Viime käyntejä

Yhteenvetoa kaudesta 2012

Tässäpä perinteinen lyhyt koonti kuluneesta kaudesta.

Aluksi vaikkapa keleistä. Vuosi alkoi lumisissa merkeissä. Ja jatkuikin. Puupinot sain ajettua jo alkukaudesta, vaikka maasto oli melko muhkuraista. Lunta oli lopputalvesta metrin verran ja paikoin ihan virallisestikin lähialueilla toistakin metriä eli 110 senttiä. Hangelta sain kaadella koivuja polttopuiksi ja vähän haapaakin toin ja sahailin laudoiksi. Latuja höyläsin ja ne saivat kiitostakin. Kevät alkoi pitkittymään ja vasta toukokuun lopulla maa oli täysin lumeton. Kesällä ei helteiden vuoksi onnekseni tuskailtu. Sateli, mutta Tarran seutu ei ollut aivan sitä sateisinta aluetta. Tornio sai vettä niskaansa ihan toiseen malliin. Samoin kuin eteläinen Suomi ja Ylä-Lappi. Talven tulo odotutti ja järvi jäätyi vahvaan kanteen vasta marraskuun loppupuolella. Lunta tuli parikymmentä senttiä ennen joulun seudun pakkasia. Marras-joulukuulla vaivasivat poikkeuksellisen sitkaat liukastuskelit.

Ostin lumilingon. Se ei ehtinyt alkutalvon koitoksiin, mutta toi se kevättalvella paljonkin iloa ja helpotusta elämään. Varsinkin katolta pudottamani vahvat lumimassat olisivat kolahommina käyneet selän päälle. Sijoitus siis mielestäni oli kannattava.

Runsas lumi keväällä aiheutti pari haittatekijää. Puulomaviikolla toukokuussa emme päässeet puumetsään ollenkaan lumi- ja vesitilanteen vuoksi. Runsas lumi sai aikaan runsaat vesimäärät sulaessaan ja järvitulva oli kova. Metsissä ja jänkillä vesipaikkoja piisasi ja niissä sikisi melkoinen määrä kiusallisia ja verenhimoisia pikkupetoja. Sääski- ja itikkakesä olikin pahin vuosikausiin.

Metsästystä en sattuneesta syystä harrastanut. Sienisato olematon. Marjoja kuitenkin saimme hyvin. Alkuun luulimme, että mustikoita ei oikein tule, mutta lopulta niitä näytti jäävän metsiin runsain mitoin. Pari viimeistä hillareissua pelasti hillasaaliin, vaikka nekin tuntuivat olevan alkuun tiukassa. Omat viljelykset eivät kantaneet satoa. Uusia pottuja sentään hieman saatiin.

Kauden kalastuspuoli oli hieman poikkeuksellinen. Kevättalvella ei verkkoni olleet järvessä lainkaan ja syksyn muikkusato oli varsin surkea. Parasta antia olikin jälleen kesän venepilkit. Ahventa ja kuhaa nousi välillä ämpäritolkulla. Joulukuussa verkot olivat jään alla pari viikkoa ja saaliina komeita kuhia. Riittänevät meidän kulutuksella kevätkeleille asti. Katiskat olivat pyynnissä mateen kutuaikaan. Kesälläkin jonkun aikaa. Täysin turhaan. Joku ahven tuli, mutta koko oli todella pientä. Järvellä kesäaikaan valvonta oli näkyvää. Tarralaiset eivät saaneet rangaistusvaatimuksia monista tarkastuksista huolimatta. En kuullut muidenkaan saaneen sakkoja tai kutsuja käräjille, joten aika hyvin ovat asiat järvellä.

Isoja projekteja ei kaudelle sattunut. Muutamia pienempiä kuitenkin. Laavulle tein ulkopöytäkaluston hirsistä. Myös puukoppi täytteineen ilmestyi laavun takamaastoon. Pitkäkestoisin urakka oli mökin sohva, jonka kasasin Tarranlinnan haavoista. Haapapuinen keittiöjakkarakin syntyi. Sijoituspaikaksi on määrätty Manse. Liimapuulevyistä kasasin joitakin kirstuja. Rantapusikko sai kyytiä. Kesäloman viimeisellä viikolla havaitsimme saunan kynnyksen lahonneen. Tarkempi tutkiminen ja purkutoimet paljastivat isomman vahingon. Tuli viikon purku- ja rakennusoperaatio. Toivoa sopii, että laho ja mätä eivät enää jatku, vaan niiden eteneminen muihin rakenteisiin tuli katkaistua.

Alkukesästä selkä vaivasi. Oli käytävä ihan lääkärissä ja otettava hoitoja. Olkapäät ovat olleet kohtuullisessa jamassa. Kesäkuulla kauan rauhallisena ollut ihottuma alkoi näyttää voimansa. Syyskuulla se iski lopulta kämmeniin. Tauti kulki aaltoina huonosta parempaan ja taas huonoon. Lauantaina, 15. joulukuuta kädet olivat parhaalla mallilla kymmeneen viikkoon. Ilo jäi kuitenkin lyhyeksi ja nyt tätä kirjoittaessani (26.12.) on sormien nahka lähdössä neljättä kertaa. Valohoidot on käyty. Lääkäri peruuttanut sovitut ajat ja tällä hetkellä olen täysin tyhjän päällä. Voin vain odottaa uutta lääkäriaikaa ja toivoa tilanteen helpottumista. Vaivan syy ei ole selvillä. Liekö autonvaihtostressi vai altistuminen jollekin aineelle syynä. Vai joku muu tavallisempi juttu. Tämä käsihomma on aiheuttanut minulle äärettömän stressin. Ja vitutuksen. Sairauslomaa olen viettänyt viikkotolkulla. Kai enemmän, kuin koko työurani aikana aiemmin. Harmittaa sekin, etten ole pystynyt tekemään minkäänlaisia kotihommia. Mökkihommista puhumattakaan. Syvä masennus ei ole kaukana...

Pitkälti perinteitä noudattaen ollaan kautta vietetty. Tampereellakin käytiin jälleen ja osan aikaa käytin kalastustarvikeliikkeissä. Palattiin tietenkin muutaman päivän kuluttua. Värkkäämäni Miekojärvi-peli on kuitenkin horjuttanut perinteitä ja jonkun verran syrjäyttänyt korttipakkaakin. Muilla mökeillä kulkijoita on ollut vaihtelevasti. Talvisydämenä harvakseltaan, jos sitten lainkaan.

Nyt on aika aloittaa uusi kausi. Lauantaille (29.12.) on luvassa -26 astetta. Uuden vuoden aatolle eli maanantaille +/-0 astetta. Jos lauhtuu, taidamme syyhkäistän mökille. Ampumaan raketit, polttamaan kokon laavulla ja muuten vain nautiskelemaan! Liekö muita tulossa...tuskin.

Sivuilleni on vuoden aikana kirjaantunut noin 3660 käyntikertaa. Omia käyntejä lienee tuosta luvusta kymmenkunta prosenttia. Lähelle kymmentä prosenttia pääsee myös puolenkymmentä vakiokävijää. Viime vuonna luku oli vuosikausiin heikoin, eli 4600. Aika murheellista, eikös vain?

Hyvää uutta vuotta kuitenkin kaikille! Aika näyttää, mitä uusi vuosi tuo tullessaan. Vai tuoko mitään?

Viikonloppu 14.12.2012 - 16.12.2012

Aino oli päättänyt jo aiemmin, ettei tule tänä viikonloppuna lainkaan. Päätös piti ja niinpä tein mökkireissun itsekseni. Olin viikolla selvittänyt auraustilanteen ja homman pitäisi olla hanskassa. Kuin varmistukseksi, oli aura käynyt jossakin vaiheessa Tarralla. Käynnin jälkeen oli satanut kymmenisen senttiä lunta, mutta ei se kulkua hidastanut. Pakkasta 6-7 astetta. Saman verran sisällä ja ulkona.

Ilta sujui rattoisasti. Haukkasin ensin pikaisesti jotakin, sillä vatsassa kurni. Sitten syöksyin veskiin. Varusteina lapio ja kottikärryt. Aika nopeasti oli alunen hoidettu. Edellisen tyhjennyksen jälkeen on tullut oltua mökillä poikkeuksellisen paljon. Ei muuten olisi ollut niin kiirettä. Ei ehkä nytkään olisi ollut, mutta kun aikaa oli ja hyvät olosuhteet kaikin puolin niin miksikäs ei! Kolailin vielä lumia. Tällä kertaa kävelyt ja kuskaukset jäivät vähiin. Tein lumesta sopivia kasoja ja harjanteita ja aioin sitten myöhemmin pöräyttää ne lingolla kauemmas. Lämmitin kämpän vasitella ylikuumaksi. Taisi olla mittarissa +28 astetta loppuillasta.

Lämmintä piisasi aamuun asti. Kymmenen maissa oli sen verran valoisaa, että verkoilla näki touhuskella. Olin tälle viikonlopulle päättänyt ottaa verkot kuiville. Kalantulosta riippumatta. Jätin kuitenkin verkot veteen vielä sunnuntaihin asti. Varmaan hyvä ratkaisu, sillä saaliskuhat olivat pirteitä. Ilmeisesti aivan juuri uineet verkkoihin. Jospa ne nyt ovat liikekannalla ja huomisena tuurilla verkoista saisi lisuketta! Tällä kertaa kuhat olivat myös sitä kokoluokkaa, jota 65-millisistä on lupa odottaa.

Juopasin sumpit. Korjasin kalat. Muutamat palaset päätyvät joulupöytään sitruunakaloiksi ja veistelin ne siihen käypäseen muotoon. Kari ja Maarit käväisivät. Olivat merkinneet kepeillä kelkkareitin Pessiksestä.

Oli vielä hieman hämäränkuhjua, kun aloin täydentämään lumitöitä. Ensin kolalla ja sitten lingolla. Kinokset katosivat metsään. Tein vielä sellaisenkin tempauksen, että menin lingon kanssa jäälle. En aikonut koko järveä tyhjentää lumesta. Vaan osan. Nimittäin rannan betoniportaat oli saatava lumen alle, jotta sekin reitti jäälle olisi kelkkailtavissa. Tähän asti vain toinen reitti on ollut käytössä. Nyt lunta tuli portaiden katteeksi niin paljon, että sain tuonkin väylän käyttöön.

Iltasella laittelin linnuille runsain mitoin evästä. Ettei olisi sunnuntaina sekin homma edessä. Pitää näköjään seuraavalla kerralla tuoda taas siemensäkki. Viimeiset kun menivät automaattiin.

Sunnuntaina tuuli aika kovasti. Lumi liikkui tuulen matkassa. Ei auttanut. Verkoille oli mentävä. Olin alkanut epäilemään sellaista, että verkkoni ovat 60 metriä väärässä paikassa. Toinen jata kun ei ole antanut merkkiäkään kaloista. Tällä kertaa siinä kuitenkin oli kuha. Ja vielä toinenkin siinä paremmassa. Kannattipa jättää verkot vuorokaudeksi. Verkot siis otin pois ja jätin pohjaan narut. Kalaa kertyi parissa viikossa varsin tyydyttävästi. Päivä oli 8 minuuttia pitempi kuin ensi perjantaina, jolloin Tarran virallinen päivänpituus on 2 tuntia ja 9 minuuttia. Talvisydämen ajan pidän taukoa verkkohommista. Katsotaan, kuinka kauan kalat riittävän pakastimessa. Toivon mukaan ainakin maaliskuulle asti. Silloin päivässäkin on pituutta ja pahin talvi takana.

Sunnuntaina näkyi hiljaisen lauantain jälkeen joitakin verkkomiehiä pyytöjään kokemassa. Kari ja Markkukin avasivat talvikauden saalistilastonsa. Markku ystävällisesti pyyhkäisi tieltä siihen kertyneen lumipöperön traktorilla kun oli liikenteessä. Olikin sitten hyvä ajeltava.

Vaikka jäätä on reippaanlaisesti ja vaikka lunta jäällä ei kovin paljoa ole, on paikoin mennyt vesille. Ainakin rantojen läheisyydessä. Liekö rantamailta valuneita vesiä? Lumi jäällä ei ainakaan kummoista painoa saa aikaan.

Meltosjärven virallinen lumilukema on 22 senttiä. Kun tulin Tornioon, näytti täällä lunta olevan vähintään yhtä paljon, kuin Ylitorniolla. Silti virallinen luku täällä on vain 3 cm. On aika tuuliseen paikkaan osattu mittauspiste laittaa. Varmaan jonkun ison kiven päällä, josta tuuli vie lumet mennessään!

Kämmenet ovat nyt olleet parhaassa kunnossa 2,5 kuukauteen. Nyt sunnuntaina olen hieman epävarma. Hienoisia merkkejä huonommasta on näkösällä. Voi, kun olisin väärässä. Riittäisi jo! Ja pääsisin jatkamaan vihdoin touolla olleita maniskaharjoituksiani. Uudet nuotitkin ovat valmiina odottamassa. Pumpulihanskat ja raju rasvaus ovat käsille yhä MUST! Välillä hauskaa tuo pössäkän sytyttäminen hanskat kädessä. Kun niistä usein palaa pintakarva tulen osuttua niihin. Pimeässä hauska näky.

Mökkikausi päättyi. Se on yhtä saletti kuin Gävlen pukin polttaminen. Uudeksi vuodeksi mennään, ellei sitten satu aivan hurjat pakkaset. Linnut tietenkin pitäisi käydä ruokkimassa, vaikka päiväseltään. Toivotaan leppoisia vuodenvaihteita.

Kausi siis päättynyt. Yritän vielä värkätä pienen yhteenvedon tuonnempana. Toivottavasti jo ennen joulua. Linnuille olen kantanut pähkinöitä purtavaksi, joten yritän ehtiä myös laittaa teille pähkinää purtavaksi. Kysymykset tulevat olemaan oman ajatusmaailmani ja kiinnostuksen kohteiden mukaisia.

Itsenäisyyspäivän seutu 5.12.2012 - 9.12.2012

Perjantai tuli otettua lomapäiväksi. Torstaina juhlapyhä, joten jo keskiviikkoiltana mökille. Pakkasia pidellyt. Aika koviakin. Parikymmentä mittarissa saapuessamme. Sisällä "vain" -12. Liekö vielä sunnuntain haikuja jäljellä. Aika nopeasti asumalämpö. Ja aloimme harrastamaan sitä, mitä en yksin ollessani voinut harrastaa. Eli kortille alettiin ja viissatanen lajina.

Torstaiksi pakkanen kiristyi vain hieman. Onneksi tuuli oli lähes olematon. Lunta maastossa lähes olematon lukema. Oikein pahaa teki, kun ajoin kelkan polkua pitkin jäälle. Jäällä lunta oli sen verran, että kelkalla oli hyvä ajella. Välillä tela hieman tuppasi pyörimään tyhjää, mutta tasaisella kaasulla huristellessa ei ongelmia ollut.

Tuuralla auoin verkkoavannot. Vaihdoin pois toisen jatan verkon, sillä se oli sutteja täynnä. Mitenkä olikin jäänyt sotkuja verkkoon, vaikka yleensä kalaa irroittaessani selvitän samalla myös sotkut. Verkot tuli koettua. 65-milliset olivat toimineet. Kohtuullisesti kuitenkin. Korjasin kalat samaa kuumaa. Olikin niin hyvä kalankäsittelyhalli. Taivas kattona. Jää lattiana. Horisontti seininä. Eteläiseen seinään syttyi valo, kun aurinko ennen yhtätoista nousi kiiluttelemaan riemukseni.

Illalla Aino vahtasi läppäritelkkarista kättelyitä. Kuulin sivukorvalla, että paikalla oli peräti edustaja Miekojärveltäkin. Mökkiläisiä. Tällä(kään) kertaa en ollut kutsuttujen joukossa. Eipä minulla taitaisi olla sopivia vaatteitakaan.

Perjantaiksi lauhtui viitisen astetta. Koleaa silti. Hain heti aamusta saunavedet. Lähdimme sitten käväisemään peräkärryn kanssa kaukana korpien kätköissä. Tien päähän pääsi hyvin. Kuten myös jalkaisin siitä eteenpäin. Joskus aikanaan viemäni paatti oli keveä vedettävä paluumatkalla. Eipä sitä ole tarvinnut. Olisinkohan kerran kokeillut ja silloinkin saaliina vain särkiä. Palattuamme saunahommat. Ja normaalikuviot muutenkin.

Lauantaiksi lopulta lauhtui. Aamun mittarilukema oli -4 astetta. Heikkoa lumisadetta. Kävin verkoilla. Yksi kuha saaliina. Ei oikein sen kokoinen, jota uskoisi näin harvoista verkoista tulevan. Verkkomiehiä alkoi näkymään siellä sun täällä. Iltapäivällä Kari ja Markkukin uittivan jonkun verkon. Olipas pojilla todella upea ahkio!

Juotiin mökillä kahvit. Pimeä alkoi jo laskeutumaan. Ikkunasta näin jonkun mustan vilahtavan pihalla. Kärppähän se siellä vilisteli. Musta hännänpää vain näkyi valkoiseksi muuttuneessa maassa. Näytti siltä, kuin kärppä olisi sitten kiivennyt puuhun. Totta se vain oli, sillä kohta se hyppäsi maahan noin 3 metrin korkeudelta.

Tulikin sitten tarkistettua, että kuhafileet terassilla olivat portimon ulottumattomissa. Joskun on käynyt niin, että kärppä on ollut viikonlopun tehokkain saalistaja.

Aino oli satuttanut peukalonsa ja potun kuorinta ja kalasoppa piti unohtaa. Meni hernesopaksi. Valmistin sen tunnetulla ammattitaidollani. Näillä käsillä sain juuri ja juuri purkin auki. Suurempi ongelma oli saada sisältö kattilaan. Onnistuin kuitenkin ja syömään päästiin.

Sunnuntaina kävin varhain verkkoreissun. Nollatulos, kuten ehkä arvattavissakin. Kalanperkeet kadonneet jäältä.

Lunta sateli hiljalleen. Sain sitä kaavittua jonkun verran mökin helmoihin. Lisää kaivattaisiin. Lumen vahvuus oli kymmenisen senttiä. Jäätä on kolme kertaa enemmän.

Itsenäisyyspäivä oli ja meni. Isot juhlat olivat toisessa linnassa. Ja paraati Kouvolassa. Olihan meilläkin välillä oma paraati. Sitä saimme ihmetellä. Useampaankin otteeseen.

Tien auraajasta ei ole vieläkään varmuutta. Varmuus olisi syytä saada pikimmiten. Mitenkähän mahtaa muuten käydä noiden teille valuvien vesien kanssa? Paikoin on alkanut muodostumaan paannepaikkoja. Yllättävää on se, että jotkun paanteet ovat kutakuinkin tien korkeimmissa paikoissa!

Päivät vielä lyhenevät. Nyt päivän pituus on kolmisen tuntia. Kynttilöitä ja ulkotulia kuluu. Aika vain ei tunnu pimeässä kuluvan kovin nopeaan. Viikon kuluttua vielä mentävä käymään mökillä. Ottamassa verkot pois. Riippumatta saaliin määrästä. Taidan jatkaa verkkohommia sitten, kun päivässä on mukavasti pituutta ja ei tarvitse pimeässä tuhrata.

Viikonloppu 30.11.2012 - 2.12.2012

Kyllä tässä alkaa olla jo aikalailla horisko. Yhtenä aamuna olin lähdössä töihin tuntia liian aikaisin. Aino onneksi huomautti, että mihinkäs sitä tähän aikaan? Istahdin sitten hetkeksi. Lähdin sitten kuitenkin, kun en oikein osannut muutakaan.

Loppuviikolla sormet menivät taas aika heikkoon kuntoon ja olinkin sitten pari päivää sairauslomalla. Kuitenkin teheskelin etänä työhommiakin rasvausten lomassa, omaan tahtiini. Maanantaina kun olisi melkoinen ruuhka muuten edessä. Sainkin todella paljon aikaiseksi. Olisin muutoin saattanut lähteä aikaisemmin perjantaina mökille, mutta Ainolla oli sovittu meno ja lähtö meni liki normaaleihin aikoihin. Ainahan olisi kuitenkin mieluisampaa tehdä matkaa valoisassa.

Kuu oli juuri noussut Tarralla jostakin kämppäkartanon suunnalta horisonttiin. Pakkaskeli. -14 ulkona, -12 sisällä. Tuuli tohisi. Kämpän lämmetessä esivalmistin kaminan päällä viikonlopun eväitäni. Roskaruokaa. Mutta sitten helposti syötävissä ja etenkin astioita likaamatta. Luontaisesti laiska kun olen, en halunnut tiskiä riesakseni.

Katselin valmiiksi aamun verkkohommia ajatellen kamppeita kokoon. Jää elämöi. Kuu peilasi lumettomasta jäästä raivatun rantapuuston lomitse. Söin iltapalan. Yöllä hirmuinen närästys. Rennie teki kauppansa.

Aamulla sama keli, kuin illalla. Tuuli ehkä jopa hieman koventunut. Verkkoreissuun pääsin heti, kun valoa riitti. Vedin vesikelkalla kamppeet noin puolen kilometrin päähän, Kuusisaaren karin suuntaan. Jää oli tihmeä ja liukuesteet saivat olla taskussa. Jäätä ei tarvinnut testailla matkan varrella. Vahvuus selvisi sitten verkkoavantoja aukoessani: peräti 18 senttiä. Saukko oli hieman heikossa kunnossa. En saanut koko avantoväliä uitettua narua, vaan puoleen väliin piti tehdä välireikä. Menihän se niinkin ja sain pitkän verkon laskettua.

Olin mökiltä lähtiessäni pitänyt tarkkaan huolen siitä, että mukanani on kaikki tarpeellinen. Ei olisi mukavaa käydä kilometrin mutkaa mökillä oman huolimattomuuteni vuoksi. Olin muistanut kaiken, mutta tuo mutka tuli silti tehtäväksi. Saukko heittäytyi toimimattomaksi ja oli käytävä mökillä tekemässä pieni korjausoperaatio. No, hieman hiukoi ja otin pienen välipalan. Korjattu saukko pelasi hienosti ja palasin mökille juuri ennen pimeää. Matka verkoilta mökille sujui joutuisasti. Kevyt vesikelkka myötätuulessa toimi potkurina. Jää oli sopivan sileä. Huomasin jonkun luistelleenkin. Luistelijoita en havainnut, milloin lie kulkeneet. Matot terassilla rullalla. Pikkuisen puhalsi järveltä.

Illalla jätin iltapalamenyystä yhden osan pois. Vatsaongelmia ei sitten ollutkaan. Ilta sujui mukavasti, vaikka yksin olinkin. Pisteenä i:n päälle tuli radiosta vielä Layla. Se originaali, jonka esittää Derek & The Dominos.

Sunnuntaina yritin touhuta pakkoliikkeet pois jo pimeässä. En aivan ehtinyt. Verkkoreissusta selvisin nopeasti. 65-milliset eivät olleet vielä toimineet. Tärkeää oli kuitenkin kokea verkot, sillä laskiessa ne joskus jäävät hiemat sylttyyn. Etenkin nalapaulojen osalta. Hienoinen lumentulo teki jäälle valkoisia laikkuja. Tulisi vain sitä lunta hieman reippaammin. Ei kuitenkaan Ruotsin Hudiksvallin malliin. Jää kestäisi hyvin kelkkailun, mutta kun maalla ei ole lunta, on se jäälle pääseminen hankalaa.

Voisi varmaan ihmetellä, miten pystyn tekemään käsilläni noita touhujani. Vai liioittelenko vaivojani. Mutta kovalla rasvauksella ja oikeilla hanskavalinnoilla hommat jotenkin hoituvat. Aivan helppoa ja tuskatonta se ei ole, mutta yritettävä on.

Pakkaset taitavat jatkua. Kun jo keskiviikkona ollaan menossa mökille, toivon mukaan kämppä ei ole täysin jäähän jämähtänyt.

Viikonloppu 23.11.2012 - 25.11.2012

Viikolla olen kulkenut saamassa valoa kehooni. Vartalo on aika ok, mutta käsien osalta takapakki on selviö. Sormenpäät ovat taas auki ja kipeät. Mikähän tästä hommasta oikein tulee?

On noissa hoidoissa vähän hauskojakin piirteitä. Valokaapin jälkeen seuraa rasvaus. En mitenkään meinaa ulottua rasvaamaan selästä lapaluiden välistä aluetta. Kai liian leveät hartiat + lyhyet kädet! Joten hoitohenkilökunta rasvaa aina selkäpuolen. Siinä ne sitten hiplaavat persauksen ja reidetkin takaapäin. Ja rasvaa ei säästellä. Kroppa jää rasvauksen jäljiltä valkoiseksi. Alapään arkoja paikkoja ei valoteta ja suojana on kankainen pussi. Siinä on kuminauha, joka kiertää vyötärön kohdalla ympäri. Siis sellainen leveä nauha, jossa on napinreikiä. Kerran kun riisuin tuota pikkuruista suojaa, en huomannut, kuinka kuminauha keräsi ihon pinnalta kunnon rasvaknööliä. Kun pyöräytin kuminauhan jalan alta, ampui nauha roiskeet seinään. Pukeuduttuani aloin pyyhkimään rasvoja seinästä. Hoitaja piipahti siinä porisemassa. Nauratti meitä molempia. Joku olisi voinut saada väärän käsityksen seinän tahroista!

Joskus viime talvena sanoi toinen kuulolaite sopimuksen irti. Kun nyt olen kulkenut keskussairaalassa, muistin lopulta viedä kojeen korvapolille. Laite kävi huollossa ja viikolla posti kantoi sen kotiin. En muistanutkaan, miten maailma ympärillä muuttuu, kun kuulee kunnolla.

Maanantai oli viikon ainoa pakkaspäivä. Taisi mennä peräti toiselle kymmenelle miinukset. Sen jälkeen plussaa. Sadettakin. Perjantaina Tornion päässä paksu sumu. Olipas hauska ajella pimeydessä ja sumussa mökkiä kohti. Loppupätkän soratie oli tie hiekoitettu Haukkavaaraan asti. Siitä alkoi sitten tosi liukas osuus. Muotkavaaran mäkeen oli joku laittanut hieman hiekkaa ja se helpotti oleellisesti alamäkiajoa. Lopusta selvittiin rutiinilla.

Mökilläkin piha jäinen. Olin varautunut siihen ostamalla pikku pussukan sepeliä. Heti kärkeen levittelin sitä tärkeimmille kulkureiteille. Aino heitteli puoli ämpärillistä rantahiekkaa perään. Pahin vaara ohi ja aloin tyhjentämään autoa tavaroista. Vaihteeksi 25 kilon pähkinäsäkkikin ruumassa.

Kun sormet eivät ota parantuakseen, epäili hoitsu jatkuvaa altistumista jollekin aineelle. Viikonloppuisin. Viikko sitten askaroin samat rukkaset kourassa, mitkä ovat olleet käytössäni koko kesän. Ostin parit uudet parit ja käytin näitä nyt viikonloppuna. Eipä ainakaan ole mahdolliset vanhat haitta-aineet kiusana. En myöskään jatkanut vanhoja harrastuksia. Enimmän osan lauantain valoisasta ajasta käytin pihan ja tien hiekoitukseen. Jäätyneestä hiekkakasasta sain irti muutaman ämpärillisen verran liukkaudenestoa ja pihan lisäksi tiekin muuttui ensimmäisen ylämäen kohdalta tihmeäksi. Aino suuntasi tänä pyhänä kävelyretkensä lähimetsiin. Tiet olivat kertakaikkiaan liian liukkaita.

Viikon jatkuneet lauhat ovat sulattaneet lumet olemattomiin. Vesi ei imeydy maahan vaan valuu vähitellen järveen. Vesi onkin noususuunnassa. Järvi yhä jäässä. Jää on kiinni rannoissa ja veden nousun myötä jää nousee rantoja lukuunottamatta. Rannoilla onkin pieni kahluu ennen jäälle pääsyä. Jää oli maanantain pakkasen myötä vahvistunut hieman. En kuitenkaan vielä lähtenyt laskemaan verkkoja, vaikka ohuemmankin jään aikana olen niin tehnyt. Ehkäpä viikon kuluttua, sillä nyt on viimein luvassa pakkasiakin. Verkot katsoin valmiiksi. Muutkin kamppeet ovat hollilla.

Käsittämätön korttipelituurini osoitti hienoista hiipumista lauantaina. Menikin muutama viikonloppu rinta rottingilla. Vaikka turha sitä on pullistella. Tuuriahan noissa peleissä on valtaosa.

Sunnuntaina Aino siivosi kämpän. Niinkuin aina lähtöä ennen. Tällä kertaa Aino kuitenkin mainitsi erikseen, että onpas kämppä siisti! Taisi vasiten mainita, sillä viikon kuluttua olen mökkireissulla yksin. Hmmh.. Pitääpä yrittää pitää siistit kunnossa.

Kotimatkalla yhä liukasta. Alposlahdentie oli kuitenkin paikoitellen saanut lisähiekkaa, joten matkanteko sujui ongelmitta. Kun pakkaset alkavat, paranevat ajokelitkin. Viikon päästä siis tulen itsekseni. Seuraavalla viikolla onkin itsenäisyyspäivä ja olen ottanut väliperjantain vapaaksi. Olisi vaikka saumaa pitää linnan juhlat. Vaikka yhtä juhlaahan se oleminen on muutenkin. Tarranlinnassa.

Viikonloppu 16.11.2012 - 18.11.2012

Perjantaina labra ja hoito jo ennen aamukahdeksaa. Oli viimeinen sairauslomapäivä ja mökille lähdettiin ja perille päästiin hyvissä ajoin. Torniossa oli asteen verran plussalla ja satoi vettä. Matkalla pakkasta muuan pykälä ja satoi alijäähtynyttä vettä. Loppupuolella sade muuttui onneksi heikoksi lumisateeksi ja tuulilasikin alkoi pysymään jäättömänä.

Mökillä pakkasta 3 astetta, sisällä ja ulkona. Lunta sen verran, että maa oli valkoinen. Järvi jäässä. Ainakin näkyviltä osin. Koepala mökkirannasta kertoi, että eipä ole asiaa kauemmas. Olisikohan ollut noin 3,5 senttiä jääkannen vahvuus rannan tuntumassa. Selkävesillä paksuus onkin sitten täysi kysymysmerkki.

Tälle viikonlopulle otin vain yhden tavoitteen. Olin kesällä aloittanut pienimuotoisen kalustenikkaroinnin. Se oli jäänyt kesken, kun sohvaprojekti vei aikaa ja muitakin hommia piisasi. Ja lopullinen niitti oli tuo ihottuma, joka teki minut käytännössä liki kädettömäksi. Sahailin, porasin, höyläsin ja hioin. Sitten muutamat ruuvit paikoilleen ja lopputuote oli kasassa ja puuvalmis. Olikin korkea aika saada homma valmiiksi, kun haapa-aihiot olivat aika lailla ottaneet pintaansa tummaa, homemaista kerrosta. Työläällä hiomisella sain tuon tökötin pinnasta pois ja nyt on edessä enää pienet yksityiskohdat ja pintakäsittely. Ne on tarkoitus tehdä kotosalla joten kampe kuskattiin Tornioon. Aino kehui sitä hienoksi. Niinpä niin, sellaista sitä tahtoo meikäläisen käsittelyssä syntyä! Aika tipalle meni muuten tuon kanssa! Sunnuntaina ei ollut tarkoitus tietenkään enää värkätäkään. Mutta perjantaina ja lauantaina touhusin pimeään saakka. Joka tulee muuten näiltä vuosin jo kolmen jälkeen.

Tarralla ei muita ollut. Siksipä jouduin pelaamaan korttia molempina iltoina. Kumma kun Ainoa ei homma kyllästytä, vaikka korttituurit kiersivät hänet totaalisesti. Olisi kai pelannut aamuun asti! Olin onneksi leiponut viikolla makoisan kalapiirakan. Sehän meillä kuluikin mukavasti kortinlyönnin lomassa.

Lauantai oli pakkaspäivä. Tosin vain juuri ja juuri. Naapurissa käväisi porukkaa ja porukan jäljiltä pihaan jäi traktorin perälana ja lumilinko. Olisi vain talvella niitä käyttäjiä!

Lauantai-iltana pakkanen vaihtui plussakeliin. Sunnuntaina lämmintä pari astetta. Ja vettä satoi. Tuo tiesi jälleen liukkaita kelejä kotimatkalle. Ennen kotimatkaa otin kelkan varastosta ja ajelin reissun puomilla. Kelkkakausi avattu! Lunta on hieman ja talloin kelkalla keskipolanteen matalaksi. Ettei sellaiseksi jäädy, kun pakkaset tulevat. Ajoin myös Koukkusaran päässä asti. Jos tuo jälki nyt jäätyy, on siinä Ainon hyvä tepastella päiväkävelyitään.

Jää tosiaan ei ole vielä oikeastaan minkään vahvuista. Lämmin ilma, tuuli ja sade saattavat jälleen hajoittaa jäät niinkuin viikko sitten kävi. Luvassa vaihtelevaa keliä, mutta kunnon pakkasia ei taida tulla. Kymmenen vuorokauden ennuste näyttää kovin huonolta, koska se on plus-voittoinen. Milloinkahan saamme kantavan jään, vai meneekö suhkuksi, kuten vuosi sitten.

Sairauslomat ovat nyt ohi ja paluu arkeen ja töihin edessä. Vihdoinkin, kylläpä sitä on jo ehtinyt kaipaamaankin! Ihan tosi! Ihottuma on viimeisen parin viikon aikana osoittanut talttumisen merkkejä. Uusi haavaumia ei ole käsiin tullut ja keitetyn ravun väri alkaa kadota kropasta. Valohoito ja rasvaus jatkuu. Loppuvuoden kai. Edessä myös allergiatestit jossakin vaiheessa. Tilanne tällä hetkellä on siis kohtalaisen hyvä. Ihmetyttää vain nuo kämmenet. Niissä kutina jatkuu. Ja voimakkaana. Välillä ovat tulipunaiset. Mutta jos eivät tuon pahemmiksi muutu, pärjäilen. Pakkohan se on!

Viikonloppu 9.11.2012 - 11.11.2012

Jos alkaa tympimään valitukseni ihottuman johdosta, siirry suoraan kohtaan 2!

1.

Maanantaina työmaalle. Yritettävä oli, kun omatunto ei antanut muuta vaihtoehtoa. Mutta minkäs sitten teit. Heti töihin päästyäni olisi pitänyt alkaa päivän toinen rasvaus. Kädet olivat jo ehtineet kuivumaan puolikorpuiksi. Olen turhia sairaslomia vastaan. Henkeen ja vereen. Joulukuun viides päivä tulee täyteen 37 vuotta IT-alalla. Ennen tietenkin kutsuttiin ATK-alaksi. Aika pitkä putki, monellakohan IT-hemmolla on pitempi? No, se on toissijainen juttu. Mutta tuona aika on nähnyt jos jonkinlaista poissaoloa. Ja etenkin kuullut. Sairauslomaa on haettu pienimmästäkin risauksesta ja aina ei sitä risaustakaan ole oikein ollut.

Siksipä maanantaina otti todella koville mennä ensimmäistä kertaa elämässäni lääkärille pyytämään neljä sairauslomapäivää. Neljä siksi, että torstaiksi oli aika polille ja jatkon arvioinnit jäisivät heidän tehtäväksi. Sain tietenkin nuo päivät. Täytyy vielä kerran puolustella tuota lomaa. Ensiksikin: viimeiset viikot olen ollut aika heikoilla nukkumisilla. Kutinan vuoksi. Vasta aamuyöllä kolmen-viiden aikoihin on alkanut jonkinlainen horros. Kun töihin on pyrittävä kahdeksaan mennessä ja pesun jälkeinen kehon huolellinen rasvaus ilman perusvoiteita vie lähes tunnin, jää unet aika vähiin. Oikeaoppisesti lääkevoiteiden jälkeen pitäisi vielä pitää reipas tauko ennen perusvoiteita, joten aina vain pahempi juttu. Toinen juttu on nuo kämmenet ja sormet. Rasvaan nekin tietenkin huolella. Kun rasva on kohtalaisen mukavasti alkanut imeytymään, laitan käsiini puuvillakäsineet. Ne hidastavat lopullista kuivumista puolella ja ne tietenkin suojaavat arkoja haavaumia ja hieman estävät uusien syntymiseltä. Uusi rasvaus on kuitenkin aika pian edessä. Pari-kolmekymmentä minuuttia menee, ennen kuin hanskat voi laittaa uudelleen. Jos käsiä ei rasvaa, kuivuu iho ja muuttuu kuivaksi ja kivikovaksi ja alkaa halkeilemaan. Lisäksi: miten käytän puhelinta? Nämä kosketysnäytölliset kun eivät pelaa pumpulihanskojen kanssa. Tietokoneen näppäimistön käyttö menettelisi, ellei olisi nuo sormenpäät aina halki. Joten siitä hieman puolustusta. Onneksi työyhteisöni ymmärtää täysin tilanteen ja aina käväistyäni olen saanut kannustavan komennon lähteä hoitamaan itseäni kuntoon.

Torstainen käynti polilla muutti hieman hoitopolitiikkaa. 14 vuotta sitten olin edellisen kerran asiakkaana siellä, silloin oli diagnoosina punajäkälä. Nyt ylilääkäri totesi, että eipä tämä ainakaan sama vaiva ole. Vahvat kortisonit poistettiin ohjelmasta ja tilalle miedommat ja pikku hiljaa kokonaan irti kortikosteroidista. Valohoitoa, mutta toisenlaista, kuin viimeksi. Eli nyt alkaa jakso hoidoissa ravaamista. Ensi viikolle myös labra. Tutkaillaan jotakin, jota verestä irti saadaan. Mahdollisesti tulee allergiatestitkin. Ainoa huoli on nuo kämmenet. Uudessa hoitosuunnitelmassa ne on oikeastaan unohdettu. No, pitää olla luova ja toimia johonkin malliin. Sairausloma kuitenkin jatkuu vielä ensi viikon.

Tilanne vartalon osalta on alkanut ehkä aavistuksen parantumaan. En ole enää täysin punanahka. Kämmenet ovat ajoittain tulipunaiset ja kutiavat älyttömästi. Sormista nahka on lähtenyt kahdesti, mutta uusia haavoja on vain hieman. Kaiken kaikkiaan käsien tila on kuuteen viikkoon kaikkein paras.

2.

Perjantaina valohoitojen jälkeen pääsimme matkaan. Pakkaskeli, liki -10 astetta. Mukava oli ajella, liukkaudesta ei tietoakaan. Mökille valoisan aikaan. Järvi oli riitteessä. Liki koko selkä näytti saaneen ohuen jääpeiton. Muutamia joutsenia kaklatti jäällä.

Lauantaina enää pari astetta pakkasella. Heikkoa lumisadetta. Järvelle kuikuillessani en havainnut sulapaikkoja. Koko järveähän en rannaltamme tietenkään näekään. Rannalla jään vahvuus alle kaksi senttiä. Lauhaa luvassa joten....

Käväistiin hirvipaijaisissa majalla. Jälleen kiitokset hyvistä ruuista! Hirviä ja kaatolupia on tänä vuonna niukasti. Silti olivat Jupon miehet ottaneet peijaishirvet päältä. Tuleekohan tänä syksynä omiin pakastimiin ollenkaan täytettä?

Illemmalla sade muuttui vedeksi. Vähäiset lumet putosivat katolta pienissä erissä. Pelailtiin, kuten tavallista.

Vaikka tekemiset mökillä olivat vähissä, emme tuskailleet sitä. Kotona saa olla muutenkin. On paljon mukavampaa olla mökillä, kuin vahdata sohvan pohjalta telkkaa. Sitähän se pitkälti olisi, jos Torniossa oltaisiin viikonloputkin.

Sunnuntaina aamuhämärissä lapioin kulkuväylien kohdalta katolta pudonneet sohjot. Etteivät sellaisina kasoina siihen jäätyisi. Rannalta en havainnut sulapaikkoja. Mutta kauempaa kuului tohina, jonka tulkitsin aallokoksi. Otin kiikarit matkaan ja tallustelin mutkan hiekalla. Niinhän se oli: Koijusaaren itäpuoli oli kokonaan auki. Tuuli etelän puolella, joten pian on varmaan koko selkä auki ainakin Kuusisaarta myöten. Ehkä kauemmaksikin. Loppuviikolle luvassa taas kylmenevää, mutta ei taida riittää selkävesien uudelleen jäädyttämiseen. Harmi.

Kun olimme laittaneet linnuille runsaat eväät, lähdimme kotimatkalle. Olipas jälleen pikkuisen liukasta! Tornion puolessa tiet olivat sulat, mutta alkupään teillä vauhti piti pitää 20-30 km/h! Onneksi liikenne oli vähäistä. Ainakaan pikkuteillä ei haluttanut kovin reunassa ajella.

Viikonloppu 2.11.2012 - 4.11.2012

Hieman pisti miettimään, pitäisiköhän ollenkaan lähteä mökille. Kuitenkin lähdettiin, kun on ne miljoona tinttiä ruokittavana ja viime viikonloppuna jäi automaatit ym. hieman vajavaisiksi. Mökillä 0-keli. Hieman lunta. Matkalla paikoin liposen liukasta.

Yö meni kehnosti. Heräsin jo 1,5 tunnin nukkumisen jälkeen ja sitten en saanutkaan unta. Pyöriskelin ja raavin. Raavin ja pyöriskelin. Siinä touhussa kului noin 5,5 tuntia. Viimein sain unen päästä kiinni.

Hienoista vesisadetta. Tiet ja piha alkoivat muuttua todella liukkaiksi. Hiekoitin pihapolkuja vahinkojen välttämiseksi. Pekka käväisi hakemassa puukuorman. Olikin jälleen sopiva Pekan peräkärrykeli! Järvellä kellui joutsenkolmikko. Ilmeisesti nukkuivat, kun olivat pistäneet päänsä piiloon. Ilmeisesti siiven alle. Veskukin saapui ja laski muutaman verkon räntäsateessa.

Illalla Kari Ja Maarit käymässä. Pelailtiin Miekojärvipeliä. Tällä kertaa voitto tuli sinne, minne sen pitikin.

Sunnuntaina muuan sentti uutta lunta. Täysin tyven. Jos olisi pakkaskeli, alkaisi järvikin saamaan jääkannen. Luvassa onkin hieman kylmempää, joten näin voi käydä. Toivottavasti ei jäätyminen ole viimevuotisen kaltaista.

Torstaille aika keskussairaalan ihopolille. Jokohan alkaisi sekin homma lopulta hoitumaan. Tulevana lauantaina peijaiset. Pitääpä yrittää mennä.

Jatkoa ja täydennystä lokakuun tunnelmiin

Kun tuo lokakuinen osuus jäi vähintäänkin yksipuoliseksi ja vajavaiseksi, yritän hieman paikata tilannetta. Kun aikaa nyt on.

