Kalan hyödyntämisestä
Kummastuttaa..
Miekojärven tila
Kalastusluvista ja -rajoituksista
Kevättä ilmassa!
Vieraannutaanko luonnosta?
No onkos tullut kesä...
Muikkukanta
Ennätyskuiva kesä 2006
Rosvot kuriin
Alposlahden maantie pois tielaitokselta

Kalan hyödyntämisestä, syksy 2015

Pirkolle vastauksena ja miksei muutenkin...

Ensinnäkin ei minulla sen kummempaa suunnitelmaa ole, kuin hyödyntää saatua saalista. Kun aika on rajallista, ei kalastamista voi harrastaa silloin kun haluaa. Viikonloppu on liian lyhyt, jos haluaa jalostaakin. Kelit eivät monesti passaa ja kalastus voi jäädä kokonaan tekemättä. Vähäiset lomat... aika usein on käynyt niin, että silloinkin myrskyt estävät kalastuksen. Käsien kunto haitannut kaikkea toimintaa kolmisen vuotta. Joskus väärät tuulet myös haittaavat ja nyt myös ulkopuoliset verkottajat, joille ei muualta löydy tilaa! Kannattaa siis ottaa joskus muutakin, kuin varsinaista tavoitetta. Voi muuten jäädä kokonaan ilman!

Olen itsekin harkinnut kalamakkaran tekoa. Ostin aikanaan suoltakin, mutta jääkaapissa sen bäst före -päiväys karkasi kauas menneisyyteen ja homma jäi. Pihvejä ja pullia ollaan kuitenkin tehty. Paljonkin. Loppukeväästä/alkukesästä teimme pihvejä pakkaseen monta uunipellillistä. Muistelisin, että noin 170 kpl. Kaikki menneet! Vähän haukea, enimmäkseen ahventa. Melkoisia istuntoja oli katiskasta saatujen pikkuaapojen korjaamisessa! Parasta raaka-ainetta niihin on ehdottomasti ahven, mutta ainakin haukea, kuhaa ja matikkaa ollaan myös käytettty. Särkikaloja nykyisessä elämässäni eli täällä pohjoisessa en ole jauhanut.

Toista oli ennen. Kaikki me muistamme, että runsaat puoli vuosisataa sitten yhtään kalaa ei koskaan heitetty hukkaan. Ei koskaan! Silloin ei ollut pakastimia, joten suolausta harrastettiin kaikkien kalalajien kohdalla, milloin saalista oli enemmän kuin kertasyönnillä saatiin menemään. Silloin tehtiin myös särkipullia. Joskus laitettiin possun jauhelihaa sekaan, ja hyvää oli.

Itäsuomalainen perinne, joka meidänkin porukalla on taustalla, suosii kaikkia kalalajeja. Puhumattakaan itärajan takaisesta kulttuurista. Venäläiset pilkkijät käyvät Etelä- ja Kaakkois-Suomessa kalalla ja ottavat talteen kaiken, mitä jään alta saavat. Siellä on jopa hyödynnetty kiisketkin. Kuivattu, jauhettu ja käytetty keittoihin. Varmaan hyvää!

Kyllähän se on niin, että joitakin lajeja hyljeksitään. Yleensä kuitenkin aivan turhaan. Jos parempaa (?) on saatavilla, heitetään toiset hukkaan. Aika yleisesti heitetään silloinkin, vaikka parempaa ei tulekaan. Ollaan sitten ilman! Muistan kuin eilisen päivän, kun olin ensimmäistä kertaa joskus vuosikymmeniä sitten seuraamassa nuottausta. Kalaa tuli, mutta ei yhtään muikkua. Valtaosin särkikaloja: seipiä, särkiä ja salakoita. Olin ymmälläni, kun pussi kaadettiin hiekalle. Hei... kalaahan tuli... miksi sotkitte hiekkaan?

