Viime käyntejä

Yhteenvetoa kaudesta 2009

Jahas… edellisestä yhteenvedosta on taasen yksi vuosi mökkeilty. Jos muutakin touhuiltu. Kulunut vuosi on ollut kai aika tavanomainen. Melko ahkeraan on mökkimatkoja tullut autoiltua. Väliin jäi pari viikonloppua juhlatilaisuuksien vuoksi. Samaten joulun seutuna on tullut tavaksi olla kotosalla.

Otetaanpas aluksi käsittelyyn kuluneen vuoden kelit. Lunta tuli heti alkuvuodesta kohtalaisesti. Kevättalven mittaan sitä sateli lisää tasaiseen tahtiin, mutta ei sitä lopulta mitenkään ennätyspaksulti ollut. Ehkäpä jopa alle keskimääräisen. Alkuvuonna piteli välillä kovia, yli 30 asteen pakkasia, mutta tuurit olivat hyvät, koska viikonloppuisin ei ollut huippupakkasia. Suolaiset kelit ajoittuivat sopivasti aina arkipäiville. Lumet ja jäät lähtivät normaaliaikaan. Alkukesä oli todella kylmä, mutta loppukesän aikana oli kuitenkin hellepäiviäkin. Ajoittain kuivuuttakin. Talvi oli tulollaan jo lokakuun alkupuolella. Pikkujärvet ja lammet saivatkin silloin pysyvän jääkatteen. Sitten kuitenkin syksy muutti mallia eikä halunnut päästää talvea Nuuskakairaan. Marraskuulla järvi jäätyi lopulta, mutta miehen kantavaksi jääkansi tuli vasta joulukuun alussa. Joulukuun puolivälissä alkanut pakkasjakso vahvisti jäät sitten lopullisesti. Lunta oli kymmenisen senttiä mutta juuri ennen joulua sitä satoi hieman lisää.

Jäiden laajenemista tapahtui jälleen. Nyt vain siitä ei aiheutunut valleja, vaan jäät pysyivät laattana. Tästä johtuen sitten rantatörmät paikoin liikkuivat jään edellä kauemmas järvestä. Jopa puut siirtyivät rantatörmien mukana. Näin selvisi sitten sekin mieltä askarruttanut asia, että miten ovat syntyneet rantojen maavallit. Vuosituhansien aikana on varmasti rantatörmät muotoutuneet jäiden voimasta useammankin kerran.

Alkukesä siis oli todella kolea. Vasta juhannuksen jälkeen oli ensimmäisen kerran lämmin jakso. Kasvusto tietenkin kärsi kylmyydestä, mutta eniten se teki hallaa lintujen pesinnälle. Toinen pesintäyritys tuotti jonkunlaisen tuloksen niille linnuille, jotka siihen ryhtyivät. Kissa ryökäle sitten vielä varmisteli lintujen epäonnisen kesän. Eipä ole helppoa linnuillakaan.

Kuuset kärsivät tänäkin vuonna kuusensuopursuruosteesta. Kuusikot olivat heinä-elokuussa suorastaan sairaan kauniita. Tavallaan. Varsinkin auringon valossa keltaisuus oli suorastaan häikäisevää. Valitettavasti vain joulukuuset sitten olivat vastaavasti rumia. Koristeita kaipasivat normaalia enemmän. Jos olivat kuuset kesällä koreita, samaa ei voi sanoa syksyn ruskasta. Maassa niinkin oli hieman väriä, mutta puiden lehdet olivat surkean ruskeita.

Lintuja ja jäniksiä tuli muistettua talvisen ruokinnan merkeissä. Jäniksille riittivät haavat, mutta linturuokinta oli ostoruuan varassa. Tarkkaa tilastoa en pitänyt, mutta eiköhän siemeniä ym. linnun ruokaa kulunut parisensataa kiloa. Muu eläinmaailma tarjosi yhden mielenkiintoisen näyn, kun sammakot kerran miehittivät teitä. Ainutkertainen tapahtuma oli myös se, että sain syksyllä seurata saukon uiskentelua järvellä.

Puut sain ajettua mökille heti tammikuun alkupuolella. Toukokuussa viikon loman aikana ne tulivat sitten pilkotuksi ja siirtyivät katon alle. Myös uuden pinot tehtiin metsikköön.

Monet olivat ne pikku kaseeraukset, jotka toteutettiin vuoden aikana. Näkyvimpinä saunan lattia ja lauteet ja kesän pääprojekti, takka. Nyt kun on kokemuksia pakkasillakin mökkeilystä loppusyksystä, on tuo uuden takan arvostus noussut yhä vain korkeammalle. Kyllä todella kannatti siihen hommaan ryhtyä, vaikka suunnittelu ja toteutus ei ollutkaan alan ammattilaisen käsialaa. Kaiken A&O oli pitkän talven aikana itsensä perehdyttäminen takan sieluun ja itse muuraamiseen. Suunnitelmat sitten rakentuivat siinä vähitellen ja lopullinen mielikuva lopputuloksesta syntyi sen jälkeen kun sain hankittua takkaluukun. Silloin syntyivät myös lopulliset piirustukset. En tiedä, olisiko joululahjaksi saamani Finlandia-palkinnon ansainnut kirja ollut avuksi takan teossa. Kun en ole sitä vielä ehtinyt lukemaan. Mielenkiinnolla odotan lukuhetkiä.

Ensi vuoden pääprojektiksi olen valinnut rännien uusimisen. Ja 2-projekti on suunnittelussa ja osin jo aloitettukin. Se on 2-vaiheinen ja varsinkin jälkimmäiseltä osaltaan vaativa. Ja jälleen tarvitaan annos mietiskelyä. Luenpa kuitenkin tuon Uuni-kirjan ennen toteutusta. Jospa jotakin vinkkiä siitä saisi.

Uuden takan myötä tulee ensi vuoden puusavottaankin vähän muutosta. Ensinnäkin puun tarve hieman pienenee. Selvästikin takka on jo nyt säästänyt jonkun kopallisen klapeja. Toinen seikka muuttuu myös. Nimittäin pilkkeiden koko. Jatkossa saavat klapit olla hieman rouvimpia. Aivan pieniksi ei tarvitse pilkkoa, koska takassa veto on mahtava ja tuntuu, että pikkupuut palavat liiankin nopeasti. Sopivasti alkaa myöskin välttämätön harvennus olla vähissä, joten sitä onkivapakokoluokkaa ei enää jatkossa kerrykään. Joten kaiken kaikkiaan tulemme saamaan vastaisuudessa jonkin verran kaivattua helpotusta puuhuoltoon.

Kalastusvuosi oli melkoisen tavallinen. Helmikuulla aloitin, tavoitteena mätimateet. Joitakin niitä verkolla sainkin. Myöhemmin kevättalvella olivat kuhaverkot pyynnissä. Keväinen kuha taisi jäädä koko vuoden suurimmaksi kalakseni, joten jätit jäivät tänä vuonna kohdaltani saamatta. Kevätpilkillä saaliit olivat kehnot. Kunnolla ei paistamaan päästy. Uusi huippukallis katiskani oli aika heikko esitys. Yksi kokukerta hieman ylläpiti kuitenkin sen mainetta. Kesällä en pitänyt lainkaan verkkoja pyynnissä. Kalassa pysyimme silti, sillä pilkkeihin ahvenet ja kuhat ottivat innolla. Suurimpana Ainon 2-kiloinen kuha. Tappiopuolelle meni kesän aikana parhaat pilkit. Korjauksen tilanteeseen toi muikkupoikien runsaat lahjukset syksyllä. Nyt taas pärjätään pilkkien puolesta. Vuosi sitten ennustin hyvää muikkukautta tälle syksylle. Hieman pieleen meni. Isot muikut tuntuivat olevan harvassa. Nuotan pussi kuitenkin pullisteli useasti pikkumuikusta, eli jokohan sitten ensi syksynä sitä parempaa muikkua olisi tulollaan? Talviverkotuksen pääsin aloittamaan vasta joulukuulla, ennätysmyöhään. Ennätyslyhyeksikin sesonki jäi. Vain 8 vuorokautta olivat verkot jään alla. Kuhasaalis oli kuitenkin niin hyvä, että saatan pärjätä kalan puolesta niihin päiviin asti, jolloin aurinko päivisin jo hieman alkaa lämmittämään ja piirtää taivaalle pitemmän kaaren. Kuhan lisäksi kun on pakkasessa muikkua ja ahvenfilettä moneksi kerraksi.

Luonnon antimia saatiin talteen talven varalle myös metsistä ja soilta. Sieniä emme keränneet, sillä korvasieniä oli vielä pakastimessa. Marjasato oli varsin keskinkertainen, mutta mustikoita, puolukoita, hilloja ja karpaloita on pakkasessa ennätysmäärä. Uuden pakastimen ansiosta saatoimme hieman lisätä marjamäärää. Ei se marjamäärä hyvästä sadosta johtunut. Mansikkamaa antoi kohtuullisesti marjoja, vaikka alkukesällä toiveet olivat heikot. Kasvimailta saatiin myös jotakin talteen, vaikka osa kokeiluista menikin suhkuksi. Potuista ei jäänyt talveksi varastoitavaa. Vähän siemeniä kuitenkin. Maininnan arvoinen on se löytämäni karpalopaikka, jollaiseen en ole koskaan ennen sattunut. Oli siinä nautinto kerätä kun määrä ja laatu olivat kohdillaan!

Muutaman kerran oli porukkaa koolla jonkun tapahtuman johdosta. Aika näyttää, millaisina nuo perinteet jatkuvat. Kevättalvella retkeiltiin jonkun verran. Osa hiihteli, me laiskimmat kuljimme kelkoilla. Kelkoilla tietenkin saimme retkipaikoille polttopuut ja eväät ym. tarpeellista, joten ei se ihan pelkkää laiskuuttakaan ole. Ja latukonehan minulla oli aina kelkan perässä, jotenka hyvä oli perässähiihtäjien hiihdellä. Paitsi silloin, kun joku keksi ajaa ladut piloille kelkalla. On se muuten uskomatonta, että tällaista voi tapahtua.

Yksi tärkeä muutostyö alkoi, kun Sirkkakosken tiellä aloitettiin peruskorjaus. Ennen talvea kunnostus oli jo hyvällä mallilla. Ensi vuonna sitten jatkuu ja varmaan valmistuukin. Hieno homma!

Sitten vielä se vuosittainen terveysraportti. Alkuvuodesta olkapää vihotteli. Rajustikin, että välillä nukkuminenkin vaikeutui. Paha närästys vaivasi pari viikkoa, mutta parin viikon lääkekuuri tehosi ja vaiva on ollut sen jälkeen tipotiessään. Selkä on se mikä se vain voi olla. Mukana kulkee, mutta estää tai ainakin hidastaa monia hommia. Plakkarissa on lähete hoitoihin. Pitänee alkuvuodesta kokeilla. Loppuvuodesta sain myös kuulolaitteen molempiin korviin. Äänimaailma muuttui totaalisesti niiden ansiosta. Kymmenisen vuotta sitten minulla puhkesi paha ihottuma. Kävin silloin Kemissä 17 reissua sitä hoidattamassa. Jossakin liemessä ensin jouduin likoamaan ja sitten pistettiin valokaappiin saamaan PUVA-hoitoa. Ei auttanut, alkoi vain pahenemaan. Lopulta lääkäri heltyi, ja määräsi rajuhkon Prednisolon-kuurin. Heti ensimmäisen päiväannoksen jälkeen alkoi tapahtumaan ja ihottuma (punajäkälä) katosi kuurin myötä. Tänä vuonna ihottuma on jälleen lehahtanut pintaan. Ikävää vain, että tuo sama lääkekuuri ei nyt tehonnut. Lienee edessä uusi lekurireissu sen vuoksi.

Kuluneen vuoden aikana on sivuillani vieraillut keskimäärin 14 kävijää / vrk. Pientä kasvua siis on ollut. Suuri osa kävijöistä on tuttua vakioporukkaa, mutta on tuossa kävijäjoukossa aivan tuntemattomiakin. Tuo vieraskirja vain tuntuu kävijöitä pelottavan. Valitettavasti.

Kirjoittamieni päiväkirjojen koko on edelleen kasvanut. Ehkäpä sanomista on tullut noin 30% enemmän. Välillä sanomiseni ovat saaneet aikaan sanomista. Mutta siinähän sanotte! Nämä sanomiset ovat kiirineet mutkan kautta korviini. Ei ole kukaan oikein suoraan minulle kommentoinut närkästystään. Jos kommentit tulisivat minulle, voisin niihin ottaa kantaa ja perustella tai oikaista asioita. Liekö sitten edes mitään oikaistavaa, kun en suoraan saa näitä palautteita?

Nyt ei sitten muuta, kuin Rauhallista Uutta Vuotta!
Ensi vuonna palataan asiaan. Joko vuodenvaihteessa mennään, varmoilla puheilla se ei vielä ole. Riippuu vähän pakkasistakin. Mökillä lumimääräkin on niin vähäinen, että puiden kuskaamiseen mökille ei vielä pääse, joten sen puolesta ei ole kiirettä.

Uutta sanottavaa kuitenkin ensi vuonnakin syntyy!

Odotellaan!

Viikonloppu 11.12. - 13.12.2009

Nuuskakairassa kulunut viikko oli jälleen todella lauha. Tuulet etelän puolelta puskivat lämmintä ja kosteaa ilmamassaa Perämereltä kauas sisämaahan. Tornion seutu oli kauan lämpimintä aluetta Suomessa ja vähäinen lumi lähti jälleen. Mökillä kaikki lumi ei ollut sulanut. Tiet ja pihamaa olivat kuitenkin taas todella liukkaat.

Loppuviikolla kuitenkin alkoi pieni muutos ja mökkimatkaa tehtiin 4 asteen pikkupakkasessa. Sen verran oli pöllyyttänyt lunta, että pihalla jään päällä oli hötyä tekemässä kulkemisen sairaan vaikeaksi. Lauantain aikana pakkanen ei kiristynyt. Yöksi jopa lauhtui pariin pakkasasteeseen ja tuuli voimistui melkoisesti. Sunnuntai-aamuna tuulesta ei ollut enää tietoakaan. Taas oli pölissyt hieman lunta ja pakkanen 6 - 7 asteessa. Sunnuntain mittaan sitten alkoi pakastumaan. Kotimatkalla pakkasta olikin jo 16 astetta. Luvassa kylmä jakso, joten ainakin jäät vahvistuvat. Luntakin kaivattaisiin.

Tullessamme perjantaina puomille, huomasimme sen olevan auki. Jaa, kukahan se on mökillä? Käsittämätöntä oli kuitenkin se, että lukko oli jätetty puomin nokkaan säiden armoille. Sehän pitäisi ehdottomasti ottaa mökille tai sitten laittaa tolppaan kiinni ja peittää muovipussilla, niin kuin se on aina lukittunakin. Ei se lukko tarvitse yhtään ylimääräistä lumihiutaletta sisäänsä, puhumattakaan vesipisaroista. Pitäisi lukon jättäjän joskus joutua taistelemaan umpeen ryytyneen lukon kanssa. Ei muuten ole pakkasessa mukavaa hommaa!

Illan mittaan totesimme, että muut mökit olivat kuitenkin tyhjillään. Kuka sitten oli tehnyt niin viisaan päätöksen, että oli jättänyt puomin auki? Puomillahan on puomin virka ja sillä hyvä! Mielestäni kenelläkään ei ole oikeutta jättää puomia auki silloin kun poistuu viimeisenä paikalta.

Kämpässä oli vain asteen verran pakkasen puolella ja nopeasti meillä oli asumalämpö. Saunavedet haimme valmiiksi lauantaita varten. Vesiavannossa oli tuuman verran uutta jäätä. Jää vonkui. Korttia iskettiin illalla aikamme kuluksi ja houkuttelin Ainon peräti marjapussille iänikuisen viissatasen sijaan. Olin varoittanut Ainoa liukkaasta pihasta. Ettei käy niin kuin taannoin. Taisi tulla nilkkaan peräti pieni hiusmurtuma, kun liukastui liukaspohjaisilla lipokkailla. Olisi vain pitänyt itse muistaa omat varoitukseni. Puukoppaa hakiessani pidin jalassa sisäkenkiä. Sellaisia jalkaan potkaistavia, liukkaita ja kankaisia. Paluumatkalla alamäessä sitten jalat lähtivät alta ja menin selälleni. Liukkaasti, en ehtinyt edes kiroamaan saati tekemään minkäänlaista korjausliikettä. Pääkin siinä kolahti jäähän, mutta ei siinä kai mitään lisävahinkoa tullut. Puut hieman levisivät, mutta koko kopallista ei tarvinnut kenturalta kerätä. Selkä ja niska olivat myöhemmin kipeät. Taisi pää käydä tömähdyksessä kauempana hartioista. Niskassa kun tuntui venähdyksen merkkejä, luut olivat onneksi ehjät. Lauantaina aamulla löysin sitten vielä silmälasit kuperkeikkapaikalta. Onneksi nekin olivat ehjät.

Lauantaina verkoille. Kelkalla en taivalta tehnyt vieläkään. Jäällä ei ole lunta joten ei ole varmuutta pitääkö tela ollenkaan. Vahvuus saattaisi riittää, vaikka se ei suosituksien mukainen vielä olekaan. Ja ei liukujen voitelukaan nyt onnistu lumettomalla jäällä. Mutta hyväpä verkoille oli tepastella verkkokelkkaa vetäen. Jää oli hieman epätasainen ja liukkaus ei haitannut. Jalka ei livennyt kertaakaan. Tuulta ei ollut, pikku pakkanen ja selkeä keli. Aurinko kohta tulossa näkösälle. Naapurissa oli viikolla käyty. Nostettu rantaportaat maille. Verkkokeppejä oli myöskin ilmestynyt rantavesiin. Onneksi omat verkot ovat ulompana. Eivät liene kellekään haittana.

Pyynnissä siis 2 verkkoa. Molemmat 65-millisiä. Pituutta ja korkeutta tavallisia mökkiverkkoja enemmän. Irroitin ensimmäisen verkkokepin ja paiskasin sen jäähän, jotta siinä oleva jääkami hajoaisi tai irtoaisi. Ei tapahtunut muuta, kuin että keppi katkesi keskeltä poikki. No, huomenissa pitää tuoda uusi tilalle, onhan niitä valmiiksi tehtyinä. Ensimmäisessä verkossa ei ollut kalan kalaa. Ei se ihan tavatonta ole, vaikkei yleistäkään.Toisessa verkossa olikin sitten kaksi mukavaa kuhaa. Eläviäkin! Fileoin ne perinteisesti kotirannassa.

Aino luisteli, vaikka jää olikin siihen hommaan huono. Luisteltuaan enimmät himonsa pois, lähti sitten joulukuusen etsintään. Kun olin saanut kalat pusseihin, lähdimme vielä yhdessä kuusen hakuun. Jospa löytäisimme hieman Ainon tuomaa paremman. Kyllähän nämä jänkkäkuuset ovat karmeita koristuksia. Ja viime kesän ruoste pudotti tuoreet neulaset. Ei ole hääppösiä. Jonkunlaisen näreen löysimme. Ei sekään kovin kaksinen ollut, mutta sai kelvata.

Olimme tuoneet matkassa täydennyksiä lintujen eväisiin. Pähkinöitä 20 kg, auringonkukkaa 25 kg sekä lukuisia talipalloja ja -tankoja. Nyt kun on enemmän kuin todennäköistä se, että emme käy ennen vuodenvaihdetta. Varmaa ei ole silloinkaan. Riippuu pakkaslukemista. Muuan viikko onkin ollut ruuan kulumisessa niukkuuden aikaa. Luulisi nyt tarjolle laitettujen eväiden riittävän yli vuodenvaihteenkin. Vaikkakin, että paikalla oli nyt myös jokunen punatulkku, jotka ovat olleet vähän aikaa kadoksissa.

Ehdin ennen pimeää kävelemään lähistöllä. Jäniksen haapa edelleen koskematon. En alkanut kaatamaan lisää, kun luntakaan ei ole peittämässä varpuja ja ruohoja. Kelkkavaraston lukon otin sisälle sulamaan. Oli aika ryytteessä.

Sunnuntaina lähdin verkkoreissuun jo hämärissä ennen kymmentä. Jäät vonkuivat ja ulisivat pakastuvassa kelissä. Kun railoja syntyi, oli niiden etenemistä ja suuntaa helppo seurata äänten perusteella. Melkoinen joikhaus kiiri jäisellä selällä. Aurinko jaksoi vaivoin nousta horisonttiin. Mutta ei yhtään ylemmäs. Näytti keskipäivällä hiljalleen kierivän jossakin kaukaisuudessa taivaanrantaa pitkin. Hetken kuluttua se jo poltti horisonttiin reiän ja putosi piiloon kuin kolikot pajatsossa.

Matkassa oli verkkokeppi eilen rikkoontuneen tilalle. Mukana myös uppoavat narut, koska nyt otin verkot pois odottamaan kevätsesonkia ja laitoin pohjaan narut. Naruihin sidoin varmuuden vuoksi muutaman naulan. Vaikka narut ovatkin uppoavia, kuivina niiden uppoaminen on joskus hidasta ja saattavat ehtiä jäätymään jäähän kiinni. Oli pienoinen yllätys, kun ensimmäisessä verkossa oli kaksi isoa kuhaa. Painoa oli tuplasti lauantain kaloihin verrattuna. Toinen verkko olikin tyhjä. Joskut kala liikkuu, joskus ei. Etukäteen on mahdotonta tietää, milloin ja missä kulkevat. Verkkokepit nostin siihen malliin, että poikkipuut jäivät nelisenkymmentä senttiä irti jäästä. Tämä siksi, etteivät poikkipuut jäätyisi jään sisään. Kun aikanaan kuitenkin lunta kertyy paksulti jään päälle. Sitten lumi kastuu ja jäätyy kohvaksi. On helpompi kairata ja sahata kepit näkösälle, kun poikkipuut eivät ole jään sisällä haittana. Nyt kepit ovatkin sitten kuin ristejä jäälakeudella. Kalat korjasin jälleen kotirannassa. Filettä kertyikin mukavasti ja isompaa hoppua ei kuhan pyyntiin nyt olekaan. Kun kalaa oli reippaasti, leikoin ja pussitin määräkokoisia ja -muotoisia annoksia paria spesiaaliruokaa ajatellen. Jouluksi.

Seuraava reissu sitten tosiaan vasta jonkun ajan kuluttua. Jossakin vaiheessa pitänee vielä tehdä yhteenveto kuluneesta kaudesta. Vaikka kaikki julkaisukelpoinen materiaali onkin tässä jo tullut kerrotuksi. Saa niistä yhteenvedoista kuitenkin aina hieman laajemman kuvan. Erityisesti niille eduksi, jotka lukevat tätä hommaa kerran vuodessa.

Viikonloppu 4.12. - 6.12.2009

Vihdoinkin pakkasta. Hieman vajaa 10 astetta tosin vain. Mutta kun loppuviikolla oli ollut reippaasti kylmempää, oli toiveita jäätilanteen parantumisesta. Keli ei ollut liukas, vaikka uutta lunta olikin loppumatkasta kovana kerroksena tiellä. Vähintäänkin normaalivauhdilla matkaa tein. Niinpä olinkin yllättyä, kun pieni porolauma tallusteli tiellä. Mutta onneksi kyseessä taisi olla hyvin koulutettu tokka, koska jolkottivat jonossa hauskasti perakanaa tiiviisti tien reunaa pitkin. Siinä tuli mieleeni suunnitelmat, joilla tuota poro-ongelmaa aiotaan saada kuriin. Ensimmäisessä on tarkoitus levittää kananpaskaa ja jotain koivutislettä tielle. Taitavat kuitenkin kadota jalankulkijatkin tieltä ja tuleeko autoihinkin sisälle makeat tuoksut. Toista pelastusta suunnitellaan heijastimista. Kerran Pakisvaarassa olin törmätä poroon, jolla oli sarvissa heijastimia. Luulin ihmisiksi. En osannut edes kuvitella, että porojahan siinä on. Ihmiset kun pyrkivät auton kohdatessaan kulkemaan tien laidassa, mutta poro tekee mitä haluaa. Tien kuningas!

Loppumatkalla ei poroja näkynyt. Jouluunkin on vielä sen verran aikaa, ettei punanuttukaan ollut vielä liikenteessä. Koijusaaressa näytti olevan valot. Jää on siis vahvistunut sen verran, että kaimakin oli muutaman viikon tauon jälkeen uskaltautunut mökille. Kovin usein ei näin pitkiä taukoja olekaan tainnut tulla. Hieman poikkeukselliset ovat syksyn kelit olleet. Puomiin oli ryytynyt lunta kiinni paksu kerros. Kerstelettä piti rapata pois, ennen kuin puomi nousi pystyasentoon. Maassa jäätyneen lumen päällä hieman pehmeää hötyä. Lumimäärä kuitenkin on vielä niin vähäinen, ettei se hidasta kulkua, vaikkei Tarrantietä olekaan vielä kertaakaan aurattu.

Mökillä normaalikuviot tulien kanssa. Olin viikolla onnistunut ostamaan pienehkön annoksen hirven lihaa. Erottelin silloin enimmät lihat pakkaseen. Vaikka kuinka tarkkaa työtä siinä yritin tehdä, jäi lihaa luiden laitaan. Etenkin selkäruodon. Siksipä otin nuo luunkamurat matkaan ja nostin ne isoon pataan ja padan kaminan päälle muhimaan. Kolmisen tuntia saivat kiehua, ennen kuin erottelin luut lihoista. Vielä muutama porkkana sekaan ja siksi aikaa porisemaan, jotta nekin pehmenivät.

Mielessäni poltteli jään vahvuus. Niinpä oli pakko lähteä tutkimaan sen paksuus. Iloisna mielin saanen kertoa: jäätä 11,5 senttiä! Jäässä tosin oli useita kerroksia kohvaa ja teräsjäätä, joten ei se puhdasta teräsjäätä vastaa. Ei lähellekään! Onneksi teräsjäätä taisi kuitenkin olla yhteensä enemmän kuin kohvaa, joten jalan kulku olisi turvallista.

Kun etsin tehokkaampaa otsalamppua kassista, huomasin hihnan toisesta reunasta olevan irti. Toisessa reunassa oli paikallaan se sellainen kiristysjuttu, johon hihna pujotetaan. Sellaista kreikan kielen fi-kirjainta muistuttava muoviläpyskä. Jos tuo kreikan kirjaimisto on hebreaa, löytyy malli myös lähempää. Pikkupojat niitä puuseiniin ovat puukolla vuolleet kautta aikojen. Nimittäin kirkkoveneitä. Tästä kadottamastani kuitenkin airot puuttuivat! Etsin, etsin ja etsin, mutta läpyskää ei löytynyt. Kun sitten katsoin hihnaa tarkemmin hoksasin lopulta siinä olleen ompeleen ratkenneen. Ei siinä päässä hihnaa mitään säätöhommaa ollutkaan. No, ompeluhommathan siinä sittten tuli. Neula ja lanka olivat siellä missä pitikin, joten homma oli sitten nopeasti valmis.

Soitin Tiinalle Manseen. Korttia pelasi Janin ja Ainon kanssa. Niin, Aino lähtikin aamujunalla viikonloppuvierailulle Hämeeseen. Sunnuntaina palaisi sopivasti linnan juhlia vahtaamaan.

Illan kuluessa kuuntelin tietenkin radiota ja puhelinlankoja. Erään keskustelupätkän johdosta sain selville, että olisin todennäköisesti hyvä tuossa Lambada-tanssissa. Siinä kun pitää vatsojen kuulemma osua toisiinsa. No, meikäläisellä taitaa osua muissakin tansseissa. Vaikka suorin käsin pitäisi daamista kiinni. Kun toissa viikolla sain ne kuulolaitteet, antoi niiden luovuttaja (se nainen) puhelinnumeronsa keltaisella lapulla. Töihin vain se numero oli. Voin soittaa, jos tulee kysymyksiä. Käski laittamaan lapun jääkaapin oveen. Niinpä tietysti! Kysyinkin silloin, että onkos sulla jotakin syytä epäillä, että se jääkaappi olisi minulle varma paikka tallettaa tuollainen lipare? Oikeassahan hän oli. Nauroi vain. Niin minäkin.

Illalla oli taas tosi komea kuutamo, vaikkei ihan täysi enää ollutkaan. Luminen maasto ja puut kylpivät kuun loisteessa. Pakkasta 10 astetta. Mutta nukkumaan vain oli mentävä.

Lauantaina nousin kahvin keittoon varttia vaille kuusi. Ulkona sateli kevyesti lunta ja pakkanen hieman lauhtunut. Sisällä lämpöä oli 21 astetta. Siinä kahvistellessani aloin aina välillä etsiskelemään kamppeita, joita tarvitsen verkkoreissulla. Aino viime talven jälkeen oli ne taitavasti piilottanut sinne tänne. Miten niin pieneen kämppään saakin piilotettua esim. niin suuren vaatteen kuin pilkkihaalarit? Löytyihän sen lopulta. Talvirukkaset ja -hatut löytyivät varastosta pahvilaatikosta. Olikohan omilta jäljiltä kuitenkin. Aamupimeässä keräsin kokoon ja verkkokelkkaan kaikki verkoilla tarvittavat kamppeet. Edes viilaa en unohtanut. Tein ihan muistilistan kahvitellessani, jotta mitään ei unohtuisi. Kun verkkoreissu pitää tehdä kuitenkin jalan ja melko kauas, ei huvita lähteä hakemaan välillä mökiltä mitään välttämätöntä asiaa. Kaikki tarpeellinen olikin sitten lopulta matkassa. Viilaa en onneksi sitten edes tarvinnut.

Päätin varmuuden vuoksi laittaa jäänaskalit kaulaan ja kelluntaliivin haalarin päälle. Eihän sitä koskaan tiedä! Otin hihat irti kelluntatakista. Liian kuuma voisi muuten tulla. Taskujakin tyhjentelin kesän jäljiltä. Olipa melkoinen yllätys, kun yhden taskun pohjalla oli irrallaan 5 kolmihaarakoukkua! Hyvä etten satuttanut näppejäni. En muista tarinaa, miten nuo koukut ovat taskuun joutuneet. Vaihdoin toppahousut kevyempiin, vuorettomiin. Niissä ei ollut vyötä paikoillaan, mutta arvelin nepparien pitävän.

Verkkoreissuun lähdin puoli kymmenen maissa. Pimeys oli muuttunut hämäräksi ja ulkona näki jo riittävästi. Jäällä oli vain vähän lunta ja pakkaskelissä meno oli keveää. Koko ajan tutkailin jäätilannetta, mutta muutoksia huonompaan ei ollut havaittavissa. Olin etukäteen katsonut kartasta paikan, johon tällä kertaa verkot laittaisin. Kolmen viivan risteykseen (kartalla) maamerkkien mukaan. Onneksi lunta ei satanut kovinkaan runsaasti, joten merkit löytyivät. Verkkopaikalla jää oli peräti vahvempaa, kuin mökkirannassa. Peräti 15,5 senttiä. Monta kerrosta kuitenkin täälläkin. Aikomus oli uittaa verkkoavannolta kaksi 60-metristä verkkoa. Toinen rantaa kohti toinen selälle päin. Jostakin kumman syystä ensimmäisessä uitossa uittolauta pysähtyi 4 metriä ennen määrämittaa. Oli pakko tehdä siihen avanto ja uittaa loppupätkä siitä käsin. Uittolauta näkyi muuten vain vaivoin maidonvalkean (kurrin) jään läpi. Toisen verkon uittoon povasin jo etukäteen vaikeuksia. Sillä pätkällä kun oli 8 metriä ennen määrämittaa isohko railo. Jäitä myös törrötti pystyssä, joten jään alapinta saattoi olla hankala. Siihen railoon sitten lauta toppasikin. Tein reiän railon eteen ja yritin uittoa uudestaan railokohdan ali. Ei onnistunut. Otin suunnan laudalle muutaman metrin sivuun äskeisestä. Ei mennyt vieläkään. Lopulta jouduin avaavaan railoalueelta isohkon määrä jäätä. Siinä olikin jäitä 30 senttiä paksulti melkoisina röykkiöinä. Ja ne röykkiöt siis myös jään alapinnassa. Lopulta sain laudan railosta ohi, ja pääsin laittamaan toistakin verkkoa jään alle. Siinä sitten kyykistellessäni kuului naps tuolta mahan seudulta. No, nepparit ne vain aukesivat housuista haalarin alla. Siellähän olkoon. Ei ne kokonaan jaloista lähde. Aika pian kuitenkin sain todeta, että olisi kuitenkin pitänyt laittaa ne nepparit heti kiinni. Housut kun kuitenkin solahtivat niin alas, että liikkuminen oli vaikeaa. Ja nyt oli sitten riisuttava haalari puoliksi pois, ennen kuin sain housut nostetuksi vesirajan yläpuolelle. Siinä tuulessa yritin touhuta nopeasti. Jotenkin vielä unohdin nostaa haalarin sisäolkaimista toisen. Joten paluumatkalla toinenkin olkain alkoi ikävästi valua harteelta alas. Uudestaan en alkanut riisumaan, vaan vetoketjun raosta aina välillä kiskoin olkainta kodilleen.

Reissussa tuhraantui aikaa epäonnisten uittojen vuoksi ja olin takaisin mökillä vasta ennen yhtä. Keitin teet ja haukkasin pari voileipää. Olin päättänyt jättää kokonaan väliin helmikuisen kutumatikkaverkotuksen. Kuitenkin kun nyt oli sopivasti aikaa, kävin vielä uittamassa mökkirantaan narut. Onpa mahdollisuus sitten laittaa siihen verkot, jos niin päätän.

Laitoin hirvimuhennoksesta pääosan rasioihin. Monta annosta niistä saa keittoa tai kastiketta ja on nopea valmistaa. Vähäsen jätin padan pohjalle ja kuorin joukkoon 3 pottua. Illemmalla sitten syöpäsen pois ja tiskaan padan.

Olin ottanut matkaan infrapunalämpömittarin. Ihan vain mittaillakseni, mitenkä lämmin takka on edellisen illan lämmityksen jälkeen seuraavana päivänä. Aamulla ennen verkoille lähtöä takan ulkopinta oli lämpimimmillään 58 astetta. Sisälämpöä 95 astetta. Kolmen maissa iltapäivällä kuori oli vielä 45 asteinen ja sisus 67 astetta. Vaikka mittari seinässä näytti +17 astetta ja ulkona oli 5 pykälää pakkasen puolella, lämpöä hohtava takka antoi mukavan lämpimän tunteen ja kiirettä uuteen lämmitysrupeamaan ei ollut. Tuntuu ihan selvältä, että puuta säästyy.

Lievittääkseni henkistä ummetustani tein illalla muutamia muistiinpanoja eräistä ikivanhoista asioista. Totesin vain, että riittävän aineiston kasaaminen taitaa olla toivottoman työläs projekti ja ei todennäköisesti valmistu koskaan. Saa nähdä. Jospa siihen jonkunlaiset risiiniöljyt löytyisi liukastamaan ajatuksen juoksua.

Itsenäisyyspäiväna pitelikin sitten 0-keliä. Onneksi oli poutaa. Nuoskalumi narskui hauskasti jalkojen alla. Aamupimeässä kolasin pois kertyneet lumityöt otsalampun valossa. Puoli kymmeneltä sain sen homman valmiiksi. Viimeiset kolalliset jo ilman lampun valoa. Yhden kerran liukastuin ja selässä vihlaisi. Ei oikein hyvä homma, varsinkin kun tuntuu, että tuo siirtymä selässä tuntuu nykyisin selvemmin sormilla tunnustellessa. Ja rasvahan ei ole päältä ohentunut. Otin aamupalan ja keräsin tarpeet verkkoreissulle. Vaikka lumi oli kosteaa, ei se onneksi tarttunut kelkkaan. On nämä kelkan vedot joskus olleet niin raskaita, että mukavaa oli tälle viikonlopulle kulkea kevein mielin. Tein ensimmäisen kerran nyt sellaisen ratkaisun, että laitoin puhelimesta radion päälle ja kuulokenapit korviin. Reissu olikin mukava tehdä hyvien ohjelmien parissa. Ja kun verkoissa potki pirtsakka kuha, niin mikäs se oli ollessa. Fileoin kuhan vasta mökkirannassa tuulen suojassa. Ennen kotiin lähtöä haukkasin pari leipäpalasta. Kun maitoakin oli sopivasti muki-pari ja en nyt vajaata viitsinyt kotiin viedä ja nuukuus kielsi kaatamasta pihalle.

Aikaa kului taas niin paljon, että pitkät valot sai laittaa päälle jo heti alkumatkasta. Tai eihän näiltä vuosin puolivalojen aikaa niin kovin paljoa olekaan. Poroja oli jälleen runsain mitoin teiden varsilla. Röyhkeimmät makasivat keskellä tietä. Tien kuninkaat tosiaan.

Luvassa jälleen lauha viikko. Jää ei tule noilla ennusteilla vahvistumaan. Hyvä etteivät kohvakerrokset irtoa teräsjäistä ja tule peräti takapakkia. En ainakaan vielä uskalla suositella kelkkailua. Mistäpä sen tietää, onko jossakin ohuempia jäitä, kuin mittaamani. Kelkalle kun suositellaan 15 sentin teräsjäätä!

Viikonloppu 27.11. - 28.11.2009

Perjantaina töissä oli ohjelmassa joululounas ja TYKY-iltapäivä. Ruoka oli todella maittavaa. Iltapäivän ohjelmassa oli hohtokeilailua. Olinkin tähän ikään asti välttynyt koko keilailuhommasta. Ei minulla mitään keilailua vastaan ole, ei vain ole tullut lähdettyä. Tulihan siinä joku kaatokin sitten moukan tuurilla. Vastapainoksi pari heittoa livahti rännin puolelle. Loppua kohti homma tasoittui sen verran, että varsinaiset mokat jäivät pois kuvioista. Hieman tuo rikkinäinen olkapää antoi merkkejä siitä, että tämä ei kuitenkaan tule olemaan minun lajini. Muu porukka jatkoi illanvieton ja saunan merkeissä.

Mökille lähdin vaihteeksi yksin. Aino oli ostanut leivontatarvikkeita ja ei tällä kertaa lähtenyt matkaan. Torniossa oli 4 astetta lämpöä ja lumet sulaneet. Mökilläkin lumet olivat vähentyneet. Pari astetta plussan puolella oli sielläkin. Matkalla vähän vesisadetta. Sihtuunan tie oli rapainen ja niljakkaan liukas. Pikitiet olivat täysin sulat. Loppumatkalla Alposlahden tie oli todella liukas. Onneksi sitä on vain 6 kilometriä ja onneksi Muotkavaaran mäkeen oli joku ystävällisesti heitellyt hiekkaa. Sirkkakosken tiellä paikoin hiekka oli näkösällä ja siis kohtalainen painella. Tarrantie olikin sitten luminen ja sohjoinen.

Mökillä normaalit lämmityskuviot. Kun lauantaina ei enää ollut tarkoitus eikä varmaan tarvettakaan laittaa kaminaan tulia, päätin valmistaa ruuan heti perjantaina. Olin valikoinut matkaan tarpeita Chili con Carnea varten. Mukavat tuoksut täyttivätkin kämpän vähitellen. Ja en muuten sortunut iltasyöntiin, vaan nostin padan pihalle jäähtymään ruuan valmistuttua. Vähitellen myös hunajointi hiipui, kun takassa oli hyvä veto. Erikseen en alkanut tuulettamaan.

Järvi näytti olevan yhä jääkannessa, kun sitä illan pimeydessä kävin katsomassa. Ensin luulin tummien alueiden olevan sulia, mutta huomasin sitten niiden olevan vastarannan vaarojen silhuetteja. Lumi siis oli sulanut jäältä kokonaan. Illalla mietiskelin verkkojen laittoa. Tuleeko niin kova pakkanen, että sunnuntaina uskaltautuisi jäälle. Lauantaina tulisi olla tosi kylmä, että tämä toteutuisi. Ennuste ei aivan tuota luvannut. Valitettavasti.

Illalla radiossa maailman paras levy -ohjelmassa oli vieraana Freeman. Hämppälinnassa nuoruutensa viettänyt musiikkimies oli valinnut ihan mukavaa musiikkia. Joukossa myös Led Zeppelinin Whole lotta love, joka hiljattain valittiin maailman kolmanneksi parhaaksi kitarariffiksi. Listan vitonen on omasta mielestäni ehdoton ykkönen.

Lauantaina nousin puoli seitsemän aikoihin keittelemään kahvia. Keli edelleen plussalla. Pari astetta. Laitoin vasta nyt takan pellin kiinni. Lämpömittarissa lukema nousi pari pykälää. Kylmä ei sisällä kyllä ollut muutenkaan. Kynttilän valossa sahailin ja vuoleskelin koloja listoihin, jotka olin kotoa ottanut matkaani. Aino oli antanut minulle tehtäväksi eräänlaisen koristeen teon ja mökillä oli työkalujen ja varsinkin puristimen vuoksi paremmat edellytykset homman suorittamiseen. Yhdeksältä lovet oli lovettu ja homman jatko sitten kotona.

Pihalla oli poron jälkiä ja myös jätöksiä. Niinpä tietenkin. Toivottavasti eivät ala taas mökillä kenttäämään. Käväisin toteamassa jäätilanteen. Viikon vanhoissa avannoissa vain riite. Jää lumeton ja paikoin vesi jään päällä. Ei vieläkään mitään asiaa jäälle ja kun plussalla oltiin, tuskin olisi sunnuntainakaan. Niinpä olikin varsin helppo päätös lähteä kohti Torniota jo lauantaina.

Laittelin linnuille evästäydennykset. Viikon aikana kulutus oli ollut todella vähäinen. Eletäänhän nyt lyhyen päivän aikaa ja lauhalla kelillä linnut taitavat löytää metsästäkin syötävää. Laitoin varastosta kuitenkin pähkinöitä varten tehdyn verkkoastian roikkumaan. Ämpärillisen verran siihen meni pähkinöita. Tein muovista siihen katoksen ja valtaosan myös kyljistä peitin muovilla. Ei pääse kastumaan ja sitten jäätymään. Alaosaan jäi kuitenkin riittävästi vapaata osuutta, josta linnut pääsevät käsiksi pähkinöihin.

