Viime
käyntejä
Summa summarum 2005
Jälleen
vilkas mökkikausi on päättynyt ja uuden kauden avausta
odotellaan. Sitä ennen kuitenkin voinemme silmäillä kulunutta
kautta. Yksipuolisesti. Minun näkövinkkelistäni.
Kuten
mökkipäiväkirja kertoo, olen muistanut mökkeillä myöskin
tänä vuonna. Muutama pyhänseutu on jäänyt väliin, mutta
niihin on ollut hyväksyttävä selitys. Lomaa vietin mökillä
kolmessa jaksossa. Toukokuussa viikon, kesäkuun ja lokakuussa
kaksi viikkoa. Lomat kuluivat perinteisten harrastusten
parissa, mutta tuli sitä vähän lomailtuakin, kun helteet
iskivät. Puita tietenkin tuli tehtyä taas vuoden tarpeiksi.
Laittelin mökkiin lisäeristettä ja lokakuun loma pyhitettiin
muikun pyyntiin.
Normaalit
marjastelut ja metsällä käynnit tuottivat molemmat riittävästi
saalista. Varsinkin kun on vähään tyytyväinen niissä riistahommissa.
Liikkuminen metsissä, jänkillä ja vaaroilla on minulle
kuitenkin se kaikkein tärkein anti.
Kalastus
onnistui tänäkin vuonna ihan kiitettävästi. Kuhia kertyi
ihan syödä asti. Samoin ahvenia. Haukia ja mateita tuli
vähemmän, kuin edellisenä vuonna. Ja huomattavasti pienempiäkin
ne keskimäärin olivat. Yllättävintä lopulta oli se, että
kauden suurin kala oli kuha. Tämä 3,080 kiloinen yksilö
oli verkoissa kauden päätteeksi, kuin tunnustuksena sitkeästä
yrityksestä. Kavereina sillä oli 5 muuta kuhaa ja kaikkien
yhteinen paino oli n. 12 kiloa!
Muikunpyynti
mullistui, kun verkot näyttelivät pääroolia syksyn saalistuksessa.
Aluksi tahtoi vain siinä hommassa äkki iskeä, mutta lopulta
homma alkoi luontua. Ensi syksynä saadut opit ovatkin
sitten arvossaan.
Poikkeuksellinen
saalis oli myös keskeltä järveä katiskasta saatu rapu.
Mielenkiintoista olisi tietää, mitä reittiä se oli sinne
vaeltanut.
Perunat
kasvoivat huonosti. Alkukesän kuivuus ei tehnyt hyvää
kasvulle ja myöhemmät sateet eivät ehtineet pelastaa satoa.
Poikkeuksellista oli myös se, että järvi jäätyi varsin
myöhään. Ja edelleen nyt (11.12.) jää on heikkoa. Toivottavasti
kaikki sen ymmärtävät, ettemme saa lukea lehdistä synkkiä
uutisia.
Nyt
sitten vaan iloiseen Joulun odotukseen. Toivotan kaikille
mitä parhainta Joulun aikaa ja sitten tietenkin nautinnollisia
hetkiä Mikekojärven maisemissa.
Viikonloppu
16.12. - 18.12.2005
Vielä
tuli reissu mökille, vaikka suunnitelmat olivat toiset.
Tiinan tulo Jyskästä siirtyi sunnuntai-illalla ja päätimme
vielä käväistä, kun Taimikin oli tulossa.
Vaimot
tulivat jo päivällä kämpän lämmitykseen. Minä sitten illaksi.
Pakkasta olikin parikymmentä astetta. Lauantaina ja pyhänä
sitten reilusti lauhempaa. Jää ei ollut juurikaan vahvistunut.
Sohjo jään päällä oli vain osittain jäätynyt. Lunta oli
tullut lisää sen verran, että kolaa oli puskettava.
Sain
valmiiksi kesken olleen latukonemuutoksen. Kävin myös
kävelemässä vaaran latureitttiä ison ojan ylityksen osalta.
Paikka löytyi ja talvella on siltä osin parempi hiihtoreitti.
Ajelin myös pohjia puureiteille. Metsässä ei vielä voi
oikein kulkea, mutta pelloilla on jo kohtuullisesti lunta.
Viikonloppu
9.12. - 11.12.2005
Lunta
ei ollut tullut lisää viikon aikana. Loppuviikon kylmät
kelit olivat jäädyttäneet avannot kunnolla, mutta lumipaikoilla
jää oli paksuuntunut vain pari senttiä. Ei siis vieläkään
kelkkakeliä järvellä.
Kun
olimme päättäneet tämän olevan viimeinen käynti tälle
vuodelle, otin verkot pois ja laitoin narut varmiiksi
odottamaan kevätkautta ja pitempiä päiviä. Olin toivonut
paria kalaa pakkaseen, mutta toive täyttyi vähän ylikin.
6 komeaa kuhaa nousi syvyyksistä. Ennätys kohosi uusille
kilolukemille ja kolmen suurimman yhteispaino oli 7,7
kiloa! Eikä ne loputkaan kääpiöitä olleet.
Sunnuntaina
haimme joulukuusen ja seuraavan kerran tulemme vasta ehkä
vuodenvaihteessa.
Viikonloppu
2.12. - 4.12.2005
Lunta
oli sadellut viikolla ja lumitöiltä ei vältytty perjantai-iltana.
Hiki siinä tuli, mutta hikisemmät harrastukset olivat
odottamassa.
Kaima
on ihmetellyt passiivi- ja aktiivikalastuksen sisältöä.
