Viime käyntejä

Yhteenvetoa kaudesta 2010

Jälleen on yksi vuosi kulunut ja uusi alkamassa. Kohtalaisen sitkeästi ollaan yhä mökillä kuljettu. Ja päiväkirjaakin pidetty. Välillä hieman on mietityttänyt tuon päiväkirjan pito. Se kun vie sunnuntai-iltaisin yllättävän paljon aikaa ja kun varsinkin se tahtoo vain toistaa viikko viikon ja vuosi vuoden perään itseänsä. Ja ei se loppujen lopuksi minulle itselle juuri mitään oikeastaan anna.

On kuitenkin tavallaan aika uskomatonta se, monesko mökkikausi täällä netissä on nyt päättynyt. En silloin vuonna 1998 keväällä tajunnut, mihin hetkellinen päähänpistoni johtaisi. Alkuun tuli kerrottua tapahtumista vain parilla sanalla mutta nyttemmin on tullut larvattua hieman laajemmin. Jollain tasolla jorinat saattavat jatkua ensi vuonnakin. Voi olla, että teen muutoksia esitystapaan ja ehkä tiheyteenkin. Pitää hieman funtsailla. Paineita en kuitenkaan enää asian johdosta ota.

___

Kuluneenakin vuonna piteli kelejä. Monenlaisia. Alkuvuonna oli todella pitkä pakkasjakso. Alkoi jo edellisenä vuonna. Kun suojakelit eivät välillä päässeet tiivistämään ja kovettamaan lunta, oli kelkkamiehillä hankalat oltavat. Irtolumi oli paikoin kasautunut melkoisiksi kinoksiksi ja lapio sai heilua. Pahinta oli se, että jää meni vesille. Siellä olikin ne talven pahimmat kiinni jäämiset ja hiki virtasi. Alkuvuonna pakkasmittarit käväisivät -40 asteen lukemissa ja joku viikonloppu jäi mökkihommista väliin. Mukavuudenhalu vei voiton.

Lunta oli kai tavanomainen määrä ja se suli normaaliaikaan. Mutta sitten toukokuulla tuli poikkeuksellisen lämmin jakso. Helleraja paukkui ja luonto herasi kukoistukseen. Kuitenkin jonkunlainen katastrofi oli edessä, kun kelit muuttuivat taas alkukesästä kylmiksi. Marjojen kukinta epäonnistui ja se näkyi loppukesän heikkoina satoina.

Heinäkuu ja elokuu olivatkin sitten ennätyskuumia. Onneksi me Nuuskakairassa vältyimme pahimmilta helteiltä, mutta kyllä ne kostean hiostavat viikot olivat tuskaisia meilläkin. Osamme saimme myös Venäjän metsäpalojen savuista. Oli muuten melko poikkeuksellinen värimaailman hetken ajan. Etelämpänä myrskyt niittivät laajoja metsäalueita sileiksi, mutta kun meillä ei ollut niitä helteitä, ei meillä ollut myöskään pahoja myrskyjä.

Talvi ja jäät tulivat hieman normaalia aiemmin. Lunta vain ei tullut kovinkaan paljoa ja Ylitornion seutu olikin loppuvuonna Suomen vähälumisinta aluetta. Pakkasta kun oli kuitenkin roimasti, jäät vahvistuivat varsin vankoiksi. Tämä saattaa ja onkin eduksi jäällä liikkujille myös sitten, kun lunta on paljon. Vahva jääkansi kelluu veden päällä ja ei painu lumen alla. Voi olla, että viime keväiset ”vesireissut” eivät toistu.

Kasvi- ja pottumaat olivat aika surkeita esityksiä. Pitäisi kai ymmärtää lopettaa koko juttu. Pihanurmi kuitenkin kasvoi niin hyvin, että leikkurin kanssa piti kiertää mökkiä useammankin kerran. Joskus on jäänyt kahteen tai kolmeen leikkauskertaan koko homma. Keväinen lannoitus ja kesän kastelut varmaan edistivät ruohon kasvua.

Vuosittainen pakollinen homma eli puuhuolto tehtiin normaaliaikataulussa. Tällä kertaa pilkkeet tehtiin hieman isommiksi, kun uudessa takassa pikku risuja ei kannata poltella. Uudet pinot odottavat metsässä lumikelejä. Voi olla, että lisää ei tarvitse keväällä pystystä kaataa. Tuo takka muuten osoitti erinomaisuutensa talven aikana. Kaikki hommani eivät pääty mieltä ylentäviin saavutuksiin, mutta takasta olen syystäkin hieman ylpeä.

Vuoden pääprojekti oli rännien uusiminen. Aika nopeasti se valmistuikin ja sain siirtyä 2-projektin kimppuun. Sen 1- ja 2-vaiheet valmistuivat kesälomalla. Onneksi kaivinkone käväisi minua auttamassa alkuvaiheessa. Olisi homma muuten vielä aivan eri vaiheessa. Ensi kesän pääprojekti onkin sitten tälle jatkoa. Arvokkaimmat tarpeet on jo hankittuna, joten pakko on ryhtyä niiden asentamiseen. Olen maininnutkin, että tämä 2-projekti eli laavu ja sen yhteyteen tulevat oheishommat ovat minulle vähän niin kuin nautiskeluprojekti. Tavallaan siinä ei ole mitään järkeä, mutta siltikin innolla sitä olen tehnyt ja jatkankin yhä suunnitelmieni mukaisesti. Vaikkakin tietyt tapahtumat ovat saaneet aikaan henkistä inflaatiota tälle projektille, kuten myös eräälle toiselle hommalle, josta en näillä sivuilla ole julkisesti edes koskaan selvää tehnyt. Mutta pelataan niillä korteilla, jotka on känsäisiin kouriin jaettu ja sillä siisti!

Jonkun verran askartelin puukäsitöitä. Niille vain ei tahtonut kuitenkaan löytyä aikaa riittävästi. Ja työkalujen puutekin hieman vaivasi. Nyt kuitenkin olen tehnyt työkaluhankintoja ja ensi kesänä on ainakin sen puolesta mahdollisuus jatkaa niitä hommia. Materiaalia ainakin on valmiina runsain mitoin.

Linnuille olemme kantaneet ruokaa talvella säkkitolkulla. Jänikset ovat kalunneet kaatamiani haapoja. Asentamillani nuolukivillä ei ole ollut kuitenkaan vilkasta. Isommat eläimet eivät ole löytäneet paikalle ollenkaan. Loppuvuodesta kuitenkin jänikset ovat alkaneet nuoleskella suolaista puun kylkeä. Ei siis aivan hukkaan valutettua hikeä ollut niiden raahaaminen metsään.

Heikoista toiveista ja enteistä huolimatta kauden marjat saatiin kasaan. Reilustikin. Vaikka paikoin sato menetettiin alkukesän kelien johdosta, oli paikkoja, joihin hallat eivät vaikuttaneet. Sieniäkin keräsin hieman. Valitettavasti niitä herkullisia vahveroita ei täällä juurikaan ole saatavissa. Saattaisi olla toisenlainen into lähteä sienihommiin, jos sellaista saalista olisi odotettavissa.

Kesän sääskien kanssa pärjättiin jälleen melko hyvin. Ei niistä isommin haittaa ollut. Mäkärät kuitenkin yllättivät. Niitä kun oli jo aikaisin kesäkuulla. Normaalistihan niitä esiintyy pilvinä vasta heinäaikaan.

Syksyn metsästyskausi kanalintujen osalta oli lyhyt, vain 10 vuorokautta. Ja sopivasti siihen jaksoon sattui vain yksi viikonloppu. Vähille jäi ampumiset. Vain yhden metsästystilannelaukauksen sain ammuttua. Sillä sitten sainkin sen isomusmetson ja näin ollen olen kauden tulokseen enemmän kuin tyytyväinen.

Kalaakin tuli. Kevätpuolella oli verkot vähän aikaa jään alla ja kalaa tuli riittävästi. Katiska kesällä pyyti heikosti. Kesäkalat tulivatkin jälleen pilkkimällä. Vasta syksyllä laitoin verkot pyyntiin ensimmäisen kerran avovesikautena. Kerran oli pyynnissä harvemmatkin, mutta muikkuverkkoja tuli laskettua enemmän. Syysloman myrskyt kuitenkin rajoittivat järvellä liikkumista, joten se kaksiviikkoinen oli kalan tulon puolesta onneton. Myöhemmin nuottasaaliit paranivat, mutta mäti jäi saamatta. Onnettoman pientäkin muikku oli. Syksyllä sain verkot jään alle hieman tavallista aiemmin. Kuhaa tuli hyvin ja saan pitää verkkopyynnistä vapaata pitkälle kevääseen.

Tänä kesänä oli kuusensuopursuruostetta vain paikallisesti siellä sun täällä. Edellisen vuoden jäljiltä kuitenkin vuosikasvut olivat kuivuneet neulasittomiksi ja joulukuuset sen mukaisia. Syksyn ruska kuitenkin oli melko näyttävä. Mutta kun kamera oli rikki, jäivät kuvaukset tekemättä.

Toukokuulla ostin muutamia hiirenloukkuja. Ne asetin pyyntiin ulkovarastoihin, kissoilta ja koirilta suojaan. Sisällä meillä ei hiiriä ole koskaan ollut, mutta pihamaalla niitä aina joskus on näkynyt. Noin seitsemän kuukauden aikana jyrsijöitä kertyi melkoisesti: 99 hiirtä, 27 päästäistä ja yksi myyrä. Välillä piti loukkumäärää kasvattaa, kun niitä silloin tällöin katosi jonnekin. Ilmeisesti kärpät veivät hiiret loukkuineen jonnekin piiloonsa. Ihmetyttää vain edelleen, mistä ihmeestä niitä hiirulaisia kertyi niin tolkuttomasti! Toinen pieni ihmetys oli se, että päästäiset menivät loukkuihin vasta syksyllä. Loppukesään mennessä niitä ei ollut mennyt loukkuihin ainoatakaan.

Sirkkakoskentie sai lopulta murskeen pintaansa. Vähintäänkin toiveikkaina odottelemme ensi kevättä ja kelirikkoa. Toivon mukaan uudet rummut vetävät ja tien pinta ei petä. On sitä saatu rypeä ravassa ja savessa aivan riittävästi. Toivottavasti saamme parannusta myös mökkitien laatuun. Pari kuormaa mursketta odottaa levittämistä pahimpiin kohtiin. Mutta niitä kun piisaa, niin ei ole varmuutta murskeen riittävyydestä.

Aika tekee tehtävänsä. Se ei anna armoa. Jatkossakaan. Tälle vuodelle saimme kahdesti suruviestin. Ensimmäinen Hämeenlinnasta keväällä ja toinen loppuvuodesta täältä vierestä. Ensimmäisen osalta lausun tässä kiitokseni molemmille osanottonsa ilmaisseelle. Jälkimmäinen tapaus vaikuttaa kohdallani niin, että lumityöt jäävät nyt naapurissa pois kuvioista. Olisin kyllä mieluummin jatkanut niitä, mutta näin tällä kertaa!

Muutaman viime vuoden aikana olen joutunut joko lähempää tai paljon kauempaa seuraamaan joitakin tapahtumia. Ja ihmisiä. On se aivan käsittämätöntä, millaisia me olemme. Emme tahdo nähdä omaa nokkaamme pidemmälle ja pysty ajattelemaan asioita järjellä. Vain tunteemme ja oma jääräpäisyytemme ohjaavat meitä.

Selkävaivat ja olkapäät vaativat hieman lääkärin puuttumista asioihin. Olkapiikki helpotti oloa ja hoitojakso tuntui hieman parantavan selän kipuja. Syksymmällä tilanne molempien ongelmakohtien osalta on jälleen mennyt huonompaan suuntaan. Eli ei mitään uutta sillä rintamalla.

Kiukaan jouduin vaihtamaan. Tulen loimotus alkoi näkymään aivan vääristä paikoista. Ei se vanha vielä mitenkään vaarallinen ollut, mutta kyllä siitä kohta olisi saattanut luukku pudota lattialle. Myös vesipumppu vetelee viimeisiään. Uuden hankinta on edessä vielä ennen kesää, jotta heti jäiden lähdettyä saamme pumppailla toimivalla laitteella saunavesiä.

Niin, se kamerahan meni osittain rikki jo keväällä. Syksyllä sitten se hajosi pudotessaan niin pahoin, että kuvaaminen estyi. Uusi kamera on nyt ollut jonkun aikaa käytössä ja kuvaaminen alkanut tulla taas ohjelmaan. Mökkipäiväkirjassa on ollut joitakin kuvia, mutta näin kauden vaihteessa otan ne pois. Jonkun siirrän tuonne kuvagallerian puolelle. Siellähän on tarkoituksenani jatkossa pitää joitakin otoksia noin vuoden ajalta. Siis niitä melko tuoreita.

Tapaninpäivänä ennusteet vuodenvaihteen keleistä lupasivat pakkasta parikymmentä astetta. Vuorokautta myöhemmin Foreca ennustaa -4 astetta. Joten aivan varmaa ei ole, viitsimmekö lähteä mökkihommiin, varsinkin jos tuo ensin mainittu ennuste alkaa olla todennäköinen. Mutta jos lauhtuu, kyllä kai siinä tapauksessa menemme. Linnuilla pitäisi olla syötävää vielä pariksi tai kolmeksikin viikoksi, joten se ei pakota menemään. Mutta katsotaan sitten lähempänä.

Vierailijoita näillä sivuilla on kuluneena vuonna ollut lähes tarkalleen edellisen vuoden malliin. Valitettavasti ja suureksi murheekseni vain tuo keskustelu/vieraskirja ujostuttaa edelleen. Paria positiivista poikkeusta lukuun ottamatta. Heille suuret kiitokseni aktiivisuudesta. Suurin osa kävijöistä, (joita lienee noin 30) on tiedossani ja jollakin tavalla tuttujani. Vain korkeintaan 3-5 kävijää ei ole minulle tai tarralaisille millään tavalla tuttuja. Se on kuitenkin hienoa, että joku lukee näitä juttuja aidosti kiinnostuneena eikä varmaankaan odota juoruja ja paljastuksia.

Lopuksi vain lausun vielä hyvät uuden vuoden toivotukseni kaikille ja toivon, että ujous olisi mennyttä aikaa! Voi olla, että tapaamme tulevanakin vuonna. Tällä kertaa kuitenkin on vaikea luvata mitään!

Viikonloppu 17.12. - 19.12.2010

Täytyy heti alkuun mainita, että mökkireissua ei tänä pyhänä tullut. Joten halukkaat voivat vaihtaa kanavaa näin heti kättelyssä. Viikonlopuksi luvattiin parinkympin pakkasia, mutta ei sekään ollut syy siihen, että jäätiinkin tällä kertaa Tornioon.

Jo viikko sitten oli melko tarkoin tiedossa, että emme lähde nyt mökille. Mukavaahan siellä tietenkin olisi, mutta näin joulun alla tahtoo olla pikku puuhastelua ja kun ei ole lomapäiviä tulevalla viikolla ennen joulua, olisi iltaisin turhan kiire töiden jälkeen näitä asioita toimittaa. Tiinakin tulossa jo alkuviikosta joulun viettoon, joten oli syytä jo hyvissä ajoin vakiintua vain joulun odotteluun. Aino tosin piti pari lomapäivää viime viikolla ja sai joulun leipomukset hoidettua. Mielestäni tosin meidän kulutuksella taitaa käydä niin, että ennen kesää ei sitten pullapuolta tarvitse leipoa tai ostella. Tärkeintä olikin nyt ennen viikkoa saada kämppä siistiksi.

Edellisestä kunnon siivouksesta olikin jo kulahtanut hieman aikaa. Torstai-iltana aloittelin jo sen verran, että kannoin parit matot kylppäriin ja hieroin niitä veden ja pesuaineen kanssa juuriharjalla. Hiki tuli taatusti, vaikka ei se työnä niin kovin rasittava ollut. Lähinnä hiki tuli siitä, kun kylppärin oven pidin kiinni, etteivät huurut leviäisi pirtin puolelle. Lauantaina aamusta sitten aloitimme siivouksen. Ainolla oli melkoinen romisko ja homman käynnistyminen tehkeää, mutta kun olin aloittanut, ryhtyi hänkin sitten töihin. Iltapäivän puolelle hieman meni, ennen kuin homma oli valmis. Oli todella hyvä homma, että olin tällä kertaa innolla siivoustouhussa matkassa. Tuli siirrettyä hella, pakasteet, jääkaapit + raskaat huonekalut pois paikoiltaan ja näin ollen siivous oli kohtalaisen perusteellista.

Kun olin saanut viimeiset matot pihalta sisälle, oli mukava ottaa kuuma suihku. Ainollakin oli olo hieman helpottanut, mutta sohva kutsui. Olin päättänyt käväistä lyhyen ostoskierroksen, ja edes sinne mukaan Ainolla ei ollut intoa. Kun sanoin, että olen menossa ostoskeskukseen, tuli kelloon toinen ääni. Väsymykset ja flunssat olivat tipotiessään ja rouva oven kahvassa kiinni. Että mihinkäs sinä jäit?

Kolmen maissa olimme takaisin kotona. Monet pienet mutta tärkeät asiat hommattuina ja hyvä mieli. Mukava aloittaa lauantai-illan löhöily.

Kuluneen viikon aikana on vieraskirjassa käyty hieman keskustelua lintujen ja vähän muidenkin eläimien ruokinnasta. Piipi mainitsi, että siellä on ruokintakielto parvekkeilla. Meillä Torniossa taidettiin myös vuosi tai pari sitten tehdä sama päätös. Ei niinkään harakoiden, varisten, naakkojen tai lokkien vuoksi vaan pulujen. Pulut kun melko kesyinä jäävät asustelemaan parvekkeille ja sotkevat paikat. Onko muuten siellä etelässä lainkaan puluja, kun et niitä maininnut? Olisiko muuten se naakan näköinen lintu pähkinähakki? Mustavaris se ei liene, jos kerran lauleskelee. Tietenkin siellä on paljonkin sellaisia lajeja, joista täällä ei ole nähty untuvaakaan. Kaipa siellä on papukaijojakin!?

Mökillä meilläkin on sihti keittiöstä suoraan ruokintapaikalle. Kuin katselisi luontofilmiä 50-tuumaisesta taulu-tv:stä. Torniossa ei sitten mitään ruokaa annetakaan. Naapureissa on aivan nokko ruokintapaikkoja, joten ei kannata omaa huoltopistettä järjestää.

Mielenkiintoisia nuo weppikamerat. Siitä kuitenkin huonoja, että pitäisi vahdata päntiönään, jotta jotakin erikoisempaa saisi todistaa. Joskus aikanaan yritin seurata metson soidinta, mutta en koskaan sattunut oikeaan aikaan olemaan koneen ääressä. Karhun ja kotkan pesää en ole edes yrittänyt seurata. Kun Mökkihöperö laittoi linkin Skotlannissa olevaan kameraan, yritin minäkin sitä katsoa. Mietin pitkään, mikähän mahtaa olla pielessä, kun ruutu vain pysyy mustana. Vasta jonkun aikaa tuskailtuani totesin että taitaa se olla pimeä sielläkin! Perjantaina päivällä sitten kokeilin uudestaan ja johan se onnistui kertalaakilla. Tiaisia sillä kertaa oli pilvin pimein. Mutta että niin paljon kuusitiaisia! Ja vain yksittäisinä tali- ja sinitiaisia. Ja jopa töyhtötiainenkin taisi vilahtaa joukossa. Siinä villisikakamerassa näkyi metsäkauris ja illalla ilmeisesti rusakko. Kun oli niin tumma.

Joulukuusien ötökkämääristä tuli viikolla radiossa asiaa. Isossa joulukuusessa eläimiä voi olla satoja tuhansia. Siis kuitenkin vähemmän, kuin ihmisessä. Kuusessa voi kuitenkin olla joitakin näkyviäkin elukoita, mutta ei niistä haittaa ole. Ne ötökät, jotka kuuseen ovat jostakin syystä menneet, eivät ole kiinnostuneita sisällä olevista eläimistä eikä kasveista. Eri asia on hartsi ja muuut erittyvät aineet. Niistä voi olla vahinkoa jopa joillekin kasveille tai herkille eläimille.

Kovia pakkasia luvattiin etelä- ja keskilappiin. Hirmulukemilta kuitenkin vältyttiin. Sunnuntaina aamusta Enontekiön Saarikoskella oli kuitenkin noin 36 astetta miinuksen puolella. Jossakin siis aika koleaakin. Lunta vain yhä täällä kaivataan. Viikolla Torniossa oli jonkunlainen lumimyräkkä ja lunta satoi Ilmatieteen laitoksen mukaan lähes 10 senttiä. Mittauspaikalla kuitenkin lumen syvyys väheni monta senttiä. Oli nimittäin melkoinen tuuli ja pakkaskeli. Jossakin varmaan niitä kinoksiakin syntyi melkoisesti ja varmaan ojat ja muut painanteet saivat täytettä.

Talven lumista ja pakkasista on päästy riemuitsemaan poikkeuksellisen laajasti ympäri Eurooppaa. On täysin ymmärrettävää, minkälainen kaaos syntyy, kun lunta sataa kymmenen senttiä ja liikennettä on määrä, jota täällä periferiassa ei voi ymmärtää. Ei kai siellä voi varautua aurauskalustoin sellaista vastaan, jonka todennäköisyys on minimaalinen. Eniten ihmetyttää se, miten ihmiset pärjäilevät, kun ei ole talvivaatteita eikä asunnoissa lainkaan lämmitystä!

Viikon kuluttua joulu on jo paremmalla puolella. Päivätkin pidentymässä. Jouluna ei mökille mennä, mutta vuoden vaihde voi olla mahdollinen. Jos tulee huippupakkaset, ei liene järkevää lähteä lämmittämään jäistä kämppää. Eipähän sitä kuitenkaan koskaan tiedä. Jos tulee tietoon, että muitakin on menossa, niin emmeköhän mekin sitten lähde.

Vuoden vaihteen olen perinteisesti kirjannut tässä päiväkirjassa aina alkavalle vuodelle, joten mökkipäiväkirjaan ei tule tälle kaudelle täydennystä. Paitsi se jonkunlainen yhteenveto. Tällä(kin) kertaa olisi hieman paineita pieneen päätösmussutukseen. Mutta saatan tulla järkiini ja pitää ne ajatukset ominani.

Tässä vaiheessa onkin hyvä paikka toivottaa teille uskollisille lukijoilleni

Oikein Hyvät Joulut ja Mitä Parhaimmat Uudet Vuodet.

Viikonloppu 10.12. - 12.12.2010

Torstai-aamuna teimme päätöksen, että emme lähde viikonloppuna lainkaan mökille. Pakollista tekemistä ei ollut ja etenkin lauantaille oli luvassa kohtalaisen kylmää keliä. Ehdin olla töissä tunnin verran, kun Aino laittoi postia: jospa kuitenkin! Muitakin olisi mökeille tulossa, joten mikäpäs siinä. Kyllä kai me pakkasessa pärjäämme, jos muutkin.

Kun tulimme puomille, oli se lukossa. Ketään ei ollut tullut, vaikka oletimme toisin. Hieman siinä jo huolestuimme, saammeko näin olla aivan kahdestaan, vaikka toisin oli puhe. Mökissä tällä kertaa pakkasta 13 astetta. Pihalla mittari näytti enää -17 asteen lukemaa. Oli aamusta onneksi lauhtunut kymmenkunta pykälää. Taisin juuri ehtiä kantamaan autosta kamppeet, kun Niko pyörähti kämpälle. Lämmittelemään. Olihan mökissä jo nollakeli, ja lämpö nousemassa kohisten. Niin siis kaksi kämppää oli lämpenemässä ja viikonlopun vietto sai alkaa.

Olin torstaina haalinut kaupasta jonkun verran ulkotulia. Muutamaksi viikonlopuksi. Linnuille oli talipötköjä ja iso säkki auringonkukan siemeniä ja toinen iso säkki pähkinöitä. Virittelin paikalleen toisenkin siemenautomaatin, vaikka siemenien kuluminen onkin vähentynyt jo oleellisesti. Auringonkukkaa oli kulunut viikossa vain pari-kolme litraa, pähkinöitä hieman enemmän. Nyt tarjolla on evästä automaateissa noin 80 litraa ja lisäksi talitankoja ja -palloja runsain mitoin. Nyt kun ei ole aivan varmaa, tuleeko ensi pyhänä lainkaan käyntiä, oli hyvä jättää syötävää hieman runsaammin.

Päivän pituus on painunut jo alle kolmen tunnin. Joten ulkotouhut on syytä aloittaa varhain. Pekka ja Juksu saapuivat myös varhain lauantaina ja kolmannenkin kämpän piipusta alkoi savut kohoilemaan pakkastaivaalle.

Kävin hakemassa hieman vettä. Moottorikaira lähti runsaan puolen vuoden toimettomana olon jälkeen kohtuullisen helposti käyntiin. Jäätä tuntui olevan jo melkoisesti. Lunta ei viikolla ollut satanut kuin pari senttiä. Suksien ohjausraudat vain kolisivat kiviin, kun ajelin sitten puomille. Sidoin vahvalla rautalangalla renkaan kiinni. Jospa rengas nyt ei putoaisi pois ja kestäisi paikallaan siihen asti, kunnes siihen saataisiin jokin parempi ratkaisu.

Hain sitten myös joulukuusen. Kun kuusensuopursuruoste on ollut ilonamme, ei kunnon kuusia tahdo löytyä. Aika surkean näköinen raanisko on siten meilläkin joulua juhlistamassa. Kai se pitää koristeilla peittää niin tarkoin, ettei itse kuusta ja sen puutteita huomaa.

Iltapäivällä Pekka innostui polttamaan purkujätteitä. Parhaimmat tietenkin ovat kelvanneet polttopuiksi, mutta oli sitä lahompaakin tavaraa melkoisesti. Yllättävän kuivaa laudat olivat. Vaikka syksyllä tuntui, että eihän noita saa palamaan kesähelteelläkään. Pimeän jo saavuttua syötiin hirvisoppaa. Vähintäänkin oli kelvollista.

Iltaa kohden tuuli yltyi. Puiden latvoista kuului kova tohina ja lumet pölisivät. Kun pakkastakin oli melkoisesti, ei tehnyt mieli olla tuulen riepoteltavana. Myöhään illalla kuitenkin tuuli hieman asettui ja viritin tulet laavuun. Koko porukalla sitten paistelimme makkarat. Oikeastaan ensimmäisen kerran havaitsin eron makkaroiden paistumisessa. Joku merkki nimittäin sai nopeasti tumman pinnan, kun toinen pysyi kauan vaaleana. Mistähän ominaisuudesta tuo ero johtui?

Sunnuntaiksi oli ilma lauhtunut huomattavasti. Pakkasta enää kahdeksan astetta. Ajelin kelkalla kanavan laitaa. Läpi pääsin, vaikka lunta on todella vähän. Puun ajoon ei kuitenkaan ole vielä mitään asiaa edes sen reitin varrelta, vaikka siellä olisikin muutama rankaläjä. Muutamat kannot ovat sen verran haittana, että on pakko odotella parempaa ja nimenomaan lumisempaa talvea.

Kotimatkan alkaessa pakkasta oli yhä vain 8 astetta. Lohijärvellä jo yli 20. Myöskin ajoittain oli melkoinen kosteus, kun lasit ja ulkopeilit menivät muutaman kerran kuuraan.

Nyt siis ei ole täyttä varmuutta, vieläkö ensi pyhänä käydään mökillä. Jouluna ei kuitenkaan, mutta vuoden vaihtumisen aikaan voi olla mahdollista. No. katsotaan.

Viikonloppu 3.12. - 6.12.2010

Töissä kiireinen viikko. Aikatauluja meinasi vielä sotkea muutamat palaverit. Toki tarpeellisia ja tärkeitä ne olivat, mutta viikon ja oikeastaan koko syksyn päätyö hieman meinasi kärsiä näistä keskeytyksistä. Lopulta kuitenkin rupeamasta selvisin mielestäni vähintään tyydyttävästi ja loppuvuosi kuluukin enemmän tai vähemmän rutiinitöiden parissa.

Perjantaina päivällä joululounas. Osaston porukalla. Iltapäivällä sitten alkusammutuskoulutusta. Oli muuten ihan hyvä juttu, suosittelen kaikille. Ilta jatkui pikkujoulun merkeissä. Pitkästä aikaa olin aikonut osallistua näihin kekkereihin, mutta pakollinen este sulki pois tämän juhlan.

Lauantaina hautajaiset. Porukkaa kutakuinkin odotettu määrä. Osa oli tullut hieman kauempaakin. Jostain syystä olin saanut tehtäväkseni muistopuheen pitämisen. Täytyy myöntää, että olihan se hieman kova paikka! Kaiken maailman ilojuhlissa saattaisin osata puhua luontevasti ja tunnelmaan sopien, mutta tällainen tilanne on aivan toista. Omat riskinsäkin siinä on. Etenkin jos minut tuntee. En kuitenkaan tainnut sitten lopultakaan sortua kovin syrjään asialinjalta ja selvisin ilman isompia sielullisia hiertymiä. Huh, huh!

Jos en olisi ottanut verkkoja pois viikko sitten lauantaina, olisi varmaan ollut kiire nyt tänä lauantaina mökille, kun hautajaisista selvisimme kotiin jo puoli neljän maissa. Hyvinkin tuntia normaalia aikaisemmin olisimme päässeet matkaan. Mutta nyt päätimme lähteä vasta aamusella. Melko varhain aamun pimeydessä sitten lähdimmekin liikenteeseen. Torniossa yöllä oli sadellut hieman lunta ja lumityöt oli vain ensin tehtävä. Mökillä lumitöitä ei sitten ollutkaan. Vain pari senttiä oli uutta lunta tullut.

Pakkasta kymmenkunta astetta. Aino laittoi kaminaan tulet ja kiepautti kahvit. Sitten lähdimmekin puuhastelemaan laavulle. Oli loistavat olosuhteet poltella pois oksat ja risut, joita oli paikalle kesällä siunaantunut. Olin kesällä koonnut ne useampaan kasaan mutta vain yksi oli sen verran aukkopaikalla, että sen uskalsi siinä polttaa. Vähitellen aloimme kantaa siihen muistakin kasoista tavaraa. Yhden kieppeillä tulivat verkkomiehet kokemaan pyytöjään. Maarit ehti risun polttoon pariksi tunniksi. Oli kuulemma savut näkyneet kauas järvelle. En epäillyt.

Pojille ei tällä kertaa kertynyt matikoita ja haukia edellisten viikonloppujen tahtiin. Jotakin kuitenkin. Ennen pimeän tuloa paistoimme laavulla makkarat.

Johtuiko hyvistä eväistä vai mistä, kun kutakuinkin kaikki risut tulivat poltetuiksi. Viisi tuntia siinä meni, eli valoisa aika kokonaan. Olin toivonut, että saisimme edes puolet poltettua, mutta suureksi ilokseni kävikin näin. Kesällä onkin jo aika helppo homma koota loput risut läjään ja taas sitten joskus poltella pois. Sopivalla kelillä. Nyt keli olikin ihanteellinen. Lunta maassa sen verran, jottei tuli päässyt leviämään sammalikkoon. Ja kun lumi ei ollut tarttunut risuihin kiinni, oli niitä kevyt kantaa nuotioon. Kohtalaisen kuiviakin olivat.

Kari ja Maarit olivat päivällä tullessaan tehneet tikkatietä järvelle. Viisas teko, kun muistelee viime talvisia ongelmia. Nyt tosin teräsjäätä on melko runsaasti ja voi olla, että vastaavia kelejä ei tulekaan. Lumen määrästä se kuitenkin on kiinni ja lämpötiloistakin. Niin, tikkatietä pitkin käväisivät lisäämässä puita pesään ja palasivat sitten illan viettoon. Syötiin jotain ja pelailtiin korttia ja Pursuittia.

Itsenäisyyspäivän aamuna pakkasta oli vain neljä astetta. Lunta oli hieman satanut, mutta ei vieläkään niin runsaasti, että olisin joutunut kolan varteen. Laavulla lapioin hiilloskasan päälle paksun lumikerroksen. Kun lunta ei ole kymmentäkään senttiä, oli hieman työlästä varvikosta saada lunta riittävästi.

Kiersin paluumatkalla kanavan kautta. Kun ilma oli lauhtunut, oli kylmillään olevien mökkien ikkunat jämähtäneet paksuun kuuraan. Saapi hetken pidellä kämpässä tulia, ennen kuin alkaa laseista läpi näkemään.

Viikonloppu 26.11. - 28.11.2010

Tällä kertaa olin liikkeellä itsekseni. Aino päätti jättää reissun väliin. Pakkasennusteet kertoivat kipakoista pakkasista. Ja oli tietenkin hieman muutakin touhuttavaa Tornion päässä. Ennusteisiin on kuitenkin turha luottaa. Aika usein ovat menneet hieman pieleenkin. Yleensä ennusteissa kerrotaankin niistä pahimmista mahdollisuuksista.

Puomi oli kiinni niinkuin oletinkin. Tulossa siis varsin rauhallinen viikonloppu. Auton rengasta puomin painopäässä piti liikuttaa vielä lisää, koska vipuvoima ei riittänyt pitämään puomia ylhäällä. Paino pitäisi asentaa uusiksi ihan kokonaan. Talvella rengas osuu lumeen ja lumi kovettuu. Pari kertaa talvessa olen viime vuosina lapioinut kovan kersteleen painon alta, jotta puomi olisi riittävän pystyssä auki ollessaan. Jotta korkea linkotraktorikin mahtuisi reippaasti sen alta. Painoakin saisi hieman lisätä. Olisi tyypillistä kesäajan hommaa tuo puomin virittely. Talvella tuollaiset ryhtymiset tahtovat olla turhan tympeitä.

Matkalla mittari näytti koviakin lukemia, mutta mökillä oli pakkasta ainoastaan 16 astetta. Valitettavasti myös sisällä. Kuten tavallista, oli kämpässä varattuna useampikin kopallinen kuivia polttopuita ja osa niistä pieninä pilkkeinä, joten pian kamina hehkui punaisena. No ainakin kaminan putki. Ei kai tuplakuorinen kamina mene koskaan ainakaan kyljistään punahehkuiseksi.

Viikolla tapahtui murheellinen asia. Vaikka sitä hieman on tiedetty pelätäkin, sen lopullisuus kuitenkin järkytti mieliä. Nyt sitten otin ison öljykynttilän ja muovisen "jää"lyhdyn ja laitoin palamaan naapurin pihalle. Saa siellä palaa niin kauan, kuin kynttilässä voimaa piisaa. Ainakin 2-3 vuorokautta sen siellä pitäisi yhteen soittoon palaa. Pienestä tuulenviristä huolimatta se jäi palamaan tasaisesti. Ilmavirta sai rannalla touhutessani vedet silmiin. Sellainen se oli. Keli.

Kaksi tuntia tulistelin alkuun pelkällä kaminalla, ennen kuin laiton tulet myös takkaan. Lämpö olikin jo silloin liki kymmenessä asteessa. Seuraavan tunnin aikana sainkin jo asumalämmön kämppään. Olen joskus ostanut pari kappaletta sellaisia lamppuja, jotka sujautetaan näppärästi lippalakin lippaan. Kahdet puristavat muovipiikit pitävät lampun paikoillaan. Toinen piikki toisesta lampusta oli joskus mennyt poikki, mutta varsin hyvin lamppu silti pysyi lipassa yhdelläkin. Puita kaminaan lisätessäni lätsä putosi päästä lattialle. Kolaus kävi ja toinenkin tappi meni sitten poikki. Siitä lampusta tuli siis entinen. Vaihdoin siitä pois paremmat paristot toiseen lamppuun. Toivon mukaan en hajota tätäkin. Lamppu sinänsä ei juuri maksa mitään, mutta kunnon patterit ovat lamppujakin kalliimpia.

Käväisin ulkosalla. Tarkistin ja tyhjensin loukut. Yksi kirppa jälleen viety. Jäniksille kaatamani haapa oli koskematon. Eihän se sinänsä mikään yllätys ollut. Alkukuusta satanut vähäinen lumi on jäänyt toistaiseksi ainoaksi sataneeksi lumeksi joten syötävää löytyy vielä joka paikasta. Jälleen tänä talvena etelässä on paksummat hanget näin alkutalvesta. Jossakin vaiheessa tilanne kuitenkin muuttuu. Ainakin ennen on muuttunut. Eiköhän niitä lauhoja virtauksia ala kohta kuulumaan.

Lauantaina yritin toimittaa osan pakollisista touhuista jo aamupimeän aikana. Oli hieman suunnitelmissa lähteä Tornioon, jos selviän kaikesta riittävän ajoissa. Aamupuuron jälkeen tankkasin kelkat. Täytin myös tuoreöljysäiliön. Tarkoituksenani oli ottaa verkot pois pyynnistä ja jättää narut pohjaan. Näin olisi oikeastaan pitänyt tehdä jo viikkoa aikaisemmin. Olin nimittäin kokonaan unohtanut ne ahvenfileet, jotka lokakuulla toimitin pakastimeen. En näin ollen olisi välttämättä lisäkalaa enää tarvinnut. Kaloja kuitenkin jälleen tälläkin kertaa kertyi. Ei onneksi aivan viikon takaisia määriä, mutta reippaanlaisesti kuitenkin. Narut jäivät pohjaan odottamaan kevätkelejä ja verkkokepit nostin ylemmäs, jottei poikkipuut jäädy talvella kohvan sisään. Tuuli oli asettenut illasta. Pakkasta kuitenkin piteli ja puukko ja filetti jäätyivät melko pyöreiksi kaloja korjatessani ja fileoidessani. Yritin suihkia fileitä irti nopeaan tahtiin, jotta ehtisin kotimatkalle valoisan aikaan. Pössätauotkin jäivät pitämättä. Yhden maissa homma olikin valmis. Täytyy sanoa, että tällä kertaa meinasivat näpit jäätyä. Ei auttanut mitään, vaikka pidin tahdin kovana. Märät kädet, pakkasta liki 20 astetta ja pieni ilmavirtaus. Ei siinä sen kummempaa yrittämistä tarvita onnistuneeseen sormien palelluttamiseen.

Aloin siitä sitten laittelemaan kamppeita varastoon. Ja muuhunkin talteen. Oli pienoinen yllätys, kun siinä touhutessani kelkka pörräsi ohi. Samppa se oli ainakin tullut ja kelkan koeajo käynnissä. Siinä mietiskelin, jotta jäisinkö sitten kuitenkin vielä toiseksikin yöksi, kun muitakin oli paikalla. Oli kuitenkin pakko välillä ottaa pari voileipää, että jaksaisi touhuta lintujen ruuat ynnä muut tekemiset vielä ennen pimeää. Voileipää pupeltaessani tulivat Samppa ja Timo pirttiin. Olivatkin käymässä vain päiväseltään. Ottivat kelkan matkaan pikku korjauksia varten ja lähtivät kotimatkalle. Joulukuusen näppäsivät matkaan mennessään.

Minäkin siitä sitten sain lopulta päätöksen tehtyä. Ei muuta kuin Tornioon. Edessä olisi vain pitkä ilta ja mitään pakollisia tehtäviä ei ollut. Olisihan sitä tietenkin voinut aamulla käväistä jänismetsällä. Mutta lumen vähäisyys ennusti saaliittomuutta. Ja vaikka jänis kaatuisikin, mihin sen laittaisin? Alkavat ne pakastimet olla aivan tungokseen asti täynnä. Marjoja, lihaa ja kalaa. Ja on pieni pelko, että Aino vielä aikoo jotakin leipoakin. Joten ainakin tällä erää jänikset saivat jäädä metsään juoksentelemaan. Toisen kerran sitten paremmalla ajalla. Siemeniä ja muuta syötävää lisäilin automaatit täyteen. Ja viritin lisukkeeksi suuren, monta litraa vetävän pähkinäautomaatin. Nyt kun ei ole satavarmaa, milloin seuraavan kerran tulee käväistyä. Kuusi kuitenkin vielä pitää noutaa, joten ei se kausi ihan vielä ole päättynyt.

Kotimatkalle pääsin kahden jälkeen. Mellakoskella mittari käväisi -26,5 asteessa. Se oli muuten kylmintä seutua tulomatkallakin. Ehdin kotosalle sopivasti. Pitkiä valoja matkan varrella ei tarvittu. Loppumatka kun on vielä lisäksi valaistua tieosuutta.

Kotona vilkuilin netistä kelitietoja. Yllättävän isoja heittoja oli lämpötiloissa. Jopa vierekkäisten sääasemien kesken. Se on tätä alku- ja sydäntalven ominaisuutta. Lämpötilat vaihtelevat samalla paikallakin melko nopeasti suuntaan tai toiseen. Mökille pahoja pakkasia ei kohdalle sattunut, mutta lähimmässä ilmatieteen laitoksen mittarissa oli kymmenisen astetta kylmempää koko lauantain. Kymmenen asteen ero muuten jo tuntuu.

Jouluun on aikaa neljä viikkoa. Tällä kertaa on siitä harvinainen tilanne, että lahjatkin on pääosin jo hankittuna. Jotakin vielä joudun ostamaan ja ainahan voi tulla viime hetken inspiraatioita. Jotakin pientä. Tarpeellista.

Viikonloppu 19.11. - 21.11.2010

Maanantaina sain melkoisen köntin hirvenlihaa. Siis onnistuin ostamaan. Noin 40 kiloa painavan etuneljänneksen. Luineen tietenkin. Illalla alkoikin sitten pienoinen työmaa. Lihoja piti alkaa erottelemaan luista. Ja luunkamuroita laittelemaan patoihin kiehumaan. Vaikka olen ollut Lihakunnassa töissä, en ole kuitenkaan täysin oppinut lihanleikkaaja ja luihin jää leikkomiseni jäljiltä väkisenkin lihaa. Etenkin selkäruodon yhteyteen. Nuukana poikana halusin tietenkin joka ainoan lihamurenen talteen. Padat olivat hiukan liian pieniä ja tiistaina kävin ostamassa yhden julmemman. Sitä olikin sitten hieman hankala sovitella hellalle. Maanantai- ja tiistai-illat kuluivat lihoja pilkkoessa ja luita keitellessä. Aino jauhoi myllyllä jauhelihaksi tarkoitetut palat. Ja pussitti paremmat osat. Keskiviikkona irroittelin sitten kypsät lihat luista. Sitäkin mössöä kertyi melkoisesti.

Kyllähän se homma kannatti, vaikka tappioitakin tuli. Selkä ensinnäkin kipeytyi tuntikausien seisoskelusta. Ja puukosta katkesi kärki. Kokkiveitseen tuli muutama lovi luita katkoessa. Vähintään hiomakiveä pitää veitsille näyttää. Toivottavasti saan ne kuntoon.

Perjantaina puomi oli lukossa saapuessamme, joten muita mökkeilijöitä ei paikalla ollut. Avasin lukon ja päästin puomin nousemaan vapaasti. Onneksi otin pari askelta poispäin, sillä kun painopää osui maahan, irtosivat painot ja puomiputki paukahti korkeuksista viereeni. Olisi ollut hengenlähtö lähellä, jos olisi osunut kaaliin.

Mökissä pakkasen puolella 10 asteen verran. Se jäikin kylmimmäksi havaituksi lukemaksi koko viikonlopun ajalla. Ulkomittarit kun olivat 6-8 astetta miinuksella koko pyhän seudun. Sisämittari tietenkin ponkaisi 30 astetta lämpimämpään suuntaan jo ensimmäisen illan aikana.

Lumipeite ei ollut vahvistunut. Taivas oli pilvessä, mutta ohuehkon verhon takaa paistoi liki täytenä mollottava kuu. Ulkosalla olikin varsin hyvä näkyväisyys ilman apuvalaistusta. Pilvet liikkuivat kovaa vauhtia, mutta maan pinnassa tuuli ei juurikaan tuntunut. Tarkistin hiirenkirpat. Saalis on aina vain heikentynyt talvea vasten. Kun loukkuja on vieri vieressä, on siinä joitakin huonoja puolia. Eräs selvisi minulle nyt. Kipeästi. Kun olin ottamassa lauennutta loukkua, hipaisin toista hieman ja se laukesi sormilleni. Onneksi vain sormi ei jäänyt väliin, olisi hyvässä lykyssä murtunut. Pikkusormen nivel kuitenkin kuumotti melkoisesti koko illan.

Lauantaina verkoille. Kun päivä on jo aika lyhyt, oli reissuun lähdettävä heti riittävän valon tultua jäälakeudelle. Kun alkuviikolla piteli yli kahdenkympin pakkasia, oli jää vahvistunut. Niinpä uskalsinkin tehdä verkkoreissun kelkalla. Ilman koekairauksia. Niukka lumi haittaa kovasti maalla ajoa, mutta jäällä oli loistava kelkkakeli. Pakkasin tarvittavat kamppeet rekeen ja ajelin verkoille. Verkkoavanto oli paksussa jäässä. Mittaus osoitti 19 sentin vahvuutta. Muualta en mittauksia tehnyt. Lumisilla kohdilla voi olla ohuempaakin. Tai sitten vahvempaa, koska ei sitä lunta paksulti jäällä ole. Kuhia kertyi yllättävän hyvin. Kun iltapäivällä homman valmistuttua pussitin valmiit fileet ja laiton ämpäriin suojaan kärpiltä, oli ämpäri lähes taynnä ensiluokkaista filettä. Olisi siinä saanut kaupan kassalla pulittaa pitkän pennin tuollaisesta annoksesta. Ja onkohan siitä tuoreudestakaan aina takeita? Viikolla uutiset kertoivat ainakin ihan muuta.

Kello oli jo kaksi, en enää halunnut lähteä metsälle. Tunnin päästä jo hämärtäisikin. Kari ja Markku olivat kokeneet myös verkkonsa. Hauet ja varsinkin mateet olivat olleet liikekannalla. Höpöpuhetta, että Miekosen mateet olisivat hukassa. Muitakin verkkomiehiä näkyi eri suunnilla. Aino ja Maarit reippailivat hienossa kelissä. Kuorivat sitten potut ja laittoivat hirvisopan tulille. Kylläpä sitä tulikin reippaanlaisesti. Kun meitä poistui viisi kylläistä sopan purijaa ruokapöydästä, oli kattilassa vielä runsaat 6 litraa keittoa. Olisi tainnut riittää hieman isommallekin porukalle.

Jarin mökkirannassa oli vesivahinko. Ilmeisesti lähdevesi pääsee valumaan jäälle. Aivan kirkasta valunut vesi oli, joten tuskin kyse oli mistään pintavesistä. Oletko Jari aiemmin havainnut samaa ilmiötä?

Illan jo pimennyttyä hain metsästä otsalampun valossa muutamia parimetrisiä karahkoja. Kelkan valossa kävin sitten merkkaamassa reitin verkoille. Kun lunta alkaa kertymään reippaammin, on hyvä päästä ajelemaan koko ajan samaa polannetta. Voi välttyä monelta murheelta.

Kävin sunnuntainakin verkoilla, mutta nyt vuorokauden aikana kalat olivat väistelleet verkkoni. Lauantain hyvän saaliin johdosta olin jo ajatellut ottaa verkot pois. Päätin kuitenkin vielä ainakin toistaiseksi jättää verkot pyyntiin. Sen verran kun kertyy, että varmasti selviää jonnekin maaliskuun valoisille päiville kalan puolesta, niin sitten lopetan. Ehkä viikon - parin kuluttua.

Vaikka kaloja ei nyt ollutkaan, oli silti hyvä käyttää verkkoja avannon reunalla. Lauantain hulinassa jäi pari sotkua verkkoihin ja nyt maltoin ne selvitellä. Kelikin niin sopiva. Tuuleton. Oli muuten taasen hieman tuuriakin. Kun aloitin verkkojen kokemisen, peruuttelin verkkokeppi kourassa taaksepäin. Ja silloin kompuroin eilisiin avannosta nousseisiin jääkamuroihin. Lensin selälleni ja löin käteni kipeästi jäähän. Keppi oli katketa myös. Olisikin tullut naarausoperaatio, jos niin olisi käynyt. Mutta kyllä sitä on alkanut mennä jo hieman kömpelöksi. Ei voi mitään, ikää tulee joka päivä lisää.

