|
Viime käyntejä ja muita juttuja
Sunnuntai, 31.12.2023, Uudenvuodenaatto
Eilen
illalla pelivieraita. Minulle riittivät perusporinat. Nukkumaan
päästiin ihan hyvään aikaan. Ei tullut siis pitempää istuntoa.
Eilen loistava ulkoilusää. 13 pakkasastetta, illalla hieman kylmeni.
Tänään virallinen lämpötila aamulla -20,8 astetta. Sään ennustajat ovat
olleet liikuttavan yksimielisiä siitä, että alkavalla viikolla tulee
hirrrrmupakkasia. Mutta kuinka hirmuisia. Mihin? Ja milloin?
Meille aika ratkaisevaa oli se, millainen pakkanen tulee
maanantai-aamuksi. Ennuste ei sitä varmaksi kertonut. Välillä pakkasta
luvattiin 33 astetta. Kohta povattiin "vain" -26 asteen lukuja.
Omituista oli se, että Ilmatieteenlaitoksen sivuilla tilanne vaihteli
"lauhemman" ja koleamman vaihtoehdon välillä monta kertaa päivän
kuluessa. Tuliko aina uusi meteorologi työvuoroon ja teki uuden
ennusteen?
Päivällä oli jälleen ihan kelvollinen sää. Pakkanen lauhtui nopeasti 15
asteeseen. Hain puukopat täysinä sisälle. Porrasralliin oli
pakkautunut lunta ja puhdistin sen. Pieniä asioita,
mutta tärkeitä.
Tankkasin lingon. Jotta kelkkatallin ovet aukeaisivat kunnolla,
linkosin molemmista päädyistä lumet pois. Kuusiaidan ja tien väliin oli
aura juntannut melkoisen vallin. Aloin sitä hieromaan pienemmäksi.
Siinähän pitäisi vallin tilalla olla autolle paikka. Aurausvalli ei
ollut umpitiukka, kun suojakelejä ei ole ollut. Vallin korkeus
kuitenkin työllisti hiukan. Välillä kahvit ja voileivät. Kaikki lumi ei
jaksanut lentää metsän puolelle, vaan lunta jäi lingotessa tielle ja
jouduin lopuksi putsaamaan pätkän tietäkin. Samalla linkosin vielä
vallia tien toiseltakin laidalta. Lopuksi taas lingon tankkaus.
Uskaltauduin ajelemaan kelkalla jälkiä verkkokepeille asti. Ajelin
hieman ympyröitäkin, mutta vesi ei noussut lainkaan kelkan jälkeen.
Toivottavasti jäljet jomottuvat eikä vesiongelmaa tule.
Tuorein ennuste iltapävällä lupasi huomisaamulle lukemaan -32.
Huomisillaksi -35. Päätettiin, ettemme jää enää yöksi kämppää
lämmittämään, vaan lähdetään ruuan jälkeen kohti Torniota. Naapuriinkin
tulossa porukkaa. Emmekä me nykyään olla oikeastaan minkäänlaisia
juhlijoita. Parempi kotipuolessa!
Oltiin neljän jälkeen kotosalla. Hiihdosta hyviä uutisia, kun Suomeen
voitot sekä miehissä että naisissa. Onnea Perttu, onnea Kerttu! U20
-lätkässä Suomi johdossa ekan erän jälkeen. Ruotsi takoi kuitenkin
toisessa erässä neljä maalia. Mutta kerrankin pelin loppu oli
suomalaisille suosiollinen. Ruotsalaityyppinen peräti!
Pommit ovat paukkuneet ja raketit sinkoilleet taivaalle pitkin iltaa.
Ei olla niitä alettu vahtaamaan, mutta näkyyhän ne välähdykset ja
paukkeet kuuluvat, vaikka ollaan katsottu telkkaa aika ahkeraan.
Vuosi kuitenkin on tullut päätökseensä. Ja näin vuodenvaihteen johdosta Hyvät Uudet Vuodet kaikille!
ps. Juuri ennen vuoden vaihtumista katsoin vielä Ilmatieteenlaitoksen
ennustetta huomiselle. Oli taas synkentynyt. Keskipäiväksi luvassa -36
astetta. Iltapäiväksi sitten hieman kylmenee. Näyttää vähän siltä että
kannatti tulla pois!
Ja ai niin ... se yhteenveto 2023 lopuksi:
Ollaan jälleen vuoden verran
kuljettu mökillä. Aika ahkeraankin. Poislukien kuitenkin tammikuu ja joulukuu.
Tarralla silloin aika hiljaista. Ja kun Aino vuodenvaihteessa mursi ranteensa,
oli senkin vuoksi vähän aikaa liikut kiinni. Yksi viikonloppu meni
hautajaisissa. Kovat pakkasetkin alkuvuodesta haittana. Pari reissua kävin
mökillä ihan itseksenikin. Lumihommissa lähinnä. Joulukuussa yhden reissun
päiväseltäänkin. Mökkimatkoja pitempiä reissuja ei sitten tehtykään. Kesällä
käytiin kuitenkin yksi reissu peräti Maksniemessä asti.
Huhtikuussa Suomen liittyminen
Natoon oli tosiasia. Ruotsin vaikeudet sitä vastoin ovat yhä jatkuneet. Saattaa
olla, etteivät Unkari ja Turkki päästä Ruotsia Natoon ollenkaan. Ovat ne sen
verran Venäjän suuntaan kallellaan. Vuoden viimeisenä tiistaina kuitenkin
Turkissa Ruotsin jäsenyyskäsittely nytkähti pienen askeleen eteenpäin. Venäjä
jatkaa sotaansa Ukrainaa vastaan. Ja uhittelee lännelle. Myös Suomelle.