Kun nyt viikonloppuna olen passiivikalastanut ovat lihakset
kipeinä, käsistä hiertynyt nahkat ja pyykkikone joutunut
lujille hikisien vaatteiden kanssa. Virittelin siis jonkun
verkon jään alle ja kun jää on vielä todella heikkoa (3cm
teräsjäätä + 4cm kohvaa) ei kelkalla jäälle ollut mitään
asiaa. Siis kamppeet vesikelkkaan ja kuormaa kiskoen 7-800
metrin päähän sopivalle paikalle. Ja kun soseessa kiskoo
tuonkin matkan, niin tietää kiskoneensa! Ja kun päällä
oli vielä varmuuden vuoksi kelluhaalari. Verkot kuitenkin
siirtyivät jään alle ja sunnuntaina ensimmäiset kalatkin
tulivat saaliiksi.
Niin
siitä aktiivista passiivista. Aktiivikalastuksessa kala
on aktiivinen ja tekee ratkaisun. Passiivikalastuksessa
kala menee vahingossa passiiviseen pyydykseen. Mutta voi
se kalastaja silti olla varsin aktiivinen passiivikalastuksessakin!
Viikonloppu
25.11. - 27.11.2005
Viikko
sitten perjantai-iltana suuntasimmekin auton keulan poikkeuksellisesti
etelään ja pistäydyimme Hämeenlinnassa asti. Lauantai-illaksi
Keke oli järjestänyt Miekojärvi-karonkan, joten aiheessa
pysyttiin sielläkin. Tarjottavatkin olivat osin tuttua
Miekon antia, joten koti-ikävä ei päässyt yllättämään!
Ilta sisälsi pieniä positiivisiä yllätyksiä itse kukasellekin.
Vielä tässä parhaat kiitokset isännälle ja emännälle!
Nyt
jälleen Tarralla käymässä. Tornion vesisade muuttui matkalla
lumeksi ja näyttää vihdoin siltä, että talvi on tullut.
Lunta ei tosin ole kuin kymmenisen senttiä, mutta kun
järvikin on lopulta viikolla saanut jääkannen! Jää on
kylläkin vielä ohutta, mutta eiköhän se siitä. Sunnuntaina
jää jo kesti kävellä. En kylläkään käynyt kauempana yrittämässä.
Rakentelin
uuden lintulaudan. Vai voiko sitä lintulaudaksi sanoa,
kun on hiukan suurempi. Nyt mahtuu siemeniä ämpäritolkulla
kerralla naposteltavaksi. On siinä linnut ihastuksissaan!
Viikonloppu
11.11. - 13.11.2005
Talvi
ei ole vielä saapunut, vaikka yöllä olikin vähän pakkasta.
Lauantaina retkeilimme vaarassa, kaimakin oli mukana.
Tulisteltiin ja syötiin leuhkoja eväitä: matkaan otettiin
muikun mätiä ja rieskaa! Ja tietenkin pakolliset kahvit
ja makkarat. Keli oli sumuinen ja tuulinen ja välillä
satoi vähän.
Järvellä
ei näkynyt liikennettä. Tietenkin kaimaa lukuunottamatta.
Nuottamiehilläkin saalis heikohko. Lienee nuottakausikin
lopuillaan, kun on luvassa pakkasia. Saisi tietenkin jo
järvikin jäätyä, että voisi laitella verkot jään alle.
Viikonloppu
4.11. - 5.11.2005
Takana
taas lauha viikko.Tulimme vaihteeksi yhden yön reissulle.
Tiina oli käymässä pitkällä viikonlopulla Jyväskylästä
ja halusi käydä mökilläkin - kunhan ei koko viikonloppua
siellä oltaisi.
Lauantaina
lähdettiin Tornioon jo alkuiltapäivästä, joten mitään
kummempaa ei ehtinyt touhuta. Aino, Tiina ja Sipe kävivät
pari kävelylenkkiä. Laittelin talven varalta järjestykseen
viimeisiä asioita pihalla. Lumi ja talvi voivat nyt tulla
minun puolestani! Nuottamiehillä nyt muikut melko vähissä.
Edellisenä pyhänä olikin aivan toista.
Viikonloppu
28.10. - 30.10.2005
Viikolla
oli ollut kohtalaiset pakkaset, mutta perjantaina palattiin
taas reilusti lämpöasteille. Tiet olivat kuitenkin vielä
jäisiä ja matka mökille kesti kauan. Edellisenä pyhänä
unohtui tyhjentää vedet pumpusta ja niinpä investointilista
sai jatketta.
Olin
jo päättänyt lopettaa muikunkalastuksen ja kävinkin lauantaina
ja sunnuntaina pitkät kävelylenkit vaaroilla haulikon
kanssa. Reppukin oli lopulta paluumatkalla saanut painoa
ja useat metso/koppelovavainnot ilahduttivat. Pyitä myöskin
näkyi ja yksi naarasteerikin karkasi maisemiin. Keli oli
mukava ja nautin kulkemisesta. Eväs maistui nuotiolla
ja puolukat olivat erityisen makeita pakkasten jäljiltä.
Aino keräsi vielä karpaloita Taimin kanssa. Olivat jänkkäsammalet
sopivasti pinnalta sulaneet. Sunnuntaina korjailtiin vielä
ennen kotiinlähtöä muutama aidantolppa mansikkamaalta.
Sirkkakosken
tie liejuinen kuin keväällä. Paikoin syvät uurteet rekkojen
jäljiltä. Ajoittainen lanaus ei juuri ole tuonut parannusta,
kun seuraava rekka saa tien taas huonoon kuntoon. Pahimpiin
savikoihin pitäisi ehdottomasti saada karkeaa soraa. Mutta
ymmärrettävä on myös köyhää tiekuntaa.