Lapissa haukea kutsutaan yleisesti jänkäkoiraksi. Hauki on kuitenkin monin paikoin hyvinkin arvostettu ruokakala. Kuoretta (=norssi) pyydetään etelämmässä kutuaikaan lipoilla sopivista puroista, joissa se matkaa pelipaikoille. Meillä norssit joutavat lokkien ja kettujen ruuaksi. Senkin hyödyntämistä olen suunnitellut. Viime vuosina vain sitä ei ole tullut juurikaan. Kadoksissa, kuten muikkukin. Sadat tuhannet kuhat syöneet? Särkitestit jo aloitettu ja jatkuvat. Särjen osalta sopiva koko on 15 senttiä ja yli. Pienempien osalta homma menee liian työlääksi. Puukolla suomustettava ja korjattava. Kiilata ei voi. Tulee fyysisten sormivammojen lisäksi sielullisia hiertymiä. Jossakin purkkikalatestissä savustettu särki oli arvostettu parhaimman makuiseksi. Saman totesin Tornion markkinoilla, kun saatiin maistaa. Työlästä on, kun savustuskin tulee välivaiheeksi. Toisaalta savustus parantaa säilyvyyttä ja itse purkitusta voi hieman siirtää. Voi odottaa silloin toisenkin pyyntikerran saldoa.

Jossakin tulevaisuudessa siintää aika, jolloin minäkin pääsen eläkkeelle. Milloin... se ei ole vielä aivan varmaa. Onko ratkaisu omissa käsissä vai pitääkö ajan antaa vain kulua? Ehkä molempia. Kun sitten aikanaan on vapaata ja jos vielä kunto olisi liki nykyisen kaltainen, voisi kokeilla kaikenlaista. Kalan osalla ja muutenkin.

Kummastuttaa... (kesäkuu 2014)

Mikäpä sen mukavampaa näin mökkiläisen näkökulmasta, kun saa vapaa-aikoina tulla paikan päälle ja nauttia elämästään. Kenties heti perjantai-iltana sauna lämpiämään. Ja sitten verkkopalju soutupaattiin ja ei kun laskemaan verkkoja mökkirantaan. Saunaa odotellessa.

Mutta... Joku onkin ehtinyt ensin ja jatan päätyliput osoittavat, että paikan on ehtinyt joku jo varaamaan. No ehkäpä sitten huomenissa. Ei sitä pikku veneellä kauemmas. Ja kun luvatkin ovat vain oman osakaskunnan vesille. Aamulla saapuu sitten valkoinen avovene. Pohjoisen suunnasta. Koneesta sairaan kova ääni. Ja ei muuta kuin nostamaan verkkoja pois. Pääseehän tässä näköjään sitten kuitenkin omaan mökkirantaan laskemaan illalla verkkonsa. Mitä ihmettä... eiväthän nuo hyväkkäät ottaneetkaan verkkoja pois. Selkäsivät vain ja pian kuuluu tuupparin paksu ääni yhä kauempaa. Pohjoisesta.

Kukaan ei tietenkään voi eikä saa varata itselleen pysyvästi kalapaikkoja. Mutta kyllä minua hieman tuollainen ihmetyttää. Tosin järvi on pieni, vain n. 52 neliökilometriä... ahdastahan siinä on. Mutta silti. Että toisten mökkirantaan?

Pohdiskelin asiaa ja mietin, millainen tapaus tässä on kyseessä. Voiko olla tuore mökkiläinen tai turisti, joka on hieman hukassa? On ehkä poikanen, joka on isiltä saanut veneen käyttöönsä ja lähtenyt ensi kertaa kalaan. Todennut, että tuossahan on mökkejä. Mökit varmaankin tehty hyvän kalapaikan ääreen joten siihen vain minunkin jata. Tuohon katiskakukun viereen lasken. Isi on minusta ylpeä!

Mitenkähän on lupa-asiat? Tiedustelin, onko tuonne suunnalle, jonne vene katosi, myyty lupia ulkopuolisille. Ei kuulemma. Voi pojat, pojat! Tuhmia olette. Vaikea uskoa sellaistakaan, että kyseessä olisi aikuinen tai yleensä täysillä valoilla kulkeva tapaus. Ehkä lääkkeet ovat silloin jääneet ottamatta. Kaikkein järkyttävin skenaario olisi se, että joku vasiten, ilman lupia on ottanut paikan omakseen. Ja näin ollen välttyy viranomaisten valvonnalta. Eiväthän ne yksityisvesien verkkomerkkejä tule tarkistamaan. Ovelaa... vai ahnasta... sanokaa te!