Itärajalla ei noudateta enää avointen ovien politiikkaa. Tällä hetkellä raja on
suljettuna, eipä haittaa!
Terveystilanne on
kohtuullinen. Ei ole tullut ilmi mitään vakavampaa. Ihon kunto on vaihdellut.
Yksi Deksametason-kuuri meni kesällä. Syksyllä tilanne heikkeni jälleen, mutta
alkoi sitten itsekseen paranemaan. Viikko ennen Joulua tilanne oli suorastaan loistava.
Sitten alkoi alamäki, joka tuntuu vain jatkuvan.
Tapamme mukaisesti ollaan
hyödynnetty luonnon antimia. Kalaa syödään sen verran usein, ettei maku pääse
unohtumaan. Eikä muuten tarvitsekaan! Pääosin kalamme on Miekojärven kuhaa ja
muikkua. Ahventa ja haukeakin. Ostokalana malliksi kotimaista kirjolohta ja
ulkolaista (?) silliä. Kesällä marjastelu on jäänyt minun tehtäväkseni.
Mansikkamaalla Aino on kuitenkin käynyt, mutta metsämarjat olen kerännyt itse.
Mansikkaa saatiin omasta maasta aiempaa heikommin. Ostomansikkaa siis valtaosa.
Muita marjoja ennätysmäärä. Puolukan, mansikan ja mustikan osuus oli noin 75%
litroina mitaten. Hillan ja karpalon osuus vajaat 25%. Yhteensä marjoja saatiin
pakkaseen noin 90 litraa.
Hieman keräsin myös sieniä.
Nokkosia kuivatin melko lailla. Kuten kasvihuoneen persiljaakin. Pottuja
istutin 66 siiklin siemenperunaa, 5kg. Puolet tuosta määrästä riittäisi. Kun
talvipottuja ei nykyisin enää haalita, riittää potuiksi pieni määrä. Suoraan
pellosta ne ovat parhaimmillaan. Metsällä en käynyt ollenkaan. Jo kolmas
peräkkäinen vuosi niin.
Varapuuvarastossa on yhä
puuta. Arvioni kulutuksesta ovat menneet aika lailla pieleen. Puuta
varavarastossa on vielä ehkä koko kevätkaudeksi. Tai lähes ainakin. Kesäksi
pilkon taas hieman kuusta. Kolme kuivaa kuusta olen sitä varten kaatanut.
Kamppeet kuluvat käytössä.
Hajoavatkin. Mökillä ei niin hirmuisesti ole ollut kuluneena vuonna uusittavaa.
Vahvemmasta akkuporakoneesta kuitenkin hajosi rattaisto. Aurinkopaneelin
säätölaitteen vaihdoin myös. Ja ostin kylmän kelin takin. En heittänyt vanhaa
vielä pois. Toimii hyvin esim. puuhommissa. Marjasteluanorakin paikkasin
maitoliimalla. Menee taas 10 vuotta! Kotona hajosi TV:n ja netin reititin.
Sippasi myös pesukone. Mökin ja kodin välillä hajosi auto. Auto korjattiin,
mutta uusi auto oli jo hankinnassa. Joulun seutuna mittarissa uudella pirssillä
on vasta noin 3000 kilometriä. Loppukesästä sain uudet kuulolaitteet. Niistä
onneksi ei tarvinnut maksaa mitään!
Mökillä erilaiset projektit ovat
vähitellen muuttuneet pienemmiksi korjauksiksi. Kauden tärkein oli nyt yläpihan
rännisysteemin uudelleenasennus. Veneeseen olen tehnyt käteviä ja päteviä
virityksiä. Pieniä puukäsitöitä olen värkännyt jonkun verran. Ja se työ jatkuu
tulevaisuudessakin.
Alkavalle vuodelle on
suunnitelmissa yksi hommeli, joka vaatii hieman enemmän vaivannäköä. Hetkinen …
toinenkin olisi, ei onneksi niin iso. Pienempiä on työlistalle siirtynyt jo
muutamia. Kustannuksiltaan nuo hommat eivät ole kovin kummoisia. Kunhan vain
terveyttä ja kuntoa piisaisi.
Lauantai, 30.12.2023
Eilisestä
vielä pari sanaa: Iltakuuden aikaan sisälämpö ohitti jo +20 asteen
maagisen rajan. Takan kylki ei vielä ollut muuta kuin hieman haalea.
Lunkka yläkertaan yhä kiinni. Kohta olisi aika ryhtyä sen kanssa
toimenpiteisiin.
Pelailtiin. Raotin lunkkaa parinkymmenen sentin verran. Kohta avasin
sen kokonaan. Alakerrassa alkoi lämpö laskemaan nopeasti. Hetkessä oli
enää vain 15 astetta. Käväisin viemässä kassini ylös. Yläkerrassa
hengitys höyrysi. Pakkasta siellä ei kuitenkaan enää ollut. Mutta ei
paljon toisinkaan.
Yläkerran lämmitys oli vaikeaa. Laitoin siksi lunkan kiinni.
Alakerrassa siis nukuttava. Käväisin vielä hetkisen verran naapurissa
porisemassa. Maailmaa parantelemassa.
Aamulla ulkona -13 astetta. Oikeastaan aamusta iltaan asti. Alakerrassa
hieman yli +20 astetta. Ylhäällä +8. Jätin lunkan nyt auki. Kamiinaan
tulet. Pienet kyhyt saivatkin olla koko päivän. Kämppä pysyi
vähintäänkin riittävän lämpimänä koko ajan.