Syysloma
7.10. - 23.10.2005
Takana
2-viikkoinen rupeama muikun perässä. Ensimmäisellä viikolla
kaverina mm. Jarmo ja toisella pikkuveli Keke + Aku H:linnasta.
Ensimmäinen viikko alkoi surkeasti. Laskin muikkuverkot
pintaan kovalla etelätuulella Kuusisaaren suojaan. Ankkurit
eivät pitäneet ja virtaus oli kuljettanut verkot 1,5 km
vastatuuleen ja verkot löytyivät vasta maanantaina. Onneksi
löytyivät.
Kova
etelätuuli piti veneet maissa ja ja harvat nuottaukset
Tarralla eivät antaneet aihetta rintojen röyhistelyyn.
Jarmokin kyllästyi jo viikolla ja lähti kotiin.
Jakke ja Riitta pistäytyivät myös ja olivat pari yötä.
Sää
oli koko ensimmäisen viikon lämmin ja kova etelätuuli
puhalsi jatkuvasti.
Lauantaina
aamulla saapuivat sitten Keke ja Aku. Aku pisti yön ajelun
jäljiltä nukkumaan, mutta Keijo sinnitteli ja lähti muikkuverkoille
kanssani. Piristyi, kun kova pohjoinen pärskytti vettä
naamariin. Verkot antoivat kohtalaisesti muikkua. Verkkopyynti
jatkui viikollakin ja saaliit vain paranivat. Nuotta antoi
surkeita saaliita, kunnes torstai-iltana tuli kunnon pussi.
65-millinen verkko antoi lisäksi kuhan joka painoi mukavat
2,44 kg. Ennen pimeää veneet maihin ja nuotta latoon.
Muikkujen kanssa seurusteltiin sitten puolille öin, mutta
kaikki saatiin kiilattua. Perjantaina aamulla pojat lähtivät
kotimatkalle matkassaan mukavasti kotiinviemistä. Korvausta
kovasta työstä.
Viikonloppuna
saapuivat Mäkipirtin sakki ja Vesku & Sipe. Pekka
ja Vesku nuottasivat, mutta saalis heikohko.
Toisen
viikon tuulet vaihtelivat ja lämpötila putosi nollaan
ja lopulta allekin. Luntakin sateli vähän. Ensimmäinen
syksy muikun verkkopyynnissä antoi kokemuksia muikun tavoista
ja toivottavasti seuraava syksy on jo helpompi.
Viikonloppu
30.9. - 2.10.2005
Lämmin
syksy jatkuu. Lämpöä toistakymmentä astetta. Melkoinen
myrsky, varsinkin lauantaina. Muikkuverkot saikin kokea
eri paikasta, kuin mihin ne olin laskenut. Muikkujakin
sitten vähänlaisesti. Muuta kalaa sitten varsinkin sunnuntaiaamuna
enemmän. kun verkot olivat kääntyneet matalaan!
Jaakkokin
oli taas matkassa. Oli innokkaana mukana päästelemässä
kaloja verkosta ja kiilaamassa vähiä muikkuja. Käristys
maistuikin ja päiväunet olivat herkässä.
Nyt
sitten odottamaan alkavaa syyslomaa. Pari viikkoa pitäisi
yrittää muikkua, enempi, vähempi tosissaan. Palaamme asiaan
sitten viikolla 43.
ps.
Saapi nähdä, milloin Sirkkakoskentie korjataan! Ollut
nyt muutaman viikon puurekkojen jäljiltä aika pahassa
kunnossa!
Viikonloppu
23.9. - 25.9.2005
Päivällä
tuulista, yöllä tyynehköä. Lämmintä. Muikkuverkoista mukavasti
"muikunköriläitä". Ehkä 10-grammaisia. Lämmin
keli pakotti nopeaan toimintaan ja muutama purkki valmistuikin.
Kausi on siis jälleen avattu. Kohta alkaa loma, ja touhuta
saa riittävästi näissä hommissa. Kestäisi vaan tuo olkapää!
Kun jo näin vähästä harrastamisesta tuli kipeäksi.
Ehdin
kävellä lyhyen mutkan metsällä. Ei saalista. Karpalot
vielä hieman raakoja, mutta eivät enää kauaa. Pojat saivat
nuotalla 2 muikkua, joista toinen karkasi.
Viikonloppu
16.9. - 18.9.2005
Lauantaina
hieno ilma, sunnuntaina epävakaisempaa. Puolukkahommat
tuli tehtyä. Puolukoita onkin metsissä runsaasti. Eivät
ole ulkomaan kerääjät löytäneet kaikkia marjapaikkoja.
Vesku ja Jarmo kokeilivat nuotalla, josko muikku olisi
jo rannoilla. Ei näkynyt muikkuja. Pikku siikoja kuitenkin
hiekalta. Katiskoista edelleen mukavasti kalaa. Palvipönttö
sai toteuttaa tehtäväänsä. Metsällä hiljaista. Jokunen
pyy ripisteli kuusikoissa, mutta saivat pitää ainoansa.
Viikonloppu
9.9. - 11.9.2005
Viime
viikonloppu jäi väliin, kun Tiina palasi kesätöistä Englannista
ja poikkesi Torniossa. Palasi sitten Jyväskylään keräämään
lisää tietoutta ja opintopisteitä elämää varten.
Syksy
tulee vähitellen. Yöllä jo sen verran koleaa, että aamulla
paikoin kuuraa ja riitettä. Kuokimme pottuja, kun oli
niin hyvä ilma. Kävelin myöskin vähän haulikon kanssa.
