitten valmiit, jos tälle talvelle järvi saa jääkannen. Kannoin hyyssikkään uuden kuivikesäkin. Vielä jäi 2-3 vuoden kuiviketarpeet varastoon. Jouduin hiekoittamaan pihaa. Pihalla nimittäin jäätä piisasi. Pakkasia kun on ollut sen verran, että maa on saanut routapinnan. Vähäiset sohjot häipyivät päivän mittaan ja pelkkä jää jäi tallustelualustaksi. Kaikkia paikkoja ei tietenkään voi hiekoittaa. Esim. tietä. Siinä sitten kun kerran käppäilin, olikin sitten jalat lähteä alta. Tein nopean korjausliikkeen ja onnistuin pysymään pystyssä. Mutta vihlaisipa pahasti! Luulisi, että selkään tietenkin sattui, mutta mitä vielä. Mahaan se vihlaisi! Taisi tulla ohutsuolen venähdys.

Veskukin pyörähti jossakin vaiheessa mökille. Joulukuusihommiin. Ja irroitti traktorista akun. Eipä se talven pakkasissa ulkosalla ainakaan paremmaksi muutu. Mäkipirtille pörähti nuorisoa. Aino käväisi opastamassa hellan käyttöä. Siihen asti olikin kaikki savut suuntautuneet sisätiloihin.

Illalla poristiin takan loisteessa. Maisteltiin kalakukkosia. Vesku kehoitti laittamaan teko-ohjeen ruokaohje-osaan. Laitoinkin. Tuuli pyörähti luoteeseen ja rannasta alkoi kuulumaan aaltojen loisketta. Ennen nukkumaan menoa pistäydyin vielä tarkastamassa, että nuorilla on kaikki hyvin.

Sunnuntaina pakkasta 5 astetta. Ja keli koko ajan kylmenemässä. Laavulla näytti jo -8 astetta. Tuuli oli tyyntynyt ja järven pinta oli ohuessa riitteessä. Kun aurinko alkoi vaivaisen nousunsa horisonttiin, näkyi jäätilannekin paremmin. Jälleen rannalla sulaa. Ja kauempanakin alueita, joissa ei jäätä ollut. Lisäksi tuo riitekansi liikkui hitaasti, vaikka tuulta ei juurikaan ollut. Lieneekö aiempien tuulten johdosta vielä vesimassoissa jonkunlaista virtausta. Paikoin riitelautat törmäilivät toisiinsa ja pienet, valkoiset jääkasaumat näkyivät hyvin auringon paisteessa.

Käväisin ennen kotiin lähtöä puomilla. Laitoin öljyä lukkoon ja saranoihin. Katkaisin muutamat risut. Kotimatkalla tasaiset -9 astetta. Loppumatkalla lauhtui ja Tornion päässä enää -4. Paikoin sumua. Porot piilossa. On jääneet viime aikoina valokuvaukset tekemättä. Matkalla Muotkavaaran ja Haukkavaaran välillä olisi ollut loistava kuvauksen paikka, mutta en viitsinyt pysäyttää ja kaivaa kameraa esiin. Kun sumussa ajoimme, niin aurinko paistoi maantiesuoran päässä. Vaikutelma oli kuin katsoisi putken sisälle ja kirkas valo loistaa putken päässä.

Viikon kuluttua onkin odotettavissa pitkä viikonloppu. Tiistaina kun on itsenäisyyspäivä, niin maanantainkin lomailemme Tarralla. Jokohan talvi silloin on tullut? Tätä kirjoittaessani pakkaslukemat pyörivät alueella -11 asteen kieppeillä, vaikka ennusteet ovat olleet -5 asteen paikkeilla. Keskiviikolle on tällä hetkellä luvassa peräti +5 asteen keliä. Muuten pikku pakkasta tai välillä nollakeliäkin, mutta varsin sateinen on loppuviikon ennuste myös. Järvi tuskin jäätyy ainakaan kantavaksi viikon aikana, jos ennusteet vähänkään pitävät kutinsa. Olen parikymmentä vuotta kalastanut talviverkoilla. Nyt saattaa olla edessä myöhäisin aika, jolloin saan verkot jään alle. Ja kun joulua ennen on viikonloput vähissä, on jopa mahdollista, että en tälle talvelle saa pyytöjä järveen ollenkaan. Ei se lopulta mikään iso katastrofi olisi. Jäisipä ainakin aikaa muuhun touhuun.

Viikonloppu 18.11.2011 - 20.11.2011

Keskiviikkona oli kravatti varattuna katkaisua varten. Taskussa, ei nyt sentään kaulassa. Meikäläisellä! Keskipäivällä oli yhteinen katkaisutilaisuus. Juuri tietenkin sopivasti tuli ergonimia-asiantuntija vahtaamaan, miten työpisteessäni on asiat hoidettu. Enpä lähtenyt ergonomia karkuun, vaan hoidettiin se homma pois. Hyvin olivat asiani. Tuoli kuluu kohta puhki, mutta sitä en aio millään ilveellä vaihtaa. Se kun sattuu olemaan tämän selän kannalta liki ainoa, jossa on hyvä istua. Selkä onkin viikolla taas vaivannut. Yllättäen tuli myös nilkka kipeäksi. Onnekseni se vaiva kesti vain kolme päivää ja jo perjantaina nilkka oli liki normaali.

Viikolla Torniossa lämpötila vaihteli nollan molemmin puolin. Ylempänäkin oli pakkasia, koska Tornionjoessa kulkui hilettä Perämerta kohti. Kaupunginlahtikin meni viimeistä kolkkaa myöten jäähän. Ja linnut katosivat. Paitsi yksi. Eräs nokikana tallusteli perjantaina jäällä. Oli jäänyt porukasta. Mitenköhän se aikoo muuttomatkansa tehdä? Kai sen täytyy itsekseen liihotella, kun kavereita ei ole.

Linnut ne lentelevät etelään. Minä otin perjantaina suunnan kohti pohjoista. Yksinäni tällä kertaa, kun naisväellä oli teatterit ynnä muut höpöhommat mielessä. Auton ulkolämpömittari näytti koko matkan ajan tasaisesti -0,5 asteen lukemaa. Lunta oli pölissyt taivaalta sen verran, että valotkin nyt valaisivat jonkin verran tietä.

Mökillä -1 ulkona. Sisällä pyöreä nolla. Järvi vielä vapaa jäistä ja maassa sentti lunta. Sytytin kaminan ja kannoin kamppeet sisään. Siemensäkin jätin auton perään valoisan ajan puuhaksi. Kun oli tarkoituksenani lauantaina laitella ruuaksi jotakin mössöä, aloitin heti nämä valmistelut. Laitoin pannulle juureksia ja vihanneksia ja lopulta pilkoin kahdenlaista lihaa joukkoon. Possua ja kanaa. Illan aikana ne muhivatkin siinä kypsiksi ja nostin padan kylmän puolelle.

Kämppä lämpeni nopeasti, kun olin laittanut yläkerran lunkan valmiiksi kiinni jo viikko sitten lähtiessämme. Olikin sopivat olosuhteet askarteluun. Valoakin piisaisi, kun varavirtalaite oli ladattuna matkassani. Olen ottanut luppoaikaprojektiksi lautapelin tekemisen. Se on Miekojärvi-versio menolippu-nimisestä pelistä. Lieneekö kellekään tuttu? Pelilautaa olen hiljokseen maalaillut iltaisin. Viikko sitten tehdyt pelinappulat olivat kotona kuivaneet ja nyt niihin piti saada väriä pintaan. Tarkistuslaskenta viikolla osoitti, että nappuloita tarvitaan viidelle pelaajalle kullekin 45 kappaletta, joten aika lailla jäi varaosia. Hain varastosta sopivan taajaa teräsverkkoa pöydälle sanomalehden päälle. Väri väriltä nappulat valmistuivat kuivumaan verkon päälle. Alkuun yritin olla sotkematta sormiani ja maalata nappulat ensiksi vain puoliksi. Jo muutaman palikan jälkeen huomasin homman mahdottomaksi. Sormet olivat heti maalissa. Niinpä aloin maalailla nappuloita ronskimmin ottein ja kerralla valmiiksi. Sotkeentukoon sormet. Olihan maalikin vesiliukoista akryyliä, joten kyllä näpit saisin puhtaiksi. Hommassa vain meni yllättävän paljon aikaa. Neljä tuntia.

Nousin lauantaina varsin varhain kahvin keittoon. Pakkasta 4 astetta. Selkeää, puolikuu valaisi mukavasti. Mutta jo ennen aamuseitsemää alkoi pohjoisesta puhaltelemaan ja kuu peittyi pilviin. Tuuli pyöritti terassilla matot kasaan.

Kahvistelun lomassa jatkoin pelin valmistelua. Aluksi keräsin kuivuneet palikat pahvimukeihin. Kukin väri erikseen. Maalaus oli onnistunut niin hyvin, että paikkamaalaukseen ei ole aihetta. Siirryin sitten pelikorttien kimppuun. Niihin oli tussattava väriä sen verran, että väri selvästi erottuu. 8 eri väristä tussia heilui ja yhdeksäksi olin tussailut tussaillut. Vaikka tussit olivat permanentteja, ei niistä isommin liuotinhuuruja lähtenyt. Tai en ainakaan huomannut.

Haukkasin pari leipäpalaa. Otin sitten haulikon olalle ja lähdin tutustumaan jänisten maailmaan. En tavannut jänöjä. Lunta kun ei ole, ei jälkiäkään pysty havaitsemaan. Jossakin tasaisella paikalla olin havaitsevinani ketun käpälän jälkiä. Pari metsoa rösähti kuusikosta karkuun. Vaikka olisi ollut niiden metsästysaika, en olisi pystynyt niitä tavoittelemaan. Kaukaa jo minut kuulivat. Pakkaslehdet töppösten alla pitivät melkoista rouskutusta. Kävelin puureittiäni ja heittelin joitakin risuja muutamaan pahempaan kuoppaan. Jossakin kuopissa oli reippaasti vettä, joka oli nyt mennyt riitteeseen. Hyvä juttu. Tasoittuu näin hieman kelkkauran pohja. Kiersin mökille Tarran rannan kautta. Busterin suojakatospressu lepatti viimassa. Solmin irronneet narut.

Tuo haulikon kanssa käveleminen on selälle varsin tuskallista ja istua pitää yhäkseen. Kunnon istumapaikat vain ovat uupelossa. Välillä olen jopa suunnitellut tekeväni istumapaikkoja reittieni varrelle. Toinen keino olisi kantaa selässään reppujakkaraa. Mutta kun ei sitä lisäpainoa, pientäkään, oikein haluaisi mukana kannella.

Olin syönyt aamupalan jo varhain. Tuntuikin kävelyn jälkeen jo siltä, että jotakin taas mahaan mahtuisi. Kun matkassa oli voita (tietenkin aina) ja kaapissa lättytaikinajauhepussi ja kellarissakin hilloa, ei suolaisen tuska päässyt voitolle. Sotkin taikinan ja aloin paistohommiin. Sisällä, kun yksin kerran olin. Räiskäleitä alkoi syntymään. Katsoin välillä ikkunasta kartanolle. Sumuako? Eipä suinkaan. Kämppä vain oli sisältä täynnä käryä! Sinisenään. Paistamisen jälkeen olikin sitten vuorossa varsin raaka tuuletus. Läpiveto kovassa pohjoistuuleessa vei käryt pihalle. Myös lämmön. Mutta lämpö kuitenkin palasi pirttiin nopeasti suljettuani reiät. Söin heti lämpimänä osan räiskäleistä mansikkahillon kera. Tulipa hyvä olo!

Kovalla pohjoistuulella tuulen suojanpuolen seinillä ikkunat menevät aina huuruun. Sen verran asuminen saa aikaan kosteutta. Niin nytkin. Iltapäivällä tuuli alkoi asettumaan ja ikkunatkin "avautuivat". Pakkasta vain 4 pykälää. Pesosia alkoi syntymään loiskeessa. Aamupäivän pilvet olivat tipotiessään.

Pimeys lätkähti päälle kolmelta. Ehkä kuitenkin vähän yli. Matkassani oli läppäri ja aloin kirjoittamaan peliohjeita puhtaaksi. Välillä kuitenkin oli laittettava ruoka syömäkuntoon. Ja tietenkin vähän syötäväkin. Söin vatsan melko pinkeäksi. Tuntui siltä, että olisin voinut jatkaa ja jatkaa, mutta onneksi joku käski jo lopettamaan. Peliohjeetkin lopulta valmistuivat. Viimeistelyn jätin kotitehtäväksi. Illan päälle pakkanen kiri jo toiselle kymmenelle.

Aamulla nousin jo viiden jälkeen. Kahvistelun lomassa näppäilin maniskaa ja lauleskelin! Heh, heh! Itse asiassa viikolla treenit jäivät väliin ja oli hyvä taasen palata aiheeseen. Olen tehnyt jonkun verran asian hyväksi pohjatyötä ja nyt olisi tehtävä työtä harjoittelun muodossa. Tuntuu siltä, että kerta kerralta homma edistyy. Kaikkein mieluisinta on se, että myös tietty ymmärrys on lisääntynyt. Kun vain muistaisi viikottain harrastaa. Ettei kehitys pysähtyisi.

Jo aamun pimeydessä aloin koota kamppeita ja puuhailla vakiohommia lähtöä varten. En aikonut alkaa millekään tänään. Kun laitoin linnulle ruokahuollon kuntoon, muistin vasta sen siemensäkin, jonka jätin autoon. Menin sitä hakemaan, mutta takakontin lukko oli jämähtänyt jäähän. Se ei auennut sitten millään opilla ja laitoinkin auton lämpenemään. Jospa lukkokin siitä antautuisi, kun autokin sisältä soimistuu. Välillä touhuilin touhujani. Puolen tunnin kuluttua uusi yritys. Ei ollut vieläkään sulanut, mutta kun lämmitin sytkärillä avainta ja aina välillä työnsin tulikuuman avaimen pesään niin olihan sen antauduttava.

Yhdeksän maissa alkoi olla jo niin valoisaa, että järven jäätilannetta saattoi jo arvioida. Ensin näytti siltä, että täysin ummessa on. Mutta sitten kun katsoin jalkojeni juureen, havaitsin rantavesien olevan vielä vapaina. Hieman omituista. Kauempana selkävesillä oli jään keskellä höyryäviä pilkkoja. Ilmeisesti sulapaikkoja. Ensi yöksi luvassa lauhtuvaa ja tuulista. Viikollekin lauhaa ellei peräti lämmintä. Joten en liene huono ennustaja, jos oletan ensi viikon loppuna ainakin keskiselän olevan avoin. Etenkin jos säätä ennustaneet ovat olleet terävinä.

Kotimatkalle lähdin heti jäätilanteen selvitettyäni. Pakkasmittari kiri rannoilta poistuttuani -16 asteeseen. Muotkavaarassa tosi paksu sumu. Loppumatkalla selkeää, Torniossa -7 astetta.

Puomi oli perjantaina saapuessani auki. Ketään ei Tarralla kuitenkaan ollut! Ei luulisi olevan kovin vaikea asia viimeisen lähtijän sulkea puomi. Nytkin jäljistä päätellen oli ulkopuolisia kävijöitä ollut. Ei onneksi pahoissa aikeissa. Tällä kertaa. Suljin puomin lähtiessäni. Uusi puomi on hyvä. Paksun lumen aikaan vain lukolle pääsy voi tuottaa hankaluuksia.

Viikonloppu 11.11.2011 - 13.11.2011

Viime aikoina uutiset kotoa ja maailmalta ovat olleet vähintäänkin monipuolisia. On ollut luonnonkatastroofeja, talousongelmia. Hallituskuvioita on mennyt uusiksi. Iso kivi ohitti maapallon. Jälleen paljastui valelääkärikin. Kiinnostus lääkärin ammattiin kai veti väkipakolla alalle. Tuosta lekurista putkahti vain mieleeni yksi asia. Minkähänlainen haloo olisikaan noussut, jos tuo onneton olisikin toiminut gynekologina?

Vieläkään ei talvi ole ottanut tullakseen. Torniossa Kaupunginlahdella on uiskennellut vielä runsaasti vesilintuja. Viikolla sinne saapui muutamaksi päiväksi pieni hanhiparvikin. Piisameilla on ollut aikaa rakentaa kunnon talvipesät. Lieköhän tavallista ollenkaan sellainen, kun yksi pesä sijaitsee kiven päällä? Minusta vaikuttaa hieman epätavalliselta.

Perjantaina oli monen ykkösen päivä. Aiheutti monenlaista hössötystä ympäri maailman. Meillä kuitenkin tutut kujeet: mökille. Mökillä kuitenkin keskimäärin 1 aste. Plussaa kuitenkin. Kun ulkona oli nollassa ja sisällä 2 astetta. Pilvipeitto oli paksu, joten liki täysi kuu ei juuri reikää pimeyteen tehnyt. Myrskylyhty oli terassille sytytettävä ja kynttilät sisälle. Olin ostanut linnuille lisäevästä. Kaadoin 25 kilon säkistä pähkinät saaviin. Pähkinät riittävätkin nyt pitkälle talveen. Ostin myös viikolla ämpärillisen talipalloja. Nekin piisavat kauan. Vielä on ostettava uusi säkki auringonkukan siemeniä. Edellinen säkillinen alkaakin olla lopuillaan. Mökkinaapuri oli hankkinut ison "lumikolan". Pitää vain kuulemma vaihtaa talvilaadun eväs tankkiin. Muuten saattaa kola hyytyä. Aika vähillä puilla kämppään normaalilämpö, vaikka yläkerran lunkka olikin auki. Pelailtiin illan pakolliset pelit aivan sisävaatteissa.

Viikolla olin vaihteeksi paistanut kalakukkoja. Oikeastaan kukkosia, koska eivät ne kooltaan oikean kukon veroisia olleet. Otin niitä kaksi mukaan mökille. Menivät siinä pelailun sivussa molemmat. Olisikohan pitänyt kuitenkin ottaa useampi matkaan. Nyt riitti vain yhdeksi illaksi. Liian hyviä taisivat olla.

Viikolla söimme viimeiset ahvenfileet pakkasesta. Muikkuja vielä tietenkin on useita pussukoita, mutta kookkaampi valkoinen kala on finito. Siksipä aamusta kaivoin esille varastosta pari verkonresua ja pukkasin veneen vesille. Keli oli verkkohommiin tosi hyvä. Mökkirantaa kauemmas en kuitenkaan pyytöjä lähtenyt viemään. Olin valinnut paljuun selvän näköiset verkot. Laskiessa kuitenkin totesin näköni pettäneen. Ongelmista huolimatta sain verkot veteen.

En ryhtynyt puun kaatoon, vaikka listalla on pari kaadettavaa pikkukuusta. Toinen pitänee kaataa järveen ja syystäkin kannattaa odottaa vesien jäätymistä. Toinen työmaa kuitenkin odotti ja se puolestaan ei saanut odottaa kovia pakkasia. Nimittäin huussin alunen. Eihän se ollut edes kunnolla puolillaan, mutta kun nyt homma on tehty, ei sen puolesta ole huolen häivää enää talviaikaan.

Aino keräili askartelutarpeiksi naavaa ja parkkia. Naavaahan puhtaassa ilmastossa meidän kenturoilla kasvaa pilvin pimein. Parkkia löytyy puolestaan työmailtani. Minä lähdin etsimään erääseen lautapeli-projektiini pelinappuloita. Etsimiseen nyt tietenkään ei aikaa kulunut. Sen kun vain asteli tieltä syrjään ja pätki pari ohutta saikaraa. Ne kuorittiin laavulla ja pätkin ne sitten liuteiksi oksapihdeillä. Kun ei ollut varmuutta tarvittavasta määrästä, tein varmuuden vuoksi muutaman ylimääräisenkin. Laskin tuotokseni ja sain lukumääräksi 447. Onhan hieman särkymävaraa!

Laavulla ihmettelin kesällä tekemääni kaappia. On jostakin syystä elänyt ja ovet eivät meinaa mennä enää kiinni. Pitääpä kai ottaa asia käsittelyyn. En sen kummemmin alkanut tällä kertaa syytä tutkimaan. Liekö kosteus turvottanut?

Viikolla oli vielä ollut Tarrassa nuottaajiakin. Kuulemma menestys oli olematon. Omituista. Tähän aikaan yleensä saaliit vain paranevat. Jokohan muikku loppuu Miekojärvestä kokonaan? Ja mikä on muikkukadon syy? Huonoista muikkusaaliista kun liikkuu huhuja ympäri järven.

Useinkin syksyllä myöhään on käynyt niin, että rantavesistä ei harvempiin verkkoihin mitään tartu. Lauantaina ennen pimeää käväisin kuitenkin selkäämässä verkot. Tyhjää. Vain vihreätä limaa liinoissa.

Aino mainitsi, että naapurin veneen suojana oleva kevytpeite on painunut veneen pohjalle ja on täynnä vettä. Käväisin ämpäröimässä vedet pois ja yritin asentaa peitteen edes hieman paremmin. Toivon mukaan pusseja ei nyt synny ja vesi valuu laitojen ulkopuolelle.

Koko lauantain oli sellainen harmaankostea keli. Lämpöä asteen verran. Illalla parikin. Sunnuntaina nousin puoli seitsemän maissa kahvin keittoon. Nollakeli tällä kertaa. Kuitenkin jo ennen päivän valkenemista alkoi viilentymään. Parin asteen verran vain, mutta kuitenkin. Samalla alkoi tulemaan taivaalta heikkoa lumisadetta. Yhdeksän maissa olikin maisema valoisampi kuin viikkoihin. Ei sitä lunta tullut senttiäkään, mutta sekin vähä valotti kummasti. Olisipa vain satanut kunnolla!

Käväisin lappamassa verkot pois. Tunsin mukavaa tärinää heti kun otin kulpponarusta kiinni. Eipä sitä saalista hirmuisesti tullut, mutta jotakin viikon varalle kertyi. Järvellä uiskenteli vielä pieni koskeloparvi. Viimeinen tälle syksylle?

Näillä keleillä järvi ei ihan sentään vielä jäädy. Edes "Pesosia" ei vielä ole. Hieman koleampaa on viikon sisään luvassa. Pakkaset ovat kuitenkin painumassa alle kymmenen asteen vasta viikon kuluttua. Ensi viikonloppuna olen lähdössä mökille itsekseni, kun Ainolla on muuta ohjelmaa. Kun kuitenkaan talviverkkokalastuksen kannalta riittäviä jäitä ei ehdi tulemaan, pitää keksiä jotakin muuta puuhaa. Aina olen keksinyt, eihän siinä mitään. Viikon kuluttua kuitenkin alkaa tuo päivän pituus olla viiden tunnin pinnassa, joten pitäisi miettiä jotakin järkevää sisäpuuhaakin.

Viikolla kuitenkin (16.11.) olisi kravatin katkaisupäivä. Kannanotto korkeakouluopetuksen keskittämistä vastaan.

Viikonloppu 4.11.2011 - 6.11.2011

Jälleen rapakeli. Perjantaina mökillä ensi töikseni huljuutin auton kyljet ja perän rännivesillä. Ehkä turhaa puuhastelua, mutta eipä tuossa kauaa nokka tuhissut. Ulkosalla lämmintä vain puolisen astetta. Sisällä pari. Tulet. Uudet syötit tehonneet. Vain kahdessa loukussa ei ollut hiirtä. Osa hiiristä oli järsitty liki olemattomiin. Kärppä? Viikonlopun aikana lisäsaalista ei kuitenkaan jostakin kumman syystä enää kertynyt.

Olin hankkinut häkävaroittimen. Asensin sen sopivalle kohdalle. Kaasujääkaappia ei näiltä vuosin käytetä, mutta onhan ne kamina ja takkakin, joista häkää voi tulla. Ehkä hätävarjelun liioittelua, mutta olkoon vain.

Läpi koko viikonlopun piteli harmaita kelejä. Suorastaan synkkiä. Mökkimatkat tullen mennen ajeltiin niin, että pyyhkijät putsasivat lasia tihkuasennossa. Oliko kyseessä paksu sumu vai heikko tihku? Ota siitäkin selvää. Tiheää kosteutta kuitenkin oli ilmassa. Kämpässä sisällä oli turha etsiä tai tehdä mitään ilman apuvaloa. Voi, kun tulisi lumi maahan! Vaikka lyhyimpään päivään on vielä aikaa joitakin viikkoja, on juuri tällainen keli tähän aikaan sitä kaikkein pimeintä aikaa. Ensi viikon loppupuolella täysikuu. Olisipa hieman ohuemmat pilvipeitot silloin.

Lauantaina päätin tihkusta huolimatta touhuilla ulkosalla. Aamupalan jälkeen hain sahan ja kaadoin grillin alapuolelta kuusen. Se oli alkanut kasvattaa oksia niin pitkiksi, että näköyhteys järvelle oli katkennut. Itse puu ei ollut pitkä. Tuskin kymmentäkään metriä. Ei uskoisi, mitä yhden pienehkön puun kaataminen sai aikaan. Syntynyt aukko tuntui älyttömän isolta. Kokemuksesta tiedän, että nopeasti siihen kuitenkin tottuu. Mutta tuo myös osoittaa, kuinka varoen kannattaa pihapiirissä metsätöitä tehdä. Toimenpiteitä kun ei saa peruttua.

Näköalakuusen jälkeen siirryin hieman hankalampaan kohteeseen. Neljä roskittajakoivua oli tappolistalla. Mutta vain yksi oli hyvällä paikalla noin niinkuin kaatamissuuntia ajatellen. Sen kaadoinkin ja pätkin aluksi. Kun olin sopivasti vesiletkun luona, muistin yhden asian. Kun olin ottanut letkun järvestä, oli se ollut jäässä. Olin nostanut letkun pään, jossa on takaiskuventtiili, korkealle puuhun. Jotta letkun välillä sulaessa ja sitten uudelleen jäätyessä ei venttiili rikkoontuisi jäätyvän veden voimasta. Nyt otin letkun pään puusta ja päästelin venttiilistä vedet pihalle. Vesi tulikin voimalla ja nyt letku on tyhjä. Nostin kuitenkin venttiilipään takaisin ylös. Mutta ne kolme muuta koivua! Ainoa järkevä kaatosuunta oli luoteeseen. Leikkimökin ja varaston kapeaan väliin. Kaatosuunnassa esteenä oli lisäksi yksi kuusi, jonka poistinkin siitä häiritsemästä. Koivut kuitenkin kaatuivat juuri siihen, mihin halusinkin. Suurin koivu oli hieman väärään suuntaan vinossa, mutta ongelmia ei senkään kanssa tullut. Oli siinä metsurin taidot huipussaan! Kannoin pöllit paikkaan, josta saan ne aikanaan rekeen. Aino raahasi oksat samaten rekireitin varteen. Turhan julmia kuormia veti. Halusi kuulemma vähentää askelten määrää. En tiedä, kumpi tapa olisi ollut terveellisempi. Useampi kevyt kuorma vai tuo tapa. Tuo jälkien siistiminen mahdollisimman nopeasti on jonkunlainen kunnia-asia. Vaikka nyt kyse oli omasta pihasta, jossa risujen ei pitäisi ketään ulkopuolista häiritä, siistattiin paikat "luonnontilaan". Samoin on aina tehty tien varresta, laavun seudulta ja yleensä paikoista, jotka ovat silmien alla. Aika märkiä olimme muutaman tunnin siinä touhutessamme. Ei niinkään sateesta, vaan märästä maastosta johtuen. Alkujaan tarkoituksena oli kaataa puut vasta talvella. Mutta jos kerralla puskettaa lunta vähän enemmän, ei tuollainen homma ole hauskaa. Oli oikeastaan varsin hyvä asia saada homma pois mielen päältä jo nyt. Puutakin kertyi kuin vahingossa hyvänlainen pino. Monen viikonlopun tulistelutarpeet.

Sunnuntaina katselimme, josko olisi vielä poistettavia puita. Pari pienehköä puuta saikin lähtökäskyn, mutta emme alkaneet tietenkään juuri ennen kotiin lähtöä millekään. Arvioitavina on myös muutamat suuret kuuset. Ne ovat kasvaneet pihan reunalla reippaaseen tukkipuukokoon ja pimentävät ja hallitsevat koko pihaa. Jos ne poistaisi, saisi piha valoa ja sammalen kasvu tyrehtyisi. Voisi Ainon nurmikkokin alkaa menestymään. Noiden puiden kaato on kuitenkin maisemallisesti raju toimenpide ja asia saa vielä hautua. Ehkäpä joskus olemme henkisesti kypsempiä tuohon operaatioon. Annetaan asian olla toistaiseksi.

On tässä myös herännyt vaivihkaa muuan ajatus. Kun olemme ikääntymässä hyvää vauhtia ja kunto ei tästä enää ainakaan paremmaksi muutu, on pieni huoli polttopuista. Nythän tilanne on vielä kerrassaan loistava. Varastoissa on kolmen, ehkä jopa neljänkin vuoden puut. Vuoden puumäärä on metsän kätköissä pinoissa odottamassa kelkkakyytiä mökille. Mutta kuinka kauan sitä puhtia vuotuisen puumäärän tekemiseen piisaa? Olisikohan syytä alkaa tekemään hieman kasoa vanhuuden varalle. Satakunta kuutiota piisaisi aivan varmasti. Ehkä merkittävästi vähempikin. Olisi silloin mistä ottaa, jos rahkeet eivät riitä puuhommiin. Lumityövaikeuksista johtuen kun varmaan sydäntalvena ei edes tulisi silloin kuljettua mökille. Pitääpä alkaa suunnittelemaan. Uusia puuvajoja en aio rakentaa. Ulkopinoihin olisi vanhuudenvara säilöttävä. Mutta mihin? Ehkä laavun seudulle. Sielläkin puita kuluu aika paljon ja sieltä voisi talvella ajaa rekikyydillä pilkkeitä pihan varastoihin.

Oli hieman mielessä laskea lauantaina pari harvaa verkkoa. Tuuleskeli kuitenkin sen verran, että jätin laskematta. Hankala yksin kokea ja verkotkin roskaantuisivat. Ja nythän on Norjan lohi todella halpaa. Pyöreänä alle 3,50 ja fileenä alle viiden euron kilolta. Viikolla ostinkin lohta pakkaseen muutaman syönnin tarpeiksi. Kaukana ovat ne ajat, kun lohi oli vain rikkaiden herkkua. Nykyään se on ihan tavisruokaa. Ostettiin muutama kilo hirven paistiakin. Siitä sitten maksoimmekin itsemme kipeiksi. Mutta kerrankos se kirpaisee.

Lauantaina saunan päälle syöpäsimme pitkästä aikaa kuivalihakeiton. Olipa muuten makeaa! Vaikka olikin pikkuisen suolaista. Varmaan verenpaineet kipusivat ennätyslukemiin, mutta ei sitä aina voi ajatella pelkkiä terveysjuttuja. Ruuasta saa ja pitää nauttia.

Illalla tuli poltettua puita takassa. Meni hieman överiksi. Alkoi lämpöä kertymään kämppään aivan tuskastumiseen asti. Mutta kun takkatuli tuo mukavaa tunnelmaa, ei sitä liekkien katsomista meinannut malttaa lopettaa. Ja kun yhtä puuta kerrallaan ei saa palamaan. Pitää olla vähintään pari-kolme kalikkaa. Sitä sitten jatkui koko illan ja ei se tuuletus ennen nukkumaan menoa juurikaan sisäilmaa viilentänyt. Ulkonakin oli 6 astetta lämmintä.

Aamullakin kämpässä vähintään lämmintä. Hetken jo näytti siltä, että päivästä tulee hieno. Sitten kuitenkin tuttu sumu ja tihku laskeutui pimentämään maisemat. Kotiin lähdettiinkin hyvissä ajoin. Kotimatkalla viimeisen sorapätkän jälkeen loiskuttelimme päniköistä järvivettä. Auton takalunkkaan ja kylkiin.

Noin puolet mökeistä oli asuttuja. Aika monta oikeastaan. Näyttää siltä, että menee vielä hieman aikaa Tarran hiljenemiseen. Yksin ei ainakaan vielä tarvitse olla. Nuottamiehiäkin näkyi liikenteessä. Kuinkahan kauan nuottakelejä tänä vuonna piisaa? Usein tähän aikaan vuodesta ovat verkkoni jo jään alla. Joskus on kuitenkin mennyt joulukuunkin puolelle.

Taloyhtiössä piharemontti ei ole jatkunut sen jälkeen, kun heitin hommat osaltani. Olisi nuoria miehiä niin että toisiinsa törmäilevät. Mutta ei kiinnosta yhteiset asiat.

Viikonloppu 28.10.2011 - 30.10.2011

Aluksi sananen siitä kaukohallintalaitteen ruuvista. Ei sillä säädetä mitään muuta, kuin sen kaasukahvan kireyttä. Jossakin vaiheessa ennen veneen vesillelaskua pitää nostaa kone ylös ja ottaa selinmakuuasento ja yrittää säätää. Paikka on tiedossa, säädön suunta ei. Ehkä kokeilemalla selviää.

Viikolla taloyhtiön pihahommat edistyivät. Ainon kanssa kun touhuttiin ja urakoitiin. Itsemme kipeiksi asti. Sääliksi kävi Ainoa. Periksi kun ei osaa antaa, vaikka pitäisi. Muut katselivat gardiinien raosta. Ei kiinnostanut tulla talkoisiin. Keskivikkona pitkän iltapuhteen jälkeen päätin, että nyt loppuu minunkin osalta. Selkä ja varsinkin olat kipeytyivän niin, että jatkaminen olisi liian hankalaa. Nyt on muitten vuoro jatkaa. Oma ikkunanäköalasuunta on valmis. Ruohon siemenetkin kylvetty. Odotamme innolla kevättä.

Perjantaina auto rapaantui mökkimatkan hiekkateillä. Kuten monesti muulloinkin tällaisessa tilanteessa, hain järvestä pari ämpärillistä vettä ja loiskuttelin kauhalla auton pinnalta irtokurat. Hyvin irtosi, kun ei ollut ehtinyt kuivumaan. Yöksi oli luvassa sadetta, joten laitoin 20 litran ämpärit rännien alle. Jo illan aikana kannoin kirkasta sadevettä ison saunasaavin täyteen. Kämpässä kolme astetta plussaa. Ulkona viisi. Tulet kaminaan. Kohta takkaankin. Ulos valoja. Pian oli porukkaa tuvan täydeltä. Porinaa. Joutavaakin. Pelailua. Opastin Jaanankin piilosanojen syövereihin.

Kun muikunpyynti kohdaltani oli ohi jo viikko sitten, oli aikaa käväistä heti aamusta metsällä. Jotakin mielenkiintoista näinkin, mutta kunnon metsästystilannetta ei päässyt syntymään. Keli ehkä liiankin hieno. Liki tuuleton ja linnut havaitsivat minut jo kaukaa. Sain kuitenkin saaliiksi muutaman pänikällisen lähdevettä. Olin onneksi muistanut heittää tyhjät astiat auton perään ennen mökiltä lähtöä.

Kaikkia nuottia ei oltu vielä nostettu talviteloille joten nuottaus joidenkin osalta vielä jatkui. Illalla kuitenkin Tarran viimeinenkin nuotta nousi maille. Jonkun verran saalistakin oli kertynyt. Toivottavasti kaikki saivat muikkua riittävästi. Me ainakin saimme. Meillä iltapäivä ja vielä pitkälle iltaankin meni laavulla. Kahvia ja pientä purtavaa. Glögiäkin. Pelailtiin frisbee-golfia, mölkkyä ja petankkia. Fanni se vain oli aina mölkkypalikoiden kimpussa. Lopulta jouduimme laittamaan sen kiinni. Kun se sitten vapautettiin, katosi loukkaantuneena omalle mökilleen. Iltamyöhään siirryimme sisätiloihin. Välillä päästiin pistäytymään saunassakin. Lopuksi visailtiin Otilan kirjasta muutaman sivun verran kysymyksiä.

Jäi laskematta verkot. Kun syksyn mittaan on eri välineillä noussut pari nättiä taimenta, olin ajatellut laskea pari harvaa verkkoa. Soutuvene kun on helppo pyöräyttää oikein päin ja hilata rantaan. Toisaalta nuotalla on noussut haukia, joten ehkä oli ihan hyvä jättää verkot laskematta. Jos syksy jatkuu tällaisena, voin asiaan kuitenkin palata.

Sunnuntaina kävin taas aamumetsällä. Ihan vain lähimaastossa. Fannin iloinen ja kiivas haukku kantautui korviini ja hiivin tarkistamaan tilanteen. Seisoi kiven päällä ja haukkui, kuin henkeä vietäisiin. En kertakaikkiaan löytänyt kiivastumisen kohdetta vaikka kuinka vahtasin. Olisikohan ollut orava jossakin kuusen latvuksessa. Lähdin pois ja Fanni seurasi minua satakunta metriä. Palasi sitten ja taasen alkoi kilkatus! Meneillään oli viimeinen kanalintupäivä. Tällä kertaa en aivan saaliittakaan jäänyt. Matkasin mökille palatessani nuolukivien kautta. Alkavat vetää viimeisiään. Taidan kuitenkin odottaa kelkkakelejä. Kelkalla raskaat kivet on helppo kuskata paikalle ja kelkan päältä yllän hyvin asentamaan ne. Elävänä muistissani on vielä noiden kivien kantaminen. Kädet venyivät. Tilapäisesti. Olisi yltänyt yli olkansa takapuolensa pyyhkimään.

Kun aamuyöllä siirrettiin kellon viisareita tunnilla taakse päin, tuntui että aikaa piisaa. Olo tuntui jopa joutilaalta. Oli peräti aikaa laittaa syötit hiirenloukkuihinkin. Loukkuja on kadonnut. Enää niitä on pyynnissä kahdeksan kappaletta. Ne ovat pyytäneet vaihtelevasti, vaikka syöttejä ei ole ollut niissä aikoihin. Saapi nähdä, kiihtyykö nyt tahti, kun uudet syötit tuoksuvat.

Koijärvestä on aikaa 32 vuotta. Kesäaikaa on harjoiteltu 30 vuoden ajan. Tuo kellojen siirtäminen tarkoittaa nyt sitä, että ensi perjantaina mökille päästessämme on vallalla säkkipimeys. Kuulosti myöskin siltä, että nyt alkaa moni mökki rauhoittumaan. Vähitellen kai "vakioasukkaatkin" poistuvat. Meillä vielä käyntejä tulee, ja vielä varmasti lämpenee muitakin mökkejä. Marraskuulle sattuu yksi pyhänseutu, jolloin mökkeilen yksin kun Ainolla on muuta ohjelmaa. Sairaan hyvä (rasvainen) eväs suunnittelussa.

Vuosi sitten näihin aikoihin alkoi pakkasjakso, joka kestikin muistaakseni aika kauan. Nyt 10 päivän ennuste lupaa lämmintä yli seuraavankin viikonlopun. Pikku pakkanen ja muutaman sentin lumikerros olisi tervetullutta tähän vuoden pimeimpään aikaan. Järvi ei jäädy vielä aikoihin ja talviverkotukseen ei pääse. Onkin alkanut eräänlainen välivaihe, jolle ajalle ei ole minkäänlaisia etukäteissuunnitelmia. Joskus kiva näinkin. Yleensä jotakin pikku askareita keksii. Tai pitäisikö joskus kerrassaan löhöilyviikonlopun?

Syysloma 7.10.2011 - 23.10.2011

Lomanalusviikolla edistyimme jälleen hieman piharemontin osalta. Koneet olivat töissä kaivaen, tasoittaen ja levittäen multaa ja mursketta. Melkoiset sateet tekivät töistä hankalia. Porukalla teimme talkootöinä pikku askareita. Sellaisia mihin pystyimme.

Keskiviikkona oli sen verran poutaa, että vaihdoin autoon talvirenkaat. Pakkaset kuitenkin tulevat. Tuleeko jo loman aikana, se on mahdollista. Kiire töissä helpotti vasta perjantaina puolen päivän aikaan. Helpotti kuitenkin, ja se olikin tärkeintä.

Viikon uutinen oli ammattikorkeakouluihin kohdistuvat leikkaukset. Tornion osalta asia tuntuu käsittämättömältä. Kun erilaisissa yhteistyökuvioissa on edettu nimenomaan ohjeiden mukaisesti ja vertailumittarit osoittavat valtakunnallisesti hyviä lukuja! Tuli vain mieleeni eräs asia: jokohan tässä näpäytetään aluetta, koska se ei pääse kuntaliitosasiassa yksimielisyyteen?

Ja sittenpä tuohon lomaan. Kun pyöräytin mökin pihaan tein heti erään havainnon: piha oli haravoitu! Kari ja Maarit olivat tulleet kämpän lämmitykseen ja samalla pistäneet hösseliksi. Se oli tosi iso asia. Toki lehtiä oli vielä puissa, mutta jokainen haravoitu kärryllinen on tehtyä työtä ja takana. Aino jossakin vaiheessa antoi luvan (lue: määräyksen) muutaman koivun kaatoon. Pari kuustakin on tappolistalla. Jättänen kaadon sellaiseen vaiheeseen, että saan oksat ja haot reellä kokkopaikoille. Ja puut pinoihin.

Kaksiviikkoisen loman aikana oli tarkoitus saada kiinni riittävä määrä muikkuja. Jälkimmäinen viikko oli tarkoitus kalastaa muikkupoikien kanssa. Ensimmäinen viikko olisi yksinäisempää verkkopuuhastelua. Tosin viikonloppuisin porukkaa on aina paikalla runsain mitoin ja tekijöitä piisaa.

Tällä kertaa avausviikonloppu ei hurraahuutoja ansainnut. Vieraamme eivät päässeet kiilauksen makuun. Eikä juuri muutkaan. Sain lauantaina ja sunnuntaina 8 verkosta muikkuja kolmisen kiloa. Yhteensä. Nuottahommissa tulos oli katastrofaalinen: 7 vetoa, yhteensä 3 muikkua! Valtaosa sivusaaliista koostui 5 sentin ahvenköriläistä, joita taisi kertyä jokunen kilo.

Viikonlopun jälkeen tilanne ei tahtonut parantua. Oikeastaan päinvastoin. Kelitkin hankaloittivat veneilyä ja välipäiviä tuli verkotukseen. Luoteesta puhalteli. Jatkuvasti. Välillä epäilin homman kannattavuutta. Kun työmäärä oli viisi tuntia (verkkojen lasku, verkkojen nosto, kalojen nupominen verkoista, verkkojen pesu, kalojen kiilaus ja pesu), ajelua pärskeiden keskellä räntäsateessa ja saaliina 62 muikkua, tuntui aika turhalta puuhalta!

Muikkupojista oli jo tieto, että tällä kertaa Aku ei tule. Jokohan oli kyllästynyt vai oliko tärkeämpää ohjelmaa? Viikolla kantautui sitten lisää huonoja uutisia: Jussi 39 asteen kuumeessa! Kävikin sitten niin, että vain Keke saapui perjantai-iltana vahvistamaan muikunpyyntiporukkaa.

Verkot laskin perjantaina valoisan aikaan. Lauantain verkkosaalis oli jo toiveita herättävä. Verkkokalastus jatkui keskiviikkoon asti ja päiväsaaliit olivat kohtuullisia. Huipusta kuitenkin kaukana. Pitäisi vain niitä verkkoja olla enemmän. Nytkin vain yksi silmäkoko tuotti jonkun verran saalista. Millin kokoero pudotti saaliin määrän kokonaan. Vain yksittäisiä kaloja tarttui verkkoihin, kun kyseessä oli millin virhe. Pyynnissä oli kuitenkin aina 8 verkkoa. Joista neljä oikealla silmällä. Kun verkon kappalehinta on liki 60 euroa, ei kaikkia silmäkokoja ole riittävästi. Tälle kaudelle lisäsin kahdella muikkuverkkomäärää. Ehkäpä jatkossa sopivia kokoja piisaa, jos pari kappaletta saisi vuosittain hankittua lisää. Lieköhän viisasta?

Verkotuksessa oli pieniä hankaluuksiakin. Pari kertaa ankkurit eivät pitäneet ja verkot olivat liikkuneet. Kerran olivat peräti syltyssä. Yksi 4 verkon jata oli tuulessa ja aallokossa muljuillut köydeksi. Yhtenä köytenä sen sai lappaa saaviin. Aikansa meni sitä mökillä setviessä, mutta olisin kuvitellut pahemmaksikin hommaksi. Kerran oli naru katkennut. Onneksi toinen pää piti. Verkko oli vain kääntynyt 90 astetta. Kalaakin ennätysmäärä. Ajoverkkopyyntiä??

Nuottasaaliitkin hieman kohenivat. Jaksolla lauantai-torstai pussit paranivat. Nuottasaaliiden osalta vain mätikalojen osuus oli aika vähäinen. Paria poikkeusnuottausta lukuunottamatta mätikalat saatiin verkoista. Viimeisen viikolopun aikana nuottaajia oli vielä, mutta tyyni ja kirkas sää veivät muikut muualle.

Tiina ja Jani olivat tulleet Tornioon jälkimmäisen lomaviikon maanantaina anivarhain. Tulivat sitten koko kolmikko (Aino mukana) tiistai-aamuna mökille. Tulimme rantaan Keken kanssa verkkoreissulta samaan aikaan heti yhdentoista jälkeen. Kun Janillakin oli haluja kokeilla nuottausta, oli tehtävä loppupäivälle hieman aikataulua. Aluksi oli käytävä verkot läpi ja otettava muikut talteen. Porukalla siinä ei mennyt kovin kauaa. Etenkin Tiina tykkäsi nyplätä kaloja verkoista. Sitten olikin kiire nuotalle. Keke lähti heitolle ja Jani soutumieheksi. Jäimme Ainon kanssa kiilaushommiin. Keli heitolla oli pientä vaille kova. Jani sai kiskoa vasta-aaltoon ihan tosissaan. Menin sitten minäkin apajalle, koska Jani ensikertalaisena tulisi tarvitsemaan opastusta. Kovasta kelistä huolimatta saaliina oli hyvä pussi. Tosin noin puolet oli norssia, mutta oli ihan hyvin muikkuakin. Iltaohjelmana oli sitten kiilausta ja purkitusta. Tiinalla ja Janilla kynnet taisivat olla hieman tylsät, mutta hienoa, että kokeilivat kiilaustakin. Kun Jussi oli sairastuvalla, sai Keke toimia purkkikoneen vääntövoimana. Savukalat keskiyöllä. Keitto meni liki kahteen aamuyöllä. Väsy meinasi iskeä, mutta arvuuttelut virkistivät. Kohta liikaakin! Keskiviikkona myrsky oli kovempi. Kolmikon oli palattava Tornioon. Minä Keken kanssa suunnistin verkoille.

Viimevuotiseen nähden kalaa tuli kokonaisuudessaan kohtuullisen hyvin. Sen verran, mitä kahdestaan pystyi tekemään. Jos koko nelikko olisi ollut paikalla, olisi hommia jakamalla voinut nuottailla enemmän ja saalista olisi kertynyt. Mutta olisiko sitä kertynyt enempää henkilöä kohden? Tuskin. Kotiinviemistä ja -tuomista purkkien, tuoreen kalan ja mädin muodossa kuitenkin hieman saatiin, joten tyytyväinen saa olla. Takavuosien hurjat saaliit ovat kuitenkin vain muisto. Joinakin vuosina on jopa käynyt niin, että olen jäänyt itse ilman tuoretta muikkua. Kun sähköä ei ole, ei voi pakastaa. Ja mahdolliset saaliit eivät ole rannalla sopivaan aikaan. Nyt tuo Ainon pistäytyminen keskellä viikkoa pelasti paljon. Sai vietäväkseen hyvän annoksen kotipakastimeen. Tänäkin syksynä verkkohommia vaivasi melkoinen likaantuminen. Joskus se on ollut pahempi ongelma, mutta kyllä sitä pahalta haisevaa, vihreää liittaa riitti nytkin. Muikun sielunelämästä ja käyttäytymisestä tuli jälleen hieman lisätietoa. Osin tieto saa minut ymmälleen. Kun se on hieman järjen ja perimätiedonkin vastaista.

Kuten arvata saattaa, oli selän ja olkapäiden osalta hieman ongelmallista. Verkoilla pääosin pärjäsi. Ajoittain sekin takkusi. Nuotalla jouduin olemaan muutamaan otteeseen. Soutaminen kävi selkään. Heittäminen olkapäähän. Kelaus oli selälle pahaa hommaa niinkuin verkkojen vetokin. Onneksi apureitakin oli ja ei nämä vammat ilmeisesti pahentuneet. Katsotaan!

Keke lähti paluumatkalle torstaina aamuhämärissä. Kalastus kohdaltani oli ohitse ja aloitin leirin purkamisen. Aluksi tyhjensin, pesin ja vein varastoon laiturille laittamamme vesiastiat. Myrskyn vuoksi olimme joutuneet keräämään vettä laskettumaan, jotta kaloja ja verkkoja pystyisi pesemään. Kelit kuitenkin rauhoittuivat ja tuuli kääntyi ja saavivesiä ei tarvittukaan. Pesin eiliset verkot ja laitoin valumaan. Pesin pöydät ja lavat. Varastoin painekattilan ja purkkikoneen. Nostin laiturinpätkät maille. Moottoriveneestä keräsin merkkiliput ja ankkurit talteen. Katiskan nostin talvisuojaan. Pari paljua oli pestävä.

Välillä oli syötäväkin. Vaikka Hornettipaketin päiväys oli parin päivän takaa, vetelin siipiä suuhuni ilman jälkipelejä. Päätin tehdä joitakin esivalmisteluja moottoriveneen maillenostoa ajatellen. Vaikka oli pari astetta plussaa, oli veneen pinnassa jäätä. Hilasin venettä hieman ylemmäs, jotta sain akun pois. Taitoin kulkuvalomaston. Oli vielä hetki aikaa pimeän tuloon, joten pistin kammen pyörimään ja pian vene olikin tallissaan. Hieno homma. Kun vedin pitkästä aikaa yksin veneen talakseen, tuli siinä mieleen suunnitelmia kunnon rantureista. Pitääpä pohtia talven aikana. Jotakin olisi tehtävä pelkästään sen suhteen, että veneen saisi keveästi joka käyttökerralla veteen. Yksinkin. Kun nyt jopa kaksin se tuntui välillä työltä.

Illan kruunasi sauna. Erityistä mielihyvää tuotti se, että sain parin viikon ikäisen sängen raavittua naamasta. Oli olo poskilla kuin UKK:n päälaella.

Perjantaina ei ollut mitään erityista tarvetta nousta varhain, mutta 5:30 olin kahvin keitossa. Askartelin jotakin kämpässä kahvistelun lomassa. Sitten alkoi ulkonakin näkemään ja jatkoin eilisiä hommia. Kannoin venetelat kuusen alle. Nostelin kalanperkuutuolin ja -pöydän venevajaan. Nostin kolmesta osasta koostuvan oven paikoilleen. Se homma selvä. Verkkokatokseen oli unohtunut kolme paljua. Pesuhommiin vain. Purin verkkokatoksen ja poistin tuulensuojamuovit grillikatoksen ympäriltä. Ruuvasin lisäovet irti ja kannoin varastoon. Siivosin grillin. Sai oikein vesipesun. Pihapiiri alkoi olla nyt ok.

Marssin nuottaveneelle. Lapoin nuotan veneen vierelle ritkon päälle. Poistin samalla nuotasta siihen tarttuneet kalat. Tuli myös oiottua venepään siula. Oli myrskyssä mennyt yli niskojen. Parikin kertaa. Vein varastoon teljot, airot ja kaiken minkä voin. Moottorinkin. Kokeilin, josko saisin nuotan ritkolla latoon yksinäni. Totesin, että menisihän se. Ainakin jonkun matkaa. Mutta voisi selkäkin loppua, joten päätin jättää leikkimisen. Nyt ulkosalla olin tehnyt kaiken, minkä saatoin yksin tehdä. Ennen illan takkatulia laitoin kuitenkin linnuille isomman automaatin toimintaan. Ja söin ongelmitta 3 päivää sitten yli menneitä Hornetteja.

Aino tuli lauantaina kymmeneltä. Touhua riitti hänellekin muutamaksi tunniksi. Kävin varaston kimppuun. Järjestelin verkkopuolen. Muikkuverkot syrjemmälle, muut kokoluokittain omille paikoilleen. Talviharvat hollille odottamaan jäiden tuloa. Roskaakin kertyi. Kymmenkunta verkkoakin meni jätesäkkiin. Mutta tilaakin on taasen ihan eri lailla. Käväisin laavulla nostamassa "sermit" ylös. Vesiletku oli jäättynyt taasen. Viikko sitten se oli vielä sulanut lauhoilla keleille. Nyt kuitenkin päätin, että loppysyksyn saunavedet ovat ämpärihommia. Kävin soutuveneellä irroittamassa letkun pään kivien välistä ja vedin letkun maille. Saunassa irroitin pumpun imuletkun ja päästelin vedet pumpusta. Nyt ei ole jäätymisvaaraa. Porukalla saimme nuottaveneen ja nuotan oikeille paikoilleen. Viimeinenkin huolenaihe oli näin kuitattu.

Sunnuntaina pakkasta muutamia asteita. Tein lyhyen aamukävelyn. Hiljaista. Kanavan laidassa saappaan jälkiä kuurassa. Hirvimiesten? Ehkä eilisiä, kun lauantainakaan ei plussan puolella käyty. Vedin vielä soutuveneen maille ja airot laitoin suojaan. Kotimatkalle peijaisten kautta.