Kotimatkan alku oli taas tarkkaa ajettavaa. Yksi mäkiosuus oli eilisen jälkeen taas saanut hiekkaa. Iso koppiauto tuli Alposlahdessa vastaan. Porisimme hetken ja kerroin millaista keliä on odotettavissa. Paluukyyti tyhjänä saattaa olla tuollaisella takavetoisella autolla aika mielenkiintoinen! Torniossa ajoin auton suoraan pesuun. Luvassa on viilenevää, ja on pieniä mahdollisuuksia, ettei auto tulevalla viikolla enää rapaantuisi.

Kun viikonloppu oli vähän tynkä, jäivät tapahtumat ja niistä sanomiset vähille. Joten tähän jatkoksi yksi juttu. Täytyy tässä myöntää, että vanhuus se alkaa jo olla kai kohdalla. Erilaiset vaivat ja jopa sairauksiksi määriteltävät asiat vaivaavat. Viikolla sain kuitenkin hieman apua yhteen vaivaan. Huono kuulo on viimeisen 10 vuoden aikana tullut riesaksi. Työelämässä se on haitannut palavereissa ja kaiken maailman seminaareissa. Siviilipuolella radiota ja telkkaria on täytynyt pitää pikkuisen lujalla, jotta selvää saisi puheesta. Ainon sanomiset ovat monesti menneet ohi korvien. On vain täytynyt opetella myöntelemään vaivihkaa tai olemaan ottamatta kantaa. Jos vastasin typeryyttäni että mitä, saatoin aiheuttaa sanaryöpyn, joka oli omiaan pahentamaan kuulovauriotani. Tiistaina kuitenkin aukesi kuuloaistilleni taivas. Molempiin korviini tökättiin kuulolaite! Ensimmäinen tuntuma oli heti positiivinen, vaikkakin oma ääneni tuntui käsittämättömän kovalta ja kaikui kummasti. Kysyinkin hoitajaneidiltä/rouvalta (en siinä hurmiossani tullut katsottua sillä silmällä) että tuleekohan minun nyt opetella puhumaan hieman ohuemmin? Vähitellen huomasin, että maailma on tulvillaan uusia, aika kovia ääniä. Kun astuin LPKS:sta pihalle, vastassa oli melkoinen kohina. Liikenteestä johtuen. Kovin ääni lähti autojen nastarenkaista. Hiekoitusmurske jalkojen alla rutisi omituisesti. Kun avasin auton lukituksen kaukosäätimellä, oli ääni todella voimakas. Matkalla Tornioon ihmettelin rengasäänien voimakkuutta. Olin siihen asti pitänyt Ooppelin äänieristystä hyvänä. Moni asia tuli vastaan uudella tavalla uuden superaistini myötä. Kaikki kahvat ja lukot kolahtivat tajuntaan kuin halko. Valokatkaisijat tuntuivat kovin mekaanisilta laitteilta. Välillä tuntui, että äänikin kuuluu eri suunnasta kuin pitäisi. Syömisen äänet olivat sikamaisia. Näkkärin pureskelu kaikui koko päässä. Töissä kun saapastelin sisäsandaaleissani käytävällä, kuului melkoinen läpsytys. Kun vessassa toimitin pienemmän tarpeeni vanhan kaavan mukaisesti pystyasennossa, oli lorina karmea, vaikka yritin ohjata enintä suihkun lirua hieman niinkuin pöntön reunan kautta. Ja entäs kun siinä raotti kruppunarua oljen verran, jotta suolistokaasua pääsisi paineettomaan tilaan, oli pöräys sellainen, että varmasti opetus lakkasi käytävän varren luokissa. Hyvä etteivät lähteneet suojaan uhkaavan maanjäristyksen tai irti päässeen leijonan vuoksi. Kotona telkkaria katsellessa olin aiemmin säätänyt volumen oman kuuloni mukaisesti. Aino sitä sitten aina pudotti reippaasti. Nyt on tilanne suinpäin. Kun laitan äänen itselleni sopivaksi, on kohta toinen laittamassa aparaattia kovemmalle. Ensimmäisenä iltana Aino ihmetteli hyvää kuuloani. Sanoi etten tarvitse mitään kuulolaitetta. Ei silloin tiennyt, että ämyrit olivat jo korvissa. (Nykyajan kuulolaitteet ovat todella huomaamattomat, valumuotin avulla rakennettu sopiviksi) Töissä olen aiemmin vääntänyt työhuoneessani keskusradion 4- tai 5-asentoon. Nyt riittää asento 2.

Vähitellen laitteisiin on tottunut. Kyllä ne ovat todella hyvät. Tiettyjen äänien voimakkuuden vuoksi lienee vain seuraavaksi syytä käydä vielä korjaamassa tuo hajuaistikin.

Viikonloppu 20.11. - 22.11.2009

Lauhat kelit vain jatkuvat. Nollakelissä nytkin saavuimme mökille. Uutta lunta oli tullut karvan verran. Yöksi oli luvassa reippaasti räntää, joten lähdimme heti illan päälle laittamaan pressun pääsiäiskokon peitoksi. Lunta tiellä ja pellolla oli jo sen verran, että lähdimme tuohon puuhaan kelkalla. Kelkan valoissa oli myös hyvä työskennellä pressun kanssa. Homman valmistuttua kävin ajamassa Koukkusaran päässä asti. Vähän niinkuin kävelylenkkejä varten polun pohjaksi. En kuitenkaan ajanut läpi asti kanavan laitaa ja Koijusaaren hiekalle asti. Metsässä lunta on liian vähän ja kannokossa vielä särkee kelkan. Ja rannassa hiekka menisi takuuvarmasti kelkan liukuihin ja tekisi isoa vahinkoa.

Jos viime viikonloppu meni vähillä hommilla, taisi tämä pyhänseutu kulua vielä laiskemmissa merkeissä. Lauantaina aamupäivällä tuli sitä räntääkin taivaan täydeltä, joten kelikään ei juuri innostanut ulkohommiin. Lunta kertyi muutamia senttejä, vaikka se oli lähes vettä. Iltapäivällä märkää lunta putoili puista. Metsän puolelle ei ollut asiaa. Silti aina välillä pihapuista lösähti niskaan annos sohjoa. Raikastihan se oloa! Jonkun verran poistin kolalla lumia kulkureiteiltä. Levensin lumella myös siltaa, joka menee ojan yli kelkkavajalle. Taisi sillasta aikanaan tulla turhan kapea. No, lumellahan on sitä helppo leventää.

Ostimme viikolla linnuille pussillisen kauraa. Sellaista valmiiksi kuorittua. Sitä varten olikin sitten tekaistava uusi lintulauta. Se valmistuikin melko nopeasti. En tästä laitteesta tehnytkään mitään jumbo-mallia, vaan nyt oksasta roikkuu sirompi laitos. Kun rasvaisempaa evästä oli runsain mitoin tarjolla, ei ollut etukäteen varmuutta köykäisen kauran menekistä. Mutta kyllä kaurakin alkoi kelpaamaan. Tasaiseen tahtiin tiaiset kävivät napsimassa jyviä. Nyt muuten punatulkkuja ei näkynyt ollenkaan. Tulkkuparvi näyttäisi poistuneen maisemista. Liekö punatulkut jonkunlaisia kiertolaisia, niinkuin useat muutkin lintulajit?

Viikon aikana jäät järvessä eivät olleet juuri vahventuneet, jos eivät kai heikentyneetkään. Vanhassa vesiavannossa oli vain ohut riitekerros pinnalla. Kun vesi on viime viikkoina ollut hienoisessa nousussa, oli rannoilla vähän vettä jäällä. Lauantain mittaan alkoi jäälle kertynyt lumi kastumaan ja mustumaan. Iltaan mennessä järvi olikin pääosin mustanharmaa. Sunnuntaina olikin sitten pakkasta muutaman asteen verran. Kävin rannassa tutkimassa jäätilannetta. Aivan rannassa on vanhoja jäälauttoja yhteen jäätyneenä ja niiden kohdalla jää kesti hyvin. Otin sitten jääsahalla koepalan siitä vierestä, jossa vanhoja lauttoja ei enää ollut. Pinnassa oli kohvaa noin 3 senttiä ja sen alla teräsjäätä saman verran. Mielenkiintoista oli se, että nämä jääkerrokset olivat toisistaan irrallaan. Pientä huolenaihetta antoi se, että osa järvestä oli luminen. Uskoakseni noissa lumipaikoissa jäätä ei ole kolmea senttiä enempää. Hyvä jos on sitäkään. Lumi kun on hyvä eristämään. Viikolle on jälleen luvassa lauhaa keliä, joten jäätymistä ei pääse tapahtumaan. Sateitakin on luvassa. Muistini mukaan koskaan ei ole verkkojen laitto jään alle mennyt joulukuun puolelle. Nyt on hieman sellaiset enteet, että näin käy. Ja lokakuun alusta kun luultiin järven jäätyvän ennätysaikaisin. Pikku järvet ovatkin olleet jäässä lokakuun alkupäivistä asti.

Muutama kävelylenkki tuli tehtyä. Sunnuntaina oli tuoreet hirven jäljet melko lähellä mökkiä. Emä ja vasa jäljistä päätellen oli siinä kulkenut. Jänikset eivät ole liikkuneet lähistöllä. Pyitä edelleen siellä, täällä. Korpit kronkkuivat jossakin kauempana. Liekö jossakin hirven suolet metsästäjien jäljiltä.

Tuo nykyajan hirvestys on mielestäni muuttunut hieman omituiseksi. Huonompaan suuntaan. Ennen se oli kovaa hommaa. Nykyään seisoskellaan teiden varsilla puhelin kourassa. Odotellaan, tuleeko hirvi tielle koiran haukkumana. Tulet tehdään vaikka keskelle tietä! Ja paistellaan siinä makkarat. On se kovaa hommaa!

Viikko sitten kehuin herkkuruokiani. Eipä sillä, etteikö ruuat maistu silloinkin, kun olen normaalissa sisäruokinnassa. Maistuvat joskun liiankin hyvin ja paino ei pääse putoamaan. Ehkä jopa päin vastoin, kun isommin ei ole viime aikoina tullut rasvoja poltettua.

Onneksi en kuitenkaan asu Perussa. Siellä kun ihmisiä on tapettu ihmisrasvan vuoksi. Kuinkahan arvokas minä olisin? Tämä rasvahan menee kosmetiikkateollisuuden tarpeisiin. Että kun laitatte tököttiä naamariin, niin miettikää, onko se ollut jonkun köyhän perulaisen maanviljelijän vyötäröllä!

Viikonloppu 13.11. - 15.11.2009

Siitä onkin melkoinen aika, kun olen viimeksi käynyt mökillä itsekseni. Tällä kertaa Aino lähti vaimoväen kanssa viikonlopun viettoon Kiiminkiin. Kaipa siinä samalla Oulun kaupatkin tulivat koluttua. Olihan se hieman soutamista ja huopaamista sen lähdön kanssa. Että kuka lähtee ja kuka peruu. No, naisilta tuo vetkuttelu onnistuu! Sorry vain hieman sovinistinen sananvalintani!

Perjantai ja 13. päivä! Viikko sitten jänis oli muovipuskuria kovempi. Tällä kertaa ei törmäyksiä sattunut. Sihtuunan paikkeilla yksi jänis juoksi tien poikki, mutta ei ollut lähelläkään juosta autoon pahki. Lähellä Mellakoskea havaitsin jotakin sellaista tien poskessa, joka ei siihen mielestäni kuulunut. Ehdin hieman jo jarruttamaankin ennen kuin oli kohdalla. Hirviemo siinä oli vasan kanssa. Vasa hypähti liikkeelle, mutta ei onneksi eteeni. Loppumatka menikin sitten ilman eläinhavaintoja ja pääsin onnellisesti perille.

Puomi oli lukossa, joten Tarralla ei muita ollut. Pakkasta sopivasti 4 astetta, sisälläkin 3 pykälää. Laitoin tulet kaminaan. Siinä samassa niemeenkin näytti menevän auto. Laitoin myös takkaan heti tulet. Molemmat tulipesät vetivät hyvin, eikä samanaikainen käyttö aieuttanut savun tuloa sisään, niinkuin joskus aiemmin. Kämppä lämpeni nopeasti yli 20 asteeseen. Rannassa näytti siltä, että jäätä on laajalti. Kuitenkin valkoinen alue muuttui Tarran kohdalla mustaksi pohjoiseen päin katsoessa. Saattoi olla aivan sulaa siellä suunnassa. Timokin pistäytyi. Yksin oli hänkin liikenteessä.

Aamusella nousin puoli seisemän aikaan kahvin keittoon. Takan kylki lämmin ja mittarissa +20 astetta. Ulkona -7. Kun illalla laitoin kötälleni, olin havaitsevinani jotakin outoa ikkunan ulkopuolella. Aamulla sitten huomasin, että vesiränni oli römähtänyt osittain alas. Päivällä yritin sitä asentaa takaisin, mutta se oli niin ruosteinen, ettei homma enää kannattanut. Ei siitä ollut enää tehtäväänsä hoitamaan. Aikanaan toin Torniosta käytettyjä rännejä ja tein "tilapäisasennuksen". Siitä taitaa olla nyt jo yli 10 vuotta. Rännit asensin silloin narujen varaan roikkumaan. Vuosien varrella tuollainen asennustapa on vaatinut jatkuvaa hienosäätöä. Kun aina tahtovat kääntyä väärään asentoon etenkin katolta valuvan lumen ja sohjon vuoksi. Viime kesänä huomasin sitten sellaisen jutun, että rännit olivat alkaneet vuotamaan muutamasta paikasta. Olivat ruostuneet puhki. Laitoin puutulppia reikiin, mutta enhän minä niistä pitäviä saanut. Oli jo silloin suunnitelmissa ostaa uudet rännit, mutta se jäi, kun ei ollut peräkärryllä muuta tuomista. Jospa tuosta nyt ottaisi ensi vuodeksi uuden 1-projektin. Olisi sopivan rajoitettu eikä tuhottoman kalliskaan. Ainokin sen takuuvarmasti hyväksyy, koska on usein moittinut epämääräisesti roikkuvia rännejä.

Täytyy tunnustaa viikonlopun ohjelmasta jokunen asia. Ensin tulee mieleen sellainen juttu, etten kovin kummoisia asioita tällä kertaa saanut aikaiseksi. Lomailuksi meni. Ulkotouhuihin oli aikaa kuutisen tuntia, joten kyllä aikaa olisi ollut. Värkkäsin kuitenkin paksusta rautalangasta ja vanhasta seipäästä työkalun, jolla verkkonarun saa koukattua kätevästi avannosta. Kepin toiseen päähän sahasin kolon. Usein verkkonaru uurtaa avannon alareunaan uran, johon naru tai itse verkon pää jumiutuu. Tuolla lovipäällä saan kiinni juuttuneen pyytövälineen helposti irti. Toinen asia, jonka sai aikaiseksi, oli se että selvittelin muutamia uppoavia naruja. Laitoin ne kelalle odottamaan sitä hetkeä, kun otan verkot välillä pois jään alta. Niin, milloinkahan itse asiassa saan ne verkot pyyntiinkään? Hikihommiin en halunnut ryhtyä siksi, että silloin olisi lämmitettävä sauna. Ja pitäisi kantaa vedet.

Toinenkin tunnustettava asia liittyy myös olemisen helppouteen. En aikonut tiskata! Jotenka eväspuoli oli einesvoittoista ja rasvaista. Mutta syntisen hyvää! Pitääköhän ottaa kolesterolilääkkeet tuplana? Lintujen eväät olivat toki perinteiset!

Timo lähti kotimatkalle jo lauantai-aamusta. Joulukuusi oli katolla, joten tuskin tulee vähään aikaan mökille. Päivän aikana tekaisin pari lyhyttä kävelylenkkiä. Vaikka haulikko oli mukana, pysyi se koko viikonlopun ajan mökillä pussissaan. Näin kumpareella useita pyitä ja rannassa teeren. Vaikka lintukanta on pohjalukemissa, on hienoa, että niitä kuitenkin on. Vuosi sitten tilanne oli mielestäni heikompi. Jäniksen jälkiä ei Tarralla näkynyt. Kettu oli jolkotellut tietä pitkin.

Tuomaalla oli vielä nuotta rannassa. Oli alkuviikosta käynyt vetämässä, mutta varsin heikoin tuloksin. Vähän kiloja ja nekin vähät muikut pieniä.

Nyt järvi oli kokonaan jäässä. Omassa rannassa kokeilin jään vahvuutta. Vahvemmassa paikassa sitä oli kokonaista 2 senttiä. Kauempana oli tummaa. Lienee vasta jäätynyt lauantain vastaisena yönä. Kun pakkasta ei päivällä ollut montaakaan astetta, ei jäätilanne siitä parantunut. Hiekalla jää oli hieman vahvempaa. Näytti peräti siltä, että järven eteläpää saattaisi olla kokonaan pari senttiä vahvempaa, kuin Tarrasta pohjoiseen. Sunnuntaina alkoi hieman satelemaan lunta. Ja samanlaista lauhaa ja sateista on luvassa koko viikoksi. Senhän voi jo nyt sanoa melko varmasti, että viikon kuluttua ei pääse laittamaan verkkoja jään alle. Voi jopa sattua niin, että jäät lähtevät jälleen ainakin osasta järveä. On siinä taas vaaran paikkaa, jos järvi jäätyy epätasaisesti.

Lauantaina ajoin mutkan vaaran takana. Näin savusta, että hirvimiehillä oli nuotio tien laidassa. Niinpä käännyin sitä ennen takaisin. Enpä häiritse tarpeettomasti. Jyrkässä törmässä on kaivettu koneella tien viereen kuoppia. Aiotaankohan jyrkästä kohdasta leikata maata pois? Siinä hommassa olisi kyllä ideaa. Sen verran paha se kinkama on. Vesi aina vielä kuluttaa irtomaan pois ja jäljelle jää vain liuta suuria kiviä. On siinä joskus taiteilemista, kun sitä ylös ajelee. Vauhtia kun pitäisi olla ja samalla välttää pohjakosketuksia. Hietanokan soramontulta oli otettu hiekkaa. Voi olla, että sitä on ajettu Sirkkakoskentielle. Liekö mursketta vielä laitettukaan? Lumen alta sitä on hieman vaikea selvittää. Hietanokan maa vain on sellaista villeriä, että ei kyllä siitä ole tien parannusaineeksi.

Olin ottanut kaikki riippulukot viikonlopuksi takan päälle kuivumaan. Sunnuntaina ne saivat annoksen CRC:tä. Annoin niiden kylmentyä ennen paikoilleen laittamista. Lunta kun hieman sateli, olisivat lukot saattaneet olla pian melko ryytteessä!

Viikonloppuna tuli luettua yksi kirja. Iltaisin ja aamuisin kynttilöiden valossa. Eihän se mikään superlukunautinto ollut, mutta jotakin ajan kulua siitä sai pimeyteen. Hillasteluretkistä se kertoi. Aihehan on itsellekin varsin tuttu. Tulomatkalla perjantaina uutisissa kerrottiin, että Obaman hallinnossa joku nimetön työntekijä oli paljastanut jotakin. Taisi liittyä muutamaan Guantanamon vankiin, jotka on tarkoitus viedä siviilioikeuden eteen. Ihmetyttää, että Obama pitää nimettömiä työntekijöitä. Luulin fiksuksi mieheksi. Eikö enää voi luottaa myöskään poliisiin? Ovatko he epärehellistä sakkia. Kun nimittäin melko usein jostakin kiinniotetusta sanotaan, että se oli poliisille tuttu!

Kotimatkalle pääsin sunnuntaina hyvissä ajoin. Itse asiassa tarkoitus oli olla tien päällä jo kymmeneltä, mutta muutaman minuutin myöhästyin. Kun tahtoo olla kaikenlaista muistettavaa, ennen kuin voi hyvällä omallatunnolla poistua. Mitään työhommia ei myöskään ollut suunnitelmissa sunnuntaille, joten aikainen lähtö oli ihan jees. Kymmeneltä halusin olla liikenteessä siksi, koska radiossa tulee silloin Heikki Harman juontama: Pop eilen - toissapäivänä. Täytyy sanoa, että tällä kertaa levyvalinnat olivat kohdillaan. Mukava oli kotimatkaa ajella!

Viikonloppu 6.11. - 8.11.2009

Takana melko lauha viikko, ainakin alkuviikko. Mökkimatkalla hieman pakkasta ja luntakin tuli taivaalta. Ei kuitenkaan haitaksi asti ja hyvällä matkanopeudella taivalta taitettiin. Oltiin jo päästy loppupuolelle matkaa, kun vasemmalta puolelta ojasta säntäsi poron vasan kokoinen jänis auton eteen. Ei siinä ollut mitään tehtävissä. Kolaus vain kävi. Jatkoin eteenpäin, mutta Aino sanoi, että pitäisi varmaan varmistaa, ettei vain jäänyt raanaan. Siinä vauhdissa se oli epätodennäköistä. Palasimme kuitenkin tarkistamaan tilannetta. Jänis löytyi hengettömänä pientareelta. Totesin että hukkaanhan se tuossa menee niinkuin punahilkka, joten nostin sen pussiin ja pussin auton perään.

Mökillä poistin jäniksestä suolet ja laitoin roikkumaan. Painoi muuten tasan neljä kiloa ennen suolistusta. Aika kookas mötky oli! Lauha ja hieman tuulinenkin viikko oli hajoittanut järveltä jäät. Loiske vain kuului pimeydessä. Siemeniä oli nyt kulunut vain ämpärillinen. Päivät kun lyhenevät nopeasti, ei valoisaa aikaa ole kovin kummoisesti. Ja eivät ne linnut aivan pimeässä syö. Hämärässä kylläkin. Siemeniä ja evästä on kuitenkin mökille viety tälle syksylle jo melkoisesti: auringonkukkaa yli 50 kiloa, pähkinöitä 30 kiloa, talipalloja noin sata, muutamia talitankoja ja vähän läskiä. Noin puolet noista aineista on nyt kulunut. Kevääseen mennessä määrä vielä moninkertaistuu.

Mieleinen yllätys oli se, että nyt Sirkkakoskentie oli saanut murskeen pintaansa. Olihan sitä nyt mukava ajella, kun ensimmäinen tienkorjauslaskukin oli jo maksettuna. Näemme sitten jatkossa, mitenkä kantava tuo nyt laitettu kerros on. Ei sitä mursketta kuitenkaan kovin paksulti ollut.

Lauantai-aamuna kävin tarkistamassa, oliko autoon tullut vahinkoja. Kylläpä oli! Kämmenen kokoinen palanen puskuria oli tipotiessään. Harmin paikka. No, onneksi en törmännyt hirveen. Kyllä nämä nykypäivän muoviautot eivät kestä mitään.

Katselin rannalla järveä. Jääkansi oli todella kokonaan poissa. Rantavedessä kulkui hiljalleen jäälauttoja ja sohjoa. Rauhallista oli. Tuomas oli viikolla avannut oman nuottakautensa. Hänelläkin saalis oli pääosin ollut pikkumuikkua. Kausi saattaa hyvinkin vielä jatkua pari viikkoa.

Lauantaina käytin pääosan valoisasta ajasta 2-projektin parissa. On se muuten hyvä idea, jotta ei ole ollenkaan 1-projektia. Tämä 2-projekti kun on täysin vapaa aikatauluista. Siksi sitä on niin mieluisaa aina välillä käydä jatkamassa. Voi olla, että jatkan tuota hommaa vasta kevätlämpimillä tai kesällä. Nimittäin joudun kaatamaan ja kuorimaan joitakin mäntyjä ja näiltä vuosin parkki on tosi lujassa. Sen sain todeta nyt karvaasti.

Haapa ei ollut kelvannut ristiturville. Se oli tietenkin arvattavissakin. Katsotaanpa uusien haapojen kaatamista sitten, kun lumikerros vahvistuu riittävästi.

Pikku pakkanen jatkui läpi koko viikonlopun. Luntakin sateli hiljalleen, mutta ei sitä kertynyt kymmentäkään senttiä. Vanhat lumet olivatkin sulaneet viikolla kokonaan. Sunnuntaina kuitenkin tein hieman lumitöitä. Polkuja kolalapiolla työntelin auki. Sain myös kasattua lunta hieman seinustoille. Käväisin kelkalla puomilla asti. Tie kun oli jäätynyt liukkaaksi ja uusi lumi teki sen aivan käsittämättömän pahaksi. Kelkan jälki kun kovettuu, on sitä mukavampi kulkea. Ainakin jalan.

Uuden takan myötä kaminalle on jäänyt vain vähän käyttöä. Oikeastaan sitä tarvitaan vain silloin, kun tarvitaan nopeaa lämmitystä, kuten aina talvella saapuessamme. Toinen käyttötarve on silloin, kun pitää tunti-pari keittää kattilassa jotakin syötävää. Nytkin lauantaina hirven luulihaköntti sai hetken kypsyä kaminan päällä. Puutilanne on loistava. Puuta on riittävästi ja mikä parasta, se on rutikuivaa. On sitä ilo kannella pirttiin ja poltella. Ulos kannettavat tuhkamäärät ovat pudonneet murto-osaan aikaisemmista. Kun kesällä värkkäsin pari puukoria, on niitä nyt yhteensä kuusi kappaletta. Kun mahdollisimman pian täyttää tyhjentyneen korin ja tuo sisälle, poistuu varastokosteus kalikoista nopeasti. Ja jos ilma on sateinen, voi odotella poutaisempaa hetkeä puiden noutamiseksi.

Tarralla ei tällä kertaa ollut ketään muita meidän lisäksemme. Iltaohjelmana olikin korttipelit ja Trivial Pursuit. Viikon kuluttua nämä pelit saavat jäädä unholaan, koska olen menossa yksin. On takuulla hiljaista! Tiekenkin radio on sisällä seurana. Ääntä antamassa.

Viikonloppu 30.10. - 1.11.2009

Vuosi alkaa kääntyä jo lopuilleen. Ensimmäistä kertaa kesän jälkeen oli mökkimatkalla käytettävä pitkiä ajovaloja. Tie oli kuitenkin kuiva ja valot näyttivät hyvin. Lisäksi lumi teiden varsilla antoi lisävalaistusta. Saapuessamme puomille oli siinä Timo lukon kimpussa. Jäässä oli lukko, joten oma aikansa meni sen avaamisessa. Lukko päätyikin sitten viikonlopuksi takan reunalle kuivumaan ja sai myös öljyhoidon.

Varsinkin loppuviikosta oli taas ollut kunnon pakkasia. Mökille saapuessamme tosin vain neljä astetta, mutta yöksi jälleen kiristyi. Rannassa näytti siltä, että järvi olisi jäässä, tosi ohuessa. Kuutamo oli kirkas, mutta senkään valossa ei pystynyt näkemään, oliko järvi kauttaaltaan jäätynyt. Hieman oli tullut uutta lunta, joten ulkona tuntui tosi valoisalta. Hiekalta kuului mahdoton meteli. Siellä mekasti satapäinen joutsenparvi pohjakasveja mutustellen. Tuollainen parvi liikehtiessään piti lahden sulana.

Ojien perkaus Sirkkakoskentiellä oli jo ohittanut Tarran. Mitenkähän se yksi silta! Tuleeko siihen tulppa? Taitaa kuitenkin olla niin, että ojia ei syvennetä, joten lapiohommiin ei jouduta. Ensimmäinen laskuerä tien kunnostuksesta saapui viikolla. Isohan se on, mutta maksaa pitää. On sitä tien kuntoa aivan riittävästi moitittukin, joten hienoahan se on että lopulta kunnostus saatiin vireille.

Auringonkukan siemeniä oli viikolla kulunut kaksi ämpärillistä. Kaikki tarjolla olleet pähkinät ja talipallot olivat kuluneet loppuun. Talitangot olivat puoliksi syötyjä. Uudet annokset laitettiin jälleen viikon varalle. Pitkästä aikaa pihalla metsikön reunassa vilisteli puunrunkoja pitkin puukiipijä. Etsi tietenkin kaarnan raosta hyönteisiä. Ei sille lintulaudan antimet kelpaa. Lauantaina taasen yksi punatulkku lensi päin ikkunaa ja kuoli. On se vain kumma, että vain punatulkut lentävät lasiin. Vaikka tiaisia on pilvin pimein, eivät ne erehdy lentosuunnista!

Lauantaina kävelin hiekalla katsomassa joutsenia. Valtaosa oli lähtenyt muualle, vain muutama nukkui jäällä. Sulaa ei enää näkynyt. Koko järvi näytti olevan jäässä. Ihan aiheesta viime viikonloppuna nostimme nuotankin maille. Alkuviikoksi on luvattu lauhaa ja jää on tosi ohutta. Voi hyvinkin vielä lähteä.

Lauantaina tuli Veskukin, joten Tarralla oli kolmessa mökissä asukkaita. Jatkossa vielä harvemmassa, kunnes päästään kevään valoisampaan aikaan. Voi olla, että ennen maaliskuuta ei meidän lisäksi monikaan mökki lämpene.

Saatoin päätökseen viikko sitten aloittamani vesikelkan teon. Tai oikeastaan se ei ole vesikelkka vaan verkkokelkka. Tarvitsen sitä ensijäillä, kun jää kantaa miehen, mutta ei moottorikelkkaa. Edellinen kelkka oli hieman liian pieni, joten nyt rakensin sen verkkopaljuille sopivaksi. Tein myös uusia verkkokeppejä muutaman kappaleen. Tulisi vain pian sen verran jäätä, että pääsisi verkon uittoon. Kamppeet ovat nyt valmiina.

Pitkästä aikaa jatkoin myös ns. 2-projektia. Lieneekö se nyt sitten 1-projekti, kun mitään isompaa ei ole suunnitteilla? Joka tapauksessa nyt oli hyvä aika kaivaa sammalet soran päältä ja asentaa peruskivet. Ensimmäiset hirretkin vielä kohdilleen. Nyt sitten rakentamista voi jatkaa periaatteessa milloin vain, kun on sopivasti aikaa ja vireystaso kohdillaan. Lopetin lauantaina kolmen maissa, kun alkoi pikku pakkasesta huolimatta satamaan vähän vettä. Sunnuntaina vielä hieman jatkoin ja kaadoin malliksi yhden haavan jäniksille. Voi olla, ettei aivan vielä kelpaa, koska lunta on metsässä vähän ja muuta syötävää tarjolla. Ennen kotimatkaa kopasin vielä Ainolle spesiaalipöydän. Katsotaan ensi pyhän seutuna, kelpaako tarkoitukseensa.

Pellolla roskakokko odottaa yhä polttamista. Jokohan ensi viikonvaihteessa? Kyllä lunta on kuitenkin sen verran, että seiväshuoneesta saisi kaapinromut kelkalla kokkopaikalle. Roskakokon vieressä onkin sitten toinen kokko odottamassa pääsiäistä. Maarit toi jo syksyllä arpajais/kilpailupalkintojakin pääsiäiseksi. Pitääpä miettiä itsekin. Ja niin muutkin voisivat miettiä hommaa. Ettei jää viime tippaan ja tule yllätyksenä!

Syyslomalla 9.10. - 25.10.2009

Pari viikkoa jälleen syksyistä lomailua. Ennen lomaa viikolla oli satanut lunta. Ilmatieteen laitoksen mukaan Ylitorniolla oli 13 cm. Kun saavuimme puomille, lunta olikin ehkä sen verran. Mutta mökillä odotti mieluinen yllätys: lunta ei ollut juuri lainkaan! Vain muuan sentti ja aivan rannassa ei sitäkään. Olisikohan itätuuli ja lämmin järvi saaneet aikaan sen että länsiranta oli niin lumeton? Matkassani Torniossa ei ollut lainkaan normaaleita nahkasaappaitani. Ne olivat jääneet vahingossa mökille. Niinpä olin viikolla ostanut halvat kelkkasaappaat. Matkanteko niissä pisti varpaat kiehumaan. Olikin mökillä kiire vaihtaa tutut nahkakengät jalkoihin.

Loma jakautui perinteisesti kahteen hieman erilaiseen viikkoon. Ensimmäisellä viikolla olimme Ainon kanssa kahdestaan, sitten Aino palasi Tornioon ja toisella viikolla paikalla olivat Hämeen muikkupojat: Keke, Aku ja Jussi.

1. viikko

Ensitöikseni lauantaina tyhjensin syötyjen leipien makasiinin. Oli hieman taas edellisen tyhjennyksen jälkeen sitä tuhmaa kertynyt. Ja kahden viikon aikana tulisi tuoretavaraa niin paljon lisää, että voisivat ruokalystit kadota, jos tyhjentämisen jättäisi loman loppupäähän.

Ensimmäistä viikkoa hallitsivat kovat, jopa yli kymmenen asteen yöpakkaset. Päivisinkin tuppasi jäämään lämmöt pakkasen puolelle. Se pisti hieman vaikeusastetta kalastuspuolelle. Kaikki märkä kun tahtoi jäätyä. Onneksi järvi kuitenkin pysyi sulana, vaikka pikkujärvet ja jotkut lahtien perukat Miekojärvelläkin saivat jääkannen. Tarrallakin riitettä välillä kellui, mutta pian se päivän tuulissa katosi. Torstaina ja perjantaina sitten hieman lämpeni ja satoi vettäkin. Lehdet pysyivät pitkään koivuissa. Pakkasissa ne kuitenkin vähenivät hieman ja Aino niitä haravoi. Lumen päältä! Kerran näinkin.

Kerran kävin nuotalla Jarmon kanssa. Tai itse asiassa 2 kertaa: ensimmäisen ja viimeisen. Vaikka olin valinnut selän kannalta helpoimmat hommat, ei yhtä vaihetta voinut välttää: verkon vetämistä rantaan. Se kävi sen verran vaivalloisesti, että totesin nuottaamisen olevan kohdallani ohi, ainakin tälle syksylle. Muikkuverkoilla pystyin kuitenkin kalastamaan. Saalistakin ajoittain nousi. Moottorivene odotti maissa. Toiselle viikolle oli tulossa apua räjäytyskuvan muodossa ja yritin pärjäillä soutuveneellä. Väärillä tuulilla ei sitten ollutkaan asiaa järvelle. Tuli välipäitä kalastukseen. Neopreenisaappaat vuotivat yrittäessäni purkaa moottoria. Onneksi löysin viime syksyisen liimatuubin. Sillä saappaiden korjaus kävi tosi helposti ja ne tulivat pitäviksi.

Yhtenä pakkaspäivänä tein hieman pitemmän souturetken. Hain katiskan pois karin laidasta. Keli oli tyyni ja aurinkoinen. Soutaessa ei pakkasesta ollut tietoakaan. Varmaan veden lämpö ja aurinko ja varsinkin ruumiillinen työ pitivät kropan lämpimänä. Saalista en kovin runsaasti katiskasta saanut. Kuitenkin ahvenfileitä kertyi keitollisen verran.

Loppuviikosta tuli tehtyä yksi kauppareissu. Muu aika kului pienissä askareissa. Järjestelin mm. kelkkavaraston talven vaatimaan järjestykseen. Laittelin grilliin kunnon tuulensuojat, jotta tarkenemme kiilata muikkuja. Yläkerran entisestä lunkasta tuli moneksi kerraksi syttösäleitä. Kellarin oviin laitoin talveksi uudenlaisen lisäeristeen.

2. viikko

Toisen viikon aloituksen katson tapahtuneen perjantaina, kun Keke, Aku ja Jussi saapuivat. Lahjukset olivat mahtavat, jopa ylenpalttiset! Täytyy tässä vielä kiittää tuhannesti. Muistinkohan edes silloin hölmistyneisyydeltäni edes kiitosta mainita?

Toisella viikolla kovat yöpakkaset poistuivat. Lämpötila vaihteli muutaman asteen sisällä ollen kylmimmillään vain 3-4 astetta pakkasen puolella. Lämpimimmillään mittari näytti asteen - pari plussaa.

Lauantaina ensimmäiseksi laitoimme perämoottorin kuntoon. Se onnistui helpohkosti, kun vene oli ensin kiskottu kuiville ja papereita ja kuvia tutkailtu.

Muikkua kalastimme sekä nuotalla, että verkoilla. Harvempiakin verkkoja laskimme, mutta arvokalaa ei niillä saatu. Valitettavasti telkkä oli sukeltanut kerran verkkoon ja hukkunut. Muikkua nousi välillä kovastikin, varsinkin nuotalla. Valitettavasti vain isot muikut tuntuivat välillä olevan selvänä vähemmistönä. Pikkumuikun osuus kuitenkin antaa toivoa ensi vuoden paremmista saaliista.

Muikkuja purkitettiin ja suolattiin jonkun verran. Tuorettakin pojat saivat matkaan. Hiukan mätiäkin.

Yksi venepilkkireissukin tehtiin. Alkukankeuden ja huonon paikanvalinnan jälkeen kuitenkin pojat saivat pari nättiä kuhaa. Muuten kai olisikin elämysoppaan maine ollut vaakalaudalla. Hieno reissu tehtiin myös vaaraan. Matkalla sinne jäniskin menetti ainoansa. Tervastulilla istuimme ja paistoimme makkarat.

Jossakin välissä oli ohjelmassa vanhan majan purku. Se oli hajoamispisteessä ja lapsille vaarallinen. Torstaina iltapäivästä aloimme sitten jo lopettelemaan kalojen kanssa seurustelua. Vedimme veneen vajaan ja siivosimme grillin seutua. Pojat kokoilivat kamppeitaan. Illalla lähtösauna.

Perjantaina oli poikien määrä herätä kuudelta. Itse nousin puolta tuntia ennen matkaeväiden tekoon. Viiden minuutin kuluttua kuitenkin pojatkin jo kömpivät alakertaan. Klo 6:50 he lähtivät pitkälle paluumatkalle. Siivoilin kämppää ja terassia iltapäivään asti. Flunssainen Aino saikin tulla siistiin pirttiin. Ennen pimeää keräsin kaikki syyskalastukseen liittyvän rekvisiitan varastoihin ja poistin grillin seudulta tilapäisrakenteet. Soutuveneen ja laiturin nostin myös maille.

Lauantaina oli vuorossa peijaiset majalla. Ruoka oli hirveä. Raimo valitteli karhujen runsautta. Karkoittavat hirvet ja sotkevat metsästystä.

Sunnuntaina huomasin, että vanha vesikelkka oli tiensä päässä. Aloittelin jo hieman uuden tekoa, ennenkuin lähdimme kotimatkalle.

3. Muuta mieleen jäänyttä

Oli siinä mielessä poikkeuksellinen loma, etten ottanut ainoatakaan valokuvaa! Syy siihen on tässä: vanha, 5,5 vuotta vanha digikamerani on oikkuillut syksyn mittaan. Olin sillä jo heittää vesilintua, mutta vein kuitenkin sen liikkeeseen näytille juuri ennen lomaa. Negatiivinen asia oli se, että kameran kenno on sökö. Positiivista oli kuitenkin se, että maahantuoja vaihtaa kennon ilmaiseksi valmistusvian vuoksi. Hieno homma. Kuikkakin pelastui! Kameran saan ehkä jo ensi viikolla. Mieluinen ja hyvä kamera. Mahtuu retkillä taskuunkin.

Takka toimi pääasiallisena lämmönlähteenä. Kaminan sai tällä kertaa unohtaa ensimmäistä iltaa lukuunottamatta. Illalla kun lämmitti, lämpöä piisasi aina seuraavaan päivään asti. Välillä liikaakin, kun saunaakin oli lämmitetty. Puita mielestäni ei lämmittämiseen kulunut kovinkaan paljoa. Puita kuitenkin kului grillissä senkin edestä. Useita kottikärryllisiä. Mutta minkäs teet. Miten sitä pakkaskelissä muuten muikkuja kiilailet, jos ei tulia pidä?

Lintujen ruokinta on kerännyt ruokailijoita paikalle. Nyt ainakin seuraavia lajeja oravien lisäksi nähtiin: närhi, kuukkeli, talitiainen, sinitiainen, hömötiainen, kuusitiainen, punatulkku, viherpeippo, mustarastas, punakylkirastas, pyy, käpytikka ja harmaapäätikka. Ainakin näitä lajeja näkyi lisäksi lähistössä: varis, korppi, lokkeja (useita lajeja), telkkä, isokoskelo, merimetso ja joutsen. Joutsenia olikin tosi runsaasti. Voisiko peräti olla joutsenista johtuva sellainen ilmiö, kun rannoilla oli paikoin runsaasti pohjasta irronnutta lahnaruohoa?? Joutsenet kun matalikoissa ruokailivat. Loppulomasta perjantaina järvellä ui myös saukko. Välillä sukelteli ilmeisesti kalaa pyytämässä. Enpä ole moista otusta ennen tavannut!

Iltaisin pelailtiin usein pelejä, enimmäkseen korttia. Illoissa onkin nyt pituutta. Ja vielä nyt siirrettiin kelloja, joten ei se tästä hetkeen ainakaan valostu. Toisella viikolla oli ohjelmassa myös laulua ja kitaransoittoa. Huonot valot ja heikko näkö vain olivat siinä hommassa haittana.

Tieremontti edistyy. Muutaman kilometrin matkalta on nyt myös ojat perattu. Tuleepa muuten komean näköistä väylää. Vielä kun saamme siihen murskeen, onpa loihakka ajella!

Kaiken kaikkiaan kulunutta lomaa voi luonnehtia yhdellä sanalla: rauhallisuus. Tuntui, että tällä kertaa ei ollut isompaa kiirettä eikä pakkopuurtamista. Mistä sitten lopulta johtui? Olihan sitä jo hieman tietenkin etukäteen suunniteltukin. Joka tapauksessa lomaa paraimmillaan.

Viikonloppu 2.10. - 4.10.2009

Kun olimme perjantaina kääntyneet mökkimatkalla jo Sirkkakoskentielle, oli havaittavissa iloinen yllätys. Nimittäin tien reunat oli viistottu. Pelkästään tämä toimenpide auttaa veden poistumisessa tien päältä ja osaltaan ehkäisee kelirikkoa. Kunhan vielä ojat perataan ja saadaan murske tien pintaan, niin alkaa olla tie siinä kunnossa kuin tuollainen tie vain voi olla. Odottelemme, milloin ja miten homma jatkuu.