Loman jälkeen maanantai-aamuna työmaalle. Kävi välittömästi selväksi, että ei minusta ole vieläkään niihin hommiin. Valkoiset puuvillakäsineet muuttuivat sormenpäiden kohdalta punaisiksi ja muuta ei vielä tehty kuin läppäri oli saatu telakkaan. Oli hieman aikaa porinoihin, kun AD-muutosten takia en päässyt kirjautumaan verkkoon ja ylläpidolla meni tovi aikaa ongelman ratkaisemiseen. Pistäydyin naapurihuoneessa. Edelleenkin minun on äärimmäisen vaikea hyväksyä sitä, että olisin sairaslomalla. Etenkin, kun syynä on joku helkkarin ihottuma. Kun siinä vilautin sormiani ja arvelin, että en taida kyetä työn tekijäksi, epäilyni hieman haihtuivat. Niin järkyttävässä kunnossa sormeni olivat, että naapuri ei tohtinut sormiani juurikaan vahdata. Totesi heti työkyvyttömyyteni. Porinatuokion aikana konetilit oli selvitetty ja pääsin kirjautumaan koneelleni. Varasin ajan lekurille netin kautta. Tämä työterveyshuoltohan menee meillä niin, että erikoislääkärille ei voi suoraan varata aikaa. Ensin käytävä yleislääkärillä, joka pyytää konsultaation erikoislääkäriltä. Eli siis jälleen aluksi yleislääkärille. Sain ajan vielä samalle päivälle. Kun lääkäri näki käteni ja vartaloni, ei hän sitten enää pistänytkään minua ihotautilääkärille. Vaan laittoi lähetteen keskussairaalan ihotautipolille. Pikaisena. Sieltä nykylainsäädännön mukaisesti on minulle ilmoitettava viikon sisällä milloin voin tulla. Toivon mukaan pääsen pian tutkimuksiin. Tätä kirjoittaessani alkaa keskiviikkoiltapäivä olla lopuillaan ja vielä en ole saanut mitään tietoa. Keho kutinan kourissa. Kädet auki ja kivuliaat. Nahka kuoriutumassa jälleen sormista. Yöunet kadoksissa.

--

Niin, kukahan se osaisi kertoa, mikä on syynä Miekojärven muikun katoon? Itse asiassa keväällä kuoriutunutta muikkua syksyisin on ollut, runsaastikin, mutta seuraavana kesänä kyseinen vuosiluokka tuntuu olevan kateissa. Ja jo muutaman vuoden ajan ollaan menty koko ajan huonompaan suuntaan. Muu kalakanta tuntuisi olevan voimissaan. Nytkin nuotalla tuli välillä isoja kuhia, välillä 30 kiloa pelkkää isoa ahventa! Mutta missä muikut? Menevätkö kuhien ja ahventen suihin? Vesi kääntynyt vasta hiljan laskuun, onko korkealla vedellä vaikutuksensa? Humusvaluma?? Tapahtuuko talvella jotakin, joka leikkaa muikkukantaa pieneksi?

Toisten on helppoa sanoa asioita totuutena, vaikka loppujen lopuksi ovat tietämättömiä ja täysin väärässä. Vaikka tällä kertaa en ollutkaan kohteena, harmittaa minua suunnattomasti tuollainen toisen mielen pahoittaminen. Suoraan päin näköä. Pitäisi muutamien mennä todella itseensä ja miettiä, mitä suustaan laukoo. En tiedä, onko tuollainen käyttäytyminen luontaista vai onko siihen pitänyt käydä erillinen kurssi! Minustakin on vallalla joitakin vääriä tietoja. En ole alkanut niitä korjaamaan, enkä edes ottanut kantaa niihin. Niillä kun on tapana kääntyä aikanaan levittäjäänsä vastaan.

Kanalintuja on tiettävästi ollut vähän. Kävelin eräänä iltapäivänä lähimaastossa pienen lenkin. Ilman pyssyä, ilman silmälasejakin. Eikös heti koppelo hypännyt lentoon melkein jaloista ja lensi suoraan minusta poispäin avointa metsäkoneuraa seuraillen. Jopa minun tasoiselle ampujalle tuo olisi ollut helppo nakki. Haulikkoreissut jäivät tekemättä. Jospa sitten lumisessa maastossa aikanaan pääsisi jäniksen jäljille!

Hirvikantakin alkaa olla tasolla, johon voimakkaalla metsästyksellä on pyrittykin. Tulipa kylään hirvikoirakin. Kaipasi rapsutusta ja hellimistä. Sitä saatuaan meni rannan kalansuljukasoihin kierimään. Valitettavasti kasat olivat jäätyneet ja haluttu aromi ei tarttunut. Pian tutka ohjasi paikalle koiran omistajan. Hiljaista oli kuulemma ollut kairassa.

Muikkumiehiä piisasi ja yritys oli kovaa. Jo kerrotuilla tuloksilla. Sinänsä harmittaa, koska porukat olivat vasiten ottaneet lomaa ja tarkoituksena saada muikkua ja tietenkin mätiä. Ainon ja minun työkyvyttömyys oli aika hyvin huomioitu, ajoittain jopa enemmän kuin kiitettävästi. Fiksua porukkaa!

Muikkupoikaryhmän kunto olisi myös voinut olla parempi. Aku ei päässyt ollenkaan tulemaan ja ei se rapoista ollut meillä lopuillakaan. Monenlaiset vaivat kiusana. Yksi lupaus on kirjattuna muistiin ajatellen ensi syksyn tilannetta. Kaikkeen ei oikein ole mahdollisuutta vaikuttaa, mutta tuo lupaus on täytettävissä. Oma nuottavene oli käytössä, vaikka en itse voinutkaan nuottausta harrastaa. Ikivanha Marinerkin pelasi nöyrästi. Muikkupojilla jäi inahommat tekemättä. Onneksi Timo tuli lupauksensa mukaisesti käväisemään ja saimme nuottaveneen ja nuotan talviteloille. Jäinen nuotta käytettiin järven kautta Tarran apajassa ja saaliina vakioksi tullut kilon annos.

Tuosta huonokuntoisuudesta hieman vitsailtiinkin. Suunnittelimme, että siirrymme ryskähommista kokonaan konsulttipuolelle. Otamme käyttöön 2-ketjun, joka hoitaa hommat ohjeittemme mukaisesti!

Kun asiantuntija oli paikalla, oli tarkoitus myös laittaa moottoriveneen pakki kuntoon. Pakkanen teki kuitenkin tehtävänsä ja vaihteet jäivät säätämättä. Hilasimme kuitenkin veneen omaan talvikoppiinsa. Syksyn mittaan olin yritellyt käynnistää lumilinkoa. Välillä yritti posahtaa, mutta käynnistynyt ei. Poikien kanssa jatkoimme yritystä. Samalla tuloksella. Lopulta totesimme, että sytytys käyttäytyy erikoisesti: välillä kipinää, välillä ei. Pistäydyimme kaupassa ja saimme uuden tulpan. Alkoipa pelittämään! Hieno juttu, yksin muuten tuotakin hommaa olisi ollut hieman vaikea selvittää.

Kun muikunpyynti oli vaikeaa, laskimme veteen muutaman harvan verkon. Eipä tällä kertaa voinut saaliilla kehua silläkään menetelmällä. Kolme jonkunlaista kuhaa kuitenkin tuli. Ja yli 5-kiloinen luupää.

Muikkupojat lähtivät perjantaina aamusta paluumatkalle. Aino oli ollut viikon Torniossa, jotta saisimme töörätä rauhassa. Ei muuten tullut kovin töörättyä! Aino palaili perjantain liukkailla keleillä. Oli kaupunkimaissa joutunut laitattamaan autoon uuden sivuikkunan, kun joku paukapää (ei tiedossa) oli sen parkkipaikallamme hajoittanut. Kun Aino tuli mökille, kehoitti hän heti pistämään saunan tulille ja minut pesulle. Ja vaatteet vaihtoon.Täytyy sanoa, että vaikka minulla on huono hajuaisti, hunajoi hiki minunkin nokkaani aika ikävästi.

Lokakuuta, ei aina niin hauskaa 2.10.2012 - 28.10.2012

Tiistaina, 2.10. kävin jälleen iholekurilla. Sanoi, että hyvin menee. Jatketaan hoitoja. Entistä tiukemmin. Että hyvin menee!? Ihottuma oli siirtynyt kämmeniin ja sormiin. Kivuliaina halkeamina. En onneksi silloin tiennyt, että tämä on vasta pientä. Olin kuitenkin varma, että näillä käsillä en pysty työhommiin joten tällä kertaa hyväksyin sairausloman. Työmaalla viivyin sen aikaa, että sain jollain tapaa työasiani järjestykseen.

Tuntuu hieman pöljältä valittaa vaivoista, kun ei ne kuitenkaan mitään maankaatojuttuja ole. Vähäisiä ongelmia monien muiden sairauksiin verrattuna. Puhumattakaan muista ongelmista. Mutta nämä vaivani koskettavat minua. Henkilökohtaisesti. Ja raivostuttavat. Joten: ongelmat jatkuivat. Sormista lähtivät nahkat paksuina lättyinä vuoron perään. Tilalle jäi verinahka, joka sekin halkeili. Ainokin, joka ei vähästä pelästy, sanoi, että on nuo sinun kätesi järkyttävän näköiset. Kämmennahkat paksuuntuivat. Kunnes kämmenien elämämänviivoista loppui puhti ja kämmenet alkoivat halkeilla viivojen kohdilta. Halkeimet pääosin lopulta paranivat, mutta sormet ovat yhä todella hankalan kipeät. Lisäksi pölähti runsas viikko sitten koko vartalo punaiseksi. Ja kutiavaksi. Voi minua poloista!

Tuo sairauslomalle jäänti pisti pikkuisen pään sekavaksi. Edessä myös syysloma sovittuine juttuineen. Keskiviikkona iltapäivällä kaiken maailman kauppareissujen jälkeen lähdimme mökille. Ei siellä kuitenkaan ole sen vaikeampaa olla. Ja ainakin Aino pystyy siellä kaloja kiilaamaan, jos joku niitä sattuu saamaan. Kuitenkin jo tuloiltanamme Aino satutti kätensä. Parin viikon kuluttua myös selkänsä! Selkähomma meni onneksi nopeasti ohi, käsi on yhä kipeänä.

Rasvauksien välissä yritin tehdä voitavani. Kun laitoin paksut toppasormikkaat käsiini, saatoin hakea kopalla puuta. Ja kevyesti haravoida lehtiä ja polttaa roskia. Sainkin kesän risukasat rannalta poltettua. Siinä se suurin piirtein oli. 3,5 viikon pätkä parasta kalastussesonkia!

Täytyy sanoa vielä, että on ollut hankalaa ja hermot tiukalla. Normaalielämä on ollut vaikeaa. Hanskat kädessä ei voi kaikkea tehdä. Syömään opin ohuiden hanskojen kanssa. Ja pössäköimään. Viiksikarvojen päät eivät näin pistelleet neulojen lailla sormien haavaumiin. Vessakäynneistä jouduin jouduin selviytymään paljain käsin. Niihin hommiin ei kintaat tuntuneet passaavan.

Vähitellen alkoi Tarralla olla kalamiehiä ja -naisia ja muikunpyynti kiihtyi. Valitettavasti saalis jäi suorastaan onnettomaksi. Missähän lienee muikkukadon syy? Muikkupojatkin jäivät kovin vähille kotiinviemisille. Eikä muikuilla ja mädillä mässäillä tarralaiskodeissakaan.

Kelit muuttuivat vesisateen ja +8 asteen keleistä yhteen lumipyryyn ja lopulta runsaan 10 asteen pakkasiin. Järvi sunnuntaina kuitenkin jäätön keskiselän osalta. Muualla jo jään muodostumista. Linnut kokoontuneet ruokinnan piiriin. Taviokuurnia runsaasti pihlajanmarjojen kimpussa.

Osaa otti Tarran lokakuuhun runsas joukko aktiivista porukkaa. Monenlaista tapahtumaa oli. Nyt vain on niin, että en pysty näillä nakeilla kummoisempaan kirjoitusmäärään. Olen syvästi pahoillani. Huomenna töihin. Miten pystyn? Onko uusi saikku edessä?

Viikonloppu 28.9.2012 - 30.9.2012

Jälleen ollut sateista. Kuurot kuitenkin tällä kertaa olivat ohi ja sadetta luvassa vasta sunnuntaille. No, eipä silti, ei ollut tarkoitus perjantaina ulkona mitään puuhaillakaan. Sattuneesta syystä jätin verkotkin laskematta. Pientä puuhastelua kuitenkin löytyi. Ruuvailin sohvasta näkösällä olevat ruuvit irti yksi kerrallaan. Isommalla poranterällä laajensin ruuvin kantaa varten tilaa. Ja sitten ruuvit paikoilleen. Paklasin puukitillä vielä kannat piiloon ja siistiä tuli. Viimeisenä silauksena Ainon touhuamat patjat ja tyynyt. Jo vain. Sohvaa kerrakseen.

Illalla oli poikien kanssa ollut puhetta nuotalle lähdöstä. Jälleen sattuneesta syystä jouduin lauantainakin jättämään kalastukseen viittaavat asiat sikseen. Sovittelin aamupäivällä sohvan selkäosapalat paikoilleen. Aino öljysi ne samaa kuumaa.

Aino tuskaili, kun ei ollut marjastelukaveria. Yksin ei uskaltanut. Tulee poro ja syö. Minulla olisi ollut pikku hommia tiedossa, mutta tarjouduin kaveriksi. Vesireissukin oli pakko tehdä, joten iskimme sitten kaksi kärpästä samalla iskulla. Kolmekin, sillä veimme lasia ja metallia keräyspisteeseen. Karpalojänkälle saavuimme toiveikkaina. Pian huomasimme, että karpaloita ei ole kovinkaan runsain mitoin. Metsän reunassa kuitenkin niitä oli jonkun verran. Näytti siltä, että kevättulva oli viipynyt suolla niin kauan, että kukinta oli epäonnistunut. Usein näin käy. Metsikön reunassa karpalot olivat pieniä. Isokarpaloita on esiintynyt avoimella, mutta nyt avoin alue oli siis marjaton. Pikkukarpaloita kuitenkin saimme lopulta kolmisen litraa. Ei mikään jättisaalis mutta jotakin kuitenkin. Sattuneesta syystä jäin jälkeen karpalomäärässä. Aino sai saalista hieman enemmän. Suolla oli muuten yksi värikäs heinäsirkkakin. Outo paikanvalinta tässä vaiheessa syksyä. Lämmintäkin vain muuan aste.

Vesi on ollut tasaisessa nousussa. Viime aikoina ehkäpä noin 3 senttiä vuorokaudessa. Tuntuu vähäpätöiseltä, mutta laskekaapa siitä, paljonko nousua kertyy parissa viikossa. Veneet kannattaa vetää riittävän ylös, jos ei koko ajan ole niistä huolehtimassa. Syönnin päälle minäkin tein niin. Vedin veneet melko korkealle. Pelivaraa tuli ainakin viikoksi. Tarkistin vielä bensagallonatilanteet. Seostin yhden pänikän. Tyhjentynyt jerry pitää ottaa matkaan täydennystä varten.

Sunnuntaina jouduin positamaan sohvasta siihen pesiytyneen nitinän. Yksi liitos oli hieman huonosti kiinni. Se saikin kolme isoa lisäruuvia ja kitinät on kitisty. Askartelin vielä pari tuntia omiani. Saunottiin ennen kotiin lähtöä.

Aino olisi halunnut sunnuntaina aamusta kuokkia potut pois närhiltä suojaan. Sateli hieman, joten mistiksi meni. On se muuten todella kummaa, että närhiparvet ovat ottaneet asiakseen terrorisoida pottumaitamme. Eipä ole kuulunut muualta moista. Närhiä onkin parjon. Viikolla yksi oli päätynyt jopa valvontakameran otoksiin.

Sattuneesta syystä olivat touhuiluni varsin saamattomia. Iho-ongelmat jatkuvat. Monin paikoin iho on tervehtynyt. Paikoin ei. Ja Tauti hakee koko ajan uusia alueita, jotka se ottaa valtaansa. Tällä hetkellä se syö käsiä. Tarkoitan lähinnä sormia. Sormenpäät ovat verillä ja halkeilevat. Ja arvatenkin kipeät. Laastaria ja toppoa on kulunut. Ja rasvaa. Olisikohan vahvat kortisonit jopa osittain pahantekijän roolissa tällä kertaa. Vaikka apua niistä on toisaalla ollutkin. Pari viikkoa loman alkuun. On katastrofi, jos kädet silloin on tässä kunnossa.

Viime aikoina on mökkipäiväkirjan pitäminen alkanut maistua puulta. Vähintäänkin. Mökilläkin tuskin tulee montaakaan riviä vihkoon raapusteltua. Viikonloput ovat kovin samanlaisia. Viikosta toiseen. Vuodesta toiseen. Siinä on harkinnan paikka. Josko sittenkin? Tasapaksu höpinä on karkoittanut vierailijatkin. Tilastojen mukaan ollaan jo useiden vuosien takaisissa lukemissa ja viime kuukaisina kato on ollut kova. No, ei siinä mitään, joku silti vielä lukeekin. Jossakin vaiheessa tulee kuitenkin stoppi. Ei vielä ihan kuitenkaan. Olisi mukava päättää jutustelu Grande Finale:en. Tai ehkä paremminkin: Kunnon finaalin saavuttaminen voi vaatia sen, että joutavat on ensin heitettävä romukoppaan ja annettava tilaa uusille kuvioille.

Viikonloppu 21.9.2012 - 23.9.2012

Kuurosateet olivat kastelleet paikat perjantaina. Poutaa kuitenkin oli mökille tullessamme. Tutkin valvontakameran kuvat. Kuvia olikin tullut rutkasti. Pääosissa Viivi ja Viiru, jotka viikon puolivälistä asti olivat käyneet ihmettelemässä missähän se Matti oikein kuppaa kun ei mökillä ole?

Keli tyyni ja samaa luvassa lauantai-aamullekin. Joten miksipä en kokeilisi paria muikkuverkkoa? Soutelin verkot järveen. Varauduin sateeseen mutta kuuro alkoi piiskaamaan vasta mökille palattuani. Valoisan aikaan laitoin vielä öljylyhtyihin polttoainetta. Vielä takkaan tuli ja iltaa istumaan.

Lauantaina aamusta juuri ja juuri plussan puolella. Tyyntä. Paksu sumu. Vaikka verkkoni olivat lähellä, ei lipuista näkynyt merkkiäkään. Aamupalan syötyäni lähdin usvan sekaan soutelemaan. Rantapään lipulta Tarran ranta hieman pohotti sumun läpi. Kukkurivistöä seuraten melkuttelin selkäpään lipulle. Ranta olikin jo kokonaan kadottun näkyvistä. Tyynessä kelissä verkot oli mukava nostella veneeseen. Päästelin rannalla muikut verkoista. Aino kiilasi ne sitä mukaa. Joten lienee selvää, että muikunpyyntiä ei tähän voi vielä lopettaa.

Olin päättänyt tälle viikonlopulle suorittaa sohvan asennuksen. Vanha sohva vain piti ensin nostaa kartanolle. Asennus sujui ilman isompia ongelmia. Sohvasta tuli omalla nuhruisella tavallaan hieno. Varmaa ainakin on, että toista samanlaista ei tällä pallolla ole.

Aino kuokki mökin vieressä olevat potut. Ei niitä tainnut tulla edes sen vertaa, mitä alkukesästä sinne siemenpottuja laittoi. Ei viimeisen päälle kannattavaa puuhaa.

Sunnuntaina värkkäsin pihakeinuun perseenalustan ja selkänojan. Kyllästin myös. Aikaa tuhraantui ja pääsin höyläilemään sohvan selkänojapuita vasta lähellä puolta päivää. Vaikka sohva on asennettu, riittää siinä vielä tekemistä. Aluslaatikotkin aion tehdä vasta ensi kesänä. Alkaa tässä syksy painamaan päälle ja on pakko pian muuttaa kiinnostuksen kohteita. Aino öljysi sohvan aihion. Ainolla alkaa lisäksi nyt istuintyynyjen ja selkätyynyjen suunnittelu ja tekeminen. Niiden ompelemiseen en puutu.

Viikonloppu 14.9.2012 - 16.9.2012

Perjantaina vesisade. Rapa roiskui sorateillä. Pyörähdettiin Pessalompolon kautta hakemassa pottuja syksyn varalle. Tarralla potut ovat jääneet pieniksi. Olisiko suurimmillaan peukalon kokoisia. Sellaiset isomukset kuitenkin harvinaisia. Mökillä tuttuun tapaan auton huuhtelu sadevesiämpäreistä. Siistiä tuli. Kaminaan kyhyt. Sitten takkaankin. Aino varmaan muistaa tästä eteenpäin, että pelti avataan aina ennen sytytystä. Tai muistaa ainakin niin kauan, kuin noki valkoisessa rappauksessa näkyy.

Sade jatkui lauantaina. Ennusteen mukaan sade jatkuisi pitkälle iltapäivään. Onneksi ennuste tällä kertaa ei pitänyt ja aurinko vilahteli pilvien seasta jo aamukymmenen maissa. Kulutin päivän puusepän verstaallani. Kunnes akkukoneesta loppui virta. No, olihan se kellokin kääntänyt viisarinsa iltaseitsemän korville. Sain kuitenkin hommat hyvälle mallille. Jouduin innostukseni pauloissa ja hienosta ilmasta huolimatta kieltäytymään kalaretkestäkin. Olisi hieman tehnyt mieli lähteä, mutta nyt tilanne on hyvä askartelujen osalta. Toin illalla sohvan raaniskot sisälle, jotta kuivuisi vielä viikon. Ensi viikonloppuna kasaus. Yritettiin välipalana säätää pakkia. Ei onnistunut. Mutteri pyörähti vain kierroksen-pari. Käsittääkseni sen olisi pitänyt mennä likemmäs kymmentä kierrosta!!?? Vanhat airot hajosivat kesällä tyystin. Viikolla ostin uudet. Joskus käy tuuri. Sain nimittäin airoparin alle kahden kympin. Mielestäni edullisesti. Nyt vaihdoin vanhoista airoista hankaimet uusiin. Ehdin aloittaa muutakin pientä askaretta. Tosi pientä. Aino keräili käsin hieman mustikoita. Olivatkin todella ensiluokkaisia. Pakkanen ei ollut vielä pilannut. Eikä vesikään. Mustikoita jää metsiin tolkuttomasti. Ei voi mitään. Oma tarve on vähintäänkin täytetty.

Sunnuntaina aamusta +2 astetta. Selkeää. Päätimme lähteä puolukkahommiin. Tuttuun paikkaan. Kiertelimme ja kaartelimme. Puolukkaa kehnosti ja aikaa tärvääntyi. Palasimme autolle ja ehdotin Ainolle toista paikkaa. Siellä kävelytkin olisivat todella vähäisiä. Raapaisimme minimiajassa pari ämpärillistä. Polttiaiset riesana, kun päivä alkoi lämpenemään. Joku ampiainen ja jopa paarmakin, joka on kesähelteiden kiusanhenki. Ilma olikin liki kesäinen. Joko oli viimeinen kesäpäivä?

Viikonlopun aikaansaannoksista tuli todella hyvä mieli. Siis todella! Saan sohvan asennettua ja vahattua viikon kuluttua. Puolukkahommat ovat ohitse. Etenkin Ainon puolesta se on viimeisen päälle hieno asia. Saa nyt rauhassa oleskella, eikä tarvitse rasittaa rikkinäistä lonkkaa. Karpalohommat olisivat vielä tulossa. Odottaa kuitenkin pitää, raakojahan ne vielä ovat. Odotukset eivät ole suuret. Kunhan edes hieman saataisiin kirpeitä jänkkäherkkuja talteen.

Pikku pottuja on vielä hieman kuokkimatta. Närhiparvet ovat asiantilan huomanneet ja tulleet osille. Jääkö niiden jäljiltä maahan enää otettavaa. Jää nähtäväksi.

Viikonloppu 7.9.2012 - 9.9.2012

Ihottuma on osin parantunut. Paikoin kuitenkin se jyllää entistä kovemmalla teholla. Ihotohtori päätti laittaa kovan kovaa vastaan ja määräsi entistä julmempia aineita. Ainakaan heti ne eivät ole auttaneet. Jospa sinnikkyys kuitenkin palkittaisiin. Sinänsä outoa, että lääkitys tehoaa toisiin paikkoihin, mutta toisiin se ei vaikuta. Liekö kaksi eri ihottumaa?

Viikolla käväisin lautatarhalla hakemassa lautaa uuteen mökkisohvaan. Laudat jäävät piiloon, joten ei kaikkea sentään tarvi metsästä ottaa. Mieleinen yllätys oli lautavaraston katkaisusirkkeli. Sain pätkiä laudat valmiiksi oikean mittaisiksi ja näin ne myös mahtuivat peräkontin pohjalle. Ei tarvittu peräkärryjä eikä kattotelineitä ja palikat ovat valmiin kokoisia.

Perjantaina +10 astetta. Tasapuolisuuden nimissä sama lämpö sisällä ja ulkona. Kaminaan kyhyt. Aino suunnitteli lauantaille vielä mehustusta ja lähti keräämään pensaista marjoja. Keli oli tuulen puolesta loistava, joten päätin laittaa jonkun muikkuverkon pyyntiin. Valikoin neljää eri silmäkokoa, jotta saisin hieman osviittaa pyytävästä verkosta. Verkot laskin soutuveneellä. Kotirantaa kauemmas kun ei ollut tarvetta lähteä.

Vaikka muikkupaljoutta ei ollutkaan vielä odotettavissa, valmistelin kuitenkin grillin seudun sesonkia odottamaan. Grilli sai tuulensuojamuovit. Kiilausvalon viritin myös paikalleen. Muikkuverkkoja varten viritin peitteen sade- ja tuulisuojaksi. No niin, valmista on sillä rintamalla.

Lauantain muikkusaalis oli odotettu. Ei siinä tarvinnut kutsua porukkaa talkoisiin. Korjasin kuitenkin muikut ja laitoin suolaan. Selvisi kuitenkin tämänhetkinen pyytöverkko. Ilma oli mitä parhain. Pekka ajoi pilkkikarin laitaan. Itselläkin olisi hieman tehnyt mieli, mutta kun entisiäkin vielä on. Ja sitä pikku puuhastelua. Päätin jäädä kässehtimään kenturalle. Aino oli laittanut mehumaijan tulille jo varhain ja mehua syntyi. Voipi olla, että jätänkin tänä syksynä viinihappomehut tekemättä. Keräilin aluksi pihalla venyvät letkut ja pumpun pois. Kylläpä olin taas vääntänyt sähköpumpun imuletkun pikkuisen lujaan kiinni, kun en meinannut millään saada sitä auki. Leikkasin nurmikot. Olikin vuoden viimeinen leikkuu. Ei se nurmi aivan kamalan pitkä ollut, mutta on nyt ainakin hieman helpompi haravoida pihalta syksyn lehdet. Muutama yksittäinen jo olikin pudonnut maahan.

Paljuissani on muikkuverkkoja erinäinen määrä. Useampaa silmäkokoa. Tai paremminkin ja täsmällisemmin solmuväleistähän on kysymys. Solmuvälit ovat vain millin erolla seuraavaan. Verkoissa on aina toisessa päässä lappu, johon solmuväli on merkitty. Joistakin verkoista tussaus on kuitenkin häipynyt. Ja kun ero verkoilla on vain milli, ei aina ole varmuutta, minkä millinen tapaus on kyseessä. Luulisi, että yksi milli ei vaikuta, mutta vedessä ero on kuin yöllä ja päivällä. Mittailin solmuvälit. Merkkasin mittaustulokset puikkareihin ja siihen kangaslipareeseen. Yhden puikkarin vaihdoin kokonaan, koska lukkomekanismi oli kaputt. Tuli myös selvyys siihen, miksi yksi verkko ei pyytänyt yhtä hyvin, kuin muut samanlaiset. Se kun ei sitten ollutkaan samanlainen, vaan puoli milliä ylisuuri. Että sellaista! Sain samalla verkkoja ryhmitellessäni tehtyä myös tarpeellisen inventaarion. Vieläköhän kuitenkin investoisin?

Laitoin verkkolippujen tankoihin heijastimet. Pitäisi näkyä nyt, jos vain yökulkijoilla on edes vähänkään valokiilua veneessään. Laitoin valtion verkkomerkit paikoilleen. Kuten myös nimilaput niihin, joissa sitä ei vielä ollut. On se nyt mallillaan. Ja aika virallistakin. Kai.

Riistakamera ei ole kuvannut luvattomia kulkijoita. Hyvähän se näin onkin. Uutisia varkauksista seutukunnalta on kuitenkin hieman kuulunut. Kamera ei kuitenkaan estä varkaita. Kiinni jääminen kuitenkin on mahdollista. Käväisin laittamassa vielä puomille varoitusmerkit kameravalvonnasta. Onpahan ainakin varoitettu.

Veneen pakki ei ole pelannut pariin vuoteen. Etenkin verkonlaskussa asia tuottaa päänvaivaa. Suorastaan vaikeuttaa ellei jopa välillä estäkin koko laskun. Yritin asiaa korjata, mutta epäonnistuin. Pitäisi vetää vene kuivatelakalle, jotta pääsisi käsiksi oikeaan paikkaan. Tällä kertaa meni sählälyksi. Ensin unohdin laittaa vesitulpan paikalleen. Ja tietenkin vesi kulki reiästä väärään suuntaan. Sitten kastelin vielä jalkani. No, ei se haittaa! Vesikin vielä kohtalaisen lämmintä.

Pekka palasi pilkiltä ja oli onkinut itselleen parin tunnin perkaustyömaan. Jaana ja Aino käväisivät sienessä. Saaliina märät vaatteet. Tuli nimittäin aika ravakat kuurot kohdille. Ränni tukossa. Sateen välillä tauottua kävin poistamassa moskan. Katsoin aamun sääennusteen. Jätin verkkokokeilut myöhempiin ajankontiin kun lupaili jonkunlaista luoteistuulta. Ja sadekaan ei innostanut lähtemään järvelle. Saunan päälle paistettiin laavulla makkarat.

Päivällä oli ollut mäkäröitä ja polttiaisia. Illalla niistä ei ollut vaivaa. Yöt olivat aika koleita ja annoin kellarin ovien olla öisin auki. Tuuletusta ja viilenemistä ajatellen. Homma auttoikin selvästi.

Sunnuntaina puhalteli ennustettu luoteistuuli. Olipas mukavaa, kun ei tarvinnut lähteä verkkojen nostoon. Harrastin pari tuntia puusepän töitä. Sohvan valmiusaste kohosi tiran verran.

Viikonloppu 31.8.2012 - 2.9.2012

Niin, syksy on jo varsin pitkällä. Illat pimenevät aina vain aikaisemmin. Aino suunnitteli perjantaina mehumaijan laittamista grillin levylle. Onneksi uskoi, kun muistutin, mihin aikaan säkkipimeys iskee. Ei perjantaina isompia hommia ollut itselläkään. Valoisan aikaan tein kuitenkin inventaariota loppusyksyn ja etenkin syysloman varalle. Olipa hyvä että tein. Joitakin juttuja oli varastossa yllättävänkin paljon, vaikka olin täysin varma, että lopussahan ne ovat.

Lauantaina Aino sitten pääsi mehun keittoon. Monta tuntia tuhersi. Olisi illalla tullutkin ikävä. Viikolla olimme tyhjentäneet kotipensaan. Marjaa siitä ei kertynyt ennätysvuosien malliin, mutta mehua tuli kuitenkin litratolkulla.

Kun sateli hiljalleen vettä, oli päivän ohjelma selvillä. Käppäilin kuitenkin ensin katsomassa nuottavenettä. Paikkaus näytti onnistuneen. Pohjalla kun oli tira vettä. Viskoin järvestä pari lisä-ämpärillistä. Vuotoa ei juurikaan ollut. Menee loputkin pienet raot umpeen, kunhan vain hieman silloin-tällöin satelisi. Eli vene on kunnossa. Moottori jos vielä kestäisi sekin. Parivaljakolla kun taitaa olla ikää yli 30 vuotta. Kummallakin.

Siirryinpä sitten sateen suojaan puuvajan terassille. Edistyin huohekaluprojektissani paljon odottamaani enemmän. Lisää vain sadepäiviä! Onhan se toisaalta melkoista kaserrusta, kun työolosuhteet ja -kalut ovat hieman niin ja näin. Etenkin jonkunlainen höyläpenkki olisi poikaa. Mutta sellainen värkki toisikin eteen jo tilakysymyksen. Verstas olisi rakennettava.

Tarralla oli tällä kertaa vähän porukkaa. Me kahdestaan edustimme kahta kolmasosaa mökkiläismassasta. Iltapäivän lopulla kuitenkin väki lähes tuplaantui, kun saimme vieraita. Pelattiin Miekojärvi-peliäkin ja jäin statistiksi. Vieraat lähtivät hyvissä ajoin ennen pimeää. Ei järvellä ole tietenkään syytä jättää matkantekoa yöhön.

Sauna. Ja sen päälle ihon rasvaus. Osin ihottuma hallinnassa, osin parantumista ei ole tullut. Ehkä jopa päinvastoin. Jostakin kumman syystä rasvauksen jälkeen yllätti yskänpuuska. Tiedätte varmaan tunteen, kun yskä tai aivastelu ei lopu vaan jatkuu niin, että silmissä meinaa sumeta. Nyt sitten sumeni. Taju lähti ja mätkähdin lattialle. Naamaa kolhaisin ritsin laitaan niin, että ylähuulessa on lommo ja leukakin kipeänä. Olipas sekin. Ei ole ennen sattunut ja nyt taas sattui! Nyt sunnuntaina etsin netistä vastausta moiseen pyörtymiseen. Ei hätää, tilanne on aivan normaali. Toivottavasti tuollaista ei satu autoillessa!

Sunnuntaina Aino keräsi hieman viinimarjoja. Ja metsämansikoita. Jatkoin huonekaluhommia. Kun homma hiljalleen edistyy, selkenee jatkokin. Tyypillistä hommissani on se, että pystyn hahmottamaan jatkomenetelmät kunnolla vasta sitten, kun homma on edistynyt lähelle seuraavia työvaiheita. Kun kyseessä on puumateriaali, joka jätetään luonnolliseen muotoonsa, (vain kuori poistetaan) ei varsinaisia piirrustuksia ja suunnitelmia toisaalta voi edes tehdä. Tarkkoja mittoja ei varsinkaan voi tehdä. Eteenpäin kuitenkin päästiin. Milloin valmistuu, ei harmainta aavistustakaan!

Sunnuntaina keli oli todella hieno. Aamulla oli hieman harmaata, mutta sitten selkeni. Tulihan se sitten sadekin, mutta silloin olimme jo kotimatkalla. Vesi laskenut alkukesän kovista lukemista ja on aika tavanomaisissa lukemissa. Ehkä hiemann allekin. Rantavesi oli aika puuroa. Vettä ei voinut lainkaan pumpata. Sadevesiämpäreistä saunavesitäydennyksiä. Ruskaa alkaa olla jo ihan näkymään asti. Yöpakkasia ei tällä kertaa ollut. Öisin hieman alle 10 astetta. Päivisin pari astetta yli.

Viikonloppu 24.8.2012 - 26.8.2012

Tiistaina iholekurilla. Määräsi koko loppuvuodeksi toimintaa. Alkuun rajumpia rasvauksia ym. kuureja. Jatkossa helpottaa, mutta tekemistä tulee riittämään. Ihottumasta on kuulemma otettava työvoitto. No, kokeillaan. Aikamoinen yllätys oli se, että lääkäri ehdotteli 3-4 viikon sairauslomaa. Sanoin kuitenkin, että katsotaan. Voisi olla tässä työtilanteessa isompi stressi olla pois töistä. Hoidot ovat alkaneet vaikuttaa. Toivon mukaan vaivat lähtevät kokonaan. Ja mielellään lopullisesti.

Tälle viikonlopulle ei työtunteja juurikaan kertynyt. Ainoaksi työhön viittaavaksi puuhasteluksi jäi nuottaveneen entraaminen. Sekin homma meinasi loppua lyhyeen, kun mäkärät ja polttiaiset olivat kimpussa.

Lauantaina aamupäivästä käväisin pilkillä Jonin ja Lindan kanssa. Saaliina 19 ahventa ja yksi mittakuha. Eli ämpärillinen. Lopuksi Jonille tarttui joku meripeto, mutta näköetäisyydelle se ei tullut. Mailla vetelimme kalat fileiksi. Monta keitollista siirtyi pussukoihin. Illempana seurustelimme laavulla koko Tarran väen voimin. Ikäänkuin venetsialaisten merkeissä. Mahduttiinkin loistavasti, kun tällä kertaa Tarralla oli hieman vähänlaisesti sakkia. Yksin kappalein laskien pääsin kuuteentoista. Jotakin pelailtiin ja hiillokselta kuului tirinä ja tuoksut levisivät ympäristöön. Seköhän lie lennätti muutaman korpinkin viereisiin mäntyihin. Sää suosi ja sepä olikin todella hyvä asia.

Sunnuntaina käytiin vielä Ainon kanssa pilkillä. Järvi oli peilityyni ja ahvenet hurjalla syönnillä. Alkoi kuitenkin tuulemaan aika tavalla ja syönti katkesi kerralla. Tulimmekin pian pois. Kalatkin vielä korjattava ennen kotiin lähtöä.

Öisin alkaa olla jo aika pimeää. Ja koleaa. Pakkasiakin. Kaminaa tulikin lämmitettyä pariin otteeseen. Sunnuntaina lämpötila nousi kuitenkin peräti +18 asteeseen. Kaikenkaikkiaan hieno viikonloppu niin sään, kuin muunkin puolesta. Naisväki taisi keräillä mustikoita. Laatu ja määrä ylittää viimevuotisen kirkkaasti. Mansikkasato jäi hieman vaatimattomaksi. Maalla on yhä raakileita, mutta ne eivät enää kypsy. Mustuvat vain.

Ensi viikonloppuna ollaan jo syyskuun puolella. Mielessä kiiltelee jo syysloma ja muikut. Lokakuulla.

 

Viikonloppu 17.8.2012 - 19.8.2012

Maanantai-iltana käväisimme mustikassa. Mustikkapaikka ei ollut etukäteen tiedossa, mutta sattumoisin osuimme kohtuullisille marjamaille. Ja vuoden mustikkakiintiömme täyttyi.

Viikolla lämmintä. Tiistaina Meltosjärvellä 25,2. Suomen lämpimin paikka. Keskiviikkona Ylitorniolle määrättiin vuoden ensimmäinen metsäpalovaroitus. Torstaina töissä jo tukalaa.

Perjantai-iltana mökillä hiostava ja lämmin ilma. Tyyntä. Lopulta alkoi satamaan ja helteet olivat tiessään. Ja palovaroitukset. Hienoa!

Lauantaina sumukeli. +12 astetta. Sopiva keli lopetella lomalla alkamani kuopan kaivuu. Aino oli olettanut kuopan olleen jo valmis, koska sain poistaa aluksi pohjalta ämpärillisen tuhkaa. Rautakanki sai näytellä melkoista osaa, sillä pelkällä lapiopelillä kivien kyllästämää maata ei pystynyt kaivamaan. Syvemmällä kanki kolkahteli sitten järeämpiin lohkareisiin. Niitä en yrittänytkään poistaa. Onneksi syvyyttä oli jo niin paljon, että kaivaminen saikin jo loppua.

Puolipäiväteen jälkeen tein pienen reissun. Autolla. Kävin ensiksi lähteellä. Täytin juomavesiastiat ja nostin kyydille. Tänä vuonna lähde ei ole kasvanut umpeen sammalta. En kuskannut päniköitä vielä mökille, vaan suunnistin ämpärin kanssa korpimaisemiin. Pari tuntia myöhemmin ämpärissä oli kauden paras hillasaaliini. Mustikoita näkyi myös merkittäviä määriä, mutta niitä vailla emme olleet. Emme kyllä olleet hillojakaan paitsi, mutta kun ne olivat tietopaikassa, ei niitä voinut sinnekään jättää. Valitettavasti toisen paikan läpikäyntiin ei aika piisannut. Ensi viikonloppuna on jo myöhäistä. Nytkin sai olla tarkkana, ettei kerää ylikypsiä. On arvioitu, että marjasadosta kerätään talteen vain viisi prosenttia. Aika uskottava luku. Nyt jäljellä enää puolukat ja karpalot. Ja tietenkin kotipensaan mehuviinimarjat. Mielessä myös viinihapolla tehtävävä mehu. Puolukkaa vai kaarnikkaa vai pihjajanmarjaa??

Syönti ja sauna. Ihottuma ei siedä lainkaan kuumuutta, joten saunoin sen mukaisesti. Ei löylyä, ei kuumaa vettä. Naama oli saunan jälkeen silti punainen kuin paviaanin perse. Saman näköinenkin kai. Pilkille olisi voinut muuten lähteä, mutta tuuleskeli aika koleasti. Aino oli lisäksi lääkekuurilla ja yhä hieman kipeänä, joten ainakaan hän ei olisi voinut lähteä. Jätin minäkin tällä kertaa lähtemättä. Jonkun verran on ahven- ja kuhafilettä pakkasessa ja lohikin on ollut viime aikoina halpaa ja sitäkin löytyy jokunen mykyrä.

Sunnuntaiksi sää selkeni. Ilma oli yhä viilentynyt. Koillisesta puhalteli eli oli vastaranta. En oikein osannut päättää, mille ryhtyisin. Kärräsin sitten laavulle isohkon puulaatikon, joka oli täynnä pientä hukkapalapuuta. Ensi lauantaina se varmaan tulee tyhjennettyä tulistellessa. Kaivamani kuopan ympäröin vahvalla naruaidalla. Eipä vahingossa poro muljahda alas. Piirtelin huonekaluprojektin nurkkaliitoksia. Olipa tuurin tynkää, kun en alkanut heti työstämään. Kuin vahingossa hoksasin, että pieleen menee noilla piirtelyillä. Otin puut kotiin. Jospa viikolla iltaisin olisi aikaa ja keliä tehdä homma kunnolla.

Eipä tullut tälläkään kertaa kovin pitkiä sepustuksia. Mutta eipä sitä sen kummempia sattunutkaan ja runosuonikin on ollut kateissa. Sanottavaa toki olisi. Äksön Äijä vain on käskenyt malttaa mieleni. Toistaiseksi. Noudatan neuvoa ja maltan mieleni. Toistaiseksi. Ehkä lopullisesti.

Viikonloppu 10.8.2012 - 12.8.2012

Viikolla lääkärissä. Ihottuman vuoksi. Työterveyslääkäri nosti kätensä pystyyn ja lähetti ihotautilääkärille. Valitettavasti sain ajan vasta 21. päivälle. No hyvä että edes silloin pääsen.

Loppuviikosta parina viimeisenä yönä pakkasella. Ei siis ihme, että mökissä oli vain +11 astetta ja Aino joutui laittamaan tulet kaminaan. Lähti sitten mansikkamaalle. Viimeistelin saunaremontin. Nyt se on taas niin fiini!