Ensimmäisellä viikolla ruokahuollosta vastasi Aino. Helppoa oli toisellakin viikolla. Sunnuntaille jäi lauantain lihapullia ja tiistain käynnillä Aino laitteli ruuat ja sitä jäi keskiviikollekin. Kaksi pientä miestä ei paljoa syö joten helppo oli ruuan laitto. Maanantaina meinasi silti mennä hieman nolosti. Laitoin lihat kiehumaan ja kävin välillä tarkistamassa sisällä, ettei pata kuivu. Kun sitten menimme sisälle lopulliseen ruokapuuhaan, törmäsimme ovella käryyn. Oli kuitenkin kuivunut ja lihat ja porkkanat palaneet. Meni hernekeittohommiksi. Ongelmallista on aina tarpeiden lyhyet käyttöiät. Kaupan hyllyistä ei monenkaan tarvikkeen osalta löydy pitkiä käyttöaikoja. Ja pelkkään purkkiruokaan ei haluaisi mennä.

Jonkun verran ehdin iltapuhteina näppäilemään mandoliinia. Osin alkaa sujumaan, mutta alkutaipaleella vasta ollaan. Väliviikonloppuna perjantaina laulettiin karaokea porukalla. Lauantaina istuttiin laavulla. Kalaa palvattiin ja puhuttiin järkeviä. (?)

Laavulta porukka hajaantui. Istuttiin sitten Keken kanssa kahdestaan mökissä. Arikin siihen tupsahti. Hyvä että tupsahti! Ari moitti, että mikäpäs se täällä hunajoi? Ihan kuin valopetroli haisisi. Haju olikin melkoinen. Aino oli jo parin päivän ajan sanonut, että kaasu haisee. Itse en ollut aiemmin haistanut mitään poikkeavaa. Ari kävi hakemassa häkämittarin, joka jo ovella alkoi piipaamaan ja vilkuttamaan punaista. Totesimme, että kaasujääkaappi savuttaa ja on nuohottava. Sen teimmekin ja nokea olikin melkoisesti. Häkä ei haise, mutta onneksi epäpuhdas palaminen synnytti muita tuoksija.

Aamulla Aino sanoi, että haisee se vieläkin. Nostimme Keken kanssa kaapin pihalle ja syykin selvisi: poltin ei ollut kohdillaan. Teimme vasitun putsauksen kun valokin nyt riitti ja kiinnitimme polttimen oikein. Nyt homma toimii kuin junan vessa. Häkää ei ollut illalla vielä kuolettavia määriä, mutta kun sen syntyminen oli selvästi lisääntymässä, ei voi kuin kiittää Arin osuutta. Ja pitää muistaa muidenkin silloin tällöin tehdä kaapille pieni huolto!

Toinenkin kaasuongelma oli. Kun tiistaina nostimme painekattilan pyöröpolttimen päälle ja sytytin tulet, paloi tuli erittäin toispuoleisesti ja kaikista rei'istä ei kaasua tullut ollenkaan. Ja nokea kertyi kattilan alapintaan. Purkit tulivat kuitenkin keitetyiksi. Kun torstaina purin leiriä, putsasin pannun pohjasta paikoin 2-millisen karstan. Kokeilin tulitikulla kaasureikiä ja aika moni oli tukossa. Hain porakoneen ja sopivan terän ja kävin läpi kaikki reiät. Kolistelin ruosteet maahan. Taisi tulla pari ruokalusikallista. Kokeilin tulta. Syttyi, mutta sammui samalla ja tuli siirtyikin palamaan ilmanottoreikään! Kolistelin uudemman kerran ja nyt alkoi palamaan tasaisesti, sinisellä liekillä ja joka reiästä.

Kun ensimmäisellä viikolla kalastus takkuili, oli välillä aikaa muuhunkin toimintaan. Ehkäpä merkittävimmäksi muodostui välilatureitin (pellon reunasta laavulle) raivaaminen. Katkoin muutamia saikaroita ja pahimpia kannonpiikkejä. Tein yhteen isompaan ojaan sillantapaista. Nyt reitti lienee ajettavissa latukoneen kanssa melko vähäisessäkin lumessa. Samaa kuumaa kaadoin pellon reunasta pienen koivun. Tein siitä nuottaveneeseen uuden haarakepin. Entinen kun oli liian lyhyt ja muutenkin veteli viimeisiään.

Muutaman kerran kävin metsälläkin. Jäin saaliitta ja aika hiljaistakin oli. Yleensä tein pienen lenkin lähimaisemissa. Pisin reissu oli tiistaina ensimmäisellä viikolla. Aino oli menossa Pessikseen. Päätin lähteä matkaan ja jostakin sopivasta paikasta lähden kävellen paluumatkalla. Ennen puomia seisoi koppelo tiellä. Kun tulimme kohdalle, se hyppäsi ojan yli. Sieltä penkalta viiden metrin päästä se vahtasi meitä, kun pysäytimme. Niinpä! Koppelo jäi rauhaan, kaikkihan me tiedämme, mitä metsästyslaki sanoo tilanteesta! (muutenkin lintuja näikyi tiellä ja tien laidoilla lähes aina autolla liikkuessa) Niin, tuosta reissusta. Jäin sopivalla paikalla pois kyydistä. Kävelin HotSpot -paikkoja kierrellen kohti mökkiä. Pari koppeloa näin, mutta kovin, kovin kaukana olivat. Pysähdyin tekemään välillä tulet. Maa oli märkä kuten kaikki palava materiaalikin. Meinasi mennä hermo tulen sytytyksen kanssa, mutta lopulta sain savua aikaiseksi ja tulta. Paistelin makkarat. Pikku kirves olisi ollut poikaa. Olisin silloin saanut tervasta tulen ruuaksi. Sitä kun alueella kuitenkin oli. Palailin mökille. Viisi tuntia ja 7-8 kilometriä tuli taivallettua, mutta hienoa oli! Yhdellä iltakävelyllä olin saada saalista. Hämärsi jo, kun kuljeksin lähimetsässä. Edestäni lähti jänikseksi tunnistamani harmaa otus, mutta oli sen verran kaukana, että osuma olisi epävarma. Vasta jälkikäteen tajusin, että saattoihan se olla Jarmon kissakin! En sitä liiemmin rakasta, mutta en kyllä sitä haluaisi tappaakaan!

Kun lehtien variseminen alkoi olla lopuillaan, putsasin rännit. Jopa syöksytorvissa oli tukoksia. Värkkäsin sisälle pari naulakkoa kitaraa ja mandoliinia varten. Kun venyivät muuten aina sängyllä. Järjestelin kelkkatallin talven varalle. Siirsin kesäkamppeet laidalle ja kelkan keskikaistalle. Lumia odottelemaan. Yhden kerran hain lähteeltä reippaan määrä vettä. Lähde oli nyt poikkeuksellisen hyvässä kunnossa. Vesikin pulppusi niin voimalla, että normaalisti tyyni pinta oli nyt selvästi liikkeessä.

Teknisiäkin ongelmia oli. Ensiksikin perämoottori. Vaihde ei ole kohdallaan. Pakki ei tahdo mennä päälle. Ja vapaa on turhan liki eteenmenopuolta. Kaivoin ohjekirjan. Siinä ei edes sanalla mainita kaukohallintalaitteessa olevan ruuvin merkitystä. Onkohan kyseessä vaihteen säätöruuvi. Pitääpä kaivella jostakin tietoa. Vai onko kellään asiasta tieto?

Toinen ongelma oli oli ilmakiväärin kanssa. Kun taaskaan se ei ollut kohdillaan, aloimme kerran sitä Keken kanssa kohdistamaan. Muutaman laukauksen jälkeen tapahtui jotakin merkillistä: tukki irtosi osittain piipusta ja muista rautaosista. Terassilaudoitus (harva) ropisi putoavien osien voimasta. Kaksi löytyi, monikohan katosi terassin alle? Myöhemmin, parempana aikana, otimme korjauksen tehtäväksemme keittiön pöydällä. Totesimme, että osia ei puutu. Oli vain hieman kasaamisen kanssa vaikeuksia. Lopulta alkoi olla onnistumassa, kun pöydälle putosi hauli! Huulet pyöreinä jäimme pohtimaan asiaa. Mistäpäs tuo irtosi? Meni joku minuutti äimistellessä, kunnes hoksin: se olikin hauli vaihtokärkimeisselistä! Saimme pyssyn lopulta kasaan. Kiikarikin uudelleen paikalleen ja tällä kertaa uran pohjaan asti. Myöhemmin kohdistin sen. Pystykorjausnapsuja kertyi yli 150! Mutta lopulta käynti oli kohdillaan. Hyvä juttu se!

Vesi on ollut nousussa. Syyskuun alkupuolella se olikin todella alhaalla. Lukema taisi olla 76,50. Eilinen (22.10) lukema oli 77,04. Nyt nousu näyttäisi olevan hiipumassa.

Pariin otteeseen meinasi myrskytä. Ei nyt aivan mahdottomasti, mutta hieman kuitenkin. Pakkasöitä muuan. Lämpimimmillään taisi olla +7 asteen paikkeilla. Yhtenä aamuna oli hetken hieman luntakin maassa. Vaaroilla lumi pysyi jonkun tunnin pitempään. Ensimmäisellä viikolla oli täysikuu ja tuulet luoteesta. Toisen viikon aikana puhalteli etelän ja lounaan suunnasta. Viikonloppuna tyyntäkin.

Lintujen ruokkiminen siis aloitettiin. Tiaisia alkoikin kertymään nopeasti. Talitintit tulivat ensin. Sitten sini- ja hömötiaiset. Ja punatulkut. Valitettavasti myös närhet. Tikkakin kävi osilla. Ja harakka. Variksiakin ihan likellä. Puukiipijä ilmestyi paikalle aivan kuin muiden lintujen seuraa kaivaten. Ruokinnastahan se ei ymmärrä mitään. Kuukkelit noutivat kaloja ja perkeitä. Lokit söivät apajarannoilta sinne heitettyjä roskakaloja. (ja pintaverkoista muikkuja) Joutsenet elämöivät. Varsinainen näytelmä kävi järvellä, kun useat isokoskeloparvet kalastivat. Voi sitä räpistelyä!

Kun avovesikalastus on osaltani ohi ja kaikki kamppeet varastoitu, on kausi vaihtumassa talveen. Talvi antaa vielä odottaa itseään. Ehkä kauankin. Joskus järvi on mennyt umpijäähän juuri tällä päivämäärällä, 23.10. Välikaudelle ei ole isompia suunnitelmia. Tulisi hieman lunta, niin ainakin voisi polttaa sen risuläjän laavulta.

Viikonloppu 30.9.2011 - 2.10.2011

Kotosalla piharemontin osalta on taas hieman edistytty. Maanantaina konemies on luvannut tulla mylläämään. Näyttääkin siltä, että saamme homman tehtyä ennen lumia. Syytä olisi. Olisi hienoa, jos sitten tulevaan kesään päästäisiin valmiista tilanteesta ja pihamaa puskettaisi hienoa nurmea.

Perjantaina todella lämmin ilma. Etelässä liki helle, mutta oli sitä lämpöä meilläkin yli 15 astetta. Aika harvinaista herkkua näin syys-lokakuun vaihteessa. Viilentyä toki kärsisi.

Vaikka olemme tupakkaihmisiä, emme savuttele autossa. Yleensä pidämme mökkimatkalla pössätauon, vaikka matkan pituuden vuoksi se ei olisikaan välttämätöntä. Niin teimme nytkin. Kun tauon jälkeen matkaa oli tehty parikymmentä kilometriä, hoksasin, että puhelin ei ole taskussa. Pysähdyin ja varmistin asian: pudonnut on. Aino soitti numerooni, ja onneksi penkin alta alkoi kuulumaan tuttua pärinää.

Pysähdyimme myös täyttämään vesipänikät Fransin kaltiolta. Kun laitoin täytetyt astiat auton perään, totesin, että eipä tuota hattuhyllyä tarvi loppumatkaksi laittaa paikalleen. Joten ei kun menoksi. Ajoin parisataa metriä ja ihmettelin, miksi takana palaa sisävalo. Olin siinä sitten jättänyt peräkontin ovenkin samaa kuumaa auki! Vanhuus ei tule yksin!

Kun ollaan jo näinkin pitkällä syksyssä, on pikku hiljaa aika ajatella muikkujakin. Viikolla vahtasin silmä tarkkana sääennusteita. Verkonlaskun kannalta on hyvä tietää etenkin tuulitietoja. Suunta ja voimakkuus. Ja nimenomaan muuttuuko tilanne illasta. Nyt perjantai-iltapäiväksi luvattiin heikkoa luoteistuulta, joka yöksi ja aamuksi kääntyisi pohjoiseen ja heikkenisi edelleen. Perjantaina kuitenkin tuulimittarit näyttivät tuplalukemia ennusteisiin verrattuna. Kun pääsimme mökille, järvi vaahtosi. Arvelin, että en lähde yli järven. Muikunpyynti saa odottaa.

Kuin vaistonvaraisesti kuitenkin kokosin verkkokamppeita kokoon. Ja lopulta päätin lähteä verkon laskuun. Ehtisin todennäköisesti laskemaan verkot ennen pimeää. Varolta otin kuitenkin otsalampun taskuun. Keli järvellä oli sellainen pikku-paha. Mutta kun matka oli poikkiaaltoon, saattoi siinä välillä ajaa jopa täydellä kaasulla. Isoimpien aaltojen välistä pujotellen. Kun pääsin sopivaksi arvioimalleni paikalle, oli keli siellä suorastaan ihanteellinen. Kyllä muikut siellä jo minua varmaan odottelivat. Ilmakin niin lämmin, että hanskoja ei kaivannut. Normaalistihan varsinkin kokiessa on neopreenihanskat poikaa. Laskin kahteen jataan yhteensä kahdeksan verkkoa. Kolmea eri silmäkokoa. Viimeistä verkkoa laskiessani alkoivat kohonarut laatikossa sekaantua. Aikaa hieman tärvääntyi, mutta otsalampun varaan ei jouduttu. Hämärtyi kuitenkin nopeasti ja paluumatkalla piti suunnistaa jo horisontin mukaan. Lähempänä rantaa erottuivat lopulta Tarran koivikot keltaisina ja sitten veneetkin rannalla. Keli oli mielestäni aavistuksen löysännyt. Kerran kuitenkin isommasta aallosta sain hyvän ilmalennon ja loppumatkan ajelin hieman löysemmällä kaasulla. Etten putoaisi veneestä.

Lauantaina +4 astetta. Tuuli kääntynyt pohjoiseen ja alentunut merkittävästi. Olikin leppoisaa ajella verkoille. Jo kauempaa havaitsin jotakin, josta päättelin sellaisen asian, että verkoissa ei kalaa ollut. Tai kun en siis jotakin havainnut. Nimittäin lokit puuttuivat. Kun kalaa on pintaverkoissa enemmän, päivystävät lokit verkkojen luona ja sukeltavat välillä irroittamaan muikkuja verkosta. Kun aloin nostelemaan verkkoja veneeseen, ennusteeni toteutui varsin epämiellyttävän tarkasti. Yhdessä verkossa oli toki 42 muikkua, mutta muissa seitemässä oli yhteensä vain 11! Nytpä ainakin selvisi, mitä kaliiberia tämän syksyn sato on.

En tarvinnut Ainon apua muikkujen päästelemisessä enkä kiilaamisessa. Nyrkin kokoinen läjä tuli päättömäksi kiilattuina. Olikin sitten aikaa selvitellä ne kulpponarusotkut. Olikin melkoinen suttikasa.

Aurinko paistoi. Kun kalojen kanssa ei tuon kauempaa mennyt, olin hetken hieman ymmälläni. "Kun ei ole mitään tekemistä"! Hoksasin sitten sellaisen jutun, että laavulla puita on kulunut jo aika lailla. Pressun alla ja taivasalla siellä on kuitenkin hieman pätkimätöntä ja pilkkomatonta puuta joten riensin niiden kimppuun. Tai riensin ja riensin! Touhusin läjät polttopuukokoisiksi itse asiassa hyvinkin verkkaisesti. Istuskelin sitäkin ahkerammin. Tulihan niitä ulkopinoon muutaman istunnon aineiksi. Tosin alkavat kuivamaan vasta keväällä, mutta ovatpa ainakin valmiiksi pilkottuna! Paisteessa pörräsi pikku itikoita. Syksyn viimeisiä, toivottavasti.

Ruuan päälle tuntui siltä, että kaipaisin vielä hieman liikuntaa. Sääennuste lupaili yöstä alkaen kovaa tuula. Liki myrskyä. Ja myös sadetta. Mutta tuo kova tuuli sai minut tekemään päätöksen, että en nyt laskekaan verkkoja. Vesikin on liki 10-asteista ja muikut eivät vielä pakkaudu sankoin joukoin selkävesiltä rannoille. Kun keli oli todella komea, päätin ottaa haulikon olalle ja lähteä kävelylle. 2,5 tuntia myöhemmin palasin mökille. En nähnyt enkä kuullut minkäänlaista elonmerkkiä. Onkohan tuo kuulo itse asiassa niin huono, että olisi syytä kulkea metsällä kuulolaitteiden kanssa? Kulkiessani arvioin hieman seuraavaa puusavottakohdetta. Raivattavaa piisaa yhä. Onkivapaviidakkoa.

Palattuani pääsin suoraan saunaan. En tosin niinkuin Juha Mieto aikoinaan, vaan kyllä riisuuduin normaalisti. Sauna tuoksui koivun lehdille. Aino oli kostuttanut kesällä tekemänsä koivunlehtipussukan. Olipa mukava heitellä löylyä ja peseskellä hiet ja liat.

Illan jo pimennyttyä sytytin laavulle tulet. Taivas tähdessä, lämmintä +3 astetta. On se muuten hienon näköistä, kun pimeyden keskellä pleksikatoksessa on tulet. Voin arvailla, että vasta se on komea näky, kun saamme lumen maahan ja puiden oksille. Saa siinä ihastella. Vähitellen tähdet katosivat pilvien taakse. Tuuli alkoi hieman tohisemaan ja lämpökin oli nousussa. Paistoin hieman kanaa. Ja kun minulla oli karkkipäivä, laitoin muutaman nahkiaisenkin lämpenemään. Pienellä porukalla istuimme siinä pienen tovin.

Sunnuntaina keli oli kuten ennustettukin. Tosin kunnon sade alkoi vasta aamupalan aikoihin. Sateellakin voi jotakin vähin puuhastella. Laittelin grillin oveen levyt ja nyt grillikatos on umpinainen. Tulisi vain niitä muikkuja. Saavikaupalla. Kiilauspaikka odottaa. Porakoneessa oli vielä virtaa ja korjailin jotakin hajonnutta. Jotakin touhutakseni. Airi keitti kahvit ja kotimatkalle lähdettiin melkoisessa sateessa.

Viikko töitä. Sitten lomalle pariksi viikoksi. Toivottavasti kelit olisivat suosiollisia. Ja muikku löyhässä. Meneekin nyt kolme viikkoa seuraaviin kirjoitteluihin. Palataan.

Viikonloppu 23.9.2011 - 25.9.2011

Alkuviikon sääennuste oli lohduton: sadetta tiistaiaamusta eteenpäin. Kun kesä on ollut lämmin, ovat marjatkin kypsyneet jopa pari viikkoa normaalia aiemmin. Niinpä suunnistimme viimeisen poudan siivittäminä maanantaina illalla suurin toivein tutulle karpalosuolle. Suo ei tällä kertaa notkunut karpaloista. Notkui ja hyllyi muuten vaan. Ainoa pisti hieman pelottamaankin. Turpeesta emme kuitenkaan läpi muljahtaneet. Oli sen verran isot saappaat ja kun kerätessä muisti asettua leveään haara-asentoon, jakaantui paino hiukkasen laajemmalle. Vaikka karpaloita ei ollutkaan niin älyttömästi kuin ennen, saimme sen halutun ämpärillisen kuitenkin ennen pimeän laskeutumista. Pois pääsy suolta oli selän vuoksi tuskallista. Kontata teki mieli. Mutta olisipa siinä ollit melko rapainen olemus autolle tullessa. Karpalot avojänkällä olivat aivan kypsiä ja herkullisia. Laitapusikoissa kuitenkin vielä puoliksi valkoisiakin.

Nyt ovat tämän vuoden marjastelut ohitse. Marjoja on heikosta sadosta huolimatta pakkasessa aivan hyvä määrä. Talvi niiden puolesta pärjätään. Syksyn ja alkutalven mittaan on vielä saatava kalat kiinni. Muikut ja kuhat. Pakastimessa on niitä varten melkoinen aukko.

Loppuviikon satoi, kuten oli ennustettu. Ja tuulet puhaltelivat itämaiden suunnasta. Koleatakin oli. Torstaina iltapäivän päätteeksi oli odotettavissa pientä ruuhkaa joten toimitimme jotkut asiat pois jo keskiviikkona. Torstain kotimatka töistä oli kuljettava normaalista poikkeavaa reittiä. Kun naapurivaltakunnan kruununprinsessa Victoria tuli vihkimään Victorian toria. Ja juomaan kahvia.

Perjantaina syyspäiväntasaus. Sade alkoi sopivasti loppumaan iltapäivällä, mutta sorateillä rapa vielä roiskui. Ennen mökille menoa poikkesimme viemään arpalistat Raimolle. Annikki antoi väkisellä leipomansa kakun. Olin kuulemma joskus antanut kaloja. Niin kai olen tehnytkin. Käytiin myöskin noutamassa puikkoja. Tuomas oli plokannut pikkupuikot sivuun ja saimme ensiluokkaisia ruokaperunoita.

Matkalla Pessalompolosta mökille näimme matkalla riistaa. Oli koppeloa ja jänistä. Teertä ja pyytä. Hirviä ei näkynyt. Niitä kuulemma on nyt niukasti. Hoksasin, että enpä ole minäkään nähnyt tälle kesälle ensimmäistäkään. Jälkiäkin viimeksi joskus lumien sulaessa. Hirvimiehet: mikä se on tilanne kruunupäiden osalta?

Mökillä laitoimme potut kellariin, joka olikin mukavasti kuivahtanut viikon takaisissa tuuletuksissa. Viikko sitten olin ostanut viiden kilon pussukan pyöreitä pottuja. Nyt pussi avattiin ja laitoimme perunat kellariin laatikossa. Aika uskomatonta oli se, että potuissa oli itujen alkuja. Epäilin viime vuotisiksi, mutta pakkauspäiväksi oli merkitty 29.8.2011. No, voidaanhan niitä vuoden vanhojakin pakata!

Vaikka oli poutaa, seilaili taivaalla paksu pilvipeitto. Pimeä saapui melko pian. Ennen säkkipimeyttä ehdin vuoraamaan grillin muovilla. Jossakin vaiheessa alkaa muikkujen kiilaus ja on hyvissä ajoin syytä siihen varautua. Nyt suojainen paikka on ovea lukuunottamatta ok.

Lauantaina kävin aamusella ämpäröimässä nuottaveneeseen vettä. Aivan tyhjä se ei ollut. Viikon sateet ovat alkaneet vaikuttamaan. Kuten siihen viikko sitten lappamani vesikin. Raot olivat todella aika lailla umpeutuneet, sillä vain pieniä määriä vettä niistä nyt alkoi valumaan. Kyllä se siitä.

Sitten olikin aika siirtyä laavulle. Oli suunnitelmissa leipoa rieskoja ja laitella sen jälkeen ruuatkin. Osin uunissa, muusi kuitenkin avotulella. Ennen yhtätoista saapuivat Kari ja Maarit. Tulet olivat lämmittäneet muuria jo melkoisesti, mutta vielä ei ollut leipomisen aika. Keitimmekin ison pannullisen kahvia ja sitä siinä hörpittiin aikamme kuluksi. Kari lähti nuotalle Markun kanssa. Yli järven oli suunta, sillä Tarralla oli aika paha vastaranta. Laavulla tuulesta ei kuitenkaan tiedetty mitään. Vaimot pilkkoivat possua ja hirveä ja käräyttivät niitä paistinpannussa ennen uunipataan laittamista. Pata sai porista tulen kuumentaman teräslevyn päällä rieskojen paistamisen ajan. Olin ostanut toisenlaiset ohrajauhot tätä paistoa varten. Taikinanvaivaajat antoivat valinnalleni tunnustusta. Leipurien näppärissä käsissä alkoi rieskoja syntymään. Paistoin tulen päällä paistinpannuissa osan. Osa paistui uunissa. Molemmilla tavoilla homma onnistui loistavasti. Parempien jauhojen ansiosta lopputulos oli selvästi aiempaa parempi. Erityisen iloinen olin siitä, että rieskat onnistuivat hyvin paistinpannulla. Jatkossa voi halutessaan pikku annoksia paistella ilman uunia. Nuottamiehet palasivat sopivasti ruualle. Onneksi ei ollut kalaruuan paikka, sillä saaliina oli ollut puhdas nolla. Ei edes särjen evää! Ulkona valmistettu ja tarjoiltu ruoka maistui. Pojat lähtivät vielä kokeilemmaan toista nuotta-apajaa. Ujouttaan eivät menneet vetämään, kun paikalla oli toinen porukka. Eivätkä sitten vetäneet muitakaan alueen apajia.

Se aiemmin mainitsemani piippuratkaisu toimi hyvin. Yksi poikkipuu nokeentui jonkun verran ja siihen varmaan voisi laittaa malliksi pellin palan suojaksi. Puu ei kuitenkaan kuumentunut, joten palon vaaraa ei ole. Savut katosivat kahden katon välisestä raosta taivaan tuuliin niin kuin olin ajatellutkin.

Vetäisin roikan grillille ja laitoin pressun muikkuverkkojen selvittelykatokseen. Nekin nyt ovat valmiina tulevien viikkojen koitoksiin. Aino ja Maarit keräsivät laavun vaiheilta viimeisiä risuja kokon luo. Kylläpäs nyt on siistiä! Istuimme vielä lopuksi pitkän tovin laavulla. Hauskaa oli. Yön saapuessa taivaskin kirkastui. Kun kuutamoa ei ollut, oli tähtien loiste sanoinkuvaamaton.

Sunnuntaina melko selkeää. Tuuli oli asettunut kokonaan ja järvi oli aivan tyyni. Mahtava keli. Laavulla uunin lämpömittari näytti vielä peräti 90 asteen lukemaa! Ulkomittarissa likellä nollaa. Kävelin tuntisen lähimetsissä. Saalista ei tälläkään kertaa kertynyt. Mutta eipä se haitannut, keli kun oli todella hieno.

Nyt on ollut jo hieman koleampaa. Päivisin 5-7 astetta ja öisin jopa pikku pakkastakin paikoin. Itikat alkavat olla harvinaisuuksia. Pörröjä ampiaisia kuitenkin vielä näkyi. Jatkossa päivälämmöt ovat jälleen hieman nousussa. Vesikin noussut jonkun sentin. Vietonen täyttymässä, joten ehkä parin viikon sisään voimme odottaa reippaampaa veden nousua. Veneitten kiinnityksen kanssa saakin silloin olla tarkkana.

Viikonloppu 16.9.2011 - 18.9.2011

Maanantaille sattui kunnon sade. Vettä tuli taivaan täydeltä koko päivän. Märkää oli. Viikon puolivälin paikkeilla etelään saapui Katja. Matalapaineen keskus oli täällä pohjoisessa, joten myrskystä ei meillä ollut tietoakaan. Pohjoisella itämerellä kuitenkin puhalsi ja korkein aalto oli muistaakseni 9,4 metriä. Yli yhdeksän kuitenkin. Huh!

Perjantaina vedin vaihteeksi auton jatkeena peräkärryä. Kuormaan olisi kampetta mahtunut vaikka kuinka. Kun kyydissä oli tällä kertaa vain pari kattopeltiä + parimetrinen harjapellin pätkä. Mökillä aloinkin heti innolla hommiin. Päräytin aluksi agrekaatin tulille. Aino hyödynsi syntynyttä tilannetta imuroimalla auton. Minä katkaisin pellit rälläkällä puolivälistä poikki. Sain neljä 127,5 senttistä pikkupeltiä. Kun mittailin peltien leveyttä, tein harmittavan huomion. Viikko sitten laittamani aluslaudat ovat hieman lyhyet. Samaten harjapelti ei tule riittämään. Aloinkin penkomaan romujani ja kuin ihmeen kaupalla minulla olikin tallessa puolen metrin pätkä harjapeltiä. Poistin kevytpeitteen laavun yläkatolta. Olipahan tullut naulattua turhan lujaan ja aivan ehjänä peite ei lähtenyt. Asensin kattopellit. Aluslaudat olivat todella hieman liian lyhyet, joten paikattavaa jäi. Harjapellin laitettuani oli jo niin pimeää, että enää ei olisi ollut mahdollista työskennellä. Sain onneksi sateensuojan kuntoon.

Aamulla metsäreissu. Lähtiessä lämpöä pari-kolme astetta. Kovin paljoa lämpimämmäksi keli ei siitä muuttunut, joten tällä kertaa en hikoillut pisaraakaan. Hitaasti kun lisäksi tassuttelin. Viivyin metsällä tunnin verran vähemmän kuin viimeksi ja sen huomasi. Nyt askel oli suhteellisen vakaa loppuun asti ja en ollut lähelläkään tuuskahtaa turvalleni. Keli oli hieno, mutta viikon takaista lintupaljoutta en nähnyt. Itse asiassa ainoa riistahavainto oli se, kun Viivi ajatti jänistä. Melkein tupurissa kiinni.

Olin aamulla aukaissut kellarin oven. Ja jättänyt tuulettumaan. Ja viilenemäänkin. Kun palasin puolen päivän aikoihin metsältä, ei helle vaivannut, joten annoin ovien olla auki. Todella hyvä tuuletuskeli.

Jatkoin vielä laavulla puuhastelujani. Asensin pellin alle ne jatkopalat aluslautoihin. Nyt hommasta tuli pätevä, vaikka ei niin viimeisen päälle huolitellun näköinen olekaan. Olin viikolla saanut kuningasajatuksen koskien savupiippua. Mikäpä pakko minun on savupiippua viedä ollenkaan katon läpi! Kun vain teen piipun päähän tötsän, joka pakottaa putkesta purkautuvan savun tekemään mutkan ennen peltikattoa, saattaa homma toimia. Näin aloinkin tätä toteuttamaan. Taas otin rälläkän ja leikoin teräslevystä kappalaita, jotka asensin piipun hatuksi. Ensi viikonloppuna on virallinen testi ja nähtäväksi jää, tuliko homma tuolla valmiiksi. Viritin vielä lopuksi kettingin, jonka varassa on tarkoitus keitellä tulen yllä kahvia tai jotakin muuta. Sakkelikin oli ennestään varastossa. Tosin sen koko oli millin verran liian suuri, joten joiduin väkivaltaisesti mäiskäämään sen kettingin lenkistä läpi. Laavu on käytännössä nyt valmis. Pieniä juttuja tietenkin tulee. Mutta suunnitelmissa ei ole enää muuta kuin parin vinotuen asentaminen yläkattoon. Se on tehtävä ennen kuin lumi alkaa kertyä katolle. Mutta se on pikku juttu ja aikaa vielä on. Kun sain tuon katon valmiiksi, voin lähteä laavun ja etenkin muurin puolesta luottavaisena talveen. Entinen muurin tilapäissuoja saa hoitaa virkaansa risukokon suojana. Minulle tuo katon valmistuminen oli henkisesti iso asia. Enää en tarvitse epävarmoja tilapäisratkaisuja. Joskus pienistäkin asioista voi tulla hyvä mieli.

Muutamat jo nostivat veneitänsä talviteloille. Minulla veneet saavat olla vesillä vielä runsaan kuukauden ajan. Itse asiassa hilasimme Pekan kanssa yhden lisäveneen rantaan. Nuottavenettä kun on tarkoitus syksyllä käyttää, niin se nyt laitettiin vesirajan tuntumaan. Ämpäröin siihen vettä, jotta se alkaisi turvottamaan muutamat rakoset umpeen. Rakoja tosiaan on, mutta kyllä ne vähitellen umpeutuvat.

Puhalteli kevyesti lännestä. Ranta oli aivan tyyni. Katselin muikkuverkkokamppeet hollille. Verkot, liput, ankkurit, välikohot ja narut. Kohta kai pitää alkaa kokeilemaan niitäkin. Mietin siinä, laskenko jo pari verkkoa koekalastamaan. Vielä kuitenkin jätin laskematta, vaikka keli olisi ollut ihanteellinen.

Aino kävi Sussun kanssa karpaloita katsomassa. Jotakin löytyikin. Aivan viimeisen päälle kypsiä ne eivät ole. Pakkasta kaipaisivat. No, pakastimessa sitä on. Aino kuokki pottuja. Täytyy sanoa, että tänä vuonna närhet veivät parhaat palat. Eihän ne potut juuri kasvaneet, mutta mutta silti harmittaa lintujen mylläämät pottupenkit.

Iltasella hauska istunto laavulla. Porukkaa sopivasti joten ahdasta ei ollut. Siinä setvittiin myös erästä Facebook-kämmiä. Olipas sattunut hauska väärinkäsitys! Roikutin aluksi kanan koipia kettinkivirityksessäni, mutta lopulta vaihdoin paistotaktiikan perinteisempään ja varmempaan. Yökahvitkin keitettiin. Harvoin todella keittelemme sumppia puolilta öin. Mutta maistuipa todella hyvältä. Tuuli heräsi ja jouduin laskemaan seläntauspressut. Lämpö vastasikin laavussa sitten aivan toisella tavalla. Kämpille hiipiessämme loiske kävi rannassa. Silloin tuntui hyvältä päätökseltä se, että en laskenut verkkoja pyyntiin.

Sunnuntaina taas pieni metsäreissu. Tällä kertaa aivan lähimaastossa. Jossakin vaiheessa Viiru käveli vastaani. Jäi miettimään hetkeksi paikalleen mutta sitten se lähti matkaani. Ja katosi sitten lopulta jonnekin. Kuulin kohta kauempaa haukkumista ja kävelin hiljakseen äänen suuntaan. Haukku sitten kuitenkin loppui. Kun saavuin soratien laitaan, oli siellä Viivikin. Juoksi villinä tietä edes-sun-takaisin. Ilmeisesti jäniksen hajujen perässä. Viiru varmaan ymmärsi asian leikiksi, kun oli koko ajan Viivin kimpussa. Koirat katosivat vähitellen metsään. Sieltä kuului kuului pian pamaus. Yksi ohiammuttu jänis lisää! Kuulemma.

Paluun mökille johdatin nuottaveneen kautta. Se oli tietenkin tyhjentynyt ja täytin sen jälleen. Vuotokohdat olivat hieman jo turvonneet, mutta aika kova lorina kuului yhä. Sataisipa nyt viikolla tappinaan, niin jatkuisi paremmin tuo umpeen meno.

Tosiaan, kelit ovat nyt hieman viilentyneet. Viime yönä Meltoslahden virallinen mittari pistäytyi pakkasen puolella. Muutos on varsin tervetullut. Osaakohan muikkukaan kutea, jos vedet eivät viilene? Niin, muikkulomakin pian edessä. Toivottavasti ei kohdalle satu tällä kertaa kahden viikon myrskyrintamaa, kuten vuosi sitten.

Viikonloppu 9.9.2011 - 11.9.2011

Olin jälleen tapani mukaan iloinnut ennenaikaisesti. Nimittäin sen hellahomman kanssa. Jälleenmyyjä lopulta ilmoitti, että maahantuojan tarkastuksessa on ilmennyt seikkoja, jotka estävät laitteen päästämisen markkinoille. Kylläpä osaa harmittaa! Laitoin maahantuojalle viikolla tiedustelun tilanteesta, mutta vastausta en ole saanut. Eipä taida kiinnostaa pienen mökkiläisen tuska. Taas alkaa etsiminen. Mistähän löytäisin sopivan mallin?

Viikolla harmittelin myös viime lauantain tarjoiluani. Mitä enemmän ajattelin, sitä varmemmaksi tulin. Fiasko! Harmittaa paikalle tulleidenkin puolesta. Odotukset olivat varmaan suuremmat. Mutta mokattu mikä mokattu. Sen verran hommasta jäi muistoja, että selkä ei ole kunnolla ottanut toipuakseen. Etenkin torstai oli paha. Onnekseni perjantaina tilanne oli jo hieman parempi.

Lämmintä piisaa. Kunnon syyskelejä ei ole vielä ollenkaan näkynyt eikä kuulunut. Jopa öisinkin mittarissa on ollut jopa 15-16 asteen lukemia. Ruskaa hieman, mutta pakkasia pitäisi tulla, jotta värit kirkastuisivat. Naapurissa kukkii syreeni, tosin vain yhden tertun voimin. Siinä vieraili amiraalipehonen. Merkillistä. Tähän aikaan vuodesta.

Mökissäkin perjantaina melkoisen lämmintä. Aino kuitenkin laittoi pikku pesällisen kaminaan. Oli muuten viikonlopun ainoa pesällinen. Kannoin kattotelineellä tuomani lankun pätkät laavulle ja aloin kasertamaan yläkatoksen tukirunkopaloja. Sain homman hyvälle mallille ennen kahdeksaa. Vielä hetkisen olisi nähnyt, mutta päätin lopettaa tältä illalta. Ja kun iskin vasaralla peukaloonikin. Kyllä siinä hetken kimalteli silmissä ja peukaloon jäi makea kuumotus.

Lauantaina tukevan aamupalan jälkeen lähdin kunnon kierrokselle haulikon kanssa. En saanut saalista, mutta lintuja näkyi paljon ja se ilahdutti. Vaikka pukeuduin melko kevyesti, olin melkoisen hikinen. Ilma kun oli lämmin ja tuuli olematon. Parhaimmillaan olisi pikku pakkaskeli tai ainakin nollan vaiheilla tuollaisille kävelyille. Olin vähällä saada yhden koppelon, kun se pölähti lentoon lähietäisyydeltä. Mutta samalla kun laukaisin, hyppäsi kuusi väliin. Oksat vain putoilivat. Kävin tarkistamassa kuusen takamaaston, mutta koppelosta ei edes höyhentäkään jäänyt paikalle.

Selän vuoksi tallusteluosuudet jäivät lyhyiksi. Mutta olihan minulla aikaa istuskellakin. Maasto oli tuttuakin tutumpaa ja hain sellaisia suuntia, joissa kävely olisi helppoa. Pahaoja paikkojakin väkipakolla tulee eteen, mutta pyrin ne minimoimaan. Kulkiessani tuli mieleeni Bear Grylls. Tiedätte kai tuo selviytyjän ohjelmasta Ultimate Survival. Puolukoita ja mustikoita ja kirpeitä, puolikypsiä karpaloitakin heitin suuhuni, kuten Bear opettaisi. Selviytyäkseen on etsittävä luonnosta ruokaa. Minulla oli repussa juotavaa, voileipiä ja makkaraa. Tulisin selviytymään tältä reissulta ilman Gryllsin oppeja! Selviytyjä-Gryllsillä on muuten aina mukanaan kuvausryhmä. Onneksi minulla ei sellaista ole. Kun ainoa mainittava asia tälle reissulla oli se, kun loppumatkasta, kilometrien kävelyn jälkeen, tuuskahdin turvalleni. Ja nimittäin vauhdikkaasti!

Jatkoin laavulla katoksen värkkäystä. Ja sainkin sen tehtyä. Tosin katteena on vain kevytpeite, joten tehtävää vielä on. Luulin, että minulla on riittävän suuri pala kapellia, mutta eipäs ollutkaan. Se olisi kestänyt kuumuutta paremmin ja olisi ehkä voinut olla katteena ensi kesään saakka. Nyt lienee viisainta ostaa kattopellit ja asentaa paikalleen. Yksi osa on kuitenkin sitten vielä myöhemmin irroitettava. Kun joudun lisäämään piipun alapäähän pituutta, nousee yläpää katon läpi. Jonkunlainen läpivienti on tehtävä, onnistunkohan? Muuraus kuitenkin taitaa jäädä ensi kesään. Katsotaan, maltanko jättää sinne asti! Toisaalta näin syksyllä olisi muutakin puuhaa.

Illalla kahdeksan maissa alkoi kuulua kaukaa ukkosen kumahtelua. Vähitellen pimeys valtasi Tarran ja yhdeksän jälkeen ukkonen oli päällä. Harvoin on säkkipimeyden vallitessa tällaista näytöstä. Salamat valaisivat pimeyden. Vettäkin ropautti ja vähitellen rintama sitten väistyi. Kesän valoisuudessa ukkosista ei tiedä mitään. Nyt tiesi, vaikka mikään rajuilma ei ollutkaan kyseessä.

Sunnuntaina en metsälle himoinnut. Lauantain rasitukset kun yhä tuntuivat kropassa. Päätinkin sitten käväistä katiskalla. Katiskassa oli kauhea mateenmörkö. Ja ämpärillinen ahvenia. Tällä kertaa parempia ahvenia oli jonkun verran ja hyväksyin niistä kymmenkunta jatkojalostukseen. Mateen ja pikkukalat vapautin. Pilkin jonkun aikaa. Sain heti kättelyssä useita kunnon ahvenia, mutta sitten hiljeni. Kunnes syvyydessä killuvaan pillkkiini iski hauki. Pelkäsin siiman puolesta, kun kala teki melkoisia syöksyjä. Kela rutisi ja en ollut aivan vakuuttunut senkään kestävyydestä. Lopulta sain hauen kuitenkin haavittua. Eikä se sitten kuitenkaan ollut niin suuri, kuin miltä sen otteet vaikuttivat. Vain hieman yli kahden kilon. Edes pilkkiennätys ei rikkoontunut. Vaihdoin paikkaa. Uudessa paikassa sain heti kiloisen hauen, mutta sitten hiljeni lopullisesti. Mistään en enää syöntihaluisia kaloja löytänyt, joten palailin mökille. Veden lämpötila oli muuten 14,3 astetta. En ole kalibroinut lämpömittaria, joten aivan varma tuo lukema ei ole. Mutta kuukausi sitten sama mittari näytti lähes 18 astetta. Niin vähän on vesi tällä välin jäähtynyt.

Puolukkahommatkin ovat nyt valmiit. Aino se välipalanaan sai sen homman tehtyä. Paikoin puolukkaa on hyvin ja tällä kertaa puolukat olivat löytyneet tutusta marjapaikasta. Aino kuokki puhtaaksi oman pottumaamme. Vähemmän siitä tuli otettavaa, kuin mitä siihen alkukesästä oli laitettu. Kun potut ovat kääpiöiytyneet, ovat närhet riemumielin niiden kimpussa. Kaivavat kaalin tyvet auki ja napsivat pikku potut parempiin suihin. Aino keräili myös karvarouskuja pienen annoksen. Saisiko siitä annoksen-pari sienisalaattia.

Kurjet tekevät lähtöään. Joko se on merkki tulevasta? Sääennusteet eivät lupaa isompaa muutosta. Paitsi ehkä märempään suuntaan. Mutta tietäisikö luontokappaleet paremmin?

Viikonloppu 2.9.2011 - 4.9.2011

Viikolla tuntui siltä, että useammatkin asiat viikonloppua ajatellen menevät pieleen. Liikaa taisin vain hermoilla, sillä vähitellen hommat tasaantuivat ja mieli muuttui rauhalliseksi ja olo varmaksi.

Sattuneesta syystä viikonlopun muistiinpanot jäivät olemattomiin. Joten siksi on tyydyttävä varsin lyhyeen selostukseen tapahtumista. Perjantaina lähdimme suuren sapuskakuorman kanssa mökille. Kun olin laavun valmistumisen kunniaksi luvannut valmistaa ja tarjota ruuat laavulla koko porukalle. Osallistujia ruokailuun oli ilmoittautunut runsaat 30 henkeä + pienimmät ipanat, joten erilaista raaka-ainetta oli kylmäboxeissa karvan verran alle 30 kiloa. Matkalla poimimme lisäksi pari kourallista puolukoita. Koristeeksi. Henkilökohtaiseksi energiasisällöksi / annos tulisi näin ollen 3,95×(10 potenssiin 25). Mutta mikä on yksikkö ja paljonko se olisi kilokaloreissa?

Lauantaille olin tehnyt minuuttiaikataulun eri valmistusvaiheille. Tärkeä lista. Joka unohtui Tornioon! Onneksi laukussa oli ver. 1.1 -1, johon tulleet lisäykset muistin ulkoa. Joten ei hätää. Karaoket menivät aamuyön tunneille, onneksi olin kuitenkin vesilinjalla. Mutta aamulla nukuinkin lahjakkaasti pommiin ja ennen kuin pääsin valmistuksen pariin, olin jo 40 minuuttia aikataulusta jäljessä. Onneksi aikataulussa oli hieman särkymävaraa. Kirin päivän aikana aikataulua kiinni, jo lopulta kaikki oli valmista 16:10. Kymmenen minuuttia myöhästyin.

Pienoinenn pettymys oli se, että ilmoittautuneista jäi saapumatta kymmenkunta henkeä. Niinpä ruokaakin jäi tietenkin jäljelle. Dog Bagit kuitenkin täyttyivät sitten, kun kaikki olivat ensin täyttäneet mahansa. Joten väen vähyys ei sinänsä haitannut. Olipahan tilaakin penkeillä siten riittävästi ja saimme syödä yhdessä vuorossa.

Ruokavieraat toivat matkassaan runsaat ja hienot lahjukset. Eihän niin pitänyt käydä! Olihan tarkoitus, että minä tarjoan eväät. Ilman vastiketta.

Kuten aiemmin mainitsin, tein ruuat pitkän kaavan mukaan. Osan valmistin uunissa, osan paistoin kolmella pienemmillä pannuilla. Jos nyt tekisin vastaavan määrän ruokaa, tekisin toisin. Panostin määrään ja en kiinnittänyt riittävästi huomiota maustamiseen. Lajikkeita oli myöskin turhan useita. Toisaalta ajattelin, että kun paikalla on lapsia, voi olla syytäkin pitää laajempaa valikoimaa. Löytyisi jotakin jokaiselle.

Tuo kolmen paistinpannun hoitaminen oli varovasti sanoen hieman hankalaa. Osa paistuvista ruuista meinasi väkipakolla kärähtää mustaksi. Kiirettä piti. Samalla kun oli hoidettava tulen ylläpito kolmessa, oikeastaan neljässä paikassa. Ongelma oli myöskin se, kun jouduin lajin vaihtuessa välivarastoimaan ja pitämään lämpimänä jo valmistetut eväät. Kun isolle pannulle laitoin annokset vasta loppuvaiheessa. Olisi ollut mahdotonta työn tuoksinassa pitää isoa pannua sopivan kuumana. Palanut olisi loputkin tai sitten jäähtyneet.

Niin, jos nyt tekisin isolle sakille evästä, tekisin toisin. Valmistaisin paellan tyyppisen ruuan suoraan isolla pannulla. Ja reippaanlaisesti mausteita. Siltikin ongelmana tulisi olemaan lämmön säätely. Avotulella se on vaikeaa, joten ehkä rengaspoltin olisi ratkaisu. Tai jos raaskisin ostaa vasitun paellapolttimen, jossa on kolme erillisesti säädettävää poltinrengasta.

Onneksi aurinko pysytteli pilvessä. Paisteessa homma olisi saattanut mennä hikoiluksi. No, oma mausteensa sekin. Selälle tuntikausien ähertäminen teki pahaa. Kun jalkojen päällä piti olla koko ajan. Istumatauoille ei juuri ollut aikaa.

Illalla vielä karaoke. Nyt maltoin poistua nukkumaan ajoissa ja sunnuntaina heräilin ajoissa ja virkeänä. Aino tiskaili sotkemani astiat. Siistailin laavulta ne mitä illalla oli sinne jäänyt. Ei paljoakaan.

Kotimatkalla tiellä koikerteli kyy. Lämpimästä kesästä huolimatta kyitä ei juurikaan ole näkynyt. Eipä ole ollut kyllä väliksikään.

Viikonloppu 26.8.2011 - 28.8.2011

Elokuun viimeistä viikonloppua vietettiin kesäisessä kelissä. Sunnuntaina peräti yli 20 asteen lämmössä. Yötkin lämpimiä, joten perjantain pikku kyhyjen (kämpässä +12) jälkeen ei kaminassa tulia tarvinnut pitää. Perjantaina sateli hieman, mutta sen jälkeen olikin pääosin poutaista. Hienosta kelistä huolimatta porukkaa mökeillä oli niukasti. Ehkäpä sitten viikon kuluttua onkin toisin.

Tälle pyhänseudulle en ollut suunnitellut etukäteen mitään isompia hommia. Enemmän lomailun merkeissä oli tarkoitus oleilla. Ja toimittaa eteen tulevia asioita. Perjantaina sahasin 10 pärettä keskeltä poikki. Sen olinkin aikonut tehdä, joten nopeasti oli suunnitelmat toteutettu.

Vesi hienoisessa laskussa. Rantahiekkaa alkaakin olla reippaanlaisesti näkösällä. Kun vesikin on vielä varsin lämmintä, siirsin paljastuneita rantakiviä kivikarkoksi venevalkaman etelälaidalle. Välttelin hikeä, joten lopetin homman varsin pian. Polttiaiset ja mäkärätkin siinä kiusasivat.

Lauantaina aamuvarhaisella jatkoin rantakivien parissa. Ja karkkoakin alkoi hieman syntymään. Kun nyt apunani oli rautakanki, siirtyivät hieman isommatkin kivet. Ja kun sain ne veteen rannalta, kevenivät samalla melkoisesti. Yllättävän helppo niitä oli vedessä pyöritellä ja hyvin ne sain jonon jatkoksi paikkoihin, joihin ne halusin.

Aamupalan jälkeen lähdimme sieneen. Tavoitteena ämpärillisen verran pieniä kangasrouskuja. Ei meillä sieniä niin kovin paljon kulu, joten helppo nakki tuo meidän sienihomma. Toista oli nuorukaisena. Kun äidin kanssa Rannikon tien varresta kerättiin toisenlaisia määriä. Mopojen tarakalla suuret pahvilaatikot ja kassit ja pussit sarvissa. Oli siinä sienikuormat! Ja useampi reissukin vielä. Niin, nyt keräilimme tuoreita, kiinteitä ja napakoita rouskuja kuivalta mäntykankaalta. Sen verran on vettä tullut taivaalta, että sellaisessakin paikassa sieniä on. Kun paikka oli helppo kulkea ja keli loistava pilvipouta, ei millään olisi malttanut lopettaa. Keräsimmekin nappisieniä niin, että annoimme Sipelle osan. Mielissään oli. Puolukan kerääjiäkin jo näkyi. Kun muutamia punaisia marjoja maistelin, en vielä saanut marjankeruupistosta. Saavat puolestani vielä hetken kypsyä. Ehkä parin viikon kuluttua...

Ruuan jälkeen käväisin katiskalla. Aikomus oli ottaa talteen suurimmat körmyt. Mutta katiskassa oli vain niitä miljoonaveljiä. Yhtään kunnon kalaa ei joukkoon mahtunut, vaikka lukumäärää piisasi. Päästin järveen kasvamaan, vaikka olisi kai pitänyt tuoda maille pois järveä kuormittamasta. Vielä ei ole kalanpuutetta pakastimessa, mutta kyllä sitä katiskaa on koettava tietyin aikavälein.

Pekka mainitsi jokin aika sitten, että minun perämoottorista ei vesi lennä niin kuin pitäisi. Niinhän se oli. Aloin tutkimaan asiaa. Rautalangan pätkällä koettelin veden ulostuloreikää. Tukossa kuin mikä! Irroitin reikään johtavan vesiletkun ja aloin tökkimään uudestaan vesireikää. Sieltä putkahti ulos melkoinen paskaknööli. Eipä ihme, ettei vesi lentänyt. Letkun paikalleen laittaminen oli yllättäen helpompaa kuin irroittaminen. Öljykin oli vähissä joten täytin säiliön. Riitänee loppukesän tarpeisiin.

Siivosin laavulta ylimääräiset roippeet. Välillä mietiskelin parasta ratkaisua viimeiseksi katteeksi. Siihen muurin päälle ylimmäiseksi. Kyllä kannatti jälleen istua hetki. Ratkaisu löytyi ja on jopa aika helppo toteuttaa. Alunperin laatimani suunnitelma oli turhan työläs. Ainokin saapasteli paikalle. Alkoi keräämään risuja kokkoon. Kiinnitettyäni vesitonkan narulla, ettei se vahingossa kaadu kenenkään päälle, aloin kaveriksi risusavottaan. Tulipa melkoinen kökkö, vaikka risuja vielä jäikin kenturalle. Kun saamme sopivasti lunta, poltamme kasan pois. Savua on tiedossa jälleen, niin kuin viime joulukuussakin. Nyt oli muinaistulien aika, mutta tuollaiseen paikkaan ei sulan maan aikana laiteta muinais- eikä muitakaan tulia.

Saunan päälle pelattiin erä korttia. Hävisin. Täydessä pimeydessä mentiin vielä laavulle ja paistettiin yömakkarat. Olipa muuten lämmin keli!

Sunnuntaina keräilin vesiletkun pois pihamaalta venymästä. Samaten siirsin pumpun varastoon. Kyllä pihamaan kastelu on nyt ohitse. Viikolla Torniossa olin kerännyt jonkun verran Sembramännyn siemeniä. Käpyjä kun on lojunut maassa monin paikoin. Kaukanakin itse isäntäpuista. Varislinnut, etenkin pähkinähakit ovat niitä levitelleet. Oravat myös. Minulla ei ole harmaintakaan aavistusta siitä, ovatko siemenet kypsiä ja onko nyt lainkaan oikea aika niitä istuttaa, mutta kuitenkin suoritin kylvön. Ensi kesä näyttää, alanko saamaan satoa.

En ole tainnut käydä puupinoillani sitten toukokuun. Päätin nyt kävellä lenkin ja tarkistaa, että kaikki on hyvin talvea vasten. Pinot pystyssä ja peitteet päällä. Näin olikin. Samassa kunnossa olivat, kuin olin ne aikanaan jättänyt. Teerikanoja näin pari kappaletta ja tikan. Muuten oli aivan hiljaista, ellei oteta huomioon tuulen huminaa puissa. Kosteikossa oli paljon sieniä. Myös kangasrouskuja. Täällä alamailla sienet olivat suurempia kuin vaarassa. Mutta etanat varsinkin olivat olleet ahkeria.