Parisen viikkoa sitten olin Torniossa käväissyt etsimässä karpalopaikan. Nyt viikolla siellä pistäydyimme töiden jälkeen. Kun kävelimme autolta jänkän laitaan, huomasimme että oli siinä jo kerääjiä käynyt. Jalan jälkiä oli alueella reippaasti. Kuitenkin karpalomättäitä oli jäänyt keräämättä ja syytä ei ollut murheisiin. Ja kun siirryimme muutamia kymmeniä metrejä eteenpäin, alkoin täysin keräämätön alue. Täytyy sanoa, että olen nähnyt hyviä karpalopaikkoja, mutta tämä paikka loksautti leuat auki. Suuria karpaloita sammalen päällä aivan tajuttomasti. Vajaassa kahdessa tunnissa keräsimme kumpikin astialliset. Sopivasti ehdimme ennen pimeää. Koleatakin oli, loppuvaiheessa alkoi jo sammal menemään kohmeeseen ja roskaakin alkoi tulemaan jäätyvien marjojen matkassa. Ja olihan se aika kylmää touhua jaloillekin, kun jänkkä oli melko vetinen ja saappaat lilluivat vedessä 10 sentin verran. Tuon illan saalis tarkoitti sitten sitä, että karpalotkin ovat meillä nyt kasassa. Eli nyt on tämän syksyn marjastelut marjasteltu. Tyytyväinen saa olla kuluneeseen marjastelukauteen.

Perjantai-iltana lämpö oli lähes nollassa. Sisällä ja ulkona. Keli oli lähes tyyni. Aino aloitteli pihan haravointia. Pihakoivuissa on vielä melko runsaasti lehtiä, mutta onpahan taas lehdet maasta vähempänä. Itse asiassa Aino haravoi vielä lauantaina ja sunnuntainakin ja säkitti lehdet ja vei ne varastoon odottamaan ensi kesää. Silloin ne päätyvät potun kylvön jälkeen vakojen peitoksi. Ei kasva niin vesiroskaa ja samalla maahan kertyy höystöä. Minä lähdin perjantaina kahvikupillisen jälkeen laskemaan muutaman muikkuverkon. Akku oli aivan hengetön, onneksi lähti nykimällä käyntiin.

Illalla kävimme pikku porukalla vaalirahakeskusteluja. Siinä sai huutia vasemmisto, keskusta ja oikeisto. Riippuen siitä, kuka milloinkin oli äänessä!

Aamulla hain verkot pois. Saalis ei kovin kummoinen ollut. Mutta hakkasi se silti nuottamiesten siihen mennessä tekemät parit vedot. Huoli oli kuitenkin siitä, että moottori ei kierrättänyt vettä. Pitänee yrittää viikolla etsiä siipipyörä ja ensi viikonloppuna se yrittää vielä vaihtaa. Sais nähdä, miten onnistuu. Kun en ole niitä tekniikan ihmelapsia! Akun otin kuitenkin Tornioon matkaan. Jospa yrittäisi laturilla siihen työntää virtaa. Saunasta tyhjensin pumpusta vedet. Jos pakkaset paranevat, halkeaa pumppu muutoin aivan varmasti.

Olin ostanut viikolla muutaman ankkurin. Osa vanhoista verkkoankkureista on turhan pieniä. Tiheäsilmäiset muikkuverkot pintapyynnissä ovat melkoinen purje vedessä ja virtaukset tahtovat liikutella verkkoja. Viritin nyt valmiiksi narut ankkureihin. Tulevia koitoksia ajatellen.

Viritimme jo linnuille vähän eväitä. Tällä kertaa laitoin siemenautomaatin siten, että nyt oravilla on lähes täysi mahdottomuus päästä siihen käsiksi. Kekseliäitähän ne kyllä ovat, mutta niin olen minäkin. Katsotaanpa talven mittaan, miten homma toimii.

Palvasin jossakin välissä muikut. Hyviäpä tietenkin niistä tuli. Ennen iltapimeää kävelin metsällä jonkun aikaa. En nähnyt jäniksiä. Huomasin kuitenkin, että yksi puupinoni oli nurin. Kun hanskoja ei ollut tietenkään matkassa, päätin jättää korjaamisen tuonnemmas. Illalla kuu mollotti kutakuinkin täytenä. Jos lunta olisi maassa, olisi ollut melko valoisaa. Aika pian kuitenkin alkoi pilveilemään ja kuun ihastelut olivat ohi.

Sunnuntaiksi tuuli voimistui ja kääntyi vastarannaksi. Pihalla olikin melko koleaa. Aino pelasti romuihin menossa olleen vanhan padan. Siinä olikin hyvä poltella roskia. Otin haulikon selkään ja rukkaset taskuun ja lähdin korjaamaan pinon. Oli varmaankin toukokuussa vielä mätäs jäässä. Kesän tultua sitten sulanut ja pino kaatunut. Kävelin sitten hieman eilistä pitemmän lenkin, mutta minkäänlaisia eläviä en havainnut.

Viikko sitten sunnuntaina unohdin muistivihkon mökille. No, eipä siitä mitään haittaa ollut. Nyt pakkasinkin vihkon kassiin jo hyvissä ajoin. Kun sitten kotona avasin auton takakontin, totuus iski vasten kasvoja: kassi jäi mökille! Ei se harmittanut niinkään sen vihkon takia, vaan lääkkeiden ja rahapussin vuoksi. Nopeasti ryypätyn kahvikupin jälkeen tuli siis pikainen mökkivisiitti. Ei muuten kovin kauaa mennyt sillä reissulla.

Nytpä on sitten tilanne se, että viikon kuluttua alkaa perinteinen 2 viikon mittainen syysloma. Toivottavasti onnistun moottoriin vaihtamaan sen siipipyörän. On nimittäin aika oleellinen asia lomalla. Vai tuleeko jo talvi? Siinä tapauksessa sitten sama, vaikka ei olisi edes koko moottoriakaan!

Viikonloppu 25.9. - 27.9.2009

Saapi nyt nähdä, mitä saan tämän viikonlopun tapahtumista kerrottua. Kun kävi sellainen töppäys, että unohdin muistivihkon mökille. Siihenhän aina kirjoittelen tapahtumista. Joskus pitemmin, joskus vain avainsanoja. Pitää viikon kuluttua paikkailla, jos jotakin mielenkiintoista jää kertomatta. Yritetään kuitenkin.

Syyspäiväntasauskin on jo ohitettu. Alamme vähitellen lähestyä vuoden pimeintä aikaa. Helpotusta synkkyyteen tuo aikanaan lumipeite. Milloinka lunta alamme sitten saamaan? Sitä ei vielä tiedä kukaan. Luvassa on selvästi viileämpi viikko. Viikonloppuhan olikin jälleen tosi lämmin öitä myöten. Viikolla oli jo yöpakkasia vähän niinkuin enteenä tulevista keleistä. Sääennuste viikonlopuksi piti aika hyvin kutinsa. Lauantain vastaisena yönä sadetta. Ja lähes myrskyn voimalla puhaltava tuuli läpi vikonlopun. Onneksi tuulen suunta oli tarralaisille suopea. Jos tuo puhuri olisi käynyt suoraan järveltä päin, olisiko oltu pärskeiltä suojassa edes mökin terassilla?

Kampetta oli jälleen matkassa melkoisesti. Mihin niiden kanssa kohta joutuu? Perjantai-ilta kului aika pitkälti samoissa merkeissä pariin edelliseen nähden. Porukat vain olivat hieman vaihtuneet.

Enpä tiedä, pitäisikö seuraavaa asiaa edes mainita. Ei liity mitenkään mökkeilyyn eikä tarralaisiin. Mutta vuosien takaisen asian vuoksi pahoitin jälleen mieleni. Vastaavan tapauksen vuoksi olen jo tappioni joutunut kerran nielemään. Aika näyttää, mitä tämän asian tiimoilta tapahtuu. Tässä kyseisessä tapauksessa en voi syyttää ketään muuta kuin itseäni. Hölmöyttäni ja hyväuskoisuuttani.

Lauantaina lähdin metsälle aika varhain. Oli viimeinen viikonloppu mahdollisuus metsästää kanalintuja. Otin kohteeksi eri alueen, kuin viikko sitten. Tuulen vuoksi hakeuduin vaaran suojaisille rinteille. Siitä valinnasta oli ainoastaan se hyöty, että sain tallustella leppoisissa keleissä. Ensimmäistäkään lintua en havainnut. Palattuani autolle parin tunnin kiertelyn päätteeksi, jatkoin sillä hieman pidemmälle. Pekan auto oli parkissa tutulla paikalla. Soitin kuulumiset. Oli Jaakon ja Viivin kanssa tulilla vanhassa paikassa. Kun olin jo kävellyt mielestäni riittävästi, en enää viitsinyt lähteä tulille asti. Olisi väsyneenä varmaan liki tuntinen mennyt aikaa, vaikka matkaa ei niin kummasti ollutkaan. Pari lintuhavaintoa oli kuulemma ollut, mutta sekään ei saanut minua enää metsälle. Jatkoin metsäautotietä vielä joitakin kilometrejä. Sitten laitoin auton parkkiin ja siirryin jänkän puolelle. Kulunut viikko oli tehnyt karpaloille hyvää. Nyt raakoja ei ollut enää juuri ollenkaan. Vain ihania, mehukkaita aromimollukoita! Pikku pussukan kerättyäni lähdin kuitenkin paluumatkalle.

Iltapäivä oli vasta aluillaan, kun joimme teet ja haukkasimme voileipää. Aino oli aamupäivällä kerännyt naurissaaliin talteen. Sieltä oli kuin olikin vastoin käsitystäni löytynyt nauriita! Kaksi oli halkaisijaltaan 30-millistä, yksi 15-millinen. Siinäpä sitä satoa! Meillä ei ollut enää tarvetta kerätä puolukkaa. Aino kuitenkin lähti Jaanan ja Taimin kanssa puolukkaan. Saivatkin jonkun verran Taimille lisämarjoja. Minä lähdin vielä karpalojänkille. Harvassa olivat karpalot, mutta muutamat sitten olivatkin mahtavan suuria. Useita soita rikkovat nykyään mönkijän jäljet. On se aika rumaa katseltavaa. Mitähän sanoo maastoliikennelaki? Tai kyllähän minä sen tiedän!

Illaksi ei ollut suunnitelmissa erityistä ohjelmaa perusjuttujen lisäksi. No, auton imurointi kuitenkin. Viikolla olin survonut keräämäni mehupuolukat. Ja laittanut ne viinihapoille ja vielä valuttanut. Ja sokeroinutkin. Nyt vielä ne sitten pullotin. Sokerin määrää piti reippaasti nostaa, sillä mehusta tuli tosi voimakasta ja sitä on pakko jatkaa reippaasti vedellä, ennen kuin sitä voi juoda. Kymmenen litraa sitä sitten kertyi. Eiköhän ko. määrällä ainakin muutama aamu Valgea. Tyhjiä pulloja ei ollutkaan aivan tarpeeksi. Jouduin laittamaan isompaan pänikkään viimeiset 1,5 litraa. Olisikohan perjantai-iltana pitänyt juoda viiniä pari pulloa enemmän? Siinä tapauksessa olisi tainnut päivän reissut jäädä tekemättä.

Viivi haukkui jotakin rannassa. Luulin että kyseessä on lintu, vähintään orava. Kun menin lähemmäs katsomaan, mikä sillä oli haukussa, huomasin sen haukkuvan mättäiden välistä painannetta. Oliko siellä jänis piilossa? Välillä Viivi työnsi nokkaansa lähemmäksi ja sitten yhtäkkiä säpsähti ja perääntyi. Kun pääsin viereen, huomasin että se oli sieni, jota se haukkui. Ei kuitenkaan tryffeli, vaan tavallinen helttasieni. Mikähän siinä niin kiinnosti? Eipä silti, on ne olleet haukkukohteet ennenkin ihmeellisiä. Kerran Viivi haukkui puukoppaani, joka oli jäänyt polun reunaan!

Ilta oli jo pimentynyt säkkipimeäksi, kun Petri tuli kysymään, että missäkös niitä muikkuja kiilattaisiin? Timo ja Jarmo olivat saaneet hiekalta kunnon pussillisen. Sanoin, että eikös ne kiilaa, jotka kalastaakin? Kun mistään porukkahommasta ei olla sovittu! Kuitenkin päätimme pistää meillä muikkushow:n pystyyn. Onneksi olin jo aiemmin laittanut valohommat kuntoon. Nyt ainoastaan piti pimeästä varastosta etsiä riittävä määrä reikäpaljuja. Ei niitä kaloja niin hirveästi ollut. Liekö parikymmentä kiloa korjattuina. Joukossa myös joitakin siikoja. Ja lahna. Yllävän paljon kuitenkin niistä kertyi mätiä. Vaikka neulamuikkuja oli jonkun verran joukossa. Onneksi kiilaussakki oli ammattitaitoista. Aino, Jaana, Taimi, Timo ja minä. Minä hitaimpana hoitelin puukkosiiat ja pesin kiilatut kalat sitä mukaa, kun aina laudallinen oli valmis. Joitakin sääskiä oli vielä liikenteessä. Aika lämmintä olikin ja oli hyvä saada muikut korjattua ja pestyä. Lopuksi kun kiilauslauta ja -astiat tulivat pestyiksi, laitoin pari pikku rasiaa vielä suolaan. Nam!

Sunnuntaina oli aikomus kotimatkalla kerätä hieman karpaloita. Sääennuste oli kertonut aamun olevan sateinen. Puolilta päiviltä sitten kirkastuisi ja poutaantuisi. Aamusta keli olikin hieman sateen tuntuinen, mutta kastelemaan ei ilmasta ollut. Pussitin itselle jonkun verran muikkuja ja pikku siikoja, jotka olivat valuneet yön yli. Nyt on muikkua tallessa jonkun verran. Itse asiassa monena vuonna ollaan jääty paljon vähemmälle. Kun aina se hyvä saalis ei ole käsillä silloin, kun kotimatka on ovella. Taimille samalla plokkasin neulamuikkuja. Ettei tarvitse ruotoa! Muutkin sitten lopulta hakivat muikkunsa pois ja pääsin pesemään astiat. Ennen lähtöä Aino vielä pistäytyi mansikkamaalla laittamassa maahan pari tainta, jotka oli laittanut aikanaan juurtumaan. Jakko keräili kasveja. Hieman on mennyt keruu myöhäiseksi. Kun valtaosa kasveista on jo kuivanut tai pudottanut lehtensä. Kukkivia kuitenkin löytyi kaksi: puna-apila ja siankärsämö. Minä kävin täyttämässä lähteellä vesiastiat. Nyt ei eilisen tapaan näkynyt hirvimiehiä tulilla istumassa. Olivat siirtyneet muualle.

Puolilta päivin alkoi näkymään vanhaa taivasta. Oli siis mukava lähteä kotimatkalle ja kerätä siinä matkan varrella karpaloita. Vaikka tieltä oli lyhyt matka jänkän reunaan, oli se kaadettujen karhakoiden vuoksi hankala matka. Karpaloita alkoi kuitenkin löytyä heti hyvin, ja mieli keitti mettä. Paikasta olisi helppo kaksin- tai kolminkertaistaa lauantaina keräämäni määrä n. 1,5 litraa. Mutta sitten, aivan yllättäen alkoi älytön sade. Ja tuulen vuoksi vesi lensi vaakasuorassa. Kerääminen jäi alkutekijöihinsä ja alkoi kiivas paluu autolle sen hirveän risukon läpi. Kaksi lyhytjalkaista siinä puhkui eteenpäin. Hieman pitempijalkaisena olin sen verran nopeampi, että loppumatkasta takaa kuuluva mussutus hukkui tuuleen ja sateeseen. Olimme aivan läpimärkiä. Varsinkin Aino, joka viipyi matkalla muutamia sekunteja pitempään ja ehti kastua pahemmin. Siinä jo mietimme, palaammeko mökille vaihtamaan vaatteita. Jatkoimme kuitenkin lopulta Torniota kohti.

Lämmityslaite melko isolla emme pahemmin autossa palelleet. Tuuli riepotteli ilmassa lehtiä. Lehdet ovat enimmäkseen lähteneet koivuista alavilta mailta. Liekö syynä yöpakkaset painanteissa vai onko kosteiden maiden aiheuttamaa. Ylempänä kuivilla mailla kun lehti on vielä paikallaan. Enimmäkseen kirkkaan keltaisena.

Viikonloppu 18.9. - 20.9.2009

Syyskuu on ohittanut jo puolirajan. Viikolla oli jo pari koleata päivää ja parina yönä pakkastakin. Mökille saapuessamme oli ulkolämpötila +5 asteessa. Sisällä pari astetta lämpimämpää. Viikonloppuna ei yöpakkasia ollut, vaikka lauantain vastaisena yönä aika lähellä käytiinkin. Seuraavana yönä olikin jo selvästi lämpimämpää. Lauantaina päivällä oli parhaimmillaan +12 astetta. Sunnuntaina hieman lämpimämpää. Paisteessa tuntui suorastaan kesäkeliltä. Kun tuulikaan ei ollut paha.

2-viikkoiseen syyslomaan on aikaa kolmisen viikkoa. Siihen ja osin myös talveen ollaan vähitellen taas varauduttu. Niinpä auto olikin takapenkkiä myöten täynnä erinäisiä tarvekamppeita ja -aineita. Tarkoitus olisi, että lomalle jäädessämme olisi vain periaatteessa tuoreruuat kyydissä. Silti parin viikon loma vaatii tietenkin yhden kauppareissun. Ainakin jos haluaa pysyä tuoreessa leivässä ja maidossa. Niin, hetki meni aikaa, ennen kuin tavarat oli löytänyt paikkansa. Aino laittoi siinä samalla touhutessaan kaminaan tulet ja keitti kahvit.

Kahvin jälkeen kiirehdin laskemaan parit muikkuverkot. Homma kävi helposti, kun kaikki kamppeet olivat valmiina. Pimeäkään ei ehtinyt siinä yllättää. Jälleen vain piti moottori käynnistää nykimällä. Ei ollut akussa riittävästi virtaa. Lieneekö sippi koko akku? Kun ilma oli aika viileä, oli Aino avannut kellarin ovet. Viimeisiä jäähdytyksiä ja tuulettamisia.

Illalla laitoin takkaankin tulet. Kaminassa oli pidetty sen verran kyhyjä, että sisäilma oli lämmennyt lähelle 20 astetta. Jarmo ja Vesku vetivät nuottaa, mutta saivat särkipussin. Illalla kämppään kerääntyi porukkaa. Siinä hieman hämmästeltiin mm. muutamia puukauppoja. Kun olisi ostajalla lähes pakollista harventamistakin. Minun harvennukseni puolestaan sai moitteita: liian harvaa. Näkisipä nyt ensin mallia moittijalta. Kun ei itse ole aariakaan harvonut!

Pekka oli ostanut pahanhajuista lamppuöljyä. Palaessa kuulemma oli melkoiset kitkut kartanolla. No, olihan sitä minullakin matkassa 10 litran pänikkä. Samaa laatua. En vielä lamppuihin sitä tarjonnut, kun vanhaa varastoa on hieman. Saapi nähdä, onko niin poikkeuksellisen kamalaa. Ainahan nuo lamppuöljyt tahtovat haista.

Ennen aamupalaa lauantaina käväisin hakemassa verkot pois järvestä. Eipä siitä saaliista jäänyt paljoa kertomista. Sen verran kuitenkin, että paistamaan päästiin myöhemmin. Kiilasin muikut nopeasti, ei siinä tällä kertaa tarvinnut Ainon kouriansa sotkea. Aamupalan jälkeen lähdettiin sitten marjaan. Tarkoituksenani oli kerätä vielä mehumarjoja. Aino aikoi kerätä Taimille puolukkaa. Saimme marjoja aivan mukavasti. Paikoin oli pakkanen jo puraissut marjoja ja ne olivat melko mehukkaita. Pari kertaa meitä kävi tervehtimässä hirvikoirakin. Viikko sitten vaimoväki oli nähnyt vielä käärmeenkin. Nyt sellaista ei näkynyt. Puolukoita kerätessänyt satuin erään katajapensaan viereen. Se oli mustanaan marjoja. Tyhjensinkin poimurista puolukat ämpäriin ja vaihdoin hetkeksi lajia. Poimurilla olikin näppärä riipiä katajasta kypsät marjat. Ne kun sijaitsivat oksissa yhtenä ryppäänä ja raakoja ei poimuriin tullut juuri lainkaan.

Marjastelun jälkeen Aino ja Taimi lähtivät käymään hautausmaalla. Nostelin sillä aikaa potut kellarin viileään. Puhdistin enimmistä roskista keräämäni marjat. Nyt homma olikin melkoisen helppoa, sillä "vääriä" marjoja ei tarvinnut poistaa seasta lainkaan. Olinkin itse asiassa vasiten kerännyt parhaista kaarnikkapaikoista marjoja joukon jatkeeksi. Pekka nosti veneen talviteloille. Ennen sitä hän kuitenkin kävi poikien kanssa pilkillä. Isojen ahventen syöntihalut olivat edelleen hurjat.

Karpaloita tekisi kovasti mieli vielä syksyn mittaan saada. Viikolla Torniossa olin käväissyt katsastamassa parikin jänkkää etsiskellen mahdollisia karpalopaikkoja. Toinen jänkistä osoittautui lupaavaksi. Ongelmana vain on se, että töiden jälkeen parhaaseen karpaloaikaan lokakuulla on jo klo 19:00 niin pimeää, ettei karpaloita näe kerätä. Sunnuntaina voisi tietenkin mökiltä palatessa pistäytyä taukojumpalla. Lauantaina käväisin mökillä myös katsomassa yhtä vanhaa karpalopaikkaa. Keräilinkin marjoja puoli litraa, vaikka eivät ne vielä oikein kypsiä olleet. Pakkasia kai kaipaisivat.

Illalla Vesku ja Jarmo vetivät nuottaa. Tällä kertaa hiekalta. Nyt saalista kertyi jo ihan kiilattavaksi asti. Tosin valtaosa oli neulamuikkua, mutta kuitenkin. Illalla taivas selkeni ja tähdet loistivat tosi kirkkaasti. Kuutamoa kun ei ollut. Selkenemisestä huolimatta ilma ei juuri päivästä kylmentynyt.

Päivän touhuamiset, myöhäiseksi jäänyt syönti ja saunominen! Siinäpä kokonaisuus, joka illalla tuntui kropassa. Kylläpä väsytti. Yritin kuitenkin sen verran sitkailla nukkumaanmenon kanssa, ettei tarvi herätä aivan aamuneljältä. Kokoilin aamuksi kamppeet kasaan ja lopulta oli kuitenkin mentävä unten maille.

Kahdeksan aikaan olin vaarojen takana reppu selässä ja haulikko kourassa kulkemassa lintumailla. Olin puolen tunnin päästä jo toisella istumatauolla kun Pekka soitti. Oli tullut Jaakon kanssa samoille maisemille ja nähnyt autoni. Matkassa heillä oli nyt myös Kari ja Teemu. Tosin aseettomina. Viivi tietenkin oli myäs mukana. Sovimme tärskyt tuttuun notskipaikkaan. Olin hitaasta kulkemisestani huolimatta perillä ennen poikia. Metsohavainto oli heitä hieman viivästyttänyt. Minun reitilleni ei sellaisia viivästyksiä sattunut. Ehdin hyvinkin tehdä kunnon tulet ennen poikien saapumista. Ilma oli hieno ja nuotiolla eväät maistuivat. Paluumatkalle valitsin mahdollisimman helpon reitin. Selän takia olin joutunut alkutaipaleella istumaan puolenkymmentä kertaa. Paluumatkalla taukoja oli vain kolme. Onneksi valitsin helpon maaston. Vaimoväki Tarralta oli myös lähtenyt tulistelemaan poikien kanssa. Silläkin nuotiolla ehdin hetken istumaan. Pekka viime hetkillä sitten sai ammutuksi jäniksen. Liekö sama, jonka tulistelijat olivat jokin aika aiemmin karkoittaneet kuusen juurelta.

Aino oli ennen retkelle lähtöä kuokkinut mökin pottumaasta potut talteen. Siis siitä maasta, jossa maan alta satoa ei olla saatu. Yllätys oli melkoinen, kun 27 siemenperunaa oli muuttunut laatikolliseksi isoja pottuja. Olikohan riittävän harva kylvö selitys tällaiselle kasvulle?

Kuoppaisia teitä ajellessa on auton perä vaikuttanut hieman levottomalta. Takaiskunvaimentajat varmaankin hajosivat raskaiden kuormien myötä. Viikolla sain ne vaihdatettua. Jopa muuttui ajettavuus. Ennen liukkaita kelejä tämä pikku remontti olikin syytä tehdä. On muuten tällä hetkellä vaikea käsittää sitä, että kolmen viikon kuluttua on autossa nastarenkaat alla.

Viikonloppu 11.9. - 13.9.2009

Palattiinpa jälleen päiväjärjestykseen ja oltiin mökillä. Mikäpäs siinä, kun kelitkin ovat edelleen varsin lämpimät. Lauantaina lämpö nousi kahteentoista ja sunnuntaina ehkä vähän ylikin. Yölläkään ei vielä pakkasia ollut. Perjantain ja lauantain välisenä yönä hieman sateli, mutta siihen se sitten onneksi jäikin. Tuulet olivat leppoisia ja sen vähän mitä niitä oli, ne puhaltelivat etelän ja lännen välistä. Kun alkusyksy on siis ollut melko lämmin ja yöpakkaset puuttuneet, ei ruska ole meitä päässyt ilahduttamaan komeudellaan. Koivut ovat likaisen keltaisia ja paikoin alkaneet pudottamaan lehtiään. Mökin ikkunasta kuitenkin näkyi yksi haapa, jonka latva oli tulipunainen. Siinäpä tämän syksyn huippuruska, ainakin toistaiseksi.

Perjantaina kämpässä oli viileähköä, kymmenkunta astetta. Kun ei ollut tarkoitus jäädä sisälle istumaan, laitoin takkaan jonkunlaisen annoksen puita. Aino lähti kuokkimaan pottuja ja lisättyäni ensimmäisen kerran puita takkaan, menin perässä. Mäkipirtille oli tullut tällä kertaa muoriporukka ja Anna-Liisa oli ryhtynyt Ainon kaveriksi potun etsintään. Tyydyin vetelemään kaaleja ja kantamaan pottuja kärryyn. Ei sekään selälle herkkua ollut, mutta kuokkiminen olisi ollut taatusti tuskallisempaa. Tuossa hommassa sai ainakin tekemisiä hieman jaksottaa. Myyräansat eivät olleet toimineet. Ämpärit olivat aivan piripintaan asti täynnä vettä, joten eihän sellaisiin myyrät huku. Olisikohan satanut niin täyteen, ilmeisesti. Myyrät olivatkin kaivaneet kolojaan ja ottaneet osansa sadosta. Jotakin kuitenkin oli jäänyt mökille vietäväksi. Mökillä naurissato jäi olemattomaksi. Viimeistään nyt pitäisi tajuta se, että siinä maassa ei kasva mikään, josta sato pitäisi saada maan alta. Pimeä paikka kun on. Muutamien puiden kaataminen kasvimaan laidalta kesällä ei vaikuttanut yhtikäs mitään.

Vesku ja Jarmo vetivät kerran nuottaa. Jonkun siian ja kourallisen, pari muikkuja saivat. Ja tietenkin roskakalaa. Olin illalla jo punkassa, kun Jarilta tuli tekstari. Siitä sitten tulikin yllättäen vielä kyläreissu, kun Ainon työkaverikin oli siellä kylässä. Hieman myöhäiseksi sitten meni yöpuulle laitto.

Sen voi tietenkin arvata, että päivän rutiinit lauantaina alkoivat vastaavasti hieman myöhemmin. Kun tavallisesti nousemme melko varhain, huiteli kello jo 2-numeroisia lukemia, kun kömmin ylös. Milloinkahan viimeksi on käynyt näin. Enpä edes muista!

Olimme alkuviikosta käyneet Torniossa töiden jälkeen etsimässä puolukoita. Kylläpä olivat lujassa. Ja ne vähät, mitä saimme kokoon, olivat tosi surkeita ja pieniä. Torniossa tosin on ollut superkuiva kesä, joten ei se iso ihme ollutkaan. Kun lauantaina oli määrä lähteä puolukkaan, oli hieman epävarma olo puolukoiden löytymisestä. Tiedot kertoivat myös, että paikoin tienvarsipaikat on jo koluttu. Aino lähti muorien kanssa, mutta minä en oikein ole innostunut isolla porukalla marjastelusta. Niinpä tein oman reissuni. Yksin marjastellessa voi tarvittaessa kulkea vähän pitemmänkin matkan ja ei ole kukaan sanomassa että lähdetään jo pois! Itse valitsin paikan, joka oli muutaman sadan metrin päässä tiestä. Löysinkin sieltä puolukkaa jonkun verran, mutta ei sitä tietenkään takavuosien huippupaikkoihin voinut verrata. Ei likimainkaan. Keräilin rauhallisesti puolukoita ja ensimmäiseen ämpärilliseen kului kaksi tuntia aikaa. Siinä kerätessäni puolukkaa ja siirtyessäni hieman alkoi marjaa olla hieman paremmin ja toinen ämpäri täyttyikin seuraavan tunnin aikana. Joskus olemme Ainon kanssa keränneet 7 ämpärillistä 1,5 tuntiin. Kaksi ämpärillistä oli nyt aivan riittävästi. Varsinkin kun oli syytä olettaa, että Ainokin on jonkun verran löytänyt. Niinpä lähdin paluumatkalle. Välillä kuitenkin pysähdyin keräämään katajanmarjoja, kun sattui matkan varrella olemaan pensas, jossa niitä oli sinisenään. Lukijalle saattaa tulla mieleen, että miten se Matti voi kerätä marjoja, kun sitä selkäänsä aina valittaa? Itse asiassa se kumarassa oleminen ei ole pahaksi ollenkaan. Ja kun taukoja muistaa pitää, ei käy raskaaksi. Kaikkein vaikeinta tuollaisessa touhussa on ne siirtymiset. Ja kantaminenkin. Lääräri on kuitenkin sanonut, että liike on lääke. Kunhan vain yrittää mahdollisuuksien mukaan välttää niitä asentoja ja liikkeitä, jotka aiheuttavat kipua.

Palasin mökille kun kello oli jo hieman yli kolmen. Vaimoväki oli tullut jonkin verran aikaisemmin. Heilläkään reissu ei ollut mennyt hukkaan. Olin suunnitellut, että yritän laittaa vielä illalla ennen pimeää pari muikkuverkkoa pyyntiin. Mutta ennen sitä oli vielä pakko käydä katiskalla. Otin tietenkin pilkkivehkeetkin mukaan, jos katiskassa ei ole isommin kalaa. Veneen akku oli jostakin syystä sippi, joten käynnistyminen kesti hieman. Käynnistyi kuitenkin. Katiskasta sain parikymmentä jonkunlaista ahventä. Isot kuitenkin loistivat poissaolollaan. Niinpä kokeilin pilkillä kasvattaa saaliin keskikokoa. Ensimmäinen paikka oli tyhjä, mutta siirryttyäni pari sataa metriä alkoi tapahtumia riittämään. Jos veneessä olisi ollut 3 tai 4 pilkkijää, olisi hetkessä tullut varmaankin saavillinen. Isoja ahvenia alkoi kertymään ja lopetin kalastuksen siihen, kun sain vielä kiloisen kuhan.

Fileointi kesti niin kauan, että sain unohtaa muikkuverkkojen laskun. Kun en edes ollut tehnyt mitään esivalmisteluja asian suhteen. Kalojen korjaamisen välillä piti käydä syömässäkin. Aino putsaili puolukoita pari ämpärillistä. Vaikka fileointi kesti kauan, kyllä se silti kannatti. Fileitä kertyi melkoinen läjä. Tuntihintaa niille ei kannata laskea. Vapaallahan sitä oltiin!

Illalla maistui sauna. Poikkeuksellisesti otin kunnon löylytkin. Selkä kun oli kuitenkin päivän hommista melko jäykkä. Takka oli vielä illalla lämmin perjantain jäljiltä. Se lupaa talveksi hyvää. Puuta saattaa säästyä, kun kaminassa ei tarvitse polttaa puita, kuten aiemmin. Nähdäänpä myöhemmin, miten pelaa. Kun illalla ulkolämpö laski kuuteen asteeseen, avasin kellarin ovet. Kellari tarvitsi hieman viilennystä ja hieman tuulettumistakin.

Sunnuntaina nousimme varhain, kuten normaalikäytäntö on ollut. Sisällä yhä mukava lämpö, ulkona muutama lämpöaste. Aino puhdisti loput puolukat. Minä katselin valmiiksi muutaman muikkuverkon sekä narut, kohot ja painot. Jospa sitten ensi perjantaina kelin salliessa laskisi verkot pyyntiin. Plokkasimme perjantain potut siemeniin ja syötäviin. Valitettavasti syötäviä kertyi aika niukasti. Yhteensäkin taisi kertyä vähemmän, kuin mitä olimme keväällä siemeniä ostaneet. Toki onhan pottuja syöty muutaman viikon ajan. Jos kaikki olisi ollut vielä kuokkimatta, olisi niitä selvästi enemmän. Ja useita penkkejä on vielä maassakin. Siitä niitä voi vielä tulevina viikonloppuina ruuaksi kuokkia.

Aino käväisi kuitenkin vielä kuokkimassa hetken siemenpottuja jänkkämaasta. Isoja sieltä ei löytynytkään. Minä jäin mökille laittelemaan grillin seutua muikkukuntoon. Valoja, seiniä ja katoksia. Käyttötarve voi tulla yllättäen ja kun kaikkeen hommaan tahtoo tuhraantua aikaa. Sain myös laitettua kellarin lukon sellaiseen kuntoon, että Ainokin saa nyt oven auki. Olikin aika jäykkä ja siinä meinasi karmitkin lähteä matkassa, kun perjantaina sitä yritin availla. Kotimatkalla jätimme pari ämpärillistä puolukkaa Mariannelle. Aamusumusta ei enää ollut tietoakaan ja keli oli lähes kesäinen.

Tuossa viikko sitten ihmettelin ympäristöhallinnon sivuilla olevaa veden korkeuden mittaustulosta Miekojärven osalta. Viikolla sitä tiedustelinkin, mistä moinen johtuu. Syynä oli se, että Kaaraneksella on käynnissä pieni remontti ja alakanavan allas on tyhjillään. Mittausanturit sijaitsevat juuri siellä. Tällä hetkellä nämä virheelliset tulokset onkin poistettu. Veden korkeus järvessä on kutakuinkin ennallaan.

Lintukanta on aika heikko. Kuitenkin perjantaina mökille tullessamme olisin saanut ukkometson autolla, jos olisin niin halunnut. Mutta enpä halunnut. Nykyautojen keulatkin ovat muovia ja pienikin törmäys voi tulla hintoihinsa. Aino kertoi lauantaina nähneensä jänisajon. Jarmon kissa kun oli ajanut jänistä. Ajokoiraksi siitä ei kuulemma kuitenkaan ollut. Ei siinä ollut ääntä päässyt kissan kurkusta. Onneksi jänis oli iso, joten se varmasti säilytti ainoansa!

Viikonloppu 4.9. - 6.9.2009

Nytpä pitää tunnustaa sellainen asia, että emme käyneet tänä viikonloppuna ollenkaan mökillä! Joten mökkipäiväkirjan osalta tarinat jäävät kertomatta. Tämä oli jo peräti toinen viikonloppu tälle vuodelle, kun mökille ei menty. Pitää kuitenkin sen verran todeta, että kyllä molempiin poissaloloihin löytyy riittävä puolustus. Tammi-helmikuun vaihteessahan käväisimme Hämeessä Keken synttäreillä. Nyt oli vuorossa hääjuhlan humua.

Niin, Annukka ja Eemeli virallistivat parisuhteensa. Varsin kauanhan he ovatkin jo ehtineet yhdessä kulkea. Tiina oli käväissyt elokuun puolella jo pikavisiitin Annukan polttareissa. Hauskaa oli kuulemma pidetty koko pitkän lauantain ajan. Nyt Tiina ja Jani saapuivat Tampereelta perjantaina aamujunalla. Viettivät koko päivän juhlapaikalla erilaisissa järjestelyissä. Lauantaina sitten iltapäivällä tapahtuma käynnistyi Tornion kirkossa ja jatkui sitten Raumolla nuorisoseuran talossa. Paikalle oli kutsuttu lähin suku ja parhaimpia ystäviä. Me Ainon kanssa olimme päässeet mukaan, sillä kutsulistalle oli otettu mukaan hääparin kummit. Hienoa!

Sade loppui sopivasti iltapäiväksi. Tuuli sen sijaan puhalteli melko voimakkaasti iltaan saakka ja se sai ilman tuntumaan viileämmältä, kuin se oikeasti olikaan. Juhlatalossa lämmintä kuitenkin piisasi ja lämpöä pitikin pienentää ja ovia aukoa ilman viilentämiseksi. Illan ohjelmassa oli ruokien ja juomien lisäksi tanssia ja pieniä välipalaohjelmia. Kaaso ja BestMan (Tiina ja Einari) pitivät ohjenuorat tiukasti hyppysissään koko illlan. Suunnittelu ja valmistautuminen eivät olleet menneet hukkaan.

Osaltamme ilta päättyi yöllä yhden maissa. Hääpari poistui ensin taksilla hotelliin. Nukkumaan. Kuskina kun olin, ajelimme mekin kotosalle. Illan mittaan vaivannut selkä oli sen verran hyvänä, ettei muutaman kilometrin kotimatkalla tarvinnut pysähtyä selkää oikomaan. Ihana tunne oli myös kotosalla riisua juhlatamineet päältä. Sellaisissa kun meikäläinen ei tahdo viihtyä.

Tuli illan mittaan mieleeni myös lähes 20 vuotta vanha juttu. Olimme kolmistaan meillä kotona. Minä Tiina ja Annukka. Olikohan Aino silloin sairaalassa, en aivan tarkalleen muista. Olin keittänyt nakkisopan ja tyttäret sitä kiskoivat naamariinsa antaumuksella. Siinä Tiina sitten yht´äkkiä alkoi ajattelemaan ääneen tulevia poikaystäväkuvioita. Sanoi, että kun hän ottaa poikaystävän, hän ottaa sellaisen joka kulkee isin ja äidin ja Tiinan matkassa mökillä. Diskoissa poikaystävä ei saa kulkea. Yhden käynnin saa anteeksi, mutta toista ei. Annukalla oli siinä kuunnellessa jäänyt suu auki ja hyvä ettei nakit menneet väärään kurkkuun. Silmät pyöreinä hän sitten sanaoi suoraan ja kovalla ääneellä: mä en usko sua! Ei voinut uskoa, että poikaystävät tulisivat joskus tyttöjen elämään. No, eihän sitä alle kouluikäisenä kuulukaan vielä kovin niitä asioita ajatella. Nyt kuitenkin tilanne oli muuttunut ja Eemeli saanut lopullisesti Annukan sydämen.

Tyttäristä tuli mieleeni illalla toinenkin juttu. Tapahtui mökillä kevättalvella ylläolevaa muutama vuosi myöhemmin. Päättivät kerran lähteä kahdestaan hiihtoretkelle. Ottivat oikein makkarat ja tulivehkeet matkaan. Pellolle olivat kuin olivatkin saaneet ojarisuista aikaan nuotion ja paistaneet makkarat. Aikaa tuhraantui kuitenkin melkoisesti ja pimeys oli saavuttaa. Tulenteossa oli kannustimena leikki, jossa selviytyminen riippui nuotionteon onnistumisesta. Eihän se tarina mitenkään ihmeellinen ollut, mutta verrataanpa nykylapsiin. Tytöt eivä tuolloin valitteneet, ettei ole mitään tekemistä. Nykylapsilla taitaa asia olla hieman toisin.

Syysloman alkuun on vielä muutama viikko. Sitä ennen on hoidettava potut ja puolukat. Metsälläkin saatan käväistä, vaikka lintuja on heikosti ja metsästysaika rajoitettu 10 vuorokaudeksi. Käyn ainakin kuntoillakseni. Muikkuverkkojakin voisi alkaa vähitellen pitämään pyynnissä, ihan kokeeksi vain. Ja ainahan sitä pikku tekemisiä löytyy. Kaikki vain on oikeastaan kiinni keleistä. Joskus myös mielialoista. Käynnit kuitenkin jatkuvat ja tapahtumia alkaa tass syntymään!

Saapi nähdä muuten kuinka alhaalle se vesi on järvessä laskenut. Ympäristöhallinnon sivuilta kun näkyy, että kahden päivän aikana oli laskenut toista metriä viikolla. Tällä syömisellä en kuitenkaan tätä usko!

 

Viikonloppu 28.8. - 30.8.2009

Tälle viikonlopulle oli toiveena poutakeli. Ennusteet kuitenkin olivat luvanneet sadetta, runsastakin. Valitettavasti tällä kertaa ennustukset pitivät kutinsa. Sade alkoi lauantaina klo 10:20 ja jatkui lähes tauotta sunnuntaihin puolille päivin. Välillä sade oli melkoisen runsas. Lämpö ei noussut kertaakaan yli viidentoista asteen. Aika syksyistä siis oli.

Valitettavasti tästä viikonlopusta ei ole isompia tarinoita kerrottavaksi. Tämä johtuu siitä, että lauantaille olimme järjestäneet syysjuhlan, venetsialaiset. Valmisteluja olimme hieman tehneet jo aiemmin. Nyt jatkoimme siitä, mihin oltiin jääty. Perjantaina tyhjensin grillin pesät vanhoista tuhkista. Vein grillille myös kottikärryllisen puita aamua varten. Vaimoväki kuokki pottuja pari ämpärillistä.

Lauantaina sytytin grilliin tulet puoli yhdeksältä. Aino kuori ison läjän sipuleita. Itse hienonsin muutaman lihakomuran 12 kilon erästä. Siirryin siitä sitten grillille käristyksen tekoon, kun lihojen leikkomiseen tuli apuvoimia. Muualla oli käynnistymässä kuokittujen pottujen jalostaminen muusiksi. Paistoin isolla paistinpannulla lihoja ja siirsin käristyneet lihat sitten hautumaan 10 litran pataan. Jossakin vaiheessa oli vielä otettava toinenkin pata avuksi. Puolen päivän aikaan grillille jäi hautumaan 13 litraa käristystä.