Ennen kotimatkaa käväisin kaatamassa jäniksille yhden haavan. En ole varma, onko se vielä tarpeen. Koska lunta ei ole nimeksikään ja varvikossa on purtavaa. Mutta siinä se sitten on tarjolla. Ruoka.

Ruoka! Näin joulun alla tietenkin jo suunnitellaan niitä eväitä, joita aiotaan sitten pöydät (ja polvet) notkuen vääntää naamariin. Oletteko havainneet, kuinka nopeasti sitten ruoka menettää kokonaan merkityksensä ja sitä ei enää ajatella lainkaan? Kun ruoka on mahassa, ei muutaman tunnin kuluttua ole sitä kohtaan enää lainkaan lämpöisiä ajatuksia. Ja miten paljon sen vuoksi nähtiin vaivaa ja kuola valuen sitä valmistettiin. Eli barrikaadeille! Syöty ruoka kunniaan!

Noista Pirkon pikkuautoista ja hyvästä tuulesta: Kyllä joskus tulee pahallekin tuulelle! Aikanaan jouduin matelemaan ikivanhan Minin perässä. Kuski oli monta kertaa autoa vanhempi muori. Ja ohi kun ei päässyt. On totta, että joku vanha pikkuauto kuitenkin saa aikaan lämpöisiä ajatuksia. Ja niistä välimerkeistä: Väärä välimerkkivalinta voi muuttaa asian tarkoituksen kokonaan. Muistelisin eräässä sopimustekstissä olleen pilkun, joka maksoi toiselle osapuolelle miljoonia. Monesti onkin järkevää olla käyttämättä pitkiä lauserakenteita sivulauseineen. Sanottavansa voi sanoa myös lyhyillä peruslauseilla.

Posarin yleisöosastossa joku kiinnitti huomiota luettuun välimerkkiin: viivaan. (-) Eli puhutaan 10 viiva 20 ihmistä.. Esimerkiksi. Miksi sitten ei lueta muitakin merkkejä kysymysmerkki Tekisi jutut paljon mielenkiintoisimmiksi pilkku jos kaikki merkit luettaisiin piste

Viikonloppu 12.11. - 14.11.2010

Alkuviikko oli Torniossakin varsin kylmä. Jo viime talvena tuntui siltä, että auton akku ei jaksanut kylmillä keleillä pyörittää moottoria. Siksi ostin silloin sen apuvirtalähteen. Jotta olisi lisävirtaa turvaamassa mökillä niitä kotiinlähtökäynnistämisiä. Maanantaina jälleen käynnistyminen oli varsin nihkeätä. Siksipä suunnistin akkukauppaan ja nyt ei ongelmia siltä suunnalta pitäisi olla.

Viikolla tapahtui myös jotakin sellaista, josta en pitänyt sitten pätkääkään. Olin kyllä osannut asiaa odottaa. Vaikka minä en sinänsä ollut tuon tapahtuman kohde sen kummemmin, oli se silti minulle kuin olisi vedetty matto jalkojen alta. On se merkillistä, mitenkä asiat vaikuttavat toisiinsa. Käytännössä jotkin projektini menettivät kokonaan merkityksensä. Ja jotkin lässähtivät kuin pannukakku. Edes se, että osallistuin viikolla koulutukseen, jossa positiivista asennetta iskostettiin mieliin, ei mitään pelastanut. Mutta näillä mennään, mitä on annettu. Enää asian hyväksi ei ole mitään tehtävissä.

Perjantaina kävin ostamassa vitamiiniporetta. Aino kun niitä silloin-tällöin tykkää kurpaista naamariinsa. Piristää kuulemma. Ostinkin sitten oikein ison säästöpaketin, kun kappalehinta oli niin edullinen. Sanoin Ainolle kotona lähdön hetkellä, että siitäpä passaa sitten ottaa. Riittää pitkäksi aikaa. Miksikä kukaan ei ollut kertonut minulle, että kyseistä valmistetta on pillereinä? Minä kun en muusta tiennyt, kuin poretableteista. Vähän mistiksi meni koko hankinta. Toinen takaisku sattui jo töistä lähtiessäni. Päähän jäivät näyttöpäätelasit. Kyllä niillä onneksi auttavasti näkee kauaskin, mutta se hieman silmissä tuntui. Etenkin pimeässä ajaminen tahtoi rasittaa silmiä.

Loppuviikosta ilma hieman lauhtui. Pakkasta oli puolenkymmentä astetta mökillä. Sekä sisällä, että ulkona. Viimeiset kilometrit ennen mökkiä saimme ajella tiellä, joka oli kuorrutettu murskeella. Pottumaan laidassa oli lisäksi kolme kuormaa samaa tavaraa kasoissa. Kyllä nyt loppuivat savessa kyntämiset. On sitä hommaa saatukin harrastaa aivan nokko.

Uutta lunta oli tullut hieman. Alle viisi senttiä kai. Järvi pohotti pimeässä valkoisena. Leikkasin sahalla jäästä koepalan. Mittaus osoitti noin 8 sentin paksuutta. Aamun ohjelma oli siis selviö.

Lauantaina oli todella upea keli. Täysin tyyni ja aurinko paistoi. Ennen jäälle lähtöä leikoin käristyslihat pataan ja laitoin padan kaminan päälle. Siinä se saisi jonkun aikaa turista. Iltapäivällä sitten vain pottujen keittäminen ja ruoka olisi valmista. Keräilin vähitellen kamppeet, joita tarvitsin verkkojen laskuun. Kun paikkaan, johon aioin verkot laskea, oli matkaa noin 700 metriä, oli syytä miettiä tarkkaan tarpeellinen rekvisiitta. Sieltä asti ei olisi mukava lähteä hakemaan jotakin unohtunutta asiaa. Jalkaisin. Kelkalla en vielä uskaltautuisi jäälle.

Kun olin saanut kaiken tarpeellisen vesikelkkaan, lähdin sitä vetämään kohti määränpäätä. Vähäinen lumi jäällä ei juuri matkantekoa haitannut. Selkä hieman vain osoitti, että väärässä hommassa olen. Perille kuitenkin pääsin ja aloittelin narujen uiton. Aika harvoin olen saanut niin kaikin puolin hyvissä olosuhteissa uitella saukkoa. Hieno keli siis ja vähäisen lumen alla kirkas ja sopivan paksuinen jää. Usein on lumi jäätynyt vaaleaksi kohvaksi jään pintaan ja saukon havaitseminen jään läpi liki mahdottomuus, mutta nyt ei sitä ongelmaa ollut. Matkassa oli kaksi pitkää ja korkeaa verkkoa. Molemmat 65-millisiä. Olin saanut jo ensimmäisen verkon jään alle, kun Aino luisteli paikalle. Luistelukelikin oli hyvä. Lunta ei olisi kärsinyt olla juuri lainkaan runsaammin. Silloin olisi se homma ollutkin aika hankalaa. Toinenkin verkko oli pian laitettu ja paluu mökille edessä. Heti jään yläpuolelle oli alkanut muodostumaan sumua. Pian olikin niin, että vastarantaa ei näkynyt. Vain metsät ja vaarat olivat näkösällä. Pakkanen kiristyi toiselle kymmenelle. Jää alkoi paukkumaan.

Teen ja voileipien jälkeen otin taasen haulikon ja lähdin metsälle. Lumi oli satanut jo muutama päivä aiemmin, joten jälkiä metsässä näkyi paljon. Itse asiassa liikaakin. Kun yhtä jälkeä seurasi ja oletti sen pian johtavan makuupaikalle, tulikin eteen laaja taherruskenttä. Ja hukkaan oli koko hiipiminen mennyt. Välillä taasen luulin seuraavani pakojälkiä, kun loikat olivat niin pitkiä. Sekin sitten päättyi ruokapaikalle. Vähitellen hämäräkin alkoi lähestymään, joten oli viisainta palailla mökillä.

Toukokuulla laitoin kaksi nuolukiveä. Hirviä tai poroja ne eivät ole ainakaan vielä kiinnostanut. Mutta jänikset ovat alkaneet nuoleskella haapojen pinnasta suolan makua. Siis ei aivan hukkaan mennyt niiden asennus. Mukava vain, kun edes jollekin kelpaa.

Siementen ja muun ruuan menekki on alkanut vähenemään. Vaikka lintuja on paljon, on ruokailuaika jo aika lyhyt. Ja lyhenee nopeasti vielä toista kuukautta. Pienen lumikerroksen myötä on jyrsijöiden määrä loukuissa romahtanut. Ja muuttunut hiiristä päästäisiksi. Omituista on se, että vasta lokakuulla loukuissa oli ensimmäinen päästäinen. Sen jälkeen niitä onkin ollut melkoisesti.

Sitä varavirtalaitetta ollaan käytetty antamaan ostamalleni valolle voimaa. Nyt tuo valolaite meni ilmeisesti oikosulkuun. Kuumeni hetkessä ja muovikuori alkoi sulamaan. Onneksi ei syttynyt palamaan. Merkillistä, millaisia kamppeita tulee ostetuksi. Ja on kaupan

Sunnuntaina käväisin verkoilla. Tällä kertaa vastarannat näkyivät hyvin, mutta vaarat olivat pilvien peitossa. Vaikka aikaa verkkojen laskemisesta oli vain noin vuorokausi, oli nätti kuha jo ehdinyt uimaan verkkooni. Kausi on näin korkattu ja kalan makuun aletaan taasen päästä. Aino jälleen luisteli. Lauantaina oli syntynyt muutama railo ja kastellut lumen. Nyt märkä lumi oli jäätynyt ja paikoin luistelukelit olivat jo aika kehnot.

Yhdeksi oli määrä joutua peijaisiin. Käväisin vielä sitä ennen lyhyen lenkin lähimaastossa. Ilman pyssyä tällä kertaa. Oli näköjään jänis käväissyt laavuani katsastamassa yön aikana. Pitääkin mahdollisimman pikaisesti aloittaa jänishaapojen kaataminen. Kun noin lähellä mökkiä jo pyörivät. Ikään kuin odottaisivat ruokahuollon aloittamista. Hirvikäristys majalla maistui. Tarralaisille oli osunut jokunen lihapaketti. Otimme ne matkaan kullekin toimitettavaksi. Saattaakin ensi vuonna olla meidän vuoro. Aivan varma en kuitenkaan ole. Kotimatkalla jälleen maisemien vaihtelevat värit ihastuttivat. Se on jännää, miten ne muuttuvat punertavan sävyistä sinivihreisiin. Ja aina samalla seudulla.

Viikonloppu 5.11. - 7.11.2010

Saapuessamme Sirkkakoskentielle, saimme havaita, että murskeen ajo oli aloitettu. Tosin vain hieman sinne sun tänne, mutta aloitettu kuitenkin. Pahimpiin (?) paikkoihin oli levitetty ohut kerros, samoin kuin useimpien kesällä uusittujen rumpujen kohdille. Innolla odottelemme sitä, että koko tie saa lopulta murskepinnan. Pahoja paikkoja kun vielä riittää.

Olikohan nyt ensimmäinen kerta tälle kaudelle, kun kämpässäkin oli pakkasen puolella. Toisin vain parin asteen verran. Ulkosalla oli viisi astetta kylmempää. Emme kuitenkaan sulkeneet yläkerran lunkkaa. Melko nopeasti kämppä kuitenkin lämpeni.

Tällä kertaa ei matkassa ollut suuria tavaramääriä. Rappurallin olin kuitenkin viikolla ostanut. Sellaisen, jossa on niitä harjoja toisessa päässä. Jospa siihen jäisi hieman kengistä roskaa ja talvella lunta. Ei niin kovasti kantautuisi sisälle. Pähkinöitä ostin viikolla 25 kilon säkin ja ämpärillisen talipalloja. Pähkinät riittänevät pariksi kuukaudeksi. Sydäntalvella kun menekki lyhyen päivän vuoksi hiipuu melko vähiin.

Radio oli jostakin kumman syystä aivan mykkä. Ja sen sisältä kuului melkoinen kolina sitä heiluttaessani. Meisselöin sen auki ja niinhän se oli kuten arvelinkin: kovaääninen oli irti. Mutta johdot olivat paikallaan, joten miksi siitä ei kuulunut mitään? Kovaäänisen sain paikalleen. Se piti vain painaa sille tehtyyn syvennykseen. En löytänyt mitään vikaa radiosta ja ennen kopan sulkemista kokeilin uusilla pattereilla sen toimivuutta. Jopa alkoi ääni kuulumaan. Eipä muuten ole koskaan ennen käynyt niin, että patterit loppuisivat tuolla tavalla, kuin seinään. Viime viikonloppuna kun radio pelasi aivan hyvin ja oli ollut nyt koko viikon kiinni. Ja ihan varmasti. Samoin oli käsittämätöntä se, miksi kovaääninen oli irti! Lienee joskus kolahtanut tai pudonnut ja koska siitä on äänet kuuluneet normaalisti, ei sitä ole tullut väänneltyä eikä käänneltyä.

Kun sytyttelin pariin lyhtyyn ja ulkotuliin valoa, huomasin, että yksi puoliksi poltettu ulkotuli oli vesittynyt. Oikeastaan huomasin sen vasta hieman myöhemmin, kun se sammui jonkun aikaa sytyttämisen jälkeen. Vettä oli aika paljon ja miksi sitä oli, jäi mysteeriksi. Viime viikonloppuna kun se oli sammutettu peittämällä se levyllä. Ja levy kun oli yhä paikallaan!

Onko muuten kellään käynyt niin, että tulitikku katkeaa raapaistessa? Varmaankiin kaikilla. Mutta entäpä se, että palava tikun pää ottaa suunnaksen nokkareiän? Ja jää sinne. Nyt sekin on tapahtunut!

Lauantai-aamu valkeni heikossa lumisateessa. Pakkasta 6 astetta. Rannassa oli hieman riitettä. Kuljeskelin metsässä haulikon kanssa, mutta tyhjää siellä oli. Metsässä sammalikko on hieman jäässä. Ei kuitenkaan niin jäässä, että kantaisi kulkijan. Siksi kulkeminen oli hieman raskasta. Kun sammalikko pahimoilleen petti jalan alla. Kovalle maalle teki mieli.

En oikein tiennyt, mitä sitten ryhtyisin mökillä touhuamaan, joten ajelin mutkan autolla. Kamera oli matkassa ja otin muutamia kuvia. Koutusjokisuussa koko kaislikkoalue oli jäässä. Matalassa suistossa ainakin osa virtauksesta omituisesti oli kääntynyt rannan myötäisesti oikealle. Vasta joidenkin kymmenien metrien jälkeen vedet pääsivät purkautumaan järveen. Murskemontullakin käväisin. Koneet olivat yhä siellä, joten mursketta varmaankin valmistuu vielä. Melkoiset kasat sitä oli valmiina, mutta en ryhtynyt arvioimaan kuutiomäärää. Mökille päin palatessani Aino käveli tiellä vastaan. Meinasimme vielä käydä mutkan Piekkolanvaaran takana, mutta tien jyrkin kohta oli jäässä, joten käännyimme takaisin. Oli siitä joku yrittänyt nousta, mutta yritykseksi se oli jäänyt.

Mökillä kannoimme saunavedet illaksi. Meidän rannan kohdalla oli jäätä noin 10-15 metriä rannasta ulospäin noin 50 metrin leveydeltä. Olisikohan jään paksuus ollut edes senttiäkään. Kevyt tuuli kävi järveltä ja siksi lautta pysyi rannassa. Yritin sitä työntää kauemmas, mutta ainahan se tietenkin palasi takaisin. Välillä tuuli pyörähti hieman etelän puolelle, mutta muutos oli niin hetkellinen, että se ei saanut lauttaa lähtemään muualle. On muuten kai melkoinen tekemisen puute, kun tuollaiseenkin hommaan pitää ryhtyä! No, mieluummin sitä, kuin sisällä istumista.

Puolen päivän maissa saapui Veskukin mökille. Ja kohta alkoi saha soimaan metsässä. Ja puita siirtymään ristikoille. Vaihdoin rälläkkään puujyrsinterän ja nykäisin agrekaatin käyntiin. Koversin kuuteen koivulättyyn lautasen muotoiset kuopat. Hiomiset jätin myöhemmäksi. Työmaata ja tarpeita olisi paljon enemmänkin, mutta selän vuoksi en voinut jatkaa yhtään pitempään. Otetaan sitten joskus taas lyhyt otatus. Onhan tässä aikaa. Mutta ostoslistalla on ehdottomasti uusi laite. Nimittäin pöytäsirkkeli. Pieni ja yksinkertainen riittää. Ei sen tarvitse mikään ammattilaismalli olla. Tiedossa on monta hommaa, jossa sirkkeliä tarvitsen. Joten ensi kesäksi viimeistään sen hankin.

Kun näyttää siltä, että järvi saa pian jääkannen, loppuu veneilykin tältä vuodelta. Soutuveneelläkin. Olin vielä jättänyt kalanperkuupöydän ja tuolin ulos odottamaan mahdollisia verkotuksia, mutta nyt kokosin ne moottoriveneen seuraksi katon alle. Samalla laitoin ovilunkat paikoilleen. Toukokuuhun asti saavat olla siellä suojassa.

Illalla istuimme kolmistaan, koko Tarran väki, ja porisimme, etenkin vanhoista tapahtumista. Savotoista ynnä muusta mielenkiintoisesta. Oli sangen miellyttävä ja mielenkiintoinen keskustelu. Kyllä noissa jutuissa olisi aika paljon muistiinpantavaa. Kukahan ottaisi keräämisen elämäntehtäväkseen?

Sunnuntaina tuuli oli hieman voimistunut. Pakkasta 7 pykälää. Kävelin taas metsällä. Lunta oli juuri ja juuri sen verran, että tasamaa oli valkoisena. Olisikohan sentin, korkeintaan parin verran. Jäniksen jälkiä näkyi siellä ja täällä, mutta oli täysi mahdottomuus pysyä jäljellä. Kuusikossa kun lumi ei ollut puiden alle päässyt ollenkaan. Ja kyllähän ne jänikset tietävät, missä kannattaa kulkea. Jänikset ovat jo täysin valkoisia. Perjantaina tullessamme yksi koikkelehti auton valoissa. Onneksi vauhti oli hiljainen ja törmäysvaaraa ei ollut.

Myyriä on uutisten mukaan nyt runsain mitoin. Sen myös itsekin totesin, sillä pieniä jälkiä oli joka puolella. Niin metsässä, kuin pihoillakin. Uutiset eivät ole kertoneet mitään hiirien ja päästäisten määrästä, mutta takaan sen, että niitäkin on. Paljon.

Nyt oli siis oikeastaan ensimmäisen kerran hieman talven tuntua. Maassa vähän lunta ja päivälläkin puolenkymmentä astetta pakkasta. Ja pakkasta luvassa jatkossakin. Kun sitten järvi jossakin vaiheessa jäätyy kunnolla umpeen, voi kai alkaa puhua vähitellen talvesta. Ja pitäisi kai sitä luntakin tulla lisää. Ainakin toinen sentti. Lumikolat ja -lapiotkin ovat vielä varastojen uumenissa. Eikä kelkkakelejä ole, ennenkuin lunta on kunnolla. Ainakaan metsiin ei ole mitään asiaa.

Tuli vielä mieleen yksi juttu. Kertokaapa te, jotka olette viisaita. Kun kesällä uusittiin rummut, jätettiin alapuolisten ojien suut jonkun verran tukkoon. Siis niiden ojien, jotka maantieojasta lähtevät alaspäin. Miksi? Eikös olisi parempi, että rumpu ja tien alasyrjän oja tyhjenisi kokonaan? Eikä siihen pakkasilla muodostuisi jäätä, joka voisi rummun lopulta tukkiakin.

Tornioon saavuimme jo aika hyvissä ajoin. Oli pienoinen yllätys, kun lunta oli satanut kotipuolessa kymmenisen senttiä. Ensimmäiset pienoiset lumityöt tälle talvelle.

Viikonloppu 29.10. - 31.10.2010

Perjantaina saapuessamme mittarit näyttivät nollaa. Sisällä ja ulkona. Oli jo melkein pimeää. Ilma oli selkeä ja pian taivas loisti tähtien paljoudesta. Yritäpäs muuten kaupungissa vahdata tähtiä! Kirkkaimmat tietenkin näkyvät, mutta sitä tähtien paljoutta ei voi käsittää, mitä näin täydessä pimeydessä valoilta suojassa voi nähdä. Kerrassaan mahtavaa. Tuuli kuitenkin puhalteli koleasti pohjoisesta ja loiske kuului rannasta. Joten ihastelu sai jäädä ja oli mukavampi siirtyä lämpenevään mökkiin. Ensin sain kuitenkin toimeksiannon: oli haettava varastosta umpisolumuoviset istuinalustat. Jäisillä penkeillä kun ei ole terveellistä kauaa istua, oli sitten kyse miehistä tai naisista. Löytyihän ne, mutta luonnollisesti kuulemma väärän väriset! Ne oikeanlaiset olivatkin sitten ritsin alla kämpässä. Kenenkähän jäljiltä?

Poistin loukkuihin jääneet hiiret ja päästäiset. Yksikään 13 loukusta ei ollut enää vireessä. On mahdollista, että pamaus on ollut sen verran kova, että loukku lauetessaan on täräyttänyt lautalattiaa sen verran, että on syntynyt ketjureaktio. Olisipa ollut hauska olla näkemässä. Pitäisi tietenkin laittaa loukut hieman kauemmas toisistaan. Taisipa joku hiiri olla kahdessakin loukussa kiinni. Pää toisessa ja häntä toisessa.

Irroitin saunassa pumpun vesiletkusta ja sain näin pumpun tyhjäksi. Vaikka se on jo liki entinen kuluneine tiivisteineen, ei sitä kannata jättää pakkasten halkaistavaksi. Ulkona letku on ollut jäässä jo viime viikonloppunakin, joten pumppaamiset tältä kaudelta on jo pumpattu. Vaatisi pitkän lämpimän jakson, että koko vesiletku sulaisi. Ja niin ei taida käydä.

Lauantaina aamusta -6 astetta. Kun pohjoistuuli oli viilentänyt hieman kämppää sisältäkin oli kaminaan laitettava pikku kyhyt. Ja sitten isommatkin, kun leikoin kuivalihat pataan ja laitoin sen kaminan päälle muhimaan. Niitä kun on hyvä keitellä hieman pitempään, niin on sama tehdä se heti aamusta, kun kaminaakin piti pitää hetki tulilla. Iltapäivällä onkin sitten nopea homma valmistaa keitos syömistä varten.

Hämärissä, jo ennen aamupalaa, kävelin lähimetsissä haulikon kanssa. Aino jäi kuuntelemaan radiota ja vahtimaan lihoja, etteivät kiehuessaan kuivu. Metsässä ei liikahtanut lehtikään, saatika sitten jäniksiä. Mutta kyllä se on niin, että nuo kävelyt ovat hyvää terapiaa mielelle. Monet ajatukset siinä ehtiikin mielessä käydä. Tuleeko niistä mitään valmista, se onkin sitten toinen asia. Muuttuuko mikään ja miten selvitä kaikesta vastaan tulevasta? Aika näyttää.

Aamupalan jälkeen poistin jälleen raadot loukuista. Päivä sitten kuluikin pikku askareissa. Grillistä poistin muovikuoret. Nuottaus kun on ohitse, ei kiilauskööri enää kokoonnu eikä tarvitse tuulelta suojaa ja tulen lämpöä. Samaten sain poistaa grillille virittämäni valosysteemit. Vedin vesiletkun järvestä maille. Ja irroitin takaiskuventtiilin. Venttiilin verkkosuojus oli karannut myrskyissä. En sitä alkanut etsimään. Olisi varmaan pitänyt laittaa riukuvarret jalkoihin. Kivet olivat niin jäisiä, että niiden päältä ei ollut mitään asiaa etsintähommiin ja perus-nokialaisissa varsi ei kuitenkaan riittäisi. Verkkokepit syynäsin tulevaa talvea varten. Kokuavannon keppiä oli hieman entrattava. Eipähän tarvitse sitten aikanaan kiireessä niitäkään korjailla, vaan ovat iskukunnossa heti, kun oikea aika koittaa. Viikolla kotosalla olin valmistellut ja öljynnyt kellarin sisäoveen uuden salvan. Sen ruuvasin myös vielä paikoilleen. Päivän mittaan tuuli kääntyi kaakkoon. Helpotti hieman pihamaalla touhuilua. Pientä pakkasta piteli.

Kuivalihasopan jälkeen, juuri ennen kuin pimeys koitti, ajelimme mutkan mursketyömaalla. Sirkkakoskentie kun on saamassa 17000 kuutiota mursketta pintaansa ja murskekoneet ovat alkaneet jauhaa kiviä pienemmiksi. Paljon sitä pitää vielä myllyjen jauhaa, ennen kuin tuo määrä on kasassa. Kun kasan koon pitäisi olla 100 * 10 * 17 metriä, että tuo tarvittava määrä olisi tehty. Määrä tuntuu äkiksestään aika hurjalta, mutta eipä siitä niin hirveän paksu kerros tiehen tule. Ehkä parikymmentä senttiä kuitenkin. Eiköhän sitten lopultakin ole pahat kelirikkoajat ohitse.

Iltakuudelta alkoi pyryttämään. Lunta kertyi muutama sentti, mutta sitten keli alkoi lämpenemään ja sade muuttui aina vain märemmäksi. Pelailtiin viittäsataa. Täytyy tunnustaa, että tänä viikonloppuna sain vain yhden voiton. Muissa peleissä sainkin sitten maksimissaan 20 pistettä. Eli turpiin tuli ja raskaasti. Eivät olleet tuurit kohdillaan ja tällä kertaa riskienhallinta oli hukassa.

Sunnuntai-aamuna lumista ei ollut enää kun rippeet jäljellä. Plussakeli. Rannalle oli kasautunut hieman sohjoröykkiöitä, kun järveen satanut lumi oli aallokossa kasautunut rantaan. Aika kylmää siis on vesi, kun kaikki lumi ei ehtinyt järvessä sulamaan. Kelloja siirrettiin normaaliaikaan. Kesä siis on nyt virallisestikin ohitse. Ensi perjantaina se tietää sitä, että on jo täysi pimeys mökille tultaessa. Pitikin sitten huomata ottaa lamppukin matkaan, että löytää avaimen reiän pimeässä.

Ensimmäinen 25 kilon säkki auringonkukan siemeniä on kulunut. Ja toinen avattu. Lisäksi on kulunut muuta evästä kilotolkulla. Lintuja onkin paikalla melkoisesti. Harmittaa vain se, että närhiä on niin runsaasti. Niitä emme kaipaisi ruokapaikalle. Ahneita rötkyjä ja pelottavat pienemmät linnut syrjemmälle. Ainoa hyvä puoli närhissä on se, että ne siivoavat nopeasti talteen loukuista poistamani hiiret. Muutama punatulkku on vieraillut automaateilla, mutta muuten linnut ovat olleet lähes yksinomaan tiaisia. (Tali-, hömö- ja sinisellaisia) Peippoja oli vielä pari viikkoa sitten, mutta ovat nyt tainneet poistua etelämmäksi. Sunnuntaina yksi puukiipijä ravasi puiden rungoilla, mutta sehän ei ymmärrä laittamistani eväistä mitään. Seuranko vuoksi vain aina ajoittain tulee paikalle? Tikkakin tien takana metsikössä piteli ääntä, mutta ei sitä ole vielä näkynyt syöntihommissa. Ehkäpä laittamani talitanko saa sen unohtamaan ujoutensa. Talven aikana tuhlaan pari-kolmesataa euroa lintujen eväisiin. Tai paremminkin sijoitan. On niitä vain niin hauska seurata ikkunasta siinä pöydän äärellä istuessa ja kahvistellessa.

Vielä oli muutama pikkujyrsijä osunut pyydyksiin. Taisi kertyä täysi tusina tälle pyhälle. Huh-huh! Kun kiviä murskataan aivan lähistöllä, on pieni mahdollisuus kohtuuhintaan hankkia omille teille mursketta. Toivottavasti saamme jonkun kuorman. Kävin laittamassa kyltit paikkoihin, joihin kuormat saisi kipata. Levittelemme sitten jollain opilla myöhemmin. Kun kuulemma kuskit eivät ala levittelemään tielle. Lämmintä keliä on ennustettu ensi viikolle, joten on hieman epävarmaa se kuormien toimittaminen. Kestääkö tie?

Aika hiljainen oli viikonloppu Tarralla. Markku pistäytyi porisemassa ja kahvilla ja Timppa oli niemessä. Timolle kelpasivat ne poikien unohtamat suolamuikut, joten se asia on hanskassa. Muille mökeille ei asukkaita saapunut. Voi olla, että Tarra on pääosin melko hiljainen paikka tulevat neljä kuukautta. Maaliskuu yleensä tuo aurinkoisine hankineen porukoita hiihtelemään ja pilkkimään. Ja pääsiäisen seutuna onkin jo väkeä niin järvellä, kuin mökeilläkin. Vähissä ovat ne sissit, jotka läpi talven vaivautuvat mökeillään kulkemaan.

Olisi ollut kovin hieno ja leppoisa ilma viipyä mökillä pitkälle iltapäivään asti. Mutta kun sitä ei osaa eikä välttämättä haluakaan lähtöpäivänä ryhtyä millekään, olimme ajoissa taipaleella. Teiden liukkaus oli pääosin poistunut, mutta joillakin tieosuuksilla aurinko paistoi vastaan ja märkä tie peilasi kaiken valon suoraan silmille. Ei onneksi silloin sattunut poroja loikkimaan eteen. Sihtuunan tiellä auto rapaantui perusteellisesti. Olikin viisainta ajaa auto suoraan pesupaikalle Torniossa.

Viikonloppu 22.10. - 24.10.2010

Viime sunnuntaina siis tilasin uuden kameran. Toimitus oli nopea. Jo tiistaina iltasella sitä tutkailin ja ihmettelin. Viikon mittaan selailin hieman käyttöopasta. Täytyy sanoa, että jos kaikki säädöt ja mahdollisuudet oppii ulkoa, on melkoinen mestari. Pitänee kuitenkin pitäytyä pääosin perusasioissa. Opettelee sitten erikoisjuttuja tarpeen mukaan.

Selkä on hieman jälleen vaivannut. Oli tarkoitus käväistä parturissa jo ennen lomia, mutta vasta viime viikolla ehdin sen tehdä. Olipa melkoisen hankalaa istua jököttää paikallaan epäsopivassa tuolissa. Pari kertaa oli pakko taivutella selkää, jotta taas hetkisen jaksaisi istua.

Viikko sitten totesin: Muikkujakin alkoi lopulta nousemaan, kun lisävoimia saapui paikalle. Tuosta nyt saattoi saada hieman väärän käsityksen ja kaipaa siksi tarkennuksen. Kyllä ne olivat keleissä (tuulissa) ne syyt, ettemme kahden viikon aikana saaneet juurikaan kalaa. Ei ollut vikaa porukan laadussa eikä määrässä. Vaan olosuhteissa.

Pikku pakkasen saattelemana saavuimme perjantaina mökille. Tarralla oli ollut hieman porukkaa koko viikon ja meilläkin kaminassa oli tulet odottamassa ja sisällä plussakeli. Kelit olivat viikolla suosineet ja muikkuakin oli kuulemma lopultakin alkanut tulemaan. Aivan kunnolla!

Viikko sitten oli yksi hiirenloukku kadonnut teille tietymättömille. Jäljellä oli enää vain kolme ansaa. Niinpä kävin viikolla rautakaupasta hakemassa täydennystä. Päätin hieman tehostaa jyrsijöiden poistamista ja asensinkin perjantaina syötit 10 uuteen loukkuun. Vanhoista poistin kaksi hiirtä ja viritin ne uudelleen. Aamulla sitten saaliina oli 4 hiirtä ja 2 päästäistä. Sunnuntai-aamuna 3 hiirtä lisää. On se vain kumma, mistä niitä tulee?

Lauantaina aamuhämärissä otin haulikon olalle ja kuljeskelin lähimaastossa puolentoista tunnin ajan. Lounaasta kävi heikko tuulenviri ja ilmassa oli joitakin lumihiutaleita. Pakkasta pari astetta. Lehdet ovat jo pari viikkoa sitten pudonneet puista. Nyt ne jäätyneinä rasahtelivat saappaiden alla ja pitivät huolen siitä, että en päässyt näkemään jäniksiä. Pellolla ruohikossa näkyi jänisten peherryksiä. Kuura ja vähäiset lumihiutaleet olivat karisseet maahan ja oli helppo nähdä, missä jänis oli liikkunut. Ruohonkorret näkyivät tummina sen jäljiltä. Tulisipa sitä lunta edes parikymmentä senttiä. Olisi mielenkiintoisempaa etsiä jänistä jälkien päästä.

Kun ilma oli mitä suotuisin, päätin laskea pari verkkoa. Soutuvene oli jo talviteloilla, mutta kevyenä se on näppärä laittaa vesille. Siinä verkkoja laskiessani lumisadekin sakeni. Enpä muista koskaan olleeni veneellä verkon laskussa niin sakeassa pyryssä! Kun vedin veneen maille, laitoin kalapaljun teljolle, jotta siihen jäisi takamuksen levyinen kuiva paikka kokureissua ajatellen. Lunta ei sitten kuitenkaan kertynyt kuin pari senttiä, mutta kyllä se mieltä silti piristi. Ja valotti maisemia.

 

Naapurissa oli pitkästä aikaa asukkaita ja pojat ahkeroivat puumetsässä. Muutamia ristikoita syntyi. Rajamerkki oli hakusessa ja käväisin sen näyttämässä.

Aino pistäytyi muutaman kerran Mäkipirtillä laittamassa hellan pesään puita. Asukkaita kun oli sinnekin illemmalla tulossa. Laittelin kellarin sisäoveen tiivistenauhan ja tuuletusventtiileihin hieman villoja. Katsotaanpa nyt, kuinka kylmä kellarissa talvella on. Jos lumi tulee ennen kovia pakkasia, ei sisällä tule turhan kylmää, kuten joinakin talvina on käynyt. Pakkaselle siellä ei kuitenkaan ole koskaan mennyt.

Pojat käväisivät inalla. Menin nostimelle kihottamaan ja otin uutukaisen kamerani matkaan. Olin siihen jo hieman tutustunut, ja olen aika yllättynyt sen hyvistä video-ominaisuuksista. Tallensinkin nostovaihetta muutamien minuuttien video-otoksilla. Kuten myöhemmin kiilaustakin. Kiilattavaa kertyikin sopivasti paljullinen. Aluksi olin minäkin kiilausköörissä, mutta innokkaita kertyi sen verran, että siirryin huoltotehtäviin. Toki homman nopeuttamiseksi, olisi minun kannattanut olla ringissä mukana nupomassa muikuilta suolia ja päitä, mutta kukapa olisi silloin ottanut oheishommat tehtäväkseen ja kun laudan ääreen ei enempää sakkia sopinut. Muikut olivat hitaita korjattavia kokonsa vuoksi ja ehdin välillä selkäämään verkotkin. Turha reissu.

Viimeinenkin nuotta siirtyi talviteloille. Nuottauskausi on lopetettu. Kaikki halukkaat taisivat saada jonkun verran muikkua ja tiran verran mätiäkin, vaikka kausi olikin heikko. Toki avovesikalastusta voisi vielä jatkaa ehkä kuukauden, jopa enemmänkin, mutta tuntuu jo porukalla kiinnostus olemaan vähäistä. Etenkin kun se keskikoko on niin hengetöntä.

Illan suussa porukkaa tuli Tarralle vielä lisää ja vain pari mökkiä oli lopulta tyhjillään. Olikohan siinä jo osin kauden päätöksen makua? Osittain varmaan näin onkin.

Jo illalla lämpö oli jälleen mennyt plussan puolelle. Tosin vain asteen verran, mutta vähäinen lumi alkoi sulamaan. Sunnuntaina sama juttu ja harmaus alkoi olla vallitsevaa. Käväisin hakemassa verkot pois. Tyynestä huolimatta verkot olivat kuin panssariaitaa! Paksussa limassa. Ja luonnollisesti tyhjät. Eipä onnistunut verkotus tällä(kään) kertaa.

Kotimatkalla sai parissa paikassa ajella kieli keskellä suuta. Soratiet olivat aika kaljamalla. Onneksi ei ollut mihinkään kiirettä.

Jotenkin todella jäi tunne kauden päättäjäisistä, kun porukkaa oli niin paljon mökeillä. Meillä kausi kuitenkin jatkuu. Muuttaa vain hieman luonnettaan. Ja kyllä joillakin naapurimökeilläkin vielä tälle kaudelle savut tuprahtelevat piipuista. Päivät alkavat lyhentyä vauhdilla ja nytkin tuntui siltä, että ei oikein saanut mitään aikaiseksi. Olisikohan tämä tekemättömyyden tunne saanut aikaan sen, että seuraava projekti kuikistelee jo jossakin aivojen sopukoissa? Ensi kesälle se ei vielä kohdistuisi, koska vanhat projektit on ensin saatava valmiiksi. Eli 2-projektin kolmas ja neljäs vaihe. Mutta ehkäpä seuraavan vuoden aikana sen voisi toteuttaa. Tai kukapa tietää. Kun ei se niin kovin iso homma lopulta (kai) olisi.

Lopuksi vielä vilpitön kiitos kannustuksesta. Se ilahduttaa aina. Valitettavasti tällä kertaa tämä kirjallinen anti vain jäi näin torsoksi. Ainakin viimeaikaisiin verrattuna.

Syyslomalla 1.10. - 17.10.2010

Viikolla tuli laitettua talvirenkaat alle, vaikka päivälämmöt huitelivat +10 asteen tienoilla. Kaksi viikkoa mökillä kuitenkin saattaa tehdä tepposet ja kun Aino ei jälkimmäisellä viikolla ollut mökillä, en halunnut jättää mahdollista renkaiden vaihtoa hänen huolekseen. Lopulta tuo renkaiden vaihto oli ihan järkevä asia, niin lähellä hankalia kelejä oltiin.

Joidenkin liki välttämättömien asioiden hankinnassa oli tulla vaikeuksia. Valtion nuottaluvan saanti oli hieman takkuista. Vaikka sain suullisen luvan vedellä vapaasti, (ja lupa tulee perässä) on kuitenkin minulle tärkeää, että luvat on aina maksettu ennen kalastusta. Viimeiseen hetkeen meni. Toinen asia oli ne peltipurkit. Ne, joihin olisi tarkoitus laittaa se ylimääräinen muikkusaalis, kun säilyvyys kuitenkin on sitä sun tätä lämpimillä keleillä. Purkit sain kuitenkin viikolla ja homma oli hanskassa. Kuitenkin tällä kertaa kävi niin, että kumpiakaan ei loman aikana tarvittu. Että tämmöinen tapaus!

Silmälasien toinen sanka oli mennyt hieman epäkuntoon ja lasit meinasivat tippua päästä. Kun liikkeet mainostavat huippuedullisia tarjouksiaan, käväisin kysymässä uusia sankoja. Eipä ollut tarjouksista tietoakaan. Päätinkin tehdä pikakorjauksen pikaliimalla. Kestikin koko loman ajan. Pitää nyt alkaa etsimään uusia sankoja taikka jatkaa liimauksia.

Sain myös viikolla aikoinaan tilaamani rosterikamppeet. Joten matkassa oli taasen kampetta lievästi sanoen runsaasti. Etenkin tuo yksi noin 30 kg painanut tarvike aihetti tekijöissään pientä uteliaisuutta. Ihmetystäkin. Niin muissakin, jotka sen ehtivät näkemään. Se liittyy 2-projektin lopulliseen valmistumiseen ja käyttöä sillä on todella harvoin. Toivon mukaan kuitenkin joskus pääsen sitä käyttämään. En tiedä, onko lopun edellä nuo minun suunnitelmani. Niissä kun ei tavallaan ole yhtään järkeä, mutta kuitenkin haluan ne toteuttaa. Ja toteutan jopa nautiskellen. Ainakin toistaiseksi tämä puuhastelu on tuottanut minulle nautintoa ja on siinä mielessä ajanut asiansa. Saan kai näin tehdä ja ajatella. Ei siitä ainakaan pitäisi kellekään olla minkäänlaista haittaa!

Vielä tähän väliin pitää mainita sananen uudesta pössälaista! Kun meille töissä oli rakennettu hienot paikat, jossa päivittäin saimme pitää rauhassa (ansaitsemamme?) tupakkatauot, on tuo mahdollisuus nyt ohi. Katokset on purettu ja oppilaat ja henkilökunta siirtyneet röökaamaan kadun varteen. Onneksi itsellä tuli tämä siirtymävaihe loman muodossa. Mutta jo perjantaina oli kadun varsi kuin suoraan Reberbahnilta. Nuoret sievät naiset vetelivät kessua. Eivät kuitenkaan yrittäneet pysäyttää hiljaa ajavia miesautoilijoita. Lain tarkoitus on tietenkin hyvä, mutta seuraukset ovat todella surkeat. Koulujen lähikadut täyttyvät tupakoitsijoista ja tumppeja on kohta niillä paikoilla älyttömästi. Ja eikös ne pienet koulumatkalla olevat lapset saa nyt todella vääriä vaikutteita?

Loma oli kaksijakoinen parillakin mittarilla katsottuna. Ensimmäisellä viikolla olimme Ainon kanssa kahdestaan. Jälkimmäisellä viikolla torstai-aamuun asti oli vuorostaan Hämppälinnan + Lempäälän muikkupoikien vuoro yrittää kestää seuraani. Myös kelit vaihtuivat. Ennen lomaa oli ollut varsin tyyni pitkähkö jakso. Perjantainakin saapuessamme oli järvi peilityyni. Loman alussa kuitenkin kaikki muuttui ja etelästä purkautui kovalla voimalla 10-asteista ilmamassaa. Viikon puhallettuaan aivan haitaksi asti, käänsi puhuri selkänsä ja alkoi kylmä ja kova pohjoisen puoleinen virtaus, johon ei juuri välipäitä sekaan mahtunut. Nämä molemmat puhurit kaatoivat kötälleen joitakin puita. Ei ne aivan terveitä olleet ja molemmissa tapauksissa niiden vaiheilla oli tapahtunut jotakin muutosta olosuhteissa ja oli tehnyt ne alttiiksi kaatumiselle. Hieman hankala konkelotyömaa on naapurissa odotettavissa.

Oli siis aikasen kovat tuulet. Siitäpä sitten johtui se, että liikkuminen järvellä oli varsin rajallista. Ja jos ei järvellä pysty kulkemaan, ei voi myöskään kalastaa. Ja jos pääsi järvelle, joutui sitten laskemaan muikkuverkkonsa aivan väärille apajille. Ja eihän sillä tavalla tulosta synny. Olkapäille se oli myös pariin otteeseen melko tuskallista, kun jouduin liian kovassa kelissä nostamaan verkkoja. Kunnon nuottakelitkin puuttuivat. Aina oli tuuli jostakin suunnasta ja suojaa ei löytynyt.

Ensimmäisellä lomaviikolla jätin useina iltoina verkot laskematta. Muutamat verkotukset eivät tuottaneet juuri mitään. Saalista mittasin kappaleina, kun normaalisti mitataan kiloina tai ämpärillisinä. Niinpä oli aikaa tehdä pois muutamia rästihommia. Rakentelin laavulla hyllykön ja asensin naulakoita. Järjestelmällisyyttäni ja suunnitelmallisuuttani kuvaa hyvin se, että olin edellisenä päivänä kantanut pitkän "joutolaudan" laavulta pois ja sitten seuraavana päivänä aloinkin hyllyhommiin ja kannoin laudan takaisin. No kuiva se oli joten jaksoin hyvin! Heittelin laavun vierellä kuivamassa olleet puut sisään ja pinosin. Nyt ovat aika hyvin talvelta suojassa. Kärräsin virrojen väliin rantahiekkaa. Pari kärryllistä. Entinen oli jo aika lailla tiivistynyt kesän aikana. Pari virraa jouduin asentamaan uusiksi, ne kun olivat kenkien matkassa liikkuneet ja nousseet liikaa näkösälle.

Retkelläkin käytiin. Makkaranpaistossa. Paluumatkalla täytettiin raikasvesiastiat lähteesta. Sata litraa, eli pitäisi reilusti riittää kahden viikon tarpeiksi. Lopulta riittikin.

Kävin nuotan läpi heti ensimmäisenä lauantaina. Siulassa oli yksi melkoinen repeämä, mutta muuten nuotta oli yllättävän hyvässä kunnossa. Ampiaiset olivat tehneet verkkokasaan pesän ja purreet pari nyrkin kokoista reikää. Nuotta oli rantaladossa saanut siis toimia asuntona. Hiirten nakertamia reikiä en havainnut. Enemmän huolestutti moottori. Kun oli aika monta vuotta edellisestä käynnistyksestä. Pentti sen sai kuitenkin helposti tulille. Kopisteli myös paikalleen haarakepin alatuen ja kanteli teljot ja pohjalevyt veneeseen. Lähtikin siitä Pekan kanssa kokeilemaan nuottausta ja joku kilo tulikin muikkuja.

Vuoleskelin ja asensin makkaratikkuihin varret. Tein vasiten aika pitkät. Katkotaan sitten myöhemmin. Vartoin myös pari tuhkalapiota ja pari nokikoukkua. Nyt ovat oikeanlaiset ja -mittaiset.

Aino haravoi sitä mukaa, kun lehtiä puista putoili. Lopulta puut olivat paljaat. Haravointiurakka oli nyt hieman vähäisempi, koska viime marraskuussa kaadoin pihalta ison koivun. Tein työkalun, jolla saisin lehdet ränneistä. Se ei kuitenkaan tahtonut pelata ja jouduinkin kiikkumaan tikkaiden avulla räystäät läpi. Olikin aika lailla lehteä ja koivun siemeniä. Melkoisena mössönä. Yhtä ränninpätkää pitäisi hieman nostaa. Jää näköjään vesi asumaan. Kesän 1-projekti vaatii siis vielä hieman parantelua. Vanhat ränninkappaleet siivosin yhdelle koolle hieman piiloon. Aino ehti välillä siivota autonkin. Imurointiin tarvittiin tietenkin virtaa ja käynnistin voimakoneen. Samalla minäkin hieman käytin sähköhöylää muutamien suosikkikäsitöitteni edistämiseksi.

Yritin kohdistaa ilmakivääriä. Ei se onnistunut ja kyllästyin. Väänsin ensin väärää säätöä ja meniköhän rikki koko putki? Pitää vielä paremmalla ajalla katsoa.

Torstaiksi järjestyi kauppareissu. Olikin tihkuisena aivan joutilas reissupäivä. On aina hieman vaikeaa arvioida kulutusta, varsinkin kun siinä tapahtuu aina silloin tällöin joitakin muutoksia. Tavat ja tottumukset muuttuvat.

Pojat saapuivat perjantaina ennen iltakymmentä. Lauantai-aamun nuottaus ei herättänyt kovinkaan suuria riemunkiljahduksia. Iltapäivällä pilkittiin ahvenia. Sunnuntaina tuuli meni pohjoiseen ja äityi myrskyksi. Sieltä se puhaltelikin koko viikon voimalla. Vain keskiviikkona oli tyynempää iltapäivällä. Pojat nuottasivat päivittäin kotiapajaa, kun muualle ei ollut lähtemistä. Ei siinäkään kunnon keli ollut, mutta pakkohan se oli yrittää. Pohjoisvirtaus toi myös heikkoja lumisateita ja pikku pakkasia. Eräänä aamuna työnsin veneen vesille, mutta en saanut jäistä moottoria käännettyä alas. Onnistuin onneksi melkuttamaan lähimpään rantaan ja kolistelin ja sulatin jäät pois. Verkotkin olivat kääntyneessä tuulessa liikkuneet, kun ankkuri ei ollut pitänyt. Olipa pikkuisen hankala tapaus sillä kertaa se nosto. Kaksi jataa hieman ristikkäin ja melkoinen myrsky! Myrsky liikautteli välillä myös pohjamutia. Yksi veto tuotti varmaan pari tonnia rapaa! Kalaakin hieman välillä kuitenkin tuli, mutta purkitukseen asti ei. Kaiken kaikkiaan kalaa söimme silti useampaakin lajia ja monella tavalla laitettuna. Että siinä mielessä asiat menivät hyvin. On muuten tänä syksynä tuo muikku varsin pientä. 1-kesäiset ovat ehkä keskimäärin 7 sentin mittaisia. Mitenkähän selviävät talven yli? En myöskään muista nähneeni niin pieniä mätimuikkuja, kuin nyt. Mäti mahtui hyvin pikkurillin kynnen päälle.