Nyt alkaa olla selvillä ensi lauantain ruokailijamäärä, jonka perusteella mössöt valmistan. Kaikki eivät mukaan pääse, mutta liekö sellainen koskaan edes mahdollista. Kun ruokailijamäärä on nyt selvillä, on aika helppoa määritellä tarvittava ruokamäärä. Se onkin tärkeä asia, sillä riittävästi pitää kaikille olla, mutta ylimääräistäkään ei haluaisi metsään kantaa. Toivottavasti ei tule kuitenkaan yllätyksiä. Ei varmaankaan. Menu on arvoitus. Ei onneksi kuitenkaan enää minulle. Mitä lie puuroa odotettavissa?

Olisin voinut valita helpon kaavan, jolloin valmistus olisi kestänyt tunnin verran, todennäköisesti lähes parikin. Valitsin kuitenkin toisen tavan. Tuo valinta merkitsee sitä, että kun ruoka on valmiina klo 16:00, on minun aloitettava hommat heti aamusta. Laavulle siirryn sitten puoli yhdentoista aikaan puolivalmisteiden ja raakojen ainesten kanssa. Eli laskujeni mukaan hommassa menee vielä siinä vaiheessa viisi ja puoli tuntia. Kun joudun ajoittain piipahtamaan mökillä, jäävät eväät laavulla vartiotta. Joten koiraihmiset varmaan ystävällisesti huomioivat tämän.

Viikonloppu 19.8.2011 - 21.8.2011

Lopulta alkuviikosta löytyi sellainen hellanmalli, jossa ominaisuudet olivat kohdillaan. Tilaukseen se meni, mutta eipä kiirettäkään ole. Lukuisia malleja oli nettikaupoissa tarjolla. Iso hankaluus on vain se, että monesti tekniset tiedot ja asennusohjeet ovat silloin heikosti saatavissa, jos ollenkaan. Matkailuautoihin ja veneisiin tarkoitetut hellat/uunit olisivat monesti sopivan kokoisia. Niissä on kuitenkin sähkösytytys, ja sellaista emme halunneet. Jos mökillä on etenkin talvella akku sippannut ja uuniin pitäisi saada liekki, olisi ongelmia tiedossa. Nyt kuitenkin löytyi malli jossa asiat ovat kohdillaan. Ja paikallinen jälleenmyyjä, jonka kanssa sai käydä läpi ominaisuuksia. Vaikka nettikaupat ovat usein hyviä, ainakin tässä tapauksessa asia oli toisin. Ja kaupan päälle: säästin 300-400 euroa, eli sain enemmän kuin puolet halvemmalla, kuin nettiversiot olivat. Menee edes joskus joku asia kohdilleen.

Kun kiertelin liikkeitä, joista etsin mökkiliettä, tein selkeän havainnon: Ruotsin puolella Haaparannalla palvelu joka paikassa oli hyvä. Kun astuin liikkeeseen, oli myyjä heti iholla ja valmis auttamaan. Näin ei ole meillä. Ainakin tietyt liikkeet ovat kuuluisia siitä, että myyjää ei tahdo millään saada kiinni. Toki joitakin poikkeuksiakin on.

Positiivista on tapahtunut myös muilla rintamilla. Yhtenä asiana tuo meidän taloyhtiön pihan laittaminen. Sain alkuviikosta viiveiden jälkeen pihakuvan taannoisen palaverin tuotoksista. Sen perusteella työstin iltaisin tarjouspyyntöä urakoitsijolle. Perjantaina toimitin pyynnön isännöitsijälle, joka hoitaa ne eteenpäin urakoitsijoille. Toivottavasti saamme jonkun tarjouksen ja pääsemme hommassa eteenpäin. Vielä ehtisi nurmikin itämään, jos syyskuun alkupuolella pääsisi kylvämään.

Perjantai-illaksi mökille. Normaaliaikaan. Tihkuinen keli ja tiet rapaiset. Loiskin (meinasin sanoa, että heitin vettä) vettä rapaisen auton niskaan ja irtokurat lähtivät. Vastaranta ja terassilla tympeä keli. Lämpöä karvan verran yli kymmenen. Kaminaan kyhyt. Takan määräsin täksi viikonlopuksi käyttökieltoon.

Tutkailin varastoja ja riemukseni havaitsin, että kylläpä minulta löytyy lieden alustaan vaadittava materiaali. Näin oletinkin. Lauta tosin on tiukassa, mutta vahvaa vaneria löytyy. Ison vetolaatikon aion siihen kasertaa. Laatikon liu'utkin olivat valmiina. Tuon laatikon väsään kuitenkin vasta sitten, kun saan uuden lieden hyppysiini. Vaikka mitat ovat periaatteessa tiedossa, on pari asiaa jotka haluan varmistaa ennen alalaatikon kasaamista. Mikäpäs kiire minulla on. Alkuun tilapäisenä hellanalustana voi toimia mikä tahansa sopiva koroke.

Hain hollille pari myrskylyhtyä. Öljyt laitoin säiliöihin. Varastoon jätin vielä valtaosan lampuista, mutta täytin nekin valmiiksi öljyllä. Yöt, varsinkin pilviset, ja vielä pimeän kuun aikaan, alkavat olla jo melkoisen synkkiä. Vielä viikonloppuna lamppuja ei tullut käytettyä, mutta pian tuokin aika koittaa. Koittakoon vain, varauduttu on. Ai niin, öljyä pitää muistaa tuota lisää!

Lauantaina poutaa, tuuli alentunut. Aino lähti maalaustalkoisiin. Käytin tilaisuutta hyväkseni, ja sylttäsin matot takan luota kauemmas ja aloitin pienen fiksauksen. Takassa on pieniä halkeimia ja yhdestä kohtaa pala rapinkia varissut pois. Paikkasin sen. Onneksi minulla on jäljellä samaa ainetta, jolla alunperin takan pinnoitin jotenka väriongelmia ei muodostu. Nuo halkeamat takuuvarmasti jossain määrin uusiutuvat, mutta jospa ei enää pudottaisi niitä rappauksen muruja. Ei nuo halkeamat mitään haittaa, mutta visuaalinen ilme kärsii, jos rappaus on palapeli-mallia. Vaikka vain yhdestä paikasta.

Värkkäsin laavulle tuulisuojat. Ikäänkuin kaihtimet kolmelle syrjälle selän taakse. Ilman mekanismia vain. Katsotaan, miten pelaa. Nyt kuitenkin luulisi, että tuuli ei enää vastaa kenenkään selkään. Voi olla, että teen ensi kesänä ne kiinteät seinät. Varmuutta ei kuitenkaan ole. Kiinnitin 16 metriä kettinkiä penkkien taakse. Niinkuin koristeeksi. Muka. Ja ehkäpä merkiksi, että sitä kautta ei kuljettaisi.

Kun siinä laavulla työskentelin, poltin pannusta tehdasöljyt ja muutenkin putsasin sitä. Testasin samalla pannun lämpenemistä. Olikin viisas teko, sillä nyt minulla on käsitys lämmön määrästä, jonka pannu tarvitsee. Avotulen lämmön määrää on aika vaikea hallita. Liian kuumaa varsinkin on hankala viilentää. Voin kuvitella, mitä olisi tapahtunut, jos olisin suin päin ryhtynyt valmistamaan ruokaa pannulla. Palanut olisi karrelle, aivan varmasti. Kun pannulla on tavaraa, ei sitä edes pysty yksin liikuttelemaan. Tulinen pannu, halkaisija 90 senttiä, painoa tyhjänäkin 35 kg! Otapa se ruokalastissa syliin ja kuskaa pois tulelta!

Käväisin kuokkimassa potut. Pyöreät eli varhaisemmat alkavat olla finito. Puikkoja on, mutta minkälaisia! Todella heikosti ovat puikulat kasvaneet. Pääosin ovat tuollaisia pikkusormen pään (ensimmäiseen niveleen asti) kokoisia. Muutamista sateista huolimatta maa ei ole kastunut läpikotaisin. Itse asiassa maa pölisi, kun rouhaisin kuokalla multaa. Aika pitkän pätkän penkkiä sai möyhentää, ennen kuin sai keitollisen.

Menin rantaan pesemään pottuja. Joitakin veneitä liikkeellä, osa paikallaankin. Pilkillä? 10 metrin päässä minusta koskelo opasti poikuettaan. Emon perässä vipelsi noin neliömetrin kokoinen tiivis massa pikkuisia. Oli mahdoton tehtävä laskea lukumäärää. Ilmeisesti emo huomasi minut ja lisäsi vauhtia. Silloin massa venähti jonkunlaiseksi jonoksi ja pääsin ottamaan lukua. Pääsin neljäänkymmeneen. Joku varmaan jäi laskemattakin. On siinä ollut emolla takapää tiukoilla muninta-aikaan! Tosiasiassa asia ei näin ole. Koskeloilla ja ehkä muillakin vesilinnuilla on sellainen tapa, että yksi emo kaitsee muidenkin emojen poikasia. En tiedä vuorottelevatko, tuskin vain. Poikaset sukeltelivat sujuvasti ja varmaan pyydystävät jo itse ruokansa. Tuskin emo niitä syöttää. Kiinnostuin asiasta ja vilkaisin tätä kirjoittaessani nettipuolta ja löysin sieltä tekstin: Jotkut naaraat ”varastavat” toisilta poikueita, joten yhden naaraan paimennettavana voi olla parikymmentäkin poikasta. Näkemäni naaras taisikin sitten olla iso tekijä, kun tuplasi vielä tuon kerrotun.

Vesi yhä laskussa. Pumppujen imuputket kuivilla. Siirsin märempään. Viikko sitten jätin veneen melko lailla syvälle. Nyt se oli melkein kuivilla. Ja mikä hankalinta, viikolla oli aallokko työntänyt veneen alusen täyteen hiekkaa. Lujassa olisi venhon pukkaaminen vesille. Onnekseni Jaakko ja Janne eivät olleet maalaushommista moksiskaan, ja auttoivat minua työntämään veneen vesille. Kaivoin veneteljon hiekan alta ja siirsin sen jonkin matkaa kohti keskijärveä. Ja vene sitten päälle. Alkaa muuten olla vaijerit liki maksimissaan, joten veden lasku saisi alkaa loppumaan. Vaan tuskinpa loppuu, sillä Vietonen kaipaa täydennystä ja portit siltä suunnalta pysynevät kiinni.

Lomalla olin löytänyt vanhaa lautaa eräästä ladosta ja minulla sattui olemaan sellaiselle pieni tarve. Siis sellaista leveää, "tuppeen sahattua" tarvitsin. Soitin silloin Tuomaalle ja lupahan tuli. Lato on sortumaisillaan ja ehkä jo ensi talvi sen kötistää. Lauta siis talteen. Tuhon alta. Nyt sahasin siitä tarvitsemani pätkän ja höyläsin siitä paraatipuolen sileäksi ja kirkkaaksi. Öljysinkin, jotta syyt tulisivat näkösälle.

Kotosalla oli tuotu pihalle siirtolava, jotta saisimme tyhjentää varastoista ylimääräistä roipetta. Meiltäkin jotakin löytyi, vaikka vaikeaa se on luopua "priima-kamppeesta". Voihan sitä vielä joskus tarvita. Varastosta löytyi kuitenkin pieni, virheetön pöytä, jonka toimme leikkimökkiin. Vanhan omatekoisen hajoitin, ja höyläsin sen pintalaudat puhtaiksi. Hellanaluslaatikon julkisivuaineiksi meinaan ne käyttää. Illalla kuljeskelin vielä kumpareen laitoja ja etsin sovivia kuivia katajoita. Kirjaintarpeiksi. Tarvitsemani 11 kirjainta löytyivät juuri ennen pimeää. R-kirjaimet olivat hankalia. I-kirjaimet osasin pienen miettimisen jälkeen tehdä yhdestä kappaleesta.

Sorsastus alkoi puolilta päivin. En edes ottanut matkaan haulikkoa, kun pikku askareita oli tiedossa. Pekka kuitenkin käväisi avauksessa. Jotakin saikin, mutta iltapalana menivät. Samppa & kumppanit asensivat uuden puomin. Kääntyvän. Nyt ainakin loppuu se iänikuinen polanteen kaivaminen. Toivottavasti routa ei kovin vääntele ja kääntele tolppia.

Hyvin harvoin on minulla sellainen olo, kuin koko lauantain. Väsytti, eikä kunnolla jaksanut ryhtyä oikein mihinkään. Puhti pois, kroppa sipissä. Onneksi hommat eivät olleet rasittavia. Mutta aikaa siinä meni. Syytä en heikkoon oloon osaa sanoa. Ruokakaan ei oikein ollut maullaan. Vasta saunan jälkeen myöhemmin illalla olo vakiintui. Iltapalakin maistui kuin parhaina päivinä.

Sunnuntaina otin tehtäväkseni naulata tekemäni kirjaimet eiliseen lautaan. Porasin nauloille pienet reiät katajiin ja sattumoisin (ei oikeastaan, kyllä minulla on aika laaja naula- ja ruuvivalikoima) oli pieniä dyckert-naulojakin. Kiinnitin laudan sitten viralliselle paikalleen laavuun. Siinä se nyt on. Kyltti. Tarranlinna.

Ensimmäiset kangasrouskut alkavat putkahtelemaan näkösälle. Plumps ja plumps! Jokohan ensi viikonloppuna kävisi niitä hieman poimimassa. Parhaimmillaan olisivat, pieninä ja puhtaina. Puolukat punertavat, mutta eivät ole läheskään vielä poimittavissa. Toivottavasti sateista on ollut edes niille hyötyä. Karpalot päältä punaisia, mutta alapuolet valkoisia. Niitäkin näyttäisi tulevan. Aikaa kuluu kuitenkin vielä viikkokaupalla, ennen kuin karpalojänkille on asiaa.

Kotimatkalle lähti mukaan kylppäriin jakkara. Lauantaina olin kiinnittänyt siihen jalat. Kesälomalla olin sen tehnyt ja öljynnyt. Nyt kuivuttuaan, se oli valmis siirrettäväksi lopulliseen palvelupaikkaansa.

Lauantai, 3.9.2011. Kello 16:00. Ei alle, ei yli, vaan tasan neljältä iltapäivällä. Silloin ovat siis herkut(?) tarjolla. Valitettavasti kaikki eivät paikalle pääse, mutta tuli niitä osallistumisilmoituksia kuitenkin määräaikaan mennessä jonkun verran. Jos olet unohtanut ilmoittautua, vielä ehdit mukaan. Ensi viikonloppu on kuitenkin ehdoton takaraja. Jotakin olen jo pakkaseen ostanut ja tällä viikolla jatkan. Viimeiset tuorekamppeet sitten viimeisellä viikolla. Kun hieman raotin Ainolle Gourmet-Menun sisältöä, vaati hän saada osallistua ruuan valmistukseen tuoresalaatin verran. Saattaa tietenkin olla syytä laittaa tarjolle jotakin, joka ei killu rasvassa. Pitkin hampain hyväksyin tarjouksen. Ja poistin perunasalaatit ym. vastaavat mössöt listaltani. Muuten on koko prosessi minun vastuullani. Apukokkeja ei tarvita. Ruoka riittää. Ja maistuu. Mikä millekin. Ja mikä kullekin. Minuuttiaikataulut valmistusvaiheille värkkäsin viikolla. Monen tunnin operaatio. Siis valmistus, ei aikataulujen teko. Lopuksi lisäsin vaiheiden väliin kymmenminuuttisia särkymävaraksi. Sanotaan vaikka kus.. äh tupakkitauoiksi. ps. Hygienia on hanskassa. Pelastin aikanaan 30 litran hanallisen tonkan ja vein sen nyt laavulle ja täytin vedellä. Kyllä siinä pesee näppärästi kätösistä ruoka- jos muutkin roiskeet!

Kotona jääkaappia on vaivannut ongelma. Vettä on valunut kaapiin, pohjalle. Epäilimme kaapin vetelevän viimeisiään. Perjantaina Aino pyyhki Wettexillä kaappia. Pyyhkäisi sitten rätillä sitä perällä olevaa kylmän tuottajaa. Ja Wettex jämähti siihen tietenkin kiinni. Ainakin reutaleita siihen jäi. Sunnuntaina kaappi tyhjennettiin ja sammutettiin. Wettex irtosi. Samalla huomattiin vikakin ja korjasin sen. Oli onni onnettomuudessa. Meitä vaivannut haitta jatkuisi varmaan yhä, ellei rätinkappaleet olisi jäätyneet kaappiin kiinni.

Viikonloppu 12.8.2011 - 14.8.2011

Tiistaina alkoivat työt. Pari päivää meni hieman ihmetellessä. Torstaina kuitenkin tuntuma oli jo kohtalaisen normaali. Jo alkuviikosta ostin uuden luotaimen. Tutkin paikallista valikoimaa, joka tietenkään ei kovin monipuolista ole. Vertailin nettikauppojen hintoja ja kun hinnaneroa ei juurikaan ollut, ostin paikalliselta.

Viikolla sateli. Saisi vain sataa enemmänkin. Tuskin nuo sateet saivat aikaan muuta, kuin hieman viilentyneen ilman. Vedet laskussa. Miekollakin.

Perjantaina oli kämpässä 12 astetta, kuten ulkosallakin. Ensimmäisen kerran aikoihin oli syytä laittaa pikku kyhyt kaminaan. Mitottiin hellan paikkaa ja päästiin kohtuulliseen kompromissiin. Purkuhommiin ei tarvitse ryhtyä. Uutta pitää kuitenkin hieman rakentaa.

Oli aika poikkeuksellinen viikonloppu, koska en tarvinnut normaaleita työkalujani. Vasara kuitenkin oli hetken kädessäni. Olin ostanut uuden naulanmäiskääjän ja se oli vietävä varastoon.

Asensin luotaimen. Sinänsä yksinkertainen juttu. Että asensin luotaimen! Kun etenkin vanhan näyttötelineen poisto oli hankalaa. Lopulta jouduin käyttämään rautasahaa ja hieman siitä tahtoi jäädä merkkejä lasikuituun. Isoin ongelma oli se, että olin unohtanut akkuporan kotiin. Ja paketin matkassa kulkee myös enimmät poranteräni. Onhan minulla tietenkin vanha veivari. Sain sillä asiat hoidettua, mutta hieman hankalan makuista se oli. Etenkin isompien läpivientien osalta. Perjantaina oli anturi ja näytön teline paikallaan. Lauantaina asensin johdotukset ja homma oli valmis.

Samaa kuumaa putsasin pilssin. Sieltä keräsin puoli ämpärillistä roskaa ja hiekkaa. Artun pulloposti oli ajautunut veneeni alle. Laitoin väljemmille vesille, liian lähelle oli päätynyt. Koeajolle. Laitteeseen ei tullut lainkaan virtaa! Oli palattava rantaan. Arvelin vian johtuvan sulakkeista. Olin ollut luottavainen toimivuudesta ja niputtanut kaikki johdot siististi pulpetin alle. Olikin hieman hankalaa niitä sulakkeita sieltä tarkistaa iroittamatta nippusiteitä. Ja kun en saanut selville, mikä johto menee ja mihin. Melkoinen johtoryhmän kokous. Ensimmäisen sulakkeen sain esille. Hapettunut. Putsasin. Ei sähköä vieläkään. Toinen kuitenkin alkoi pelittämään putsauksen jälkeen.

Luotain ei ole mikään hirmu kallis. Ihan tämän päivän peruslaite. Mutta kylläpä sen kautta avautui aivan käsittämätön maailma. Miten olenkaan voinut elää tuon entisen kanssa? Vanhassa luotaimessa näytti anturin johto olevan heikossa kunnossa. Ei ihme, että ei toiminut kunnolla.

Käväisin kokemassa katiskan. Oli melkoinen yllätys, kun saalista kertyi yli 50 ahvenen verran. Ja kun joukosta puuttuivat tällä kertaa ne pikkuiset! Tietenkin korjasin koko potin. Rannassa oli polttiaisia ja pukeutumista piti entrata hupullisen puseron verran. Jo järvellä oli ihmetellyt erästä ahventa. Kun se oli sininen! Jälkikäteen harmittaa, kun en ottanut siitä kuvaa. Välillä epäilin, että se oli hybridi. Kuhan ja ahvenen risteymä. Kun edes kuhan lisääntymisestä järvellä ei ole tietääkseni tutkittua tietoa, tuskin sentään risteymäkään olisi mahdollista. Kun koko Suomesta (merialueelta) on tavattu ainoastaan yksi varmistetttu tapaus. Mutta erikoinen tuo kala oli. Kuvio kuin ahvenella, mutta värinä sininen ja teräksenharmaa. Evät vaaleat. Punaista ei ollenkaan. Todennäköisesti kalasta vain puuttui punainen ja keltainen pigmentti.

Illalla pilkille. Pekka toisessa veneessä Jaakon, Jannen ja Viivin kanssa. Minä yksin omalla venelläni. Pekalla oli kalatilaus kotiin joten ongin hänen piikkiinsä. Usein olemme saaneet reippaanlaisia ahvensaaliita. Mutta tuo ilta oli jotakin uskomatonta. Lievästi sanoen. Aika nopeasti täyttyi Pekan ämpäri, joten siirsimme veneestäni paljun (ja ämpärillisen körmyjä) Pekan paattiin. Syönti jatkui hurjana. Lopulta totesimme, että pois täältä on lähdettävä, kun kalatkin olisi vielä korjattava. Talkoiltiin kalat fileiksi. Pekalla olisi yksin mennyt reippaasti aamuyön tunneille. Kun kalaa kohden on meillä tunareilla varattava aikaa runsaat kaksi minuuttia filehommissa. Kilokaupalla tuli nahatonta. Jannekin osasi fileoida komeasti, kun hieman opastin. Yhdentoista maissa homma oli valmis.

Sunnuntaina käytiin pilkillä keskipäivän seutuvilla. Nyt kalaa tuli heikommin, mutta sain silti liki 2 kiloa pelkkää filettä. Osa suomustettua ja nahallista paistettavaksi, osa nahatonta keittoainesta. Nyt pitääkin jälleen pitää pieni tauko kalahommissa. Kalaanmenopaussi. Katiskan kun muistaisi silloin-tällöin tyhjentää. Pitää muutenkin saada muutamat asiat hoidettua ja palata päiväjärjestykseen.

Aino sai mansikkamaan siihen kuntoon, että se saa jäädä odottamaan ensi kesää ja uusia taimia. Alkukesän taimet olivat tänä vuonna pahnan pohjimmaisia, heikkoja ja rumia. Mutta niistäpä on kehittynyt hienoja tuppaita ja mansikoitakin niistä saatiin. Kova työmaa on kuitenkin ohi tältä kesältä.

Perjantain koleus muuttui lopulta hienoksi viikonlopuksi. Lauantaina tuli pieni kuuro ja olin silloin järvellä. Ei se kuitenkaan haitannut. Välillä järvi oli peilityven. Lämmintäkin, jopa liikaa. Yöt viileähköjä ja aika pimeitä. Syksyä kohden mennään.

Nyt täytyy sanoa, että saisin pukea päälleni hameen. Kun tietyistä seikoista johtuen joudun muuttamaan tuota syöntitarjoustani viikolla. Siis tarjoan nuo eväät syyskuun ensimmäisenä lauantaina, 3.9. Tiedän, että joku näin ollen ei pääse mukaan. Toivottavasti siirron vuoksi ei tule useampia poisjääntejä. Sorry! Hyvä puoli (pääsyyn lisäksi) on se, että minulle tulee lisää valmistautumisaikaa viikon verran. Jo pelkästään tekojärjestyksen suunnittelu vie hieman aikaa. Kun ateria tulee koostumaan liki kymmenestä eri osasta. Kuullostaa monimutkaiselta, mutta ei se itse asiassa ole. Kun homman miettii. Kun on aivan eri asia varata ruokaa 15 kuin 30 hengelle, toivon niitä osallistumisilmoituksia. On myös tärkeää ilmoittaa, jos et pääse. Toivoisin, että ensi viikonloppuna määrä olisi tiedossani.

Kesäloma 8.7.2011 - 8.8.2011

Tarkemmat alkuloman suunnitelmat olivat vielä tiistaina loman alla hakusessa. Keskiviikon mittaan ne kuitenkin alkoivat saada hieman varmennusta ja ennen lomalle livahtamista ne olivat selkeinä mielessä.

Torstaina alkoi kotona parkkipaikan tasaus. Ja asfaltointi perjantaina. Onneksi jälleen ehdin hätiin. Yhtiökokouksessa sovittuja asioita olisi jäänyt jälleen kerran tekemättä ja koneet olisi pitänyt tuoda myöhemmin paikalle. Uusin kustannuksin tietenkin ja milloinkahan olisi seuraava sauma ollutkaan. Nuttuskehveleitä näyttää piisaavan näissäkin ympyröissä.

Torstaina kävin jälleen piikityttämässä olkapäät. Jospa loman ajan pärjäisi näillä hoidoilla. Tällä kertaa vaikutus lakkasikin yllättävän nopeasti, kun edellisistä kortisoneista oli aikaa vain pari kuukautta. Liekö merkki ongelmien pahenemisesta vai epäonnistuneista piikityksistä?

Torstai kuitenkin toi myös orastavaa stressiä. Varmaan turhaankin stressailin. Mutta illalla ei uni tahtonut tulla millään. Kuumakin sopivasti kämpässä. Vielä kolmen aikaan vahtasin kelloa, ja mietin lähtisikö töihin. Liekö sellainen ajatus sitten lamauttanut kropan, kun en muista enää sen jälkeisiä viisariasentoja. Perjantai töissä sujui yllättävän hyvin heikosta nukkumisesta huolimatta. Ja onneksi työperäistä ei tuo stressikään ollut. Joten lomille pääsin kohtuullisissa sielun ja ruumiin voimissa.

Aloitimme loman tällä kertaa muualla kuin mökillä. Lauantai-aamuna aloitimme autoilun ja syyhkäsimme Manseen. Ajoitus oli hyvä, sillä haimme Tiinan töistä matkan varrelta. Pikaisen välipalan jälkeen jatkoin itsekseni Padasjoelle. Vettä tuli välillä tappina ja oli pysähdyttävä tien poskeen. Tuulilasi kun kostui vesihöyrystä sisäpuolelta ja näkyvyys meni hetkessä nollille. Aku oli kutsunut vaippa-iän päättymisen merkiksi paikalle hieman porukkaa. Minullekin kutsu tuli ja kun sattumalta olikin reissu hämäläisiin maisemiin ollut suunnitteilla. Joten pääsin minäkin siten osallistumaan. Vaippoja ei tosiaan näkynyt, mutta ei niitä toisaalta kyllä taidettu etsiäkään!

Kiitokset Akulle illasta. Ja yöpaikasta. Paikka oli mukava ja etenkin vanhat kamppeet, joita eletystä elämästä paikalle oli jäänyt, kiinnostivat. Mutta hienointa oli nähdä poikia, joiden kanssa olen ollut edellisen kerran tekemisissä ehkäpä 37 vuotta sitten. Olivat pojat kasvaneet ja osa muuttunut miehiksikin! Muutenkin muuttuneet. Kun siinä muisteltiin vanhoja, ei se muutos kuitenkaan niin iso ollut. Samoja poikia ja nuorukaisia olimme jälleen. Sen pienen hetken.

Sunnuntaina ajelin takaisin Tampereelle. Synttärikahvit ja kakku odottivat Tiinan luona. Iltapäivä vietettiin Särkänniemessä. Tiina ja Jani kolusivat kovimmat vempaimet. Me vanhukset haimme varjopaikkoja. Akvaariossa niin meitä, kuin muutakin yleisöä kiinnosti eniten kotimaisten lajien allas. Olihan siinä altaassa myös lajeja, joita ei luonnonvaraisesti meillä ole, mutta komeita kaikki olivat.

Maanantai meni kaupungilla kulppoillessa, mutta tiistain käytimme Tarjanne-risteilyyn. Oli tarkoitus ajaa nyssellä Ruovedelle ja seilailla sitten sieltä takaisin maalikyliin. Meinasi vain lähtö mennä suhkuksi, kun Tiina muisti bussin lähtöpaikan väärin. Taksilla ehdittiin juuri ja juuri kyytiin. Pikavuoropysäkki olisi muuten ollut muutaman kymmenen metrin päässä Tiinan ja Janin kotoa, tietenkin!

Aamupäivän sade vaihtui mukavaan keliin juuri kun laiva irtosi Ruoveden laivasatamasta. Syötiin lounas ja maisteltiin viinit. Ihailtiin hienoja mökkipaikkoja ja maisemia. Ja porisimme isoveli-Reinon kanssa, kun jouti irtaantumaan höyrykoneen vivuista ja vempaimista isommilla aavoilla. Tampereella satamassa syötiin melkoisen makoisat pihvit ja mitä kukin tilasikaan. Hieno päivä, vaikka aloitus ei oikein ollut hallittu.

Iltaisin ohjelmassa oli saada eräs pitkä teksti tietokoneen kovalevylle. Mikrofonin kautta ja tietyllä nuotilla. Menihän se lopulta, vaikka välillä pakkasi naurattamaan ja uusintaottoja tuli useasti. On se vain muuten kumma, miten se oma ääni muuttuu nauhoituksessa. Eihän se ole ollenkaan sellainen kuin pitäisi. Oli onneksi kuitenkin edes vähän parempi, kuin nykyajan iskelmätähdillä.

Keskiviikkona aloitettiin paluumatka. Illaksi ehdittiin kotiin. Kiimingissä Airi tarjosi lohisopan. Kiitokset vain ja hyvää oli. Illalla koton suihkuun ja sitten pyykit koneeseen ja hikiohjelma pyörimään. Ja sitten vasta paidat kuivumaan. Nukkumaankin teki mieli hyvissä ajoin. Kyllä reissaaminen väsyttää, vaikka sen ei periaatteessa pitäisi.

Aamulla kauppareissu. Auto oli tupaten täynnä, kun matkasimme mökille. Mutta ei se niin täynnä ollut, etteikö Anna-Liisa kamppeineen olisi mahtunut mukaan! Mökillä tosin huomasimme, että pari tärkeää koria oli unohtunut kotiin. Onneksi saimme ne jo viikonlopuksi mökille, kun postihommiin oli jätetty vara-avain.

Niin pääsi lomailu mökillä alkamaan. Täytyy sanoa, että jälleen kerran lomailu sujui vanhaa totuttua rataansa, eikä mitään sen kummempia poikkeuksia sattunut. Minkäs sille tavoilleen voi.

Alkupäivinä hillasteltiin. Vaikka hillat olivat hieman hakusessa, kertyi niitä lopulta kohtalaisesti. Aika yleisesti saimme kuulla heikohkosta marjatilanteesta, joten hieman kohdallamme oli kai tuuriakin. Kun hilloja löytyikin lopulta paikasta, jossa niitä ei ole koskaan ollut. Loppukaudesta etsittiin mustikoita. Niiden osalta tilanne tuntui vieläkin toivottamammalta. Enpä muista koskaan iskeneeni poimuriani niin vähien mustikoiden vuoksi varvikkoon. Ja millaisia ne vähät mustikat olivat! Pikkusia rupuja, tahtoivat varista poimurista kankaalle. Kun viime vuonna pakastimme marjoja kai yli 10 ämpärillistä (ja kaikki syöty), on tänä vuonna tyydyttävä vähempään. Ellei sitten puolukoita ja karpaloita tule reippaammin. Puolukoissa on nyt runsain mitoin raakileita, mutta vaatinee aika lailla kosteutta taivaalta, jotta ei sekin sato kuivahda ennen kypsymistään. Aino esittikin, että pitää laittaa kotona olevan punaviinimarjapensaan marjat pakastimeen. Korvaamaan heikkoa marjatilannetta. Mehua saa kaupastakin. Mitenkähän heikkoja tilejä tekevät nyt ulkolaiset poimijat? Veikkaisin, että on leipä lujassa.

Joitakin pikku hommia tuli kaserrettua. Tein loman aluksi työlistaa asioista, jotka olisi hyvä saada tehtyä pois. Valtaosan sainkin touhuiltua, mutta jäi jotakin askaretta vielä myöhempien viikonloppujen varallekin. On se hyvä, ettei käy aika pitkäksi! Tahtovat vain nuo listat olla sellaisia, että ne kasvavat loppupäästään vähitellen. Mutta silti se on ainakin minulle hyvä tapa saada tehdyksi ne pienetkin jutut, jotka tulisi tehdä. Kun merkkaa kohteen listalle ja listaa sitten pienen välipalan puutteessa selailee, voi siitä paikasta ryhtyä toimeen. Yksinkertaisimmillaan esimerkki: yksi portaan etulauta oli irti. Naula ei pitänyt ja lauta repsotti rumasti, ehkä vaarallisestikin. Jotakin hommaa touhutessa sen huomasi mutta ei siihen ehtinyt puuttumaan ja ei muuta kun työlistan jatkoksi. Myöhemmin siihen laitoin pari ruuvia naulan sijaan ja homma oli ok! Listalle kuittaus lopuksi. Ei ollut iso homma mutta näkyvä.

Tuon ruuvin lisäksi oli tietenkin muutakin askaretta. Ehkäpä tärkeimpänä oli saada 2-projekti valmiiksi. Se valmistuikin. 1- ja 2-vaihe eli laavu ja sen eteen lattia ja penkit valmistuivat viime kesänä. 3-vaihe, eli tulitila leivinuuneineen ja lisäpesineen näki päivänvalon alkukesästä. Nyt lomalla valmistui 4-vaihe. Sen tarkoitus on suojata sateelta muutkin, kuin itse laavun sisällä istujat. Eli nyt mahtuu tulen loimussa istumaan lähes 30 ihmistä kastumatta. Kun noita yhteishommia joskus kuitenkin on, on yksi vaihtoehto istua ja laittaa ruokaa laavulla. Muuten tuon paikan on tarkoitus toimia omana gourmet-keittiönäni. Lisäksi paikan valinta tekee siitä lämpimän keväthankien aikaan. Onhan siinä mukavaa pitää taukoa vaikkapa hiihtelyn lomassa. Kate kun on valokate, nousee lämpö aika nopeasti aurinkoisilla keleillä. Ilman tuliakin.

Tarkoituksenani oli jatkaa katoksen jälkeen vielä niin, että siihen tulee vielä tuulensuojaksi seinät. Halkaistuista hirsistä. Aino kuitenkin toppuutteli ja epäili siitä tulevavan liian umpinaisen. Tottahan se on. Aionkin tehdä tällä kertaa ainoastaan pressusta kaihdinverhot, jotka voi tarpeen mukaan pitää ylhäällä tai alhaalla. Katsotaan ensi kesänä jatkoa, jos tuo systeemi ei ole hyvä. Syksyn/kevään viileissä keleissä tulen loisteesta huolimatta tuo selän puolen tuulisuojaus pitää olla.

Tein kuitenkin laavuun kaapin, johon olisi sitten tarkoitus sijoittaa kampetta, jotka laavulle kuuluvat. Sitä onkin jo alkanut vähitellen kertymään. Jostakin syystä minulla oli saranat oviin valmiina. Joskus ostanut ja päätynyt ilmeisesti muihin ratkaisuihin. Paketissa mukana olleet ruuvit oli kuitenkin heikkoja. Useampi meni poikki ennen kuin uskoin ja otin omista varastoistani paremmat. Kumma kyllä vasarakin hajosi. Toinen piikki katkesi. Joskus uutena siitä lohkesi kappale. Ja sen jälkeen oli naulojen irroittaminen sillä varsin hankalaa. Oli muuten yksi aika hauska homma jälleen. En ole ostanut lautaa sitten viime kesän. Muutamia pätkiä oli tallella ja pari täyttäkin. Mutta mistä saisin kaappiin yhtenäisen julkisivun? Ratkaisu löytyi pihavevyistä, joita minulla oli sopivasti 4 kappaletta. Kooltaan ne olivat 90x90 senttiä. Hajoitin ne laudoiksi ja hyödynsin. Ilman etukäteissuunnittelua ja laskentaa laudat riittivät. Kaikki meni eikä yhtään jäänyt yli. Lisäksi jukisivusta tuli suorastaan hieno!

Pieniä parannuksia/lisäyksiä on suunnitelmissa, mutta ne jäänevät ensi kesään. Kun hallitus kertoi, että valokate ja kattorunko saavat olla kiinteitä, antaa se mahdollisuuksia, joita ei oikeastaan aiemmin ollut. Pitää esim. alkaa suunnittelemaan kiinteää piippua ja katosta myös muurin ylle. Nykyisellä ratkaisulla pitää muuri aina suojata huolella tilapäiskötystyksillä ja se ei ole mielekästä. Eikä välttämättä toimikaan kunnolla.

Toinen yllättävän paljon aikaa vienyt homma oli frisbee-golf rata. Tosin vain 3-reikäinen. Ja kun se on niinkin poikkeava koreiltaan tai maaleiltaan, voisi sitä kai sanoa vaikkapa risk-free radaksi. Radalla on myös omat sääntönsä. Omat heittovälineet ovat esimerkiksi kiellettyjä ja ne poltetaan tavattaessa. Sellaisen tuoja joutuu jalkapuuhun. Aluksi ainakin kuitenkin vain määräajaksi. Rataa testattiin ja halpis-frisbeet takasivat riittävän vaikeuden. Ja tarpeen mukaan vaikeutta on helppo lisätä.

Aino uurasti mansikkamaan kimpussa useaan otteeseen. Uusi siitä puolet ja ensi vuonna jatkuu. Komean pelättimenkin rakensi. Tekaisin mansikkamaalle kunnon portin. Korjailin aitaa uusimalla tolppia ja laittamalla pätkän uutta verkkoakin. Niitin raivaussahalla ympäriltä heiniä. Samoin kuin tyrnimaankin heinikon pistin kumoon. Viime syksyisistä istutuksista voi jotakin jopa kehittyä. Olivat varsin virkeitä. Vanhemmat yhä kituliaita ja osa kuollutkin. Ei liene oikein paras mahdollinen paikka!

Mielipuuhiani on näpertää puusta erilaisia esineitä. Lähinnä tarvekaluja. Koska minulla on jonkin kokoinen paistinpannu, tekaisin siihen kokoluokkaan passaavia kamppeita. Syntyi mm. kauha, paistinlastoja ja ottimet. Kun kerran paistoin kalapihvejä normaalilla paistinpannulla ja käytin noita toiselle pannulle tarkoitettuja lastoja, hoksasin että tarvitaan niitä peruslastojakin. Niitä tein muutaman. Yhden sellaista haarukkamallia.

Kun olin kaatanut laavulla pari mäntyä ja veistelin niistä laavuun penkinalushirret ja seläntaustahyllyt, jäi tuosta puuhasta puunpätkiä. Niistä tehtailin uusimman puuvajan terassille kookkaan hyllyn. Sinne sain nostettua pahkat ja muut askartelumateriaalini. Tulipa tilaa terassille ja varastoonkin. Aino keksi minulle lisätehtävänkin joka vaatii materiaalia luonnosta. Purki yhden korituolihomman mekanismin (tai minä jouduin purkamaan lopulta). Koriosasta pitäisi rakentaa lahonneen keinun istuinosan tilalle uusi. Tuet vain olisi tehtävänannon mukaisesti kaserrettava luonnonpuusta. Olisi ollutkin aika kolhon näköistä, jos originaali suunnitelmani olisi mennyt läpi. Joten pitääpä olla silmä tarkkana kulkiessaan ja talvella tuoda kelkalla sopivaa materiaalia. Sitä kyllä aika varmasti peltojen reunamilta löytyy, kunhan vain kohdalle sattuu.

Keinusta tulikin sitten mieleeni lastenkeinu. Sen runko oli yhä paikallaan ja poikkipuu naulattu kuusen kylkeen. Milloinka lie Tiina siinä kiikkunut ja milloinka keinu lopulta lahonnut? Nyt irroitin runkon kuusen kyljestä. Oli muuten 2x4" patikka jo liki kokonaan kuusen sisässä. Kuusi kun oli jatkanut paksuuntumistaan ja alkoi ympäröida patikkaa.

Värkkäsin laavun leivinuunikäyttöön pari leipälautasta. Ja uuniharjaan varren. Lisäksi leivonta-alusta ja pari leikkuulautasta. Kerrotaanpa tässä vaiheessa se, että tulipa leivinuunikin sitten testattua. Maarit toimi pääkokkina ja sekoitteli rieskataikinan. Pari pesällistä paistettiin. Onnistuivat varsin hyvin ja maistuivat. Paiston jälkeen 5 tunnin kuluttua uunissa oli lämmönvarauskyvyn heikkoudestä huolimatta vielä yli sata astetta lämpöä, joten eiköhän siinä olisi vielä jotakin muutakin pystynyt laittamaan.

Kotiin tekaisin kylpyhuonepenkin. Mökillä olevan lipaston korjasin. Sen liukukiskot olivat melkoisia leluja kuulalaakereineen. Lähes kaikki hajalla. Ja haulit ympäri pirttiä ja laatikoita. Sahailinkin siihen puiset liu'ut. Niinkuin ennen vanhaan ruukasi olla. Jopa nyt on Ainon hyvä availla ja sulkea laatikoita.

Hain vaarasta pari maakelon oksaa ovenkahvoiksi. Katajasta ja pihlajasta veistelin puunauloja, jotta saa kalafileet kiinni paistolautaan. Poistin narinoita. Ovista. Muuten menivät öljyllä, mutta vessasta jounuin siirtämään lautaa puolen sentin verran. Naulakkoaihioita syntyi vino pino kaatamieni mäntyjen latvoista.

Aino viimeisteli terassimaalauksen. Kylläpä nyt on fiini! Askarteli jotakin ja pääosin vastasi ruokahuollosta. Grillaukset hoidin yleensä minä. Ainolla oli yksi iso matto odottamassa pesua. Viimeisellä lomaviikolla otti sen lopulta käsittelyyn, kun viikonlopuksi tarjottiin vihdoinkin viileää ja jopa sadetta. Kun tuollainen suuri matto on märkänä todella painava, piti keksiä jotakin. Veteenkään ei sitä oikein voi viedä, kun pohjamuta sekoittaa veden ja lopputulos on alkutilannetta pahempi. Aino sitten pyöräytti maton rantatörmällä olevaan soutuveneeseen ja pumppasin veneeseen vettä niin että matto reilusti peittyi. Sitten suopaliuosta sekaan. Keskipiitalla pätkä kerrallaan harjausta ja hyvin meni. Tappi lopulta pois ja nostin maton orsien varaan. Sitten reipas huuhtelu letkulla. Hyvä tuli.

Joskus ajelin hyvikseni lähiseudulla, joskus vesireissuilla, joskus marjapaikkoja etsiskellen. Sorakuopalla on vielä paljon mursketta. Onkohan niin, että kaikkea sovittua ei olekaan vielä ajettu Sirkkakoskentielle? Vasta tien jonkun verran painuttua ajettaisiin lopullinen kerros? Kuulostaisiko järkeenkäyvältä? Yhdellä reissullani kuitenkin toteutin minua vaivanneen asian. Yksi rumpu kun oli liki puolillaan vettä, kun ojassa oli tuketta. Lapioin kenttälapiolla savikkoa ja rumpu tyhjeni. Ei ainakaan niin helposti luulisi ensi talvena jäätyvän, kun vedenpinta on alempana. Mökille palatessani mietin, tuleekohan meille se uusi puomi. Ja sorakasatkin odottavat yhä pellon reunassa.

Pekan puusavottaa hidasti puuvajassa klapipinossa oleva ampiaispesä. Amppareita pörräsi edes-kahtaalle yhtenään ja sekaan ei ollut asiaa. Arkena, kun työmaalla oli tauko ja liikkujia ei ollut, käväisin tekemässä asialle jotakin. Puin päälleni paksumpaa ja suojasin kädet hanskoilla ja pään sääskihupulla. Suihkutin Bayconia kalikoitten rakoihin ja poistuin pihalle. Parin pössäkän jälkeen toistin käsittelyn. Pinon laidassa hoiperteli tokkuraisia ampiaisia ja ropina kuului maassa olevasta pressusta, kun ampiaisia siihen putoili. Pienen odottelun jälkeen aloin purkamaan pinoja. Sain olla täysin rauhassa, vaikka muutamia ampiaisia vielä pörräsikin. Pinosta löytyi pään kokoinen pesä. Sopivasti kennostot olivat kiinni yhden kalikan päässä ja sain pesän ytimen kartanolle. Olipa siinä tulossa melkoinen lisäarmeija ja jo tyhjentyneitä kennoja oli satoja.

Jatketaanpa sitten itikkatiedotteella. Sääsket olivat jälleen varsin vähissä. Olikohan jo kuudes vuosi peräkkäin. Kuivaa kai moittivat. Ajoittain ja etenkin paikoittain kuitenkin mäkäriä riitti. Ihan haitaksi asti. Mansikkamaalla touhutessani oli minulla jalassani lyhytvartiset kumpparit ja housunlahkeet saapasvarsien sisällä. Mökillä kun sitten riisuin saappaat, oli valkoiset tennissukat mustanaan mäkäränraatoja. Saappaaseen tukkineet ja litistyneet liikehtiessäni. Mahtaa olla saappaatkin sisältä jonkin näköiset.

Isommista elukoista ihmettelimme myyrien valtavaa määrää. Niitä vilisi joka puolella ja koloja ja polkuja heinikossa piisasi. Onkohan ensi talvena odotettavissa tuhoja? Jäniksiä ja kettuja näkyi useita. Yksi jänis makasi marjapoluilla hengettömänäkin. Koskelolla oli 10 poikasta. Isoja lokki- ja tiiraparvia uiskenteli ja lensi pyydystäen pintamuikkuja. Pikkulintuja ihmettelimme etenkin Tornion reissuilla Sihtuunan tiellä. Miksi ne ovat tiellä? Joskus ne olivat ilmeisesti västäräkkejä, mutta aivan käsittämättömästi eräällä reissulla tiellä oli pääskysiä. Luulisi etenkin pääskysten etsivän syötävänsä lentäen, eikä tiellä juosten. Vaikka en lujaa ajanutkaan, kävi välillä keulassa ja tuulilasissa töminä.

Poroja kenttäsi Tarranmaassa. Muutamia. Ei niistä haittaa ollut. Muista kotieläimistä runsaslukuisimpina olivat koirat. En ole koiranvihaaja, mutta joskus saimme harmitella yleisönosastoissakin mainittuja asioita. Ja yksi frisbeeni olu saanut hanpaanjäljet. Laavulla ruokaillessa pyörivät makupaloja odotellen. Hauskempaakin sattui. Fannilla taisi olla ensitapaaninen Jepen kanssa. Pelotti niin pirusti, että juoksi terassillemme ja hyppäsi Ainon syliin. Ja lirautti siihen kuset! Ava häiritsi Hessun virvelöintiä. Kun viehe putosi järveen, hyppäsi se perään. Keppiä kai luuli heitettävän. Virvelöinnit olikin viisasta sen jälkeen hoitaa kauempana rannasta veneestä. Eihän ne siimat kaikkea kestä!

Tällä kertaa oli useamiakin syitä käväistä Torniossa. Yleensä näillä kerroilla hoidetaan pyykit, maksetaan laskuja ja hankitaan muonatäydennyksiä. Lähikaupat jäävät näin ollen vähille vierailuille. (Missähän muuten paikalliset asioivat?) Kävin kuitenkin myös kyläkaupassa. Kaikki tarvittava löytyi. Kannattaakseni kauppaa ostin ylimääräistäkin kampetta tukeakseni tätä arvokasta asiaa. Maalikylistä olisin saanut ko. jutut paljon edullisemmin.

Radiossa mainittiin, että kesä Etelä-Lapissa on ollut lämpimin 50 vuoteen. Lämmintä onkin piisannut. Välillä joiduin laittamaan kevytpeitteitä estämään suoran auringonpaisteen työpisteeseeni. Auttoi hieman, mutta ei tarpeeksi. Vesisateita sattui vain muutama. Yksi kuuro oli kuitenkin mahtava, kun vesimassat syöksivät pihallekin kariketta läjäpäin. Ja pieneltä matkalta. Muutaman kerran annoin pihamaalle ensiapua kastelun muodossa. Juuri ennen loman loppua kelit viilenivät. Yöt olivat suorastaan koleita. Mutta vettä ei kuulunut. Vasta viimeisenä lomapäiväni 8.8. maanantaina kotimatkalla saavutimme saderintaman joka oli matkalla pohjoiseen ja mökille.

Mansen reissulta tullessamme saimme huomata vihannessadon tuhoutuneen kuivuuteen. Edellisen kerran pois lähtiessämme kaikki oli hienossa alussa ja viehreänä. Nyt ruskea oli pääväri ja ei siinä vaiheessa enää kastelut paljon auta! Uusia pottuja kuitenkin hieman jo maisteltiin. Puikulat ovat vielä olemattomia ja sellaisiksi jäävätkin, ellei maa kastu kunnolla. Ja kohta voi alkaa pelätä jo yöpakkasiakin.

Joinakin päivinä kuitenkin hieman sateli. Tuolloin ulkosalla on tyly oleskella. Olin kuitenkin mahduttanut työlistaani touhuja, joita sade ei haitannut vaan pystyin tekemään ne puuvajan terassilla. Vasiten sitä varten tehdyllä. Siinä pystyin hiomaan, höyläämään, poraamaan, kovertamaan, öljyämään ja sahaamaan. Ainoa hankaluus vain on se siirtyminen sinne. Ja sieltä pois. Hakemaan jotakin tai käynnistämään/sammuttamaan agrekaattia.

Minullahan on siis todella huono kuulo. Kuulolaitteetkin, mutta en niitä tietenkään vapailla pidä. Kerran mustikkareissulla Aino huitoi aukion toisella laidalla. Ja huusi jotakin. Minä siihen tietenkin, että MITÄ? Huitominen pulina jatkui. Tulkitsin huitomisen merkiksi, mihin suuntaan meidän pitäisi jatkaa, kun marjoja ei ollut. Olin kuitenkin hieman epävarma ja huusin taasen: MITÄ? Silloin kuulin ja olisin varmaankin kuullut kauempaakin ja huitominen loppui: TULE POIS!! Kumma juttu. Kerran Airi kysyi minulta jotakin ja en kuullut ensimmäisellä, enkä vielä toisellakaan kertaa. Kolmannella kuulin, vaikka metsä ei raikunutkaan.

Touhusin paljon varmaan laavulla, koska sain asiasta puolivirallisen nootinkin. Kyllä kai se aiheesta tuli. Sorry! Sitä vain on pakko yrittää touhuta aloitetut asiat kuntoon. Kun selkä on rikki ja olat piikeistä huolimatta kipeät, ei työtahti voi olla kova. Pitää istua usein, jotta taasen pystyy jatkamaan. Eräänä iltayönä istahdin rantakivelle ja katselin tyyntä järveä. Muutamia veneitä oli vielä myöhään liikkeellä. Mietin, onkohan kukaan kulkijoista käynyt lukemassa näitä höpötyksiäni. Maistuisiko kahvit? Auringon lasku vaihtui auringon nousuun. Viinipullo vaeltui. Hyöteiset leikkivät veden pinnalla. Joku erehtyi laskeutumaan veteen. Sen vei seipi ja vähitellen renkaat hävisivät tyyneen järveen.

Kalastimme sen verran, että välillä oli voimassa kalastuskielto. Kalaa kun tahtoi tulla ja tulla. Katiskasta sain kymmenkunta pientä aapoa ja verkkoja en kastellut lainkaan. Uistellut en ole vuosiin. Mutta se hauska laji: pilkkiminen. Kuhia ja etenkin ahvenia saimme reippaasti. Tällä kertaa useamman hauenkin. Aino nappasi ensin alkulomasta 2,1 -kiloisen, meinasi lopettaa koko kalastuksen kun tuommoisia petoja nousee. Joillakin reissuila sain joitakin pienempiä. Viimeisellä reissulla sunnuntai-iltana sain sitten vielä 2,2 -kiloisen luupään. Siimakaan ei mennyt poikki, vaikka pilkki oli syvällä kidassa. Myöhemmin katkesi se siimakin, mutta onnekseni pilkki putosi kalapaljuun. Lopulta pilkistä katkesi koukun kiinnike. Merkkituote, mutta näin vain kävi. Pari koukun hukkaamistakin sattui. Yhden löysin ahvenen kidasta niitä korjaillessani. Vaikka Miekojärvi on niiltä alueilta, joissa kalastan ja kuljeskelen, on käytössäni kaikuluotain. Kyllä niitä tiettyjä alueita on vaikea löytää, kun aavaa riittää ja kiintopisteitä ei oikein ole. Ja sopivat karinpenkat ja jyrkänteet näyvät niin mukavasti luotaimen näytössä. Viime aikoina kuitenkin parikymmentä vuotta palvellut Eagle on alkanut temppuilemaan. Alkaa olla hörsmitätön peli. Joten lienee aika hankkia uusi. Aika kauan tuo vanha oikeastaan palvelikin.

Vieläkin kauemmin on palvellut kaasuhella. Tuplasti. Kai. Uuden hankinta olisi paikallaan, mutta edessä on ongelma. Uudet liedet eivät mahdu nykyiseen tilaan. Leveyttä ja korkeutta on niissä liikaa. Jos unohtaisi uunin, ratkaisuja löytyisi. Voi olla, että joudun purkamaan aikanaan tekemäni tiskikaapin. Ja sitten kaventamaan sitä ja tekemään sellaisen kolon, johon sopisi upotettava malli. Tuolin lyhennyskin voisi pelastaa tilanteen, mutta se kun on kielletty. Pähkäilyä riittää.