Linnut hiukan arkoja, mutta kastikeainekset kuitenkin
sain. Puolukat alkavat olla jo melko punaisia ja ehkäpä
ensi pyhänä ryhdymme niitä keräilemään.
Viikonloppu
26.8. - 28.8.2005
Perjantai-iltana
vähän sateli ja myrskysi, muuten siivo keli. Kävin uudistamassa
treffit sorsien kanssa ja yksi pääsi matkassa saatille
lauantain ruokapöytään asti. Kolmoset + Markus ilmestyivät
myös kuin tyhjästä ruoka-aikaan ja sorsanrääpäle sai kyytiä.
Lauantaina
korjailtiin talkoilla tietä. Tulikin pitkä pätkä tasaista,
kivetöntä baanaa. Melkoisia kivenmurikoitakin saatiin
ylös.
Sunnuntaina
kokoilin hyyteläpuolukoita. Samalla sain kuunnella nuoren
hirvikoiran harjoittelua jokivarressa. Hyvin pysyivät
emä ja vasa haukussa ja myöhemmin syksyllä on varmaan
kaatoja odotettavissa. Isäntä vaikutti tyytyväiseltä.
Viikonloppu
19.8. - 21.8.2005
Vaihtelevaa
keliä. Lämmin lauantaipäivä muuttui tihkusateeksi ja ilma
viileni reilusti. Kävin katsomassa, josko sorsat olisivat
minua odottelemassa. Eivät muistaneet treffejä! Mustikassakin
käytiin ja marjapaikka olikin varsin antelias. Vaaraimia
keräilin myös, mutta muitakin oli liikkeellä samoissa
aikeissa ja sato jäi niukaksi. Mansikoita istutettiin
uuteen paikkaan. Saapi nähdä kasvavatko siinä. Venekelu
hajosi lopullisesti. Tuli kauppaan asiaa.
Viikonloppu
12.8. - 14.8.2005
Lauantaina
tihkusadetta, sunnuntaina poutaa. Lämpöä sopivasti 17
- 18 astetta. Hieman keräiltiin mustikoita ja vaaraimia.
Keittelin kuningatarhilloa ja loput marjat tuotiin pakkaseen.
Verkoissa ja katiskoissa sen verran kalaa, että kotiintuomistakin
oli.
Evilän
MM-pronssi piristi lauantai-iltaa.
Viikonloppu
5.8. - 7.8.2005
Kun
perjantaina saavuimme mökille, oli päällä melkoinen ukkonen.
Salamoi, jyrisi ja vettä tuli kaatamalla. Piti oikein
hetki istua autossa, ennenkuin pääsimme siirtymään muutaman
metrin matkan terassille. Muutoin pitelikin enimmäkseen
poutaa ja oli melko lämmintä.
Verkkoja
liotin järvessä molempina öinä. Ensimmäisenä yönä saaliina
vain yksi suolakala mutta toisena yönä kuhakin oli ollut
liikkeellä. Katiskoista myös komeita ahvenia.
Mikko
säikäytti lauantai-iltana, kun keinusta katkesi naru.
Onneksi ei tapahtunut mitään vakavampaa, mutta olipahan
melkoinen keikaus.
Viikonloppu
29.7. - 31.7.2005
Helteet
eivät onneksi ole palanneet ja viikonloppu saatiin viettää
mukavassa kelissä. Keräilin kuitenkin vielä hieman hilloja
ja keittelin hilloksi. Hillareissulla törmäsin metsopoikueeseenkin.
Lentelevät jo hyvin. Potut eivät ole kasvaneet. Toivottavasti
hallakin pysyy loitolla, että syksymmällä saisi perunoita.
Katiskoissa
ei juurikaan kaloja ja siirsinkin ne takaisin tutulle,
hyvälle paikalle. Verkot käytin järvessä pitkästä aikaa.
Kuha ja pari ahventa riitti hyvin lauantain herkkuateriaan.
Viikonloppu
22.7. - 24.7.2005
Vihdoinkin
raikkaampi keli: lauantaina kolmisentoista astetta ja
sadetta, sunnuntaina hieman lämpimämpää ja sadetta vasta
illemmalla. Harrastettiin vähän hillastelua. Hillaa hyvin
ja kiintiö täyttyi. Pikkupojatkin hillastelivat. Tietenkin
euronkuvat silmissä. Mansikkaakin oli kypsynyt lisää.
Linnut vain tahtovat tulla osille, vaikka päällä on verkko.
Viikonloppu
15.7. - 17.7.2005
Pirkko-sisko
porukoineen oli viikonloppuvieraanamme. Vähän retkeiltiin,
veneiltiin ja ammuttiin jousipyssyllä. Välillä ehdin myrkyttämään
uudestaan pottumaan ja sunnuntaina kerättiin komeat mansikat.
Suonenjokiset saavat jäädä meidän puolestamme kauppaan.
Edelleen
lämmintä. Uistelukilpailijoita niukasti. Vain parikymmentä
venettä.
Viikonloppu
8.7. - 10.7.2005
Viikko
sorvin ääressä ja taas vaihteeksi mökille. Lämpötila liki
30 asteessa. Huh! Mitään järkevää ei pystynyt tekemään.
Ajatuksetkin puuroutuivat sellaisessa helteessä. Tulisi
pian syksy!
Tuli
kuitenkin helteessä myrkytettyä ruttomyrkyllä pottumaa.
Ja laitettua mansikkamaalle suojaa lintujen varalta. Tuskallista
hommaa, mutta kyllä se vähän sitten helpotti, kun kunnolla
kurpoi järvessä.