En päivän aikana isompia puuhastellut. Laavulla lapioin ulkopenkit
näkösälle. Ajoin jäälle normaalit talvipolkuni. Tarran ranta vesillä.
Meidän kohta ei. Hain kolme kopallista puuta. Vaihdoin kamera-akut.
Alkavalle viikolle luvassa hyviä pakkasia. Jo maanantai-aamulle -31
asteen lukemia. Torstai ja perjantai ovat sitten niitä kylmiä päiviä.
Pitää huomenissa katsoa maanantain ennustetta tarkemmin. Lähdetäänkö
pois jo ennen huomisiltaa? Nykytiedon valossa olisin siihen taipuvainen.
Perjantai, 29.12.2023
Aamulla
Torniossa -9. Meltosjärvessä -13. Kysyin Ainolta, että mites on,
mökille vai ei? Lausunto oli puoltava. Eli alettiin sitten normaalien
aamutoimien ohella valmistautumaan lähtöön.
Vähän kymmenen jälkeen oltiin liikkeellä. Matkalla pakkanen vaihteli
muutaman asteen verran. Sorvasen huipulla -8, sitten alavalla paikalla
-13. Mökillä -12, ulkona ja sisällä.
Aino alkoi lämmittämään kämppää. Minä linkohommiin. Lunta olikin
kovasti. No, 35 senttiä yleisesti ja paikoin vähemmän. Meni kolmisen
tiimaa lumien kanssa. Välillä sentään kahvit. Syönti neljän maissa.
Vasta sitten alkoi alakerrassalämpö hieman tuntumaan. Yläkerran lunkka
vielä kiinni. Kannattaako edes avata tälle illalle? Kropassa linkous
tuntui. Ei vain voi menna makoilemaan, kun kämpän lämmitysvuoro pääsi
vaihtumaan!
Torstai, 28.12.2023
Tänään
sitten se lähtöpäivä. Säpinää ja sähellystä kesti parin tunnin ajan.
Kymmenen aikaan tuli hiljaisuus. Ihan korviin koskeva. Menee taas joku
kuukausi ennen kuin nähdään. Pääsiäisenä ehkä??
Meillä sunnuntaihin asti se taloyhtiön vihonviimeinen talonmiesvuoro.
Lunta ei ole tällä viikolla satanut. Kävin kuitenkin katsomassa
pannuhuoneen pään ja roskisten seudun. Siirsin irtonaiset roska-astiat
sivuun ja kolasin lumet pois. Siinä mallia ensi vuoden
talkkareille. Pakkasta 16 astetta. Silti suihkun paikka.
Pellossa ja Ylitorniolla pakkasta hieman yli 20 astetta. Päätettiin,
ettemme lähde mökille. Ainakaan tänään. Mökille olisimme rantautuneet
vasta pimeän kuhjassa. Tylsää touhua kovalla pakkasella pimeässä istua
kämpässä ja odottamassa lämpenemistä. Lumitöitä mökillä tiedossa. Siinä
hommassa lämmin tietenkin tulee,
Voi silti olla, että mökille mennään huomenissa. Huomiselle luvassa
lauhtuvaa. Jopa 7-8 pakkasasteeseen. Se olisikin poikaa ja
tervetullutta. Lauantai-illaksi pakkanen kiristyisi ennusteen mukaan.
Aattoiltana voi olla jo erinomaisen suolainen keli.
Kun vilkaisin jääkaappiin, näytti se alkuun aika täydeltä. Ei se
kuitenkaan ihan niin ollut. Pikku jämiä oli hieman hämäämässä. Mutta
kun maitoa olikin vain pari purkkia, tein sittenkin sen kauppareissun.
Maitoa siis ja seuraksi sitten jotakin, mikä loppuisi alkuviikosta. En
sortunut ostamaan raketteja. Mökille meno on yhä epävarmaa. Siellä
ampuminen olisi ok, täällä Torniossa en ala paukuttelemaan.
Keskiviikko, 27.12.2023
Hieman
harvakseen sitä ehkä tapahtuu, mutta tänään laittelin riisipiirakat
uuniin ja ensimmäiset kahvit valmistumaan, ennen kuin muut alkoivat
heräilemään. Vai oliko siellä peiton raossa jo toinen silmä hieman
raollaan ja nenä tunnustelemassa kahvin vainua? Oli miten oli. Päivä
alkoi näinkin. Ei liian aikainen ainakaan ollut.
Arkipäivä. Janilla myöskin etätyöpäivä. Superkoodari tuotti superkoodia
etälinjat punaisina. Meillä muilla arkisempi meno. Iltapäivällä me
vapaalla olevat lähdettiin ulkomaille. Ikeaan ja IcaMaxiin. Ikeassa
Tiina katseli sänkymalleja Ailille. IcaMaxista ei varsinaisesti etsitty
mitään. Jotakin kuitenkin sieltäkin löydettiin.
Olen vuoden tai parin aikana ostanut Torniosta ja netistä jonkunlaisia
pelejä. Odotellen sitä, että Aili kasvaessaan saa niillä sitten täällä
pelailla. Kaivoin niitä nyt näkösälle. Fortuna-pelistä tuli nyt
suosikki. Aino ja Tiinakin siihen innostuivat. Illemmalla minäkin.
Kilpailuhenki oli kova. Kukahan se jäi lopuksi voitolle?
Ei olla vielä päätetty mitään mökille menosta. Aino etenkin
kylmänarkana empii. Huomisaamuna saattaa mökillä olla -20 astetta.
Vuoden vaihtuessa kylmempääkin. Se ainakin lienee selvää, että
vuodenvaihteeksi ei tarvitse tehdä kauppareissua. Mentiin sitten
mökille tai ei. Jouluksi on ollut vähintään riittävästi evästä ja
kaikki vielä hankittu niin, etteivät päiväykset hypi silmille tämän
vuoden puolella.
