Tarranlinna.... onpas turhan pramea otsikko, vai onko?

Nimellä on sellainen historia, että en sitä oikeastaan voi muuttaa. Aikanaan, kun vaimon isä oli rakentamassa tätä mökkiämme viimeisinä töinään, hän nimesi mökin Tarranlinnaksi. En tiedä, mitkä olivat hänen perustelunsa. Ehkä yksi syy kuitenkin oli mökkipaikkamme hyvä, kuiva rinnepaikka, jollaista ei näiltä jänkkärannoilta monia löydy. Kun aikanaan Tarran jako valmistui, ei juuri muuta nimeä harkittukaan meidän osuutemme virallisesksi nimeksi. Puhdasta kunnioitusta Tarran Taunoa kohtaan, jota minulla ei valitettavasti ole ollut mahdollisuutta henkilökohtaisesti tavata.

Olenko minä sitten kuningas, kun linnaa asustelen? Ja Aino kuningatar! Voihan sen niinkin tulkita. Toisaalta linnassa istutaan muistakin syistä. Jälkimmäinen vaihtoehto kuitenkin jäänee laskuista pois, sillä niin vapautuneelta elo tuntuu näillä kenturoilla.

Niin, keitäs me sitten olemme? Olemme tavallinen suomalainen perhe Torniosta. Minä (IT-hemmo) + vaimoni Aino (vakuutusammattilainen) ja tyttäremme Tiina (opiskelija). Yhteensä on meille ikää kertynyt n. 132 vuotta. Tarra puolestaan on Ainon lapsuuden kotitila, jonka alueelle sisarukset aikanaan ovat rakentaneet lomanviettopaikkansa. Itse olen ensimmäisen kerran käynyt Tarralla v. 1982 ja käävästyin heti paikkaan. Aktiivinen mökkielämä on jatkunut siitä lähtien. Tiina (s.1984) on tätä kirjoittaessani (syyskuu 2006) jo neljättä vuotta opiskelemassa Jyväskylässä. Kuitenkin kotipuolessa käyntien yhteydessä hänkin mahdollisuuksien mukaan piipahtaa mökillä. Lapsuusajalta on varmaankin mukavia muistoja mökiltä ja Miekojärveltä.

Hieman verran tähän väliin päivitystä. Ollaan siirrytty jo vuoteen 2020. Ainon kanssa ollaan oltu jo vuosia eläkkeellä. Ja Aino on jo mummo, minä pappa. Tiina siis on äiti. Ja löytänyt Tampereelta oman elämänsä. Terveisiä vain Janille ja Pikku-Ailille sinne Manseen!

Mökkielämäämme kuuluu normaalin oleilun lisäksi polttopuhommia, marjastusta, sienestystä, kalastusta, metsästystä ja retkeilyä. Myös pienimuotoista potun ja vihannesten kasvatusta harrastelemme. Lähellä luontoa siis olemme. Joskus sen armoilla. Olosuhteet sinänsä ovat vaatimattomat. Sähköäkään ei ole. Asiat on kuitenkin vuosien mittaan saatu toimimaan niin, ettei niin ihmeellistä ongelmaa tule millään kelillä. Pahin ongelma lienee auton kanssa pärjäileminen, jos pakkaset painuvat liian suolaisille lukemille.

Matti Puumalainen

---

 

TARRAN HISTORIAA

Alkusanat

Pyysin taannoin Tarran ”alkuasukkaita” piirtämään paperille muisteluksia Tarrasta, sen asukkaista ja elämisestä siellä. Mutta tässä sitä ollaan: ei löytynyt halukasta! Minä, junan tuoma etelän vares, jouduin itse töihin.. Eipä silti, että se vastenmielistä olisi. Mutta työlästä se on, kun se tieto ei asusta itsellä pääkopassa, vaan se on lypsettävä tilkka tilkalta muilta. Ja kun nauhurit ja muut tallentimet eivät kulje matkassa ja kynästäkin tuntuu olevan terä poikki, ei oikein osaa pitää koossa aivoissaan kokonaisuutta puhumattakaan yksityiskohdista. Siksi tähän kirjoitukseen tulee suhtautua vähintäänkin varauksella. Se on minun näkemykseni asiasta! (Korjauksia / lisäyksiä otetaan mielellään vastaan.)

Matti Puumalainen

TAUSTAA: PEKASTA TAUNOON

Ensimmäinen Tarraa hyödyntänyt henkilö lienee ollut Pekka (Pehr) Sainmaa. Alkujaan tämän Ruotsista tulleen miehen sukunimi oli kylläkin Rovanperä. Syntymäaika jossakin 1800 luvun alussa. Tuohon aikaan jänkät lainehtivat heinää ja siinä varmasti syy Tarran käyttöön.