Kolmen tienoilla siirsimme valmistuneet eväät niemeen. Ruoka riitti hyvin, vaikka porukkaa oli runsaasti paikalla. Teltassa riitti myös tilaa kaikille. Ulkona kun satoi, ei ulkoruokailuun ollut kellään himoa. Syönnin päälle pidimme muutaman kilpailun. Kovasta sateesta johtuen lajimäärää karsittiin. Voittajajoukkue kuitenkin saatiin selville ja palkinnot päästiin jakamaan. Illan pimeydessä poltettiin kokkokin. Syttyi hyvin, kun bensaa oli riittävästi! Ohjelmassa oli illan mittaan myös karaoket.

Osa viemistämme kamppeista tuotiin illalla jo vähemmäksi kämpille. Jotakin kuitenkin jäi vielä aamuksikin.

Sieniä olisi nyt kenturoilla aivan kerättäväksi asti. Haperoita, tatteja ja rouskuja. Kaikkia useampia lajeja. Kun nyt on kosteutta piisannut ja yölämmötkin korkealla, sienisato vain paranee. Muutamat viikonloppuna ehtivät sienimetsään. Lauantaina pihalla tepasteli myös yksinäinen lehtokurppa. Liekö vahingoittunut, kun kuulemma oli päästänyt aivan tuntumaan.

Viikonloppu 21.8. - 23.8.2009

Viikonloppua vietettiin varsin kesäisissä merkeissä. Lämpöä oli päivällä liki 20 astetta. Pakkasen puolelle ei menty yölläkään, vaikka viikolla halla oli nipistellyt pottujen lehtiä. Tuuli oli etelästä. Ja melko voimakaskin, kunnes lauantaina iltapäivällä alkoi asettumaan ja lopulta äityi aivan tyveneksi.

Sirkkakoskentien remontti oli jatkunut siten, että kivet oli poistettu tien pinnasta koko matkalta. Mutta lana ei ollut käynyt tasoittamassa kivien jäljiltä syntyneitä kuoppia. Kyllähän se hieman ihmetytti. Niinkö on tiukassa budjettirahat, että ei ole vara silittää pintaa edes jonkin verran ajettavaan kuntoon? Särkeehän siinä helposti autonsakin, kun kuopat ovat tosi syviä!

Tarralla tällä kertaa vähänlaisesti porukkaa. Keräävätköhän voimia ensi viikonlopun koettelemuksiin? Nyt olikin todella rauhallista ja siis mökkeilyä parhaimmillaan. Pienellä porukalla istuttiin perjantai-iltana. Hieman oli epätietoisuutta osuuksista, joita joudumme maksamaan tien kunnostuksesta. Iso laskuhan sieltä / lurjus tulee. Kukaan kuitenkaan ei ole korjausta vastaan ollut. Niin aiheellisena sitä on pidetty.

Lauantaina Aino ryhtyi mehustamaan viinimarjoja. Oli viikolla tyhjentänyt kotona sen ainoan marjapensaamme. Vuoden takaista huippusatoa emme saaneet. Itse asiassa määrä puolittui. Muutama pullo kuitenkin mehua tuli. Voi olla, että syksyn mittaan teen jokusen litran mehua viinihapon avulla. Kaarnikat, puolukat tai pihlajanmarjat raaka-aineena. Tosin näyttää siltä, että viimeksimainittuja tulee niukasti. Kukinta oli kuitenkin runsas, mutta kun alkukesä oli lämpötilojen osalta sitä mitä oli!

Kun aikanaan tein yläkerran mökkiin, oli alkuperäinen suunnitelmani tehdä sinne väliseinä ja ovi suluksi alakerran ja yläkerran välille. Ovi siis jakamaan alakerran ja yläkerran väliltä ilmatilaa, jotta talvipakkasilla ei tarvitse lämmittää yläkertaa. Hallitus kuitenkin totesi, että väliseinää ei tehdä. Ihan ok ratkaisu, mutta samalla ilmakierron sulkujärjestelmä piti miettiä uusiksi. Tein silloin tilapäisratkaisun, joka on ollut käytössä viime talveen asti. Muutamista seinäpaneleista ja parista rimasta kopaisin jonkunlaisen lunkan. Vuosien mittaan se on löystynyt ja panelitkin halkeilleet. Itse asiassa se muistutti jo vähän isoa vappuhuiskaa. Uusimisen aika siis oli ennen talvea käsillä. Kesällä jo toin sopivaa levyä ja olin sen jo silloin myös sahannut lopulliseen kokoonsa. Ja laittanut puuvajaan sateelta suojaan. Linnut kuitenkin ovat mustikoita mutustaessaan saanet ilmeisesti vatsansa löysälle. Sadetta levyn päällä pitäessään on sitten suoli purkautunut. Sai siinä hioa levyä otsa hiessä, ennenkuin sininen väri hieman ohentui. Ja kun läiskiä en jättänyt näkösän puolelle, ei vahinko niin suuri lopulta ollut. Listat seinään kannattimiksi ja kahva lunkkaan. Ja niinpä homma oli valmis.

Saunaremontista tuli jonkun verran purkulautaa. Olin ne peittänyt pressulla pihalle. Kuivia kun olivat. Uusiokäyttöön niistä kuitenkaan ei ollut, joten pätkin ne polttopuiksi. Sitten lopuksi pilkoin ne kirveellä melko pieniksi pilkkeiksi. Lopulta niitä kertyikin melkoinen määrä. Tuli mainiota ensipuuta kaminaan talven varalle. Riittänee muutamaksi kuukaudeksi, kun vain yhden pesällisen polttaa perjantai-iltaisin. Kuivat pikkupuut palavat nopeasti ja kamina saa pikaiset alkulämmöt. Muuta puuta sitten jatkoksi.

Aino lähti mehutyömaan jälkeen risusavottaan. Sai Pekan ja Jaakon kavereiksi. Kokko pellolla sai lisämateriaalia ja pari isoa peräkärryllistä siirtyi rannalle odottamaan ensi viikonloppua. Tien laitakin siistiintyi jälleen. Muitakin pieniä valmisteluja ajatellen ensi viikonloppua tehtiin iltapäivän kuluessa. Viikon kuluttua aikaa niihin ei taida olla.

Otin myös ilmakiväärin uudelleen käsittelyyn. Käsittämätön ongelma kohdistuksessa selvisi heti kättelyssä. Kiikari oli kuitenkin löysällä, vaikka mielestäni olin sen kiristänyt. Kun sen nyt tiukkasin paikalleen, alkoivat kasat olla jälleen kohdallaan. Lopulta jopa 25 metrin matkalta reiät taulussa olivat hyvin lähekkäin. Joten se siitä. Eipä ole ihminen täydellinen. En edes minä!

Ruuan päälle lähdin kokemaan katiskaa. Kun keli järvellä oli rauhoittunut oleellisesti, otin myös pilkkivehkeet matkaan. Pilkillähän kuitenkin ne kalat saadaan! Yllätys oli jo odotettavissa katiskaa nostaessani. Painoa oli mielestäni normaalia enemmän ja tärinä melkoinen. Ahvenia olikin melkoisesti. Muutama särkikin. Ja mikä mieluisinta, suhteellisen kookkaita ahvenia oli paljon joukossa. Hyvästä saaliista huolimatta pilkin vielä hetkisen. Kaloja olisi tullut vaikka kuinka, mutta lähdin kuitenkin pian mökille. Pilkillä sain muuten isomman ahvenen, mitä katiskassa oli. Ennen saunomista korjasin melkoisen annoksen isoimpia ahvenia ja vein saaliin kellariin odottamaan aamua.

Sunnuntai valkeni tyynessä ja aurinkoisessa kelissä. Pian alkoi kuitenkin pilveilemään, mutta sateen pelkoa ei ollut. Käytin aamupäivän kalojen seurana. Jauhoin ne myllyllä hienoksi ja paistoin pihveiksi. Tulikin monta isoa pannullista mieluista kotiin vietävää. Aino pyörähti vielä mansikkamaalla laittamassa syyslannat. Ennen kotiin lähtöä keräsin pihalta vesiletkut. Ei tälle kaudelle enää tarvita kasteluita.

Pekka kävi Jaakon kanssa molempina iltoina iltalennolla. Saalis jäi vähiin. Ainakin jos suhteuttaa perheen suulukumäärään. Mutta siinä(kään) hommassa ei saaliin määrä ole se tärkein juttu, vaan harrastuksen parissa vietetty aika. Itse en tällä kertaa edes ottanut haulikkoa matkaan. Ja ilmakivääri on turha ase sorsastuksessa.

Kun on tullut kaadettua muutamia haapoja mökin ympäristöstä, on sillä ollut se vaikutus, että maa puskee nyt pikkuista haapaa joka puolelta. Haapojen juuriverkostot kun ulottuvat melkoisen kauas puusta ja emopuun poistuttua juuristo työntää uutta vesaa. Aikanaan valtaosa näistä vesoista kuolee itsestään ja vahvimmat jäävät eloon. Mietiskelin sitä, alanko vesoja poistamaan. Tai myrkyttämään. Katsotaan vielä jonkun aikaa, millekä ryhdyn.

Jollakin pienellä hyönteisellä oli nyt meneillään parveiluaika. Niitä oli kerääntynyt läjäpäin mm. vaaleaan veneeseen. Ilmeisesti kyseessä oli jokin pieni pistiäinen. Ne olivat kuin pienet mustat muurahaiset (mauriaiset), mutta hieman pitempiä ja hoikempia. Ja siivekkäitä. Veneestä niitä huuhtelin vedellä. Kun ne päätyivät veden matkassa järveen, oli kaloilla hyvät apajat. Pikkukalat, taisivat olla seipejä, hotkivat hyönteiset pinnasta. Pulina vain kävi rannassa.

Kotimatkalla pysähdyimme perinteisesti pitämään pössätauon. Perässä ajaneet Pekka ja Jaakko pysähtyivät myös, mutta eivät savuille. Metsikön reunassa oli komeita puolukoita. Kypsimpiä keräsimme jonkinlaisen pussillisen. Ensi viikonlopun lisukkeeksi.

Matkalla kotiin huomasimme myös, että talvi on tulossa. Nimittäin aurausviittojen asennus oli jo käynnissä. No, pari kuukautta vähintään pitäisi vielä olla talven tuloon.

Hauska uutinenkin kuului radiosta:

Brasilialainen ympäristöjärjestö SOS Mata Atlântica kehottaa ihmisiä pissaamaan suihkussa. Järjestön laskujen mukaan jokainen ihminen, joka jättää pissaamatta pönttöön eikä siten käytä vettä pöntön huuhteluun, säästää 4 380 litraa juomavettä vuodessa.

Voi ihmisen käsi! Eikös saman tien paskotakin kylppärin lattialle, niin säästyy vessapaperia ja metsät pelastuvat! Rakennuskustannuksetkin alenevat, kun emme tarvitse vessoja. Laskekaapa muuten huviksenne, montako kertaa pitää viikossa käydä suihkussa, että tuo 4380 litran säästö syntyy.

Viikonloppu 14.8. - 16.8.2009

Nyt se sitten vihdoinkin tapahtui: sää viileni! Kylläpä helpotti. Viikko oli alkanut sateiden myötä. Ukkoskuurojen myötä vettä oli tullut tosi reippaasti. Ämpäriin suoraa sadetta oli kertynyt kymmenen senttiä. Veneitäkin sai nostaa ylemmäs, kun vesi oli järvessäkin noussut. Kun teiden muoto Muotkavaaran seutuvilla ei ole aivan kohdillaan, oli vesi juossut tietä myöten ja syövyttänyt uraa. Ei kuitenkaan ajamisen estoksi asti. Kuusista oli pahin ruoste huuhtoutunut maahan. Vielä sitä kuitenkin on reippaasti. Lauantain maksimilämpö oli 16 - 17 astetta. Yöllä asteita oli kai vajaa 5. Sunnuntaina oli lauantaita viileämpää.

Kämpässä oli koleaa, vain 13 astetta. Ulkona asteen lämpimämpää. Siis perjantai-iltana. Niinpä laitoin takkaan pienet tulet ja itse asiassa pikku kyhyt paloivat siinä koko illan. Aino tasoitteli veden kasaamia karikepatoja pihalta tasaisemmiksi. Kylläpä kunttaa olikin kasaantunut. Illan mittaan kertyi porukoita istuskelemaan tuvan täydeltä. Viimeiset poistuivat vasta pikkutunneilla.

Aamulla aurinkoista. Vai voiko sitä aivan aamuksi sanoa, kun tuli nukuttua melko pitkään. Rouvat lähtivät Maaritin luo viettämään iltapäivää. Keräilivät siellä ensin mustikoita. Sitten saunat mutahoitoineen sekä iltapala. Minäkin lähdin hakemaan mustikoita. On se vain hauskaa, että kun ei ole iso tarvis, niin silloinhan niitä marjoja löytyy reippaasti. En kuitenkaan alkanut ahnehtimaan ja ylittämään asettamaani kiintiötä, vaan otin poimurillisen sieltä, toisen täältä. Välillä myöskin marjat olivat heikkolaatuisia, joten ohitin sellaiset paikat ripeästi. Teiden varsilla oli useita marjastelijoiden kulkuneuvoja. Vastaani tuli myös auto, jossa oli peräkärry perässä. Autossa Kauko-Idän marjankeruukoneita ja kärryssä muutama säkillinen mustikoita.

Mihinkähän kuntoon muuten ne mustikat kärryssä menevät? Röykytys kun on melkoinen. Varsinkin nyt, kun Sirkkakoskentien remontti on alkanut ja tie paikoin huono. Nyt iso kaivuri oli poistamassa isoimpia kiviä tien pinnasta. Isoja ne muuten olivatkin. Näin muutamia puolen kuution järkäleitä ylös kaivettuina. Kun kaivurissa oli ainoastaan jonkinlainen piikki työkaluna, eikä siis minkäänlaista kauhaa, ei tasoitusjälki ollut kovin kummoinen. Kakkosvaihdetta isompaa ei tarvinnut tiellä käyttää. Sunnuntaina kaivuri vietti sapattia. Eiköhän ensi viikonloppuna tie ole lanattu. Ja jatkunee se korjaus muutenkin. Hieno asia, että tie vihdoin korjataan.

Pari sanaa niistä ulkolaisista poimijoista. Viime talvena tv:stä tuli dokumentti, jossa kerrottiin näistä poimijoista. Kyllä on niin, että suomalaiset yrittäjät pyrkivät ansaitsemaan heidän kustannuksellaan. Kun joutuvat maksamaan ruuan, majoituksen ja autonkäytön. Ja edestakaiset matkat kotimaastaan. Ja kun saavat euron verran kilosta marjoja, niin eräskin ämpärillinen on päivässä koottava, että selviävät päivittäisistä kustannuksista. Ja kun pitäisi vielä matkatkin tienata. Aika tavallista on, että vain velkaantuvat. Tosi hyvänä marjavuotena voivat päästä ansioille. Mutta pitkiä päiviä pitää ahkeroida!

Kun Ainolla oli ruoka tarjolla muualla, olin varannut itselleni vähän grillattavaa. Grillikylkeä. Savustin ensin palaset kokonaisina. Sitten pilkoin ne annopaloiksi ja grillasin normaalisti. Hyviä olivat, mutta ei niitä yli kylkien saattanut syödä. Siinä lihojen kypsyessä ammuskelin ilmakiväärillä pilkkaan. Ihmettelin sitä, että välillä ammuin hienoja tuloksia, mutta seuraava taulu antoi surkean tuloksen. Uskokaa tai älkää, mutta vika oli tauluissa! Yhteen taulutyyppiin osuin komeasti, mutta toiseen, jossa oli useita pieniä tauluja, en tahtonut osua ollenkaan. Itse asiassa reiät syntyivät aina kolmen sentin päähän keskustasta. Kello puoli kahteen. Joku ihmeellinen näköharha tulee ilmeisesti eri tauluilla. (kumpikahan muuten oli se harhaton?) Pitääpä vielä jatkossa testailla.

Grillatessa tuli muutama ukkoskuuro. Sitten keli taas kirkastui. Näin siten jotenkuten puhdistaa mustikat roskista. Ainokin kotiutui hyvissä ajoin. Mustikoita oli vähän hänelläkin saaliina, vaikka oli valtaosan antanut naapurille.

Sunnuntaina Aino putsasi aamusta mustikkansa. Olivat tosi komeita. Olikohan vikatikki yhdistää minun keräämiin rupumarjoihin. Aino lähti sitten touhuamaan mansikkamaalle. Minä käväisin kaltiolla täyttämässä vesiastiat. Tie oli jyrkän kohdalta tosi pahassa kunnossa. Joku oli tainnut jäädä siihen kiinnikin. Pahat olivat kaivatusjäljet. Ilman vahinkoja kuitenkin pääsin paikan ohi.

Tuli muuten tehtyä se kantarellireissukin. Tämän vuoden saalis jäi vajaaseen litraan. Ei ole paikka parantunut entisestä. Tuskinpa koskaan paraneekaan.

 

Viikonloppu 7.8. - 9.8.2009

Jos viikko sitten oli tukalaa, mitähän se nyt sitten oli? No, lievästi sanottuna lämmintä oli!

Perjantai-ilta oli varsin tyyni. Niinpä Aino lähti Jaakon kanssa soutelemaan. Kävivät peräti karilla asti. Kalastustakin harrastivat mutta huonolla menestyksellä. Tyynellä järvellä mäkäröitä oli kuulemma vaivoiksi asti. Kauaa eivät sitten reissussa vanhentuneetkaan.

Kun kuivuus on taas jatkunut jonkin aikaa, laitoin sadettajan toimintaan. Pari tuntia sai roiskia vettä pihamaalle. Välillä vaihdoin paikkaa. Enpä tiedä, oliko kastelusta juuri mitään hyötyä. Maa kun ei tahdo imeä vettä lainkaan. Yritetty kuitenkin taas on. Kotona on menossa pienimuotoinen remppa. Illan mittaan tekaisin sinnekin sitten yhden apujutun. Lauantaina sen vielä maalasin.

Mustikat alkavat olla kypsiä. Lauantaina aamusta valmistauduin marjametsään. Aino meinasi tulla myöhemmin muiden kanssa. Epäilin iltapäivän olevan niin kuuman, etten sinne asti odottele. Joten matkaan vaan. Otin varolta myös pikku ämpärin. Jospa poikkean mustikat poimittuani vielä muutamassa korpipainanteessa hilloja katselemassa. Kun pysäköin mustikkapaikan seuduille ja aloin ottaa poimuria ja ämpäriä autosta, huomasin, että poimuri oli jäänyt kotiin. Ja käsin en kyllä ala poimimaan. En myöskään lähtenyt hakemaan poimuria mökiltä, vaan suunnistin hillakorpeen. Sainkin mukavan annoksen ensiluokkaisia hilloja. isoja ja komeita. Juuri kypsyneitä. Eipä vaimoväki sitten marjaan lähtenytkään. Hellettä moittivat. Kuumahan se keli olikin.

Iltapäivällä värkkäsin saunajakkaran. Rauhallisesti kun työskenteli, pärjäsi juuri ja juuri. Kahdeksan maissa oli pari astetta viileämpää ja nyt sain Ainonkin suostuteltua mustikkaan. Mustikkaa emme kovin hyvin saaneet, mutta jotakin kuitenkin. Hiki oli armoton ja sauna maistui reissun jälkeen.

Ennen pimeää viritin ilmakivääriin kiikarin. Vähitellen oikeat säädöt alkoivat löytymään ja taulujen keskustoihin alkoi syntyä reikiä. Jaakko ja Markus avustivat reikien teossa.

Elokuulle tultaessa ovat yöt muuttuneet kosteiksi. Vaikka sateita ei olekaan kuulunut. Nytkin sunnuntaina aamusta marjasteluvaatteet terassilla olivat kastuneet litimäriksi. Aika pian lämpö nousi pariin kymppiin ja vaatteetkin alkoivat kuivumaan. Aamukosteuden haihduttua teimme mustikkareissun. Mustikoita ei normaalipaikoilta löytynyt. Saimme kuitenkin sen verran niitä, ettei välttämättä mustikassa tarvi enää käydä. Puolukat ja karpalot tulevat sitten myöhemmin ohjelmaan. Uinti raikasti hieman oloa marjastelun jälkeen.

Iltapäivällä lämpö nousi 28:aan. Taisipa tulla tälle kesälle ennätys näillä seutuvilla. Torniossa oli 6 astetta viileämpää. Onneksi nykyään autoissa on ilmastointi. Kotimatkaa oikein jo odotti iltapäivän mittaan. Nyt on vähitellen jo toiveita viilenemisestä ja sateistakin. Kolmisen viikkoa putkeen onkin pahaa keliä ollut.

Viikonloppu 31.7. - 2.8.2009

Lämpimät kelit tuntuvat jatkuvan. Aivan tukalat itse asiassa. Tuuletkin olivat viikonloppuna melko heikot, joten niistäkään ei ollut apua. Perjantai-iltana satoi hieman, mutta ei siitäkään ollut viilentäjäksi. Maanantaina illalla oli kuitenkin vettä tullut reippaasti. Ja ukostanut. Pari tuntia oli paukkunut niin että helinä oli käynyt ikkunan laseissa ja tanner jymissyt. Vettä oli kertynyt veneessä olleeseen ämpäriin 6-7 senttiä! Tulevalle viikolle on luvassa jos mahdollista vielä kuumempaa. Toivon mukaan sekaan mahtuisi vähän sateitakin.

Perjantaina Aino vielä lähti hillareissulle, koska Anna-Liisakin oli tullut ja innokas marjastelemaan. Jonkun verran saivat. Minä aloitin viikonlopun vieton purkamalla saunasta lauteet. Myös lattiasta otin lautoja vähemmäksi. Malliksi laitoin muutamia uusia lautoja paikalleenkin. Siinä sitten alkoi kerääntymään porukkaa, joten homma sen illan osalta keskeytyi.

Lauantaina kuitenkin jatkoin hommaa. Oli aika nopeaa purkaa vanhaa lattiaa ja laittaa uusia lautoja tilalle, kun ne oli valmiiksi pätkitty ja käsitelty. Lattian valmistuttua asensin lauderungon ja ryhdyin kasertamaan laudelautoja paikoilleen. Siinä tuhraantui yllättävän paljon aikaa. Valmiiksi homman sain vasta neljän aikaan iltapäivällä. Ylimmäisen laverin kanssa oli hieman ongelmia. Kaksi lautaa oli kieroja ja lavasta tuli myös kiero. Kuin lentokoneen potkuri. Arvelin sen suoristuvan, kun asennan sen paikalleen. Se kuitenkin nosti toisen reunan jalan ilmaan. Kun kaikki laidelaudat olivat paikoillaan, näkyi kierous yhä. Niinpä jouduin ottamaan ylälavan vielä pois ja laitoin suorat laudat kierojen tilalle. Nyt passasi ja lopputuloksesta tuli siisti. Ainon mielestä peräti hieno. Itse en pitänyt saunaremonttia niin kovin kiireellisenä, mutta Aino sitä oli toivonut. Olihan se tietenkin hyvä tehdä. Aika huonossa kunnossa muutama lattialauta oli ja lauteissakin löytyi moitittavaa. Aino pestasi pojat vetelemään nauloja puretuista laudoista. Janne, Jaakko ja Markus olivat innokkaita. Jannekin pärjäsi hommassa hienosti, vaikka katkaisi viikolla kätensä! Oli vain hieno homma, että pojat tähän hommaan ryhtyivät. Olisi varmaan jäänyt itsellä ainakin tänä viikonloppuna tekemättä. Laudelautaa jäi sen verran tähteeksi, että taidan uusia saunajakkarankin. Onpa sitten sekin samaa sarjaa lauteiden kanssa.

Uusia pottuja syötiin omasta maasta nyt ensimmäistä kertaa. Kylläpä olivat makeita. Kaupan pottuja ei voi edes verrata oman maan perunoihin. Toivottavasti sataisi vettä, että potut kasvaisivat. Aika pieniä ne vielä ovat. Osan pottumaasta myrkytin vielä ruttomyrkyllä. Nyt saa puolestani riittää. Salaatit, tillit ja persiljat ovat kasvaneet tänä vuonna melko hyvin. Aino osan tilleistä leikkasi jo kuivumaankin. Myös mansikoita on tullut hyvin. Vaikka kylmä alkukesä pisti satotoiveet heikoiksi, on olosuhteet jatkossa olleet niin suotuisat, että aletaan olla normaalitilanteessa.

Kun katiska oli jäänyt kokematta kahtena edellisenä viikonloppuna, oli syytäkin olettaa sen olevan pullollaan ahvenia. Mitä vielä! Vain 17 ahventa oli siihen eksynyt. Kyllä luulisi, että sen tason katiskaan menisi aapoja hieman runsaammin. Paikasta kun kuitenkin olemme saaneet ahvenia kohtalaisen hyvin pilkillä. Että pienoinen pettymys se hankinta on ollut. Kokeilin hieman pilkkiäkin. Nyt ei kala purrut. Vain kolme ahventa sain. Yhden värikoukun menetin pohjaan, mutta pilkki onneksi säästyi. Yritin illemmalla uudestaan, kun muut olivat laavulla Orhinselässä. Oli vieläkin hiljaisempaa. Sain vain yhden pienen kuhan. Jos se olisi ollut 3 kertaa pitempi, olisi se täyttänyt alamitan ja ollut otettavissa. Pekan myöhäinen pilkkireissu oli myös kehno.

Nauhuspenkit kukkivat parhaillaan tosi komeasti. Päivällä niissä piisaa kimalaisia. Mistä niitä niin paljon kertyykin? Iltamyöhällä on toinen meininki. Kimalaiset ovat menneet pesiinsä, mutta pienen perhoset tulleet tilalle. Niitä olikin aivan turkkinaan kukissa. Lajimäärittelyä en alkanut tekemään.

Sunnuntaina jälleen pilkille. Pekka lähti Jaakon ja Jannen kanssa. Minä omalla veneellä yksinäni. Kalan tulo oli nyt petraantunut. Varsinkin kun lopulta satuimme ajoahventen sekaan. Ensin toisessa paikassa ahvenia tuli harvakseltaan. Myös kuhia nousi useita, mutta mittakaloja vain yksi venettä kohden. Kun parvi löytyi hieman yllättävästä paikasta, tuli veneisiin eloa. Kookasta ahventa nousi jatkuvasti. Pekan veneessä ämpäri tuli nopeasti täyteen. Jannekin 1-kätisenä kiskoi aapoja sellaiseen tahtiin, että siihen pystyy vain harvat 2-kätisetkään. Minulla oli matkassa iso palju, joten astia ei täyttynyt. Mutta lauantaisen katiska/pilkkisaaliin hakkasin komeasti. Nahatonta filettä kertyi melkoisesti.

Järvellä kellui melkoisesti sitä kuusensuopursuruostetta. Kevyt tuuli keräsi sitä rannoille. Ajoittain saunavesien ottaminen olisi ollut täysin mahdotonta. Ei se myrkyllistä ole, mutta aika limaista massaa se on. Onhan sitä ruostetta ollut vuosien mittaan useinkin, mutta nyt tuntuu olevan ennätys. Joulukuusen, siis kohtuullisen hyvän, löytäminen on ehkä mahdottomuus. Kun nyt keltaisena hehkuva tämän vuoden kasvu kuivaa ja karisee pois ennen talvea. Onneksi kuusi ei siitä kuole. Mutta joka vuosi toistuessaan saattaa aiheuttaa pysyvää tuhoa.

Viime viikonloppuna pöntöistä kuului kirjosieppopoikien iloinen ja nälkäinen sirkutus. Nyt oli hiljaista. Mitään liikettä ei ollut. Jokohan pojat olivat poistuneet pöntöistä? Vai onko kissa tehnyt temput. Se kun mökkeillyt naapurissa viime viikonkin. Ja sen mökkiloma yhä jatkuu. Telkän poikaset ovat vielä tosi pieniä. Ei edes minun nyrkin kokoisia. Kolmen viikon kuluttua alkaa sorsajahti. Mahtavatko olla jahtikauden alussa edes lentokykyisiä? Malttia ainakin kaivataan sorsamiehiltä. Kanalintukantakin on nyt aivan olematon. Syksyn metsästysaikakin on typistetty 10 päivään. Ehkä täysirauhoitus olisi ollut paikallaan.

Sunnuntaina kotimatkalla pidimme perinteisen pössätauon. Siinä paikassa, josta kerran keräsin melkoisesti herkkutatteja. Nyt paikalla oli vain pari punikkitattia. Mutta loppumatkalle tuli autoon lisämatkustaja. Luulisin, että se oli hirvikärpänen. Toivottavasti ne eivät siitä enää pohjoisemmaksi leviä. Jokohan muuten etelässä alkaa olla hirvikärpäset vaivoina?

Viikonloppu 24.7. - 26.7.2009

Viime viikonlopun koleus oli tipotiessään. Loppuviikosta alkoi töissä olla niin kuuma, ettei oikein tahtonut pärjätä. Lämmintä oli mökilläkin saapuessamme. Onneksi sisällä oli vain 18 astetta, joten sinne saattoi välillä paeta. Matkassamme oli vaihteeksi kummipoika Jaakko. Hän lähtikin välittömästi Ainon kanssa hillareissulle. Minä jätin tällä kertaa väliin, kun piti purkaa peräkärrykuorma. Kun matkassa oli kolmenlaista lautaa ja yksi vanerilevy, joiden ei olisi hyvä kastua. Sadetta ei kyllä ollut näköpiirissä, mutta mistäpä sen tietää. Tapuloin laudat ja päälle laitoin sateen suojaksi kattopellit. Niitäkin kun tarvitsen aikanaan ns. 2-projektiin ja nyt kärryssä oli sopivasti tilaa. Uuden vinssin asennukseen aloin purettuani kuorman. Vinssi onkin nyt tuplasti vankempi kuin entinen. Ja valittavissa 2 välitystä.

Hillastelijoilla oli malliksi tuuria. Pari kiloa taisi marjoja olla. Kun ilta oli lämmin ja tuulikaan ei ollut kova, lähdimme saunan päälle pilkkireissuun. Aino nappasi kuhan, joka venytti vaakaa parin kilon arvoisesti. Siinä tuli uusi pilkkikuhaennätys. Muuta emme saaneetkaan, vaikka kalat tapailivatkin pilkkejä. Varapilkitkin siis pelittävät, vaikka parhaat onkin menetetty. Palattuamme mökille paistoin kuhan. Oli siinä niin paljon syömistä, että emme kolmistaan saaneet sitä kokonaan pupellettua.

Lauantaina lähdin aikaisin hillareissuun. Samaan paikkaan, jossa viikko sitten kävin. Sinne kun jäi hilloja runsaasti kypsymään. Odotukset olivatkin suuret. Pettymys oli kuitenkin melkoinen. Jänkkä oli ravalla ja hillat kerätty! Kukahan se tännekin korpeen on osannut? Näitä mietin paluumatkalla, jolle pääsinkin siis turhan nopeasti. Kompassia en löytänyt, vaikka tuttuja taukopaikkoja tutkailin. Aino oli mökiltä käsin tehnyt sillä aikaa hillareissun. Hakkasi meikäläisen saaliin reippaasti.

Syötiin sitten aamupalaa ja lähdettiin kolmistaan reissuun. Vesku tuli meitä vastaan omilta reissuiltaan. Pysähdyin, jotta kuulisimme missä hän on käynyt. Ettei kävisi niin, että menisimme samaan paikkaan. Aurinko kuitenkin häikäisi Veskua ja hän ei huomannut, että mehän siinä olimme. Niinpä jatkoimme eteenpäin. Jälkeenpäin saimme tietää että olimme menneet samalle jänkälle, jolla Vesku oli käynyt. Siispä saldo oli surkea. Ei niitä tyhjiä reissuja tarvitsisi tulla. Varsinkin kun selkää pakotti ja helle teki olon tosi tukalaksi. Kova itätuuli ei päässyt jänkälle vaarojen takaa tuomaan helpotusta. Päätimmekin sitten, että uudelle reissulle emme enää lähde. Liian tukalaa ja kun ei niitä hillojakaan niin helpolla löydy.

Iltapäivän ja illan aikana aloitin hieman saunaremonttia. Pätkin lattialaudat valmiiksi ja sain ne myös kyllästettyä. On sitten melko nopeat asentaa paikalleen, kun sopiva rako löytyy.

Sunnuntaina ei ollutkaan aivan niin kuuma kuin lauantaina. Tuulikin oli hieman asettunut. Kasasin joutessani lauderungon heti aamusta. Kun tuuli oli asettunut, päätimme käväistä pilkillä. Ensin muutin kuitenkin vinssin eri välitykselle. Liian hidas oli aluksi asentamani välitys. Tällä kertaa kuhia emme saaneet. Taisi muuten olla tämän kesän ensimmäinen kuhaton pilkkireissu. Ahvenia saimme kuitenkin. Joukossa kesän rekorttikin. Tietenkin Aino senkin sai.

Kotimatkan teimme Ylitornion kautta. Kun anoppivainaalta saimme aikanaan perinnöksi toimittaa marjoja eräälle eläkeläispariskunnalle. Vähänhän niitä hilloja oli. Ei puolta ämpärillistä. Sattuneesta syystä toimitus oli vajavainen. Ylitorniolla oli myöskin tapahtunut muutoksia. Eino nukkui pois toukokuussa. Kyllähän se oli hieman surullista. Voimia Mariannelle!

Sääskitilanteesta: Ei niitä sääskiä ole tänäkään kesänä kovin runsaasti. Kesäkuulla vaikutti, että niitä taitaa tulla vaivoiksi asti, mutta nyttemmin ne ovat käyneet vähiin. Mäkäröitä niinkin on. Kuusensuopursuruoste vaivaa kuusia tänä vuonna voimallisesti. Paikoin uusi tämän vuoden kasvusto on aivan käsittämättömän keltaista. Maisemat ovat tavallaan komeita.

Viikonloppu 17.7. - 19.7.2009

Tuli jo toinen viikonloppu peräkkäin, jolloin työt eivät painaneet mieltä. Tähänhän voisi vaikka tottua! Lomailuun. Viikonlopun säitä voisi kuvailla hieman koleiksi. Vielä perjantai-iltana lämpöä oli +16 astetta. Se jäikin viikonlopun ennätyslukemaksi. Tuulet puhaltelivat luoteen suunnasta, mutta ei onneksi aivan kovalla voimalla. Silloin, tällöin tuli lyhyt sadekuuro. Eipä niistäkään ollut haittaa, hyvä että pihakivet menivät kirjaviksi.

Hillastelua yritimme aloitella. Aino lähti heti perjantaina Anna-Liisan kanssa tutkailemaan jänkkiä. Kypsät marjat olivat vähissä, mutta paikoin hillaa tulee kuulemma jonkin verran. Olin ostanut viikolla muutamia laatikollisia nauloja. Eri kokoja. Ei niinkään mitään varsinaista tarkoitusta varten, vaan mökillä on yksinkertaisesti oltava niitäkin, kuten muutakin tarviketta. Sekainen ja melko täysi varasto vain ei innostanut viemään laatikoita varastoon. Tekaisinkin pari uutta hyllyä ja naulat saivat uutukaisen paikan.

Lauantaina lähdimme hillareissuille. Minä omalleni ja Aino ja Anna-Liisa omallensa. Kun olin päättänyt ottaa suunnaksi erään oudomman suon, piti löytää kompassi taskuun. Kartta löytyi heti, mutta kompassin löytyminen teetti työtä. Enpä sitä kompassia matkalla tarvinnut, ihan se on vaan mukana varmuuden vuoksi oudompiin maisemiin mentäessä. Hillaa löysin ihan mukavasti. Ja keli oli mitä parhain: 13 astetta lämmintä ja reipas tuuli. Yhden sadekuuron alta pakenin kuusen perseeseen muutamaksi minuutiksi. Aika yllättävää oli se, että selkä ei isommin vihoitellut reissussa. Ehkäpä se kumartelu hilloja poimiessa on ihan hyväksi. Paluumatkalla oikaisin kuivia maita pitkin. Silti aikaa kului nelisenkymmentä minuuttia, ennen kuin olin autolla. Kylläpä autolla juotava maistuikin. Pysähdyin vielä lähteellä täyttämään vesipänikät. Mökillä sitten huomasin, että kompassi oli pudonnut sillä reissulla. Naisväelle onni ei ollut hymyillyt. Useampi hillapaikka oli aivan tyhjä. Onneksi sain jonkun verran edes hillaa. Tiedä vaikka jäisivät siihen meidän hillamme.

Iltapäivällä tein kolmannen ruttomyrkytyksen. On se vain kumma, että se homma käy selän päälle aivan eri tavalla, kuin hillastelu. Vaikka kevyempää on.

Illalla saunan jälkeen kämppä oli hieman koleanlainen. Laitoinkin takkaan pienet tulet. Ensimmäistä kertaa muuta, kuin paperia. Täytyy sanoa, että mukavalta näytti. Ja kaikki pelasi niinkuin junan vessa.

Porukoita lähti vielä illan päälle Orhinselänhiekalle. Mekin sinne ajelimme. Monet retkiherkut katosivat suihin. Pienimmille oli pelejä matkassa. Koleus ei nuotion ääressä vaivannut. Palattuamme mökille, teki venevinssi temput. Muutaman rattaan kuluminen teki kamppeesta hörsmitättömän.

Sunnuntaina leikkasin ruohikot. Kolmannen kerran tälle vuodelle. Tällä kertaa kävin leikkurin kanssa myös hoitamassa mansikkamaalle menevän polun kuntoon. Oli melkoisen paksussa heinässä. Aino löysi mansikkamaalta jonkun verran kypsiä marjoja. Saatoin vielä valmiiksi varaston hyllyjen teon. Osin jo paikkoja järjestelinkin. Nyt kun on hieman paremmat mahdollisuudet.

Kirjosieppojen viimeisin pesintäyritys on onnistunut. Emolinnut kantavat ruokaa pönttöihin minkä ehtivät. Iloinen sirkutus vastaanottaa ruuan tuojat. Paluumatkalla emot tuovat poikasten jätökset ulos. Kiirettä piisaa. Toivottavasti kissa ei pääse osille, kun poikaset poistuvat pöntöistä.

Viikolla pitää siis hankkia kompassi ja venevinssi. Pitänee tuoda peräkärryllä muutakin kampetta, kun olisi taas muutama suunnitelma. Ja ettei aika kävisi pitkäksi.

Viikonloppu 10.7. - 12.7.2009

Jo viikko palauduttu kesäloman rasituksista. Ja ei kun uudestaan mökille!

Kylmät kelit jatkuivat viikon puoliväliin asti. Sitten alkoivat lämpimämmät tuulet puhaltelemaan näillekin nurkille. Sateita, rankkojakin, tuli kastelemaan rutikuivia kairoja. Ukkonenkin muistutti olemassaolostaan. Metsäpalovaroitukset päättyivät. Alkoiko nyt oikea kesä? Kämpässä kuitenkin vain 14 astetta, joten pikku kyhyt olivat jälleen paikallaan. Viikonloppuna ei kuitenkaan sade meitä kastellut. Vasta sunnuntaina iltapäivällä kotimatkalla alkoi vähäinen sade. Lämmöt huitelivat päivällä parinkympin lukemissa. Leppoisat tuulet tulivat etelän-kaakon suunnasta. Ajoittain aurinkoista, joskus puolipilvistä. Kesäkeliä siis parhaimmillaan.

Perjantaina saapuessamme oli teillä melkoisesti vielä lätäköitä. Sade oli jo loppunut ja vesihöyry nousi auringon lämmittämästä luonnosta. Vanhan pottumaan laidassa metsän reunassa oli Moto. Tuomas kuulemma on palkannut hieman järeämmän koneen polttopuuhommiin! Kateeksi käy. Kylläpä välillä itsekin on ajatellut, että olisipa sellainen kone itselläkin. Säästyisi siinä selkä, kun metsäkoneella hommat toimittaisi. Sen jäljiltä metsä tietenkin jää väkisellä rumaksi. Paikkaamista jää sahamiehelle.

Illalla Keke soitteli. Oli lomareissulla. Sain onnittelut siitä, että mittariin tuli jälleen vuosi lisää. Jopas niitä jo onkin! Kuulin, että Lempsissä on porukkaa koolla. Soitinkin sitten myöhemmin sinne ja porisin jonkun sanan Akun, Esan, Hannun ja Arin kanssa. Lienee noin 35 vuotta siitä, kun joitakin heistä olen viimeksi nähnyt! Kaimakin soitteli. Hän oli saanut puhelun, jossa vaadittiin karaoken lopettamista. Tyynessä kelissä ääni tietenkin kantautuu kauas, mutta olihan vasta alkuilta. Kai sitä siihen aikaan olisi ääntä maailmaan mahtunut!

Tarkoituksena on tehdä saunassa pienimuotoinen remontti: lauteet ja lattiat uusiksi! Olen sitä suunnitellut uudeksi 1-projektiksi, mutta ei se taida ansaita projekti-nimitystä. Mittoilin saunaa ja nyt on tiedossa, mitä pitää hankkia. Olen saunan lattiaa korjaillut vuosien mittaan. Nämä korjaukset ovat kestäneet hyvin, mutta lauteiden alla on vielä vanhaa, osin lahoa osaa. Uudet, "tilapäiset" laudat olen käsitellyt terva-vernissa-tärpätti -seoksella. Ja käyttänyt pontitonta lautaa. Jos pätkin ja käsittelen laudat valmiiksi, on ne kuivuttuaan nopea laittaa paikalleen. Ja jos hankin lauderungon, voin asentaa sen ja lauteet milloin vain. Siis sopivaa joutoajan puuhaa!