Lauantaina lähdin marjastelemaan. Mustikoita on nyt enemmän kuin viime kesänä, mutta ei silti kovinkaan runsaasti. Ja ei se laatukaan ole kaksinen. Thai-poimijatkin saapuneet paikkakunnalle. Riittää niitä marjoja silti kai meillekin. Kun keräsin tarkoin sain ämpärillisen. Tarve oli kolmen ämpärin verran. Mutta kun Aino ja muut naiset oli kutsuttu paikkaan, jossa oli "mustikoita joka puolella", arvelin Ainon vetäisseen jo pari ämpärillistä ja lopetin sen lajin. Saapastelin erään korpipilkan ympäri ja sain todella 1-luokan hilloja pari kiloa. Hieno päätös päivän marjaretkelle. Mökillä sain havaita, että rouvien mustikkaretki oli ollut käytännössä hukkareissu. Ainolla oli mennä jopa tappion puolelle, mutta onneksi pudonnut puhelin löytyi sammalikosta. Mustikkahommat jatkuvat, mutta onhan se hyvää kuntoilua!

Valmistin loimulohen. Saunottiin. Päivän kävelyt olivat olleet hikisiä. Illalla vahdattiin, kun isot miehet heittivät keppiä Lontoossa.

Sunnuntaina liki tyyntä. Ajoittain olikin. Aino alkoi mustikan putsaukseen. Minä lähdin pilkkihommiin. Vesi laskenut. En ole veneillyt kahteen viikkoon ja venettä oli hieman vaikea työntää vesille. Tyynellä järvellä paisteessa tuli aika lämmin. Vesikin vielä +17 asteen vaiheilla. Ahvenet pitivät pääosin suunsa suljettuina. Kuhani oli alamittainen ja sai vapautensa. Naapurivenekunnilla oli kuhien suhteen hieman parempi mäihä. Taisin tuossa aiemmin selvittää, että hauet ovat tänä kesänä olleet kateissa. Nyt tilanne "korjaantui". Lauantaina hauki vei Pekalta luottopilkin. Nyt sunnuntaina sain kaksi luupäätä. Yhteensä kolme kiloa. Kummipoika Jaakko se oli kuitenkin vetäissyt yli viiden kilon merilohen iltamyöhällä. Tornionjoesta. Oli kai hieman tuuria, kun hauki ei minulta pilkkiä vienyt. Isompi hauki kun oli ahmaissut pilkin syvälle kurkkuunsa.

Meinasipas unohtua mutta ei kuitenkaan. Venetsialaisista on ollut puhetta. Jonkunlainen kokoontuminen on näillä näkymin lauantaina, 25.8.2012. Tällä kertaa porukkasoppaa ei ole. Jospa sitten taas pääsiäisenä.

Ohjelma:

- Määriteltynä/haluttuna kellonaikana (16:00 - 19:00 ??) viritän laavulle tulet ja kuumennan uunin
- Tulet/hiillos/uuninkuumennus jatkuu tarpeen mukaan
- Paikalle saa hiippailla haluamanaan aikana
- Voidaan harrastaa kaikenlaista, ilmeisesti kuitenkin ilman palkintokilpailuja
- Omat ruuat/juomat matkaan
- Kukin voi paistaa/grillata/kuumentaa omat syömisensä omaan tahtiinsa.
Saa toki tulla täysin vatsoin ja jättää grillihommat sikseen.
Kahvipannu kuitenkin kuumana koko illan.

Hoitelen paikalle polttopuut ja rullan talouspaperia.

Pimeys saapuu kelistä riippuen noin iltakymmenen aikaa. Ilta voi jatkua "otsalamppuiltamina".
Tai miten vaan, jos joku keksii muuta. Olisi tietenkin huippuhienoa, jos ilta sisältäisi ohjelmaa.
Haaste: Aivonystyrät niiltä osin toimimaan!!

Kesäloma 6.7.2012 - 5.8.2012

Ennen lomaa käväisin kuitenkin lääkärillä niiden iho-ongelmien vuoksi. Taas tuli pureskeltavaa ja pinnalle levitettävää jos minkälaista. Jos ei näillä mömmöillä vaivat katoa, on loman jälkeen mentävä tarkempiin tutkimuksiin. Viimeiselle työviikolle oli vielä jäänyt mielestäni aika lailla rästijuttuja. Alkuviikon ahkeroituani huomasin, että selviydyn niistä ihan hienosti. Kun muu sakki oli jo lomilla, ei uusia toimeksiantoja juurikaan tullut. Lisäksi selkäongelmat olivat lopultakin ohi. Tuon lapahomman suhteen siis. Olo keskivikkona oli suorastaan loistava fyysisesti ja henkisesti. Mietiskelin ikuisena pessimistinä, että mitähän sitä on edessä. Ei lomalle kai tällaisessa olotilassa voi päästä. Vähintäänkin lomalla tulee sitten takapakkia.

Vaikka olimme yrittäneet jo aiemmin kuskata mökille tarpeellista tavaraa, oli auto lievästi sanoen täyteen pakattu perjantaina, loman aluksi. Uuden auton tavaratila on aiempaa pienempi. Osasyynä ahtauteen oli tällä kertaa uusi kaasuliesi, joka takapenkitkin kaataen vei mahtiosan käytettävästä tilasta. Lieden asennukseen ryhdyinkin heti. Uusasin samaa kuumaa kaasuletkun ja paineensäätäjänkin. Myös jääkaappi sai uuden letkun. Poltin uunia pihalla ja hyvin pelasi. Uuden uunin tympeä ensikitku katosi maisemiin. Kiireellä vielä leikkasin ruohikon. Liki helteinen keli ja mäkäräpilvet eivät piristäneet. Sade tuli, kuten oli ennustettukin. Ehdinpäs onneksi saamaan hommat kuntoon.

Muutamana päivänä harrastin puusepän hommia. Aloitin lauantain sadekeliltä suojassa eli puuvajan terassilla hienopuusepän töillä. Joskus näissä herkissä hommissa toimivat rouvimmatkin työkalut. Niin nytkin. Moottorisahalla leikoin niin tarkkoja leikkuita, että ei niitä juuri tarvinnut jälkeen siistiä. Talttaa kuitenkin tarvitsin, sillä joka paikkaan ei konesahalla päässyt. Valmistui viimeinen arkku. Hieman hienompi tällä kertaa. Sai jäädä alakertaan, vaikka olin aluksi suunnitellut sen olevan yläkerran kalusteita. Uusi järjestys pirtissä pisti sahaamaan yhdestä hyllystä pois hieman alareunaa, jotta kirstun kansi aukeaisi. Uusi liesi puolestaan oli syypää siihen, että pirtin pöydän takana olevaa penkkiä piti lyhentää kolme senttiä.

Seuraavaksi tarvitsin uutta materiaalia erääseen projektiin. Sisäkalusteita tälläkin kertaa kiikarissa. Mökin lähiympäristö alkaa olla haavoista vapaa. Ja kun vielä jokainen puu on valittava erikseen omaa käyttötarkoitustaan varten, jouduin kantamaan osan puista kauempaa. Lopulta kuitenkin tarpeet olivat kasassa. Kuoriminen oli pienimpiä puita lukuunottamatta todella nopeaa puuhaa. Lopuksi laitoin puut sateelta suojaan.

Laavulle lisäsin yhden hyllyn. Siihen tarveaineet olivat ison tukin sisällä, joten ei muuta kuin sahaamaan puusta lautoja. Hylly valmistui ja sain hyllyttää erinäistä kampetta paremmille asuinsijoille.

Noissa puuhasteluissa meni tiistai-iltapäivään asti. Aino käväisi parina päivänä pottumaalla rikkaruohoja poistamassa. Pesi välillä veneen. Ja saunan. Ja tietenkin siivosi kämpän perusteellisesti. Tamppasin apuna patjat. Pelkäsin olkapääni puolesta, mutta ei se kipeytynytkään. Hienompi homma.

Kalahommia alkuloman päivinä tuli myös harrasteltua. Pilkillä kuhaa tuli hyvin. Ahventa heikommin. Hauet vielä kateissa kokonaan. Onneksi. Katiskaryhmästäni oli kadonnut yksi kukku. Tai itse asiassa lippu. Arvelin lipun irronneen tuulessa, joten naaraus olisi suoritettava. Vanhaa naaraa ei löytynyt, joten tekaisin uuden. Keli oli hyvä, joten hoidin naaraamisen soutuvenevetoisesti. Ennen naarauksen alkua yritin muistella, onko ketään juhannukselta kateissa. Naaraan tarttui se, mitä halusinkin. Lippu ei ollut irronnut. Katiska oli jostain syystä siirtynyt ja kahden katiskan lippunarut sotkeutuneet toisiinsa ja toinen lippu upissa. Poistin kaikki katiskat pyynnitä. Eipä niissä juuri kalaakaan ollut.

Osin korjasin pilkkikalani jo järvellä. Rannalla kun riitti niitä verenimijöitä ja siellä oli sääskihuppu pakollinen varuste. Kämmenselkiin sääsket ja mäkärät iskivät, mutta niistä ne oli helppo puukolla liskata. Tosiaan, syöpäläisiä nyt tuntuu piisaavan. Liki haitaksi asti. Onneksi muuten öljysin kirstut. Lakkaus tai maalaus olisi ollut melkoinen virhe. Terassilla on pidetty sääskikierukoita savuamassa. Niistä onkin selvästi hyötyä, jos on vain riittävän tyyntä. Sääskiltä tuntuu vainu katoavan.

Maanantaina kuitenkin oli kova tuuli ja vastaranta. Siivous- ja pesuvesiä oli otettava ämpäreihin asettumaan. Ja niistä sitten varoen toisiin astioihin. Vesi korkealla mutta hienoisessa laskussa. Jäät ovat hieman hajoittaneet rantakiviä. Yksi sopivasti liikkui, kun astuin sille. Lähtö märän puolelle valkeni välittömästi. Hieman kastuin, mutta onneksi vesi sentään on jo aika lämmintä.

Niin, tiistaina täyttyi jälleen yksi vuosi vähäpätöisessä elämässäni. Ei juhlittu. Ei sitä enää tässä iässä. Etenkään välivuosia. Ehkä ei pyöreitäkään. Mitäpä sitä turhia! Positiivistä tällä kertaa kuitenkin se, että olo oli kuin nuorilla miehillä. Ei isompia kipuja. Ihottumakin katoamassa.

Keskiviikkona pyyhälsimme Tornioon. Kappareissulla, pyykin pesussa. Mansikoitakin hieman pakastettiin. Ei kuitenkaan vielä oman maan makupaloja. Ilalla Sipen synttärikahvilla. Onnea vielä! Sitten yhdeksäksi rautatieasemalle ja Tiina ja Jani takapenkillä kohti Tarraa.

Lähellä Tarraa pari isoa sontakasaa tiellä. Karhu? Vai hirvi, jolla vatsa hieman kuralla?

Tarralla vietimme kolme päivää. Sunnuntaina paluu Tornioon. Kelit olivat kohtalaiset lauantain sadetta lukuunottamatta. Silloin huomasin, että kuivumassa olleet haapa-ainekset alkavat saamaan pintahometta. Puhdistin ne ja kannoimme sisälle. Toivottavasti pelastuivat. Parina päivänä pilkittiin ja käytiin Orhinselänniemessä evästauolla. Kuhat olivat muuttuneet alamittaisiksi, mutta ahvenet vain pulskistuneet. Hauki vei ykköspilkin ja töppäykseni vuoksi järveen muljahti yksi pilkkivapakin. Perjantai-iltana käväistiin syömässä ravintola Nälkäisessä Hauessa. Kitara soi lauantaina ja laulukin helisi. Miekojärvi-peli oli kovassa käytössä. Sunnuntaina Tornioon. Ja toinen lomaviikko alulleen.

Maanantaina pyyhkäistiin Tampereelle. Ajoittain sateli, mutta puhdistuipa tuulilasi ötökkäliiskasta. Illalla käytiin syömässä. Jäi nälkä. Oltiin kai liian hienossa ravintolassa. Tiistaina Janin oli mentävä muutamaksi tunniksi duuniin. Me kolme vapaavuorolaista ajelimme torille, jota Rousto-Ville aikanaan piti vakipaikkanaan. Joimme kahvit ja ostettiin laatikko mansikoita. Kämpillä sujautimme mansikat pakastimeen. Rasioissa. Sitten takaisin liikenteeseen ja suuntana Pirkkala. Tiina paikallisena ihmetteli reittivalintaani. Pirkkala löytyi helposti, mutta en tiennyt, että liikkeet, joihin olimme menossa, olivat Tampereen rajalla ja toista kautta kulkien paljon likempänä. Naiset luupustelivat jossakin vaatekaupassa. Minä hekumoitsin Motonetin kalastusvälinehyllyrivien välissä. Täydensin pilkkivarusteitani. Nyt pitäisi jälleen olla varusteet kasassa. Bauhausista löysimme parvekkeelle sopivan kokoiset puulaatat. Olisikin ollut bussilla hankala kuljettaa. Iltapäivällä Mansen keskustaan hakemaan Jania. Väärät kaistanvalinnat pistivät turistin tekemään muutaman ylimääräisen kierroksen. Saimme kuitenkin Janin kyytiin ja suuntasimme auton keulan kohti etelää ja Lempäälän Ideaparkkia. Söimme siellä aluksi. Tällä kertaa annokset olivat isoja. Vähintään. Viisi tuntia kauppakeskusta. Siinä oli neljä liikaa. Liki tuntinenhan kului mässäilyssä. Edes äijäparkki ei innostanut. Eihän siellä ollut edes tasapainopilkkejä! Illaksi kämpille. Päivän reissuilta oli jotakin tarttunut matkaan ja kamppeet kannettiin sisälle. Asensin parvekkeen lattian. Vaati yhdestä nurkasta hieman sahausta. Tiedossa oli, ostettiinhan sitä varten se sahakin. Parvekkeesta tuli tosi hieno. Tiinan eläväiset kukat ja pieni kalusto tekivät pikku tilasta todella viihtyisän. Illan päälle hieman pelailtiin. Tiinalla käsittämätön putki. Keskiviikkoaamuna kotimatkalla. Torstaina mökille. Aika aloittaa viimeinen vaihe lomailussa.

Riistakamera ei ollut kuvannut johtuen virheellisesta asennuksta. Nyt homma hoidossa. Poistin kameran käytöstä loman ajaksi.

Loppuloma meni varsin perinteisissä merkeissä. Alkuun kelit tahtoivat olla koleat. Takassakin pidettiin pieniä suoravetokyhyjä. Aivan pakkaselle ei öisinkään päästy, mutta ei paljon puuttunutkaan. Vähitellen lämpeni, mutta koskeus ilmassa pysytteli päivisinkin sadan prosentin kieppeillä. Ainon pyykkäämät vaatteetkaan eivät kuivuneet ja ulkosalla terassilla roikkuvat kamppeet kastuivat yöllä. Eipä ollut aamusella hauska niitä pukea ylle. Tuuleskeli. Viimeisellä viikolla lämmintä ja tyyntä, mutta.... Metsäpalovaroitus ei ole osunut tälle kesälle Ylitornion alueelle. Ainoa hellepäivä Meltosjärvellä oli 6.7. Eli loman alkaessa.

Tein laavulla pilkkeitä. Jänishaavatkin tulivat korjatuiksi. Laavun talvikokko kohosi risuista. Kaksi kuusta kaadoin ja värkkäsin tikapuut mökille. Laavun muurauksesta oli irtoamassa pari tiiltä. Korjasin. Lattialle kuskasin savihiekkaa. Rantahiekka ei ole riittävän tiivistä ja laatat tahtovat irrota.

Aloitin kuopan kaivuun. Ei tullut valmiiksi. Lämmin ilma ja muut harrasteet tulivat esteeksi. Höyläilin ja hioin haapa-aihioitani. Kosteus jälleen saanut pintaan homekasvustoa, mutta hiominen auttoi. Loppuprojekti odottaa, milloin ehdin??

Raivaussahalla husoin ojan laitaa ja mansikka- ja tyrnimaan ympärysheinikoita. Mansikkamaan verkotin. Tekaisin Ainolle sinne hieman paremman tukirakenteen verkoille.

Mökkirannasta raivasin pois joutavat pusikot. Tulipa muuten kämppäänkin valoa, etenkin aamuisin, kun aurinko kimaltelee rannan puolelta. Tuli siinä karsittua pienetkin rangat. Pilkkeitä rantagrillille tuli puolen kuution verran. Pihapihlajasta poistin pari oksaa, jotka rappasivat seinää ja kattoa. Kaadoin auton kääntöpaikalta neljä kuusta, joita olin yrittänyt muotoilla. Muotoilu vain alkoi liian myöhään. Kuuset olivat jo liian suuria, eivätkä tuuheutuneet. Joutivat pois. Jo pelkästään lumitöidenkin esteinä ne olivat. Kuusiaidan leikkasin. Se on sentään tiheä.

Monia asioita haittasivat ajoittain valtavat mäkärämäärät. Tyynellä kelillä olivat järvelläkin kullaillessa haittana. Saatikka sitten jänkillä. Pitäisi opetella uusi hengitystekniikka. Jossa ei sitten tapahtuisi ollenkaan sisäänimua. Nyt lihaa virtasi leipälävestä sankoin pilvin. Kimalaiset ja ampiaiset olivat tehneet pesänsä vääriin paikkoihin ja jouduin olemaan tyly. Viimeisellä lomaviikolla terassilla kömpöili lukuisia toukkia. Hyönteiskirjaa tutkimalla totesin ne suruvaipan toukiksi. Siirtelin niitä syrjemmälle, etteivät vahingossa tallaantuisi. Kyitä harvassa. Vasta viimeisinä päivinä joitakin havaintoja.

Kalastusta harrastettiin tarpeen tullen. Paikat ja saaliit vaihtelivat. Paikat lähinnä tuulista johtuen. Kalastus tapahtui vain pilkkimällä. Loman ennätykseksi jäi Ainon 1,94 kiloinen kuha. Valvojakin sattui silloin paikalle. Katsoi paljuun. Ei pyytänyt kuhia mittaukseen. Ei ollut muutenkaan virkaintoinen. Kuten kuulemma joku on tänä kesänä ollut.

Viimeisellä viikolla joku hillareissu. Omiksi tarpeiksi saimme riittävästi, vaikka hillaa onkin tänä vuonna aika heikosti.

Mustikka vielä osin raakaa. Silti jotkut jo sitäkin repivät. Mansikoita hieman. Tyrnimaa voi kehnosti. Yksi pirteä taimi, toinen kituu. Uusia pottuja jo saatiin. Kaikki kasvusto on kolean alkukesän vuoksi ainakin viikon myöhässä. Yhdellä reissullani hämmästyin todella. Eräällä kumpareella katsoin, että onpas tuo kaatunut kelo aivan kuin vene. Siristin silmiäni. Mutta sehän on vene! Menin paikalle ja asia oli varma. Puuvene keskellä kairaa mäellä. Tuli mieleen Nooan Arkki ja Ararat. Tässä tapauksessa vuori ja arkki olivat liioittelua. Vene oli kannon päällä ja puhki. Joku pitänyt kyljessä tultakin. Mietin, miten vene on näin epätyypilliseen paikkaan päätynyt? Varmaankin joku kymmeniä vuosia sitten talvella vetänyt hevosella venettä jollekin lähijärvelle. Vene tökännyt sitten kantoon ja puhjennut. Voisi kuvitella tilanteen. Pakkasselkonen on varmasti raikunut kiroilusta ja sadattelusta. Karhut heränneet. Ainakin kääntäneet kylkeä ja pieraisseet pihkatapin pesän toiselle seinälle. Tai asennosta riippuen jopa taivaalle.

Kaksi kauppareissua. Ensin Piimätien puotiin. Toinen peräti Ylitorniolle asti. Kun molemmat kaasupullot sopivasti sippasivat yhtäaikaa. Käytin tilaisuutta hyväkseni samalla ja käväisin pitkäripaisessakin. Ja ostin tietenkin pössäköitäkin loppulomaksi.

Porukkaa oli paikalla mökeillään vaihtelevasti. Vielä jäikin asukkaita. Iltaisin joskus porukka istuu jollakin mökillä. Pelaillaan. Harrastetaan small talk:ia. Joskus menee häiritseväksi big talkiksi. Pitää yrittää sietää.

Viimeisellä lomaviikolla ajankäyttösuunnitelmani heittivät häränpyllyä. Valitettavasti. Kun olisi ollut hienot kelit ja tarkoitus hieman kalastella. Saunan kynnykseen ilmestyi reikä. Tökkäsin reikään meisselin. Juuri mistään suunnasta ei kova puu vastannut. Alkoi purkuoperaatio, joka jatkui turhan laajalle alueelle. Mätää ja lahoa riitti. Kynnyksestä oli jäljellä vain pinta. Karmin alaosat sököt. Samoin viereiset pystyt. Saunan lattian ovireunapatikat vetivät viimeisiään kuten terassin kannattajatkin. Alimmainen pohjaparru puoliksi puhki. Onneksi vain puoliksi. Jouduin purkamaan lattiaa ja seinää poistaakseni lahon. Sitten alkoi uuden teko. Melkoista palapeliä. Kampetta ei juurikaan ollut ja jouduin inspiroimaan. Onneksi Pekalla oli panelia. Sitä olisikin ollut vaikea itse höyläillä. Käytin tervaa alusrakenteisiin ja huolehdin, että tällä kertaa rakenteissa on tuuletusrakoja. Aikaisempi rakenne olikin tehty hieman harkitsemattomasti. Sunnuntaina iltapäivällä lopetin. Ensi viikonlopulle jäi vielä pienet viimeistelyt. Toivon mukaan saan ne jo perjantaina tehdyksi. Onneksi vesi järvessä on lämmintä, joten siellä sitten tulikin puljattua saunaremontin vuoksi.

Paljon olisi tehtävää muutenkin. Ja hupaillakin pitäisi. Tällä kertaa selkäkään ei olisi este. Eikä olat. Ihottuma palaamassa, mutta se ei niin menoa haittaisi. Sitä povaamaani takapakkia ei sitten kuitenkaan kunnon osalta tullut. Onneksi.

Viikonloppu 29.6.2012 - 1.7.2012

Alkuviikolla tutkailin sääkarttoja ja päätin pitää talonmiesvuoroni ruohonleikkuuillan tiistaina. Sen jälkeen kun oli luvassa sadetta ja tänä kesänä vaikuttaa siltä, että kun sateet alkavat, ei niistä tahdo tulla loppua. Ruohikosta tuli siisti. Ensimmäistä kertaa tälle kesälle. Iltamyöhään alkoikin sade. Ja koleus. Ylälapissa maa meni valkoiseksi ja Itä-Lapissakin satoi räntää. Kun päivät jo lyhenevät, olikohan kyseessä sitten varhainen ensilumi? Kaiken tuhnukelien keskellä pilkahti kuitenkin valo. Nimittäin kotikatumme sai lopultakin päällysteen. On tässä oltukin pölyn ja sepeliteiden jos -pihankin armoilla aivan riittävästi.

Viime aikoina on pärstääni kohdannut outo asia. Aina kun menen mökille, on seuraavana aamuna naamassa kihelmöintiä. Juhannuksena kihelmöinti ja polttelu oli poikkeuksellisen voimakasta. Hiki, aurinko ja ötökät eivät ainakaan parantaneet tilannetta. Alkuviikosta naama kesi sitten kunnolla. Oletteko koskaan levittäneet sormella Erikeepperiä? Ja sitten liiman kuivuttua vetäneet sen sormista irti vahvoina lättysinä. Sellaisina paksuina liutteinä lähti nahkani alkaen ohimosta ja jatkuen takakautta hiusrajaa pitkin toiselle ohimolle. Itse naamataulusta iho lähti huomattavasti ohuempana kerroksena. Olen pähkäillyt syytä viikonloppuihottumaan. Jollekin siellä altistun. Olenko tullut allergiseksi nyt, vai onko ulkoisissa olosuhteissa tapahtunut raju muutos, johon naamani ei ehdi mukaan? Ainakin sääskiä ja siitepölyä on, mutta onhan niitä ollut aiemminkin eikä niistä haittaa ole ollut.

Perjantaina mökille. Naama oli niin kaunis, kuin se vain meikäläisellä voi olla. Ei siis kaksinen. Ihonkuorinta ei kuitenkaan ollut pahentanut ulkonäköä, valitettavasti ei parantanutkaan. Terassilla kerros siitepölyä. Aloinkin heti virittelemään sähköpumppua letkuineen asian hoitamiseksi. Tuuli kävi etelän puolelta joten pihalla oli suojaista. Ja sääskiä. Kun kaikki letkut ja roikat ja muut tilpehöörit olivat paikoillaan, oli järvestä pumppuun tuleva imuputki täytettävä siemenvedellä. Onneksi tuota nestettä järvessä piisaa. Itse tuottaen menisi toinenkin ilta. Ämpärillinen kun nytkin tarvittiin. Lopulta sain imun pelaamaan ja letkun päästä alkoi vesi lentämään. Aino roiski terassilta siitepölyt. Terassilla odottavat sisäkenkäni menivät samalla sellaiseen kuntoon, ettei niillä voinut tallustella koko viikonlopun aikana. Jospa ensi viikonloppuna.

Yön nukuin yläkerran petillä. Herättyäni aamulla huomasin, etten ollut saanut nukkua itsekseni. Seinät ja muurinkylki olivat täynnä verisiä sääskiä. Kymmenittäin, ellei sadoittain. Olipas ollut raaka ja verinen yö! Mistä ihmeestä noita kuppaajia noin hirmuisesti oli siunaantunut?

Juhannuksena valmistamani puukappaleet oli nyt kasattava. Puuvajan terassille ei ollut asiaa. Liian tyyni paikka. Kannoin kamppeet laavulle, jonne etelätuuli osui sopivasti ja piti syöpäläiset loitolla. Päivän mittaan tuotteet valmistuivat. Syntyi neljä arkkua. Vai pitäisi kai sanoa kirstua, ettei tule väärää mielikuvaa. Tavaraa kun on ja säilytystilasta uupelo. Öljysin kirstut, jotta hylkisivät jonkun verran likaa. Iltapäivällä alkoi sade ja jouduin laavulla pudottamaan "kaihtimet" alas. Kovan tuulen myötä olisi värkkäykseni saattaneet kastua. Tuuli kun oli merkittävän voimakas. Kun laavuun tuli tuulensuoja, ei sääskillä mennyt kovin kauaa tämän asiantilan havaitsemiseen. Ennen saunaa suunnittelin viidennettä kirstua. Tarveaineista on jo pula, mutta pienellä kekseliäisyydellä asiaan löytyy ratkaisu. Vastaan tulee myös hankalan rakenteen ratkaisuongelma. No, on näistä ennenkin selvitty. Miksei nytkin.

Saunan jälkeen Aino lähti käymään naapurissa. Käytin syntynyttä tilannetta hyödyksi ja suihkutin kämppään myrkkyä. Pian alkoi ropina käymään, kun sekä veriset, että verettömät sääsket alkoivat putoilemaan alas. Ainon virittämä rankinen jäi vaille merkitystä. On jonkun verran mysteeri, mistä nuo sääsket sisälle tulevat. Tulevatko ne aina matkassa oven kautta vai joistakin rakosista? Ainakin kylmillään olevasta kaminasta niitä tukkii. Tosiasia kuitenkin on se, että täysin niiden sisälle pääsyä ei voi estää.

Sunnuntaina heräsimme sääskiltä rauhassa. Ulkona heikkoa tihkua. Eipä ollut himoa kummoisempiin hommiin. Kun laavulle tuli kirstujen ihastelijoita, hoksin samalla komentaa heidät arkunkantajiksi. Öljy oli kuivunut ja kalusteet käyttövalmiita.

Häkäsummeri on parina pyhänseutuna pyrkinyt piippailemaan. Ja aina kaasu-uunin käytön yhteydessä. Viimein Ainokin totesi, että vaihtoon menee. Liesi. Uusi on mietittynä, joskin se leveämpänä voi aiheuttaa pirttikaluston penkin sahausta. Pienen pirtin ongelmia. Rassasin myös jääkaapin kuumaa puolta. Siellä nokea ei ollut juuri lainkaan, mutta tulipahan varmuuden vuoksi tarkistettua. Jospahan piezokin alkaa jälleen toimivan paremmin. Tulitikkuihin on pitänyt turvautua jo parikin kertaa.

Olin viisastunut aiemmasta ja tänä viikonloppuna matkassa oli ihoöljyä ja kortisonivoidetta. Ja tarpeeseen. Lauantai-aamusta alkaen otsaa poltteli. Hieman niskaakin. Käsivarret punaisina. Voiteet hieman lievittivät, mutta vaivaa ne eivät poistaneet. Viikonlopun aikana suljin pois muutamia mahdollisuuksia iho-ongelman aiheuttajista. Lisää näköjään pitää töitä tehdä. Vai muuttuvatko ulkoiset olosuhteet ja vaiva katoaa sen myötä automaattisesti. Nyt sunnuntai-iltana suihkun jälkeen rasvatessani punottavia ja kihelmöiviä paikkoja, valkeni minulle eräs asia, kun kiinnitin huomiota paikkoihin, missä iho on häiriintynyt. Ja missä ei. Ensi viikonloppuna ohjelmassa on välittömästi kyseisen mahdollisuuden eliminoiminen. Olen varsin vakuuttunut siitä, että olen keksinyt syyn!

Kulunut kesä on ikäänkuin vahingossa livahtanut jo heinäkuun puolelle. Kelit eivät ole olleet kesäisiä kuin hetkittäin joten ei sitä ajan kuluakaan ole hoksinut. Mutta kun katsahtaa kalenteriin, totuus paljastuu. Ja tilannehan on sellainen, että viikon kulutta alkaa kesäloma! Mökillä silloin tietenkin ollaan mutta pieni reissukin tiedossa. Eli palaillaan asiaan loman jälkeen. Jospa sitä taasen kertyisi jonniinlaisia jorinoita. Vaikka edes joutavia.

Juhannus 21.6.2012 - 24.6.2012

Kummallinen tapaus tuo selkä. Alkuviikosta se oli taas todella kipeä. Viikolla kipu hieman hellitti. Juhannuksena touhutessa kipuja ei tuntunut mutta etenkin lauantai-iltana se taas palasi melko voimakkaana. Nyt tätä kirjoittaessani sunnuntai-iltana, ei kipu tunnu juurikaan. Voi tietenkin olla, että menossa oleva hoitojakso alkaa tuottaa tuloksia. Toivotaan!

Vaikka minulla ei kotosalla ollutkaan vielä talonmiesvuoro, oli se uhkaavasti lähestymässä. Ja paikoin nurmikot kuin laitumia, joille ei lehmiä ole päästetty. Vanhasta kokemuksesta tiesin, että tilanne ei tule muuttumaan ennen vuoroani, joten päätin leikkoa pahimmat tureikot. Yhtiöllämme on kaksi ruohonleikkuria, jotka kuulemma ovat käväisseet huollossa. Ensimmäistä en saanut käyntiin. Toisessa sama vanha vika. Sain sen kuitenkin pyörimään ja pahimmat hevonhierakka- ja voikukkapellot muuttivat malliaan. Pian sieltä nousee esille kaalta ja varsia jotka painuivat maata vasten, mutta toisella kertaa leikatessa työn jälki alkaa näkymään ja hommakin on helpompaa.

Auton vaihtokin työllisti hieman yllättäen. Toiselle rengassarjalle on ollut varastossa sopiva kolo. Uuden auton renkaat ovat kuitenkin hieman suuremmat ja eivät sopineetkaan vanhaan paikkaan. Jouduin remonttihommiin. Selvisin hommasta kuitenkin suhteellisen vähällä ja nyt homma on hanskassa.

Juhannukseksi alkuviikon sateet ja koleus katosivat ja tilalle tuli poutainen ja lämmin ilma. Lauantaina hieman tuuleskeli, mutta välillä järvi heittäytyi peilityyneksi. Tällä kertaa olisivat tuulet olleet paikallaan. Tyynessä kun meinasivat sääski- ja mäkäräparvet päästä iholle. Ja pääsivätkin. Veri valui mäkäröiden jäljiltä ja tuntui, että tuore, lämmin veri veti niitä puoleensa yhä vain enemmän. Verenimijämäärä ei ole kuitenkaan ainakaan vielä mitenkään katastrofaalisella tasolla, mutta viime vuosia muistellen määrää tällä kertaa on. Ja kiihkeyttä. Toivottavasti tilanne pysyisi kuitenkin hallinnassa. Lämpöä oli päivisin parinkympin huitteilla, joten vaatteilla suojaaminenkin oli hankalaa. Ja kun tahtoo olla pikku puuhaa, ei kauaa jaksa olla kovin umpeen puettuna. Ja kun vielä tällä kertaa tuntuu siltä, että ihottuma viriää heti, kun hiki alkaa pisaroida otsalla. Piti senkin tulla kohdalle.

Tarralla oli juhannuksena liki täysi miehitys. Se näkyi ja kuului niin kuin pitääkin. Toivottavasti lapset ja nuoret jatkavat aikanaan mökkiperinteitä. Nyt perinteistä pidettiin kiinni sen verran, että poltimme kokon. Koko sakki oli paikalla ja sää suosi. Kokkoon riitti kampetta. Ja jostakin sitä tuli koko ajan lisää.

Vaikka oli juhlan aika, yritin jotakin pientä välillä touhuta. Sen minkä hikiseltä keliltä pystyin. Laavun puukoppityömaan jäljiltä venyi kenturalla muutama latvus. Olin ne jo aiemmin vetänyt talvikokon viereen. Nyt karsin ne. Haot asettelin kokkoon, rungot siistiin läjään pilkkomista odottamaan. Asetin kevättalvella karsitut mäntyjen oksat pukille ja sahailin kalikoiksi. Pinosin puukoppiin. Viime vuonna olin pilkkonut hieman puita pressun alle. Kärräsin nekin puukoppiin. Aika kuivia olivat. Oli muuten jo parikin pienehköä ampiaispesää syntymässä pressun alla. Raskaamman urakan tein trukkilavojen vapauduttua pilkkeiden alta. Siirsin nimittäin niiden paikalle viereisen koivupinon. Ajan ne sitten talvella mökkipuiksi. Olikin hyvä että siirsin, sillä pinon aluspuut olivat katkenneet ja pino makasi märässä sammalikossa. Nyt pino on irti maasta ja pysyy kuivana. Pressut suojaavat sateelta ja alta pääsee ilma kulkemaan. Otin vielä ohjelmaan parkata erinäisen määrän askartelumateriaalia haaparankojen muodossa. Pestasin Juksun apulaiseksi ja homma toimi hyvin. Samalla paistui laavulla lihakömyrä hiljaisella tulella palvipöntössä. Onnistui muuten loistavasti vaikka itse sanonkin. Tuossa hieman aikaisemmin olen kuskannut mökille jonkunlaisen läjän liimapuulevyjä. Nyt sahasin, höyläsin ja hioin ne ja lopputuotteiden kokoaminen alkaa jossakin vaiheessa. Tuolla laavun luona pitelin sääskisavuja pöntössä. En tiedä, oliko savusta juurikaan apua. Vaikka välillä se oli niin sankkaa, että silmiä kirveli.

Lauantaina käväisimme pilkillä peräti neljänä venekuntana. Kelluimme liki vierekkäin ja saimme kalaakin. Olin viimein muistanut korjata viime vuonna rikkoontuneen suosikkipilkkini ja se osoittautui yhä luottamuksen arvoiseksi. Tuli paikalle poliisikin. Ratsasi vain veneen, jossa oli rekisteröintipakon suuruinen moottori. Puhallutti ja mittasi Villen pilkkikuhan. Kaikki kunnossa! Kunnossa olisivat asiat olleet meillä muillakin, mutta tällä kertaa virkavalta ei ollut meistä kiinnostunut. Oli mielenkiintoista, että poliisille olisi riittänyt valtiollinen 37 sentin mitta. Toki kuha ylitti myös vesialueen alamitan. Lieneekö se edes virallinen? Ennen mökille palaamista paistelimme nuotiomakkarat rannalla. Aurinko paistoi ja vaikka oli jo myöhäilta, oli rannalla tuulen suojassa todella lämmin.

Toukokuulla oli puomista tultu läpi. Nyt puomi on korjattu ja toivon mukaan pitävästi. Vasta nyt paljastui se, mitä murtautujat olivat olleet vailla. Parista paikkaa olivat polttoaineet kadonneet. Nyt jo jonkun aikaa on Tarralla ollut jatkuva miehitys ja valvonta. Riistakamera ei siten myöskään ole mitään maininnan arvoista tallentanut.

Viikonloppu 15.6.2012 - 17.6.2012

Vaikka on kesä, piti kaminaan virittää tulet. +13 näytti mittari. Ulkona hieman enemmän. Roiskin autosta irtokurat heti tultuamme. Hyvin lähtivät tuoreeltaan. Rännien alla oli ämpärit täynnä huuhteluvettä. Terassit keltaisena siitepölystä. Lienee koivu syypäänä. Aino husoi terassin puhtaaksi. Edes autoa emme tyhjentäneet eikä sisällä käväisty ennen terassin putsausta. Koivu alkaa lopetella kukintaansa. Parin viikon kuluttua alkavat männyt kukkimaan ja silloin pölinä on moninkertainen.

Meinottelin perjantai-iltana suorittaa yksinkertaisen tempun ja vaihtaa yhteen kattovaloon lamput. Hommaan tuli mutkia matkaan ja jatkoinkin sitä lauantaina aamusta. Lopulta onnistuin. Oli kuitenkin kerääntynyt monenlaista työkalua pöydälle, vaikka periaatteessa vaihto tapahtuu ilman apuvälineitä. Mutta kun tekevälle sattuu....

Keli oli selkeä joten suoriuduin ulkosalle. Tarvitsin pari pitkähköä ja hoikahkoa riukua. Toisen kaadoin pystystä, toinen oli valmiiksi kötällään edellisen työmaan ylijäämäpuiden joukossa. Parkkasin ne ja kannoin venerantaan. Pian syntyi uusi venetela. Olikin aika, sillä enpä meinannut saada venettä millään opilla veteen vanhan telan päältä. Uusi tela vaatii vielä hieman parantelua. Mutta sen päältä vene luisti liukkaasti vesille. Ihan piti pidätellä.

Ajattelin sitten käväistä katsomassa katiskat. Sen reissun tein kuitenkin soutuveneellä, kun katiskatkin ovat aivan mökkirannassa. Fanni ei tainnut tajuta veneilyä. Haukkui ja juoksi ranta ravalla perääni. Huippukallis Weke oli kasvattanut viikon aikana sisältöään yhden hauenluikin verran. Kaverinaan hauella oli pari-kolmekymmentä sormen mittaista ahventa. Toisessa Ufossa oli vain 2 ahventa, mutta toisessa oli sentään kilon verran. Yksin kappalein lukien ahvenia oli yhteensä 55 kappaletta. Tällä kertaa korjasin joka ainoan, vaikkia pienimmistä ei paljoa kostunut.

Lähdin pilkkireissuun. Sen reissun tietenkin tein moottoriveneellä. Katiska-ahvenia peratessani olin ihmetellyt rantaveden lämpöisyyttä. Tyynellä järvellä ajaessani luotaimen lämpöanturi välitti näytölle kovia lukemia. Parhaimmillaan peräti 17,6. Aurinko paistoi kuumasti ja lämmitti pintavettä. Olin huolissani yhdestä suosikkipilkistäni, kun se tarttui pohjaan. Siima on ollut liian kauan käytössä ja se on rispaantunut monestakin kohdasta. Onneksi pilkki irtosi ja pelastui. Pilkkisaalis ei kovin kummoiseksi muodostunut. Ahvenia kuitenkin nousi ja haavikuhakin. Korjasin kaikki mökillä ja vein kylmään edellisten joukkoon.

Syönnin päälle käväisin vaaran takana lähteellä. Ajellessani mieleeni tuli pöljä ajatus. Mietiskelin siinä, että onkohan tätä tietä koskaan ajettu autolla, jonka mittarissa on alle 200 kilometrin lukema. Todennäköisesti ei, mutta eipä sen ole väliä. Itsellä kuitenkin hyvä mieli! Vihdoinkin.

Jauhoin kalat lihamyllyllä. Jauhoin joukkoon myös sian kylkeä. Maustoin. Illemmalla paistoin pihvit laavulla Hyvin maistuivat, vaikka suolaa olisi saanut olla hieman enemmän.

Viikolla olin leikannut nurmen ensimmäistä kertaa tälle vuodelle. Sunnuntaina sateen tauotessa tein saman operaation mökillä. Kesä on tullut kuin puun takaa, yllättäen. Lehti on liki täysi, ruoho vihertää. Aurinko paistaa läpi yön. Niin.. ensi viikollahan päivä alkaa jo lyhenemään siellä, missä aurinko iltaisin laskee. Meillä aurinko laskee seuraavan kerran heinäkuussa. Muistaakseni jossakin 5. - 7. päivän seutuvilla. Sääskiä ja mäkäröitä pörräili kimpussa, mutta ei vielä vaivaksi asti. Ainakaan jos oli edes toinen käsi vapaana husomiseen.

Kuten tästä kirjoittamastani varmaankin selvisi, en viikonloppuna tehnyt mitään raskasta hommaa. Myllyn pyörittäminen lienee kovinta. Silti sunnuntaina tuo kipu lavassa palasi. Nyt iltasella tätä kirjoittaessani lapaa polttelee. Kovastikin. Taitaa tuska olla kovempi, kuin lääkärille hakeutuessani. Saapas nähdä, mitä tästä tulee? Toivon mukaan aamulla on toinen ääni kellossa!

Viikonloppu 8.6.2012 - 10.6.2012

Tuo selkähomma aiheutti pienen merkillisen episodin. Olin siis käynyt lekurilla 29.5. ja 31.5. Jälkimmäisellä kerralla määrättiin hoidot ja pillerit. Maanantaina illalla oli taloyhtiön pihatalkoot. Porukkaa oli paikalla aika vähän. Oli pakko yrittää touhuta matkassa. Selkä hieman kipeytyi lisää, mutta ei mitenkään hirmuisesti. Kirjeposti tulee meille joskus iltapäivällä. Tiistain posti jäi epähuomiossa noutamatta laatikosta ja niinpä keskiviikkona aamukahvilla availin saapuneen kuoren. Lääkärintodistus A ja sairaslomaa 31.5. - 10.6. Heh-heh! Olisi voinut lääkäri tietenkin mainita, että lomaa tulee lappu myöhemmin postissa. Menin keskiviikkona työpaikalle ja soitin henkilöstöjohtajalle. Sanoin, että ei tuo selkä työssäoloa haittaa. Tuomio oli tyly: pois ja heti! Selityskin tuli: kun on sairasloma päällä, en ole työnantajan vakuutusten piirissä. Jos tapahtuu jotakin, voi tulla ongelmia. Ei siis tarvitse olla edes selkään liittyvää. Tässä tapauksessa ehdin olla neljä päivää riskirajoilla. Vastaava juttu sattui kohdalleni kauan sitten. Polvi leikattiin tähystysleikkauksessa. Seuraavana päivänä (perjantai) polvi oli tosi kipeä ja tuntui, että silloin olisi voinut olla saikulla. Maanantai oli jo hieman helpompi. Silloin töiden jälkeen luin postin tuoman sairaslomalapun. Sitä tuli kolme viikkoa. Silloin olin koko ajan töissä. Silloin kai tuo vakuutushomma ei kulkenut noin. Ainakaan työnantaja ei komentanut kotiin.