Noin vuonna 1848 syntyi Pekalle poika, Iisakki.(Isak) Iisakin kohtaloksi koitui hevoskärryn kaatuminen Ylitorniolla. Vuosi ei ole tiedossani, mutta kuitenkin hän ehti sitä ennen saada jälkikasvua joiden joukossa oli Akseli. (s. 1887)

Akseli ja Hilda, ”Ämmi”, rakensivat Tarralle ensimmäisen kiinteän rakennuksen v. 1928. Tämä pikkupirtti oli pieni hirsirakennus, jossa oli piisi nurkassa. (rakennus on yhä voimissaan). Asumuksena se korvasi kummun toisella puolen olleen kodan. Jotkut puhuvat myös korsusta. Kotapaikka on yhä havaittavissa. Tarralla tietenkin asuttiin aluksi vain kesällä ja talveksi palattiin Pessalompoloon karjan kanssa. Kesämökkeilystä ei siis ollut kyse, vaan siellä oltiin parempien laitumien ja heinänteon vuoksi. Akselille ja Ämmille syntyi kaksi lasta, Tauno ja Sylvi. Tauno, nykyisten tarralaisten isä eli elämänsä 1917-1978. Vaimona ja lasten äitinä oli Nanni. (1923-1992).

Pikkupirtin ohella alkoi Tarran rantamille ilmestyä muitakin rakennelmia. Navetta-lato -rakennuksesta ei tänä päivänä ole nähtävissä muuta kuin vaarainpensas. Nykyisen rantasaunan paikalla oli rakennus, josta löytyi halkoliiteri, talli, savusauna sekä hyysikkä. Rantaan ilmestyi rantalato. Lopulta vuonna 1947 valmistui mäkipirtti, joka toimi parikymmentä vuotta Sainmaan perheen asuntona. Samoihin aikoihin rakennettiin kesänavetta. Hieman jälkeen sitten mäkipirtin pihapiiriin lato, navetta, sauna, lätti sekä liiteri. Rakennelmaan lisättiin v. 1955 vielä puoji. Myöhemmin rakennettiin vielä ryskihuone ja lato.

Tarralaisia liikkeellä veneellä 1940-luvun lopulla. Kun tietä ei ollut, oli kesäisin vene ja talvella reki ainoat kulkupelit.

 

ELÄMÄÄ TARRALLA

Tarran Tauno kirjoitti ammatikseen maanviljelijä. Vähitellen Tarransuo sai ojituksia ja jänkkää tehtiin pelloiksi. Valtaosa heinäpelloiksi, mutta myös ohraa viljeltiin. Lehmät antoivat maitoa, jota riitti myös vähän myyntiin. Lisäksi oli hevonen, lampaita ja kanoja. Oltiin pitkälti omavaraisia ruuan puolesta.

Mutta muuhunkin työhön oli ryhdyttävä, jotta rahaa olisi hankintoja varten. Tauno olikin kätevä mies, eikä Nanni ja jälkikasvukaan olleet toimettomia. Metsätyöt olivat tietenkin ehkä tärkein rahantuoja taloudessa. Paikkakunnalla oli suuria hakkuita ja savottamiehiäkin kortteerasi Tarralla useita. Mäkipirttiin rakennettiin jopa väliseinä erottamaan pirtistä tila jätkille. Tauno ja myöhemmin pojatkin kulkivat metsätöissä. Olipa jopa tyttäretkin joskus työn laidassa. Kokkina ja jopa parkkaamassa pöllejä vaaran laidassa ja vierittämässä järveen Koutusjoen suussa!

Kesällä viljely ja heinänteko veivät oman aikansa. Mutta jos heinänteon keskeytti vesisade, ei siinä mennyt sormi suuhun: kaikki kynnelle kykenevät lähtivät hillaan. Vain nuorimmat jäivät kotiin jonkun hoidettavaksi. Tämän päivän turistihillastelijoita hirvittäisi sen aikaiset hillaretket. Ne kun ylsivät kauas vaarojen taakse, jalkapatikassa. Syksyllä koitti ohrankorjuu. Tarralle hankittiin 50-luvun puolivälissä ensimmäinen traktori, Zetor. Jo aiemmin oli hankittu moottorikäyttöinen ryski. Näitä kuljetettiin lautalla veneellä vetäen elotöihin ympäri järveä.

Syksy oli myös kiivasta muikunpyyntiaikaa. Tarran Taunon suolamuikkunelikot olivat haluttua tavaraa Rovaniemellä. Akselilla ja lapsilla oli päävastuu muikkujen kiilaamisesta. Kouluviikoilla, kun lapset olivat viikot Pessalompolossa, jäi kiilaus enimmäkseen Akselin tehtäväksi. Siinä hän oli parhaimmillaan. Loukkantunut jalka kun rajoitti muuten raskaampia töitä. Kesäaikaan kalastus olikin sitten usein lasten työtä. Ja kalat tuotiin pirttiin luonnollisesti korjattuina.