Lauantaina saimme aamusta suruviestin. Hiemanhan se aina pistää miettimään tätä elämän lyhyyttä. Miten heikoilla rihmoilla pidämme elämästä kiinni. Näitä mietiskelin, kun lähdin kahdeksalta katiskalle. Katiskassa oli runsaat kymmenen ahventa. Vain! Nekin pieniä. Loman heikohkojen katiskasaaliiden johdosta olin vaihtanut lopuksi katiskan matalampaan veteen. Eipä näköjään ollut hyvä veto. Vaihdoinkin jälleen sen paikan syvempään. Kun pilkkivehkeet olivat mukana, päätin järjestää kalakilpailun: Matti vastaan Weke. Sanomattakin on selvää, että vetäisin voiton. Suurista piirtein lukemin 100 - 0. Ottaen huomioon pyyntiajan. Pilkkiminen alkoi muhkealla kalalla. Kala vei ja vei siimaa. Lopulta se vei luottopilkkini. Olisi pitänyt tarkistaa solmut. Solmusta näytti siima katkenneen. Joitakin mukavia ahvenia sain varapilkillä veneeseen asti. Lopulta iski kuha, jonka kämpillä mittasin 1120 grammaisen painoiseksi. Heittelin pienimmät ahvenet ympärillä odotteleville lokeille. Kun yksi sai poimittua kalan veden pinnasta, alkoi melkoinen häirintä ilmassa. Muut yrittivät saada kalan kantajaa pudottamaan saaliinsa. Aika usein tämä onnistui ja kähina alkoi uudestaan. Kunnes joku aina sitten onnistui kalan nielaisemaan. Kokeilin vielä ennen rantaan tuloa pilkkiä kotirannasta. Siitä tartutin pienen hauen. Oli tuskin painavampi, kuin suurin ahveneni.

Puolilta päivin tein pienen kävelylenkin. Katsastin hillamaisemia. Oli melkoinen yllätys, että sain maistella puolen kourallisen verran kypsiä hilloja. Katsastamilleni paikoille ei tule juurikaan satoa. Mutta onhan niitä soita. Jos korpiakin. Mustikoita nyt näyttäisi tulevan viime vuotista paremmin. Vaikka alkukesä on ollut aika kehno.

Kävelyn jälkeen tein viikonlopun ainoan homman, jota voi tekemiseksi kutsua: Myrkytin pottumaat toiseen kertaan. Eihän siinäkään kauaa mennyt, 1,5 tuntia liemen sekoittelu mukaan lukien. Selkä vain ei siitä hommasta pidä!

Syönnin päälle paistoin aamuiset kalat. Kotiin tuomisiksi sain mukavan annoksen ruodotonta herkkua.

Illalla tangokisat. Aino meni naapuriin telkkarin ääreen. Tulihan niitä kyllä radiostakin. Myöhemmin pistäydyimme Jarmon ja Sussun luona. Jarmon piti saada veneessä pelaamaan kaiku. Minulta löytyi hieman apuvälineitä: akku, kaapelia ja liittimiä. Asennus sitten parempana aikana. Illalla sovittiin aamun ohjelmasta.

Aamulla lähdettiin kahdella veneellä vesille. Ensin pääsivät liikkeelle Jarmo ja Sussu. Mukana tietenkin Ville. Kimi myös lähti mukaan. Mekin pääsimme kohta perään. Piti vain heti palata takaisin, kun en muistanut laittaa vesitulppaa paikalleen. Uusi lähtö ja kohta olimme karin laidassa pilkillä, 2 venekuntaa. Keli oli vastaava, kuin vuorokautta aikaisemmin. Mutta kalat olivat sulkeneet suunsa. Vaihdoimmekin paikkaa hetken tyhjän pyytämisen jälkeen. Hiljaista oli sielläkin, mutta joitakin merkkejä kaloista alkoi tulla. Lopulta Jarmo veti veneeseensä hauen. Aino nappasi kuhan. Sitten minäkin. Sen jälkeen reippaampi tärppi ja siima poikki. Siimasta päätellen kyseessä oli hauki. Meni luottopilkki nro 2. Kolmas ja viimeinen olikin Ainolla. Kohta sekin meni ahvenen suussa syvyyksiin. Varapilkillä sain kuitenkin vielä päivän suurimman kuhan. Siirryimme rannalle. Pojat uivatkin, kun lämmintä piisasi. Söimme eväät ja pienimmät kalat halstrattiin. Kun kalat alkoivat kypsymään, muutuivat niiden silmät valkoisiksi ja alkoivat pullistelemaan. Kimi epäilikin minun laittaneen kalat liian kovalle puristukselle halsteriin, kun silmät noin pullistelivat!

Nuo pilkkien menettämiset harmittavat suunnattomasti. Mistä nyt saan vastaavia hankittua? Yhden olen menettämistäni ostanut vuosia sitten Torniosta, mutta enää niitä ei ole myynnissä. Kaksi olen ostanyt aikanaan Jyväskylästä. Pitääpä taas ryhtyä metsästämään. Tuo venepilkkiminen kun todella osaa olla hauskaa puuhaa, kun olosuhteet ovat kohdallaan!

Kesälomalla 5.6. - 5.7.2009

Jälleen ollaan palattu päiväjärjestykseen. Tämän kesän loma on pidetty ja paluu arkeen koittanut. Tässäpä taasen muutama asia kuluneesta 4 viikosta.

Loma alkoi varsin koleissa keleissä. Sisällä kämpässä oli vain 6 astetta ja ulkona sain purkaa kärrykuormaa samoissa lukemissa. Kassia sisällä purkaessani totesin iän tuomat vaivat: lääkepussi loman ajaksi oli melkoinen! Illaksi oli sovittu potun kylvö. Kaikki eivät ehtineet niihin talkoisiin. Ehtivätköhän potun nostoon? Itse otin homman varoen. En rehkinyt enempää kuin oli tarpeen. Säästin selkääni. Porukkaa oli kuitenkin kohtuullisesti paikalla. Alkulomalla ei lämpötiloilla voinut kehua. Heti kärkeen kahtena päivänä tuli lumikuuroja. Jarikin ihmetteli, ettei ole ennen lumisateessa leikannut ruohoa. Pari ensimmäistä viikkoa jatkui kylmä, pohjoinen virtaus. Oli jopa laitettava pitkät kalsongitkin jalkaan, kun lähti katiskoille tai pilkille! Vasta juhannuksen jälkeen lämpeni. Lämmintä piisasi kymmenen vuorokautta. Kaksi hellepäivääkin mahtui tällä kertaa joukkoon. Sitten taas tuuli kääntyi loppulomaksi pohjoiseen ja kaminassa oli käytettävä tulia lähes päivittäin. Hellepäivinä iso ongelma on saunominen. Sauna kun lämmittää kämppääkin. Talvisin se on tietenkin hyvä asia. Kävinkin jonkun kerran järvessä huuhtomassa pölyjä. Ettei saunaa tarvitsisi lämmittää. Tukalina päivinä jouduin kastelemaan päätä vedellä. Tukka märkänä pärjäsi kumman hyvin.

Luonnolle ja eläimille kylmyys tuotti varmasti ongelmia. Kasvit eivät ole päässeet kunnon kasvuvauhtiin. Edelleen jatkuva kuivuus ei paranna tilannetta. Pari kertaa kuitenkin leikkasin nurmikon. Ensimmäisellä kerralla leikkaus oli lähinnä tuppaiden tasoittelua. Kastelu kuitenkin auttoi ja toinen leikkuu viimeisellä viikolla olikin jo ihan tarpeellinen. Aluksi kastelu ei meinannut onnistua millään. Kun asensin pumpun ja letkut toimintakuntoon, pidin mielessäni vanhat ongelmat: kireällä pitää imupuoli olla. Niinpä kiristin sitten heti kärkeen takaiskuventtiilin rikki. Pitäisi kai jättää aamupuurot vähemmälle.

Linnuille koleus on ollut tuhoisaa. Uutisissakin kerrottiin pesinnän epäonnistumisista. Meilläkin kirjosieppojen yritys meni suhkuksi. Juhannuksen aikoihin ne aloittivat uuden yrityksen. Kaikki näytti hyvältä, kunnes jälleen kylmyys vei hyönteiset ja mitähän tapahtuu munille! Pahaa pelkään. Lämpimän jakson aikana hyönteisiä olikin paljon. Sääskiä ja mäkäräisiä oli välillä ihan haitaksi asti. Paarmojakin lenteli. Varsinkin niitä suuria hevospaarmoja. (ei risteytys, vaan ihan oikea laji) Lentomuurahaiset parveilivat lämpimien jatkuttua muutaman päivän. Pian ne katosivat. Osa lintujen suihin. Lämpö toi esille myös jonkun kyyn. Vesireissulla ajoin vahingossa yhden yli. Neljä kertaa!

Kalastusta harrastin aina tarpeen mukaan. Verkotus jäi tällä lomalla väliin kokonaan. Uistelutkin jätin toisille. Ensimmäisen viikon aikana en joutanut vielä pyyntiin, mutta Aino ja Taimi saivat katiskasta parin kilon hauen. Sen korjasin ja paistoin illalla. Moottoriveneen sain esille tallistaan 14.6. Olin sopinut Jaakon ja Jannen kanssa, että tulevat avukseni sunnuntaina. Määräsin ajaksi klo 10:00, ettei nyt sentään liian varhaiseksi menisi. Pojat olivat laittaneet kellon yhdeksältä soimaan ja kohta olivatkin luonani ja vene saatiin esille. Melkoinen sadekuuro meidät siinä yllätti. Pojat palasivat Mäkipirtille nukkumaan. Liian aikainen oli asettamani aikataulu! Vasta juhannusaattona laitoin akun paikalleen ja tein käynnistysyritykset. Ensin piti soutaa vastatuuleen melkoinen pätkä. Tuuli ehti tuoda veneen rantaan, enkä saanut vielä konetta käyntiin. Uusi työläs soutaminen selemmäs. Akussa onneksi virta riitti ja kone lopulta käynnistyi. Loppuloman aikana kävin jonkun kerran pilkillä. Keittokalat sain lähes joka kerta. Olin hankkinut ruostuneiden katiskojen korvaajaksi sen isoimman eräästä kuuluisasta mallista. Siitä sainkin melko runsaasti ahvenia, mutta kookkaat loistivat poissaolollaan. Kuitenkin korjasin sintitkin ja jauhoin myllyssä. Pihviä ja mureketta syötiin muutaman kerran. Yhden kerran jauhaminen ei lähtenyt lainkaan toimimaan. Ajattelin, että olisikohan myllyn kokoajalla viime kerralla sattunut vahinko ja leikkuuterä mennyt väärin päin. Avasin myllyn ja sisältä putosi kalamössö astiaan ja terää ei näkynyt lainkaan! Sitä sitten haettiin porukalla ilman tulosta. Ranta, jossa olin viimeksi myllyn pessyt, kammattiin tarkoin haravalla. Ei vain löytynyt. Lopulta oli lähdettävä hakemaan naapurista lainaan toinen mylly. Siihen mössöä laittaessani seasta löytyi se kadonnut teräkin. Tunsin oloni viisaaksi!

Vielä sananen siitä katiskastakin. Olimme käymässä Torniossa. Kaupassa, pyykinpesulla ja mahdolliset laskut maksamassa. Mökille lähtiessämme peräkärryssä oli laastisäkkejä pinnoitusta varten. Sanoin Ainolle, että minulla menee vain pari minuuttia, kun haen tuosta yhdestä paikasta jotakin. Toivoin ettei keputtelisi perässä. Olin juuri kassalla kun Aino kuitenkin tuli kauppaan sisään. Kassaneiti huusi isolla äänellä silloin toiselle myyjälle: ONKO TÄMÄ SE TESTIVOITTAJA, JOKA MAKSAA 150 EUROA? Aino vähän (onneksi yllättävän vähän) ihmetteli matkalla katiskan hintaa! Taisi onnekseni miettiä enemmän kärryssä olevien laastisäkkien kohtaloa. Meidät nimittäin kohtasi aivan älytön rankkasade ja olimme huolissamme suojauksieni pitävyydestä. Eivät onneksemme pettäneet.

Juhannus sujui varsin rauhallisesti. Koleudesta kertoo ehkä hyvin se, että Maarit totesi käytössä olevan nyt saman asun kuin pääsiäisenä! Kelkka oli kuitenkin vaihtunut veneeksi. Kokkoa poltettiin ja osa sakista poistui karaoken pariin.

Juhannuksen jälkeen sunnuntaina saimme sitten vieraita. Ensin tulivat Tiina ja Jani, sitten illemmalla Anni ja Pekka. Maanantaina retkeiltiin Piekkolanvaarassa. Paisteltiin makkarat ja syötiin leivät kahvin kanssa. Iltapäivällä pelailtiin pihapelejä ja korttiakin. Illalla tuuli hieman asettui ja käytiin Orhinselässä. Veneessä oli painoa ja plaaniin se ei noussut. Hieman aallokossa kastuttiin. Tiistaina iltapäivällä vieraat lähtivät. Harmitti suunnattomasti, kun Tiinan ja Janin eväät unohtuivat. Olivat niin huolella tehdyt ja pakatut! Kiitokset vielä vieraille ja tervetuloa uudestaan!

Lomalla tulee yleensä värkättyä jotakin. Niin nytkin. Kesän varsinainen projekti oli uuden takan muuraus. Takka valmistuikin ennen juhannusta. Ensin Aino moitti sitä liian valkoiseksi, mutta hieman sitä katsellessaan määräsi muurinkin laitettavaksi saman väriseksi. Olin tähän hommaan jo varautunut, eikä minulla ollut mitään sitä vastaan. Päinvastoin. Muurin rappauksen tein vasta vieraiden lähdettyä. Lähes viikon siis sain välillä tehdä ihan muita hommia.

Isoihin ongelmiin en törmännyt takan kanssa. Jotain pientä harmia kuitenkin osui kohdalle. Olen joskus kauan sitten ostanut pienen rälläkän. Ja siihen timanttiterän. Nyt tarvitsin sitä etenkin tulitiilien leikkaamiseen. Ne kun vaativat hieman täsmällisemmän muotoilun. Rälläkkä kuitenkin rupesi hiipumaan vähitellen. Ilmeisesti kivipöly meni laakereihin ja jumitti koneen. Yritin sitten liittää timanttiterän porakoneeseen. Mutta aina pienen hetken jälkeen terä irtosi ja karkasi lepikkoon. Onneksi sinne suuntaan, eikä esimerkiksi kohti sieviä kasvojani. Kivenmurut kylläkin tulivat päin näköä, joten ei se ihan hyvä patentti ollut. Niinpä tuli kiivas lähtö Ylitorniolle rautakauppaan. Oli onneksi arki ja iltapäivä. Reissussa en kauaa vanhentunut. Vaikka otin muutakin, mm. muutaman tulitiilen. Mökillä huomasin ne väärän kokoisiksi. No, sitten asentamaan timanttiterää rälläkkään. Ei sopinut. Oli sentin liian iso. Voi paskaläjä! Pitikö näitä rälläköitäkin olla pikkuisia pikkuisia, vähän isompia pikkuisia....? Onnekseni kuitenkin sain vanhasta rälläkästä vaihdettua terä/roiskesuojuksen ja näin homma alkoi olla hanskassa. Sitten isketin isketin terän uusiin tiiliin. Eipä tahtonut upota! Pentti oli varoittanut venäläisistä tulitiilistä. Ovat pirun kovia. No, itse asiassa siinä meni teräkin pilalle. Niin kovia olivat ne tiilet, joissa oli vääränlaisia kirjaimia! Parin päivän kuluttua oli kauppareissu. Silloin hain myös uuden terän. Pärjäsin siihen asti vasaran avulla.

Neljäntenä muurauspäivänä tuntui, että hommasta ei tulekaan mitään. Kyse ei ollut taidosta tai innosta. Vaan selästä. Usko meinasi loppua kun puristin hampaitani yhteen. Sinnillä (ja Buranalla) kuitenkin homma jatkui. Liekö tuo hammasten kiristely johtanut siihen, että loppulomasta tuntui, että oikeanpuoleinen leukanivel ei ole aina kohdallaan? Ruokailua aloittaessa ikään kuin olisi lukossa!

Yksi vaikeus muuratessa oli pimeys. Muurausaikana ei juuri aurinko paistanut ja taskulamppuihin en ollut huomannut vaihtaa uusia paristoja. Palomuurin rappaus ei lisäksi olisi onnistunut, ellen olisi tehnyt sihtiä ja poistanut isoimpia kiviä laastin seasta.

Kaikkiaan takka valmistui suunnitellussa aikataulussa ja suunnitellun laisena. Itsellä usko ei mennyt omaan osaamiseen. Muilla niinkin oli epäilyjä. Kommentit olivat positiivisia. Kukapa tietenkään kehtaisi päin näköä sanoa huonoja arvosteluja. Kun poltin ensimmäisen tyllerön paperia, oli vetokin kunnossa. Pekan kanssa otimme sen kunniaksi savuviinat. Konjakkia peräti. Myöhemmin joskus poltin toisen tyllerön. Sytyttäessä oli alakierto päällä, mutta ongelmia ei ollut. Joten eiköhän homma ole onnistunut. Ainoa asia, jota oikeasti epäilen, on palomuurin rappaus. Pysyykö kiinni? Aika näyttää. Korjataan jos hajoaa. Takka saa nyt rauhassa kuivua ennen ensimmäistä lämmitystä. Siinä mielessä ajoitus oli paras mahdollinen sen tekemiseen. Syksymmällä sitten otetaan vasta tuotantokäyttöön.

Tuo takan teko oli tavallaan uskalias rupeama. Säästyi siinä eurojakin 3-4000! Ja siltikään en olisi samanlaista saanut. Paitsi tilaamalla suunnitelmieni mukaisena, mutta silloin hintaa olisi kertynyt vielä enemmän. Ja vasta sen arvo nousee siksi, että se on oma tekemä. Näyttää siltä, että ihminen pystyy vaikka mihin, kunhan vain keskittyy huolella tekemisiinsä. Aino minulle kertoi toiveensa pinnoituksesta. Oli pessyt etsimäni pintakivet. Lämmitti oikein vedetkin sitä hommaa varten. Oli ihmetellyt kivien suurta määrää. Itse olisin laittanut kiviä pintaan enemmän, mutta Aino onneksi ehti sanomaan mielipiteensä asiasta. Onneksi ehti, sillä määrän pudotus helpotti minua ja nopeutti todennäköisesti hommaa jopa muutamalla päivällä. Sen lisäksi lopputulos on ehdottomasti nyt parempi. Siro, 1300-kiloinen täytekakku! Kuvakin löytyy siellä taustaa-osassa, missä muutkin isommat projektit on mainittu. Työpäivää ei olisi juurikaan enää voinut pidentää. Tuplavuoroiksi kun tahtoi mennä lähes päivittäin.

Aino hoiteli taloustyöt. Osallistuin käytännössä vain grillissä tapahtuviin hommiin. Paistoin rasvassa kalaa ja lättyjä. Mutta tekipä hän siinä lomassa paljon muutakin. Toimitti sellaisen suursiivouksen, että sanoi sen riittävän 10 vuodeksi! Pottumailta kävi siivoamassa rikkakasvit. Välillä palasi kämpille verissä päin. Mäkärät kun olivat riesana. Pesi saunan, pesi veneet. Laitteli pihakiviä ja mansikkamaalle verkon. Siirteli nurmipaakkuja ja teki sisälle koivukransseja, joista irtosi voimakas kesän tuoksu. Keräsi risuja tien varresta kasoihin. Kokkoon vietäväksi. Pesi mattojakin. Ja rankisen. Välillä etsi joitakin käykkäröitä, muttei löytänyt. Oli kuulemma sokaistunut hillankukista! Menossa tuntui olevan koko ajan.

Loppulomasta ehdin itsekin tekemään kaikenlaisia pikku askareita. Tein varastoihin hyllyköitä. Yhden sisällekin. Piipun päälle värkkäsin uuden hatun. Pilkoin vähän puita ja oikaisin vinoon menneen rantaportaan. Paikalleen valettuihin pihalaattoihin valoin lisää paksuutta. Ostolaattoihin laitoin alle hiekkaa. Nousivat jälleen hieman paremmin esille. Poistin pihasta kymmenkunta kookasta kiveä. Yksi järkäle odottaa lisävoimia. Lienee metrin mittainen. Tekaisin eristeen hellan ja jääkaapin väliin. Värkkäsin naulakoita ja Oskarin orren. (en tiennyt tuon nimistä tehneeni, ennen kuin Pekka sen minulle kertoi) Puukoppia kasersin myös. Kasvimaan laidalta poistin puita. Rakensin pari venetelaa ja koversin 7 linnunpönttöä. Tein itselleni varmuuden vuoksi kävelykepin. Tein uuden sääskiverkon yläkerran rikkoontuneen tilalle. Yhdessä Ainon kanssa vietiin lumien aikaan poltettavaan roskakokkoon muurauksen aikana suojana olleet matot ym. roskaa. Pääsiäiskokkoon saimme ryhtiä ja kokoa. Suunnittelin viime hetkinä tulevia askareita ja osin niitä valmistelinkin. Lähtöpäivänä laitoin vielä pottumaille ruttomyrkyn.

Sitten vielä se katastrofi, josta meni yöunetkin. Aino sai siivoukset valmiiksi ennen juhannusta. Vieraiden lähdettyä nuohosin piipun. Noki se on ihmeellinen aine. Jos jossakin on rako, se tulee vuorenvarmasti siitä, kuin hiekka tiimalasissa. Tuntui, että vuosikymmenen siivous on uusittava välittömästi. Onneksi lopulta vahinko osoittautui pienemmäksi eikä se noki nyt ihan koko kämppään levinnyt. Kaminan takana sitä kuitenkin oli sentin kerros. Mietin aikani, miten saan noen siisteimmin pois. Kastella sitä ei kärsinyt. Se olisi silloin junttautunut koloihin pysyväksi muistomerkiksi. Ensin hylkäsin imurinkin. Siinä kun oli huono teho ja Aino sanoi siitä tulevan kaiken pölyn läpi. Autoahan sillä ulkona vain imuroidaankin, joten se läpimeno ei ollut siinä hommassa ongelma. Mutta tarjoapa imurin letkua sisätiloissa nokiläjään. Olisi ollut katastrofi silloin todella täydellinen, kun toisesta päästä olisi noki pöllynnyt kämppään. Mietin, miten voisin pidentää imuletkua, jotta saisin imurin kauas kenturalle. Liitinkin letkuun 25 metrin vesiletkun ja vei imurin metsään. Siellä se sai sitten rauhassa tuprutella noet mätikköön. Sitä muuten todella kertyi imurin luo, varsinkin alle. Sanomattakin on selvää, että seuraavalla maalikyläreissulla ostin uuden imurin. Entisen puhdistus ei tullut kysymykseenkään.

Jotain hauskaakin sattui. Ei kaikki ihan noin kamalaa ollut. Muurauksen ajaksi lattialle oli levitetty vanhoja mattoja. Mattojen päälle sitten laitoin päivittäin sanomalehtiä rapautuneiden tilalle. En nyt muista, minkä päivän Posari oli vuorossa, mutta siinä esiteltiin pitkin Pohjanlahden rannikkoa Simoon asti levinnyttä punkkia. Piirroskin siinä oli. Kun punkki on muutaman millin mittainen ötökkä, ei kuva ollut luonnollisessa koossa vaan kuvassa se oli kasvanut muutaman sentin mittaiseksi. Ainolla ötökkäkammoisena meinasivat veret seisahtua, kun luuli kuvaa oikeaksi koppakiiskeksi. Lopulta tajusi homman ja uskaltautui ohittamaan paikan.

Iltaisin pelattiin jonkun verran korttia. Minä aloin jo siihen hommaan pikku hiljaa leipääntyä. Onneksi Juksu (tuleva ekaluokkalainen) on opetellut korttihaiksi. Pistelaskunkin hallitsee. Niinpä Ainolla ei viikonloppuisin ollut puutetta innokkaasta pelikaverista.

Jotenkin aloitimme heti loman alkupäivinä tavan juoda teetä parin voileivän kanssa iltapäivisin. Siitä tuli tapa ja sitä aivan odotti päivittäin. Tapana kun on ollut syödä ruoka vasta siinä 17:00:n aikoihin. Aamupalalla ei oikein sinne asti pärjää.

Naapurimökeillekin alkoi lomalaisia ilmaantumaan. Viikonloppuisin oli jo aika vilkasta. Pikku astaraita touhusivat joka puolella. Taisi Mäkipirtti saada sisälle maalinkin. Valitettavasti traktori hajosi puunteon yhteydessä. Itse pilkon puut toisella tavalla, mutta osalla puut ovat vielä tekemättä. Ja tarvitaanhan sitä voimakonetta auraukseen ja muuhunkin touhuun. Toivottavasti varaosia vielä saa. Valmetti kun on jostakin 60 luvulta peräisin.

Pekka käytti poikia kerran Orhinselässä. Porukkaa siellä oli enemmänkin. Kaksi henkilöä oli kysynyt Pekalta että oletko sinä se Tarran Matti? En tiedä, mitä olisi seurannut, jos minä olisin ollut Pekan sijasta. Olisiko tullut turpiin, vai olisiko kehkeytynyt porinatuokio? Jälkimmäistä epäilen oikeammaksi. Järvellä tuntuisi olevan kulkijoita, jotka ovat ilmeisesti eksyneet sivuilleni. Olisin enemmän kuin iloinen, jos tällaiset henkilöt jättäisivät jonkunlaisen merkinnän tuonne vieraskirjan puolelle. Jos ei omalla nimellä, niin muuten vaan.

Viikonloppu 29.5. - 31.5.2009

Jälleen oli peräkärry hidastamassa mökille menoa. Rautakauppatavaran lisäksi oli kymmeniä kiloja kiviä. Todennäköisesti satakunta kiloa. Osa otettiin matkan varrelta, mutta pääosan olin löytänyt viikolla. Olin varta vasten ajellut etsimässä niitä ja lopulta osuin hyvään paikkaan. Sopivaa ja tasalaatuista kiveä piisasi. Kuorma tuli jälleen puretuksi heti ensimmäiseksi. Viikon kuluttua alkaa kesäloma ja vielä on tuotava yksi kuorma tullessaan.

Kämpässä oli vajaat 10 astetta lämmintä, joten kaminaan oli laitettava pienet kyhyt. Takkaanhan ei tulia voinut nyt laittaakaan. Ulkona oli 12 astetta. Kasvimaalla alkoi olla merkkejä siementen itämisestä. Viime vuonna emme satoa kasvimaista saaneet juuri ollenkaan. Nyt on uskoakseni eri juttu, koska maan rakennetta on parannettu. Linnuille ei ole laitettu purtavaa enää vähään aikaan. Nyt viimeisetkin siemenet olivat loppuneet automaatista. Jopa talipallot olivat kelvanneet.

Lauantaina heräsin jo viideltä kahvin keittoon. Kämpässä oli aika viileää joten taas oli laitettava muutama kalikka palamaan. Päivä kului takan muurauksessa. Nyt sekin on sitten aloitettu. Hieman hitaanlaisestihan se alkoi valmistumaan. Kun en ole mikään ammattilainen niissä hommissa. Ja takan muodollakin on hidastava vaikutuksensa. Kaikenlaiset röörit vielä hidastavat, kun niitä joutuu suunnittelemaan. Alkujaanhan oli tarkoitus alkaa takan purkaminen ja uuden teko vasta lomalla. Oli kuitenkin viimeisen päälle hyvä juttu, että takka purettiin jo aiemmin ja uuden teko on alkanut. Nyt on selvillä sekin, kuinka monta säkkiä pitää olla laastia tiilimäärään suhteutettuna. Tavoitteena on saada takka valmiiksi Juhannukseksi. Toivottavasti onnistuu ja ongelmia ei nouse esiin. Iltapäivällä ulkolämpötila nousi jo 21 asteeseen. Hiki oli sisälläkin. Ovea kun joutui pitämään auki ja ulkoilma pääsi sisälle.

Aino käväisi korjaamassa mansikkamaan aidan. Uusia tolppia oli oli laitettava useita. Varmaankin teki mieli komentaa minua siihen hommaan, mutta piti takkaa niin tärkeänä, ettei halunnut keskeyttää muurausta. Vesipumppukaan ei toiminut. Vesi oli laskenut ja takaiskuventtiili kuivilla. Oli päässyt letku tyhjenemään varmaankin roskan vuoksi. Sen sentään välillä hoitelin kuntoon. Aino kyllä sitten pumppasi saunasaavit täyteen. Kasvimaallakin näytti välillä häärivän. Taisi siirtää ruohosipulit uuteen paikkaan. Joutessaan vielä purki lintujen syöttöpaikalta viimeiset kamppeet.

Sunnuntaina oli jo aamusta 17 astetta lämmintä. Iltapäivällä ylittyi jo helleraja. Viime kesänähän se ei ylittynyt kertaakaan. Takan teko sai nyt jäädä. Joitakin mittailuja ja valmisteluita kuitenkin touhusin. Kiviäkin pesin. Osan kivistä hylkäsin ja tietyiltä osin muutin myös jatkosuunnitelmia. Helpompaan suuntaan, kun tyydyttävää materiaalia ei ole.

Talvella 2007 - 2008 oli lämpöaalto turvottanut jäitä ja jäät nousivat rannoille melkoisiksi valleiksi. Viime talvena ilmiö ei ollut samalla tavalla havaittavissa, vaikka merkkejä silloinkin näkyi. Nyt merkkejä kuitenkin näkyy. Rantakivikot ovat muuttaneet muotoaan. Rantaportaani on vinossa. Viime pyhänä kaatamani männyn vinous oli ilmeisesti jään aiheuttama. Timon mökillä jäät ovat työntäneet rantapenkkaa kymmeniä senttejä. Siinä ovat isot männytkin liikkuneet matkassa. Liekö niissä ollenkaan pääjuurta. Ainakin ovat katkenneet. Voi olla mäntyjen kuolema edessä, jos juuristo on vahingoittunut.

Korvasieniä näkyi pari kookasta yksilöä kumpareen takana. Nyt olisi aika niitä kerätä. Sato taitaa kuitenkin olla heikko. Ja entisetkin ovat pakastimessa syömättä, joten taidan jättää korvasienet rauhaan tältä kaudelta.

Viikolla tuli tiekunnalta kirje. Suunnitelmissa on Sirkkakosken tien perusparannus. Jos asia menee kokouksessa läpi, on odotettavissa melkoinen lasku. Mutta asia on sen verran tarpeellinen, että antaa tulla vaan. On sitä huonokuntoisuutta valitettu jo aivan tarpeeksi.

Nyt on siis viikko töitä ennen lomaa. Joten päiväkirjaan ei taida tulla päivityksiä ennen heinäkuuta. Viimeistään silloin palaamme asiaan!

"Lomalla" 15.5. - 24.5.2009

Lähdimme Torniosta viikoksi mökkeilemään kesäisissä keleissä. Tornion +17 astetta muuttui Tarran +6 asteeksi. Syynä oli jäältä puskeva tuuli. Jäät olivat liikahtaneet sen verran, että Kaima löysi aukon jäästä ja pääsi veneellä saareen. Ensi töikseni tyhjensin peräkärrykuorman. Matkassa oli monenlaista tarvekampetta takkaan. Muutaman pussin olin ottanut myös multaa kyytiin. Illalla tulikin laitettua jo kasvimaita kuntoon ja ensimmäiset siemenet päätyivät vielä kylmään maahan.

Viikon loman tarkoitus oli siis tehdä metsään pinoja ja pilkkoa mökillä jo olevat varastoon. Pitkälti homma menikin näin. Aloitimme rankametsästä. Olin valikoinut työmaaksi pahimman tiheikön. Pieni alue palstamme takalaidalla oli läpipääsemätöntä koivikkoa. Onkivavan kokoista pääasiassa. Vai harvakseltaan joukossa oli vahvempaa puustoa. Kolmessa päivässä alue siistiytyi ja paikalla on nyt metsäalue, josta paljastui nuori männikkö. Joukossa sopivasti kasvukykyistä koivua. Joku suuri mänty alueen reunalla oli kaatunut ja ne pätkin parimetrisiksi ristikoille. Muutaman koivun kaadoin lisukkeeksi, että ristikoista tulisi jonkun kokoisia. Tavoitteena ollutta 10 kuution annosta emme vielä saaneet kasaan. Iltapuhteena pätkin palteiksi mökillä olleet paksummat puut. Samoin noudin talviset jänisten ruokahaavat. Ne pätkin sen mittaisiksi, että jaksoin kantaa tien varteen. Tien varressa pätkin ne ja noudin peräkärryllä pihalle. Melko täysi kuorma haapoja kertyi.

Maanantaina tulimme puumetsästä jo yhden maissa. Siitä vaihdoimme lähes lennossa klapihommiin. Pätkin ja pilkoin ja Aino heitteli kalikat sisään ja pinosi sitä mukaa. Puuhomma valmistui torstaina iltapäivällä. Isoimmat haavan oksatkin hain polttopuiksi viimeisten pätkien matkaan. Arvioni mukaan puita kertyi 9,5 mottia, joten homma on taas hallussa. Työmaan siivous kesti vielä 1,5 tuntia. Tällä kertaa kiinnitti huomiota se, että rangat olivat erityisen kuivia. Kalikat helähtivät iloisesti. Pilkottavat puut, etenkin männyt, olivat kuitenkin märkiä ja painavia. Vanhaa sahaa en saanut antamaan öljyä, vaikka kuinka välillä yritin. Onneksi uusi osoittautui mieluisaksi ja toimi moitteettomasti.

Kunto kesti puuhommat vähän niinkuin olimme arvelleetkin. Kipeää teki! Kun kannoin rankoja renkulle pinosta ja palasin 20 metrin matkan hakemaan lisää, piti paluumatkalla oikaista selkää pari kertaa. Taukojakin oli pidettävä tiheään. Pitkää päivää tuli silti tehtyä. Eniten säälitti katsoa Ainon puurtamista. Lonkkaa särki ja buranaa kului. Aino kysyikin kerran, että millä tämän puuhomman saisi helpommaksi? Vastasin siihen, että ei kuljeta talvisin mökillä! Tosiasiassa tilanteeseen ymmärtääksen on tulossa muutama helpotus. Ensiksi: Uuden takan valmistumisen pitäisi varaavana säästää puita. Toiseksi: Rankojen osuus tulee vähenemään. Rankojen käsittely on kaikissa työvaiheissa työlästä. Jatkossa isompien koivupuiden osuus tulee olemaan merkittävä. Talteen kuitenkin ollaan toistaiseksi pienetkin rangat otettu. Kolmanneksi: Puutilanne on sen verran hyvä, että aina on riittävän kuivaa puuta poltettavaksi. Varastotilan pitäisi riittää kolmen vuoden kulutukseen. Kuiva puu on lämpöarvoltaan aivan eri luokkaa märkään verrattuna. Vai pitäisikö puuhomma ulkoistaa? Tai alkaa ostamaan valmiita, kuivia klapeja?

Perjantaiksi olimme suunnitelleet vielä metsään lähtöä. Päätimme kuitenkin jättää metsään menon ja aloittaa takkaprojektin. Puita voi kaataa talvellakin! Ja olisi hyvä saada vanha takka purettua hyvissä ajoin. Kun ei osannut sanoa, kuinka työläs purkuoperaatio tulisi olemaan ja mitä takan sisärakenteista paljastuu. Aloitin takan purkamisen heti aamukahdeksalta. Homma käytti purkuhommien osalta melko hyvin. Takan yläosassa oli kuitenkin viisto-osuudella tiilen kappaleita sikin sokin laastin ja betonin seassa ja se alkuun hidasti töitä. Takan alaosa tulipesän alta oli kuitenkin täytetty hiekalla eikä pelkäämälläni raudan, säästökivien ja betonin sekamelskalla. Joten loppu sujui nopeasti. Pölisi kuitenkin melkoisesti, kun lapioin hiekkaa ämpäreihin. Purkamisen jälkeen oli vielä tehtävä kolme asiaa. Poistettava hormista vanha, epävarma kääntöpelti, tehtävä reikä piippuun alavetoa varten ja tehtävä vielä takkahormiin tuhkaluukulle reikä. Iltayhdeksältä sain nämä tehdyiksi. Aika pölyistä hommaa, mutta laittamamme suojat estivät pahimpien pölyjen leviämisen ympäri kämppää. Vanhan pellin poistaminen osoittautui työlääksi. Piti poistaa kokonainen tiili ja sahata rautasahalla ja porata terästä. Antautui kuitenkin. Myös lähelle lattianrajaa tulleet aukot olivat työläitä. Varmaan hankaluus johtui huonosta työasennosta. Lattianrajassa kun on hankala porata vaakasuoraan. Ja presusuojan sisällä hieman ahdastakin. Takan purku oli melkoista myrkkyä olkapäälle. Moskan heiluttelu ei ollut herkkua. Alkuun myös ranne oli kipeä, mutta vetristyi päivän mittaan. Aluksi pelkäsin, että homma jää alkutekijöihinsä, mutta onneksi näin ei käynyt.

Lauantaissa olikin jo hieman jäähdyttelyn makua. Käänsin aluksi oman pottumaan. Routa vielä vastasi. Olin viikolla jossain välissä hakenut peräkärryyn hiekkaa. Sitä levitin maahan, jotta rakenne paranisi. Asensin päivän mittaan myös tuhkaluukun ja uuden savupellin. Yksi tiili piti myös muurata. Vesipumpun sain myös asennettua. Kadonneen tilalle piti vain ensin rakentaa uusi sihti. Iso mänty oli pari metriä nojollaan ja tietysti suoraan venevajaa kohti. Vein 5 metrin korkeuteen vahvan narun. Jarmo ja kaima sitten avustivat narusta vetämällä, kun sahasin puun poikki. Venevaja ja vene säästyivät. Kärräsin vielä männyn rannasta paltteina lähemmäs puuvajaa. Pilkon sitten joskus välipaloiksi.

Sunnuntaiksi ei hommia enää suunniteltu. Lähtöpäivä kun oli. Aamulla jostain syystä nilkka oli kipeä ja siinä oli vähäistä verenpurkaumaa. Voisiko olla perjantailta, kun astuin jatkoroikan pistorasian päälle ja nilkka hieman nuljahti. Silloin en huomannut muuta, kui että rasian kansi hajosi rusahtaen. Kävin vielä etsimässä sopivia kiviä takan pintaan. Reissu oli pettymys. Kotimatkalla kuitenkin pidimme pössätauon eräässä paikassa, jossa arvelin kiviä olevan. Niitä hieman löytyikin. Pitääpä ottaa ensi perjantaina ne kyytiin.

Viikon aikana oli lisäksi joitakin askareita pääohjelman ohessa. Aino harkkasi jonkun tunnin ja laitteli mansikkamaata. Kasvimaita laiteltiin pala kerrallaan. Ja taloustyöt, ruuat ja siivoukset (etenkin takan purkamisen jälkeen) veivät oman aikansa. Iltaisin sauna maistui. Pitkästä aikaa otin myös kunnon löylyt. Tuntui, että lihaksisto kaipasi kunnon lämmittelyä. Jäiden lähdettyä tiistaina, laskin illalla pari verkkoa. Keskiviikkona olikin kalasoppapäivä ja suolakalaakin söimme loppuviikolla. Ihan mitallista!

Säät viikolla olivat pääosin hienot. Ajoittain puumetsässä vain liian kuumat. 20 astetta ei kuitenkaan ylitetty. Melkein 15 astetta taisi olla kylmimpänäkin päivänä. Keskiviikkona ja torstaina tuli aamulla pari pisaraa vettä. Mutta juuri vain niin, että pihakivet tulivat kirjaviksi. Joten puuhommat saatiin tehdä ihanteellisessa säässä. Loppuviikolla tulikin sitten muutama ravakka vesikuuro ja ukkonenkin jyrisi. Tuulet olivat koko viikon lähes olemattomat.

Jäätkin lähtivät viimein. Lauantaina jääkentässä näkyi jo isoja aukkoja. Sunnuntaina pohjoissuunta oli kokonaan jäätön. Maanantaina aamulla jäät olivat länsirannalla. Iltapäivällä jälleen irti ja parin sadan metrin päässä. Hitaasti menossa etelään. Illalla jälleen rannassa asti. Jäitä näkyi Kuusisaaresta meille asti ja ties kuinka pitkälle etelään noin puoli kilometriä leveällä vyöhykkeellä. Tiistaina aamulla rannasta kuului helinä. Grogijäitä olisi vielä saanut. Pian helinä loppui ja jäät sulivat lopullisesti. Jos tuulia olisi ollut, olisivat jäät menneet jo hieman aikaisemmin. Nyt ne sulivat lähes paikalleen ja rannoille ei kertynyt röykkiöitä.

Viikon aikana tapahtui myös suuri muutos luonnossa. Koivuissa silmut puhkesivat ja lehdet kasvoivat melkein silmissä. Muutoinkin alkoi vihertämään. Kesä alkaa olla täälläkin! Korvasieniä toistaiseksi vähän. Kahdella eri reissulla näin yhteensä kaksi sientä. Sateet voivat vielä vaikuttaa asiaan.

Muutama havainto eläinkunnasta: Sääsket ovat näin alkukesästä todella suuria. Lypsyjakkaran kokoisia. Tämän hetkisistä keleistä ja sääennusteista voisi päätellä runsasta sääskikesää. Toivottavasti olen väärässä. Muurahaiset pyrkivät kämppään. Muutama yksilö oli hakeutunut jääkaapin taakse polttimen lämpöön. Kurkistelivat listan alta. Suhautus myrkkyä tehosi ja niitä ei enää näkynyt. Sahamuhien päällä rankatyömaalla pörräsi paisteessa joitakin hyönteisiä. Näyttivät pieniltä puupistiäisiltä, mutta en ole varma. Kirjosieppoja näyttää riittävän joka pönttöön. Niiden parittelu on kiihkeää hommaa. Kun mätkähtävät mytyssä välillä maahan ja ei kun uudestaan hommiin! Viherpeipoilla oli myös jännä syöttöoperaatio. Naaras sai urokselta syötävää. Ilmeisesti se testasi ukon huoltajakykyä. Kuikat mekastivat järvellä kosiopuuhissaan. Varsinaisen soidinesityksen antoivat kuitenkin telkät. Mökkirantaamme tuli kolme koirasta ja yksi naaras. Koiraat piirittivät tyttöä ja taivuttelivat niskaansa. Välillä kävi pärske. Viivilläkin on nyt juoksuaika. Niko ja Pamse sitä piirittivät. Tuntui välillä, että Niko tukehtuu hunajaisiin tuoksuihin. Kulki Viivin hajujäljillä ja ölisi ja köhi. Kyllä oli tuska päästä osille! Jäniksiä näkyi päiväsaikaan tiellä. Uskoisin tällaisen käyttäytymisen johtuvan myös lisääntymispuuhista. Käet kukkuivat joka puolella. Kohta ne munivat toisten pesiin. Niitä, jotka pesivät toisten muniin, ei ole näkynyt! Vesireissulla näin metson. Niilläkin pitäisi olla jo munat. Tai ainakin koppeloilla! (Lähteen rumuus vain pisti murheelliseksi. On muuten järkyttäväksi ruopattu.) Oravilla on karvanvaihto. Ovat tällä hetkellä melko laikukkaita. Viimeisillä jäillä oli lokkeja sadoittain. En tiedä, löytävätkö hyönteisiä vai kaloja, mutta joku niitä siellä kiinnosti. Aiempina vuosina olen tehnyt saman havainnon. Kyykin oli jo liikkeellä. En sitä tosin nähnyt, mutta koikerrusjäljet näkyivät tasaisessa hiekassa.