Tiistai, 26.12.2023, Tapaninpäivä
Heti
aamusta oli Aili uusien lelujen kimpussa. Alkuinnostus ainakin oli
kova. Ja ei kiinnostus näyttänyt hiipuvan myöhemminkään.
Päivän
mittaan ei mitään erikoista. Iltapäivän puolella Aililla ulkoilutuokio.
Lähdin käymään Prismassa selvittelemässä, onko myynnissä halpoja
kinkkuja. Ei ollut. Ostin hieman maitoa ja tarjouskahvia. Pois
tullessani sähläsin avainten kanssa. Minne ne nyt sitten hukkuivat?
Epämääräisten etsintöjen ja kyselyiden jälkeen ne löytyivät kuitenkin
autosta.
Tuli jo pimeys. Lähdettiin käymään kylässä. Rouvat pelasivat. Se olikin
se reissun pääaihe. Tulin muita aiemmin kotiin katsomaan nuorten
MM-lätkän avauspelin kolmatta erää. Samalla sitten ihmettelin, kun
kännykkä ei toiminut niinkuin piti. Lopulta puhelinkin alkoi pelaamaan.
En lopulta tiedä, mikä siinä oikein vastusti. Käyttöjärjestelmän
päivitin. Sen jälkeen nettipuolikin alkoi pelaamaan.
Paavossa ja Trumpissa on yhtäläisyyksiä. Trumppi on kehunut suhteillaan
Venäjään. Paavo on myös turhan venäjämielinen. Trump väitti, että
pressanvaaleja sabotoitiin. Paavon mielestä postin toimintaa
hakkeroitiin ja kannatuskortit menivät siksi Viroon. Niin varmasti!
Joulu alkaa olla takanapäin. Hyvin ovat pyhät menneet. Vuosi kohta
vaihtuu. Hieman pakastuvaa lupailee. Oikeastaan reipastakin pakkasta.
Estyykö peräti mökille meno?
Maanantai, 25.12.2023, Joulupäivä
Päivä
on pidentynyt kolmessa vuorokaudessa vain muutaman minuutin. Äkkiä se
alkaa kuitenkin siitä jatkumaan vauhdikkaammin. Nämä ensimmäiset päivät
vain ovat vielä niin tihmeitä.
Heti
aamusta ollaan alettu odottelemaan, vaikka tiedettiinkin, että menee
pitkälle iltapäivän puolelle, ennen kuin vieraat saapuvat. On ollut
hyvin aikaa valmistautua kaikin puolin. Etenkin kun asiat ovat olleet
selkeinä joko tehtyinä tai sitten suunniteltuina.
Erittäin harvinainen päivä yhdessä mielessä. Ollaan oltu tässä
kotosalla joko oleskellen tai sitten jotain pientä touhuten. Mutta
teevee on ollut koko ajan kiinni. Odotus ja jännitys kai on vienyt
teveevireen. No, kylläpä sitä ehtii taas aikanaan. Liiankin kanssa.
Odotus vihdoin päättyi neljän jälkeen. Ulkona jo säkkipimeys. Kyllähän
se aurinko alkoi paistelemaan sisällä ja meillekin alkoi Joulu
valkenemaan! Tervetuloa Aili & co!
Syötiin hieman normaalia monimuotoisempi ateria. Jouluinen tietenkin.
Suuri osa herkuista oli kasvanut järvissämme. Miekojärvessäkin. Oli
myös kanalassa ja kalkkunatilallakin aikaansa viettäneitä heikkoja
lentäjiä. Sikatilan osuus jäi hieman paitsioon, muttei se huomaamatta
jäänyt. Joku pöydästä löytynyt oli aikanaan heilunut tuulessa
viljapelloilla. Ainakin kolme asiaa oli kesällä ollut mullan peitossa.
Monenmoista hyvää. Jopa herkullistakin. Eipä ihan kaikki kulunut ...
loput Belkerin eväiksi!
Joulupukki oli ollut hieman hajamielinen ja tuonut etenkin Ailille
kuuluvia paketteja meille. Vähän muillekin. Paketteja aukoessa kului
hauska tuokio. Tuntui, että pukkia oli aika hyvin informoitu Ailin
toiveista!
Tekisi mieleni mainita pari sanaa tulipesän sytyttämisestä, vaikkei se
olekaan juuri tänään ajankohtainen asia. Muutaman päivän kuluttua voi
ollakin. Sytyttäminen ei suinkaan ole niin yksiselitteinen asia, kuin
"asiantuntijoiden" puheista voi päätellä. Jos esimerkiksi
lämmitettävässä tilassa on pakkasta parikymmentä astetta, ei nykyohjeet
enää tunnu mitenkään järkeviltä. Kun hormi on samaa kylmyysluokkaa kuin
ympäristö, on vedon aikaansaaminen ensiarvoisen tärkeää. Se on vaikeaa,
jos on laitettava kyhyt puiden päälle. Kun on nopeasti saatava
kamiinaan tulet ja kamiinan vaippa kuumaksi, ei se onnistu kovin
nopeaan, jos päältä pitää sytyttää.
Oleellista lämmityksen aloittamisessa on se, että puut ovat kuivia ja
pieniksi pilkottuja. Toinen asia on se, että puut ladotaan ilmavasti ja
alla on riittävästi hyvää syttöä. Katsoin juuri netistä yhden pätkän
tuosta suositellusta sytyttämitavasta. Siinä tulipesässä oli arina
jonka alla tuhkapesä. Entä kun arinaa ja tuhkapesää ei olekaan? Esim.
meidän kamiinassa mökillä. On tasan eri asia sytyttää arinallista
tulipesää, kuin arinatonta. Etenkin jääkylmää. Ja entäs kun puita
lisätään ensimmäisen pesällisen jälkeen? Onko puut laitettava
hiilloksen alle, kun puita ei saa alapuolelta sytyttää?