Välillä porukkaa oli kaikilla mökeillä. Mikäs siinä, kesä parhaimmillaan. Isompia ja pienempiä hankkeita oli meneillään ja oikeata lomailuakin harrastettiin. Jarmo sai varmaankin kyllikseen vetää veneellä kellurengasta. Ja vesisuksiakin. Pian vedet ja ilma viilenevätkin niin, että tällaiset ilottelut ovat mahdottomia.

Aivan loppulomasta jouduin tekemään laavun muuriin ensimmäisen korjauksenkin. Tiesin, että yhden kulman reunakivi on lähes irti. Jäi huonosti muurausvaiheessa. Irtosi tietenkin,viereinenkin, kun joku sattui istahtamaan reunalle kylmissään. Kun sitten aloin sitä korjaamaan tuli lisäongelmia. Porasin tiileihin reiät harjaterästä varten. Paikalleen asennuksen yhteydessä sitten irtosi kaksi seuraavaa! Sattumalta minulla oli tiran verran laastia jäljellä ja sain lopulta tuon kulman korjattua. Ja teräksellä vahvistettua.

Niin, ehti se Tiinakin kellurenkaan kyytiin. Loman loppupäiviksi saimme nimittäin Tiinan ja Janin vieraiksemme. Laitettiin hyvää ruokaa, harrastettiin kaikenlaista ja lomailtiin. Kitara, mandoliini ja laulu soi. Viimeisenä iltana ehdittiin pilkillekin Harrin kanssa. Aika vain kului niiiin nopeasti. Maanantaina ajeltiin Tornioon ja tiistaiaamuna lähtivät paluumatkalle. Kotona odotti ikävä yllätys. Rastaat olivat putsanneet viinimarjapensaasta parhaimmat palat. Joten puolukassa on viimeiset toiveemme.

Kun laavu on nyt kutakuinkin valmis, olen päättänyt tehdä siellä kerran eväät tarjottavaksi Tarralaisille. Valmistumisen kunniaksi vain, ei mitään kummempaa juhlan aihetta. Ajankohtakin on päätetty eli elokuun viimeisenä viikonloppuna lauantai-iltapäivällä. Pyrkimykseni on tehdä sapuskasta helposti syötävä noin niinkuin työkalu- ja tilamielessä. Haarukka riittää. Kun pöytiä ei ole, olisi noin 25-30 hengen aika hankala syödä lusikkaruokaa tai leikkoa veitsellä ja pistellä haarukalla paloja poskeensa. Samasta syystä jäävät laskuista leivät ja ruokajuomat. Simply is best! Katsotaan, miten homma sujuu. Toivoisin porukoilta jonkunlaista tietoa mukaan tulijoista. Tulijoiden määrä on periaatteessa helppo laskea, mutta jos kaikki eivät tulekaan paikalle, voi syömistä jäädä turhan paljon.

Menipäs tässä taas larvatessa aikaa. Ajatus pelaisi, mutta 2-sormijärjestelmää pitäisi parantaa.

Viikonloppu 1.7.2011 - 3.7.20112011

Pikku hiljaa alkaa työtilanne rauhoittumaan. Porukkaa on lomilla jo rutkasti ja yllätykset sen kautta vähenevät. Hommaa riittää silti. Toivon vain, että mitään yllättävää ei ilmaannu.

Sain viikolla iltapuhteina valmiiksi erään iäisyysprojektin. Tai valmiiksi ja valmiiksi! Sain siihen vaiheeseen, että se jatkuu toisessa muodossa ja vastuu siirtyy pian ihan muille. Erittäin mielenkiintoinen projekti, jonka tuotoksia saa aikanaan arvioida vain kourallinen ihmisiä tässä maailmassa. Suomessa ja hieman muuallakin. On ihan pakko tässä asia tuoda julki, vaikka te, uskolliset lukijani, ette pääosin tule koskaan näkemään tuotostani. Siksi vain kerron sen näin, koska on sitä hommaa mökkeilyn ohellakin ja tämä homma on tuottanut itselleni suunnatonta mielihyvää.

Kesäisiä kelejä on pidellyt. Torniossa onneksi merituuli viilensi hieman ilmaa ja hellelukemille jouduttiin vasta perjantaina. Taasen piti kastella nuppia vedellä, jotta pärjäisin. Mökillä tilanne olikin hieman toisin. Hellettä viikolla, mutta perjantaina enää +22 astetta. Ja tuuli pohjoisesta.

Ajelin perjantaina töiden jälkeen mökille. Lämpömittari mielikseni pyöritti numeroita alasuuntaan. Alla tuliterät kesärenkaat. Edelliset olivat jo sakkorajan tuntumassa ja jos tulee lomilla ajeltua, oli hyvä suorittaa vaihto nyt, kun oli aikaa. Mökillä odotti siisti, vastamaalattu terassi. Matot pesty. Pottumaat putsattu rikkaruohoista. Oli ilmestynyt pikku sahan ja puukon jäljiltä joitakin pulikoita.

Vaikka keli olikin viilentynyt, ei sadetta kuulunut. Lauantaiksi kuitenkin oli luvassa rajumpaakin sadetta, mutta päätin kuitenkin laittaa sadettajan töihin. On nuo ennustukset menneet ennenkin pieleen ja ei ole haitaksi, vaikka maata kastelisi hieman etukäteen. Imeytyy mahdollinen sadekin sitten paljon paremmin. Ja se Ainon uusi nurmikko! Se olisi pakko leikata viikonlopun aikana. Ja uusi ja ohut multakerros saisi kuivana varmasti kyytiä leikkurin alla. Parempi siis kastella nyt.

Lauantaina +14 astetta ja tuuli puhalteli pohjoisesta aika navakasti. Koleahko tunne tuulesta johtuen. Tuntui todella viileältä. Kumma, että tänä kesänä keli tuntuu olevan joko on tai off. Välimuodolle ei ole sijaa. Mutta minulla olikin päivän työmaa laavulla. Ja siellä olikin täysin toisenlainen keli. Tyyntä, ja lämmintäkin enemmän. Yöllä oli satanut hieman vettä ja mustat pilvet kummittelivat taivaalla lupaillen märkää jatkoa. Päivän mittaan odottelin sadetta, mutta sitä tuli vain yksi vähäinen kuuro. Se niistä ennusteista.

Iltakahdeksalta palasin mökille. Olin tietenkin käynyt siellä päivälläkin. Kerran teellä ja kerran syömäpuuhissa. Ainokin pyörähti työmaallani ja poraili joitakin juttujaan. Sahasin hänelle joitakin tarpeellisia lättysiä koivusta. Moottorisahaan ei kuulemma aio ryhtyä. Ehkä parempi onkin niin. Keli ei laavulla tullut tukalaksi, koska pilvisyyttä piisasi. Taisi kuumimmillaankin olla alle kahdenkymmenen asteen. Pönttöön laitoin tulet ja turvepaakkuja. Savua piisasi koko päiväksi ja sääskiä ei juuri ollut. Auttoiko savut, se on epävarmaa.

4-vaihe eteni mukavasti. Ainon kanssa neuvoteltiin jatkosta. Päädyimme erääseen ratkaisuun, joka jälleen helpottaa hommiani. Lisäksi säästyy hieman puutavaraa ja ratkaisumalli antaa pieniä mahdollisuuksia parempaan jatkokehittelyyn. Kun aikanaan määrittelin 4-vaiheen, on sen aikaisista suunnitelmista toteuttamatta enää vain noin yhden työpäivän hommat. Täydennyksiä ja parannuksia kuitenkin tulee riittämään. Koko ns. 2-projektia ajatellen tärkeitä ovat myös muutamat tarvikkeet/työvälineet, joita en missään nimessä aio ostaa kaupasta vaan teen ne itse. Tuleepahan ainakin "omannäköiset" ja ehkä tismalleen tarkoituksenmukaiset. Toivon mukaan saan nuo kamppeet tehtyä loman aikana. Tulisi mökkiruokien valmistusmenetelmiin aivan uusia ulottuvaisuuksia.

Ihmettelin ruuveja. Ensimmäinen paketti oli loppunut ja kun aukaisin uuden, olikin niissä torx-kanta. En kaupassa hoksinut eikä itse asiassa myyjäkään. Ihmeen kaupalla minulla kuitenkin oli sopivia karkiä ja sain jatkaa hommia. Olisi ollut varsin ikävää, jos hommat olisivat keskeytyneet huolimattomuuteni takia. Toisaalta näissä ruuveissa olikin leikkuuterä ja avartava siipiosa, joten säästyin ylimääräisiltä reikien porauksilta.

Tällä kertaa sauna illalla oli enemmän kuin tarpeen. Kun vetelin rälläkän timanttiterällä pleksejä halki, lensi päälleni hienoa muovipurua ja -pölyä. Ja muuten tarttui hikiseen ihoon lujasti! Seuraavia leikkoja varten viisastuin, ja puin hitkähihaista ja laitoin silmille suojalasit. Mutta saunassa siis lähti, mutta etenkin kaulan seutua päivän mittaan muruset hiersivät.

Sunnuntaina yhä vain koleampaa. Leikoin nurmikot, mutta hiki ei tullut. Selkä ei pitänyt viikonlopun hommista ja leikkoessani piti istahtaa parikin kertaa. Onneksi tahdin saa määrätä itse. Olkapäiden kanssa alkaa taas olla vähän niin ja näin. Pitääköhän käydä taas piikillä? Radiossa kerrottiin, että ihmisen osien arvo on nyt määritelty. Noin niinkuin rikoksien korvausmielessä. Koko ruho oli 10000 eruroa. Jos sattuu menemään henki. Tällä hetkellä ei kyllä kehoni ole tuon arvoinen. Jos joku erehtyisi minut nyt kolkkaamaan, kalliiksi kävisi. Hieman pelastaisi tuo kertynyt kilomäärä. Ei maksaisi niin paljoa / kilo.

Jatkoin viikko sitten aloittamaani pulikka-ketju -hommaa. Ainokin tuli avuksi ja niin homma valmistui vauhdilla. 42 kpl 3 pulikan ketjua on nyt kuivumassa. Jatkuu sitten taas, kun ei muuta osaa tehdä.

Kirjosiepoilla on poikaset. Iloinen siritys kuulu melkein kaikista pöntöistä. Kun kissa sitten saapuu paikalle, loppuu iloisuus ja pöntöt hiljenevät. Emolinnut soittavat varoitussäveliä. Taitaa kissalla olla kohta kissan päivät.

Viikko vielä töissä kulkemista. Ja sitten alkaa loma. Arvatkaapa lähdenkö mökille! Väärin arvattu! Loman aluksi ainakin on tarkoitus ajella joku päivä autolla. Ja lomailla hieman normaalista poikkeavalla tavalla. Mutta kylläpä mökillekin sitten tullaan. Eipä sitä varmaan viikkoa jaksa poissa olla. Päiväkirjan merkeissä palataan sitten aikanaan. Joskus elokuulla. Hyvää kesää ja lomakautta kaikille.

Juhannus 2011

Kiire töissä vain kasvanut. On merkillistä, että ei opita suunnittelemaan töitä siten, että hillitön hässäkkä lomien alla vältettäisiin. Onnistuin kuitenkin jotensakin pääsemään sujuiksi töitteni kanssa. Valtaosa osastolaisista jäi nyt lomalle. Minullakin loma tulossa, mutta pitää vielä joku kerta pyörähtää työpaikalla.

Sateinen viikko poutaantui lopulta. Mökillä lämpöä torstai-iltana 18 astetta. Hiirenkirpat olivat saalistaneet viikolla hyvin. Liekö sade ajanut pikkujyrsijät suojaan ja loukkujen tavoitettaviksi, kun niin runsain joukoin olivat ansoissa? Kun ilma oli hieno, touhusin laavulla 4-vaihetta hieman eteenpäin. Yhdeksän maissa lopetin. Ei sitä sentään yötä myöten! Mäkärät ja sääsket olivat aika vähissä, mutta sahamuhaa oli silmät ja korvat täynnä. Joten sauna oli enemmän kuin paikallaan!

Etukäteen oli odotettavissa sateinen aatto. Aamulla oli aika hieno ilma, mutta pian harmaantui ja välillä ripautti vähän vesiä. Jatkoin illalla aloittamaani urkkoa yhteentoista asti. Oli sopiva vaihe lopettaa ja siirtyä seuraavaan. Virittelin sirkkelin. Puuvajan terassilla oli hyvä sirklaamon paikka. Samassa kuitenkin kuurot hieman sakenivat. En alkanutkaan sitten sirkkelihommiin. Olisin vain turhaan kastellut kuivat laudat. Ja itse asiassa olin sijoittanut sirkkelin niin, että sahurin paikka oli räystään alla. Eipä huvittanut senkään vuoksi.

Päiväkahvit juotiin Karin ja Maaritin kanssa. Kahvistelun aikana tallusteli ukkometso kenturalle. Kulki kellari ja puuvajan takaa ja sitten auton ja peräkärryn välistä aisan alta ja jatkoi ylpeänä tepasteluaan tietä pitkin. Metsälinnun saapumista pihalle pidetään huonona enteenä. Viestintuojana tai lopullisena noutajana. Aino siinä ratkaisikin asian ja totesi, ettei se aivan pihalla ollut! Oli miten oli, ei nuo uskomukset ole enteitä. Jos jokainen pihalla tallustellut metsälintu olisi tietänyt kuolemaa, ei Tarralla ja varmaan koko Nuuskakairassa olisi yksikään ihminen hengissä! Case closed!

Kun sitä on alkanut höpö-hommiin, niin ne tahtovat viedä mennessään. Sovin luottoduunareitteni, Jaakon ja Jannen kanssa diilin. Kun olivat niin hienosti selviytyneet edellisestä parkkausurakastaan. Parkata piti nytkin. Vähän useampi kalikka. Itse asiassa urakka koski puiden kaadon, pätkimisen ja kuorimisen. Valmiita pöllejä piti kertyä 126 kappaletta. Urakkaa varmaan helpotti hieman se, että kalikat piti tehdä haavasta. Ja niiden mitta oli vain 15 senttiä. Ja paksuuskin määriteltiin haarukkaan 25 - 40 millimetriä. Mieluusti pojat ottivat urakan. Ottivat vielä Juksun aliurakoitsijaksi. Sosiaalisuuttaan vai helpottamaan urakkaa, en osaa sanoa. Minä valmistelin tämän höpö-projektin muita osia. Pätkin metriä korkeasta puutarha-aitaverkosta metrin pätkiä. Yhdestä pätkästä taittelin korin tapaisen. Pekalta olin viikolla noutanut kolme vanhaa polkupyörän vannetta. Niistä poistin akselit. Kohta pojat toivat kottikärryllä haapapulikat. Alkoi rekvisiittaa vähitellen kertyä!

Olisin hieman vielä jatkanut noita puuhia, mutta minun olikin vaihteeksi laitettava lohi pönttöön paistumaan. Käytin keväällä ostamaani pientä savupönttöä, sillä siinä kypsyminen olisi nopeampaa. Väärin kuitenkin ajateltu. Kesti jostakin käsittämättömästä syystä parikymmentä minuuttia kauemmin, kuin isossa pöntössä valmistaminen. Taisi lohiklöntti olla vielä sisältä jäässä, koska noin pääsi käymään.

Kello oli jo ehtinyt niihin lukemiin, että oli aika siirtyä polttamaan kokkoa. Vähitellen koko Tarran väki oli paikalla. Ilmakin oli poutaantunut eikä tuulikaan ollut paha. Kokkoaineksia oli runsaasti. Jos kaikki olisi poltettu kertarysäyksellä, olisi tuli ollut vaarallisen suuri ja loimotus tuntunut kaukana. Itse kokko olikin sopivan pieni ja lähellä olevista risukasoista lisättiin illan mittaan ainetta liekkeihin. Näin tuli pysyi hallinnassa. Illan mittaan kaikki tuli poltettua. Myyriä vilisi hädissään risukasoissa. Pesiä kasojen alta ei löytynyt. Suojapaikat vain vähenivät.

Kokko veteli viimeisiään, kun saapastelin pois. Ja siirryin laavulle laittamaan makkaranpaistotulia. Nyt laitoinkin tulet ensimmäisen kerran muurin päällä olevaan tulitilaan. Vähitellen alkoi porukkaa makkaroineen kertymään paikalle. Hiillos oli hyvä ja syötävä maistui. Valoisassa juhannusyössä saivat metsän eläimet kuulla vielä yhteislaulua.

Tällainen raihnainen kroppa vaatii 6-7 tunnin yöunet. Niinpä pääsin touhuilemaan juhannuspäivän aamuna normaalia myöhempään. Yöllä oli hieman satanut, mutta aamukeli tarjoili parastaan. Ohjelmassa oli aluksi 10 laudan halkaisu. 3-metrisen. Tuuman paksuja olivat. Puolet kahteen, puolet kolmeen osaan. Nätti homma. Niin luulin. Mutta kylläpä meni nyhjäämiseksi. Kuvitelkaapa. Hommassa meni kolmisen tuntia! Uusi hieno sirkkelini meinasi väkisin tukehtua ja hommista ei tahtonut millään tulla valmista. Välillä tuntui, että olisin normaalilla käsisahalla saanut nopeammin valmista. Näillä laitteilla kuitenkin voisin unohtaa sirkkelisahurin ammattihaaveet. Ehkäpä sillä jotakin pientä saattaa sahata.

Kun olin hinkannut laudat pienemmiksi, kyllästin ne tervabalsamilla. Aikansa meni siinäkin, mutta se olikin odotettavissa. Balsamia jäi korkeintaan kahvikupillinen. Tarkalle meni, mutta onneksi riitti.

Olikin sitten aika vaihtaa vapaalle. Keräsimme pilkkikamppeet veneeseen ja lähdimme narraamaan kaloja. Alkuun kuitenkin piti tyhjentää vene. Nostin veneen pari viikkoa sitten ylemmäs. Vesi kuitenkin oli sen jälkeen noussut reippaasti ja vene oli aika syvällä vedessä. Työnsin ensin veneen vesille, jotta sain teljon ylemmäs. Sitten vene uudelleen teljolle, jotta vesi valuisi perässä olevasta reiästä pois veneestä. Roskat meinasivat tukkia reiän ja veden poistuminen oli hidasta. Lopulta kuitenkin sain väännettyä perätulpan paikoilleen ja reissuun päästiin. Keli järvellä oli hieno. T-paitakeli. Veneitä liikkui runsaasti. Kalat eivät oikein olleet otillaan, mutta kyllä niistä muutaman kerran saadaan syödä.

Illalla kokeilin tv:n toimimista uudessa kannettavassani. Ei toiminut. Olisi pitänyt suorittaa asennukset kotosalla, kun näytti vaativan joitakin hakuja verkosta.

Tarkoitus oli vielä paistella jotakin laavulla. Laitoin siis tulet. Tällä kertaa laitoin tulet myös molempiin pesiin. Edellinen testi jätti epävarman tunteen, mutta nyt kaikki näytti toimivat. 2-pesäkin toimi moitteetta. Voi olla, että lopullinen tehtävä tiilimöykyllä täyttyy. Hieno homma!

Vesi tosiaankin noussut. Pentin vene kiskottiin hieman ylemmäs. Kun piakkoin Vietonen täyttyy ylärajaansa, on Kaaraneksesta löysättävä luukkuja. Silloin alkaakin vesi meillä nousemaan eri tahtia. Onneksi on luvassa poutaviikko, joten sitä kautta nousu hidastuu. Muista kerran, kun vajaassa viikossa vesi nousi 74 senttiä. Miettikääpä ihmiset, miten veneenne säilytys kestää tuollaisen vedennousun?

Aamulla mittari muurissa näytti vielä kelpo lukemia, vaikka pellit olivat auki. Jatkoin höpö-hopö hommia poraamalla kaikkiin 126 palikkaan 8 millin reiät molempiin päihin. Jälleen kävi melkoinen tuuri. Porakoneen akku hiipui niin, että tuskin viimeisen palikan jälkimmäisen reiän jälkeen olisi tullut enää yhtään reikää! Sidoin osan palikoista toisiinsa löyhällä narulenkillä. Näin alkoi syntymään kolmen palikan ketjuja. Mitähän on näin syntymässä? Kun tarvikkeina on 14 tälläista kejua, polkupyörän vanne pinnoineen, neliömetri rautaverkkoa ja narua? Ja vielä metrinen tolppa.

Lämmintä piisasi. Oli pakko laittaa pressu suojaamaan paisteelta. Hetken oli hyvä, mutta mäkärät alkoivat kohta löytää suojapaikkani ja homma meni tympeäksi. Aika kai lähteä kotimatkalle.

2-projektin 4-vaihe siis etenee. Palanen kerrallaan. Nyt kun se on alkanut saada näkyviä muotoja, alkaa myöskin näkymään ne asiat, joita se on vailla. Itse asiassa koko ns. 2-projekti kaipaa pieniä lisäyksiä ja parannuksia. Pikku hommia enimmäkseen. Näyttäisi kuitenkin siltä, että uusia tavoitteita tulee lisää. Mutta mukavaahan se vain on, ettei tekeminen lopu kesken.

Aino oli maalannut osan terassista. Pouta kun vihdoin näytti tulleen jäädäkseen. Juotiin teet ja poristiin. Aino säikähti pörriäistä, joka oli tarttunut hiuksiin. "Puosmanniksi" sitä nimitteli. Aika hauska nimi.

Viikonloppu 17.6. - 19.6.2011

Odotin viime tiistai-iltaa hieman pelonsekaisin tuntein. Mitenkä erään asian suhteen tulisi lopulta käymään? Voittaako maalaisjärki vai jatkuuko hurlumhei-meininki? Ratkaisu tuli. Hurlumhei ei sitten kuitenkaan jatku. Maalaisjärkikään ei voittanut, mutta muut asiat tekivät (onneksi) noille suunnitelmille lopun. Syntyneen ratkaisun kanssa voi elää joten eipä siitä sen enempää!

Töissä melkoista säpinää. Huomaa, että lomakausi on alullaan. Porukka säheltää vimmatusti viimeisten asioiden parissa. Kaikki hommat jälleen jääneet viime tippaan. No, sillä ei ole uutisarvoa. Onneksi tässä on vielä joku aika ennen lomia. Muutoin tulisi liian kiire itsellä. Eikä välttämättä siis johdu itsestä. Toivon mukaan viimeinen työviikko olisi jo hieman helpompi. Uskon ainakin vakaasti näin.

Viikolla sain tilaamani soittimet. Näistä ehkä enemmän tuonnempana. Olin hiukkasen ihmeissäni, kun aloin laittamaan toista uutukaista vireeseen. Se nimittäin oli koottu nurinperin. Ei edes vasenkätiselle, vaan täysin väärin. Kyllä kaupassakin ihmettelivät, kun vein sen takaisin. Enköhän ensi viikolla saa uuden pelin, joka on koottu oikein.

Viime pyhänä siis viileni. Ja viileähkö keli on jatkunut siitä asti. Sateita vain ei kuulunut ja luonto huutaa vettä. Viileys oli mieleen. Sain vähitellen Torniossa kämpänkin tuuletettua ja lämmöt alemmas. Vieläkin sisällä on 22 astetta, mutta siinä lämpötilassa ei enää ole tukalaa. Ja voi kohtuullisesti nukkuakin.

Mökillä vastarantatuulet olivat jatkuneet koko viikon. Näin ollen myös viileys jatkui. Saapuessani mökille perjantaina, oli lämpöä 20 astetta vähemmän, kuin viikko sitten. Aino oli sinnitellyt lämmityksen kanssa. Kuulemma oli tehnyt mieli laittaa kaminaan tulet. Useammankin kerran. Malttoi kuitenkin mielensä. Kesä kun kuitenkin on.

Matkassani oli jälleen hieman kampetta. 4-vaiheeseen kulmarautoja ja sitten tavaraa muihin höpö-hommiini. Kiikutin kamppeet varastoon. Kun vettä ei ollut satanut, viritin sadettajan. Ohut pintamaa halkeili jo monin paikoin. Rantavesi oli sekaisin ja pari kertaa piti putsata sadettajan sihti.

Illalla korttirinki. Onneksi porukkaa paikalla riitti ja minun ei tarvinnut ollenkaan ryhtyä mukaan kiekeröön. Myöhemmin karaoke. Lähdimme pois ennen muita. Ei oikein jaksanut. En tiedä, nousiko vai laskiko laulun taso lähtömme jälkeen. Mutta eipä sillä ole merkitystäkään.

Aamulla olimme tyytyväisiä siihen, että karaoket lauloimme vesilinjalla. Aikaisemmin vain olisi pitänyt kotiutua. Olen viime aikoina ollutkin melko iltauninen. Aiemmin arkenakin säännönmukaisesti menin nukkumaa jälkeen puoliyön. Hyvä, jos nykyisin jaksaa valveilla yhteentoistakaan.

En tälle viikonlopulle ollut asettanut isompia urakkatavoitteita. Jos saisin asennettua poikien viikko sitten parkkaamat pöllit, olisin enemmän kuin tyytyväinen. Päivän mittaan kehitteli pieniä sadekuuroja. Ukkonenkin paukahti kerran melko kipeästi. Ja tuuli nousi myrskylukemiin. Vettä ei silti kertynyt. Kuitenkin kuurot katkaisivat hommani muutamaan otteeseen. Kuitenkin ennen iltaseitsämää oli uudet hirret asennettu. Eipä kuitenkaan aivan hukkaan mennyt tämäkään päivä.

En työmaallani hikoillut. Mäkärät, sääsket ja konesahasta päälle lentänyt muha kuitenkin kirvelivät ja iho kaipasi saunan hoitavaa vaikutusta. Tuulikin hieman onneksi hellitti ja sain pumpattua saunavedet.

Tarran tuorein nuoripari yritti kalastella. Sade ja tuuli vain sotki hieman harrastusta. Joku ruokakala oli kuitenkin tullut, joten varmaan kannatti sinnitellä. Itselläkin teki mieli käydä kalassa, mutta ei tullut tuuleen ja sateeseen lähdettyä. Ei käi näin huono tuuri voi olla joka viikonloppu??

Yöllä ennen puolta kolmea alkoi sitten hieman parempi sade. Peltikatto ropisi ja unta oli vaikea saada. Aamulla yhä kova tuuli, mutta sade tauonnut. Aino lopulta hermostui kylmyyteen ja laittoi kyhyt kaminaan. Ei se kämppä lämpene muutoin, kun järveltä tuulee, niin että matot terassilta lentelevät!

Halpakauppalipasto meinaa mennä päreiksi. Liimasin kokoon yhden laatikon, mutta isompi remontti seuraa myöhemmin. Liukukiskot ovat levinneet pitkin lipaston laatikoita. Kaikkea sitä tehdäänkin. (ja ostetaan) Pitää lomalla höyläillä puusta uudet kiskot. Kovaa puuta pitäisi olla. Katsotaan, mitä löytyy.

Kun laavun 4-vaiheen runko on kasassa, otin siitä viralliset mitat. Voin siten viikolla tarkistaa viimeiset (mieli)kuvani lopputilanteesta. Mitat näyttivät kuitenkin olevan melko hyvin kopillaan. Tarkistin jäljellä olevat kamppeet. Ainakin ruuveja pitää hankkia. Ehkä pari kulmarautaakin.

Kun piteli poutaa, ryhdyin peittämään ostamiani puita suoja-aineella. Laitoin puut trukkilavojen päälle rinnakkain, joten kerralla saisi vedellä isompaa pintaa. Ehdin sutimaan puolisen neliötä, kun alkoi sade. Niinpä tietenkin. Peitin puut nopeasti. Eipä niitä saa nyt vedellä kastella, kun ovat rutikuivat. Poikkeuksellisesti sade taukosi sitten niin pitkäksi aikaa, että sain pian suorittaa homman loppuun. Sade alkoikin sitten sen perään uudestaan ja välipäätä ei tullut. Sama lähteä kotimatkalle.

Viikon kuluttua juhannus. Kääntäisi edes tuon tuulen, jotta pääsisi veneellä rannasta. 4-vaihekin voisi jatkua, jos vain keliä piisaa. Nyt kuitenkin on menossa vaihe, josta en stressiä ota. Vaikka tekisin välillä jotakin muutakin, ei tulisi huono omatunto!

Viikonloppu 10.6. - 12.6.2011

Sääennusteet pitivät aika hyvin paikkaansa. Valitettavasti. Loppuviikkoa kohden lämpö nousi nousemistaan ja tuulet olivat tuulleet itsensä hengiltä. Vaikka töissä sisällä lämpö ei ollutkaan kuin +27 astetta, pisti se minulla pään särkemään. Hyvä etten pökertynyt. Pientä helpotusta sain siitä, että kastelin päätä kylmällä vedellä. Aivoille jäähdykettä. Suunnittelin siinä jo vesijäähdytteistä kypärääkin.

Perjantai kauhistutti jo etukäteen. Ohjelmassa oli tyky-iltapäivä golfin merkeissä. Kuten arvasinkin, oli minun pakko lähteä sieltä hieman aikaisemmin. En pystynyt siinä helteessä olemaan. Myös olkapäät piikeistä huolimatta ovat alkaneet vihoitella ja pallon iskeminen vihloi ilkeästi. Selkäkin temppuili. Totesin, että ei ole minun lajini. Poistuin siis paikalta ja käväisin hakemassa jonkun verran puutavaraa lautatarhasta. Samaan peräkärrykuormaan nakkasin vielä kymmenen multasäkkiä. Ja ei muuta kuin mökille.

Ilmavirtaus kävi etelästä. Siis Perämereltä. Kesähelteillä tuosta suunnasta tuleva ilma törmää mantereen päälle tullessaan erilaiseen ilmamassaan. Ja alkaa muodostumaan pilviä. Niin nytkin. Arpelan vaiheilla satoi parit kuurot. Auton lämpömittari putosi kuuroissa 32,5 asteesta kahteenkymmeneen. Loppumatkalla sateita ei ollut ja kohta nuo ylemmät lukemat olivat jälleen taulussa. Meltosjärven virallinen mittari oli saavuttanut 32,8 asteen lukeman. Miten muuten ennen pärjättiin autoissa, kun ei ollut ilmastointilaitteita?

Mökillä laitoin puutavarat heti suojaan, koska ukkonen jyrähteli jossain kauempana. Sinne se kyllä lopulta jäikin ja sadetta ei kuulunut. Mökkihöperö arvasi täysin oikein: tulia kaminaan ei sytytetty. Viritin sähköpumpun ja kastelin rutikuivaa pihamaata. Raskaampaan hommaan en aikonut edes yrittää. Peräkärryyn multasäkkien seuraan latasimme ison määrän vesiastioita, jotka täytin. Männyt kukkivat ja joka paikka oli siitepölyn peitossa. Aino husuutteli terassin puhtaaksi pölyistä vedellä, kun letku oli sopivasti hollilla ja sen uumenista pukkasi vauhdilla järvivettä.

Kämpässä sisällä, heti ulko-oven vieressä, kulki muurahaisten polku. Muurahaisia oli miljoona. Tai jopa alle. Aika hyvin ne kuitenkin katosivat, kun suihkutin myrkkyä rakoihin, joista ne pirttiin tulivat. Tuo murkkuinvaasio on liki jokavuotinen tapahtuma. Koskaan eivät kuitenkaan ole jääneet pysyvästi alivuokralaisiksi. Lieneekö siipensä pudottaneita lentomuurahaisia. Pitääpä muuten joku kerta tutustua muurahaisten elämään tarkemmin. En kuitenkaan havittele ennätyksiä alasti kusiaispesässä istumisessa.

Lauantaina ukkonen jyrähteli jo aamuyöstä. Varhain aamulla lämpöä jo 20 astetta. Ukkoset menivät jälleen ohi, ja kaivattua viilennystä ei vieläkään kuulunut. Vaikka lopulta perjantaisista lukemista jäätiin muutaman asteen päähän, riitti lämpöä silti liki 30 asteen verran. Todella harmillista, sillä tällaisella kelillä eivät hommat juurikaan edisty.

Aamupäivästä kuitenkin veimme multa- ja vesikuorman mansikkamaan laitaan. Loppumatka kottikärryllä ja kantamalla, joten hiki tuli. Aino kun jää mökille, on yksi työmaa nyt varustettu rekvisiitalla. Käväisin laavulla siivoamassa maahan roiskuneet laastit. Värkkäsin myös muurille kätevämmän sadesuojan. Poltin hieman paperia molemmissa pesissä. Leivinuuni veti hyvin, mutta toisessa uunissa oli pienoisia veto-ongelmia. Voi olla, että johtuu kosteudesta. Luukkujen lasit olivat sisäpuolelta aivan märät, joten kuivuminen on vielä täysin kesken.

Naapurikin laittoi veneen viimein vesille. Olin kaverina, mutta yli 600 kilon paatti oli turhan raskas kahden nostaa. Ja nostaa kun nimenomaan piti, kun vene oli syksyllä maihin vedettäessä lipsahtanut poikkipuun ohitse. Apuvoimat piti kutsua talkoisiin ja kyllähän vene sitten saatiin vesille. Vesi on parissa viikossa noussut hieman, joten käväisin vetämässä omaakin venettä hieman korkeammalle. Suuntasimme Ainon kanssa kaltiolle täyttämään juomavesipäniköitä. Hilla kukassa ja sääskiä jä mäkäröitä tuntuisi piisaavan. Lähdesammal alkaa jälleen näköjään rehottamaan.

Kun helle oli kova, ja Aino suunnitteli laittavansa smetanalohta uunissa, laitoin pikkuisen kampoihin. Sain onneksi luvan laittaa lohen savupöntössä. Ilman puruja tietenkin. Onnistui loistavasti ja kämpän lämmitystä ei tarvinnut nytkään harrastaa.

Jaakon ja Jannen kanssa sovittiin pilkille lähtö kuudelta. Ukkonen kuitenkin alkoi pyörimään kutakuinkin kohdalla. Välillä sateli hieman, mutta normaalit ukkossateet eivät tulleet. Lopulta pilkille lähtö jäi. Hieman voimakkaampikin kuuro pyyhkäisi yli. Illemmalla lopulta tuuli pyörähti koilliseen. Silloin katosivat sääsket ja mäkärät terassilta ja sain laittaa kämppään kunnon läpivedon. Viileni muuten kerralla sisätilatkin. Saunaa ei lämmitetty. Myöhään illalla kävin järvessä kurpomassa. Vesi oli muuten todella lämmintä.

Sunnuntaina kova vastaranta. Lämmintä +9 astetta. Kylläpä tuntui kolealta, kun helteessä ollaan hilluttu jonkun aikaa. Kovasta tuulesta johtuen 20 asteen nopea viileneminen tuntui erityisen kolealta. Pitäisikö laittaa oikein pitkä kerrasto alle?? Ei nyt sentään! Kun lauantai meni harakoille työhommien kanssa, oli nyt hetki aikaa paikata sattunut vahinko. Otin sahan, hipsin laavulle ja aloin kaatelemaan ja pätkimään puita. Pestaamani apumiehet Jaakko ja Janne olivat saaneet myös rähmät silmistään ja tulivat työnjakoon haalarit yllään. Pojat pistivät parkkiraudat ja petkeleet liikkeeseen ja nopeasti oli tarvittava määrä pöllejä päässyt nahastaan. Palkanmaksun jälkeen karsin vielä latvukset. Leikkasin myös nurmikon. Rehellisesti sanoen ei nurmikosta voi kyllä puhua. Mutta kun tuppaat on nyt tasoitettu, on piha hieman siistimmän näköinen.

Nyt on 4-vaiheen materiaali kasassa. Pyörsin nimittäin yhden aiemman päätökseni. Sen, että teen kaiken pyöreästä materiaalista. Ostis siis kuitenkin vahvaa ja etenkin suoraa ja mittatarkkaa puutavaraa helpottaakseni tulevaa urakkaa. Uskoisin, että päätös oli viisas ja siksi anteeksiannettavissa. Eikös vain? Nopeuttaahan se myös 4-vaiheen valmistumistakin. Enää joku viikko ja mettäkokki pääsee mielipuuhiinsa. Ai niin, onhan minun tehtävä muutama konseptiin sopiva työkalukin. Aikansa menee siinäkin, vaikka tarveaineet ovatkin jo kasassa.

Selkä tuntui sunnuntaina kipeältä. Olisikohan hieman nitkahtanut venetalkoissa. Ei onneksi aivan kamalalta tuntunut, joten ei huolta. Mäkärät olivat kiusana. Purivat palasia ihosta ja veri valui.

Viikonloppu 1.6. - 5.6.2011

Viikolla uutiset Ehec-bakteerin aiheuttamista sairastumisista ja kuolemantapauksista kaikuivat joka tuutista. Alkuun epäiltiin espanjalaisia kurkkuja lähteeksi. Kun vielä muusta ei ollut tietoa, Espanja vaati korvauksia, kun ehec-kurkkuja ei mene kaupaksi. Merkillistä. Kiinassa teloitettaisiin moisesta myrkyttämisestä. Pohjoismaissa tulisi sakkoja tai vankeutta ja korvauksia. Sittemminhän on todettu, että syy ei olekaan noissa kurkuissa. Mutta kuitenkin.

Eduskuntavaalien jälkeen arvelin niitä vaikeuksia hallituksen tekemiseen. Eipä mennyt arveluni pieleen. Pakka on yhä täysin sekaisin. Mikään puolue ei ole varmuudella mukana tulevassa hallituksessa. Olisipa Urkki vielä meitä kaitsemassa. Voisi tyhjille veivaamisille tulla loppu. Tässä tilanteessa tuntuu ainoa ratkaisu olevan se, että joku peruu puheitaan ja ryhtyy hallitukseen vastoin vaalilupausten teemoja. Sehän taasen pudottaisi kannatusta ja ryhtyykö kukaan sellaiseen riskipeliin?

Nyt siis olikin pitempi viikonloppu tiedossa, kun torstai oli pyhä ja perjantaina pidin viimeisen vanhan lomapäivän. Tämän jälkeen onkin kulutettava jo uusia lomia. Viisi viikkoa olisi sitä ennen yritettävä kulkea työn laidassa.

Pysähdyimmen ennen omalle mökille saapumista Mäkipirtillä. Anna-Liisa oli tulossa ja sytytin hänelle jääkaapin. Aino tuhersi hellaan tulia. +12 näytti mittari. Alkuun meinasi savu vallata kämpän, mutta lopulta pesä alkoi vetämään. Nopea tuuletus ja pääsimme omalle kämpälle.

Aino muisti matkalla, että oli ajatuksissaan ottanut osan ruokakamppeista vain normaalin viikonlopun tarpeiksi. No, kyllä sitä pärjättiin vähemmälläkin. Takaisin ei lähdetty ja kaupoissa ei matkalla pysähdytty. Maitoa lopulta jäikin, kun sen kulutusta rajoitettiin roimasti. Perjantaina Aino unohti sytyttää oman jääkaapin. Onneksi havaitsin sen parin tunnin kuluttua, kun tapanani on vahdata, että se on päällä. Olisihan se ollut katastrofi, jos vähät mukaan sattuneet eväät olisivat menneet pilaan!

Minulla oli tälle vapaalle vain yksi ja ainoa päämäärä: tehdä laavun tulipesää valmiimmaksi niin paljon kuin mahdollista. Ja niin teinkin. Varhain aamulla lähdin hommiin joka päivä. Torstaina ja perjantaina touhusin yli iltakahdeksaan. Lauantaina lopetin puoli kahdelta, kun sade alkoi piiskaamaan työmaata. Sunnuntainakin ehdin edistää hommaa liki viisi tuntia. Mutta, mutta! Onpahan muurikin nyt valmis! Pitkät päivät vaativat sen verran veroa, että saunan ja iltapalan jälkeen tahtoi uni saavuttaa nopeasti. En muista aikaa, jolloin olisin viimeksi mennyt nukkumaan jo iltakymmeneltä.

Kyllä täytyy myöntää, että en ole mikään muurausalan ammattilainen. Hitaasti homma edistyi ja vastuksia riitti. Liekö jälkikään priimaa? Välillä laitoin väärän tiilen johonkin ja ihmettelin mittaeroja. Onneksi jouduin enimmillään purkamaan vain kaksi viimeksi muurattua tiiltä. Yksittäisiä lisäksi pari kappaletta. Savupeltien asennukset tuottivat päänvaivaa ja Kentti savusi suupielessä, kun aivot höyrysivät täysillä mutkikkaita laskelmiaan. Lopulta aina ratkaisut syntyivät. Nyt on vain annettava muuraukselle aikaa kuivua rauhassa. Voi olla, että koepoltto koittaa vasta syyspuolella. On nimittäin niin, että kuivan kelin aikaan kyseinen paikka on ehdottomassa tulistelukiellossa. Hyvällä tuurilla suunnittelemani ja toteuttamani konstruktio toimii. Mutta jos ei toimi, onhan siinä päällä kuitenkin hyvä pitää tulia ja paistella makkaroita. Toiveet ovat kuitenkin korkealla, sillä nyt valmistunut vaihe on koko projektini varsinainen sielu.

Selkä vaivasi. Varsinkin parina ensimmäisenä päivänä. Ei tuollainen kyykkiminen tehnyt lainkaan hyvää. Varsinaiselle koetukselle selkä joutui, kun nostin paikalleen syksyllä valamani pesien kannet. Toinen kun painoi 80 - 90 kiloa, ja kevyempi 60 - 70 kiloa. Hetki meni siinä myös miettiessä, miten saan ne asennettua hellävaraisesti ja kohdilleen. Ja kerralla. Siihenkin ratkaisu löytyi onneksi ja vieläpä nopeasti. Ja kannet muljahtivat laastin peittämien tiilien päälle jopa helposti. Ja jaksoin ne yksin kantaakin muutaman metrin päästä, vaikka pieniä epäilyjä vilahti vielä pienemmässä mielessäni!

Tarvikkeet piisasivat juuri sopivasti. Yli ei jäänyt juuri mitään. Yksi puute kuitenkin on. Normaalia lautaa kun ei ole. Kunnolla edes linnunpöntön vertaa. Pitäisi kai jokunen lauta ostaa ihan vain varalle. Nytkin kun tarvitsin pari laudanpätkää, Olivat ne hakusessa. Vielä kuitenkin löytyivät, naulaiset ja puolilahot, mutta ensi kerralla tulee olemaan jo tiukkaa. Ylimääräisten lautojen kanssa olen ollut hieman tiukkanakin. Olen pyrkinyt laskemaan projektien lautatavarat liki pilkulleen, koska ylimääräisistä lautatapuleista en pidä. Eivät ole kauniita pihalla ja kovin kauaskaan ei niitä viitsisi viedä.

Aino puuhasteli normaalien askareittensa lisäksi hieman sellaisten hommien kanssa, joita ei ollut etukäteen ajatellut. On näitä kuitenkin viikonloppuja ja kesäpäiviä edessä ja hommat aikanaan hoituvat. Saisi vain ottaa hänkin hieman rennommin. Vähemmän päivässä. Jaksaisi varmaan niin sitten pitkin kesää touhuskella.

Lauantain iltapäivälle ja illalle ei ollut suunniteltua ohjelmaa. Myrsky ja sade tukahduttivat enimmät ulkoiluhalut. Lopulta kuitenkin poutaantui. Työnsin soutuveneen vesille ja käväisin kokemassa katiskan. Siellä oli 29 pientä ahventa ja hauen puikkari. Heti takaisin rantaan päästyäni alkoi taas satamaan. Korjasinkin kalat venevajan suojissa. Korvissa soi, kun vesi rummutti peltikattoon. Illan päälle jauhoin kalat myllyssä ja paistoin pihveiksi. Nam!

Sunnuntaina en aamulla herätessäni ollut aivan varma päivän tulevasta ohjelmasta. Kalaan vai rappaamaan? Tuuli oli yhä jonkunlainen, joten päätin kokeilla rappaamista. Tarveaineita näytti olevan juuri sopivasti, joten siitä vain toimeen. Ennen kahta rappaus valmistui ja nyt en näe mitään tehtävää, jota muuri vaatisi. Eli 2-projektin vaiheet 1, 2 ja 3 ovat valmiit. 4-vaihe edessä. Tosin Ainolla taitaa olla varalleni yksi projekti, joka saattaa olla viisasta ottaa tähän väliin. Niinkuin välipalaksi. Kun 4-vaihe joskus aikanaan valmistuu, on paikka sitä myöten mielestäni täydellinen. Tietenkin mielessäni on joitakin pikku asioita senkin lisäksi, mutta niiden kohdalla ei enää voi puhua mistään projektista. Ne on sellaisia "seku vaa" -hommia. Osa hirmu mukavia näin etukäteen ajatellen.

Oli kerrassaan harvinaista, että jokaisella mökillä oli jossakin vaiheessa asukkaita. Kuitenkaan porukkaa ei näkynyt liikenteessä, sillä valtaosalla oli meneillään omat touhunsa. Projekti-ihmisiä liki koko porukka. Niinhän se pitääkin. Kukapa sitä jaksaisi tyhjän panttina istuakaan!

Ilmat olivat melko kohtuulliset. Pakkasta ei ollut, mutta haalari oli hyvä pukea aamuisin. Pelkän työn laadunkin vuoksi. Koleat aamut kuitenkin muuttuivat välillä melko lämpimiksi paistepäiviksi ja haalarista oli luovuttava. Välillä mittariin ilmestyi 20 asteen lukemia. Sadettakin tuli. Torstaina ropina alkoi 20:20, eli viisi minuuttia sen jälkeen, kun lopetin muurauksen ja saavuin mökille. Lauantaina sade alkoi puoli kahdelta iltapäivällä. Päivän suunniteltu työ eli kaikki muuraukset ja viimeinen valu valmistuivat juuri sopivasti. Kiire tuli vain kerätä ja suojata kamppeet. Ja peittää muuri. Oli melkoinen tuulikin. Pelkäsin puiden kaatuvan laavun ja muurin päälle. Olisi muuten iso vahinko puurtamisieni jälkeen. Johan sen toteuttamisen olen aloittanut pari vuotta sitten. Ja suunnitelmat sitä ennen.

Lehti alkaa koivuissa olemaan jo kohtalainen. Muissa puissa ja pensaissa hieman enemmän vaiheessa. Se yksi korvasienen poikanenkin on yhä poikanen. Ei vieläkään kahta senttiä halkaisijaltaan. Kylvöistä itämään on lähtenyt vain salaatti. Ruohon siemen puskee ohutta haituvaa kuin murrosikäisen alapää. Kun lintujen ruokinta on lopetettu, on kentura hieman hiljennyt. Lähinnä kirjosiepot ponttöjen seutuvilla ja peipot metsässä pitivät konserttejaan. Ja lokit kalaperkeistä taistellessaan.

Kotimatkalla säälitti eräs lammaskatras. Vaikka lämmintä ei ollut kuin 14 astetta, paistoi aurinko kirkkaasti. Eläinpoloisilla ei ollut kuitenkaan auringonsuojaa, kuin pieni latopahanen. Sen varjopuolella seisoivat kylki kyljessä. Mustat ja valkoiset. Mutta kaikki eivät mahtuneet varjoon ja osa joutui seisomaan paahteessa. Tuli mieleen keisaripingviinit, jotka hakevat toisistaan tuulen suojaa ja lämpöä. Ja vaihtavat paikkaa, jotta laitimmaiset eivät paleltuisi. Onkohan lampailla samaa käyttäytymismallia? Pääsevätkö laitimmaiset välillä varjoon, vai kärventyvätkö nokkimisjärjestyksessä viimeiset lopulta helteeseen?

Nyt on luvassa lämmintä. Jopa järkyttävän kuumaa. Se kyllä osaltani tietää ryskähommista taukoa. Harmi. Edelleen olen sitä mieltä, että +13 astetta on T-paitakeli ja kaikki +17 asteesta yli menevät asteet ovat sairasta. Toivottavasti lomalle ei satu pahoja helteitä. Mites te etelän immeiset? Joko siellä on riittävän lämmintä vai saako vielä petrata?

Tuosta kysymyksestäni vielä myös: haluaako kukaan miettiä ratkaisua? Tarvitaanko lisävinkkejä vai kerronko vastauksen?

Viikonloppu 27.5. - 29.5.2011

Jonkun verran harmittaa yksi juttu. Tornionjoella vesi on hieman noussut. Joki on yhteydessä Kaupunginlahteen ja vesi on noussut tietenkin sielläkin. Matalamman veden aikaan vesilinnut valtasivat lahden molemmissa päissä olevat mättäiköt. Luulen, että olivat pesimispuuhissa. Ehkä munatkin. Veden nousun myötä mättäät jäivät upoksiin. Toivon mukaan linnut ovat löytäneet uudet, paremmat paikat ja ovat aloittamassa uuden kierroksen. Onneksi aikaa on vielä reippaasti.

Kun puunteko on hanskassa, ovat uudet haasteet ovella. Ja niiden kimppuun käydään innolla. Niin innolla peräti tällä kertaa, että käväisin torstaina illalla mökillä. Vein sallitun määrän kampetta peräkärryllä ja olipa autossa sisälläkin parisataa kiloa kastumiselle arkaa tavaraa. En halunnut jättää hommaa perjantaille. Tavaraa kun tahtoo olla muutenkin aina enemmän kuin tarpeeksi. Ja mökille lähtökin olisi viivästynyt ties kuinka ja paljon. Ja mökillä olisi ollut edessä kuorman purku. Nyt homma hoitui jo torstaina ja perjantaille ei järjestynyt ylimääräisiä kommervenkkejä.

Perjantaina mökkireissuun normaaliaikoihin. Matkalla lähdin ohittamaan tukkirekkaa. Jotta ohitus tapahtuisi eikä meinaisi, laitoin nelosen silmään ja käytin raskasta kaasujalkaa. Ohituksen aikana auto alkoi nykimään. Vaihdoin vitoselle kun vauhtia oli jo reippaasti ja pääsin ohi. Mittarivalojen seuraan ilmestyi häiriövalo. Sellainen, jossa auton korin kuvan päällä on jakoavaimen kuva. Taisipas tulla asiaa huoltoon. Huolto olisi muutenkin kohta edessä joten sopivaan aikaan tuo tapahtui. Mielenkiinnolla odottelen, mikä on homman nimi. (paluumatkalla valo syttyi puolimatkassa, pidimme pössätauon ja sen jälkeen valo ei enää palanut, joten mistään katastrofista ei liene kysymys)

Mökillä Aino alkoi kärräämään lintujen ruokintapaikalta siemenenkuoret pois. Joku kärryllinen jälleen sitä tavaraa, vaikka enemmänkin on usein ollut. Minä istutin vähät potut, jotka olin varannut mökkimaahan. Idut olivat hyvät, mutta lopputuloksestahan ei ole takeita. Laitoin kahta lajiketta, jotka molemmat ovat myöhäisiä. Joitakin kymmeniä / laatu. On se muuten melko pöljää hommaa tämä meidän maanviljelys. Harvoin saadaan satoa edes nimeksi, mutta aina joka kevät siihen hommaan taas narahtaa!

Kaadoin joku vuosi sitten koivun terassin vierestä. Ja koivun kantohan on siitä lähtien tököttänyt siinä paikoillaan. Nyt kuorin siitä tuohet, kun ne tuntuivat niin häiritsevän. Vielä enemmän häiritsi kannon päällä oleva vihreä lima. Aino kaapi ne pois ja lauantaina (uskokaa tai älkää) pesi kannon harjan kanssa lipuvedellä! Onko joukossa muita, jotka ovat joskus tiskanneet kantoja?

Terrassilla istuessamme isohko hiiren sukuinen otus puikkelehti kukkapenkissä. Se jäi kurkkimaan kivien välistä touhujamme. Hain ilmakiväärin ja nopeasti myyrästä tuli oikosäärinen. Raaka peli, mutta ei auta! Muuten jyrsijärintamalla on ollut hurjahkon huhtikuun jälkeen hiljaisempaa. Vai yksittäisiä tapahtumia on loukkujen tienoilla ollut.

Ilta oli aika viileä ja oli pakko mennä vähitellen takan loisteeseen. Laitoin kuitenkin rännien alle pari pänikkää ja suppilot nokkiin. Sadetta oli luvassa ja jospa näin saisin vettä muurausta varten. Pänikällä vesi olisi helppo kuskata laavulle ja ei tarvitsisi kauempaa kannella.

Lauantaina +7 ja heikkoa sadetta. Pänikät (20 l) vajaita, joten yön sateet ovat olleet vähäisiä. Käväisin paistamassa aamupalapekonit grillillä, ettei kämppään tulisi kitkua. Siinä pöydän ääressä poristessamme aamupalaa mussuttaessamme hyväksytin hallituksella asian, joka on päätettävä hyvissä ajoin. Liittyy 4-vaiheen tekemiseen. Asia hyväksyttiin yksimielisesti ja se tulee helpottamaan tulevaa tekemistä ja sen suunnittelua. Hieno juttu!

Kahdeksan aikoihin sade hieman yltyi, mutta heikkeni jälleen. Aino alkoi polttamaan roskia. Minä ryhdyin kärräämään tiilit laavulle. Monta kottikärrykuormaa sain pukata. Onneksi kuitenkin tasamaastoa. Välillä sade hieman yltyi ja rännivettäkin alkoi lopulta kertymään. Ne vein myös laavulle ja kaadoin siellä 20 litran ämpäreihin. Ja pänikät tietenkin uudestaan pyyntiin.

Istuin laavulla varmaan tuntikausia. Harvoin olen tuntenut itseni niin toimettomaksi. Mutta koko ajan kuitenkin mietin. Välillä otin mittoja ja piirtelin kuvia ja lukuja paperille. Sommittelin tiiliä. Ja rautoja. Ja ihmettelin. Välillä soin muutaman ajatuksen 4-vaiheelle. Nekin suunnitelmat heittivät häränpyllyä, kun nyt ensi kertaa kunnolla otin asian paikan päällä pohdintaani. Vaikka tuntui siltä, että päivä meni istuessa, olivat lopputuloksina syntyneet kuningasajatukset kuitenkin niin tärkeitä, että eipä se istuminen mennytkään hukkaan. Päin vastoin! Kylläpä kannatti kerrankin vain laiskotella ja antaa molemmille aivosoluille töitä.