Kesälomalla
3.6. - 3.7.2005
3.7.
Loma loppui
4
viikkoa tuli nyhrattyä mökillä. Nyt on loma tällä erää
ohi ja aamulla takaisin töihin.
Loppulomassa
ei ole oikeastaan mitään uutta kerrottavaa. Kutakuinkin
samaan tahtiin oleilemista ja pientä askartelua. Juhannus
sujui rauhallisesti kokkoa poltellen ja iltaa istuen.
Taisi siinä yhteislaulukin kajahdella vielä pikkutunneilla.
Juhannuksen jälkeen oli välillä sadetta ja koleaa, mutta
lopuksi saapuivat taas helteet. Moni pikku homma valmistui,
mutta tekemistä jäi vielä. Osa odottaa selvästi viileämpiä
aikoja. Ja kun listasta saa vetää yli jonkun homman, lisäytyy
siihen rivi loppupäähän. Ei hommat tekemällä lopu!
22.6.
Laskuja maksamassa
Taas
olemme pistäytymässä Torniossa. Laskut pitää maksaa ja
ruoho leikata. Pyykkikone laulaa myös. Loma on jatkunut
turhan lämpimissä merkeissä. Työtahti on hiipunut ja on
pitänyt vain lomailla! Jotakin kuitenkin on tullut kaserrettua.
Ja kierrettyä vaaroilla maisemia ihailemassa. Komeita
ovatkin. Kalaa edelleen riittävästi. Eksyipä katiskaan
jopa jokirapukin. Pääsi vapaaksi kuvauksen ja mittauksen
(11,5 cm) jälkeen.
Nyt
vielä täällä Torniossa hiukapalat ja kauppareissu ja sitten
menoksi Tarralle valmistautumaan Jussin viettoon.
3.6.
- 14.6. Alku lomasta ohi.
Nyt,
tiistaina, 14.6. olemme pistäytymässä Torniossa ja muutama
kommentti alkulomasta:
Alkuloma
sujui viileissä merkeissä, mutta ei haittaa: Välikattovilloitus
olisikin ollut paisteella suorastaan tukalaa. Samoin peltomullan
lapiointi säkkeihin ja varsinkin raahaaminen tien varteen
peräkärrylle. Lopulta kelitkin lämpenivät ja vaatteita
sai vähennellä.
Eilen
oltiin patikoimassa kevein varustein ja ilman isompia
tavotteita. Karhunjupukka tuli valloitettua, mutta pettymys
oli suuri, kun sen korkeudesta huolimatta näkyväisyys
oli puuston takia huono. Kävimmekin sitten paluumatkalla
evästelemässä hellekelissä Harjuvaaralla ja yllätys oli
suuri, kun sieltä löytyi kota ja näkötorni. Kummipoika
Jaakon kanssa käytiin ylhäällä ihailemassa maisemia ja
ottamassa kuvia. Aino ei uskaltanut tuulisessa säässä
ylös asti. Illalla uintia (vesi 15-asteista) ja sitten
vielä veneilyä tyynellä järvellä.
Kalaa
on tullut hyvin ja pyytöhommat on pitänyt rajoittaa vähiin.
Korvasieniä olisi tolkuttomasti, mutta kiintiö on täynnä.
Aamulla
paluu Tarralle kauppareissujen päälle.
Viikonloppu
27.5. - 29.5.2005
Edellisenä
viikonloppuna oltiin poikkeuksellisesti muualla. Erämessut
Oulussa kiinnostivat ja kun jää- ja lumitilanne mökillä
oli mikä oli, ei niin hirveä vahinko ollut, vaikka yksi
viikonloppu jäikin väliin.
Jäät
olivatkin sitten kadonneet ja lumikin vähissä. Lunta löytyi
vain ojista ja varjoisilta pohjoisrinteiltä. Viikonloppu
kului kesän aloituksen merkeissä. Ohjelmassa oli haravointia
ja kasvimaapuuhia. Veneen laskin myös ja vein katiskat
järveen. Vesipumpun viritin myös.
Ilma
oli tuulinen ja koleahko ja muutama lumihiutalekin leijaili.
Korvasienessäkin käytiin, mutta saalis oli aika surkea.
Nyt
sitten vielä viikko töitä ja sitten neljäksi viikoksi
lomille, joten palannemme asiaan näissä merkeissä heinäkuun
alussa!
Lomalla
4.5. - 14.5.2005
Takana
runsas viikko Tarralla. Lomalla eli puuhommissa. Koska
metsässä oli vielä vahva lumikerros oli viisainta aloittaa
pilkkomalla pihalle kertyneet puut. Kirves heilui ja saha
soi 5 päivää ja valmista tuli. Aino pinosi sitä mukaa
puut varastoon ja mitkä eivät mahtuneet, nakeltiin häkkiin.
Neljä päivää sitten puu- ja rankametsässä. Pinoja kertyi
metsään mukavasti. Välttämättä ei tarvitse enää lisää
kaataa, kunhan vain aukoo kelkkareitit ja harrastaa vesaikonraivausta
jos tulee siihen himo.
Lumet
vähenivät reilusti loman aikana. Kelit vaihtelivat noin
+3:n ja +13:n välillä yöllä ajoittain pakkasia ja välillä
sateli vettä tai lunta. Vesi alkoi nousemaan vauhdilla
ja viimesenä päivänä arvioin nousuksi lähes 10 senttiä.