Summa summarum. Kun laitetaan tulet lämpimässä huonetilassa lämpimään
tulisijaan, voi puut sytyttää päältäkin. Pakkasessa tilanne on eri.
Olenko väärässä? Tuskin vain! Kommentteja! Puolesta tai vastaan!
Sunnuntai, 24.12.2023, Jouluaatto
Yöllä
oli satanut uutta lunta 5-10 senttiä. Nousin sen verran hyvissä ajoin,
että ehdin putsaamaan takapihan ja etupihalta sisäänkäynnin seudun.
Ainokin heräili ja juotiin sitten aamukahvit ja kohta aamupalatkin
nautittu.
Aino sitten yllätti. Kauppareissu edessä. Hoitoaine loppu! Ohjelmassa
ei onneksi ollut mitään kummoisempaa. Ennen kauppareissua oli kuitenkin
tehtävä täydentävät lumityöt. Kone oli käynyt pyyhkäisemässä enimpiä
lumia, mutta oli siihen tietenkin jäänyt lunta reunoille vaikka kuinka
paljon. Ja autopaikka tietenkin oli putsattava.
Lähdettiin Tokmannille. Vähän jännitti, onko ruuhkaa. Mutta jo
parkkipaikalla sen huomasi. Autoja aika vähän. Olin hieman yllättynyt,
kun väkeä ei sen enempää ollutkaan. Aino löysi haluamansa. Minä
nappasin varmuuden vuoksi matkaan hieman leipää.
Meillä Joulu alkaa vasta huomenissa. Useimmilla Joulu on silloin jo
ohi. Huomenna saapuu Aili. Onhan se vain kerrassaan ihanaa. Joulu on
lasten juhla. Saa aikuisetkin tietenkin juhlistaa Joulua. Lahjat on
lapsille tärkeitä. Aikuisille riittävät Joulun toivotukset. Halutessaan
voi pienen paketin läheisille antaa. Se ei kuitenkaan aikuismaailmassa
ole ollenkaan välttämätöntä. Ja lahjan arvoa ei voi mitata rahassa.
Lauantai, 23.12.2023, aatonaatto
Tälle
päivälle luvassa lumisadetta. Ja siivousta. Kun lumisadetta ei oikein
alkanut näkymään eikä kuulumaan, oli parasta ottaa imuri
siivouskaapista ja viedä se yläkertaan. Imuroin yläkerran saunatilaa
myöten. Siellä ei imuroitavaa kuitenkaan ollut. Ei ollut kiirettä.
Välillä sain istua ja huilata.
Yläkerta vähitellen valmistui. Alastulomatkalla imuroin portaat. Sitten
vielä alakerran imurointi. Aino moppaili ja pyyhki tasoja kostealla. Ja
mitä kaikkea tekikään. Ruuaksi lämmitettiin pakkasesta laatikko, jottei
sen kanssa tarvinnut sen kummemmin touhuta.
Telkkarista ei oikein mitään mielenkiintoista. Siksipä iltapäivällä
pistin yhden filmin vaihteeksi pyörimään. Jonkun aikaa sitä katsottiin.
Kun kuvauksessa oli lukenut Trilleri/Mysteeri, tutkailin netistä
elokuvan tietoja tarkemmin. Jaha ... käsikirjoitus ja ohjaus: David
Lynch. Se kertoikin jo melkein kaiken tarpeellisen. Elokuva on aikanaan
arvioitu ihan parhaimpien joukkoon. Minulle se ei täysin avautunut.
Wikipedian mukaan ei monelle muullekaan, vaikka Lynch on antanut
vinkkejä juonen aukaisemiseksi.
Alkuillasta katsottiin toinen filmi. Siinä ei jäänyt mitään
epäselväksi. Oli toimintaa ja räiskettä. Luoteja ammuttiin enemmän,
kuin keskimääräisessä sotaelokuvassa. Tulipa katsottua!
Pitäisi taas alkaa valmistelemaan päiväkirjaa alkavalle vuodelle. Ja
voihan nenä, yhteenveto kuluneelta vuodelta on sekin miettimättä.
Joulun aikana ei pysty eikä ehdi. Ja jos mennään vuoden vaihteeksi
mökille, jää silloin paljon muutakin tekemättä. Eli jotakin on alettava
nyt heti mietiskelemään.
On iltamyöhä ... tälle päivälle vielä
Hyvät
Joulun toivotukset!
Palataan, kun ehditään! Toivottavasti isoja viiveitä ei tule matkaan.
Viimeistään Loppiaisena luulisi kaiken olevan taas ok!
Perjantai, 22.12.2023, talvipäivänseisaus
Päivänpituuden
aallonpohja on saavutettu. Torniossa päivän pituus on 2:54.
Tarranlinnassa 2:09. Torniossa talvella näkee öisinkin, kun katuvalot
ja kiinteistöjen pihavalot loistavat. Ikkunoista valoa tulee myös.
Kairan sydämessä valo tulee taivaalta. Jos tuuri käy. Kuu, tähdet ja
revontulet. Niistä joskus tulee valoa etenkin lumiseen maisemaan.
Joulu on jälleen vuorokauden lähempänä. Tälle päivälle mielessä se
vihonviimeinen kauppareissu ennen Joulua. Pakkasta hieman
toistakymmentä astetta. Auton laitoin lämmitykseen ennen yhdeksää.