Jotenkin en jaksa uskoa salakalastukseen. Varmaan luvatkin kunnossa, vaikka epäilyttää. Joka tapauksessa kummastuttaa tuo paikan valinta. Tuntuu, että normaalijärjellä varustettu paikkakuntalainen ei noin tekisi. Tuskin hölmö turistikaan. Moottoriveneen laitan vesille nyt sitten heti, kun ehdin. Katsotaan tapaus tarkemmin.

... ja viikkoa myöhemmin kalamiehet saapuivat selkäämään verkkojataansa. Tällä kertaa sillä keltaisella veneellä. Otin kuvia. On nuo zoomit nykyään ihmeellisiä. Epäilyjä oli aiemminkin, mutta nyt ei mikään jäänyt epäselväksi. Nousiko kutukuhaa, en osaa sanoa. Kuhaa järvessä on aivan liikaa. Sinänsä asia on peräti ok! Mutta... Me osakkaatkin joudumme maksamaan oman alueen kalaluvat. Olisi aika fiksua, jos muutkin tekisivät niin.

Miekojärven tila

Koska Miekojärven veden laadusta on esitetty arvioita puolesta ja vastaan, kerron tässä muutamia omia havaintojani. En ole nähnyt lehtikirjoituksia ja niihinpä en siis voi ottaa kantaa. Havaintoni perustuvat vain runsaaseen neljännesvuosisataan, joten omina tietoinani en voi mitään sen pidemmältä todeta. Nuo arvailut ovat vain arvailuja. Niistä ei kenenkään kannata ottaa herneitä nenäänsä.

Tosiasioita:

-Alue, josta minulla on omakohtaista tietoa, ei käsitä koko järveä, vaan rajoittuu luonnollisesti mökin lähialueille. Siis keskijärvelle ja sielläkin lännen puoleiselle alueelle.

-Vuodesta 2003 alkaen on ko. alueella verkot limoittunut välillä aivan käsittämättömästi. 2003 limoittuminen alkoi heti vesien avauduttua ja jatkui vielä jään alla vuoden 2004 alkutalveen asti.

-Sen jälkeen limoittuminen on ollut vuosittaista. Mm. tänä syksynä (2009) muikkuverkkoja ei olisi jaksanut nostaa veneeseen, ellei niitä olisi ensin huuhdellut vedessä. Muikkuja verkot antoivat heikosti. Niistä tai voimien hiipumisesta ei ollut kyse.

-On mainittu, että 53 vuoteen ei kalastossa tai veden laadussa ole havaittu muutoksia. Voihan se näin ollakin, mutta millä alueella? Onhan näin, että järveemme mahtuu monenlaisia alueita. Keskiselällä tilanne voi olla aivan toinen kuin jonkun muun omilla nurkilla. Näkeehän sen jo järven jäätymisestä ja jäiden lähdöstäkin. Joskus pohjoispää järvestä on jo hyvässä jääkannessa, kun keskijärvellä vielä nuotataan sulissa vesissä. Samoin ensimmäiset sulanveden kalat saadaan joistakin paikoista silloin, kun keskijärvellä vielä kuljetaan jäillä.

-Tänä syksynä rannoille kasautui läjäpäin lahnaruohoa.

Oletuksia/arvauksia/ajatuksia:

-Tuo lahnaruohojen hurja määrä voi johtua joutsenten poikkeuksellisen suuresta määrästä lokakuisella Miekojärvellä. Ajoittain satapäiset parvet kun kenttäsivät syksyllä matalikoissa ympäri järveä pohjakasvillisuuden kimpussa. Lienee todennäköistä, että kaikki kasvit eivät päätyneet joutsenten vatsoihin, vaan jäivät veden vietäviksi. Tällaisia joutsenmääriä en ole aiemmin Miekolla tavannut. Mietin myös syksyllä sitä, oliko lahnaruohopaljoudella yhteyttä Kaaraneksen remonttiin. Kun luukut lopulta avattiin, lähtikö jostakin liikkeelle massoittain ruohoa? Tähän vaihtoehtoon en oikein usko, koska ruohoa oli niin laajoilla alueilla. Verkkojen limoittumisella ja lahnaruoholle ei liene tekemistä toistensa kanssa. Verkot ovat ennenkin limoittuneet, vaikka ruohoja ei ole kulkunut.