Retkellä ei laavua kauempana tällä kertaa käyty. Jussin polvet eivät olisi kestäneet isompia kävelyitä. Kävihän se Aku kuitenkin lenkillä! Pisteli melko matkan Sirkkakoskentietä. Yhtenä päivänä siirrettiin kelkka varastossa ovireiän kohdalle. Samaa kuumaa vaihdettiin siihen lamputkin. Varsinkin tuulilasin takaisin asennus on yksin todella hankala tapaus. Kädet meinaavat olla siihen hommaan turhan lyhyet. Pitäisipä tehdä tuo vaihto yksin talvipakkasella, niin ikävä olisi. Pojat kaivoivat pyynnöstäni myös pienen kuopan. Se kun olisi minulla taas edessä ja nuo olat eivät tahdo kestää lapiohommia. Vuosien kokemus on tehnyt pojista varsin omatoimisia. Enää ei tarvitse kertoa, mitä olisi hommia ja missä vaiheessa ne olisi syytä tehdä. Polttopuita on aina läsnä ja vesi pumpattuna saaveissa. Siistit kalankorjuupaikalla ja sisällä ovat kohdillaan. Ynnämuuta. Niin pakkasta ei ollut, etteikö pumppu olisi vielä pelannut. Vaikka se jo vuotaa ja on yli 20 vuotta vanha, on siitä sulan aikaan iso apu.

Itse en osallistunut nuotanvetoon muuten kuin kihottamassa. En laiskuuttani, vaan yritin varjella olkapäitä ja selkää. Ärtyessään olisivat muuten liikut kiinni. Ehkä pitemmäksikin aikaa.

Keskiviikkona aamunuottaus oli reissun viimeinen. Ei siksi, että kalaa olisi tullut niin kovasti, vaan kun muikkupojilla lähtö oli torstaina varhain aamulla, piti keskiviikkona osata lopetella ajoissa. Sinänsä harmi, sillä keskiviikkona ilma iltapäivällä oli mitä hienoin ja valtion nuottalupakin olisi voitu ottaa tosikäyttöön. Veneet ja nuotta kuitenkin nostettiin maille. Pikku pirrasta kaadettiin bensat pois ja käytettiin tyhjäksi. On se muuten tajutonta, miten kauan "tyhjällä" tankilla kone käy! Pojat keräilivät kamppeita kokoon ja illalla sauna. Aamulla lähtö 7:35. Suunnattomaksi harmikseni havaitsin, että huolella laitetut suolamuikut jäivät kellariin. Soitin perään, mutta eivät enää palanneet. Ymmärtäähän sen. Olisi viivästyttänyt kotimatkaa tunnin verran ja kun oli luvassa melkoinen lumimyräkkä etenkin Keski-Suomen seutuville.

Joutsenet lentelivät kuin poikia kaivaten. Niinpä! Omalla kohdallani alkoi pitkälle iltapäivään kestänyt siivous. Kun olin saanut sisätilat kuntoon, katselin pihalta, grilliltä ja laavulta asiat järjestykseen. Jätin kuitenkin grilliin suojat ympärille. Kukapa tietää, jos vaikka kiilausistuntoja järjestyy syksyn mittaan.

Perjantaina tyhjensin huussin alusen. Ison joukon jäljiltä se oli saanut täytettä, vaikka ei nyt edes puolillaan ollut. On vain järkevää, ettei tyhjennystä tarvitse tehdä talviaikaan. Tulee monenlaisia ongelmia. Kämpässä lämpö laski kovan pohjoistuulen ansiosta. Pari kertaa käytin hyvin pieniä tulia kaminassa. Illalla sitten tulisi vasta parempi lämmitys takalla. Hioin ja öljysin omia mielijuttujani. Tällä kertaa valmistui kesällä aloittamani retkilautaset. Aihioita erilaisiin tavaroihin on vielä aika runsaasti. Taitaa mennä seuraavat tekemiset ensi kesälle. Pihalle ilmestyi jossakin vaiheessa koiran raapimisjälkiä. Aika isoja. Koiraa en kuitenkaan nähnyt. Olisikohan hirvimiehet olleet liikkeellä? Oli hiukan aikaa myös luonnostella päiväkirjaa. On muuten monen tunnin homma laittaa nämä sepustukset luettaviksi. En tiedä, pitäisikö hieman vähentää tätä journalismia?

Vesku tuli iltapäivällä. Ainokin lopulta saapui. Olin juuri höystämässä kahvia, joten olin hyvin arvannut tuloajan. Sain ansaitsemani kehut siivouksen tasosta. Muikkujakin alkoi lopulta nousemaan, kun lisävoimia saapui paikalle. Lauantaina Aino kävi vielä kiilaamassa parituntisen. Iltapäivällä jouduimmekin sitten lähtemään Tornioon. Tiina ja Jani kun olivat tulossa muutamaksi päiväksi. Pikku lammet jäässä. Lumipilkkoja paikoin. Todella hieno ilma. Vihdoin!

Ensimmäisen lomaviikon aikana näkyi vielä yllättävän paljon hyönteisiä. Oli ampiaista, perhosta, sääskeä, kärpästä, mäkärää ja polttiaista. Ei kai ihme, kun öisinkin oli kymmenkunta astetta lämmintä. Linnuille ovat alkaneet laittamamme ruuat kelvata. Jostakin kumman syystä oravia on näkynyt todella vähän! Hiiriä on ollut loukuissa tasaiseen, tappavaan tahtiin. Laskujeni mukaan tämän kesän saldo on 71 kappaletta. Lisäksi yksi myyrä ja päästäinen ovat jääneet satimeen. Tämän 2-viikkoisen aikana hiiriä kuoli 18 kappaletta + nuo myyrä ja päästäinen.

Muutaman kerran kävin kävelemässä haulikon kanssa. Riistaa en nähnyt. Parasta antia taisi olla ne hienot puut ja pahkat joita matkalla näin ja ihastelin. Valitettavasti olivat vain rajan väärällä puolella. Viimeisellä reissulla parantelin rankapinojen päällä olleita peitteitä. Oli myrskytuulet niitä hieman riepotelleet. Eräänä aamuna aivan hämärässä näin jonkun liikehtivän edesäni. En uskaltanut pelkkää liikkuvaa hahmoa ampua. Kun se sitten lopulta lähti juoksemaan, totesin sen olevan naapurin kissa, niinkuin olin hieman ounastellutkin. No enhän minä sentään kissaa, edes vahingossa. Myöhemmin kissa oli muuten kaksi päivää kateissa. (huom: kateissa). Jos ei olisi palannut, olisinkohan saanut tietynlaisia mulkoiluja osakseni?

Heti alkulomasta kamera lipsahti kädestäni. Siitä tuli entinen. LCD-näyttöhän siitä oli mennyt rikki jo keväällä ja pelkästään se vähensi kuvaushaluja oleellisesti. Myöhemmin siitä vielä loppui mahdollisuus poistaa salama käytöstä. Sunnuntaina loman jälkeen kotona pistinkin uuden kameran tilaukseen. Vanhan kameran hankinta-arvolla saa nykyään todella hulppeita kameroita. Ehkä liiankin. Etenkin tuota pixelimäärää arvostetaan mielestäni aivan liikaa näin tavallista kuvaajaa ajatellen. Eri asia on sitten, jos haluaa suurehkoja tulosteita otoksistaan. Muut ominaisuudet ovat huomattavasti oleellisempia. Näin ikämiehenä panostin mm. tärinän tasoittajaan. Vaikuttaa kuitenkin vain kuvaan, ei kuvaajaan. Mahdollisesti ja ihan todennäköisestikin kuvausinto tulee kasvamaan ainakin joksikin aikaa, kun uutuus on käytettävissä. Kun uusia ominaisuuksia on runsaasti ja perusominaisuudet ovat monin verroin laajemmat.

Niin tämä tällainen 2-viikkoinen syyslomailu! Keijo totesi vieraskirjassa, että oli vuoden kohokohta. Oliko vuoden pohjoisin ainakin? Onhan se aina hieman kaavamaista ja pitäisi keksiä jotakin poikkeavaakin. Säille emme voi mitään ja tällaisten tuulien vallitessa harrastustoiminta järvellä on kovin, kovin rajoittunutta. Ja kuitenkin kun reissu kestää vain muutaman päivän, ei varapäiviä jää. Tärkeää on kuitenkin se, että jotakin toimintaa on, eikä kelejä jäädä murehtimaan. Eikä murehdittu nytkään.

Syksy jatkuu entistä rataansa. Mitään isompaa ei ole suunnitelmissa. Soutuvene on helppo ottaa käyttöön, jos hyvien kelien vallitessa tulee vielä laskettua verkkoja. Kun pakkaset saapuvat lopullisesti ja järvi saa jääkannen, saa alkaa laittelemaan verkkoja jään alle. Pari vain, ei sitä jaksa eikä ehdikään tehdä lyhyiden päivien aikaan kummoisia. Lumi jos tulee aikaisin, on mukava kulkea jänisten jäljillä. Ja paljon jos sitä tulee, pitää aloitella puunajo. Ja on sitä pientä puuhastelua aina, vaikka ei mitään ihmeellisempää erikseen suunnittelisikaan!

Viikonloppu 24.9. - 26.9.2010

Huomasimme tuossa kuluneella viikolla, että on riskaabelia jättää karpaloiden keruu Tornion suunnalla viimeiselle viikolle ennen lomaa. Jos vaikka sattuu sadekelejä ensi viikolla iltaisin, ei marjasteluun tule lähdettyä. Joten pistäydyimme viime vuotisella karpalopaikalla alkuviikosta heti töiden jälkeen. Jalanjälkiä oli jänkkä täynnä, mutta niin oli karpaloitakin. Keräsimme noin kaksi tuntia ja vartti siihen päälle. Hämärä alkoi jo siinä vaiheessa puskea päälle ja oli pakko lopettaa. Mutta tulos ällistytti. Saimme yhteensä ämpärillisen tuota himoherkkua, joten nyt on tämän kauden marjastelut marjasteltu. Karpaloita oli todella runsaasti. Välillä kauhoimme niitä kaksin käsin ämpäriin. Ainoa huono puoli karpaloiden runsaudessa oli se, että piti seisoa kauan yksissä jalanjäljissä. Ja kun suo oli todella hyllyvä, tahtoivat saappaat painua melko syvälle ennen kuin oli tarve siirtyä askeleen verran eteenpäin. Pari kertaa olin tuuskahtaa turvalleni, kun saappaat eivät meinanneet irrota suosta. Hyvä puoli upottamisessa oli puolestaan se, että eipä tarvinnut kumartaa niin syvään, kun kädet olivat jo valmiiksi lähellä marjoja. Kypsyysastekin hieman yllätti. Vain syvällä sammalen sisällä oli karpalon alapuoli valkoinen.

Sain loppuviikosta töissä punnerrettua tehtävät sille tasalle, kuin olin toivonutkin saavani. Nyt voi viikon kuluttua hyvällä omallatunnolla alkaa lomailun ilman isompaa stressiä sen puolesta. Ja onneksi ei nämä jutut jääneet viimeiselle viikolle. Koskaan ei aamulla kuitenkaan voi olla varma siitä, mikä on päivän ohjelma ja yllättäviä ajankuluja saattaa ilmaantua.

Hieman on jälleen viikolla olleet nuo olkapäät kivuliaita. Lieköhän syynä viime viikonlopun verkkohommat. Tuskin sentään marjasteluista kipeytyi. Nukkumisen kanssa on vähän vaikeaa, kun ei tahdo löytyä sitä kivutonta asentoa sitten millään. Ja sitten välillä kun herää, on jompi kumpi olkapää tulessa, kun on huonoon asentoon urvahtanut. No, kunhan vain ei tästä pahenisi. Näin vielä varmaan pärjäilen.

Viivi se sitten teki melkoisen tempun. Sunnuntaina pukkasi maailmaan neljä pentua, mutta sitten tuli jumi. Maanantaina heti aamusta oli vietävä lääkärille, kun mahassa oli yhä liikettä. Tohtorisetä poisti vielä viisi pentua leikkaamalla. Yhden kohtalona oli saada piikki, koska se ei olisi selviytynyt tähän elämään. Niin heikko se oli ollut.

Kanalintujen metsästysaika on meillä tänä syksynä lyhyt, vain 10 päivää. Ja sille jaksolle sattui vain tämä yksi ja ainoa viikonloppu. Lauantain ohjelma oli siten tiedossa jo etukäteen. Pekka oli pyyhältänyt mökille jo torstaina, joten nappasimme Jaakon matkaan Torniosta. Jaakko kun on reipas miehenalku ja innostunut kulkemaan metsällä. Pekka oli jo perjantaina hoidellut veneensä maille ja touhunnut vähän puuhommia, jotta viikonloppu olisi vapaa muille harrasteille.

Sirkkakosken tie oli niin huonossa kunnossa, että alta pois. Oliko edes keväällä niin urainen? Viikolla oli satanut reippaasti ja tie pehmennyt. Tulisi nyt pian se murske. Alkaisi tie kantamaan märilläkin keleillä.

Matkassamme oli monta litraa mehua, jota olin viikolla valmistanut viime lauantain marjoista. Viinihapolla niinkuin meinasinkin. Kun olin saanut kamppeet (taas aika runsaasti) purettua autosta, aloitin mehun sokeroinnin ja pastöroinnin. Kun kaminassa oli tuli, ei tarvinnut kaasua tuhlata. Meni siinä samalla kuumalla. Mehua tuli aika runsaasti joten hyvää juomaa riittää joksikin aikaa.

Vesku ja Jarmo nuottasivat. Eipä siinä tarvinnut isompia kiilaustalkoita järjestää. Mutta käpy ja lanka saivat näytellä hetken omaa rooliaan.

Pekan ja Jaakon kanssa sovittiin lauantai-aamuksi metsäreissu. Ja niin sitten lähdettiinkin. Sovittiin, että tulistellaan jossakin puolimatkan tienoilla. Puhelimet olivat matkassa joten otimme hieman eri reitit määränpäätä kohti. Soitellaan sitten lähempänä taukopaikkoja. Pojat olivat nähneet heti alkumatkasta koppeloita ja jääneet niitä naakimaan. Mutta arkoja olivat linnut ja ruuti ei palanut. Ja myöhemmin koppeloita oli ilmaantunut lisää. Sitten yhtäkkiä minunkin eteeni laskeutui koppelo. Ison siirtolohkareen päälle. Tähystelemään. Oli todennäköiseti lähtenyt poikia karkuun ja oli joutua ojasta allikkoon. Valitettavasti kuitenkin matkaa oli noin 70 metriä ja siis aivan liian kaukana haulikolle. Ja aivan kiven vieressä välissämme oli pari 5-senttiä paksua mäntyä. Yritin lähteä hiippailemaan kohti lintua, mutta jo pari askelta otettuani se hyppäsi siivilleen ja katosi vaaraan. Niinpä tietenkin!

Kohta sitten reittimme osuivat yksiin. Siis poikien ja minun reitit. Ei koppelon ja minun. Katsoimme sopivan tulistelupaikan ja aloimme taukoilemaan. Laukaustakaan emme olleet ampuneet ja totesimmekin näiden evästaukojen makkaroineen, leipineen ja kuumine juomineen olevan retkien kohokohtia. Kelikin oli tosi hieno. Nelisen astetta plussan puolella ja liki tyyni keli. Pilviverhoa hieman, mutta sekin väistymässä.

Nuotio lämmitti mukavasti, mutta olihan se lopulta lähdettävä paluumatkalle kohti autoa. Jälleen menimme hieman eri reittiä. On joitakin paikkoja, joissa voisi olettaa lintujen oleskelevan, jos niitä yleensä on. Olin juuri tullut yhteen sellaiseen, kun edestäni ponnahti iso musta siivilleen ja lensi vasemmalle alamäkeen. Noissa sekunnin murto-osissa ehtii miettimään monia asioita. Aika toivottomalta tilanne tuntui, mutta käsi kävi ja haulisuihku lähti piipusta ilmojen teille. Toista kertaa en sitten ehtinytkään ampumaan, kun lintu jatkoi menoaan jo hieman puiden katveessa. Mutta linnun menossa oli jotakin omituista. Se ei noussut enää korkeammalle. Ja pian se sitten laskeutuikin keskelle viereistä suota. Osuma kuitenkin? Yritin painaa mieleeni paikan, johon metso laskeutui. Jänkkää kulkiessani pysähdyin välillä tarkkailemaan, näkyykö lintua jossakin. Ehtii helposti juoksemaan pensaikkoon piiloon, jos on edes kohtalaisessa kunnossa. Mutta heinikko ei heilunut. Kun tulin oletetulle laskeutumispaikalle, ei lintua vieläkään näkynyt. Jatkoin kävelyä ja kohta ponnahti metso edestäni siivilleen. Mutta ponneton oli yritys. Lopetin siihen linnun kärsimykset ja metso oli minun.

Kannoin saaliini pois jänkältä kuivemmalle maalle. Pekka ja Jaakko tulivat myös katsomaan saalistani. Olivat nähneet samaan aikaan toisen metson, mutta ampumaan ei tullut tilaisuutta. Totesimme, että metso on melko kookas, ei tämän kesäisiä poikasia. Jaakkokin totesi, että se taisi olla metsän kuningas. (tulikos nyt vallankeikaus?) Suolistin linnun ja laitoin vatsaonteloon havuja. Sydämen, maksan ja kivipiiran otin talteen. Pojat lähtivät jatkamaan autolle. Jäin vielä istumaan ja polttelemaan pössäkän. Pakolliset valokuvat kuitenkin otettiin heti tuoreeltaan. Jaakko toimi valokuvaajana.

Poltin vielä toisenkin pössäkän. Ja mietin tapahtunutta. Tuollaisen ison linnun lentoon lähteminen ei käy raketin lailla. Varmaan se oli osasyynä siihen, että siitä tuli saalis. Vaikka saaliin saaminen ei lopulta ole kovinkaan tärkeää näillä metsäreissuilla, teki tämä tapaus kuitenkin hyvää itsetunnolle. On niitä huteja vuosien mittaan tullut. Ei kai sitä aivan kaikkein pahin tunari sitten kuitenkaan ole. Edellisestä metsosta tai koppelosta onkin aikaa jo paljon. Varmaankin kymmenisen vuotta, joten johan se oli kai aikakin. Jospa sitten seuraavan saan kymmenen vuoden kuluttua?

Mökillä punnitsin saaliini. Elimineen tasan neljä kiloa. Metsään jäi suolia puolisen kiloa, joten elopainoa oli noin 4,5 kiloa. Siis todella melkoinen mötkäle, vaikka ei mikään suomenennätysmetso ollutkaan. Pituutta kertyi 90 senttiä. Laitoin linnun roikkumaan varastoon. Pesin sydämen ja maksan ja puhdistin kivipiiran sisällön. Aika tasakokoisia ja valkoisia olivat hierrinkivet.

Aurinko oli alkanut paistamaan kirkkaasti. Olipa tosi hieno iltapäivän keli. Aloin virittelemään grilliä syksyn koitoksiin. Alkukesästä meinotelin tehdä näin syksyksi uudenlaisen tuulensuojan grilliin. Mutta koska suunnitelma liippaisee likeltä 2-projektin 4-vaihetta, siirsin tuon toteutuksen ainakin ensi kesään asti. Joten vanhat tutut muovit saavat jälleen pitää tuulen loitolla katoksesta. Ja pakkanenkin pysyy kohtuullisesti ulkopuolella.

Syönnin päälle käytiin vielä Jaakon kanssa tunnin kävelyllä. Hiljaista oli Tarranmaassa. Liekö kettu karkottanut linnut kauemmas. Sellainen kun illalla oli rannassa näyttäytynyt. Päivän monituntinen kävely ei vastannut kovinkaan pahasti selkään, mutta tämä iltakävely oli tuskallinen. Aika usein piti istua, että matka taas voisi jatkua.

Illemmalla porukkaa oli hieman liikekannalla. Tietenkin ylpeänä näytin saalistani. Veskukin totesi, että sehän on suuri kuin lammas! Ainakin karitsan kokoinen. Aino olisi jälleen halunnut, että grillaamme iltamakkarat laavulla. Sain kuitenkin hänet pyörtämään päätöksensä ja makkarat paistuivatkin sitten grillissä. Ja lämmintä piisasikin.

Sunnuntaina pojat lähtivät jälleen metsälle. Karikin liittyi joukkoon. Minulle riitti eilinen onnistuminen, joten en enää lähtenyt kävelemään. Oli hyvä jo siitäkin syystä, että nyt oli aikaa riittävästi laittaa lintu kotiinlähtökuntoon. Otin myös talteen muutakin ja yritänpä niistä värkätä jonkunlaisia muistoja saaliista. Pistäydyin laavulla. Siellä mittari näytti nollaa. Mökillä sentään 1,5 plussaa. Kolea tuuli puhalsi luoteesta.

Laitoin siemenautomaatinkin paikoilleen. Tiaset ovat ilmestyneet suurin joukoin paikalle ja varmaan odottaneetkin sitä. Kantta ovat oravat hieman nakertaneet. Leikkasin siihen päälle pellin palasen ja eiköhän nyt pysy kansi kunnossa. Ja nyt viimeistään pitäisi oravien pääsy siemenaukolle olla mahdotonta.

Kotimatkalla ojan pohjalla näkyi hirven suolet. Ja korppilauma kimpussa. Kolme koppeloa etsi kiviä tien pientareelta. Jotenkin tuntuu kummalliselta, että metsästysaika on niin rajallinen, kun lintuja kuitenkin on näkynyt. Jopa enemmän kuin monena "hyvänä" lintuvuotena. Vaikka minulle se on nyt sattuneesta syystä aivan sama!

Viikon kuluttua siis lomalle kahdeksi viikoksi. Joten kolmen viikon kuluttua vasta jatkuvat nämä tuherrukset. Emmeköhän jaksa odottaa siihen asti! Huh, menihän tässä taas aikaa! Nukkumaanmenoaika käsillä.

Viikonloppu 17.9. - 19.9.2010

Piharemontti kotosalla on edistynyt sen verran, että nyt se kauan kaivattu tiedote on saatu. (piti ihan pyytää, muuten ei kai olisi sitäkään saatu) Vaikka sen tuomat uutiset eivät hurraahuutoja nostattaneetkaan, on tilanne silti paljon parempi, kuin nyhjöttää täydessä tietämättömyydessä. Näillä mennään sitten talveen. Ja ensi kesään. Laittaisivat kuitenkin postilaatikot ja valotolppiin jonkunlaiset hehkut.

Jälleen kerran oli auton peräkontti melkoisen täysi mökkimatkalla. Mutta ei auta. Kampetta tarvitaan ja kerralla ei mahdu kyytiin. Äkkiä ne oli kuitenkin kannettu paikoilleen ja viikonlopun vietto sai alkaa.

Käväisin vielä valoisan aikaan nuottaveneellä. Nyt turpoamisen vaikutus alkaa näkymään ja vettä oli veneessä melkoisesti. Ämpäröin sen kuitenkin taas piripintaan. Pieniä vuotoja vielä on, mutta raot ovat sen verran ylhäällä laidoissa, että niistä ei liene haittaa.

Pihapihlajissa ripisteli pyitä. Marjat tuntuivat maistuvan, vaikka ne ovatkin aika ruman näköisiä. Monet melkoisen mustia. Koivut alkavat jo nyt pudottaa lehtiään. Pihalammikkokin oli aivan keltaisena varisseista lehdistä. Päätinkin siksi tyhjentää sen. Onhan se siinä kesän ollutkin. Sama vesi. Oli jo hieman hämärää. Totesin, että joku on lyönyt suuressa viisaudessaan tyhjennysputken tulpan kokonaan sisään. Mitenkäpäs nyt saan tulpan irti? Hain varastosta meisselin, jonka sitten iskin oletettuun tulpan ja putken rajakohtaan. Sormilla selvästi tuo paikka löytyi. Tuloksena olikin lohkeaminen. Ensin luulin, että letku lohkesi. Vasta sitten tajusin, että puutulppahan se siinä lohkesi. Ei se missään putken sisällä ollut kokonaan. Siinähän se oli missä sen pitikin. Hämärä vain teki tepposet.

Illalla plarasin läpi laulun sanoja ja nuotteja. Viikko sitten oli Maarit niitä jättänyt. Niitäpä olikin melkoisesti ja monena kopiona. Kun olin alkanut inventoimaan, niin mikäpäs siinä. Paperipuolelta laitoin yhdelle koolle kalastusluvat. Sitten tein saman metsästysluville. Tahtovat olla missä sattuu ja eivät varmasti löydy, jos joskus tarvitaan. Vaikka eipä niitä ole koskaan kyselty. Kaappeja pengoin myös ja jälleen tuli ostoslistaan lisärivejä. Yhden puhelunkin siinä vielä puhuin. Vaikka uutiset eivät olleet loistavia, eivät ne kuitenkaan sitten lopulta niin pahojakaan olleet. Kuitenkin pieni huoli jäi kaihertamaan.

Ilta alkoi olla melko viileä. Niinpä vartin yli kymmenen avasin kellarin ovet. Saisipa sekin sisältä hieman viilentyä. Kymmenen minuuttia myöhemmin olin lähdössä kyläilemään. Mutta alkoikin satamaan vettä ja jouduin sulkemaan ovet uudestaan. Viisi minuuttia siitä, niin avasin ovet jälleen. Taivas tähdessä. Mihin ne pilvet noin äkkiä ehtivät katoamaan?

Kyläreissu oli varsin pikainen. Sain ohjeet lähteä tekemään tulia laavulle. Loppuita ja pieni osa lauantaitakin kului tulistellessa ja makkaran paistossa.

Lauantaina oli melko mukava keli heti aamusta. Yöllä oli jälleen hieman satanut. Kosteasta maastosta huolimatta päätin lähteä hakemaan ämpärillisen mehumarjoja. Puolukkaa lähinnä. Otin suuntiman alueelle, jossa joskus metsästysreissulla olen nähnyt puolukoita läjäpäin. Nyt oli tilanne toinen. Kiertelin ja kaartelin hakkuualuetta, mutta marjoja ei löytynyt. Tunnin kuluttua olin jo aika kaukana lähtöpisteestä ja ämpärissä vain litranen puolukkaa. Aino soitteli ja kyseli saaliista. Että kannattaako sinne tulla. Neuvoin etsimään hieman parempia paikkoja. Oli sitten lähtenyt Mäkipirtin rouvaporukan kanssa muualle, mutta aika heikko oli heilläkin retken saldo.

Minäkin kyllästyin omaan marjapaikkaani ja päätin lähteä varmoille apajille. Puolukkaa oli kertynyt lopulta vain puoli ämpärillistä. Mustikkareissulla olin nähnyt runsaita puolukkamättäitä yhdellä aukolla. Vaan nytpä oli tilanne jo toinen sielläkin. Kävelin jälleen melkoisen mutkan, mutta olisikohan tulos sellainen puolen litran annos. Palasin autolle tosi pettyneenä. Tarkoituksenani on tehdä mehu viinihapon avulla. Ja kun kaarnikka on aivan loistava marja sellaiseen mehuun, keräilin niitä sen puuttuvan osan ämpärillisestä. Niitä kohtuullisesti löytyi, vaikka aivan hyvää paikkaa en löytänytkään. Oli todella yllättävää puolukoiden vähyys. Kyllä niitä kerääjiä on maastossa kulkenut ja eipähän niitä puolukoita joka paikkaan tietenkään ole tullutkaan. Nyt on tiedossa ainakin pari paikkaa enemmän, mihin emme muikkupoikien kanssa lähde puolukkaan. Pieni pelko on siitä, että ei niitä puolukoita sitten ehkä löydetäkään, vaikka hieman toisin olen mainostanut. Olisipa vaan aikaa retkeillä ja etukäteen etsiä hyviä marjamaita. Mutta kun ei aina tahdo olla.

Mökillä aloin laittamaan verkkokamppeita esille. En ole tälle avovesikaudelle liottanut verkkoja vielä kertaakaan, joten verkot, liput, narut, kohot ja ankkurit olivat mikä missäkin. Vähän oli nyt mielessä laskea muikkuverkot. Ehkä lisäksi joku harvempikin. Pakastimessakaan ei ole enää yhtään kalaa, joten ei olisi pahitteeksi jonkunlaisen saaliin saaminen.

Sain kamppeet koolle ja kun kello ei ollut vielä paljon mitään, aloin puhdistamaan keräämäni marjat. Homma olikin melko helppo, nyt kun ei tarvinnut plokata eri merkkisiä marjoja pois. Kunhan vain otti pois enimmät kävyt, oksat, lehdet ja poronpipanat.

Vielä ennen syöntiä käväisin venerannassa. En ole muutamaan viikkoon ajanut veneellä ja vesi on laskenut sinä aikana kolmisenkymmentä senttiä. Oli melkoinen työmaa saada vene vesille. Veneteljoa sain siirtää sitten 2,5 metriä järveä kohti. Syönnin päälle katselin lopullisesti verkkohommat kokoon ja kävin siitä sitten verkon laskuun. Ensin vein muikkuverkot. Eivät aivan tulleet niin kuin olisin halunnut, mutta sielläpä olkoon. Harvemmat verkot menivätkin sitten kohdilleen paljon paremmin.

Illan jo osoittaessa pimenemisen merkkejä pääsin lopulta saunomaan. Timo ja Jarmo ryhtyivät nuotalle. Torstaina oli tullut jo noin kymmenen kilon pussi, joten toiveita oli. Käväisin kihottamassa, mutta ei siitä apua ollut. Arvokalaa ei juurikaan ollut. Aika kiisken väristä puuroa oli muutaman kilon annos. Satamaankin taas alkoi. Oma nuottavene oli nyt melkoisen täynnä vettä. En enää alkanut siihen lisävesiä äyskäröimään.

Iltamyöhään toistui eilisillan kaltainen istunto laavulla. Nyt väkeä oli vain hieman runsaammin.

Sunnuntaina jälleen lähes tyyntä, niin kuin koko viikonlopun oli ollut.Käväisin ensin pois harvemmat verkot. Aikaa siinä tuhraantuikin yllättävän paljon, kun päästelin kalat verkoista sitä mukaa, kun niitä verkoissa oli. Sitten vielä muikkuverkkojen nosto. Muikkuja en ole ruukannut järvellä verkoista päästellä. Voisi joskus kestää turhan kauan.

Hommaa riittikin sitten rannalla, kun olin saanut verkot ja saaliit sinne. Mutta mitään ei heitetä hukkaan. Kannatti nähdä vaivaa, vaikka kotiin lähtö hieman viivästyikin.

Sunnuntaina se sitten tapahtui. Uutisia Torniosta alkoi kuulumaan. Viivi-neiti se oli käväissyt miehelässä joskus kesällä ja alkoi nyt purkautumaan. Viimeinen tieto oli neljä pentua, mutta homma oli vielä kesken. Kai se kuitenkin oli jo yli puoleen väliin yltänyt.

Miten se on tullut semmoinen tunne, että ei sitä enää ehdi mitään tekemään? Nytkin on monta asiaa mielen päällä, mutta niin vain ne ovat yhä tekemättä. Alkaako se vanhuus jo painamaan hartioita ja touhut käyttävät niin hitaasti? Kun iltaisin saapuu pimeys, ei joka hommaan enää voi lähteä. Tuntuu kuitenkin, että koko valoisan ajan on jotakin touhunnut, mutta mihin se aika aina tuhrautuu?

Viikonloppu 10.9. - 12.9.2010

Perjantaina mökkimatkalla jostakin kumman syystä oli tiellä useampiakin kanalintuja. Teerikanoja ja yksi poikametso. Mikähän niillä oli juuri nyt syynä tepastella tiellä? Veskukin oli marjareissulla tehnyt saman tyyppisen huomion. Kevään jälkeen on ollutkin kohtalaisen hiljaista noiden lintuhavaintojen kanssa. Mitä nyt pyitä olen jokusen nähnyt.

On jo niin syksyä, että on pakko lämmittää vähän kämppää. Nytkin tullessamme sisällä oli 12 astetta. Ulkona tällä kertaa pari astetta lämpimämpää. Kampetta oli taas matkassa melkoisesti. Etenkin kun viikko sitten tyhjeni kaksi kaasupulloa niin täydet olivat nyt kyydissä. Ja sitten vielä ne lauantain eväät. Olihan niitäkin melkoinen määrä.

Illan mittaan porukkaa alkoi kerääntymään. Lauantaitako suunnittelemaan? No ei nyt ihan, kai se oli jo suunniteltu. Kunhan vain poristiin ja istuttiin.

Lauantaina olikin sitten kello 15:00 sovittu syöntihomma. Mäkipirtin pihakenturalla. Aloitin valmistelut omasta puolestani heti aamukahdeksan jälkeen laittamalla tulet grilliin. Levyn lämmetessä aloitettiin Ainon kanssa sipulien pilkkominen. 2-3 litraa kertyi astiaan pilkkeitä. Pekkakin siihen pian saapasteli ja alkoi Ainon kaverina leikkomaan lihatönkeistä siivuja. Olin ne viikolla leikkonut sopivan muotoisiksi ja pakastanut. Maaritkin ehti lihoja siivuttamaan ja sainkin poistua grillille käristyksen tekoon. Paistoin isolla paistinpannulla toisessa grillipesässä kookkaan annoksen kerrallaan ja sen kypsyttyä siirsin sen isoihin kattiloihin hautumaan. Lihat oli pian leikottu. 12:30 oli liki 12 kilon lihamääräkin paistettu ja alkoi lopullinen hauduttaminen. Valmisteluja oli käynnissä muuallakin. Oli lisukkeiden laittamista ja teltan pystytystä. Ja potutkin tuli kuokittua pois. Rouvat kuorivat niitä melkoisen annokset ja valmistivat muusia.

Kolmen aikaan siis syötiin. Oli muuten aika hyvää. Syönnin päälle sitten muutamat perinteiset kisat palkintoineen. Sitten olikin jo aika keitellä kahvit. Piharuokala purettiin ensin ja siirryimme siitä vähitellen laavulleni. Vaikka kaikki ei siellä olekaan vielä valmista, on siellä kuitenkin jonkunlainen tulistelupaikka ja sen ympärillä istumatilaa. Laskimme, että lähes 30 henkilöä siinä mahtuisi olemaan. Nyt paikalla oli parikymmentä aikuista ja jonkin verran lapsia. Pyyt viheltelivät jossakin lähellä. Kello oli jo kulkenut ohi ilta-yhdeksän, kun alkoi jo tulemaan melko hämärää. Siinä vaiheessa vaihdoimmekin taas paikkaa ja loppuilta kuluikin teltassa karaoken merkeissä. Ja tietenkin seurustelun. Aika myöhään meni. Joillakin.

Vuosi sitten vastaavaa tapahtumaa vietettiin kovassa vesisateessa. Nyt keli oli mitä mainioin. Lauantaina aamusta oli hieman sumuista, mutta sitten kun aurinko alkoi hieman saada valtaa, sumu haihtui. Ja lämpöä ja aurinkoa sitten riittikin. Lauantaina laavun takaseinällä mittari näytti peräti +17 astetta. Illallakin kymmenkunta. Pieni sade alkoi vasta sunnuntaina puolilta päivin. Emme olisi tähän aikaan vuodesta voineet parempaa säätä toivoa. Tällä kertaa näin!

Sunnuntaina kukko olisi saanut kiekua itsensä hengiltä. Aikaisia herääjiä ei tainnut montaakaan olla. Jonkun verran oli eilisen jäljiltä hommia, mutta pääosin ne oli onneksi hoidettu jo lauantaina pois päiväjärjestyksestä. Ennen kotiin lähtöä kuokimme mökillä pois vähät potut. Aika vähän niitä oli ja lisäksi pienenlaisia. Ja rupisia!

Kari ja Maarit toivat minulle mieleisiä tuliaisia. Päreitä vähän niinkuin lautasiksi laavulle sekä makkaratikkuja. Noihin tikkuihin pitää vielä sovittaa puuvarret. Kun käristys oli muhimassa padoissa, oli minulla aikaa touhuta muutakin. Käväisin siis hakemassa sopivan paksuisia haapoja ja aloitin niiden kuorimisen. Kaikkia en ehtinyt lauantaina kuoria ja homman viimeistelin sitten sunnuntaina. Alkaa olla jo parkki aika lujassa. Alkukesästä homma olisi mennyt nopeasti, mutta nyt siinä tärväytyi aikaa.

Jaakko ja Janne ajaa päryyttelivät mökkireissunsa mopoilla. Oma aikansahan siihen menee ja istumalihaksille ei ole herkkua. Mutta eivät ne pojat valita.

Nuottakausikin on sitten jo aloitettu. Jo viikolla olivat kokeilleet ja saaneet älyttämän pussin isoja ahvenia. Nyt kahvistelun päätteeksi lauantaina oli pussissa jo merkki muikuistakin. Ei mitään älytöntä määrää, mutta jotakin kuitenkin. Omassa nuottaveneessä oli viikko kuivattanut silikonit. Perjantai-iltana kävin täyttämässä veneen vedellä. Vuotokohtia on vielä, mutta huomattavasti aiempaa vähemmän. Sunnuntaina jälleen täytin veneen. Nyt oli raot umpeutuneet vielä lisää turpoamisen johdosta. Nyt vuoto on jo niin vähäistä, että se ei enää haittaa. Hyvin ehtii äyskäröimään moisen lirun.

Ruska alkaa olla nyt komeimmillaan. Maaruska on paikoin näyttävä. Koivut kuivemmilla paikoilla todella hienoja. Pihlajat alkavat olla verenpunaisia. Viime syksyyn verrattuna on todella hienot värit.

En tiedä, pitäisikö joihinkin asioihin puuttua. Kai joskus pitäisi, mutta tällä kertaa en taida. Vaikka syyn poikasta olisikin. Lisäksi sanon vain: hyvät ihmiset, käyttäkää omaa järkeänne! Ja uskokaa vain siihen, mitä itse näette ja suoraan kuulette! Tahtoopi olla usein niin, että jotkut jutut ovat puolitotuuksia tai suoranaisia valheita. Että silleen!

Nyt kun ollaan saatu tuo jo liki perinteinen tilaisuus pidettyä, jatkuu syksy normaaliin rataansa. Kolme viikkoa on vielä töitä ja sitten alkaa parin viikon mittainen syysloma. Mukavahan sitä on jo nyt odotella.

Viikonloppu 3.9. - 5.9.2010

Perjantaina melkoisen koleaa. Ja kova tuuli pohjoisen suunnalta. Jotenka jo kotona tuli laitettua hieman paremmin vaatetta päälle. Kyllä aika viileää sitten mökillä olikin. Sisälämmöt nousivat kuitenkin nopeasti. Yö olikin sitten peräti aika kylmä. Järvi kuitenkin sen verran lämmitti, että rannalla ei pakkasen puolelle mennyt. Vanhalla pottumaalla oli jo viikolla pottujen kaalet menneet mustiksi. Muut pottupaikat olivat säästyneet.

Tuuli oli puhaltanut terassin täyteen koivun siemeniä. Kun ne siitä husottiin pois, oli terassi pian liki samanlainen. Kannoin kellariin viikolla keittämäni puolukkahyytelöt. Tulikin tällä kertaa hieman normaalia enemmän sitä laitettua. Kävelimme mutkan mansikka- ja tyrnimaalla. Hyvällä mallilla oli tuoreet istutukset. Nuottaveneestä oli kaikki vesi valunut pois. Eli lauantaille pikku homma tiedossa. Vielä ennen pimeää laitoin pressun muikkuverkkokatokseen. Jossakin vaiheessa se on kuitenkin laitettava, joten miksei nyt, kun oli aikaa. Aino laitteli lisää ulkotulialustoja lyhyiden tolppien nokkaa. Leikkasinpa vielä ruohonkin. Taisipas olla viimeinen kerta tälle syksylle. Ennen takan sytyttämistä vaihdoin siihen arinan. Onneksi samanlainen löytyi varastosta. Kiukaan vara-arina. Jostakin kumman syystä oli arinasta lohjennut kulma pois. Olikohan valuvika? Avasin kellarin ovet. Viilenee ja ylimääräinen kosteuskin siinä vähitellen poistuu.

Lauantai-aamuna +1 aste. Järvi peilityyni. Ennen kymmentä oli ilma lämmennyt sen verran, että uskaltauduimme puolukkaan melko keveissä vaatteissa. Tavoite oli 4 ämpärillistä. Paikoin puolukat ovat vielä puolikypsiä, mutta paikoin ne ovat jo täysin kypsiä ja tumman punaisia. Aino jäi keräilemään erääseen paikkaan, kun lähdin tekemään hieman laajempaa kierrosta. Kierros ei ollut kovin tuottoisa ja ämpäri jäi hieman vajaaksi. Ainolla oli ämpäri täynnä, kun tulin kierrokseltani. Kaadoimme marjat muovikasseihin ja siirryimme tyhjien ämpäreiden kanssa hieman toisaalle. Aino jäi keräilemään lähimättäitä ja minä jatkoin taas jonkun matkaa ja löysinkin hyvän paikan. Ainokin siihen tuli melko kiireellä, kun pelkäsi kohti saapastelevaa poroa. Syksyn rykimäaikana porot voivat olla vähän arvaamattomia, mutta se aika taitaa olla vielä edessäpäin. Kiireessä Ainolla jäi ämpärikin matkasta. Minulla ämpäri alkoi olla jo täynnä ja jouduimme ottamaan hatut avuksi. Ja pieni pakastepussikin löytyi taskun pohjalta. Vara-astiatkin sitten hetkessä täyttyivät, kun puolukkaa alkoi olla aika lujasti. Isoja ja kypsiä. Oli siis lähdettävä pois. Epäviralliset astiat tyhjennettiin ämpäriin ja kasseihin, kun tavoitimme ne paluumatkalla. Kassit olivat aika suuria ja minä kannoin niitä ja yritin valttää tökkäämästä niitä risuihin. Pari kertaa matkalla autolle piti istua huilaamaan. Ja pussitkin pysyivät onneksi ehjinä.

Mökille tultuamme kävin täyttämässä kaikki lähdevesiastiat. Eiköhän taas pärjätä ainakin ensi viikonlopun yli. Kävin sitten tursuttamassa hieman silikonia pariin rakoon veneen laudoissa. Eiköhän se nyt ala pitämään hieman paremmin. En kuitenkaan ämpäröinyt veneesen vettä. Saa kuivahtaa ja tarttua paremmin kiinni tulevan viikon aikana. Aika lämmintä kun on luvassa. Toivottavasti poutaakin. Sitten kävin purkamassa vielä valumuotit. Tulipas hienot valut ensi kesää varten. Aika painavia ne ovat, mutta enköhän saa ne sitten aikanaan oikeille paikoilleen.

Kun muuraus on vasta ensi kesänä ja 2-projekti olisi muuten käytettävissä, on se vanha Kota-padan teräsastia käytössä muurin sijasta toistaiseksi. En halua siinä pitää tulia suoraan betonilaatalla, vaan laitoin tiilen kappaleita siihen väliin. Leikkasin teräslevystä siihen vielä paremman kannen. Alkuperäinen on niin juuri ja juuri sopiva, että sen reunasta tahtoo valua vesi padan sisälle. Ja alumiinisena se saattaa sulaa, kun sen laittaa hiiliä täynnä olevan padan päälle. Nyt on kannessa sekä kokoa, että kunnon materiaali.

Aloitimme puolukoiden puhdistamisen. Iltaseitsemän aikaan alkoi olla niin hämärää, että homma oli lopetettava. Alkoi pieni tihkusadekin. Kädetkin olivat melko kontassa, joten oli hyvä jo siksikin lopetella. Onneksi siinä putsauksen yhteydessä oli sauna lämpiämässä, joten päästiin välittömästi kunnon lämpimään.

Tarralla oli nyt todella vähän sakkia. Meidän lisäksemme vain Jarmo naapurissa. Ja sitten lauantaina iltapäivällä tulivat Airi ja Pentti muutamaksi päiväksi lomailemaan. Aino lähti kortille ja minä tulistelemaan. Oli mukava pienessä sateessa istua siltä suojassa ja padassa loimotti kunnon tuli. Oli melkoisen lämmintä. Ja sitten vähitellen täysi pimeys tulen loisteen ulkopuolella. Ja se hiljaisuus! Kun vähitellen olin saanut aikaan kunnon hiilloksen, kävin kutsumassa porukat makkaran paistoon. Hetki siinä istuttiin vielä syönnin päällekin. Vaikka 3-vaihe ja 4-vaihe ovat vielä tekemättä, toimii homma jo nyt kohtuullisesti. Ainakin pienen porukan läsnäollessa sadekelikään ei haittaa. Ja poudalla mahtuukin sitten vähän enemmänkin tulistelijoita.

Sunnuntaina loppui kaasu jääkaapista. Lauantaina se loppui hellasta. Eipä ole koskaan käynyt niin, että samana viikonloppuna molemmat pullot olisivat tyhjentyneet. Ensi viikonloppuna olisi niin paljon tuotavaa mökille, joten mitenkähän kaikki saa autoon mahtumaan?

Kävin laittamassa kannen padan päälle. Pata oli vieläkin melko lämmin huolimatta pienestä tihkusta, joka oli jatkunut läpi yön. Putsattiin sitten loputkin puolukat. Kyllä se neljän ämpärin tavoite täyttyi ihan komeasti. Keräilin pihamaalta kasteluletkun talteen. Ja vesipumpun nostin varastoon. Eipä niitä enää tarvita ja alkaa olla aika, että voi tulla kovempikin pakkanen. Grillillä valmistauduin ensi viikonlopun koitoksiin. Kävin myös keräämässä materiaalia yhtä kisaa varten. Jos niitä nyt sitten tulee pidettyä. Ennen lähtöä joimme Nykäsillä kahvit. Kotimatkalla jätimme puolet puolukoista Mariannelle.

Karpaloita en ole käynyt vielä katsomassa. Mahtaako tänä vuonna tulla. Puolukoita voisi homman puutteessa käydä vielä vähän hakemassa. Jospa sitten tekisi jonkin litran puolukkamehua viinihapon avulla.

Vaikka yöpakkasia onkin jo hieman ollut, lenteli silti ilmassa pieniä kiusantekijöitä. Enimmäkseen mäkäria ja polttiaisia. Yksittäisiä sääskiäkin näkyi. Ja puolukassa ympärillä pörräsi joku isompikin. Liekö paarma vai ampiainen. Aino sai mäkärän silmäänsä. Kesti aikansa, ennen kuin se sieltä lähti.

Ensi viikonloppuna sitten mitä suurimmalla todennäköisyydellä ollaan ulkoruokinnassa. Kokonaisuus on ainakin minulle vielä täysin epäselvä. Toivottavasti muilla homma on hanskassa. Jos homma viedään läpi, vaatii se yhdeltä ja toiselta hieman panostusta. Viikon päästä sitten näemme, mikä on homman nimi. Toivottavasti olisi poutakeli. Viime vuonna satoi vettä tappinaan ja olosuhteet olivat varsin epämiellyttävät.

Viikonloppu 27.8. - 29.8.2010

Sain viikolla aiemmin tilaamani luukut, savupellit ja tuhkaluukut. Mittailin luukkujen osalta tarpeelliset mitat ja piirsin sapluunat valuja varten. Nyt voin myös alkaa tehdä ne lopulliset rakennekuvat ja saan tarkat menekkilaskelmat. Kun kamppeisiin on nyt investoitu, on ensi kesänä siten pakko alkaa töihin. Ihan innolla odotan!