Talvella olikin aikaa puhdetöille. Reet, sukset ja monet muut tarvekalut valmistuivat Tarran pirtissä. Ja lukemattomat olivat ne kenkäparit, jotka lähtivät Tarralta muiden jalkoihin. Vanhojen lestien määrästä voi jo päätellä jotain.

Tauno oli myös taitava muurari ja rakennusmies. Etteivät ammatit loppuisi kesken!

Kyllä töistä saivat osansa myös Nanni ja lapset. Lapset sitä mukaa kykyjensä mukaan kun kasvoivat: eläinten hoitoa, siivousta, kalastusta, marjastelua, pikku korjauksia, meijeröintiä, ryskin apupoikina… Myöhemmin, kun voimia alkoi olla, tarttuivat lapsetkin aikuisten töihin. Tarralla työn teko ja sen tärkeys iskostuivat lasten mieliin. Sen voi nähdä vielä tänäkin päivänä tarralaisten otteissa. Millaista sitten on ollut kodin ja lasten hoito niissä olosuhteissa? Ei ollut tietä, vesi oli haettava järvestä kesää talvea! Ja polttopuuta kului. Kun kuvittelee itsensä samaan asemaan, niin kylmät väreet vain kulkevat selässä. Mutta Nanni ei valittanut ja oli ylpeä asemastaan Tarran emäntänä. Muistan, kun hän kerran kertoi eräästä takavuosien tapauksesta. Silloin, tiettömään aikaan oli Tarralle ilmestynyt jostain herroja ja rouvia. Ihan tuolta kaukaa kehäteiden takaa. Eräs rouva oli kauhistellut, että mitenkä täältä oikein pääsee pois? Nanni oli tuohon tokaissut äkeissään: ”Ei ole kasoa tullut! Kaikki on pääsheet, jotka on tulheetkin”.

MAANVILJELY LOPPUU

Kun Pessalompoloon, Ymmyriäisenjänkkään valmistui uusi omakotitalo vuonna 1965, jäi Tarra taas vain kesäkäyttöön. Sainmaan perhe, kuten karjakin, eleli talvet maalikylissä.
Samat ”harrastukset ” kuitenkin jatkuivat runsaan vuosikymmenen. Lapset vanhimmasta päästä alkoivat siirtymään opiskelemaan ja töihin muualle. Kesälomilla kuitenkin Tarra veti puoleensa. Mäkipirtti ja pikkupirtti olivat kesällä kovassa käytössä, varsinkin kun seuraava sukupolvi oli jo kasvamassa. Siinä vaiheessa alkoi ensimmäisillä lapsilla kyteä ajatus oman mökin laittamisesta. Ensin ennätti Taimi, sitten Aino. (minä en vielä tuolloin ollut kuvioissa). Sitten olivat vuorossa Unto ja Vesa. Siihen aikaan Taunoa kalvoi jo vakava sairaus. Rantasaunan teko ja auttaminen mökkien teossa olivat jo raskasta. Lehmät oli hävitettävä. Lopulta vuonna 1978 Tauno ei jaksanut enää laittaa syövälle vastaan, vaan nukkui pois. Yksi vaihe Tarran elämässä oli päättynyt!

Joittenkin vuosien ajan kuitenkin vielä tehtiin heinää, kuin vanhasta tottumuksesta. Nanni oli tietenkin mestarina. 1982 ilmestyin minäkin Tarran kuvaan. Kaikki lapset löysivät välivaiheiden jälkeen oman kesäpaikkansa. Ja elämä jatkui varsin vilkkaana kesäisin sekä viikonloppuisin. Sitten lopulta, kun oli eletty 90-lukua kaksi vuotta, poistui Nannikin. Tarran lapset olivat jääneet lopullisesti orvoiksi. Onneksi kuitenkin kaikilla perintönä työn arvostus ja rehellinen mieli.

TÄNÄÄN

Nykyään Tarralla kuljetaan vapaa-aikoina. Kuka enemmän, kuka vähemmän. Harrastetaan kalastusta, marjastelua, lepäilyä ja mitä kukakin. Uusi sukupolvi on kasvamassa. Kesäisin kiirivät Tarralta lasten riemukkaat äänet. Perinteet eivät tule loppumaan, vaikka ”alkuasukkaista” aika jättääkin aikanaan. Vielä joku tulee hyppäämään traktorin selkään ja auraamaan pottumaat. Veneet ja nuotat eivät tule lahoamaan kenturoille, vaan saavat uudet käyttäjät. Kunhan vain me vanhat parrat ehtisimme siirtää rikkaan perintömme tuleville Tarran valtiaille. Jopa minäkin. Junan tuoma. Etelän vares.

”Tarran Matti”