-Syksyllä 2006 kyselin veneseuran vieraskirjassa sitä, onko muualla havaittu verkkojen limottumista. Pohjoispäässä ei limasta ollut havaintoja. Eli ongelma ei koske koko järveä. Tämä sitten pistääkin miettimään, mikä on meillä erilaista pohjoispäähän verrattuna. Yksi mahdollisuus on Koutusjoki. Onko Koutuksen kairoissa ollut esimerkiksi isompia hakkuita ennen vuotta 2003? Tai ojituksia? Aurauksia? Isojen avohakkuiden alueilta saattaisi humusta valua vesistöihin. Kuvittelisin, että järvialueella se saattaisi aloittaa biologisen prosessin jonkunlaisen leväkasvuston tms. muodossa. Humuksen määrä varmaan vaihtelee sateisuuden mukaan ja leväkasvusto voi vaihdella lämpötilojen mukaan. Tämä siis arvailua. Tiedossani ei ole, kuinka kauan ym. toimenpiteillä voisi olla vaikutusta. Tiedossa ei ole myöskään se, mistä ympäristöpiiri ottaa vesinäytteensä.

-Viime vuosina on esiintynyt kesäisin runsaasti kuusen suopursuruostetta. Kesällä järvi oli ajoittain oranssin keltainen, kun ruosteitiöt laskeutuivat veteen. Lienee siinäkin kasvupohjaa ja ruokaa leväkasvulle. Mutta koska levää (limoittumista) ei esiinny koko järvellä, en tähän vaihtoehtoon usko.

Lopuksi ajatuksia:

Tottahan toki pitää olla vapaus kertoa asioiden tilasta. Kunhan pysytään asiassa. Asioista tulisi kertoa avoimesti ja antaa niiden tehdä selvityksiä, joilla on velvollisuus, kyky ja resurssit. Pitääkö tosiasiat sitten painaa villaisella? Kuten joskus kauan sitten, kun lentokonelevitykseen tarkoitetut lannat (kuormittain) upposivat järveen? Kerran siitä kun mainitsin, sain vihaisen vastauksen: sillä ei ole todistajia! Jälkeenpäin todisteita on muuten tullut. Yllättävältä taholta. Mainittakoon, että tuon valitettavan tapahtuman jälkeen rannoilta alkoi löytymään runsain määrin kuolleita kaloja. Kuhia kai enimmäkseen.

Onneksi kuhakanta on nyt istutuksilla saatu elpymään. Lisääntyykö sitten jo luonnostaan, en ole varmuutta siihen asiaan saanut. Taimen kun vielä saataisiin kotiutettua!

Tuo levän, liman tai mitä se sitten onkaan, määrä on tuonut mieleen yhden ajatuksen: mitä se talvella pohjaan laskeutuessaan vaikuttaa mm. muikun mätiin? Peittyykö se massan alle ja tuhoaa sen tai estää keväällä poikasten kuoriutumisen? Pari vuottahan meillä meni pilalle muikun osalta heikkojen vuosiluokkien kanssa. Mahdollistahan se voi olla, että vaikutti. Kuitenkin luulen, että kylmällä alkukesällä on se suurempi vaikutus muikkukantoihin. Koska koko järvi ei ole tämän levän vallassa ja eiköhän ne muikutkin liiku laajoilla alueilla, ei mahdollinen levän aiheuttama kututuho vaikuta koko järven kalastoon.

Kyllähän sitä levää tai sen tapaista siis on. Mistä sen esiintyminen johtuu, on kuitenkin arvoitus. Jos se on meidän ihmisten aikaansaannosta, niin huonompi juttu. Toivottavasti kuitenkin ajan myötä tilanne paranee ja järvi puhdistuu. Ja uusia virheitä ei enää tehtäisi.

Kalastusluvista ja -rajoituksista

Syyskuun alku, 2007

Olen aina silloin-tällöin pohtinut otsikon mukaisia asioita. Valmistahan ei tietenkään näin tyhmässä päässä ole syntynyt. Mutta tässä muillekin pohjaa mietittäväksi ja mikseipä kommentoitavaksikin.