Piharemontti kotona soutaa ja huopaa. Kyllä tuntuu välillä, että siinä huseeraa porukka, joka on kauempana kuin pihalla! Suunnitelmissa ei ole päätä eikä häntää ja muuttuvat sen mukaan, kuka viimeisenä on suunsa avannut. Harmi, että suoranaista vahinkoa on syntynyt tällä menettelyllä. Tiedotuspuoli ei pelaa. Maksukuitteja todennäköisesti kuitenkin osataan sitten aikanaan jaella. Oli onni, että vahingossa kuulin erään suunnitelman. Olisi ollut liki katastrofi, jos se olisi toteutettu. Sain kuitenkin selitetyksi, miksi se ei ole järkevää.

Joskus tuppaavat nuo kumisaappaat likaantumaan sisäpuolelta. Sen jälkeen sitten ovat aina sukatkin paskassa. Viikko sitten toin saappaani kotiin kunnon pesua varten. Kylläpä lähtikin musta vesi moneen kertaan. En usko, että ihan uutta nytkään vastaavat, mutta ehkä sukat pysyvät vähän siistimpinä. Osaa muuten olla aika väkevä hunajointi saappaan sisässä! Kokonaan ei sekään tainnut haihtua, mutta lienee nyt hieman siedettävämpi. Ei ainakaan silmiä kirvele.

Kun edessä on perinteiset syysjuhlat ja lokakuulla parin viikon loma, oli matkassa runsaasti tarviketäydennyksiä. Nyt saatetaan ainakin näiden kamppeitten osalta päästä peräti talvenkin yli. Vielä on hankintalistassa pituutta, mutta onhan tässä vielä aikaakin. Olisi muuten auto melkoisen täynnä, jos toisi tällaiset tarvikkeet vasta lomalle jäädessä.

Viikonloppu oli varsin kolea. Tuskin kymmeneen asteeseen päästiin missään vaiheessa. Kämppääkin sai jo lämmittää reippaammin. Perjantaina kun sisälläkin oli vain kahdeksan astetta. Tuuli ei ollut kova, mutta kun se puhalsi järveltä päin, ei terassilla ollut kovin viihtyisää.

Kun illat alkavat olla jo melkoisen pimeitä, ostimme viikolla muutamia pieniä myrskylyhtyjä. Onhan niitä jokunen ennestäänkin, mutta nyt saa tarvittaessa valoa laajemminkin. Viritimme koukkuja ja ketjuja lyhdyille ja täytin säiliöt öljyllä. Siinäpä niitä nyt on. Valoja.

Lauantaina huomasimme, että yksi lyhdyistä oli vuotava. Viikko sitten olin heittänyt yhden lyhdyn roskalaatikkoon, koska sen sydänmekanismi oli viallinen. Onneksi se oli saman kokoinen kuin nämä uudet, joten osia vaihtamalla sain kuitenkin yhden toimintakuntoisen.

Valun jäljiltä oli jäänyt lähes neljä kuivabetonisäkkiä. Kun olin saanut vihdoin ne uuniluukut, aloin värkkäämään oikeiden mittojen mukaisia valumuotteja. Kävi kerrassaan hyvä tuuri, kun massaa tuli säkeistä tasan tarkkaan oikea määrä kahteen muottiin. Ensi kesänä ei tarvitse muurauksen yhteydessä odotella valujen kuivumista, vaan pääsen asentamaan tiiliä solkenaan. Nopeuttaa huomattavasti 3-vaiheen valmistamista.

Viikonloppuna vietettiin yleisesti venetsialaisia ja muinaistulien iltaa. Myös veneilykauden päättäjäisiä juhlittiin ympäri maan. Me puolestamme laitoimme nuottaveneen vasta nyt vesille. Tai paremminkin vain rantaan. Kyllähän siinä on rakoja, joiden toivoisi turpoavan umpeen. Ämpärillä veneeseen heitetty vesi ei kovin kauaa sisällä pysynyt. No, katsotaanpa ensi pyhänä, onko jotakin muuta tehtävissä.

Aino touhusi mansikkamaalla. Uusimassa taimia. Raskasta puuhaa. Iltapäivällä viritteli grilliin tulet ja alkoi keittelemään savuluukeittoa. Minä otin poimurin ja ämpärin ja lähdin katsomaan puolukoiden kypsyysastetta. Totesin sopivaksi hyytelömarjoihin. Pektiiniä on runsaasti puolukassa, joka ei ole aivan täysin kypsää ja se hyytelöityy siten helposti. Eipä siinä kauaa nokka tuhissut, kun olin kerännyt ämpärillisen. Muitakin marjastelijoita oli liikekannalla lukuisista autoista päätellen. Kun palasin mökille, olikin mukava saada vatsaan kuumaa keittoa.

Puhdistin marjat syönnin päälle. Täytyy myöntää, että harvoin olen palellut sillä tavalla kuin nyt! Oli pakko välillä käydä sisällä lämmittelemässä ja juomassa kuppi kuumaa kahvia. Mutta nekään eivät auttaneet. Vasta sauna ja kunnon löylyt lopettivat tärisemisen. Pitäisi varmaankin alkaa jo pukeutumaan lämpömittarin lukemien mukaisiin vaatteisiin. Viileät kelit vain tuntuvat aina pääsevän yllättämään.

Sunnuntaina aamusta saimme todeta, että iltainen takan lämmitys oli mennyt pikkuisen överiksi. Sen verran pusketti hikeä. Käväistiin vielä päivällä risuvavotassa. Kyllä sitä hommaa riittää vielä toiseksikin kerraksi. No, kunhan edes vähän silloin tällöin muistaisi touhuta.

Alunperin oli tarkoitus järjestää syystapahtuma ruokailuineen viikon kuluttua. Mistä sitten johtunee, että homma on siirretty viikolla eteenpäin. Meille tietenkin sopii milloin vain, mutta varmaankin joillekin siirto ei ole mieluisa.

Viikolla olen iltaisin tehnyt omaa pientä projektia. Tietokoneen ääressä. Homma varmaankin jatkuu aika kauan. Niin kovin vähän saa illan aikana valmista ja tavoite on kunnianhimoinen. Mutta täytyypä sanoa, että harvoin on minulla ollut niin hauskaa housut jalassa. Vaikka kävisi niin, että hommasta ei valmista tulisi koskaan, on homma silti kannattanut.

Viikonloppu 20.8. - 22.8.2010

Hieman mökkiä on ajateltu jälleen myös viikolla. Hain uusia tyrnin taimia Juhalta. Entiset taimet ovat yhä kituliaita ja lähtevätkö koskaan siitä kasvamaan. Nyt taimien matkassa on enemmän maata, joten mahdollisuudet ainakin ovat selvästi paremmat.

Laitoin toimeksiannon muutamalle kamppeelle, joita ei siinä muodossa kaupoista saa. Ja itse kun en omista metallin työstöön ja hitsaukseen sopivaa kalustoa enkä ammattitaitoakaan, oli selkeintä antaa homma alan ammattilaisille. Tehköön se joka osaa.

Selkä on viikon aikana jälleen ollut vähän huonompi. Kestäisi vielä ainakin vuoden, jotta saisin kesken olevat hommat valmiiksi. Keväästä jatkunut painon lievä aleneminen varmaan osaltaan helpotti selkävaivoja mutta nyt puntarilla käynti näyttää kevenemisen pysähtyneen. Jopa hiukkasen takapakkiakin on tullut. Pitänee olla ryskähommissa ahkerampi ja olla tiukempana syömisten kanssa. Jospa se selkäkin siitä tykkäisi.

Kotosalla piharemonttikin on jatkunut. Maat kaivettu pois ja tilalle tuotu vettä johtavaa kuonaa ja sepeliä. Milloinka sitten lienee valmis. Olisihan se mukava saada tallikin takaisin paikoilleen ennen lumia.

Perjantaina menomatkalla pysähdyttiin keräämään joku litra mustikoita. Itsellä ei ole enää tarvetta, mutta pieneksi naapuriavuksi. Paikalla oli jo parhaat mättäät kerätty tyhjiksi, mutta aina sinne jotakin oli jäänyt.

Mökillä pyyhkäisin ensimmäiseksi istuttamaan tyrnit. Uudet taimet ovat suurempia kuin aiemmat ja nyt toivo elää. Valtaosa taimista oli myös hyvin terhakoita, joten innolla odottelen niiden menestymistä. Kämpässä vain kymmenen astetta, joten kaminassa käytettiin tulia. Alkaa olla jo sen verran koleaa, että puitakin taasen alkaa kulumaan. Mutta onhan niitä. Polttamista varten tehtyjä.

Illalla kävi kutsu laulamaan karaokea. Tulihan sitä hoilattua. Aikaa siinä vierähti turhankin paljon. Oli kuitenkin pakko lopettaa, kun hoksimme, että isäntäväki on jo painunut pehkuihin. Jokohan sitä tuli nyt joksikin aikaa karaokekiintiö täytetyksi?

Lauantai-aamuna karaoke maistui vielä suussa, kun läksin sahan kanssa hommiin. Aino meni porukoiden kanssa mustikkaan. Jaanan, Pentin ja Piitin. Ai niin... Piitiä ei saa sanoa enää Piitiksi! Harmi. Kaadoin jokusia puita kevätauringon tieltä. Karsin ja pinosin. Samalla tuli karsittua muutkin kötällään olleet kuusenlatvukset. Ne, mistä olin lomalla leikkonut virroja. Pinoihin kertyi niin paljon puuta, että nyt minun ei tarvitsekaan enää lähteä päiväksi puumetsään. Toukokuisen savotan saldo oli sen verran vähäinen, että lisätarvetta jäi. Nyt tuli kaksi kärpästä yhdellä iskulla eli hieno homma! Selkä oli välillä aika lujilla. Mutta tavallaan terveessä mielessä.

Illalla sain palkattua työmiehen risusavottaan. Niko oli työtä vailla ja urakasta sovittiin. Iso osa risuista siirtyikin läjiin ja vaikka niitä siinä ympäristössä vielä riittää, tuli pahimmat paikat siistattua. Ettei minua syytettäisi lapsityövoiman hyväksikäytöstä, maksoin työstä yli aikuisen minimipalkan. Olisihan tuo homma ollut itsellä edessä ja kun tuntuu, että sitä tähdellisempääkin työtä piisaa.

Keli pysytteli koko lauantain tyynenä. Nyt alkaa olla polttiaisiakin kiusana. Hieman myös tyynessä mäkärät ja joku sääskikin piuvasi. Pakkasten saapuessa sitten poistuvat nuo pikku kiusankappaleet. Viikolla oli jo Meltosjärven mittarissa toista astetta miinuksella, mutta ainakin potun varsista päätellen meillä ei vielä pakkasella olla käyty. Soisi tietenkin sen verran plussakelejä piisaavankin, että potut vielä hieman kasvaisivat. Nyt lämpöä oli hieman toisella kymmenellä päiväsaikaan. Ja kovin kylmää ei ollut öisinkään. Siis mitä parhainta keliä loppukesän harrasteisiin.

Öisin on jo todella pimeää. Öljylamput tuli viritettyä sen vuoksi terassille. Aino värkkäsi alustoja ulkotulille syksyä ja talvea varten. Mansikatkaan eivät enää kypsy. Olisikohan kahvikupillinen nytkin vain kertynyt. Puolukat jo hieman punertavat. Ovat kuitenkin yhä liian raakoja hyytelömarjoiksikin. Vielä pitää odotella niidenkin kypsymistä.

Kun nämä illat ja yön seudut tästä vain pimenevät, teimme taskulamppu- ja paristoinventaarion. Kohtuulliselta vaikutti tilanne. Jotakin hankittavaakin jäi. Myös muut kamppeet syyslomaa varten on muistettava hommata hyvissä ajoin. Ettei lomalle tullessa olisi aivan hirmuinen lasti kampetta, jotka olisi aivan hyvin voinut tuoda mökille vähitellen.

Nikolla se oli muuten sitten varsin komea auto! Ihan kateeksi kävi. Tuollaisella pirssillä jo ihan mukavasti ajelee mökkiväliä!

Hiiren kirppoihin vaihdoin uudet syötit, vaikka vanhoillakin tuli taas pari hiirtä. Laskujeni mukaan olen saanut tälle kaudelle ulkovarastoista nelisenkymmentä siimahäntää. Se on jotenkin käsittämätön luku. Mistä niitä riittää, kun varsinaista tungosta ei kuitenkaan koskaan näy? Tuleeko meille hiirityhjiö ja se sitten täyttyy lähiseudun eläjistä? Kun tietää jyrsijöiden tehokkaan lisääntymisen, voi vain arvailla sitä määrää, kuinka paljon niitä olisikaan, ellen olisi poistanut hiiriä muonavahvuudesta.

Sunnuntaina kärräsin puolenkymmentä kärryllistä puita grillipuuvarastoon. Grillillä puita kuluukin syksyn mittaan melkoisesti. Vielä mahtuisi monta kärryllistä varastoon, mutta katsotaanpa sitten tulevina viikonloppuina. Sopivaa se-ku-vaa -hommaa.

Parin-kolmen viikon kuluttua on jälleen syysfestit. Ainakin ruoka kuulemma laitetaan ja kai jotakin ohjelmaakin on tiedossa. Pientä rekvisiittaa käväisinkin jo etsimässä pöpeliköstä. Pitäisi vielä jostakin kehittää pyörän sisäkumi, mieluiten punainen. Ja sellainen meikäläisen kämmenen kokoinen pala nahkaa. Vähän siis pienempi kuin rautalapion terä. Löytyisikö joltakin?

Kesän mittaan olen kiinnittänyt huomioni muutamanlaisiin tuulahduksiin. Tai paremminkin esittäen niiden puuttumiseen. En ole aivan varma, mistä tässä ilmiössä on kyse. Luontaisena pessimistinä oletan ilmiön olevan tyyntä myrskyn edellä. Syksy ja viimeistään talvi tuonevat asiaan lopullisen varmistuksen. Laitetaanko sitten ikkunaluukut umpeen ja moiset myrskyt jätetään kartanon puolelle, vai tuleeko leppoisa keli ja havaitsenkin olevani huono meteorologi?

Viikonloppu 13.8. - 15.8.2010

Aluksi täytyy mainita, että viikko sitten mainitsemani mullistava asia ei sitten toteutunutkaan. Valitettavasti. Joten samaa rataa elämme ja asumme. Mutta ajatuksen siemen on kuitenkin itämässä ja kenties...

Keräsin viikolla kotona punaiset viinimarjat. Oksat olivat painuneet läjään jolloinka valon pääsy joka paikkaan oli estynyt. Ensin poimin kypsät marjat niin, että oksat alkoivat pörhistymään ja pensas alkoi saada alkuperäisen muotonsa takaisin. Parin päivän kuluttua keräsin loputkin marjat, jotka olivat kypsyneet lisävalon ansiosta. Sato ei ollut ennätysluokkaa, mutta ihan kelvollinen kuitenkin.

Käytiinpä Torniossa mustikassakin. Tosin mustikkapaikkaa emme löytäneet. Olisi ollut sieniä, mm. herkkutatteja, mutta niitä emme tällä kertaa alkaneet keräämään. Ulkoiluksi meni, ei siis kuitenkaan hukkareissu.

Perjantai-ilta oli melko lämmin. Aino alkoi heti mökille saavuttuamme mehustamaan viinimarjoja. Minä puolestani lähdin poimurin kanssa mustikkaan. Jos edes litran-pari saisi. Vanha hyvä mustikkapaikka oli tyhjä marjoista. Laajempi kierros metsiä pitkin tuotti kuitenkin sen verran tulosta, että reissu kannatti tehdä. Mökille palatessani mehustus oli yhä käynnissä. Mehua kertyi mielestäni yllättävänkin runsaasti. Harvoinpa on tainnut niin paljon tulla.

Lauantaina pyyhkäisimme sitten varsinaiselle mustikkareissulle. Varmoille apajille. Kun mustikkaa ei siellä ollut, käväisin autolla kahdessakin eri vaarassa. Ei mitään!

Mökille palattuamme päätin vielä kokeilla onneani. Ajelin metsäautotietä eteenpäin ja jalkoihini oli jäädä marjankeruuporukka Kauko-Idästä. Meinasin jo kääntyä takaisin, mutta ajelin kuitenkin porukasta ohi. Oletin, että eivät nuo tiestä kovin kaukana uskalla poimia, joten läksin vanhaa talvitietä pitkin talsimaan kauemmas teistä. Ja heistä. Ja sitten poimimaan mustikoita. Heti kohta vaarasta joku huuteli minulle. Aluksi hän näytti pieneltä pojalta, mutta kävellessään minua kohti, selveni pian että kyseessä oli nainen. Ilmeisesti vietnamilainen. Oli poloinen eksynyt ja aivan ulalla. Kun tietää mitä Sallassa eräälle thaimaalaiselle marjastajalle kävi, voin hyvin uskoa, että saatoin olla tuolle naisrukalle taivaan lahja. Siltä se ainakin vaikutti, kun tuntui lähes itkevän ilosta, kun tapasi ihmisen. Kielimuuri oli turhan korkea, mutta kyllä asiat siitä pian valkenivat. Yritin neuvoa naista polulle, joka vie sitten metsäautotielle, jonka varrella muu porukka autoineen oli. Mutta muori nyki minua vain hihasta joten lopulta lähdin oppaaksi. Kun polku saavutettiin, uskalsi muorikin jo sitä pitkin lähteä käpeksimään. Sitä ennen kuitenkin kumarteli melkoisen useasti ja syvään kämmenet vastakkain. Niin, jatkoin keräämistä ja mustikoitakin hieman kertyi. Kun lähdin paluumatkalle autolla, oli seurue siirtynyt muutamia satoja metrejä. Eräs mies oli tien varressa. Kun olin menossa ohi, nosti hän iloisesti kättään tervehdyksen merkiksi. Ja se hymy! Mies hymyili kuin hangon keksi suupielet korvissa. Oli varmaan se muori kertonut, että joku mörkö oli hänet pelastanut varmalta kuolemalta asumattomassa erämaassa!

Oli hieman huvittavaa, kun usealla poimijalla oli sääskihuput päässä. Ja meikäläinen t-paitasillaan. Vaatteetkin heillä oli melko lämpöisen näköisiä. Lämpöä oli +24 astetta. Yllättävää oli, että heille oli annettu 20 litran ämpärit. Ne korkean malliset. Kun keskimitta poimijoilla ei taivaita tavoittele, on tuollaisen pitkän ämpärin kuskaaminen takuulla hankalaa.

Illan päälle oli luvattu sadetta ja ukkosta. Lähdin kuitenkin sieneen kerätäkseni naapuriin ämpärillisen kangasrouskuja. Tavoite täyttyi ja sadettakaan ei kuulunut. Illalla hieman pisaroi ja jyrisikin, mutta siihen se jäi. Alkavat muuten nuo illat ja yöt olla melkoisen pimeitä. Kun istuimme pikku porukalla iltaa, oli jo pakko laittaa valaistusta.

Sunnuntaina Aino keräsi mansikat. Eipä niitä juuri kertynyt. Aika heikko onkin mansikkasato tänä kesänä ollut ja pieniäkin ne ovat. Muutamat metsämansikat nappasin pihalta suuhuni. Tuli aivan lapsuusvuodet mieleen, kun mansikoita kerättiin heinään. Tuuli puhalteli luoteesta melko voimallisesti. Keli olikin raikastunut melkoisesti. Jokohan pahimmat lämpimät alkavat olla takana?

Kotimatkalla pysähdyimme keräämään vielä hieman sieniä ja mustikoita. Nyt sitten odottamaan puolukka-aikaa.

Viikko sitten pohdiskelin sitä, josko tekisi tuon 2-projektin 3-vaiheen jo nyt loppukesästä. Päädyin kuitenkin siihen, että pitäydyn alkuperäisessä suunnitelmassa eli muuraan vasta ensi kesänä. Menisi pian kaikki viikonloput tuhertaessa ja ei edes ole varmuutta, saisinko aivan valmiiksikaan. Ja se olisi kevättä ajatellen se kaikkein huonoin vaihtoehto. Joten en ala sitä isommin touhuamaan. Uskoakseni kyllä tulevina viikonloppuina on tekemistä aivan nokko. Kunhan vain kelejä piisaisi. Sen verran kuitenkin homma on edistynyt, että tilasin viikolla pesäluukut, savupellit ja nuohousluukut. Pääsen sitten viimeistelemään piirrustuksetkin varmoilla mitoilla ja jotakin pientä ehkä tekemäänkin.

Viikonloppu 6.8. - 8.8.2010

Viikko oltu töissä lomanjälkeen. Täytyypä tunnustaa, että mukava oli mökille taas lähteä. Viikolla tuntui iltaisin olo avuttomalta, kun ei oikeastaan keksinyt kunnon tekemisiä. Niin sitä ehti tottua mökkeilyyn ja kaikenlaiseen puuhasteluun.

Jotakin tekemistä kuitenkin viikolla keksi. Paikkasin uudelleen rakkaat mökkihousuni. Paikkaa paikan päälle! Komeat alkavat olla. En ole kovin haka tuossa ompelukoneen käytössä, mutta paikat kiinnittyivät polvien kohdalle. Aino avusti välillä langan pujottamisessa. Se kun tuntuu olevan minulle täysin käsittämätön asia. Nyt housut taas kestävät vuoden tai pari. Hieno homma!

Tarkensin myös 2-projektin 3-vaiheen piirrustukset. Ja tein menekkilaskelmat. Ettei ainakaan liikaa tulisi hankittua kampetta. Täytyy hieman kehua noita aiempia laskelmiakin. 1-vaihetta varten ostin kasan lautoja. Yksi lauta jäi käyttämättä, mutta sitäkin sitten tarvitsin 2-vaiheen yhteydessä. Viikolla käväisin sen verran sitten rautakaupasssa, että sain ostetuksi kuivabetonia muutaman säkin + betonirautoja. Valua varten.

Viikolla teimme myös mielenhäiriössä erään päätöksen. Saamme nähdä tulevaisuudessa, millä tavalla se vaikuttaa mökkeilyyn ja sitä kautta päiväkirjaan. Jos asia toteutuu, muuttaa se arjetkin juhlaksi!(?)

Mökille tullessamme oli mukava havaita, että Jarmo oli puheittensa mukaisesti raivannut Tarrantien etelälaidan. Mielestäni se laita olisikin ehdottomasti pidettävä puhtaana pusikoista. Kukahan olisi niin vireä, että puhdistaisi toisen reunan? Olisipas tie kerrankin siisti!

Viikonloppu oli lämmin, vaikka aivan hellettä ei ollutkaan. Ja lähes tuuletontakin oli ja järvi peilaili tyynenä. Kun olen muistanut tuskailla 2-projektin lämpöjen kanssa, ostin sitten sinnekin lämpömittarin. Annoin sen ensin olla "virallisen" mittarini vieressä. Näytti aivan samaa, joten nyt käytössäni on kaksi virallista mittaria. Vein mittarin sitten oikeaan sijoituspaikkaansa varjon puolelle. Mökkirannan viileydestä viety mittari osoitti nopeasti neljän asteen lämpötilan nousua. Noin yleisesti ottaen viikonloppuna siellä oli asteen verran lämpöisempää, kuin mökillä.

Kannoin heti perjantaina rautakauppakamppeet työmaalle. Katsoin myös varastosta vanhoja jätöksiä ja yllätyin, kun sementtisäkki tuntui olevan kunnossa. Niinpä vein senkin valupaikalle.

Lauantaina oli tarkoitus katsella hieman mustikoita. Kun en törmännyt paikkaan missä niitä olisi ollut läjäpäin, palasin mökille. Aino oli löytänyt hieman enemmän, mutta kuumuudessa ei hänkään ollut viihtynyt maastossa. Jotain hyvää mustikkareissulla kuitenkin oli, nimittäin ne useat koppelohavainnot. Olisikohan kanta nyt voimistumassa? Aloin kärräämään vettä ja soraa valupaikalle. Vähitellen valukin valmistui. Vettä kului paljon myös juoden, mutta sitä ei sen kummemmin tarvinnut kuitenkaan kärrätä.

Iltasella kävimme pilkillä. Kalaa jälleen mukavasti. Menimme sitten keittämään iltakahvit Orhinselän laavulle. Palanut kota oli tosi murheellinen näky. Paskamainen juttu oli myöskin se ihmisen jätös, joka oli pukattu siihen laavun taakse. Muutaman metrin päähän huussista! Siis voi per....! Mitähän kyseisellä punnertajalla oikein aivojen paikalla on?

Palvasin kalat vielä samana iltana. Niitä olikin melkoinen annos. Olipa miellyttävää seurata, kun pojat ruotoivat kaloja ja pistelivät poskeensa. Eivät menneet hukkaan tälläkään kertaa.

Sunnuntai. Lähtöpäivä. Viikko sitten jäi mieltä kaihertamaan muutamat hillat. Kävin ne hakemassa parempaan talteen. Komeita mollukoita ja aika mukava määräkin. Nyt kuitenkin hillastelu on minunkin osalta tältä vuodelta ohi. Jonkun verran voisi kerätä mustikkaa tulevina viikonloppuina. Ja tietenkin sitten puolukat ja karpalot myöhemmin. Niihin tietenkin on aikaa vaikka kuinka.

Epätavallisia saapumisia kirjautui tälle viikonlopulle. Toinen tapahtui myöhään lauantaina ja oli siksi poikkeavaa. Ensimmäinen tapahtui perjantaina, kun Sami, Pekka, Jaakko ja Markus sujuttelivat mopoilla Torniosta. Oli siinä istumalihakset ja selkä koetuksella. Paluumatkalle kaikki sitten kuitenkin valitsivat autokyydin.

Kun sain valun tehtyä jo tässä vaiheessa, tuli mieleen 3-vaiheen tekeminen nyt loppukesällä. Eihän siihen tarvittaisi kuin 20-30 tiilen muuraus viikonloppuisin + kolme valua. Olisi hyvässä lykyssä valmis syyskuun aikana, jolloin sitä voisi käyttää jo keväthankien aikaan. Pitääpä miettiä!

Kesälomalla 2.7. - 1.8.2010

I´m back again!

Jahas... taasen on lomat iusittu ja palattu normaaliin päiväjärjestykseen. Ja ruutiineihin. Lomalla tuli muistiinpanoja jonkun verran tehtyä, mutta tuliko kaikki oleellinen talteen onkin iso kysymysmerkki. No, voihan sitä tulevina viikonloppuina paikkailla, jos asioita tulee mieleen.

Tälle lomalle ei ollut asetettu kovin pakollisia tehtäviä. Kesän 1-projektikin kun valmistui jo ennen lomia. Ihan pelkkiin löhöhommiin kuitenkaan ei huvittanut jumiutua. Ja onhan sitä ohjelmaa ja puuhastelua pakostakin. Kun ei missään täyshoidossa oltu.

Täytyy kuitenkin todeta, että minä olin täyshoidossa ainakin ruokahuollon suhteen muutamaa poikkeusta lukun ottamatta. Aino toimi pääkokkina ja nälässä emme olleet. On tärkeää, että mökkiolosuhteissa ei näin kahdestaan aleta keikaroimaan hienoilla ja monimutkaisilla sapuskoilla. Niiden aika on joskus toiste. Ja varsinkaan ei kannata alkaa väsäämään sellaisia ruokia, joiden lopputuloksesta ei ole varmuutta. Kuten meikäläinen erehtyi tekemään. Kävin pilkkimässä ensin tarvekalat, jotka sitten savustin ja ruodoin puhtaiksi. Sitten paistoin pinaattilättyjä. Tein massan tuoreyrteistä, tuorejuustosta ja savukalasta. Pyöräytin massan lättyjen taytteeksi. Kuorrutin täytetyt lätyt parmesaaniraasteella ja paistoin ne savustuspöntössä. Kyllä ne syödyiksi tuli, mutta ei se mikään makuelämys ollut. Suurin vika taisi olla se, että lätyistä tuli turhan paksuja. Ohuempina ne olisivat olleet rapeampia. Ruokaisia ne kuitenkin ihan taatusti olivat! Jonkun verran ruokaa laitettiin grillillä. Muutamana aamuna paistoin munia retkikeittimellä ulkosalla, jottei kämppään tulisi kovin paljon käryä. Ja retkikeitin kun on melko nopea tuollaisiin pikahommiin.

Täytyy tunnustaa, että ruokahuollon lisäksi ehti rakas vaimoni pariin muuhunkin puuhaan. Kämppä oli aina siisti. Harja ja moppi heilui monta kertaa kämpässä ja terassilla. Ulkoseiniä myöten. Siistiytyi grilli ja leikkimökki. Autokin. Kasvi- ja pottumaat pysyivät puhtaina roskista. Mansikkamaalle ilmestyi tolppia ja niiden varaan verkkoja rastaiden kiusaksi. Ja mansikkakakkua syötiin pariinkin otteeseen. Laituri siirtyi kuin itsestään rantaan ja kohta oli puhtoisia mattoja kuivumassa. Sadeilmoilla ja joskus muutenkin puikot heiluivat ja lankoihin tuli merkillisiä silmukoita ja niistä alkoi muodostumaan päällepantavaa. Ne, jotka hänet tuntevat, tietävät, että kyllä tapahtuu!!

Pari sanaa keleistä. Hellepäiviä kirjattiin Tarranlinnan virallisella sääasemalla 3 kappaletta. Epäviralliset mittarit näyttivät kolmisen astetta enemmän ja niiden mukaan helteitä olisi ollut paljon enemmän. Yleisesti lämmöt pyörivät 20 - 24 asteen välillä. Siis liian kuumaa meikäläiselle. Kylmimmillään päivällä saavutettiin vain +12 asteen lämpö. Yöllä silloin viitisen astetta plussaa. Tuolloinhan pohjoisessa tuli lumikin maahan. Tuolloin laitoin takkaankin pienet kyhyt, kesäpeltiasennossa tietenkin. Pieni onni oli kuitenkin se, että etelän hirmuhelteet eivät meille asti yltäneet. Kyllä olisi olleet liikut vähissä, kun nytkin oli jo niin tuskallista. Satoi vettä (ainakin vähän) 14 päivänä. Joskus ravakoita kuuroja, joskus jatkuvampaa sadetta. Yleensä kuitenkin sateet jäivät vähiin. Kovia ukkosia lupailtiin ennustuksissa, mutta pahimmat paukkuilmat onnistuivat kiertämään meidät. Jyrinää jostain kauempaa kuului kuitenkin usein. Isoja myrskytuulia ei esiintynyt, mutta melko tuulista noin yleisesti ottaen oli. Järvellä liikkumista se hankaloitti, mutta maalla oloa se suorastaan helpotti. Ilman kosteus teki ajoittain olon sietämättömäksi. Kastuneet vaatteet eivä tahtoneet kuivua edes päivällä. Yön aikana ulkoterassilla vaatteet kastuivat ja aamulla niitä pukiessa oli vaikeuksia saada niitä ilman rasvaa päälle. Venäjältä kantautui metsäpalojen savua. Oli se muuten melko omituisen näköinen maisema tuolloin. Värit vääristyivät ja vastarantaa ei meinannut erottaa. Vesi oli lämmennyt niin paljon, että oli iltaisin mukava kurpoa järvessa. Huuhtoa hikeä ja likaa iholta ja antaa lievitystä mäkäröiden puremiin. Saunaa ei juuri kuuminpina päivinä lämmitetty.

Verkkoja en laskenut kertaakaan. Kun katiskakin oli ilmeisesti väärässä paikassa, kalat haettiin pilkkimällä. Ahventa ja kuhaa tuli vähintään tarvittava määrä. Viimeisellä reissulla tuli aivan hirmuinen tärppi. Pilkkikela (jarruton) rutisi, kun joku meripeto vei siimat kelalta. Onneksi siima ei loputtuaan katkennut, vaan kala irtosi. Vastaavaa tärppiä en ole aiemmin pilkkihommissa tavannut. Tuolla ahvenparvien löytämisellä on melko tärkeä osa pilkkimisessä. Eräällä reissilla Kari ja Maarit vetelivät hetkessä melkoisen annoksen isoja ahvenia, kun samaan aikaan minä pilkin jonkin matkan päässä ilman menestystä. Loman päätteeksi päätin hakea katiskan maalle. Kun tyhjää kuitenkin pyytää. Silloin tietenkin niitä aapoja oli katiskassa vaikka kuinka. Ja ihmeekseni vain yksi kuollut joukossa. Päätös kuitenkin piti ja kaadoin kalat järveen ja toin katiskan kuivumaan.

Tiina ja Jani pistäytyivät pidennetyn viikonlopun verran. Haimme perjantaina aamusta junalta Kemistä ja toimme takaisin junalle maanantaina. Ehdittiin mökillä hieman harrastella kaikenlaista, mutta paljon jäi seuraavaan kertaan. Janikin sai pilkillä mukavan kuhan. Taisi olla ensimmäinen kuhansa. Pieskässä käytiin kävelemässä. Autolla tehtiin pieni kotiseuturetki: ajettiin Miekojärvi ympäri! Karhumaa, Sirkkakoski, Kaaranes, Mäntylaki, Sompanen, Vietonen, Pessalompolo ja Pahtajärvi. Pessalompolossa juotiin jäätelökahvit kioskilla ja tutustuttiin Raimon johdolla kylätaloon. Iltaisin hieman grillailtiin. Tiina teki oivallisen savukalasalaatin! Kitarakin soi ja taisipa siinä syntyä uusi sävellyskin. Lyhyt oli tosiaan vierailu siihen nähden, mitä olisi voinut puuhastella. Mutta odotellaanpa seuraavia kertoja!

Hillassa tietenkin kuljettiin. Hillavuosi oli viime vuoteen verrattuna paljon parempi ja tarvittavat hillat löytyivät melko helposti. Jotkut ns. pomminvarmat hillapaikat olivat kuitenkin tyhjiä, mutta joistakin paikoista saatiin puolestaan poikkeuksellisen hyvin hillaa. Viimeisen hillareissun tein nyt lauantaina. Korpihillat alkavat kypsyä ja niitä noukin mukavan annoksen. Raakoja jäi paikoin älyttömästi, joten nyt kaikki hakemaan ne parhaat hillat talteen! Eräänä hillastelupäivänä ropsautti kunnon sadekuuron. Olin omilla reissuillani ja olin ottanut sadeviitan matkaani. Sen suojassa astelin sateessa autolle. Rajuimman kuuron aikana istuin ja polttelin pari pössäkkää. Hieman hiki tahtoi kaavun alla olla, mutta hikihän se on virrannut koko loman ajan muutenkin. Oli tuo viitta muuten hyvä siinäkin, kun kävellessä saattoi pitää ämpäriä viitan sisällä ja siihen ei satanut lainkaan vettä. Minua ei siis tuo sade haitannut, mutta Aino, Anna-Liisa ja Jarmo kastuivat perusteellisesti omalla reissullaan. Aino hieman kylmettyi ja poti pientä flunssaa muutaman päivän. Ja lisäksi loukkasi sillä reissulla pohkeensa, joka on yhä vähän kipeä. Olipa kerrankin paksuutta jaloissa, vaikkakin vain toisessa! Tuon tapaturman johdosta jouduinkin sitten ottamaan hillaoppaan tehtävän seuraavana päivänä. Ja hillojahan löytyi. Mustikat alkavat olla kypsiä. Viikon-parin päästä kerättävissä. Vielä jäivät kannat kiinni marjaan, kun niitä kulkiessani noukin suuhuni.

Huomioita ympäristöstä. Hakkuut ovat jatkuneet. Pohjoiseen mentäessä on uusia aukkoja, jotka osuvat liki rantaan asti. Ruman näköistä jälkeä. Varsinkin se maan muokkaus. Vaaran takana kävin heinäharavan kanssa poistamassa lähteestä limottuneita sammalia. Eipä tuosta hommasta tainnut juuri hyötyä olla. Kohta se oli melkein saman näköinen. Orhinselässä paloi kota. Kuka lienee ollut niin huolimaton, että oli jättänyt hiilet kytemään. Erittäin valitettava homma. Sirkkakostentien kunnostus jatkuu. Rummut (n. 60 kpl) vaihdetaan/vaihdettu. Jäljellä vielä murske pintaan ja eiköhän sitten ole hyvä! Tuo rumpujen uusiminen aiheutti ajoittain odottelua. Harmillisin oli silloin, kun Aino oli hillareissulla kastunut ja piti odotella tunnin verran, että matka saattoi jatkua.

Pahaa sääskikesää emme kuitenkaan saaneet. Alkulomasta niitä oli jonkun verran, mutta sitten ne tuntuivat katoavan lähes tyystin. Mäkäräisiä kuitenkin sopivilla paikoilla oli. Avoimilta paikoilta ne pysyivät pääosin loitolla, mutta pusikoissa niitä piisasi. Kyllä veri välillä valui ihosta, kun ne huomaamatta pääsivät iholle. Porot kenttäsivät teillä ja sorakuopissa mäkäräparvia paossa. Käärmeitä oli jonkun verran. Ei kuitenkaan niin runsaasti, kuin olisi voinut kuvitella. Kissa ei hoida tehtäviään, sillä hiiriä ja myyriä vilisee kenturoilla. Varastojen loukuista sain hiiriä taas melkoisen määrän saaliiksi. Linnun poikasia kuitenkin kissa pyytää tehokkaasti. Ja ylpeänä kantaa ne kotiportaille. Olen vienyt muutaman pöntön kauemmaksi pihapiiristä. Niissä pesittiin, mutta onko kissa laajentanut sinne asti reviirinsä. Toivottavasti ei. Tiinan ja Janin kanssa kävimme korjaamassa luhistuneen puupinon. Törmäsimme pyypoikueeseen. Olipa poikaset tosi pikkuruisia. Emo suoritti omia harhautuksiaan ja poikaset jähmettyivät liikkumattomiksi. Olipa vaikea löytää niitä videolle, mutta lopulta tallentuivat.

Mansikoita ollaan hieman saatu omasta maasta. Loman ainoalla Tornion reissulla oli myös tarkoitus ostaa pari laatikkoa mansikkaa pakkaseen. Mutta mansikat olivat lopppuneet aina 15 minuutissa. Onneksi Taimi soitti ja ilmoitti, mistä niitä saa. Outoa oli se, että radiossa sanottiin tuoreilla mansikoilla olevan niin heikko menekki, että mansikoita pitää pakastaa. Ja täällä periferiassa oltiin jäädä ilman. Uusia pottuja keitettiin maistiaisiksi viimeisellä lomaviikolla. Puikot ovat vielä olemattomia, mutta pyöreät ovat kasvaneet. Outoa vain on se, että yhdessä kaalin juuristossa on niin vähän pottuja, jos aina ollenkaan. Kasvimaat ovat aika kehnot. Onneksi laitoin siemeniä moneen kasvilavaan, joten lähes kaikista lajeista tulee maistiaisia.

Pikku askareita. Pihaa ja kasvimaita kastelin vain kaksi kertaa. Ruohoa leikkasin kolmesti. Joten aika kohtuulliset olivat olosuhteet. Kastelun yhteydessä älysin ruiskuttaa vettä leikkimökin katolle. sain sieltä huuhdeltua pois karikekerroksen, eikä tarvinnut kiikkua harjahommiin. Täytin vaihteeksi myös piha-altaan. Se mitä on alkukesä täytetty surutta, piti nyt myös tyhjentää. Sopivaa hellepäiväpuuhaa. Samalla asensin reilumman ilmastointiputken, jotta kosteus haihtuisi tehokkaammin. Leikoin kuusiaidan ja muutamat muotoillut yksittäiset kuuset. Olisin halunnut nuo yksittäiset poistaa kokonaan, kun ovat turhan suuria ja osin kuusiaitaa haittaamassa. Mutta vielä jäivät pystyyn. Pottumaan ruiskutin pari kertaa ruton varalta. Olisikohan pitänyt antaa lääkettä vielä kerran? Ajoittain harrastin pientä käsityötä. Aihioita olisi runsaasti, mutta aika loppui nyt kesken. Onneksi kiirettä ei ole.

Työkalujen kanssa oli pieniä murheita. Onneksi osa selvisi ohjekirjojen avulla, osa muuten. Totesin, että nauhahiomakone oli jäänyt kotiin. Runsaan viikon kuluttua löysin sen kuitenkin toisesta varastosta. Omilta jäljiltäni. Luonnollisesti. Höylä lopetti höylänä olemisen. Kiilahihna kaputt! Ei löytynyt Ylitorniolta, ei Torniosta. Ostin siis uuden! Ostin myös sellaisen metsurin kypärä-visiiri-kuulosuojain -kompleksin. Etenkin tuo visiiri on hyödyllinen, kun joissakin puuhissa silmille lentää puusilppua melkoisesti. Aurauskassaan jäi ylimääräistä pienehkön laskun vuoksi. Ostinkin noilla rahoilla perikunnan raivaussahaan kolmioterän ja suojuksen. Oli muuten terän kiinnityspultti pikkuisen lujassa. Ja vääräkierteinen! Oli aika yllättävää, että saha käynnistyi niin helposti pitkän käyttämättömyyden jälkeen. Tulppa vain piti puhdistaa tökötistä. Raivasin malliksi tien laitaa ja pottumaata reunustavia haavan taimia. Niitin vielä pahimpia heinikoita mansikka- ja tyrnimaan laidoilta. Jarmo lupasi ensi viikolla hoidella tien laitapusikot mataliksi.

Tähän väliin voisin mainita jonkun omituisemman jutun. Seinillä on korvat. Jotkut eivät tajua, että pikku hiljaa asiat kantautuvat niihin korviin, joihin ne eivät ole tarkoitettu. Tilannetta pahentaa se, jos asianosaiselle puhutaan toista, kuin selän takana. Lisäksi esiintyy arvostelua, jota ei ymmärtääkseni pitäisi olla ensinkään. Minusta kunkin tulisi hoitaa omat asiansa kuntoon, ennen kuin ryhtyy muita haukkumaan. Jos sittenkään!!!

Kaikilla mökeillä oli ainakin ajoittain lomalaisia. Yleensä jotakin touhuamassa. Jotkut vain kulppoilemassa. Lapsia hyöri ja pyöri kenturoilla. Mopotkin pärräsivät. Onneksi isompia vahinkoja ei sattunut. Vaikka pientä hiekkaihottumaa taisi tulla. Hiukkasen harmitti kellarin päällys. Olen siihen saanut aikaiseksi oman kukkapenkkini. Lähinnä "talven törröttäjiä", jotka pitkinä kerryttävät talvella paremmin lunta suojaksi. Luonnon kasveja ja jalostettuja. Näyttävimpinä lupiineja, nauhuksia, huopaohdakkeita, mesiangervoja, lehtosinilatvoja, saunakukkia, liljoja, leinikkejä, ailikkeja, vuorenkilpiä, pietaryrttejä ja ukonhattuja. Ja lukemattomia muita, vähäisempiä lajeja. Leikit olivat suuntautuneet väärään paikkaan ja kukkani kärsivät. Onneksi aikanaan tilanne parani ja hävityksen määrä jäi lopulta vähäiseksi.

Yhtenä iltana istuin terassilla ja laitoin piruuttani kuulolaitteet korviin. Voi taivas! Olin kuin viidakossa! Lintuja joka puolella. Parhaimpina rastaiden huilukonsertot. Kun otin laitteet korvista, luonto hiljeni täysin. Sellaista on elämä!

2-projektin parissa olin oikeastaan eniten. Tavoitteena oli saada 3-vaiheisen projektin ensimmäinen vaihe valmiiksi. Olin vielä juhannuksena huolissani isosta lapiotyömäärästä, joka tosin tulisi eteen vasta 2-vaiheen pohjatöiksi. Olikin suorastaan ihanaa, kun Ari oli tuonut kaivurin. Turvekerros poistui ja tilalle siirtyi muutama kuutio maata. Vältyin sellaiselta työmaalta, josta en tiedä milloin ja miten olisin sen saanut aikaiseksi. Ja olisinko selkäni ja olkapäitteni vuoksi edes selvinnyt terveenä moisesta työstä? Nyt homma hoitui niillä menetelmillä, kuin on tarkoituskin! Samaa kuumaa poistatin pihalta yhden kiven, jota en siinä paikassa hyväksynyt. Kone pörräsi vähän joka puolella, ennen paluuta Tornioon. Tuli tietä ja venepaikkoja. Pahoja kiviä poistui. Ja monia muita voimakoneen hommia hoitui.

Kaivurihommien jälkeen pääsin palaamaan ykkösvaiheen kimppuun. Välillä sade keskeytti tai esti päivän työt. Pahempi haitta oli kuitenkin lämpö. Vaikka mökillä oli tuulen käydessä järveltä päin raikasta, oli metsän puolella tyyntä ja kuumaa. Puolen päivän aikaan aurinko siirtyi paikkaan, josta se sai täysillä porottaa kiusakseni. Oli pakko lopettaa. Kun alkulomasta oli sääskiä jonkun verran, meni aikaa kunnon sääskisavujen aikaansaamiseksi. Sitten vielä huomasin, että kevyen hupparini hupun kiristysnauha oli jo puolessa välissä karkaamassa ja roikkui aivan haitaksi asti. Sitä sain näprätä ilman apuvälineitä puolisen tuntia, mutta sain sen lopulta kuntoon. Hirsiäkin kuitenkin siirtyi oikeisiin paikkohin ja lopulta sain laittaa pellit katolle. Ensimmäinen lomaviikko ja homma tehty!

Sitten päätin vähitellen pilkkoa puut, joita olin paikalla kaatanut. Jänishaavatkin tuli korjattua ja pilkottua. Polttopuita 2-projektin hyödyksi kertyi muutama kuutio! Vuosien tarve todennäköisesti siihen käyttöön.

Välillä tuli hieman lomailtua ja hillastelutkin piti hoitaa. Viimeisellä lomaviikolla palasin taasen puhdilla 2-projektin pariin. 2-vaihetta varten tarvitsin runsaasti kuorittuja kuusilättyjä. Niitähän voisi aina sopivissa väleissä valmistella. Niitähän alkoikin syntymään. Tuli ajatus ryhtyä niitä sitten jo asentamaankin. Ja kuinka ollakaan: viimeisen lomaviikon perjantaina klo 15:40 2-vaihekin valmistui. 3-vaiheelle, joka on tietyssä mielessä paikan sydän ja tärkein asia, on myös jo valumuotti valmiina. Valu on järkevää tehdä jo kuluvana kesänä. Muutoin 3-vaihe alkaa ehdottomasti vasta ensi kesänä. Talven aikana pitää vielä tarkentaa viime talviset piirrustukseni.

Täytyy suureksi ilokseni todeta, että selkä on pelannut varsin hyvin. Isompaa ongelmaa ei ole ollut. Olkapää hieman kipeytyi, kun jouduin välillä naulaushommiin. Pahinta on olkapäiden kanssa nuo yöt. Herätessä huomaa olevansa väärässä asennossa ja joko toinen tai molemmat olkapäät tulessa. Aika pahoin vihlaisi myös kerran, kun sarvijaakko asettui paljaaseen niskaani ja huitaisin sen tiehensä.

Kun puuhastelin 2-projektin parissa, tuli varsin pian selväksi, että 3-vaiheen lisäksi on tultava myös 4-vaihe! Huh-huh! Mitähän vielä? Ai niin! Tulihan se vielä yksi kova ajatus, mutta toistaiseksi annan ajan kulua!

Juhannus 2010

Viikolla pistäydyin akkuputiikissa. Olin luullut vanhaa akkua nuoremmaksi. Etsin siitä merkintää, mutta päiväystarrat olivat koskemattomia. Myyjä kuitenkin löysi oman leimansa ja olihan sillä akulla ikää jo kuusi vuotta. Hyvillä mielin siis lähdimme Jussin päiville. Ainakin startti pelaisi veneessä.

Mökki oli siisti Tiinan jäljiltä. Kämpässä oli lämmintä 16 astetta, mutta tulia emme laittaneet. Ulkona olikin parikymmentä, joten kämppä lämpiäisi varmasti ilman vasittua lämmittämistä. Pian olimme purkaneet kamppeet. Minä siitä sitten innolla asentamaan uutta akkua veneeseen. Pettymys oli melkoinen: ei minkäänlaista elämää startissa! Kerran ehkä kuului vaimea napsahdys, mutta sitten oli hiljaista. Onneksi kuitenkin kone lähti nöyrästi käyntiin vetämällä. Parin lämmittelykierroksen jälkeen tulin maihin harrastamaan tarkempaa mietiskelyä.