Täsmennettiin ostoslista. Tunnin päästä lähdin sitten kierrokselleni.
Ensin pikku keikka Motonettiin. Perään yhtä lyhyt käynti Lidliin.
Sieltä Joulun savukirjolohet. Kylmät ja lämminsavut. Lopuksi Cittariin
ja viimeiset jouluostokset. Nyt tarkoitus, että näillä pärjäillään
Tapaninpäivään asti.
Iltapäivän puolella Aino vielä yllätti. Tuli vielä lähtö ulkomaille
Jyskiin. Ja tietenkin pössäkauppaan. Ruuhka alkoi jo näkyä
parkkipaikoilla. Je teillä. Liikenneympyröihin saapuminen ei sujunut
niinkuin aamupäivällä. Onneksi ei jouduttu pahimpaan ryysikseen. Kotona
laitoin peitteen suojaamaan tuulilasia. Muutama päivä nyt ilman
autoilua. Katsotaan, onnistuuko.
Iltasella pakkasta enää noin 7 astetta. Jouluksi lauhtuu yhä. Sitten
vähitellen taas pakastuu. Ennen joulupukin parasta sesonkiaikaa satelee
hieman lunta. Tuleeko aivan kolattavaksi asti? Ensi viikolla on
taloyhtiössämme voimassa viimeinen talonmiesvuoro. Ja tietenkin meillä.
Ikäänkuin minulle rangaistuksena. Kun olen ollut ulkoistamisen
kannalla. Toivottavasti ensi viikon lumityöt jäävät maltillisiksi. No,
pitää vielä jaksaa!
Torstai, 21.12.2023
Kylmä
yö ja aamu. Torniossa reippaat 20 astetta miinuksella. Mökillä 6
astetta kylmempää. Auto oli kuorrutettu jäätyneellä loskalla ja
lumella. Olin suunnitellut pientä kauppareissua, joten oli pakko
laittaa auto hetkeksi lämpenemään. Yhtä ovea en saanut auki.
Töpökänjohto piti ottaa esille toisen takaoven kautta.
Jonkun aikaa lämmettyään alkoi jää ikkunoissa osoittamaan pehmenemisen
merkkejä. Alettiin tekemään lähtöä. Menin ensin rappaamaan lasit auki.
Näkyväisyys sisältä ulos parani merkittävästi. Kaupasta jälleen
jouluisiakin ostoksia. Mutta myös niitä arkisen tavallisiakin. Meillä
Joulu alkaa oikeastaan vasta Joulupäivänä. Eli arkea on vielä
päivätolkulla. No, kolme päivää kuitenkin. Paluumatkalla tankkaus.
Edellinen tankkaus olikin peräti viime kuun puolella. Ja yksi
mökkireissukin tehty. Talvikelit ... paljon kaupunkiajoa ...
kyllä sen huomasi mittarilla.
Oli yksi ostos normaaliin arkeen poikkeuksena. Olemme saaneet
vanhemmiltani tupaantulijaislahjaksi kellon seinälle. Aikaa siitä on jo
liki 40 vuotta. Ehkä 38,5 vuotta on lähinnä totuutta. Kello toimii
kahdella paristolla mallia D. Minulla ei ole muistikuvaa siitä, milloin
ja kuinka usein olen joutunut vaihtamaan kelloon paristoja. Kolmesti?
Neljästi? Vai enemmän? Edellisestä vaihdosta on vuosia. Ei kello ole
sähkösyöppö ainakaan.
Paavo päätti sitten luopua kokonaan puoluepolitiikasta. Eiköhän olisi
jo ollut aika luopua kaikesta poliittisesta ja yhteiskunnallisesta
toiminnasta. Seuraavat presidentinvaalit ovat taas sitten 6 vuoden
kuluttua. Jos Paavo haluaa tähdätä sinne, kannattaisi alkaa pikimmiten
kerätä niitä kannattajakortteja. Vai onko korteilla "parastaennen"
-päiväys ja liian aikaisin kerätyt kortit eivät kelpaakaan?
Talvi on jatkunut nyt jo pari kuukautta. Ja neljä talvikuukautta vielä
edessä. Eli ollaan aika pohjoisessa, kun ollaan puolet vuodesta lumen
ja pakkasten kourissa. On kuitenkin niin, että talven täällä pitää olla
talvi. Lumineen ja pakkasineen. Jos tapahtuisi äkillinen säätilanteen
muutos, esim. maan magneettisuus muuttuisi, olisi se kohtalokasta
luonnolle. Se olisi kohtalokasta täällä, jos ilmasto lämpenisi. Se
olisi kohtalokasta siellä, missä ilmasto kylmenisi.
Hitaaseen muutokseen luonto pystyy sopeutumaan. Niinhän se on aikojen
alusta tehnytkin. Useaan otteeseen. Isompia laastareita olisi tarvittu
esim. 66 miljoonaa vuotta sitten, kun Meksikonlahteen humpsahti
melkoinen kivi. Asteroidin läpimitta oli kai jotakin 12 kilometriä.
Tuho oli laaja. Moni eläin- ja kasvilaji kärsi kovastikin.
Dinosauruskanta esim. ei ole vieläkään elpynyt!
Keskiviikko, 20.12.2023
Iltapäivän
kolailujen jälkeen eilen lumisade hiipui liki olemattomiin. En illalla
ottanut kantaa lumitilanteeseen, mutta aamulla sitten pistäydyin pienen
hetken pihalla. Kone oli käynyt jälleen ja työmaata ei juuri ollut.
Vähän valleja vain. Takapihan terassilta poistin myös ne vähäiset
lumet, jotka illalla sinne oli tulleet. Pakkasta 7 astetta. Ei tullut
hiki.