Miekojärvellä Metsähallituksen vesialueiden osalta verkon välisilmäkoot 31 – 59 mm ovat kielletty 1.9 – 15.5. Tengeliön kalastusalue on tehnyt päätöksen toukokuussa 2003, että vastaava kalastuskielto jatkuu järven keskiosalla vuoden 2004 alusta alkaen kolmeksi vuodeksi eteenpäin. Mistään en ole löytänyt tietoa, jatkuvatko rajoitukset yhä. Joten ainakin tuon kaavan mukaan ne eivät enää tänä syksynä olisi voimassa. Kielto ei ole koskenut osakaskuntien vesialueita järven pohjois- eikä eteläpäässä.

Kyseisillä rajoituksilla on pyritty turvaamaan kuhakannan voimistuminen. Asiahan on täysin selvä ja kannatettava. Kukaan ei varmaankaan halua verkottaa alamittaisia kuhia. Eri asia on, voisiko rajoitukset olla toisenlaiset. Monissa kuhajärvissä on rajoitus tehty niin, että se koskee talviaikaan yli 10 metrin syvänteitä. Kuha kun oleskelee talviaikaan syvänteissä ja vain harvoin sen tavoittaa matalasta vedestä. Tällainen rajoitus mahdollistaisi esim. ahvenen verkkopyynnin rantavesistä ja matalikoilta.

Onko sitten oikein, että järvemme rajoitukset koskevat ainoastaan järven keskiosaa? Pohjois- ja eteläpään yksityisvesillä ei ole minkäänlaisia rajoituksia! Eikö siellä liiku lainkaan kuhia, joita tulisi säästää?

Oli miten oli, kalassa olen pysynyt, reilustikin, huolimatta rajoituksista. Joskus vain olisi talvellakin mukava syödä ahventa ikuisen kuhan sijasta. Onneksi kevään pilkkisesonki korjaa tilannetta.

Sitten kalastusluvista.

On arvioitu, että jopa yli puolet kalastajista ei maksa kalastuksenhoitomaksua! Se on aika paljon se.

Kalastuksenhoitomaksusta määrätään näin: Kalastuksenhoitomaksu on valtion veroluontoinen maksu. Se pitää suorittaa, jos on 18-64 -vuotias ja harrastaa muuta kalastusta kuin pilkkimistä tai onkimista. Maksu on suoritettava vaikka kalastaisikin vain omalla vesialueella. Jos on mukana ainoastaan apulaisena (kuten verkonsoutajana) eikä käsittele pyyntivälineitä pyyntitapahtuman yhteydessä, kalastuksenhoitomaksua ei tarvitse suorittaa. Kalastuksenhoitomaksua ei myöskään tarvitse suorittaa Ahvenanmaalla. Kalastuksenhoitomaksun voi maksaa kalenterivuoden tai 7 vuorokauden kalastusjakson ajalle. Koko kalenterivuoden maksu on 20 euroa. Se on voimassa 31.12.saakka. 7 vuorokauden kalastusjakson maksu on 6 euroa. Maksu on voimassa 7 vuorokautta maksupäivästä tai muusta maksuhetkellä kuittiin merkitystä päivästä alkaen.

Kyse on siis aika pienestä summasta näin hyvään harrastukseen. Lisäksi tietenkin tulevat kaikki muut alue- ja pyydyskohtaiset luvat. Saisikohan ihmiset paremmin maksamaan kalakortin, jos se pitäisi sisällään yhden uistimen käyttömahdollisuuden? Vaikkapa vain soutamalla. Hintaakin voisi vähän kihauttaa..

Kevättä ilmassa

Maaliskuun loppu, 2007

Parisen viikkoa on pidellyt Suomessa pohjoista myöten poikkeuksellista keliä. Tällä kertaa lämpöä on tullut lounaasta ja lumet häipyneet etelästä ja pohjoisessakin hanget alkavat oheta. Tosin Perämeren rannikolla on ollut kylmää, keli lähes nollassa, kun mökkimaisemissa on ollut kymmenkunta astetta lämpimämpää.

Eli viime kesänä alkaneet oudot säät jatkuvat. On varsin vielenkiintoista, miten luonto on osannut kaikkeen varautua. Nyt kun kohta on aika aloittaa kasvukausikin ja moneen virheeseen on luonto sortunut. Montakohan virhettä sallitaan?