Lähdimme potun kylvöön ennen kuutta. Vähitellen porukkaa hipsi paikalle, mutta vähissähän se väki oli. Pottuhommat kuitenkin saatiin tehtyä, kun joukossa oli muutama ahkerakin. Päälle nautittiin kahvit. Sattui vielä niin sopivasti, että sadekin oli lopulta tauonnut ja kylvöt saatiin tehdä ihan kohtuullisessa kelissä. Siemeniäkin oli sopivasti ja varamaahan ei tarvinnut upottaa yhtäkään mukulaa. Sauna täydensi urakan. Päivä oli lopulta kerrassaan onnistunut.

Illalla Aino meni vielä pelailemaan. Minä otin kynän ja paperin ja aloin uusien ajatusten myötä piirtämään muurauskuvaa kerros kerrokselta. Parin tunnin aherruksen jälkeen sain laskea lopulliset menekkilaskelmat. Joku tiili pitää niiden perusteella vielä ostaa, mutta ei onneksi sen enempää. Ne tulevat hyvin auton peräkontissakin, eikä kärryä tarvitse vetää perässä.

Sunnuntaina aamulla yhä viileää. Viileämpää, kuin lauantai-aamuna. Harmaata mutta kuitenkin poutaa. Pänikät täyttyneet kuitenkin yöaikaan. Vein ne laavulle ja etsin varastosta muuraustyökalut. Aamupäivän aikana sain muurattua mukavan määrän tiiliä. Sitten lopettelin homman. Peitin muurauksen ja pesin kamppeet. Olisi erittäin mieluisaa, jos saisin tuon muurauksen valmiiksi pikaisesti. Muurattava tiilimäärä ei ole kovin suuri, mutta kun rakenne on lievästi sanoen mielikuvituksellinen, on toteutus hidasta. Vaikka laavu on ollutkin näiltä osin keskeneräinen, on sillä ollut käyttöä yllättävänkin paljon. Nyt se tulee olemaan viikkokaupalla käyttämättömänä. Muurin valmistuttua sen pitää saada kuivua rauhassa ja hitaasti ennen kuin sitä voi käyttää. Voi mennä loppukesään, niin kuin aiemmat ajatukseni ovat olleetkin. Loma-ajan riemuksi jää sitten se 4-vaihe. Senkin ostomateriaali on jo mökillä. Jossain välissä pitäisi vain ehtiä kaatamaan ja parkkaamaan loput tarveaineet. Huolestuttaa vain ne kelitkin. Ei ole nimittäin hellepuuhaa. Viileä pilvipouta sopisi parhaiten. Ostopuuta en ole ainakaan vielä harkinnut, sillä silloin katoaisi myös osa yksilöllisyyttä ja aitoutta. Tällä hetkellä ei ole minkäänlaista mielikuvaa 4-vaiheen työllistämisvaikutuksesta. Saanko loman aikana edes valmiiksi? Kun väkipakollakin tulee lomalla muitakin asioita listalle. Mahdollisuuksien rajoissa tällä kertaa peräti pieni reissukin. Onneksi puomin vaihtoon on lupautunut joku muu ja siihen ei minun tarvinne ryhtyä.

Kelit olivat aika koleat ja kosteat. Portaat ja terassi pysyivät roskattomina sateesta huolimatta. Kevään edistyminenkin on ollut hidasta. Vihreän osuus kuitenkin on hieman kasvanut, vaikkakin vain vähän. Lehti koivuissa on peukalon kynnen kokoinen. Sunnuntaina olin havaitsevinani pikkusormenpään kokoisen korvasienen poikasen. Lämpenevää luvassa, joten kyllä se kesä pian on odotettavissa.

Porukkaa oli paikalla niukasti tälle pyhälle. Ensi viikonloppuna ei taida olla juuri sen enempää. Kun on kaikenlaisia päättäjäisiä ja juhlia. Meillä on tulossa piiiiiitkä viikonloppu, kun perjantaikin on otettu vapaaksi. Kolme päivää töitä ja taasen mökille! On se vain mukavaa!

Laitoin ennen puulomaa tuonne keskustelupuolelle kysymyksen:

Mikä harmaapukuinen?

- siinä höyrylaivan sisällä on tunnettu kyselijä

Vastaavan kysymyksen laitoin työporukalle silloin spostilla. Sieltä tulikin välittömästi yksi vastaus ja se oli oikein. Joten mistään mahdottomasta yhtälöstä ei ollut kysymys. Enpä tiedä, onko joku halukas asiaa ratkaista. Annetaan kuitenkin pieni lisävihje:

Eräs tunnetuimmista ei olekaan tunnettu.

Ohhoh, nyt taisi tulla liian helppo! Mutta tulkoon!

Puulomalla 13.5. - 22.5.2011

Kyllä sitä on tullut jo horiskoksi. Tiistai-aamuna heräsin ja vilkaisin kelloon. Ihmettelin, mitenkä näin myöhään heräsin. Kiirehän tässä tulee. Kun sitten olin lähdössä töihin, sanoi Aino että mihinkä sinä tähän aikaan? Kello oli 5.55! Olin pikkuisen katsonut kellon väärin. Tunnin odottelin, mutta kun viisarin seuraaminen tympi, lähdin sorvin ääreen.

Niin, sitten perjantaina alkoi se jo aika perinteiseksi muodostunut puulomaviikko. Aikanaan touhusin puut itsekseni. Kerran sitten Aino lähti jostakin päähänpistosta kaveriksi hakemaan rankoja. Silloin huomasi, kuinka paljon työtä vaativat vuoden puut. Kuinka monta kertaa niihin on koskettava, niitä siirrettävä ja käsiteltävä, ennen kuin ne lopulta haetaan varastosta puukopalla poltettavaksi. Siitä lähtien ollaan hoidettu homma kimpassa. Metsässä on Ainon vesuri heilunut, rankoja kulkeutunut vaikeissakin maastoissa ja mökillä pilkkeet ovat siirtyneet siisteihin pinoihin. Iso on apu ollut entiseen verrattuna. Ja mukavahan se on yhdessä tätäkin harrastaa.

Viimeisetkin jäät keskiselältä olivat lähteneet torstain ja perjantain välisenä yönä. Kävinkin liki ensi töikseni pulauttamassa katiskan järveen. Soutuveneellä, siihen vain kotirantaan. Sitten aloin kokeilemaan viritystä, jonka viikolla hankin ja en itse asiassa uskonut sen kunnolla toimivan. Hyvä jos ollenkaan. Nimittäin kun näytti siltä, että Suomella on tällä kertaa mahdollisuuksia lätkärintamalla, hankin kannettavaan USB-tikun, jolla oli tarkoitus saada TV näkymään läppärin ruudulla. Tikun jatkeena oli lyhyt kaapeli ja sen päässä viidentoista sentin mittainen antennin piikki. Etenkin tuo höpö antenni arvellutti. Kun ulkoantennienkin kanssa on ollut vaikeuksia, miten tuollainen tappi muka pelaisi? Ohjeessa sanottiin, että tuo antenni tulisi laittaa vaakasuoraan ja kiinni peltilevyyn. Löysin peltisen tarjottimen ja se asettui sopivasti seinälle muun roippeen sekaan. Antenni magneetillaan siihen ja vähän jatkojohtoa ja läppäri etsimään kanavia. Pitkään aikaan ei tapahtunut mitään ja arvelin aavistuksieni toteutuneen. Sitten äkisti olivat hertsit kohdillaan ja näyttöön ilmaantui kanavanimi toisensa perään. Suurin yllätys oli kuitenkin se, että kuva kaikilla kokeilemillani kanavilla oli kerrassaan loistava. Ei mitään antennin suuntauksia tarvittu. Siinä se vain piikki seinällä tökötti ja osoitti jonnekin luoteeseen. Ihmeiden aika ei ole ohi. (Kuulin myöhemmin, että Kemi-Tornion seudulla signaali on heikompi ja ko. systeemi ei pelaa.) Pari peliä sitten viikonloppuna vahdattiin. Ja kaikkihan me tiedämme tuloksen. Radiosta sitten kuulimme etenkin alkuviikosta loputonta hehkutusta. Olipa Tornio-Haaparanta -kuviokin päässyt oikein valtakunnan uutisin. Mites siellä Ruotsissa? Pääsikö Haparanda uutisiin?

Tällä kertaa aloitettiin mökillä pilkkomispuuhilla. Olin jo hieman aiempina viikonloppuina aloitellut sahaamalla paltteja ja jonkun verran pilkkonutkin. Ehkä parin työpäivän verran yhteensä. Niinpä maanantaina puolen päivän aikaan oli pilkehomma valmis. Puut pinoissa, purut ja roskat siistattu rantteelta. Puita kertyi sen verran, että pihalle oli pinottava noin neljä kuutiota. Puolet siitä pelkkää kuusta, joka kuivaa todella nopeasti. Hieman vaikuttaa siltä, että puuta kuluu nykyään aiempaa vähemmän. No, sehän tavoitteena on ollutkin erinäisiä ratkaisuja toteuttaessa. Puita pilkottiin arvioni mukaan saman verran kuin viime vuonna. Kuitenkin aikaa tuhraantui noin 20 prosenttia enemmän!!??

Olimmekin varsin tyytyväisiä räväkkään alkuun. Päätimme, että otamme iltapäivän sitten hieman rennommin ja puumetsään lähdemme vasta aamulla. Hieman tuota rentoutta häiritsi pottu- ja kasvimaan kääntö lapiolla ja nurmikon entraus. Välillä viritin vesipumpun toimintaan ja kävin laavulla vääntämässä pari pientä juurakkoa maasta. Olisikohan puumetsässä ollut kuitenkin helpompaa?

Tiistaina aamulla sateli vettä, mutta pian se siitä poutaantui. Marssimme innoissamme (?) hanhenmarssia runsaan puolen kilometrin päähän paikkaan, jonka olin valinnut työkohteeksi. Tarkoitus oli puhkaista tiheikköön kelkkaväylää noin 400 metrin matkalle. Ja tehdä siinä matkan varrella joitakin pinoja. Näissä hommissa kului sitten loppuviikko. Aino oli jo aiemmin sanonut, että hänelle piisaa kolme metsäpäivää. Kolmantena päivänä eli torstaina alkoi sataa vettä yhdentoista aikaan. Silloin vapautin Ainon savotasta. Rankahommat olivat jo vähissä ja paksumpia ei Ainon kannata edes yrittää siirrellä. Itse jäin sateesta huolimatta loppupäiväksi töihin ja sainkin reitin toisen pää kokonaan valmiiksi. Jouduin hieman oikaisemaan mutkaa alkuperäisestä suunnitelmastani. Oli nimittäin sellaista mätästä ja kuoppaa, että pitäisi tulla lunta aika lailla, jotta kelkalla siitä selviäisi. Tuolle iltapäivälle sattui myöskin viikon pahin konkelo. Kookkaan hongan kaatosuunnan puolelta kaadoin ensin pari koivua. Arvelin, että kyllä mahtuu kaatumaan. Väärinpä arvelin. Kelossa olikin varsin paksut ja vahvat oksat ja muutama puu esti sitä kaatumasta. Sai siinä hieman arpoa, mistä alkaa painetta purkamaan. Onnistuin kuitenkin, eikä vahinkoja sattunut. Tietänette, mikä on ns. Widow-Maker! Tuossa paikassa oli vähän niitä aineksia, kun puut olivat kelon paineessa kuin jousipyssyn kaaria ja katkaistava vain oli.

Perjantaina kävelin reitin toiseen päähän ja sinne sain tehtyä aukon läpi asti ja pari varsin jämäkkää pinoa. Mehua tuli matkaan turhan niukasti ja sitä oli pakko säännöstellä. Eväskin maistui omituiselta. Kun leivän päällä olleen lihahyytelön parasta ennen päiväys oli juuri käsillä, arvelin sen olevan pilalla. Heitinkin päällysteet metsään. Sitten meni perässä leivätkin. Ne itse asiassa olivat omituisen makuisia. Tuskin ne pilalla olivat, eivät vain makuni mukaisia. Illalla sauna maistui poikkeuksellisen hyvältä. Ajoin silloin viikon sängen leuasta ja se virkisti jopa enemmän kuin sauna. Sänki kun vetäytyy kippuraan ja alkaa kutittamaan ja pistelemään ihoa.

Vielä lauantaina kävin pinoilla. Pakkasin reppuun pressuja ja narua ja otin kouraan kenttälapion. Peittelin pinot sateen suojaan ja kuokin kelkkareitiltä muutaman pahan mättään. Suurimpiin kuoppiin raahasin risuja. Puuhomma oli näin lopultakin valmis. Puuta kertyi pinoihin mielestäni viime vuotista enemmän ja näin ollen talvella ei tarvitse koivuja enää kaataa. Kuten viime keväänä tein. Yksi pino tuli tehtyä niin, että se saattaa kaatua. Mätäs olikin pettävä ja pino on aika vinossa. Kun routa lopullisesti sulaa, voin joutua korjailemaan tyhmyyteni hedelmiä. Kelkkareiteistä sain kohtuulliset. Vanhan linjan osalta lyhensin kannotkin maan tasalle.

Puutetsähommissa matkassa oli eväät. Kahvit, leivät ja makkarat. Parina päivänä tulisteltiin. Olin ostanut makkarat itse, mutta alkaa näkö olemaan aika heikko, kun yhdessä paketissa tuoteselosteessa luki kirosana: valkosipuli. Yksi tällainen makkara putosi nuotioon mutta ei sitä jääty itkemään.

Kunto ja voimat riittäisivät hyvin puuhommiin meillä molemmilla. Ongelmat ovatkin mekaanisempia. Ainon lonkka ja minulla selkä. Olat olivat piikkien jäljiltä hyvät, vasta lauantaina oikea olka alkoi kipeytymään. Omituisinta tuon selän kanssa oli se, että raskaimpien pöllien kanssa oli kaikkein helpointa. Kevyemmät hommat olivat tuskallisimpia. Ainon ei tarvinnut tällä kertaa raahata rankoja kuin nimeksi. Minä yritin kuskata karsitut rangat pinoihin. Kun kävelimme mökille keskiviikkona metsäpäivän päätteeksi, päivän työt tuntuivat. Minäkin onnuin selän vuoksi pelko pahoin. Kävely oli kuin kamelilla, keinuvaa. Yhäkseen oli pysähdyttävä oikaisemaan (=taivuttamaan eteenpäin) selkää. Kerran Aino meni näin ohitseni. Kun sitten takaa katsoin sitä kuokkivaa kävelyä, ajattelin, etteivät nämä minun vaivani taida sittenkään olla mitään!

Olen usein lomalla kirjoittanut aina muistaessani ylös pikku hommia, jotka on joko pakko tai ainakin hyvä tehdä. Nyt Aino toteutti osaltaan samaa ideaa. Moninaisia olivatkin askareet, jotka listaan pääsivät ja hoituivatkin.

Aika monena iltana iskettiin korttia. Tällä kertaa tuurit olivat aika hyvin kohdillaan. Joskus on ollut huonomminkin.

Jälkimmäisenä perjantaina (ja osin lauantainkin puolella) laulettiin karaokea. Toivottavasti kukaan ei nauhoittanut. Aamulla oli hieman tihmeä olotila. No, sellaista se elämä joskus on. Porukkaa oli lähes kaikilla mökeillä. Hauskaa oli nähdä, kuinka Viivi ja Fanni kohtasivat ensimmäisen kerran sitten pääsiäisen. Viivi hieman murahteli ja Fannilta pääsi liru terassille. Onneksi vain lirut.

Kylvettiin kasvien siemeniäkin, kun alkoi tuntumaan jo hieman kesäiseltä. Lähtösunnuntaina oli peräti +16 astetta ja yhä lämpenemässä. Alkuviikko olikin aika viileä. Sadetta tuli pariin otteeseen, mutta ei se isommin haitannut. Pahiten kastuin torstaina, vaikka kaatamalla ei satanutkaan. Kintaat ne menivät aika raskaiksi. Ja kourat pehmenivät. Ukkonenkin jyrisi perjantaina. Silloin lämpenikin jo 14 asteeseen. Lumet hävisivät ojistakin jo alkuviikosta. Paannejää ei kuitenkaan Sirkkakoskentien ojassa vielä sulanut kokonaan. Koivut alkavat jo pukkaamaan pikkuruista lehteä. Kauempana järvestä lehti on jonkun verran suurempaa. Kylmä järvivesi taitaa rannoilla hidastaa kasvuun lähtöä.

Kerran käväisin kaltiolla. Kaltiossa kirkas vesi. Lähdesammal kasvaa vasta myöhemmin. Vaaran takana yksi rumpu vielä jäässä ja vesi huilasi tien yli. Tuolla reissulla näin koppelon hirven ja jäniksen. Jäniksiä näkyi muulloinkin runsaasti. Liekö kutuaika. Puumetsässä seurasin vesimyyrän touhuja. Kylläpä oli valinnut asuinpaikakseen melkoisen rapakkoalueen. Myös sääskiä oli jonkun verran mutta ei vaivaksi asti. Hirmu suuria ne kuitenkin olivat.

Pihapiirin pihlajissa pyyt vierailivat useammankin kerran. Hieman pähkäilin, mitä ne sieltä löytävät. Kun viime vuotisista marjoista ei ole mitään jäljellä.

Lintujen ruokinta lopetettiin. Maassa on vielä läjäpäin siemeniä. Paksu kerros. Purkoot niitä. Purijoita olikin melkoinen joukko. Tällä kertaa pääosassa olivat punatulkut, järripeipot, peipot, viherpeipot ja vihervarpuset. Muita vain yksittäisiä kappaleita ja aina ei niitäkään. Ajoittain kahvistelun tai ruokailun yhteydessä tuli niiden puuhia hetki seurattua. Punatulkkukoiraat halusivat miellyttää naaraita. Syöttivät niitä. Halusivat kai näyttää, että ovat melkoisia ruuan hankkijoita. Hyvä kai sitä siemenläjän päällä on olla polleaa. Kun automaatissa oli vielä siemeniä, halusi muutama lintu aina varata koko automaatin itselleen. Ei päästänyt muita osille. Ikäänkuin ruoka loppuisi. Luulisi tuollaisessa taistelussa kuluvan niin paljon energiaa, että kannattikohan kinastella? Vihervarpuset ovat varsin pieniä ja ne eivät itse saa auringonkukan siementä esiin kuoren sisältä. Mutta ne olivatkin keksineet tempun, jota oli hauska seurata. Ne nimittäin seurasivat viherpeipponaaraita ja odottivat, kunnes se sai siemenen murrettua. Joskus makupala kirposi maahan ja vihervarpunen ehti ensimmäisenä sen nappaamaan. Kokoeroa noilla on reippaasti. Oli kuin siinä emo hoivaisi lapsikarjaansa.

Olen aiemmin kertonut, että ikkunalaseihin lentävät vain punatulkut. Näin 95-prosenttisesti on varmaan ollutkin. Nyt kuitenkin törmäilivät vihervarpuset. Välillä kävi melkoinen töminä. Kerran tuli varpushaukka ja nappasi ikkunan alle pudonneen linnun. Oliko kuollut vai raanassa, en nähnyt. Siemensiljossa kuitenkin tapahtui. Kaikki linnut katosivat hetkessä ja sen jälkeen vallitsi pitkän aikaa täysi hiljaisuus. Ja kymmenien ellei sadan linnun parvesta ei näkynyt vilaustakaan. Normaalihäirinnästä ne siirtyvät vain lähimmille oksille.

Jostakin kumman syystä loukkuihin meni vain muutama hiiri. Voi olla, että joukossa oli joku metsämyyräkin. En aio alkaa tekemään eroa hiirien ja myyrien osalta. Päästäinen on selvä tapaus, mutta loput saavat olla jatkossa tavallisia hiiriä. Yhden ison hiirulaisen kohtaloksi koitui litran lamppuöljypullo, jossa sisällä öljyä oli noin desilitra. Yhtenä aamuna ennen puuhommia terassin alta ilmestyi hiiri. Ja jäi siihen jotakin nutustamaan. Vieressäni oli tuo pullo ja pudotin sen paremman aseen puutteessa otuksen niskaan. Sitten varmistin tekoni kivellä, kun otuksesta ei enää ollut kulkijaksi.

Veneitä näkyi todella vähän liikenteessä. Olisikohan yllättävän aikainen jäänlähtö yllättänyt? Ja mökkeilijät eivät olleet tietenkään ottaneet tarpeellisia venekamppeita matkaansa. Ja ainahan sitä tietenkin on mökillä talven jäljiltä muutakin sesonkipuuhaa. Karin avulla vedin moottoriveneen ensimmäisenä lauantaina vesirajaan. (kiitokset avusta, yksin se olisikin ollut aika hankalaa) Vasta viikon kuluttua asensin akun ja työnsin veneen vesille. Kone käynnistyi helposti. Pikku mutkan jälkeen tyhjensin katiskan. Peräti 51 ahventa ja yksi kiiski. Ja kiiski ei ollut edes likimainkaan pienin! Voi pyhä jysäys! Päätin kuitenkin siivota kalat, vaikka syötävää ei kertyisikään kovin paljoa. Työlästäkin homma tietenkin oli. Pienimmät aapot olivat tuskin pikkusormen mittaisia. Meinasivat hukkua sormien väliin. Mutta kaikki korjasin, kun olin kerta niin päättänyt. Sitten suunnistin laavulle, jossa paistoin kalat pannussa. Ja ruodoin. Kärsivällisyyttä se vaati mutta kyllähän sitä herkullista syötävää kertyi sitten kuitenkin lautasellisen verran.

Kun sitten palasin mökille, oli vastassani koko viikon pahin harmi. Pihanurmikko yrittää sinnitellä sentin-parin eloperäisessä kerroksessa kovan perusmaan pinnalla. Mönkijän jäljiltä tuo kerros oli nyt paikoin irti. Pahiten aivan mökin viereltä. Kyllä siinä pahoitti mielensä, vaikka asia ei mikään maankaatojuttu olekaan. Joku voisi todeta, että mitä noin pienistä välität ja oikeassa voisi ollakin. Kyllä nurmi tuli pienellä vaivalla melko siistin näköiseksi, mutta taas kestää aikansa, ennen kuin pintakerros tarttuu maahan. Se on sillä lailla, että meidän pihalle ei ole asiaa mönkijöillä. Turha rälläys muillakin välineillä on kielletty.

Kun puuhomma on nyt ohitse, alkavat uudet kujeet. Potut yritetään laittaa maahan. Ensi viikonloppuna. Sitten pitäisi alkaa muuraushommiin ja se homma vaatii parikin kärrykuormaa kampetta paikalle. Painoa kertyy muuten aivan liikaa. Tuplasti ainakin menisi ylipainon puolelle kertarykäyksellä. 4-vaihekin on tavoitteena tälle kesälle. Sen lopullisia piirrustuksia raapustelin paperille eräänä aamuna varhaisella. Kun ei ollut vielä metsäretken aika. Siihen sitten eri kampekuorma myöhemmin ja puiden kaatoa ja parkkausta. Joten tälle kesälle puuhailua tuntuisi piisaavan.

Kun pääsiäisenä meni eväsarviointi hieman yli, oli nyt varattuna syömisiä liki millin tarkkuudella. Oli tietenkin hiukan vara jopa heittää sitä sylttyä ja leipää metsäänkin. Kun ollaan kahdestaan, on ruuan kuluminen varsin helppo laskea. Ja kun kellari on kylmä, säilyy jääkaappiin mahtumaton tavara siellä todella hyvin.

Menipä taas tässä aikaa. Tällä kertaa parikin iltaa, ennen kuin valmista tuli. Ja kerrottavaa taitaisi olla niin paljon, että koko viikon illatkaan eivät piisaisi. Pitäisi kai jo hieman toppuutella!

Tuo kysymäni arvuutus: se on taas niitä sellaisia juttuja, että kun ratkaisun keksii, on varma sen oikeellisuudesta. Ei tarvitse miettiä, olisikohan se tuo tai tuo.

Viikonloppu 6.5. - 8.5.2011

Viikon ulkomaanuutinen oli Osama bin Laden ja pieni operaatio Pakistanissa. Äksön Äijä lausui asiasta kommenttinsa:

Mieleeni tuli, että taidamme olla asian vaatiessa samanlaisia. Uskonnosta, ihonväristä tai yhtikäs mistään riippumatta, kunhan vain asia koetaan yhteiseksi.

Tuossa vähän aikaa sitten povasin erään asian puitteissa mahdollista vastaiskua. Puoliksi sellainen onkin tullut. Tulevat päivät ja ehkä viikot näyttävät, mihin asia johtaa. Kyllä kai olisi aika ottaa tietyissä asioissa ohjat omiin käsiin. Ei tarvitsisi kantaa huolta muista, kuin omista asioistaan ja ehdoton päätösvalta pysyisi hanskassa eikä yllätyksiä tulisi.

Vappuna ohjelmassa oli sitä ilmakivääriammuntaa. Silloin asia ei isommin kiinnittänyt huomiota, mutta nyt viikolla juttu on ollut hieman toisin. Aino se nimittäin oli ampumavuorossa ja mitenkä olikaan asento huono, kun kiikaritähtäin rekyylin voimasta kopsahti otsaan. Sanoi, että tuntui takaraivossa asti. Laavun takana oli vielä lunta ja sillä painoi sitten otsaansa, ettei tulisi kuhmua. Viikolla kuitenkin alkoi silmien väli mustumaan. Olipas sittenkin aikamoinen jysäys. Ei olisi millään uskonut, että ilmakossa voi olla noin kova takapotku. Itsellä on käynyt hassusti kauan sitten 5,7 -luodikon kanssa. Huonossa asennossa maaten ammuin kohdistuslaukauksia. Kiikari kolisi otsaan joka laukauksella. Tajusin tilanteen vasta sitten, kun ihmettelin naaman märkyyttä. Otsa auki ja naama veressä!

Nuo lumen lapioinnit ja petankit ja pilkkomiset ynnä muut höpöhommat ovat vaikuttaneet varsin negatiivisesti olkapäihin. Niinpä alkuviikosta oli taasen varattava aika lekurille. Viimeisenä yönä herätessäni oli molemmat olat tulessa. Sain toista kättä hieman liikutettua, että sillä pystyin siirtämään toista sellaiseen asentoon, että pystyin pyörähtämään ja vaihtamaan asentoa. Keskiviikkona sitten kävin piikillä. Tällä kertaa kortisonia pumpattiin molempiin olkiin.

Pentti oli laittanut tulet kaminaan. Sisällä olikin näin parikymmentä astetta lämmintä. Ulkonakin +7. Alkuviikko olikin ollut taas koleahkoa. Jopa 7 asteen yöpakkanenkin. Vaikka viikko olikin viileä, oli hajoittamani lumet sulaneet lähes tyystin. Aino pääsikin haravahommiin ja viimeisetkin viime kesän lehdet ovat nyt poissa pihalta. Lunta näkyy vielä ojissa ja mökkien taustoilla räystäiden alla. Myös korkealla vaarassa pohottaa joitakin lumilaikkuja pohjoisrinteillä. Vesi järvessä on noussut talven alimmasta lukemasta vain nelisenkymmentä senttiä. Tulvaa ei tänä keväänä tule. Tuskin vesi nousee edes keskimääräiseen lukemaan. Viime vuonnakaan ei tulva ollut korkea. Nyt kuitenkin jäädään siitäkin liki metrin. Jos kesä on vähäsateinen, saa uimaan mennessä kävellä hieman pitempään, ennen kuin napa kastuu.

Käväisin laavulla ottamassa vielä kertaalleen mittoja. Pohjavalusta ja tulipesien kansista. Pikkuisen pisti jotkut asiat mietteliääksi. Mittailin vielä varastossa olevien luukkujen muurausmitat. Olihan ne minulla jossakin, mutta nyt ovat ainakin yhdellä koolla. Viikolla käväisin rautakaupassa ja kysyin tarjoukset loppukamppeista. Samalla sain mittatietoja, joten enköhän nyt osaa muurata muurin mieleisekseni.

10 metrin rullamitta alkoi viime kesänä tökkimään. Ruttuja oli tullut ja ei se enää halunnut rullautua koteloonsa. Ruuvasin sen auki ja yritin näppivoimilla kiristää vieterin. Meinasi muuten näpeistä voima alkaa loppumaan. Kokosin mitan uudestaan, mutta ei siitä valmista tullut. Entinen se on.

Veistelin hieman koloa kuusen kylkeen. Ja asensin litran purkin keräämään pihkaa. Voi olla, että joudun tekemään isomman kolon. Ei nimittäin ainakaan vielä alkanut pihka juoksemaan.

Illalla kuunneltiin radiosta Suomen peliä. Olipa tuskallista! Pelailtiin sitten itsekin vielä päivän päätteeksi. Sisällä ja ilman luistimia.

Lauantaina lämmintä kaksi astetta. Ja vettä tuli taivaan täydeltä. Kahdeksan aikoihin sade alkoi muuttumaan lumen sekaiseksi. Sohjoa alkoi kertymään sopiville paikoille. Vaihdoin tiuhaan tahtiin ämpäreitä rännin alla ja saunavesiä alkoi kertymään vauhdilla. Pilkoin sateensuojassa puuvaraston terassilla puita parituntisen verran. Pienen huilitauon jälkeen sadekin sitten lakkasi ja kävin moottorisaha apunani puupinon kimppuun. Paltteja leikkautui niin, että iltakuudelta oli koko kasa hienonnettu ja paltit pinottu odottamaan pilkkomista. Hieman turhaa työtähän teen, kun rakennan noita väliaikaisia pinoja. Mutta ovat hieman siistimmin ja helposti peitettävissä. Kuuset erottelin eri pinoon. Ne on tarkoitus pilkkoa varaston räystään alle. Kuivuvat nopeasti ja niillä lämmitämme saunaa kesän aikana. En usko, että kaikki pilkkeet millään mahtuvat sisälle, joten ulos on pakko varastoida osa puista.

Tällä kertaa sain puuhastella iloisin mielin. Olkapäät olivat piikkien jäljiltä melko mukavassa kunnossa ja selkäkään ei ollut pahana. Harvinainen olotila! Toisaalta pidin kyllä aika leppoisaa tahtiakin, jotta en tärväisi itseäni. Päivän päätteeksi jäikin hyvä mieli, kun nyt kaikki pilkottavat puut on pätkittynä ja puulomaviikko vasta tulollaan. Piteli iltaan asti poutaakin. Sitten tuli joitakin sadekuuroja ja ukkonen jyrisi. Pahimmat pilvet menivät kuitenkin ohi pohjoisen puolelta.

Veskukin tuli iltapäivällä. Kari ja Maarit pistäytyivät. Veivät Veskulta peräkärrykuorman romuja. Illalla saunan jälkeen kuuntelimme taasen lätkää. Pohdimme polittista pattitilannetta. Kuinkahan kalliiksi Suomelle tuo äänestyksen lopputulos lopulta muodostuu? Pihalla pomppi kirjava jänis. Melko julman kokoinen. Kävimme paistamassa laavulla yömakkarat. Tosiaan, meni aika myöhäiseksi tuo iltapala.

Sunnuntaina tosi komea ilma. Yöllä oli taas ollut vähän pakkasta. Pilkoin halkomakoneella jonkun aikaa paltteja. Sammutin sitten lopulta voimakoneen. Oli kai kohta jo aika valmistautua kotiin lähtöönkin. Tein kuitenkin vielä pienen kävelylenkin. Hiekalla ei ollut vielä kummoista sulaa. Pellolla ja teillä sammakoita. Osa harrasti hurmioissaan seksiä. Palattuani Aino alkoi vielä kuokkimaan kasvimaata. Jäässä oli vielä, joten istutukset siirtyvät myöhempään. Otin kuitenkin vielä kirveen esiin ja pilkoin jonkun aikaa kuusipaltteja. Ettei aivan unohdu tuokaan kirveshomma. Äkkiä syntyi läjä, jolla sauna lämpiää useammankin kerran. Melkein kuivia olivat. Vaikka alkaisi heti polttelemaan.

Mökkiprojektien ohella tulee jotakin harrastettua myös kotosallakin. Täysin toisenlaista. Näillä projekteilla on tarkoitus saada itselle ja ehkä vähän muillekin henkistä mielihyvää keventämään stressiä ja muita murheita. Näissä hommissa olenkin hieman edistynyt. Muutamia kuukausia jäissä ollut projektikin on jatkumassa ja toivoakseni valmistuukin vielä tälle kesälle. Hienoa Matti!

Kesä lähestyy. Kohtalaisen lämmin viikko luvassa. Hiirenkorvista ei ole vielä merkkiäkään, mutta äkkiähän kaikki sitten tapahtuu, kun on tapahtuakseen. Alposjärvessä näkyi jo laajahkoja halkeamia jääkannessa. Siellä jäät saattavat lähteä jo viikon aikana. Miekolla menee ainakin seuraavalle viikolle. Kotimatkan varrella lenteli pääskysiä ja olihan se saapunut se iloinen livertelijä Tarrallekin. Nimittäin kirjosieppo. Viikon kuluttua pidämme sen perinteisen puuviikon. Monesti puuviikolla on maastossa ollut vielä lunta ja painanteet veden vallassa. Nyt vähälumisen talven jäljiltä tilanne on toinen. Oikeastaan poikkeuksellinen. Onkin ehkä hyvä mennäkin tänä vuonna sinne pahaan paikkaan harvomaan. Kaikkina vuosina kun sinne ei ole asiaa.

Vappu 2011

Mikähän siinä oli, kun pääsiäiseltä jäi syömättömiä eineitä tolkuttomasti? Viikko niitä ollaan möyhennetty ja taitaa niitä olla vieläkin jäljellä. Hyvältä maistuivatkin joten ei niissä mitään vikaa pitänyt olla. Ainoa selitys on se, että taidettiin olettaa vieraat nälkäisemmiksi kuin olivat. Vai olivatko sitten nälissään, tiedä häntä.

Jäät lähtivät Tornionjoesta jo keskiviikkona. Harvinaisen aikaisin. Poikkeuksellista oli myös se, miten matalaan veteen jäänlähtö tapahtui. Vasta jäiden soluessa kohti Hellälää ja merta, nousi kaupungilla vesi möljälle. Torniossa Kaupunginlahdelle alkoi ilmestyä sulapaikkoja. Ja vesilintuja. Outojakin. Piisameita runsaasti, varmasti ainakin sata pienellä vesialueella. Miekojärvellä piisameita ei ole näkynyt enää aikoihin. Minne lie kadonneet? Saman kaltaisia uutisia on kuultu muualtakin.

Olen ottanut tavaksi vaihtaa autoon kesärenkaat vasta silloin, kun mökkimatkalla ei enää missään kohdassa ole tiellä lunta tai jäätä. Yleensä vapun aikaan ovat kaikki tienpätkät sulia. Nyt oltiin viikkoa aikaisemmassa ja niinpä keskiviikkoiltana touhusin kesäkumit alle. Täytyy tunnustaa, että alan olla jo aika horisko. Ja hajamielinen. Ihmettelin ensimmäisen rattaan vaihdon jälkeen pultteja kiristellessäni sitä, kun pultit vain kiristyvät, vaikka luulin vääntäneeni ne jo aika tiukalle. Sitten vasta tajusin, että olin unohtanut ottaa muoviläpyskän pois pultinreiästä. Ne muoviläpyskät ovat niitä merkkejä, joilla muistutetaan missä kohtaa ko. vanne on viimeksi ollut. Jotta tietää sitten hieman kierrättää. Tunkkasin uudemman kerran OE-vanteen ja siellähän se läpyskä oli. Varsin murjottuna.

Perjantaina jälleen kuninkaalliset häät. Vaihteeksi Englannissa. Tarraltakin oli paikalla osallistujia. En ole kuullut, olivatko kutsuvieraina vai kuokkimassa. Jokin aavistus kuitenkin on.

Olikin kutakuinkin ainutlaatuista, että pääsiäinen ja vappu olivat näin lähekkäin. Tämähän on yhtä juhlaa. Miten minulla oli sellainen mielikuva, että pääsiäisen ajankohta lasketaan joulun jälkeisestä täyskuusta eteenpäin. Montakos kuunkiertoa se nyt olikaan? Oikea tapa on kuitenkin kevätpäiväntasauksen jälkeisen täydenkuun jälkeinen sunnuntai. Voipi olla, että molemmilla kaavoilla tulee sama vastaus. Väliäkö hällä. Eivät ne tunnu maailman kirkkokunnatkaan olevan yksimielisiä pääsiäisen paikasta.

Viikolla ostimme jonkun verran perunan siemeniä. Pyöreitä, varhaista lajiketta. Kun puikon siemeniä oli viime kaudesta erittäin niukasti ja nekin heikkolaatuisia, haimme Pessalompolosta hieman lisää. Ja laadukkaampia. Leivinuuni oli kuuma rieskan paiston jäljiltä. Sainkin muutaman vinkin kesää ajatellen.

Sadekuuroja, välillä aika roimiakin. Puomi oli auki tullessamme. Arvasimme, että niemeen oli tullut porukkaa. Veimme ennen mökille menoa potut itämään Mäkipirttiin. Eipä niitä pottuja ole kovin hirmuisesti. On kuitenkin edes hieman.

Aino alkoi haravoimaan. Ne lumet, jotka viikko sitten hajoitin pihalle, olivat sulaneet ja haravoitavaa aluetta alkoi olla jo aika lailla. Otin pilkkomakoneen esille varaston kätköistä. Talvella ostin siihen lisäterän, joka halkoo palikat ristiin. Siinä kuitenkin leikkuuterät olivat melko pyöreät. Rälläkässä oli puutyöstön jäljiltä vääränlainen terä, joten se piti vaihtaa, ennen kuin sain teroitushomman käyntiin. Asensin terän paikoilleen ja päätin testata sen toimivuuden. Ensimmäinen paltti lennätti terän ilmojen teille. Onneksi ei pudonnut päähän. Kun olin sen teroittanutkin. Työstin rälläkällä pultille hieman syvennystä ja nyt alkoi terä pysymään paikoillaan. Muutaman paltin jälkeen olin saanut todeta terän toimivaksi ja lopetin testin siihen.

Yöllä hieman pakkasta. Aamulla järveltä kylmä tuuli. Mittari näytti lämpimimmillään viiden asteen verran. Aloin pilkkomaan puita. Laitoin pilkkomaterassille levyt suojaksi ja siinä tuuli ei sitten haitannutkaan. Hikikään ei tullut, kun oli oikeastaan sopivan viileää siihen puuhaan.

Päiväteen jälkeen laitoin kumitöppöset jalkoihin ja lähdin saapastelemaan. Tarkoituksena tutkailla olosuhteita puumetsäviikkoa ajatellen. Lumi oli alueelta sulanut käytännössä kokonaan. Siellä sun täällä sitä oli hieman. Vettäkään ei ollut haitaksi asti. Vaikka maasto on sellaista lompareikkoa. Kävelin lapi pöhelikön ja merkkasin puukolla kelkkareitin paikkaa. Pilkkoja piti tiheimmissä paikoissa veistellä melko taajaan, että reitin paikka ei katoaisi silmistäni. Paikoin oli hieman harvempaa ja reittikin valmiina. Nyt kuitenkin jo vuosia suunnitelmissa ollut reitti on merkitty ja sinne pitää suunnistaa parin viikon kuluttua. Jospa sitten vähitellen sekin kolkka tulisi harvottua.

Paluumatkalla ihastelin pellolla pehmeää sammalikkoa. Ainokin sitä aina ihailee ja haluaisi samanlaisen sammalikon pihalle pihlajien juureen. Eipä se tietenkään siihen juurtuisi. Metsikön reunassa oli jänikselle käynyt väärin. Turkin kappaleita oli maa valkoisenaan. Kävelin laavulle talvella tekemääni latu-uraa pitkin. Sitäkin voisi kesällä hieman parantaa. Pinonkin voisi tehdä, kun yhdessä paikassa on puolenkymmentä jonkunlaista keloakin. Polttelin laavulla pössäkän. Fanni tuli paikalle, mutta ei vielä nähnyt minua. Haisteli jälkiäni touhukkaana ja samalla lähestyi minua. Kymmenen metrin päässä seisahtui sitten katselemaan. Katse kiersi maisemaa ja lopulta osui minuun. Silloin alkoi häntä heilumaan ja suu meni virneeseen. Ja Fanni syöksähti luokseni ja vaati muutaman rapsutuksen.

Pilkoin vielä puita hieman toista tiimaa. Sitten sain kutsun syöntihommiin ja lopetin pilkkomisen vappuaaton osalta. Lapioin viimeiset lumikasat pihalta ja levittelin ne laajemmalle. Kelkkareitin lumi oli antautunut sen verran, että sain paljastettua alimmaisena olleen jääkerroksen. Muut lumikasat olivatkin kolalla paikalle kuljetettuja ja läpipehmeitä.

Joskus viime kesänä yritin kohdistaa ilmakivääriä. Toivottomien yritysten päätteeksi lannistuin ja olin varma, että kiikari oli jotenkin vioittunut. Nyt otin pyssyn jälleen käsittelyyn. Ja tällä kertaa lopulta onnistuinkin saamaan luodit osumaan kiikarin ristikon osoittamaan paikkaan. Oli se vain käsittämätön määrä napsuja, joita tarvittiin muutamien senttien osumapisteen siirtoon.

Vappuaattoiltaa juhlittiin laavulla. Makkaraa ja Hornetteja paistettiin ja maistettiin. Petankkia pelattiin ja ilmakiväärillä puhkottiin ilmapalloja ja tauluja. Ensimmäisen ilmakiväärikisan voitti Jaana. Ampui finaalikierroksella 50 metrin (ehkä ylikin) etäisyydellä oksasta roikkuneen ilmapallon ensi laakilla ilmattomaksi. Ja pallo oli puhallettu vain appelsiinin kokoiseksi. No, korkeintaan greipin. Toinen ilmakkokisa ammuttiin tauluihin. Minun ehdoilla, nyt sattumaosumat jäävät pois kuvioista ja oikeat ampujat pääsevät esille. Tämän kisan sitten voittikin.... Jaana. Ja selvästi. Nyt pitää alkaa miettimään itselle uutta leipälajia. Olisikohan moukarinheitto sopiva laji? Toisaalta tappio siinä lajissa rouville olisi jo täysi katastrofi ja ikuinen maineen menetys!

Ilta pimeni pilvisyydestä johtuen yllättävänkin mustaksi. Aamusella kävelin laavulla tarkistamassa, oliko siellä vielä jotakin siivoiltavaa. Pimeästä illasta huolimatta laavu oli jäänyt hyvään kuntoon. Siivoiltavaa ei juurikaan ollut. Olimme kuitenkin saaneet pääosin kaikki roskat keräiltyä ja kamppeet kannettua pois.

En aikonut alkaa sunnuntaille mitään erikoisempaa hommaa. Ainakaan pilkkomaan tai sahaamaan ei ollut tarkoitus ruveta. Pinosin kuitenkin varastossa osan pilkkomistani puista. Onhan niitä hieman pinottava, ennen kuin lattialla on paksu kasa klapeja ja pinot aloittamatta. Ala siinä sitten pinoamaan, kun lattialta on ensin siirrettävä iso läjä puita, jotta pinon paikka paljastuu. Kun tuota varastotilaa tuntuu aina vain olevan liian vähän, joutuu kamppeita välillä tilanteen mukaan siirtelemään paikasta toiseen. Olisikohan vielä syytä tehdä yksi varasto? Siirtelin kuitenkin jälleen kerran kamppeita paikasta A paikkaan B. Puuvaraston sisällä. Kannoin kuitenkin tällä kertaa tahkon tilarosvona kelkkavajaan. Parhaiten se siellä mahtuu olemaan. Tosin sitä joutuu sielläkin siirtelemään mutta se ei ole ongelma. Keväisin ja talven tullessa siellä täytyy muutoinkin samaa puuhaa harrastaa. Puuvarastoon tuli mukavasti tilaa puille. Keräsin vielä säkkiin jo pilkkomistani koivuista irroittamani tuohet. Aika paljon niitä tulikin, vaikka pilkottuja puita ei vielä hirveästi olekaan.

Hiiriä huhtikuulle on jäänut loukkuihin tasan 33 kappaletta. Loukkuja on toista kymmentä pyynnissä. Lienee helppo arvata, että tänä vuonna jyrsijäsaldo tulee ylittämään viimevuotisen. Jo nyt on alkuvuoden saalismäärä liki puolet koko viime vuoden määrästä. Taistelun tiimellyksessä oli muutama syöttikin kadonnut. Laitoin uudet ja eiköhän viikon kuluttua ole jälleen lihaa tiedossa.

Viikko sitten mainitsin sen, että varmaan unohdin kertoa jotakin oleellista. Kun muistiinpanoja ei tullut juurikaan tehtyä. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Unohdin nimittäin saamamme tuliaiset. Kiitetäänpä nyt ja tässä ja heti kättelyssä niistä tuhannesti kun kohta voisin unohtaa taas koko asian. Yksi tuliainen oli muikkupojilta. Uusi vesipumppu saunaan. Samanlainen kuin entinenkin. Mutta entinen alkoi olla entinen. Nyt uusi on paikoillaan odottamassa jäiden lähtemistä ja kesän pumppauksia. Ja nyt jos unohdan joku vuosi syksyllä laskea vedet pumpusta pois, on vanhassa käypäsiä varaosia.

Jos lauantaina oli viileää ja lämpö nousi viiteen asteeseen, oli sunnuntaina jo koleaa ja lämpöä vain pari astetta. Järveltä puhalteli jäinen vinkka. Ajoittain tuli heikkoja lumikuuroja. Pääosin kuuroissa sateli seillaisia pieniä, pehmeitä lumipalleroita. Kuin apulantarakeita. Maahan lunta ei kuitenkaan kertynyt, vaikka kylmää olikin. Kylläpä olivat kelit kalvenneet pääsiäisestä. Mutta nythän oikeastaan vain palattiin normaalikeleihin. Onneksi palattiin. Ei kesän aika vielä ole. Lumi on todellakin nyt aika vähissä. Enpä juuri nyt muista vappua, jolloin tiet olisivat olleet tässä kunnossa lumet näin vähissä. Metsissä enää muutamissa paikoissa on lumiläiskiä. Rantaporeita ei vielä ole. Taitaa mennä jäiden lähtö yli kuun puolivälin. Ellei sitten ala taas oikein lämpimäksi. Tällä hetkellä näyttävät ennusteet aika viileätä viikkoa. Vasta viikonlopuksi lupaillaan 10 asteen päivälämpöjä.

Uusia lintulajeja en mökillä nyt havainnut. Peipot ja järripeipot olivat kuitenkin hieman runsastuneet. Välillä niitä vaikutti olevan reippaastikin. Tällä kertaa loisti poissaolollaan se toinen arvauslintu. Joka on siis sitten se palokärki. Eipä kyllä ole viime aikoina näkynyt sitä taviokuurnaakaan. Oravat ehkä hienokseltaan runsastuneet. Olen hieman ihmetellyt muutaman oravan kokoa. Ovat kuin poikasia. Näillä korkeuksilla orava tekee ensimmäisen pentueensa joskus toukokuussa. Eli tähän aikaan tuon kokoisia poikasia ei pitäisi olla.

Kun lähdimme paluumatkalle, nousi ilman lämpötila pari astetta heti, kun poistumme järven rannalta. Kuohulla oli vappuhölkät. Yrittivät juoksijat siellä pitää itsensä lämpöisinä. Onneksi ei kuitenkaan satanut vettä.

Pääsiäinen 2011

Otetaanpa pikkuisen kantaa eduskuntavaaleihin. Kun saavutettu lopputulos puhuttaa jopa maamme rajojen ulkopuolellakin. Käsittämätönhän tuo jytky oli! Vaikka ennusteet antoivatkin viitteitä moisesta, tuskin kukaan tosissaan uskoi niiden toteutuvan. Ja yli ennusteidenkin sitten kaiken lisäksi vielä mentiin. Nyt vain tilanne on sitten aika kinkkinen. Tällä syömisellä on aika vaikea uskoa, että hallitusneuvottettelut sujuvat kitkattomasti. Aika fakiiri pitää olla, jos näin on. Tuleeko uudet vaalit jo aika pikaisesti? Vai joutuuko joku tai jotkut tekemään niin paljon myönnytyksiä, että se alkaa vaikuttaa takinkäännöltä.

Tilanne on kuitenkin mielenkiintoinen. 70-luvulta on hieman lievemmässä mittakaavassa vastaavanlainen tapaus. Siinä tapauksessa kuitenkin suosio loppui melko lyhyeen kuin kanan lento. Kun tutkailee persujen sekalaista sakkia, voisi tulla mieleen samanlainen pudotus. Mutta tilanne on nyt kuitenkin hieman toinen. Jospa persut onnistuvatkin politiikassaan ja jättävät puhtaan populismin, voivat he menestyäkin! Siinä tapauksessa on helppo ennustaa kepulaisille jatkuvaa alamäkeä. Ei kai pieneen Suomeen mahdu neljää isoa puoluetta?

ps. Pääsiäisenä ollaan oltu uutispimennossa, joten jotakin tietenkin on yllä olevan osalla voinut tapahtua. Tosiaan, radio oli poikkeuksellisesti kiinni liki koko ajan.

Täällä Meri-Lapissa on murehdittu sitä, kun alueelta ei ole enää lainkaan edustajia. Nyt täytyy tunnustaa, että en ole perehtynyt siihen, onko aikaisemmat edustajamme pystyneet vaikuttamaan millään lailla alueemme asioihin. Oli miten oli, tilanne on nyt tällainen. Aiemmin moitin sitä, kun Meri-Lappi on epäsopuista porukkaa. Kuntaliitos kaatui. Onko tämä sama pönttöys syynä tähänkin? Ettei edes puolueet, jotka ehdokkaita asettivat, pystyneet asetteluissaan valitsemaan kunnon pääehdokkaita? Hyviä varmaan oli vähän joka kunnasta, mutta ei se riittänyt. Kuntalaiset äänestivät oman kuntansa ehdokkaita ja äänet jakaantuivat. Taisimme saada, mitä ansaitsimmekin.

Eräänlaiset murheet jatkuvat myös joillakin muilla rintamilla. Viime töikseni ennen pääsiäisen viettoon lähtöä keskiviikkona iltamyöhällä kirjoitin pitkän, kriittisen viestin. Toivon mukaan sillä on vaikutusta. Asialleni on oikeutus ja tukeakin, joten aika positiivin mielin odottelen vastausta. Vai tuleeko vastaisku?

===

Pääsiäinen aloitettiin yhdellä ylimääräisellä lomapäivällä. Emme kuitenkaan lähteneet mökille keskiviikkona, sillä Tiina ja Jani tulivat yöllä ja aamuyön tunnit nukuttiin Torniossa. Torstaina aamupäivällä lähdimme sitten matkaan ja mökillä oltiin puolen päivän seutuvissa. Pian kämppä oli täynnä kahvin tuoksua.

Lumi alkoi olla vähissä. Sain kuitenkin kolattua kasoista lunta sen verran, että vielä pystyin ottamaan kelkan käyttöön. Iltapäivällä nuoret musisoivat. Kitara ja mandoliini sopivat hienosti yhteen. Täytyy nostaa hattua Tiinalle. Maniska oli ensi kertaa kourassa ja nopeasti löytyivät soinnut. Mollit ja duurit, fissit ja fessit. Illemmalla saapuivat sitten Keke ja Leena + Anni ja Pekka. Pääsiäisenviettoköörimme oli kasassa.

Perjantaina kävimme äijäporukalla verkoilla. Kelkalla vielä mentiin ja tuolla pätkällä ei ongelmia esiintynyt. Tällä kertaa käynti oli kuitenkin viimeinen näille jäille. Jäällä kulku näillä keleillä tulee loppumaan pian. Ehkä yllättävänkin pian. Nyt vielä päästiin ongelmitta mutta huhut Pieskänsaaren seudun sulasta pisti mietteliääksi. Jos siellä on sulaa, on jää heikkoa aivan varmasti myös Palkimensaaren molemmin puolin salmipaikoissa. Ja missä lie muuallakin. Kaikista paikoista kun ei ole minkäänlaista kokemusta. Alkaa olla aika miettiä turvallisuutta ennen muita juttuja. Viimeinen verkkosaalis jäi yhteen kuhaan. No, hyvä että edes se tuli.

Tuli laitettua kelkkaan palaneiden polttimoiden paikalle uudet. Sekä eteen, että taakse. Toivottavasti nyt kestävät. Olisihan se aikamoinen yllätys, jos vika ei olisikaan korjaantunut jännitteentasaajan vaihdolla. Ensi talvi näyttää, mikä on homman nimi.

Lauantaina haimme viimeisen kerran kelkalla saunavedet. Vielä oli lunta lisättävä pihan reiteille, jotta kelkka saatiin vedenajon jälkeen mukavasti tien taakse ja kelkkavarastoon. Nyt kelkka sai jälleen paikan varaston laidasta ja kesäkamppeet siirrettiin keskelle. Reki ja latukone löysivät paikkansa varaston toiselta reunalta.

Iltapäivällä kokoonnuimme koko Tarran väki porukkasopalle Mäkipirtille. Vaimoväki oli kuorinut potut ja keittänyt lohikeiton. Voidelleet leivät ja rieskat valmiiksi. Soppaa taisi olla vähintään tarpeeksi, vaikka paikalla oli porukkaa pilvin pimein. Ja maukasta oli, joka pisara. Kiitokset järjestelijöille! Vaikka tekijöitä olisikin runsaasti, on suunnittelussa ja kamppeiden hankkimisessa ja paikalle kuljetuksessa iso vaiva.