Tänään ei tullut lähdettyä autoilemaan. Jospa huomenna kuitenkin sitten
pistäytyisi maitokaupassa. Ei myöskään isompia kotiaskareita.
Koneellinen pyykkiä ja myös koneellinen tiskiä kuitenkin.
Ja Aino kuori potut kahden päivän murukeittoon. Siinäpä sitä ohjelmaa
ihan nokko!
Iltalehdessä oli juttua talviuinnin vaaroista. Meilläkin takavuosina
oli mökkirannassa talvisin avanto, jossa käväistiin saunomisen
yhteydessä. Liukastuminen estettiin sillä, että jaloissa oli
tennissukat. Koskaan ei ollut liukastuminen lähelläkään. Avannon
yhdellä reunalla oli pyyhe. Se ansiosta avannosta noustessa ei saanut
polviin haavoja terävästä jään reunasta. Avantouintien ajat ovat meiltä
olleet ohi jo aikaa sitten. Kuten monet muutkin asiat. Oli yllätys,
että tutkimuksen mukaan (vuonna 2020) 12% suomalaisista harrasti
avantouintia. Vaikea uskoa, kun en tiedä ketään, joka moista ihanuutta
harrastaisi!
Iltasella alkoi pakastumaan. On ollutkin luvassa pakkaspiikki ensi
yölle. Sitten taas lauhempaa ja kai luntakin. Kyllä lumi riittäisi.
Pakkanen myös. Jos mennään vuodenvaihteen aikaan mökille, onko
lumitöitä? Onko pakkanen pesinyt kämppään niin, ettei sitä saa
lämpimäksi?
Tiistai, 19.12.2023
Islannissa
alkoi illalla se jo jonkun aikaa odoteltu purkaus. Aamun tietojen
mukaan purkaus on kuitenkin rauhallinen. Eikä pelätä, että se siitä
muuttuisi hurjemmaksi. Viikko tai pari samaan tahtiin ja sitten kaikki
olisi ohi. Tai ainakin pysyy rauhallisena. Milloinkahan Grindavikin
porukat pääsevät palaamaan koteihinsa? Ja kuinka paljon kaupungissa on
korjailtavaa, ennen kuin kaikki on taas ennallaan? Kiinassa maa järisi
ja siellä ei kuolonuhreilta ei vältytty. Eivät nuo tapahtumat
toisiinsa yhteydessä ole. Ei tämä pallo vielä onneksi halkea.
Aamulla oli yön 4-6 asteen pakkanen lauhtunut nollan tuntumaan Alkoi
lumisade, joka saattaa kestää huomisaamuun asti. Iltapäivällä kolmen
aikaan lähdin hetkeksi pihahommiin. Konekin kävi putsaamassa enimmät
lumet väyliltä. Putsasin sitten omaa osuutta. Liki nollakeli, joten
lumi tahtoi tarttua kolaan.
Jääkaapissa oli yksi kuohukermapurkki, jossa päiväys oli umpeutumassa
ennen Joulua. Päätinkin käyttää sen tänään pois ja tein keltaisen
kuhakeiton. Oli tosi hyvää. Ainokin totesi, että pitäisi tehdä
kalakeittoa useammin. Olen tasan samaa mieltä!
Illaksi oli luvassa köörimuoriiltapeli. Siis muoriköörin peli-ilta.
Tein päivällä jotakin sopivaa suolaista kahvin kanssa nautittavaksi.
Kyllä purtavat illemmalla sitten ihan kohtuullisesti maistuivat.
Miksipäs ei.
Maanantai, 18.12.2023
Lämpötilan
puolesta olisi ulkona hienot olosuhteet. Hyvin heikkoa pakkasta.
Hetkittäin jonkun verran plussallakin. Iltapäivällä pölähti vähän
luntakin. Vähän vain. Kyllä meillä on nyt leppoisa talvi.
On vielä monta arkea ennen Joulua. Meillä alkaa jouluhankinnat olla
pitkälti tehtyinä. Ruokahommia on täydennettävä harkinnan mukaan.
Loppuviikosta sitten arimmat. Tänään tein taas yhden avustavan reissun.
Joululistan tuotteista löytyi sopivanlaisia päiväyksia ja Exceltaulukon
punaisia tekstejä sai muutella vihreiksi. Aika raskaalla kädellä. Vain
nimeksi oli nyt kotiin tuotavana näitä viikon perusjuttuja.
Tänään sitten rauhallista oleilua ja Joulun odotusta. Oli vielä jotakin
paketoitavaakin ja nimilappujen laittoa joihinkin pikku paketteihin.
Vihon viimeisiä koristejuttuja esille, jotta itsekin uskoo, että on se
Joulu tulossa. Kuusi on viimevuotinen. Hengissä, mikä on aika
yllättävää. Aino kehitti siihen uuden tähden. Tosiasiassa koristeita ei
juuri ole. Eipä ole myöskään Joulun jälkeen arkeen palauttaminen
kummoinen operaatio!
Unkarin änkyröinti senkun vain jatkuu. Ja ehkä voimistuukin. Eu-kiistat
ja Ukrainan tukeminen ovat Unkarille kova paikka, kun Orban veljeilee
Putinin kanssa. Avoimesti. Saako Orban EU:lta tukimiljardit ja kääntää
Venäjälle selkänsä. Saako Ruotsin Natohakemuksen unohtaa, vai joko ensi
kesänä saamme odottaa jotakin siltä rintamalta? Mikä muuten on
tavallisen unkarilaisen kanta Venäjään ja Putiniin? Vai toimiiko
Unkarissa vastaava lehdistön ja muiden tiedotusvälineiden kaitseminen,
kuin Venäjällä? Tietääkö kansa oikeastaan mitään, mitä Ukrainassa
tapahtuu?