Askartelun ääniä kantautui mökeiltä. Tien laitaakin oli viikolla siistattu. Ja risut viety kokkoon. Naapurissa oli tunkattu kämppää. Toisessa laskettiin venettä vesille. Kesäharrrasteet siis käynnissä. Porasin vanhoista ränneistä kannakkeita irti ja ruuvasin ne puuvajan räystääseen kiinni. Tuohon asennan vanhoista ränneistä parhaat palat. Se onkin sitten viimeinen paikka, jossa rännistä on oikeasti hyötyä. Hieman yllätyin, kun pidikkeitä olikin kahdenlaisia. Onneksi vain yhden jouduin ottamaan niitä epäkäytännöllisempiä.

Perjantaina aamusta selkeää ja tyyntä. Asensin rännin paikalleen. Onneksi riitti pituutta, vaikka leikkasin epähuomiossa väärästä kohdasta. Syöksy vielä paikalleen ja homma oli selvä! Viime kesänä ostamani akkuporakone on pelittänyt yli odotusten. Nytkin monen viikonlopun käytön jälkeen ei ole merkkiäkään akkujen loppumisesta. Vaikka kone ei ollut arvo-ostos, on se ilmeisesti halpis-tavaratalojen parin-kolmenkympin koneita laadukkaampi.

Aloin sitten taas tutkaileman veneen sähköjä. Luotaimeen virta tuli, mutta miksi ei starttiin? Moottorikopan sisältä löysin sulakkeen ja varasulakkeenkin. Ehjiä. En tullut hullua hurskaammaksi. Olen minä pöljä! Tulisi edes Äksön Äijä. Mutta ei sitä tietenkään kuulu silloin kun kaivattaisiin.

Katiska on lionnut mökkirannassa. Tyhjän panttina. Keräsin pilkkivehkeet matkaan ja vein katiskan pyyntivesille. Siinä lähettyvillä sitten kullailin ja uitin pilkkiä järvessä. Eräässä paikassa ahventen nälkä oli hurja. Niitä alkoi kertymään mukavasti. Ei tarvinnut laskea pilkkiä kuin hieman pinnan alle, kun kala oli jo kiinni. Ainoa huono puoli oli vain se, että keskikoko ei ollut sitä, mitä yleensä on niissä hommissa lupa odottaa. Normaalisti siis 300-400 grammaa. Otettavaa kuitenkin kertyi. Kolmesti hieman syvemmässä paikassa oli pilkissä kiinni todella iso otus. En niitä saanut edes näkösälle. Hirmut jäivät sinne odottamaan seuraavia kertoja. Lohdutuspalkinnoksi sain kuitenkin kiloisen kuhan ja lopetinkin kalastuksen siltä erää.

Kuha päätyi naapuriin. Korjasin ahvenet ja laitoin niihin hieman suolaa ja vein kellariin. Aino laitteli ruuat kaloja korjatessani. Ruuan jälkeen palvasin ahvenet. Olipa hieman muuten pöntössä ahdasta. Kokeilin polttaa toukokuussa pätkimiäni rankoja. Jo painosta saattoi arvata, että sormea vahvemmat eivät olleet kuivia. Sain kuitenkin puut palamaan, kun laitoin joukkoon hieman kuivaa syttöpuuta.

Iltaohjelmaa odotellessa keskustelin sähköongelmasta Jarin kanssa. Ei Jari ole turhaa sähköalalle ryhtynyt, sillä heti ensimmäinen arvaus osoittautui oikeaksi. Se siinä päästiin jopa varmistamaankin.

Illalla kokko. Palviahvenet kelpasivat, vaikka joku toivoikin valmikksi ruodottuja kaloja! Päivällä liki helle. Illalla kokon loimussa vielä kuumempaa.

Lauantaina porasin irti popniitit, jotka pitivät veneen pääkatkaisijan kiinni akkukotelon laidassa. Sitten kytkimen hallittu ohitus ja akku takaisin paikalleen. Ja homma oli sillä selvä. Pääkytkintä ei ole koskaan tullut käytettyä, joten ihan turha vekotin se onkin. Etenkin viallisena! Pilkkireissulla olikin sitten mukava, kun sai avaimesta aina vääntää koneen käyntiin. Olkapäätähän se säästää tolkuttomasti. Nyt tuuli oli kovempi ja vene kulki pilkkiessä turhankin nopeasti. Jossakin kohdin olin hetken ankkurissa, mutta syönti oli heikkoa. Loppui sitten kokonaan, kun ukkonen kerran jyrähti. Laskin kaikki aapot takaisin uimaan ja poistuin mökille. Pekkakin oli laskemassa Tarran rannassa venettään vesille. Näytti vain Zafira olevan aika pahassa paikassa. Niinpä siinä sitten kaivattiinkin kohta traktorin vetovoimaisuutta, ennen kuin auto oli kantavalla maalla.

Illemmalla leikkasin nurmikon. Ja laitoin hieman tukea puupinolle, joka oli hieman näyttämässä sortumisen merkkejä. Aloin sitten virittelemään sadetuslaitteita toimintakuntoon. Luvassa tosin oli sadetta, mutta ennusteet olivat koko ajan lieventyneet. Oma aikansa kului, ennen kuin sain pumpun nostamaan vettä. Sitten menikin pari tuntia kastelun parissa. 20 - 30 minuutin välein vaihdoin sadettimen paikkaa. Aika kattavasti tulikin sitten kasteltua. Ilmassa oli ukkosta. Keskiyön lähestyessä jyrinä loppui ja alkoi sade. Hetken tuli rankastikin, mutta sateen kesto, noin puoli tuntia, ei riittänyt kunnolla kastelemaan paikkoja. Edes metsäpalovaroitus, joka alkoi juhannuspäivänä, ei päättynyt. Eipä muuten olisi uskonut, että vietetään sitä valoisinta aikaa vuodesta. Niin pimeäksi veti maiseman sateen lähestyessä. Kämpässä oli tukalan kuuma ja ikkunat piti jättää yöksi auki.

Sunnuntaina lämpöisistä juhannuskeleistä ei ollut enää tietoakaan. Aamulla lämpöä oli alta 10 asteen. Ikkunatkin sai sulkea. Melkoinen tuuli puhalteli jostakin lännen ja luoteen suunnalta. Touhuilinkin näin sopivan työilman saavuttua jonkin aikaa 2-projektilla. Lapioin pintaturvetta pois 18 metrin matkalta 40 sentin leveydeltä. Mäkäröitä oli viilenneestä ilmasta huolimatta niin sankasti, että välillä meinasin tukehtua. Hieman kipeään kävi olkapäässä se lapiointi. Mitenkä hommasta selviydyn, kun samaa pintaturpeen lapioitavaa on vielä moninkertainen ala. Ja sitten alkavat vasta ne todelliset lapiohommat. Huh, huh! Noita mäkäröitä tosiaan tuntuu nyt riittävän. Sopivalla paikalla niitä on ilma mustanaan. Ja kun pysyisivät vain ilmassa, mutta kun käyvät päälle. Tuossa lapiohommassa kun istahdin välillä halkaistulle mäntypenkille istumaan ja polttamaan pössäkkää, huomasin hauskan asian. Nimittäin jos niitä kiusaajia oli edessä, oli niitä takanakin. Nimittäin kirkkaalla puupinnalla niitä oli liiskaantuneena runsain mitoin. En koskaan käytä mitään sääskimyrkkyjä. Turhaa kai lieneekin, kun persauksiinkin tukkivat, ei niitä mikään pidättele. Sääskiä on jonkun verran, mutta niistä ei ole isommin haittaa. Lauantaina tosin niitä oli kämpässä niin paljon, että Ainolla jäi päikkärit ottamatta. Terassille mäkärät eivät tule. Sääskiä kuitenkin joskus jonkun verran. Hyttyskiekurat kuitenkin tuntuvat pelaavan, kun niitä laittaa pari kappaletta käryämään.

Viikko vielä leipätyötä. Sitten alkaa kesäloma. Mitäpä silloin tulee touhuttua, jää nähtäväksi. Paineita ei ole mihinkään hommaan. Jospa ainakin osan lomasta vain lomailisi.

Viikonloppu 18.6. - 19.6.2010

Oli siinä kinthaalla, tuliko mökkireissua ollenkaan. Tiina oli tullut käymään kotosalla. Sunnuntaina oli tiedossa menoa heti aamupäivästä. Poltteli kuitenkin niin, että keksihän sitä pakollisia juttuja, jonka vuoksi mökillä oli sitten kuitenkin pistäydyttävä. Vaikkakin hätäisesti.

Yksin kuitenkin olin liikenteessä. Matkalla ilma oli tosi lämmin. Liki 20 astetta. Tuulilasi liiskautui sumeaksi pikku hyönteisistä. Mökillä ensimmäinen havainto oli pihlajien huumaava tuoksu. Torniossa pihlajien kukinta on jo ohi, mutta mökillä kukat ovat vasta auenneet. Lämpöä ulkona oli sopivasti +16 astetta. Kun sisällä oli vai 12 astetta lämmintä, laitoin muutaman kalikan palamaan, jotta lämpö nousisi muutaman asteen.

Tärkein asia, minkä vuoksi tein näin pikaisen viisitin, oli veneen akku. Viikko sitten en saanut varmuutta akun kunnosta. Nyt se oli saanut latautua viikon ajan. Testi kuitenkin osoitti, että virtaa ei ollut mennyt akkuun yhtään. Eli turhaan en tullut. Nyt pitää viikolla hankkia uusi akku, että Jussina voi halutessaan liikkua järvelläkin. Enpä muista, olenko viime kesänä päiväkirjassa maininnut akkuongelmista. Kuitenkin akku temppuili viime kesänäkin, mutta oletin sen johtuvan kosketushäiriöistä. Nyt ei tarvitse enää olettaa yhtikäs mitään, vaan suunnistan heti arkena akkukauppaan.

Oli ollut hieman puhetta, että Tiina saattaa sunnuntaina tulla mökille kavereidensa kanssa. Niinpä vähän katselin ympärilleni, olisiko jotakin syytä tehdä. Kun järvi oli liki peilityyni, pumppasin reippaasti saunavesiä. Jos sattuu pyhäillaksi vastaranta, ei pumppua voisi käyttää. Kun nytkin piti laittaa kyhyt kaminaan, on sama homma varmaan sunnuntainakin, joten katsoin sopivat puut valmiiksi kaminan viereen. Kannoin grillillekin puita ja syttöjä.

Poutaa kun on ollut, on siitepöyä lennellyt joka paikkaan. Liekö männyn? Mustat peltikatot olivat melko keltaisina. Terassillakin kerros. Siitä pöllyytin matot ja lakaisin siitepölykerrosta ohuemmaksi. Sataisi jonkun verran. Pöly vähenisi ja kun se maastokin on aivan rutikuiva.

Ruoho oli kasvanut jonkun verran. Ei tasaisesti, vaan tuppaina. Hain ruohonleikkurin ja tankkasin sen. Näin talven jäljiltä on aina hieman kysymysmerkki, miten polttomoottorit käynnistyvät. Joskus on ollut nimittäin varsin vaivalloista. Tällä kertaa kuitenkin homma pelasi kuin unelma. Jo toisella kerralla kone pärähti käyntiin ja pääsin pyyhkimään heinien latvoja poikki. Siistiytyihän se aika lailla, vaikka hirveästi sitä leikattavaa ei todellakaan ollut.

Vaikka sadetta oli luvassa yöksi ja enemmänkin sitten myöhemmin, kannoin kasvimaille jonkun ämpärillisen vettä. Siellä jotakin vihreää jo pilkistelee. Penkkirivit jo erottaa paikoin. Myös muutama potun kaali nosti päätään mullasta. Taitaa olla jo neljä viikkoa, kun Aino laittoi muutaman pitkäituisen potun maahan. Ne sieltä nyt kurkkivat.

Sain illalla juuri ja juuri kaminan hiilillä makkaran lämmitettyä. Makkara kyllä piti tikun nokassa asettaa aivan pesän perälle työnnetyn pikkuruisen hiilikökön pintaan, ennen kuin onnistui. Kämpässä lämpö kuitenkin oli noin 18 astetta, eli varovainen lämmitys oli onnistunut toivomallani tavalla.

Lauantai-aamuna nousin kahvin keittoon puoli kuudelta. Poutaa yhä, vaikka toisin oli ennustettu. Seisemän paikkeilla alkoi satelemaan. Uudet rännit näyttivät toimivan. Keltaista vettä alkoi torvista liristä heti, kun sade alkoi. Olin saanut määräyksen olla kotosalla puoleen päivään mennessä, joten aloin valmistelemaan saman tien kotiin lähtöä. Sateessa ei juuri huvittanut mitään isompaa alkaa touhuamaan. Joitakin mittoja kuitenkin käväisin 2-projektiin liittyen ottamassa. Sääsket meinasivat sateessa olla melko kiukkuisia. Olin jotakin kampetta tuonut myös edistääkseni jatkossa tuota projektia. On ollut mukavaa huomata, että kiireetön tahti on kuin vahingossa saanut päähän pikku hiljaa ratkaisuja, joita olen talvella pähkäillyt. Kun asiat etenevät ja vähitellen jotakin valmista syntyy, näkee jo seuraavan vaiheen ja sen mahdolliset ongelmat.

Kotimatkalla auto rapaantui heti kättelyssä. Märällä pikitiellä kuitenkin rapa aika tarkoin vastaavasti irtosi. Niinpä en ajanutkaan Sihtuunan ja Arpelan välistä soratietä, vaan jatkoin Tervolaan, Keminmaahan ja loppupätkän moottoritietä kotiin. Aino hieman yllättyi, kun jo yhdeksältä saavuin reissusta.

Kissa on lomaillut naapurissa viikkokaupalla. Puolikkaita lintuja oli meidänkin pihalla merkkinä vierailuista. Liekö enää yhdessäkään pöntössä muuta, kuin nälkään kuolleita poikasia tai hautomattomia munia. Voi.... Olisipa minulla valta päättää. Tekisi mieli katsoa, onko totta se mitä puhutaan yhdeksästä hengestä!

Sirkkakosken tielle (ainakaan eteläpäässä) ei ole tälle kesälle tapahtunut mitään. Mursketta odottaa ja uusia rumpuja ja vanhojen korjauksia kaivataan. Toivon mukaan jotakin alkaisi tapahtua. Voi tietenkin olla, että kunnostus on pohjoispäästä etenemässä etelän suuntaan. Toivottavasti määrärahat riittävät koko matkalle.

Viikon luontoääni on ollut vuvuzela. Täytyypä sanoa, että eipä ole juuri tullut vahdattua. Ja sitten kun homma alkaa olla loppuvaiheissaan ja olisi kiinnostavampaa, olen jo lomilla. Mutta ei harmita yhtään.

Toinen juttu, joka ei ole kiinnostanut senkään vertaa, on nuo häät naapurissa. Valitettavasti joitakin se kiinnostaa ja lauantaina vaihtui tv-kanava vastalauseistani huolimatta. Venlojen viesti olisi ollut huomattavasti mukavampaa seurattavaa. Katastrofi sitten seurasi toistaan! Kun myöhemmin aloin seuraamaan urheilu-uutisia, tuli kanavanvaihtaja sukkelasti viereen ja kanava vaihtui kakkoselle. Voi paskaläjä. Tangomarkkinat! Onneksi mökillä ei ole telkkaria. Olisikohan pitänyt sittenkin uhmata hallitusta ja olla koko viikonloppu mökillä?

Nin, se varsinainen syy siihen, että kyseeseen tällä kertaa ei tullut normaali mökkireissu oli kolmospoikien rippijuhlat sunnuntaina. Kylläpäs se aika osaakin rientää. Kymmeneksi mentiin kirkkoon ja pappi kertoi mitä ei saa ja mitä saa touhuta. Nuoriso istua napotti ja otti opikseen. (?) Minulla ajatukset harhailivat ajoittain 2-projektiin ja varsinkin viiteen liitokseen, jotka tulevat varsin pikaisesti vastaan. Sainkohan jostakin apua, kun ratkaisu tuli mieleeni niin kirkkaasti? Jälkeenpäin kahvisteltiin. Ja kuten arvata saattoikin, siitä kahvipöydästä ei puutteita löytynyt.

Tiinakin sitten lähti sunnuntaina iltapäivällä mökkeilemään. Yön ja aamun aika runsaskin sade oli hellittänyt. Ja poutaa luvassa jatkossakin. Tuuli ainakin Torniossa melko navakka. Mökillä eteläpuhuri ei haittaa. Viekö sitten sääsket ja mäkärät muualle, jos niitä nyt tällä kertaa sattuisi siellä olemaan.

Heti maanantaina on kesäpäivänseisaus. Eli kesän huippu valoisuuden puolesta on ohi ja pimeä syksy kohta meidät saavuttaa. Tuntuu jotenkin oudolta ajatukselta, kun kesä sinänsä ei ole vielä edes kunnolla alkanut.

Viikonloppu 11.6. - 13.6.2010

Olen jo oikeastaan pitkän aikaa tuskaillut sen vuoksi, että autoradio ei ole kuulunut kunnolla. Aluksi epäilin, että lähetystehot ovat heikentyneet periferiassa. Ostin joku viikko sitten uuden antennin ja ongelma katosi. Vanha antenni oli noin 35 senttiä pitkä ja erittäin taipuisa. Ylin 5-senttinen siitä kuitenkin katkesi heti uutena. Antenni kun tullen-mennen osuu autotallin kippioveen. Lyheneminen ei kuitenkaan kuuluvuutta heikentänyt. Mutta ajan mittaan ilmeisesti jotakin antennin sisällä oli rikkoutunut, kun kuuluvuus heikkeni. Nyt ostamani antenni on lyhyt, alta 20-senttinen. Sen ei pitäisi enää vastata autotalliin. Milloinkahan muuten alkaa se piharemontti, että pääsisi testaamaan? Autotalli on ollut kolme viikkoa teräsputkien päällä tyhjän panttina ja sitä ei ole voinut käyttää!

Perjantaina taas mökille. Ulkosalla peräti +18 astetta, mutta kun sisällä oli vain +13, oli pikku kyhyt jälleen paikallaan. Aino otti ohjelmaan auton sisäpuolisen pesun ja imuroinnin. Minä rupesin kiikkumaan viimeisiä rännipidikkeitä tikkaiden nokassa. Hankalin osuus oli jostain syystä jäänyt viimeiseksi. Hankalin se oli korkeuden ja pihlajien vuoksi. Kuitenkin sain kiinnikkeet laitettua. Vesku tuli siihen sopivasti ja nostimme rännin paikalleen. Otsalaudassa olevaa naulaa piti vain hieman työntää syvemmälle, että ränni asettuisi lopulliseen kohtaansa.

Kun sakkia liikuskeli enemmänkin, vetäsimme veneen kopistaan. En vain löytänyt siihen hätään pohjatulppaa, mutta ei sitä venettä tarvinnut kuin hetki käyttää veden puolella. Vielä ei ollut aika laittaa venettä vesille, mutta nyt sen homman saa tehtyä helposti yksinkin. Sisältä venevajasta sitä onkin hieman hankala yksin roudata ulos.

Lauantaina Aino siivosi, siivosi js siivosi. Sain aamupäivän aikana viimeiset asennukset ränneissä tehtyä. Tämän kesän pääprojekti on siis valmis! Se oli tarkoitus tehdä kesäloman aikana, mutta hieman edellä ollaan aikataulusta.

Päätin sitten käyttää hetken aikaa 2-projektin edistämiseen. Aloitin puoli yhdentoista maissa. Iltapäivän teetauolla Aino toivoi minun kokkaavan. Neljältä tulinkin taas ruuanlaittotauolle. Laitoin grillissä vartaita ja ruuanlaittoon ja syömiseen tuhraantui peräti 2,5 tuntia hyvää työaikaa. Iltayhdeksän jälkeen aloin keräämään kamppeita työmaalta pois. Menipäs siinä sittenkin aikaa! Mutta jälkeäkin tuli niin paljon, että pahin on ohi. Kaikki paksut tukit on nyt parkattuina työmaalla. Penkkipuut on halkaistu ja kuivumassa. Tiedän, että tarve on vielä muutamalle ohuelle ja pitkälle puulle, mutta niitä en ihan heti tarvitse. Ja puita pitää vielä poistaa alueelta yllättävänkin monta. Mutta niilläkään ei ole kiirettä. Tulee muuten sitä polttopuutakin aika reippaasti.

Viimeinen puu, jonka kaadoin, oli päivän suurin. Siksi halusin ehdottomasti kaataa sen oikeaan suuntaan, jotta selviäisin hieman lyhyemmällä raahausmatkalla. Tein ensin kaatoloven. Mutta sitten kun sahasin puuta poikki toiselta puolelta, lähtikin puu kallistumaan sahan puolelle ja saha jäi jumiin. Siihen jäi, ajattelin. Oli yllätys, että jaksoin työntää isoa mäntyä niin, että sain sahan irti. Toisella työntökerralla sain koloon kiilan ja vähitellen sain kiilan niin syvälle sahausuraan, että puu oli kallellaan oikeaan suuntaan. Sitten sainkin sahattua puun lopullisesti poikki ja se alkoi kaatumaan oikeaan suuntaan. Mutta kallistui vain pari metriä. Pitkät oksat tarttuivat toiseen suureen mäntyyn ja siinäpä sitä oltiin. Paha konkelo. Tukkipihdeillä sain pyöräytettyä runkoa hieman. Puu kallistui hieman lisää ja putosi samalla kannon päältä. Sitten ei enää liikkunut mihinkään. Eihän sitä tuohonkaan voi jättää! Sattuu vielä joku sopivasti kulkemaan kohdalla, kun puuska tarttuu siihen. Sitten onnekseni huomasin, että pyöräyttely oli siirtänyt sitä sen verran, että pitkät oksat olivat kiinni kahdessa kuusessa. Sahasin kuuset poikki ja siinä lähti sitten konkelokin. Oli se tyvipää aika raskas hinata ylämäkeen, vaikka sen penkeiksi ennen raahaamista halkaisinkin. Kun pituutta oli kuitenkin 4,5 metriä.

Haalari on mennyt parkkaushommissa melkoiseen kuntoon. Pihkaa on tarttunut paksu kerros ja sitten sahatessa vielä muhaa. Palaisi varmaan melkoisella roihulla, jos päättäisi lyödä kokkoon. On selvää, että rukkaset ovat vieläkin kurjemmassa kunnossa. Silmälaseja piti päivän mittaan pestä joku kerta. Naamakin sai osansa. Pihkasuoja ei kuitenkaan ollut riittävä mäkäröitä vastaan. niitä olikin paisteessa aivan älyttömästi. Ei niinkään sääskiä. Normaalisti mäkärät tulevat vasta heinäkuussa. Eli aikaisessa ovat. Toivottavasti niitä ei sitten varsinaiseen mäkäräaikaan ole aivan tajuttomasti.

Moottorisahaan tuli loppuvaiheissa vika. Sitä viimeistä puuta halkaistessa. Tällä kertaa vika ei estänyt sahaamista. Päinvastoin! Nimittäin sahan sammuttaminen ei enää onnistunut. Onnistui tietenkin, kun laittoi ryypyn päälle, mutta sammutusnappi ei pelannut. Pitääpäs avata ja tutkia, liekö vain roskaa mennyt väärään paikkaan.

Saunominen on aina mukavaa, mutta nyt lauantai-iltana se maistui hien, mäkäröiden, purun ja pihkan jälkeen erityisen makealta.

Illan päälle aloin ottamaan veneakkua pois. Olin sen viikko sitten laittanut latautumaan. Nyt kuitenkin se näytti tyhjää! Sökö? Kun otin akkukenkää irti, irtosi johto. Oli jostakin syystä katkennut. Laitoin akun vielä uudestaan latautumaan. Toivottavasti nyt onnistuu. Sen verran illalla oli hämärää, että tarvitsin touhutessani lamppua. Otsalamppu putosi välillä lattialle ja siitä irtosi heijastin ja sitä suojaava koppa. Meni aikaa, kun yritin löytää lattialta polttimoa. Sitten lopulta hoksasin, että se on integroituna piirilevyyn ja näkyy vain nuppineulan pään kokoisena silmänä!

Sunnuntaina lähdin vesireissulle. Lähde on pahasti sammaleen vallassa. Pitäisiköhän sitä yrittää hieman puhdistaa? Kävin myöskin etsimässä korvasieniä. Täytyy sanoa, että olipas kehno saalis. Sieni siellä, toinen täällä. Kuivaa tietenkin on ollut ja ei sitä lämpöäkään ole ollut viime aikoina kovin mainittavasti. Jäniskin loikki kuivalla kankaalla melkein pahki istuessani pössäkällä kannon nokassa. Mitä lienee säikkynyt?

Lauantai-illaksi ja sunnuntaiksi oli ennustettu sateita. Mutta kävi niin, että sadealue ei kovin pohjoiseen ulottunut. Sinänsä mukavaa, mutta toisaalta sadetta jo kaivattaisiin. Lauantaina lämpöä oli parikymmentä. Kova tuuli järveltä teki kuitenkin ilman viileän tuntuiseksi.

Hieman yllättävää oli tuon selän kunto. Nimittäin nyt se ei vihoitellut laisinkaan. Olisi luullut lauantain puurtamisen tekevän sille pahaa, mutta ei. Samoin sunnuntain kaltaiset kävelyt eivät ole vuosiin olleet noin helppoja. Sais nähdä, miten jatkuu?

Viikonloppu 4.6. - 6.6.2010

Keskiviikko-aamuksi oli varattuna aika lääkärille. Kyseessä oli lopputarkastus selkähoidon päätteeksi. Olipa aika varattuna oikeaan aikaan! Tiistai-iltana kävin ostamassa uuden kiukaan ja kiuaskivet rautakaupasta. Sitten hoitelin talonmiesvuorollani pihanurmikot siisteiksi. Selkä siinä hommassa taas hieman ärtyi, mutta varsinaisen kuoliniskun se antoi tuolle "terveelle" olkapäälle. Kyllä oli lähestulkoon tekemätön paikka keskiviikkoaamuna pyyhkäistä deodoranttia kainaloihin. Kun tuota kipeää kättä ei pystynyt nostamaan, että dödöpuikon saisi kainaloon. Ja toisin päin: kipeällä kädellä ei puikkoa tahtonut millään kärsiä ujuttaa niin pitkälle, että olisi toiseen kainaloon saanut raikastusta. Autolla ajaminen oli hankalaa. Vilkku piti hoitaa oikealla kädellä ohjauspyörän välistä. Ovea ei saanut kädellä työnnettyä auki. Onneksi jalka oli terve. Lääkäri pisteli sitten piikkejä ympäri olkapään. Ja laittoi lähetteen kuvauksiin. Lausunto kuvista tulee aikanaan, mutta jo röntgen-hoitaja sanoi, että eipä ole pojalla kunnossa tuokaan olkanivel. Toinen olka kuvattiin aikanaan ja rikkihän sekin on. Aika ajoin olen siihenkin ottanut piikin ja se on sillä joksikin aikaa asettunut. Nyt aikaa viimeisestä piikistä on jo pari-kolme vuotta, kun en ole sitä pahemmin rasittanut ja näin ollen pahentanut sen tilaa. Varmaan tuo oikean olan säästäminen vaikutti nyt tuohon vasempaan. Vasemmalla kun on yrittänyt tehdä enemmän. Voi helevetti, jos olisi tuo oikeakin ärtynyt. Olisin ollut täysin kädetön äijä!

Äksön Äijä hieman toppuutteli noita touhuamisiani. Ota Matti rennommin. Pakkokos sitä on puurtaa, kun lääkärikin on kieltänyt! Jäin pohtimaan asiaa. Se on vähän sillä lailla, että jos et tee jotakin, löytyykö ymmärtämystä tekemättömyydelle? Saa lusmuilijan maineen. Että tuo se sitten ei osallistunut tuohonkaan! Lääkäri tosiaan varoitti, että tällä menolla loppuu touhut. Hellitettävä olisi! Vastasin, että pitäähän sitä elää! Lääkäri katsoi kummissaan. Mitä elämistä se sitten on, jos paikkojen ei anneta parantua ja ne menevät lopullisesti rikki?

Nyt viikonlopun saapuessa piikkien vaikutus alkoi tuntumaan. Ja osaltaan kai tulehduskipulääkkeidenkin. Jo perjantai-iltana oli olka kutakuinkin normaalissa kunnossa. Niinpä uskalsinkin aloittaa kiukaan vaihto-operaation. Ensiksi laskin vedet pasasta ja poistin vanhat kiuaskivet. Aikanaan olen kivet kerännyt rantavesistä. Vaikka niitä on kerätessä katsonut sillä silmällä, että olisivat sopivia kiukaalle, oli joukkoon eksynyt vääränlaisia mulpereita. Kivitilan pohjalla oli jälleen puolisen kiloa hiekkaa, kun osa kivistä oli murentunut. Nostin kiukaan kottikärryyn ja vein syrjemmälle. Viime nuohouksen jälkeen en tyhjentänyt lainkaan nuohousluukusta nokea, mutta nyt kun kiuas oli kartanolla, tein senkin homman. Samalla löytyi piippuun pudonnut nuohoussutin paino.

Uusi kiuas oli hieman eri kokoinen, kuin vanha. Joka suuntaan muutaman sentin pienempi. Olikin kysymysmerkki, miten pasa ja savuputki piippuun sopivat kohdillensa. Pitäisikö kiukaan alle laittaa tiiliskivet, jotta nousisi ja putki osuisi piipussa olevaan aukkoon? Tuuri oli kuitenkin hyvä, sillä kiukaan matkassa ollut parikymmensenttinen putkenpätkä sopi kiukaan ja pasan väliin ja nosti kiukaan yläpuolisen pasa-putkisysteemin täsmälleen oikealle korkeudelle. Olipas hyvä tuuri! Illalla poistimme saunasta pyyhkeet ja kylpytakit ja laitoimme kiukaaseen tulet. Kylläpä terassille levisi melkoinen kitku kun saunan ovi oli auki. Vähitellen kuitenkin alkoi kitkerä haju liestymään.

Lauantaina ja vielä sunnuntai-aamunakin touhusin rännien kanssa. Nyt poranteriä oli matkassa reippaasti. Särkymävaraa piisasi. Tällä kertaa kuitenkaan terätappioita ei tullut. Ainoa tappio olikin 10 metrin rullamitta, joka ei enää suostunut menemään kokonaan kotelonsa sisälle. Hiljakseen rännejä alkoi siirtymään paikoilleen. Vielä kuitenkin jäi yksi osuus ja yksi syöksy odottamaan lopullista valmistumista. Aika hidastahan tuo meikäläisen tahti tahtoi olla. Mutta onhan tätä kesääkin vielä vähän jäljellä. Kun kämppäkään ei ole täysin suorassa, tuppasi jonkinlaisen laskun saaminen tuottamaan vaikeuksia. Lasku olisi luonnostaan ollut väärään suuntaan, mutta sille puolelle en missään nimessä halunnut syöksytorvea. Lasku lopulta onnistui oikeaan suuntaan ja lopputulos ei ollut edes pahan näköinen. Hieno homma!

Hieno homma oli sekin, että olat ja selkä kestivät aika mukavasti tällä kertaa. Edes kiukaiden nostelu ja kantaminen ei paikkoja kipeyttänyt. Pahinta hommaa oli ruuvien vääntäminen rännikiinnikkesiin. Yläviistoon kun piti väännellä. Kipeillä olkanivelillä ei olisi tainnut onnistua.

Viikonlopun kelit olivat aika viieät. Alle kymmenen asteen lukemissa oltiin koko ajan. Yöllä lähellä nollaa. Tuuli kävi ajoittain vihaisesti. Silloin tällöin tuli vesi- räntä- ja raekuuroja. Joten mistään kesäisistä olosuhteista ei päästy nauttimaan. Kämppääkin piti lämmittää, että sisällä tarkenisi. Korvasienekään eivät viikon aikana olleet juurikaan suurentuneet.

Mökkiläiset olivat varsin vähissä. Keli ja koulujen päättäjäiset syynä. Vaikka en ole helteiden ystävä, saisi tämä hieman kesäisemmäksi muuttua. Ainakin hieman toiselle kymmenelle saisi lämpö kohota.

Viikonloppu 28.5. - 30.5.2010

Alkuviikosta nostimme Torniossa autotalliryhmän teräsputkien päälle. Kun parkkialueelta vaihdetaan maat, siirrämme tallit sitten sivuun koneiden tieltä. Rautakangen heiluttelu oli taasen olkapäille myrkkyä. Ja nyt tuntuu, että nimenomaan tuo terveempi olka on myöskin rikki. Viikonlopun hommista se hieman ärtyi lisää, vaikka mitään isompaa en touhunnutkaan. Selän osalta luulin jo tilanteen hieman parantuneen, mutta toisin taitaa olla. Kyllä oli aika usein istuttava vain sen vuoksi, että pääsisi lepuuttamaan selkää. Harmittaa vain, kun tekemistä olisi ja ei kohta kai pysty tekemään!

Aurauslaskukin tuli. Villekin lienee todennut, että auraukset on aurailtu tältä kaudelta. Vaikka lunta tuli paljon, oli lasku hieman odotettua pienempi. Kerätyistä varoista jääkin siten mukava pohjakassa. Vaikkapa seuraaviin arpajaispalkintoihin tai johonkin muuhun mukavaan.

Ostin viikolla ruuvit, pop-niitit ja silikonin, niinkuin aioinkin. Rautakaupassa oli myös tarjouksessa työrukkasia. Euron / pari. Huono puoli oli vain se, että kaikki oli kokoa 10 ja siis aika pieniä. Mutta kun kokeilin niitä, löytyi joukosta puolenkymmentä paria, jotka juuri ja juuri menivät känsäisiin kouriini. Ja käytössähän ne hieman väljenisivät. Kun hanskoja kesän aikana kuluu useammatkin parit, kaupat tuli ja heitin rukkaset auton peräkonttiin odottamaan mökille menoa. En tiedä, miten niihin oli saatu sellainen haju? Haisi koko auto lumpuille tai jollekin homeelle. Ja se laatukin! Kämmenpuolen nahka kyllä kesti viikonlopun touhut, mutta kankaat alkoivat irtoilemaan. Taisivat tulla sittenkin kalliiksi, kun ensimmäinen pari jo joutaa roskiin.

Kelit jatkuvat melko viileinä. Kesä ei vielä tullutkaan, vaikka välillä siltä näytti. Kuluneen viikon aikana kasvu ei ollut edistynyt lainkaan. Hyvä ettei päin vastoin. Päivälämmöt ovat olleet kymmenen asteen hujakoilla ja yön seudut likellä nollaa. Pohjoisessa mennytkin miinuksen puolelle.

Aika myöhään pääsimme aloittamaan perjantaina mökkimatkaa. Ainolla oli koulutuspäivä Oulussa ja tuli kotiin vasta kuuden maissa. Poikkesimme matkalla hakemassa Pessalompolosta pottupussin. Olisivat menneet metsän hyväksi ja kun meillä kellarissa potut pysyvät vielä kauan kovina niin mikäpäs se siinä. Syömäpottuja ei tarvi nyt mökille kuskata pitkään aikaan. Oli jälleen pakko laittaa kaminaan tulet. Kyhyt eivät tällä kertaa piisanneet, koska lämpöä taisi sisällä olla 1-numeroinen lukema. Istutin kasvimaalle salaatit, tillit ja persiljat. Ja herneitäkin sinne kylvin. Eipä tietenkään voi sanoa noiden ensimmäistenkään osalta että "istutin". Siemenethän kylvetään ja kasveja istutetaan! Saapi taas nähdä, tuleeko lainkaan satoa. Uutta multaa ostin kuitenkin ja sen ansiosta on pientä saumaa onnistumiseen. Kasvimaan olen aikanaan perustanut jänkkäturpeen pohjalta ja se ei ole vielä kunnollista. Vaikka siihen on sekoitettu vuosien mittaan hiekkaa ja pussimultaa. Pahimmat osat sammaloituvat vuoden aikana ja kasvavat sieniä. Sammal on sellaista levämäistä. Tuhkattukin sitä on, mutta lienee yhä turhan hapanta. Aino laitteli muutaman kalliokilven kukkapenkkiin. Niitä kotona pelastettiin autotallin laidalta. Mäskääntyisivät olemattomiin, kun koneet joskus saapuvat.

Lauantaina Aino alkoi siivoamaan kellaria. Minä lähdin tapaamaan maailmanmestaria. Keittokalat mielessä. Kaloja olikin 3-4 kiloa. Kukkoahvenia lähinnä. Ei puhettakaan, että niistä alkaisi irrottelemaan fileitä keittotarpeiksi. Yhdestäkään. Aloinkin siis puuduttavan korjausoperaation, jota jaksoin jatkaa tunnin verran. Loput silput ja perkeet jätin lokkien iloksi rantakiven päälle. Siinä alkoikin sitten melkoinen kuhina ja kirkuminen. Variksetkin tulivat mukaan ja kronkkuivat äänekkäästi. Jauhoin korjaamani ahvenet ja sekoitin joukkoon sipulikeittopussin ja mantelirouhetta. Tuli sitä massaa kilon verran arviolta. Siirsin sen kellariin odottelemaan iltapäivää.

Aino sai kellarin puhtaaksi. Oli kevättalvella ihmetellyt, kun yksi hylly oli aina märkä. Syylliseksi osoittautui vuotava kaljapurkki. Parasta ennen päiväys oli viime kesältä, joten olikohan alkanut kertymään painetta purkkiin? Laitoin pussukasta potut styrox-laatikkoon. Ja ei muuta kun puhtoiseen kellariin. Kämmäsin. Kun laatikko on leveämpi kuin oven reikä, jouduin kääntämään laatikon toiseen asentoon, jotta se mahtuisi sisälle. Ote lipsahti ja laatikko nurin. Onneksi vain muutama pottu meni pestyille hyllyille, joten isoa vahinkoa ei syntynyt. Ja lattiahan on betonilaattaa ja soraa, siellä haittaa pienestä multapölystä ei olekaan.

Siirryin siitä kesän 1-projektin pariin. Yksi ränni piti katkaista ja sen teinkin. Tein vanhalla puukonkuvatuksella reiän syöksytorven kohdalle. Ja sitten aloin poraamaan reikiä, jotta välikappaleen voi niitata reiän kohdalle rännin alle. Tarkoituksena tietenkin pitää syöksytorvi kohdillansa. Ensimmäistä reikää poratessani katkesi porasta terä. Terää jäi vielä hieman jäljelle, joten terän kärjellä sain juuri ja juuri kaikki neljä reikää aikaiseksi. Viritin silikonipuristimen. Onneksi kokeilin ennen massan laittoa pop-niitin sopivuutta reikään. Ei tietenkään sopinut, vaikka millit olevinaan täsmäsivätkin. Tarkistin varaston poranterätilanteen, mutta sopivaa terää ei löytynyt. Puuteriä ja betoniteriä oli pilvin pimein. Asennus siis jäi alkutekijöihinsä. Pitääpä viikolla taas käydä poranteräkaupassa ja täydentää varasto kattavaksi.

En ollut hirmuisen halukas lähtemään 2-projektin kimppuun. Aino sopivasti ehdottikin pientä kärräysoperaatiota. Puuntekoviikon päätteeksi olimme haravoineet purut ja männyistä irronneet parkin palaset kasoihin. Ne odottivat vielä loppusijoituspaikkaansa. Sellainen löytyi omasta takaa ja puuntekopaikka siistiytyi. Toistakymmentä kottikärrykuormaa tuli vuoden polttopuista pelkkää kunttaa. Sitten alkoikin sade. Oli tarkoitus talkoilla potut maahan, mutta nyt se homma siirtyi.

Kävin katsomassa metsässä puupinojamme. Yksi pino oli levällään mätikössä. Olisi pitänyt sitoa se narulla heti tuoreeltaan. Nyt matkassa ei ollut narua eikä rukkasiakaan, joten jätin kasan sikseen. Samalla reissulla katsoin pari paikkaa, johon kesällä voisi tehdä joutessaan puupinot. Olisivat jatkeena nykyisille pinoille ja saman kelkkareitin varrella. Korvasienen poikasia löytyi pari kappaletta. Jos kelit hieman lämpenevät, voimme saada jonkun verran kerättyä. Jos innostusta riittää.

Sadekin alkoi asettumaan. Vesku aurasi pottumaat. Ja veti Jarmon auton irti savikosta, johon Jarmo sen oli onnistunut ajamaan. Eihän kyseinen paikka kestä autoa muulloin, kun pitkien poutajaksojen jälkeen. Nyt on yhä kirsi maassa ja varsinkin varjopuolen rinteiden aluset märkiä.

Sovittiin potun kylvö iltakuudeksi, kun sadekin lopulta oli tauonnut. Ennen sitä paistoin grillissä kalapihvit. Aino teki muusin ja pääsimme täysin vatsoin pottuhommiin. Oli muuten makeita pihvejä! Porukkaa oli pottuhommissa riittävästi ja kaikki hommat saatiin tehtyä. Sauna maistui illalla, vaikka isompia hikihommia ei päivän mittaan tullutkaan tehtyä. Sauna myös hieman piristi. Koko päivä olikin mennyt jotenkin väsyneessä olotilassa.

Illalla otin grillikatoksesta erilaisia mittoja ylös. Ja tein laskelmia. Jokohan tulevana syksynä irtomuovien laitto grillin ympärille tuulen suojaksi on historiaa? Se nähdään viimeistään lokakuussa. Poltin myös hieman roskia. Olikin siihen hommaan sopiva keli. Tyyni ja tihkusateinen.

Sunnuntaina tihku jatkui yhä. Olkapäätä kolotti. Aino keräsi matkaan ison annoksen pyykättävää. Vaihdoin veneen akun geeliakun paikalle. Saa viikon ajan latautua rauhassa. Joko sitten viikon kuluttua laitan veneen vesille? Vesikin on jo laskussa ja kohta venevajan ulkopuolella vajan ja järven välissä olisi veneen verran maata näkösällä.

Siemenperunoita oli vielä 93 kappaletta. Puikkoja. Tein vaot jäljellä olevaan kasvimaahan ja suoritin pottujen asennuksen. Jako ei mennyt aivan tasan ja viimeiset potut jouduin laittamaan vaon pohjalle poikittain, etteivät koskettaisi toisiaan!

Viikonloppu 21.5. - 23.5.2010

Kotipuolessa katuremontti haittaa hieman. Tie on kaivettu kokonaan pois muutaman metrin syvyydeltä. Maat vaihdetaan ja putkistoja rakennetaan ja uusitaan. Pätkä kerrallaan. Jospa vihdoin pääsemme jokakeväisistä vesiongelmista pihamaalla, kun vesi poistuu alueelta uusia sedevesiviemäreitä pitkin. Tällä hetkellä kuitenkin autolla kulku on poikki. Pitää jo tarkoin miettiä, mitä mökille ottaa. Ei huvittaisi korttelikaupalla raahata kamoja. Katuremontin jälkeen vielä piharemppa. Voi meitä poloisia!

Viikko hellettä takana. Harvinaisen pitkä jakso. Ja vielä näin aikaisin. Aika tukalaa on ollut, varsinkin kun ilmakin on ollut melko seisova. Perjantaina kuitenkin alkoi tuuleskelemaan. Töissä pidin ikkunaa ja työhuoneen ovea auki ja niinpä tuuli kävi suoraan niskaan. Seurauksena tietenkin päänsärky, jota piti perjantai-iltana pillerivoimin yrittää taltuttaa. Onneksi talttui.

Tämän vuoden 1-projekti on toistaiseksi ollut enemmän ajatuksissa kuin teoissa. Siis se mökin rännien laittaminen asianmukaiseen kuntoon. Nyt kuitenkin viikolla laitoin autoon kattotelineet ja ostin rännitarpeet. Hyvin pysyivät katolla, vaikka kuorma olikin melko pitkä. Mökillä tarkistin paikalla olevat tarvikkeet. Pitääpä näköjään ostaa vielä pop-niittejä, ruuveja ja silikonia, niin sittenpä voin alkaa virittelemään rännejä ja syöksyjä kun aika on sille sopiva. Sen verran tein ihan oikeaa hommaakin projektin eteen, että otin täsmämitat valmiiksi. Ja taivutin rännien tuet oikeaan kulmaan. Samalla mietin jo vanhojen rännien ja syöksyjen uusiokäyttömahdollisuuksia. Ja löytyihän niitä. Eipä heitetäkään ehjiä osia hukkaan.

Perjantaina hiirenkirpoissa jälleen hiiriä. Mikäpäs siinä. Hiiret pois ja loukut uudestaan vireeseen. Aino pääsi nyt suorittamaan lopulliset harkkaukset. Ja kukkapenkkien mylläys alkoi. Niitä puuhia riittikin vielä koko lauantaiksikin. Mutta aika valmista taisi tulla. Siistiytyi piha mukavaksi katsella. Kun järvi oli auennut jo tiistaina, pääsin minäkin soutelemaan katiskan pyytöhommiin. Ihan vain siihen lähelle. Pitää viedä sitten kauemmas, kun saan moottoriveneen vesille. Viritin myös vesipumpun. Rantavesi on vielä melko ruskeaa, mutta kyllä se saunaan välttää. Poltin sitten illan päälle vielä roskia. Ja siirsin lintujen siemenautomaatin tältä syöttökaudelta lopullisesti varaston puolelle.

Lauantai-aamuna kämpässä vain +14 astetta. Illalla ei lämmitettykään pätkääkään. Viritin kynsitulet kaminaan. On muuten melko tarkkaa näin kesäaikaan tuo kaminan lämmitys. Helposti tulee laitettua liikaa puuta ja seurauksena kuuma kämppä. Nyt onnistuin hyvin ja lämpö nousi sopivasti +18:aan.

Enimmän osan lauantain tehollisesta työajasta vietin 2-projektin kimpussa. Kaadoin joitakin mäntyjä ja pätkin niistä 4,5 metrisiä hirsiä, jotka sitten parkkasin ja laitoin entisten jatkoksi pinoon. Paksuimman halkaisin. Penkeiksi. Vielä samanlainen rypistys, niin kaikki tarpeet ovat koolla ja itse rakennusosuus pääsee jatkumaan. Kyllä muuten on helppoa ottaa kuori pois vastakaadetusta puusta. Siinä suorastaan pihkavesi pärskyy, kun parkkirautaa liikuttelee puun pintaa pitkin. Toista on silloin, kun puut ovat olleet kauan kaadettuina. Silloin roiskuu vain hiki. Jotenkin tuntuu, että tämä 2-projekti on mieluinen. Valmistuu milloin valmistuu. Mutta jo nyt osaa kuvitella sen valmiina ja käytössä.

Oli sitten pakko iltapäivällä lopettaa se tukkien käsittely. Selkää piti päästä lepuuttamaan. Aino huomasi minun vapautuneen hommista ja niinpä sitten hetki menikin lapiointi- ja kärräyspuuhissa. Syönnin päälle tein vesireissun. Kävelin samalla vanhoilla korvasienipaikoilla ja vähän muutenkin. Vielä ei korvasieniä löytynyt. Lieko liian kuivaa. Metsäpalovaroituskin tuli voimaan puolilta päivin. Näin reissulla pari koppeloa, joutsenia ja sepelkyyhkyn. Olen pitänyt kyyhkyjä viljaseutujen asukkeina, mutta kyllä niitä näissäkin kairoissa näkyy. Ei runsaasti, mutta joku havainto kuitenkin joka vuosi. Illalla laitoin kaminaan pikku kyhyt. Tällä kertaa poltin pari pesällistä sitä tuotosta, mitä on syntynyt siitä, kun moottorisahalla olen kovertanut linnunpönttöjä ontoiksi. Ovat sellaisia pitkiä, serpentiinin tapaisia nauhoja. (kaikkea sitä tuleekin otettua talteen!) Kamina hieman lämpeni noilla puunauhoilla, ja mittariin ilmestyi liki 20 asteen lukema.