Olin ostanut puuhommiin uudet haalarit. Heti lauantain puumetsäreissulla sahasin reiteen. Kaksikin kertaa. Aino moitti uusien haalareiden sahaamisesta reiille. Ei ollut ollenkaan huolissaan jaloista. Niihin ei itse asiassa onneksi tullut naarmuakaan!?

Viikonloppu 8.5. - 10.5.2009

Pääsimme lähtemään mökille 1,5 tuntia normaalia myöhempään. Ainolla oli koulutuspäivä Oulussa ja se päättyi vasta 16:30. On se muuten kumma, että perjantaina järjestetään noita koulutuksia. Vieraalta paikkakunnalta kestää aikansa ehtiä kotiin ja viikonlopun viettoon! No, matkaan kuitenkin päästiin. Matkalla pysähdyimme keräämään joitakin kiviä. Jospa niitä voisi käyttää takan pintaa elävöittämään. Loppupätkällä Tarrantie oli täynnä elämää. Sammakot olivat heränneet ja jostakin kumman syystä niitä oli siunaantunut tielle kymmenittäin. Niitä oli myös liiskaantuneina auton renkaiden jäljiltä. Yritin parhaani mukaan väistellä niitä, mutta onnistumisesta ei ole takeita, koska olivat koko ajan liikkeessä.

Ennen mökille menoa pysähdyimme Mäkipirtillä. Jätimme siemenpotut pirttiin. Torniossa niitä ei voinut kauaa pitää kun sopivan viileää paikkaa ei ole. Ja ensi viikonloppuna on auto täynnä kampetta muutenkin, joten nyt oli viisasta hoitaa potut Tarralle.

Mökillä oli aika märkää. Lumi ja jää oli käynyt melko vähiin pihalta. Mutta jäinen maa ei ime vettä sisäänsä, joten ei ollut pihalla nappaskenkäkeli. Kun puusavotta alkaa viikon kuluttua, oli sen onnistuminen varmistettava. Sain siis ylpeänä kantaa autosta upouuden sahan! Myös takkaprojektin ensimmäinen ja mielestäni tärkein hankinta tuli mökille. Nimittäin takkaluukku. Olin aluksi miettinyt hankkimani mallin isoa veljeä. Hieman se arvellutti, sillä sen koko oli melkoinen. Olisi voinut tulla jopa asennusongelmia. Ainakin hallitseva se olisi pienessä takassa ollut. Onnellinen sattuma puuttui peliin ja niinpä pelataan nyt tämän luukun kanssa. Ei sekään muuten pieni ole, joten mitään en menettänyt alkuperäisistä vaatimuksista.

Siemenet eivät ole viime viikkoina kelvanneet. Ei edes pähkinät. Tiaiset ovat olleet harvinaisia vieraita. Erilaiset peipot ja vihervarpuset ovat päärooleissa ruokapöydässä. Taitaa olla aika poistaa ruokinta-automaatit. Ensimmäiset kirjosiepot ovat jo saapuneet. Uusi pönttöni tuntui sitä kiinnostavan.

Illalla istuimme pienellä porukalla. Merkillisiä juttuja sitä taas sai kuunnella. Jos tiellä oli runsaasti sammakoita, niin riitti niitä tulemaan eräästä reiästäkin! No, se siitä. Jälleen kerran.

Lauantai valkeni varsin harmaana. Luvassa oli vesisadetta, mutta aivan aamutuimaan oli melko poutaista. Lämpöä 3 astetta. Ennen päivän askareita laitoin rännin paikalleen. Oli luiskahtanut talvella irti lumien matkassa. Talvikamppeita pistettiin piiloon ja kesäkamppeita otettiin esiin. Varsinkin rukkasia kuluu paljon ja niitä on oltava joka lähtöön. Ikivanhat talvihaalarit pääsivät roskapussiin. Otin kuitenkin lahkeista talteen kaksisuuntaiset vetoketjut.

Olin ajatellut ryhtyä siirtämään loput kuivat puut toiseen varastoon. Sade kuitenkin alkoi sopivasti, joten suunnitelmat muuttuivat. Ryhdyinkin sitten sisähommiin. Saunaan piti vaihtaa boilerin yläputki, joka oli hieman puhki. Samalla kertaa sitten tein toisenkin mieltä painaneen korjauksen. Muurari on piippua muuratessaan jättänyt nuohousluukut asentamatta. Ainoa järkevä paikka saunan ja kaminan röörin luukulle oli kiukaan takana. Mieluummin sitä nuohouksen yhteydessä siirtää saunassa kiukaan, kuin sisällä kaminan. Noenkin vuoksi. Takan hormiin laitan luukun sitten kesälomalla takkaprojektin yhteydessä. Poistin kiukaasta kivet ja kannoin hoidon pihalle nuohousta varten. Näyttää siltä, että kiukaan vaihtokin on pian edessä. Oli kuin kohtalon ivaa se, että sade lakkasi juuri silloin, kun aloitin hommat saunassa. Kun sitten aikanaan lopetin, alkoi sade uudestaan. Olisin hyvin ehtinyt siirtää puut toiseen varastoon sateettomana jaksona. Piikatessani piippuun reikää, oli pieni epäily mielessä: onko hormin alaosa tukittu vasiten tai onko se muuratessa tukkiutunut laastilla ja tiilenkappaleilla? Onneksi isompia tukkoja ei ollut.

Ruuan jälkeen ajelin etsimässä takkakiviä. En löytänyt. Kaikille sivuteille ei vielä ollut pääsyä. Lunta ja jäätä oli liian paksulti. Tiet melko rapaisia sateesta johtuen. Metsissä vielä paikoin lumilaikkuja.

Illan päälle sauna. Saunavesiä sai rännin alta nopeasti. Hieman vajuneet vesivarastot täyttyivät puhtaalla vedellä. Järvestä tällä hetkellä ei puhdasta vettä saisikaan. Vesi on nyt melko reippaassa nousussa. Rannan läheisyydessä vesi jään päällä on melko ruman näköistä. Mitä lie öljyä siinä kelluu. Aivan rannassa jää on vielä pohjassa kiinni. Alkaa olla ne hetket, että jäällä kulku loppuu. Jäässä on pieniä aukkoja ja heikompia kohtia, mutta pääosin se on kuitenkin kantavaa. Veden nousu kuitenkin alkaa tehdä rannoista sellaiset, ettei jäälle enää pääse. Kaimakin lähti jo lauantaina saaresta pois. Ensi viikonloppuna ei pääsyä saareen enää olekaan. Jäiden uskon lähtevän 10 vuorokauden kuluttua.

Veskukin saapui päivällä mökille. Illalla porisimme ja muistelimme menneitä aikoja. Sade illalla yltyi melko mahdottomaksi. Tuntikaupalla satoi tappinaan. Kenturat olivat veden vallassa. Harvoin tällaista vedenpaisumusta näkee. Näytti siltä, että lumi ei kuitenkaan ihmeemmin sulanut kaatosateesta huolimatta. Aika kylmäähän se vesi tietenkin oli kun ilman lämpökin oli vain viitisen astetta, mutta olisi luullut enemmän tapahtuvan. Kelkkaväylän alta paljastunut jää kuitenkin väheni reilusti. Joten eiköhän se lumikin siinä vähentynyt. Sitä ei vain huomannut.

Sunnuntaiksi sadealue oli ohittanut meidät. Aamulla +4 astetta, mutta puolilta päivin +11. Aamusumun jälkeen kirkastui ja keli oli mitä mukavin. Tornion paikallislehdissä jotkut ovat esittäneet paheksuntansa siitä, että joku on suorastaan häpäissyt äitienpäivää haravoimalla roskia. En kyllä ymmärrä moista pikkusieluisuutta. Omatuntoni olikin puhdas, kun aamusta aloin kärräämään puita toiseen varastoon. Puolilta päivin urakka tuli valmiiksi. Alkaa olla aika ryhtyä täyttämään uusilla pilkkeillä tyhjentynyttä varastoa.

Viikon kuluttua alkaakin viikon mittainen puuloma. On aika pilkkoa ja varastoida mökille ajetut puut. Kaluttuja haapojakin on melkoisesti ja ne pitää ottaa talteen. Metsään pitää tehdä uudet pinot. Talvella taas on mökille tuotavaa. Vuosi sitten valmistuneen uuden puuhuoneen ansiosta ollaan päästy puuhuollossa tavoitetasoon. Kuivaa tai lähes kuivaa puuta on nyt katon alla parikymmentä kuutiota. Se vastaa melko tarkoin kahden vuoden tarvetta. Joten näitä puita, joita viikon kuluttua alamme pilkkomaan, tarvitaan vasta kahden vuoden kuluttua. Ehtivät hyvin kuivumaan siinä ajassa. Osa näistä puista on jo nyt melko kuivia. Pienoinen kysymysmerkki puun tulevassa menekissä on tuleva takka. Sen pitäisi vähentää puun kulutusta, joten tilanteen pitäisi vain parantua!

Olen aiemminkin pohtinut noita joutsenia. Näiltä vuosinhan niitä näkyy ja kuuluu jatkuvasti. Ja varsinkin kuuluu. Miksi ne lentäessään klonksuttavat jatkuvasti? Porisevatko ne keskenään? Samaa klonksutusta se tuntuu olevan eli vähissä on jutut. Luulisi, että tuollainen mekastus lentäessä rasittaisi. Kertokaapa, jos tiedätte.

Kotimatkalla keräilimme taas jonkun verran kiviä. Ihan täyttä varmuutta nyt löytämiemme osalta ei ole, kelpaavatko ne. Pesun jälkeen vasta ratkeaa, onko väri hieman väärä. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä.

Nyt siis seuraavan kerran päiväkirja päivittyy vasta kahden viikon kuluttua. Toivottavasti puuntekokelit ovat suotuisia, jotta viikon urakka valmistuisi.

Vapun seutu 30.4. - 3.5.2009

Näyttää siltä, että kelirikkoa ei tänä keväänä tullut ollenkaan. No sehän passaa. Sirkkakoskentie oli jopa lanattu. Muutama kookas kivi oli noussut pintaan. Pitäisi varmaan niitä käydä pyörittelemässä sivuun. Kun joutaisi! Mökillä +8 astetta. Lumi oli vähentynyt reippaasti viime pyhästä. Piha oli osin paljaana, mutta metriset vallit paikoin reunustivat pihaa. Ensi töikseni kolasin sulapaikkoihin lunta 20 sentin paksuudelta. Näin ei rapa kantaudu sisälle kengissä.

Kaima pistäytyi kylässä. Kelkalla saaresta. Järvellä vielä jonkinlaiset kelkkakelit, vaikkakin aika sohjoista jo on. Avasimme aaton kunniaksi kuohupullon. En oikein ole sen ystävä, mutta saattaa sitä harvakseltaan maistaa. Kaiman lähdettyä pelailimme korttia. Siinä olikin sitten Vapun juhlinta.

Yöllä kävi hieman pakkasen puolella. Heti aamusta keli oli aurinkoinen ja ei niitä pilviä ilmaantunut myöhemminkään. Päivällä lämpö nousi 13 asteeseen varjossa. Aloitin päivän hommat pöllien parkkuulla. Pääsin urakassa puoleen väliin, kun alkoi tuntua siltä, että ei kannata enää tällä hommalla kiusata selkää. On vaihdettava lajia. Viikko sitten olin vielä ajanut kelkalla pöllipinon luo, mutta nyt oli lumi lähes kokonaan sulanut. Muutama sääskikin yritti jo iholle. Ja kimalaiset olivat heränneet. Mutta ei niitä mötiäisiä haitaksi asti ollut.

Kun kirjosiepot kohta saapuvat, piti laittaa muutama uusi pönttö. Osa vanhojen tilalle ja osa lisäasunnoiksi. Aihiot, eli noin 35 senttiset pöllin pätkät olivat valmiina jo viime kesältä. Nyt ensiksi oli porattava niihin lentoaukot. Koska tarvitsin siihen hommaan sähköä, oli agrekaatti otettava esille. Se puolestaan oli hieman piilossa kelkkavajan laidalla, joten tehtäväksi tulikin kelkkavajan järjestely kesäkuntoon. Kelkka oli ensin peruutettava pihalle, jotta sain laidalle tilaa. Sitten hetki kamojen siirtoa ja kelkka paikallensa. Yhden kuivikesäkin vei huussiin täydennykseksi. Lopulta homma oli selvä. Agrekaattikin käynnistyi tosi helposti. Lentoaukot syntyivät uudella poranterällä nopeasti. Ehdin kovertaa vielä moottorisahalla yhden pöntön ontoksi, ennenkuin tuli komento kalan palvaukseen. Mieluinen komento se jo olikin. Sai selkäkin kaipaamaansa lepoa.

Ruoka maistui. Taimikin oli kutsuttu syömään. Illalla sauna. Vähän taas pelattiin korttiakin. Siinä hieman pähkäilimme, mihin pinoamme parin viikon kuluttua alkavalla puulomalla pilkkeet. Toinen lato on melko tyhjä. Ehkä kolme kuutiota kuivaa puuta sisällä. Kyllä kai ne on siirrettävä eri paikkaan, jotta eivät jää märkien puiden taakse.

Lumien sulaessa on paljastunut valtava määrä roskaa. Neulasta ja oksaa on hangella paikoin niin paksu kerros, että se jopa suojaa lunta sulamiselta. Samoin paljastuu porojen vierailujen jäljet. Pipanoita piti lapioida metsikköön. Ehta koiran paskakin oli mieliksemme kuusiaidan vieressä. Paskahommien jälkeen mietimme vielä kesän ykkösprojektin aikataulua ja materiaaleja. Eiköhän ne siitä nyt ala olla mietittyinä!

Lauantain vastaisena yönä oli jälleen hieman pakkasta. Päivällä kuitenkin lämpöä oli +16 astetta. Eihän tällaisia lämpöjä ole aina kesälläkään! Aamusta kuitenkin oli viileää ja aloitin pöllien parkkaamisella. Pystyin nyt saattamaan loppuun tämän homman. Kaikki pöllit nyt parkattu ja ei huolta siitä, että parkki kuivaisi liikaa ja homma menisi työlääksi. Linnunpönttöjä valmistui sitten muutama. Ne kävin vielä asentamassa paikoilleen. Pihapöntössä pesi viime kesänä sinitiainen. Tikka hakkasi siihen kuitenkin uuden reiän. Nyt pönttöä siivotessani löysin siitä ehjän munan. Eivät saaneet tiaiset pesiä rauhassa!

Käväisin kävelemässä jäällä. Lähellä rantaa oli hyvä kävellä, mutta kauempana paikoin upotti parikymmentä senttiä. Aino hiihteli kauden viimeiset hiihdot ja siirsi sitten suksivehkeet säilytykseen. Oli kuulemma jo Koutusjokisuussa sulaa ja valtavasti vesilintuja. Otin mökkirannasta verkkokepit ja pohjassa olevan narun talteen. Eipä tullut helmikuun jälkeen siihen laitettua enää pyytöjä. Launikepit hain myös pois. Viikossa olivat sulaneet mukavasti irti.

Ennen saunomista hajoittelin paksuimpia kinoksia. Hikistä hommaa. Voi olla, että viikon kuluttua pääosan pihasta voi jo haravoida. Ainakin jos kelit säilyvät tällaisina. On kuitenkin ennustettu sateita viikon puoleen väliin. Ei kuitenkaan lunta, joten kyytiä saavat viimeiset kinokset.

Illalla pihalle ilmestyi pieni ruskea terrieri. Omistajaa miettiessämme keksin soittaa viimein Markulle Karhumaahan. Hän tiesikin omistajan ja pian omistaja ilmestyi hakemaan koiransa. On kuulemma ennen löytynyt eri suunnasta ja etsinnät nytkin keskittyneet sinne. Tämänkään koiran pannassa ei ollut puhelinnumeroa, jotta olisimme heti voineet ilmoittaa koirasta. Mersuun kyllä voi sijoittaa roponsa, mutta kilpukka koiran kaulaan on liian kallis!

Sunnuntain vastainen yö oli lämmin. Niinpä lauantaina hajoittamani lumet olivat sulaneet melkoisesti. Vietin pari tuntia puuhommissa. En uusia tehnyt vaan vanhoja asensin uudestaan. Talvella jouduin tukemaan yhtä sortumaisillaan olevaa pinoa. Saatoin nyt ottaa tuen pois, kun kun sain pinottua pari pinoa siihen nähden poikittain. Uusiin pinoihin kärräsin puut toisesta varastosta. Ovat tosi kuivia. Lienevät olleet varastossa 6 tai 7 vuotta. Korkea aika ottaa nekin käyttöön. Ensi viikonlopuksi jäi viellä puiden siirtelyä. Sen jälkeen voikin keskittyä uusien pilkkomiseen ja puumetsähommiin.

Sahassa ei ole juuri teräketjuöljy viime aikoina kulunut. Puhdistelin sitä, mutta öljyä ei tule. Pumppu lienee kaput, joten taitaa olla aika ostaa uusi. Saha on ollut mieleinen. Kestänytkin ilman vikoja tähän asti. Lähes 15 vuotta. Kunpa uusikin olisi yhtä kestävä. Sehän jäisi jo sitten perinnöksikin!

Kisa on sitten tullut päätökseensä. Siitä laitan erikseen kommenttejani siihen tietovisa-2009 kohtaan. Ihan vielä tänä iltana.

Viikonloppu 24.4. - 26.4.2009

Tie oli varsin hyvässä kunnossa tullessamme mökille. Oikeastaan vain Sirkkakoskentiellä oli vähän kosteutta. Auto ei edes juuri rapaantunut, kun viimeiset kilometrit ajoin varsin varovasti. Tarrantiellä oli vielä hieman jäätä, mutta vesilätäkot olivat valuneet ojiin. Peltoaukean jälkeen metsikköpätkällä tie oli vielä jäätiköllä. Samoin piha. Mutta kun lämmintä oli vielä 7 astetta ja yöpakkasta ei tiedossa, alkavat viimeisetkin jäätiköt antautumaan ja lopulta alkavat kesäiset kelit.

Kun pihaltakin alkaa lopulta lumet ja jäät pian kadota, loppuu myös samalla kelkkailu. Pihan läpi kun on kulkureitti kelkkavajaan ja pihan kautta on myös kuljettava kääntymässä, vaikka itse ajo tapahtuisi järvellä. Tämä mielessä ajoin kelkalla likimain 400 litraa saunavesiä. Pikku saaveja ja ämpäreitä tuli siis useampikin. Onpa siinä nyt vettä muutaman kerran saunoa. Menee vielä muuan viikko, ennen kuin jäät lähtevät järvestä. Vasta sitten voi laittaa vesipumpun toimintakuntoon. Aino pyyhälsi muutaman kilometrin luistelulenkin suksilla. Hieman pehmeä oli keli, vaikka lumi käytännössa jään päältä onkin kadonnut.

Lauantaina ei pakkasta aamulla ollut. Tosin hieman riitettä oli lätäköiden pinnassa. Tekaisin aamusta melkoisen pilkkikierroksen. Kierroksen laajuudesta huolimatta tulos oli surkea. Voiko enää surkeampi olla, sillä kertaakaan ei edes nykäissyt! Reissun jälkeen koin verkot. Niistä sentään sain yhden kuhan, mutta olisi se voinut isompikin olla, kun verkotkin olivat 60-milliset. Kaiman ollessa reissussa, kävin tarkistamassa hänenkin verkot. Niissä ei kaloja ollut. Löysin kuitenkin kaiman hukkaamat hohtimet avannon vierestä. Olivat jo 15 senttiä painuneet jään sisään. Sen verran pohottivat, että juuri ne havaitsin. Kokuavannosta nousi jonkun verran levää. Liekö sini-sellaista vai jotakin muuta? Omista verkkoavannoista levää ei ole noussut. Liekö sitä vain matalammassa?

Pekka ja Jaakko tulivat käymään päiväseltään. Pilkillä käytiin. Aino tietenkin suksilla, vaikka järvellä melkoinen vesikeli olikin. Myös kahvit keiteltiin saaressa ja makkarat paistettiin. Tällä kertaa pilkkimenestys oli huomattavasti aamuista parempi, silla Pekalla kuulemma nykäisi kaksi kertaa. Vai narrasikohan, että tulisin kateelliseksi? Nytkin kiersimme melko laajasti etsien sellaisia paikkoja, joissa luulisi kalojen lymyävän. Missä lienevät nälkäiset ahvenet?

Aurinko ei paistanut aivan täydeltä terältä, mutta iltapäivällä lämpö kohosi varjossa 11 lämpöasteeseen. Pekka ja Jaakko lähtivät paluumatkalle ja grillailemaan Tornioon. Kesän ykkösprojekti on suunnitteluvaiheessa. Kun sitä ei voi oikeastaan vielä aloittaakaan. Kamppeita tietenkin voisi vähitellen alkaa hankkimaan. Kakkosprojekti sen sijaan on hieman edistynyt. Nyt sain aloitettua pöllien parkkaamisen. Ne olisikin tosiaan syytä saada kuorittua, ennen kuin kuivavat liikaa ja kuori on tiukassa. 2-projekti on sellainen vara-projekti ja sillä ei ole mitään tavoiteaikataulua. Kunhan vain on jotakin tekemistä luppoajoiksi. Saattaapi käydä, että se onkin sitten ensi vuonna se ykkönen.

Mekin aloitimme sitten grillikauden. Lumien keskellä. Varsinaisia grillailuja ei tosin harrastettu. Kunhan vain paistoimme kalaa ja ja pottuja. Sisällähän tällainen ruuan varmistus aiheuttaisi melkoista käryä. Eiköhän se grilli lämpene tulevina viikonloppuina melko usein.

Tänä viikonloppuna ihmettelimme pikkulintujen vähäisyyttä. Kissakaan ei ollut naapurissa, joten se ei ollut syy. Mikähän oli ne saanut menemään muualle? Normaalisti näihin aikoihin linnut tankkaavat ennen pesintää itsensä hyvään pesimiskuntoon. Liekö sitten nämä lämpimät kelit aikaistamassa pesintääkin ja linnut siirtymässä pesimäreviireille? Siemeniä ei kuluneena kautena ole mennyt aivan entiseen malliin. Samoin talipallot eivät ole maistuneet. Uusia lintulajeja on saapunut yhä. Kuoveja joutui jopa maantiellä väistelemään, ettei muuttomatka päättyisi katastrofiin.

Sunnuntain vastainen yö oli jälleen lauha. Kun ensi viikonlopun kelkkakeleistä ei ole varmuutta, otin verkot pois. Kaloja ei ollut. Mökkirannan kohdalla on yhä narut pohjassa. Kepit olivat kuitenkin vielä jäässä ja en niitä alkanut kaivamaan irti. Eiköhän viikon kuluttua jo lähde irti. Latukoneen ja reen laitoin jo varaston uumeniin. Joten kaiken kaikkiaan kausi on vaihtumassa ja kesäisemmmät harrastukset edessä. Hieman haikeuttakin oli mielessä, mutta kyllä mökillä puuhaa riittää vaikka kalastukseen ja kelkkailuun tauko tulisikin. Jäätä järvessä on noin 60 senttiä. Siitä puolet kohvaa, joka sulaa melko pian. Järvellä pystyisi ilmeisesti ensi pyhänä vielä kelkkailemaan, joten kelkka ei vielä ole lopullisessa kesäpaikassaan. On kuitenkin todennäköistä, että viikon kuluttua siirrän sitä metrin verran vasemmalle ja siinä se sitten saa odottaa ensi talveen asti.

Viikonlopun mittaan hajoittelin hieman alapihan puolelta jääkerrosta ja sain pihalaatat lopulta näkyville. Alapiha onkin sulanut melko hyvin, koska olen siitä saanut aiemmin siirrettyä lumimassat syrjemmälle. Yläpihan puolella onkin sitten vielä melko paksu läjä lunta. Sitä katolta pudonnutta. Siihen kuitenkin aurinko paistaa monta tuntia päivässä, joten kyllä sekin siitä pian lähtee. Näillä keleillä kinokset madaltuvatkin melkein silmissä. Melkoista sosevaahtoa lumi nyt onkin ja pienestäkin kosketuksesta se humpsahtelee. Tämän hetken ennusteen lupaavat lämmintä viikkoa, joten Wappuna lumi saattaa olla jo todella vähissä.

Viikko sitten puhuin palturia. Mainitsin silloin, että kisaa on viikko jäljellä. Tilanne tietenkin on se, että nyt alkaa viimeinen viikko ja vastausaika päättyy ensi sunnuntaina, 3.5. klo 20:00. Oikeita vastauksia mahtuu yhä!

Viikonloppu 17.4. - 19.4.2009

Pääsiäinen siis huipentui todella lämpöiseen maanantaihin. Siinäpä se sitten kevät tällä erää olikin. Kelit kylmenivät niin, ettei kummoisia plus-kelejä viikolla enää ollut. Öisin pidellyt jonkinlaisia pakkasia. Ei tosin hurjia, sillä vesiämpäreihin jätetty vesi ei sisällä, ei edes saunassa ollut jäätynyt. Kämpässä saapuessamme aste plussaa joten lämmitys lähti pelaamaan nopeasti. Toista se on talven pakkasissa! Lunta oli satanut jonkun verran. Hieman niitä sysin syrjään poluilta kolalapiolla. Varaston katolta oli lopultakin pudonnut viimeinen lumiannos polulle. Se olikin melko kovaksi jäätynyt viikon yöpakkasissa. Onneksi olin aiemmin saanut lunta katolta vähemmäksi, joten lumen määrä oli vain noin kolmasosa alkuperäisestä.

Lauantaina keli oli aurinkoinen. Pakkasta aamulla 6 astetta. Mutta ulkoilusää ei silti ollut miellyttävä, sillä pohjoisen puolelta kävi todella vihainen tuuli. Järvelle ei ollut isompia haluja mennä. Ainokin hiihteli mutkan vaarassa, mutta ei kuulemma saanut hikeä pintaan. Pakkasen puolella oli koko päivän. Päädyin itse aloittelemaan kakkos-projektia. Hain jonkunlaisen pinon mäntypölkkyjä. Metsässä tuuli ei päässyt vaikuttamaan ja olosuhteet muutenkin hyvät. Hanki kesti kävellä ja ajaa kuorman kanssa koko aamupäivän. Kun varjolämpökin alkoi lähennellä nollaa, alkoi aurinkoisilla paikoilla jo hieman pettämään ja lopetin puuhomman. Oli jo merkkejä siitäkin, että lumi tarttuu hangen pinnalla pölleihin, joten se siitä sitten. Itse asiassa en niitä puita enempää tarvitsekaan, sillä aion ottaa muutaman puun pois "projektikentältä". Kun aina valittelen tuota selkää, niin joku voi ihmetellä, miten se nostelee tykkeja sillä selällä? Se onkin niin ihmeellistä, että kävely ja seisoskeleminen ja huonolla tuolilla istuminen ovat pahasta. Mutta nämä puuhommat sujuivat ilman ongelmia. Elämä on ihmeellistä!

Iltapäivällä kävin verkoilla. Tuuli ei ollut antautunut yhtään. Viikolla vanhat kelkanjäljet olivat jäätyneet ja kulku oli melkoisen epätasaista ja kolisevaa. Verkoilla pintalumi oli lujassa liikkeessä ja verkkoavannosta piti jatkuvasti kauhoa lumisohjoa pois. Huono kalaonni tuntui nyt päättyneen. Heti verkkojatan alussa oli kaksi nättiä kuhaa. Ei mitään ennätyskaloja, mutta reippaasti meni 3 kiloa rikki. Yhteensä. Kun kalat olivat aivan verkon päässä, olivat ne saaneet aikaiseksi melkoiset sotkut. Niitä oli kuitenkin täysi mahdottomuus alkaa siinä myräkässä selvittelemään. Olisi näpit jäätyneet ja toisaalta verkkoihin tarttui sellainen määrä lunta, ettei oikein olisi uskonut, että kyseessä on verkkomytty, ellei olisi tiennyt. Joten hieman sotkuisina oli verkot palautettava jään alle.

Normaalisti korjaan kalat jäällä. Sinne jäävät perkeet korppien ja varisten iloksi. Ketutkin öisin niitä käyvät etsimässä. Kun keli oli rankka, ajoin kalojen kanssa metsikön puolelle. Siellä sopivalla aurinkoisella paikalla oli mukava veistellä kuhista fileet parempaan talteen. Jätin ruodot päineen oksille roikkumaan. On siinä hillastelijoille ihmettelemistä, jos säästyvät kesään asti!

Mökillä puupinojen päällä on kevytpeitteet. Ja peitteiden päällä paksu lumikerros. Peite on sen verran heppoista ainetta, että varsinkin kuopalle jäädessään se ei pidä vettä. Oksat lisäksi tekevän reikiä peitteeseen. Siksi varoen poistin valtaosan päällä makaavasta lumesta. On ainakin mahdollisuus, että muutama litra vettä vähemmän valuu pinoon kostuttaen puut. Soutuveneen päältäkin otin lumet pois. Se on kumollaan rannassa ja paino voi sitä väännellä, ellei jopa rikkoa.

Sunnuntaiksi keli muuttui. Aamulla tosin jälleen pakkasta puolenkymmentä astetta. Taivas pilvessä ja tuulta ei nimeksikään. Aamusta lähdinkin kokeilemaan pilkkionnea. Kaima oli perjantaina saanut jonkin verran ahvenia. Joten toiveita alkaa olla heikon syönnin loppumisesta. Kaira lähti hyvin käyntiin, mutta kaasuvipua en saanut liikkumaan. Jäässäpä tietenkin oli vaijeri. Viikko sitten kaira oli reen kyydissä välillä sohjon peitossa, joten vesi oli päässyt vaijeriin ja jäätynyt. Yritin sitä kämmenillä sulattaa, mutta turhaa se oli pakkasessa. Piti käväistä kämpässä sen kanssa ja muutamassa hetkessä se oli taas iskussa. Pilkillä sain muutaman ahvenen, siis parannusta selvästi aiempaan. Aino näkyi kokeilevan hiihtoa jäällä, mutta palasi nopeasti metsän puolelle. Liian muhkuraista oli jäällä hiihtoa ajatellen.

Kävin vielä verkoillakin. Ei niissä kalaa ollut, mutta kun ilma oli parempi, sain sutit selviksi. Radiossa tarjottiin vaarallisen voimakasta luoteistuulta. Nyt tuuli oli kuitenkin kohtuullinen ja lounaasta. Vasta Torniossa illan suussa tuuli kääntyi ja voimistui. Hetken sateli räntääkin.

Viikonlopun uusia lintututtavuuksia olivat vihervarpuset. Myös naaraspuolinen mustarastas oli saapunut. Koirasta ei nyt näkynytkään. Mustarastailla on jännä tapa puikkelehtia vajan alla. Hakevatko ne sieltä syötävää, vai suojaa? Mene ja tiedä.

Paluumatkalle lähdimme tällä kertaa jo puolilta päivin. Viikon takaiset sohjot ja kurat olivat muisto vain. Kaikki paikat kun olivat nyt umpijäässä. Paikoin peltoaukeilla oli ajattanut tielle lunta ja se oli jämähtänyt siihen jäätiköksi. Onneksi vielä on nastat alla. Eikä liene syytä vaihtaa kesärenkaita ennen Wappua.

Kisassa aikaa enää viikko antaa viimeiset vastaukset. Pinnistelkääpä. Pitäisi olla jo aika helppoja nuo viimeiset!

Pääsiäinen 2009

Mökille meno tapahtui poikkeuksellisesti istuen Ooppelissa kartanlukijan paikalla. Menoaika oli myöskin normaalia myöhäisempi. Selitys ei kuitenkaan kovin ihmeellinen ole. Nimittäin menin Pekan kyydillä mökille. Tiina oli tulossa myöhään illalla junalla Kemiin ja ei ollut mitään mieltä ajella mökille yöllä. Aino ja Tiina tulivatkin sitten perjantaina aamupäivällä pääsiäisen viettoon.

Ennen lähtöäni kotoa kannoin autoon valmiiksi tarpeellisia kamppeita. Vain yhden kassin otin itse mukaan. Yhdeksän maissa kannoin kassiani viimeiset kymmenet metrit kämpille. Pekalla oli kärry matkassa ja kärryssä mopo, joten sen yhdistelmän kanssa ei ollut mieltä lähteä pyörähtämään meillä asti. Kämpässä jälleen mukavasti lämmintä. Siihenhän voisi jopa tottuakin, että kämppä on valmiiksi lämmin tullessa!

Jääkaappi syttyi ensi painalluksella. Aina ei näin ole. Laitoin vähät eväät sinne. Laitoin kuitenkin takkaankin tulet, jotta muurikin siitä lämpenisi ja aamulla ei olisi kovin kylmä. Samalla siinä loisteessa lämmitin iltapalaksi pari lihapiirakkaa, jotka sitten söin hyvällä ruokahalulla, vaikka muuttuivatkin turhan rapsakoiksi. Puuvaraston katolta roikkui lumikieleke. Se putosi kokonaan yhdellä lapion painalluksella sopivaan rakoseen ja sen osalta lumityöt jäivät siihen.

Viikolla kotosalla oli siivousoperaatio, jossa tehtävänäni oli mattojen tamppaus. Jouduin myös hakkaamaan jäätä sadevesikaivon päältä, kun oli odotettavissa lämpenevää ja piha paksussa jäässä. Torstain aikana tuo rikkinäinen olka alkoi sitten oireilemaan. Ensimmäinen mökkiyö olikin sitten yhtä tuskaa, kun oikeaa nukkuma-asentoa ei löytynyt. Lopulta kolmen maissa nukahdin ja kolmen tunnin perästä heräsin samasta asennosta. Uudestaan en unen päästä saanutkaan enää kiinni, joten keittelin kahvit ja aloin aamuaskareisiin. Laitteilin linnuille pähkinöitä. Hain sitten vettä avannosta sen verran runsaasti, että heti ei tarvitse olla lisää hakemassa. Samaten täytin puukopat. Pakkasta oli asteen verran ja sisällä hyvä lämpö, joten vähäisellä lämmityksellä selvittäisiin pyhät, kun peruslämpö oli kunnossa.

Pitkäperjantaina lunta sateli kevyesti. Ei sitä paljoa kertynyt, vaikka koko päivän hiutaleita oli ilmassa. Verkoista odotin edes yhtä kuhaa, mutta edelleenkin kalastukseni takkuaa. Tyhjää oli! Pilkilläkään en viitsinyt juuri istua. Olkapäästä huolimatta otin kolan ja lapion matkaan ja lähdin aukaisemaan Tarrantieltä valleja. Niiltä kohdilta, joihin kesällä kaivoin naverot ojiin, jotta vesi poistuisi tieltä. Se kun oli sora-auton painosta painunut paikoin syväksi altaaksi. Kolaaminen onnistui ihan hyvin, kun muisti olla käyttämättä oikeaa kättä ja hyödyntää vartalon massaa lunta työntäessäni. Markku tuli sitten sopivasti traktorin kanssa ja muutama paikka aukaistiin koneellisesti. Myöhemmin levitin tuhkaa aukaistuihin paikkoihin ja löysinpä vielä muutaman uuden paikan aukaistavaksi. Lapiolla homma kävi itse asiassa helpommin kuin kolalla. Olisi vain pitänyt kesällä laittaa merkki aina naveron kohdalle. En niitä nyt löytänyt kymmentäkään, kun niitä kuitenkin on viitisentoista.

Ajelin jälleen kelkalla umpihankeen jälkeä. Sain jopa ajettua pahan ylämäkilinjankin, joka lisäksi viettää oikealle. Eli kohtisuora ylämäki on etuvasemmalle. Parissa kohdassa oli lapiota heilutettava. Iltapäivällä osa porukasta valmisteli lauantain ruokailupaikkaa pikkukämpällä. Ja illalla siinä jo taisi tulla vietettyä esi-juhliakin.

Lauantaina pakkasta 6 astetta aamusta. Viikolla sääennustus oli lupaillut lauantaille ja sunnuntaille oikein hienoa kevätkeliä, mutta hieman pieleen mentiin. Tosin iltapäivällä mentiin hieman plussan puolelle, mutta auringonpaistetta emme saaneet vieläkään. Ja edelleen oli tuulista. Vaimoväki aloitteli ruuan valmistelua. Käväisin pilkillä, mutta ahvenia en tavoittanut. Ennen syöntihommia kävin vielä puhkaisemassa yhden uuden kelkkauran. Veskukin sai ajettua puupinonsa vaaran laitamilta.

Iltapäivällä kokoonnuimme pikkukämpälle syömään lohisopat. Jälkkäriksi pannarit ja hillot. Sisälle mahtui muutama kylmänarka syömään. Muut pisteli eväät poskeensa pihalla. Kun porukkaa oli koolla runsaasti, olin siksi järjestänyt aurauskassan kartuttamistilaisuuden. Tällä kertaa keräys oli "naamioitu" arpajaisiksi. Homma pelasikin hyvin. Kassassa on todennäköisesti riittävä euromäärä. Palkinnot vain tahtovat olla heikkoja, mutta tärkeintä on pieni ohjelmanumero pelkän rahankeruun sijasta. Ja saisihan palkintojen hankintaan osallistua hieman useampikin, kuin nyt tapahtui. Samoin tuntui olevan hieman närää ruokahommistakin. Katsotaanpa nyt, oliko viimeinen tämänmuotoinen tapahtuma. Osallistuminen kun ei tahdo mennä tasan eikä homma kaikkien mielien mukaisesti. Ensimmäiset pääsiäisen viettäjät lähtivät jo kotimatkalle ja Tiinakin lähti Tornioon Nykästen kyydissä. Illan päälle poltimme risukasaa vähemmäksi, mutta koska talvikelit ja hanget olivat parista lämpöasteesta huolimatta parhaimmillaan, eivät roihut isoiksi muodostuneet ja osa risuista jäi palamatta. Sinänsä tuo pikkukämpän valinta paikaksi oli hyvä juttu, koska se ei haitannut kenenkään mökkeilyä. Lämmintä sisätilaa ei tosin paljon ole, mutta muutamalle kuitenkin riittävästi. Pitäisi olla kuitenkin kelkkailukielto ainakin syönnin ajaksi. Ei käry ja pörinä kuulu ruokailuun!

Sunnuntaina pakkasta oli aamusta juuri ja juuri. Mutta etelän puolelta kävi sellainen tuuli, että pois alta. Perinteiselle nuotioretkelle osallistujat olivatkin vähissä. Aino ja Minna vain uskaltautuivat hiihtämään. Kun normaalipaikalta olisivat tainneet nuotion tulipuutkin lentää tuulen matkassa metsikköön, kaivoin suojan puolelle hankeen uuden paikan. Siellä kahvistelimme ja paistoimme makkarat. Yrjökin kävi hetken siinä turisemassa. Pekkakin saapui Jaakon ja Juksun kanssa. Juksulla kuitenkin alkoi olla jo äitiä ikävä, ja hänet oli vietävä mökille. Pojat olivat alkaneet vaatimaan kotiin lähtöä. Niinpä Tarja oli sitten pakannut pojat autoon ja mennyt kotiin. Hauska homma olikin sitten se, että kun Juksu perillä oli herännyt, halusi hän takaisin mökille! Pekan ja Jaakon luo.

Päivän mittaan useat mökit alkoivat muutenkin tyhjentyä. Autoja lähti kotimatkalle useita. Kun sunnuntaina lämpöä oli jo 5 astetta, alkoi polanne tiellä pettämään. Markku poisti levyllä jonkun verran sohjoa Tarrantiestä, mutta vielä sitä jäi jäljellekin. Illalla syötiin ja saunottiin. Pekka ja Jaakkokin olivat matkassa. Pekka haki vesiä, joten se homma jäi itsellä tällä kertaa vähemmälle. Korttia ehdittiin hieman pelailla. Naapurin vieraat olivat lähteneet kotiin, joten Sussu ja Jarmo ja Ville ehtivät näin piipahtamaan kylään. Loppuillasta alkoi vähän satelemaan vettä ja se varmaankin oli lopullinen alku kevätkeleille.

Yöllä ei enää pakkasta ollut. Tuuli oli tyyntynyt ja sumu paksu. Aika nopeasti kuitenkin sumu hälveni ja kirkas paiste teki lopulta päivästä kauden hienoimman. Verkoista ei vieläkään mitään! Vaikka oli lähtöpäivä, varustauduimme vielä retki- ja pilkkihommiin. Ihan kelin vuoksi. Järvellä alkoi lumi muuttua märäksi ja paikoin kelkalla joutui pörräämään vesikoissa. Lumen määrä jäällä on kuitenkin sen verran vähäinen, että kiinni ei jääty. Latukone ei enää tuollaisessa soseessa pelaa kunnolla, mutta oli sen jälki hiihtäjille kuitenkin tyhjää parempi. Pilkillä sain yhden jonkinlaisen ahvenen. Aika hiljaista edelleen. Lopulta kuitenkin oli aika lopettaa mökkeily ja palata kotiin. Matkalla käväisimme noutamassa hieman siemenpottuja itämään. Liekö tarpeeksi, en osaa sanoa. Hetken jouduimme odottelemaan pottuja, koska Tuomas oli Satun kanssa pesemässä autoa. Järven jäällä tietenkin. Etelässä taitavat jäät olla jo melko heikkoja, mutta täällä teräsjäätä vielä piisaa.