Jäät eivät ehtineet mustua ja varsinaisia rantaporeita
ei ilmestynyt. Lahdelmissa/jokisuistoissa kuitenkin jo
vähän sulaa. Hainkin jo sunnuntaina vettä kelkalla avannosta
satoja litroja, koko viikon saunomisiin ja laitoin kelkan
kesäteloille.
Peipot
ja rastaat konsertoivat äänekkäästi ja kirjosiepotkin
saapuivat etsimään sopivia pönttöjä. Niitäkin tehtiin
sopivasti muutama lisää, ennen ensimmäisiä sieppoja.
Lähdimme
kotiin jo lauantaina. Pyykkivuori vaatii muutaman koneellisen
verran pyöritystä. Ja kotona ehkä malttaa hiukan lepuuttaa
selkäänsä.
Vappuviikonloppu
29.4. - 1.5.2005
Vappuaattona
hieno keli: tyynehköä, aurinkoista, lämpöä iltapäivällä
kymmenkunta astetta. Pilkittiin ja tulisteltiin. Pikku
ahvenia tuli jonkun verran, vain pari parempaa joukossa.
Jäätä vielä reiluhkosti, mutta pintakerros alkaa pettää.
Otin rysänkin jo pois. Tyhjää oli pyytänyt.
Remontoin
telkän pöntöt ja kävin asentamassa paikalleen. Telkät
vielä muualla, kun sulia ei ole. Pelto-ojissa vesi nousussa
ja rinnepaikoilla pälviä. Kohta sitten alkaa toistaviikon
loma. Joten parin viikon päästä sitten lisää kuulumisia.
Viikonloppu
22.4. - 24.4.2005
Matkaan
lähti tällä kertaa kummipoika Jaakko, joten viikonlopun
ohjelma oli sen mukaista. Pilkittiin, retkeiltiin ja ajeltiin
kelkalla. Kunnon ahvenia ei löytynyt ja pikku tirrejäkin
kertyi varsin vähän. Kelit loistavat. Yöllä reilusti pakkasta
ja hanget kestäviä. Ainon yllätti flunssa joten hiihtokilometrjä
ei juurikaan kertynyt.
Viikonloppu
15.4. - 17.4.2005
Jatkoin
puiden haalaamista mökille. Koivuja kertyi mielestäni
riittävästi, joten ajelin vielä pajuja grillipuiksi. Sunnuntaina
kiertelin vielä jänkältä kuivia kuostoja pari kuormaa.
Vaikka kunnon hankea ei ollutkaan, sujui ajo metsässä
hyvin ja kelkka ja reki pysyivät kohtuullisesti pinnalla.
Lunta vielä paksulti. Tiet paikoin sulamassa ja rapaisia,
paikoin vielä jäiset. Vesi hieman nousussa.
Jäällä
puolestaan aivan loistava keli. Aino hiihtelikin pitkät
pätkät. Oli nähnyt juopottelevia pilkkimiehiä ja sitten
Orhinselässä t-paitasillaan kärrynpyöriä heitteleviä lapsia.
Ei se ilma kyllä niin lämmin ollut. Toivottavasti eivät
vilustuneet.
Viikonloppu
8.4. - 10.4.2005
Keväiset
kelit jatkuvat ja muuttolintujakin alkaa olla runsaasti.
Yöpakkasia tietenkin kaipaisi, jotta puiden rahtaaminen
kelkalla toimisi juohevasti. Nyt vanha polanne on kuin
mateen selkä ja ja lumi polanteen vieressä kuin vaahtoa.
Lauantai
kuluikin retkellen ja pilkkien. Ahveniakin nousi tällä
kertaa jonkun verran, mutta mistään huippusyönnistä ei
voi puhua. Sunnuntaina aamusta oli hieman kylmän puolella
ja hiihtokelit mitä parhaat. Sain myös pari kuormaa koivuja
mökille.
Viikonloppu
1.4. - 3.4.2005
Pikkuhiljaa
alkaa olla kevään merkkejä. Muuttolinnut vielä puuttuvat,
mutta muuten kausi on selvästi vaihtumassa. Tiet alkavat
paikoin olla rapaisia. Järveltä lumi huvennut ja keli
karkea. Ainokin haeskeli rantoja hiihtääkseen, kun muualla
on turhan jäinen keli.
Päätin
myöskin lopettaa aikaisin nuo verkkohommat ja alkaa töihin.
Vain 1 kuha oli uinut pyytöihin. Verkkokelejä tosin riittäisi
vielä useammaksi viikoksi, ei sillä. Mutta kun pitäisi
harrastaa sitä puuhommaakin. Niinpä kaadoin ja ajoin pari
reellistä koivuja. Lunta on vielä reilusti ja hankea ei
vähääkään. Mutta kun käyttää hyväkseen jomottuneita kelkan
jälkiä ja kaataa puut niille, ei homma ole ihan syvältä.
Koivujen tyvet vain pitää ensi kaivaa näkösälle. Mahla
ei vielä juokse ja on pieniä toiveita, että kuivattaminenkaan
ei ole toivotonta.
Pääsiäinen
Pääsiäistä
vietettiin varsin vilkkaasti. Mökit täyttyivät tarralaisista
ja vieraitakin oli runsaasti. Melläkin velipoika Keijo
+ Leena, Anni & Roope. Tiinakin ehti olemaan jonkun
aikaa.
Päivät
kuluivat hiihdellen, pilkkien ja muuten vain retkeillen.
Vaihdoin kelkankin sopivasti tuoreempaan ja siihenkin
kertyi mittariin jonkunlainen lukema. Kelit kohtuulliset,
vaikkei aivan viimisen päälle. Pakkaset lieviä, päivällä
välillä lämmintäkin.