Keskiviikkona siis mutka työmaalla ja kotiinlähtö. Auton kanssa viivästyksiä, selvittelyjä ja pieniä ihmetyksiä. Jopa pelonsekaisia. Pistäydyin hermosavuilla takapihan terassilla. Joku kohtalaisen kokoinen lintu tyhjensi lastinsa päälleni. Osa paskasta meni paidan rintataskuun. Osa selkään. Kyllä nyt lyötyä lyödään. Siltä tuntui. Vaatteet vaihtoon. Ja mökille. Lepäämään.

Täytyy myöntää, että melko lailla lepäilyksi tahtoi hommat mennäkin. Kun sateiden keskellä poutahetket olivat hyvin lyhyitä pätkiä, ei hommiin kunnolla päässyt. Välillä satoi rankastikin. Toki pahimpien sateiden välillä jotakin pystyi edistämäänkin. Tyypillistä sään mullistelua sattui perjantaina. Lähdettiin sateen virratessa kyläreissuun. Aurinko alkoi paistamaan kuumasti. Palattiin sitten mökille ja sade alkoi välittömästi. Lauantaina ja sunnuntaina oli poutaista. Vain jokunen pisara tuli vettä, mutta karkuun ei tarvinnut lähteä. Koleus oli hieman haittana. Jos olisi kunnolla voinut työskennellä, olisi ilma ollut ihanteellinen. Tuskin 10 asteeseen päästiin koko aikana. Päivittäin oli laitettava kaminaan kyhyjä.

Sain lauantai-iltana valmiiksi laavun puuvaraston. Puut vielä puuttuvat. Koppi ei ole rakennustyön taidonnäyte. Onpahan vain keskimääräistä parempi ulkopinon suoja, jossa on neljä puolentoista kuution osastoa. Sahaamani haapalaudat riittivät. Jäi yksi epämääräisen huono ylikin. Pekka sahaili levätessään itselleen myös haapalautoja. Materiaalia piisaa mutta melko työmaa siinä hommassa on. Sunnuntaina siivosin työmaalta pikku pulikat. Paksut pöllinpäät pilkoin. Ja heittelin kuivamaan yhteen neljästä osastosta. Muutaman grillauksen puut. Torstaina sattui rakennusvirhe. Alkoi satamaan ja olin kopistelemassa viimeisiä seinän pätkiä paikoilleen. Kiireessä tein seinän siihen, mihin piti tulla oviaukko. Ei siitä haittaa kuitenkaan ollut. Yhdelle seinälle tulikin sitten vastaavasti kaksi aukkoa.

Poltettiin jossain vaiheessa Ainon haravoinnin tuotokset. Siihen olikin loistavat puitteet. Tuuli vei savut muualle ja kosteaa. Kunnes tuuli kääntyi ja mökin ovesta piti kulkea liukkaasti. Aino mylläsi taasen kukkapenkkiä. Siivosi siellä sun täällä. Saisi hieman hellittää tahtia.

Tulva on laskenut jo noin 60 senttiä. Sain siten moottoriveneenkin vesille. Pentti ja Hessu avustivat. Muuten en olisikaan tainnut saada venettä ulos vajastaan. Laitoin keskiviikkona katiskat järveen. Syksyn jäljiltä sain puhdistaa "sumppukatiskaa" tunnin-pari. Sunnuntaina koin maailmanmestarin. Muutama sormenmittainen aapo! Perjantaina otin pilkkivehkeet ja verkot veneeseen ja lähdin harjoittamaan kalastusta. Pilkillä kuha ja ahven. Kuha karkasi itsekseen, ahvenen vapautin, kun muuta ei tullut. Laskin verkot. Tuuli painoi venettä väärään suuntaan ja verkot tulivat todella huonoon paikkaan. Lauantaina verkoilla puhurit tekivät nostosta työlään. Saalis oli niin huono, kuin oletinkin. Sunnuntaina Pekan kanssa pilkillä. Luotaimen ruudulla kaloja vilisi, että silmät meinasivat kipeytyä. Syönnillään kala ei isommin ollut. Paistikalat kuitenkin. Veden lämpö vaihteli kymmenen kahta puolen.

Nyt sitten olisi aika miettiä tämän vuoden puusavottaa. Kokonaisuutena. Puumetsässä ei olla käyty. Laavulla on muuan kuutio koivua pilkkomatta. Hieman on ollut mielessä niiden jättäminen mökkipuiksi. Laavun seutuvilla on kuusta ja mäntyä, jotka kaadan. Etenkin kuusi kuivaa nopeasti, joten siitä olisi nopeasti pelastus hupeneviin laavupuihin. Pitäisi myös pian kaataa muutamia pienehköja haapoja. Harrastuksiin. Nyt kuori irtoaa hyvin. Keskikesään ja lomaan hommaa ei saan jättää. Siirtyy muuten vuodella. Venetela pitäisi uusia. Veneen saa maille, mutta veteen työntäminen on lievästi sanoen raskasta. Keksisi vain sopivan mallin, jota työstämään. Muutakin pientä kaserrettavaa on tiedossa, mutta onhan tässä taas kesä aikaa.

Viikonloppu 1.6.2012 - 3.6.2012

Elämä on ylämäkeä ja alamäkeä. Molempia tuntuu piisaavan. Niinhän se on. Mutta ei se haittaa. Eteenpäin mennään. Paikalleen ei auta jäädä. Muidenkaan. Kesä vastassa. Eiköhän sitä olla kaikki odotettu.

Selän vuoksi olin sitten pakotettu menemään lääkäriin. Lukaisin lääkärin minusta tekemän diagnoosin. Alkoi näin: Vankkarakenteinen mies, keskivartalotukevuutta. Niin, olipas ystävällisesti lausuttu! Olisi vain sanonut suoraan: lihava mätisäkki! Ennen lääkkeitä/hoitoja piti käydä röntgenissä. Kaularanka ja keuhkot kohteena. Kasvainta ei löytynyt. Sen lääkäri halusi sulkea pois kuvauttamalla keuhkot. Kaularangassa on hieman ahtautta ja kulumaa, mutta ei mitään isompaa. Joku välilevykin hieman littautunut. Joten lääkitys päälle ja vähän hoitoja. Pelkkä lääkitys jo alkoi helpottamaan oloa ja viikonloppuna ei kivut vaivanneet.

Maalis-huhtikuun vaihteessa kerroin, että irtisanoin yhdeksän vuoden suhteen. Nyt lopulta koitti se hetki, jolloin irtisanominen muuttui konkreettiseksi. Vanha Ooppeli on palvellut loistavasti (196000km), mutta oli vihdoin tullut auton vaihdon aika. Pitkä odotus päättyi, torstaina vihdoin uusi auto alla, hyvillä mielin iloisina matkasimme kohti Torniota. Kunnes... Huollon pieni virhe aiheutti pienen katastrofin ja nyt käytössämme on vara-auto. Sillä yritetään alkava viikko pärjätä. Harmi on suunnaton, mutta sattuuhan sitä. Etenkin tekevälle.

Pääsimme pikkuisella Pösöllä mökille. Mukava sillä oli muuten ajella, mutta rengasääniä hieman moitimme. Eikä se peräkonttikaan kehuja ansaitse. Mökillä oli pakko laittaa kaminaan kyhyt. Kämpässä vain +8. Vesi oli laskenyt viikossa selvästi, mutta oli yhä törmän päällä. Laskua on kertynyt kolmisenkymmentä senttiä. Viimeiset lumipilkat sinnittelivät ojien pohjilla. Aino laitteli kukkamaata uuteen uskoon. Katkoin sen yltä joitakin kuusen oksia varjostamasta. Kärräsin roskia. Laitoin myös vesipumpun toimimaan. Kumma kuinka pumpun virittäminen oli joskus hankalaa. Viime vuosina kun se homma on ollut helppoa ja nopeaa.

Lauantaiksi oli sovittu potunpiilotustalkoot. Ennen sitä kävelin saajoon etsimään sopivia haapoja kuorittaviksi. Kaadoin niitä kolme pienehköä ja raahasin laavulle. Olisi sitten iltapäivällä aikaa ne kuoria.

Pottutalkoissa oli porukkaa aivan riittävästi. Ei siinä hommassa kauaa nokka tuhissut. Eikä kukaan ehtinyt ylirasittumaan. Maa oli vielä hieman kosteaa, joten kasvulla lienee hyvät lähtökohdat. Maarit oli tekaissut keiton ja se nautittiin talkoiden päätteeksi. Olipa muuten erinomaista soppaa! Ukkonen jyrähti kerran.

Kuorin haavat. Olin olettanut kuoren olevan herkemmässä irtoamaan. Ehkä parin viikon kuluttua lähtee jo toiseen malliin. Lisää tarvitsen, jos saan suunnitelmani toteutukseen Toivon mukaan! Parkin alta paljastui komeaa, persoonallista ja yksilöllistä puuta. Vain haapa kasvattaa tuollaisia muhkuroita. Oli niin rumaa, että se itse asiassa kääntyi hienoksi. Jatkoin puukoppitarpeiden tekemistä. Iltaan asti. Yhdeltä suunnalta aion poistaa likimain kaikki puut ja sieltä sainkin sopivia tarvepuita. Loput sieltä on kaadettava polttopuiksi, mutta ei vielä. Osan puista halkaisin ja kaikki parkkasin. Vielä jäi tekemistä.

Olin onneksi laittanut jo perjantaina vesipumpun toimintakuntoon ja pumpannut saunavedet. Lauantai-iltana nimittäin tuuli oli kova ja tietenkin järveltä. Aallokko loiskui rantametsässä. Kalahommiin ei ollut tunkua. Onneksi Veskukin oli saanut mittavan saaliinsa talteen jo aamulla, kun keli oli vielä hyvä.

Sunnuntaina sain aamupäivän tunteina haalittua kokoon viimeisetkin ainekset puukoppiin. Siitä tuleekin loihakka: peräti neljä oviaukkoakin! Jos keliä piisaa, pääsen pian täyttämään koppia. Viimeistään Jussina. Oli aivan toista touhuta laavulla. Mökillä oli jälleen terassimattojen rullaustuuli. Laavulle tuuli ei vastannut. Siellä tuli suorastaan kuuma, vaikka hellelukemista kovasti jäätiinkin.

Kotimatkalla sattui erittäin harmillinen tapahtuma. Tien yli juoksi saukko ja en ehtinyt tekemään yhtikäs mitään. Tömps. Saukko jäi niille sijoilleen. Näytti siltä, että se ei ollut hengetön. Katselin jo kivenmurikkaa, jolla voisin lopullisesti päättää sen kärsimykset. Kohta se kuitenkin alkoi virkoamaan ja alkoikin sitten juoksuharjoitukset. Aluksi selvästi tokkuraisena. Koska se käytti kaikkia jalkojaan, ei raajatkaan olleet poikki. Pian sen meno tasoittui ja se katosi metsikköön. Toivottavasti se selvisi pään kivistyksellä, eikä saanut pahoja sisäisiä vammoja. Onneksi se ei jäänyt renkaan alle, vaan pyöriskeli renkaiden välistä. Ja vauhtikaan ei aivan hirmuinen ollut.

Viikonloppu 24.5.2012 - 27.5.2012

Tarkkaavainen lukija varmaan jo heti kättelyssä ihmettelee, miten se viikonloppu jo torstaina alkoi! Siihen on syynsä. Puoliksi leikillään, puoliksi tosissaan on työpaikalla tullut puheeksi pitää TYKY-päivä Tarralla. Kun laavu alkaa olla kohtalaisen hyvällä mallilla, niin miksipäs ei. Perjantai sovittiin ajankohdaksi. Tiettyjen järjestelyjen vuoksi oli minun oltava etukäteen paikalla. Joten mökille menimme jo torstai-iltana. Aino meinasi ensin, että hän tulee paikalle vasta perjantaina. Mutta millä? Olisin todennäköisesti joutunut käymään perjantai-iltapäivänä mutkan Torniossa. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt.

Perjantaille tein sen verran aamuaikataulua, että kahdeksan maissa pitäisi alkaa virittelemään tulia. Hyvin piti, vain pari minuuttia olin myöhässä. Paprikat, tomaatit ja sipulitkin oli jo pilkottu. Aamupala pureskeltu. Laitoin kattilat tulelle ja vein pikku hiljaa kamppeita laavulle. Ja ei muuta kuin odottelemaan vieraita.

Saapuivat aikataulussa eli viimeinenkin auto kurvasi pihaan kymmeneltä. Siirryimme pienen tutustumisen jälkeen laavulle. Aino lähti laittamaan Meltosjärvelle hautaa kuntoon ja kyläreissukin olin suunnitelmissa. Laavulla aloin paellan teon. Mikko ryhtyi toiseksi hämmentäjäksi. Hyvä olikin. Jäi näin ollen minulle hieman aikaa muuhun. Ruuat valmistuivat ja syötiin. Pikku kisoja käytiin. Loppukilpailussa Esko oli maltillisin ja vei voiton. Kahdelta porukat lähtivät paluumatkalle. Laavu jäi varsin hyvään kuntoon, koska käsiä oli paljon ja tavarat siirtyivät sinne, minne tarkoitettu oli. Kiitokset vielä vieraille. Toivottavasti ruoka maistui ja reissu täytti muutkin odotukset. No, ainakin sai olla pois työmaalta!

Sekä perjantai- että lauantai-iltana käväisin korvasienireissuilla. Paikoin sienet olivat vasta nousemassa. Paikoin löytyi jo kuivuneitakin. Kuitenkin sieniä löytyi sen verran, että taitaa osaltamme piisata. Vanhat sienipaikat alkavat hiipua. Pitäisi olla aikaa kulkea uudempia hakkuita, jotta tulevien vuosien kohteet olisivat selvillä. Toisaalta: ei se niin vakavaa ole. Jos jää ilman, niin ei se mikään katastrofi ole. Metsässä oli aika kuuma. Oli pikku pakko tämän tästä istua kannon nokkaan ja puhaltaa. Kerran istuessani jäin vahtaamaan muurahaisten touhuja. Kannon vieressä oli muurahaisten polku ja pesään oli matkaa 20 metriä. Polku oli lumien jäljeltä aika risuinen ja varpujen peitossa. Muurahaiset olivat vilkkaita ja kuljettivat pesään päin rakennusmateriaalia ja hyönteisiä. Mutta hitaasti kävi matka. Yhdelläkin oli hyppysissään liki 5-senttinen oksanpätkä. Pössätauon aikana sen matka ei edistynyt ollenkaan. Se ei millään saanut tikkua varvikossa kulkemaan. Voisi melkein verrata siihen, että itse ottaisi puhelinpylvään päästä kiinni, nostaisi sen tanaan ja lähtisi tiheässä metsässä sitä kuskaamaan.

Metsälintuja näkyi muutamia. Myös kyyhkyjä. Jäniskin loikki pusikkoon. Isoja sääskiä jonkun verran. Ei kuitenkaan haitaksi asti. Olosuhteet ovat pahalle sääskikesälle aika suotuisat. Vesilompareita riittää. 6-7 vuotta ollaan saatu olla aika rauhassa sääskiltä. Jokohan nyt posahtaa?

Lauantain kulutin pääosin laavulla puukopin teossa. Neljän maissa loppuivat parkkaamani ainekset. Päätin, että en ala enää uusia kaatamaan iltaa vasten. Syönti, korvasienireissu ja sauna kun vievät loppuillasta pääosan. Koppi kuitenkin edistyi ja voisi sanoa, että se on harjakorkeudessa. Katon osalta olen vielä hieman epävarma. Joku materiaalivalinta olisi pian tehtävä. Ostaisiko pellit vai löytyisikö joku toinen vaihtoehto? Päätös olisi tehtävä oikeastaan heti, ettei tekisi vääränlaisia rakenteita.

Aino puursi myös pitkää päivää. Kasvi- mansikka- ja kukkamaiden ja pihan parissa. Jälkeäkin syntyi. Raskaimpien hommien kohdalla sain muutamia toimeksiantoja. Viikonlopun aikana jälkeä todella syntyi. Oikeastaan ranta, joka on vielä veden vallassa, on käymättä läpi.

Vesku aurasi pottumaat. Maa oli jo melko kuiva ja lämmin. Potut pitäisi istuttaa pikaisesti, kun maassa vielä on edes jonkunlainen kosteus. Lienee ensi viikonloppuna edessä.

Lumet alkavat loppumaan. Pihalta suli viimeinenkin kasa. Ojissa sitä vielä on. Kuten myös joidenkin räystäiden alla. Metsissä varjoisilla rinteillä sitä myöskin vielä löytyi. Mistähän muuten johtuu se, että lumen alta paljastuneessa varvikossa on kuin jonkunlaista seittiä? Talvi on ollut liki roudaton. Olisikohan jotakin home-rihmastoa kasvanut hyvissä olosuhteissa. Myyräkanta on tainnut kohdella tyrnien taimia kaltoin talven aikana. Lähteeköhän yksikään enää elämään?

Syötitin hiirenloukut ja laitoin vireeseen. Hiiriä tuli pari. Nyt näyttää siltä, että jyrsijäkanta ei ole kahden viime vuoden lukemissa. Se tietää sitten vaikeuksia linnuille ja jäniksille. Helpon ja runsaan ruokapöydän puuttuessa monet lentävät ja nelijalkaiset pedot ovat niiden poikastuotannon uhkana. Varaston nurkasta löytyi linnunpönttö jonka viritin puuhun. Oli syksyllä jäänyt kodittomaksi, kun kaadoin pihalta jonkun puun.

Vesi on kääntynyt laskuun. Rantapolun kolme ylintä betonilaattaa ovat jo paljastuneet. Ympäristökeskuksen mittaukset Miekojärven osalta vain eivät pidä paikkaansa. Jokin ongelma siellä on. Jokien, purojen ja ojien virtaamat heikentyneet merkittävästi. Vietonen on kuitenkin ylärajalla, joten siellä joudutaan lisäämään juoksutusta. Kovastikin. Mikä sitten on vaikutus meillä, jää nähtäväksi.

Viikolla oli puomin lukon kinnitys mäskätty hajalle. Valokuvasin renkaiden ja kenkien jäljet. Kiersin Timon kanssa kaikki pirtit, mutta murtojälkiä emme havainneet. Onneksi tästä eteenpäin alkaa Tarra olla jatkuvasti miehitettynä. Riistakamera asennettu. Ovat ne rosvotkin riistaa.

Olen joskus sanonut, että jos lämmintä on 17 astetta, alkaa se olla minulle pärjäämisraja. Ainakin aurinkoisella kelillä. Nyt tuntuu, että tuota lukemaa voisi vielä hieman pudottaa. Perjantaina tietenkin menikin yli 20 asteen, lauantaina iltäpäivällä hieman jäätiin tuosta, mutta jo alle 17 asteen lukemissakin oli hankalaa. Huolestuttaa se, että kesä on vastassa ja miljoona asiaa mielessä. Onkohan siirryttävä yövuoroon?

Tällä kertaa on toinenkin huoli kuin lämpö. Selkä on ollut vaihteeksi hieman paremmassa kunnossa. Tai ainakin olen oppinut paremmin elämään sen kanssa. Mutta puuloman puolivälissä kipeytyi selkä eri paikasta. Oikea lapa on kuin tulessa. Välillä jo tuntui hieman helpottavan, mutta nyt taas juilii. En edes viikonloppuna mielestäni tehnyt kovin kummoisia hommiakaan. No, vasaroin ja lapioin hieman. Voisiko olla niistä ärsyttäjäksi. Ehkä, kun ei se puuloman kipu vielä poissa ollut kokonaan.

Puulomalla 11.5.2012 - 20.5.2012

Sorry.. meni lätkähommien vuoksi maanantaille nämä kirjoittelut. Joskus näinkin.

Oli vaihteeksi aika pitää viikon pätkä lomaa. Ja hoidella siinä samalla polttopuuasioita vuodeksi eteenpäin. Kun saavuimme Tarralle perjantaina, näytti lumitilanne pahalta metsään menon kannalta. Lumipeite oli paksu. Aurinkoisella pellollakaan ei ollut edes pälviä. Sen saattoi arvata, että metsän varjoissa lunta myös piisaisi.

Aloitettiinkin urakka mökkikartanolla. Lauantaina aamusta aloitettiin ja tiistaina saatiin päätökseen. Olin aiemmin pätkinyt pilkottavat puut sopivan mittaisiksi. Nyt pilkoin niitä ja välillä kannoin renkulle rankoja ja sahasin pulikoksi. Sitä mukaa, kun valmista tuli, kärräsin puut latoon Ainolle pinottavaksi. Ja Ainohan pinosi. Pinoista tuli siistejä ja niiden kaatumisesta ei ole pelkoa. Lonkan vuoksi pinoaminen jäi Ainon varsinaiseksi urakaksi. Hyvä kuitenkin, että siihen pystyi. Kärryä välillä täytti myös, kun oli aika saada lisää pinottavaa.

Kaksi ensimmäistä päivää pilkoin koneella. Hidasta puuhaa ja pinoajalle ei riittänyt materiaalia. Maanantaina siirryin kirveskantaan ja pilkkeitä alkoi syntymään eri tahtiin. Yhtenä iltamyöhänä päätin sahailla aamuksi rankoja. Pian kuitenkin Ainokin tuli jo palikoita kärräämään. Oli lopetettava. Ei ollut tarkoitus työllistää toista, vaan saada hieman etumatkaa. Sateen vuoksi jouduin virittämään pressun pilkkomispaikan ylle. Iso peite oli hankala saada kireälle ja ajoittain päälle kertyi hieman vettä, joka sitten itsekseen lorahteli alas. Kerran Aino sattui köykistelemään oikealla kohdalla. Meinasin antaa asian olla, mutta tulin järkiini ja varoitin. Kohta lorahtikin kunnolla. Olisi osunut nappiin, jos Aino olisi jäänyt siihen.

Tiistaina iltapäivällä puuhomman päätteeksi kerättiin irronneet tuohet talteen. Kolme säkillistä ensiluokkaista syttöä. Paikat siivottiin. Purua ja kunttaa kertyi 8 isoa kottikärrykuormaa.

Laavulla oli sitten vielä yksi pino. Ongelmana kuitenkin se, että siellä ei ole puille kunnon paikkaa. Lisäksi pöytä- ja penkkitarpeet olivat siellä hieman tiellä. Päätinkin, että en ala tekemään välivarastoja enkä siirtele mitään turhaan vaan teen kaiken niin, että tuloksena on lopullinen sijoituspaikka. Eli ensimmäiseksi tein hirsistä pöydän ja penkit. Keskiviikkopäivä meni siinä hommassa rattoisasti. Ei siitä luksusta tullut, mutta jämäkkä takuulla.

Kävin torstaina reissun metsässä. Lunta oli reippaasti. Ja missä ei ollut lunta, oli yleensä vettä. Joten oli otettava käyttöön varasuunnitelma. Tai ainakin mietittävä sitä. Puulomaviikolla ei tulisi metsään lähtöä laisinkaan. Se ainakin oli varmaa. Vaihtoehtoja on jatkon osalta, mutta toteutusaikataulusta en osaa vielä sanoa.

Jotakin oli loppuviikolla minunkin puuhattava. Aino kun varasi siivouksen itselleen. Aloitin pienen puuhuoneen toteutuksen. Piirrustukset ja puutavaran menekkilaskelmat olivat valmiina. Ihan ruutupaperilla. Loppuviikon sateet hidastivat hommaa, mutta oikeastaan hyvänlaiseen alkuun sain senkin asian. Vasta puuhuoneen valmistuttua alan laavulla puunteon. Joskus kesällä. Kovin kummoisia hommia en sitten muutoin tehnytkään. Kelkkavajassa kuitenkin muutin järjestyksen kesäiseksi. Laskin vielä kelkan polttoainekulutuksenkin. 52,4 litraa sadalla. Vain 225 kilometriä tuli talven aikana ajeltua. Eipä ihme, että turhia rälläämisiä tulee vältettyä.

Viikon aikana oli kolme sadepäivää. Maanantaina sade ei juuri haitannut, koska olin viritellyt pressukatoksen ja sen alla oli hyvä pilkkoa. Torstaina ja perjantaina pudotteli vesiä kunnolla. Haitaksi asti. Poutaisimpina tuokioina olin laavulla. Saha soi ja parkkirauta heilui. Vasaraakin ehdin käyttämään. Ja lapiota. Keskivikkona oli todella lämmin päivä. +16,5 astetta. Kalusteiden teossa laavulla tuli hiki. Muutoin lämmöt nousivat parhaimmillaan hieman yli kymmenen asteen. Kylmimpänä päivänä oli vain hieman plussalla. Alkulomasta öisin käväisi miinuksella, lopppuviikolla ei yöpakkasia enää ollut.

Lumet hupenivat, mutta kaikki eivät vielä ehtineet sulamaan. Vaikka hajoittelin välillä isoimpia kasoja pihan laitamilta. Haravoimaan kuitenkin Aino pääsi. Lumikasat ovat alueilla, joissa ei harkkaamista harrasteta. Lumien sulaminen ja rankat sateet pitivät veden pinnan kovassa nousussa. Noini 10 senttiä päivässä. Valuma-alue (2132 km3) on suuri, joten laajalta tulevat vedet Miekojärveen. Maanantaina jäät liikahtivat ensimmäiset metrinsä. Pientä soutamista ja huopaamista oli viikolla. Lopulta lauantaina katosivat jäät. Nopeasti, kun kunnon vauhtiin pääsivät. Tarralta käsin näkyi enää vastarannalla jonkunlaisia kasoja. Päivän mittaan yritin työntää muutamaa jäälauttaa pois rannasta tuulen vietäväksi. Yhdellä lautalla kun oli poron paskoja niin halusin sen pois omalta rannalta. Tuuli kävi maalta selkäni takaa, mutta aina kun sain pukattua lautat pois rannalta, ne palasivat takaisin. Sitten huomasin mielenkiintoisen ilmiön. Kun tuuli puhalsi puiden yli, syntyi rantaan pyörre. Itse asiassa rannalla tuuli järveltä, mutta parinkymmenen metrin päässä rannasta tuuli oli päinvastainen. Mielenkiintoista. Lopulta onnistuin naruttamaan tuulta ja lautat katosivat järvelle.

Tuo veden nousu on aika poikkeavaa. Muistan vain yhden vastaavan. Lisäksi vuonna 1973 vesi on ollut vieläkin korkeammalla. Ennusteen mukaan tulvahuippu on ensi viikonloppuna. Minne asti nousee? Pianhan se nähdään. Omalla mökillä veden nousu ei aiheuttanut isompia ongelmia. Paikoin muualla ongelmia tuli ja jotakin kävin joutessani pelastamassa. Veden nousu muuten sai aikaan sen, että meilläkin on nyt oma saari. Rantatörmää kun ympäröi vesi joka puolelta. Lumikin oli aiheuttanut vahinkoja: yhdet kattotikkaat olivat revenneet peltikatosta irti, toisista oli askelmat irronneet.

Kävin pariin otteeseen seuraamassa veden juoksua. Ihmettelin hieman sitä, että Koutusjoen vesi oli paljon tummempaa kuin Luomalanjoen. Johtuuko hakkuualueista vai mistä? Kerran tehtiin kauppareissukin. Olipas mukava, kun kauppias myös leipoo itse. Olikin pakko ottaa pari kuumaa leipää. Mökillä ne meinasivat mennä kättelyssä.

Kanalintuja näkyi teiden varsilla. Naaraita ainoastan tällä kertaa. Teerikoiraat pitivät elämää viimeisillä jäillä. Käki kukkui. Ensimmäiset korvasienet pilkottivat heti lumen lähdettyä. Koivuissa silmut turvoksissa. Joitakin suuria sääskiä pörräsi välillä kimpussa. Sammakoita oli julmetusti Tarrantiellä. Lempipuuhissa. Muuallakin niitä näkyi. Hitaita olivat. Etenkin hangella kömpöillessään. Jäniksenrötky vieraili pihalla. Nuolukivillä oli käynyt hirvi. Muuttolintupaljous laimentunut ruokintapaikalla. Kaivatut kirjosiepot kuitenkin tulleet lurittelemaan. Pääskyt pesänrakennuspuuhissa. Vesilinnut etsimässä pesäpaikkoja.

Kun jäät lopulta häipyivät, laskin kotirantaan kolme verkkoa. Tuulikin kun oli suosiollinen. Sunnuntaina riitti hetkeksi puuhaa, kun saalis oli yllättävän hyvä. Filettä kertyi ja kalaa saadaan syödä useammankin kerran. Vihdoinkin. Talvi kun oli mikä oli kalastuksen kannalta.

Luontainen pessimismini sai minut huolestuneeksi pari viikkoa sitten. Turhaan. Tietenkin. Ensi perjantaina onkin tiedossa monelle ihmiselle jotain ennen kokematonta. Toivottavasti positiivista.

Viikonloppu 4.5.2012 - 6.5.2012

Puomi oli auki, mutta Tarralla ei ketään!!! Pihalla tuoreehkot auton jäljet. Ei onneksi rosvojen, sillä mitään ei oltu hajoitettu/rosmottu. Kannoin kamppeet kämppään. Yksin tällä kertaa. Tiistain jälkeen ei kesä ollut edistynyt. Toki hieman kinokset madaltuneet ja pihajäätikkö ohentunut. Liian viileää, jotta jotakin kunnolla tapahtuisi. Nytkin +3. Sekä sisällä, että ulkona.

Nälkä! Laitoin jotakin lihansukuista pannulle kaminan päälle. Syöpäsin makeisiin suihin leipäpalan kanssa. Hieman tuli kitkua kämppään, mutta illan mittaan etenkin takan veto vei hajut pihalle. Kun vatsa oli iloinen, hajoittelin voimieni tunnossa kinoksia sulaneisiin kohtiin. Lapiolla vain. Taas tuli nopeutettua kesän tuloa.

Lätkäkisat alkaneet ja Suomen peli alkamassa. Avasin läppärin jo puolta tuntia ennen pelin alkua. Luin sähköpostit. Harmikseni ei joukossa ollut kaipaamaani viestiä ollenkaan. Sainkin sitten viettää viikonloppua hieman kysymysmerkin näköisenä. Onneksi ei se ole mikään katastrofi. Kävi asiassa miten päin vain.

Pelin alkuun oli parikymmentä minuuttia, kun liitin läppäriin antennin ja avasin TV-ohjelman. Jahas.. enpäs saanutkaan telkku-sovellukseen henkeä. Onneksi oli tiedossani radiotaajuus, jolta selostus kuuluisi. Erinäisten vaiheiden jälkeen sain TV:n pelaamaan. Piti vielä suorittaa kanavahakukin, kun vanhassa listassani ei ollut AVA:a, jolta illan peli tulisi. Ensimmäisestä erästä oli jäljellä 3 minuuttia, kun sain homman pelaamaan. Toiseen erään sain pelaamaan ulkoisen kajarinkin. Olipa kumma juttu, kun noin temppuili. Viikko sitten ei ollut minkäänlaisia ongelmia. Onneksi olin yksin. Eipä ollut paineita saada homma pelittämään.

Yöllä kaväisi jälleen hieman pakkasen puolella. Aamulla nollassa. Luvassa sadetta. Jopa lunta. Paikkasin takan kyljestä pari pientä halkeamaa. Rappasin ensin irtaimen pois kostutin pohjaa useaan otteeseen. Ensin sekoitin väärän laasti. Huomasin kuitenkin ennen paikkausta, että pieleen menee, jos tätä tällään. Hyödyksi oli sekin, kun muistin samalla, että kaminantorven peitelevy oli irti. Sain siihen ruuvinkantoihin hieman massaa. Jospa taas menisi jonkun aikaa. Taas huomasin, että olipa hyvä näitä touhuta itsekseen. Tottahan siivosin jälkeni myöhemmin, mutta ei tarvinnut joka ainutta murua ja pisaraa olla heti pyyhkimässä.

Söin aamupalan korjausten jälkeen. Ennen yhdeksää siirryin puutyömaan laitaan. Sehän oli tälle viikonlopulle se tärkein tavoitteeni: saada puuhommaa eteenpäin. Pinossa, jossa on paksuja, pilkottavia pöllejä, on seurassa ohuempaakin puuta. Hain sahapukin pinon viereen. Sahasin pilkottavia puita suoraan pinon laidasta. Kasasin paltit siisteihin pinoihin odottamaan pilkkomista. Kun pinosta tuli esiin ohuempia rankoja, nostin ne renkulle. Renkun täytyttyä sahasin ne ja kärräsin sisälle puuvarastoon.

Viikko takaperin olin joutunut irroittamaan tukoksen vuoksi sahasta vetopyörän. Sen jälkeen olin kuulevinani erilaista helinää sahasta kaasua löysätessä. Nyt tankatessani silmäni sattui parkkikasassa olevaan esineeseen. Tutkailin sitä ja totesin sen olevan neulalaakeri. Avasin sahan ja sieltähän löytyi laakerin mentävä kolo. Loppui helinät ja ehkä sahakin kestää jonkun verran kauemmin.

Keskipäivällä kahvitauko ja voileivät. Ja kiireellä jatkamaan hommia, ennen kuin sade saapuu. Puoli viideltä oli pino hierottu kapaleiksi. Pikkupuut varastossa. Isommat pinoissa ja pinot peitetty. Yhä poutaa. Nyt jouti ruuan laittoon.

Iltapäivällä +3 astetta. Idän puolen tuuli oli voimistunut ja sylttäsi terassin matot. Kun en ollut tulistellut koko päivänä, oli sisälämpökin vain 12 astetta. Syönnin päälle alkoi se luvattu mutta ei kaivattu sadekin. Aluksi tihkuna ja räntänä. Yötä vasten lumena. Ruuan päälle hain saunavedesiä useamman saunomisen tarpeiksi. Pari pänikkää vein laavullekin käsienhuljuutusvedeksi. Kelkan ajoin talliin. Saattaa olla, että siellä se saa olla ensi talveen asti. Ennen saunaa olin vielä ajanut metsälenkin. Lunta paljon. Puiden tyvet kuitenkin alkavat paljastumaan.

Lumentulo jatkui aamulla. Lunta oli kertynyt aika lailla ja terassia piti putsata, jotta ovi aukeaisi. Kahvistellessani katselin pihan ja metsän valkeutta. puhdas, uusi lumi meitti kaiken. Lintuja oli ruokintapaikalla todella paljon. Uusia muuttajiakin. Joukossa yksinäinen pajukerttukin. Käväisin ruopasemassa hankea niin, että automaateista varisseita siemeniä paljastui runsaasti lumen alta. Oli hauska siinä seurata lintujen kisailua. Kova oli kilpailu siemenistä. Välillä paikka tyhjeni linnuista. Epäilin haukan tulleen osille. Paikalle tuli kuitenkin muutama närhi. Liekö ne pelästyttäneet pikkulinnut.

Sade vain jatkui. Päätin lopettaa unelmoinnin ja valmistautua kotimatkalle. Tällainen kelikin. Meni liki kymmeneen, ennen kuin olin touhunnut kaikki asiat kuntoon. Onneksi alla oli yhä talvirenkaat. Lunta oli reippaasti. Auton pohja tuppasi piirtämään lumeen omat jälkensä. Torniota kohti lumi muuttui loskaksi. Kesärenkailla olisi ollut hieman hankalampi kyyti. Nytkin aikaa kului 40 minuuttia tulomatkaa enemmän.

Perjantai-iltana nukkumaan mennessäni otin radion siihen likelle korvaani. Jotta kuuntelenpa tuota toosaa hetken aikaa. Tuolla periferiassa ollaan lähetystehojen suhteen takarajoilla. Kun vaihdoin radion paikkaa, katosi asemakin. Viritin uusiksi ja taisipa olla sopivasti Juice äänessä. Ihmettelin, että tuleepas nyt putkeen hyvää musiikkia. Kotimaista laatutavaraa. Vasta myöhemmin hoksasin, että asema oli Radio SuomiPOP. Kuuntelin sitä viikonloppuna muutenkin useampaan otteeseen. Hieman kaipasi jo ulkolaistakin. Ja lopulta alkoi samoja levyjä tulemaan uudemman kerran. Joten ei sitäkään sitten jatkuvasti viitsi kuunnella.

Viikon päästä puulomalle. Huh, lunta on vielä paljon. Eipä taida olla puumetsään asiaa puuviikolla. Onneksi on pilkottavaa ja niitä varatöitä. Muutosta lämpimämpään ei ole luvassa. Yöpakkaset tosin vähitellen loppuvat ja se tietää lumille vaikeuksia. Kuten jäällekin. Veikkaan, että jäät lähtevät 15-17.5. Sellaiset ovat merkit. Nopeamminkin, jos tulee yli +10 asteen päiviä, joita ei nyt ole luvassa. Tarrantien rumpukin oli sulanut. Luulisin, että pahin kelirikko on ohi. Viikolla voisi jo harkita kesärenkaiden vaihtamista.

En ole aikoihin pitänyt kameraa kourassani. Nyt sunnuntaina näpsin linnuista jonkun kuvan. Tässä lintuja pähkinöiden ja talipallojen kimpussa. Montako lintulajia kuvassa esiintyy ja mitkä ne ovat?

Viikonloppu ja Vappu 27.4.2012 - 1.5.2012

Vappua edeltänyt viikko alkoi tuomaan vähitellen keväisiäkin kelejä Nuuskakairaan. Maanantaina päästiin jo + 10 asteeseen. Tiistaina lumisadetta ja keskiviikkonakin vielä koleaa. Torniossa jopa iltapäivällä pakkasta, kun pohjoisempana oli liki 10 plussaa. Torstaina rävähti mittareihin jo +12 asteen lukemat. Perjantaina taas koleampaa. Ja sateistakin. Lumet alkoivat silminnähden vähentymään. Paikoin sadevesiviemärit eivät ehtineet läpäisemään kaikkea sadetta ja sulamisvesiä.

Mökkireissuun lähdettiin normaalisti perjantaina. Paluu tällä kertaa vasta tiistaina. Vapun seudun sää oli varsin hieno. Päivisin melko lämmintä ja aurinkoista. Vapunpäivänä hieman koleampaa ja kova tuuli. Öisin käväisi sen verran kylmän puolella, että aamuisin oli rapsakka keli.

Nyt ei ollut Tarralla tungosta. Kuitenkin kaksi henkilöä oli meidän lisäksi paikalla. Ainakin osan aikaa. Yksi kämppä oli asuttuna ensimmäistä kertaa sitten muikkusesongin. Toisella käväisi takkamestari pykäämässä uuden lämmityslaitteen. Lisäksi käväisi Ville traktoreineen vetäisemässä sohjot tieltä. Vetäisi vielä toisen traktorin tiellekin. Joten varsin hiljaista oli. Kullakin omat syynsä olla tulematta. Toista oli vuosi sitten. Oli kyllä kelit ja tietkin silloin erilaiset. Lisäksi vappuaaton osuminen maanantaille oli varmaan monelle huonompi homma.

Lunta yhä piisaa, vaikka nyt onkin selvästi kevättä ilmassa. Aina sopivassa välissä edistin kesän tuloa. Annoin lingon laulaa. Muutamat lumivallit olivat vielä kerrassaan mahdottomia. Ajoin niistä lingolla läpi, mutta lapiolla oli koko ajan autettava. Kovia kun olivat. Suurimpaan kinokseen syntyi pari metriä syvä leikkaus. Poistin pihalta myös kovat kelkkareitit. Ajoin kuitenkin reippaasti saunavesiä ennen teiden katkomista. Kausi alkaa olla ohi ja kelkan jäljiltä lumi ja jää tuppaavat säilymään kauan lumien jo muualta sulettua. Hakkasin pihalta esiin betonilaattoja. Liukkaaksi oli paikoin mennyt. Ja paljastuneet laatat alkavat imeä lämpöä ja sulaminen saa vauhtia. Lopuille lumille en taida voida mitään. Ei liene tarvettakaan. Sulavat vähitellen pois. Olen saanut paikat puhtaiksi niiltä alueilta, jotka pitää aikanaan lumien sulettua haravoida. Eiköhän ne haravakelit koita vielä toukokuun puolella. Ostin lumilingon kesken talven ja olen joutunut linkoamaan lumet hiemaan vääriin paikkoihin. Etenkin soselumikasat ovat todella kovia. Ensi talvena sitten oikeaoppisesti. Tuo linkous ei rasita muuten selkää kovin paljoa. Aivan kevyttä puuha ei ole, joten meikäläiselle oikeastaan hyvää kuntoilua.

Sain ajettua risukasat, jotka lapioin viikko sitten esiin. Lunta ja jäätä jäi oksiin reippaanlaisesti. Siksi risukokon syttyminen oli työlästä. Aino toi joitakin ryysyjä poltettavaksi ja ne toimivatkin hyvänä indikaattorina tulelle. Kokko tuli poltettua. Jo lauantaina. Istuttiin kokon ääressä ja kerrassaan laiskoteltiin. Ja juotiin purkit siideriä ja lonkkua. Olipa mukava ottaa kerrankin parituntinen rennosti.

Hieman jatkoin aiemmin alkaneita työmaitani. Teroitin petkeleen. Jopa alkoi pölkyistä ja halkomistani männyistä kuori irtoilemaan. Vaikka helle ei ollutkaan, paisteessa hangen päällä meinasi tulla kuuma. Sahailin myös polttopuupinosta paltteja. Rauhalliseen tahtiin, koska tuo sahailu ei ole selälle mieluisimpia juttuja. Paltit pinosin suojaan sateilta.

Aino hiihteli ja kehui kelejä. Latuja ei soseeseen oikein saa, mutta ajelin pari kertaa vanhoja kelkkareittejä tiiviimmiksi. Osin ne jo hieman upottivat. Etenkin maanantaina myös ojiin nousi jo niin paljon vettä, että niiden ylitys suksipelillä meni hankalaksi. Aino nostikin sukset kesävarastoon. Hiihtokausi olisi monin paikoin parhaimmillaan, mutta aina välillä on huonoja paikkoja. Jos olivat jänikset olleet kiitollisia haavan oksista, olivat ne hyvillään myöskin koivujen oksista. Niitähän olikin reittieni varsilla merkittävä määrä. Oksien kärjistä olivat silmut kadonneet ja hangella oli melkoinen papanamäärä.

Vappuaattona avattiin skumppapullo ja istuttiin hetki laavulla. Syötiin vappuun sopivaa evästä. Nyt testasin toisen kerran patongin paistamista palvipöntössä. Olin ottanut oppia edellisestä virheestäni ja tällä kertaa lopputulos hipoikin täydellisyyttä. Hieno homma!