Pyhien aikaan sää siis lopulta vaihtui keväiseksi. Maanantaina varjossa oli jo kymmenen astetta lämmintä. Edellisen yön sade ja nyt lämpö muuttivat myös tiet kertaheitolla pahoiksi. Rapaa ja sohjoa riitti. Vielä ei ollut varsinaisia ongelmia kulkea, nähtäväksi jää tuleeko niitä ollenkaan. Kelkkakelit kuitenkin loppuvat nopeasti sieltä, missä tie on paljastunut. Järvellä alkaa vasta paras sesonki.

Kovalla käytöllä ollut Pekan kelkka kärsi iskunvaimentajan katkeamisesta. Vaikka sitä hitsattiin, olihan se arvattavaa, ettei korjaus kauaa kestä. Uudestaanhan se poikki meni ja hitsaus oli uusittava. Kelkan käyttörajoitus saattoikin sitten pistää pojat lopulta koti-ikävään. Jarmollakin kelkka hyytyi. Jonkinlainen remontti tulossa. Petri sai metsässä tuulilasin rikki.

Pentti sanoi nähneensä kookkaita eläimen jälkiä. Viivi oli tärissyt Tarjan tullessa torstaina mökille eikä ollut millään tulla ulos autosta. Liekö kyseessä ilves, jolla on kuulemma reviiripolku alueella. Yrjö sanoi sen kerran nähneensäkin, muutoin siitä on vain nähty jälkiä ja jälkeen jätettyjä poron raatoja.

Viikko sitten näimme ensimmäiset joutsenet. Nyt lintujen muutto alkoi toden teolla näkymään. Nykyään on lintuja, jotka eivät muutakaan etelän maille, kuten aiemmin. Tai muuttavat, mutta palaavat entistä aiemmin. Joten mikä on muuttolintu ja mikä ei - vaikea sanoa. Nyt kuitenkin uusia lajeja näkyi muutamia. Ensinnäkin teiden varsilla oli pulmusparvia ja töyhtöhyypät etsivät syötävää ensimmäisiltä pälviltä teiden varsilta. Joutsenia on jo runsaasti. Punarinta ja mustarastas tepastelivat pihalla. Kanahaukka liihotteli maisemissa. Varsinainen invaasio tuli kuitenkin peippojen osalta maanantaina. Koiraat saapuivat sankoin joukoin ja metsä raikasi.

Lopuksi sitä lääkärinpalstaa. Pääsiäinen meni vähin närästyslääkityksin. Joten sen suhteen akuutti vaihe on ohi ja ollaan palattu perustilanteeseen. Selkä koirii sen minkä ennenkin. Siihenkin tavallaan on tottunut. Mutta nyt supervaivana oli tuo olkapää. Rikki mikä rikki, mutta nyt tilanne oli poikkeuksellisen paha. Pukeminen oli melkoinen ja aikaavievä rituaali. Käden roikottaminenkin oli tuskallista ja harkitsin jo käden laittamista kantositeeseen. Eräässä paikassa olkapäätä oli arka piste, johon ei kärsinyt hipaistakaan. Liekö vain pahempi tulehdus vai oliko jänne lipsahtanut paikoiltaan? On muuten melkoisen hankalaa ajella kelkalla umpisessa pitkin metsiä ja pusikoita, kun ohjata voi vain vasemmalla kädellä! Kuitenkin kättä rasitin eri tavoin ja kumma kyllä vaiva alkoi vähitellen helpottamaan. Lopulta tilanne suurista piirtein normalisoitui. Onhan se niin, että meillä kullakin on omat vaivamme. Iän myötä eivät vielä tahdo ainakaan vähentyä. Pitäisiköhän siirtyä raportoimaan kerran vuodessa terveystilanteesta, kuten isot kihot?

Viikonloppu 3.4. - 5.4.2009

Talvi jatkuu. Edelleen öisin kovia pakkasia viikolla. Ei aivan edellisen viikon lukuja, mutta kylmää kuitenkin. Nyt saapuessamme pakkasta vain 5 astetta. Sisällä jälleen lämmintä, kiitos Taimin, joka oli tullut Jarmon kanssa jo päivällä. Pekka oli saapunut juuri ennen meitä Juksun ja Jaakon kanssa. Ari ja Jaana tulleet myös, matkassa Niko ja Valtsu. Timo myös paikalla.

Pikiteillä alkaa olla jo melkoisesti paljasta päällystepintaa näkösällä, mutta varjopaikoilla yhä jäätä ja tosi liukasta. Loppupätkän soratiet täysin talvikunnossa. Viikolla satanut lunta kymmenkunta senttiä. Aurakin oli joutunut käymään.Poluilla oli hieman kolattavaa. Kun valoisaa iltaa nyt piisailee, ajoin hieman uusia jotoksia metsässä. Ehkäpä Jarmo viikolla ajelee jonkun puun. Illalla kuutamo valaisi maat ja mannut. Vasta ensi torstaina se on täysi, mutta jo nyt vaikutus oli melkoinen.

Lauantaina pakkasta oli aamulla mukavat 10 astetta. Keli melko selkeä. Lähdin jo varhain verkkoreissulle. Kun rekenä oli latukone, avasin ensin ladut Kuusisaaren ympäri. Päivän aikana varmaankin käyttöä löytyy. Jäätä oli muodostunut suojaamattomaan verkkoavantoon runsaat 10 senttiä. Suojattuun vajaa tuuma. Siinä sitten olikin tärkeimmät kerrottavat verkkohommista. Jos pilkkihommat ovat menneet suhkuksi, niin meni nyt myös verkkosaaliit. Pitääköhän ilmanalan muuttua totaalisesti, ennen kuin kala alkaa liikkumaan? Toisaalta kun katsoo 60 metrin verkkotikkuväliä suurella järvenselällä, ei kai ole ihme, jos kala ei ole juuri siinä sattunut kulkemaan! Eräällä lähijärvellä oli muuten ollut juuri pilkkikilpailut. Osallistujia 97. Saalista sai 5 pilkkijää ja voittajalla puntari asettui 80 grammaan!

Mökille palaillessani mietiskelin päivän jatko-ohjelmaa. Jokohan sitä lähtisi hakemaan jonkun koivun tai männyn? Riisuinkin mökillä kuuman haalarin ja hörppäsin kupin kahvia. Porukat olivat kuitenkin lähdössä retkelle ja pilkille, joten ei muuta, kuin haalari uudestaan päälle. Onneksi enin hiki oli ehtinyt kuivumaan. Lisäsin latukoneen kyytiin pilkkivehkeet, eväsrepun ja vähän tulipuita. Jaana ja Aino hiihtivät, muut tyytyivät kelkkakyyteihin. Iltapäivällä lämpö nousi hieman plussan puolelle. Jonkun verran tuuleskeli ja aurinko ei paistanut täysillä. Joten ei mikään loistavin ulkoilukeli. Pilkkisaaliit tavanomaiset, eli pyöreä nolla! Koutusjokisuussakin kokeiltiin. Ensimmäinen avanto sattui melko matalaan, kun vettä jään alla oli vain 30 senttiä. Onneksi ei kaira sattunut kiviin.

Ensimmäiset joutsenhavainnotkin tehtiin retken aikana. Kaipa niitä on jo sulia joissakin virtapaikoissa sen verran, että pääsevät vesielementtiin. Lopulta oli aika lähteä mökille. Yrjö hiihteli pilkille ja käväisin latukoneen kanssa tien laidassa asti. Hieman Yrjöllekin latua umpiseen.

Retkipäivän jälkeen tuntui olo kummallisen väsyneeltä. Tuntui, että ei ole puhtia enää mihinkään eikä edes nälkä. Viimeistään saunan jälkeen kuitenkin olo oli normalisoitunut. Pikku hommia siinä ehdin kuitenkin ensin kässehtiä. Otin isomman siemenautomaatin jo pois. Eihän siihen ole tullut laitettua enää siemeniäkään. Varaston katolta pudottelin hallitusti lumia sen verran, mitä lapiolla maasta ulotuin. Jospa loput sopivasti sulaisivat, eikä putoaisi polun tukkeeksi. Ja jos putoavatkin on määrä jo kuution - pari vähäisempi.

Osansa olon paranemiseen voi olla myös Ainon tekemällä muikkupadalla. Sitä oli pakko syödä, vaikka lystit olivat huonot. Tällä kertaa olin vaatinut, että sipuli pitää jättää toistaiseksi ruuasta pois. Vatsa kun ei sitä oikein nyt sulata. Tässä kuukauden aikana on tullut syötyä usein sipulipitoisia ruokia. Kun vielä viime lauantaina evästelin mökillä yksin Ainon ollessa naisten tapahtumassa, olin tehnyt huolimattomuusvirheen. Olin nimittäin ottanut jotakin liekkisiipiä ja niitä takassa lämmittelin. Vasta pakettia avatessani huomasin, että niissä oli valkosipulia. En kuitenkaan nuukuuttani niitä viskannut hankeen vaan pistelin poskeeni. Niitä valitettavasti riitti vielä maanantaiksikin. Ylenpalttinen sipulin ja valkosipulin "nauttiminen" pisti vatsahapot niin sekaisin, että olin jo vähällä mennä lääkäriin. Rennie ei enää auttanut, mutta vaihdoin toiseen lääkkeesen. Samalla olin viikon puurolinjalla ja maha alkoi tervehtymään. Vieläkään se ei ole kunnossa, mutta eiköhän se tästä!

Päivällä olivat Sussu ja Jarmo käväisseet. En heitä ehtinyt näkemään, mutta Aino oli ehtinyt muutaman sanan vaihtamaan, ennen kuin lähtivät. Kävivät varmistamassa, että piippu vetää. Ovat pääsiäisenä tulossa sitten normaalivisiitille.

Sunnuntaiaamu oli taas melko kolea. Pakkasta oli parikymmentä astetta. Linnuillakin höyhenpuku pörröllään. Nyt kuitenkin tuulta ei ollut ja taivaskin oli täysin pilvetön. Joten hieno ulkoilukeli. Retkellä oltiinkin poikkeuksellisen kauan. Näin lähtöpäiväksi. Ilmakin ehti lämmetä nollan vaiheille. Verkotkin tarkistin, mutta kaloja ei ollut. Mutta pilkillä alkoi tapahtumaan! Ensin Pekka sai 10-senttisen ahvenen. Ja kohta minäkin samanlaisen. Joten tyhjänpyytäjiä ei olla.

Vielä lopuksi pitää mainita sellainen asia, että vaikka kanalintukannat ovat kuopassa, teeriä on näkynyt nyt reippaasti. Isoja parvia on liikuskellut mökkimaisemissa. Ei mene enää kovin montaa viikkoa, kun saamme kuunnella ja katsella kukkojen kisailua jäällä.

Kisasta: 2 pisteen vihjeet voimassa vielä 8 päivää eli 13.4. -asti. Muutamiin kysymyksiin on taidettu saada selvennystä. Tsemppiä!

Viikonloppu 27.3. - 29.3.2009

Perjantaina mökille normaaliaikaan. Aurinko vielä paistoi. Takana pakkasviikko. Päivisin on pidellyt pikku pakkasia, mutta öisin pakkanen on ollut kireää. Aamuyöstä nyt perjantainakin lähes 30 astetta. Vieläkään siis ei tietoakaan keväästä. Illalla pakkanen jälleen kiristymään päin, mutta kämpässä oli jo +22 astetta saapuessamme. Taimi ja Jarmo olivat olleet mökillä koko viikon ja mäkipirttiläisetkit tulleet jo päivällä. Siinä sivussa meidänkin kämppä on siten lämmennyt. Hieman lämpöä oli tasattava yläkertaan. Siellä olikin 24 astetta kylmempää kuin alakerrassa! Timo ja Petri tulleet myös hieman meitä aiemmin. Sielläkin alkoi puu muuttumaan mustaksi. Vesiavanto oli paksuhkossa jäässä huolimatta eristelevystä. Pehmeätä lunta kun ei ole ollut laittaa levyn peitoksi ja kovalla lumella eristys jää vaillinaiseksi.

Lauantaina pakkasta 16 astetta kuuden jälkeen. Kävin uittamassa pilkkiä, mutta palasin jo kahdeksan jälkeen mökille, kun tapahtumia ei ollut. Sitten olikin aika ryhtyä laittelemaan verkkoja jään alle. Sinne syvempään, ei mökkirantaan. 3 ja puoli kuukautta sitten nostin siitä verkot tauolle ja jätin narut pohjaan. Vaikka olin joulukuussa laittanut verkkokepit niin, että niihin naulatut poikkipuut olivat reilusti jään pinnan yläpuolella, oli toisen kepin poikkipiena parikymmentä senttiä jään sisällä. Tämä johtuu siitä, että lumen painosta jää on painunut ja vettä on tullut jäälle. Tämä sitten jäätynyt ja poikkipuu jäänyt uuden jään sisään. Nyt vain tyhmyyttäni (dementia?) en muistanut, kumpi pää oli kokuavanto. Kokuavannolla kun poikkipuita on kaksi, ja ne ovat ristikkäin. Luulin olevani tällä kepillä ja siten jouduin olemaan varovainen, etten poraa kairalla poikkipuihin, ja niissä mahdollisesti oleviin nauloihin. Aikaa siis tärvääntyi turhan paljon. Ja hikikin siinä tuli. Ennen yhtätoista käväisin mökillä kahvilla ja kuivattelemassa hikeä.

Maarit oli järjestänyt naisille saunan ja hieman naposteltavaa. Kun lähtö suksilla Tarralta oli suunniteltu tapahtuvaksi yhdentoista maissa, siksikin tulin käymään mökillä. Vähän kuuntelemaan pitääkö minun käydä hakemassa pois ja mihinkä aikaan? Aivan varmuutta ei tullut, mutta onhan ne kännykät olemassa.

Palasin verkkotyömaalle. Samalla pari hahmoa lähti sivakoimaan 10 kilometrin matkaa vastatuuleen. Kun valtaosa työstä oli tehtynä jo ennen mökillä käyntiä, ei loppuhommissa kovin kauaa mennyt. Vähän yli puolen päivän verkot oli järvessä. Joitakin pilkkijöitä oli lähistöllä, mutta saaliit vastasivat omia kokemuksiani. Kai ilman pitää muuttua keväisemmäksi, ennen kuin ahvenilla suut avautuvat. Nyt pakkasta oli juuri ja juuri, ei suojan puolella vieläkään.

Mökillä mietiskelin, mille sitä oikein tällä kertaa ryhtyisi? Kun on aivan varmaa, että jossain vaiheessa alkavat kelit muuttumaan lämpöiseen suuntaan, jatkoin alapihan lumivallien siirtämistä. Välillä haukkasin palasta. Jatkoin puoli kahdeksaan illalla ja kaipa se homma nyt valmistui. Sauna oli päälle vielä lämmitettävä. Vaimoväkikin palasi siinä alkuillasta naisbileistä. Taimi oli autolla, joten minun ei sitten tarvinnutkaan käydä noutamassa. Joten sain avata ansaitun lonkeron saunaa odotellessani. Kun Aino kertoi, ketkä kaikki olivat tulkinneet itsensä naisiksi, olin vähintäänkin ihmeissäni. Saattoihan Maaritkin ihmetellä. Saunaan eivät kuulemma kuitenkaan pyrkineet. Toivottavasti eväs riitti!

Sunnuntaina alkoi sitten kesäaika. Kalan syöntiin se ei vaikuttanut. Enpä toisaalta kovin kauaa kokeillutkaan. Verkotkin koin. Pyynnissä siis kaksi 60 millistä, 3*30 metrin verkkoa. Tuliteriä. Yön aikana kalat ja verkot eivät olleet tekemisissä keskenään. Joitakin lumihiutaleita lenteli ja lämpötila lähestymässä nollaa.

Kun olen joskus maininnut, että haavat ovat jäniksille kelvanneet, niin otinpa tällä kertaa kuvia todisteeksi. Kun haapa on sopivalla korkeudella, syö jänis kuoren kokonaan, alapuoleltakin. Tosin paksut tyvet tahtovat jäädä rauhaan ja vaikuttaa myös siltä, että toinen haapa on mieluisampi kuin toinen.

Tehdään pieni muutos tuohon kisan aikatauluun. Kahden pisteen vihjeet ovat voimassa pääsiäisen yli, siis maanantai-iltaan. Varmaankin sitten pari viikkoa pääsiäisen jälkeen kisa on ohi.

 

Viikonloppu 20.3. - 22.3.2009

Perjantaina kevätpäiväntasaus. Kovasti siis jo päivässä pituutta. Vielä kun pääsemme siirtämään kelloja, alkavat illat olla pitkään valoisia. Alkavat kynttilätkin säästymään. Perjantaina iltapäivällä Torniossa oli lämmintä peräti 6-7 astetta. Tiet alkoivat mennä loskaisiksi. Mökilläkin ollut viitisen astetta plussaa. Voimakas tuuli kuitenkin pitänyt lumen kuivana, miltei pölisevänä. Linko käväissyt mökillä, vaikka uutta lunta ei ole satanut kuin sentin-pari. On hieman ottanut polannetta ohuemmaksi, mutta eihän sitä ole kovin paljoa lähtenyt, kun on niin kovaa. Taimi ja Jarmo tulleet mökille jo iltapäivällä, joten kämppä meilläkin oli taas lämmin. Vesku ja Sipe tulleet myös. Hieman ennen meitä. Aino jäi taas Mäkipirtille tekemään tulia. Pekka ja Jaakko tulisivat hieman myöhemmin. Ajoin ladun auki illalla, kun kämpän lämmitystäkään ei tarvinnut hoidella ja luvassa ei ollut lumisadetta. Puista oli pudonnut runsaasti neulasia ja kuivia oksia. Mökillä terassilla muutamat irtokamppeet olivat siirtyneet paikoiltaan. Kova tuuli siis ollut. Pari kertaa ehdin käymään lisäämässä puita mäessä. Sitten olivatkin jo tämän viikonlopun tarralaiset koossa.

Lauantai valkeni kuuden asteen pakkasessa ja tuulisena. Iltapäivällä taisi mennä asteen verran plussalle, mutta ei keli suojakeliltä vaikuttanut. Aurinko ei kunnolla päässyt paistamaan. Jotakin häkärää oli edessä. Sunnuntaina pakkanen kulki aamun 11 asteen lukemasta pariin asteeseen. Aurinko pääsi hieman paremmin paistamaan ja tuulikin oli asettunut.

Viikonloppu sujui ilman mitään erikoisempaa touhuilua. Lauantaina olin jo melko aikaisin pilkillä. Etten vain myöhästyisi siitä, kun ahvenet syöntihurmiossaan etsivät suuhunpantavaa. En tiedä, myöhästyinkö sittenkin? Koko päivän saalis oli yksi vaivainen ahven! Kiersin useita paikkoja, joista kaikista aiempina vuosia olen kalaa saanut. Paljonkin. Nyt oli järvi kuin kuollut. Eipä ollut hurraamista muidenkaan saaliissa. Jaakon ahven kuitenkin oli jo sen kokoinen, että se pysyi tikussa. Nuotiolla istuttiinkin sitten kauemmin. Ahventa paistaen. No oli siinä makkaroitakin ja voileivät. Kahvit tietenkin keitettiin. Ei onneksi oltu kalansaaliin varassa!

Kun retkeilyt oli retkeilty, kävin kelkalla tekemässä jotosta Veskun puupinoille. Lumi on vielä täysin puuteria ja pinot hankalassa paikassa vaaran alarinteessä. Reitillä vielä on poikittain ojia ja yhden ojan kaivuumassat on kasattu ylärinteen puolelle. Siihen oli sitten vielä katkennut lumen painosta koivu, joten jumissahan siinä hetki oltiin. Lapiohommiksi meni, mutta ei mitenkään vaivoiksi asti. Siitä matka jatkui ja sain jäljen pinoille. Ainoastaan kääntöpaikasta tuli huono. Liian tiukka mutka reen kanssa. Katsotaanpa myöhemmin tilannetta.

Ennen saunaa aloitin pienen lumiurakan. Rannan puolella mökkiä on paksu kasa katolta pudonnutta lunta. Ei se juuri siinä muuten haittaisi, mutta kun se ei siinä varjossa meinaa sulaa millään ja piha pysyy siten märkänä pitkään. Kun kunnon kevätkelejä ei ole vielä ollut, ei kinoskaan ole vielä aivan jäätä. Kovaahan se kyllä on, mutta ei niin kovaa, etteikö rautalapiolla saisi hajoitettua. Pari kuutiota sain siitä naverrettua. Jätin loput tuonnemmaksi. Kun se selkä...

Sunnuntaina jälleen pilkille heti aamusta. Usko lujana, ettei eilistä huonommin voisi mennä. Kuitenkin meni: sain yhden kalan vähemmän kuin lauantaina! Nuotiolla istuuttiinkin sitten peräti kahden kahvipannullisen verran.

Tänä viikonloppuna lintulajisto oli hieman runsaampi, kuin viimeksi. Määrää kuitenkin edelleen vähän. Näkyi mm. punatulkku, viherpeippo ja urpiaisia. Varsinaisia muuttolintuja saamme vielä odotella tovin. Varsinkin, kun tulevasta viikosta on tulossa kylmä. Koko Suomessa.

Tänään kisassa on julkaistu vaihe 2, eli 2 pisteen vihjeet. Määräaikaan mennessä ei isoa vastausruuhkaa kertynyt. Joitakin kuitenkin. Jotkut vastaajista ovat selkeästi hieman nähneet vaivaakin vastausten etsimiseen. Oikeita vastauksia on kautta linjan vaikka joihinkin kohtiin ei ole kukaan vielä vastausta keksinyt. Eikä ollut tarkoituskaan, että kaikki olisi liian selvää. Parhaimmillaanhan tällainen kisa tapahtuisi ilman nettiä nopealla tahdilla. Nyt kun uudet vihjeet on annettu, tulee oikein vastattujen kohdalla onnistumisen ilo eikä niitä tarvitse enää pähkäillä, mutta niiden vikaan menneiden kohdalla alkaa uusi mietintö. Vihjeet alkavat kuitenkin olla jo aika selkeitä.

Viikonloppu 13.3. - 15.3.2009

Takana poutaviikko. Pakkasetkaan eivät ole olleet riesana. Pahimmillaan kymmenkunta astetta on ollut kylmän puolella. Perjantaina menomatkalla nollakeliä. Tie valtaosin jäinen. Arpelasta eteenpäin tiessä ei ollut vielä ollenkaan kevään merkkejä. Lauhan kelin johdosta tie oli kuitenkin paikoin liukas ja matka kesti hieman normaalia kauemmin. Mutta mihinkäs sitä meillä kiire. Ei se kämppäkään ole kovin montaa astetta pakkasen puolella. Ja pitkiä valoja ei enää matkalla tarvittu. Niin on jo päivä pitkä!

Ihmettelimme puomille saapuessamme, kun se oli auki. Oliko Taimi ja Jarmo unohtaneet lukita sen viikolla pois lähtiessään. Jarmon auto oli kuitenkin parkissa omalla tutulla paikallaan, joten olivatkin sitten jääneet koko viikoksi. Meilläkään ovi ei ollut lukossa. Jä tämähän tiesi sitä, että kämppä vastaanotti meidät lämpimästi. Taimi oli yhdellä puukopallisella saanut kämppään 21 asteen lämmön. Vesi ämpärissä oli jäässä, joten kyllähän kämpässä oli aika kylmä ollut. Olihan se mukava alkaa mökkeilemään. Ari ja Jaana tulivat myös ja heidän kämppänsä lämpeni ensimmäistä kertaa tälle talvelle.

Lauantai-aamuna ajoin normaalin latulenkin auki. Parinsadan metrin osuus piti ajaa useampaan kertaan. Ei ollut viikolla kelkka mahtunut viisi metriä leveällä uralla ladun vierelle! Otin sitten pilkkivehkeet matkaan ja tein ladun Kuusisaaren ympäri. Saaren laidassa oli verkkomiehiä. Sieltä pystykorva lähti matkaani ja sotki pehmeän ladun. Aino siitä myöhemmin sanoi, että niillä kohdin, jotka koira oli sotkenut, tarttui lumi suksien pohjiin. Pilkkisaaliina vain yksi ahven, sekin pienehkö. Tunnin perästä kyllästyin.

Mökillä odottikin sitten mieluisampi homma. Puuceen alus on hyvä mittari siitä, kuinka usein mökillä tulee käytyä. Mittarissa lukema oli sitä luokkaa, että jotenkin siihen piti reagoida. Muutoin ei kohta rinkalle voi enää istua, vaan pitää toimittaa asiat käsien varassa. Hiki tuli siinä touhussa. Melko kohmeessa oli makasiinin sisältö ja sitä sai lapiolla hakata melko tosissaan. Mutta nyt on taas leivän loppusijoituspaikassa tilaa kesään asti! Kerran homman katkaisi se tosiasia, että katolta tuli viimeiset lumet alas. Onneksi vain muutama kolallinen tuli kulkuväylille. Yhtään enempää en olisi kaivannutkaan.

Iltapäivällä alkoi satamaan räntää. Tuuli etelästä melko reippaasti. Lämpöä oli asteen verran. Ei oikein hieno ilma.

Aino laittoi kalaa uunissa savujuustokerman kera. Olipa pikkuisen hyvää pottujen kanssa! Aino pisti päikkäreille. Itse päätin vielä kokeilla iltapäivän syöntiä jään alaisessa maailmassa. Karilla melko matalassa vedessä joku tökki pilkkiä muutamaan otteeseen. Lopulta kala tarttui kiinni. Se tuntui melko kookkaalta. Ei mikään perusaapo! Kala ei millään tahtonut osua avantoon. Lopulta sen siihen sain ja pian jäällä potki 60 senttiä pitkä hauki! En ole talvipilkillä tainnut aiemmin haukea saadakaan. Kesällä kylläkin. Hauen jälkeen kalan tulo loppui. Järvimalmia kuitenkin sain taas palasen. Sen verran hauki teki vahinkoa, että tasapainosta irtosi levypyrstö. Pitääpä siihen jotakin yrittää kotona rakennella tilalle.

Kesällä olen ihaillut yhtä keloa metsässä. Siinä on pitkä pätkä tervasta rungon puolivälissä. Olisi hyvää takkapuuta. Ennen pimeää päätin käydä kokeilemassa, pääseekö sen luo kelkalla. Siinä ja siinä se oli. Melkoisen tiheikön keskellä kelo seisoi. Muutaman sentin vahvuiset puut kuitenkin taipuivat kelkan tieltä. Varmuutta ei kuitenkaan ole siitä, pääseekö sinne reki perässä. Tietenkin voisi ottaa sahalla joitakin puita reitiltä vähemmäksi, kun kelkan jälki jomottuu kovaksi. Joten eiköhän se kelo vielä siirry kämpille tämän kevään aikana.

Illan päälle porukkaa oli kasassa. Myös Kari, Maarit ja Teemu Pessalompolosta. Maailmaa parannettiin hieman. Vaimoväki suunnitteli tulevia tapahtumia.

Sunnuntaina tuuli oli laantunut ja keli poutaantunut. Lämpö nousi nopeasti pariin asteeseen. Siis plussan puolelle. Aukaisin taas ladun eilisen räntäsateen ja kelkkojen jäljiltä. Pilkkikeli oli hieno, vaikkakin aurinko puuttui. Tällä kertaa haukia ei tullut. Ahveniakin vain 6 kappaletta. Kun joukossa oli ihan mukaviakin, korjasin ne. Voissa paistettuina ovat niin makeita!

Viikko sitten ihmettelimme jäällä sitä, että uusi lumi, joka oli täyttänyt vanhat kelkanjäljet, oli värjäytynyttä. Sellaista hieman ruskeahkoa. Onkohan Saharassa ollut isompi hiekkamyrsky? Sinänsähän se ei ole ollenkaan tavatonta, että tännekin asti hiekkaa lentelisi. Kauempaakin on tullut. Kevätaurinko tietenkin pystyy tähän hiekkalumeen eri tavalla kuin puhtaaseen. Näile paikoille syntynevät ensimmäiset sulapaikat jäähän. Nyt lunta jäällä on noin 30 senttiä. Paikoin vähemmän mutta paikoin paksuja kinoksiakin. Vettä alkaa jo tulemaan jään päälle varsinkin avannoista. Mutta jos lunta ei tule lisää enää kovin runsaasti, saatamme välttyä pahimmilta vesikeleiltä.

Vaikka mökillä tulee oltua ulkosalla valtaosa valoisasta ajasta, tulee sitä kuitenkin istuttua pirtissäkin. Ainakin kahvistelujen ja syönnin ajan. Samalla siinä tulee seurattua elämää siementen, pähkinöiden, läskien, talipallojen ja talitankojen luona. Tänä pyhänä panimme merkille, että pikkulintuja on todella vähän. Isompia lintuja (kuukkelit ja tikat) niinkin oli tavalliseen tapaan, mutta tali- sini- ja hömötiaisia vain yksin kappalein. Muita pikkulintuja ei lainkaan. Arvelimme, että jokohan linnut alkavat saada luonnosta evästä niin paljon, etteivät kaipaa lisäruokaa. Sunnuntaina aamukahvia juodessamme, saattoi kuitenkin totuus valjeta. Jarmon kissahan se päivysti vajan alla. Lienee pelottanut linnut muualle pelkällä läsnäolollaan. Viikon kun on sitä hommaa saanut harrastaa.

Viikonloppu 6.3. - 8.3.2009

Jälleen alkuviikosta sateli lunta kolattavaksi asti. Mutta mökillä määrä oli onneksi jäänyt niin vähäiseksi, että lumitöitä ei ollut. Pekka oli luvannut lämmittää kämppää, kun kerran oli tullut Tarralle jo torstaina. Olikin todella pitänyt lupauksensa. Hiki puski pintaan sisällä ja yläkerran lunkka oli avattava ensi töinä. Ulos kun ei viitsinyt lämpöä kuitenkaan laskea. Kyllähän se lämpö sitten illan päälle tasoittui ja yöksi saatiin sopiva nukkumalämpö.

Lauantaina aamulla ei tarvinnutkaan ensimmäiseksi avata latua, koska Pekka oli jo lenkin kiertänyt latukoneen kanssa. Lähdinkin käymään Kuusisaaressa tutkailemassa keliä järvellä. Että onko vesillä ja voiko ottaa latukonetta perään. Vesikkoja ei sillä välillä ollut. Mitä nyt vain hieman saaren rannassa. Mökillä sitten laitoin latukoneen kelkan perään. Latukone kun on pieni reki sekin, lastasin siihen retkirepun ja polttopuita. Niin ja tietenkin kairan ja pilkit. Vein retkikamppeet nuotiopaikalle. Pekka oli jo aiemmin ehtinyt sen lapioimaan poikien kanssa vapaaksi lumesta. En vielä alkanut tulia sytyttelemään, kun muita ei kuulunut, vaan lähdin karin laitaan kokeilemaan pilkkituureja. Karikko oli vielä korkkaamatta, mutta en silti kovin kummoista saalista saanut, vain neljä ahventa. Suurin kuitenkin likemmäs puolikiloinen. Arvelin, että olen auttamattomasti myöhässä aamusyönniltä ja poistuin nuotiopaikalle. Sinne alkoikin porukkaa vähitellen kertymään. Nuotiolla kahvisteltiin ja paisteltiin makkaraa. Muutakin eväistä repuista löytyi. Järvellä liikkui runsaasti kelkkoja. Suksipelillä liikkujia en nähnyt muita, kuin Ainon ja Tarjan. Joku kävi kelkan vetämänä korkeuksissa liitovarjon kanssa. Mökillä korjasin kalat. Jospa illan päälle ne halstraisi takan loisteessa. Ulkona mittari melkein nollassa. Katolta olikin tullut hieman lunta alas, mutta ei poluille.

Alkuvuodesta huomasin, että akku oli sipannut. Kolme viikkoa sitten menin akkuliikkeeseen uutta hakemaan. Kun sitä akkulaturiakaan ei ollut vieläkään löytynyt ja sähköä piti saada valoihin. Akku meni tilaukseen, kun haluamaani geeliakkua ei myyjällä ollut. Viikolla sen lopulta sain ja perjantaina sen sitten asensin paikalleen. Oli vain jännä juttu, että vanhakin akku oli alkanut virkistymään. Kirkkaat kelit ovat alkaneet tuottaa sähköä. Vielä en sitä kierrätykseen vie. Laitoin siihen lisää nestettä, koska kuivanlainenhan se oli. Meneehän se vielä vara-akkuna, jos alkaa pelittämään.

Kävin aukomassa kelkalla uusia uria umpiseen. Niille suunnille, mistä olen kaatanut hirsiä rakennusprojekteihin. Jospa kevään mittaan tulisi taas jokunen pölkky haettua. Kun on hieman mielessä kakkosprojekti kesäksi. En vielä ole siitä aivan varma, toteutuuko se. Kun on se ykkösprojekti kuitenkin tehtävä ensin alta pois. Lumi metsässä oli melko syvää ja pehmeää. Kelkka kuitenkin puski uraa nöyrästi, eikä ollut lähelläkään kiinnijäämisen pelkoa. On se sitten hyvä kelkka noissa olosuhteissa!

Aino alkoi vähitellen valmistelemaan kalasoppaa. Silloin kävi humaus ja rannan puolelta putosi osa lumista. Ja polku täyttyi. Siitä tuli melkoinen hikiotatus ennen matikkasoppaa. Syönnin päälle hain sitten vielä saunavedet ja sauna laitettiin lämpenemään.

Olin päättänyt, että sunnuntaina en myöhästy aamusyönniltä. Aikaisin olinkin jo karilla ja pudotin pilkin avantoon. Pakkasta oli 5 asteta ja tuuli lauantaista leppoisampi. Välittömästi sain 150-grammaisen ahvenen. Hyvä aloitus ei valitettavasti taannut hyvää jatkoa. Vaikka kiertelin tunnin verran useammakin reiällä, en saanut enää minkäänlaista tuntumaa kaloihin. Ainoa tapahtuma alun jälkeen oli se, että pohjasta tarttui kämmenen kokoinen pala järvimalmia, "rauanharkkoa".

Kävin lauantaisilla kelkanjäljillä ja lapioin pahimpiin ojiin täytettä. Tein myös hieman uusiakin reittejä koivikkoon, josta voisi jonkun koivun käydä hakemassa. Mäkipirtin pojat olivat kävelleet kelkkareittejä. Välillä tutkineet kuusen perseitä. Karhunpesiä eivät kuitenkaan olleet löytäneet. Muuten pojat ovatkin muistaneet ajella kelkalla. Parissa päivässä oli kuulemma mittariin kertynyt sellainen lukema, joka minulla tulee talvessa!

Se on sitten melko omituinen juttu, että kun järvelle tekee latuja, ajetaan ne heti kelkalla sileäksi! Onko tosiaan niin, ettei muualla voi ajaa kuin ladulla? Eikö tila muka riitä, vai eikö muualla muka kestä? Lauantainahan tein pariladun Kuusisaareen ja kierin sitten vielä latukoneen kanssa saarenkin. Lähes kaikki ladut oli ajettu pilalle, kun sunnuntaina lähdin pilkkireissuun. On se niin raivostuttavaa! Tekisi mieli vedellä ympäri korvia, jos tavoittaisi jonkun itse teossa!

Viikonloppu 26.2. - 1.3.2009

Tällä kertaa saavuimme mökille jo torstaina. Nyt ei viikolla huippupakkasia ollut, joten kämpässäkin oli vain -6 astetta. Ulkona 3 astetta kylmempää. Lunta oli satanut kymmenisen senttiä. Linko oli käynyt, joten lumitöitä ei ollut haitaksi asti. Kaimakin siihen saapui ja halusi näyttää muutamia kuvaamiaan filminpätkiä. Sovittiin kuitenkin, että huomenissa voimme katsella, kun kämppäkin on lämmitetty. Kannoin sitten lumityöt tehtyäni kampeet autosta sisälle ja niin päästiin taas aloittamaan viikonlopun vietto. Kämppä lämpeni helposti, kun lähtölämpökin oli sopiva.

Perjantai valkeni kirkkaassa ja kylmässä kelissä. Pakkasta oli 23 astetta. Ainolla ei ollut kiirettä hiihtämään, joten en heti aamusta virittänyt latukonetta kelkan perään. Aino lähtikin laittelemaan tulia Mäkipirtin hellaan. Olin päättänyt lopettaa pyydyskalastuksen muutamaksi viikoksi. Aika työlästähän se on. Jospa sitten keväämmällä jatkaisi, kun kaikki kalat on pakkasesta syöty ja kelitkin leppoisemmat. Tälläkin kertaa sain nostaa tyhjät verkot. Joten se siitä tällä erää. Narut jätin pohjaan, vaikka voi olla, että tähän mökkirantaan en enää näille jäille verkkoja uita. Taidan verkottaa hieman syvempää vettä.

Verkkojen jälkeen ajoin ladun kuntoon ja Aino pääsi hiihtelemään. Koskemattomassa lumessa näkyi runsaasti jäniksen jälkiä. Enpä siis ollut viimeistä ottanut viime lauantaina. En niin tietenkään luullutkaan. Kettuja oli myös kulkenut, mutta poroista ja hirvistä ei havaintoja ole tullut pitkään aikaan. Päivän mittaan laajensin rauhalliseen tahtiin kolattuja alueita. Välillä kävin lisäämässä Mäkipirtillä puita hellaan. Aino ehti jossain välissä siivoamaan kämpän. Pikku hiljaa alkoi muitakin mökkiläisiä saapumaan ja lumilapiot heilumaan ja kämppiä lämpenemään. Pakkanen puolittui aamuisesta.

Iltapäivällä oli aikaa seurailla lintujakin. Hauskinta oli seurata puukiipijän menoa puiden rungoilla. Tuntuu jotenkin käsittämättömältä, että ne löytävät kaarnan raoista läpi talven hyöneisravintoa. Vai syövätköhän myös siemeniä tai muuta kasvispohjaista evästä? Punatulkkuja oli taas pitkästä aikaa. Ja ensimmäisen kerran näin yhtäaikaa paikalla kaksi harmaapäätikkaa. Käpytikat jatkoivat pönttöjen ja kelojen pärryyttämistä. Sitä ne ovat tehneet jo joitakin viikkoja.

Lauantaina pakkasta ei sitten aamulla ollutkaan kuin 12 astetta. Ja sekin vielä jälleen puolittui ennen iltaa. Aamusta alkaen aloimme touhuta paikkoja ja tarjottavia kuntoon iltapäivää varten. Kymmenen vuotta sitten pullisteli pirtti väestä. Niin nytkin, vaikka porukkaa oli hieman vähemmän. Iltapäivällä vieraita kerääntyi koolle ja kuohuviinipullot avattiin. Tervetuliaismaljojen jälkeen syötiin ja juotiin kahvit. Sen jälkeen iltaa jatkettiin seurustelun merkeissä.

Kun sukua oli koolla reippaammin, juttu kulki vilkkaasti. Siinä mielessä tallaisia tapaamisia pitäisi olla useamminkin. Mukava kuunnella vanhoja juttuja. Tilat vain saisi olla runsaammat. Kaima esitteli kuvaamiaan juttuja. Siinä useampikin tunnisti itsensä ikuistettuna elävälle kuvalle. Oli nuotanvetoa, ja pääsiäisen ja vapun tunnelmia. Ja muutakin.

Illan mittaan väki alkoi vähenemään. Osa lähti mökeilleen, osa Pessalompoloon ja osa Tornioon asti. Aamutunneille asti ei juhlittu. Kaikilla kun oli kotiinlähtö edessä sunnuntaina.

Illalla oli pakkasta jo 18 astetta, mutta aamuksi se oli kiristynyt vielä kuusi astetta. Edelleen kirkas keli. Hangessa oli muutama enkelinkuva, mutta muutoin ei illan juhlimisesta pahoja jälkiä ollut jäänyt. Toivottavasti viinitahrakin matossa katosi, kun Aino sitä aamulla hieman märällä pyyhki. Jo kymmenen maissa illan jäljet oli korjattu ja kamppeet paikoillaan. Puolilta päivin pääsimme kotimatkalle. Pakkasta oli yhä 22 astetta. Ennen kotimatkaa kolistelin ja nostelin vielä lumesta haapoja. Vaikka pehmeää lunta näyttävät ristiturvat hieman kaivavankin saadakseen puut näkösälle. Alkavat haavat olla melko kaluttuja, mutta on niissä vielä purtavaa. Onkohan muuten puissa eroja, kun jostakin syystä toiset kelpaavat paremmin kuin toiset?

Nyt on luvassa vähitellen lauhempaa. Sopii mainiosti. Mäkipirttiläisetkin aikoivat palata mökille Tornion keikan jälkeen pikaisesti. Hiihtoloman viettoon, kun pirttikin on vielä lämmin. Luntakaan ei enää kaivattaisi. Lumi on maastossa pehmeää, mutta järvellä se on kinostunut ja paikoin kinokset ovat suuria ja lumi kovaa. Paikoin on jo vesilläkin. Pekkakin oli jäädä lauantaina vesikkoon kiinni kelkkaillessaan. Varovainen tietenkin nyt saa olla ja lumilapio on hyvä pitää matkassa. Jos kelejä piisaa, voisi sitä harkita jo pilkkihommiakin tulevina viikonloppuina. Kun ei ole ne verkotkaan riesana. Ja onhan sitä tietenkin paljon muutakin puuhasteltavaa. Mutta vaihteeksi ihan mukavaa, kun ei ole mitään pakollista ohjelmaa vastassa.

Viikonloppu 20.2. - 22.2.2009

Alkuviikon piteli taas kovia pakkasia. Ei aivan tainnut mennä 30 astetta rikki, mutta eipä paljon puuttunutkaan. Viikonlopuksi kuitenkin sopivasti lauhtui ja mökille saapuessamme pakkasta oli vain 9 astetta. Kylmän viikon jäljiltä kämpässä oli -14 astetta. Pakkaslunta oli tullut muutama sentti, mutta ei sitä oikein kolattavaksi asti ollut. Sen verran sitä työntelin, ettei tartu kenkiin ja kulkeudu sisälle. Tulomatkalla Pekka soitti ja ilmoitti myös tulevansa. Niinpä Aino jäikin Mäkipirtille ja viritteli tulia hellaan. Tunnin verran siellä tuhersi ja sai pirtin täyteen savua. Lopulta veto kuitenkin oli parantunut ja hella alkoi kuumenemaan. Pian Pekkakin saapui ja laittoi kaasuhohkan tulille. Iltaa vietettiin meillä. Korttia iskettiin. Välillä Pekka kävi lisäämässä puita pesään. Mäkipirtti ei ole niitä parhaita lämpiämään, mutta oli Pekka kuitenkin yön makuupussissa tarjennut.