Ei voi kuin toivoa, että kelit hieman tasaantuisivat taas lähelle normaalia. Muutoin voi ensi kesä olla erilainen kasvuston suhteen. Pahinta olisi kunnon takatalvi, jos kevät vielä jatkuu lämpimänä.

Vieraannutaanko luonnosta?

Helmikuu 2007

Olen huolestunut nykysukupolvien luonnosta vieraantumisen johdosta. Hienoa luontoamme ei enää hyödynnetä siihen malliin, kuin aiemmin. Suuret ikäluokat vielä tuntevat luonnon ja sen mahdollisuudet, mutta noin neliskymppiset ja nuoremmat ovat siirtyneet muihin harrastuksiin.

Tämä näkyy monella tavalla.

Metsät eivät ole nykynuorisolle mahdollisuuksien paikka. Päin vastoin. Olen jopa kuullut jonkun aivan tosissaan sanovan, että ei uskalla metsään mennä, kun ei tiedä mitä siellä on ja miten pitää varustautua. Osaako sieltä pois? Koululaiset eivät erota kuusta männystä eikä harakkaa variksesta. Ei kaikkien pidä olla biologeja, mutta kyllä perustuntemuksen pitäisi olla kunnossa.

Harrastukset tämän päivän lapsilla eivät vie luontoon. Tutumpia ovat pelikoneet ja internet. Koulussa ekaluokkalaiset ovat kuin Ö allakan laidassa, kun tulee ensimmäinen hiihtotunti. Mistä sukset? Siis voiko olla tosi, että suksia ei nykylapsille enää hankita? On onneksi jääkiekkokoulut ym. liikuntaharrastukset, mutta luontoon ne eivät vie.

Hiipuuko kotitarvekalastus, sienien ja marjojen kerääminen? Näin varmaankin käy. Onneksi saamme apua ulkomailta edes marjanpoimintaan, muutoin jäisi arvokas sato metsään. Mutta miksi ostaa marjat ja hedelmät kaupasta, kun ne saisi helposti itse keräämällä ja samalla saisi olla luonnon helmassa?

Suurten ikäluokkien jälkeiset polvet eivät siis enää perusta näistä asioista. Heidät on vallannut uusavuttomuus myöskin monissa muissa asioissa. Rahalla kun saa. Kunhan vain saisi sitä rahaa.

Poikkeuksia onneksi vielä on, mutta suunta on selvä ja huolestuttava. Meillä, suurilla ikäluokilla, on vielä mahdollisuus yrittää vaikuttaa tilanteeseen. Viekäämme lapsemme ja lapsenlapsemme mukaan luontoharrastuksiin. Toivottavasti silmät aukeavat ja retkinuotiot palavat meidänkin jälkeemme.

No onkos tullut kesä...

Joulukuu 2006

Joulu on jo ovella ja vuoden mittaan ihmetystä aiheuttaneet säät vain jatkuvat: oikea talvi antaa odottaa itseään. Toki pohjoisessa lunta on paikoin reilusti, mutta etelä-lappia myöten on maa paljaana. Jäät järvissä heikkoja, siitä todisteena ikävät uutiset lehdissä.

Tuossa syyskuulla mietitytti kasvuston kohtalo ensi vuonna. Kuivan kesän johdosta. Mutta kuuluu sitä jo nytkin kummia. Talvihan yritteli tulla loka-marraskuun vaihteessa. Lunta ja pakkasia oli jo mukavasti. Puut eivät sitä vaan ehtineet huomata ja lehti jäi puihin. Sitten saapui lämpö ja sateet. Pohjanmaalta kantautuu tietoja jokien ja järvien kalakuolemista, kun happamat sade-, ja sulamisvedet valuvat vesistöihin. Mitä paljastuu muualla, on vielä kysymysmerkki. Ei toivoisi vahinkojen laajenevan tänne pohjoiseen. (Miekollakin pinta noussut 67 cm 10.12. -mennessä).

Etelämmästä kuuluu myös ihmeellistä: Lehtipuiden silmut valmistautumassa kesään! Kyllä on maailman kirjat sekaisin.

Muikkukanta