Lintumaailma on monipuolistunut. Muuttolintuja on todella runsaasti. Lajeja paljon. Tornion seudulla on teiden varsilla jo hieman sulaa ja kuoveja ja töyhtöhyyppiä runsain mitoin. Pellot paikoin vesillä ja sorsalintuja ja lokkeja mustanaan. Ja valkeanaan. Mökillä noita lintuja ruokintapaikalla ei näy. Uusia lajeja silti paljon. Enemmistönä peipot. Naaraatkin nyt tulleet. Oikeastaan kaipaan enää kirjosieppoja. Pian tulevat nekin. Mieleinen paluumuuttaja oli punarinta. Se on niin pirtsakan oloinen ja hieman arasteleva lintu. Kuikuilee vajan alla kuten mustarastaskin ja pistäytyy aika-ajoin hakemassa jotakin muilta linnuilta pudonnutta nokkaansa. Olipa sitten paikalle tullut myös täysin outokin laji. Eipä löytynyt edes lintukirjastani. Vasta kotosalla netin avustuksella sen tunnistin. Arvaukseni oli osunut oikeaan. Ihan nimellä sen suoraan googletin. Pohjansirkku. Oravia on jälleen alkanut näkymään. Ensimmäinen pieni jyrsijäkin juoksi pihan poikki. Loukkupyynti onkin pian syytä pistää täyteen käyntiin. Lumien huvetessa alkavat hiirulaiset liikehtimään.

Iltoja kulutimme korttien kanssa. Aattoiltana katkesi lopulta pitkä voittoputkeni. Telkkaria vahdattiin yhden kerran. Naapurissa oli ongelmia uuden TV:n kanssa. Minäkään en saanut siihen järkeä. Liekö peräti viallinen toosa?

Etenkin Ainon päässä on alkanut viriämään ajatus mökkikalusteiden osittaisesta uusimisesta. Mikäpäs siinä. Nyt mallattin ja mitottiin. Suunniteltiin. Vaikeus on kuitenkin tilojen pienuus. Ja koska mökin mitat eivät ole minkään standardin mukaisia, haastetta piisaa. Oikeiden kalusteiden löytäminen ei tule olemaan helppoa. Osan voi joutua itse tekemään. Sehän minulta onnistuu, kunhan vain saan hieman aikaa ja löydämme oikeat materiaalit.

Teillä tilanne on parantunut. Kohta se on suorastaan loistava. Muutamassa paikassa routa pitää teitä vielä otteessaan ja pahin voi olla vielä edessä. Ojat teiden varsilla odottavat monin paikoin rumpujen aukeamista. Alavirran puolelle tulee pian paineita. Lumipeitteessä ei ole vieläkään pälviä, ellei lasketa kuusten alustoja. Siellähän lunta ei ole juuri ollut muutenkaan. Koskemattoman lumen paksuus vaihtelee. Paikoin sitä on liki metri, mutta oikea määrä taitaa olla 60 sentin luokkaa. Metsässä hangen pinnan peittää karike. Vesisade auttaisi siellä sulattamaan lumen paremmin kuin lämpö. Jäätilanteesta ei ole kuvaa. Lauantaina järvi oli peräti hurjan näköinen, kun lumi suli vauhdilla ja vesi ei vielä mennyt kohvasta läpi. Sekin pian tapahtui ja tilalle tuli valkoinen lakeus. Kuinka vahva, se on kysymysmerkki.

Tulevana viikonloppuna Ainolla on muuta menoa ja menen vaihteeksi itsekseni mökille. Olisipa poutaa, jotta voisin hieman edistää puuntekosavottaa. Tällä hetkellä näyttää siinä mielessä kohtuulliselta. Kelit ovat kuitenkin oikukkaita ja mitä vain voi odottaa. Nyt ennusteet lupaavat jopa kahdeksan asteen yöpakkasia ja päivälläkään ei juuri plussan puolelle mentäisi. Ainakin kevään edistyminen loppuu, jos ennusteet toteutuvat. Kohta pitää olla jo huolissaan toukokuun puolivälissä alkavan puulomaviikon puolesta. Tällä menolla lumet eivät ehdi katoamaan metsistä ja pinot voivat jäädä tekemättä.

Viikonloppu 20.4.2012 - 22.4.2012

Alan pikku hiljaa olla varma, että iän mukana alkavat muutamat ongelmat kohdallani olemaan tosia. Ainakin muisti pätkii. Kotona minulla on vielä käytettävissä ikivanha PC. Oikeastaan se on olemassa vain siksi, että siihen on liitetty monitoimilaite. Saattaapa siellä jossakin levyn laidalla olla joitakin varmistuksiakin. Aino kaivoi jostakin ikivanhan Tarralta otetun valokuvan. Yli 50 vuotta vanhan. Aloin sitä sitten skannaamaan. Mutta en millään muistanutkaan PC:n salasanaa. Onneksi skannerissa on muistikorttipaikka ja sain kuvan suoraan kortille. Mutta pitääpä nyt alkaa tosissaan verestämään muistia. Pitäähän se salasana muistaa!!

Kelit yhä talvisia. Viikolla öisin selvästi pakkasen puolella. Perjantaina päivällä oli puolenkymmentä lämpöastetta, ylikin vähän, mutta viikolla jäätiin lähelle nollaa. Luntakin sadellut. Parhaimmillaan sitä tuli kertaheitolla viisitoista senttiä, kai enemmänkin. Uusi lumi on vanhan surma, sanotaan. Vielä ei murhia ole nähty, mutta kaikki aikanaan!

Kaupunginlahti alkaa vähitellen heräämään eloon. Matalassa lompareessa on muutamia pieniä sulapilkkoja ja niiden reunoilla on näkynyt piisameita. Valitettavasti piisamit eivät muista aina pysyä siellä. Autojen alle liiskautuneita otuksia kun on ollut useampiakin Länsirannalla. Variksille riittää pientä puuhastelua. Muuttolintujakin alue jo vetää. Lokkeja ja sorsalintuja. Västäräkkikin ja töyhtöhyyppiä on käppäilyt jäällä. Ja yhden lajin olin tunnistavani suokukoksi. Pälviä ei vielä ole. Jossakin sitä on aikaa muuttolintujenkin vietettävä kesää odotellessa.

Soratiet alkavat paikoin olla todella surkeassa kunnossa. Pakisjärventie oli tällä kertaa menomatkalla se heikoin lenkki. Sohjoa, jäätä ja pehmoisia rutakoita. Auto rapaantui. Loppupätkällä ei lämmön vaikutus ollut vielä kovin suuri. Tarrantiekin oli hieman kovettunut viikon takaisesta. Siellä onkin vielä kelirikot edessä. Toivottavasti lievinä.

Pihalla vanhan polanteen päällä oli joku sentti uutta lunta. Ei aiheuttanut toimenpiteitä. Kanneltiin tavarat kämppään. Aino sytytti tulet. Kannoin vielä parikymmentä kiloa pyöreitä pottuja kellariin. Siemeniksi. Vielä ei ole kuitenkaan näillä idätyksen aika. Kellarin edessä oli paksu jääkerros, joka olisi saattanut muuttua liukkaaksi ja hieman vaaralliseksi. Hakkasin sen pois. Kokeilin vielä hajoitella lumilapiolla erästä suurta kinosta. Olisin sitten lingonnut lumia syrjään. Eihän se lapio kinokseen pystynyt. Vaatii kunnon vesisateen tai ainakin pienen lämpöaallon, jotta siihen jollakin opilla pystyisi.

Lauantaina heikko lumisade. Aste pakkasta. Sade jatkui koko päivän. Muuttui kuitenkin märäksi. Aino meinasi olla pahalla kiirillä. Keli oli takkala ja suksiminen ei olisi onnistunut. Kyläreissuun kehnoja teitä pitkin ei uskaltanut lähteä. Harrasteluvaihtoehtoja ei tuntunut löytyvän.

Minulla ei ollut tälläkään kertaa pulaa tekemisistä. Koko päiväksi oli luvattu sadetta, mutta en minä sokerista ole. Ulos vain. Oli aika kaataa tien varresta pari mäntyä. Joku viikko sitten olin jo lapioinut tyvet paljaiksi. Tielle olisi hyvä kaataa ja kun kelkkakelejä piisaa, olisi ne helppo vielä siirtää poiskin. Karsimista ja pätkimistä ajatellen näillä lumilla tuo tielle kaato oli pakollinen. Ensimmäinen puu oli kötällään ja työn alla kun Samppa oli autoilemassa niemestä. Sai jonkun minuutin odotella, että sain kaikki pöllit ja oksat tien sivuun. Toinen puu oli karsintavaiheessa, kun jälleen olin tien tukkona. Kylläpäs pukkasi vilkkaan liikenteen sopivasti. Lauantai ja aamupäivä!

Ajoin pöllit laavulle. Huh, olipas raskaita, vaikka olin pätkinyt ne parin metrin mittaisiksi. Ainokin lopulta saapui pihalle. Aloimme karsimaan oksista sivuhaarat pois. Havut kuljetin laavun kokkopaikalle. En halunnut hangen päälle kokkoa rakentaa. Vaan tasan entiseen tulipaikkaan, jossa tuhkakasa oli hangen alla. Mutta kun tarkka paikka ei ollut selvillä, kaivoin aluksi paksuun lumeen turhia kuoppia. Kun paikka lopulta löytyi, laajensin lumikuoppaa jonkun verran. Hiki! Kuoppaan ajoin kolme rekikuormaa mäntyhakoja. Tai korkea läjähän siihen tietenkin tuli. Karsittuja oksiakin kertyi kookas rekikuorma. Lopuksi tieltä siivosimme enimmät muruset. Tie tuli siistiksi. Tylyä, jos teiden varsille jättäisi risuja. Ovat kauan ruman näköisiä.

Halkaisin sitten muutaman pölkyn. Mänty oli huomattavasti viikon takaisia haapoja pehmeämpi sahattava. Tulipas komeaa kampetta laavun vierustan pöytää ja penkkejä varten. Iltapäivä oli jo pitkällä. Päätin kuitenkin kokeilla, josko kuori olisi löyhässä halkaistuissa puissa. Eipä ollut. Työkalu oli tylsä ja parkki ei irronnut. En alkanut teroitushommiin vaan kokosin puut kokoon ja poistuin mökille. Siellä lapioin parin syksyisen risuläjän päältä lumia. Jäisiä olivat kasat. Jos alkaa lämpimäksi, saan ne irti ja siirretyksi pois.

Ennen syöntiä hain saunavedet. Poikkeuksellisesti ruuan jälkeen en jaksanut enää ryhtyä millekään. Parasta olikin ryhtyä saunomaan ja aloittaa iltaohjelma. Normaaliin iltaohjelmaan tein yhden poikkeuksen. Olin tuonut esipaistettua patonkia ja halusin testata sen paistamista palvipöntössä. Kokeilu antoi arvokasta tietoa tulevia koitoksia ajatellen. Ei homma pieleen mennyt nytkään, mutta pientä säätöä tarvitaan.

Sunnuntaina sade jatkui. Lunta oli yön aikana hieman kertynyt, mutta sade muuttui märäksi heti aamusta. Ainokin lähti hiihtämään. Vesimärkä lumi kun ei takerru suksien pohjiin. Minulla oli ohjelmistossa sohjon poisto pihalta. Lingolla tietenkin. Samaa kuumaa linkosin ajourat poislähtoreitiltä mäen päälle asti. Ennen lingon varastoon viemistä vaihdoin siihen öljyt. Olikin öljy muuttunut melko mustaksi, joten korkea aika oli suorittaa öljynvaihto. Ennen kotimatkaa kävin lapioimassa laavun puunhalkaisutyömaalle kertyneet purut yhteen kasaan. Helpompi hallita niitä sillä lailla lumien sulaessa. Viikko sitten olin asettanut haavan latvuksen pinon laitaan niin, että se on siinä sopivasti jänisten purtavissa. Olikin kelvannut. Käänsin haavan toisin päin ja purtavaa on jälleen. Aino kertoi, että myös saman haavat oksat latureitin varrella olivat kaluttuja.

Tyhjensin 20 litran bensagallonan. Puolet pikkugallonaan, puolet kelkan tankkiin. Kelkkakelit kun tuntuvat vielä jatkuvan. Tuo 20 litrainen pänikkä on ainut, jolla kuskaan löpöä paikalle, sillä se on ollut pitävä. Torniossa huomasin, että siitä oli tiiviste tippunut jonnekin. Jouduin tekaisemaan uuden pyörän sisäkumista. Kyllähän siitäkin pitävä tuli, mutta ei se ole oikea materiaali. Venkoilee ja mutruilee. Mistähän saisin parempaa kumia? Tai ihan oikean tiivisteen.

Kevät ei siis ole edennyt paljoakaan. Jospa yöpakkaset pian loppuisivat niin alkaisipa hangetkin putoamaan. Jos sulaminen alkaa kertaheitolla, voi muuten tulla pikkuiset tulvatkin. Joitakin kevään merkkejä kuitenkin näkyy nytkin. Puuvajan katolta oli lumet lopulta muljahtaneet maahan. Olipa muuten muhkea läjä. Peippoja on runsaasti. Muitakin muuttajia on maisemissa.

Kotimatkalla tehtiin kyläreissu. Tiet tuntuivat paremmilta ja sompaillessa ei tällä kertaa meinannutkaan tulla hiki niinkuin tullessa. Pessalompolon mökkiprojekti edistyy. Siellä lomaviikko alkamassa ja tahti tiivistymässä. Töitä piisaa, mutta kun strategisia asioita valmistuu, helpottuu olo ja asuminen. Torniota lähestyessämme pidimme tauon, kun viimeinenkin soratiepätkä oli takana. Roiskimme kaksi viiden litran pänikkää vettä auton kylkiin ja perään. Irtokura lähti hyvin irti.

Viikon kuluttua taas paikalle. Edessä on pitkä viikonloppu, kun vappu on tiistaina ja olemme maanantainkin mökillä. Ohjelmassa ainakin kokon poltto, jos saan sen syttymään. Uskon, että muutakin tekemistä löytyy. Viime vappuna haravoitiin pihaa. Tulevana vappuna ainakin se on pois laskuista.

Viikonloppu 13.4.2012 - 15.4.2012

Olen sen ennenkin huomannut, että en ole minkäänlaisessa porukassa (yksin ollessa ei ole kyse porukasta) se paras, toiseksi paras, kolmanneksi paras... neljänneksi.... musikantti. Hei montakos meitä olikaan koolla lauantai-iltana? Mutta ei se haittaa. Joskus joukossa on voimaa ja vahvojen tyyppien varjossa voi kuitenkin olla mukana hauskanpidossa. Täytyy vielä kerran sanoa, että ainakin minulla oli todella hauskaa. Muilla voi tietenkin olla toisenlainen käsitys.

Tuntien omat kykynsä ja tämän hetkiset rajansa pistävät asiat hieman välillä miettimään: onkohan tässä mitään järkeä?? Viikolla kuitenkin sopivasti tuli telkkarista ajankohtaisessa pätkä, jonka perusteella "lahjatonkin" voi kehittyä huimasti. Nuotin vierestä laulajakin voi muuttua jopa hyväksi. Kyse on vain ohjauksesta ja runsaasta harjoittelusta. Helskutti! Olipas lohdullinen juttu! Ammattiauttaja olisi poikaa. Joka osaisi sanoa miten pitää tehdä, eikä vain mikä on väärin. Buranalla tästä ei selviä. Enkä näillä vuosilla todellakaan aio olla tämän asian kanssa ollenkaan niin vakavissani, että palkkaisin itselleni opettajan tai ottaisin muuten tunteja. Treeniä vain.

Lankalauantaina oli mandoliinista kadonneet vireet ja se joutuikin silloin illaksi pollopenkkiin. Viikolla kuitenkin muistin, että onhan minulla sellainen elektroninen tuner. Miksi en aiemmin ole tätä muistanut? Se on lähinnä kitaraa varten kai tehty, mutta testattuani sitä, passasi se myös hieman soveltaen maniskalle. Eli homma hanskassa. Jatkossa sointujaan etsivä soittopeli on helppo saada kuriin. Toki onhan niitä työkaluja netissä ja ehkä uuteen kännykkäänkin löytyisi viritystyökalu. Mutta hyvä näinkin.

Leikoin kynnet ja treenasin jälleen. Vähän vain, mutta tärkeää olisikin pitää yllä jonkinlaista tuntumaa. Harrastuksen alkutaipaletta muuten kuvaa hyvin se, että minulla tuhraantui aika paljon aikaa, että sain edes kuljetusasentoon puristetun nuottitelineen avattua. Mutta nyt sekin on lopulta opittu. Kun vain tietäisi, miten päin sen kuuluu olla. Niin, taidanpa toistaiseksi jättää tämän aihepiirin vähemmille kommenteille. Määrä se on makeallakin!

Tiistaina säätyyppi muuttui totaalisesti: nollakeliä ja hieman plussaa, sadetta ja lumipeite alkuun vahvistui. Aika pian uusi lumi muuttui loskaksi. Vettäkin tuli taivaalta. Vanhaa lunta se ei kuitenkaan kovasti sulattanut. Vaikka torstaina vettä tuli ajoittain reippaastikin. Perjantaina oli poutakeli ja useampia lämpöasteita. Hieman arvelluttivat ne loppupätkien keliolosuhteet.

Menomatkalla Sihtuunantiellä auto rapaantui totaalisesti. Eipä sille mitään voinut. Teimme normaalireitistä poikkeavan koukkauksen Pessalompoloon. Siemenpottuja oli laitettava jälleen itämään. Pessalompolossa ja -koskessa oli iso joukko joutsenia. Sulaa alkaa olla jo sen verran, että ruokavesiä riittää. Sirkkakoskentie ei ole vielä sulanut puhki, joten se selvitettiin kunnialla. Tarrantiellä Aino meinasi lähteä kävelemään edeltä laittelemaan tulia kaminaan. Oli nimittäin melkoista puurtamista. Renkaat upposivat, kun polanne ei kestänyt. Vauhti loppui välillä kesken ja oli peruutettava. Lopulta perille päästiin. Jopa aika kohtuullisella kiroilulla.

Mökillä putsasin pihalta lingolla pehmeää polannetta. Samoin poistin tieltä polannetta pois lähtöä jo ajatellen. Ylämäkiosuus tuli kuntoon. Lingon pörrätessä ympäröiviin puihin lehahti useita teeriä. Aino sanoi vihellelleensä kutsuakseen pikkulintuja. Tulikin isot. No joo!? Kun yöksi oli luvassa pakkasta useampia asteita, käväisin kelkalla tahertamassa vanhan jäljen isojen haapojen luo. Jospa lauantaina saisi inspiraation, olisi ainakin kivenkova pohja.

Pakkanen ei kiristynyt aivan sellaisiin lukemiin, mitä ennuste kertoi. Vain -3 oli aamusella. Ennen päiväohjelmaa entrasimme Miekojärvipelin kortteja. Vaikka olin tehnyt kortteihin merkinnät permanent-tusseilla, oli osa merkinnöistä liuennut näpeissä. Melkoisia liuottavia aineita ilmeisesti etutassumme tuottavat.

Aamupalan jälkeen kävin vetäisemässä kelkalla laavulta pöydän takaisin grillille. Siellähän sen paikka kuitenkin on. Laitoin sitten reen perään ja bensat, öljyt ja saha kyytiin ja suunta haapojen luo. Aloin valikoimaan haapojen joukosta ensimmäistä uhria. Alueella on todella jämeriä haapoja. Käsiteltävyyden vuoksi valintani kohdistui paksuudeltaan 35-senttiseen puuhun. Kaivoin tyven auki lumesta. Vajaa metri oli sillä kohtaa. Ja sitten puu nurin. Jälleen kerran onnistuin kaatamaan puun siihen, mihin olin aikonutkin. Eli kovalle jäljelle. Tällä kelillä olisikin ollut katastrofi, jos näin suuri puu olisi kaatunut umpiseen. Karsin ja pätkin puun. Ainokin hiihteli paikalle. Keli oli todella komea. Pikku pakkanen ja täysin selkeää. Aino jatkoi retkeään. Minä vaihdoin sahaan halkaisuterän ja aloin jykertämään ensimmäisiä siivuja tyvipölkyn kyljistä. Kun olin saanyt kaksi lautaa erilleen, tein muutoksen suunnitelmiin. Hommassa kun näytti menevän hieman enemmän aikaa ja janottamaankin oli alkanut. Punnersin raskaat pölkyt rekeen ja ajelin mökille. Juotavaa oli saatava kurkkuun ja pian.

Perustin pölkynsiivutustyömaan laavun viereen. Siellä kun on sitten lautojen käyttökohdekin. Ei tarvitse niitä sitten mistään kauempaa enää myöhemmin roudata. Hangen päällä oli hyvä sahailla. Ei ollut pelkoa, että sahan terä osuisi kiviin. Heti alkuun huomasin, että tässähän taitaakin mennä koko päivä. Vähintään. Teetaukoon mennessä olin hädin tuskin edes puolivälissä urakkaani. Ennustettu oli myös huonoa keliä. Tauolla vilkaisin satelliittikuvia ja onneksi sadealue oli saapumassa vasta illalla. Ennen viittä olin sitten valmis. Laudat olin kantanut laavun suojiin. Eivät jää siten sateiden pieksemiksi. Lautojen väleihin laitoin jotakin tikkua, että ilma kiertäisi. Lautaa kertyi ehkäpä noin 65 metriä. Ja leveyttä piisaa. Hieno homma, en tällä kertaa taida enempää tarvitakaan. Kun leikkuvälineenä oli moottorisaha, voi hyvin kuvitella millainen jälki oli. Kyse on varsinaisesta raakalaudasta. Mutta tällä kertaa ei hienommalle laadulle ole tarvettakaan. Jos lautaa jää hieman yli, niinkun olen laskeskellut, on joukossa todella komeaa kuviota. Joten käyttötarkoitus niille hienouksille löytyy myös. Oli muuten onni, että en ryhtynyt kaatamaan yhtään tätä haapaa suurempaa. 35-senttinen terä ei olisi ulottunut läpi. Nytkin oli paikoin tyvipölkyn kanssa ongelmia. Ja kun tarveainetta tuli näinkin riittävästi. Selän kanssa oli sahatessa todella vaikeaa. Iltapäivällä tuntui, että kesken on jätettävä. Kun sahasin siivuja, ja pidin välillä tauon, en muutamaan hetkeen pystynyt itseäni oikaisemaan. Oli varmaan merkillinen näky, kun saapastelin lautatyömaalta muutaman metrin päähän istumapaikalle. Etukumarassa. Kädet roikkuivat lunta hipoen. Gorillapuku vain puuttui.

Syönti. Ruuan päälle selän oikaisu punkassa. Meni tovi aikaa, ennen kuin pystyin rentouttamaan selän. Jännitin koko ajan ristiselän lihaksia. Jos yritin lieventää jännitystä, selkään sattui. Vähitellen kipu hellitti ja sain alaselän rennoksi. Pystyin sitten sitä jo venyttelemäänkin ja olo oli liki normaali. Oletan, että tämänkertainen selkävaivani ei ole sitä perusongelmaani. Se taisi olla vain tervettä kipua johtuen siitä, että työskentelin samassa, hankalassa asennossa niin pitkään. Joten en kanna siitä ollenkaan huolta.

Lähdinkin siitä sitten pihalle. Kellokin vasta kuusi. Tuuli oli älytön. Ja suoraan järveltä. Lapioin kellarin ja mökin välistä lunta lingolla tekemälleni uralle. Eli kivikkoisemmalta tasaiselle pohjalle. Lingolla huitelin lumet sitten kellarin taakse. Lingosta loppui lopulta bensa. Kun kanisterissa oli uutta polttoainetta vain pari litraa, lopetin linkoukset. Voi olla, että aamusella on lunta niin paljon, että linkohommat jatkuvat silloin. Parasta olisi, että polttoainetta olisi silloin riittävästi.

Illalla tuuli vain yltyi. Matot terassilta kuoriutuivat rullalle. Ilmassa lenteli kuivia koivunlehtiä. Mistä lie irtoilivat. Ehkäpä niitä oli kuusten oksilla syksyn jäljiltä. Iltamyöhään pelien jälkeen kalakukkoa. Oli se vain taas hyvää. Vähitellen tuulen matkassa alkoi lennellä sitä luvattua luntakin. Hienoisesti.

Eipä sitä lunta yön aikana tullutkaan runsain mitoin. Muutama hassu sentti. Ei siis linkoustyömaata. Ilma kuitenkin oli puolisameana lentävästä lumesta. Jos jatkuu koko päivän tuohon malliin, saattaisi joitakin lisäsenttejä kertyä. Katsoin taas tutkakuvia ja ennusteita. Näyttäisi jatkuvan samanlaisena iltaan asti. Lämpö oli nollassa. Aino ei ollut halukas hiihtopuuhiin. Minullakin työhalut vähissä. Hommiahan kyllä piisaisi... Mutta tuollaisessa kelissä kastuisi vain. Joten aikainen lähtö edessä. Jo ennen kymmentä olimme taipaleella. Tiet loskaisia. Pahin rapakin irtosi autosta. Tornion seudulla lunta oli satanut enemmän. Lyhyt kolaus ennen asettumista.

Kevät ei kunnolla ole vieläkään käsillä, vaikka ensimmäiset peipotkin ovat tulleet. Joillakin peltikatoillakin on yhä lunta. Tiaiset alkavat olla ruokintapaikalla vähemmistönä. Punatulkkuja ja urpiaisia siinä hyörii enimmäkseen. Varastossa oli jälleen joku elukka poistanut pähkinäsaavin päältä painot ja kannen?? Kotimatkalla Alposlahdessa oli tuoreet saukon jäljet.

Tällä kertaa ei muita mökeillään ollut. Voi olla, että hiljaiseloa jatkuu hetken. Jo nyt vanhat kelkanjäljet pettivät pahasti ja jatkossa tilanne pahenee ennestään. Jos pihapolut ovat avaamatta, lipeää jalka aika syvälle. Oikeastaan nyt alkaisi toivomaan, että lumet alkaisivat katoamaan vauhdilla. Ja kausi vaihtuisi. Jos pitelee kylmiä kelejä, ei viikkokausiin tapahdu vielä mainittavaa edistystä. Vuosi sitten näihin aikoihin oli jo aika vähälumista. Vähäluminen oli tietenkin talvikin silloin. Vuodet eivät ole veljiä keskenään.

Pääsiäinen 2012

Jos viikko sitten tuli päätettyä 9 vuoden suhde, pistinpä pääsiäisviikolla hieman paremmaksi. Aino se aina välillä on muistanut huomauttaa jostakin. Ei kovin usein, mutta kuitenkin. Näinhän ihmisillä tapana on. Huomautuksen saatuani pistin sitten poikki n. 33 vuotta kestäneen suhteen. Kerrasta. Kaputt!

Kuullostaa julmalta, mutta asia on kaalissani muhinut koko talven. Kerrotaanpas tarinan juuria. Minulle on tullut erä- ja kalastusalan lehtiä. Kahta erilaista. Noin kerran kuukaudessa on lukupaketti saapunut postilaatikkoon. Syystalvesta lehtimyyjä soitti ja tarjosi jotakin kirjaa edullisesti. Tilasin. Ei se maalta merelle viskaisi. Tiesin myös, että samalla liityn kirjakerhoon, josta ei kuitenkaan ole tilausvelvoitetta. Kirjoja alkoi tulemaan. Maksoin. Peruin seuraavia. Kirja tuli. Luulin tehneeni jotakin väärin, kun kirjat tulevat, vaikka olin mielestäni hoitanut perumisen määrätyllä tavalla ja määräaikana. Peruin jälleen seuraavan paketin. Ja nyt olin satavarma, että homma ainakin tässä tapauksessa meni oikein. Sain oikein tekstarina tiedon homman onnistumisesta. Tuli paketti. Heh-heh. Soitin sitten palvelunumeroon. Peruminen ei ollut heille järjestelmään kirjautunut. Peruutin kirjakerhojäsenyyteni. Samalla peruin noiden kahden lehden tilaukset. Vanhempi niistä on kolahtanut postilaatikkooni jostakin 1970-luvun lopusta asti.

Tilausmaksut on maksettu pitkälle eteenpäin, joten ei lehtien tulo aivan pian lopu. Kun joka ainoa numero on tallella, vievät nuo lehdet aika monta hyllymetriä. Vuosi-pari sitten tarjosin lukupakettia ilmaiseksi (kunhan joku noutaa) metsästysseuran majalle. Vastausta ei ole koskaan tullut. Nyt alkaakin vähitellen lehtien roskiin kuskaus. Voi olla, että otan jotakin mielen päällä olevia leikkeitä talteen, mutta taitaa olla liian työläs juttu. Katsotaan.

Tästä kaikesta voisi saada kuvan, että olenpas pikaistuksissani tehnyt taasen kummallisen ratkaisun. Ihan näin asia ei ole. Ainon huomautukset kirjoista eivät vaikuttaneet millään lailla asiaan. Eikä itse asiassa kovin pahana ollutkaan. Vaan jo vuodenvaihteen paikkeilla aloin huomata, että viimeisimmät numerot ovat jääneet lukematta. Ja yhä sen jälkeen on käynyt samoin. Hyllyssä alkaa olla lukemattomia lehtiä. Liikaa. Että sellainen tapaus. Joutivat peruuttaa.

Selvisi lopulta myös asia, jota olen ihmetellyt. Eli Pellon paikkeilla Forecan lumikartassa ollut runsaan metrin lukema. Ei ollut virhe. Kyseessä on Ilmatieteenlaitoksen Konttajärven mittauspiste. Maalis-huhtikuun vaihteessa siellä muuten oli Suomen kovin lukema: 110 cm. Mökille matkaa kertyy parikymmentä kilometriä. Tuota mittausasemaa en kuitenkaan ole saanut näkymään netistä. Sen paljasti uutinen lumitilanteesta.

Pirkanmaalla lunta tuprutti viikolla. Nykyiset Pirkanmaalaiset Tiina ja Jani tulivat kinoksia pakoon Tarralle. Kyllähän sitä lunta oli tietenkin turha pakoon tulla. Muuten vain tulivat.

Mansen vieraamme tulivat jo keskiviikkona iltajunalla. Torniossa yön mittainen lepohetki ja torstaina iltapäivällä mökille. Tiet samassa kunnossa kuin edellisenä viikonloppuna. Kelitkin kun jatkuneet samanlaisina. Öisin koviakin pakkasia ja päivisin nollan kahta puolta. Pulmusparvia teiden varsilla. Mökissäkin nyt pakkasen puolella viiden asteen verran. Ulkona nollassa.

Nuoret olivat hieman kylmissään ja saivatkin sitten aloitella lapioimaan kivenkovaa lunta viimeisenkin puupinon päältä. Lämmin tulikin. Tiesihän sen. Kyllä sitä lapiota on sen verran tullut heiluteltua.

Päätin viritellä jo torstaina laavun pesään hieman paremman keittelypaikan. Olin teettänyt 10-millisestä rautatangosta ison ritilän. Liki pesän kokoisen. Sen asettelin ensin tiilien varaan parinkymmenen sentin korkeuteen pesästä. Olin ostanut kaksi irtolevyä. Siis sellaisia puuhellan pyöreitä levyjä, joissa on alapinnassa vino pino ulokkeita. Sovittelin levyt ritilän varaan sopiviin paikkoihin. Hain sitten teräslevyn kappaleen ja piirsin siihen tussilla levyjen muodot ja paikat. Sitten surautin rälläkällä piirrosten mukaiset paikat irti. Ostolevyistä piti lisäksi sieltä alapinnalta ottaa palasia niistä pykälistä. Lopulta koko asetelma lonksahti paikalleen ja homma sai jäädä odottelemaan lauantaita.

Saunavesiä haimme kertaheitolla koko pääsiäisen tarpeiksi. Saunassa saikin olla pikku kyhyt liki koko ajan. Pesu- ja tiskivesiä kun tarvittiin. Kämppäkin lämpesi lopulta asumiskuntoon. Ja iltasella sitten lauleskeltiin. Kitaran ja mandoliinin säestyksellä. Annoin suosiolla mandoliinin Tiinan soitettavaksi. Hän kun on siinä(kin) minua selvästi etevämpi. Jani toimi itseoikeutetusti kitaran parissa.

Perjantaina taas kylmä aamu. Hinasin laavulle grillin edestä pöytä/tuoli systeemin. Siellä paisteessa ehtii sulamaan ja kuivahtamaan lauantaiksi. Etenkin pienempien on helpompi lusikoida soppaa, kun on pöytä edessä ja tuoli alla. Porukat lähtivät suksimaan jäälle, kun ilma vähän antautui. Sekä Tiinalla, että Janilla oli tainnut vierähtää pitempikin aika edellisistä hiihdoista. Meni kuitenkin vanhalta muistilta.

Kun oli löysää aikaa, lapioin viimeiset lumet puupinon päältä. Vähensin lumia myös uusimman puuvajan etupuolelta. Kun lumet alkavat piakkoin huventumaan, alkaa maa näiltä paikoin nopeasti paljastumaan. Puita sitten sahaillessani ei lumi jää muhien alla. Siellähän ei sulamista tapahdu. Vaikka kesä ja helteetkin saapuisivat.

Huomasin aamulla, että öljyvarastostani puuttuu 2T-öljy. Vain pikku liru kanisterin pohjalla ja kelkassa jo varoitusvalo kuoppakohdissa ajaessa vilkahtelee. Pekka kun oli päivällä tuloillaan, soitin ja tilasin pänikän. Illemmalla huomasin, että olihan minulla täysi astia. Pari viikkoa sitten olin tuonut, mutta olin jättänyt terassille enkä vienyt varastoon. Lyhyt se on ihmispoloisen muisti! Ja pitäisi tietenkin aina viedä kamppeet heti omille paikoilleen, eikä jättää niitä sinne-tänne venymään!

Illalla pelailtiin Miekojärvi-peliä. Juksu oli tällä kertaa haka. Laavulla haudutettiin kanaa oluessa. Oli hyvää, vaikka olut olisikin saanut olla tummempaa.

Lauantaina aloittelin valmistelut liki 20 asteen pakkaskelissä. Hain aluksi viimeisetkin risut ja oksat tien varresta. Olivat siihen jääneet, kun kaadoin taannoin sen kelon. Yhdeksän maissa sytytin tulet laavuun. Kun pienet oksat olivat syttyneet kunnolla, lisäsin joukkoon kunnon puita. Esivalmistelut alkaneet!

Kämpässä pilkoin lihakamurat pieniksi. Lämmin tuli. Ja rakko kouraan. Kannoimme laavulle yön lionneet hernekattilat ja lihapalat. Plus muut keittovermeet. Padat laitoin levyille. Avotulipuolella paistoin kahdella pannulla lihoja ja väriä saaneet lihat siirsin sitä mukaa herneiden sekaan. Yhdentoista jälkeen kaikki lihat oli padoissa ja padat porisivat. Maarit kuori alkuvaahdot pinnalta. Jäljelle jäi sitten vahtiminen ja välillä pyöräyttelin keittokattiloita pohjia myöten lastalla. Ei kuitenkaan yrittäneetkään palaa pohjaan.

Kämpässä sillä aikaa vaimoväki voiteli leipiä. Pilkkoi sipulia vedet silmissä. Aino oli sekoittanut puoli ämpärillistä lettutaikinaa jo aamusella. Kari oli lupautunut lätynpaistajaksi ja hoitikin homman. Maarit kuitenkin määräsi lättyjen tummuusasteen. Eihän ne miehet kuitenkaan osaisi... Savusta johtuen mettäkokeillakin oli välillä vedet silmissä. Uusimmat viritykseni pelasivat juuri niin kuin olin suunnitellutkin. Karikin totesi, että kehitys etenee laavulla. Levyt lämpenivät tasaisesti. Kattilat eivät isommin nokeutuneet ja keitto ei palanut pohjaan.

Iltapäivällä keitto oli muhinut jo nelisen tuntia. Maarit sai tehtäväkseen määrittää suolaisuustason. Vähitellen porukka alkoi saapua paikalle. Pääsiäisämmit etunenässä. Emmalla meinasi ujous iskeä. Kuitenkin lopulta huulten välistä alkoi kuulumaan virpomisloruja ja palkka oli ansaittu. Syötiin. Keitto ja lätyt olivat onnistuneita. Ja kahvi hyvää.

Aurausarvatkin kaupiteltiin. Ja arvonta päälle. Tällä kertaa aivan kaikki arvat eivät voittaneet, mutta toivon mukaan kaikkia tyydytti. Pienenä yksityiskohtana pitää antaa kunniamaininta ja kiitokset Mökkihöperölle, joka oli lähettänyt arpajaisiin palkintoja. Kun aikaisemmin olin muistuttanut päiväkirjan sivuilla arpajaisvoittojen tarpeellisuudesta, en tietenkään tarkoittanut "ulkopuolisia". Vaan tarralaisia. Mutta loppujen lopuksi ulkopuolinen ei lienekään oikea määritelmä tässä tapauksessa. Tavallaan, vai mitä?

Patojen ja muiden tarvikkeiden tiskauksen hoiti vaimoväki. Sitten olikin aika palata normaalimpaan päiväjärjestykseen. Eli hauskanpitoon.

Erityisen makeita naurun remahduksia saivat aikaan Janin kännykällä kuvatut ja muokatut naamat. Mitenkähän meille nauretaan silloin, kun pärstämme oikeasti ovat joskus ikääntyneet ja iho rupistunut? Loppuillasta kitaraa ja laulua. Entistä kateellisemmaksi tulin. Olisipa aikanaan tullut otettua musikkihommat vakavissaan. Niin laulu, kuin soittokin. Pääasia kuitenkin, että hauskaa oli. Jopa harvinaisen hauskaa. Kiitokset niille, joille kiitos kuuluu! Vastaavaa saanee odottaa turhankin kauan.

Sunnuntaina pakkasta aamusella vain kymmenkunta astetta. Huomasin, että minullahan oli arpavoittoja vielä varastossa. Ei kummoisia, mutta kuitenkin. Kävin kiertämässä lämpöisinä olevat kämpät ja jaoin loput saamiset. Ei tule vanhuus yksin! Miksi nuokin unohtui? Käväistiin pilkillä ja tulistelemassakin. Pilkkisaaliista ei kannata mainintaa antaa. Iltapäivän puolella hyvän matkaa palailimme Tornioon. Nuorilla kun oli paluujunan lähtöaika maanantaina jo aamupäivästä, ei ollut mieltä jättää paluuta maanantaille.

Ilmat suosivat. Aamupakkasetkaan eivät haitanneet. Kun keli oli selkeä ja liki tuuleton, voiko sitä parempaa edes kaivata? Iltapäivisin aurinkopaikoilla lumi hieman soseutui, mutta varjopaikoilla lumi pysytteli kovana. Porukkaa oli useammallakin mökillä. Joku käväisi päiväseltään.

Sääennusteet muuttuvat hieman koko ajan. Sadetta luvassa alkuun. Lunta kai, kun juuri plussaa ei ole tiedossa. Kovin isoa lämpenemistä ei Nuuskakairaan ole vielä luvassa. Mutta eipä tilastollisesti niin hirveästi tässä vaiheessa vielä pitäisikään. Kyllä kevät ja kesä tulevat, kun ovat tullakseen. Kuukauden kuluttua olemme taas paljon viisaampia. Jo nyt kuitenkin uskaltaa sanoa, että lumet viipyvät selvästi viime vuotista kauemmin.

Nyt kun päästiin pääsiäisestä ohi, palautuu elämä normaalimpiin uomiinsa. Mitään erikoisempaa ei ihan heti ole suunnitelmissa. Talvisia kelejä tulee vielä piisaamaan jonkun aikaa. Harrastuksetkin sitten kai niiden mukaisia.

Viikonloppu 30.3.2012 - 1.4.2012

Viikolla tuli tehtyä ratkaisu, joka päättää piakkoin runsaan yhdeksän vuoden suhteen. Ei tässä asiassa mitään dramatiikkaa ole. Joskus vain näin on tehtävä. Asiasta myöhemmin lisää.

Alkuviikolla piteli lauhaa. Jopa yksi lämminkin (+8) päivä mahtui joukkoon. Satelikin. Torniossa vettä ja räntää. Mökillä lunta. Loppuviikosta kylmeni. Ja näillä näkymin kevätkelejä ei tulekaan vielä edes pääsiäiseksi.

Tiet alkavat olla melko sulia. Vaikka pakkasta on ollut päivisinkin, sulaa lumi ja jää paisteisilla osuuksilla. Varjopaikoissa saakin sitten ajella kieli keskellä suuta. Pahoja jäätiköitä siellä-täällä. Tarrantie kovalla lumipolanteella. Ville oli käynyt viikolla peräti auran kanssa ja leventänyt kulkuväylää. Lingolla sitten syventänyt. Kovaa polannetta silti piisaa melko paksulti. Nyt kuitenkin tie on niin hyvässä kunnossa, kuin se voi näillä keleillä olla.

Uutta lunta oli tullut viitisen senttiä. Lumisateen jälkeen oli ollut lämmin päivä ja lumen pinnassa oli kova kerstele. Pukkailin kolalapiolla lumet pihan reunoille ja sitten roiskin linkolla syntyneet kasat metsän siimekseen. Helppoa tuo lumihomma nykyään!

Lauantaina puoli seitsemän maissa aurinko paistoi kirkkaasti. Punertavalla hehkullaan se värjäsi valkoisen takan melkoisen komeaksi. Pian Tellus oli pyörähtänyt sen verran, että ihailujen aika oli ohi. Kun tarkoituksenani oli lauantaina iskeä koivujen kimppuun, ajoin Ainolle latupohjat jo ennen aamupalaa. Kovan lumipinnan vuoksi laduista tuli melko huonot. Suorastaan rupiset. No, jonkunlainen rata kuitenkin.

Aamupuuron jälkeen aloitin puusavotan. Auki kaivettuja koivuntyviä oli kelkkareitin reunassa lyhyellä matkalla 27 kappaletta. Jätin kelkan hieman kauemmas. Kaatelin muutamia koivuja kerrallaan. Sitten ajoin kelkan kohdalle ja tein rekikuorman ja siirsin vielä kelkkaa sen verran, että se ei jäisi kaatuvien puiden alle. Ja jälleen sitten kaadoin ja pätkin muutaman puun. Vein kuorman pois ja seuraavalla kerralla tein ensin kuorman ja kaadoin taas puita. Näin vähitellen touhuten eivät jo kaadetut ja pätkityt puut peittyneet oksien paljouden alle.

Homma sujui sutjakkaasti. Iltapäivällä Aino keitteli lihasopan laavulla. Kari ja Maarit olivat pyyhältäneet Pessalompolosta ja hieman eksoottisella tavalla valmistettua kukkoa maisteltiin alkupaloiksi. Varsin hyvää oli. Puuhomma jatkui. Kari tuli avukseni loppujen puiden kaatohommiin. Olikin iso apu. Ehti poistaa sahatessani oksat reitiltä ja laittaa pätkityt pöllit sopiviin paikkoihin. Muutaman väärään suuntaan nojollaan olevan puun kaadossa toimi työntöapuna. Ja lanssilla kuorman purkamisessa heilui kuin miehet! Todella iso kiitos.