Ruuan jälkeen keitimme laavulla pannarikahvit. Sen jälkeen olikin vuorossa arpajaiset. Jo ruokailun aikana olin aloittanut arpojen myynnin. Muutama arpa oli vielä kahvistelun alkaessa myymättä, mutta kun palkintopöytä oli paljastettu, menivät viimeisetkin arvat nopeasti. Olisi tainnut mennä enemmänkin. Tällä kertaa arpajaisvoittoja oli jopa enemmän kuin arpoja, joten arvonta pyöräytettiin jonkun matkaa toiselle kierrokselle. Aurauslaskua varten kaiken järjen mukaan saatiin riitävästi euroja. Pianhan se taas nähdään. Tästäkin hommasta porukalle kunniamaininta.

Sunnuntaina Keken porukka lähti jo aamupäivästä köröttelemään etelää kohti. Meilläkin oli lähtö edessä, mutta vei jonkun aikaa, ennen kuin lähtö valkeni. Siivoukset ja tiskaukset ja muut hommat veivät oman aikansa. Varmistaakseni kauden totaalisen vaihtumisen, keräilin varastoihin sukset, lumityövälineet ynnä muut talvikamppeet. Lapion hain vielä uudestaan hollille ja hajoittelin yläpihan kinokset. Alapihalla lunta läjissä on paksummalti ja siellä tyydyin pienempään operaatioon. Hyvässä lykyssä viikon kuluttua yläpiha on jo haravoitavissa. Alapihan puolella menee hieman kauemmin. Siellä lumikin on käytännössä aivan jäätä ja varjosta johtuen ei sula aivan ensimmäisenä. Kun osa on kelkkareitin tiivistä pohjaa ja osa kolattua lunta. Sitä katolta pudonnutta ja jo silloin syrjään kolatessa aika kovaa.

Tällä kertaa kelit olivat suosiolliset. Aurinkoa piisasi ja myös lämpöä. Öisin käväistiin pakkasella muutaman asteen verran, iltapäivisin lämpöä toistakymmentä astetta. Tuulet varsin heikkoja. Lumet käyneet todella vähiin. Toki varjossa sitä on, mutta monin paikoin se on sulanut kokonaan pois. Tarrantien rumpukin aukeni lopulta lämmön vaikutuksesta. Sirkkakoskentien eteläpäässä vielä yksi rumpu tukossa, mutta vesi ei enää kulkenut tien yli. Odotettavissa ei ole järven pinnan voimakasta nousua. Eihän sitä luntakaan ole runsaasti ollut. Ennuste itse asiassa on aika vaatimaton. Monet haukien perinteiset kutupaikat jäävät tänä keväänä kuiville.

Päivisin etenkin nuoriso harrasti pihapelejä. Jopa jäällä. Jääpetankkia ei kai ollakaan ennen harrastettu, eikä jääpotkupalloa. Siinä taisivat pikkupojat voittaa aikuiset. Kyllä mekin vanhimmasta päästä olimme välillä peleissä mukana. Niin jäällä, kuin laavullakin. Jalkapallohommat jätettiin kuitenkin terveyssyistä (kunto??) väliin. Muotisana "jytky" kiiri etenkin laavulla petankin yhteydessä. Iltaisin jonkun verran soitettiin ja laulettiin, ja käytiin varsin visaisia tietovisoja. Täytyy sanoa, että ohjelmaa piisasi liki jatkuvalla syötöllä. Siksi ei tänä viikonloppuna tullut pidettyä muistiinpanovälineitä näkösällä. Ja siksi nämä jorinatkin saattavat tuntua vajavaisilta. Mutta näin tällä kertaa.

Lintujen muutto jatkuu. Uusia lajeja ilmestyi jälleen ja kohta niistä kai ei enää ota edes selvää. Punarinta kuitenkin oli ilmestynyt, samoin järripeippo. Peipponaaraatkin olivat seuranneet koiraita etelän mailta. Hyönteismaailma oli vilkastunut merkittävästi. Lämpimillä paikoilla etenkin auringonpaisteessa pörräsi ja mönki monenlaista menijää. Ensimmäiset nokkosperhosetkin. Tornion päässä lintulajeja oli jo enemmänkin. Illalla etenkin laulu- ja räkättirastaiden konsertit erottuivat. Kahlaajia ja lokkeja näkyi kotimatkan varrella myös.

Tiina ja Jani vietiin yhden junalle Kemiin maanantaina. Jos olisimme jättäneet mökiltä lähdön samalle aamulle, olisimme joutuneet jättämään mökin enemmän tai vähemmän sekasortoiseen tilaan. Kun aina menee vähintäänkin parituntinen lähtöpäivän siistauksissa. On aina huikean paljon mukavampaa saapua uudemman kerran paikalle, kun tiskit on tiskattu ja siistit kohdillaan.

Alkanut viikko on ennusteiden mukaan vielä aika lämmin. Toivon mukaan luonto ei vielä tässä vaiheessa innostuisi liikaa. Vielä on pitkä matka kesään ja takuuvarmasti kylmiä viikkoja tulee. Paleltuvat herkät lehdet ja kukat. Katoavat pölyttäjät.

Pari viikonloppua vielä välissä ja sitten alkaa perinteinen puulomaviikko. Kun kelien vuoksi kausi on jo vaihtunut, olisi nyt jo viikonloppuisinkin hyvää aikaa tehdä puita pihamaalla. Hiemanhan se homma on jo alullaankin. Jos ei ala aivan takatalveksi, niin enköhän ala vähitellen touhuilemaan. Jo yksikin päivä etukäteen helpottaisi puuviikon urakkaa.

Näin lopuksi lausun vielä kiitokset ja terveiset vieraillemme. Ei käynyt aika pitkäksi, kun oli aktiivista porukkaa.

Viikonloppu 15.4.2011 - 17.4.2011

Olen jo tovi aikaa sahaillut sahaamiseni uudella sahalla. Edellinen sahani lopetti 15 vuoden ansiokkaan palvelusuhteensa katkaisemalla öljyn tulon teräketjuun. Kun siinä oli moottori kuitenkin virkeässä kunnossa, vein sen viime viikolla korjaamolle. Kakkossahaakin kun joskus tarvitsisi. Ainakin puulomalla, kun sahaa ei viitsisi kantaa metsästä joka päivä mökille ja aamulla taas takaisin, iltapuhteina voisi vaikkapa pätkiä mökkipuita. Korjaus olisi kuitenkin maksanut maltaita. 170 euroa peräti. Halvimmillaan uusia sahoja saa alle satkun. Ja kolmensadan kieppeillä jo ihan kunnon pelejä. Joten korjaus jäi sikseen. Pitääpä katsella, jos joskus tulisi ostettua jonkunlainen pärisijä.

Perjantaina aamulla puin ylleni ihan paketista tuliterän paidan. Milloin lie olin sen ostanut? Töissä pomo ihmetteli, että onkos Matilla mökillä juhlat, kun on uusi paita päällä. Olisikohan syytä alkaa muuten silloin tällöin vaihtaa työvaatteita. Kun noin kiinnitetään huomiota, jos on kerrankin päällä uusi paita! Iltapäivällä pinnistelin erään tarjouspyynnön kanssa. Lopulta sain sen valmiiksi ja ei muuta kun tallentamaan. Word oli kuitenkin kanssani eri mieltä. Ei suostunut tallentamaan ja kuin kiusallaan hävitti levyltä sen alkuperäisenkin. Temppitiedostokin oli täyttä puppua. Joten kyllä siitä piti jo mökille päästä. Ettei hermo mene lopullisesti. Joskus menee heikosti. Mutta ei niin heikosti, ettei jollakin menisi vielä heikommin. Eikä muuten koskaan mene niin hyvinkään, ettei jollakulla menisi vielä paremmin.

Mökkimatkalla saimme havaita, että kevätkelit ovat jatkuneet. Lumen reuna on alkanut karkaamaan kauemmas tiestä. Ojat ja osin pellotkin sulamisvesien vallassa. Paljastuneet tienvierustat olivat saaneet ensimmäiset töyhtöhyypät etsimään jotakin syötävää. Liakanjoen keskellä olevan kiven päällä istuskeli kaksi vesilintua. Ilmeisesti telkkiä. Sepelkyyhkyjä lenteli useampiakin. Muutama joutsenkin. Soratiet olivat nyt huomattavasti parempikuntoisia. Vain muutamassa paikassa rapakoilla. Sirkkakoskentien remontti ei ollut poistanut rumpuongelmaa. Kolmessa kohdassa vesi ei päässyt yläpuolen ojasta muuten kun tien yli. Tarrantielläkin rummut tukossa ja vesi tien päällä.

Lämpöä ulkona 7 astetta, sisällä 2. Sulamista tapahtunut täälläkin. Kelkkareittiä varten jouduin kolaamaan lumikasoista pinnoitemateriaalia. Siis pihan läpi menevälle reitille. Alkaa vain loppumaan tuo lumi. Joten on siinä ja siinä, vieläkö pääsiäisenä on asiaa kelkkahommiin. Jäälle meno pihan läpi voi olla aika lailla mahdottomuus. Alapihakin melko sula. Kolatuilta alueilta. Laattojen päällä hieman jäätä. Poistin ne, ettei siinä jalka lipeäisi.

Valoa riittää pitkälle iltaan. Ulkovaloja ei enää tarvita ja pihalla voi touhuta myöhäänkin. Aino näin ollen siivosi grillin heti ensi töikseen. Kyllä nyt kelpaa. Hain saunavesiä reippaanlaisesti. Kun lumi on jäältä kadonnut lähes kokonaan, näin avannon vieressä Finnfoam-levyn jään sisässä. Hakkasin sen irti ja matkaan, ettei jää roskaksi jäiden lähtiessä. Joskus talvella olin peittänyt sillä avannon, ja laitoin risun viereen pystyyn merkiksi. Pitäisiköhän jatkossa laittaa kaksi risua? Olin nimittäin etsinyt levyä väärältä puolen risua jossakin vaiheessa. Ja lopulta tehnytkin uuden avannon. Jospa siis laittaisi vastaisuudessa kaksi risua ja avanto väliin, löytyisi kai hieman helpommin. Ennen pakollista peli-iltaa vein latukoneen kelkkavajan luo. Laavulta hain samalla reissulla pari trukkilavaa lauantain harrasteita ajatellen.

Lauantaina nousin jo ennen kukkoa. Sikamaisen varhain itse asiassa. Rasvasin vanhat jatsarit. Päivällä niitä tarvitaan. Muutamasta hiirenloukusta on syötit olleet poissa jo kuukausia. Syötitin ne ja viritin. Nyt on taasen pyytöjä vireessä. Yhden kadonneen loukun löysin pihamaalta sulavan lumen seasta. Näyttää muuten taas siltä, että hiiriä alkaa olemaan. Mistä kummasta niitä riittää?

Tällä kertaa verkoista puhdas nollatulos. Kyllä näinkin voi käydä, mutta todella harvinaista tämä on. Likimain yhden käden sormilla voi nämä tapaukset laskea. Verkkokepit olivat sulaneet irti, joten kaappauskoukku jäi tarpeettomaksi. Siirryin pilkkipuuhiin, mutta heikkoa oli silläkin rintamalla. Yhden 300-grammaisen sain narutettua. Mutta kun se jäi ainoaksi, laskin senkin sitten takaisin avantoon. Virkeänä lähti kohti syvyyksiä. Tuulikin oli aika kova, joten mökillehän siitä jo kaipasi. Yöllä oli kai käväissyt kylmän puolella. Aika liukas nimittäin oli jää paikoin. Tela löi sutia.

Kello ei ollut vielä edes yhdeksää, kun aloin puuhommiin. Tarkoituksenani oli sahailla jonkun verran paksumpia, pilkottavia puita palteiksi. On näin sitten ainakin pilkkomista, jos saha sattuu olemaan metsässä ja virtaa kintaissa riittäisi. Laitoin illalla noutamani lavat tukevasti vierekkäin ja naulasin päätyihin liki 2-metriset kepit. Kun tuo selkä ja olat ovat tällaiset kun ovat, yritin pitää tahdin hyvin rauhallisena ja unohtaa kiireet. Silti vaivat tuntuivat, mitä pitemmälle päivä kului. Kun lavoilla palttipinot alkoivat nousta metriin, sidoin tolppien väliin narut. Narun päälle tulleet puut kiristivät narun ja tolpat näin pysyivät pystyssä. Tällä kertaa älysin lopettaa jo aikaisessa vaiheessa. Neljän maissa keräsin kamppeet ja puistelin vaatteet puruista. Oikean jalan kenkä oli muhia puolillaan. Olin onneksi fiksu, ja riisuin vaatteet terassilla. Siivotussa kämpässä se toimenpide olisikin saanut aikaan lievää voimakkaampaa sanomista.

Lämpöä iltapäivällä kymmenisen astetta. Tuuli yhä kova. Siksi puuhommissakin oli hieman hankala suhtautua vaatetukseen. Sahatessa takki ei ollut yhtään liikaa. Mutta kun kärräsin ja pinosin paltit trukkilavoille, oli pakko riisua takki pois. Ja heti sen homman jälkeen oli pakko taas laittaa takki päälle. Jos olisi arka vilustumaan, olisi tuon kaltainen touhu melko hyvä paikka saada flunssa. Onneksi en ole herkkä sairastumaan tuollaisiin vaivoihin. Kai sitä tässä vuosien mittaan on karaistunutkin. Pakkohan se on kai ollut muuntautua.

Oli mieltä rauhoittavaa alkaa puuhommiin jo nyt. Jos kaiken jättäisi puulomalle, voisi se käydä turhan raskaaksi. Joskus näin on käynytkin. Mukava jakaa hommia hieman pitemmälle jaksolle ja säästellä riutunutta kroppaa.

Aino vielä hiihteli, mutta jäällä vain rannat ovat kelvollisia lumitilanteen vuoksi. Metsässä ja pelloilla lumen vähäisyys ja sosemaisuus haittaavat. Kuitenkin pajunkissojakin Aino hiihteli pelto-ojista. Kaivoi sitten vielä haravankin varastosta. Pihaa ei ole montaakaan neliömetriä paljaana, mutta lintujen ruokintapaikalla olleet risut ja muu puunroska häiritsivät. Ei häiritse enää.

Myös mökin lintulajitelma oli laajentunut. Niitä vahtasin ruuan ja saunan jälkeen keittiön ikkunasta. Keltasirkkuja oli nyt paikalla. Vaikka meillä on ollut yhdellä lintulaudalla jotakin siemenseosta, ei nuo eväät ole talvella keltasirkkuja paikalle houkutelleet. Nyt kun Aino laittoi noita siemeniä maahan, tulivat sirkutkin. Mustarastaita oli myös ilmestynyt. Ja normaali käytös: puuvajan alle kuikuilemaan, ja sieltä välillä tasajalkaa pomppien siementen luo ja pikaisesti takaisin. Peippokoiraita oli runsaasti. Ja metsä raikui duurissa!

Käväisin kelkalla metsiä pitkin pellolla asti. Metsässä vanhoja traktorinuria pitkin vielä pystyi menemään. Muualla kulku alkaa olla mahdottomuus. Pellolla ojat täynnä vettä. Kyllä niistä vielä yli pääsi, mutta kyllä roiskui vesikin.

Sunnuntaina pari astetta plussalla. Aamupalan aikana radiossa Franzen luki kirjaansa. Aino sulki radion, oli se niin tylsää ja monotonista kuunneltavaa. Onneksi kohta loppuu sen kirjan larvaaminen. Ennen verkkoreissua oli pakko kolata lunta rantapolun päälle. Siinä kun olivat paljastuneet niin kivet, kuin kannotkin. Siihen kohtaan materiaalia riittikin. Pihalta kun olen siirtänyt lumia syrjään, oli kasoissa yhä liki puolitoista metriä korkeutta. Verkot tyhjät, kuten arvelinkin. Verkkoavannot alkavat mennä mielenkiintoisen näköisiksi. Kokeilin sitten parissa paikassa pilkkiäkin, mutta ahveniin en saanut minkäänlaista yhteyttä. Jos verkkoavannot olivat mielenkiintoisia, oli pitkin järveä mielenkiintoisia uhkureikiäkin. Metrisiä avantoja oli useita. Onneksi ne näkyvät jo etäältä. Ei niihin vahingossakaan joudu. Järvellä styroxin kappaleita. Pitäisi kieltää kokonaan tuo styrox avantojen peittona. Menee kuitenkin murusiksi toisin kuin esimerkiksi Finnfoam.

Kun aina silloin tällöin mussutan jostakin asiasta tai joidenkin henkilöiden tekemisistä tai tekemättä jättämisestä, on sillä joskus myös haluamaani vaikutusta. Valitettavasti nimien puuttuessa vääräkin kohde on saattanut ottaa itseensä. Esimerkiksi henkilöt, jotka vieraskirjaan ovat kirjoitelleet, eivät ole boikottilistallani. Olisikohan jo syytä ottaa täysin välinpitämätön kanta kaikkiin asioihin? Väärinkäsitysten välttämiseksi. Joissakin asioissa olenkin tämän käytännön ottanut. Ja joka suuntaan kumartelijat saavat jatkaa pyllistelyään. So What!

Pääsiäinen tulossa. Lauantain ohjelma kuulopuheiden mukaan muuttui yllättäen kysymysmerkiksi. Arpajaiset kuitenkin pidetään jos vain on riittävästi arvottavaa, mutta muu ohjelma jää nähtäväksi. Toivon mukaan selviää heti alkuviikosta.

Viikko sitten Tornion ja Ylitornion virallinen lumilukema sunnuntai-iltana oli 34 senttiä. Pellon vastaava oli 15 senttiä. Nyt vastaavat luvut (Ilmatieteen laitos) ovat Tornio: 13 senttiä, Ylitornio: 19 senttiä, Pello 3 senttiä. Aika vaikeaa sanoa, paljonko lunta itse asiassa on. Kun paikoin sitä ei ole yhtään, mutta paikoin sitä sopivissa varjopaikoissa on paksultikin.

Telkkarissa vaalivalvojaiset. Mitenkä siellä naapurin puolella Ruotsissa? Kiinnostaako Suomen asiat, oletteko äänestäneet?

Viikonloppu 8.4.2011 - 10.4.2011

Kulunutta viikkoa voisi luonnehtia yhdellä sanalla: harmaata! Plussan puolella ollaan oltu joka päivä, mutta parhaimmillaankin vain viiden asteen verran. Öisin on mittari juuri ja juuri mennyt pakkaslukemille. Ja meniköhän edes joka yö, eipä tainnut. Vettä, räntää ja lunta on sadellut useampaan otteeseen. Ajoittain raskaastikin. Lumet ovat saaneet kyytiä. Torniossa Kaupunginlahdella oli jo ensimmäiset joutsenetkin. Vielä ei sulapaikkoja ole, joten aika niukoilla eväillä saavat olla toistaiseksi. Kuivalihat onneksi valmistuivat oikeiden kuivalihakelien aikaan. Näissä keleissä se ei enää taitaisi kunnolla onnistua.

Mökkimatkalla pulmusparvia tien varressa. Ja lehmiä laitumella! Ja lunta kuitenkin sen verran, että pälvipaikkoja ei vielä ole. Lieneekö tuo niitä EU-höpötyksiä? Muistelisin, että on joku direktiivi, joka määrää lehmien ulkoilukauden pituuden. Voi ihmisen käsi!

Tiet pääosin sulia. Ja soratiet tietenkin rapaisia. Aurausvallit vedetty veltalla tien reunoista kauemmaksi. Joten pian loppuu sulamisvesien valuminen teille ja loputkin tiet kuivuvat. Kun käännyimme Sirkkakoskentielle, oli sekin lumeton. Mutta todella upottava. Renkaat tekivät syvää uraa ja auton pohja raapi tietä.Hyvä, että ei jääty kiinni. Näin huonoa keliä ei olekaan ollut vuosiin. Syksyinen murske on osoittautunut soraksi, jossa on joukossa malliksi vähän mursketta. Onkohan siitä pitänyt kuitenkin maksaa oikean murskeen hinta?

Puomi oli auki. Pienoinen pelko vaihtui helpotukseen. Nimittäin Tarrantie oli puhdas soseesta. Ja kohtalaisen leveän uran oli aura tekaissut. Kyllä meidän nyt kelpasi körötellä kämpille. Pihaan pudotin tieltä kuitenkin paksuhkossa soseessa, mutta alamäkeen se onnistui hyvin.

Lämpöasteita 3-4. Sisällä pari. Kolasin ensi töikseni sohjot auton keulan ja tien välistä, joten pääsemme takuuvarmasti ja vieläpä helposti sunnuntaina paluumatkalle. Lumet putoilleet lähes kaikilta peltikatoilta. Muutamalla loivemmalla lumimassat vielä sinnittelevät. Hanget madaltuneet viikon aikana silmin nähdet. Jäät sulaneet portailta.

Samppa ja Petri tulivat noutamaan naapurista ostamaansa kelkan raaniskoa. Vaihtokonetta siitä ajattelivat hyödyntää joskus, kun omasta aikanaan vanha laukeaa. Tarjouduin hieman avittamaan operaatiossa. Ajoin lumeen jälkeä ja peruutin sitten sopivalle hollille. Vetonaru kiinni ja menoksi. Yllättävän helposti kulki, vaikka alkumatka oli ylämäkeä ja lumi todella hankalaa sosetta. Samaa kuumaa vedin kelkan niemeen asti.

Lähdin huvikseni kokeilemaan, kuinka hyvin puureittini kantaa kelkan. Matkalla tarkistin jänishaavat. Paljaita läimäreitä oli ilmestynyt viikon aikana tuoreisiin haapoihin. Reitti kantoi, mutta aika syvällä välillä mentiin. Varsinkin ojien ylitykset saivat aikaan melkoiset kuopat. Taisi viikko sitten olla Veskulla viimeiset ajat ajaa puupinot mökille. Lauhasta kelistä kertoi sekin, että ajaessani puiden lomitse kasvoihin tarttui hämähäkin seittejä. Yhden kookkaan hämähäkin jopa näin roikkumassa lankansa varassa kuusen oksasta.

Ilta sujui muuten aika perinteisesti, paitsi että meillä kävi karkkikauppias. Annoimme tukemme luokkaretkirahastoon ja meidän kulutuksella seuraavat patukat ostetaan joskus syksyllä. Jos silloinkaan.

Aamupalan jälkeen verkoille. Yöllä oli käynyt sen verran kylmän puolella, että keli oli aika rapsakka. Vesi silti roiskui. Kuhien koko sen kuin jatkoi kasvuaan. Nyt verkkoon oli eksynyt jo runsaat 3,5 kiloa painava porsas. Oli muuten aika pullea otus. Kolme pienempää oli myös, mutta ei nekään mitään kääpiöitä olleet. 65-millisessä aika harvoin on alle puolentoista - kahden kilon kaloja. Kokeilin samalla reissulla pilkkiäkin, mutta kun vedenalainen maailma vaikutti hiljaiselta, palasin mökille ja korjasin kalat fileiksi. Aika monta pussukkaa muuten tuli!

Aurinko paistoi kirkkaasti puolille päiville asti. Sitten alkoi pilveilemään. Aino hiihteli järvellä, vaikka keli ei ollutkaan hyvä. Lunta ei jäällä ole enää juuri lainkaan. Vettä ja sohjoa vain enimmäkseen. Kymmenisen senttiä. On muuten mielenkiintoista, kuinka paikoitellen jään päällä oleva vesi on aivan ruskeaa. Kertokaapa viisaat, mistä se voi johtua. Vettä jään alla voi olla 15 - 20 metriä, joten pohjamutia nuo eivät voi olla.

Pehmeästä kelistä huolimatta päätin kokeilla hakea jokusia koivuja. Kun kerran olin reitin varrelta paljastanut siinä mielessä toistakymmentä koivuntyveä. Vaikka nyt lunta on vähän ja sekin vähä sosetta, saisi tyvet auki tietenkin potkimallakin. Touhuilin rauhalliseen tahtiin, kun mitään hätää ja isompaa lisäpuutarvettakaan ei oikeastaan ollut. Uskaltauduin jopa tekemään täysiä kuormia. Reitti petti paikoin painon alla ja reki oli kaatua. Mutta ensimmäisen kuorman jälkeen se ei enää isommin muuttunut. Kannot tulivat kuitenkin näkösälle ja hieman teki pahaa niiden seassa kolistellessa. Ennen ruokaa sain neljä rekikuormaa mökille. Ruuan päälle hain vielä yhden. Kova tuuli auttoi hieman puiden kaatamisessa. Se kun puhalteli sopivasta suunnasta, sain kaadella puut myötätuuleen. Kaatosuunnat onnistuivat liki 100-prosenttisesti. Paitsi yhden koivun kohdalla. Kun sitä itsekseen touhuilee, tulee aina ajatelleeksi mitä milloinkin. Mitä lie nytkin mielessä pyörinyt, kun äkisti hoksasin sahaavani yhtä koivua täysin väärin. Kun vahinko oli sattunut, ei sitä enää voinut korjata, vaikka yritys oli kova. Lopputulos oli se, että koivu kaatui reitiltä suoraan pois. Onni onnettomuudessa oli se, että puu ei ollut paksuimmasta päästä. Ja kun lunta oli vain saapasvarren verran, ei kantaminenkaan tuottanut ongelmia. Mökille koivuja kertyi lopulta mukava läjä. Saa siinä taas jonkun aikaa hieroa, ennen kuin nämä ja aiemmin haetut ovat pilkottu ja ladossa.

Iltapäivällä aurinko porotti jälleen. Koivujen tyvillä mönki tunnistamattomiksi jääneitä mötiäisiä. On se mielenkiintoista, miten luonto on jälleen heräämässä. Talvi on ollut kohtalaisen kova, mutta ei ole noita pikkuruisiakaan eläjiä nujertanut. Ja heti ovat taapertamassa, kun sammal puun tyvessä paljastuu ja hieman imee lämpöä ilmasta.

Ruuan päälle ennen viimeistä puukuormaa hain saunavedet. Järvellä tuuli oli tajuttoman kova. Hyvä, että pysyin pystyssä, vaikka olen tällainen vanttera äijäntappi. Ämpärit ja saavit olivat karata. Kun kaadoin ämpäristä vettä saaveihin, oli tuuli puhaltaa vedet tiehensä. Lakki lensi päästä, mutta onneksi (?) suoraan puolillaan olevaan saaviin.

Illalla pelituurit olivat vähintäänkin omituiset. Omituista oli myös se, että suolattomiksi moittimani kuivalihat olivatkin nyt sopivan suolaisia. Ainon mielestä liiankin väkeviä. Mutta hyvä näin. Tulevat takuuvarmasti tekemään kauppansa. (Mites Rampalla onnistui?) Potut vein kellarista idätykseen. Ei niitä montaa kiloa ollut. Aino arvioi, että neljä penkkiä niistä tulee. Tuleekohan hankittua lisää? Vieläkö on porukassa virtaa?

Lauantaina aamulla oli ollut puoli astetta pakkasta. Sunnuntaina pakkanen paukkui puolta astetta julmempana. Selkeää ja tuuli edelleen varsin voimakas. Käväisin verkoilla, mutta siitä reissusta ei kertynyt mitään sanottavaa. Kolistelinkin sitten kelkan alustasta jääkamit. Aikamoinen läjä jäämurikoita jäi jäälle. Hetken kokeilin pilkkiäkin, mutta palasin pian mökille. Kun oli tarkoitus lähteä retkelle ja Pessiksen porukkakin jo näytti saapuvan kelkoilla. Iltapäivään asti istuttiin tulilla ja välillä pilkittiinkin. Aino se sitkaasti hiihti, vaikka vesisukset olisivat kohta paremmat kulkuvälineet. Ahvensaldo jäi aika vähäiseksi. Tuuli kuitenkin asettui ja ilma oli mitä mainioin. Kun porasin uusia reikiä vesikkopaikkoihin, alkoi jään noste näkymään. Vesi pakeni avannoista vauhdilla jään alle. Toisin oli paksun lumen aikaan. Tulistelupaikan suuri nojollaan ollut kelo on kaatunut talven aikana. Onpa siinä nyt penkillä näköä jo kokoa. Toivottavasti se saa olla siinä rauhassa, eikä kukaan sitä ala polttamaan.

Parina edellisenä viikonloppuna on Kuusisaaren laidalla istunut isompikin sakki pilkkimässä. Mitähän porukkaa lie olleet, kun eivät olleet jaksaneet kantaa roskiaan pois? Ei Miekojärven oma porukka voi tuollaista sakkia olla? Eihän! Oli pussia ja purnukkaa, pulloa ja mehu- ja kaljapurkkia. Muusta paperi- ja muoviroskasta puhumattakaan. Vaikka saaliina olisi isompikin määrä kalaa, eiköhän kuitenkin olisi fiksua kuljettaa roskansa pois, eikä jättää niitä jäälle ja tulistelupaikalle! Jonkun verran niitä jälkiä siivottiin, mutta etenkin jäällä ne olivat jo osin sulaneet lumen ja jään sisään. Ja näin ollen piilossa. Vielä kerran: HYI!

Sirkkakoskentie oli hieman parempi kotimatkalla perjantaiseen nähden. Viikon kuluttua saattaapi olla jo peräti kuiva. Jospa se kuitenkin siitä lopulta kovettuisikin ja investointi olisi onnistunut. Pikitiellä porot marssivat tyyriinä ja poukkoilivat auton edessä sinne sun tänne. Kuolleita pikkulintuja liikenteen jäljiltä useampiakin. Mieltä ylentäviä eivät myöskään olleet ne lukuisat valkoiset hammartarhat, joita numeroiden kera oli tienpenkat vääränään. Olen äänestänyt jo ennakkoon, joten joutaisivat jo pois.

Reissussa auto rapaantui perusteellisesti. Hyvä kun autoksi tunnisti. Vaaleanruskea möhkäle! Torniossa pesupaikalla jonoa, joten jätin pesuhommat illemmaksi. Yhdeksän jälkeen sitten käytin pesukoneessa. Nyt ei tarvitse arpoa, missä on etuovi ja sen kahva.

Uusin lintutulokas tälle kaudelle oli vihervarpunen. Osahan niistä muuttaa talveksi etelään, mutta on niitäkin sinnittelijöitä, jotka viettävät Suomessa koko talven. Tiaiset harvalukuisina ruokintapaikalla. Mutta yllätys-yllätys: ympäristössä niitä tepasteli hangella vaikka kuinka paljon. Eivätkö eväämme kelpaa? Vai onko syynä... Niin, Ramppa sen on arvannut, mutta jos joku tuota puuttuvaa lintua haluaa vielä miettiä, annataan viimeinen vihje. Jälkimmäisen herrasmiehen vanhemmat ovat nimenneet 7-lapsisen katraansa mielenkiintoisesti. Tuntuu, että vain viha, kauna ja kateus puuttuvat.

ps. Tornion virallinen lumilukema sunnuntai-iltana on 34 senttiä. Samoin Ylitornion. Pellon vastaava on ainoastaan 15 senttiä!! Kymmenen päivän ennusteeseen mahtuu jopa kymmenen asteen lämpölukemia. Viikon kuluttua tätä menoa on lumet tosi vähissä. Ainakin Pellossa.

Ennuste Tarralle pääsiäiseksi: Soratiet sulat ja pölisevät, ellei tule sateita. Lunta metsässä 10-20 senttiä, pellot pälvillä. Järvellä kova keli, jäätä puoli metriä, ellei ylikin.

Viikonloppu 1.4.2011 - 3.4.2011

Huh, huh, huhtikuulla jo ollaan. Kohta on pääsiäinen ja heti perään vappu. On se vain! Alkuviikolla piteli varsin talvisia kelejä. Öisin pakkasta jopa 25 astetta ja taisipa mennä ylikin. Iltapäivällä joskus lämpeni nollan lähelle, mutta enimmäkseen oli pakkasta koko päivän. Aurinkoista kuitenkin.

Tulipa viikolla oikein käytyä Kemin lumilinnassa. Keskiviikkona. Noin niinkuin puolivirallisesti työn puolesta. Joskus kauan sitten olen siellä käväissyt. Ihan niissä ensimmäisissä. Täytyy tunnustaa, että silloin oli parempi. Ainakaan nyt ei lapsille ollut oikeastaan mitään kiinnostavaa. No, ehkä ne jääveistokset, jotka kuvasivat sarjakuvista tuttuja hahmoja. Muuten linnassa ei ollut kuin ravintola, hotelli ja kappeli. Kannattaakohan niiden näkemisestä maksaa? Paluukävely (joitakin satoja metrejä) kulttuurikeskukseen otti koville, hyvä kun pääsin. Olisi pitänyt olla reppujakkara matkassa. Iltapala kuitenkin maistui. Ehkä liiankin hyvin. Nimittäin siitä alkoivat vatsavaivat, jotka vieläkin antavat oireita. Kyllä sitä pitää olla pönttö! Kun kerrankin pääsee valmiiseen pöytään, pitää syödä yli kylkien.

Riekko on ollut viime aikoina harvinaisuus. Nyt kuitenkin mökkimatkalla olimme törmätä riekkoparveen. Mökillä pakkasta oli pari astetta. Sisällä -5. Markku oli poistanut Tarrantieltä hieman lunta ja aukaissut parkkipaikkoja. Hyvä homma!

Ennen normaaleita iltakuvioita otin asiakseni kuivikekäymälän tyhjennyksen. Viisainta tehdä se homma jo illalla, kun makasiinissa ei vielä ole tuoreempaa täytettä. Kylläpäs sitä olikin taas nautinnon hetkiä vietetty. Tällä kertaa oli alunen umpijäässä. Sai siinä eräänkin kerran tuskailla kipeine olkapäineen. Aino kutsui välillä minut kahville. Keskiviikkoinen vatsamurhe (ilma)vaivasi yhä. Pihalla kävellessäni päästin ulos ylimääräistä kaasua. Taputtelin mielestäni riittävästi toppahousujen takamusta. Sisällä kuitenkin Ainon herkkä nokka vainusi tekoseni. Epäili minun sotkeneen itseni puuhissani.

Hain vielä uuden kuivikesäkin. Niitä on vielä muutamaksi vuodeksi. Aikanaan kun onneksi ne tajusin säilöä. Mittasin kelkan akun koon. Uusi kun oli matkassa ja oli viisainta tutkia, että varmuudella on oikean kokoinen. Ilta meni sitten normaalikuvioissa. Vähän pelailua ja paljon porinaa.

Lauantaina aamusta juuri ja juuri pakkasen puolella. Tuulista ja harmaata. Hapotin akun. Olipa siisti homma. Sinänsä vain mielenkiintoista, että akku myydään kuivana ja happopullot ovat matkassa erillisinä. Aino paistoi tällä kertaa aamupalaksi pizzaa. Olihan se hieman normaalikäytännöstä poikkeavaa. Ehkä peräti positiivisesti.

Ajoin ladun kuntoon. Jäällä oli hieman mennyt tukkoon. Muualla paikoin hieman jäinen. Kun vaimoväki on latuani kiertänyt, on koirat yleensä matkassa. Kanavan laidassa koirat ovat usein ottaneet tavakseen jolkotella puunajoreittiäni pitkin. Siinä ajattelin, että pitäisiköhän koirille tehdä ladun viereen oma juoksuratansa. Arvatkaa kaksi kertaa!

Suunnistin sitten verkoille. Keli oli nollan vaiheilla ja lumi jäällä hieman kosteaa. Silti tuuli sai lumen liikkeelle ja esimerkiksi avannot alkoivat nopeasti peittymään. Verkoista yksi kuha. Viime viikonlopun kala oli parikiloinen, nyt oli puolta kiloa julmempi. Edelleen hieman ihmetyttää heikko kalantulo, mutta minkäs sille voi. Tyytyväinen pitää olla tähänkin tahtiin.

Heikohkosta kelistä johtuen Aino päätti jättää hiihtelyt toiseen kertaan. Pistikin sitten tohinaksi ja piti siivouspäivän. Pesaisi lasitkin. Minä ryhdyin pienimuotoiseen kelkkaremonttiin. Aluksi asensin uuden akun paikoilleen. Sitten tuli vaihtovuoroon se jännitteentasaaja. Kun käytössäni ei ollut magneettisia avaimia, mietiskelin, että millä ihmeen kummalla saan toisen mutterin takaisin paikalleen, jos irroitan sen kokonaan? Kun ei juuri yhtä sormea enempää sinne kapeaan rakoseen mahtunut. Onneksi säätimessä oli sellaiset u-malliset hahlot. Toista mutteria ei tarvinnut poistaa, vaan säädin lähti pois muutenkin. Takaisin laittaminen aiheuttikin sitten mietintöä. Kun rikka makasi pohjalla ja sitä pitäisi nostaa, että säätimen hahlo pujahtaisi sen alle. Kaikenlaista kokeilin, mutta sitten sen keksin: lumi! Sain tungettua lunta rikan alle ja ennen kuin se suli, sain säätimen sujautettua paikalleen. On se muuten merkillistä, miten helppo homma voi olla vaikeaa. Paikat ahtaita ja remontit vaativat monenlaisia työkaluja. Vähän askarrutti vielä se, että uudessa säätimessä oli eri osanumero kuin vanhassa. Koska myyjä oli sen minulle valinnut ja se oli ulkoisesti identtinen vanhan kanssa, laitoin sen paikoilleen. Lamppuja en vielä alkanut vaihtamaan. Ajattelin, että antaapa akun latautua. Laittelen polttimot sitten toisella kertaa.

Vesku sai ajettua pinonsa. Paitahihasillaan touhusi, vaikka taivaalta tuli ensin lunta, sitten räntää ja vettäkin. Asteen verran kun meni plussalle. Kaadoin pari pienehköä haapaa jäniksille. Entiset alkoivatkin olla jo melko kirkkaita. Kävin avaamassa uudestaan muutamien koivujen tyvet. Jospa niitä tulee jossakin välissä haettua mökille. Ennen saunaa ja ruokaa kolailin jälleen lumia syrjään. Puupinojen reunat ja peitteet putsasin myös.

Sunnuntaina pari astetta plussalla. Vesisade. Kahdeksan aikoihin pilviverho alkoi kuitenkin repeilemään ja sinitaivas valtasi alaa. Aino avasi maitopurkin väärästä reunasta. Sanoinkin, että onneksi et avannut pohjasta! Oli tarkoitus käväistä pilkillä ja retkellä. Kuitenkin kävin ensiksi verkoilla, vaikka lauantaina olinkin ne kokenut. Yllätyin positiivisesti, kun verkossa potki nätti kuha. Nyt mentiin painossakin jo yli kolmen kilon. Kohta alkavat ollakin melkoisia, jos uusi on aina puoli kiloa edellistä suurempi. Uitin hetken pilkkiä karin laidassa ilman menestystä. Palasinkin melko pian mökille. Kuusisaaren laidalla oli pilkkijöitä enemmänkin. Varmaan saivat kalaa, kun niin ahkerasti jaksoivat istua.

Kari ja Maarit tulivat siinä samoihin aikoihin ja niinpä varustauduimme mekin reissuun. Vesku ja Timo olivat jo lähteneet pois. Huoletti hieman, kun katsoin autojen jälkiä. Jonkun verran oli puurrattanut. Pilkillä muutamia mukavia ahvenia. Keli lämmin. Siirryimme tulistelemaan ja makkaran paistoon. Korjasin makkaroita odotellessani kalat. Kertyihän sitä tavaraa aika mukavasti.

Kello se tietenkin näytti vaikka mitä ja oli palattava mökille. Ei ihme, että paisteessa oli hieman lämmin, kun varjossakin oli +9 astetta! Pelkoni huonosta kelistä oli vähintään aiheellinen. Mökiltä oli lähdettävä alamäkeen ja käytävä kääntymässä Veskun mökillä. Sitten puuduttava ylämäkiosuus. Monta kertaa oli peruutettava ja otettava uutta vauhtia. Aika syvät jäljet jäivät jälkeemme, mutta puomille päästiin. Sirkkakoskentie oli pääosin jo soralla. Yllätys oli jonkunlainen, kun pinta ei ollutkaan kantava vaikka mursketta oli siihen ajettu. Toinen yllätys oli se, että Torniossa lämpöä oli ainoastaan 3 astetta.

Luvassa aika lämmintä keliä. Lumet saavat kyytiä. Teiltä saisivatkin sulaa, mutta taitavat loppua ne kelkkakelitkin. Tällä menolla ei lunta ole kyllä pääsiäsenäkään. Niin pääsiäisestä: Rouvat taitavat suunnitella jotakin porukkasoppaa lauantaiksi. Ja arvat tietenkin on kuviossa myös. Muistakaapa kehitellä niitä palkintojakin. Tyly pitää arpajaisia, jos ei ole voittoja!

Viikonloppu 25.3.2011 - 27.3.2011

Ensi alkuun kiitokset palautteesta! Mukavaahan se on, kun joitakin nämä jorinat kiinnostavat. Toisaalta kävijämäärä on viime aikoina jonkun verran hiipunut, joten ei nämä larvingit kaikkia kävijöitä kiinnosta sen pitempään.

Viikon alussa puhalsi lämpöiset tuulahdukset. Tiet loskaantuivat ja hangen pintakin aleni Torniossa joitakin senttejä. Onneksi aurat saivat tiistaina sohjot pääosin katujen laidoille ennen pakkasten saapumista. Keskiviikkona iltakuuden maissa maisema pimeni äkisti ja alkoi sakea pyry. Ehdinkin sitä jo vertaamaan kesäisiin ukkossateisiin. Samassa välähti ja alkoi pauke. Pari kertaa vielä homma toistui, mutta sen kummempaa siitä ei tullut. Aika harvinaistahan tuollainen pakkaskelin ukonilma on. Omalle kohdalle ei montaa ole aiemmin sattunut.

Mökillä perjantaina neljän asteen pikkupakkanen. Sekä sisällä, että ulkona. Alkuviikon lauha oli pudottanut katolta vähäiset lumet. Ja sitten pakkaskeli oli jäädyttänyt lumen parikymmentä senttiä korkeaksi harjanteeksi. Kyllä olkapäähän vihloi kipeästi, kun pistin petkeleen töihin. Koko viikon jo oli olka aika kipeänä. Oikeastaan olisi taas piikin paikka. Jokohan ensi viikolla on pakko käväistä.

Aino haki kellarista hiiliämpärin ja muutakin kampetta. Sopivasti kompuroi ja siinä meni tuomiset hieman sekaisin tuhkien kanssa. Itse välttyi kuitenkin tuhkakylvyltä. Ehkä muistaa nyt, että kun käytettävissä on vain kaksi kättä, on kuljetuskapasiteetti rajallinen.

Käväisin pyöräyttämässä jänisten ruokapuut eri asentoon. Syömätöntä kuorta tuli jälleen jonkun verran esiin. Pitäisi ehkä kaataa vielä yksi haapa samaan rovioon. Alkaa olla vain paksuja parkkeja kohta jäljellä ja ne ei oikein jäniksille maistu.

Illalla hetki pelailtiin ja kun paikalle saapui muitakin, porisimme takkatulen ääressä. Hiirenloukkuihin oli sattunut muutama hiiri ja ne olin aiemmin heittänyt hangelle. Nyt Fanni hyökkäsi hiiri suussaan sisälle ja suoraa päätä sohvalle. Ei montaa sekuntia mennyt, kun jo vaimoväki avasi ovea häädön merkiksi.

Lauantaina pakkasta 8 astetta. Kun keittelin aamukahvia, totesin, että tuleepa harmaa päivä. Enpä alkuun tajunnut, että eihän se aurinko ole vielä edes noussut, joten ei syytä huoleen. Itse asiassa iltapäivään asti olikin pilvetöntä.

Aamupalan jälkeen suunnistin verkoille. Fysiikan lait olivat vieneet voiton ja vesi noussut jäälle. Polkemattoman lumen alueilla vesi loiskui saappaiden alla. Polanteet olivat kuitenkin kovia ja kestivät hyvin kävellä. Avannoilla välivesi, jonka paksuus noin 15 senttiä. Avannon peittolevy oli jäätynyt jään sisään ja kirveellä oli töitä. Avantojen ympäristöt saattavatkin mennä hankaliksi. Merkit olivat hiukan sellaiset. Selkäpään avannossa oli kalan pää! Mistä ihmeestä se oli sinne joutunut?

Kala oli liikkunut varsin kehnosti. Yksi parikiloinen kuha kuitenkin oli tarttunut verkkoon. No, hyvä kun edes yksi! Sillä varmistettiin iltapäivän soppa ja hernekeittopurkki avataan jonain toisena kertana. Korjasin kuhan jäällä, vaikka hieman viima yritti puraista paljaita näppejä. Ei mennyt montaa hetkeä, kun jo pari korppia oli perkeiden kimpussa.

Vaimoväki suunnitteli hiihtohommia. Ladun olinkin avannut ja hyvissä ajoin. Siinä sovittiin, että makkarahiillos on parhaimmillaan kahdelta iltapäivällä. Olikin siinä välissä hetki aikaa istua pilkillä. Kala ei kuitenkaan ollut pahemmin syönnillään. Pari aapoa sain kuitenkin. Viikolla uutisissa sanottiin kaloillakin olen oma persoonallisuutensa. Aika persoonattomilta nuo kuitenkin siinä hangessa näyttivät. Vaimoväki näytti lähtevän jonohiihtelylle jo puoli kahdeltatoista. Koiralauma völjyssä. Muitakin yksittäisiä hiihtäjiä näkyi tällä kertaa järvellä.

Kun kala ei ollut aktiivinen ja hiihtäjätkin aloittivat urakkansa noin aikaisin, poistuin laavun suuntaan tulia laittelemaan. Kari olikin jo ehtinyt virittelemään kyhyt. Porukalla siinä keiteltiin kahvit. Makkarat paistettiin ja vähät kalatkin. Kahden maissa lähdettiin jo pois. Alkuperäinen aikataulu heitti häränpyllyä!

Otin kuivalihat pois häkistä ja pyöräytin ne folioihin. Osa lihoista oli kuivahtanut jo liikaakin. Olivat kovia ja ohuita kuin kuuden tuuman rautanaulat. Ne päätynevätkin kuivalihakeiton aineksiksi. Paksuimmista paloista voikin sitten leikkoa hiukopalaa. Suolaa lopulta olisi saanut olla ehkä hieman enemmän. Pitääpä ensi vuonna muistaa.

Kalasopan jälkeen otin lumikolan kouriini ja ryhdyin siirtämään lumia tien ja kuusiaidan välistä. Linko on siihen heittänyt aika lailla lunta. Kohtalaisen tiivistä massaa. Jotenka olkapää siinä taisi jälleen kärsiä. Kahdeksalta oli jo niin pimeää, että oli poistuttava sisätiloihin. Aino jo odottelikin korttipakan kanssa.

Sunnuntaina pakkasta 16 astetta. Kävin pika-pikaa kokemassa verkot. Hukkareissu. Lauantaina heittelin hieman lunta kokuavantoon. Ja en laittanut levyä ollenkaan paikalleen. Kun olin joutunut hakkaamaan peittolevyn irti, oli päällimmäiseen jäähän tullut neliömetrin kokoinen reikä. Nyt avannon peitti nelisenttinen jää. Verkot olikin nyt huomattavasti mukavampi kokea, kun olin tuohon uuteen jäähän sahannut sopivan kokoisen aukon.

Aino hiihteli, kun pakkanen oli hieman alkanut löysäämään. Pyhän seutuna hiihtokilometrejä kertyi reilummin, kuin minulla kelkan mittariin. Jatkoin vielä jonkun aikaa illalla kesken jäänyttä lumiurakkaa. Ei se vieläkään valmistunut. Ojan taakse metsään on siirtynyt kuitenkin kuutiokaupalla lunta, joka sulaessaan olisi pitänyt pihan kauan märkänä. Samalla sai tehdä havainnon, kuinka paksu on tien päällä oleva lumipolanne. On siinä taas ihmettelemistä, kun se lämpöisten kelien myötä alkaa pettämään.

On suorastaan liikuttavaa, kuinka joillakin ihmisillä on halua ja kykyä huolehtia lähimmäisistään. Mutta kun kyky ja ymmärrys puuttuvat, mennään metsään. Ja pitkälle!

Kotimatkalla teimme havainnon, joka onkin toistunut useina viikonloppuina. Nimittäin teillä olevat pikkulinnut. Ne ovat mielestäni taviokuurnia. Aiemmin yksi ei ennättänyt alta pois ja nytkin keulaan tömähti lintu. Ilmeisesti etsivät hiekanjyviä vai mikä niitä tielle vetää?

Luvassa pakkasia koko ensi viikoksi. Vaikka kevätpäiväntasaus on jo takana ja kellojakin siirretty kesäaikaan, talvi se vain tuntuu jatkuvan. Huhtikuukin jo kohta alkaa. Onhan tietenkin vappukin vielä monesti melko lumista aikaa. Joten ei kai tässä sen hopumpaa ole. Lunta kuitenkin on aika vähän, joten pari kunnon vesisadepäivää saattaa sulattaa lumet olemattomiin.

Viikonloppu 18.3.2011 - 20.3.2011

Viikolla jatkuivat hienot talvikelit. Öisin oli kipakoitakin pakkasia, -25 asteen lukemia varsinkin alkuviikosta. Päivisin aurinkoista ja paisteessa lämpötila oli ties mitä, mutta varjon puolella likellä nollaa. Tuuli kuitenkin tuiversi ja nollakeli ei oikealta nollakeliltä tuntunut. Lihojen kuivattamiseen kuitenkin oivat kelit.

Tiistai-iltana hommien puutteessa hakkasin kotona yhdeltä kävelypolulta lumipolanteen pois. Oli polkeentunut 20-25 senttiä paksuksi. Nyt se oli vielä hakattavissa, mutta kun kunnon lämpimät tulevat ja sekaan sattuu yöpakkasia, olisi se ollut tekemätön paikka. Ja muuttunut pyöreän muotonsa vuoksi aika vaaralliseksi. Liukkaaksi kuin mateen selkä. No, tulipahan tehtyä. Ei siihen kukaan muu olisi kuitenkaan ryhtynyt. Olkapäille vain valitettavasti kamalaa hommaa. Toivoin, että ei kovin pahoin tulehtuisi.

Mökkimatkalle hyvissä ajoin. Jostakin vaaran takaa on ollut käynnissä puunajo. Rekat pysähdelleet leveämmillä paikoilla ennen pääteille menoa. Ilmeisesti lumiketjujen poistamista varten. Puomi kiinni. Ei siis muita mökeillä. Ainakaan vielä. (ja ei sitten muita koko viikonloppuna) Asteen verran pakkasen puolella. Sisällä -5. Uutta lunta vajaa sentti. Juuri sen verran, että sateen jälkeen käyneet eläimet ovat pihalle jälkensä jättäneet. Paljon olikin pihalla tällä kertaa jäniksen jälkiä. Myös pyyt olivat kierrelleet ahkerasti pirttiä. Ihmetytti kuitenkin eniten kookkaan koiran jäljet. Ketun ne eivät olleet. Isommat ne olivat ja eivät ollenkaan kettumaiset. Ilveksen jäljiksi kai liian pienet.

Päätin ajaa ladut kuntoon jo illasta. Rantaviivaa kiertävä osuus olikin aivan tukossa. Edes kelkan jälki ei erottunut kuin paikoin. Pakkasviima oli vanhat jäljet silotellut. Saajossa koppelo pörähti männyn käkkärästä kuusikon suojaan. Metsäosuuden töyssyissä öljyn varoitusvalo vilkahteli, joten reissun jälkeen täytin öljysäiliön. Tankkasin myös, kun vähissä se oli bensakin.

Hiiriä ei tällä kertaa loukuissa ollenkaan. Aika rauhallista on sillä rintamalla ollutkin koko alkuvuoden ajan. Pyyhkäisin lattaviilalla jääsahan leikkopinnat. En ole toistaiseksi onnistunut sahaa pilaamaan, vaikka itse olenkin sen terässä pitänyt. Jotkut kun suosittelevat peräti teroituksen jättämistä ammattilaisten hoidettavaksi. Ja paskat!

Illalla puolipakolliset pelailut. Vaihteeksi tuurit kohdillaan. Välillä vähensin kaminasta kekäleet ämpäriin ja toimitin ämpärin kellariin. Siellä kun pakkanen on koko talven pyrkinyt sisälle. Nytkin mittari nollassa. Etelä-Lapin pitkä ja vähäluminen talvi on painanut roudan ennätyslukemiin. Paikoin routa ulottuu jo kolmen metrin syvyyteen. Eipä siis mikään maankaatoihme olekaan, jos kellarikin on saanut osansa.

Lauantaina neljä pakkasastetta. Poutaa, mutta aika harmaata. Pilkoin lihakömyrän kattilaan ja nostin tulelle. Käräytin aluksi voissa ja lisäsin sitten veden. Jo heti seisemän jälkeen se alkoi kiehumaan. Ja sai sitten porista parin tunnin verran. Yläkerran lunkka oli avattava heti kättelyssä. Aika tukalan kuumaksi kun kävi oleminen sisällä. Taidettiinpa siinä joutua avaamaan oviakin hetkeksi.

Pian näkyivät ensimmäiset lumihiutaleetkin. Ja kohta olikin ilma lunta sakeanaan. Lähdin poljettamaan uutta jotosta takametsiin. Hieman oli hankala löytää kelkan mentävää väylää tiheikössä. Loppulenkillä oli kolmen metrin korkeudelta katkennut koivun pökkelö. Kuuden sentin paksuinen. Olin varma, että se ei menoa haittaisi, vaan lahona jauhautuisi murusiksi kelkan alla. Ei katkennut eikä taipunut. Onneksi matkassa oli kirves. Muuten olisinkin ollut melko lailla pahassa paikassa. Ja olisi ollut melkoinen paarustaminen kämpille työkalua noutamaan.