Sunnuntaina kävin kokemassa maailmanmestarikatiskan. Voi paskaläjä! Vain muutama sintti. Jätin kasvamaan. Kyllä kai pitää tehdä itse kunnon katiska, että pääsee kalan makuun! Viime kesäkin kun oli pettymys. Paras katiskani on ollut omatekoinen. Valitettavasti eräänä vuonna vesi nousi tosi korkealle. Ja katiskassa tietenkin liian lyhyt naru. En siten löytänyt sitä enää, kun kulppo painui veden pinnan alle. Seuraavana vuonna poikkinaintiuistelukisan aikana vesi oli laskussa ja näin kulpon yläreunan. Riemu oli suuri, katiska löytyi. Mutta sitten joku toinen uistelija oli ajanut siihen moottorinsa. Ja leikkonut tietenkin narun poikki. Mitäpäs siinä tilanteessa muutakaan voi. Sinne painui syvyyksiin. Lienee jo vuosia sitten ruostunut olemattomaksi.

Kalanperkausoperaation siirryttyä hamaan tulevaisuuteen, käänsin joutessani kasvimaat. Viime sunnuntaina paikalla oli vielä iso kinos, mutta nyt maa oli peräti jo sula. Kaivoin metsäturpeen alta vielä hieman hiekkaa ja kärräsin kasvimaalle. Jospa se hieman parantaisi maan ominaisuuksia. Tiivis kun on.

Helleviikon jälkeen kelit onneksi palautuivat kalenterin mukaisiksi. Lauantaina lämpö kohosi vielä 16-17 asteeseen ja sunnuntaina jäätiin 5-6 astetta lauantaista. Järvi ajoittain aivan tyyni. Lumet sulaneet. Vain paikoin ojien pohjalla jäätä. Vesi järvessä korkealla. Noussut huhtikuusta noin 1,3 metriä. Sirkkakosken tiellä pari rumpua yhä jäässä ja vesi menee tien yli. Onneksi autolla pääsee, ei ole syönyt kovin pahaa uraa. Vähitellen alkoi myös kulkea kuuropilviä ja varmaan varoituksetkin pian päättyvät. Varsinkin kun alkuviikoksi on luvassa useampikin saderintama. Onneksi mustikka ei ole vielä päässyt kukalle. Saisikin pitää nuppunsa kiinni vielä ainakin viikon päivät.

Maaliskuun lopulta olen kulkenut selkäremontissa. Perjantaina oli viimeinen käynti. Silloin mitattiin myös muutokset. Oli aika yllättävää, miten selän liikkuvuus on parantunut. Hieman myös tuntuu, että selkä ei enää vaivaa niin paljoa kuin ennen. Kunnossa se ei vieläkään kuitenkaan ole. Tämän viikonlopun lapioinnit hieman kipeyttivät paikkoja, mutta ei sieltä, missä varsinainen ongelma pesii. Jospa saisi jollakin opilla kymmenkunta kiloa pois tuosta vatsan seudulta. Sillä olisi varmaan yhtä (vähintään) suuri merkitys selälle, kuin noilla hoidoilla.

Puulomalla 7.5. - 16.5.2010

Piipi toivoi pitkää tarinointia tauon jälkeen. Itse asiassa vaikka viikko ollaankin oltu taas mökillä, kuluu tuo aika näin puulomalla koko ajan saman kaltaisissa hommissa, että ei siitä kovin monipuolisia ja värikkäitä juttuja kerry. Sitä samaa puurtamistahan se tahtoopi olla. Vuodesta toiseen.

Ennen loman alkua oli elintarvikelakko. Osa kaupan hyllyistä oli aika vajaina, kun piti viikon ruokaostokset haalia kokoon. Osa tutuista ja turvallisista tuotemerkeistä oli kokonaan lopussa ja jouduimme etsimään korvaavia. Onnistuihan se ihan hyvin. Nälissään ei oltu ja kauppareissua ei viikolla tarvinnut tehdä. Aino vain loman puolivälissä pisti maidon säännöstelyyn. Sitä kuitenkin oli vielä jäljellä luultua enemmän ja kotiin lähtiessä sitä riitti metsään kaadettavaksi. Olikohan muuten nuoret miehet tajunneet tuon elintarvike-käsitteen hieman väärin? Nimittäin hamstrasivat varmuusvälineitä useammaksikin ilon hetkeksi!

Perjantaina saavuimme mökille lähes normaaliaikaan. No, kymmenkunta minuuttia tavallista myöhemmin. Kun tavaraa oli matkassa taas tietenkin älyttömästi ja auton pakkaaminen vei hieman kauemmin. Tarvitaankohan edes tuollaista tavaramäärää? Kun tavarat oli purettu, viritin varastoihin yhteensä 6 tuliterää hiirenloukkua. Olin päättänyt aloittaa tehotoimet mökkipihan pikkujyrsijöitä vastaan. Kun sitten laitoin loukut ulkorakennusten sisälle, ei ollut pelkoa lintujen jäämisestä pyydyksiin. Ja kipeää se voisi tehdä kissalle tai koirallekin, jos sellainen sattuisi nuoleskelemaan syöttiä. Lämpöä oli muutaman asteen verran. Lunta melkoisesti ja jääkin vielä täysin valkoinen. Eikä vesikään vielä niin kovasti noussut. Jäällä voisi vielä kulkea, jos tarkkana olisi. Tarvetta alkavalla lomalla sinne ei kuitenkaan ollut mennä. Pyörähdin 2-projektin työmaalla. Lumi oli sillä puolella jo melko vähissä. Voisi työskennellä, jos aikaa olisi. Mutta epäilyt olivat melkoisen vahvat, ettei aikaa tulisi olemaan. Paluumatkalla poikkesin puuvarastossa. Ensimmäinen hiiri oli jo saatu! Lupasi hyvää viikon välipalaharrasteelle.

Aloitimme tällä kertaa puusavotan pihakenturalla. Ensimmäistä työmaata kesti lauantai-aamusta tiistaihin neljään asti. Tiistai siis jäi aika lyhyeksi työpäiväksi. Neljä päivää pätkin paltteja, kärräsin paltit kottikärryllä pilkkomispaikalle ja pienin ne pilkkeiksi. Ja heittelin suoraan latoon sisälle. Välillä kannoimme pari renkullista rankoja ja sahasin niitä pilkkeiden joukkoon. Ja Aino pinosi. Pinoaminen oli hieman pilkkomista nopeampaa ja Ainolla olikin aina välillä aikaa touhuta jotakin muuta. Haravaakin heilutteli, mutta kun lunta oli vielä paljon, haravointikin edistyi hitaasti. Lumien sulamisen tahtiin. Ruuan jälkeen Aino sai ansaitsemansa päivittäisen ylimääräisen lepohetken. Minä jatkoin kuitenkin iltaa vielä 2-3 tunnin verran, että aamusella ei Ainokaan saisi nukkua pitkään! (niinkuin muka muutenkaan nukkuisi) Tällä kertaa uuden takan ansiosta pilkkeet saivat jäädä hieman entistä mallia suuremmiksi. Tiistai-iltana jouduin hommien lopuksi vielä tukemaan yhtä puuvaraston pystytolppaa. Talvella olin muut tukenutkin jo, mutta tämä oli näköjään unohtunut. Oli illan päätteeksi hienoa todeta, että mökkipäiväkirja ei ainakaan polttopuiden puutteeseen ihan heti tyrehdy. Kun sisällä on nyt kolmen vuoden puut ja uusien teko kohta alkamassa.

En muista, olenko aiemmin maininnut, miten hyvä mieli minulle tulee aina, kun näen jossakin reissujen varrella pilkottuja ja pinottuja puita. Kun tiedän, että niiden vuoksi on käytetty aikaa ja vuodatettu hikeä. Omien puiden osalta tietenkin tunne on vielä voimakkaampi. Suorastaan rakkaus-suhde. Pitkän talven aikana osaa arvostaa sitä, että on jossakin vaiheessa ryhtynyt. Tehnyt. Ja saanut hommat valmiiksi.

Täytyy kuitenkin tunnustaa, että jäi niitä puita hieman tekemättäkin. Huomasikos joku tarkkaavainen? Nimittäin ne talvella kaatamani jänishaavat makaavat yhä metsässä. Kaluttuina. Mutta kun ne ovat lähellä 2-projektin paikkaa, siirrän ne sinne ja pilkon ja kuivatan siellä. Kun jossakin vaiheessa siellä tulee se lopullinen valmius, alkaa se puun tarve sielläkin. Milloin, se on eri juttu.

Pilkehommaan meni kutakuinkin sama tuntimäärä, kuin ennenkin. Luulisin. En niin tarkkaa kirjaa ole pitänyt. Oli sitten tarkoitus olla kolme päivää tekemässä harvennusta ja sen tuloksena saada rankoja kasoihin. Kun lunta maastossa oli paikoin puolisen metriä, kävelin tiistai-iltana tutkailemassa paikkoja "takametsissä". Suunnitelmissa oli ollut tehdä kelkan mentävä reikä pöhelikköön lähelle valtion rajaa. Siitä sitten vähitellen pinoja reitin varrelle. Pahat aavistukseni osuivat oikeaan. Lunta oli paljon ja kaikki painanteet veden vallassa. Eipä olisi tänne asiaa. Lyhytpuustoisessa kitumetsässä kuitenkin lumi oli jo lähes kokonaan kadonnut. Sieltä löytyi sopiva alue vanhan raivauksemme jatkoksi. Sinne siis huomenna. Tai tietenkin ensiksi kanavan laidasta on hoidettava yksi satametrinen kuntoon. On niin ruma. Ja samalla paranee talviset latuhommatkin, kun ei reitin reunassa ole lumen painosta päälle taipuvia koivun saikaroita.

Keskiviikkona aamun sääennuste lupaili poutaa ja lämpenevää. Päivä oli viikon sateisin ja kylmin! Heh, heh! Suunnitelmiin tuli siis muutos. Muistin laittaa herneet likoamaan heti aamusta. Torstain rokka piti totta kai valmistaa jo keskiviikkoiltana. Ei parin tunnin keittämistä jaksaisi millään odotella nälkäisenä puusavotan jälkeen. Järjestelin sateen suojissa tavaroita paikoilleen. Ilman isompia kiireitä. Ei se sade kovin rankkaa ollut, mutta jos olisi ollut metsähommissa, olisi taatusti aika nopeasti kastunut läpimäräksi. Kun lämpökin nousi vain 3-4 asteeseen, ei ajatus miellyttänyt ollenkaan. Mutta tihkusta huolimatta kävin asentamassa viimeiset valmiit yksiöt kirjosiepoille ja sinitiaisille. Yhden vanhan vaihdoin eri puuhun. Huomasin, että puu oli kuollut, ja siis kaatolistalla. Ehkä piankin. Olin pöntön asentanut vuosi sitten (narulla) ja silloin en vielä huomannut, että puu olisi ollut menehtynyt.

Iltapäivän päätteeksi sade lakkasi. Ja tulihan sitä lämmintäkin, lähes kymmenen astetta! Ensimmäiset kirjosiepotkin tulivat samaan aikaan ja pöntöillä alkoi käydä vuokralaisehdokkaita ja tuttu laulu kuului joka puolelta. Olinpas osannut virittää lisäpöntöt viime hetkillä! Metsä oli kuitenkin vielä märkä ja emme lähteneet tekemään pikavisiittiä rankametsään. No, kun on sitä homman puutetta, osaa sitä järjestää itselleen mitä merkillisimpiä varatöitä! Olin joku viikko aiemmin ostanut 2 kymmenen kilon nuolukiveä. Eli niitä asentamaan. Siinä vain sellainen juttu, että aivan mökkien lähelle en niitä halunnut laittaa. Ei kai kukaan halua hirviä pihoillensa. Joten ensin otin moottorisahan kouraan ja jakkaran toiseen. Jakkara on tekemäni lautajakkara, vähän kuin keittiöjakkara. Vähän matalampi ja leveämpi. Lisäksi matkassa oli kaksi laudanpätkää. Raahasin nämä valitsemalleni paikalle ja siellä kauimmaisen haavan juurelle. Sitten laudat mätikköön ja jakkara niiden päälle. Näin pääsin tukevasti ja varsinkin turvallisesti nousemaan sen verran korkealle, että sain sahattua haavan poikki runsaan 2 metrin korkeudelta. Sitten hakemaan mökiltä niitä nuolukiviä. Muistin ottaa matkaan myös vasaran ja pari pitkää naulaa. Laitoin naulat taskuun ja kivet ja vasaran muovikasseihin. Jos edellisellä reissulla oli se jakkara loistava taukoistuin, ajoi samaa virkaa nyt kivipussi. Esimmäisellä tauollla vain istuin kankkuni siihen vasaraan. Onneksi osuma oli riittävän reunassa. Pääsin lopulta haapa nro 1:lle. Jätin viisaasti toisen pussin siihen ja jatkoin jo katkaisemani haavan luo. Tuntui, että kädet ovat venyneet niin, että jatkossa ylettää pyyhkimään takamuksensa yli olan! Vasaroin naulan pölkyn päähän ja nostin kiven paikalleen. Sitten samat operaatiot toisen haavan kohdalla ja näin oli kaksi kiveä asennettu. Sahan ja laudanpätkät vein tulevalle rankatyömaalle kanavan laitaan. Kun kerran lähellä olin. Paluumatka olikin sitten jo helppo, kun matkassa oli vain jakkara ja vasara. Enpä osaa sanoa, oliko nuolukivien asentaminen järkevää. Tai edes milloin ne kuuluisi asentaa? Hirviä en metsästä, mutta kyllä jäniksetkin pitävät suolasta. Mutta tuleeko paikalle poroja? Jos tulee ja alkavat mökeillä kenttäämään, taidan upottaa kivet kanavaan. Ja saamme sitten järvestä valmiiksi suolattuja kaloja?

Illalla keittelin grillissä valmiiksi sen hernerokan. Aika reippaasti sitä tulikin. Keiton lomassa yritin vetää kinoksen alta syksyllä kaatamani koivun oksia. Lujassa olivat. Hanki vieläkin aivan kivikovaa.

Helatorstaina pääsimme aloittamaan rankahomman. Kanavan laidassa oli vielä paikoin aika pahasti vettä, lähes saapasvarren verran. Oli tosi vaikea paikka, mutta alue tuli siistattua. Lämmintäkin oli, mutta mökillä mittari näytti vain 12 astetta. Jäältä kun puhalteli.

Korjasin vesikelkan. Se sai naulojen lisukkeeksi melko annoksen ruuveja plus vinotuet. Eiköhän nyt ole hieman jämäkämpi. Kun rannalla oli melko kylmä tuuli, lähdin pienelle kävelyretkelle toppavaatteissa. Vieläkään ei kunnon rantaporeita. Vesi kuitenkin koko ajan nousussa. Muutaman sentin päivävauhdilla. Kun reissuni johtikin jänkälle, jonne tuuli ei vastannut, tuli pikkuisen lämmin. Oli pakko vähän väliä istahtaa, jotten aivan kuivuisi. Illan päälle yritin kulottaa heinikkoa kellarin päältä. Eipä onnistunut. Liian märkää ja maata vasten painunutta.

Perjantaina heräsin siihen, kun silmäkuopat olivat hikeä täynnä. Illan lämmitystä toteuttaessa ei ollut tiedossa, että yö olisi lämmin. Kävimme taas tekemässä rankoja. Tuli siinä jokunen isompikin puu kaadettua. Välillä satoi hieman vettä, mutta ei se haitannut vähääkään. Pahempaa oli silloin, kun aurinko räkötti. Oli jo turhankin kuuma keli. Mukava oli kuitenkin notskilla syödä eväitä ja paistella makkaraa töiden lomassa. Vaikka rankasavotta oli aika vähäinen, keräsimme kuitenkin kamppeet matkaan ja suuntasimme päivän päätteeksi mökille.

Mökillä mittari näytti illalla jo liki 20 astetta. Koivun oksatkin lähtivät irti kinoksista. Kun kinokset olivat lämmön vaikutuksesta pehmenneet, hajoittelin viimeisiä kasoja laajemmalle alueelle. Aino lähti mansikkamaalle perkkaamaan ja lannoittamaan. Koko pitkän illan kuului etelän suunnasta jatkuva ukkosen jyry. Puolen yön maissa rajuilma lopulta tuli kohdalle. Voi sitä salamointia ja jylinää! Vettäkin tuli pienen hetken niin, että ei olisi sekaan sopinut.

Aino oli jo perjantaina sanonut, että se oli sitten viimeinen rankapäivä hänen osaltaan. Vaikka Burana ei ollutkaan lopussa!? Jäikin sitten siivoushommiin, kun lauantai-aamuna vielä pakkasin reppuun bensat ja öljyt ja suuntasin sahan kanssa nuolukivien luo. Kaadoin koivuja ja haapoja nuolukivihaapojen latvusten lisukkeeksi ja sain aikaiseksi ihan mukavan ristikon. Kuuma vain oli ja lopetin siihen. Ristikon muuten tein samojen kantojen varaan, kuin joku vuosi aiemmin. Varmistin tietenkin ensin, että eivät olleet lahonneet tässä välillä. Ja alimmaisiksi haavat. Vaikka ne on kaadettu toukokuussa, kelpaavat ne jäniksille ensi talvenakin ja ristikon alimmaisia jännyt ylettyvät hyvin kaluamaan. Ja miksi ei nyt hetikin. Olihan niihin jo nyt kolmessa päivässä ilmestynyt laikkuja, kun parkkari oli käynyt paikalla mutustelemassa maassa lojuvia herkkupaloja.

Iltapäivällä soin 2-projektille muutaman ajatuksen. Myös jotakin siellä touhuilin. Parkkasin tukit, jotka olin keväämmällä kaatanut. Siivosin ja raivasin paikkaa. Nyt itse asiassa on montakin tapaa jatkaa projektia. Mieli hyvä sen puolesta. Kuuma oli. Olisin muuten voinut hieman jatkaakin, mutta en kerta kaikkiaan pystynyt helteen takia. 2-projekti on 3-vaiheinen. Tälle vuodelle voi tuo ensimmäinen vaihe jopa tulla valmiiksi ja 2-vaiheen esivalmistelujakin voisi jo tehdä. Suunniteltu on. 1-vaiheen jälkeen on lopputulos jo osin käyttöön otettavissa. 3-vaiheeseen pääsen vasta, kun kaksi ensimmäistä on toteutettu. Siihenkin on jo nyt ruutupaperilla piirustukset ja tarveaineluettelot. Mutta en ota paineita todellakaan aikatauluista. 1-projekti sen sijaan valmistuu tälle kesälle. Mitat on otettu ja kunhan vain saan kamppeet ostettua ja kuormattua mökille, toteutan sen välittömästi.

Ukkonen jyrisi iltapäivällä, mutta tällä kertaa se ei tullut aivan päälle. Viiden aikaan kuitenkin alkoi tuulemaan voimakkaasti ja jäät liikahtivat hieman. Terassin mittarissa (se epävirallinen) lämpö putosi hetkessä 11 astetta. (+27-->+16)

Sunnuntaina vielä vähäisiä kamppeiden keruita. Kesäpaikoilleen niitä sijoittelin. Aino harkkasi jälleen. Lumi olikin saanut kyytiä parin päivän aikana, mutta vielä sitä oli. Muutaman sadekuuron jälkeen poutaantui. Kävelin vielä porakoneen kanssa nuolukiville ja porailin muutamia reikiä tolppiin. Imeytyykö suola näin paremmin? Jotkut ovat sitä mieltä. Jäähän ilmestyi 10 metriä leveä halkeama. Tarralta Palkimensaareen. Ei kestä enää kauaa, kun jäät ovat menneet. Tulevana viikonloppuna on jo aika laittaa vene vesille. Jos siltä tuntuu.

Alkuloma oli siis ihan normaalia keliä, mutta viimeiset päivät tukalia. Ja muutos oli nopea. Luonto kuitenkin reagoi muutokseen välittömästi. Koivut tulivat hiirenkorvalle. Hyönteisia alkoi pörräämään ilmassa ja maassa. Sammakoita joka puolella. Routaan lämpö ei kuitenkaan pystynyt. Niinpä pihat olivat poikkeuksellisen märkiä. Emme enää laittaneet linnuille lisäeväitä. Linnut alkavat jo siirtyillä muihin puuhiin ja tässä vaiheessa syöminen ei ole välttämättä se elämän ykkösjuttu.

Viikon hiiriprojekti tuotti toistakymmentä hiirtä. Ihan hyvä juttu. Viikolla minua myös muistettiin talvella tehdyistä lumitöistä. Kiitokset vain, en niitä palkkion vuoksi ole kuitenkaan tehnyt. Saunavesiä ei tarvinnut kantaa lainkaan, vaikka saunoimme joka ilta. Sen verran hain viimeisillä kelkkakeleillä vettä saunaan, että kerran-pari vieläkin saunominen onnistuu. Ja pumpun saakin sitten jo pelaamaan.

Viikonloppuisin ja viikollakin oli sahaamiset ja pilkkomiset käynnissä myös naapurustossa. Olipa jopa tientekosuunnitelmakin. Sen osalta voin vain sanoa että onpas vaikea juttu. Ainakin kuulemillani tekotavoilla ja rajauksilla toteutettuna. Toivon hartaasti, että olen väärässä.

Välillä kuulee juttuja ja välillä huhuja. Mutta kun sama toistuu monen ihmisen kertomana, ei voi kun nauraa! No, nauramme yhdessä! Voi ihmisen käsi!

Voi ihmisen käsi! Tulipas sitä taas kuitenkin larvattua!

Vappu 30.4. - 2.5.2010

Vappuaaton ilta oli sateinen. Lämpöä vain yksi aste, vettä ja räntää sateli iltapäivästä lähtien. Olikin jälleen auto melkoisen rapainen, kun päästiin Tarralle. Laitoin heti rännin päähän ämpärin. Pian sainkin roiskutella irtokurat auton kyljistä ja perästä. Ehkäpä tyhjää työtä paluumatkaa ajatellen, mutta yritetty on! Mäkipirttiläiset olivat tulleet hieman aiemmin. Ilman poikia tällä kertaa. Pari mökkiä lisäksi sai pian asukkaat. Jäi niitä mökkejä tyhjilleenkin. Eipä tietenkään nämä kelit olleet oikein houkuttelevia.

Talvi on vaihtumassa kesäksi. Sen huomasi siitä, että Pekka oli kaivanut mopon esiin. Tiet kun ovat sulat, ei kelkalla voi niitä pitkin ajaa. Ilmaa vain mopon rattaisiin ja menoksi. Perjantai-iltana Pekka kuitenkin ajoi kelkalla avannolta saunavesiä. Pintajää kantoi vielä kylmän viikon jäljiltä. Sateen vuoksi lauantaina tilanne voisikin sitten olla jo toinen. Lumi oli vielä kivikovaa. Ei enää ollut mieltä kolata kelkkareittiä pihan läpi. Kyllä kelkkailut on osaltani tälle keväälle kelkkailtu. Kuitenkin sen verran hienonsin kinosta, että sain siirrettyä sisääntuloreiteille lunta. Siihen oli hyvä putsata rapaiset kengät ja terassi ja kämppä välttyivät sotkeentumiselta.

Talipallot jälleen kadonneet. Ilmeisesti joku isompi lintu on vieraillut viikolla ja repinyt verkot. Voi olla närhikin. Niitä kun riittää. Radioon piti vaihtaa tuoreemmat patterit. Onneksi kaapista löytyi uusia. Ihmettelin kuitenkin, kun virtaa ei pakasta otetuissa pattereissa ollutkaan. Onneksi pattereita oli enemmänkin ja radiosta alkoi taas elämä virtaamaan. Ilmeisesti yksi patteri oli oikosessa tai muuten sökö. Oli nimittäin pinnaltaan melko muhkurainen.

Vähitellen kämpät eivät enää vaatineet jatkuvaa lämmitystä ja porukkaa alkoi kokoontumaan Vapun viettoon. Puolen yön maissa sitten vielä kokon polttoon. Minä päätin jättää sen homman väliin. Vettä tuli edelleen.

Lauantaina ei yhtään kaduttanut se, että lopetin juhlinnat aiemmin. Kalpeita naamoja ja puolille päiville nukkujia riitti. Satoi yhä, mutta ei kovin rankasti. Päätin, että en jää toimistohommiin vaan menen ulos sateesta huolimatta. Pätkin sahalla paltteja ja vein ne kottikärryllä pilkkomispaikalle pinoon. Olin vielä aika alkutekijöissä siinä hommassa. Ehkä satakunta palttia oli valmiina, kun Pentin soitto muutti päivän suunnitelmia. Olivat Pekan kanssa ryhtymässä rantaladon laidassa olevan koivun kaatoon. Olin jo aiemmin ilmoittanut, että siinä olevia pahkoja ei saa polttaa vaan jos ei muille kelpaa, minä otan ne mielelläni. Laitoin sahan vesikelkkaan ja rantajäitä pitkin tepastelin paikalle. Pekka oli juuri saanut kaatoloven sahattua. Koivu oli tyvestä paksu, ei kovin paljoa metrin vahvuudesta jäänyt puuttumaan. Sisältä se kuitenkin oli tyvestä laho, joten kaataminen ei ollut ongelma.

Sahat vain olivat tylsiä. Ensin Pekka lähti teroittamaan omaansa. Heti perään lähdin minäkin hakemaan varaterää. Toin samalla bensaa ja teräöljyä. Homma ei tankillisella menisi. Vähitellen pahkat tuli erotelua. Samoin puu karsittua ja pätkittyä. Ja kelkalla sitten paltit rantasaunan puuvajan laitaan. Oli muuten harvinaisen komean väristä tuon koivun sydänpuu. Saisi komeita leikkuulautoja ym. juttuja. Pahkojakin kertyi vesikelkallinen. Valitettavasti vain kelkan naulaus ei pitänyt ja siitä meinasi tulla entinen. Minulla oli vika jo aiemmin tiedossa ja porakonekin matkassa, jotta voisin ruuveilla kiinnittää tarvittavat tuet. Mutta enpä siihen hätään ehtinyt. Joskus sitten pitää parannella. Pekka ajoikin nyt pahkat kelkalla hieman lähemmäs. Ja kärryllä sitten loppumatka katoksen alle.

Koivun kanssa ährätessä iltapäivä ehti jo melko pitkälle. Kun vaatteetkin olivat kastuneet sateessa ihoa myöten märiksi, ei enää huvittanut jatkaa ulkohommia. Ainokin siinä jo alkoi pian valmistelemaan ruokaa. Grillissä touhusi viimeisten muikkujen ym. paistosten kanssa. Oli eväät hieman rasvaisia, mutta niin taivaallisen hyviä!

Siinä välillä, kun pilkoimme rantakoivua, kävi Pekka hakemassa Viivin Niemestä. Sitä kuulemma hätyytteli joku isompi lintu. Huuhkaja tai peräti kotka? Eihän se tietenkään mitään tavatonta ole. Kotkia alueella on, huuhkajasta en ole kuullut enkä sellaista nähnyt tai kuullut.

Pikkulintuja ruokintapaikalla runsaasti. Talvilintuja vain muutama, mutta matkan takaa tulleita sitäkin enemmän. Välillä ihmettelin, miten niin pienet linnut jaksavat lentää jopa tuhansia kilometrejä? Punatulkkuja oli nyt aika paljon. Muuttajista runsaslukuisimpia olivat erilaiset peipot. Myös urpiaisia ja vihervarpusia piisasi. Ihmettelin myös närheä, jolla oli melko valkea pää. Liittyyköhän kevään kisailuaikaan tuollainen väritys? Västäräkkikin oli jo tullut. Vaikka keli ei kesäinen ollutkaan, edes sitä vähääkään. Paikalla oli myös yksi täysin uusi tuttavuus. Aivan lintukirjan kanssa piti aikaa käyttää, että laji paljastui. Se oli tiainen, mutta itse asiassa yhtä vähän se kuuluu tiaisiin, kuin tervapääsky pääskysiin. Siis mikähän oli kyseessä? Aika lailla tämä ilmestys liikkui vajan suojassa. Aran tuntuinen oli.

Yksi punatulkkukoiras oli varsin poikkeuksellinen. Se oli paljon muita suurempi, eikä lentänyt kuin parin metrin pyrähdyksiä. Oliko se syönyt itsensä liian lihavaksi? Vai oliko kyseessä sama yksilö, joka pääsiäisenä lensi lasiin ja istui sen jälkeen hangen nokassa. Silloin pois lähtiessämme Tiina laittoi sille eteen siemeniä. Mistäpä hänen tietää, olisiko se vielä hengissä. Ja lentokyvyttömänä turvottanut itsensä muodottomaksi. Ja mikä on syy ja mikä seuraus? Mene ja tiedä.

Siemenpaikan läheisyydessä on myös paljon hiiriä. Vilkkaita veijareita. Sain niitä useammankin kappaleen poistettua muonavahvuudesta. Ne eivät onneksi pääse kämppään sisälle, mutta ei niiden tarvitse nurkissakaan lisääntyä. Näköjään kissa ei ole hoitanut virkaansa, vaikka taisi pari viikkoa lomailla naapurissa.

Sunnuntaina sateli lunta heti aamutuimaan. Kymmeneltä kuitenkin uusi lumi oli jo katoilta sulanut ja pari astetta plussan puolella. Jättipunatulkku paikallaan vajan alla. Lopulta se hyppeli syömään maahan pudonneita siemeniä. Orava puolestaan piilotteli siemeniä ympäri kenturaa muhien ja karikkeen sekaan. Ajattelin ottaa punatulkusta valokuvan ja kaivoin kameran kassista. Pettymys oli käsin kosketeltava, kun huomasin lcd-näytön olevan rikki. Missähän kolahtanut noin pahoin? Valtaosa näytöstä mustana. Kuin iso lepakon siipi peittämässä. Vika ei vaikuta onneksi itse kuviin. Se tuli kotona illalla testattua. Nyt vain pitää käyttää etsintä lcd:n sijaan. Mutta mitään säätöjä, joiden tiedot ja ohjeet ovat näytöllä, ei enää voi käyttää. Aika vähän kyllä olen aiemminkaan niitä tarvinnut. Mutta kuvatessa olen lähes yksinomaan käyttänyt näyttöä, enkä etsintä.

Sunnuntaina en jatkanut puuhommaa, vaikka keli poutaantuikin. Vein sukset terassilta kesäsäilytykseen ja järjestelin muitakin talvijuttuja paikoilleen. Kelkka siirtyi omalle sijalleen. Samoin reki ja latukone. Ruohonleikkuri ja agrekaatti puolestaan näkösälle. Kokeilin voimakonetta sen verran, että se hetken pörisi. Sammutin sen ja ilmeisesti siihen voi luottaa tulevissa koitoksissa.

Nyt viikonloppuna ei enää mieltä painaneet viime pyhäiset murheet. Niistä on aika jättänyt. Kuitenkin onnen hetkien lomassa aina välillä kuulee huonompiakin uutisia. Se on vaihtelevaa tämä elämä. Näin myös kaksi omituista unta sunnuntaita vasten yöllä. Saapi nähdä, mitä niillä yritettiin minulle kertoa?

Viikon kuluttua siis puuloma. Lunta on metsässä vielä reippaasti. Ennusteet eivät kovin lämmintä lupaa, joten jokohan jäävät pinot tekemättä? Runsaat sateet tietenkin sulattaisivat lunta, mutta toisaalta nopea sulaminen ja sade tekevät mättäiden väliset painanteet melkoisiksi vesikuopiksi. No, niinkuin on sanottu, tekemistä aina piisaa. Olisi vain sen verran poutaa, että olisi mukava touhuta pilkkomisoperaation parissa.

Oli selvää, että kotimatkalla auto rapaantui. Ja kun sateessa oli välipää, ei viimeisillä kilometrillä auto puhdistunut, niinkuin sateessa pikitiepätkillä tavallisesti käy. Alkumatkasta, Muotkavaaran mäessä, kömpöili sammakko tien yli. Mistä oli tulossa ja mihin menossa? Vettä kun ei aivan likellä ole ja korkeat lumivallit reunustavat vielä tietä!

Viikonloppu 23.4. - 25.4.2010

Mökille mennessämme poikkesimme hakemassa pussukallisen siemenperunoita. Pessalompolossa sillan alapuoli oli auki, mutta vuono on yhä jääkannessa. Soratiet loppumatkalla hieman rapaiset, mutta eivät pahoin kelirikon vaivaamia. Välillä pöläytteli taivaalta lumikuuroja.

Kevät ei viikon aikana ollut edistynyt juuri lainkaan. Viikko sitten kolaamani kelkkaväylä ei ollut sulanut kuin hieman. Pariin paikkaan yritin kolalla laittaa jäisestä hangesta lunta. Työlästä oli, mutta onneksi tehtävääkin tosi vähän. Kävelin 2-projektityömaalla. Sielläkään ei hanki ollut antautunut pätkääkään, vaikka on iltapäiväauringon puolella. Talipallot olivat pihalta kadonneet. Verkoissa oli reikiä ja pallot hukassa. Oravia on nyt todella vähän, joten pisti miettimään, kuka oli syyllinen. Kävelin vielä jäälläkin. Keli siellä näytti hyvältä. Vesiavannossakin jäätä monta senttiä. Kelkkakelit mitä parhaat.

Tarralla varsin hiljaista. Pekka oli ollut mökillä loppuviikolla ja ajanut Mäkipirtin kartanolle melkoisen pinon puita. Nyt perjantaina Timppa oli saapunut meitä ennen. Illalla poristiin pitkä tovi. Timo lupautui ostamaan potuille lannat. Kukahan kesällä ottaisi vuorostaan tehtäväkseen myrkyttämisen ja rikkakasvien poiston?

Lauantaina 0-keli aamusta ja kova tuuli pohjoisen tai luoteen suunnasta. Heikkoja lumikuuroja pitkin päivää. Olin vaihteeksi ostanut kaupasta savuluita, jotka laitettiin nyt kattilaan kaminan päälle. Saivat siinä samalla hautua, kun kerran laitoimme kyhyt pesään.

Mietiskelin, mille tänään alkaisi. Järvelle ei haluttanut lähteä. Sen verran kova keli siellä oli. 2-projektia en jatka, ennen kuin kevät edistyy ja lumet ovat vähissä. Paltteja voisi tietenkin sahata ja pilkkoa. Päädyin kuitenkin rankojen pätkimiseen. Olemme joka vuosi pinonneet varaston laitaan vajaan parin kuution verran puita heti kevään ensimmäisenä savottana. Aino jäi sisälle plokkaamaan kellarista tuomiamme pottuja siemeniksi. Pienet ja huonot joutuivat hangelle. Muutaman renkullisen sahattuani, oli pakko ryhtyä pinoamaan. Jäisivät vielä siihen niin eipä olisi sitä kautta kulkua edes kelkalla saati sitten autolla. Aino ei vielä halunnut etsiä puuntekovaatteita, vaan päätti käyttää viimeiset hyvät kelit hiihtelyyn. Käväisi ensin jäällä, mutta totesi heti homman toivottomaksi tuulen vuoksi ja hiihteli vaaraan. Käväisin välillä keittämässä teet ja haukkasin palasta. Samalla erottelin savuluista lihat kun kattila oli ollut jo jonkun aikaa ulkona ja sisälttö sopivasti jäähtynyt. Pinoaminen kesti yllättävän kauan. Melkoisia tulitikkujahan puut olivatkin. Enpäs sitten enää sahannutkaan lisää puita. Kuution verran niitä sitten lopulta taisi kertyä. No, alku se on sekin! Selän vuoksi voi ollakin järkevää edistää puuhommaa pikkuisen etukäteen. Ettei puuviikolla ole niin paljoa raatamista.

On se muuten hieno juttu, että on paikka johon paeta viikonloppuisin. Saa rauhoittua viikon jäljiltä ja unohtaa huolet. Kulunut viikko, varsinkin sen loppupuoli, oli turhan raskas. Niin henkisesti kuin fyysisestikin. Fyysinen rankkuus johtui yhdestä huonosti nukutusta yöstä. Lopulta sitten meinasin polttaa päreeni erään tapahtuman vuoksi. Vihapäissäni poistin nämä sivutkin palvelimelta. Nyt puuhommassa pähkäilin viikon juttuja ja lauhduin. Päätin sunnuntaina palauttaa nämä sivutkin taas takaisin. Lukekoon ken haluaa! Olen pitänyt itseäni pitkävihaisena, jos nyt tässä iässä niin voi enää sanoa. Nyt kuitenkin pystyin tunnustamaan itselleni, ettei kannata. Joten se siitä!

Neljän maissa alkoi pilvimatossa näkymään reikiä. Syönnin jälkeen aloin ajamaan saunaan saavikaupalla vettä. Jos vaikka viikon kuluttua en enää ota kelkkaa tallista. Tai jos ei huvita kolata pihan läpi sitä kelkkatietä. Tuuli oli niin kova, että muutama ämpäri lensi reestä heti kun pääsin jäälle. Onneksi ilmeisesti sangat jarruttivat menoa sen verran, että sain ne kiinni kohtuullisen matkan päästä. Kolmannella vesireissulla sitten tuuli otti kiinni hattuun. Peräti kahdesti. Refleksit kuitenkin pelaavat ja molemmilla kerroilla sain lätsän ilmasta kiinni. Tuli mieleen joku Buster Keaton -länkkäri, jossa tuo peltinaama kurkkasi nurkan takaa ja tuuli vei Stetsonin päästä. Pää ei kääntynyt eikä ilme värähtänytkään, mutta niin vain nappasi hatun ilmasta ja painoi päähänsä.

Vielä ennen saunaa ja pakollista peli-iltaa veimme pottulaatikot Mäkipirtille. Siellä on sisällä näin keväällä huomattavasti lämpimämpää kuin meillä, joten se on idätyspaikkana paljon meidän mökkiä parempi. Meillä ei aurinko pääse lämmittämään kämppää ja viikolla voi lämpö sisällä mennä pakkasen puolelle.

Sunnuntaina pikku pakkasta. Melko selkeää ja lopulta tuulikin asettunut. Pakkasin retkirepun ja hain pilkkivehkeet varastosta. Kelkalla oli nyt pakkaskelien myötä hyvä keli ajella. Lämpimien myötä keli kuitenkin tulee heikkenemään, sillä reikiä poratessani tein jäästä seuraavanlaisen havainnon: pinnassa uutta kohvajäätä 6-7 senttiä, sitten välivesi tai sohjo 20-30 senttiä. Alin kerros on teräsjäätä, jota on noin 30 senttiä. Tuo pintakerros kun pettää, voi helposti käydä niin, että kelkkailut on kelkkailtu.

Nyt kuitenkin vielä pääsi. Muutamat ahvenetkin olivat kiinnostuneita pilkistäni. Aino paineli suksilla pitkin järven selkää. Välillä istuttiin notskilla ja paistettiin pätkät makkaraa. Keli oli todella hieno, mutta oli pakko lähteä viimein pois. Ahvenet korjasin jo jäällä. Hyvät paistikalat.

Linnustossa oli tapahtunut sen verran muutosta, että yksi järripeippokin oli saapunut. Armeijaa ei vielä näkynyt, olikohan vain tiedustelija. Joutsenet ovat saapuneet ja kurkia näkyi pelloilla pälvipaikkoja koluamassa.

Viikon kuluttua Wappu. Kahden viikon kuluttua alkaa puulomaviikko. Hieman huolettaa nämä kelit. Alkuun tuntui, että lumet katoavat kättelyssä. Nyt kuitenkin sulaminen on pysähtynyt. Mahtaako parissa viikossa ehtiä sulamaan niin, että pääsisi metsään tekemään pinoja? Kun luvassa ei ole juurikaan lämpöisempää. No, onhan onneksi se 2-projekti, jota voinee jatkaa, vaikka kaikki lumi ei olisikaan sulanut.

Viikonloppu 16.4. - 18.4.2010

Kaksi viikkoa kevätkelejä. Siinäpä sellainen asia, joka on saanut aikaan muutoksia. Nuuskakairassa on lämpöä piisannut aivan eri tavalla kuin Torniossa. Vaikka kylmää ei kaupungissakaan ole ollut, mutta useita asteita lämpimämpää on ollut sisämaassa. Torniossa kolasin tiistai-iltana takapihalta nietokset metsän puolelle. Loppuviikon koleiden kelien johdosta kesämaa ei kuitenkaan ole vielä ehtinyt kunnolla paljastumaan. Haravoimaan ei ole asiaa, mutta onneksi syksyn viimeinen haravointi oli sen verran huolellinen, että lehtiä ei nurmikolle juurikaan jäänyt.

Mökillä haravoitavaa riittäisi. Kunhan vain lumi sulaisi. Osa pihasta on jo kuitenkin paljaana, koska talvella olen muistanut liikutella lumikolaa. Täyttäkin! Sinänsä hauska juttu on se, että talvella siirtelen lumia syrjään ja nyt keväällä siirtelen lunta osittain takaisin pihalle. Piti nimittäin saada kelkalle kulkureittiä sen verran, että ei mene vähäinen nurmikko pilalle pihan läpi ajaessa.

Aika hiljaista Tarralla. Vesku oli tullut aiemmin ja Arikin saapui illalla Nikon ja Jannen kanssa. Kämppä lämpeni tosi nopeasti nyt, kun aloituslämpö ei ollut pakkasen puolella. Iltaisin on nyt pitkään valoisaa. Niinpä otin lumilapion ja poistelin enimmät lumet puupinojen päältä. Pressut vähitellen paljastuivat. Halutessani voin nyt milloin vain aloittaa puiden pienimisen. Jos yllättäen vaikka ei keksi mitään muuta tekemistä.

Lauantaina istuin pilkillä jo klo 6:30. Sain heti alkuun kookkaan ahvenen, mutta siihen jäi aamusyönti. Järvellä pakkasyön jäljiltä hyvä hööri. Paikoin vain vanhat avannot hurjan näköisiä. Ja paikat, joissa kelkka on kyntänyt soseessa. Jaksoin kuitenkin istua pari tuntia pimplaamassa, vaikka en saanutkaan ymmärtämystä vastapuolelta. Paluumatkalla korjasin talteen verkkojen päätykepit. Pari viikkoa sitten ne olivat vielä umpijäässä, mutta nyt oli lämpö siirtynyt sen verran keppiä pitkin alaspäin, että olivat sulaneet irti.

Koska hankikeli oli melkoinen, päätin käyttää hetken aikaa hommassa, joka oli talvella jäänyt kesken lumiolosuhteiden vuoksi. Otin sahan ja ajelin kaatamaan muutaman koivun. Lunta on vielä pelloilla ja metsissä reippaasti. Ojiin on kuitenkin kertynyt sulamisvesiä. Haittaa vedestä ei kuitenkaan reitilläni ollut. Sen verran matalia vanhat ojat ovat. Hankea oli lumen pinnassa noin 10 sentin vahvuudelta. Sehän tietenkin tarkoitti sitä, että joka paikassa hanki kantoi kelkan ja myöskin jalkamiehen. Koivujen tyvet olivat sopivasti sulaneet auki, joten säästyin lapiohommiltakin. Kerrassaan ihanteelliset olosuhteet puiden kaatoon ja ajoon. Aluksi kaadoin ja pätkin parimetrisiksi pölleiksi 7-8 kookasta koivua. Sitten ajoin ne mökille. Neljä hyvää rekikuormaa. Yhdellä reissulla oli naplikas osunut puuhun ja pudonnut hangelle. 7 pölliä kuorman päältä oli tippunut reitin varrelle. Löytyihän se naplikaskin paluumatkalla.Hanki kun oli, ei ollut uponnut lumeen. Puita on nyt mökillä taas runsaasti. Rankoja hieman normaalia vähemmän, mutta jämerämpää tavaraa senkin edestä. Kyllä nyt piisaa, saisi vain ne vielä hierottua kalikoiksi.

Iltapäivällä uusi pilkkireissu. Keli järvellä oli hieman heikentynyt ja paikoin käytiin aika syvällä. Ei kuitenkaan pohjalla saakka. Joku oli jälkeeni ollut päivällä pilkillä ja ilmeisesti saanutkin kalaa, koska jäällä oli kalan sisälmyksiä. Oli joukossa ahvenen mätimoukkujakin. Minä otan aina talteen ahvenen miehnät. Paistettuna tai keitettynä todella herkkua. Juuri ennen kutua kuitenkin menee vetiseksi ja maku huononee. Kala ei tuntunut nyt olevan enää syönnillään. Ei nypyn nyppyä kuulunut, vaikka kävin aivan uusillakin paikoilla. Jäivät paistamatta niin ahvenet, kuin miähnätkin.

Iltapäivän päätteeksi soin muutaman ajatuksen ja vuodatin jonkun hikipisarankin 2-projektin vuoksi. Kaadoin pari mäntyä ja katkoin ne 4,4 metrin tukeiksi. Paksu lumi alkoi paisteessa pehmenemään ja ihannekeli oli tipotiessään. Oli melko raskasta hinata pöllejä pinoon, vaikka matkaa ei ollut kovin montaa metriä. Ja selkäänkin se homma vastasi. Niinpä päätin jättää senkin homman hieman tuonnemas. Antaa lumien vielä sulaa. Ja sehän on "vain" 2-projekti. Ei sillä ole todellakaan mitään kiirettä.

Vesku lähti pois jo päivällä. Oli saanut ajettua tien varteen puupinonsa. Arikin lähti iltasella poikien kanssa Tornioon. Arin työmaalle oli sitä ennen siirtynyt mäntyjä ilmeisesti riittävä annos. Varaston teko siis jatkuu tänä kesänä.

Sunnuntai-aamu valkeni sananmukaisesti. Uutta lunta oli yöllä satanut muutamia senttejä. Islannin tulivuorituhkasta ei merkkiäkään. Aino ei nyt uskaltautunut jäälle hiihtämään. Uusi lumi kun peitti kaiken alleen ja huonot ja jopa hieman vaaralliset paikat olivat salakavalasti lumen ja ohuen jään alla. Metsässä ja pelloilla oli kuitenkin hyvä pälkkiä menemään. Hain mökkirannan kohdalta pois verkkokepit ja pohjassa olevan narun. Eipä tullut siihen koko talvena laitettua verkkoja likoamaan. Ennen kotimatkaa ajelin kelkalla takametsissä. Arvioimassa sitä, missä on seuraava polttopuusavotta. Kylläpä sitä harvomista vielä näyttäisi piisaavan. Paikoin oli suorastaan vaikeaa löytää kelkan mentävää rakoa pöhelikössä. Onneksi kelkassa on pakki. Muuten olisi ollut työläs puskettaa läpi, kun sahakin unohtui mökille. Mielenkiintoisia ovat ne muutamat jättihaavat, jotka kasvavat aivan tonttimme takarajalla. Ne pitäisi varmaan pätkiä polttopuun mittaisiksi, että jaksaisi liikutella. Montaa puuta ei tarvittaisi, että talven puut olisivat kasassa. Yksi vaihtoehto olisi kelottaa ne pystyyn ja kaataa sitten kuivana. Kevenisi ainakin puoleen alkuperäisestä. Lopuksi siirsin vielä latukoneen kesävaraston luo. Eipä taida olla sille enää käyttöä. Jäällä saattaa kelkkakelit vielä parantua, mutta latukone siellä hajoaa. Ei se sentään jäähän pysty.

Paluumatkalla oli sitten sen verran rapaista, että poikkesimme pesuhallin kautta. Kyllä olikin auto mennyt melko ruskeaksi. Tiet sinänsä aika hyvässä kunnossa, mutta yöllä satanut lumi oli osin sulanut ja pysytteli vielä vesi-olomuodossaan kuopissa. Muutama rumpu myös vielä jäässä ja vesi valui tien yli. Toivottavasti ei vesi syö sen isompaa kurua tiehen.

Viikko sitten Hämeessä käydessäni, sain siellä nähdä ja kuulla muuttolintujen paljoutta. Nyt meillekin ovat saapuneet etelän linnut sankoin joukoin. Oli pelloilla töyhtöhyyppiä plus muita tulijoita. Harmaalokki kierteli järvellä etsimässä kalamiesten jättämiä pikkukaloja. Mutta ruokintapaikalla oli varsinainen tungos. Pari mustarastasta ei sitä saanut aikaan vaan valtava määrä peippoja. Niitä koiraita tietenkin. Urpiaisiakin oli paljon ja muutamia viherpeippoja normaalien talvilintujemme lisäksi. Kävi siinä säpinä. Valitettavasti vain peipot eivät osaa hyödyntää lintulautoja eikä talipalloja. Mutta ilmeisesti löytävät maasta murusia, koska siinä niin viihtyivät. Milloinka sitten tulee järripeippojen armeija? Vai osuvatko ollenkaan tänä vuonna kohdalle?