Kaatopuuhat onnistuivat yli odotusten. Kaikki tuli tehtyä. Ilman apuvoimia olisi homma jäänyt kesken. Kun pakkasta oli koko päivän, ei lumikaan tarttunut puihin. Edes kintaat eivät kastuneet. Kaadotkin onnistuivat 100-prosenttisesti. Ei tarvinnut lähteä umpiseen kahlomaan, vaan sain karsia ja pätkiä jäänkovan kelkkauran päältä. Ensimmäisiä puita kaataessani havaitsin, että tässäpäs on oltava varovainen. Ettei tärvää itseään. Kun nimittäin siellä kuopan pojalla sahasin koivun tyveä poikki ja puu sitten lopulta kaatui, heilahti tyvikin kuopasta korkealle ja oli iskeä leukaperiin. Olisi varmaan ollut seuraava parranajo kivuliasta, jos noin olisi päässyt tapahtumaan. Tai olisi sänki voinut tietenkin kadota jo siinä puun heilahduksessakin.

Valtakunnallinen pönttöpäivän kunniaksi sattui kuitenkin yksi poklomi. Tietenkin. Tien reunoille oli aurauksen vuosi muodostunut pystysuorat seinämät, jotka olivat tietenkin umpijäässä. Paikoissa, joissa kelkkareitti yhdistyi tiehen, oli yritettävä lapioida jonkunlaista luiskaa helpotukseksi. Lumilapio ei kunnolla pystynyt kovaan lumeen ja homma jäi hieman puolitiehen. Siksipä ison puukuorman kanssa ja vauhdilla saapuessani tielle, reki muljahti nurin. Teki mieleni kirota ääneen, mutta kun kaikkialla oli niin hiljaista, maltoin mieleni. Tuli vain mieleeni, että kyllä tässä tätä lappamista on ollut ihan nokko. Ilman tätäkin.

Puoli kuuden jälkeen kaikki puut olivat laavulla pinossa. Puolenkymmentä mottia. Hienompi homma. Kroppa oli raihnaisessa kunnossa. Suonenveto hauiksessa oli onneksi ohimenevää. Aino ei halunnut saunoa. Minäkin olin kahden vaiheella. Jaksaisinko hakea saunavedet? Onneksi jaksoin ja sain saunoa kunnolla.

Illalla pelattiin Miekojärvipeliä. Ja juteltiin mukavia, kun vieraatkin palasivat. Kuu puolikkaana. Ensi perjantaina täysi. Olisipa silloinkin selkeää.

Lauantaina oli aamusta -15 astetta. Sunnuntaina pari astetta kylmempää. Meltosjärven mittarissa yli 20 astetta pakkasta. Päätin lämpimikseni lapioida lumet toisen puupinon päältä. Kovaa oli kuusten alla lumi. Pari työntäyteistä tuntia meni. Eilinen väsymyskin oli kadonnut. Toinen, suurempi pino, jäi vielä avaamatta. Pitääpä lapioida sekin auki pikimmiten. Pääsiäinen on pakko rauhoittaa puuhommilta. Jo käytännön vuoksikin. Jos pääsiäisen jälkeisinä viikonloppuina on keliä ja virtaa kintaissa, voin alkaa puita vähitellen hieroa klapeiksi. Vaikka vain hieman kerrallaan, ettei käy liian työlääksi. Sinänsä kiirettä ei ole. Mielellään kuitenkin ennen pahimpia helteitä. Jossakin vaiheessa on myös kaadettava muutamia kuusia laavun seudulta ja kellarin takaa. Nehän sitten kuivuvatkin nopsaan ja ovat hyvinkin pian hyödynnettävissä.

Hanki ei vielä kantanut kävelijää niinkuin Torniossa. Kotona pikkupojat ajoivat pyörällä hangella. Kevät ei muutenkaan ole edistynyt. Joutsenetkin olivat ihmeissään Sattajärven peltoaukeilla paksun lumikerroksen päällä makoillessaan. Järvellä tällä hetkellä aika hyvä kelkkakeli. Pakkasten jatkuessa jatkuvat kelkkakelitkin. Paikoin on isoja uhkureikiä, joissa nyt on jonkunlainen jääkansi. Lämpimien kelien myötä voivat kelkkakelitkin loppua kerralla.

Nyt olikin Tarralla aika hiljaista, kun muilla mökeillä ei asukkaita ollut. Pääsiäinen edessä. Ruoka siis lauantaina. Ja arpajaiset. Kaikki paikalle. Ja pukeutukaakin lämpimästi!

Viikonloppu 23.3.2012 - 25.3.2012

Valtakunnan tason uutisiin on joku kommentti.

Nythän tapetilla ovat olleet Finnairin palkkiot, AKT ja Dragsfjärd. Osa vaikuttaa käsittämättömältä etujen tavoittelulta. Osasta vaikeampi sanoa, missä ovat suurimmat syylliset. Kaikkea kun ei ole julki tullut. Joka tapauksessa ainakin noissa jälkimmäisissä on asia, joka harmittaa minua suuresti: kuinkahan monen toimihenkilön/virkamiehen arvokasta työaikaa on kulunut ja kuluu yhä asioiden tiimoilta? Mittasuhteet paisuvat entisestään ja kansahan se kaiken lopulta maksaa.

Välillä (turhan useinkin) olen hajamielinen. Viikolla päsäytin hammastahnan sijasta ihottumavoidetta hammasharjalle. Aika vähän kuitenkin, koska vaikka kuinka puristin tuubia, oli voide sen verran jäykkää, ettei se pursunnut tahnan tavoin ulos. Miltähän se olisi muuten suussa tuntunut? Ainakin rasvaiselta.

Parin viime viikon aikana olen jälleen muistanut soitella mandoliinia. Vaikka homma takkuaa, hauskaa se puuha silti on. Olen saanut kokoon kokoelman nuotteja. Omia suosikkejani. Osan olen joutunut muovaamaan minulle sopivampaan kuosiin. Kun sormeni ovat tällaiset pulikat, eivät ne taivu kunnolla kaikkiin sointuihin. Sinnikäs harjoittelu toki parantaa vähitellen hieman tilannetta, mutta jotkut soinnut tulevat varmaan olemaan aina liki mahdottomia.

Viikolla kevätpäiväntasaus. Kelit pitkälti edellisviikon kaltaisia. Vieläkään eivä tiet ja kadut ole lumettomia ja jäättömiä. Mutta päivä päivältä sulapaikat laajenevat. Mökkimatkallakin peltoaukeilla jo aika lailla sulat tiet, mutta metsikön varjoissa täysi talvikeli.

Mökillä kevät ei ollut edistynyt. Uutta luntakin oli viikolla tullut, mutta kun määrä oli sentti tai allekin, ei ollut tarvetta lumihommiin. Milloinkahan viimeksi olen perjantaina ollut tekemättä mitään lumihommaa? Olipas lököisä olo! Jaa mutta tarvitsinpas kuitenkin lumikolaa! Matkassa kun oli runsaammin vesipäniköitä, vein ne kolakyydillä kellariin. Vältyin kantamishommilta.

Lauantaina -12 astetta. Latuja ei nyt tarvinnut parannella joten pääsin muiden harrastusten pariin heti aamupalan jälkeen. Laitoin reen kelkan jatkoksi ja lastasin kyytiin moottorisahan vermeineen. Aluksi lapioin auki paikan, johon oli tarkoitus alkaa kasaamaan puita. Puhdistin lumesta myös trukkilavat, joiden päällä on jonkun verran viime syksynä pilkkomiani puita. Kun sininen suojapeitto paljastui, alkoi aurinko nopeasti sulattaa vähäisiä lumenrippeitä peitteen päältä. Auringolla alkaa olla jo melkoiset tehot, kun paistamaan pääsee. Lapioin sitten kelkkareitin varrelta muutaman koivun tyven auki. Kaadoin ne ja pätkin parimetrisiksi. Tällä kertaa kaatosuunnat olivat kohdillaan. Kovalle kelkkabaanalle kaatuivat. Ajoin koivut sitten laavulle. Siellä puuvaranto on huvennut liki olemattomiin ja täydennystä on saatava. Nämä koivut eivät auta tämän vuoden tilannetta, mutta jatkossa ne ovat riittävän kuivia. Varmaan lumien sulamisen jälkeen on kaadettava joitakin kuusia laavun luota. Kuusethan kuivuvat jopa parissa viikossa sopivassa paikassa.

Aino hiihti. Peräti vaarassa asti. Keli kuulemma hyvä. Alas tullessa hankaluutena upottaminen. Mökillä Aino putasi auton sisältä. Imuroikin, kun olin laittanut agrekaatin tulille. Iltapäivällä muutama aste plussan puolella. Todella hieno keli. Timo käväisi pilkillä, mutta kalasoppa-ainekset olivat tiukassa.

Tympäännyin puuhommaan melko nopeasti. Otinkin sitten tehtäväkseni grillin etupuolen tyhjennyksen lumesta. Lingolla tietenkin. Aikaisemmin tämäkin on ollut kolapuuhaa. Ja hikistä. Lapioin vielä rautalapiolla pihlajien tyvet puhtaiksi. Kolaa käytin sen verran, että sain kamit syrjään.

Kari ja Maarit pistäytyivät. Tulivat tällä kertaa kelkalla. Yli järven eivät uskaltautuneet vaan kiertelivät metsäteitä ja polkuja pitkin. Ja loppupätkä rantajäitä. Linkousnäytös piti suorittaa. Kari vyörytti lumikasasta palasia ja linkosin ne syrjään. Jossakin vaiheessa huomattiin, että kutterin toinen puolikas ei pelannut. Sokka oli katkennut. Uuden sokan jälkeen lumi alkoikin lentää taas mallikkaasti. Ja nyt alkaa alapihan puoli olla kesää vaille valmis.

Sunnuntaina kesäaikaan. Aloitin kesäajan kolmen tunnin lapioinnilla. Jo ennen yhdeksää olin täydessä työn touhussa metsän siimeksessä. Kävin aukomassa liki 30 koivun tyvet. Tyvet ovat melko lailla jään kuorruttamia ja eiköhän ne nyt sula puhtaiksi. Ovat sitten jatkossa mukavammat käsitellä. Reitin varrella onkin aika paljon sopivia koivuja. Väkipakolla on kaadettava aika pieniäkin puita, kun ovat kaataessa muuten tiellä. Järkäleitä tulisi puolestaan välttää niiden työläyden johdosta. Lumen keskellä koivujen tyviltä paljastui hämähäkkejä. Melko sinnikkoja ovat. Lumi on jo aika tiivistä. Kantaa aika hyvin leveätelaisen kelkan. Puukuorman kanssa umpiseen ei ole asiaa. Jalkamiestä hanki ei kanna ollenkaan. Ei kunnolla edes hiihtäjää.

Talven aikana olemme ihmetelleet pähkinäsaavin kantta. Saavi on puuvarastossa ja sen kantena on Kota-padan kansi. Kannen päälle olemme laittaneet painoja. Viimeksi kunnon paltti sai toimia painona. Silti joka viikko joku eläin on pudottanut kannen alas. Painosta huolimatta. Iso elukka ei varastoon pääse. Olisikohan orava niin vahva, että saisi painot kannen päältä pois ja kannen lattialle? Emme kuitenkaan ole huomanneet pähkinöiden olennaisesti vähenneen. Riistakameralle olisi tässä selvä tilaus.

Pääsiäinen lähestyy. Arpajaisiin on jo jonkun verran voittoja kertynyt. Lisää tietenkin tarvittaisiin. Soppaan alkaa olla ainekset hankittuna. Toivottavasti kelit suosivat.

Viikonloppu 16.3.2012 - 18.3.2012

Melkoisen lauhaa viikkoa pidellyt. Pakkasta ei edes kymmentä astetta kylmimmillään ja päivisin jopa hieman plussalla. Perjantaina Länsi-Lappiin virtasi vieläkin lämpimämpää ilmaa. Jo aamu-yhdeksän maissa jokilaaksossa oli yli +5 asteen lämpötiloja. Iltapäivällä sitten vielä enemmän. Jopa +8 astetta paikoin. Paksut polanteet Torniossa pehmenivät ja paikoin oli työn ja tuskan takana tuo autoilu. Pisteenä i:n päälle oli jäässä olevat sadevesikaivot. Etenkin kevyen liikenteen väylillä homma ei ollut hanskassa.

Liikkeelle tolskun keskeltä kuitenkin päästiin. Tiet olivat jo osittain lumettomiakin. Paikoin jäisiä tai lumisia, paikoin sohjoisia, mutta kuitenkin ajokuntoisia. Aura-autot olivat käytännössä saaneet tiet aika hyväkuntoisiksi. Tarrantie oli sitten hieman hankalampi. Joku leveämpi auto oli sitä ajanut ja tohmertanut pahat urat. Polanne on paksu. Ohentaa saisi. Pienoisia ongelmia on varmaan piakkoin tulossa.

Viikolla luin lumilingon ohjekirjan. Olikin viisas teko, sillä pari juttua sai ratkaisunsa. Hopussa olin ollut käyttäessäni linkoa viikko sitten. Jo perjantaina iltasella kokeilin uusien oppien mukaisesti. Kolailin yhden kinoksen mahdottomasta linkouspaikasta tasaisemmalle ja siitä sitten roiskin lumet lingolla kellarin päälle ja ylikin.

Lauantaina ennen puoli yhdeksää alkoi lumisade. Muuttui sitten vielä märemmäksi. Ikävämpi keli. Käväisin tien varressa lapioimassa lumet kolmen puun tyveltä. Yksi oli kelo ja kaksi oli paksumman puoleisia mäntyjä. Kaadoin kelon, mutta jostakin syystä se lähti kaatumaan väärään suuntaan. Tällä kertaa kuitenkin iloitsin siitä, että se jäi konkeloon. Paltti paltilta sahasin tyvestä kapaleita ja niin ei minun täytynyt mennä lainkaan umpiseen. Ajoin paltit reellä pilkkomispaikalle ja samaa kuumaa halkaisin paltit. Sitten vein kalikat laavulle pinoon. En sitten alkanutkaan vielä kaatamaan niitä isompia penkkimäntyjä. Märässä lumessa niitä on hieman hankala pyöritellä. Ehtiipä nuo. Kai?

Räntäsade hieman laantui. Tein ladut. Tai mitä niistä nyt voikaan oikeastaan sanoa. Märkä lumi sylttääntyi latukoneeseen ja monin paikoin taakse ei jäänyt minkäänlaista ladun mallia. Aino pisti nanogripit alle ja lähti suihkimaan. Suihke tyssäsi alkuunsa. Ei päässyt edes pihalta pois, kun jo palasi takaisin. Suksien pohjissa 10 senttiä lunta. Ainakaan ei pitoa puuttunut.

Päätimmekin siirtyä laavulle päiväkahvin keittoon ja eväshommiin. Vähäinen lumi katolla suli nopeasti. Laavulla lämmin, vaikka auringosta ei ollutkaan minkäänlaista havaintoa. Emme kuitenkaan sinne jääneet asumaan. Vähitellen reppujen nyörit sulkeutuivat ja paikka hiljeni.

Jäin hetkeksi istumaan laavun penkille. Tuli oli hiipunut ja viimeiset kekäleet käväisivät punaisena, kun tuuli ajoittain pääsi hieman pyörähtämään katoksen alle. Jänkältä alkoi kuulumaan suksien suhinaa. Ainokos se jo sinne ehti? Missä välissä se sinne? Ei se kuitenkaan ollut Aino. Kohta kuului ähinää ja puhinaa. Tunnistin tulijan Äksön Äijäksi. Kurkisti sisälle ja sanoi hyvät päivänsä. Vilkaisi hiipunutta tulta ja käväisi hakemassa ahkiostaan pikku sylyksen puita ja nakkoi niitä muutaman hiilloksen päälle. Äijä puhalteli hiiliä ja pieni liekki leimahti henkiin. Äijä istui penkille. Melkein viereeni. Oli ollut vaarassa yötä. Honkatulilla.

Porisimme niitä-näitä. Istuimme välillä hiljaa. Tovin, jos toisenkin. Äijä kuumensi makkarat. Oli kuullut viimeisimmästä hankinnastani. Ymmärsi.
-Helpottaahan se hiukan, kun kerta haluat lumet pois jaloista. Mutta olisihan se sinulla yksi tähellisempikin hankinta. Osta Moto!
Olin hiljaa. Mietin. Laskeskelin. Vastasin: kuule mulla menisi ainakin parisataa vuotta tiukalla budjettikurilla sellainen hankkia. Ja käytetyn sittenkin vain saisin. Ja kai olisi siihen vielä päälle hankittava kunnon pilkekone ja traktori. Jo tuli liikaa. Minullekin.
Äijä iski silmää ja keräsi kamppeensa. Lähti sitten sivakoimaan umpiseen. Katsoin vielä perään. Hyvä mies se on. Äksön Äijä. Pian katosi näkyvistäni. Pehmeään lumeen ei jäänyt piirtoakaan!

Iltapäivällä linkosin lumia kuusiaidan ja tien välistä. Kinos siinä oli juhlava. Lapiota piti käyttää apuna. Jotta sain lumipaakkuja maan tasalle lingon ulottuville. Aika lailla kinos hupenikin. Uutta, märkää lunta alkoi taasen satelemaan. Olinkin aika märkä, kun maltoin lopultakin lopetella pihahommat. Linko pelasi nuoskalumesta huolimatta. Testattavana on enää aivan vesiloska. Eiköhän siihenkin pääse jossain vaiheessa pureutumaan.

Tarralla porukkaa oli melko lailla. Enemmänkin olisi tietenkin mahtunut. Jos minä teutaroin lumien kanssa, olivat muutkin tuon valkoisen ihanuuden kanssa tekemisissä. Pojat rakensivat lumiukkoja ja se taisikin olla positiivisin lumikokemus. Joku oli kuulemma jäänyt jälleen vesikkoon kiinni jäällä. Sellainen se on keli järvellä.

Illalla syönnin päälle sauna. Takkatuli lämmitti kämpän ja olikin pakko avata yläkerran lunkka ja päästää höyryjä vähemmäksi. Porukkaa oli koolla ja sekin tietenkin osaltaan lämmitti kämppää. Sain siinä istuessamme niskahierontaa. Hierojan mielestä kohde oli turhan kova. Voin hyvin kuvitella. Hartianseutuani voisi verrata kylmiössä roikkuvaan sian ruhoon. Yritäpä sellaiseen kohteeseen iskeä näppisi. Mission Impossible. Lopultahan siinä kävi niin, että hierojalla nyrjähti peukalo. Kiitokset kuitenkin. Moukari matkaan ensi kerralla!

Sunnuntain sää oli täysi vastakohta lauantaille. Aamulla pakkastakin kymmenisen astetta. Ja ei pilveäkään taivaalla. Ainon suksista rappasin enimmät jäät ja sukset sitten hetkeksi sisälle sulamaan. Latukoneesta jäiden poisto olikin työläämpää. Sain kuitenkin sen melko jäättömäksi. Nyt latujen höyläys onnistui kuivasta pakkaslumesta johtuen hyvin. Aino kehaisikin latua ja keliä.

Viikko sitten mökin katto tyhjeni lumesta. Viikolla muitakin kattoja Tarralla oli tyhjentynyt. Minulle ei hyvästä etukäteistoiminnasta johtuen tullut lisävaivaa. Onneksi ehdin viikko sitten tehdä nuo pahimmat kohdat. Olin siis aiemmin jo putsannut lumesta alapihan kulkuväylän. Nyt isketin siinä pihlajiston tyvessä olevaan kasaan. Siihen ei ollut lingolla asiaa. Rautalapiollakin paikoin sai hakata tarpeekseen. Ja kolasin sitten kamurat syrjään. Vastaavaa puuhaa vielä piisaa, mutta onhan tässä aikaakin. Näillä näkymillä ei kevät toistaiseksi juurikaan edisty.

Viikonloppu 9.3.2012 - 11.3.2012

Teinpäs tuossa viikolla tempauksen. Sen perusteella voidaan varmaan ennustaa tulevien talvien säitä. Ainakin lumisateita. Ostin nimittäin sen lumilingon ja nyt jatkossa varmaan koittavat lumettomat talvet! Paikalliselle linkokauppiaalle oli maahantuoja tarjonnut vielä keväterää, kun varastoissa oli vielä jonkun verran linkoja. Yrittäjä oli ottanut erän lumenheittäjiä ja laittoi lehteen mainoksenkin, etteivät lingot jäisi kesää vasten myymättä. Ja minä tietenkin tartuin tarjoukseen. Illalla uskalsin kertoa Ainollekin. Vastasi: Et kai?

Vaikka tälle keväälle lisälumia ei kertyisikään, on lingolle kuitenkin käyttöä. Muutamat kinokset on hyvä saada pois nykyisiltä paikoiltaan ennen sulamisen alkua. Paikoin sitten soseen iskiessä on hyvä saada sohjokerrosta ohuemmaksi. Toivottavasti teho ja muut ominaisuudet piisaavat noihin pahempiinkin töihin. Oletan, että pitäisi riittää. Seuraaville lumille käyttö on sitten sitä mitä pitääkin. Vähän lumen aikaan on tehtävä lingottavien alueiden pohjat etenkin reuna-alueilla tasaisiksi. Mättäitä, juuria, kiviä ja kantoja ei saa olla näkösällä, ettei sokat mene poikki. Muistan varmaan nyt pihalla kinoksien alla olevat vaaran paikat. Onneksi pihaa kauemmas ei tarvitse mennäkään.

En ottanut kaikkein leveintä mallia. Sillä olisi neliöitä puhdistunut kertaheitolla enemmänkin. Käsiteltävyys ja etenkin alapihan puolen kapeammat kulkuväylät vaikuttivat valintaan. Ja hintakin. Otin kuitenkin peräti telavetoisen. Etenkin ylämäkeen, pehmeällä alustalla ja soseessa pito on paljon parempi. Liikkeen pihalla testasin pitoa. Eipä riittänyt voimani ja painoni pitämään laitetta paikoillaan, kun laitoin vedon päälle.

Vaikka malli ei siis järeimmästä päästä olekaan, jouduin maksamaan siitä itseni kipeäksi. Toivottavasti kipu sitten selässä ja olkapäissä helpottaakin jatkossa. Tiedän jo nyt, että moni ei ymmärrä hankintaani. Se on kuitenkin nyt tehty ja erittäin itsekkäistä lähtökohdista. Kyllä arvostelijoillakin joskus tulevat vastaan ne köppäkymmenet. Nyt minulla ainakin on jonkunlainen mahdollisuus talvisille jatkovuosille mökillä. Kun kuitenkin tarkoituksenani on talvisin pitää lumihommat hyvällä mallilla. Työn määrää linko ei taida juurikaan vähentää, mutta työ on taatusti kevyempää. Ja lapio ja kolakin tulevat jossain määrin olemaan edelleen tärkeitä.

Täytyy tunnustaa, että olen jonkun asteinen fanaatikko lumitöiden osalta. On kunnia-asia pitää näiltä osin asiat tip-top. Tai lähes. Vähemmälläkin lumen siirrolla varmaan pärjäisi. Mutta se on se ihmisen luonto sellainen!

Ainakin paikallisslehdessä on lausuttu ihmetyksiä siitä, miksi katoilta pitää pudottaa lumet. On kuulemma ennen talot kestäneet lumien painon. Ja ladotkin.

Näin varmaan onkin. Osittain. Mutta kylläpä on vaikkapa mökkimatkalla aikojen saatossa saanut laskea lumen alle romahtaneita latoja niin, että eivät sormet enää riitä. Varpaat avuksi. Lisää latoja on kötistymässä. Mietitäänpä millaisia olivat omakotitalot ja katot ennen vanhaan. Joskus 60-70-lukujen aikana alkoivat omakotitalot olla yksikerroksisia. Ja loivakattoisia. Puhumattakaan tasakattoisista, joita on jälkikäteen hiki hatussa korjattu, jotta katolle syntyisi edes jonkinlainen lasku. Sitä ennenhän katoissa oli jyrkkyyttä. Jostakin vuosituhannen vaihteen paikkeilta, ennenkin, alkoi sitten jälleen tulla kattoihin jyrkkyyttä. Se mikä on oleellista nykyään, on jos minkälaiset läpiviennit, kattotikkaat, lumiesteet ja....peltikatot. Vanhoilta huopa- päre- ja tiilikatoilta ei lumi ollut herkästi valumassa alas. Sinne katolle ne sulivat. Toista ovat peltikatot. Kun ilma menee plussan puolelle, pyrkivät lumet alamäkeen. Pahimmassa tapauksessa mukana menevät ilmastointitorvet ja lumiesteetkin. Syntyy vahinkoja ja pahimmassa tapauksessa vesi pääsee rakenteisiin. Oma juttunsa on vielä huonosti suunnitellut kulkureitit pihamaalla. (kuten minulla) Kyllä katot varmaan kestäisivät lumen painon, mutta liikkeelle ne eivät saisi lähteä.

Noita kirjoittelin siis jo torstaina. Nyt viikonloppuun! Perjantaina iltapäiväksi oli saapumassa myrskytuuli ja lumisade. Päätinkin siten pitää iltapäivän vapaata ja yrittää ehtiä pahimman pyryn alta karkuun. Etenkin kun peräkärrykin olisi hinattavana. Kun lähdimme liikenteeseen, oli tuuli jo todella voimakas. Irtolumi lensi. Pian alkoi lumisadekin ja näkyvyys meni liki olemattomaksi. Kinoksia ei onneksi vielä ehtinyt syntymään, joten taktiikka onnistui.

Puomi oli auki. Joku tullut jo aiemmin. Lumisade mökillä juuri alkamaisillaan. Illemmalla tuli mökkiläisiä enemmänkin. Matkalla oli kuulemma ollut jo melko pahoja kinostumia. Sade jatkui lähelle puolta yötä. Ei sitä sentään ihan vaaksaa tullut. Liki 15 senttiä kuitenkin. Nollakeli. Iltamyöhään ehdin jo testata hieman linkoakin. En malttanut odottaa aamuun.

Lauantaina selkeää, niinkuin sunnuntainakin. Kun iltapäivällä meni jopa hieman plussan puolelle, voiko sitä parempaa ilmaa enää toivoakaan? Ajoin aamusta ladut. Kun uutta lunta oli melko reippaasti, tuli laduista hienot. Vanhat risut olivat hautautuneet lumeen. Ennen pihan lumitöitä tein laavulla vähäiset lumenpoistooperaatiot.

Kun palasin mökille, alkoivat mökin katolla olevat paksut kerrokset tulla alas. Illalla satanut ohuempi kerros sinnitteli ja sitä jouduin hieman paimentamaan. Sainkin testata linkoa heti melko tiiviiseen lumimassaan. Olin jopa hieman yllättynyt lingon tehosta ja kyvystä poistaa noita pudonneita lumia. Hienompi homma. Olin siirtänyt lingon alapihalle pehmeää kelkkareittiä pitkin. Arvelin, että takaisin yläpihalle ei samaa reittiä ole mitään asiaa. Runsaan sadan kilon laite ei siitä nouse. Niinpä aloin puskettamaan reittiä kellarin ja mökin välistä ylämäkeen liki metrin lumeen. Tiesin, että lumen seassa ei ole yllätyksiä. Tasaista on. Olin ihmeissäni. Ura syntyi yllättävänkin helposti. Kone puski kinokseen tunnelia ja pehmeä tunnelin katto putoili koneen päälle. Kovempia paikkoja hakkasin nyrkillä. Pian oli 15 metriä väylää tullut. Herranjestas!

Välillä keitettiin laavulla kahvit. Otettiin palasta ja makkaratkin tirisivät. Aurinko ja tuli lämmittivät. Kovin pitkään emme laavulla kuitenkaan olleet kelistä huolimatta.

Jatkoin linkoharjoituksia. Ammuin lumisuihkuja syrjään. Paikoin alkoi tiettyihin kohtiin muodostumaan melkoisia lumikasoja. Kokemustakin kertyi. Voin kertoa, että vaikka kyse on teloilla vetävä laite, ei sen käsittely ole joka paikassa aivan kevyttä. Välillä jauhertaa tyhjää ja runsaan sadan kilon laitetta väännettyään ja käännettyään tietää jotakin touhunneensa. Punnertaminen on nyt selviö. Kun tulevina talvina touhuaa lingon kanssa heti alkulumien myötä, kovettuvat pohjat ja nykytilanteen kaltaisia työmaita ei pitäisi syntyä ollenkaan. Nyt lumi oli varsin kuivaa. Kovia paakkujakin jonkun verran. Etenkin katolta pudonneet lumet olivat hieman kosteita ja nuoskaisia. Silti linko pelasi, eikä meinannutkaan tukkeutua. Varsinainen testi tulee olemaan sitten soseiden aikaan. Jos silloinkin pelittää, olen enemmän kuin tyytyväinen. Tyytyväinen kyllä olen jo nyt.

Vielä sunnuntainakin linko lauloi. Nyt oli vuorossa lumen pudotus puuvajan katolta. Pudotetut lumet lensivät sitten lingolla kauas. Ennen oli vastaavassa työssä raskas kolausvaihe. Nyt homma oli melko mieluisaa.

Ainokaan ei sitten lopulta näyttänyt nyrpeätä naamaa, kun näki lumen lentävän. Oli Matti näköjään saanut soppelin lelun. Ainolle julkinen kiitos ymmärtäväisestä suhtautumisesta. Ja lukijoille: Sorry, tuli pikkuisen linkovoittoinen sepustus.

Piiitkästä aikaa oli paikalla viherpeippoja. Kaikki eivät ole sentään menehtyneet. Joku tautihan on niitä kaatanut massoittain. Harmaapäätikkakin oli. Edellisestä tapaamisesta myös aikaa. Palokärki tyytyi kiekumaan metsikössä. Kevättä rinnassa?

Viikonloppu 2.3.2012 - 4.3.2012

Vielä kerran ilmojen haltija otti asiakseen säikäyttää. Tiistaina aamuyöllä saapui pyry. Töihin lähtiessä ilma oli todella sakea. Pyry oli mielestäni edellistä "superpyryä" selvästi voimakkaampi. Onneksi kuitenkin pahaa keliä piisasi tällä kertaa vain viisi-kuusi tuntia, kun edellinen pyry jatkui vuorokauden verran.

Torstaina ja perjantaina käväistiin jo peräti plussallakin. Maaliskuuksi vaihtumisen kunniaksi. Asteen-pari oli plussalla vielä mökkimatkallakin. Tuuli oli varsin voimakas ja irtolumi pölisi ja tielle muodostui pieniä kinoksia. Lumikiteet hioivat tien paikoin peiliksi. Yhdessä paikassa oli tiellä ja penkalla ruskeaa möhnää. Ilmeisesti turverekasta oli peite ollut huonosti ja osa kuormasta pölissyt matkan varrelle. Aurinko oli tarttunut turpeeseen ja aurausvalli alkanut madaltumaan.

Sirkkakoskentielle oli nyt ajettu mursketta. Jaahas, mitenkähän meille käy, kun keväthölseet tulevat? Tarrantie auraamatta?? Kyllä siitä vielä läpi pääsi, mutta mikähän on sitten tilanne niemessä? Voi olla läpitunkematon kinostus Timon mökillä.

Mökissä pakkasta vain 3 astetta. Uutta lunta oli kolattavana jälleen, mutta pitkästä aikaa kerroksen paksuus oli vähäinen. Vain viitisen senttiä. Kolatessani pihaa ajoi Timokin mökille. Ja kohta peruutti takaisin. Oli kuulemma mökillä kahden metrin kinokset ja perille asti ei pääsyä. Linko tilattiin paikalle. Aikanaan tulikin. Ja paluumatkalla muljahti ojaan. Oli pientä vaille, että piti kaataa yksi kuusi ojan takaa. Mutta onneksi traktori saatiin oikeaan suuntaan ja se nousi takaisin tien puolelle. Jos ei olisi noussut, olisi ollut pakko tilata paikalle toinen voimakone.

Lauantaina edelleen selkeää. Ajoin aluksi pakolliset lenkit kelkalla. Sitten laitoin latukoneen perään ja vedin ne ladutkin. Tuuli oli pudotellut oksia hangelle reippaanlaisesti. Puista oli putoillut märkiä lumipaakkuja. Siksipä sain useammankin kerran puhdistaa latukoneen leikkuuteriä jääkameista ja risuista. Jonkunlainen latu kuitenkin valmistui. Ei aivan priima, mutta väylä kuitenkin. Männyn latvasta lehahti siivilleen iso lintu. Mänty heilui lähdön voimasta. Saattoi olla metso.

Päätin parsia viikon takaisia lumenpudotuksia. Korjasin aluksi lumenpudottimeni. Se toimikin nyt tavalla, johon sen olin suunnitellut. Mökin katto puhdistui niiltä osin, kuin tässä vaiheessa halusin. Pelkkä lumien pudottelu olisi melko leppoisaa hommaa. Monin verroin isompi urakka alkoi sitten sen perään, kun siirtelin pudotetut lumimassat kauemmas. Vasen olkapää meinasi kipeytyä melko pahoin. Ja sitten kipeytyikin.

Lumilinko olisi ollut poikaa, mutta sitä ei ole näkynyt muualla, kuin märissä unissa. Kaupoistakin ne alkavat olla loppu. Pitäisi ensi syksynä olla tiitteränä, jos aikoo sellaisen hankkia. Voisihan se linko jatkaa elämän viimeisinä vuosina mökillä kulkemista talvisin. Kolan kanssa se lienee liian vaikea ajatus. Porukkalinkoa en kannata. En yleensä mitään porukkakampetta. Ne ovat milloin missäkin tai odottavat, että joku korjaa rikkoontumisen jäljiltä. Lingon kohdalla tilanne on lisäksi sellainen, että perjantai-iltaisin sen pitäisi olla heti saapuessa käytettävissä. Ja kun hyvällä tuurilla useampikin mökkiläinen voi tulla samoihin aikoihin ja tarve olisi kaikilla huutava.

Kaikkeen ei linkokaan pysty. Lapiohommina siten putsasin kellarin polkua ja sisäänkäynnin seutua. Levensin väylää myös kompostin ja huussin suuntaan. Joskus sitä tahtoo olla jotakin kantamistakin ja silloin kapeat polut ovat haittana.

Välipalana hain pois katiskat. Toisessa oli pikkuruinen matikka. Päästin tietenkin vapauteen. Järvi yhä vesillä. Onneksi ei reki jäätynyt kiinni. Ajoin saunavedetkin. Hieman normaalia reippaammin tällä kertaa.

Aino käväisi Pessalompolossa kyläilemässä. Oli käväissyt umpihankihiihdollakin Airin kanssa. Vasta mökille tultuaan pääsi oikeillekin laduille. Pari pussukkaa pottuja oli tarttunut kyläreissulla vaatteisiin.

Syönti ja sauna. Saunavieraitakin huuhtelemassa puruja ja pölyä ihosta. Saunakahvit ja kierros Miekojärvipeliä. Illalla nukkumaan mennessä oli pakko ottaa vahvanpuoleinen särkylääke. Oikein punainen kolmiokin paketin kyljessä. Olka oli tällä kertaa jopa kosketusarka. Kuutamo valaisi yömaiseman. Jotakin positiivistäkin. Pillerin ansiosta pääsin nopeasti uneen. Muuten olisi oikean nukkuma-asennon löytäminen ollut hakusessa.

Sunnuntaiksi tekaisi kunnon aamupakkasen. Parissa kympissä huiteli. Aino odotteli lauhtumista, jotta kehtaisi lähteä hiihtelemään. Pudottelin varaston kattolappeelta lumet. Ja kolasin ne kauemmas. Samaa kuumaa levensin siitä vierestä kulkureittiä. Se seutu olisikin nyt ok. Ellei sitten tupruta vielä lisälumia.

Katoilla on vielä lunta. Osa on tosi hankalaa pudottaa. Mutta jos saan lumikuormaa edes jonkun verran pois kuivana pakkaslumena, helpottaa se huomattavasti. Muutamasta pihanlaitapaikasta myös aion vielä siirtää lumikinokset pois. Ajan kanssa. Lauantain olkakipukin helpotti selvästi sunnuntaiksi. Joten eiköhän sitä taas viikon lepäiltyään tee vaikka mitä ihmejuttuja.

Pakkanen ei aamupäivän aikana antautunut. Pakkashuuru pysytteli sitkeästi paikoillaan eikä aurinko saanut sitä haihdutettua. Aino jo kyllästyi odottamaan ja lähdettiinkin sitten kotimatkalle.

Pohjoisen Suomen hiihtolomaviikko aluillaan. Tarrallakin se näkyy. Lisää lunta ei tällä haavaa ole tulossa. Aika kylmää viikkoa tarjotaan. Kuitenkin kohtuulliset kelit luvassa. Aamupäivän kylmän jälkeen lämmöt nousevat näiltä vuosin parikinkymmentä astetta. Joten sukset suihkimaan!

Pääsiäinenkin lähestyy. Eihän siihen ole enää kuin rapea kuukausi. Vai mitenkä se olikaan? Ilmeisesti joku ruoka on jälleen odotettavissa. Ja arpajaiset. Arpajaisiin on jo jokunen voitto hankittuna. Lisää saisi olla joten ei muuta kuin etsiskelemään!

Viikonloppu 24.2.2012 - 26.2.2012

Tuo viikon takainen myräkkä toi Torniossakin "riittävästi" lunta. Maanantai-iltana sain kuitenkin oman osuuteni hyvälle mallille. Sadekertymä oli reippaasti yli 20 millin. Jos keli olisi ollut tyynehkö, olisi tämä tarkoittanut lumipeitteen vahvistumista runsaalla 20 sentillä. Nyt kuitenkin tuuli oli liki myrskylukemissa ja vei lumet jonnekin. Osa löytyi meidänkin takapihalta, joka olikin melko tukossa. Samoin parkkipaikalla autojen välit olivat täynnä lunta. Kyllähän tietenkin se viima teki myös lumesta hienoja taideteoksia rakennusten katoille ja suojan puolelle. Eräässäkin paikassa lumi oli tehnyt sillan katolta viereisen kuusiaidan päälle. Talon ja aidan välissä oli metrin levyinen tunneli.

Viikolla tuli lunta lisää. Oikein pelotti, kun kerrottiin pyryn taas saapuvan. Onneksi sateet näissä pyryissä jäivät melko vähäisiksi. Muutamaan senttiin, joten kolaamisongelmia ei ollut. Lumi kuitenkin jo todella riittäisi. Tontillamme on poikkeuksellisen paljon tilaa kasata lunta, mutta pian alkaa olla mahdotonta saada lisälumia mahtumaan. Kasat ovat useita metrejä korkeita. Ja jyrkkäreunaisia. Kolalla ei ole mitään asiaa viedä niihin lunta. Ylitorniolla virallinen mittaus kertoi viime sunnuntaina lumen syvyydeksi 81 senttiä. Viikossa hanki tiivistynyt 10 prosenttia.

Oli viikolla tiistaina poikkeuksellinen päivä siinä mielessä, että Torniossa käväisi pari astetta plussan puolella. Ja kun sää oli aurinkoinen, tuntui ilma niin keväiseltä. Aurausvallit mustuivat ja loskakin hieman lensi.

Kun olen huolissani mökkikaton lumimassasta, sain vaihteeksi ajatuksen. Kertaanpa vielä, että kyllä se katto kestää, mutta lauhoilla keleillä lumi tulee alas omia aikojaan. Huonolla tuurilla joku voi olla juuri kohdalla ja eihän siinä hyvin tule käymään. Ja vaikka kukaan ei alle jäisikään, on nuo lumet kuitenkin poistettava kulkuväyliltä. Ja takuulla ovat lujia kasoja, vaikka eivät umpeen jäätyisikään. Kokemusta on. Niin, katselinpa sitten välineistöä, joko on tarkoitettu kattolumien poistoon. Tarjollahan on jos vaikka minkälaista patenttia. Monenlaatuista ja -hintaista. Mikään laitteista ei kuitenkaan ole juuri tasan oikea minulle. Joten ei muuta kuin suunnittelemaan. Nopeasti käsitys oikeasta mallista syntyi ja keskiviikkona sen iltasella nopeasti rakensin. Sen verran sitä testasinkin, että poistin räystäiltä lumilippoja. Korkeimmillaan liki 6 metrin korkeudesta. Lähes metriä korkeammalta olisin vielä saanut, jos tarvetta olisi ollut. Mökillä käyttötapa on hieman erilainen.

Nyt kun pyryjä ei viikolla ollut, uskalsimme ajella Sihtuunantien kautta. Viime viikonlopun pyryn jäljet näkyivät tien varrella. Peltoaukeilla oli tien aukaisuun tarvittu pillarivoimaa. Melkoisen korkeita puskuvalleja oli kaikilla sopivilla tuiskuaukeilla. Vastaavaa saa hakea takavuosilta. Taitaa mennä peräti 80-luvulle.

Mökilläkin oli lunta. Toistakymmentä senttiä oli uutta tällä kertaa. Kovan tuulen ansiosta se oli varsin tiukkaa paikoitellen. Pari tuntia kolasin. Aino huiteli alapihan lumia kolalapiolla. Iso apu, vaikka jouduinkin paikkaamaan jälkiä. Etenkin ne kolausväylät piti avata etteivät ehdi jämähtämään kivikoviksi kolalapiokasojen kohdalta. Kolattavaa jäi. Polut ovat talven mittaan kaventuneet ja jossakin vaiheessa ne pitäisi taas leventää normaaleiksi. Kunhan koittaa aika, että uutta lunta ei viikoittain enää kerry, voi alkaa parantelemaan väyliä. Pakkasta oli 10 astetta. Saman verran oli tullessamme sisälläkin. Ulkohommat lopetettuamme sisällä olikin jo asumalämpö. Ainakin jonkunlainen.

Aino oli värkännyt viikolla muutaman kynttilälyhdyn. Hyvin toimivat ja valaisivat terassia. Pelailtiin pari erää. Ilta päätettiin savulohivoileipiin.

Varhain lauantaina ajelin normaalit reitit ja ladut yhdentoista asteen pakkasessa. Metsässä ja pelloilla oli runsaasti eläinten jälkiä. Silmiini ei kuitenkaan sattunut yhtään jälkien tekijää. Siirryin poistamaan lumia laavun katolta. Umpi-iglu muuttui valoisaksi kun puhdistin pleksit. Aino hiihteli Maaritin kanssa. Laitoin siksi laavutuletkin, jotta taukopaikalla voisi lämmitelläkin.