Yhdeksän maissa varustelin latukonereen sellaisella arsenaalilla, mikä vaaditaan onnistuneen pilkkireissun läpiviemiseksi. Siis varusteiden puolesta. Ja siitä sitten karin laitaan. Muutaman reiän jälkeen olin löytänyt mielestäni sopivan syvyyden. Siitä sainkin melko nopeasti heikon tärpin. Siihen se ilo oli sitten jäädäkin. 100-grammainen ahven kuitenkin nousi jäälle ennen täydellistä hiljenemistä.

Matkassa oli minulla myös jääsaha. Ei kuitenkaan pilkkiavantojen suurentamista varten. Noin niinkuin isomusten varalta. Vaan aikomukseni oli aukoa verkkoavannot ja siinä hommassa saha on hyvä apuväline. Lapioin aluksi kokuavannon ympäriltä jään paljaaksi muutaman neliön alalta. Karilla oli ollut lunta noin 15 senttiä. Sitten vähän jäätä ja sen alla välivesi ennen teräsjäätä. Verkoilla ei välijäätä tai välivettä ollut lainkaan. Luntakin reippaammin. Liki 40 senttiä. Niinpä kävikin niin, että porausrei'istä vesi alkoi pulppuamaan valtoimenaan. Kun sain muutaman reiän porattua, sahasin reikien välit auki sahalla. Saha puri hyvin, teroitus oli onnistunut. Teräsjäätä oli puolisen metriä ja sen päällä kohvaa liki 15 senttiä. Ainokin hiihteli paikalle, kun pyrykin oli loppunut. Välillä, kun juuri olin saanut sahan varmistusnarun ranteeseen, piippasi kännykkä tekstarihälytyksen. Jaa, mukava ylläri. Otin narulenkin pois ja sahan laitoin hankeen pystyyn. Istahdin kelkan päälle tutkailemaan, kuka se oli minua ajatellut ja ihan tekstiviestillä. No tietenkin se oli puhelinoperaattori, joka mainosti ja tietenkin itseään. Ajoin hetken aikaa ristiin, rastiin siinä verkkopaikan ympäristössä. Poljetin lunta, jotta mahdollisesti jäälle purkautuva vesi jäätyisi polanteen kohdalla. Porasin sitten päätykeppien viereen vielä reiät, ennen kuin kokeilin vielä pilkkituureja. Sain ahvenen, mutta enempää en alkanut odottelemaan, kun tahti oli turhan laiska. Palasinkin pian mökille noutamaan verkkokamppeita.

Ennen verkkoreissua juotiin teet. Joulukuussa pyynnistä poistamani verkot olivat umpijäässä. Niinpä etsin tilalle toiset. Löytyi 85-millinen korkea ja 60-milliset puolikorkeat. Reessä oli tyhjä palju ja länttäsin sen niskaan vielä verkkopaljun. Rahjustin pienen umpihankireissun takaa koukkauskepin. Sellaisen, jossa parimetrisen kalikan jatkeena on käyrä, mutkapäinen paksu teräslanka. Lapioin vielä kuusenperseestä verkkonarun esille. Ei ollut onneksi jäässä. Sidoin sen rekeen kiinni. Sitten innolla verkoille. Matka päättyi kuitenkin lyhyeen. Paljutorni kaatui jarruttaessani. Eteenpäin. Tietenkin. Ja yksi verkko livahti reen alle ja kiinni leikkuuteriin. Tietenkin. Ähräsin sen hikipäissäni haalareissani irti. Ei näyttänyt verkko kärsineen, mutta metsäroskaa siihen tarttui.

Aloitin sitten loppumatkan. Pääsin kutakuinkin 10 metriä tällä kertaa. Nyt putosi kyydistä kokuavannon virallinen verkkokeppi. (talven välisesongin aikana on ollut käytössä se epävirallinen) Ja samaten putosi se kaappauskeppi. Ja sepä tietenkin päätti mennä poikki. Jopas nyt sattui kaikenlaista jäynää! Rakentelin uuden kepin pika-pikaa ja matka pääsi lopulta alkamaan. Lähellä verkkoavantoa pehmeässä lumessa kelkka kallistui yhtäkkiä vasempaan ja jouduin ajamaan avannon väärältä puolelta. Samalla tein lenkin ja silmukan päätteeksi ajoin kelkan perässä vetämäni narun yli. Normaalistihan tämä ei olisi ollut mikään ongelma. Mutta nyt perässä olikin latukone eikä perusreki. Naru tietenkin tarttui leikkoteriin. Onneksi terät eivät ole veitsenteräviä, joten naru ei kärsinyt. Mutta taas sain punnertaa, ennen kun sain narut pois.

Enää ei isompia murheita ollut. Paitsi toisen päädyn narun kanssa. Olin sen saanut kauhottua jäälle ja vetonarun paikoilleen. Varoin lipsauttamasta narua takaisin avantoon. Tietenkin lipsahti ja nopeista reflekseistä huolimatta en sitä kiinni saanut. Sain kuitenkin sen koukattua, koska kepin alapäässähän se oli kiinni. Aika nopeasti oli hommat hoidettu ja verkot vedessä. Lopuksi vielä lapioin lunta verkkoavannon reunoille. Toivon mukaan yöllä olisi pakkasta ja tuo sohjohyhmä jäätyisi. Lopettaisi samalla veden puskemisen alueelle. Kokeilin vielä pilkkiäkin, kun pilkit olivat matkassa. Ei nypyn nyppyä, joten palasin kämpille.

Kelkkaliikenne oli melko vilkasta. Aiempaan verrattuna. En tietenkään ole tätä ennen ollut juuri järvellä liikennettä vahtaamassa, joten mistäpä sen tietää, vaikka sitä olisi ollut ennemminkin. Tällä kertaa vaikutti, että Kirkonveräjän kartanossakin oli asukkaita.

Iltapäivän lopulla nollakeli. Kunnolla hautunut lihasoppa oli taivaallista. Syönnin päälle hain saunavedet. Vesiavannolla vain parin sentin jää, vaikka viikko sitten ei sitä käytetty. Hyvin olin suojannut. Saunan lämmetessä tein vielä kosmeettiset lumityöt. Sentti-pari oli aamun pyryssä lunta siunaantunut. Saunan jälkeen laitoin ne varsinaiset talviverkkoni lauteille sulamaan. Alimmaiseksi tietenkin pitävän paljun ja jääkomuraverkot siihen päälle reikäpaljuihin.

Illalla istuttiin, pelailtiin ja poristiin. Pelituurit olivat kääntyneet minua vastaan. Iltahämärissä saunan löylyn lempeys viipyi vielä iholla. Ainolle mainitsin, että päivä oli ollut poikkeuksellisen raskas. Selkä varsinkin oli tuottanut tuskaa verkkohommissa. Ja ei se olkapäiden tilannekaan raponen ollut. Aino se sanoi ihmetelleensäkin, että milloinka tuo Matti joutaa pysähtymään ja ottamaan rennosti? Olikin jossakin välissä töitäni hieman helpottanut ja kantanut pari kopallista puita kämppään. Ja sitäkin hieman ihmettelin, kun kantoi avukseni vesiämpäreitä reestä saunaa. Yleensä ollut minun hommaa. Nyt syy siis selvisi. On siinä vain ystävällinen ihminen. Kun on itse melkoinen ikiliikkuja eikä mikään vätys, ajattelee silti toista ja yrittää helpottaa toisen oloa!!

Kuu paistoi täytenä. Perjantaina se mollotti vielä pilven takaa, mutta nyt oli selkeää. Kumpanakaan iltana ei ulkona kaivannut muita valolähteitä. Kuu ei kuitenkaan noussut aivan hirmuisen korkealle horisontista. Ja jos oksilla olisi ollut lunta, olisi valaistusolosuhteet olleet vielä monin verroin mainiommat.

Sunnuntaina -13 astetta. Sumuista. Kuura pölisi puista tuulenvirin ansiosta. Latuja ei kuitenkaan tarvinnut avata. Lähdin käväisemään verkoilla. Otin ensin kyytiin saunasta siellä yön yli sulaneet verkot. 65-milliset ja aika korkeat. Litranen sulamisvettä oli kertynyt paljun pohjaan. Eilen lapioimani lumi verkkoavannolla oli jäätynyt veden kanssa kovaksi. Vaihdoin verkot ja laitoin muutaman metrin pätkät narua molempiin päätyihin. Oli lauantaina unohtunut ottaa nämä narut matkaan ja verkot jäivät äärimmäisen kireälle. Toisen pään narua olikin jopa vaikea koukkia, kun taisi lähteä melko vaakasuoraan kepistä verkkoa kohti. Niin, kalaa ei vuorokauden aikana ollut kertynyt. Joskus vastaavassa ajassa tulee useampikin. Joskus taasen ei kalan kalaa viikossakaan. Noudin vielä mökiltä avannon suojan ja nyt verkkohomma oli sitä mukaa selvä. Kalaa pakkasessa on vain pari kamuraa, joten lisää saisi jonkun verran tulevina viikkoina tulla.

Pari viikkoa sitten ostin uudet talvikumisaappaat. Irrallisilla huopavuorilla. Nyt ne olivat ensimmäistä kertaa käytössä. Pelasivat kiitettävästi, niinkuin niiden siihen hintaan tietenkin pitikin. Vanhat neopreeni-Tretornit ovat hiostavat. Näissä uusissa jalat eivät kastuneet ollenkaan hiestä. Huopavuorissa tosin oli aika voimakas ominaistuoksu. Jos olisin sen hoksinut jo aiemmin, olisi ollut aikaa niitä tuulettaa. Nyt rouva ainakin nyrpisteli nokkaansa. Minä nuhaisena en haistanut mitään, ennen kuin laitoin nenän aivan kiinni ja imaisin vainua.

Lihat olivat kuivuneet jo melko hienon näköisiksi. Koepala kuitenkin osoitti, että ainakin viikon verran saavat vielä olla. Suola kuitenkin oli melko lailla makeimmillaan.

Viikonlopun aikana uutiset Libyasta synkkenivät. On se vain. Eivät uutiset Japanistakaan ole olleet mukavia. Mutta olisiko missään muualla ylittänyt uutiskynnystä tuo maanjäristys Uudellamaalla? Tuskinpa ainakaan media Japanissa teki siitä etusivun uutista.

Lintuja on ollut nyt hieman runsaammin ja siemeniäkin on alkanut kulumaan. Haavat menettävät kuorensa jänisten niitä kalutessa. Nostinkin haapoja taas hieman esiin hangesta. Laitoimme linnuille pitkiin verkkopusseihin talipalloja jonoon. Ja talipallojen välit kiristettiin maalarinteipillä sentin vahvuisiksi. Lopputulos oli kuin jäniksen papanoita täynnä oleva peräsuoli. Paksumpi vain. Olin jo huolissani, kun punatulkkukoiras oli yksinään syömässä. Ennen sillä oli daami matkassa. Pelkäsin rouvan lentäneen lasiin, kuten tulkuilla niin valitettavan usein tapana on. Lopulta naaraskin tuli ja otti paikkansa siemenhyllyn reunalta. Ei siis huolta! Ilahdutti myös kanalintuhavainnot. Aiemmin mainitsemieni lisäksi Aino oli hiihtoreissullaan törmännyt lintuihin, ilmeisesti teeriin.

Sitten kelkasta. Juuri vaihdetut valot kärähtivät jälleen jossakin vaiheessa. Ilmeisesti sunnuntaina. Tällä kertaa paloi myös takavalon polttimo. Onko syynä jännitteensäädin? Vai akku? Akku on alkuperäinen, eli ollut nyt käytössä 6 vuotta. Pakkasilla virta on loppunut ja olen joutunut käynnistämään vetonarulla. Eli, jos akku (varsinkin kylmänä) ei ota kunnolla virtaa, voiko polttimot saada liian voimakkaan annoksen ja ne kärähtävät? Jos jännitteensäädin antaa liikaa virtaa, onko sillä haittavaikutuksia muualle, kuin hehkuihin?

Kotimatkan alkaessa iltapäivällä pakkasta oli vielä kuusi astetta. Ja aurinko alkoi paistamaan todella kirkkaasti. Oikeastaan ensimmäisen kerran tälle viikonlopulle. Pakisjärven risteyksen luona ajeli kelkka ja sen selässä pari henkilöä. Poikasia kai, kukapa ne olisi kypärien sisään tunnistanut. Käänsivät siinä sitten kelkan poikittain keskelle risteystä. Mitä lienee jäivät siinä miettimään. Ja eivät lainkaan nähneet lähestymistämme. Kukapa sitä muuta liikennettä vahtaisikaan! Piru istui auton takapenkillä ja kehotti hakemaan pientä hyvitystä viikonlopun pienille vastoinkäymisille. Jouduin pysäyttämään auton ja matkaa kelkkaan jäi metrin verran. Kun eivät silti huomanneet autoamme, painoin ratin keskiössä olevaa merkinantolaitetta. Nyt huomasivat! Onneksi putosivat takaisin penkille. Pienen sählingin jälkeen pääsivät jopa syrjäänkin. Kyllä nauroimme silmät vesissä muutaman tovin. On merkillistä, että omilla lauantaisilla sähläyksilläni saattoi olla suora syy-yhteys joidenkin alusvaatepyykkiin. Oli siinä paikka pikku tuhmalle livahtaa kruppunarun takaa. Sorry! Mutta oli ihan pakko!

Viikonloppu 11.3.2011 - 13.3.2011

Sää viikolla jatkui lauhana ja melko poutaisenakin. Satoikohan juuri mitään koko viikon aikana? Tuuli kuitenkin tuiversi. Paikoin aivan vahingoiksi asti. Vaikka mitäpä näistä valittelemaan. Mullistukset Japanissa ovat hieman toista luokkaa!

Perjantaina aamuyöstä alkoi kuitenkin lumisade. Lunta pyrytti vuorokauden ajan ja lopullinen kertymä Torniossa oli noin 15 senttiä. Mökillä lumitöiden järjestelijä oli ystävällisempi. Siellä lunta kertyi lopulta vain kymmenkunta senttiä. Kun pohjoisessa on ollut hiihtolomaviikko, vaikutti siltä, että auraajatkin olivat hiihtämässä. Kaupunkialueella kadut pysyivät tukkoisina koko perjantain. Kun teimme sitten matkaa periferiaan, tuntui aurauksen taso koko ajan vain paranevan. Sitten kuitenkin ilo loppui, kun Sirkkakoskentie oli auraamatta. Kuten Tarratiekin. Puomi oli lukossa, joten muita ei paikalla ollut. Olikohan joltakin unohtunut laittaa pussi puomin lukon suojaksi vai oliko tuuli sen siirtänyt pois paikaltaan? Onneksi lukko ei kuitenkaan ollut jääryytteessä, vaan avautui ihan normaalisti.

Mökillä jätin auton puuvajan laitaan. Ennen auton pihaan tuontia olisi syytä kolata lumet pois. Kauaa en ehtinyt kolailemaan, kun Kari ja Maarit pöräyttivät paikalle. Lumet olikin sitten aika nopeasti poistettu, kun tuli energisiä apulaisia. Kiitokset vain! Pakkasta oli asteen verran. Sisälläkin saman verran saapuessamme. Joten kämppäkin oli pian asumakunnossa.

Lauantaina aamusta -8 astetta. Sade loppunut ja aurinko paistoi. Yöllä lunta oli tullut vielä tuuman verran. Kolailin nuo vähäiset kertymät jo ennen aamupalaa sivummalle. Puuron jälkeen aloitin latukoneen korjaamisen. Olikin tosi iso remonnti! Pari ruuvia oli katkennut ja yksi leikkuri oli kääntynyt väärään asentoon. Tuli nopeasti korjattua. Hankaluutta tuotti kuitenkin reiän poraaminen, kun vanha ruuvinkara oli tukkona. Yllättäen sitten poran teräkin vääntyi mutkalle, kun aika voimallisesti painoin poratessani. Jäätä oli myös kertynyt latukoneen pohjaan. Ne rappasin petkeleellä hieman vähemmiksi.

Vanhoja latuja ei juurikaan näkynyt. Mutta niin oli myös peittyneet risut ja neulaset, joita viikko sitten oli läjäpäin hangella. Niinpä laduista tulikin nyt hienot. Uusi lumi oli loisteessa suorastaan häikäisevän kirkas. Paistelasit olisi saanut olla päässä.

Vaikka oli hiihtolomaviikon lauantai, ei järvellä näkynyt isommin liikennettä. Joitakin pilkkijöitä kuitenkin istui nypyttelemässä. Ja verkkomiehiä pyytöjään kokemassa.

Mäkipirtillekin tuli hieman porukkaa. Päiväseltään vain. Vaimoväki hiihteli. Maarit peräti mutkin Pessalompolosta. Pojat polttivat kelkkabensaa. Ja toinen kelkka hyytyi ja joutuu telakalle. Linko saapui vasta puolilta päivin. Pekka siten jäikin kiinni peräkärryn kanssa pottumaan laitaan, kun tie oli silloin vielä linkoamatta. Tohmeroista kuulemma oli vielä lingon käynnin jälkeenkin.

Keitettiin laavulla iltapäiväkahvit. Paistettiin makkaratkin. Koiranpennut pyrkivät osille. Kun yksi sitten yritti näpätä kädestäni makkaran, sai se ansaitsemansa lähdöt laavulta. Oli jännä havaita tämän jälkeen Viivin menettely. Se nimittäin oli ensimmäisenä estämässä pentujen paluun, kun ne aluksi sitä yrittivät. Pisteet kotiin Viiville! Keli oli varsin miellyttävä. Aurinko räkötti täysillä ja pakkasta iltapäivällä pari astetta. Vaikka tuuli oli melkoinen, ei se laavulle löytänyt. Pudotteli kuitenkin välillä lunta oksilta ja ilma säkenöi miljoonista timanteista.

Ajoin pari reissua verkkokepeillä ja karillakin. Lunta oli paikoin kohtalaisen paksulti, mutta vesipaikkoja ei matkan varrelta löytynyt. Kelkan jäljet alkoivat peittymään nopeasti voimakkaan tuulen ansiosta. Kun poikkesin kelkalla metsään, hoksasin naapurin puupinojen kadonneen. Kiersin sitten katsomaan naapuriin, niin siellähän puut olivat pihalla. Ja polut lapioitu. Joku oli viikolla käväissyt tekemässä pienen työrupeaman. Ja ilmeisesti hetken viivähtänytkin.

Illan suussa kolasin grillin edustalta lumet. Kaivoin joitakin kamppeita lisäksi näkösälle grillin laidalta. Kuten savustuspöntön. Eiköhän sillekin tule käyttöä vielä ennen kesää. Nyt siihen takertunut lumi ja jää ehtii sulamaan ennen tämän vuoden ensimmäistä käyttökertaa. Ilta kului varsin perinteisissä merkeissä. Tällä kertaa Maarit oli viissatasen haka.

Sunnuntai osoitti, että ei se talvi ole vielä lainkaan ohi. Mittarissa oli nimittäin 25 asteen miinuslukema. Aurinko paistoi kirkkaasti. Tuuli oli tietenkin asettunut. Lihoillehan tuollaiset kelit ovat poikaa. Aika lailla onkin viikon aikana tapahtunut edistystä. Vielä en kuitenkaan alkanut ottaa maistiaisia. Odotellaan sen aikaa, että ovat varmasti kypsiä.

Olin alkuun suunnitellut aamuksi pilkkireissua. Kun pakkanen paukkui kireänä, muutin suunnitelmia. Helmikuun alussa poistin vajojen lappeilta lumia. Sen jälkeen on lunta tullut vain viitisentoista senttiä, mutta poistin ne nyt. Jatkoin sitten mökin alapihalla lumen siirtoa ja aika vähissä lumi nyt siellä onkin. Ei muuten tullut hiki ollenkaan, vaikka parisen tuntia putkeen touhusin lumihommissa. Ainakin yhdeltä alueelta aion vielä poistaa lumet. Parkkeerausta varten. Ajoin siksi kelkalla jotosta ojan yli metsän puolelle, jotta jatkossa olisi kova polanne lumen kuljetusta varten. Aino odotteli liki puolille päiville ilman lauhtumista. Lähti sitten päkittämään, kun pakkasta oli vain runsaat 15 astetta. Aika tihmeä keli kuulemma!

Lintuja yhä nuukanlaisesti. Bongasin kymmenkunta tiaista (tali-, hömö- ja sini-), käpytikan, viherpeipon ja 2 punatulkkua. Siemenet siis säästyneet. Toimme kuitenkin perjantaina 15 kilon säkillisen matkassamme. Harmikseni en löytänyt vakipaikasta 25 kilon säkkiä, vaan oli käytävä ulkomailta asti hakemassa tuo 10 kiloa keveämpi pussukka. Joka muuten maksoi siellä saman, kuin Suomessa tuo isompi!

Olihan tietenkin paikalla myös tuo 1-kysymyksen lintukin. Annetaanpa sen verran lisävinkkiä, että nuo molemmat vihjeen herrat ovat poistuneet keskuudestamme jo viime vuosituhannen puolella.

Viikonloppu 4.3.2011 - 6.3.2011

Sääennusteet pitivät viikolla kutinsa. Kovien pakkasten jakso taipui lämpimämpien virtausten edestä. Useampanakin päivänä mittarilukemien eteen sai laittaa plus-merkin. Taisi mennä yksi yökin lämpöasteiden vallitessa. Muina öinä meni sentään pakkasen puolelle, mutta mieltä järisyttäviä pakkasia ei ollut.

Perjantainakin päivällä oltiin plussan puolella. Mökille tultaessa oli kuitenkin nollakeli. Sisällä vain kaksi pakkasastetta. Milloinkahan viimeksi onkaan ollut tällaiset olosuhteet? Ehkä lokakuulla. Olimme päässeet liikkeelle hyvissä ajoin ja pimeys ei ollut vielä päällä. Terassilla oli vastaanottokomitea: Viivi, Viiru ja Veera. Kohta Kimi ja Juksukin. Illan mittaan sakkia sitten hieman enemmänkin, mutta sisätiloissa olimme.

Uutta lunta ei ollut satanut. Lumitöitä ei siis ollut, mutta koska tuulet ovat olleet voimakkaita, oli latu ummessa. Lauantaina sen höyläsinkin kuntoon heti kättelyssä. Käväisin siinä samalla myös katsomassa verkkomiehiä. Tai tällä kohtaa tuli hieman väärä sananvalinta, koska Markku siellä olikin rouvan kanssa.

Pakkasta oli vain hieman. Kova tuuli kuitenkin puhalsi luoteesta. Parkkeerasin kelkan mökin laitaan tuulen suojan puolelle ja aloin pikku remontin. Osat kun oli hankittuna. Kaasuttajien kurkut olivat haprastuneet ja oli syytä vaihtaa ne. Isompien vahinkojen välttämiseksi. Samoin voisi vaihtaa ne polttimotkin. Olin ehtinyt irroittelemaan jotakin, kun Markku pyörähti paikalle. Sitten vielä Pekkakin. Joten remontti sujuikin sitten joutuin. Kiitokset suuret pojille.

Iltapäivällä tein tulet laavulle. Porukalla paistoimme makkarat. Aurinko meni tietenkin sopivasti pilveen. Vaikka tuuli ei vastannut laavulle, ei siinä mitenkään liian lämmin ollut. Tuuli alkoi yhä vain yltymään ja lumikuurokin saavutti. Ulkoilukelit hieman siis heikkenivät.

Ruuan päälle juuri ennen pimeyden laskeutumista käppäilin kolalapion kanssa laavulle tulevan ladun päästä päähän. Laittelin kuoppapaikkoihin lunta, jotta latukone piirtäisi edes jonkunlaista uraa painanteisiin. Lauha viikko ja kovat tuulet ovat siivonneet lumet puista. Hangen pinta on metsässä jäinen ja täynnä risua ja neulasta. Siksikin kunnon ladun aikaansaaminen on hieman vaikeaa.

Illalla ehdittiin pelaamaan parit viissataset, ennenkuin porukan lisäännyttyä luovutin paikkani. Viimeisessä pelissä (kesti 11 kierrosta) nousin tilanteesta minä, -70 pistettä, Aino +435 pistettä, lopulta kunniakkaaseen voittoon. Illaksi taivas selkeni. Oli jälleen aivan älyttömän hieno tähtitaivas, kun kuutakaan ei näkynyt.

Sunnuntaina aamusta yhä tuulista. Illan ja yön pakkanen hellitti hieman ja enää sitä oli vain 4 astetta. Selkeää, joten aika hieno olisi keli ollut ilman tuota tuulta. Ajoin ladut kuntoon. Jäällä oli ajattanut hieman lunta ladun tukkeeksi, mutta muualla ei itse asiassa olisi tarvinnut käydäkään. Paitsi lauantaina lapioimallani poikkiladulla. Saattoi karkealla osuudella latu mennä jopa hieman huonommaksi.

Käväisin lapioimassa puureittini varrelta koivujen tyviä auki. Samalla poljetin kelkalla jotoksiin hieman leveyttä lisää. En ehkä välttämättä tarvitsisi enempää puita, mutta toisaalta ei lisäpuista haittaakaan ole. Nuo toistakymmentä koivua lienee nyt aika helppoja kaataa kovalle jäljelle ja nostella reen kyytiin.

Ari on talven mittaan hakenut koivuja mökille. Aika pitkä pino onkin jo pihalla. Pekkakin haki jonkun kuorman pihalle. Käväisin ajamassa työmaan takalaidassa pienen lenkin umpisessa, mutta aika hankalaa oli. Ei lumen vuoksi, vaan ahtaiden paikkojen. Oli aika hankala löytää kelkan mentävää väylää. Pois kuitenkin pääsin. Eikä kelkkakaan sinne jäänyt.

Poistin joutessani lunta venevajan katolta ja kumollaan olevan soutuveneen päältä. Venevajan vierestä menee kelkkareitti jäälle ja kohta olisivat lumet tietenkin siinä haittana. Vene luonnollisesti saattaa painua ja vääntyä ja hajotakin, jos sen päällä on liikaa painoa. Onneksi viikko sitten talon katolta lumet tulivat kuivana alas. Olisi varmaan viikolla tulleet lauhoilla keleillä ja jämähtäneet rautakankikäähän. Laavun kattokin oli viikolla tyhjentynyt. Siellä onneksi eivät pudonneet lumet ole haitaksi.

Lihat ovat alkaneet tummua. Kyllä kelit alkavatkin nyt näyttämään sillä saralla parastaan. Sunnuntainakin oli todella hyvä paiste. Ja tuuli. Iltapäiväksi tuuli kuitenkin asettui. Laavulla pistäytyessäni harmitti, että oli lähdettävä taas kotiin. Vaikka mittari nurkan takana näytti -4 astetta, oli paisteessa todella lämmin. Toivottavasti näitä hetkiä piisaa jatkossakin.

Oravia on tänä talvena ollut aika harvassa. Yksittäisiä pörröhantiä on näkynyt silloin - tällöin, mutta isompaa invaasiota ei ole tullut. Jarilla kuitenkin orava oli hajottanut rautaverkon ja yritti asettua asumaan villoihin. Lainatikkailla avustettuna reikä tuli peitetyksi. Minäkin katsoin yhden paikan räystäsverkoissa, joka saattaa olla oravan tekosia. Verkko oli siirtynyt. Laitoin sen paikalleen ja pitääkin seurata tilannetta. Alivuokralaisia emme vällyihin kaipaisi.

Linnut ovat yhä vähissä. Vähät talitintit sentään ovat alkaneet laulelemaan kevään kunniaksi. Poistin toisen siemenautomaatinkin. Kyllä yksi iso saa riittää loppukevääksi. Olin lihoja leikkoessani ottanut kalvot ja rasvaiset kettanat erilleen ja laittanut linnuille tarjolle. Rautalankaverkkopussissa kuusen kylkeen. Koirat siihen juuri ja juuri ylettyivät ja saivatkin sen lopulta alas puun oksalta. Aika nopeasti saivat sitten sisällönkin pois ja herkut katosivat parempiin suihin. Oikeastaan joutivatkin, sillä tuollainen eväs saattaisi houkutella varislintuja paikalle.

Vaikka lintuja oli todella vähän, mahtui joukkoon tällä kertaa jotakin harvinaisempaakin. Ei kuitenkaan mitää eksoottisia tapauksia. Esim. kevätkauden ensimmäinen viherpeippo oli saapunut. Mutta sitten lisäksi eväiden pariin ilmestyi kaksi sellaista lajia, joita siinä ei ole koskaan vieraillut. Kun entiset tietokilpailut on kilpailtu, pistetäänpäs näistä lajeista pystyyn pieni arvausvisa. (johon paikalla olleet eivät tietenkään saa osallistua) Lisävinkkejä myöhemmin, jos näillä homma ei aukea.

1. laji: Siinä yhdistää sukunimensä kaksi suomalaismiestä, jotka ovat tuttuja meille kaikille. Jos vain omistaa radion ja television.

2. laji: Se alkaa toisella linnulla ja päättyy eräänlaiseen loppusijoituspaikkaan. Väliin mahtuu vielä komeasti huoltoasema.

Lintukirjasta tai muusta luettelosta selviää helpohkosti. Mutta laittakaapa ainakin aluksi aivonystyrät töihin!

Viikonloppu 25.2.2011 - 27.2.2011

Kulunut viikko oli vielä varsin kylmä. Maanantaina oli pakkasta 31 astetta. Loppuviikkoa kohden hieman hellitti ja torstaina oli mittarissa enää -21. Pakkasjakso on jo aika pitkä. Näin siitä uutisoitiin torstaina:

Perjantaina lauhtui sitten yhä ja mökille tullessani pakkasta oli vain 10 astetta. Lauhtumisen myötä tuuli oli yltynyt ja pyrytti lunta. Paikoin tie olikin aika tukkoinen. Aino oli tullut jo torstaina. Pekka kun tuli kämpän lämmitykseen, niin samalla Ainokin hyppäsi kyytiin. Niinpä pääsinkin sitten aloittamaan viikonlopun vieton lämpimässä kämpässä.

Niin, meinasi ihan unohtua... Tulomatkalla tullessani Sirkkakoskentielle, oli siina auto tien poskessa. Oli mennut kurvi hieman liian pitkäksi ja renkaat olivat turhan leveäksi auratulla tiellä joutuneet tyhjän päälle. No Tarjahan se siinä. Oli jo ehtinyt hälyttää Pekan apuun ja kelkka saapuikin samaten. Sen verran oli kuitenkin lujassa, että ei se kelkkavoimin irronnut, joten nykäisin auton tien päälle. Tiellä muuten saakin olla aika tarkkana. Kun aurauskeppejä ei ole, menee auraus herkästi hieman leveäksi ja aivan tien reunoja ei kannata ajella.

Lihat olivat saaneet olla suolakylvyssä melkein viikon ajan. Muistin ne ottaa kotoa matkaan ja ripustin ne kuivumaan ensi töikseni mökillä. Viime vuonna ostin valmiiksi suolattua lihaa. Ei tullut hyvää. Se oli aivan liian suolatonta. Nyt palasin omaan, hyväksi koettuun suolamäärään, joten saan luottavaisin mielin jäädä odottelemaan lihojen valmistumista.

Lauantaina aamusta pyrystä ei tietoakaan. Pakkasta 6 astetta. Tuuli tohisi puissa. Kiikuin (melko vaivalloisesti) leikkimökin katolle pudottelemaan sinne kasaantuneet lumet maahan. Eipähän sitä lunta tietenkään kovin paksulti siellä ollut, mutta kun katossa on huopapinta, on hyvä vähentää painoa. Itsestään se ei sieltä tule muutoin kuin sulamalla.

Käväisin sitten ajamassa ladut läpi. Hiihtäjiä riittikin tälle pyhälle reippaasti. Kun lähes joka mökillä oli porukkaa ja hiihtohaluisia piisasi. Ajoin sitten umpiseen ja kiertelin Veskun puupinot. En ole aivan varma, oliko niitä vielä jossakin lisää, mutta kai ne siinä olivat. Ja näin siis nyt ajettavissa.

Iltapäivällä en oikein tahtonut löytää mitään järkevää tekemistä. Kämpän katolle oli kertynyt lunta ja lähdin katolle. Tarkoituksena vain poistaa lumet kattotikkaiden kohdalta. Tikkaat kun pidättelevät lunta ja se ei siksi pääse putoamaan. Ainakaan ennen kunnon suojakelejä. Nyt oli pari astetta pakkasen puolella. Lumi oli kuivaa ja vain savupiipun alapuolella oli hieman jäätä kattopellissä. Niinpä lopulta valtaosa yläpuolen lappeesta tyhjeni lumista. Ylhäällä yritin työnnellä rannan puolen lunta liikkeelle. Lopulta sieltäkin putosi vastaava lätty alas pihapolulle. Noin neljäsosa jäi katolle, mutta en niitä saanut pudotettua. Turhan hankala homma. Olisin saattanut livetä itsekin alas, jos olisin poistunut kattotikkailta. Ja niiltä en millään ylettynyt.

Nyt sitten ei ollutkaan enää tekemisestä puutetta. On muuten aika hurjaa, kuinka kovaksi pehmeä, kuiva lumi muuttuu, kun se on pudonnut alas läjään muutamien metrien korkeudelta. Ennen ruokaa olin saanut alapihalle kohtalaisen leveän kulkuväylän. Hiki tuli ja selkää pakotti.

Syönnin päälle päätin hieman hellittää ennen lopullista rypistystä. Ja hakea saunaan vedet. Joku viikko oli aikaa siitä, kun olin hakenut vettä ja peittänyt avannon Finnfoam-levyllä ja lumella. Olin silloin laittanut levyn noin 15 senttiä vesipinnan yläpuolelle. Olin yllättynyt, kun levyä ei meinannutkaan löytyä. Kun lapioin lumet pois jäähän asti, pohotti levy jään läpi heikosti. Jäätä levyn päällä oli kymmenisen senttiä. Vesi oli siis noussut niinkin paljon ja jäätynyt levyn päällä. Menipä siinä aikansa, ennen kuin sain levyn hakattua irti jäästä. Ja tietenkin tuo oikea olkapää suuttui! Koiria oli tällä kertaa Tarralla enemmänkin ja välillä liikkuivat kaukanakin järvellä. Nyt katsoin, että taitavat pennut olla peräti Kuusisaaren rannassa asti. Jotakin siellä oli, mutta myöhemmin paljastui, että eivät ne ainakaan Tarralaisia koiria olleet.

Sain vedet saunaan ja laitoin tulet pesään. Jatkoin lumien kolaamista jonkun aikaa. Sitten alkoi olla jo hieman kiire muihin hommiin. Kolatessa alkoi täysi vatsakin tulla kipeäksi ja oli hyvä lopettaa. Sauna maistui ja toi hieman helpotusta särkevään kroppaan.

Seitsemän maissa aloimme siirtyä laavulle. Vähitellen sinne kertyi koko Tarran porukka. Keitimme kahvit ja nautimme muitakin antimia. Oli oikeastaan hieman juhlaan aihetta, paristakin syystä. Vaikka pakkasta ei ollut kahta astetta enempää, alkoi myöhemmin tulla yhdelle jos toiselle hieman vilu. Tuuli oli aika voimakas ja siksi siirryimmekin loppuillaksi sisätiloihin.

Sunnuntaina asteen verran pakkasen puolella. Ajoin jälleen ladut kuntoon. Hieman oli tuuli tuonut laduille lunta ja oli ne koiratkin paikoin tahertaneet ladun tunnistamattomaksi. Kun palasin mökille, oli sitten ne viimeisetkin lumet tulleet katolta alas. Työmaata siis riitti taas joksikin aikaa. Oli muuten lumi aika nokista. Nyt kun kyseessä oli ne savupiipun tyven lumet. Nyt sitten onkin lumityömaa aika hyvin hanskassa. Milloin tulee lisää ja kuinka runsaasti? Piisaisi oikeastaan minulle jo nyt!

Nyt on sellaisia elkeitä ilmassa, että lämpötila saattaa käväistä jopa plussan puolella. Mikäpäs siinä. Johan se alkaa kohta se maaliskuukin. Ensimmäinen kevätkuukausi.

Viikonloppu 18.2.2011 - 20.2.2011

Kylläpäs se nyt kävi niin, kuten ounastelinkin. Jäimme Tornioon viikonlopuksi! Koko viikon piteli kylmiä kelejä. Öisin pakkaslukemat olivat Nuuskakairassa lauhimmillaan -33 asteessa. Päivisin tietenkin lauhtui reippaasti. Lämpimimmillään olikin peräti noin -22 astetta. Joinakin päivinä kuitenkin -27. Loppuviikkoa kohden kelit muuttuivat vain suolaisemmiksi. Torstaina aamulukema Ylitornion Meltosjärvellä oli -38,2 astetta. Perjantainakin -37,5 astetta. Torniossa oli joitakin asteita lämpimämpää. Taisi olla perjantai-aamun -34,2 kylmin lukema kotosalla Torpin sääasemalla. Eihän nämä lukemat tietenkään vedä vertoja esim. Naruskan -41,8 asteen lukemalle, mutta kylmää silti oli. Loppuviikosta kylmä rintama laajeni etelää kohti. Paikoin sielläkin taisivat saada maistella talven koleutta.

Olen monesti tainnut mainita sellaisen tosiasian, että en pidä helteistä. Onneksemme viime kesän järkyttävät kelit eivät ulottuneet meille asti. Pakkasen kanssa niinkin pärjää. Kuitenkin tällaisilla keleillä ei ole miellyttävää lähteä lämmittämään kämppää todennäköisesti -30 asteen lukemista sisätiloissa. Kun ei ole pakko! Tunteja menisi muutama, ennen kuin olisi asumalämpö. Ja kun ei ole sitä sähköä, on auton kanssa aina hieman ongelmallista. Onko hieman selityksen makua? Ei kai!

Toinen asia, josta olen hieman kantanut huolta kovilla pakkasilla, on se ensimmäisen illan lämmitysoperaatio. Ajatelkaapa. Jos piippu, takka ja palomuuri ovat sydänjuuriaan myöten vaikkapa -20 asteen lämpötilassa, on tulien laittaminen tämän lämpöiseen massaan aikamoinen shokki. Lämpölaajenemista tapahtuu takuuvarmasti. Ja halkeamia syntyy. Mutta on aika todennäköistä, että kun sitä lämmittämistä on tässä vuosien mittaan tullut harrastettua, on halkeimet jo syntyneet. Eikä onneksi missään kohdassa näytä pahalta. Samat pienet raot ovat olleet jo kauan. Tuskin tilanne pahemmaksi enää muuttuu. Takkakin on palovillalla eristetty irti piipusta ja palomuurista, joten vakavia vaurioita ei pääse syntymään sitä lämmitettäessä.

On mielenkiintoista tuon lumen käyttäytyminen pakkasillakin. Se nimittäin vähenee hiljalleen. Osa johtuu painumisesta. Vähitellen lumi tiivistyy oman painonsa alla ja hangen pinta laskee. Mökillä pudotusta on tullut 48 sentistä 40 senttiin. Aika paljon noin prosentteina ajatellen. Kun olen joutunut lapioiman hankea pohjia myöten, löytyy alimmaisista kerroksista aika tiivistä lunta. Lumi myöskin sulaa, vaikka on kovat pakkaset. Niinkuin jääkin erioaisissa rakenteissa. Kuivavathan ne pyykitkin pakkasessa. Ja Torniossa takapihalla terassin pinta. Siihen tallaantui ohut kerros lunta yhden räntäsateen aikana. Se on nyt puhtaalla puupinnalla. Jääkerros on kadonnut, vaikka siihen ei edes pääse vielä aurinko vaikuttamaan.

Vai on siellä etelämmässä alkaneet lintujen eväät kulumaan. Ja muutakin aktiivisuutta ilmentynyt. Täällä eivät vielä tinttien titityyt raikaa. Mutta ei varmaan sitä täälläkään tarvitse kauaa odotella. Pikkulinnuilla kuitenkin pesintä alkaa vasta hyönteisten tultua, joten valmistautumistahan se maalis-huhtikuun vireys on. Isot linnuthan pesivät jo varhain. Mutta taitavatkin syöttää poikasilleen aivan muuta kuin ötököitä. Pienistä linnuista lienee ainoita poikkeuksia näillä leveysasteilla ne käpylinnut. Muistaakseni aloittavat pesinnän jo näiltä vuosin.

Niin, olisihan se ollut mukava olla mökilläkin. Olisi tainnut helpommalla päästä. Lauantaina Aino paistoi pakkaseen munkkeja. Puolilta päivin kööki vapautui ja siirryin vuorostani sinne hommiin. Alkuun leikoin useamman kilon paistin sopiviksi annospaloiksi ja laitoin kylmään suolaantumaan. Ensi viikonloppuna on sitten tarkoitus laittaa lihat roikkumaan mökillä häkkiin, joka onkin valmiina paikallaan. Sitten jauhoin myllyllä kalaa ja tein pari pellillistä kalapihvejä. Lopuksi pyöräytin 6 kalakukkoa ja 2 lanttukukkoa. Sellaisia pieniä, mutta aikaa tuhraantui niin, että homma valmistui vasta iltakahdeksalta. Täytyy tosiaan sanoa, että jopa puumetsässä olisi ollut todennäköisesti helpompaa. Tuo selkä kun on pahimmillaan tuollaisissa hommissa. Seisaallaan olo ja käsillä jotakin puuhaa, siinä se meikäläisen pahin homma. Puumetsässä saisi monipuolisempaa liikuntaa ja siksi se on helpompaa.

Sain myöskin tehtyä lopulliset piirrokset ja menekkilaskelmat 2-projektin 3-vaiheeseen. Heti alkukesästä olisi tarkoitus alkaa muuraamaan. Ja jatkoksi sitten se nelosvaihe. Siihen pitää vielä keväthankien aikaan hakea jonkun verran maastosta puutavaraa. Suoraa ja ohutta.

Mielessä olisi useampikin uusi projekti. On se vain. Lienee kuitenkin eduksi, että nämä mietteet ovat esillä nyt. Kun niillä ei ole hoppua, koska asioita on kesken ja valmiiksi suunniteltuina ja osin aloitettuinakin. Kun aikaa kuluu, tulee joskus välillä se järkikin päähän ja suunnitelmat jäävät unholaan. Joskus käy tietenkin niinkin, että suunnitelmat jalostuvat aivan kuin itsestään ja vahingossa. Itse asiassa näin tapahtuu aika usein. Joten on hyvä, jos on aikaa mietiskellä ja uusilla projekteilla ei ole kiirettä.

Viikonloppuna oli jo aivan pahimmat pakkaset ohi. Öisin 20-25 astetta pakkasta, päivällä runsaat 15. Etelä- ja Itä-Suomessa selvästi kylmempää. Saapi nähdä, millainen on lopputalvi ja kevät. Jatkuuko pakkastalvi vai alkaisiko vähitellen jo lämpenemään? Tuleeko vielä lisää lunta? Viime vuonna maaliskuulla lunta tuli aika reippaasti. Ja aivan loppuluulla oli vielä 30 asteen yöpakkasia.

Sääennusteiden mukaan ensi viikon loppupuolella päivälämmöt nousevat jo miinus viidentoista asteen lauhemmalle puolelle eikä öisinkään olisi enää edes parin kympin pakkasia. Jos näin on, saatamme mennä mökille. Jos kuitenkin nämä kovat pakkaset jatkuvat, voi lämmin kämppä Torniossa viedä voiton. Ai niin. Pitäähän ne lihat ainakin viedä roikkumaan. Jos ei muuta, niin päiväseltään.

Viikonloppu 11.2.2011 - 13.2.2011

Kulunut viikko alkoi pakkaskelissä. Maanantaina aamulla mittari takapihan ikkunan pielessä näytti -24,7 astetta. Mutta sitten tiistaina aamulla lukema oli ainoastaan -3,7 astetta. Ja päivällä todella hieno paiste ja aivan keväinen tunne. Sitten pakastui taas. Meltosjärven mittari näytti perjantaina aamuyöstä karvan verran vaille -35 astetta. Ennusteen mukaan perjantain aikana lauhtuisi 12-13 pakkasasteeseen ja lauantaiksi luvassa noin viisitoista pakkasastetta. Ja sitten sunnuntaiksi luvassa selvä pakastuminen. Iltapäivällä perjantaina lauhtuikin reippaasti ja mökille lähdimme -13 asteen kelissä.

Puomi kiinni. Eli aika rauhallinen viikonloppu tulossa. Loppumatkalla pistin Ainon jalkamieheksi. Lumi kun on taivuttanut koivun saikarat tielle. En halunnut lumikuormaa lämpimään tuulilasiin ja Aino sen verran nyki oksista, että lumet putosivat tielle. Niskaan ei osunut, sen verran varovainen oli. Nuo saikarat pitäisi parin-kolmen metrin etäisyydeltä tiestä poistaa kokonaan. Mutta ei tekisi mieli mennä toisten tonteille huseeraamaan sahan kanssa. Vaikka tuskin sitä kukaan pahana pitäisi.

Mökillä pakkasta kahdentoista asteen verran. Ei ollut luonnollisesti mikään iso uutinen se, että sisämittarissa oli lukema -20 astetta. Viikko sitten lähtiessämme kotimatkalle, sateli jonkun verran lunta. Sen jälkeen pyryt olivat pysytelleet muualla ja uutta lunta olikin ainoastaan kolmisen senttiä. Joten puhaltelin vain polkuja sen verran, että irtolumi ei tarttuisi kenkiin ulkona käydessä. Pihalla poron jälkiä. Ja jätöksiä. Porot olivat kaivaneet lumeen kuoppia ja etsineet syötävää. Aika turhaa puuhaa. Jäniksetkin tahertaneet pihalla, varsinkin lintulautojen luona. Auringonkukan siemenet näyttävät kelpaavan niillekin.

Mökin lämmittäminen sujui alkuun hyvin. Tunnin ja 20 minuutin aikana lämpö oli noussut 23 astetta. Mutta lämpöä siis vasta + 3 astetta. Ulkona lauhtunut lisää ja pakkasta vain 9 astetta. Aika kova tuuli pohjoisesta humisutti puita ja pudotteli rantapuista lunta oksilta. Laitoin takkaankin sitten tulet ja aloimme jotakin touhutaksemme kortille. Kohmeisin sormin. Takan sytyttäminen noinkin kylmässä aiheutti sen, että lämpö ei enää kovin nopeasti noussutkaan. Mutta ei sitä taas toisaalta voinut kovin myöhäiseksikään jättää. Ei silloin olisi ehtinyt kunnolla imemään itseensä lämpöä ja kaminassa olisi pitänyt ylläpitää tulia jatkuvasti.

Viikko sitten lähtiessämme laitoin viinipullon kaappiin. En laiskuuttani viitsinyt viedä sitä kellariin. 15 prosenttisena se ei kuitenkaan jäätyisi. Mutta erehdyin pahasti. Jäässä oli ja pullo hajalla. En ollut osannut odottaa aivan näin kovia sisäpakkasia. Onni onnettomuudessa oli se, että hoksimme tapahtuneen ajoissa ja isommalta siivoukselta vältyttiin.

Kuu oli puolikas. Mutta kun ilma oli kirkas ja puut yhä osittain lumen peitossa, oli ilta todella hieno. Ulkovaloja ei tarvittu. Täysikuu olisikin sitten jo varmaan häikäissyt.

Lauantaiksi tuuli asettui. Aamusella pakkasta 17 astetta. Selkeää. Olin unohtanut viikolla ostamani linnun läskit kotiin pakastimeen. Mutta näköjään siitä ei isompaa vahinkoa ollut. Nimittäin linnut olivat kovin vähissä ja ruuan menekki viikolla ollut varsin heikkoa. Pari käpytikkaa hakkasi talitankoja ja talitiaiset pörräsivät mikä minkin evään kimpussa. Yksi sinitiainenkin joukossa. Mutta omituista oli se, että hömötiaiset olivat kadonneet. Yleensä ne ovat jopa enemmistönä, mutta nyt ei yhtäkään! Koko viikonloppuna.

Kun paikallisradiota ei enää lauantaina ole, sääennusteet piti kuunnella valtakunnan radiosta. Ja siellähän pohjoinen Suomi on laaja käsite ja ennusteet sen mukaisia. Mutta siihen oli tyydyttävä. Kun mittarissa kuitenkin oli noinkin paljon lukemaa, pukeuduin varsin lämpimästi ja höyläsin ladut priimakuntoon. Verkkomiehillä saalista oli lukumääräisesti paljonkin, mutta isolla osalla kaloista oli väärän väriset silmät. Juopasimme kahvit, ennen kuin kalamiehet poistuivat Tarralta. Olin jälleen viikolla leiponut kalakukkoa. Ja tälläkin kertaa jälleen täysin hatusta temmatulla tyylillä. Täytyy sanoa, että jälleen olin myöskin onnistunut.

Kahvin jälkeen Aino alkoi suihkia latuja pitkin. Minä otin ja tankkasin sahan. Ensin kaivoin jänishaavat hangen päälle näkösälle. Kaadoin sitten siihen pienehkön haavan lisukkeeksi. Purtavaa ristiturvalle piisaa nyt ja on lumisadevaraakin. Jatkoin siitä sitten viime lauantaina tekemälleni uralle. Muutamia tiukkoja mutkia oioin. Kapeita portteja väljensin. Puoli reellistä kertyi polttopuitakin. Ura kulkee ns. joutomaan poikki ja siellä puusto on vaivaista. Aurinko paistoi kirkkaasti, mutta ei maahan asti. Lumisia latvuksia on kuitenkin niin paljon ja aurinko melko matalalla, joten paiste jäi latvustoon. Mutta vaatteistus oli sen verran runsas, että lämmin tuli. Välillä istahdin kelkan päälle pössäköimään ja höyry punoi taivaalle hikisistä vaatteista. Kyllä elämä on ihanaa!

Kelkan ääni kuului jostakin. Uskoin, että ääni ei tule Tarraa kauempaa. Kun tulin hommistani puukuorman kanssa mökille, sainkin havaita Jaanan tulleen Waltsun kanssa. Olivat käymässä päiväseltään ja kelkka sai kyytiä.

Kahvitauon jälkeen siirsin puut reestä pinoon entisten seuraksi pressun alle. Latukoneella tein sitten vielä jäljen uudelle uralle. Käväisin vaihteeksi laavulla tekemässä lumityöt. Ei sitä lunta ollut kovinkaan paljoa, mutta jotain pitää yrittää koko ajan puuhata. Kesällä Jarmo ja Eemeli olivat tehneet jonkun pinon. Ajoin kelkalla pinojen laitoja hipoen jäljen. Ne pinot olisivatkin nyt ajettavissa. Toisessa naapurissa piipun sadehattu on lumen painosta rösähtänyt. Olisi korjauksen paikka. Saattaa olla veto aika vähäistä, ellei hoksi käydä katolla ennen tulien sytyttämisiä.

Käväisin pyörähtämässä Arin polttopuulanssilla. Kylläpä siellä oli hirmuisesti jäniksen jälkiä. Kun viikkoon ei ole satanut lunta, ei välttämättä niitä jäniksiä ole runsaasti. Kyllä yksikin jänis ehtii tahertamaan melkoisen tantereen viikossa.

Ruuan (makoisan) jälkeen ei enää ulkohommiin ollut asiaa. Kuutamourakoita kun en harrasta. Siinä korttia hakatessamme ja trivialin salaisuuksia kysellessämme ilmoitin Ainolle, että olenpahan viikolla tehnyt hankinnan. Ei se rouvani sitä pahana pitänyt. Kyseessä on muuan soittopeli. Vaikka olen mielestäni jonkun verran musikaalinen, en koskaan ole opetellut noita soittohommia. Aivan harmittaa. Minulla on kuitenkin näppituntuma, että nyt hankkimaani peliä on minun mahdollista oppia jollain tasolla soittamaan. (Kazoon lisäksi). Aika näyttää. Jaksanko ryhtyä opettelemaan vai jääkö peli aikanaan Tiinalle perinnöksi käyttämättömänä?

Lauantaina lauhimmillaan -15 astetta. Kun pakkaset ovat olleet kovia, on paikoin järvellä tapahtunut jotakin positiivista. Nimittäin jään päällä oleva vesi on jäätynyt sentin jäähän. Päällä lunta 15 senttiä. Paikoin tätä jäätä ei ole ja tilanne siis yhä varsin paha. Mutta kun kovat pakkaset jatkuvat, voi tilanne parantua jopa hyväksi asti. Kun ajoin verkkonaruilla mutkan, vanha jälki kantoi tietenkin hyvin. Uskaltaisi vain ajella laajemminkin.

Radiosta uusintana Rock-klassikot. Olipa mukavaa kuunneltavaa perinteisen jääkiekkokierroksen sijasta! Aikanaan en lähetystä voinutkaan kuunnella, joten uusinta oli todella mieluisa yllätys. Kun kysymyksessä oli yleisöäänestyksen muokkaama lista, oli joukossa tietenkin kappaleita, joita ei mielestäni oikeastaan rock-musiikiksi voinut sanoa. Mutta sama sille. Parikymmentä hienoa kappaletta 60-luvulta alkaen. Hienoimpana minun mielestäni esitys, joka löytyy albumilta, jonka nimi muuten sattumalta on Aino. Täytyy vielä mainita, että ko. ohjelman jälkeen taiteellinen taso radiossa laski totaalisesti. Alkoi nimittäin Suomen euroviisuehdokkaiden esittely ja valinta.