Verkoista
kalaa hyvin, pilkillä lähinnä pikku ahvenia. Isot vähissä.
Viikonloppu
18.3. - 20.3.2005
Pakkaset
hieman jo hellittämässä. Yöllä vielä kuitenkin noin 15
pykälää, mutta iltapäivällä jo lähellä nollaa. Ja aurinkoa
piisaa.
Verkoista
normaaliannos kalaa. Kalasoppaa syötiinkin lauantaina
ja pari filettä jäi viikollekin. Jatkoin viime viikonloppuna
aloittamaani lapiointiurakkaa naapurimökeillä. Pääsiäiseksi
lienee tulossa porukkaa runsaasti, joten niillä, jotka
eivät ole koko talvena käyneet, on hieman mukavampi tulla
mökille. Saavat ainakin ovet auki! Retkipaikallakin lapioin
lumia ja värkkäsin istumapaikkoja.
Viikonloppu
11.3. - 13.3.2005
Pakkaset
öisin jatkuvat kireinä. Sunnuntaiaamun lukema hipoi kolmeakymmentä.
Päivällä sitten tosin vain noin kymmenen. Saisi jo hieman
hellittää!
Liekö
paukkupakkaset ja korkeapaine vaikuttaneet myös kalojen
liikkeisiin, kun verkoissa oli kauden surkein saalis.
Jotakin kuitenkin ja Veskukin sai siten maistiaisia.
Vaarassakin
käytiin pakkasista huolimatta. Itse asiassa tuulensuojaisissa
paikoissa aurinko lämmittää jo varsin tehokkaasti. Ja
paistaakin tosi kirkkaasti.
Mökkitieltä
löytyi perjantaina kuollut jänis. Mikä lie pupun surmannut?
Kymmenisen vuotta sitten, löysin lähes tasan samasta paikasta
kuolleen jäniksen?!
Viikonloppu
4.3. - 6.3.2005
Viikolla
oli pakkaset kireitä, mutta viikonlopuksi lauhtui sopivasti
-5 asteen paikkeille. Jäät olivatkin vahvistuneet ja välivedetkin
jäätyneet. Verkkokepeillä oli jäätä n. 70 senttiä. Onneksi
uusi kaira osoitti tehonsa ja säästi jonkun hikipisaran.
Siinä hurmiossa tuli sitten tehtyä myös uusi uintiavanto
hiukan syvempään, kun vesikin on kääntynyt hieman laskuun.
Vaikka
kalantulo ei niin kaksista ollutkaan, siirtyi kuitenkin
kuhaennätys uusille kilolukemille ja peräti kahden kalan
voimin! Samoin kauden ensimmäinen hauki nousi jään päälle.
Jatkoin
hiihtoladun tekoa ja raivasin muutaman oksan ja rangan
reitiltä. Latukoneelle reitti on kuitenkin mutkaisena
liian kapea. Tahtoopi latukone tarttuilla sisämutkien
puihin. Kuitenkin sunnuntaina hiihtelimme uutta reittiä
vaaraan ja takaisin. Ei ole niin tylsä reitti kuin entinen,
joka kulki osittain järvellä ja maantiellä.
Viikonloppu
25.2. - 27.2.2005
Otimme
jälleen matkaan kummipoika Jaakon ja Jaakko valitsi kolmosista
Jannen kaverikseen. Mukavia mökkikavereita!
Pakkasta
piteli 10 - 15 asteen verran mutta kova tuuli teki ilman
purevaksi. Aurinko kuitenkin paistoi kirkkaasti. Kalaa
tuli melko kehnosti. Edes pilkkiin ei ahven ottanut. Tosin
ei siinä viimassa huvittanut kauaa yrittääkään, vaan kiiruhdimme
nuotiolle makkaran paistoon.
Laitoin
kuivat lihat roikkumaan. Keli olikin niille mitä parhain.
Ajelin kelkalla metsään vähän uusia latupohjia. Ehkäpä
keväisen retket vaaraan hiihdellään uusia reittejä pitkin.
Kuukauden kuva: Aurinkoista talvikeliä
Viikonloppu
18.2. - 20.2.2005
Tälle
pyhälle ennusteet tarjosivat kylmää, mutta onneksi pakkanen
pysytteli lähellä viittä astetta. Lauantain sateli heikosti
lunta, mutta ei sitä kertynyt kuin viitisen senttiä. Hiihtokelit
kuitenkin menivät tihmeiksi ja järvellä ladut eivät pysyneet
auki. Sunnuntaina sitten puolestaan loistokeli ja tein
ja merkitsin kepeillä ladun myöskin kevään retkipaikoille.
Merkillistä,
että mateet olivat kiertäneet pyydykset! Mätiä ei taida
tälle keväälle kertyä nimeksikään. Kuhia kuitenkin tuli
muutama. Joukossa oli yksi, jolla alaleuka oli vääntynyt
sivulle. Kala oli pitkä ja laiha. Epämuodostunut suuvärkki
varmaankin on haitannut elannon metsästämistä.
Viikonloppu
11.2. - 13.2.2005
Siisti
talvinen keli koko viikonlopun. Osin selkeää ja pakkasta
kymmenkunta astetta. Lunta oli viikolla tullut vain kymmenisen
senttiä, joten ei tarvinnut lumien kanssa teutaroida.
Taimi
oli laittanut perjantaina iltapäivällä tulet kaminaan,
joten jälleen pääsimme valmiiksi lämmitettyyn kämpään!
Verkoista kalaa keskimääräinen annos. Annoinkin palkkioksi
muhkeat kalat, joiden joukossa myös ennätyskuhani. Mätimateet
vielä tiukassa ja laitoinkin 10 launia pyyntiin. Jospa
sitten ensi pyhänä.