Sitten olikin aika siirtyä pudottelemaan ainakin osa mökin kattolumista. Aloitin yläpuolen lappeesta kulkureitin kohdalta. Esimmäinen vaihe meni sutjakkaasti. Lumenpudottajani toimi suunnitelmieni mukaisesti. Kolailin pudotuksen edistyessä sitä mukaa lumet pois, jotta homma ei kävisi raskaaksi. Asensin sitten lumenpudottimeen jatkovarren ja pudottimen pituus tuplaantui. Aika liki harjaa ulotuin tällä pelillä. Mutta sitten sattui vahinko, kun varsi katkesi! Puun syyt olivat minua vastaan ja homma loppui siihen. Sillä erää.

Laavulla keittelimme kahvit ja puraisimme jotakin maukasta. Pistäydyimme välillä katiskallakin Veskun ja Karin kanssa. Saldona 1 ahven. Ei näytä tämä kalastus nyt lyövän leiville. Meinasin muuten muljahtaa avantoon. Lumi on viikossa painanut jäätä yhä vain alemmas. Avannon reunat eivät olleet jäätyneet kunnolla ja siihen on muodostumassa suppilo. Taidan viikon kuluttua ottaa pyydöt kuiville. Saa sitten avanto jäätyä kunnolla umpeen. Teräsjäätä on vain jokunen sentti. Päällä kohva- ja vesikerroksia. Ei varmaan ole huono neuvo, jos esitän seuraavaa: Kun kevät koittaa ja keli järvellä alkaa mennä pehmeäksi, lopettakaa järvellä liikkuminen. Jäät nimittäin tulevat loppumaan hyvin nopeasti!

Kun lumenpudotin hajosi, oli otettava toiset keinot käyttöön. Hain varastosta narukelan ja narun avulla pudotimme lumet kulkuväylien kohdalta. Kari oli tiitteränä ja kolaili valtaosan lumista pois. Iso kiitos! Paljon sitä lunta tulikin alas. Mökin ikkunoista näköalat olivatkin lumivallivoittoisia.

Laavulla jatkettiin iltaa. Kuohupullokin avattiin pienen juhlanpoikasen kunniaksi. Laitoin lihamurikankin palvipönttöön. Tarkoitus oli siitä hauduttaa mureanpuoleinen maistiainen. Iltapäivä ja alkuilta sujuivat leppoisasti, jopa hauskasti. Yksi diilikin tuli tehtyä. Lumilinkoa haikailtiin myös.

Kun oli aika siirtyä sisätiloihin, otin lihat kypsymästä. Kypsiä ne olivatkin. Vähintään! Itse asiassa ei niistä kovin paljoa syötävää enää löytynyt. Karrella mikä karrella. Olisi pitänyt pitää vain pieniä kyhyjä pöntön alla, mutta pakkaskeli vaati toisaalta kunnon tulien pitämistä. Kokemusta tuli jälleen. Opiksi ottaminen näkyy myöhemmin.

Sunnuntaiksi pakkanen kiristyi yhä. Aloitin jälleen lumityömaan. Katolla on lunta vielä pari kuorma-auton lavallista. Yläsyrjän puolikas kun tulee alas, voi se pudotessaan tulla ikkunasta sisään. Siksipä poistin siitä alapuolelta lumet, jotta putoavalle lumimassalle olisi tilaa eikä vahinkoa syntyisi. Poistin myös valtaosan jo pudotetuista lumista ja nyt ikkunoista alkaa olla normaali näkyvyys. Melkein neljä tuntia meni. Viikon kuluttua on vielä pyrittävä pudottamaan ainakin suuri osa loppulumista hallitusti. Jotta saa nukkua yönsä rauhassa.

Pitkästä aikaa näkyi punatulkkujakin. Jostakin syystä ovat olleet kateissa. Joku viikko sitten oli paikalla peräti varpunen. On muuten ensimmäinen ja ainoa Tarralla näkemäni. Taitaa olle sekin taantunut ja yleensäkin täysin urbaaniotus.

Ilma oli suorastaan komea. Pakkanen kuitenkin kireähkö. Lumi silti muuttui vedeksi tummilla pinnoilla. Aurinkopaneeli tuotti virtaa. Kyllä tämä tästä iloksi muuttuu! Ilolla olemme myös havainneet mökkimatkan varrella erään aution muuttuneen asutuksi. Joskus näinkin päin. Liian moni pirtti onkin jäänyt ilman hoitoa ja ränsistynyt. Pahimmillaan romahtanut.

Perjantaina tullessamme havaitsimme, että Sirkkakoskentie oli aurattu varsin leveälti. Ohituspaikatkin käyty läpi. Arvelimme, että kevättä ja tien sulamista siinä oli valmisteltu. Väärässä olin. Kuulimme sitten viikonloppuna, että murskeen ajaminen alkaa taas. Tie kantaa nyt painavat autot. Muuten en ole aivan saletti kunnostusajankohdan oikeellisuudesta. Mutta ilmeisesti aika on oikea, ammattimiehethän ovat puikoissa.

Naapurin kuningashuone sai viikolla hyviä uutisia. Ehkäpä niille olikin selvä tilaus, sen verran on KK tainnut saada hämminkiä aikaiseksi. Meillä rajan pinnassa tuo juhlinta näkyi myös. Sinikeltaiset liput hulmusivat länsirintamalla. Nimestä on kuitenkin näin heti tuoreeltaan tullut sanomista. Vaikeaahan se tietenkin onkin. Tuo nimeäminen.

Viikonloppu 17.2.2012 - 19.2.2012

Talviset kelit vain jatkuvat. Niinhän tietenkin tähän aikaan vuodesta tapana onkin. Pari kuukautta on mennyt, ettei plussan puolella olla käyty. Perjantaina se oli kuitenkin Torniossa tosi lähellä. Puolta astetta vailla. Lunta satelee tasaiseen tappavaan tahtiin. Superpyryt ovat kuitenkin puuttuneet. Toistaiseksi.

Oli aika katsastaa autokin. Menihän se läpi, vaikka vanha onkin. Mutta on se vain kumma, kun juuri ennen katsastusta alkaa niitä polttimoita palamaan. Ja kun ei ole minkäänlaista suojaa, missä voisi vaikkapa lamppuja vaihtaa puhumattakaan isommista hommista. Näpit jäässä sai huoltoaseman pihalla viimassa ja pakkasessa touhuta. Onneksi kuitenkin meidän koslaa ei tarvitse viedä korjaamolle lampun vaihtoa varten. Joissakin autoissa se alkaa olla näin.

Mökilläkin oli viikon aikana tullut kolattavaa. Kymmenisen senttiä tällä kertaa. Parin tunnin rupeama kolanvarressa. Pakkasta vain kolme astetta. Sisällä tullessamme kymmenen. Ei ihme, olihan torstaina ollut varsin kireä pakkanen. Liki 30 astetta.

Timokin tuli mökilleen. Laittamaan lihoja roikkumaan. Me jätämme tällä kertaa kuivalihat tekemättä. Viime vuotisia on vielä jokunen kopura pakkasessa, joten ei se menekki ole kovin suurta ollut. Inflaation näköjään kärsinyt. Sekin.

Lauantaina -5 astetta. Asteen-pari lauhtui päivän mittaan. Tein aamulla ensi töikseni Ainolle kolmisen kilometriä hiihtobaanaa. Olikin kuulemme hieno keli. Jäällä jälleen vettä. Katiskasaaliissa ei kehumista. Sen verran kuitenkin, että matikkasopalle päästään. Jäällä kävi sen verran armoton tuuli, että kuorin mateesta nahkan ja poistin sisukset metsän siimeksessä. Siellä kun tuuli ei niin hirmuisesti haitannut.

Lumi kuitenkin pölisi metsässäkin. Puista putoili monen kokoisia lumipaakkuja ja alas tullessaan ne hajosivat miljooniksi kiteiksi. Välillä tulivat kokonaisina klöntteinä alas saakka ja hankeen osuessaan päästivät mukavan plopsauksen. Sanomattakin on selvää, että huppu oli pakollinen varustus. Kypärä olisi ollut liioittelua.

Mietiskelin, mille alkaisin. Sahaa en ala vielä pärryyttämään. Saisi käväistä kunnolla suojan puolella ennen puunkaatotouhuja. Päätin sitten kokeilla, miten kelkka kulkee umpisessa Veskun puupinoille. Kulkihan se. Vähän matkaa. Lumimetsässä pinoja oli hieman hankala nähdä. Olin kuvitellut, että ne olisivat hieman kauempana, kuin ne sitten todellisuudessa olivat. Yhdessä paikassa tein sitten mielestäni viisaan päätöksen. Eli ajanpa kelkalla metsäojaa pitkin, kun oja oli puuton ja kulki parin pinon vieressä. Siitäpä sitten alkoi runsaan tunnin rupeama. Tela ja perä upposivat syvälle ja sukset sojottivat 30 asteen kulmassa taivasta kohti. Jouduin lapioimaan kelkan ympäryksen auki ja keulan alustaa ja tekemään väylää kelkan etupuolelle, jota pitkin sitten pääsisin pois ojasta. Onneksi oja ei ollut sula. Mutta lumi ojassa oli sellaista kummaa raetta, että siihen kun koski, se varisi ojan pohjalle. Eli siinä ei ollut vähääkään kantoa. Hiki ehti tulla. Kaksikin. Lopulta kuitenkin sain kelkan liikkeelle ja pois ojasta. Ja kyljelleen kuusen perseeseen! Alkoi uusi kaivaminen. Tällä kertaa kuitenkin työmaa oli melko vähäinen. Näin siitä myös seuraavan pinonkin ja sain suunnitella reitin jatkumista. Eli takaisin ojan toiselle puolelle. Tietenkin. Nyt kuitenkin lapioin ojaan kunnolla lunta ja kovetin sitä sen minkä pystyin. Ja ylitys onnistuikin sitten helposti. Muita isompia ongelmia ei vastaan enää tullutkaan. Ainakaan lapiota en enää tarvinnut. Kerran tosin jouduin kelkkaa kääntämään käsipelillä vetämällä, kun yksi mutka oli käydä tiukaksi ja puu siinä sopivasti ulkokurvissa. Taisi sitä reittiä tulla lopulta kokonaiset 50 metriä. Puolessatoissa tunnissa.

Virtaa kuitenkin riitti vielä. Olen pihalta lumia kolaillessani tehnyt lumentyöntöreittiä leikkimökin vierestä. Korkeus oli noussut jo liki räystästä. Joten sen päältä oli helppo nousta leikkimökin katolle. Ja pian oli lumet sieltä pudotettu. Käväisin laavullakin. Lunta oli sielläkin kertynyt katolle edellisen puhdistuksen jälkeen. Pois vain nekin. Syönnin päälle poistin vielä alapihalta lumivalleja kauemmas. Katolla on yhä valtavat lumimäärät. Milloinkahan ne sieltä putoavat riemukseni?

Lauantaina ei lunta satanut. Mutta tuuli ajatti lunta etenkin järvellä. Järven pinta oli sakeanaan viuhuvaa lunta. Kun tuuli oli etelän puolelta, kyllästyi Timokin lapiohommiin. Hiekalla kun näillä keleillä on melko armoton vinkka. Joten Tornioon tuli lähtö. Ennusteet lupailivat pyryn alkavan illalla. Hieman kävi itselläkin mielessä, että olisikohan viisasta lähteä itsekin pois myräkän alta. Tuli kuitenkin jäätyä.

Sunnuntaina aloitin päiväni kolan varressa. Lunta oli tullut kuitenkin vain kymmenisen senttiä. Vähitellen pyry kuitenkin alkoi sakenemaan. Ja huoli kasvoi. Sääennusteen mukaan kun pyry jatkuisi koko päivän. Lumi oli tällä kertaa melko tiivistä ja siksi raskasta. Kolasin hiki hatussa etenkin niistä paikoista, jotka joudun autolla kulkemaan. Varmistaakseni, että pääsemme edes aloittamaan kotimatkan. Kun olin saanut riittävästi tilaa auton etupuolelle, käväisin kelkalla puomilla. Tutkailemassa, oliko Tarrantie tukossa ja joudummeko odottamaan linkoa pois päästäksemme. Ja kun sen tulosta ei ennen pyryn loppumista ollut mitään takeita. Vanhan pottumaan laidalla tie oli paksun lumikerroksen peitossa. Onneksi juuri sillä kohdalla on levennys ja metsän reunan puoleisessa osassa lunta oli vähemmän. Siitä voisi hyvinkin päästä läpi.

Varustauduimme pikaisesti kotimatkalle, ennen kuin tieura kokonaan täyttyy. Otin varmuuden vuoksi matkaan lumilapionkin. Eihän sitä tiedä. Ennen Jaanan mökkiä ylämäessä oli kerran peruutettava. Sitten matka pääsi alkamaan. Pottumaan laitaan yritin ottaa vauhtia, jotta pääsisin kinoksesta läpi. Vauhtia en lumessa oikein saanut, mutta tuurilla auto puskeutui ohi pahimman paikan. Sirkkakoskentiekin tietenkin vielä auraamatta. Pahinta oli se, että siinä oli kahdet kelkan jäljet. Olisi ollut edes keskellä yhdet, mutta kun kelkalla oli ajettu juuri siitä, mistä renkaatkin kulkevat. Onneksi kilometrin päässä kelkan jäljet loppuivat ja loppupätkä olikin jo helppo ajaa. Huolena oli sitten enää Alposlahden seutu. Oliko siellä puhaltanut järveltä tielle kinoksia? Huoli oli kuitenkin aiheeton, sillä tuo tie oli aurattu.

Olimme päättäneet ajaa Ylitornion kautta. Sihtuunan tie tukkeutuu tällä kelillä nopeasti, vaikka sitä aurattaisiinkin. Lunta tuli vaakasuorassa. Sakeanaan, näkyvyys erittäin heikko. Paikoin oli Aavasaksalle päin mentäessä vastaantulijoiden kaista tukossa. Valtatie 21 oli vielä huonommassa kunnossa. Kerran jouduin jopa pysähtymään kinosten väliin, kun omalla kaistalla oli paksuja lumikinoksia ja vastaan tuli autoja. Matka sujui kuitenkin hyvin ja kotosalla oltiin puoli yhdeltä. Nietosten keskelle tultiin mutta se onkin sitten jo toinen tarina. Oli muuten matkan varrella varsin runsaasti erilaisi lumikoneita töissä. Puhumattakaan kola- ja lapiomiehistä. Superpyry oli kuin olikin saapunut.

Radiossa annettiin kelivaroituksia etelään. Hmmmm... Olisi voinut antaa tännekin. Perustellusti. Täällä kuitenkin on pari asiaa, jonka vuoksi kelivaroitukset eivät ole niin tarpeellisia. Ensinnäkin liikennemäärät ovat vähäisiä ruuhka-Suomeen verrattuna. Nyt saattoi ajaa hyvät pätkät vasenta kaistaa, kun oma kaista oli tukossa. Olisi ollut vilkkaassa liikenteessä täysi mahdottomuus. Toiseksi: huonoille teille ei mennä. Kun tie on ummessa, ei kai siellä ole myöskään huono ajokeli. Kun ei ole minkäänlaista keliä!

Kun mökillä puskin tänäkin viikonloppuna lunta tuntikaupalla ja tuskailin olkapäiden ja selän kanssa, tuli päähäni kerettiläinen ajatus: pitäisiköhän hankkia lumilinko? Vai jaksaisikohan sitä vastakin sinnitellä? Kallishan se linko on. Myönnetään. Mutta olisikohan tuo lumihomma sen avulla niin helppoa, että vieläkin raihnaisempana saisin lumet pihalta pois? Vai onko sen käyttö sittenkin raskasta, kun pelkkä kävelykin on välillä hankalaa?

Jonkin aikaa olen nyt käyttänyt uutta puhelintani. Alkujaan olin epäluuloinen. Etenkin se kosketusnäyttö arvellutti. Kuitenkin nyt olen erittäin tyytyväinen siihen. Tänä viikonloppuna tuo komistus oli matkassani. Vaikka mökille ei 3G ulotukaan, yllätti laitteen nopeus sähköposteja ja nettiä käyttäessäni. Etenkin nuo säätiedot ovat minulle tärkeitä. En tarvitse enää läppäriä, jos haluan seurata sateiden saapumista. Kännykkä korvaa sen täysin. On kevyt eikä vie tilaa.

Pitää antaa näin lopuksi Yleisradiolle kunniamaininta. Kanavajakoa on selkeytetty. Puhe-kanavalle on siirretty sinne kuuluvia ohjelmia. Samalla radio Suomi on saanut ohjelmistoonsa lisää musiikkiohjelmia. Nykyään viikonloppuohjelmisto on suorastaan mukavaa kuunneltavaa.

Viikonloppu 10.2.2012 - 12.2.2012

Vaalit ovat ohi ja uusi presidentti valittu. Joten pulinat pois! Kuriositeettinä kuitenkin: Pessalompolossa Niinistö sai toisella kierroksella äänistä 89,1 %. Äänestäjien määrästä ei hajuakaan. Vaalikeskusteluista sen verran että ihmetytti varsinkin 1. kierroksella se, että puhuttiin muusta kuin presidentin valtaoikeuksiin kuuluvista asioista. Jopa toimittajat vedättivät tähän suuntaan!

Viikko sitten pakkasten paukkuessa oltiin kotosalla. Maanantaiksi kehitteli sitten kovan lumisateen ja ilmakin lauhtui. Torniossa oli -12 ja Meltosjärvellä -19 astetta. Tiistaina ja keskiviikkona taas kylmää. Torniossa -32 - -33, Meltosjärvellä 4-5 astetta kylmempää. Sitten alkoi lauhtumaan. Torniossa perjantaina enää -9, Meltosjärvellä -10. Kylläpä tuli leppoisat kelit! Kun pakkanen lauhtui 25 asteen paikkeille, jo se tuntui miellyttävältä. Näinhän se on aina kovien pakkasten jälkeen. Ja aina ne ensimmäiset kylmät tuntuvat hurjilta, vaikka pakkasta silloin olisikin vain kymmenkunta astetta. Tottumiskysymys.

Viikolla sääennusteet pitivät paikkansa. Ennustajilla oli nyt hyvät päivät. Ja virtaukset olivat vakaita. Ainoastaan se meni hieman pieleen, että ennustettiin muutaman asteen verran liian lämmintä. Mutta ei sillä tietenkään ole isoa merkitystä noissa lukemissa. - 33 ja -37 ovat molemmat kylmiä lämpötiloja!

Päivä on sen verran jatkunut, että ei ollut aivan säkkipimeää mökille saapuessamme. Mittarissa -11 astetta. Sisällä -18. Ei ollut lämpö vielä ehtinyt kämppään asti lauhtumisesta huolimatta. Ikkunat kuitenkin paksussa kuurassa. Lunta kolattavana vajaan vaaksan verran. Tunnin kolattuani Aino kutsui kahville. Kämpässä jo -2 astetta, mutta hengitys höyrysi yhä. Kahvin jälkeen meni lumien kanssa vielä vajaa tuntinen. Kämpässäkin illan mittaan asumalämpö. Vähintäänkin. Kuura lasien ulkopinnoilla sinnitteli yhä. Ulkona lauhtuminen jatkui.

Kämpän lämpiämistä odotellessamme tyhjensimme siemen- ja pähkinäsäkit saaveihin. Automaatitkin samalla täytettiin. Siemeniä oli kulunut nyt kohtalaisen reippaasti. Lopussa ei syötävät kuitenkaan olleet. Läskit ladon seinästä olivat kuitenkin kadonneet parempiin suihin. Pitääkin jälleen yrittää sitä lajia etsiä. Monesti sitä herkkua vain ei ole myynnissä. Tuossa vyötärön seutuvilla sitä olisi. Pitäisi käväistä rasvaimussa, jotta linnut saisivat herkkua.

Lauantaina aamusta -4. Kuuratkin sulaneet laseista. Lähdin ladunvetohommiin. Otin matkaani metrisen kepakon, jolla sysin lumia alas kuusten alaoksilta ja reitille taipuneista ohuista koivuista ja männyistä. Kun huppu oli päässä, vältyin niskalumilta. Kun kesällä olin avannut nämä reitit, ei nuo oksat ja saikarat vaikuttaneet ollenkaan olevan haittana. Mutta lumi tekee tehtävänsä.

Pakkasin rekeen katiskat ja muut tarvittavat kamppeet. Laitoin katiskojen syöttipusseihin palaset näkkäriä. Jospa pikkukalat vainuaisivat ne ja tukkisivat sisälle. Ja vetäisivät mateet perässään. Porasin konekairalla reikiä jäähän ja sahalla sahasin välit auki. Lumen alla oli 12-13 sentin kohvajää. Sitten oli ohuehko välivesi. Alimpana parikymmentä senttiä jäätä, josta noin 7 cm oli teräsjäätä. Hakkasin jäät palasiksi ja lapioin mukurat pois. Syntyi vajaan neliömetrin avanto. Laskin molemmat katiskat samasta reiästä pohjaan. Nähtäväksi jää, onko näillä kohdilla mateita. Avasin vielä rannalla olevan vesiavannonkin. Siihen olikin teräsjäätä syntynyt melkomoisesti. Käväisin vielä mutkan avannoilla. Peitin ne ja merkkasin risuilla. Kun laitoin sekä katiska- että vesiavannon viereen kumpaankin vain yhden kepin, voin silti etenkin vesiavannon kohdalla erehtyä avannon paikasta. Ennenkin on näin käynyt. Muistin virkistämiseksi: Keppi on reiästä selän suuntaan!

Olin puuhastellut haalarit päällä. Kuumahan niissä tuli, vaikka jäällä kävikin tuulenvire. Nyt olikin aika vaihtaa normaalikuteet ylle, kun jäällä tuhertaminen oli loppu. Maarit oli tullut hiihtelemään Ainon kanssa. Kilometrejä ja ulkoilutunteja alkoi parivaljakolla kertymään.

Ajoin kelkalla reittejä, joita viimeksi tuli puhkottua. Yhteen ojaan lapioin melkoisen määrän lunta. Kun kelkka oli siinä hetkisen paikallaan, kastui lumi siinä moottorin alla. Vaimot kun siihen sitten hiihtivät, jämähti kostea lumi suksien pohjiin ja jäätyi. Rappaamiseksi meni. Vein vielä nuolukivet tolppien nokkaan. Olipa tosi simppeli homma nostaa ne paikolleen kelkan päältä.

Kuusiaitaa ei juurikaan näkynyt lumen alta. Aita näyttikin, kuin se olisi tehty lumesta. Kun tökkäsin aitaa kolalapiolla, putosi lumikuorma maahan. Aitakuuset ovat jo sen verran vankkoja, että eivät ne olleet kuorman alla vaurioituneet. Kolailin sitten pudonneet paakut syrjään.

Aino ei saanut kellarin ovea auki. Kova pakkanen oli jäädyttänyt sen jumiin. Lujaa oli minunkin vedettävä, että aukeni. Saunan ovi meinasi pari viikkoa sitten jäätyä umpeen roiskevesistä. Raaputin jäitä pois ja illan saunominen ja lauha ilma (-2) sulattivat loputkin jäät. Ei muuten ihme, jos jää kynnykseltä sulikin. Kiuas kun oli liki oranssin punainen kuumuuttaan.

Päivän mittaan oli liikenteessä joitakin kelkkoja. Jokohan nyt jäät ovat vankkoja kauttaaltaan? Niin kauanhan ne ovat riittävän vahvoja, kunnes kuuluu huonoja uutisia. Toivon mukaan emme kuule.

Illemmalla normaalikuviot. Kahdestaan istuttiin ja pelailtiin. Hiljaista oli Tarranmaassa. Kun pelailut oli pelailtu, sytytin laavuun tulet. Paistettiin kyrsänpätkät iltapalaksi. Satoi lunta.

Sunnuntaiksikaan ei pakkasia kuulunut. Kelit olivatkin tälle pyhälle kerrassaan loisteliaat. Ihme, etteivät mökkiläiset olleet miehittäneet kämppiään. Uutta lunta kun oli taas maassa, tällä kertaa 6-7 senttiä, oli taasen ryhdyttävä. Ladutkin oli avattava. Pellolla riekkoja. Lumi varisi oksistosta syliin ja kun ilma oli vain hieman pakkasen puolella, oli tämän tästä pakko rosia vaatteet lumettomiksi. Meinasivat kastua, jos kahtakymmentä metriä pitempään ajeli lumia putsaamatta.

Ainolle sanoin, että kun hiihtelet, katko aina kulkiessasi niitä oksia vähemmäksi. Olikin sitten näin toiminut. Eikä ollut laittanut huppua, joten sain osakseni muutamia merkitseviä katseita.

Katiskatkin jo kävin kokemassa. Ei tietenkään vielä mitään. Tulikohan jopa laitettua liian syvään?

Kotimatkalla käväisimme Pessiksessä kahvilla. Siellä mökki valmistuu palanen kerrallaan. Tekemistä kuitenkin piisaa. Kun kylillä oltiin, paluumatkalle lähdettiin tietenkin Piimätien kautta. Pessakoskessa sillan pielessä parin neliön akanvirrassa sinnitteli joutsenpari. Ovat jo selvinneet liki hirmupakkasista. Aikovatkohan olla siinä kevääseen asti? Tuntuu vain käsittämättömältä, miten ne ovat selviytyneet ja selviytyvät tästä eteenpäin? Ruokaa tuossa kohdassa ei voi riittää. Ja ruoka on energiaa ja lämpöä. Toivotaan parasta. Hyvällä tuurilla lauhat jatkuvat ja kosken laitamilla tai etenkin ylä- ja alapäässä aukenee uusia ruokavesiä.

Radiossa sanottiin, että talven selkä on taittunut. Kylmimmät kelit ovat keskimäärin tammi-helmikuun vaihteessa. Lumipeite kasvaa vielä. Normaalisti se alkaa madaltumaan maaliskuun lopussa. Vaikka viikonloppuna satoi jonkun verran lunta, on sitä nyt Meltosjärvellä virallisesti 64 senttiä. Kuluneen viikon maanantaina sitä oli 67 senttiä. Vaikka suojakelejä ei olekaan ollut, painuvat hötylumet silti melko paljon. Jaakko heittää kylmän kiven järveen 25.7. Jossakin päin Suomea sanotaan, että Matti heittää sen lämpimän kiven. Eli vajaan parin viikon kuluttua. Näkis vaan, kehtaanko!

Viikonloppu 3.2.2012 - 5.2.2012

Kuten arvata saattoi, jäi mökkireissu väliin tältä viikonlopulta. Harmillista. Tuli kuitenkin mieleen joitakin asioita, joita voisi tässä lämpimikseen kirjoitella. Korvaamaan niitä mökkijuttuja.

Niin, viime sunnuntaina paukahti kaupungin kaukolämpöputki ja lämpöpatterit kylmenivät meilläkin. Kaukolämmössähän ollaan oltu jo vuosikaudet. Muistaakseni tämä on toinen häiriötapaus, joten ei se vikaprosentti korkeaksi ole noussut. Lämpömittarissa tosiaan asteen kymmenykset alkoivat rullaamaan. Hoksin vasta jälkikäteen, että mittarihan on betoniseinässä kiinni ja ei varmaankaan anna aivan oikeaa huoneilman lämpötilaa, vaan ottaa osan lukemasta seinästä heijastuvasta lämmöstä. Nimittäin kolealtahan tuntui. Etenkin kun kotosalla iltoja istutaan aika keveissä vaatteissa. Onneksi ulkosalla ei pakkanen paukkunut kuin parissa kympissä.

Viikon mittaan seurailin ennusteita ja toteutumiakin. Jo alkuviikolla näytti siltä, että kovat pakkaset jatkuvat yli viikonlopun. Koko ajan vain parantuen. Mutta molemmat ennustajat, Ilmatieteen laitos ja Foreca, ennustivat lauantaille -20 asteen "lämpöaaltoa" noin -30 asteen pakkasten keskelle. Tulikin siksi mieleen ajatus käväistä lauantaina mökillä päiväseltään.

Lintujen evässäkit olivat tyhjentyneet mökillä. Viimeiset pähkinät ja auringonkukan siemenet olivat automaateissa. Riittävät tietenkin pariksi tai kolmeksikin viikoksi, joten ei sinänsä huolta. Mutta niitä voisi joutessaan kuskata mökille. Tilaa vievät autossa, joten ylimääräisessä reissussa olisi hieman järjenhiventäkin. Toinen, hieman parempikin syy oli. Voisin nimittäin laittaa pari katiskaa jään alle. Jospa joku kudulle valmistautuva matikka osuisi kohdille.

Jo alkupuolella viikkoa aloin täyttämään vähitellen auton perää. Kävin muistin aikana hakemassa pari nuolukiveäkin. Ne loppuivat syksyllä, mutta jänikset ovat yhä käyneet nuolemassa umpisuolaisia haapoja, joiden nokassa suolat ovat liuenneet sateessa imeytyen puuhun. Kelkalla olen ajanut reitit valmiiksi tolppien luo. Kelkan päältä ulottuu sitten aika mukavasti nostamaan 10-kiloiset kivet runsaan kahden metrin korkeuteen. Ostin myös isot säkilliset automaattitavaraa. Alkoikin olla jo auton perässä painoa. Muistin myös ostaa vahvaa köyttä kelkan tarvikevalikoimaan. Siitä ei paino juuri lisääntynyt. Pari Ufo-katiskaakin ostin. Tavaratila alkoikin jo mukavasti täyttyä.

Torstaina alkoi jo näyttää sään puolesta pahalta. Tuskin tulisi lämpöaaltoa. Vähintään -25:ssä olisivat lukemat. Joten tuskinpa tulisi tehtäväksi edes päiväreissua. Jatkoin kuitenkin varautumista. Aamulla töihin lähtiessäni otin varastosta peräkonttiin tyhjän 20 litran bensakanisterin. Ruokatunnilla sitten tankille ja kanisterin täyttöön. Kanisteri ei vuoda, mutta aina siitä hunajoi jonkun verran tuoksua. Tyhjästäkin. Kun lähdin töistä, avasin kaikki auton ikkunat ja hento bensan katku poistui hetkessä. Olin jo liikkeelä ja kytkimistä painamalla suljin ikkunat. Mutta oikea takaikkuna ei sulkeutunutkaan. Auton mittari näytti -33 ja sisällä autossa pyöri koleanpuoleinen ulkoilma. Pysähdyin tien laitaan. Räpelsin nappulaa, mutta ikkuna ei sulkeutunut. Kirosin näitä sähköjuttuja. Veivattavalla systeemillä ongelmia ei tulisi. Päätin ajella lähellä olevan kauppakeskuksen kellariin tutkailemaan asiaa. Ehkäpä se siellä antautuisi. Matkalla sinne painelin nappia ja kuinka ollakaan, ikkuna lopultakin sulkeutui. Bensa-asemalla katsoin, että taitaa olla takakumi puhki, kun perä on niin alhaalla. Onneksi kyse oli vain painavasta lastista. Lauantaina tyhjensin takakontin sisällön varastoon. Iskarit kiittivät vinkuen.

Loppuviikolla pakkaset paranivat. Ja perjantaina olikin täysin selvää, että edes päiväreissuun en lähde. Perjantaina Meltosjärvellä oli -36 astetta ja ylikin. Lauantaina aamuvarhain jo liki -38. Torniossakin -34. Sunnuntaina aamulla Meltosjärvellä alle -36. Torniossa lauhtunut. Vain -32,3! Turhan kylmää silti. Ihmettelin muuten perjantai-iltana, miksi digitaalimittari takapihan puolella näytti koko ajan pari pykälää lämpimämpää, kuin etupihan puolen spriimittari. Huomasin sitten pössäkällä käydessäni, että anturi oli peittynyt lumeen. Puhdistus auttoi ja sain todeta, että yhtä kylmää oli talon molemmilla puolilla.

Tuossa pari viikkoa sitten toivoin viikoksi 30 asteen pakkasia. Olikohan se nyt tässä? Nyt olisi pieniä toiveita jään päällä olevan veden jäätymisestä. Olisi hieno juttu, jos näin olisi viimeinkin käynyt! Alkutalvi olikin aika surkea, kun pakkaset puuttuivat. Nyt asia lienee korjaantunut. Oikeastaan tuntuu hieman siltä, että nämä kovat pakkaset alkaisivat riittämään. Määrä se on makeallakin.

Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että ensi viikon aikana palataankin siedettäviin lukemiin. Mökille mennään ja muitakin ilmeisesti on paikalle tulossa.

Viikolla siis seurailin lämpötiloja maailmallakin. Alaskassa ja Itä-Siperiassa oli kylmää. Meidän 30 - 40 asteen pakkaset olivat kevyttä kamaa noihin verrattuna. Otetaan esimerkiksi Alaskan Bettles. Viime viikon perjantaista tämän viikon keskiviikkoon ulottuvalla jaksolla lentoaseman mittarissa oli -45 - -52 asteen lukemia. Poikkeuksena sunnuntain lämpöpiikki, jolloin pakkasta oli vain -38 astetta. Voi puhua jo aika kylmästä kelistä. Kaikki on tietenkin suhteellista. Kun katsoin paikan tilastoja, ei lukemat mitenkään poikkeuksellisia olleet. Siellä on takuuvarmasti opittu elämään pakkasten kanssa. Toista se on paikoissa, joissa pakkasia ei "koskaan" ole ja sitten äkillinen pakkanen pistää kaiken sekaisin ja tappaa ihmisiä. Esimerkiksi Sudanissa on nyt noin +40 astetta päivisin. Menisi siellä edes nollaan, niin murheita tulisi.

Olen joskus aiemminkin ihmetellyt kovien pakkasten sijoittumista Pohjois-Ruotsiin, vaikka varsinainen kylmä pukkaa Venäjältä. Luulisi, että Suomen itäreunalla olisi kylmempää. Mutta aina löytyy läntisestä kuningaskunnasta joitakin asteita kylmempiä pisteitä. Mikä siellä kiristää lukemat sellaisiksi? Vai osataanko siellä sijoittaa mittalaitteet niihin kaikkein kylmimpiin paikkoihin? Eikös se ollut Kittilän Pokassa, kun mittauspiste muutettiin ja paikkakuntalaiset mussuttivat siitä. Kun olisi se vanha paikka ollut selvästi kylmempi. Totta onkin, että jo muutaman sadan metrin matkalla voi olla jopa asteiden eroja lämpötiloissa. Lisäksi on varmaan syrjäisissä erämaissa paikkoja, jotka ovat selvästi virallisia mittauspisteitä kylmempiä. Mutta kukapa sinne vetää kaapelit. Tai langattomat lähettimet. Vähän vaaditaan sitä sähköäkin, jotta tieto automaattiasemilta saataisiin kirjattua. Etänä.

En ole hirveästi keskittynyt sanavalintoihini kertoessani säästä ja etenkin lämpötiloista. Otetaanpa esimerkkejä. Kun puhun keleistä, en välttämättä tarkoita suksen luistoa, vaan säätä yleensä. Entäs jos sanon, että pakkasta on -30 astetta. Eikös tuo oikeasti tarkoita, että lämpötila on +30? Pitäisi kai oikeasti sanoa, että pakkasta on 30 astetta! Entäs kun pakkanen nousee tai laskee? Mihin suuntaan silloin numerot juoksevat? Tyhmiä pohdintoja, tiedän. Pääasiahan on, että asiat valkenevat kaikille.

Olisihan tämän viikonlopun kohdalla voinut säveltää tekaistun tarinan mökkireissusta. Kirpeine pakkasineen. Ja ongelmineen. Mutta olisin paljastunut heti kättelyssä. Kun lauantaina kauppakeskuksessa käydessämme näin Ramppaa. Sen verran ehdittiin porisemaan, että se "ryssän vorokki" valkeni minullekin. Selvitänpä sen ideaa tässä. Jospa osaisin kertoa ymmärrettävästi. Siis vahvaa narua riittävästi. Ja kaksi kapulaa. Kalikat saavat olla toinen noin metrinen tai ylikin, toinen hieman alle. Vahvuus noin viisi senttiä. Ja etenkin lyhyemmän tulee olla terve ja vankka. Kiinnitä naru tukipisteeseen, esim. puuhun ja toinen pää vedettävään kohteeseen. Naru saa jäädä hieman löysälle. Aseta narun keskikohdalle pitempi kalikka pystyyn. Sijoita lyhempi kalikka pystykalikan yhteyteen ristin muotoon ja koukkaa naru poikkikalikkaan niin, että kun alat "kelaamaan" poikkikalikkaa, naru tarttuu siihen molemmilta puolilta ja alkaa kiertymään pystykalikan ympärille. Siirrettävä kohde alkaa liikkumaan. Myös "vorokki" liikkuu kohti tukipistettä. Ramppa: käsitinhän oikein? Eli idea on liki sama, kuin normaalissa vorokissa.

Tämä naru/naulasysteemi toimii seuraavasti. Kun kelkka on jäänyt kiinni, kiinnitä naru kelkan takana olevaan puuhun tai johonkin muuhun tukevaan paikkaan. Järvellä on kairattava reikä tolppaa varten. Tee narun vapaaseen päähän pieni silmukka (lenkki). Työnnä silmukka kelkan peräpäässä telan keskeltä reiästä läpi ja työnnä rautanaula lenkistä läpi telan sisäpinnalla. Löysää narua pitää olla vähintään telamaton ympärysmitan verran. Käynnistä kelkka ja ryhdy ajamaan. Jos löytyy peruutusvaihde, aina parempi mutta kelkka lähtee takuuvarmasti irti, vaikka pakkia ei olisikaan. Narun pitää kiertyä kerran telan ympärille ennen kuin se on kireällä jottei tela vahingoitu. Kun kelkka on irronnut, poista naula. Vedä naru pois telasta. Jos olet pakittanut, ajo eteenpäin purkaa narun automaattisesti.

Molemmista ohjeista voi päätellä, että joku on aikanaan saanut todellisen kuningasajatuksen. Ei keksintöjen tarvitse olla monimutkaisia.

Tätä kirjoittaessani on äänestysaikaa jäljellä vielä joku tunti. Pakkanen taas kiristymässä. Lämpimimmillään tänään iltapäivällä Torniossa -27,5, Ylitorniolla -28,5. Vaikuttanee hieman äänestysvilkkauteen.

Joskus viime kesänä tai syksyllä luin merkillisen uutisen. Ulkomailta. Valitettavasti en muista asiaa aivan täydellisesti. Joka tapauksessa uutinen kertoi miehestä, joka oli halunnut rekisteröidä suhteensa johonkin. Se ei muistaakseni ollut sentään eläin, vaan joku esine. Viranomaiset hylkäsivät hakemuksen ja tämä parisuhde jäi rekisteröimättä. Suomikin on menossa liberaalimpaan suuntaan mutta vielä ei aika ole kypsä kovin radikaaleille jutuille. Ehkäpä sitten aikanaan. Kukapa sen tietää, jospa joskus tulevaisuudessa meilläkin pressa ottaa linnan juhlissa vieraat vastaan vaikkapa traktori vierellään.

Viikonloppu 27.1.2012 - 29.1.2012

Kun vaaleissa mentiin toiselle kierrokselle, kerronpa tässä asiaan liittyvää juttua. Jos Pessalompolon kylän äänillä valittaisiin Suomelle ykköshenkilö, ei toista kierrosta tarvittaisi. Kun Keminmaan Paavo putsasi pöydän ja muille jäi vain rippeitä. Ääniosuus taisi olla peräti 77,3%. Ehdokkaista molemmat naiset jäivät ilman kannatusta. Samoin kävi Lipposelle ja Haavistolle. Onneksi presidentti valitaan koko Suomen äänien perusteella. Eikös vain?

Kun nykyistä presidenttiämme valittiin ensimmäiselle kaudelleen, puhisi eräs tuntemani rouva tohkeissaan ja innoissaan. Ei niinkään sen vuoksi, että Suomelle oli tulossa naisjohtaja, vaan siksi, että hänen kannattamansa puolue jyräsi jälleen niissäkin vaaleissa. Nyt tomeruus on ollut piilossa. Jos olisin hieman ilkeä, sanoisin hänelle että Pöö! Mutta jätän sanomatta.

Lumisateet ovat olleet varsin niukkoja kuluneella viikolla. Mutta pakkasia on näin pidellytkin ihan reippaanlaisesti. Kylmiä ilmamassoja on pukannut idästä ja ajoittain ne ovat ulottuneet meillekin. Yli kolmenkympin lukemat ovat kuitenkin jääneet Itä-Suomen kiusoiksi. Toistaiseksi.

Köröttelin perjantaina yksikseni mökkiä kohti 15 asteen pakkasessa. Niin, ei se Aino ollut luovuttanut pakkasten pelossa. Olipahan vain jo torstaina päässyt kyydillä mökille. Ja kämpän lämmitykseen. Torstaina lämpeni siis muitakin mökkejä. Lämpeni ja lämpeni! Taisi joillakin mennä usko kämpän lämmitykseen. Perjantaina savut nousivat vielä useammastakin piipusta ja pakkasista huolimatta väkeä lopulta oli mökeillä melko runsaasti.

Jäätilanteesta sain kuulla uutisia. Paikoin jäätä on aika vähän. Vastarannalla oli vielä sulaa parin kilometrin matkalla, kun tuo mittauspaikka oli jo umpijäässä. Joten varovainen yhä saa olla. Nopeat kelkat kulkevat vaikka pelkän vedenkin päällä, mutta soseessa voi tulla yllätyksiä. Ja vesillähän järvi on monin paikoin, ellei kauttaaltaankin. Mutta jos kelkalla saa ajettua jäljen, jäätyy ura näillä keleillä nopeasti. Silti puuha on aika uhkarohkeaa.

Illalla soi puhelin. Sanoin Ainolle, että etkö vastaa, kun puhelimesi soi. En hoksinut, että sehän olikin minun puhelin, joka taskussani soi. Olin joutunut viikolla ostamaan uuden kännykän, kun entinen alkoi loppumaan. Soittoääni oli outo, siksi erehdyin. Niin Keke se soitteli. Kekelle vielä onnittelut. Kahdestakin syystä.

Kalakukot ja torstai-iltana leipomani lohipiirakat tekivät kauppansa. Hieman pelailtiin. Joillakin ilta taisi venähtää kokolailla pitkäksi. Niinhän se on, kun on mukavaa tekemistä.

Lauantaina pakkanen oli vielä aamulla eilisissä lukemissa mutta iltaa kohti se alkoi kirimään. Hämärän saapuessa mittareista sai katsella jo kakkosella alkavia lukemia. Pakastuminen kuitenkin taittui ja iltamyöhällä oli palattu aamun liki leppoisiin lukemiin. Aino päätti jättää pakkashiihdot hiihtämättä, joten latuja en avannut. Avannon kuitenkin avasin ja ajoin reippaanpuoleiset saunavedet saaveihin.