Jo illan aikana alkoivat kelit viilentymään. Ilta-yhdeltätoista pakkasta oli 25 pykälää. Aamulla olikin jo kolmosella alkava lukema. Turhan kylmää! Auto kuitenkin käynnistyi hereästi. Jotakin tässä on opittu ja toimittu viisaammin. Kelkka sitten olikin hieman oma lukunsa. Akku ei kauaa jaksanut pyörittää konetta. Pyöritti kuitenkin sen verran, että koneen sai narusta nykien aika helposti tulille. Tela oli aika jumissa mutta lopulta sekin nöyrtyi. On sinänsä hieman huono juttu, että valokatkaisijassa on vain asennot, jotka vaihtavat lyhyiltä pitkille ja tietenkin päin vastoin. Off-asentoa ei siis ollenkaan. Nyt on kuitenkin homma niin, että lyhyiden valojen kohdalla on pelkkä off! Hehkut nimittäin paloivat saatuani kelkan käyntiin. Eivät pakkasessa shokkia kestäneet. Hieman harmittaa, kun tietää, millainen operaatio on odotettavissa noiden lamppujen vaihdon kohdalla. Tulisi edes lauha keli, jotta voisi ruveta yrittämään.

Kun pakkaslukemat olivat tuollaiset, päätimme lähteä kohti Torniota hyvissä ajoin. Vaikka ilma olin aurinkoinen, eivät ulkoharrasteet houkutelleet. Käväisin kuitenkin heti aamusta lapioimassa lupaukseni mukaisesti verkkoavannoille lunta suojaksi. Jään vahvuutta en tutkaillut, mutta eiköhän lumi nyt ainakin hieman anna suojaa lisäjäätymiseltä.

Kotimatkalle lähdettiin jo kymmenen aikoihin. Haukkavaaran laidassa auton mittarissa oli lukema -34,5 astetta. Kymmenkunta astetta sitten matkan aikana "lämpeni". Auton mittari näyttää hieman liian kylmää. Mutta jotakin osviittaa se antaa.

Kylmää on nyt luvattu jatkossakin. Ennusteen mukaan päivälämmöt seuraavan viikon aikana ja viikonlopun ylikin pysyvät 20 pakkasasteen pahemmalla puolella ja öisin on kymmenkunta astetta kylmenpää. Ja enemmänkin. Viime vuonna talven kylmin viikonloppu muuten sattui juuri samoihin aikoihin. Tällä hetkellä näyttää liki satavarmalta, ettemme viikon päästä mökille mene. Raja se on jossakin. Vaikkaa mistäpä sen tietää. Yllätyksiä on tapahtunut ennenkin.

Viikonloppu 4.2.2011 - 6.2.2011

Laitetaanpas tähän alkuun pieni kannanotto. Täällä Perämeren pohjukassa tehtiin selvitys, että jokohan tästä puolenkymmentä kuntaa liittyisi yhteen. Päättäjät kuitenkin hylkäsivät esityksen. Vain Kemi olisi ollut valmis liitokseen. Kyllä täytyy sanoa, että aika nolosti kävi. Ei ollut päättäjillä valmiutta kehittää aluetta. Nähtiin vain ja ainoastaan oma nenä ja kauaskantoisista ja järkevistä ajatuksista ei tietoakaan. Tulossa on kunnallisvaalit. Miettikääpä hyvät ihmiset ketä jatkossa äänestätte. Kyllä olisi jo aika vaihtaa noita vallan kahvassa roikkuvia. Itse muuten äänestin viimeksi sellaista ehdokasta, joka oli yhdistymisen kannalla.

Neljä viikkoa sitten kehuin raskaita autoja (kuskeja), kun päästivät ohi eivätkä olleet tien tukkona. Nyt sitten vaihteeksi yksi rekka piti huolen siitä, että taakse alkoi kertymään autoja pieneksi jonoksi asti. Rekka joutui ajoittain hiljentämään vauhdin minimiin vastaantulijoiden vuoksi, mutta edes näissä tilanteissa se ei päästänyt takana kärkkyvää letkaa ohi, vaan pysytteli mieluummin jonon ykkösenä. Onneksi rekka kääntyi Sihtuunassa Tervolan suuntaan ja tulppa poistui tieltä.

Sihtuunan jälkeen alkoi matka taas joutua. Alposjärven rannalla valo kajasti eräässä mökissä. Siinä, missä lähes aina ennenkin. Muitakin mökkiaktivisteja! Puomi oli lukossa ja arvelimme, ettei muita varmaan tule tänä viikonloppuna Tarralle. Linko oli jälleen käynyt ja tie oli kuin tiaisen pää. Pakkasta 11 astetta, sisällä 8. Aika lauhaa kun on ollut. Pihapoluilla oli vain vähän uutta lunta. Ehkä 6-7 senttiä. Niitä kolatessani saapui Jaanankin porukka mökilleen.

Lauantaina pakkasta 14 astetta. Koko päivän pysytteli noissa lukemissa. Koko päivän myöskin sateli hiljakseen lunta. Tuuli kävi suoraan järveltä ja terassia sai harjata lumesta yhtenään. Lähdin kelkalla metsän umpiseen tavoitteena tehdä ura laavulta isolle ladolle. Itse asiassa lato ei ole enää vuosikymmeniin ollut siellä, mutta paikkana se on tällä nimellä yhä. Matkalla jouduin yhdessä kohdassa heiluttelemaan lapiota sen verran, että ojan ylitys olisi helpompaa. Lunta alkaakin olla jo niin paljon, että tientekomateriaalia löytyy aika helposti. Sain reitin aikaiseksi ja ajelin sitä pitkin pari kertaa. Siitä tuli paikoin melko ahdas ja mutkainen, mutta sitäkin mielenkiintoisampi. Kävin vielä yhden reissun ja sahasin muutamat saikarat pois häiritsemästä. Voi olla syytä vielä käydä oikein moottorisahan kanssa kaatamassa muutama paksumpikin. Kun olisi päästävä tuo pätkä sitten läpi myös latukoneen kanssa ja eihän se välttämättä taivu noissa kaikkein tiukimmissa mutkissa.

Laitoin uutukaisen vetoaisan rekeen. Nyt reki asettuu vaakasuoraan ja tuossa asennossa rangat ja vesisaavit kulkevat paremmin kyydillä. Tekaisin laavulla lumityöt. Siellä olikin lunta noin 15 senttiä, kun viikko sitten en tainnut siellä asioida ollenkaan. Lumipeiton vahvuus ei vielä aivan puolta metriä ole, mutta paikoin sekin on liikaa. Otinkin tehtäväkseni pudottaa puuvajan ja varaston yläpuolen lappeilta lumia vähemmäksi. Jossakin vaiheessa kuitenkin käy niin, että kelit menevät plussalle ja noilta lappeilta lumet putoavat varsin ei-toivottuihin paikkoihin. Nyt lumi on lisäksi niin kevyttä, että hommaa ei voinut raskaaksi moittia. Toista olisi märän lumen kanssa. Ja jos vielä kaiken lisäksi ehtii jäätymään, voi hiki virrata ja olkapäille käy kuitenkin väärin siinä puuhassa.

Jatkoin ulkohommissa viiteen asti. Sitten alkoi tulla jo niin hämärää, että oli parasta lopetella. Päivässä kuitenkin alkaa olla jo varsin mukavasti pituutta. Seisemän tuntia. Ja siihen vielä tunnin hämärät molemmissa päissä. Eli kyllä nyt jo ilman apuvaloja pystyy urakoimaan ulkohommissa ihan itsensä kipeäksi asti, jos vain kehtaa. Ja keliä piisaa.

Järvi on pahoin vesillä. Ja jatkuva pakkaskeli ja lumentulo pahentavat asiaa koko ajan. Nyt olisi poikaa kunnon vesisade. Ja sen päälle sitten ne pakkaset. Ajoin hieman kelkalla vanhoja jälkiä pitkin. Lipsahdin vahingossa sivuun ja meinasi tulla ongelmia. Onneksi vauhti ei tyssännyt. Pitäisikin Jarin ajaa kelkallaan jälkiä sinne sun tänne. Jarin kelkka kun taitaa olla melkoinen vesikelkka. Karillakin taisi olla omat riemuhetkensä verkoilla. Karihan voisi hieman kommentoida tuolla vieraskirjassa seikkailujaan.

Hirvenlihakeitto oli muhinut todella maukkaaksi. Olisi tehnyt mieli syödä enemmänkin, mutta nuo heikot jalat eivät kanna. Illemmalla Junior-Pursuitin lomassa kalakukkoa. Tekaisin torstaina jostakin mielijohteesta muutamia pikkukukkosia. Hieman poikkeavalla menetelmällä ja myös poikkeavan mallisia. Täytyy myöntää, että kokeilu oli varsin onnistunut. Ja näin ollen jatkoa seuraa. Sain siinä illan päälle sitten yllätyslahjuksenkin. En sitä ollut mielestäni mitenkään ansainnut, mutta tällä kertaa antaja oli näin ajatellut. Kiitän ja kumarran.

Sunnuntaina pakkasta 17 - 18 astetta. Ja lunta taivaalta. Viikonlopun ajan oli koko ajan hieman sadellut, mutta ei sitä kertynyt kuin kymmenisen senttiä. Ja jos olen aikaisemmin sanonut lumen olevan hötyä, niin mitähän se nyt oli? Aikamoista pumpulipuuteria. Joten sitä kolatessa ei ollut kuin kävelemisen vaiva. Kolallinen ei painanut käytännössä mitään. Varsin laajasti sitten kolasinkin paikat puhtaiksi.

Käväistiin avustamassa sängyn nostossa yläkertaan. Eihän se paljoa painanut, mutta kookkaana sitä oli hankala yksin nostella. Yksi jalka oli hukassa, mutta Jaana taisi alkaa veistämään puujalkaa.

Kuten olin hieman ounastellutkin, alkoivat jänishaavat kelpaamaan, kun sitä yhtä haapapinoa ei enää metsässä ole. Lumi vain tahtoo peittää kaadetut puut, vaikka olen ne yrittänyt nostaa irti maasta. Taasen niitä nostelin ja kolistelin. Pitänee kaataa piakkoin joku haapa lisää samaan läjään. Kun jäävät entisten päälle, pysyvät kauemmin jänisten nakerreltavissa.

Pakkasesta huolimatta Aino aikoi hiihdellä. Joten umpeen mennyt latu oli avattava. Kiersin sitten vielä ennen kotimatkaa ilman latuhöylää muut reitit. Kun pöhelikössä on lunta oksilla ja monesti saikarat kaarelle painuneita, on Siperia opettanut pitämään hupun päässä. Joka reissulla näillä keleillä olisi muutoin lunta niskassa. Kotimatkalla Torniota lähestyessämme puut olivat paljaampia. Tuuli oli siivonnut ainakin aukeiden laidalta puut lumettomiksi. Torniossa lumityöt olivat aika vähäiset.

Pääsiäinen on tänä vuonna varsin myöhään. Viikko ennen Wappua. Joten kelit voivat olla jo melko keväiset. Pääsiäisenä on ollut tapana kerätä arpajaisilla rahat tien auraukseen. Tällä kertaa ei vanhaa pohjakassaa ole, joten joudumme keräämään arpajaispalkinnot omin voimin. Nyt on siis aika jo alkaa palkintojen haaliminen. Tietenkin voimme vain kerätä rahat laskua varten. Näin on tehtäväkin, ellei arpajaispalkintoja kerry. Arpajaisia ei järjestetä, ellei palkintoja ole! Niin yksinkertaista se on.

Äksön Äijä on vaihteeksi ollut pitkään hiljaa. Mutta nyt se aivan otti ja kehui minua. Kun olen ollut niin maltillinen. Vaikka hänenkin mielestä olisi aihetta hieman terävämpään otteeseen. Mene ja tiedä. Ollaanpa kuitenkin ainakin toistaiseksi tällä linjalla.

Viikonloppu 28.1.2011 - 30.1.2011

Sain viikolla purettua melko tarkoin töissä kertyneen ruuhkan. Nyt on tilanne onneksi siis normaali ja työperäinen stressi lienee poissa. Jos sitä nyt sitten oli ollutkaan.

Viikolla olemme kuunnelleet ja katselleet uutisia lumitilanteen aiheuttamista sähkökatkoista. On se vain aika hurjaa, että ihmisiä joudutaan jopa evakuoimaan, kun sähköt saattavat olla poikki kauankin. Maakaapelit ovat kalliita rakentaa ja eivät nekään ongelmattomia ole. Pitäisi kai leventää ne linjat kymmeniä metrejä leveiksi, että puut eivät katkoisi johtoja. Täällä pohjoisessa puut ovat lyhyitä ja katkokset harvinaisia. Ja mökillähän sähköhuolia ei ole muutenkaan.

Toisenlaisia uutisia on kantautunut muutamasta Afrikan maasta. Saapi nähdä, mitä niistä valmistuu. On vain hieman huolestuttavaa, kun levottomuudet leviävät maasta toiseen. Tuskin kuitenkaan tänne Pohjolaan. On täällä sen verran koleaa, että eivät taitaisi banderollit pysyä kintaissa.

Perjantaina Torniossa ilma lämpeni asteen verran plussalle. Kuurat sulivat puiden oksilta. Ylitornion Meltosjärvi näytti kuitenkin pientä pakkasta koko päivän. Kun lähdimme perjantaina Torniosta mökkiä kohti, alkoivat puut matkan edetessä olla yhä lumisempia ja kuuraisempia.

Tarrantien puomi oli auki ja tuoreita auton jälkiä tiellä. Linko oli viikolla pyyhkinyt tuumaisen lumikerroksen tieltä. Mökillä en alkanut sen kummempiin lumitöihin. Kunhan vain hieman poluilta työntelin valkoista hötyä vähemmäksi. Ulkosalla -5 astetta. Sisällä kuitenkin -10, sillä viikolla pakkasta oli ollut liki 30 astetta. Lauhtumisen seurauksena ikkunat kuurassa. Kun kannoin kamppeita autosta, ilmestyi Viivikin paikalle. Eipähän himoinnut sekään sisään, kun ulkona oli lämpimämpää.

Ajelin kelkalla ladut ja kiersin puureitinkin. Ilta kului normaalitouhuissa. Tällä kertaa porukkaa oli parillakin mökillä meidän lisäksemme. Timo kertoi, että Nikokin on sitten viimein käynyt piikillä. Kyllähän se huonossa kunnossa olikin. Ja vanha. Ei koskaan täysin parantunut poron potkaisusta. Ja ei se Roopen antama kurituskaan tilannetta parantanut.

Kun tuo yllä mainittu asia on tavallaan murheellinen, on syytä tähän väliin laittaa pieni kevennys. Vitsi on vanha, mutta olkoon:

Lauantaille oli luvattu lumisadetta ja heikkoa pakkasta. Aamusella pakkasta 7 astetta. Mutta yhä poutaa. Kymmenen aikaan lähdin ajelemaan viimeisiä puupinoja mökille. Ennen puolta päivää alkoi heikko lumisade. Myöhemmin sade sakeni. Pakkanen oli päivällä viiden asteen kieppeillä. Vaatteet tietenkin tuppasivat kastumaan. Kylmempää olisi saanut olla. Mutta näin tällä kertaa. Takki ja housut eivät kuitenkaan kastuneet läpi, mutta kintaita oli pari kertaa vaihdettava.

Yhden jälkeen iltapäivällä kuppi teetä ja pari voileipää. Kauimmaiset pinot olivat ajettu mökille ja yksi pino jäljellä Saajossa. Olin siihen pinoon laittanut haavat alimmiksi, jotta jänikset niin halutessaan voisivat hyödyntää niitä. Ne olivatkin varsin kiitettävästi näin toimineet. Nyt nuo haavat ovat pinon päällimmäisinä ja jänisten ulottumattomissa. Ainakin normikokoisten. Jokohan alkavat varsinaiset jänishaavat vähitellen kelpaamaan?

Puoli kolmelta kaikki puut ajettu ja pinot pihalla peittojen alla suojassa. Ja hyvä mieli meikäläisellä. Voi olla, että kaadan muutaman koivun vielä kevään mittaan, koska ei niitä puita niin kovin runsaasti kertynyt. Hankien aikaan se olisi mukava tehdä. Nyt lumi tarttuu kötälleen kaadettuihin puihin ja homma on suivaisaa. Pekkakin sen taisi todeta. Kun Mäkipirtillä pörräsi moottorisaha, vietti Viivi paljon aikaa meillä. Ainon matkassa kulki hiihtokaverinakin.

Kuten tavallista, mökille muodostuneessa puupinossa paksuimmat pöllit piti nostella aika korkealle. Omaan mittaani verrattuna. Ei siinä mitään, kyllä ne sinne menivät, jopa aika helposti. Mutta mistä johtunee se, että usein puita nostellessani hauiksesta katkeaa joku hiussuoni? Viimeksi katkesi oikeasta, nyt vasemmasta. Kyseessä on aina hyvin pieni suoni, sillä mustelma on harvoin neliösenttiä isompi. Kyse lienee hyvin vähäisestä voimien käytöstä normaaliolosuhteissa. Ja sitten kun joutuu punnertamaan tosissaan, näitä vääjäämättä sattuu.

Hain vielä valoisan aikaan saunavedet. Tein nyt hieman suuremman avannon ja saatuani vedet saaveihin peitin sen huolella. Voi olla, että avanto pysyy melko hyvin auki, kun se on nyt aika hyvin suojattu. Illalla lumisadekin lopulta loppui. En kuitenkaan saunan päälle viitsinyt alkaa lumitöihin. Tuuli voimistui aika lailla ja pudotteli puista lumia. Pelattiin muutama peli, Pekka kolmantena pelurina.

Sunnuntaina poutaa ja pakkasta 16 astetta. Tein lumityöt. Lunta oli lauantaina tullut ehkä vajaat 10 senttiä. Aino ei pakkasen vuoksi aluksi aikonut lähteä hiihtämään, mutta lähti kuitenkin lopulta lykkimään, kun olin ensin avannut ladun. Nyt kertyi normaali kierrosmäärä, kun eilen puolestaan taisi tulla eniten kierroksia, ainakin tälle talvelle.

Käväisin ajamassa mutkan verkkokepeillä. Lunta on jo kohtalaisesti ja jäällä paikoin reippaasti vettä. Niinpä en juurikaan reissussa hidastellut. Nahkasaappaissa ei olisi ollut hauskaa juuttua soseeseen. Kylmä vinkka pisteli naamassa. Olisi saanut olla jotakin pärstän suojana. Olin ostanut muutaman lamppuöljytuikun viikolla. Vasta nyt laitoin niihin polttoainetta. Pitääpä seuraavalla käynnillä kokeilla, antavatko valoa ja kuinka paljon.

Ennen kotimatkaa käväisin puomilla. Lapioin painon alta sinne kovettuneen lumipaakun. Tuon puomin tai ainakin vähintään sen painon uusimisen saisi joku ottaa tehtäväkseen. Kääntöpuomi olisi ehkä paras vaihtoehto, mutta kunnon painon virittäminenkin olisi hyvä homma.

Kotimatkalla näimme metson. Olipa se mahtava näky valkoisella hangella. Keli oli todella kirkas. Tälle talvelle hienoin paiste. Mutta kun irtolumi pölisi varsinkin raskaiden ajoneuvojen liikuttelemana, oli näkyväisyys välillä aika heikko. Torniossa lunta oli tullut runsaat 15 senttiä. Onneksi lumitöitä vaativa alue on pieni, joten ei siinä hommassa kauaa nokka tuhissut. Vaikka Tornion virallinen lumilukema on vain 48 senttiä, hakkaa se Ylitornion lukeman 12 sentillä. Eli ei sitä lunta vielä kovin runsaasti ole.

Tulevalle viikolle pitäisi ennusteiden mukaisesti sattua aika lauhoja ilmoja. Ja sitten viikonlopuksi pakastuisi. Toivon mukaan ennuste viikonlopun pakkasista muuttuu samaan suuntaan, kuin tämän kirjoitteluni aikana on tapahtunut. Ennuste on nimittäin lieventynyt kymmenisen astetta. Vieläkin tarjotaan -18 astetta, eli saisi vielä siitä lämmetä.

Tuo kysymykseni sai viime maanantaina ratkaisun. Olipa jännää, että MTV3 oli sunnuntaiksi ottanut ohjelmistoonsa tunnin dokumentin aiheesta. Olivat kai siellä toimittajat huolissaan, kun kukaan ei keksi vastausta!

Tuo kuva-arvoitus on yhä ratkaisematta. Siitäkin muuten oli maininta eräässä mediassa, mutta vasta lopputuotteen osalta. Sehän on jo selvää, että kyseessä on prototyyppi "Herra Rouskeelle". Ei rouskulle. Tuo prototyyppi on valmistettu kaukana Suomesta. Vuosi on noin 1980. (+/- pari vuotta). ps. Herra Rouske on täsmävinkki.

Viikonloppu 21.1.2011 - 23.1.2011

Viime kesänähän kotosalla Torniossa oli katu auki. Pihaakin tongittiin sähköjen saamiseksi lämpötolpille ja pihavaloihin. Pari viikkoa sitten routa katkoi tv-kaapelin. En tiedä, oliko jotakin kesällä tehty väärin tai peräti jotain jätetty tekemättä. Kaapeli korjattiin nyt vetämällä se ilmojen halki kadun toiselta puolelta. Siellä kun oli lähin kaappi. Talviaikaan eivät ryhtyneet kaivuuhommiin. Olin silloin huolissani siitä, että kai tuon kaapelin joku kone katkoo, kun on niin matalalla siinä kaapin kohdalla. Tai sitten katolla lapsukaiset sen saavat poikki. Kun kielloista huolimatta siellä joskun touhuavat. Viikko sitten sunnuntai-iltana sateli reippaammin lunta. Aamulla lumikoneet pörräsivät. Ja niinpä sitten kävi, kuten olin pelännytkin. Kone katkoi kaapelin. Nyt kuitenkin korjausmiehet laittoivat keltaisia muoviretaleita kaapeliin merkiksi. Toivottavasti nyt säilyy ehjänä.

Aika kiireinen työviikko takana. Kun jouduin pläräämään lukuisien kopionippujen kanssa, kävi ensimmäisen kerran niin, että selkä haittasi töitä. Onneksi paperityöt ovat nyt ohitse ja varmaankin pärjäilen normaalisti työhommissa.

Torniossa sattui torstaina aamulla vesivahinko. Vesi olikin sitten ruskeaa vielä perjantainakin, kun piti ottaa mökille juomavettä pänikkään. Perjantai-iltana kaupunki avasi puhtaan veden jakelupisteen, mutta emme jääneet sitä odottelemaan. Mökillä kellarissa kun oli puhdasta vettä aivan riittävästi. Kaupunki tiedotti perjantaina, että vettä ei enää tarvitse keittää, vaikka se värillistä onkin. Aino lauantaina kurpaisi vahingossa väärää vettä ja mahahan siinä meni sekaisin. Taisi siinä vedessä olla kuitenkin jotakin epäsopivaa matkassa.

Kuluneella viikolla ei ollut huippupakkasia. Viikonlopulle luvattiin hieman kiristyvää pakkasta, mutta silti ei edes parinkympin lukemia. Kun tulimme puomille, oli se auki. Ja tuoreet auton jäljet pyrystä huolimatta. Kun siitä ajelimme mökille, oli Jaanan mökillä kaksikin autoa. Meidänkin mökillä oli jälkiä lumessa. Ari oli käynyt laittamassa tulet kaminaan ja kämpässä nollakeli. Jo vain!

Lunta oli tullut sen verran, että kolaa piti työnnellä tunnin verran. Pahimpia ja tärkeimpiä paikkoja vain. Ilta kului sitten pelaillessa ja poristessa. Jossakin vaiheessa ajoin vanhat jotokset läpi ja hieman uuttakin. Olipa muuten pellolla koivikossa vaikea paikallistaa maisemaa. En kuitenkann eksynyt. Olisipas ollutkin melko tapaus. Eksyä pellolle!

Lauantaina pakkasta hieman toisella kymmenellä. Lunta kertynyt 6-7 senttiä. Pitkin päivää kolailin lumia vähemmksi. Laavultakin. Siellä olikin putsattavaa yli 15 senttiä. Kun uutta lunta on tullut noinkin paljon, ajoin ladunkin kuntoon ensimmäisen kerran tälle talvelle. Aino ja Jaana pääsivät sitä testaamaan. Aino se putsasi kämpässä tärpätillä vanhat voiteet suksien pohjasta. Ei liene vaikea arvata, mitä olisi sanottu minulle, jos olisin keksinyt tehdä samanlaisen homman.

Vesi on alkanut nousta jäälle. Lunta on runsaat 30 senttiä, joten tilanne ei ole kovin paha. Kastuisi vain se lumi koko paksuudelta, niin alkaisi pinnasta jäätymään ja kelit siten paranisivat. Mutta jos nyt satelee reippaasti lunta, voi ongelmia olla vastassa.

Ajelin jäljet viimeisille pinoille. Kovin oli paikoin kulku hankalaa kannokossa. Mutta pohja tuli, ja siitä on hyvä jatkaa. Siemeniä kulunut edelleen vain vähän. Naulasin pari läskikimpaletta varaston seinään. Sattumalta kaupasta sitä viikolla löysin. Aina kun sitä ei ole tarjolla. Jonin kelkka oli hyytynyt pellolle. Kävin sen sieltä hinaamassa mökille. Oli hieman mukavampaa siinä sitä korjailla, kuin pellolla. Myöhemmin kelkka sitten taas olikin kunnossa.

Oravat ovat olleet kateissa. Nyt niitä kuitenkin näkyi kolme kappaletta. Ei siis vielä tungokseen asti. Jäniksen jälkiä oli ilmestynyt uuteen lumeen. Haavat eivät ole vielä alkaneet kelpaamaan. Helmikuulla taisi viime vuonnakin vasta parkkiin alkaa tulemaan aukkoja. Jäniksille kuitenkin kelpaa suola, jota valuu nuolukivestä puuta pitkin jänisten ulottuville.

Kellarissa on turhan kylmää. Jo 3 kuukautta jatkunut pakkasjakso ja vähäinen lumimäärä ovat syynä siihen, että kylmä pääsee kellariin. Pakkasen puolella siellä ei ole, mutta ei paljon toisinkaan. Potut menevät hieman imeliksi. Keitto olikin poikkeuksellisen makeaa. Ja hyvää!

Illalla jälleen hieman pelailtiin. Fannilla tuntui riittävän virtaa. Niinkuin tuon ikäisellä koiranpennulla pitääkin.

Sunnuntaina pakkasta 24 astetta. Sumuista, vastarantaa ei näkynyt. Hiihtohalut rouvilla kadoksissa. Varmuudeksi kokeilin auton käynnistymistä ja laakillahan se käynnistyi. Tämä pakkanen ei sentään hyydyttänyt moottoria. Vielä oli puoleksi tunniksi lumihommia. Ja sitten lähdinkin kelkalla puupinoreitille. Otin kolalapion matkaan ja tasoitin pahimmat kuopat ja vinot kohdat ja peitin kannot. Nyt ura on täysin valmis puun ajoa varten. Pieni lisälumi ei tietenkään haittaisi, mutta välttämätönta puiden ajamiseksi se ei ole.

Oikeita vastauksia ei ole vielä kuulunut kumpaankaan purtavaan. Kuva-arvoitukseen voisi antaa vihjeen, että se on prototyyppi. Mutta minkä? Ja se toinen! Kun vastauksen keksii, tietää silloin olevansa oikeassa. Tulkinnan varaa ei ole. Lisävihje: vanhimmalla luettelon asialla on ikää runsaat 2000 vuotta. Nuorinkin lienee noin 1300-vuotias.

Viikonloppu 14.1.2011 - 16.1.2011

Tähän alkuun voisi vaikkapa sanoa pari sanaa siitä, mitä täällä netissä saa ja voi kirjoitella. Jotkut laittavat peräti tappouhkauksia. Ja pääsevät kuin koira veräjästä. Joku saa sakon vähäisestäkin epäasiallisesta kirjoittelusta. Ja Facebook-jutut ovat poikineet potkuja useille ajattelemattomille. On se vaan. Mutta onneksi WikiLeaks jyllää.

Ja minä. Kerronpa nyt minäkin yhden kauhujutun, josta varmaan saan kuulla. Näin se menee: Oletteko kuulleet kun xxxxxxxxxxx ja xxxxxxx xxxxxxxx xxxx xxxxxxx? Oli kai xxxxxxxxx xxxxxxxxxx xxxxx xxxxxxxxxxx xxx ja xxxxxxxxx xxxxxx. Lisäksi xxxxxxxx xxxxxxxx xxxxxxx 12 xxxxxx xxxxxxxx xx mutta ei xxxxx xxxxxxxx xxx. Kamalaa!

Oho, jouduin hieman siivoamaan!

Viikko sitten sunnuntaina käväisi Torniossa plussan puolella, peräti 0,3 astetta. Sen verran tuo lämpöaalto sai jotakin aikaan, että takapihan puolella katon räystäällä ollut lumilippa lohkesi ja tömähti alas. Aikamoinen tömäys olikin, hyvä että ei juuri silloin ollut pössätauon paikka. Siitä sitten vähitellen hieman pakastui, mutta viikko oli kaiken kaikkiaan aika leppoisa. Mutta ennusteet tulevalle lauantaille vaihtelivat -15 ja -30 asteen haarukassa. Perjantaina ennuste oli -25 astetta, mutta silti reissuun lähdettiin.

Perjantaina iltaa kohden pakkanen alkoi kiristymään. Mökille tultaessa mittarissa oli jo -21 astetta. Lauhan viikon jäljiltä sisällä kuitenkin hieman vajaa 10 astetta miinuksella, joten lämpö saatiin kämppään aika nopeasti. Lunta oli satanut muutaman sentin verran ja linkokin käynyt pyyhkäisemässä tiet puhtaiksi. Nopeasti sain pihan ja polut puhtaiksi ja hiki ei tullut taaskaan näin vähäisistä hommista. Siemeniä kulunut edelleen niukasti, mutta pähkinöitä oli sentään nyt hieman mennyt. Vaikka ei ollutkaan täysikuu, oli kirkkaus kuitenkin silmiinpistävä. Ulos ei tarvinnut laitella minkäänlaisia ulkotulia. Oli kuin aurinko olisi paistanut.

Lauantaina pakkasta 31 astetta. Niinpä kovin varhain aamusella ei ollut hoppua ulkoilemaan. Puolilta päivin ajattelin laittaa auton hetkeksi käyntiin. Pysyisi moottori hieman notkeampana. Helpommin sanottu kuin tehty! Moottori ei startilla pyörinyt juuri lainkaan. Akku on aivan uusi, joten siinä ei vika ollut. Silti otin käyttöön sen varavirtalaitteen ja kokeilin uudemman rupeaman. Ei! Ei minkäänlaista elonmerkkiä! Siitäpä sitten soittelemaan verkkomiehille, että paikalle saapuessaan saavat ryhtyä pieneen avustusoperaatioon.

Laitoin nytkän rekeen. Uusi on valmistumassa Torniossa ja saan sen sitten joskus. Vanhaa en ruvennut muuttelemaan kun hitsaajan aikatauluista ei ollut mitään tietoa. Ja tarvitsen rekeä viikonloppuisin. Käväisin laavullakin lumihommissa. Puupinot varastossa vajuvat ja korjasin jälleen yhden pinon päädystä vapautuneen pystytuen. Nyt se on ruuvilla kiinni joten kestänee aika hyvin. Kaikki tuet nyt kiinnitetty uudestaan, joten eiköhän pinot pysy nyt kuoseissaan. Kylmää edelleen iltapäivän puolellakin. -30 mittareissa. Ajattelin, että kelkalla kuitenkin voisi ajella vanhat reitit ja kovettaa polanteet. Olipa tällä kertaa sitten kelkkakin aika jumissa. Pitkän hinkkaamisen jälkeen käynnistyi, mutta liikkeelle pääsy oli yhä vaikeaa. Lopulta sekin sitten onnistui ja sain ajella jäljet kuntoon. Ainokaan ei hiihdellyt. Kävi kuitenkin kävelyllä, kun ei sitä mökissä viitsi makoilla koko päivää. Tarran rannassa oli siirtynyt jään puolelle. No, olipahan sitten siinä lumpsinut. Aivan rannassa kun oli mennyt vesille. Johtuu siitä, kun veden pinta on noussut ja selempänä jää nousee veden matkassa. Rannoilla kuitenkin jää on pohjassa kiinni ja ei pääse nousemaan veden matkassa. Ja näin ollen rannat vesittyvät. Vaikka pakkanen on kova, ei lumen sisällä jäätymistä tapahdu. Olivat saappaat aika komurassa, kun saapui mökille. Hyvä että pysyi terassilla pystyssä jääkenkiensä kanssa.

Kun puolilta päivin en saanut autoa käyntiin, tuli mieleen silloin nostaa akku sisälle lämpenemään ja kokeilla sitten myöhemmin lämpöisellä akulla. Voisi olla hieman tehoisampaa. Välähti kuitenkin mieleen, että onhan minulla se aurinkopaneelin akkukin ja täynnä virtaa. Nostinkin silloin sen hieman lämpimämpään paikkaan ja kun neljän maissa iltapäivällä pakkasta oli enää 26 astetta, ryhdyin uuteen yritykseen. Auton akun irrottamisessa ja sisälle kantamisessa olisi ollut oma värkkäämisensä pakkasessa. Raskas oli paneelin akkukin. Hyvä että jaksoin sen kiikuttaa pihalle. Käynnistyminen oli edelleen tihmeää. Mutta nyt kun ei ollut virran määrästä varsinaista huolta, annoin palaa. Minuuttitolkulla. Välillä startti ei pyörinyt ollenkaan ja välillä pyörähti muutaman kerran. Ja välillä kuului jopa hörähdys. Pitkän tahkoamisen jälkeen alkoi tuntumaan, että pyöritys paranee paranemistaan. Niinpä jatkoin ja jatkoin. Loppukoon akku jos on loppuakseen. Mutta sitten vihdoin viimein se tapahtui. Auto käynnistyi ja huolet olivat ohi. Vai olivatko? Vaihdelaatikko oli niin jäässä, että vaihde ei mennyt vapaalle. Keppi kyllä liikkui, mutta rattaat laatikossa eivät totelleet. Muutaman minuutin sain olla kytkinpolkimen päällä ja alkoihan se lopulta lämpö siirtymään vaihteistonkin puolelle. Annoin sitten auton käydä aika pitkään, jotta lämpenisi kunnolla ja akkuun alkaisi tulla täytettä. Vajaustahan siinä varmaan oli jonkun verran. Lopuksi vielä laitoin konepellin päälle vällyjä suojaksi. Ja iltamyöhällä kun pakkanen oli enää parinkympin lukemissa annoin taas auton käydä pienen hetken.

Sekä perjantaina, että lauantaina illalla pelailtiin korttia. Kun tuurit olivat pyllistäneet perseensä minulle, vaihdoimme Pursuittiin. Leipälajiini. Alku menikin hienosti, mutta lopussa nopasta tuli aivan vääriä numeroita ja keskipisteeseen ei tullut asiaa juuri lainkaan. Ja kun Aino tiesi heikot kohtani, kävi tässäkin lajissa väärin.

Sunnuntaina Utsjoellakin kaamos ohi. Ja päivän pituus peräti 10 minuuttia. Täällä aika paljon pitempi, vaikka kehua ei voikaan. Pakkasta 15 pykälää ja autokin käynnistyi nyt hereästi. Elämä hymyili jälleen. Aamupalat syötiin kynttilän valossa. Ulkona oli yhdeksän maissa melkoisen pimeä, kun lähdin hakemaan kanavan laidasta rankapinot pois. Meni puolille päiville. Kun olin laittanut kesällä kevytpeitteet pinojen päälle, olivat puut keveitä ja lumettomia. Pakkasta sopivasti, ettei tullut hikikään. Ja vaatteet eivät päässeet kastumaan. Olisikohan puunajo nyt puolessa välissä. Nyt sitä lisälunta kaivattaisiin. Muuten menee suhkuksi koko puunajo. Kuten latujenkin teko. Kun puut oli mökillä, mietin siinä että oli kuitenkin hyvä kun lähdettiin mökille. Ainokin hiihteli ja näin sitä kaivattua liikuntaa ja ulkoilua saatiin eilisestä pakkasesta huolimatta. Olisikohan sitä Torniossa ryhtynyt millekään ulkoilun saralla?

Verkkomiesten tehtäväksi jäi kokea pyytönsa. Autoni kun pelasi. Pyydöissä kalaakin, joten turha ei reissu ollut. Meinottelivat ajella autolla aivan Tarran rantaan asti, mutta neuvoin toimimaan toisin. Ehkä rantaan olisivat päässeet, mutta nousu takaisin olisi onnistunut vasta kesällä. Ainakin minun arvioni mukaan. Tuosta kalasta tulikin mieleeni viikolla valmistamani kalapihvit. Tein pellillisen puoli senttiä paksuja pihvejä ja voin sanoa, että olipa hyviä. Viikonloppuna olivat matkassa ja muita leikkeitä leivän päälle ei juuri kaipailtu.

Aina silloin tällöin vääjäämättä kuulee huonoja uutisia. Joidenkin asioiden tilaa ei voi muuttaa eikä kukaan voi niihin vaikuttaa. Ainakaan ratkaisevasti. Mutta onneksi aika tekee usein tehtävänsä ja asiat tahtovat järjestyä. Jonkun aikaa voi kestää, mutta kyllä sen kestää. Jotkin viime vuotiset epämieluisat jutut ovat järjestyneet viime aikoina olen vilpittömästi iloinen asianosaisten puolesta. Ja kyllä ne olemassa olevat ja tulevatkin haasteet selätetään.

Joihinkin asioihin siis on aivan mahdottomuus vaikuttaa. Yksi on tuo paskakaivolaki. On onni, että se ei minua kuitenkaan kosketa, sen verran yksinkertaisissa olosuhteissa mökkeillään. Ja aivan täysin turhaan joutuu moni investoimaan tuhansia euroja olemattoman päästövähennyksen toteuttamiseksi.

Toinen juttu on tuo höpöbensa. Kun tuli tämä 95E10, jotta maailma pelastuisi. Mietin sitäkin, olisiko tuo köyhä bensa osasyynä lauantain heikkoon starttiin. Mene ja tiedä. Kulutus kasvaa tuota vihreää käyttäessä joten ei siitä mitään etua ole. Taidan minäkin tankata jatkossa ysikasia. Ainakin talven ajan. Ainokin ihmetteli, kun kerroin, paljonko bensa nykyään maksaa. Äimisteli, että sehän on kaksi kertaa kallimpaa, kuin maito. Ja kun mökiltä lähtiessä ottaa tarkoin vajaankin maitopurkin matkaan. Säästää.

Mökiltä lähtiessämme oli hieno talvikeli. Torniota kohti tullessamme oli vastassa harmaa rintama. Kun sukelsimme siihen, olimme keskellä melkoista myräkkää. Ei sitä lunta ehkä kovin hirmuisesti tullut, mutta tuuli ajatti sitä maisemat sumeiksi. Saisihan sitä lunta todella tullakin. Valittavat sen vähyydestä muutkin ladun tekijät. Kun kovan tuulen kanssa satelee, voi käydä niinkin, että nuo rannat vesittyvät yhä vain enemmän. Ja jos ei tule suojekelejä ja sen jälkeen pakkasia, voivat olosuhteet järvellä vähitellen muuttua viime talvisen kaltaisiksi.

Tuo pikku purtava on yhä ratkaisematta. Vai onko??

Kertauksena: mikä yhdistää seuraavia?

-puu
-koira
-kotka
-hämähäkki
-valas
-papukaija
-albatrossi

Ja lisätäänpä nyt listaan vielä:

- astronautti ja kolibri.

Uskoisin, että viimeistään nyt välähtää!

Viikonloppu 7.1.2011 - 9.1.2011

Perjantai oli vielä työpäivä. Minulla vain, Aino se piteli lomaa. Verkko-ongelmat saivat kuitenkin aikaan sen, että poistuin työmaalta normaalia aiemmin. Mökkimatkallekin siten päästiin hieman etuajassa. Pakkaslumi pöllysi tiellä. Varsinkin isompien kulkuneuvojen ohittaminen oli täysin mahdotonta, kun näkyvyys oli nollassa. Tällä kertaa kuitenkin ne muutamat autot, jotka eteen sattuivat, antoivat tietä. Hienoa, joskus kun on saanut köryytellä sellaisen perässä tuskastumiseen asti.

Puomi oli auki. Oletimme siis, että joku on ollut loppiaisesta lähtien mökillä. Ihan tuoreita auton jälkiä kun ei lumessa näkynyt. Pakkasta 10 astetta ja uutta lunta 4-5 senttiä. Sisällä kämpässä -14 astetta. Viikolla kun oli pidellyt yli kolmenkympin pakkasia.

Lumitöitä ei ollut siis kuin nimeksi. Tuupin kuitenkin poluilta lunta hieman sivuun, jottei se kantaudu kenkien matkassa sisälle. Laavullakin tein vähäiset lumityöt. Ajelin taas Tarran ympäri ja kanavan laitalenkin. Oli yllätys, että niitä autoja ei sitten muilla pihoilla ollutkaan. Jari oli tullut kelkalla mökilleen, mutta joku oli viikolla käynyt autolla ja jättänyt lähtiessään puomin lukitsematta. Luulisi olevan aika yksinkertainen asia: puomi auki tullessa ja puomi kiinni lähtiessä!

Ensimmäisen kerran viime toukokuun jälkeen oli niin, että loukuissa ei ollut ainuttakaan jyrsijää. Voi olla, että ne liikkuvat vasta keväällä lumien sulamisen jälkeen. Nyt lienee mökin ympäristö melko tyhjä niistä. Melko olematonta oli ollut myöskin lintujen eväiden menekki. Siemeniä ei ollut kulunut juuri lainkaan ja pähkinöitäkin vain litran verran. No, tulee vielä aika, jolloin niitä alkaa menemään ja ruokaa saa kantaa selkä vääränään.

Kun lauantaina aamusta kuuntelimme radiota, totesimme harmillisen asian. Alueradion sijaan nykyään lauantaisin on Radio Suomen lähetys. Kylläpä sitä kaipaa Radio Perämeren ohjelmistoa.

Eipä sitä koskaan koko lauantaita tietenkään radiota kuunnella. Nytkin Aino lähti hiihtelemään kelkan jälkeä heti kun oli riitträvän valoisaa. Minä otin ohjelmaan laavulla olevien puupinojen siirtämisen mökille. En tehnyt tällä kertaa aivan täysiä rekikuormia. Lunta kun on se mikä on ja kuormauspaikalta lähtö oli ylämäkeen. Kun kuljetusmatka oli lyhyt, oli sama vaikka kuormat olivatkin hieman vajaita. Päivänvaloa oli yhä jäljellä, kun sain puut laavulta mökin luo ja pressun päälle. Nyt on puunajokin siis aloitettu ja aivan mukava läjä puita pihassa.

Verkkomiehet liikkuivat tällä kertaa kelkoilla. Hyvin jaksoivat kelkat kuljettaa saaliin. Jarmo toi Torniosta peräkärrykuorman kampetta. Pekka apukuskina. Kahvilla ehtivät nipi-napin piipahtamaan, mutta palasivat sitten takaisin.

Luvassa on hieman lauhempaa keliä ja luntakin. Siksi pudottelin kuusiaidan päältä lumet. Olisihan ne olleet koristuksena, mutta kun tahtovat ne kuuset taipuilla isomman lumimäärän painosta. Katoltakin pudottelin kattotikkaiden vierestä lumet. Tikkaat kun pidättelevät lumikuormaa katolla. Samalla lumet putosivat hieman laajemmaltakin alueelta mutta valtaosin katto on vaaksan paksuisen lumikerroksen alla.

Maarit se pörähti kelkalla pihalle. Pessiksestä asti. Myöhemmin Kari ja Teemukin. Ilta kului rupatellessa ja pikku suolaista nauttien. Olipa muuten herkullista se kylmäsavuhirvi. Oli viedä kielen mennessään. Suunniteltiin rieskanpaistotkin ensi kesäksi, joten muuraukset on sitten saatava muurattua hyvissä ajoin jo alkukesästä.

Sunnuntaina Aino hiihteli jälleen. Minulla oli tekemiset mietinnässä. Kanavan laidasta voisi ajaa rangat pois, mutta ryhdyn siihen vasta myöhemmin. Ohuet koivut tien varressa olivat taipuneet lumen painosta. Kävin niitä hieman ravistelemassa, jotta lumi ei olisi paluumatkalla auton tuulilasissa. Joutaisi muuten poistaa kaikki saikarat tien laidoista.

Ennen kotimatkaa otin reestä nytkän irti. Viritettäväksi tai mallikappaleeksi uutta varten. Kun pitäisi saada reki kulkemaan kutakuinkin vaaka-asennossa. Nyt reen takaosa on parikymmentä senttiä etuosaa alempana ja kamppeet tahtovat luisua reessä perää kohti. Ja pitkät rangat laahaavat lumessa ja koko kuorma on vaarassa jäädä jotokselle.

Sirkkakoskentielle Tarran paikkeilla purkautuu vettä. Ja sitten jäätyy siihen. Toivon mukaan veden tulo loppuu ja paannejää ei pääse kovin paksuksi. Voi keväällä olla hankala paikka muuten.

Uusi vuosi 2011

Joulun aika alkaa olla takana. Lahjat annettu ja saatu. Ja vähitellen päästy palaamaan normaaliin päiväjärjestykseen. Joulun jälkeen tuli pidettyä pari lomapäivää. Tiina ja Jani kun olivat Torniossa, niin olihan se mukava viettää hieman yhteistä aikaa.

Alkuviikolla sääennusteet ounastelivat melko koleita kelejä vuodenvaihteeksi. Viikon mittaan tapahtui soutamista ja huopaamista ja mökille lähtö alkoi näyttää entistä epävarmemmalta. Mikäpäs siinä, kun lintujenkin eväät riittäisivät vielä pitemmäksi aikaa. Aino sitten pääsi minut yllättämään, kun torstai-iltana myöhään sanoi, että jospa kuitenkin lähdettäisiin mökille. Taitaa olla kaikille lukijoille selvää, että enhän minä kampoihin alkanut laittamaan.

Kireitä pakkasia oli pidellyt. Joulun jälkeen jopa -33 - 34 asteisia lukemia. Loppuviikosta sitten hieman lumisadetta ja lauhempaakin vähitellen. Kolmen viikon poissaolon aikana lunta oli kertynyt kuitenkin vain vajaa 10 senttiä. Meltosjärven virallinen lukema oli 16 senttiä. Linko oli pyyhkinyt tiet puhtaaksi vähistä lumista. Auton jätin 10 metriä aiemmin kuin normaalisti, jotta voisin ennen lopulliseen paikkaan siirtämistä kolata paikat lumettomiksi.

Pakkasta vain 12 astetta kylmän viikon jälkeen. Sisälläkin oli jo lämpenemässä, koska siellä pakkanen oli lauhtunut viiteentoista. Lienee alkuviikosta ollut kymmenisen astetta kylmempää. Aino laittoi kaminaan tulet. Minä otin kolan ja aloin muuttamaan pihaa vähälumiseksi. Paksultihan lunta ei ollut, mutta neliöitä kuitenkin jonkun verran. Ei siinä edes isompi hiki tullut, kun autokin siirretty paikalleen ja piha siisti. Pihapihlajissa oli paksulti lunta ja kuuraa oksilla, ja varoin niitä pudottelemasta. Sai jäidä koristeiksi. Olikin hienon näköistä, kun Aino laitteli sopiviin paikkohin ulkotulia palamaan. Ensimmäisen kerran sain nyt lapioitua sokkelinkin piiloon. Jospa kämppä ei ainakaan altapäin näin saisi pakkasta sisään. Ikkunoissa oli melko vahva kuura.

Ajelin kelkalla kanavanlaitalenkin. Uusi lumi oli tosi hötyä, joten hankalaa oli taival. Pensikot ja etenkin koivun saikarat karistivat päälleni lumikuormansa. Onneksi huppu oli päässä. Muuten olisin saanut hieman kylmää niskaani. Käväisin vielä työntelemässä kolalapiolla lumet syrjään laavultakin.

Kämppä lämpesi kuin ennenkin. Kun kaksi kopallista oli poltettu, oli lämpöä jo +23 astetta. Pelailtiin korttia ja oli jo pakko avata yläkerrankin lunkka. Kuurakin katosi vähitellen ikkunoista. Muita ei Tarralla näkynyt eikä kuulunut. Niinpä illan päätteeksi saapastelimme kahdestaan laavulle. Tulisteltiin ja paistettiin makkarat. Lopuksi sitten ammuimme parit patatulitteet taivaalle. Yleensä olemme ampuneet raketit jäällä. Aino kun tuntuu viihtyvän laavulla jopa minua enemmän, vietimme illan näin. Täytyy sanoa, että kannatti. Oli todella hienon näköistä, kun raketit räiskyivät lumisten mäntyjen keskellä. Paikkakunnan jänikset ynnä muut petsänpedot saattoivat tietenkin olla eri mieltä.

Pakkanen ei kiristynyt lauantaiksikaan. Hieno homma! Joulun ajan ruokavalio oli saanut aikaan sen, että suoli ei oikein tahtonut toimia. Vasta eilen, perjantai-aamuna, se alkoi elpymään. Ja jatkoi nytkin liukkaampaan suuntaan. Onneksi toiminta oli hallittua, vaikka norovirusta onkin ollut liikkeellä.

Mitään sen kummempaa touhua en ollut suunnitellut. Kuitenkin käppäilin koko valoisan päivän ulkosalla. Lisäilimme linnuille syötävät. Pähkinät olivat kuluneet loppuun, mutta auringonkukkaa jouduin lisäämään vain reippaat pari ämpärillistä. Talipallot ja -tangot olivat kuluneet vain jonkun verran ja niitä ei tarvinnut lisätä lainkaan. Ovatkohan näillä pakkasilla hieman turhan kovaa nokittavaa? Tyhjensin ja viritin hiirenkirpat. Uusi kausi on näin aloitettu siinäkin puuhassa. Tosin saalis oli heikko. Voi olla, että talviaikaan ei uusia yksilöitä kerrykään poistettujen tilalle. Aino hiihteli kelkan jälkeä. Latukone saakin odottaa lisälumia. Täydensin illan kolaukset. Kelkkasillan reunoille yritin kerätä isommat lumimällit. Näyttää siltä, että ensi kesänä pitää tuo silta uusia. Liian kapeaksi se tuli tehtyä ja pari puutakin irti. Ajoin jotoksen laavun luona oleville pinoille. Siellä kun on sopivasti aika tasaista. Periaatteessa ne pinot voisi jo melko pian ajella mökille.

Vielä ennen pimeää otin kolalapion ja kävelin poikkireitin kanavan laitaan. Sen varrella kun on nuolukivien luona puupinokin, niin jossakin vaiheessa sinne on mentävä. Nuolukivellä oli jälleen jänis käynyt. Yritin hieman lapioida lunta reitillä pahimpiin kuoppiin, mutta aika hankalaa se oli. Kannot ja mättäät ovat kerta kaikkiaan liian korkeita ja lumi pehmeää. Ojiin kuitenkin sain aika hyvin täytettä. Tiivistä lunta saisi tulla 20 - 30 senttiä lisää. Sitten voisi olla pieniä mahdollisuuksia saada reitit kuntoon puunajoa varten.

Ilta kului normaaleissa kuvioissa. Pelailtiin korttia ja lämmitettiin hieman kämppää. Joskus tuntuu, että Aino ei aina haluaisi tulla mökille. Etenkään kovilla pakkasilla. Nyt kuitenkin hän totesi nauttivansa olostaan ja oli iloinen, että täällä taas istutaan. Vaikka vaan kahdestaan! Tulipa itsellekin hyvä mieli.

Sunnuntaina kutakuinkin sama pakkaskeli. Sentti - pari uutta, pumpulimaista hötyä. Polttelin vanhalla nuotiopaikalla palavat roskat, joita oli kertynyt jonkun verran edellisen tuhoamisen jälkeen. Aino siistasi kämpän ja hiihteli jonkun aikaa. Kaiken järjen vastaisesti lähdin ajamaan kelkalla eilen kulkemaani uraa metsässä. Ojien yli pääsin yllättävänkin helposti, mutta mätikössä oli kelkka mennä nurin. Palasinkin takaisin pinolla käytyäni. Loppuosuuden kannokkoon en uskaltautunut ollenkaan. Kyllä tietenkin pitäisi sen verran olla järkeä, ettei näissä olosuhteissa yrittäisikään metsään menoa. Kelkalla. Joka talvi sitä lunta on aina jossakin vaiheessa tullut. Tuskin tämäkään tekee poikkeusta. Mutta se malttamattomuus...

Markku ja Kari saapuivat kokemaan verkkonsa. Traktorilla. Nyt sekin on nähty. No, heillä ei ollut tietoa auraustilanteesta, joten siksi tuollainen ajopeli. Emme jääneet sen kummemmin vahtaamaan saalista. Oli jo aika lähteä kohti Torniota.

Seuraava reissu viikon kuluttua?? Kukapa tietää. Ainakin se on selvää, että vielä tässä vaiheessa ei juurikaan kannata katsella noita sääennustuksia. Perjantaina ollaan vielä töissä, joten pitkää viikonloppua ei tule. Ihan tavallinen loppiaisesta huolimatta.

Tuossa joulun pyhinä siivosin vanhoista päiväkirjoista pois valokuvat. Niitäpä olikin siellä loppujen lopuksi melkoinen liuta. Alkaneeseen päiväkirjaan laittelen aina tilanteen mukaan kuvia. Kun tilaa vapautui palvelimelta roppakaupalla, voin näin lisätä tuonne gallerian puolelle kuvamateriaalia. Eli jatkossa siellä tulee olemaan kuvia vuoden ajalta sekä jonkin verran hieman vanhempaa kuvamateriaalia. Vanhoja päiväkirjoja ei todennäköisesti juurikaan lueta, (?) joten tämä oli hyvä keino saada vapaata tilaa ja voin sen nyt käyttää kontrolloidummin. Laittelen niitä kuvia pikku hiljaa, kun on sopivasti aikaa. Hyvää alkanutta vuotta!

ps. millaiset ovat talvikelit muualla?