Aamulla pakkasta oli viisi astetta. Etelän suunnalta kuitenkin tuuli melkoisen voimakkaasti. Tuulen matkassa lensi myös vähän lunta, mutta onneksi pyry ei ollut sakeaa. Kun lähdin aukaisemaan latua, lähti rannasta veneen alta jänis. Se loikki metsikköön Taimin mökille päin. Vanhaa latua ei paikoin näkynyt lainkaan. Aika lailla oli jo ehtinyt ajattamaan aukeilla paikoilla. Ennen pyytöjen kokemista päätin katsoa, minne asti jänis oli karannut. Kiersin järven kautta Taimin mökille ja siitä suoraan meille. Jänis oli sen kierroksen sisällä, koska ulostulojälkiä ei ollut. Pehmeässä lumessa se ei ollut innokas lähtemään pitemmälle. Niinpä nappasin haulikon ja lähdin jänistä etsimään. Melkein päälle sain kävellä, ennen kuin sillä pokka petti. Siitä tulikin sitten kuluvan metsästyskauden ainut saaliini.

Kalanpyydöt eivät antaneet saalista. Taitavat olla liian syvällä mateen kutua ajatellen. Verkkoja ei vain voi juuri matalampaan laittaa. Vaarana kun on yläpaulan jäätyminen jäähän kiinni. Näillä kalansaaliilla pitäisi harkita oikeastaan kalastuksen mielekkyyttä. On se aika kovaa hommaa näin talvella. Pakkasta tällä kertaa ei ollut, mutta kyllähän viikon vanhat avannot olivat kunnolla jäässä. Ja tuulikin oli tosi voimakas. Meikäläistäkin tahtoi heilutella. Ja se ei liene ihan helppoa.

Iltapäivällä teheskelin hieman lumihommia. Naapurissakin. Ilta kului korttipakan ja Trivial Pursuitin kera.

Vaikka viikolla kala ei ollut liikkunut ja käynyt pyydyksiin, päätin kuitenkin sunnuntaina vielä kokea verkot. Kelikin oli hieman lauantaista tyyntynyt. Pakkasta oli 8 astetta. Yksi matikkamamma oli takertunut verkkoon. Kannatti siis kokea. Olisi saattanut viikolla kuolla ja mätiherkku olisi ollut pilalla.

Tässä sitten se uusi kisa.

Viikonloppu 13.2. - 15.2.2009

Talvi jatkuu, vaikka talven selkähän on taittunut virallisesti aikaa sitten. Suojakelejä ei ole ollut aikoihin ja ennusteiden mukaan pakkaset vain jatkuvat. Etelämmässäkin! Lumitilannekin alkaa olla nyt hyvä, noin 60 senttiä. Huhtikuun alkuun mennessä ehtii vielä sadella reippaasti, joten metrin hanki ei olisi ihme. Paksu lumikerros jäällä aiheuttanee sen hankalan asian, että lumen painosta jää painuu ja vettä purkautuu railoista jäälle. Saapi siinä taasen kelkkojen kanssa ihmetellä.

Viikolla lunta oli tullut kymmenkunta senttiä, mutta linko oli pyyhkinyt tien puhtaaksi. Pakollisia lumitöitä olikin sitten suhteellisen vähän. Pihan puolen polut ja vähän levitystä siihen paikkaan, jossä pyöräytän auton nokan paluusuuntaan. Pakkasta kämpässä perjantaina oli kahdeksan astetta. Ihan kohtuullinen lukema. Tällä kertaa oli tyyntä, joten kämpän lämmityksessä ei vaikeuksia ollut. Ulkona oli seitsemän astetta pakkasen puolella. Niissä lukemissa se pysytteli vielä lauantainkin. Sunnuntaiksi hieman viileni, mutta ei paljoakaan yli kymmeneen asteeseen. (tosin tätä kirjoittaessani illalla klo 22:10 tielaitoksen Raanujärven mittari nayttää jo -26,0 astetta, oma mittari Torniossa -18,7!) Kevyttä pakkaslunta tuli sen verran, että sunnuntaina sai auton päältä puhallella tuumaisen hötykerroksen.

Päivän pituus kääntyi jo runsaaseen kahdeksaan tuntiin. Siihen hämärät lisänä molempiin päihin. Nyt ehtii jo päivän touhut toimittaa loistavasti eikä tarvitse edes hötkyillä. Montaakaan viikkoa ei tarvitse mennä eteenpäin, kun mökille mennessä saa ajella pelkillä puolivaloilla. Ja taskulampun kanssa ei tarvitse sovitella avainta lukkoon.

Lauantaina aamusta Markku pistäytyi kahvilla. Oli käymässä päivämukin. Tarkoituksena lingota omaa mökkitietä. Pyörähti Tarrallakin lingon kanssa. Lähinnä leventeli autopaikkoja. Enemmän kai oli hyvä saada koneelle töitä ja akkuun latausta, kuin oli varsinaista linkoustarvetta.

Verkoissa oli yksi matikka. Sellainen perusmade, puolitoistakiloinen. Mätikin sillä oli. Koukuissa ei ollut kalan kalaa. Olisihan voinut joku matikka niistäkin tulla. Ikäänkuin palkkioksi kovasta työstä. Olihan ne avannot melko paksuun jäähän ehtineet jäätyä, vaikka ne niin vasiten viikko sitten lumella peittelin. Koukkuja kokiessani harmittelin asiaa, jonka hoksasin jo perjantai-iltana: olinpa unohtanut syöttikalat Tornioon! Eipä voisi syöttikalastaja juuri pahempaa mokaa tehdä. Viikon päästä ei sitten koukuista tarvitsekaan odotella suuria. Ja kutupyyntiaikaa on vain tämä kuukausi.

Etelässä alkoivat jo hiihtolomat. En tiedä, oliko jo hiihtolomalaisia ehtinyt Miekojärvellekin, mutta kelkkoja oli liikenteessä runsain mitoin. Pitkät kelkkajonot kulkivat halki järven. Pohjoisessa hiihtolomat alkavat kahden viikon kuluttua. Mäkipirttiläiset ainakin ovat suunnitelleet viettävänsä hiihtolomaa mökillä. Lauantaina jo kävivät muutaman tunnin harjoittelemassa. Kelkka tuli kaivetuksi kinosten alta ja pojat pitivät huolen, että jälkiä alkoi syntymään. Pekka kiikkui katolle ja poisti lumet piipun päältä. Tulet hellassa poisti loput kuurat piipusta.Takan pelti vain ei suostunut aukeamaan. Kiinni kun oli viimeisellä käynnillä unohtunut.

Onhan se aina oma operaationsa alkaa asumaan kämppää keskellä talvea, jos käyntejä ei ole ollut. Hyvä olisikin silloin, tällöin käväistä tarkistamassa tilanne. Piiput saattavat olla totaalisesti tukossa, ellei peittoa ole piipun päällä. Veto voi siltikin olla huono, kun kosteutta on joka puolella. Ykkösluokan asia on varata sisälle riittävästi kuivaa pilkettä viimeisellä käyntikerralla. Kun näillä korkeuksilla voi olla melkoiset lumityöoperaatiot odottamassa myös puuvajapolulla. Ja huonoimmassa tapauksessa lumi on löytänyt tiensä sinne puuvajaankin ja kuivat puut hakemisessa. Tässäkin asiassa Siperia opettaa.

Poroja ei tällä kertaa näkynyt, mutta jäljistä päätellen olivat pihalla kentänneet. Jänikset olivat alkaneet jälleen maisemissa liikkumaan. Jälkiä näkyi runsaasti. Runsaiden lumisateiden johdosta kaatamani haavat alkoivat olla suurelta osin lumen peitossa. Kirveen kanssa kahloin niitä kopistelemaan. Vähän niitä sain nosteltua ylemmäs, vaikka hankalaa se oli. Kun olen haavat kaatanut ristironkkeliin, on alimmaisia lähes mahdoton nostella. Varsinkin tällä selällä. Kuitenkin melkein kaikki sain näkösälle. Yöllä olikin nakertaminen heti jatkunut. On melko suuri osa parkista jo kadonnut.

Kun iltapäivällä oli vielä aikaa, kävin tekemässä naapurin lumityöt. Eiköhän sinnekin parin viikon kuluttua viimeistään jo saavuta. Oikeastaan oletimme, että jo tälle pyhälle sielläkin savu nousee piipusta. Ajelin kelkalla muutamia mökkipolkuja polanteelle. Ennen pimeää, oikeastaan hämärässä kolasin vielä parkkipaikkaa leveämmäksi. Se homma kuitenkin piti lopettaa lyhyeen selän takia.

Sunnuntainen verkkoreissu ei kaloja antanut. Launeja en viitsinyt kokeakaan. Aino jatkoi vielä hiihtoharrastustaan ja keli olikin tälle pyhälle viikon takaista parempi. Pois lähtiessämme käväisimme Mäkipirtillä. Kun mietin, onko piippu sen verran eilisistä tulisteluista soimistunut, että takan pelti olisi sulanut. Kyllähän se nyt aukesi. Ei ehkä aivan kokonaan, mutta eiköhän takkaan nyt pysty jo tulet laittamaan!

Sitten vielä siitä mahdollisesta kilpailusta. Aikaisemmat kisat ovat olleet pettymys osallistujien määrän suhteen. Tämä ei innosta panostamaan järjestämään uusia kisoja. Toisaalta olen sen jo melko pitkälle valmistellut. Kysymykset taitavat olla kutakuinkin valmiit. Ne lienevätkin se helpoin osa. Vaikeus on vastassa, kun yrittää laatia pitävät säännöt. Nyt kuitenkin tehdään tämänkertaisen kisan kanssa niin, että haluan etukäteen mielipiteen siitä, järjestetäänkö kisaa ollenkaan. Eli jos pidät varmana, todennäköisenä tai edes mahdollisena, että voisit osallistua, viestitä asia tietooni jollakin tavalla. Suosittelen vieraskirjaa. Jos puoltavia vastauksia ei kerry riittävästi, kisaa ei järjestetä. Tai järjestetään vain sähköpostitse.

Viikonloppu 6.2. - 8.2.2009

Jälleen on palattu päiväjärjestykseen ja mökillä oltiin. Tornion seudulla alkoi loppuviikolla satamaan lunta. Ei lumen tulo niin kovin rajua ollut. Mutta kun sitä satoi lähes katkeamatta, alkoi sitä kertymään. Paikoin vielä tuuli sitä pyöritteli. Alkoi Tornionkin lumitilanne hieman paranemaan. Vähissä lumi on meillä ollutkin. Yleensä lumisade tuo lauhan tullessaan, mutta nyt piteli viidentoista pakkasia.

Perjantaina soitinkin auramiehelle. Jotta mikä se on tilanne Nuuskakairassa. Hieman vähätteli uuden lumen määrää, mutta lupasi kuitenkin käväistä linkoamassa ennen iltaa. Olihan sitä lunta tullut sielläkin. Ehkäpä viitisentoista senttiä. Joten olipahan hyvä juttu, kun pihaltakin oli lumet kadonneet ja kolattava alue oli pienentynyt oleellisesti. Kun tämän selän kanssa ei lumihommat mitään herkkua ole. Jari oli myös tullut. Kolme autoa ja yhtä monta peräkärryä oli parkissa pottumaan laidassa. Olisihan saattanut olla ilman aurausta peräkärryjen kanssa melko hankala lopputaival.

Heikko lumisade jatkui koko viikonlopun ajan. Kymmenisen senttiä sitä ehti kertymään. Pakkanen vaihteli -15:n ja -18:n välillä. Ajoittain puhalteli kohtalaisesti. Ja mikä pahinta, tuuli kävi suoraan järveltä. Kämpän -16 asteen pakkanen antautuikin tavanomaista hitaammin. Antautui kuitenkin.

Kumpanakaan iltana ei ulkotulia tarvittu. Vaikka lunta hiljalleen satelikin, näkyi täyttyvä kuu pilvien takaa ja valaisi maiseman. Siis kireähköä pakkasta, lumisadetta ja kuutomoa yhtä aikaa. Sanoisin, että aika harvinaista.

Lauantaina normaaliin tapaan aukaisin ensin ladut. Sitten laittelin pari harvaa verkkoa jään alle. Toivomuslistalla mätimateet. Jäätä on kutakuinkin yhtä paljon, kuin luntakin maastossa: puolisen metriä, ehkä vähän ylikin. Kun moottorikairakin jälleen pelittää, ei verkkojen laitto juuri rasittanut. Lumen lapiointi avantojen suojaksi oli raskaimmasta päästä. Verkkojen jälkeen solmin launeihin langat, painot ja koukut. Yleensä olen tämän homman tehnyt jäällä, mutta tuuli ja pakkanen neuvoivat tekemään tämän homman tällä kertaa sisätiloissa. Koukkujen pyyntiin laitto sujuikin sitten nopeasti. Vein neljä launia hiekan kohdalle ja toiset neljä jätin lähemmäksi. Syötit olivat kyllä melko pieniä, joten saalis ei ole takuuvarma. Launeja laittaessani palasi Jari kavereineen kelkkareissulta. Vajaa parisataa oli mittariin tullut kilometrejä ja reissu oli ulottunut ulkomaille asti.

Ennen pimeää hain pesuvedet. Vesiavannossa jäätä oli kymmenisen senttiä. Kun tuuralla sain pienen reiän jäähän, pulppusi siitä veden matkassa vihreitä klönttejä. Varmaankin jotakin levää. Ei sitä kovin runsaasti ollut ja ne sai siitä kauhottua hankeen.

Kun ilta alkoi pimenemään, pistäytyivät Kari, Maarit ja Teemu. Olivat tulleet 10 kilometrin päästä mökiltään kelkoilla. Olivat hieman siinä uskossa, että Pekka on tullut poikien kanssa Mäkipirtille kelkkailemaan. Pirtti kuitenkin oli kylmillään. Illan päälle itse pistäydyimme saaressa. Katselimme kaiman kuvia ja filmin pätkiä tietokoneelta.

Sunnuntaina jälleen avasin ladun heti, kun olin pilkkonut kopallisen syttöpuita ensi perjantaiksi. Pakkastihmeydestä johtuen Ainolla kierrokset jäivät vähäisemmiksi normaaliin verrattuna. Todennäköisesti kuitenkin kuntoilua tuli vähintään normaaliannos. Kun nyt piti lykkiä alamäessäkin.

Pyydöt eivät vielä olleet toimineet. Launeissa oli vain yksi pikkuruinen matikanpentu. Verkot tyhjät. No, viikon kuluttua alamme näkemään, onko alueella mateita.

Lintuja ei näkynyt kovinkaan runsaasti. Urpiaisiakin oli vain pari kappaletta, kun tammikuussa niitä oli runsain mitoin. Siemenet ja talitangot ym. eväät olivat kuluneet vain hieman. Lounais-Suomeen on kuulemma tullut jo kiuruja ja muitakin muuttolintuja. Näillä keleillä tänne saamme niitä odottaa vielä tovin.

Porot ovat vaihteeksi tainneet alkaa kenttäämään pihoilla. Nyt lintulaudoissa on siemenaukoissa verkot, joten eivät taida päästä nuoleskelemaan. Mutta mustia pipanoita alkaa ilmestymään pihalle ja se ei ole mukavaa. Lumi kun alkaa sulamaan, on tanner melko näös! Jänikset puolestaan ovat lopettaneet liikkumisen. Vai onko joku käynyt ne ampumassa. Jälkiä ei näkynyt eikä uusia ilmestynyt. Voihan olla, että uusi paksu hötylumikerros pistää jussit aroiksi ja alkavat liikkumaan vasta sitten, kun eivät kestä enää nälkää.

Pari viikkoa sitten ihmettelin Jarin kuvaamia elukan jälkiä. Netti osoitti jälleen tehonsa. Saukkohan se oli mennä viilettänyt. Hauskasti luisunut aina muutaman askeleen jälkeen metrin, puolentoista matkan. Olisi mukava tavata sellainen menijä luonnossa.

Viikonloppu 30.1. - 1.2.2009

Nyt ei siis mökillä käytykään. Kun pikkuvelikin sitten saavutti viimein miehen iän, piti sitä tapahtumaa olla todistamassa ja juhlimassa. Hauholla asti. Järjestelyt olivat loistavat ja mukavaa piisasi. Vielä kerran Kekelle onnittelut ja tuhannet kiitokset!

Panttasin niitä kalakilpailun tuloksia siitä syystä, että tiesin voittajan olevan myöskin paikalla Keken juhlissa. Oiva tilaisuus palkinnon jakamiseen. Kisassa ylivoimaisen voiton tempasi Piipi. Itse asiassa vastaus oli täydellinen. Kaikki lajit löytyivät ja ylimääräisiä ei ollut putkahtanut joukkoon. Onnittelut vielä kerran sinne naapurimaahan.

Onneksi kisasta ei tullut tiukka. Muutoin olisi joku voinut olla päätöksistäni nyreissään. Kisan lopullinen järjestys valmistui kuitenkin sääntöjeni mukaisesti. Laittelen viikolla vielä kaikille osallistuneille oikeat vastaukset. Osallistujia oli 5 + Ramppa myöhästyneenä. Kiitokset kaikille osallistujille.

Viikonloppu 23.1. - 25.1.2009

Viikon aikana pakkaslukemat olivat erittäin maltillisia. Niin viikonloppunakin. Kylmimmillään lauantai-iltana mittarissa oli kymmenisen astetta pakkasen puolella. Päivällä leppoisat 7-8 astetta. Tuulikin oli heikkoa. Jos olisi vielä aurinko paistellut, olisihan ollut mahtavat ulkoilukelit. Mutta hyvä näinkin!

Kämpän lämmitys lähti käyntiin -3 asteen sisälämpötilasta. Lauhasta viikosta kielii sekin, että vesiämpärissä ollut tilkka ei ollut jäätynyt. Lunta oli satanut viikolla kymmenisen senttiä. Niinpä aloitin viikonlopun vieton lumikolan kanssa. Eihän siitä hommasta selkä tykännyt, vaikka lumi oli kevyttä. Kun siinä selkääni venyttelin, saapui Jari ja otti kolaamisvuoron. Helpottihan se olotilaa, joten kiitokset vain! Kaimakin pistäytyi. Jonkun aikaa porisimme sisällä, kun lämminkin oli kämppään saatu. Sirkkakosken tie oli aurattu, mutta Mattilankuja ja Tarrantie olivat koskemattomia. Varsinkin kaiman takavetopaku kaipaisi aurattua tietä, jotta auto nousisi rannasta. Tätä hieman ihmettelimme. Saisihan ne tiet olla aurattuna viikonlopuksi, kun siitä palvelusta maksammekin.

Selkävaivakin hieman meitä puhutti. Onko pakko mennä kuitenkin lopulta kirurgin pöydälle? Hieman se pelottaa, kun leikkaus ei olisi helppo. Kun osa vastaavista potilaista ei ole toimenpiteen jälkeen enää omin jaloin kulkeneet. Jari lupasi tehdä seuraavat 10 vuotta polttopuuni, jos näin heikosti kävisi. Mutta kantaako joka aamu hyysikkään ym. touhuihin?

Lauantaina aukaisin totuttuun tapaan ensin ladut. Sitten oli aika mennä verkoille. Pyynnissä oli kaksi verkkoa: 60- ja 15-millinen. Voitte varmaan arvata, kummassa oli enemmän kaloja. Harva verkko oli peräti tyhjä, mutta taajassa lukumäärää riitti. Ja lajeja. Jonkun verran siinä aikaa tuhraantui, kun päästelin kalat verkoista sitä mukaa, kun verkko nousi jäälle. Osa sinteistä oli jo aika pehmeitä ja jouti korpeille. Syöttikaloja koukkuja varten kuitenkin kertyi mukavasti. Onneksi oli sopiva keli. Kovalla pakkasella paljain käsin olisi näppejä varmasti kipristellyt.

Viime pyhänä kaatamani haavat olivat kelvanneet. Perjantaina auton valoissa näimme jopa yhden jäniksen haapojen kimpussa. Lauantaina sitten otin sahan ja kaatelin samaan vanhaan läjään vielä muutaman lisähaavan. Ovat siinä sopivasti irti lumesta. Sunnuntaina oli jo niistäkin alkanut parkki katoamaan. Kolasin myöskin lumet, joita perjantai-iltana ei tullut siirretyksi. Autoa piti hieman siirtää, että joka paikan pääsi koluamaan.

Jarille tuli vieraita ja porukalla kelkkailivat. Taisivat käydä Pellossa asti. Jarilla oli unohtunut kameran akku kotiin ja lainasin omaani reissuun. Kun katselin läpi kuvia, ihmettelin niitä omituisia eläinten jälkiä. Olisikohan pojilla ehdotusta aiheesta?

Veskukin saapui lauantaina mökille. Pitkästä aikaa. Peräkärry oli matkassa ja ottikin kelkan kyytiin. Telan vaihtohan se on edessä ja kotona tallissa mukavampi touhuta kuin Tarran pakkasissa.

Villekin pyörähti lingon kanssa Tarralle. Kaimakin sen havaitsi ja soitti linkomiehelle. Ilman soittoa olisi Mattilankuja jäänyt auraamatta??!!

Katkoin kymmenkunta keppiä pellon laidasta valmiiksi. Pari viikon kuluttua laitan mateille koukut pyyntiin ja onpa nekin jo silloin valmiina. Varastosta vahingossa löysin koukkuja ja lankaakin on. Kunhan vain muistan ottaa kotoa sitten ne syöttikalat.

Viikonloppuna oli käynnissä pihabongaus. Osallistuinpa siihen minäkin. Lajimäärä ei kummoinen ollut. Seuraavat lajit tunnin aikana näyttäytyivät: talitiainen, sinitiainen, hömötiainen, urpiainen, närhi, käpytikka, harmaapäätikka ja kuukkeli. Aamulla lisäksi näin teeren, joka pölähti kiepistä lähikoivuun. Aukeilla lunta on ja lisäksi se on pehmeää, joten kanalinnuille alkaa olla suojaa.

Viime viikonloppuna etsin mökillä akkulaturia. En sitä löytänyt, joten arvelin sen löytyvän kotoa. Kotoa en sitä viikolla löytänyt, joten arvelin sen sittenkin olevan mökillä varastossa. Pengoin varaston, ja laturia ei löytynyt. Kaikkea muuta sitäkin enemmän! Joten sen on oltava sittenkin kotona. Katsotaan, vieläkö pyörrän päätökseni ja oletan sen olevan mökillä. Vähän sama juttu kävi muutamien liittimien kanssa. En niitä kotoa löytänyt, enkä sitten viikonloppuna mökiltäkään. Olisikohan syytä hieman järjestellä ja siivota varastoja!

Auton katsastus on edessä. Viikolla sitten vaihdoin polttimot palaneiden tilalle takavaloon ja rekisterivaloon. Sitten huomasin, että lisäkaukovalot eivät myöskään toimi. Joten tässäpä sitten lukijoille pähkinää. Tarkistelin ensin liittimet. Ne vaikuttivat olevan ok. Vaihdoin uuden releen. Apua en siitä saanut. Kun vaihdoin pitkille, kuului vain lyhyt särähdys. Mökkimatkalla kun vaihdoin ensimmäisen kerran pitkille, lisävalot paloivat pari sekuntia ja sammuivat sitten. Seuraavan kerran kun taas vaihdoin pitkille vastaantulijan jälkeen, ei kaukovalojen merkkivalokaan enää pelannut. Vakiokaukovalot kuitenkin toimivat. Mökillä sitten vielä viilailin maadoituslittimiä, mutta apua ei tullut.

Kyllä nämä meikäläisen tekniset ansiot vaikuttavat olevan melkoisen vähäiset. Niinkuin sen kairankin kanssa. Viikko sitten ihmeteltiin kaiman kanssa sen tulppaa. kärkiväli kun oli 3 - 4 milliä ja jotenkin ihmeen vinokin se oli. Yritin sitä meisselin kanssa testailla, saako sen sisäosan asentoa muuttumaan. Ei liikkunut. Vein sitten kairan korjaamolle. Kohta sieltä soitettiin, että vaihtoivat tulpan ja heti lähti nöyrästi hyrräämään! Tulppakin oli korjaamolla irroitettaessa näyttänyt vikansa. Koko keskiosa irti ja ei ihmekään, että paineet olivat kateissa. Olivat ihmetelleet ammattimiehetkin.

Sunnuntaina pois lähtiessämme auto ei meinannut startata ollenkaan. Kerran on aiemminkin käynyt samalla tavalla. Lieneekö sekin akku simahtamassa? Ensi viikonloppuna ei sitten mökkireissua tulekaan. Jotakin kuitenkin tänne kirjoitan, mutta normaalia sunnuntai-illan sepustusta en ehdi laittamaan. Ehkäpä alkuviikosta. Ainakin kalakisasta voisi silloin pari sanaa kertoa.

Viikonloppu 16.1. - 18.1.2009

Jälleen oli luontoäiti päättänyt näyttää hellän puolensa. Nimittäin pakkaslukemat pysyttelivät viikolla reippaasti 30 asteen kylmemmällä puolella. Vielä perjantai-aamunakin. Iltaa kohti sitten pakkanen alkoi hellittämään ja mökille päästessämme mittari näytti enää -16 astetta. Sisällä oli kuitenkin pakkasjakson jäljiltä muutaman asteen verran kylmempää. Tällaisessa tilanteessa onkin tärkeätä, että pienehköä, kuivaa puuta on varattuna valmiiksi. Joka sunnuntaina ennen kotiin lähtöä tämän muistammekin tehdä. Kopallinen pikkupilkettä takaa mahdollisimman nopean lämmityksen ensimmäisten pesällisten aikana.

Kun sauna on samassa rakennuksessa, sen lämmitys lämmittää myös kämppää. Päätimme laittaa nyt sinnekin tulet, koska kämpässä oli sen verran koleaa. Vedet hain kelkalla. Vaikka pakkasia on pidellyt, ei vesiavanto ollut paksussa jäässä, vain 6-7 senttisessä. Finnfoam-levy avannon päällä on suojannut hyvin. Lumitilanne jäällä on heikko, lähes olematon, joten lumesta ei avannoille suojaa saa. Lunta ei ole joulukuun puolen välin jälkeen tullut kuin kymmenisen senttiä. Aurakin on tälle talvelle käynyt vain 3 tai 4 kertaa.

Kaima pistäytyi illan mittaan porisemassa. Matkassa hänellä on Roope, Pertin uusi pentukoira, lapin pystykorva. Pertti jäi kämpille. Roope oli pirteä ja seurallinen. Mukava pikku koira!

Lauantaina nousin puoli kuudelta kahvin keittoon. Ulkona pakkasta 7 astetta. Parin kupposen jälkeen menin kuitenkin vielä kötälleni ja nukuin viikon univelkoja vähemmäksi. Aamupalan jälkeen avasin Ainolle ladun. Jääosuudella kun oli hieman mennut tukkoon. Aino tahkosikin latua monta mutkaa viikonlopun aikana. Sitten päätin asentaa pari verkkoa pyyntiin. Taajoja, jotta saisin helmikuulle jonkin verran koukkuihin syöttejä. Moottorikairalla sain kepit kätevästi jäästa irti. Jäätä on mielestäni yllättävän vähän. Noin 40-45 senttiä. Lämpövaihtelut ovat jälleen hieman puskeneet jäitä rannoille. Toistaiseksi kuitenkin vain vähän.

Verkot laitettuani porasin muutaman reiän mökkirantaan. Tarkoitus oli kokeilla matikan pilkintää. Muutaman kerran iltapäivän ja illan mittaan kokeilinkin, mutta tuloksetta. Tietenkin pitäisi löytää ne varsinaiset matikkapaikatkin. Mutta en halunnut kauemmaksi mennä. Järvellä kävi melkoinen tuulikin, joten ei se mitään hupihommaa ollut.

Kaima kertoi, että verkkomiehet ovat saaneet hyvin kuhia. Milloin itse laitan kuhaverkot pyyntiin? Sitä en osaa vielä sanoa. Kalaa kun on vielä pakkasessa ja matikkasesonki on ensin käytävä läpi.

Lauantaina kahden maissa pyyhälsi Arto pesueineen mökille. Saattaa olla telan vaihto kelkkaan pian ajankohtaista. Sellainen läpsytys kuului ajaessa ja mielestäni ääni koventui illan mittaan. Arikin saapui samoihin aikoihin iltapäivällä. Kävi parituntisen puuhommissa ja palasi Tornioon. Ennen pimeää kaadoin minäkin muutaman puun. Haapoja jäniksille nakerreltaviksi. Entiset kun alkoivat olla melko kaluttuja.

Sunnuntaina sateli aivan hienokseltaan lunta. Kertymää ei siitä määrästä tullut, mutta paikoin tuuli ajatti sitä kinoksiksi. Lauantaina kaatamani haavat olivat heti ensimmäisenä yönä alkaneet kelvata. Jos ei lunta tule kovin nopeasti kymmeniä senttejä, riittää pupuilla purtavaa muutamiksi viikoiksi. Siemenet lintulaudoilla puolestaan eivät ole kuluneet kovinkaan paljoa viime aikoina. Itse asiassa tiaisten määrä on ollut kovin vähäinen. Urpiaisia on taas parin viikonlopun aikana ollut runsaasti. Onko urpiaiset ajaneet tiaiset tiehensä vai onko pakkaset tehneet tuhojaan? Kukapa tietäisi?

Kun vahinkoja sattuu, tulee niitä sitten usein kolmin kappalein. Niin nytkin. Ensiksi havaitsimme, että akku oli sipannut. Oliko se päässyt jäätymään, kun latausta ei näin sydäntalvella pääse tapahtumaan? Tällaista ei aiemmin kuitenkaan ole sattunut. Pitänee ensi pyhän aikoihin viedä akkulaturi ja pistää agrekaatti pyörimään. Jos on sopivan lauhaa. Toinen vahinko seurasi sitten melkein heti perään. Tosin melko vähäinen vahinko se oli. Aino kun kaatoi tulista kahvia kahvikuppiin, jonka lämpötila oli lähes 120 astetta kylmempi, kuului poksahdus ja kahvikuppi halkesi. Ei kuitenkaan mennyt kahteen osaan ja kahvi pysyi kupissa. Kolmas ja harmillisin juttu sattui sitten lauantaina. Olin porannut matikkapilkkiäni varten kolme reikää ja neljäs oli juuri tuloillaan, kun kaira lopetti yhteistyön. Liekö mennyt mäntä tai männän renkaat kun paineet katosivat kokonaan. Kahvikuppeja on yllin kyllin ja ilman sähköä pärjätään, mutta tuo kaira on minulle välttämätön apuri. Rikkinäinen olkapää kun nykyään estää tavallisen kairan pyörittämisen. Kaira on nyt matkassa ja toivon mukaan saan sen tällä viikolla hoidetuksi terveeksi.

Viikonloppu 9.1. - 11.1.2009

Sää lämpeni sopivasti viikonlopuksi. Viikolla oli vielä melkoiset lukemat mittareissa, mutta perjantaina mökille päästyämme pakkasasteita oli vain kymmenkunta. Siitä sitten vielä lauhtui ja lauantaina taisi käväistä nollassakin. Kun vielä tuulet puhaltelivat lännestä, oli mökillä tosi leppoisat kelit. Molempina iltoina saimme myös nauttia komeasta kuutamosta. Lauantaina oli päivällä pilvistä, mutta iltamyöhällä pilvet väistyivät ja kenturat kylpivät kuun loisteessa. Ulkotuletkin sai sammuttaa. Lisävaloa ne eivät antaneet ja oikeastaan pilasivat vain tunnelmaa.

Lauantaina aamusta ihmettelin suuresti kipeää reittä. En sitä ollut mihinkään satuttanut, mutta todella kipeä se oli. Eikä se siitä viikonlopun aikana muuksi muuttunut. Kyllähän se sitten hidasti liikkumista.

Aamusta laitoin latukoneen kelkan perään ja aukaisin Ainolle normaalin reitin. Syyspuolella lunta ei ollutkaan niin reippaasti, että latuja olisi pystynyt tekemään. Aino sai hiihdellä kelkkauraa pitkin. Kun puunajoreitti kulkee valtaosin samaa uraa, laitoin vain reen kelkan ja latukoneen väliin, jotta latu pysyisi kunnossa. Puunajoon kun piti ryhtyä. Onhan se hieman hankala juna metsikön tiukoissa mutkissa, mutta aika hyvin se perässä tuli. Melko tasan 6 tuntia touhuttuani, olivat kaikki puut mökillä ja pinot peitetty pressuilla. Ei tykännyt reisi eikä selkä siitä touhusta. Samoin rikkinäinen olkapää vihoitteli. Jos on ollut työlästä kaataa ja karsia rankoja pinoihin, oli myös hidasta hommaa tehdä rekikuormia ja pinota "onkivapoja" mökillä. Paljon nopeampaa ja antoisampaa olisi polttopuuhomma, kun harrastaisi vain järeää puuta. Mutta kun on aina mielessä vain se hoito ja kaunistaminen! Tulihan kuitenkin puut ajettua ja rankaläjä mökillä onkin melkoinen. En muista, olisiko rankoja ollut koskaan ihan tuollaista määrää. (tai tietenkin kerran oli, kun metsäkone jätti latvusta ja pikkupuuta metikköön) Tosin paksumpien puiden pino on aika pieni, joten kuutioita lienee normaalisti. Muutama puu tulee vielä mökin läheltä, joten kyllä niissä piisaa hieromista!

Sunnuntaina rupesin hakkaamaan järven puolelta pihalta kivikovaa lumikasaa. Sitä katolta pudonnutta. Aika tiukkaa oli, mutta viisaampana se antautui. Sanomattakin lienee selvää, että selkä ei pitänyt tästäkään hommasta. Vielä olisi yläpihan puolella melkoinen läjä katolta tippunutta lunta. Nytpä sitä on aikaa hiljakseen poistaa, kun puunajokin on tehty.

Lumipeite ei ole juurikaan kasvanut muutamaan viikkoon. Olisikohan sitä lunta nyt 30 - 40 senttiä. Sinänsä on hieman ihme, että sain aikaiseksi puureitin kantojen ja mättäiden sekaan ja puut ajettua. Auttoi tietenkin se, että joulukuussa heilutin lapiota ja peittelin pahimpia kantoja. Nyt oikeastaan ei lunta enää tarvisikaan tulla lisää. Mutta se lienee turha toivo. Kun paksuimmillaan lumipeite on yleensä maalis-huhtikuun vaihteessa.

Siitä kalakilpailusta: Joudun pitämään osallistujia vielä jännityksessä. Tietystä syystä! Viimeistään helmikuun alusta laitan osallistuneille lopputulokset ja oikeat vastaukset

Viikonloppu 2.1. - 4.1.2009

No niin, kausi on jälleen avattu. Avasin sen itsekseni, kun Aino jäi Tornioon Tiinan kanssa. Tielaitoksen mittari Raanujärvellä näytti perjantaina iltapäivällä -24,1 astetta. Paikallisradion sääennuste lupaili lauantaiksi huomattavasti kylmempää. Hieman siis jännitti, millaiset lukemat mökillä tulevat olemaan. Netissä ennuste kuitenkin oli miedompi, joten toiveita oli hyvästä kelistä.

Nuo lämpötilojen vaihtelut ovat tosi mielenkiintoisia. Kun lähdin Torniosta, auton mittari näytti pakkasta 16 astetta. Arpelassa pakkasta oli jo 26 astetta ja Sihtuunassa taas vain 16. Siitä taas alkoi kiristymään ja matkan kylmin paikka oli Mellakoskella, jossa mittariin tuli lukema -31,5 astetta. Siinä vaiheessa jo hieman arvellutti. Mihinkähän lukema nousee mökillä? Onneksi pakkaslukemat alkoivat pienenemään ja Tarralla mittari näytti ainoastaan -19 astetta. Pitkälti samanlainen oli vaihtelu paluumatkallakin. Lähtiessä mittari näytti -19 astetta. Vaaran laidassa oli muutaman asteen verran kylmempää, mutta Pakisjärvessä vain -16,5. Sitten parin kilometrin päässä Lohijärvellä oli jo -28. Ja Mellakoskella -30 astetta. Sihtuunassa jälleen vain 17 pakkasastetta. Loppumatkalla sitten pyöri parinkympin kahta puolen ja Torniossa vain -16 astetta. Joten melkoista vaihtelua oli lukemissa. Mikähän Mellakoskesta teki tuollaisen kylmän pesän?

Mökillä lämpömittareita on muutamia. Niistä olen yhden valinnut "viralliseksi" mittariksi. Se ei ole se, joka näyttää kylmintä, eikä se, joka näyttää lämpimintä lukemaa. Edustanee jonkinlaista keskiarvoa. Ja on kaikkein uusin hankkimistani. Mainittakoon tässä, että näillä pakkasilla auton mittari näyttää kolme-neljä astetta enemmän pakkasta. Tämä virallinen mittari näytti viikonloppuna tosi mukavia lukemia. Lauantaina pakkasta oli 10-12 astetta ja sunnuntaina 15-17 astetta. Siis tosi mukavat kelit!

Joskus joulun seutuvilla oli lämpötila käynyt peräti +6 asteessa. Niinpä peltikatot olivat pudottaneet lumet alas. En niitä tällä kertaa alkanut hakkaamaan irti, kun olivat aivan umpijäässä. Viime käynnin jälkeen uutta lunta oli kertynyt vain kymmenkunta senttiä. Paikoin availin polkuja, mutta melko raskasta oli kun lämpö oli sulattanut lunta ja uuden lumen pinnassa oli paksu jääkerstele. On tuosta kersteleestä jotakin hyvääkin sanottavaa. Nimittäin olisihan uuden vuoden aattona ollut melkoinen myrsky muuten saanut lunta liikkeelle aivan toisella tavalla. Nyt se ei saanut jäisestä pinnasta mitään irti ja kinoksia ei tullut. Jotakin tuon myrskyn voimasta kertoi se, että joka paikassa oli metsäroskaa melkoisesti neulasista isoihin oksiin. Olipa tuuli katkaissut kaiman mökin vierestä kelonkin parin metrin korkeudesta. Niukasti oli mökki pelastunut kaatuvan puun alta.

Lauantaina kymmeneltä alkoi jo olla melko valoisaa, kun pistin ulkokuteet päälle ja lähdin ulos. Tarkoitus oli ryhtyä ajamaan puita. Joulukuussa olin jo saanut mökille vähän rankoja ja peittänyt ne pressulla. Otti aikansa, ennen kuin sain lumet ja jäät pressun päältä pois ja pressun pois pinon päältä. Metsässä oli tuoreita hirven jälkiä. Ei siis kaikkia niitä ole siirretty syksyllä pakastimiin. Valitsin ensimmäiseksi pinoksi sen, joka oli kesällä pahoin torkistunut. Kesällä sitä yritin vähän parannella, mutta ei siihen kunnon ryhtiä tullut. Aika paljon siinä oli pinta-alaa, johon lumi pääsi takertumaan. Ne siitä lapioituani pääsen tekemään kuormia ja mökillä alkoi pino kasvamaan. Iltapäivällä oli pakko ottaa pari voileipää, jotta jaksaisi vielä vähän. Kun kello tuli 15:45 oli jo niin pimeää, ettei uutta kuormaa kannattanut lähteä hakemaan.

Sunnuntaina puoli kymmeneltä sammutin sisällä kynttilät ja hämärissä lähdin pinoille. Kun oli tarkoitus ehtiä Tornioon kahdeksi hiihtoja seuraamaan, en paria reissua enempää voinut tehdä. Olin kuitenkin vähintään mielissäni mökille syntyneen pinon koon vuoksi. Metsässä on vielä kaksi pinoa joissa linee yhteensä pari-kolme kuutiota. Kyllä kymppi taitaa tulla täyteen kun saan nekin mökille. Ja mökillä on tehtävä muutamat jänishaavat, joten jälleen vuosi päästään eteenpäin. Selkäkin jotenkin puuhomman sulatti, vaikka välillä piti selkää venyttää aina, kun olin saanut yhden rangan rekeen tai reestä pinoon. Pakkanen oli molempina päivinä ihanteellinen tähän puuhommaan. Hiki ei tullut ja lumi ei kastellut edes hanskoja. Vielä yksi tällainen viikonloppu olisi toivomuslistalla. Puuhomman jälkeen olikin jo kiire hoitaa mökillä loppuaskareet. Niistä kun ei tahdo alle tunnin selvitä millään, vaikka osan olinkin jo aiemmin hoitanut.

Jos puuhomma on ollut huolen päällä, niin samoin oli linnut. Syötävä olikin kelvannut, mutta aivan kaikki ei ollut kulunut. Joten katkeinta ei syöttämiseen tullut. Pähkinät ja talipallot ja -tangot olivat kaikki, mutta auringonkukan siemeniä oli vielä jäljellä. Keitetyt potutkin olivat nyt kelvanneet ja niitä oli vain vähän ritiläverkossa. Pienempi siemenautomaatti oli lähes tyhjä. Nyt olikin hyvä hetki puhdistaa sen pohjalta roskat ja kulmut. Niitä olikin melkoisesti. Uudempi siemenerä vaikutti paljon terveemmältä. Lauantai-illan aikana sain laitettua kaikki syötävät ja kyllä nyt taas evästä riittää. Oli mukava huomata myös se, että kaatamiani haapoja oli kaluttu. Vemmelsäärien jälkiä olikin runsaasti ympäristössä.

Jari ja Onni tekivät retken Pieskään. Lumikengillä rannasta vaaran laelle ja takaisin. Oli kuulemma menomatka ollut hikisempi. Olisikohan meikäläinen jaksanyt edes maantielle saakka? Kun ei tuo kunto niin kaksinen ole!

Perjantaina paikallisradio kertoi, että Ylitorniolla oli torstai-iltana nähty omituinen valoilmiö. Toistakymmentä valopalloa oli liikkunut taivaalla muodostelmassa. Pysähtyneet välillä ja taasen jatkaneet matkaansa. Itsekseni elätin toiveita, että pääsisin minäkin pikku ajelulle. Vaikkapa alkuun vain Jupiteriin asti. No, kuukin olisi kelvannut. Ei minua kuitenkaan kukaan hakenut. Ehkäpä toisen kerran.