Käväisin kiertämässä kelkalla reittejäni takamaastossa. Päätinpä sitten puhkaista yhden linjankin auki. Se ei kuulu puuntekoalueisiini, mutta ehkäpä siitä on jatkossa jollekin iloa. Hieman moitin linjan kapeutta. Vasta tielle tultuani huomasin ajaneeni väärää ns. harhalinjaa pitkin. Paluumatkalla ajoin sitä oikeaa ja väljyyttäkin piisasi ihan toiseen malliin. Päätin ajaa reitin pariin kertaan, jotta pohja kovettuisi kunnolla. Kuinka ollakaan juutuin paikalleni ojaa ylittäessäni. Normaalisti selviän tällaisesta tilanteesta lapioinnilla. Mutta nytpä en selvinnyt. Ojan vastapuolella olikin kanto, johon oikea suksi oli tökännyt. Kelkan perä oli ojan pohjalla. Syvässä. Eihän se siitä lähtenyt millään opilla. Kumpaankaan suuntaan. Mutta... tätä vartenhan minulla oli työkalulaatikossa vasittu apuväline: talja. Avaamattomassa paketissa, kun aiemmin ei tarvetta ole ollut. Yllätys olikin sitten melkoinen, kun vaijerilla mittaa oli ainoastaan sellainen metrinen. Oli kuitenkin sen verran tuuria, että tavaralokerosta löytyi kuormaliina, jonka sain kiinnitettyä taljan jatkoksi ja vielä lähimäntyyn kiinni. Sain nitkutettua kelkkaa jonkun verran taaksepäin. Tuo vajaa metri piisasi ja sain sen verran kiihdytysrataa, että pääsin ojan yli. Sitten olikin vain edessä ojan täyttäminen lumella. Paluumatkalla ylitys onnistuikin sitten mallikkaasti. Pitääkin muistaa laittaa jonkinlainen lisäköysi kelkan tavaratilaan. Taitaa mennä ostoksi. Eipä taida varastoissani olla riittävän vahvoja naruja.

Iltapäivää vietin laavulla. Täytin viimeisetkin räystäänaluset ja nyt laavukatos on varsin umpinainen. Poistin lumet valokatteen päältä ja pimeys sisältä kaikkosi. Poltin hieman nuotiotakin, mutta kun mittarissa laavun seinällä oli lukema -22, ei tulen lämpö kummoista hyvänolon tunnetta saanut aikaiseksi.

Sauna ja syönti. Pian kahvitkin lisukkeineen. Kun olin päättänyt paistaa makkarat laavulla, oli sinne mentävä, vaikka mahassa ei tuntunut olevan makkaran mentävää koloa. Kari ja Ari tulivat onneksi apuihin ja menihän se pätkä makkaraa mieheen. Minulla kyllä tuntui siltä, että mahalaukku oli niin täynnä, että ei se makkara millään kai mennyt kurkkua syvemmälle. Mutta eihän sitä millään voinut olla käyttämättä hyvää hiillosta hyödykseen. Piti uhrautua.

Kun sunnuntaina pakkasta oli vain 13 astetta, sain komennon ajaa ladut kuntoon. Lumi varisi oksilta päälleni ja useammankin kerran piti pysähtyä kopistelemaan lunta vaatteista, jotta se ei sula ja kastele vaatteita. Aino ja Jaana alkoivat pian sitten kiertämään lenkuroita.

Ajoin jälleen uuden pätkän umpiseen. Paikkaan, josta ehkäpä saan muutamia mäntyjä kesän epämääräisiin rakennusprojekteihin. Ari oli myös kelkalla liikkeellä ja käväisimme puhkaisemassa vasemmaanpuoleisen linjan auki tiehen asti. Loppumatkalla kun oli yksi tuulenkaato ja Arilla saha sopivasti kyydillä.

Tuo sään ennustettavuus lienee aika vaikea asia. Ensi viikolle on luvassa kuitenkin kylmää keliä. Forecan ja Ilmatieteen laitoksen ennusteet ovat viikolle samankaltaiset, mutta sitten viikonlopun ennusteet poikkeavat totaalisesti. Ilmatieteen laitos ennustelee -30 asteen lukemia Ylitorniolle. Forecan ennuste on vaatimaton, vain 11 - 15 miinusastetta. Jos tuo koleampi alkaa loppuviikosta näyttämään todelta, taidamme jäädä kotosalle. Mutta jospa se kuitenkin lauhtuisi. Katsotaan loppuviikolla tilannetta.

... jahas. Foreca ehti tässä välissä parantelemaan ennustettaan. Nyt perjantaille ennakoidaan jo aika hyytävää keliä. Toinenkin juttu, ajankohtainen sekin. Pakkanen paukkuu meillä parissa kymmenessä. Kaukolämmöt ovat putkivauriosta johtuen poikki ja sisälämpömittarin asteenkymmenykset juoksevat alaspäin. Tämän vuorokauden puolella saattavat saada vian korjattua. Tällä hetkellä kuitenkin sitä kaipaa mökin kaminaa ja takkaa. Onneksi ehdin käväistä suihkussa!

Viikonloppu 20.1.2012 - 22.1.2012

Kulunut viikko poikkesi hieman sääoloiltaan muutamasta edellisestä. Lunta kun sateli ainoastaan maanantaina. Iltapäivällä silloinkin peräti alijäähtynyttä vettä. Loppuviikollakin tuli hieman lunta koko ajan, mutta kertymä jäi vaivaiseen pariin senttiin. Ei siis kolaushommia. Siisti viikko! Näyttääkin siltä, että tällä haavaa lumisateiden painopiste on siirtynyt etelään ja itään. Ennen vanhaan isoissa taloyhtiöissä oli talonmiehet. Ja talonmiehillä ainakin osittain luontaisetuna asunto. Silloin pyryaikaan sanottiin, että nyt on talonmiehellä vuokranmaksuaika!

Olikin hyvin aikaa korjata se rikki mennyt vetoketju, kun lumihommista sai olla pois. Aloitin tiistai-iltana töiden jälkeen ratkomalla irti ensin vanhan vetoketjun. Jotenkin homma vain alkoi sujumaan merkillisen sutjakkaasti ja alta aikayksikön oli uusi ketju ommeltuna paikoilleen. Kyllä oli edellisellä kerralla ihan eri meininki. Olin ostanut vetoketjun, joka aukeaa molemmista päistä. Jo ensimmäisenä käyttöpäivänä totesin tehneeni oikean valinnan. Toivottavasti ketju kestää taas seuraavat kymmenkunta vuotta!

Mökilläkään lunta ei ollut haitaksi asti. Linko oli pyyhkäissyt tien puhtaaksi ja pihamaalla kevyttä pöperöä oli 7-8 senttiä. Pakkasta 7 astetta. Sisällä ja ulkona tasan sama lukema. Lumityöt oli aika nopeasti tehty. Jatkoin kuitenkin muutaman kolallisen verran paikoista, joista en aiemmin ollut viitsinyt sitä poistaa.

Lauantaina pakkasta edelleen 7 astetta. Tasaisesti koko päivän ajan. Aamusta tein kelkalla rantaviivaa pitkin jälkeä Tarran rannasta Koijusaaren hiekalle asti. Aivan rannassa on lunta vahvalti. Kun tein jälkeä siitä parin metrin päähän viereen, jäi ura tummaksi. Eli vesillä oli järvi yhä. Eipä ole pakkaset päässeet vaikuttamaan. Tein Ainolle ladut. Aivan rantaan olisi voinut latua ajaa, mutta Aino sanoi, ettei kannata. Niinpä ajelin normaalit metsäpätkät. Lisäksi ajoin ladut puureitelle. Pinot kun on ajettu pois, saavat reitit ollakin toistaiseksi hiihtourina.

Lähdin parantelemaan viikko sitten tekemääni uraa. Sinne haapapaikkaan. Jouduin lapioimaan yhteen ojaan melkoisen määrän lunta ja ylityspaikasta tuli hyvä. Toinen operaatio oli eräs runsasoksainen kuusi. Retkisahalla poistin alaoksia melkoisen läjän. (Aino muuten luuli myöhemmin sitä karhun pesäksi). Nytpä olisi ainakin reitin puolesta haavat noudettavissa.

Kun verkkoja en ole saanut laitettua jään alle, olen ajatellut laittaa pyyntiin muutaman launin. Mutta mistä syötit? No järvestäpä tietenkin pilkkimällä. Kaivoin moottorikairan varaston perältä. Lastasin sen ja jääsahan sekä pilkit kelkan rekeen. Olin aiemmin uskaltautunut ajamaan kelkalla aika lähellä rantaa ns. vahvan jään alueella pari pientä mutkaa. Sinne siis suunta nytkin. Aivan rantaan tein hieman laajennusta vesiavantooni. Jään ohuus oli aika yllättävää. Pilkkipaikalle kuitenkin menin. Ja porasin kolme reikää. Vaikka olin vahvan jään alueella eli noin 50-100 metriä siitä heikommasta, ei jäätä kovin paksulti todellakaan ollut. Ja teräsjäätä ei ollenkaan! Lisäksi jään päällä lumen seassa muhi paksuhko vesikerros. Eipä todellakaan ole jäätilanne kummoinen. Pitäisi tulla viikoksi 30 asteen pakkaset, jotta jään päällä oleva vesi jäätyisi ja edes jonkinlainen turvallisuuden tunne tulisi. Uskon, että en ollut Miekojärven vahvimmassa jääpaikassa. Ja takuuvarmasti en heikoimmassakaan. Joten malttia! Kokeilin pilkkiä. Enpä juuri muista koskaan pilkkineeni näin rantavesissä. Niinpä ei ollut yllätys, että nypyn nyppyä ei kuulunut. Joten launit saavat toistaiseksi olla kuivilla.

Kun komensin kelkkaa kaasukahvan välityksellä, tapahtui vain niin, että tela pyöri, mutta kelkka ja reki eivät hievahtaneetkaan. Irroitin reen ja juuri ja juuri sain kelkan liikkeelle. Syvällä sohjossa puurtaen tein lenkin. Palasin reen luo, siirsin sitä hieman pois sohjosta ja kiinnitin sen. Tiukalla oli lähtö nytkin, mutta onneksi se onnistui ja sain kelkan maille.

Pekkakin käväisi päivämukin. Jotakin kampetta tuomassa. Kiikkui katollakin poistamassa lumisen piipunhatun. Jospa Mäkipirtillekin piakkoin tulee näin porukoita viikonlopun viettoon.

Käväisin puomilla. Lapioin hieman väljyyttä lukon seutuville. Yritin poistaa sohjoa kelkan alustasta mutta aika lailla sitä taisi sinne jäädä. Jäätymään. Päätin jäädä loppuiltapäiväksi mökille pihahommiin. Pudottelin varaston ja puuvajan toiset lappeet niin lumettomiksi, kuin vain maasta kolalapiolla pystyin. Isommalla kolalla pukkasin sitten pudotetut kauemmaksi. En painon vuoksi tätä tehnyt, vaan onhan taas vähempänä putomassa suojakelillä itsekseen. Mökin katolla käväisin sen verran, että sain kattotikkaat näkösälle. Muut kattolumet eivät meinanneetkaan tulla alas.

Kuuden jälkeen hain saunavedet ja laitoin tulet. Avanto oli jäätynyt vajaan sentin jäähän. Lumen alla avannon vieressä sohjo oli entisellään. Ei näillä pakkasilla kelejä tule. Niin, Ylitorniolla oli latutamppari muljahtanut jänkkään. Monin paikoin on reitit tekemättä ympäri Lappia. Jäät eivät kestä eikä suot kanna. Paikoin yhä ojatkin auki!

Sunnuntaina pakkasta kymmenisen astetta. Karvan verran ylikin. Lunta tullut yöllä sen verran, että auton katolle kertynyt ohut kerros juuri näkyi. Latuja ei tarvinnut avata. Hakkasin kelkan alustasta melkoiset määrät jääkameja. Pyyhälsin sitten umpiseen. Aluksi pyörähdin nuolukivipaikoilla. Suolat ovat kuluneet pois ja uudet pitäisi käydä hakemassa. Jänikset olivat käyneet nuolemassa suolaisia paaluja. Kelkan päältä onkin nyt aika helppo nostella kivet tolppien nokkaan.

Ajoin yhden uran vanhaa metsäkoneen jälkeä pitkin. Vaikka matkaa tuli ainoastaan pari-kolmesataa metriä, tuli ajaessa hiki. On nimittäin isolla kelkalla ajaminen uppilumessa työtä. Olen aikanaan valinnut kelkan ominaisuuksien perusteella. Yhtenä se, että suksiväli ei saa olla kovin leveä. Menee näin ollen hieman ahtaammistakin raoista. Varjopuolena on se, että pehmeässä lumessa etenkin epätasaisessa maastolla kelkka tuppaa kallistelemaan. Painopistekin kun on aika korkealla. Joten kelkkaa joutuu todella ajamaan ja pyrkiä pitämään se suorassa. Aino oli miettinyt hiihdellessään, että Matti se vain ajelee kelkan kyydillä ja Aino se vain harrastaa liikuntaa. On se kelkkailukin varsinkin umpisessa liikuntaa. Käy välillä työstäkin. Kun jumiutuu johonkin ja joudutaan lapiohommiin, ei paljon muuta puuhastelua kaipaa.

Käväisin vielä ennen kotiinlähtöä laavulla. Pudotin valokatteelta lumet. Kiikuin myös pudottamaan lumet tulipesän päällä olevasta katosta. Sinne olikin kertynyt aika paksu lumikerros. Tuosta korkeimmalla olevasta katteesta puuttuu alustan vinotuet. Siksi on syytä poistaa sieltä lumet, ettei satu vahinkoa. Nyt alkaa tilanne laavulla olevan sellainen, että lumikinokset räystäiden alla ovat tavoittaneet räystäät. Vain yhdellä nurkalla jää hieman vajaaksi. Joten tästä eteenpäin laavulla tulistelu on pakkaskelilläkin kohtuullisen lämmintä, kun tila on melko umpinainen.

Metsässä ja pellolla näkyi runsaasti eläinten tuoreita jälkiä. Näkyvimpinä porojen ja jänisten jäljet. Porot olivat etsineet kuusikoissa alaoksien luppoa. Lintujen kieppejäkin näkyi muutamia. Teerien ilmeisesti. Aika lailla oli muuten kuoppien pohjalla jätöksiä. Ketut olivat jolkotelleet milloin umpisessa, milloin polanteella. Yhdet isommat tassun jäljet jäivät tunnistamatta. Olisikohan ollut ilves liikkeellä? Paikoin oli pieniä piipertäjiäkin kulkenut tekemässä merkkinsä hangelle. Loukut olleet työttöminä jonkun aikaa.

Niin, illat pelailtiin korttia. Tällä kertaa oli Ainon vuoro olla statisti. Aino kehuskeli pariinkiin otteeseen uusia latureittejäni. Nuo metsäreitit ovatkin varsin viehättäviä. Eivät lainkaan yksitoikkoisia.

Näin lopuksi pitää tunnustaa oma pöljyyteni. Nöyrästi. Lauantainahan putsasin kattotikkaiden alueen. Tikkaat pidättelevät lunta ja lumen paino myöskin painaa harjapeltiä lommolle. Kun olin tullut alas katolta, päätin kokeilla, lähteekö lumimassat liikkeelle pienellä avustuksella. Otin kouraani jääsahan. Se on sellainen systeemi, jossa on noin 120 senttiä pitkä leikkuuterä ja jatkona yläpäässä metrinen puuvarsi. Otin siis sahan kouriini ja iskin puupäällä räystään reunalla kattotuolia. Väärin arvattu, en jäänyt putoavien lumien alle. Oikeassa kourassa vain tuntui pieni kipu. Tömäytin sitten uudemman kerran ja kovemmalla voimalla. Mitään muuta ei tapahtunut kuin se, että kipu tuntui vain kovemmalta. Vasta silloin hoksasin, että puristin oikealla kourallani jääsahaa teräosasta. Ja kun jääsahan piikit ovat melkoiset, ei lainkaan verrattavissa muihin sahoihin. Eli tällaiset. Iskiessäni oli piikki mennyt kintaan läpi peukalon ja etusormen väliseen pehmeään kudokseen heti ensimmäisellä kerralla. Toinen ja lujempi isku työnsi piikkiä sitten vielä syvemmälle. Voi ihmisen käsi! Otin rukkasen kourasta ja verihän se sieltä roiskui sormihaarasta. Tai ei nyt aivan roiskunutkaan mutta ihan kunnolla hetken aikaa valui. Onneksi reikä ei ollut iso. Ja vuotokin tyrehtyi aika pian, joten sain laitettua siihen laastarin. Että sellaista.

Tänä vuonna valitaan tärkeitä maittensa edustajia. Kaukana lännessä kuten meilläkin valitaan pressat. Idässä tsaari. Vai mikä se oli? Meillä ollaan menossa toiselle kierrokselle. Yli puolet äänestäneistä joutuu vaihtamaan ehdokastaan. Viisautta toiselle kierrokselle.

Viikonloppu 13.1.2012 - 15.1.2012

Onhan se mukavaa, kun taasen pääsemme valitsemaan Suomelle presidenttiä. Jokohan nyt osuu oma valinta kohdalle? Äänikin tuli jo annettua. Olen aina äänestänyt, mutta oma presidentti yhä puuttuu. Hieman vaaleja latistaa pressan vallan vähentyminen. Kyllä välillä tuntuu siltä, että kunnon jyrähdyksiäkin kaivattaisiin.

Lumentulo on jatkunut. Runsaanakin. Harmikseni kohdalleni sattui myös talonmiesvuoro. Sen verran oli pyryssä tuurin tynkää, että lumi tuli kuivana ja oli kevyttä kolattavaa. Useampana iltana kuitenkin kolan kahvassa piti huseerata. Jopa perjantaina ennen mökille lähtöä käväisin kolaamassa talonmiesvuorolaisen alueet.

Viikon aikana oli tietenkin kertynyt lumitöitä mökilläkin. Pohjoisesta kävi kova viima ja melkoisia kinoksia oli syntynyt pihalle. Täälläkin lumi oli onneksi kevyttä, joten ilman isompia hikoiluja tuli tarpeellinen määrä piha-alueesta puhtaaksi. Illalla normaalikuviot. Kämpässä jopa kuumakin, vaikka saapuessamme sisäpakkasta oli 5 astetta. Viissataset päätyivät tasoihin.

Illasta keli ei aamuun mennessä muuttunut oikeastaan miksikään. No, pakkasta oli 8 astetta, eli asteen enemmän. Tuuli oli yhä tosi tyly. Ajoin jo pimeässä Ainolle hiihtoladut. Kelkassa valot ovat viimetalvisen remontin jälkeen alkaneet pysymään. Joten pimeydestä ei ollut mitään haittaa, kun ajellessa etumaasto oli kirkkaasti valaistu.

Puoli kymmeneltä lähdin sitten noutamaan kahta viimeistä puupinoani. Valo riitti jo hyvinkin, vaikka aurinko ei ollutkaan vielä noussut. Oma hommansa oli lapioida pinojen päältä paksu lumikerros pois. Jotta saisi ensin pressun näkösälle. Pressut eivät ollleet tietenkään tasaisesti pinon päällä. Kuoppakohtiin oli alkutalven lämpimissä keleissä jäänyt vettä ja sosetta. Menikin aikansa, ennen kuin pressut oli saatu irroitetuksi ja pääsin itse puihin käsiksi. Puiden kuormaus rekeen ja mökillä puupinoon ei aikaa vienyt kovinkaan paljoa. Aika tuhrautui puiden esiin saamiseen. Ja ajamiseenkin. Kun pinot olivat kaukana mökistä ja ei sitä kovin kovaa vauhtiakaan näissä hommissa tule ajettua.

Teetauon jälkeen ajoin vielä grillin takaa pinon, jossa oli syksyllä kaatamani pihapuut. En tehnyt aivan täysiä kuormia, koska kuormauspaikalta lähtösuunta oli selkeään ylämäkeen. Mäkilähdöt kuitenkin onnistuivat pehmeähköstä radasta huolimatta. Kun nostelin pöllejä rekeen, ihmettelin välillä niiden raskautta. Miten ihmeessä olinkaan jaksanut ne kantaa tähän? Aika kaukaakin melkein kaikki. Nyt kun tuntui olevan tekemätön paikka siirtää isompia pöllejä metrin - parin päähän pinosta.

Kahden aikaan puut oli oikeilla paikoillaan ja peitettynä. Hieno homma. En alkanut vielä ajamaan pihasavotan synnyttämiä risukasoja kokkopaikalle. Siellä kun oli kinosten aikaansaamia kulkuongelmiakin. Ehtiipä ne myöhemminkin. Kierrellessäni totesin, että sellaisia kämppiä, joissa piipun nokassa ei ole kunnon hattua, saattaa olla hankala lämmittää ennen lumien sulamista. Oli paikoin aika mahtavat kokinhattutotsät piippujen jatkona.

Katselin tutkivasti myös omia kattoja. Lunta on aika paksulti läntisillä lappeilla ja odottavat lauhoja kelejä. Olisi varmaankin syytä hoitaa asia jo etukäteen ja pitää yksi talkoopäivä. Tai ainakin puolikas. Säästyisin aika raskaalta rupeamalta, jos pudottelisin lumia sieltä mistä se on mahdollista. Kämpän katto on hieman vaikeampi tapaus. Sinne kun ei ole asiaa muuten kuin kattotikkaille ja siitä ei edes pitkävartisella kolalapiollakaan kauas ulotu.

Pimeän tuloon oli vielä aikaa runsas tuntinen. Päätin käyttää sen ajan jotoksen ajamiseen paikkaan, josta olen suunnitellut hakea hieman jämäkämpää haapaa. Kun muistelen aikaisempia puunkaatoja hötylumiaikoina, on se pistänyt hieman miettimään. Eihän se ole hommista helpointa. Hankikelit olisivat siinä hommassa enemmän kuin eduksi. Mutta kunnon kelejä odotellessa voi tehdä erinäisiä esivalmisteluja etenkin reittien osalta. Ja miksei sitä voisi hakea jonkun verran projektipuutakin. Nuo isot haavat hieman kiinnostavat ja siksi suuntasin nyt sinne. Näillä keleillä se ei kuitenkaan aivan läpihuutojuttu ollut. Jouduin ajamaan ahdasta linjaa pitkin. Ensimmäinen toppi tuli paikassa, jossa linjalla on liki metrin korkuinen mätäs täynnä kantoja. Vieressä tietenkin kuusi. Vasen suksi tökkäsi kantoon ja jouduin tekemään lapiolla pientä reitin parannusta. Sen jälkeen kelkka meni kuitenkin paikoin ylämäkeen yllättävänkin hyvin paksusta lumesta huolimatta. Suuret haavat tulivat vastaani yllättävän nopeasti ja sillä kohtaa olisi pitänyt pyöräyttää kelkka paluumatkalle. Mutta pöljyyksissäni ajoin ohi. Tiesin, että läpi ei ole pääsyä, koska vastaan tulee reitin katkaiseva tuulenkaato. Kun etsiskelin hiljolleen ajaessani sopivaa kääntöpaikkaa, upposi kelkka syvään lumeen. Lunta oli tuulilasiin asti ja kelkka ei liikkunut eteen eikä taakse. Taasen lapiohommiin. Pääsin irti ja kääntöpaikkakin löytyi. Ajoin reitin pariin kertaan ja haapojen luokse sain aikaiseksi lenkin, joka johtaa paluumatkalle.

Illalla saimme vieraita Pessiksestä. Olipas mukavaa! Miekojärvi-pelikin sai ehkä uusia ystäviä.

Jo iltasella tyyntyneen kelin myötä oli pakkanen alkanut kiristymään. Aamusella se paukahteli terassin tolpissa liki 25 asteen voimalla. Voimakkaat napsahdukset seurasivat terassilaudoissa, kun siinä tallustelin. Päätimmekin lähteä kotimatkalle heti, kun saamme pakolliset lähtövalmistelut tehtyä. Ei näillä keleillä viitsi oikein millekään ryhtyä.

Viikko sitten tuskailin takin hupun kanssa. Se kun oli revennyt ompeleistaan toiselta laidalta irti. Huppu on liki välttämätön lumisessa metsässä kelkkaillessa ja muussakin touhussa. Lumi ei pääse niskaan ja selkä pysyy lämpimänä. Löysin neulan ja lankaa ja siirsin ongelman menneisyyteen. Nyt teki sama takki uuden kujeen. Vetoketju nimittäin alkoi temppuilemaan. Koska takki on äärimmäisen kätevä toihuihini ja muuten täysin ehjä, on edessä vetskarin vaihto. Vuosia sitten olen tämän vetoketjun vaihtanut. Olin silloin aika yllättynyt, kun vanhaa vetoketjua poistaessani takista irtosi jos jonkinlaista kangassuikaletta. Nyt ei yllätystä tule. Ainoastaan mielenkiintoinen iltapuuhastelu.

Hieman on alkanut askarruttamaan tulevat ajat. Mökkinaapurit ovat harventaneet käyntejään ja ehkä tuo suuntaus jatkuu. Ellei jopa voimistukin. Kullakin omat syynsä. Toisella korvalla olen kuitenkin kuunnellut pääsiäisvalmisteluja. Porukkasoppa on mahdollinen ja arpajaisetkin tulossa. Toivottavasti osallistujamäärä ei romahda olemattomiin. Ja toivottavasti olen väärässä tuon suuntauksen suhteen.

Tuli vielä mieleen eräs juttu. Lumia puskiessani. Runsas viikko sitten minulle kannettiin Lumia 800. Voi herranjestas. Mitäs tuolle nyt osaisi tehdä? Minulle joku perus-Doro olisi varmaan riittänyt. Välillä olen tätä uutukaista vahdannut. Joskus sitten kai siihen pitää laittaa se simmikin. Mutta annetaanpa ajan kulua.

Viikonloppu 5.1.2012 - 8.1.2012

Alkuviikolla tuprutteli lisää lunta. Sitä onkin jo aika mukavasti. Huonoimpina talvina ei tämän enempää lunta ole ollutkaan. Nyt onkin aika hyvät saumat kunnon lumitalveen. Kolme kuukautta kun on aikaa lumipeiton kasvamiseen.

Vattenfall ilmoitti laskevansa sähkön hintaa. Syynä kulutuksen lasku. Kyllä kai se kulutus laskee, kun linjat ovat poikki! On se muuten aivan käsittämätöntä, kun Tapanin myrskyn jäljiltä paikoin kesti yli viikon palauttaa sähköt. Olihan se urakka kova ja hankala.

Meille asti myrskyt eivät yltäneet ja mökiltä ei sähköt menneet. Tie oli aurattu, mutta hankala sitä oli ajaa. Torstaina mökillä lumisadetta ja lumitöitä. Kuitenkin kohtuullisesti eli noin tunniksi. Pistäydyin laavullakin. Pleksikatteelta on aina välillä lumet tulleet alas. Kun olen hieman lapioinut lunta reunoille, alkavat kinokset laidoilla tavoittaa räystäitä. Joten pian on laavu sisältä liki täydessä tuulensuojassa. Tulistellessa ei tuuli pääse tuivertelemaan ja ehkäpä lämpökin hieman paremmin vaikuttaa.

Iltasella ei mitään uutta Tarran maisemissa. Kahdestaan istuttiin ja pelailtiin aikamme kuluksi. Taisi Aino siinä alkaa miettimään uusia sisustusratkaisujakin. Mikäpäs siinä.

Loppiaisaamuna pakkasta kymmenkunta astetta. Lumisade loppunut. Vihainen tuuli järveltä. Ei sitä lunta sitten juurikaan iltaisesta lisää kertynyt. Illalla vain siltä tuntui, kun puhalteli järveltä ja terassia sai olla jatkuvasti lakaisemassa.

Ajelin Ainolle hiihtolatua heti aamutuimaan. Järven puolelle ei ollut asiaa. Järvi kun on vesillä ja en ole tarkastanut jäätilannettakaan. Eipä sinne siis hoppua. Kun latu ei mene jäällä, jäi Tarranrannan laskuosuuskin tekemättä. Joten koko rinki on hieman normaalia lyhyempi. Ajoin ilman latukonetta puureitit. Ja lopulta pääsin itse puunajoonkin. Reitin varrella oli kolme pientä rankaläjää ja kaksi suurempaa. Pienet olivat tosi pieniä ja päätin aloittaa niistä. Niissä ei ollut lainkaan peittoja päällä. Pieniä pinoja oli jo aika vaikea havaita lumisesta maastosta. No, tiedossa niiden paikat olivat, joten ei mitään hätää. Aino hiihteli välillä puureittiäkin. Kelkan jälkeä oli hyvä painella menemään, vaikka latua ei ollutkaan. Ja onhan nuo kapeat reitit lumisessa metsässä hienoja kulkea. Mielikseen siellä kuljeskelee. Iltapäiväteehen mennessä olin saanut kaivettua pikkupinot esille ja ajettua mökille. Lumi ja jää oli takertunut niihin varsin lahjakkaasti ja kintaat kastuivat. Teetauolla havaitsin sitten ilokseni, että Tarralle oli sittenkin saapunut hieman lisäväkeä. Nikokin lapioi iloisena kämppäpolkuja.

Hanskojen vaihdon ja teen jälkeen iltapäivällä otin käsittelyyn toisen isoista rankaläjistä. Lapioin ensin sen päältä lumikerroksen. Suojana ollut peite oli jäätynyt paikoin pinoon kiinni ja meinotteli repeillä sitä poistaessani. Rangat peitteen alla olivat kuitenkin pysyneet melko kuivina. Olivat keveitäkin heilutella. Pimeys katkaisi työmaani puoli neljän maissa.

Sain päivän viimeisen kuorman rangat pinoon ja pinon peitettyä. Aino oli juuri laittamaisillaan pottuja tulelle, kun Jaana soitti. Olivat ruokailemassa ja jäämässä oli lohisoppaa parin mahallisen verran. Suostuimme auttamaan. Soppa olikin tosi hyvää. Kiitokset kokille! Kysyinkin, että mitäpäs meinaat huomisena laittaa?

Porukkaa saapui sitten lisääkin. Tosin tällä kertaa vain pikavisiitille Pessalompolon mökeiltä. Ei kuitenkaan niin pikavisiitille, etteikö olisi ehditty pienet kahvit juomaan. Illalla jälleen pelailua. Miekojärvi-pelikin sai paikallisen tulikasteensa.

Lauantaiksi vihdoin tuuli asettui. Pakkastakin hieman vähemmän päivällä, nelisen astetta. Olikohan päivä kunnolla edes valjennut, kun olin taas puunajossa. Hiihtäjät olivat lisääntyneet tälle päivälle. Aino oli saanut seurakseen Jaanan ja Maaritin. Mökillä kuormaa purkaessani tuli Kari kyselemään, olisiko joutilaita työkintaita. Olihan niitä. En kuitenkaan ollut lainkaan vakuuttunut siitä, että kahdestaan olisi homma sujuvaa. Tökkisimmekö rangoilla vain toisiamme? Homma kuitenkin sujui, kun sopivat paikat ja työtapa löytyivät. Etenkin paksuimpien pöllien siirtely oli suorastaan erittäin helppoa kahdestaan. Ennen pimeää saimme puita sen verran mökille, että metsässä on enää vain kaksi pinoa. Eli neljä rekikuormaa. Lisäksi on vielä yksi kuorma pihan laidalla. Niitä syksylla kaatamiani. Eli niin vähillä on puunajo. Ja mieli siksi iloinen.

Tällä kertaa puolestaan meillä ruokapöytä oli täyteen miehitetty. Silti keittoa jäi hieman ylikin. No, olihan sitä alunpitäen aika iso padallinen!

Hain saunavedet. Viikon takainen avantoni oli vain hieman ryytteessä. Vaikka puuhommissa ei isommin hiki tullutkaan, oli sauna paikallaan. Mökillä sauna on ihan toista, kuin kotosalla.

Jaanalle oli saapunut kelkkapoikia. Aika myöhään olivan pojat tulleet, joten ensimmäiset ajelut tapahtuivat pimeässä. Jäällemenokielto oli ehdoton ja pojat onneksi uskoivat. Niin, eihän poikien ajelut aivan pimeässä tapahtuneet. Kuu oli liki täysi ja valaisi maisemia.

Sunnuntaina kelkat olivatkin liikenteessä jo aamuhämärissä. Minä sentään maltoin odotella aamukymmeneen. En kuitenkaan sen kummemmin kelkkaillut. Kunhan ajoin puureitit vielä läpi ja lapioin lunta pahimpiin paikkoihin. Ojissa virtaa yhä vesi ja reitti oli niiden kohdalta painunut melkoisille kuopille. Samoin oli kuorman alla paikoin reitti toisen reenjalaksen alta pettänyt. Jos siihen kohtaan vielä oli sattunut puu, oli vaarana se, että reki kallistuessaan kolahtaa puuhun. Muunlaistakin paikattavaa löytyi ja aikaa kului puolitoista tuntia. Hikikin tuli, ensimmäinen tälle viikonlopulle, ellei saunaa huomioida.

Vaikka pinoja on jäljellä vain ne kaksi, aion jatkaa puuhommia siitäkin eteenpäin. Siksi reittien on hyvä olla kunnossa. Reittieni varsilla on hyvän kokoista koivua ainakin muutaman rekikuorman verran. Vaikka lunta on metsässä puolisen metriä, ei se haittaa juurikaan kävelyä. Ehkäpä puuhommakin onnistuu.

Tällä kertaa en metsokukkoja nähnyt. Mutta koppelon näin parinakin päivänä. On se vain kumma, että ovat kelkkamiehen edessä noin kesyjä. Tuoreita jäniksen jälkiä oli jonkun verran. Haapojanikin kaluttu.

Jäätilanne on täysi arvoitus. Vesiavanto muutaman metrin päässä rannasta on kaukaisin piste, jossa toistaiseksi asioin. Mitäpä sitä muualle, kun ei ole minkäänlaista tarvetta. Luvassa on lyhyt pakkasjakso. Vesille menneet alueet saattavat vahvistua. Olisipa nyt vain koko järvi ollut vesillä! Mutta kun ei taida olla.

Päiväkin on jatkunut jo kohta kolme viikkoa. Joka viikko pituutta päivään tulee lisää 49 minuuttia. Sen muuten jo alkaa huomaamaan. Nyt vielä jaksaa touhuta koko valoisan ajan puuhommissa. Kohta se ei liene mahdollista. Ainakaan raskaampien töiden kanssa.

Totuus on tarua ihmeellisempää! Sen osoittanee tuo pätkä. Saivatkohan hyvän idean höpötyksistäni?

Uusi vuosi 2012

Kun tuossa katselin tasan vuoden takaista kauden aloitusta, olisi sen melkeinpä suoraan voinut kopioida tähän kohtaan. Silloin kuitenkin aatto oli perjantaina ja lunta vähemmän, että yritetään kuitenkin jotakin tuoretta naputella.

Kohtalaisen lauhaa on yhä pidellyt. Näyttää kuitenkin siltä, että plussakelit ovat taakse jäänyttä elämää ja pikku pakkaset jatkuisivat. Luntakin on sadellut ja niin talven tuntua on maisemissa. Mökille perjantaina pääsimme hyvissä ajoin. Sähköpostiin ilmestyi viesti, että työpäivä päättyy iltapäiväkahviin. Joku tietenkin keksi sitten keittää kahvit normaalia aiemmin, joten toimisto hiljeni jo hieman ennen normaalia kahviaikaa. Mökillä pikku pakkasta. Viitisen pykälää sekä sisä- että ulkomittarissa. Lunta oli tullut ihan kolattavaksi asti. Mökin yläpuolelle sitä oli kasaantunut jopa kolmisenkymmentä senttiä. Järven puolelta kun oli pyryttänyt. Vaikka lumi oli kevyttä, tyydyin tällä kertaa aukaisemaan polut vain pääpiirteiltään. Lunta kun koko ajan tuprutteli hieman lisää. Illan korttipeleille jäi hieman näin myös lisäminuutteja.

Yöllä lunta tuli lisää ja aamusella avasin vain tärkeimmät polut. Jo perjantaina Tarrantiellä oli kulku hankalaa. Nyt lisälumien ansiosta oli jo syytä odotella linkoakin paikalle. Kolaamiset päätin jättää lingon käynnin jälkeen. Säästyisin todennäköisesti useamman kolallisen suuruiselta työmaalta.

Ajelin kanavanlaitalenkin. Jäätilannetta en ollut tarkistanut, joten Koijusaarenhiekan ja mökin välin ajelin maita myöten. Pian lunta olisi jo ladun tekoon asti. Pohjat ovat hyvät. Lähdin sitten polkemaan kelkalla jälkeä puupinoille. Pari viikkoa sitten tekemäni jälki oli helppo ajella. Joitakin kohtia paikkasin lumella, jota todella onkin jo mukavasti. Hieman mietitytti se hankalampi puolisko. Jokohan sinne uskaltaisi pujahtaa? Kohta huomasin olevani sillä uralla ja pakko siis ottaa vastaan mitä tulee. Reitin takanurkassa mättäiden harjat ja niiden välisten kuoppien pohjat ovat noin metrin korkeuserolla toisistaan. Sain heilutella lapiota aika reippaasti, ennen kuin oli minkäänlaista saumaa yrittää läpi. Yli kuitenkin pääsin. Ajoin pari kertaa reitin vielä läpi ja korjailin pahimpia paikkoja. Ei siitä möyliköstä liian hyvä tullut vaikka hiki virtasikin kuin asfalttimiehillä kesähelteellä. Ilman kuormaa siitä kuitenkin pääsee. Kun suunnittelen ajon niin, että en aja noita pahimpia paikkoja kuorman kanssa, onnistunen näillä näkymin puunajon toteuttamaan. Tuo luminen metsä muuten näyttää aivan toiselta, kuin kesäinen. Yritin päätellä erään pinon suuntaan katsoessani, että miltä puolelta olen tuon kasan suunnitellut ohittaa. Kun takana ja vierellä näyttäisi puita piisaavan vieri vieressä. Sitten vasta tajusin, että sehän on reitin viimeinen pino ja ajoreitti tekee sillä kohtaa jyrkän mutkan vasempaan. Olin positiivisesti yllättynyt, sillä sehän tarkoitti myös sitä, että pahimmat paikat oli ohitettu. Ajoin vielä linjaa myöten yhdysreitin mökille. Pahat mättäät ja kannot odottivat sielläkin, mutta pohja on nyt saatu aikaan siihenkin. Havaitsin Ainon saappanjäljet kanavanlaitauralla. Aika tohmeroista oli kulku ollut. Olisipa vain ottanut sukset kulkuvälineikseen.

Linko tuli, niinkuin oletinkin ja pyyhkäisi myös minun lumityömaata hieman vähemmäksi. Juotiin kahvit ja Ville porisi mukavia. Villekin oli aurauspuuhissaan ihmetellut keskisen selän sulaa. Sulana oli ollut vielä sen jälkeen, kun minä kaksi viikkoa sitten viimeksi sitä vahtasin.

Vielä oli hieman aikaa pimeän tuloon. Puhdistin auton lumikuormasta ja kolasin pihan puhtaaksi. Kävelin rantaan. Rannassa paksulti pehmeää lunta. Jäällä vettä joten kävin vaihtamassa jalkoihini kumisaappaat. Leikkasin sahalla jäästä koepalan. Kohvajäätä oli syntynyt lisää. Ainakin tuohon kohtaan. Järvi pohotti valkoisena, joten sula on saanut jonkunlaisen kannen. Kukahan ensimmäisenä menee mittaamaan sen vahvuuden?

Pimeän tultua viritimme aaton kunniaksi reippaammin ulkotulia. Hienolta näytti. Takkatulet sytytimme hyvissä ajoin. Pelailtiin vuodenvaihdetta odotellen. Laavulle siirryimme ennen kahtatoista. Olin jo hieman aiemmin sytyttänyt sinne tulet. Muutama kalikka kuitenkin piti lisätä, jotta saimme makkarat kuumennettua ennen raketteja. Rakettinäytös oli komea. Tietenkin. Kauempaakin kuului pauketta ja valot välähtelivät kairassa. Tiina laitteli viestejä Lontoosta. Olivat Janin kanssa ehtineet jo joulun vietosta sinne asti.

Sunnuntaina ajelin vielä puureitit läpi. Vielä lapiokin heilui muutamassa paikassa. Ketun ja poron jälkiä oli yöllä ilmestynyt yön aikana. Ukkometsoa pääsin ihastelemaan aivan läheltä. Villisti ojenteli kaulaansa ja mietti, olenko vaarallinen. Jänis oli löytänyt kaatamani haavat. Kolistelin niistä lumet vähemmiksi.

Oli vielä yksi parin-kolmensadan metrin välilatupätkä, jonka aioin ajaa läpi. Siinä yksi ojienristeys sai lapion liikkeelle. Reitti kulkee pikkuruisen suopilkan läpi. Yhden mättään kohdalla kelkka muljahti kyljelleen. Ei siitä liikkunut sitten mihinkään suuntaan ja oli alettava pieneen kaivuuoperaatioon. Helpohkosti sain kuitenkin homman hoidettua. Mutta ennen sitä astuin johonkin kuoppaan vasemmalla jalallani. Ja jalka senkun vain painui ja painui syvemmälle. Kun sain tilanteen jotenkin hallintaani, aloin vetämään jalkaani pois. Tietenkin kävi niin, että jatsari jäi jänkkäkuoppaan kiinni. Kun katsoin kuoppaan näkyi saapas todella syvällä. Yritin olla varovainen etten varistaisi lämpimään saappaasen lunta. Mutta pieni liikahtaminen sai aikaan sen, että hetkessä saapas oli täynnä lunta ja itse asiassa katosi kokonaan jänkkään. Työn ja tuskan takana oli saada saapas vedetyksi pois rutakosta. Onneksi saapas täyttyi vain lumella, eikä rapavedellä. Lumet sentään sain kohtuullisesti kolisteltua saappaasta. Sukkakaan ei ehtinyt kastua kuin hieman kosteaksi, joten hyvin meni.

Lunta on nyt Meltosjärven virallisessa mittauspisteessä 41 senttiä. Paikoin sitä tuntuu olevan selvästi enemmän. Paikoin kuitenkin selvästi vähemmänkin. Esimerkiksi tuuliset rinteet ovat melko vähälumisia. Pellolla tuntui, että lunta olisi jopa 50-60 senttiä. Lumi on pääosin pehmeää utukkaa, mutta lähempänä maata on kovempi kerros. Sen ansiosta kantavuuskin on hieman parempi. Viikolle on ennustettu heikkoa pakkasta ja lisää lunta. Pian muuten ollaan jo viime talven maksimilukemissa!

Jäätilanteelle tuo lisälumi voi tehdä hallaa. Puuhommille tietenkin se on vain hyvä asia. Päiväkin tästä vain pitenee, joten eiköhän pinot ole aika äkkiä ajettu. Reittejä kuitenkin on vieläkin huollettava. Kuoppia on ja paikoin varmaan reen alla painuukin.

Ainolla tahtoo aika käydä pitkäksi. Nyt varsinkin, kun teen omiani ja naapurikämppien piiput eivät pukkaa savuja. Voi olla, että Aino näin ollen jättääkin joinakin pyhänseutuina mökkihommat väliin. Kun niitä verkkoja ei tullut sattuneesta syystä laitettua pyyntiin, olisi minulla nyt kovastikin aikaa haalia mökille isompi läjä puita. Niissä puuhissa sitten olisikin eduksi kunnon pakkanen. Tai ainakin jos edes 15 pykälää löytyisi.