Viikonloppu 9.4. - 11.4.2010

Tälle viikonlopulle oli pätevä syy jättää mökkireissu tekemättä. Kävimme nimittäin saattamassa Äidin viimeiselle leposijalleen Hämeenlinnassa. Paikalla oli lähisuku sekä läheisiä ystäviä. Kaunis tilaisuus, ei siitä sen enempää.

Nuo pitkät automatkat eivät ole hauskoja, vaikka matkalla olisi iloisempikin syy. Tällä kertaa kuitenkin onneksi kelit suosivat. Tie oli tullen mennen kuiva perjantai-aamun ensitunteja lukuunottamatta. Mutta se asia, josta olen mielissäni on tuon selän kestäminen. Ajon aikana ei ongelmia tullut. Normaalit kivut vain silloin, kun joutui seisomaan aloillaan. Voi olla, että aloittamallani hoidolla on vaikutusta. Olisipa iso juttu, jos tehoaisi.

Etelässä lumi oli vähissä. Liekö sitä juuri muualla, kuin kasoissa? Muuttolintuja siellä näkyi myös reippaasti, vaikka en niitä erityisemmin vahdannutkaan.

Oli se lumi vähentynyt reissun aikana Torniossakin. Vielä sitä kuitenkin piisaa. En ole saanut kuulumisia mökin tilanteesta. Ilmatieteen laitos kertoo kuitenkin siellä olevan vielä puolen metrin hanget. Vauhdilla on sielläkin kerros ohentunut. Viikon kuluttua sitten nähdään, mikä siellä on tilanne. Tiet todennäköisesti ovat melko sulia. Ovatko ravalla, toivottavasti eivät pahoin. Todennäköisesti pihakin on sula, koska olen pitänyt sen auki koko talven. Tämähän sitten tarkoittaakin sitä, että kelkkailut on kelkkailtu. En nimittäin ole valmis ajelemaan kelkalla lumettomalla maalla. Siinä kärsii piha ja kelkka. Onneksi puuhaa riittää, vaikka kelkka pysyisikin tallissaan. Viikon kuluttua palataan asiaan!

Pääsiäinen 2010

Tulin Pekan kyydillä mökille. Saavuttiinkin hyvissä ajoin. Heti neljän jälkeen olin laittamassa kaminaan kyhyjä. Ulkona +3, sisällä -2 astetta. Talven toinen kunnon lumisade oli kerryttänyt pihalle melkoiset lumimäärät. Oli selvää, etten illan aikana saa kaikkea kolattua. Olikin tyytyminen pakollisiin polkuihin, jotta hieman nuoskainen lumi ei talloontuisi ja kovettuisi vaikeaksi kolaustyömaaksi.

Aloitin polkujen avaamisen alapihan puolelta. Katolla lumet pysyttelivät edelleen sitkeästi. Piti yrittää olla tarkkana, ettei vain jää lumimassojen alle, kun jossakin vaiheessa alkaa tapahtumaan. Hankeen oli ilmestynyt muutamia koiran jätöksiä ja ne siirtelin lumen matkassa syrjään. Katolta alkoi vähitellen tippumaan lumilaattoja. Kerralla ne eivät rysähtäneet, muutaman neliömetrin annoksina irtoilivat. Viivi oli vakiopaikallaan terassilla ja vahtasi alapihan puolella seisovaa Jeppeä. Silloin putosi noin puolet alapihan lumista. Ja suoraan kohti Jeppeä. Sai melko hätäiset lähdöt! Jepen onneksi pohjoispäädyssä lumet jäivät yhä katolle. Jepen pakosuunta oli sinnepäin ja näin se pelastui hautautumassa lumimassojen alle. Siinä samassa tohinassa Viivikin pakeni paikalta. Kumpaakaan ei muuten enää näkynyt sille illalle, vaikka siihen asti olivat olleet siinä seuraamassa touhujani.

Lähes puolet lumesta jäi yhä katolle. Noin 70-80 sentin paksuisesti. Oli pakko mennä katolle ja yrittää sysiä sitä liikkeelle. Harjalta käsin lopulta sain viimeisetkin massat alas. Nyt ei enää ollut vaaraa kenellekään. Mutta se työmaa pihalla! Tein aluksi kasan reunaan kulkuväylän kinoksen päälle. Sitten aloin tekemään kivikovaan kasaan aukkoa. Kymmenen maissa illalla pimeys saavutti, mutta kolan levyinen väyläkin oli lopulta valmis. Piisasi sille illalle.

Olin muistanut lämmittää kämppää siinä sivussa. Iltakymmeneltä lämpöä olikin +27 astetta ja piti oikeastaan sitä lämmitystäkin vähentää. Aino oli jäänyt Tornioon odottamaan Tiinaa ja Jania iltajunalta. Ajoivat sitten mökille ja saapuivat yöllä yhden jälkeen. Ja matkanteosta väsyneinä suoraan nukkumaan. Maanteillä kelit vielä osin täysin talviset. Päällysteteillä kuitenkin sohjoa ja jäätäkin.

Yöllä ei mennyt pakkasen puolelle. Illalla lumen matkassa katolta tuli myös valtavasti lehtiä. On melko harvinaista, ellei peräti ainutkertaista, että syksyn lehdet tulevat katolta alas vasta huhtikuun puolella! Käväisin testaamassa ilman rekeä kelkalla reittiä verkkoavannoille. Huhuja pahoista soseisiin juuttumisista oli taas kantautunut korviini. Taisin löytää vanhan polanteen, koska en joutunut ongelmiin. Oli vain selän puolella oleva verkkoavanto hurjan näköinen. Teräsjää näkyi runsaan puolen metrin syvyydessä pinnan alla. Kohva sulanut avannon reunoilta ja itse avanto suurentunut 40-senttiseksi.

Tiina ja Jani lähtivät matkaan varsinaiselle verkkoreissulle. Eemelikin pöräytti paikalle. Olin ottanut lankun matkaan, jotta uskallan koukata jääsuppilon pohjalla olevasta aukosta verkkonarun käsiini. Onnistuihan se. Tiina kuvasi huippuhetkiä, kun verkoista nousi hauki ja kuha. Iltapäivällä siirtelin lumia paikoista, jotka oli ehdottomasti saatava tyhjiksi. Tiina ja Janikin kaverina. Illalla nostimme peräkärryyn kelkan, josta tela sanoi sopimuksensa irti.

Lauantai oli sovittu tapahtumapäiväksi. Meidänkin "lapsukaisille" oli kukko muninut aamusta. Iltapäivällä aloitettiin ruokailulla Mäkipirtissä. Keitto oli hyvää, kokeille täydet pisteet. Sitten siirryttiin pellon laitaan, jossa pidettiin muutamat joukkuekisat. Paras joukkue palkittiin. Olin saanut siinä ohessa arvat myytyä ja voitot arvottiin. Tällä kertaa oli tuurikin kohdillaan. Voittojakin olimme saaneet kerättyä runsaasti, joten yli puolet arvoista taisi voittaa. Aurauskassa karttui kuin vahingossa riittäviin saldoihin. Kokko syttyi ilman bensaa ja paloi iloisesti. Uudelta vuodelta oli tainnut jäädä jotakin varastoihin. Nyt nämä jämät lentelivät taivaalle. Viivi niitä säikähti, ja hyppäsi syliini turvaan, kun istuin kelkan penkillä. Välillä lähti retkikunta noutamaan hajonnutta kelkkaa. Iskari poikki. Lauantaille oli ennustettu hienoa keliä, mutta tihkusade sai porukat siirtymään lopulta sisätiloihin. Aika kauan jatkui pääsiäisen vietto, ennen kuin viimeisetkin vääntäytyivät yöpuulle.

Kun pääsiäisenä mökit liki laitaa lukien ovat yleensä miehitettyinä, on lapsilla ollut tapana toimia silloin pääsiäisämmeinä. Virallinen aika tietenkin on viikkoa aiemmin, mutta silloinpa ei pannuun kilahtaisi juurikaan kolikoita eikä karkkeja. Tällä kertaa ämmejä ei ollut liikekannalla ja varatut hilut jäivät talteen. Jokohan tuli lopullinen katkein noin 25 vuotta kestäneeseen perinteeseen, vai vieläkö siinä touhussa nähdään uusi nousu?

Sunnuntaina kävin hakemassa verkot pois. Edes naruja en jättänyt. Kalaa ei nyt tullut. Otimme Pekan kanssa lihat roikkumasta. Luvassa lämmintä ja epäilin suolan riittävyyttä. Kun maistoin pienen palasen, ei suola juuri lihassa maistunut. No, eipä tarvitse liottaa. Keittoon liha kelpaa, mutta taitaa olla liian suolatonta sellaisena syötäväksi. Eipä ollut onnistunut kokeilu.

Paistoin grillissä kalat. Ruuan päälle aloimme kerätä kamppeita kasaan. Oli varmaankin kaikin puolin järkevä ajatus lähteä jo sunnuntaina Tornioon. Maanantaina kävimme syömässä ja veimme Tiinan ja Janin junalle. Hyvää kotimatkaa, pian taas nähdään!

Lauantain vesisadetta lukuunottamatta piteli potaa koko ajan. Pakkasen puolelle ei mennyt yölläkään. Päivisin muutama plusaste. Retkellä ei arvaamattoman kelin vuoksi käyty. Kukaan ei ollut halukas ensimmäisenä tekemään jotosta kelkalla. Latujakaan ei tullut avattua, koska hiihtohalutkin olivat kaikilta kadonneet sosekelien myötä. Hanget alkoivat madaltumaan ja teillä sora paljastui paikoin. Voi olla, että kelkkakelitkin ovat pian ohi. Ainakin auratuilla teillä ja kolatuilla pihoilla.

Viikonloppu 26.3. - 28.3.2010

Jokohan vähitellen aletaan siirtyä kevääseen? Ennusteet nimittäin lupailevat viikon puolesta välistä jo hieman plussan puolelle meneviä lämpölukemia. Nyt viikonloppunakin oli melko lauhaa. Pikku pakkasta vain päivällä. Lauantaina aamusta kuitenkin -15.

Perjantaina kämpässä 0-keli. Taimi oli laitellut kyhyt iltapäivällä saavuttuaan naapuriin. Taisi kannattaa ne aiemmat lumityöni! Viikon aikana lunta oli tullut vain muutama sentti. Lumitöiksi asti sitä ei ollut kertynyt. Kunhan vain hieman kulkureiteiltä sysin syrjemmäksi. Niemeen saapui myös hieman porukkaa ja Jarikin omalle mökilleen, joten neljä pirttiä oli lämpöisenä.

Kävelin lauantaina aamusta jänishaavoilla. Ovat melko kaluttuja, joten käänsin ne toisin päin. Alapuolelta paljastuikin vielä purtavaa. Laitoin uuden läskin palasen linnuille. Edellisessä oli ollut hieman lihaa läskin seassa. Lihan kohdalta tali ei ollut kulunut. Vetelin puukolla viiltoja ristiin-rastiin. Varsinkin kuukkelit olivat sen jälkeen uudella innolla läskin kimpussa.

Ajelin aamutöikseni ladut kuntoon. Metsäreitti, retkipaikalle ja vielä ympäri saaren. Hain sitten avannosta saunaan vettä. Ja saunaan tulet. Koska oli tarkoitus laittaa verkot järveen ja verkot jatkuvista pakkasista johtuen paljuissa umpijäässä, nostin ne sulamaan saunaan. Jätin ne sinne ja lähdin verkkonaruille. Päätyavannot olivat helppo nakki, kun keppejä ei tarvinnut ottaa irti. Kunhan vain kairasin viereen reiän ja koukkasin narun rautalangalla hyppysiini. Kokuavannolla jouduin poraamaan useampia reikiä, mutta kyllähän se moottorikairalla sujui. Avantojen välit sitten jääsahalla auki. Teräsjäätä oli noin 30 senttiä. Sen yläpuolella puolisen metriä eriasteisia kohvakerroksia. Välivesikin. Kun sain hommat valmiiksi, lähdin hakemaan verkot saunasta. Kamura oli lähes kokonaan antautunut ja loppukin suli pian, kun kaadoin ämpärillisen kuumaa vettä päälle. Verkkojen uittaminen ei sitten enää kauaa kestänytkään.

Sitten retkelle. Pakkasin rekeen polttopuut ja retkirepun. Aino ja Maarit ehtivät jo hiihdellä saareen. Kelkkoja meni kohta perässä neljin kappalein. Minäkin siitä pian perään. Järven pinta-ala on 52 neliökilometriä. Mökiltä saareen 1500 metriä. Silti joku/jotkut noista kelkoista oli "vahingossa" ajanut pitkin latua! Miten olikin osunut? Kun tulilla asiasta mainitsin, eivät olleet tietoisia. Hymyilivät vain kuin tiineet oravat! Hyi! Menikö sana perille, näkyy sitten myöhemmin. Kaikkihan tietenkään eivät latua ajaneet piloille, joten tässäpä pieni anteeksipyyntö syyttömille.

Pilkillä sain muutaman ahvenen. Olivat sen verran mukavan kokoisia, että korjasin ne. Makeita pannussa paistaen. Keli oli lähes pilvinen ja kolea viima ajoittain pisti hytisemään.

Illalla käytin muutaman tunnin lumen siirtoon alapihalta. Alapiha oli kerran jo putsattu lumettomaksi, mutta maaliskuun alun pyry täytti sen. Nyt korjailin siis paikat lähes "kesäkuntoon". Katolla makaa yhä runsaan puolen metrin vahvuinen lumi n. 50 neliön alalla. Eli lunta on kai liki 30 kuutiota. Hikityömaa siis vielä antaa odottaa itseään. Ennen kahdeksaa alkoi hämärtyä sopivasti. Aika laittaa saunaan tulet.

Sunnuntaina herättiin kesäaikaan. Todellakin! Lunta satoi taivaan täydeltä. Alapiha oli taas tukossa ja jonkin verran alkajaisiksi loin kulkuväyliä auki. Oli selvää, että pääsiäiseksi jää tehtävää, sillä verkoillakin piti vielä käväistä ja lähtö Tornioon edessä. Järvellä ei näkynyt vanhoja jälkiä, mutta osasin ajella vanhaa pohjaa, kun suunnistin keppejä kohden. Verkoissa oli yksi nätti kuha. Kun tavoite kalalle on tuolla ensi pyhän paikkeilla, annoin tämän kuhan naapuriin. Ovat jäämässä viikoksi ja käyttääkö heillä kalastus. Epäilen.

Ennen lähtöä piti kaivaa auto esiin lumesta ja kolata hieman tietä auki. Silti loivassa ylämäessä sain peruutella useampaan otteeseen ennen kuin matka pääsi etenemään oikeaan suuntaan. Osa teistä kotimatkalla oli auraamatta ja keli varsin hankala. Kotona odottikin sitten taas lumitöitä.

Runsas lumentulo ja odotettavissa olevat lauhat kelit: siinä sellainen yhdistelmä, joka tuottaa harmeja. On takuuvarma asia, että järvellä soseeseen juuttuvat kelkat aiheuttavat kuskeille harmaita hiuksia. Paikoin on vain ohut välijää ja se varmaankin pehmenee olemattomiin, kun jää painuu alemmas lumen painosta. Pakkasia ei tule niin reippaasti, että niistä olisi pelastusta. Pitäisiköhan laittaa pääsiäisenä peräti riukuvarret jalkaan. Voipi olla, että tavallinen saapasvarsi on liian lyhyt.

Edessä pääsiäisviikonloppu. Paikalletulijat: muistakaa tuoda niitä arpajaisvoittoja. Jonkun verran on jo kasassa, mutta paljon tarvittaisiin lisää!

Viikonloppu 19.3. - 21.3.2010

Edelleen varsin kylmää. Viikolla öisin jopa alle -30. Päivisinkin liki -15. Onneksi viikonlopuksi hieman hellitti. Saapuessamme perjantaina pakkasta vain 4 astetta. Lauantaina satoi lunta kymmenkunta senttiä ja pakkasta vain pari pykälää. Sunnuntaina aamusta selkeää ja -17. Iltapäivällä pikku pakkasta.

Pekka oli laittanut meillekin kaminaan kyhyt, kun oli tullut hieman aiemmin Jaakon ja Juksun kanssa. Kämppä piti aluksi tuulettaa, jotta savu saataisiin pihan puolelle. Tekee se kamina tietenkin joskus tepposet. Liekö tällä kertaa syynä ilman lauhtuminen. Myös Ari saapui Nikon kanssa. Niko oli saanut pienen kelkan. Kelkka miehen mukaan!

Olimme päättäneet, että tänä keväänä emme laita ollenkaan lihaa kuivumaan. Kun on tuota verenpainetta vaivaksi asti ja kuivaliha suolaisena ei ole lääkettä siihen tautiin. Kuitenkin himo voitti järjen. Kun myynnissä oli valmiiksi suolattua lihaa, niin pitihän minun joku kilo sitä ostaa. Sovittiin Pekan kanssa fifty-fifty -kimpasta. Perjantaina isoimmat palaset pilkottiin ja narutettiin sitten koko annos. Ja häkkiin roikkumaan. Uusi kuivauspaikka taannee suhteellisen nopean valmistumisen. Kun alkavalle viikollekin on luvassa mahtikelejä. Muuten näin myöhäisessä vaiheessa tuskin olisin uskaltanut laittaakaan lihoja ulos roikkumaan. Toki jotkut laittavat vielä tätäkin myöhemmin.

Lauantaina uutta lunta oli jo aamusta 7-8 senttiä. Ja hiljalleen sateli koko päivän lisää. Kevätpäivän tasauksen kunniaksi lähdin pilkille. Ei saalista! Itse asiassa ei nypyäkään! Keli kuitenkin järvellä on hieman parantunut. Pakkanen on päässyt tunkeutumaan lumen sisään ja jäädyttänyt hieman lumen sisällä lymyävää vettä. Tosin paikoin on vielä kohtia, joissa tosi paksun lumikerroksen vuoksi näin ei ole päässyt käymään.

Koska keli ei suosinut retkihommiakaan, otimme ohjelmaan roskakokon polton. Tyhjensimme Pekan kanssa ryskihuoneesta sinne kertyneet vanhat kaapistot ja veimme pellolle. Siellä pressun alla odottelikin risukasa jonka joukossa oli erinäinen määrä vanhoja mattoja. Bensan avustuksella kasa roihahti tuleen helpohkosti. Ja kaapit paloivat tosi kuumalla liekillä. Olipa hyvä juttu, että emme jättäneet tuota hommaa pääsiäiseksi. Paloi nimittäin melko kauan ja tiurusi pahan hajuista kitkua. Tuskin terveellistä hengitettävää. Pääsiäisenä poltettavassa kokossa onkin ainoastaan risua. Ei mitään myrkkyjä.

Iltapäivällä ryhdyin lapiohommiin. Poistin lumet 2-projektin työmaalta. Sieltä vähitellen paljastui hirsikerta. Myös viereisen hirsipinon lapioin näkösälle. Uusia puita en kuitenkaan alkanut vielä kaatamaan. Kymmenkunta niitä pitempiä vielä tarvittaisiin. Onneksi ovat siinä aivan vieressä pystyssä. Ei ole pitkä matka raahata. Lumisadekin vähitellen alkoi osoittamaan laantumisen merkkejä. Niinpä sitten vielä hoitelin sataneet lumet pois pihalta. Naapurissakin.

Sunnuntai-aamu oli kylmä. Ja aurinkoinen. Käväisin melko aikaisin pilkkihommissa. Kaloja en saanut jään päälle. Vaikka kalahavaintoja nyt sattuikin. Palasinkin siitä sitten mökille ja suunnistimme retkihommiin. Latukone piirsi kelkan perässä hienoa uraa. Aino siitä pääsi nauttimaan. Pilkillä ei mainetekoja, vaikka viikonlopun parasta olikin nyt tarjolla. Kun viisarit kääntyivät iltapäivän puolelle, alkoi paiste lämmittämään todella reippaasti. Valitettavasti kuitenkin oli retki oli lopetettava, sillä kotiinkin piti vielä ajella.

Olen aiemminkin ollut mietteliäs lintujen vähyyden vuoksi. Edelleen lintuja on niukasti. Mutta mieleisenä pilkahduksena oli nyt se, että paikalle oli saapunut viherpeippoja ja urpiaisia. Tälle vuodelle ensimmäiset lajiaan. Punatulkkuja on alkanut olla myös reilummin. Pitkästä aikaa myös kuukkeleita oli vieraanamme. Tiaiset, närhet ja tikat saattavat pian alkaa olla vähemmistönä.

Viikolla lopulta päätin käyttää lääkärin lähetteen. Siis selkähoito-sellaisen. Olipa muuten fiksu teko vaihtaa ehjät kalsarit jalkaan. Kun siinä hommassa joutui riisumaan vähille ja sitten taivuttelemaan ja pyllistelemään. Hoitaja-täti moitti, että aika kireitä ovat tietyt lihakset. No, kun suolistokaasut etsivät ulostuloreittiä, jouduin tietenkin jännittämään pakaralihaksia äärimmilleen. Ensi viikolla homma jatkuu, pitääkin miettiä sopiva ruokalista kyseiselle päivälle.

21.3.2010 jää elämään mielessäni. Retkeltä palatessamme oli kännykässä viesti ja soittopyyntö. Klo 12:50 oli päättynyt eräs pitkä elämä Hämeenlinnassa terveyskeskuksen vuodeosastolla. Minusta tuli samalla lopullisesti orpo. Vaikka asia ei mitenkään yllätyksenä tullut, se pysäyttää ja pistää miettimään. Jää hyvästi, Äiti!

Hiihtolomalla 10.3. - 14.3.2010

Pohjoisessa hiihtolomat. Koska viikon puolivälissä oli odotettavissa mökkiläisiä Tarralle enemmänkin, otimme mekin torstain ja perjantain vapaiksi töistä ja pyyhälsimme mökille. Tällä kertaa oli kämpässä lämmintä parikymmentä astetta. Olisipa aina saapuessamme! Mutta kiitokset kipinämikoille.

Lunta ei ollut viime käynnin jälkeen ehtinyt satamaan, joten pakollisilta lumitöiltä vältyttiin. Torstaina sateli hieman lunta, mutta muuten kelit olivat pääsääntöisesti selkeät. Isompi miinus tuli vain kovista yöpakkasista, jotka auringosta huolimatta hellittivät vasta aina iltapäivällä. Plussan puolelle ei edes aurinko saanut lämpöä nousemaan.

Kelkkakelit osin edelleen vaikeat. Siitä huolimatta alkoi kelkan jälkiä syntymään. Pojat pitivät huolen siitä, että bensaa paloi. Taisi eräskin kilometri kertyä mittareihin. Minulla koko talven saldo on 151 km. Pojilla ei kai montaa tuntia tarvittu noihin määriin. Onneksi poikien kelkat taitavat olla sen verran keveitä, että "miehissä" saivat jumittuneet kelkat irti lumesta. Sellaista kun tapahtui tämän tästä.

Torstaina ajoin jäljen retkipaikoille. Pariinkin kertaan. Kelkka kynti melko syvän uran pehmeään lumeen, mutta vettä ei tullut missään kohdassa kelkkan jälkeen. Päätin sitten uskaltautua karille asti. Siellä todennäköisesti sitä vettäkin olisi jään päällä, koska olin sinne jo aiemmin porannut muutamia reikiä. Vettä siellä olikin ja melko reippaanlaisesti paikoin. Riittävällä vauhdilla kuitenkin kun menin, en jäänyt onneksi kiinni. Ajoin yhdessä kohdassa ilmeisesti vanhan pilkkireikäni vierestä. Oli aika hurjan näköinen, mutta enpä sitä jäänyt tarkemmin tutkailemaan. Kiire oli ohittaa koko paikka.

Poistin iltapäivällä lumia vähemmäksi puuhuoneen katolta. Siltä lappeelta, josta ne putoaisivat pihalle johtavalle autoväylälle. Kolalapiossa on pitkä varsi, joten sain lähes koko lappeen puhtaaksi. Lunta oli siihen pyörittänyt paksulti, lähes metrin. Ja kovaksi oli junttautunut. Hiljoksiin kolasin sitten pudottamani lumet syrjemmäs.

Ennen pimeää tyhjensin grillin. Siis lumesta. Eipä ole koskaan ennen ollut grillissä niin paljon lunta! Grillin edessä oli korkea ja kova nietos. Ei ole sitäkään enää. Grillikausi voisi alkaa. Jos vain kelit hieman lämpenisivät!

Perjantaina tein vain kaksi mainittavaa asiaa. Aamulla naulasin ostamani läskinpalasen seinään. Olisi varmaankin ollut viisasta laittaa hanskat kouriin, sillä -25 asteen pakkasessa vasara oli jäätyä käteen kiinni. Klo 8:30 otin kolan ja tyhjentämään lumia yläpihan puolelta. Hieman ennen neljää lopetin. Välillä toki join kupin kahvia ja söin yhden sipsin ja kolme viinirypälettä. Aikamoinen määrä lunta siinä siirtyi. Katolta pudonnut läjä oli aika kovaksi jämähtänyt. Mutta nyt näkee jälleen ikkunoista ulos. Kuusiaita oli lumen peitossa ja osa kuusista katkeamispisteessä. Ehkäpä nyt aita on pelastettu. Ja tilaakin pihalla kelkkojen ohittaa parkissa oleva auto. Alapihan puolella katto on vielä lumilastissa. Siellä siis odottaa vielä yksi kunnon rupeama. Ellei lopputalvi tuo epämiellyttävää yllätystä kovien pyryjen myötä.

Jos perjantai kului raskaammissa hommissa, oli lauantai sitten vastaavasti lomailua. Käväisin aamusta pilkkireissun. Toissapäiväinen kelkkajälkeni oli umpurajäässä. Nyt pysähdyin tutkailemaan myös sitä vanhaa avantoa. Siinä päällä oli nyt parin sentin jää. Itse avanto oli laajentunut miehen mentäväksi. Lumi oli sulanut kokonaa parin neliön alueelta. Kaloja sain jokusen, mutta mitään syöntihurmiota ei veden alla ollut. Palasin mökille ja varustauduimme retkelle. Evästä ja polttopuita. Nuotiolla sitten istuikin lähes koko Tarran porukka. Keskusteluissa selvisi mm. miten sinappituubia tulee puristaa, miten päin vessapaperirulla asetetaan telineeseen, laitetaanko leivälle juusto vai makkara päällimmäiseksi ynnä muuta tärkeää selviytymisasiaa. Välillä pilkittiin, mutta edelleen ilman isompia tapahtumia. Ellei sitten tapahtumiksi voi sanoa sitä, että Pekka juuttui kelkan ja reen kanssa soseeseen. Kävin hieman avittamassa, kun leveätelainen tuntui paremmin pysyvän lumen pinnalla. Jonkun ajan kuluttua Pekka ajoi uudestaan soseeseen. Vaikka ei olisi kyseiseen suuntaan katsonut, olisi tapahtuman aistinut muutenkin. Jopa ilman kuulolaitteita.

Kävin vielä retken jälkeen vietyäni latukoneen ja retkikamppeet mökille ajamassa uusia jälkiä pilkkipaikoille. Jomottuvat sopivasti aamuksi. Koska ahvenien joukkoon kuitenkin oli eksynyt pari parempaakin yksilöä, korjasin ne ja pistin pussiin. Sunnuntaina kotona ne sitten paistoin voissa. On muuten eräs maailman parhaista eväistä!

Sunnuntaina käväisin aamupilkillä, mutta sain vain yhden pienen ahvenen. En kovin pitkään kyllä reissussa ollutkaan, kun oli lähtöpäivä. Käväisin vielä hieman lapiohommissakin. Lapioin isomman kokon reunat paljaaksi. Jospa pressun sisällä kevätaurinko vielä kuivattaisi risukokkoa. Pojat olivat jo edellisenä päivänä suorittaneet "palkintotehtävänsä" ja lapioineet toisen pressulla peitetyn läjän näkösälle. Eiköhän jossakin vaiheessa, viimeistään pääsiäisenä, tule sekin mahdollisine lisäroippeineen poltetuksi. Ajoin vielä umpiseen polannetta kokkojen ympärille. Ei ehkä vielä riitä, mutta voi olla avuksi. Siinä sitten pääsiäisenä se arpajaishommakin, jonka tuotto sitten aurauskassaan. Arpajaiset kuitenkin vain siinä tapauksessa, että niitä voittoja saadaan edes jonkun verran kasaan!

Viikonloppu 5.3. - 7.3.2010

Kun kovimmat pakkaset sitten lopulta tällä erää jäivät historiaan, muuttui säätyyppi sateiseksi. Viikonvaihteessa ja pari päivää ylikin lunta sateli reippaanlaisesti. Keskiviikkona sade oli jo heikompaa, mutta kova pohjoistuuli pisti hötylumen liikkeelle. Sitten kelit muuttuivat aurinkoisiksi pikkupakkasiksi. Öisin tietenkin koleaa, mutta iltapäivällä mittareissa vain muutama pakkasaste.

Torniossa sain puskea lunta aivan riittävästi. Pikkuinen pelko oli puserossa, mikähän mahtaisi olla tilanne mökillä? Kun puhuri on ollut pohjoisesta, tietää se yleensä julmia kinoksia Tarralla, kun tuuli irrottaa järveltä irtolumia ja kasaa ne rannoille.

Olimme puolimatkassa mökille, kun Pekka soitti. Oli jo Tarrantien päässä puomilla. Ja Tarrantiellä lunta polviin asti. Linko ei ollut käynyt! Soitin linkomiehelle, että mikäs nyt on homman nimi? Syykin sitten selvisi. Oli mennyt nivelakseli poikki ja uusi tullut kolmen aikaan linja-autossa. Ville oli kuuden aikaan Vietosen puolella linkoamassa, aikoi tulla lauantaina avaamaan meille kulkutietä. Kun kerroin tilanteen, lupasi hän tulla puolentoista tunnin päästä linkoamaan.

Puomilta pahnostimme mökille. Pekka ja Jaakko olivat tehneet uraa, Viivi oli poukkoillut sinne tänne. Vaikka kantamuksia ei ollut, oli kävely raskasta ja vastasi pahasti selkään. En lähtenyt kelkalla kamppeitten hakuun autolta vaan päätimme odottaa sen aikaa, että linko on käynyt ja saamme autonkin mökille. Ja kelkkaa en aikonut ottaa esille ennen aamua. Kun pitäisi ensin saada lumia kolattua pois, ennen kun kelkalla sitä kovemmaksi polkee.

Lunta siis oli reippaasti ja sitä piti alkaa siirtelemään. Koska paikoin kinokset olivat metrisiä, oli viisainta tehdä vain kapeahkoja polkuja ensiapuluontoisesti. Paremmin sitten lauantaina.

Pian oli autoja puomilla jo kolme, kun Timo ja Petrikin saapuivat. Se, että lunta oli tupruttanut reippaasti, aiheutti pienoisia ongelmia siellä täällä. Pekka ja Timo joutuivat kiikkumaan katolle poistamaan lumihattua. Timolla peräti oli hormit täyttyneet lumesta. Aika poikkeuksellista. Joutui peräti käyttämään hellan irti rööristä, ennen kuin sai vedot kuntoon.

Pekka vaihtoi iskarin kelkkaan, mutta kelkan saaminen tulille teetti töitä. Kun sitten lopultakin se käynnistyi, kesti hurmaa vain pienen hetken. Kun suunta oli järvelle, ei paluuta ja kääntömahdollisuutta pehmeässä lumessa ollut. Ja tietenkin kelkka kiinni rantatörmän jälkeiseen paksuun kinokseen. Olin juuri lapioimassa kellarin edustan kivikovaa kinosta, kun kuulin rannasta Pekan kiinnijoutumisen. Menetti siellä varmaankin taivasosuuksia. Sanoista päätellen. Pääsi kuitenkin lopulta liikkeelle. Matka jatkui hiekan suuntaan, mutta sitten tuli vastaan sohjo, johon kelkka jäi totaalisesti jumiin. Pekka sitten soitteli apua. Oli hieman yllättävää, että minua ei upottanut kelkalla, kun menin paikalle. Yritimme ensin lapioida kelkkaa soseesta, mutta heikolla menestyksellä. Hinaamalla kuitenkin saimme kelkan sitten vesikosta kuiville. Kun tulin mökille, päätin sitten käydä jäällä kääntässä kelkan. Kun kelkkani niin hyvin kulki pelastusoperaatiossakin. Kävi vain niin, että soseeseen mentiin. Pekka siihen tuli puolestaan avuksi. Ei kuitenkaan kelkalla. Oli muuten Pekka melko märkä nahkasaappaissaan, kun sai telasta sohjot päälleen. Työntöapu kuitenkin auttoi ja sekin kelkka saatiin maille. Ja uudestaan ei olisi asiaa järvelle, ainakaan pimeässä.

Linko tuli melko myöhään. Vasta kymmenen maissa saimme autot ja tavarat mökeille. Ja vielä kerran jouduin lapiohommiin, kun Mäessä käydessäni upposin metriseen utukkaan.

Lauantaina oli hieno pakkaskeli. Lauhimmillaan -7 astetta ja aurinko paistoi. Isommin en keliä kuitenkaan ajatellut. Hommia kun oli tiedossa. Ajoin kuitenkin ensi latukierroksen. Aluksi ilman latukonetta, koska sen kanssa ei huvittanut jäädä jumiin. Ajoin järviosuuden aivan rantoja pitkin, jotta en joutuisi sohjoon. Lunta paikoin todella paksusti. Paikoin kivikovaa, paikoin pehmeää. Välillä taasen lapiohommia!!! Ajoin sitten vielä reitin latukoneen kanssa. Rantaviivaan latua ei juurikaan syntynyt, kun tela kulki paljon suksia syvemmällä. Muualle muodostui kuitenkin normaali latu.

Lauantai jatkui sitten lumihommilla. Kaikkia en saanut puhdistettua, koska selän vuoksi tahti piti pitää rauhallisena ja taukoja usein. Naapurissakin ehdin lumityöt tekemään. Piipunhattu taas lysähtänyt, mutta en sitä lähtenyt korjaamaan. Oli vinossa, joten varmaankin savu sieltä pääsee ulos. Veskukin tuli pitkästä aikaa mökille. Tarja saapui myös loppujen poikien kanssa. Kun jäälle poikia ei päästetty kelkan kanssa, tahtoivat tekemiset olla hieman vähissä. Niinpä ajoin rantaladun viereen jälkeä, jota pitkin sitten saattoi hieman laajentaa kulkumahdollisuuksia. Eihän se vapaata liikkumista korvannut. Tulipahan kuitenkin tehtyä! Jossakin vaiheessa Markku käväisi traktorin kanssa. Hyvä juttu, sillä muutamat parkkipaikat laajenivat. Lapio- tai kolavetoisesti olisi melko työläs tehtävä.

Sunnuntaina pakkasta alle 10 astetta, vaikka illalla käväisi jo -15:ssä. Muutama lumihiutale ilmassa. Voimakas tuuli etelän puolelta. Ennuste lupaili lauhaa. Iltapäivälle tultaessa pakkasta vain 4 astetta. Viikolla lumi oli tullut katolta osittain. Alasyrjällä lumi vielä oli paikoillaan mutta yläpuoli oli melko tyhjä. Piipun ympärillä ja kattotikkailla oli kuitenkin lunta. Paksustikin. Kävin niitä hieman vähentämässä, mutta hieman piipun taakse vielä jäi. En ruvennut urheilemaan, putoaa itsestään sitten kun on aika! Sen verran kolailin vielä pudottamiani lumia, että ikkunasta näkyy ulos.

Grilli oli puolillaan lunta ja grillin ja venevajan eteläpuolella oli kelkkareitilläni isot kinokset. Kahloin sinne niitä vähän tasoittaakseni. Grillin jätin vielä rauhaan. Sitten hain leveät sukset ja päätin kokeilla, tuleeko niillä hyvää kelkkareitin pohjaa jäälle. Kun olin sivakoinut 50 metriä ja joutunut pitämään muutaman tauon selän vuoksi, tuumin että tyhjän saa tekemättäkin. Suksetkin painuivat sohjoon asti ja jäätyivät. Hyvä että pääsin takaisin. Kelkalla kuitenkin pääsin sitä toista reittiäni nyt jäälle ja perjantai-iltaiselle sosereitille. Oli jämähtänyt jäähän ja ongelmia ei ollut. Kuitenkin myöhemmin kun käänsin kelkan ylittääkseni kahden metrin koskemattoman lumen, kelkka putosi taas jään pintaan asti, eikä kulkenut eteen eikä taakse. Onneksi ei ollut sohjoa, aivan rannassa kun oltiin. Vaati kuitenkin huomattavaa lapiointia, ennen kuin siitä kuopasta pääsin.

Kyllä nyt saisi tulla kunnon lauhat. Ja välillä yöpakkaset. Päästäisiin kelkkaongelmista. Kyllä kunnot tuuletkin kovettavat hangen pintaa, mutta plussakelit olisivat ehdottomia. Tuulet kun eivät metsiin vaikuta, ja jokunen puu olisi hakematta, toisilla enemmänkin.

Kaatamani haavat jouduin nostelemaan näkösälle. Vain pari kaluttua oksaa oli hangen yläpuolella. Taisi pari alinta runkoa edelleen jäädä uppiin. En millään niitä jaksanut kammeta näkösälle.

Jos meillä oli pihalla isoja kinoksia, oli niitä muuallakin. Vanhan vaarainpensaan paikalla oli melkoinen kinos, johon pojat taisivat kaivaa tunneleitaan. Meniköhän Pentillä järvinäköala? Järvellä kauempana näkyi verkkomiehiä kelkkoineen. Olikohan tuo vesiongelma vain meillä rannan tuntumassa. Meillähän oli sitä luntakin jään päällä melkoisesti. Liekö selällä sitä luntakaan?

Nyt kolme päivää töitä ja sitten taasen mökille. Todennäköistä on, että useampikin mökki on loppuviikosta lämpimillä. Hiihtolomat kun ovat täällä pohjoisessa alkaneet.

Kun huomenissa on naisten päivä, pyysin Äksön Äijältä tähän loppuun jonkun kommentin. Kehui kovasti naisia. Ovat kuulemma ihmisen parhaita ystäviä. Minä tietenkin ojensin, että kyllä ne naiset ovat ihmisiä ja koirat niitä ystäviä. Nauroi vain salaperäisesti. Kun kuuntelee seuraavaa pätkää, tulee itsellä koiranpentumainen olo. Se lieneekin lähellä totuutta. Onnea kaikille naisille!

Viikonloppu 26.2. - 28.2.2010

Vihdoinkin tuntuu siltä, että kovimmat pakkaset näillä korkeuksilla ovat mennyttä aikaa. Ainakin toistaiseksi. Viikko oli vielä kylmä ja vielä perjantai-aamuna pakkasta oli yli 30 astetta ympäri läntistä Lappia. Rajan takana läntisessä naapurissa mentiin viikolla peräti -42 asteeseen. Posarista tuon uutisen sai lukea. Hauskaa asiassa oli se, että viereinen uutinen kertoi Ruotsissa aloitetun jo uusien pottujen kauppaaminen!

Sää siis alkoi lauhtumaan. Perjantai-illan lukema oli ulkona -16 astetta. Sisällä oli kylmän jakson johdosta tasan -20 astetta. Lauantaina pakkasta iltapäivällä 6 ja sunnuntaina vajaat 10. Edellisen käynnin jälkeen oli satanut lunta vain viitisen senttiä. Niistä selvisi puolessa tunnissa. Viikonloppuna hiljalleen tuli lisää, mutta muutamaan senttiin sekin jäi. Onneksi.

Sekä lauantaina, että sunnuntaina ajoin ladut auki. Sunnuntaina latua aukoessani Koukkusaralta pelmahteli teeriä ilmoille kiepeistään. Monta! Vielä silloinkin kun Aino hiihteli siellä, oli toistakymmentä lintua pölähtänyt siivilleen. On niitä lintuja, ainakin paikoittain!

Kun keli oli lumisateesta huolimatta mukava, käväisin lauantaina uittamassa pilkkiä. Näin ensimmäisellä reissulla tuhraantuu aina hieman aikaa oikean paikan löytämiseen. Sopiva syvyys lopulta löytyi, mutta kalat olivat ummistaneet suunsa. Tällä kertaa en havainnut missään kohtaa vettä jään päällä. Pääosin tietenkin ajelin vanhoja jälkiä. Ne ainakin ovat jäätyneet kantaviksi ja ehkä vesi lumen alla on hurjissa pakkasissa jäätynyt. Vesiavannossani kuitenkin jäätä oli vain joitakin senttejä pakkasista huolimatta. Hyvin kun oli suojattu. Lunta kuitenkin jäällä on reippaasti, saapasvarren verran. Se kun ilmojen lauhtuessa kastuu, voi keleistä tulla varsin mielenkiintoiset. Jäätä on lumen alla yllättävän vähän. En sitä mitannut, mutta arvioisin sitä olevan nelisenkymmentä senttiä, hyvä jos sitäkään.

Nyt oli ilmestynyt jäniksen jälkiä mökin ympäristöön. Myös kaatamani haapa oli alkanut päästä kuorestaan. Niinpä sahasin muutaman lisähaavan jäniksille pupellettaviksi. Siemenet kahdessa viikossa eivät olleet kuluneet juuri mainittavasti. Automaatit kuitenkin jälleen täytettiin ja muutakin evästä laitettiin tarjolle.

Kun kävin tekemässä naapurin lumityöt, huomasin että savupiipun hattu oli siellä lumen painon alla romahtanut. Kävin sen virittämässä paikalleen, mutta ei se tule kestämään heikkojen jalkojensa vuoksi tulevia lumisateita. Hyvä että kestää kesällä rankemman sateen!

Uutisissa kerrottiin, että yli sata ukkoa on pudonnut katolta lumia pudottaessaan. Heikostikin on käynyt. Kiikuin minäkin katolle lumia poistamaan. Tosin vain leikkimökin katolle. Huopakattoisena se ei ole kovin liukas ja siten turvallinen. Ja taitaisi olla vain pari metriä räystäältä maahan. Matalammalla syrjällä ei sitäkään. Mutta olisihan siinä aivan riittävästi matkaa, jos sopivasti nokalleen tömähtäisi. En kuitenkaan tömahtänyt. Niin, ei sitä lunta siellä katolla niin hirmuisesti ollut, kunhan vaan jotakin touhutakseni!

Puupinoihin on alkanut tulla varastossa lovia. Vaikkei ehkä vanhaan aivan tahtiin. Kun varasto on jaettu kahteen puoliskoon, toimivat pystypuut väliseinänä ja pinojen päätypuina. Lattia on hieman puiden painosta painahtanut ja pystypuut irronneet kurkihirrestä, johen ne olin kevyesti naulannut kiinni. Kun toinen puoli varastosta alkaa tyhjenemään, tahtovat pystypuut kaatua, kun eivät ole enää ylhäältä kiinni. Jouduinkin naulaamaan apulankun pidikkeeksi, etteivät täydet pinot rösähtäisi alas. Lopullinen korjaus olisi helppo tehdä, mutta milloinkahan varasto olisi tyhjä, että saisin muutamaan paikkaan korokkeen lattian alle?

Lähestyvä kevät hiihtolomineen näkyi jo vähän. Ari nimittäin kävi päivämukin mökillä. Sai lopulta kelkan tulille. Lomilla lieneekin jo sitten helppo homma. Mekin teimme inventaariota sellaisista kamppeista, joita voisi kuskata ensi viikonloppuna mökille. Listasta tuli yllättävän pitkä.

Viikolla käytin autoa huollossa. Olin sinne liikkeeseen tilannut myöskin sen takalasin pyyhkijän. Tarvikeliikkeestä kun ei sitä saanut. Sanoin, että saahan senkin tökätä paikalleen. Eihän siinä kauaa nokka tuhisisi! Minua rupesi naurattamaan, kun näin laskun. Pyyhkijän asennus: 30 euroa. Kun mainitsin, että olipas arvokas kiinnitys, kertoi myyjä pyyhkijän irroituksen olevan joskus tosi työlästä. Ihmetteli laskua sitten itsekin, kun sanoin, ettei se vanha pyyhkijä ollut enää siinä. Kysäisi myyjä sitten asentajalta, mikä hommassa maksoi. Selvisihän se, oli sattunut kahvitunti kesken asennuksen. Ja lasku asiakkaalle. No hyvityshän siitä seurasi. Vaikka en sitä itse edes pyytänyt. Meinasi olla arvokasta yhden mutterin kiinni vääntö!

Isot kisat Kanadassa ovat lopuillaan. Pienen Suomen mitalisaalis oli vaatimaton. Sekä idässä, että lännessä on naapurinamme jääkiekon mahtimaa. Kumma, että molemmat jäivät lätkässä mitaleitta, kun Suomi sentään sai kaksi mitalia!

Viikonloppu 19.2. - 21.2.2010

Jälleen kelit jatkuivat. Viikolla ennusteet viikonlopuksi olivat varsin synkkiä. Pakkanen vain kiristyisi ja öisin olisi jopa -30 asteen lukemia. Eipä aivan pitäneet ennusteet paikkaansa. Vielä maanantaina oli Torniossa todella leppoisa keli. Pakkasta vain hieman. Aurinkoisilla seinustoilla lumesta irtosivat ensimmäiset vesipisarat. Hiekkaiset aurausvallit kostuivat.

Se mikä ennusteissa oli oikein, oli poutakeli ja tuo kiristyvä pakkanen. Lukemat vain olivat hieman erilaisia. Mökillä ei ole etäluettavaa lämpömittaria, joten tarkkoja lukuja sieltä ei viikolla saa. Lähinnä mökkiä sijaitseva Ilmatieteen laitoksen virallinen mittari sijaitsee Meltosjärvellä, noin 13 kilometrin päässä mökistä. Sitä kun viikolla seurasin netistä, alkoi vilu puistatella, vaikka istuin kotona lämpimässä. Keskiviikkona aamuyöstä mittarissa oli noin -34 astetta. Torstaina -36. Seuraavana yönseutuna oli lauhempaa, noin -35 astetta. Olikin siis varsin helppo päätös jättää mökkireissu väliin. Ei se ilma ehtisi kuitenkaan lauhtumaan.

Lauantaina aamukahdeksan jälkeen lukema olikin -39,2! Kuhmossa ja Juuassa oli muuten vielä selvästi kylmempää, alle -40 asteen. Parhaimmillaan -41,2. Torniossakin oli kylmää, mutta mökkilukemista jäätiin silti lähes kuusi astetta. Puolilta päivin Meltosjärvellä oli vielä hieman alle -30 astetta, iltapäivän aikana käväisi 7 astetta lämpimämpänä. Sunnuntai-aamukahdeksan maissa oli jälleen koleaa, -37,4 astetta.

Oli siis varmaan ihan järkevä päätös jäädä kotosalle. Niinkuin monta kertaa olen maininnutkin, ei se kämpän lämmittäminen ole iso ongelma pakkasillakaan. Varmasti kämppään asumalämpö tulee, vaikkakin puuta kuluu enemmän. Ei sekään ole ongelma, koska sitä puuta nyt sattuneesta syystä on ihan mukavasti. Mutta ongelmaksi voi muodostua auto. Vaikka olen hankkinut sen varavoimalähteen heikkoa akkua tuuraamaan, ei tuollaiset pakkaslukemat tee autolle hyvää. Voi olla, että käynnistyminen on vaikeaa, vaikka virtaa olisikin. Harrasteet tietenkin arktisissa olosuhteissa tahtovat jäädä sisäpeleiksi. Ulkoilut jäävät vähiin. Ja kun aamulla säntäät hyysikkään aamuistunnolle, ovat siinä persposket ihmeissään liki 80 asteen lämpötilaerosta! Toimiikohan kruppunarukaan tuollaisessa shokkihoidossa?