Viikonloppu
4.2. - 6.2.2005
Vaihtelevia
talvikelejä. Perjantaina tulomatkalla pyryä, lauantaipäivänä
poutaa ja pikku pakkasta, illaksi sankka lumisade ja sunnuntaina
pakkasta 15 astetta. Jälleen lumet putoilivat katolta.
Järvellä lumi painaa jäätä ja vesi pyrkii jään päälle.
Sai siinä Ainokin raapia jäätyneitä suksen pohjia ihan
riittävästi!
Verkoissa
tavanomainen kalansaalis. Rysässäkin pari matikkaa, mutta
jätin ne vielä houkuttelemaan uusia asiakkaita. Aurinko
kaartaa taivaalla jo runsaan 7 tunnin ajan. Pikkulintuja
nyt taas vähän runsaammin pienen hiljaisemman vaiheen
jälkeen. Lajistokin vähän monipuolistunut.
Edelleen
järvellä hiljaista. Yksi kalamiesporukka kuitenkin oli
liikkeellä ja tietenkin kaima, joka oli jälleen iloksemme
laittanut kämppään tulet perjantaina.
Viikonloppu
28.1. - 30.1.2005
Kelit
vaihtelivat äärilaidasta toiseen. Kun lauantaina oli kipakka
pakkanen, (aamuyöllä -29) oli sunnuntaina lauhaa ja talven
ehkäpä pahin lumimyräkkä! Olikin hieman huono viikonloppu
Jaakon 9v. ja Markuksen 7v. olla matkassa. Pärjättiin
kuitenkin ja touhua riitti. Pojat jopa hiihtivät mutta
pakkanen ajoi nopeasti sisälle lämmittelemään. Perjantai-iltana
ilahdutti suuresti se, että kaima oli käynyt laittamassa
kaminaan tulet ja lämpö oli jo nollassa saapuessamme.
Verkoista
4 kuhaa, yht. 6,5 kg ja 2 matikkaa, yht 2,84 kg. Rysää
en kokenut. Sunnuntaiaamuna oli pakko lähteä kotimatkalle
hyvissä ajoin, kun näytti siltä, että tiet tukkeutuvat
ja poislähtö siirtyy tuntemattomaan aikaan.
Viikonloppu
21.1. - 23.1.2005
Suojakelit
viikolla olivat tehneet tehtävänsä ja lumet olivat putoilleet
puista. Tosin myöskin katolta ja täyttäneet polkuja! Nyt
kuitenkin pakkasen puolella vajaat 10 astetta. Perjantai-iltana
lauhempaa.
Urakoin
rysän ja verkot jään pyytävämmälle puolelle. Jäätä ehkä
yllättävänkin vähän, noin 35 senttiä! Vettä jäällä jonkin
verran ja lisää pulppusi uusista avannoista. Ohuehko jää
helpotti huomattavasti urakkaa. Joskus homma on käynyt
oikein työstä, mutta nyt ei tullut edes kunnolla hikeä
pintaan. Ensi pyhän seutuna sitten näkyy, liikkuuko kala!
Pikku
hiljaa alkaa päiväkin pidentymään. Tarralla aurinko kiertää
näkösällä jo runsaan viiden tunnin ajan. Kahdeksan tuntia
menee rikki jo kolmen viikon kuluttua!
Viikonloppu
14.1. - 16.1.2005
Hiljainen
viikonloppu. Lunta jonkin verran lisää viikolla, mutta
isompaa urakkaa ei ollut lapioinnissa. Pakkasta oli kohtalaisesti,
kylmimmillään -27 astetta. Viikon aikana satanut kostea
lumi taivuttelee puita. Useita männynsaikaroita napsahdellut
poikki. Pikku koivut kaarella latva maassa. Lintuja taas
varsin vähän lintudaudoilla, mutta oravia pyörii sitäkin
enemmän.
Viikonloppu
7.1. - 9.1.2005
Olipa
vaihteeksi lämmin kämppä perjantai-iltana saapuessamme.
Kiitokset kipinämikoille! Lunta oli sadellut lisää kymmenkunta
senttiä. Lienee nyt puolisen metriä. Jäällä paikoin vettä.
Jään vahvuus voi paikoin olla arvelluttava, kun vesi makaa
jäällä ja kovia pakkasia ei ole ollut. Nytkin vain puolenkymmentä
astetta.
Ajelin
latuja ja kolailin katolta pudonneita lumia. Aino hiihteli
muutaman mutkan. Maisemat hienoja lumisessa metsässä.
Illalla perinteinen sauna ja käynti avannossa.
Tammikuun
kuva:Mökin terassilta järvelle.
Uusi
Vuosi 2005
Niin
se vain käynnistyi uusi mökkivuosikin. Vaikka maailmalla
tapahtuu kauheita! Vuodenvaihteen otimme vastaan muutaman
raketin kera. Me ja Timon porukka.
Lunta
oli kertynyt melkoisesti sitten viime käynnin. Kolailin
sen, minkä jaksoin. Jätin sitten kuitenkin urakan puolitiehen
ja päätin polkea loput polut kelkalla. Ajelin sitten lisäksi
polun pohjia naapurimökeillekin. Jospa vaikka ensi viikonloppuna
olisi tulijoita.
Kelit
hyvät. Varsinkin lauantaina. Sunnuntaina tuulista ja pientä
tuiskua. Lintujen eväät olivat riittäneet hyvin. Jäniksillekin
olivat lehtikerput kelvanneet. Ovat onneksi poroilta suojassa.