Jos verkot olisivat pyynnissä, ei auttaisi, vaikka olisi millainen pakkanen tahansa. Tai no joo... jos olisi vaikka -50, taitaisin antaa olla. Vaikka pahaa tekisi jättää verkot kokematta. Näyttää siltä, että sopivan kalamäärän saaminen pakkaseen joulukuulla ja sitä seurannut päätös jättää helmikuun kutumadepyynti väliin, oli oikeaan osunut valinta. Joskus näin.

Aino on sitä mieltä, että kaikki pakkanen, mikä menee yli kymmenen asteen, on liikaa. Minulla raja on hieman kovempi. Jos pakkanen painuu alle -25 asteen, ei ulkohommiin tee mieli mennä, ellei ole pakko. 17 - 18 pakkasasteen kohdalla on jonkinlainen kynnys, jonka kohdalla alkaa harkintaraja. Siitä lämpimämmät kelit ovatkin sitten linnunmaitoa. Kertokaapa muuten mikä on se lintu, joka oikeasti ruokkii poikasiaan maidolla? Sellainen löytyy, eikä itse asiassa ole mikään tavaton harvinaisuus.

Viikolla mökille lähtöä viikonlopuksi suunnitteli parikin porukkaa. Ensimmäistä kertaa tälle talvelle. Me jo silloin sanoimme jättävämme mökkireissun väliin, kun pakkasta oli tiedossa. Tätä kirjoittaessani uskon, ettei kukaan mennyt kämpän lämmitykseen. Satavarma en tietenkään voi olla.

Lauantaina vietin jonkun verran aikaa keittiössä. Tietenkin tein maukkaan ruuan, tällä kertaa ahvenfileistä, mutta poikkeuksellisesti harrastin myös leipomista. Puolukkapiirakkaa ja lohipasteijoita. Piirakkaa varten ostin valmiin pullataikinan. Pasteijoita varten ostin viikolla pakkaseen filotaikinaa. Sepäs olikin mielenkiintoinen leivottava. Mutta onnistuin kohtuudella pitämään sulatetut levyt kosteahkoina pyyhkeen avulla ja paperinohut taikina pysyi työstettävänä. Pasteijoista tuli syöntikelpoisia, mutta olisiko kuitenkin lopputulos parempi toisenlaisella taikinalla?

Äksön Äijä kertoi tulevana viikonloppuna katselevansa vielä kisoja telkkarista. Suositteli minullekin. Katsotaan! Tämän hetken ennuste lämpötiloista ei juuri parannusta ole tuomassa. Toki useita asteita lämpenisi, mutta onko se vielä riittävästi? Ja onkohan tässä jo mennyt uskokin menestykseen. 3 - 4 mitalia oli ennusteeni, mutta tulikohan oltua liian optimistinen?

Pohjoisen hiihtolomat alkavat parin viikon kuluttua. Toivottavasti kelit vihdoin suosivat, sillä mökeille on silloin menossa porukoita. Useampiakin. Meilläkin on tarkoitus pitää hieman vapaata silloin. Verkkoja en taida vielä silloinkaan laittaa pyyntiin, kun olen päättänyt käyttää pyytämäni kalat ensin. Niitä on vielä pakastimessa muutamaksi kerraksi. Mutta kuuden viikon kuluttua on pääsiäinen ja kalat lienevät kulutettu siihen mennessä. Silloin kuvittelisi, että kelitkin ovat sopivat ja tuota mukavaa harrastusta voisi harjoittaa suotuisissa olosuhteissa.

Pääsiäisenä poltetaan kai kokkokin, jota olemme (siis lähinnä Aino) rakentaneet. Tässä vielä porukoille muistutukseksi: Arpajaispalkintoja kaivataan! Jos vaikka jälleen keräämme aurauslaskuun ainakin osan arvoilla. Joten osallisia toivotaan osallisiksi, jotta saisimme mukavia voittoja ja homma ei siten tuntuisikaan enää rahan keräykseltä!

Elämässäni parasta aikaa noin musiikkimielessä olen elänyt 1960-luvun puolella jatkuen joitakin vuosia 1970-luvulle. Otetaanpa tähän jälleen yksi helmi, josta mieleen nousee mm. Kukkosen vintillä vietetyt illat. Tokihan tuo nuoruuden aika oli kulta-aikaa muutenkin. Musiikki noilta ajoilta on kuitenkin yhä "The Best".

Viikonloppu 12.2. - 14.2.2010

Pakkaset jatkuvat yhä. Niinhän sen tietenkin pitää talvella ollakin. Tilastojen mukaan kuitenkin monin paikoin on pakkanen paukkunut yhtäjaksoisesti ennätysmäisen pitkän ajan. Siitä syystä myös lumi ei ole painunut yhtään ja ympäri maata nietokset ovat kohtuullisen vahvoja. Nyt jos lauhat tulisivat, hangetkin varmaan laskisivat puoleen tiivistymisen myötä.

Hiukkasen taasen perjantai-aamuna mietitytti nuo pakkaset ja ennusteet. Ylitornion mittarit näyttivät runsaan 30 asteen miinuksia. Ja aika koleaa oli luvassa viikonlopuksikin. Etenkin öiksi. Ennen puolta päivää kuitenkin lukemat olivat jo -12,9 asteessa. Joten matkaan lähdettiin luottavaisin mielin Tornion parikymppisistä lukemista. Mökillä pakkasta oli vain 15 astetta. Sisällä kämpässä asteen "lämpimämpää". Uutta lunta oli satanut vajaat 10 senttiä. Ne oli nopeasti kolattu syrjään. Olin ostanut uuden kolankin vanhaa korvaamaan. Eipä siinä kuitenkaan riemun kiljahduksia tullut päästetyksi, vaikka kola olikin mieleinen. Saisi näillä hötylumilla kolan kuupa olla tolkuttoman suuri. Vaikkapa 2 metriä leveä. Tulisi sellaisella nopeasti puhdasta ja poluista leveitä! Ainolla kello näytti 19:10 koko illan. Ei ollut kiirettä!

Lauantaina aamusta pakkasta oli vain 13 astetta. Paljon kylmempää oli ennustettu. Aamusta ajoin kelkalla normaalit reitit. Mitkä latukoneen kanssa, mitkä ilman. Sittenpä päätin ottaa ohjelmaksi muutaman koivun hakemisen metsästä. Ajoin koivikkoon ja jätin kelkan sopivan matkan päähän koivuista. Ettei tule vahinkoja. Pari koivua kaadoin pelkästään siksi, että ne tekivät reittiin melko ahtaat portit. Hyvä kun kelkalla ohi pääsi. Pari pienehköä puuta otin sitten siitä vierestä ja niinpä pian reellinen puita lähti kohti mökkiä. Seuraavaan kuormaan valikoinkin sitten hieman jämympiä runkoja. Koivujen parissa äheltäessäni muistin miksi oikeastaan teen pinot metsikköön lumettomaan aikaan. Täytyy sanoa, että hieman raskasta oli pöllejä juontaa rekeen, vaikka pyrinkin pätkimään ne sopivan lyhyiksi. Keveiksi niitä ei voinut silti sanoa. Näin uppolumen aikoihin pöllit painuvat kokonaan lumen sisälle. Sieltä kun niitä sitten nostelee, on pinnassa lunta 5-10 sentin paksuudelta. Vaikka on hyvä pakkanen. Yksi koivu sitten tietenkin lisäksi päätti kaatua väärään suuntaan. Pois kelkkauralta. Vinossahan se tietenkin olikin sinnepäin, joten painovoima voitti päättäväisyyteni. Tietenkin koivu sitten jäi vielä konkeloon ja sen purkamisessa tuhraantui aikaa. Mutta eipä minulla kiirettä ollut mihinkään. Istuin kiroilujen lomassa kelkan päällä tupakoimassa ja selkää lepuuttamassa riittävän usein.

Kahden maissa olin pinonnut kaatamani puut mökillä. Teetauon paikka. Pakkasta enää 9 astetta. En enää lähtenyt puumetsään. Onpa tätä kevättä vielä jäljellä! Käväisinkin levätessäni tekemässä naapurin lumityöt. Kevyttä hommaa todella puuhommien jälkeen. Varaston katolta pudottelin sitten vielä niin paljon lunta, kuin kolalapiolla maasta käsin ulotuin. Lumet sitten siirsin pois näkösältä. Viime talvena tein saman homman ja vältyin raskaalta työltä, kun keväällä lumet eivät pudonneet polulle. Lunta toki tulee vielä katolle, mutta voinhan sen taas samalla tavalla poistaa myöhemminkin. Vähempänä se on sekin homma!

Neljän aikaan alkoi lumisade. Alkuun näytti siltä, että lunta alkaa kertymään reippaasti. Onneksi sade lakkasi ja lunta kertyi vain tuuman verran. Ei siis lumitöiksi asti. Tarralla ei ollut muita mökkeilijöitä, joten hiljaista oli. Ilta taas pelattiin ja kuunneltiin olympialaisia. Kumma, että tuollainen moka voi sattua hyppypuvun kanssa!

Sunnuntaina aamuvarhaisella pakkasta 15 astetta. Mittarin mukaan yöllä oli käynyt parissakymmenessä. Nopeasti kuitenkin taas lauhtui. Alle kymmeneen peräti. Latu oli avattava. Paikoin oli ajattanut lunta tukkeeksi. Entrasin vesiavannon ja suojasin kunnolla. Saattaa nyt kestää koko kevätkauden. Ikäänkuin tulevia viikonloppuja ajatellen tankkasin kairan ja yritin käynnistää. Noin 40 kertaa kun nykäisi, alkoi pörinä kaikumaan nuuskakairassa. Ei paha!

Aurinko paistoi sunnuntaina todella kirkkaasti. Kotimatkalla oli oltava paistelasit silmillä. Alkaa tuo pimeä aika olla muisto vain. Muutama tuulenpuuska pölisytti oksilta lumia. On aika omituista, että lintujen määrä on romahtanut. Edes pähkinät eivät olleet kuluneet viikon aikana loppuun. Eipä ole myöskään jänikset juoksennelleet Tarralla. Harvassa ovat jäljet olleet tänä talvena. Ketun jälkiä taitaakin näkyä useammin.

Yritin muuten liimaamalla korjata takalasin pyyhkijän kuntoon. Eipä pitänyt! Pesukoneen liittäminen vesijohtoon ei myöskään tahtonut onnistua. En saanut pitäväksi. Koko hana piti uusia. Annoin ammattimiehen tehdä vaihtotyön. Yhtiön hommiahan se on, joten mitään Pelle Peloton-viritelmiä ei kannata itse alkaa värkkäämään. Antaa ammattimiesten tehdä.

Sään puolesta jälleen mielenkiintoinen viikko tulossa. Tämän hetken ennuste tarjoaa alkuun melko lauhaa keliä. Loppuviikolla kuitenkin jälleen pakastuisi alle -20 asteen. Ei ihan niin kylmää tarvitsisi olla.

Viikonloppu 5.2. - 7.2.2010

Ollaan siirrytty jo helmikuulle ja talvi jatkuu talvena. Lämpötilat ovat pysytelleet reippaasti pakkasen puolella ja luntakin on alkanut vähitellen kertymään. Tulevan viikon ennuste ei juuri poikkea menneestä. Lunta vain ei taida olla luvassa kovin suuria määriä. Onneksi!

Kuluneella viikolla sattui pari vahinkoa. Ensin maanantaina autotallin ovi otti ja römähti auton perään. Takalasin pyyhkijä meni kappaleiksi ja takalunkkaan tuli pieni lommo. Sen verran tuuria oli kuitenkin matkassa, että takalasi säilyi ehjänä. Tallin ovesta irtosi rysäyksessä rullan ohjurirauta. Oli vain niiteillä kiinni. Sen kiinnitin takaisin peltiruuveilla. Yhden ruuvin kanta kuitenkin jäi tökkimään ja tallin oven sulkeminen oli hankalaa. Joten mökiltä piti sitten muistaa ottaa niittipihdit. Ne muistin ottaa ja sunnuntaina palattuamme korjasin oven lopullisesti.

Toinen, hieman kalliimpi takaisku tuli tiskikoneen hajottua. Olihan se tosin temppuillut jo kauan ja lopullista hajoamista oltiin osattu odottaa. Ja ikääkin sillä taisi olla liki 20 vuotta. Perjantaina saimme kotiin sitten uuden masiinan ja sunnuntai-iltana asensin sen paikalleen.

Viikonlopulle oli ennustettu noin 13 asteen päiväpakkasia. Perjantai-iltana pakkasta oli sisällä ja ulkona 12 astetta. Lauantaina kymmenkunta ja sunnuntaina aamupäivällä 20. Siis ulkona. Aurinko paistoi komeasti ja tuuli oli heikkoa. Tosi hienot kelit siis. Tosin sunnuntain pakkanen oli turhan kova ja suksi ei oikein luistanut. Auringolla taitaa olla jo hieman vaikutusta päivälämpötiloihin. Ja käyhän se jo aika lailla korkeammallakin lakipisteessään, kun viipyy jo 7 tuntia taivaalla.

Viikonloppu oli siinä mielessä poikkeuksellinen, että Tarranmaassa oli kolme mökkiä lämpimänä. No, onhan pimein talvisydän ohitse ja kevätkelejä odotellaan. Sitten alkaakin mökkikausi toden teolla useimmissa mökeissä, kun aurinko lämmittää ja pilkillä on mukava istua. Tai tulilla nokipannukahvilla ja makkaran paistossa. Hankien myötä tulevat hiihtokelit ja voihan sitä ajella mökille polttopuitakin.

Tällekään viikonlopulle en vielä ryhtynyt puun kaatoon. Ehtiipä sitä. Ajelin ladut kuntoon ja koivikossakin pyörähdin jälkeä kovettamassa. Pellolla kokeilin umpisessa ajelua. Aika hyvin sujui. Lumi tosin on hötyä ja kelkka kulki liki maata myöten. Ja kun lunta on puolisen metriä, tuli lumi kuomun päälle valoihin asti. Järvellä ajoin saman reitin saareen, kuin aiemminkin. Jomottuupa vähitellen kantavaksi. Vettä on jäällä laajoilla alueilla. Voi vaatia hieman tarkkuutta, ettei jää kiinni. Etenkin reen kanssa voi tulla vaikeuksia.

Lunta oli viikolla tullut ihan kolattavaksi asti. Nyt sitten kolasin, kolasin ja kolasin. Naapurissakin. Kun riittävän rauhalliseen tahtiin touhuilee, pärjää selänkin kanssa. Kola vain saisi olla reippaasti isompi tällaisen lumen kanssa. Jäisi kävelyt vähemmäksi. Paikoin putsasin lumet melko vähiin. Niiltä varjopaikoilta, joissa ne eivät tahdo sulaa kevään lämpimilläkään keleillä. Ja mihin sitten aikanaan katolta tulee kuutioittain työmaata. Kattotikkaiden reunatkin putsasin, jotta tikkaat eivät aikanaan pidätä lumia. Roskia poltin kolailun lomassa. Aino jostakin viime kesänä pelasti muuripadan teräksisen sydämen ja siinä roskia on polteltu. Onkin muuten älyttömän kätevä ja siisti roskanpolttopaikka. Käväisin myöskin puomilla lumilapion kanssa. Lumi kun oli tiivistynyt niin, ettei puomi noussut enää kunnolla pystyasentoon.

Jäniksille kaatamani haapa ei ole vieläkään alkanut kelvata. Nostin sitä taas enemmän näkösälle. Isompaa menekkiä ei ole ollut myöskään lintujen eväissä. Jotenkin tuntuu, että lintuja on aika vähän. Saattaa olla, että pakkaset ovat verottaneet heikommat pois. Pihapuissa kuitenkin vieraili parvi harvinaisempia vieraita. Tilhiparvi nimittäin tutkaili, onko vielä pihlajissa marjoja mutusteltavaksi.

Kotimatkalla aurinko paistoi todella kirkkaasti. Ensimmäistä kertaa tälle vuodelle. Lumi pölisi autojen jäljiltä. Paikoin sitten ajoimme paksuun sumuun. Oli melkoinen vastakohta paisteelle.

Viikonloppu 29.1. - 31.1.2010

Kuluneelle viikolle sattui vaihtelevia ja mielenkiintoisia kelejä. Maanantaina satoi alijäähtynyttä vettä. Tietenkin sateeksi sitä oli väärin sanoa. Kunhan vain hieman pudotteli tihkua. Ja pakkasta oli 7-8 astetta. Näinpä joka paikassa olikin ohut jääkerros. Normaalistihan tällainen sade johtuu siitä, että ylempänä on lämpö plussan puolella. Nyt kuitenkin lämpöasteita ei ollut, vaan ilmamassa oli ylempänä tasaisesti -5 astetta. Syy oli seuraava: ilmakehästä puuttui..... Jätetäänpäs lukijoille kotitehtäväksi tuon selvittely.

Keskiviikkona sitten tuli myrsky. Onneksi Tornioon ei myrskyn matkassa ulottunut sankin lumisadealue. Ja jäätyneestä lumesta ei isommin irronnut irtolunta. Kaupungilla kuitenkin katoilta lenteli jääkersteleitä. Onneksi olivat varsin ohuita, joten vahinkoja ei päässyt sattumaan. Torstaina alkoi pakastumaan. Kun tuuli oli aluksi vielä melkoinen, olisi pitkät kalsarit jo olleet paikallaan.

Viikon aikana tuli pienellä jännityksellä seurattua ennusteita viikonlopulle. Telkkarin sääkartat ovat turhan suurpiirteisiä. Lappia kohdellaan helposti yhtenä kokonaisuutena ja alueellisista eroista ei saa selvää. Niinpä turvaudunkin aina netin mahdollisuuksiin. Ennusteet Ylitorniolle viikonlopuksi näyttivät sellaisia lukemia, että matkaan uskaltauduimme. Ainokin, vaikka epäilyt olivat korvin kuultavia.

Perjantaina iltapäivällä mökkimaisemissa oli pakkasta hieman alle 20 astetta. Niin Torniossakin lähtiessämme. Sorvasen jälkeen alkoi mittari näyttämään yhä kylmempiä lukemia ja huoli alkoi kasvamaan. Alposlahdessa lukema kiristyi jo -27 asteeseen. Viimeisillä kilometreillä sitten lauhtui 1,5 asteen verran. Lauantaina ja sunnuntaina lämpö oli ennusteiden mukainen eli -15 asteen tietämillä. Perjantai-iltana tehtiin kuitenkin yksi kauden pakkasennätys, kun kämpässä oli -18 astetta saapuessamme.

Jos Tornioon ei keskiviikon lumimyräkkä yltänyt, oli mökillä lunta liikkunut tuulen matkassa. Vaikea kuitenkin oli määritellä kertymää, sillä paikoin uutta lunta oli reippaasti, paikoin taas vain kymmenkunta senttiä. Ehkäpä sitä nyt on keskimäärin 40 senttiä. Ei siis mitenkään runsaasti. Perjantaina tein pahimmat lumityöt. Kuutamo oli komea ja otsalamppua ei tarvittu. Viikonlopun mittaan aina vähin jostakin jatkoin. Yllättävää virtaa löytyi vielä pyhäaamunakin, koska kävin naapurissakin siirtämässä lumet kulkureiteiltä. Vaikka taitaa mennä vielä muuan viikko, ennen kuin siellä piipusta savut nousevat.

Pakkasta lauantaina varhain oli 17 astetta. Laitoin väliasun toppapuvun alle, jotta en kelkkaillessa palelisi. Ajoin ensin hiihtoladut auki. Nyt ei latukone enää kolissut kantoihin. Sen verran möylikköönkin oli lunta kertynyt. Käväisin koivikossa myös jäljen teossa ilman latukonetta. Sitten lähdin tutkailemaan kelejä järvellä. Lumi oli pehmeää ja paikoin kinokset kookkaita. Ja sitten tietenkin paikoin vesillä! Kovalla kaasulla kuitenkin selvisin, enkä jäänyt sohjoon jumiin. Nahkakengät jalassa ei olisikaan ollut hauskaa alkaa rapakossa rypemään.

Aino alkoi hiihtelemään avatuilla laduilla. Minä otin moottorisahan varastosta ja sahailin koivupölkyistä aihoita kuivamaan. Aika merkittävä määrä niitä syntyikin. Nyt vain pitää toivoa, että kuivavat halkeilematta. Särkymävaraa kyllä hieman on, mutta toivottavasti tosiaan pysyisivät ehjinä. Pari tankillista sahasin ja niin homma kävi selän päälle, että päätin jättää puumetsähommat myöhempään. Kun oli niitä lumihommiakin, niin tuli sitä puurtamista aivan nokko muutenkin. Oli muuten aika tönkkö olo sen väliasun kanssa. Tajusin, että se on yhä päällä vasta myöhään iltapäivällä, kun tulin sisälle.

Kevyempääkin hommaa harrastin. Nimittäin viikonloppuna oli käynnissä pihabongaus. Hetken istuskelin sisällä ja vahtasin lasin läpi lintuja. Tällä kertaa vain 7 lajia osui silmiin.

Viikolla kirjasin itseni pihalle Facebookista. Ei se ollut minun lajini. Nuorisolle ja nuorille aikuisille se voi olla ihan ok. Kun opiskelut vievät muualle ja erottavat ihmiset toisistaan. Näin vanhemmiten taitaa riittää muut yhteydenpitotavat. Henkilökohtaisemmat. Jännä juttu muuten tuossa lopettamistapahtumassa oli se, että käyttäjätili taisi silti jäädä olemaan ja voin koska tahansa ottaa sen käyttööni. Kuvat kuitenkin poistin, mutta onkohan nekin kuitenkin yhä jossakin FB:n syövereissä?

Äksön Äijä oli hyvillään siitä, kun viikko sitten laitoin Ronettesin Be My Baby -kappaleen esille. Nyt hän halusi ehdottomasti esille The Move -yhtyeen 1968 julkaiseman kappaleen Blackberry Way. On nimittäin tiukka Roy Wood -fani! Tuli siinä mieleen, että Ernos sen teki sitten suomeksi vuotta myöhemmin. Samana vuonna, kun Ernos äänestettiin Suomen 1-bändiksi. Vuotta aiemmin kuitenkin julkaistiin single, jonka Erno Lindahl teki yhtyeelle. Ja kappalehan on iki-ihana Maria Louiza. Se siis tällä kertaa. Vähän niinkuin aasinsiltoja pitkin.

Nyt on luvassa lauhempi viikko. Tietenkin luntakin. Muistatteko muuten 11 vuotta sitten. Tammikuun lopussa. Pakkasta. Paljon. Ei ole nykytalvien pakkaset mitään noihin lukemiin verrattuna. Ei muuten oltu silloin mökillä!

Annetaanpas sitten yksi kotitehtävä. Mitäpä tapahtuu silloin, kun joku lotkauttaa korviansa?

Viikonloppu 22.1. - 24.1.2010

Taasen tuli lyötyä läskiksi. Jäätiin nimittäin viikonlopun viettoon Tornioon, lämpimään kämppään. Viikko kului mukavassa talvikelissä, pakkasta kymmenen asteen kahta puolen. Mutta tällä kertaa oli luvassa lauantaille viikon pakkaspiikki. Jo perjantaina pakastui parinkympin pakkasille. Aino alkoi ensimmäisenä lyömään kampoihin. Ja kun perjantain mittaan katselin pakkasen kiristymistä ja viikonlopun ennusteita, ajattelin suostua tuumaan. -15 astetta olisi sopinut vielä molemmille, mutta suolaisemmassa kelissä ulkoharrastukset eivät välttämättä maistuisi. Ja kun ei ole pakko mennä. Linnut pärjäävät ja kalanpyytöjä ei ole järvessä. Ja on vielä runsaat 3 kuukautta aikaa hakea muutama koivu metsästä. Olikos muuten vähän selityksen makua? Ei kai. Onhan se oikeus tehdä viikonloppuna mitä parhaaksi näkee.

Perjantai-aamuna töihinmenomatkalla poikkesimme ottamassa sikapiikin. Sellainen kun oli meille vanhoille nyt tarjolla. Aino illalla valitti päänsärkyä ja käsikin oli ollut päivällä kipeä. Muutenkin olo oli kuulemma huono, ehkä hieman kuumettakin. Itse en havainnut muutoksia olotilassa. Liekö tullut turhaan otettua koko piikki. Kun en ole koskaan sairastanut mitään aikaisempiakaan flunssia. Siinäkin mielessä oli hyvä sauma jäädä kotiin, kun rouvalla tuo piikki auheutti pientä vaivaa.

Päivällä radiossa puhuttiin arjen sankareista. Eli mies jolla on seuraavat ominaisuudet:

- Heikko koulutustaso
- Tupakoi
- Käyttää runsaasti alkoholia
- Autoilee (kuluttaa bensaa)
- On koko uransa työelämässä eikä nauti työttömyyskorvauksia
- Ei sairaspoissaoloja

No tuossahan se on meikäläinen melko nappiin kuvattuna! Maksan valtiolle hurjasti veroja ja en ole käyttänyt valtion rahoja koulutukseen enkä sosiaali- ja terveyspuolen kustannuksiin. Oli tuohon luetteloon vielä yksi kohta, jonka pitäisi toteutua, että olisi oikein supersankari. Pitäisi kuolla ennen eläkeikää ilman sairasteluja. Siis saappaat jalassa. Aion jäädä aikanani eläkkeelle ja nauttia vihdoin maksamistani veroista. Sankarin viittaa en tarvitse.

Olen jonkun aikaa ollut mukana Facebookissa. Alkaa vähitellen tuntumaan siltä, että taidanpa heivata itseni sieltä pihalle. En ole sieltä löytänyt omaa paikkaani. En ole kyllä viitsinyt edes perehtyä sen ominaisuuksiin ja mahdollisuuksiin. Virheitä tulee ja ymmärtämättömyydessäni kommentoin siten, että kommenttini näkyy väärissä paikoissa. Etenkin kuvat ja linkit. Taidanpa vähintään muuttua täysin passiiviseksi jäseneksi ellen sitten tosiaan lopeta koko hommaa.

===

Joskus ei oikein tiedä, voiko jotakin asiaa kertoa julkisesti. Tai osaako edes oikealla tavalla selittää. Joskus taasen tuntuu, että oma sanallinen arkku pysyy ummessa. Ei raotu sitten millään. Siksi vastedes pyydän konsulttiapua. Niinkuin ennen vanhaa kun radiossa oli ohjelma nimeltään "kysy vaikka mitä". (muistaakseni) Siinä yleisö sai esittää kysymyksiä, joihin toimittaja sitten vastasi. Joskus kuitenkin kysymykset olivat niin kinkkisiä, että toimittaja joutui turvautumaan konsulttitoimisto P. Öhkiäisen apuun. Sieltä aina tuli vastaus. Ainakin jonkunlainen.

Siis minäkin tulen tarpeen tullen pyytämään hyvää ystävääni Äksön Äijää kertomaan mielipiteensä asioista. Tai olisiko hänellä itsellään jotakin mielessään? Äksön Äijällä on jämäkät mielipiteet ja kannanotot. Ja niihin voi aina luottaa. Kun kävin hänen luonaan kysymässä hänen valmiuttaan tällaiseen osallistumiseen näihin päiväkirjoihin, hän istui tietokoneen ääressä kuunnellen musiikka. Tällä kertaa ei minulla ollut kysyttävää, mutta Äijä kuitenkin pyysi (jonkunlainen musiikkimies kun on) laittamaan vinkiksi lukijoille silloin tällöin hänen mielimusiikkiansa. Ok, käyhän sekin. Tällaista oli tällä kertaa tuutista tulossa, joten kuunnelkaa ja katselkaa tekin!

Äijä halusi kuitenkin esittää kannanottonsa C&R kalastuksesta.

- Kokheilepa siekhi ite laithaa tuota vähästä aivokapasiteettiasi tulile! Jo vain on vistoa pyytää kalaa vain sen vuoksi, että sen sitten pois laskee. Eihän vain methämiehekkään ammu tainnutusnuolila vain kiinisaamisen riehmusta.

Olin täsmälleen samaa mieltä. Minähän olen nimenomaan ruokakalamies. Ihan nauratti, kun sanoin vitsinä laskevani verkkokalatkin järveen takaisin, että saavat nauttia vielä elämästään. Porisimme vielä hemmoista, jotka pyytävät kalaa myydäkseen. Oli Äijä siitäkin hieman pahana. Myynti jääköön ammattilaisille, jotka ilmoittavat tulonsa verottajalle ja kuuluvat johonkin määriteltyyn kalastajaluokkaan. Samaa mieltä oli taas pakko olla, vaikka en kateuden vuoksi. Kovaa hommaahan se on. On se muuten viisas mies tuo Äksön Äijä!

===

Nyt olemme jo saaneet kuukauden päivät seurata, kuinka päivät ovat koko ajan edellistä pitempiä. Mökillä päivä on nyt jatkunut noin kahdesta tunnista runsaaseen viiteen. Ja noin 50 minuuttia on pidennys viikoittain. Kunhan pahimmat pakkaset vain pysyttelisivät loitolla, olisi tässä pian jo mahtavat oltavat.

Nyt on luvassa kohtuukeliä alkuviikoksi. Keskiviikolle on tiedossa lunta. Torstaillekin jatkunee. Näyttäisi siltä, että pyryn jälkeen tulisi jälleen melkoisen kylmää. Voihan paskaläjä! Viime tammikuussa olivat pakkaset aina viikolla ja viikonlopuiksi lauhtui. Onko tämä vuosi nyt toisin päin?

Viikonloppu 15.1. - 17.1.2010

Sorry vaan, kun on tämä päivitys hieman "vaiheessa". Viime keskiviikkona kun tietotekniikka ryhtyi olemaan vastahangassa. Oli vain omituista, että erilaisia vikoja löytyi ensin verkkoyhteyksissä, sitten 1-kannettavassani ja vielä 2-kannettavassani. Viat eivät liittyneet toisiinsa, ainoastaan peräkkäisyys oli yhteistä. Monta päivää meni tuskaillessa, mutta nyt tänään ollaan taas palattu päiväjärjestykseen. On se muuten aika onneton olo nykypäivänä, jos tietokone (tai kännykkä) ei pelaa. Ainakin töissä.

===

Kovimmat pakkaset olivat tällä kertaa takanapäin. Perjantaina ulkona oli -13 astetta ja sisällä astetta lämpimämpää. Tästäpä sitten molemmat lukemat menivät lämpimämpään suuntaan. Sisällä melkoisestikin. Lauantaina oli pakkasta kuutisen astetta, sunnuntaina pikkuisen vähemmän. Lauantai-iltana yritti mennä yli kymmenen pakkasasteen, mutta siihen tasalukuun se pakastuminen sillä kertaa pysähtyi.

Kovien pakkasten jälkeen tulleet lauhat ja kosteat kelit olivat saaneet kuuran kertymään puihin ja pensaisiin. Olipa ikkunatkin paksussa jäässä. Oli muuten maisemat komeita. Kuulemma etelässäkin. Viikonloppuna kuitenkin tuuli voimistui, ja kuurat karisivat oksilta. Vaikka oli pouta, keli oli välillä kuin pahimmassa lumimyräkässä.

Kellarin sisempi ovi oli jostain syystä jäätynyt kiinni. Tai jostain syystä.... Kylmillä keleillä olemme pitäneet tapana viedä kaminasta hiilet peltiämpärissä kellariin. Ettei vain menisi pakkaselle ja potut pilaan. Lämmön nousu sitten on sulattanut kuuraa, jota on kertynyt oven rakoihin. Ajan myötä sitten taas kylmän tullessa rakoihin oli kosteus jäätynyt. Tarvittiin sorkkarautaa, jotta sain oven aukaistua.

Lunta viime käynnin jälkeen ei ollut tullut kolattavaksi asti. Kolalapiolla hieman työntelin kulkuväyliltä. Lunta taitaakin olla nyt ennätyksellisen niukasti. Tokihan sitä vielä ehtii tulla vaikka kuinka reippaasti. Väliä ei olisi, kun puunajokin on mallillaan. Joka paikkaan ei kuitenkaan kelkoilla ole asiaa, joten siinä mielessä lisälumi ei tekisi pahaa. Pellolla heinikossa lunta on kuitenkin niin reippaasti, että siellä linnut ovat pystyneet olemaan kiepeissä. Katolta lumet olivat tulleet alas, vaikka on pidellyt pakkasia. Onneksi lumi oli pehmeää, joten ei se juuri tuottanut ongelmia.

Lauantaina otin ensimmäistä kertaa tälle kaudelle latukoneen käyttöön. Latua syntyi, vaikka kannokko kolisi. Latukonekin siinä hieman kärsi, mutta sain vääntyneet terät oiottua kohtalaiseen kuntoon. Aino hiihteli useamman kierroksen ja kehui keliä. Minulla odotti metsässä vielä kaksi pinoa. Ne viimeiset. Nopeasti ne sitten sain mökille. Kun pakkasta oli vain vähän, kastuivat kintaat vaihtorajaan melko nopeasti. Tuossa hommassa tosiaan saisi olla hieman kylmempää. Ajoin sitten vielä uutta polannetta, jonka varrelta myöhemmin kaadan muutamia koivuja polttopuiksi.

Mäkipirttiläisiä tuli käymään päivämukin. Tarja ehti Ainon matkaan viimeisille kierroksille ladulle. Pekka irrotti kelkasta iskarin mallikappaleeksi. Poikien ajotyyli on ollut iskareille myrkkyä. Onpa muuten yllättävän arvokkaita nuo vaimentimet. Kokeilivat myös hellan vetoa. Eipä vetoa löytynyt. Edessä on kiikkuminen katolle, jos ennen suvikelejä on tarkoitus tulia pidellä.

Puumetsällä kulkiessani on ollut myös hakusessa järeähkö koivu. Kun aina silloin tällöin on ollut tapanani harrastaa puutöitä lähinnä pienten tarve-esineiden muodossa. Ja nyt tarvitsisin riittävän vahvaa koivua seuraaviin tekeleisiin. Tiedän, missä paksuja koivuja olisi, mutta sinne ei näillä lumilla ole mitään asiaa. Ratkaisu löytyikin sitten yllättävän läheltä. Yksi pihakoivu on saanut jo vuosia sitten tappotuomion. Tuomiosta ei ole valitettu, mutta kaataminen on vain jäänyt. Ja samalla on koivu kasvanut paksuutta. Joten sunnuntaina ryhdyin toimeen. Ensin kuitenkin avasin paikoin umpeen menneen ladun, jotta Ainolla on hyvä baana painella. Koivu olikin tyvestä yllättävänkin paksu. Ei sahan laippa riittänyt. Kun pihalla on rakennuksia ja rakennelmia, piti kaadon onnistua just eikä melkein. Onnistuikin! Oli televisiosta tähän onnistumiseen oma apunsa. Kun olen joskus katsonut ison veden takaisia metsureita työssään, jäi muuan työmenetelmä mieleeni. Siellä niitä on vielä isompiakin puita, jotka pitää kaataa kohdilleen. Koivuni siis kaatui rantapolulle eikä ruhjonut mitään. Tyvipöllit piti katkoa melkoisen lyhyiksi, jotta ne olivat minun nostettavissa. Oksat heittelin läjään keinun eteen ja pöllit noudin reellä. Osan puupinon jatkeeksi, osan työstettäviksi. Oksat ovat pitkiä ja paksuja. Monta kopallista polttopuuta, kunhan vain joudan ne pätkimään.

Se on jännä juttu, mitä kaikkea sitä itse pystyisikään tekemään luonnon materiaaleista. Kun esimerkiksi katselee kasvavia puita tai vanhoja rakenteita, näkee mielessään, mitä niiden sisällä on ja miten esineet saisi sieltä esille. Halu olisi kova. Jos vain olisi tila jossa tehdä, varmaan harrastaisin hommaa ympäri vuoden. Voisi hankkia tarvittavia työkaluja hommaa helpottamaan. Ja tarttua hommiin viikollakin milloin huvittaa. Nyt se on suurin piirtein puuvajan terassi ja moottorisaha. No, tyhjää parempi sekin, kaikilla ei ole niitäkään.

Viikolla ostamani varavirtalaite osoittautui sitten hyväksi hankinnaksi. Siihen kun liitin tupakansytyttäjäliittimellä varustetun loisteputkivalon, saimme pelailla iltaisin kirkkaassa valossa. Olisi vain mielenkiintoista tietää laitteen ampeerituntimäärä. Se kun ei käy ilmi laitteesta tai dokumenteista.

Viikonloppu 8.1. - 10.1.2010

Eipä tullut tälle pyhälle lainkaan mökkireissua. Viikolla Ylitorniolla piteli tiukkoja pakkasia. Jopa -35 astetta oli mittareissa. Ennusteet lupasivat kohtuullista keliä vasta sunnuntaille. Kun Ainollakin oli lauantaina teatterireissu, en sitten minäkään lähtenyt mökkiä lämmittämään.

Kyllähän se mökki olisi tietenkin lämminnyt, mikäpäs siinä. Mutta kovilla pakkasilla ongelmana on auto. Vanhaan akkuun ei ole luottamista. Ja kun kireissä pakkasissa ei puiden ajo kelkalla ole mieleistä hommaa, olisi lauantain ohjelma saattanut jäädä sisällä istumiseen. Sinänsä siis järkevä ratkaisu jäädä kotosalle. Lauantaina käväisin hakemassa kaupasta ladattavan varavoimalan, joten jatkossa voinen luottaa siihen, että saan auton tulille keleistä huolimatta. Ja tuolle lisävirtalähteelle on muutakin käyttöä. Ainakin suunnitelmissa.

Kalastuskausikin saa rauhassa odottaa alkuaan. Pakastimessa on sen verran omaa pyytämää kalaa, että kevät lienee melko pitkällä, ennen kuin on tarvetta uusille kaloille. Toki kelien salliessa tulee varmaankin jokunen pilkkireissu ohjelmaan.

Viikolla tosiaan pakkaset olivat kireitä. Sunnuntaiksi sitten saapui lämpöaalto. Se nosti esimerkiksi Enontekiön Saarikosken loppiaslukeman -38 jonkun asteen plussan puolelle. Torniossakin lähelle nollaa.

Nuo lämpötilojen erot ovat sitten mielenkiintoisia. Kun Kuusamossa mitattiin -37,1 astetta, oli samaan aikaan läheisyydessä Rukan huipulla parikymmentä astetta lauhempaa. Lämpötilaerot ovat joskus mökkimatkallakin olleet melkoisia, yli 15 astetta muutaman kilometrin matkalla.

Joskus kahvipöytäkeskusteluissa kovat pakkaslukemat ovat keskustelun aiheena. Silloin kehuskellaan, kuinka paljon sitä meillä oli pakkasta. Ansiotonta arvonnousua! Kun mittaritkin ovat erilaisia ja tarkkuus mitä tahansa, ei lukemia voi verrata täysin keskenään. Esim. vuonna 1999 tammi-helmikuun vaihteen hirmupakkasissa meillä mittari laski -38 asteeseen, mutta meiltä 25 metriä eteläänpäin samassa talossa muuan mittari näyttikin -42 astetta.

Luvassa viikko noin 10 asteen pakkasia. Ja melko poutaistakin. Joten viikon kuluttua taas palataan ruotuun.

Uusi vuosi 2010

Vanhaa vuotta oli jäljellä vielä 8,5 tuntia, kun saavuimme mökille. Siis varsin hyvissä ajoin olimme päässeet matkalle. Ilman taskulamppuja löysimme tiemme autolta mökkiin, sen verran oli vielä valoisaa. Linko oli pyyhkinyt tiet puhtaaksi lumesta. Lunta kuitenkin oli pihassa ja poluilla paikoin 30 senttiä. Joten ensimmäinen parituntinen kului rattoisasti kolan kahvassa. Ainon keittämät kahvit kuitenkin katkaisi tämän hauskuuden hetkeksi. Kun uutta lunta oli tullut näinkin reippaasti, sain mökin reunoille kunnon suojauksen. Eipä pääse tuuli kämpän alle jäähdyttämään lattiaa. Ulkona pakkasta 10 pykälää. Sisällä saapuessamme saman verran, mutta lumitöiden jälkeen sisällä oli jo lähes asumislämpö.

Kävin ajamassa kelkalla kanavanlaitalenkin. Vielä lunta ei ole riittävästi, jotta latukoneen kanssa voisi tuon lenkin ajaa. Muutamat kannot ja mättäät vielä haittaavat ja latukone voisi särkyä. Mutta on se kelkan jälki kuitenkin umpilunta mukavampi hiihtoalusta Ainolle. Kelkan valoissa kuitenkin lumimaisemat olivat illalla hienot. Lunta oli oksilla ja ohuet koivut kaarella lumen painosta.

Jossakin vaiheessa keitimme iltateet. Pelattiin aikamme kuluksi korttia ja vielä lopuksi Triviaalia. Pössätauoilla ammuimme pienimmät raketit taivaalle. Tien laidasta. Lopulliseen tulitukseen emme niitä jättäneet, koska jäällä kävi tuuli ja emme keskiyöllä halunneet viipyä siellä yhtään kauempaa, kuin oli tarpeellista. Viimeinen Pursuit ennen vuodenvaihdetta ei meinannut katketa sitten millään. Niinpä olikin pakko hieman höllentää sääntöjä, että joudamme ulos keskiyöllä. Raketit olivat komeita. Muutama raketti näkyi kilometrien päässä järven takanakin. Tuulta lukuunottamatta ilma oli hieno. Täysikuu valaisi hieman, vaikka oli pilvinen keli.

Vuoden 2010 ensimmäinen päivä valkeni 12 asteen pakkasessa. Järveltä puhaltanut tuuli teki kelin kylmemmän tuntuiseksi. Aamupimeässä leikoin käristyslihat pannulle ja laitoin pannun kaminan päälle. Kämppään tuli kaminasta sellainen lämpö, että yläkerran lunkka oli pakko avata. Kun alkoi valostumaan, kävin keräämässä rakettien roskat. Hieman oli tullut lunta ja niinpä rakettien jämät olivat enimmäkseen peittyneet hötylumeen.

Kävin aamupalan jälkeen kelkalla puupinojen suunnassa. Olin katkonut rangat puumetsätouhuissa sen verran tyvestä, että kannon piikkejä ei nyt näkynyt. Pariin ojaan lapioin lunta, että kuoppa hieman tasoittuisi. Mökillä tankkasin kelkan ja otin varastosta reen perään. Aino voiteli sukset. Siitä sitten vähitellen aloitin puunajon. Päätin aloittaa rankaläjistä, koska ne olivat hieman paremmassa paikassa kuin isommat pölkyt. Pölkkypinoreiteille ei haittaisi, vaikka lunta tulisi hieman lisää. Kun toukokuussa teimme rangat pinoihin, sidoin pinot narulla. Eipähän olleet hajonneet. Ja kun vielä lopuksi olin tasannut rankapinojen latvapäät, oli noin nelimetriset rangat helppo kuormata rekeen ja pinota mökillä. Pahimmillaan joskus rangat ovat olleet jopa 8 metrin mittaisia. Sellaisien riukujen käsittely on puuhomman kaikissa vaiheissa arvattavastikin melkoisen hankalaa. Että ollaan sitä vuosien mittaan joissakin asioissa viisastuttukin.

Oli pakko pitää tasaista, riittävää tahtia hommissa, että ei paleltuisi. Pakkanen kun kiristyi aamun lukemista hieman. Silti hikikään ei tullut pintaan, vaikka miten touhusi. (Pakkanen on sinänsä hyvä keli puuhommiin, sillä silloin ei kastu vaatteet eikä lumi tartu puihin) Tupikkitauot olivat hätäisiä. Johtuiko pakkasesta vai hätäisyydestä, kun kerran sytkärikin lipsahti hankeen. Onneksi löysin sen ja sain sen jopa tulille. Ainokin välillä sivakoi puupinoille. Kun kello tuli kolme, oli vajaa puolet rangoista mökillä pinossa. Uuteen reissuun ei enää ollut asiaa, koska pimeä oli saavuttamassa. Kun reissussa pinoamisineen menee tunnin verran.

Lauantaina hain valmiiksi saunavedet jo aamun pimeydessä. Aamupalan ja muiden aamutoimien jälkeen oli vielä melko hämärää, kun lähdin taas puunajoon. Pakkasta nyt 16 astetta. Joskus hommat menevät putkeen, joskus ei. Aamuinen putkentyhjennysreissu oli jättänyt putken perille jonnekin pimeyteen tavaraa. Olin tekemässä ensimmäistä rekikuormaa, kun tuo tavara pyrki pimeydestä pihalle. Oli siinä oma vaikeutensa pitää lihaksisto kurissa ja samalla köykkiä pinosta puita kyytiin. Paine alkoi kuitenkin kasvamaan samoin kuin riski puolustuksen pettämisestä. Joten oli pakko lähteä vajaan kuorman kanssa mökille. On kai sanomattakin selvää, että en ensimmäiseksi mökillä tyhjentänyt rekeä vaan jotakin muuta. Ei muuten tuolloin naurattanut yhtään, vaikka näin jälkikäteen asia hymyilyttääkin.

Klo 14:30 olivat viimeisetkin rangat mökillä pinossa ja pino peitetty. Paksummat pöllit ovat vielä metsässä ja tulevat aikanaan mökille. Ja ehkä jonkun koivun kaadan vielä kevään aikana. Ellei sitten mökin luota kerry jänishaapoja niin runsaasti, että lisäpuita ei tarvita. Tuo asia, että sain kaikki rangat mökille nyt viikonlopun aikana, tuottaa minulle suunnatonta mielihyvää. Kun lunta ei satanut kuin muutama hiutale perjantain ja lauantain välisenä yönä, ei pinoakaan mökillä tarvinnut välillä peittää. Rangat ovat nyt suojassa mökillä ja saavat olla siinä rauhassa toukokuulle asti.

Vedet olivat päivän aikana alkaneet jäätymään saunassa, vaikka aamupäivällä Aino oli pitänyt vähän tulia kiukaan pesässä. Iltaa kohti kun pakkanen kiristyi 24 asteeseen. Hieman sitten ennen yötä lauhtui, kun pilviä alkoi kertymään taivaalle. Pakkasen johdosta annoin auton käydä muutaman minuutin pari kertaa päivän aikana. Kun akku on alkuperäinen, niin ei ole luottamista sen kykyyn pyörittää umpijäistä moottoria.

Sunnuntaina ajelin puupinoille ja lapioin pahimpiin paikkoihin lunta. Reki ei ollut enää matkassa. Samalla reissulla tein jälkeä koivikkoon, josta voisi kaataa jonkun puun. Mutta kyllä pitää tulla vielä aika paljon hankeen lisävahvuutta, ennen kuin voi sinne puunkaatohommiin mennä. Lunta kun on ehkä noin 30 senttiä ja kaikki aivan hötyä. Ja maasto sellaista möylikköä, ettei paremmasta väliä. Eiköhän sitä lunta kuitenkin jossakin vaiheessa tule.

Aino jälleen hiihteli. Nyt pakkasta oli vain noin 15 astetta ja uutta lunta alkoi kertymään. Kelkan uraan Tarran rannassa oli alkanut nousemaan vettä. Siihen Aino laski ja meno tökkäsi. Onneksi ei tuuskahtanut sohjoon nokalleen. Sukset kuitenkin jäätyivät ja joutui vaihtamaan suksia ennen hiihtelyn jatkumista. Jouduin vielä kolailemaan lumia ennen lähtöä. Ehkäpä 6-7 senttiä oli taas tullut lunta.

Tarralla ei meidän lisäksemme ollut muita vuodenvaihdetta viettämässä. Ketun jäljet kuitenkin oli jossakin vaiheessa ilmestyneet lumeen. Lintujakin aika vähän ja syötävät riittäneet hyvin vaikkei vähään aikaan olla käyty eväitä lisäämässä. Monen savupiipun päällä oli melkoinen lumihattu. Jos ei ole peltihattua piipun suojana, on edessä katolle kiikkuminen ennen mökkikauden ensimmäistä lämmitystä. Ja kun lumi on hötyä, on parasta olla kunnon kattotikkaat. Muuten voi olla edessä nopea alastulo.