EU ja Nato ... molemmissa on niiden syntyhetkillä tehty virhe. On
jätetty mahdollisuus, että yksi maa voi kaataa muuten yksimielisen
päätöksen. Nyt se on oiva väline kiristämiseen. Sen huomasi Erdogan ja
Orban tuli perässä. Erottamisen pitäisi olla mahdollista. Turkin
erottaminen Natosta ei olisi viisaimpia ajatuksia. Mutta Unkarin
erottaminen Natosta ja EU:sta ... miltäs kuullostaa?
Sunnuntai, 17.12.2023
Viikko
Jouluaattoon!
Niinhän
siinä kävi, kuten hieman aavistelinkin. Illan ja sateiden jälkeen
pakastui sen verran, että kaikki mukavasti jäätyi. Ei ollut
puhettakaan, että muovinen kolalapio takapihalla olisi voinut toimia
lunta vastaan. Ei alkuunkaan. Hain siksi varastosta vastaavan
alumiinisen. Se toimi, vaikkei sekään pahimpiin jääkomuroihin
pystynyt.
Otin jo aamulla kilon paketin torttutaikinalevyjä pakastimesta
sulamaan. En ole erityisemmin makeiden leivonnaisten ystävä, joten ihan
muuta oli nyt mielessäni. 20 yksikköä valmistuisi. Kymmentä varten
tekaisin pöperön. Kymmentä varten leikoin muutamanlaisia aineksia
sopivankokoisiksi palasiksi. Täsmäjuttuja. Ensimmäinen pellillinen
meinasi olla pari minuuttia liian kauan. Toinen oli ok. Maistiaisia ei
otettu. Tulikohan niistä muuta kuin kompostin täytettä? No, minun
mahani hyväksyy melkein mitä vain. Eiköhän ne tule syötyä.
Ennen pimeää kävin etupihan puolella lumitöissä. Onneksi olin
iltamyöhään käynyt ulkovarastossa ja lapioinut sohjot vähemmäksi oven
edustasta. Työmaata oli tällä kertaa vain puoleksi tunniksi. Oikeastaan
vain autopaikka ja vähän aurausvalleja. Sopiva rupeama kuitenkin. Ja
oli sitten hyvä syy käväistä suihkussakin.
Jäi kuitenkin vaivaamaan niiden torttujen onnistuminen. Otettiin siis
maistiaiset. Molemmat laadut olivat ok, mutta toinen oli selvästi
maukkaampi. Oli aika yllättävää, että se mössötäyte oli kuivunut
voimakkaasti kokoon. No, jotakin ehkä opin jälleen. Vai opinko?
Jouluaattoon siis vielä viikko. Tai enää! Ensi lauantaihin asti aikaa
viimeisiin järjestelyihin. Ruokaostoksiin, lahjoihin. Vielä tontut
kurkkivat ikkunoista ja katselevat, ovatko lapset kilttejä. Vielä siis
kannattaa hillitä mielensä ja alkaa tuhmaksi vasta pukin käytyä.
Lauantai, 16.12.2023
Lauhtuminen
jatkui samaan tahtin. Aamulla pakkasta enää 5-6 astetta. Olin päättänyt
heti aamupäivällä lähteä liikenteeseen. En laittanut autoakaan
lämpiämään.
Ainokin lähti matkaan, kun puoli kymmeneltä tuli lähtö. Piti ensin
hakea yksi paketti. Automaatit olivat täynnä ja Matkahuolto oli
toimittanut pakettini Nesteen huoltamolle. Jatkettiin siitä Cittariin.
Minulla oli kaksi ostoslistaa. Ainolla yksi. Pitkällä listallani oli
erinäisiä joulujuttuja. Niillä ei ollut kiirettä, mutta niistäkin
kannatti jotakin poimia kärryyn. Lyhyt lista oli viikonlopun ja
lähipäivien kulutukseen.
Ostokset saatiin tehtyä. Paluumatkalla ajettiin Tokmannin kautta. Aino
pistäytyi hakemassa jotakin sieltä. Odottelin autossa. Aamun
kauppareissu oli siinä. Mukava olla aamusta hoitamassa asioita, kun
ihmisiä ei ole vielä paljoa kaupoissa. Ei siksi, että oltaisiin
ihmisarkoja. Ruuhkassa vain on niin ikävä olla!
Loppupäivä viiteen asti meni taas paljolti kisoja katsellen. Kun muilla
suomalaisilla kyntää pahoin, on onneksi ja riemuksemme Minja kovassa
iskussa. Myös Jenny on noussut tämän hetken suomalaiseen
parhaimmistoon. Ja kukapa olisi vielä ennen näitä lumia uskonut, että
nuo tytöt antavat tänä talvena meille penkkiurheilijoille parhaita
hetkiä kotikatsomoihin.
Iltapäivällä lämpötila nousi jo likelle nollaa. Alkoi satamaan lunta.
Reippaanlaisen etelätuulen myötä. Illemmalla meni plussalle, mutta sade
vain jatkui. Senhän tiesi, mihin se johti!
Perjantai, 15.12.2023
Hyvin
loiva lauhtuminen jatkuu. 2-3 astetta vuorokaudessa. Tahti kuitenkin
vielä kiihtyy ja huomenna voidaan olla jo nollan tuntumassa. Tuleeko
pyrykin?
Vaihteeksi sellainen päivä, ettei ollut lainkaan suunnitelmaa lähteä
liikenteeseen. Kyllä sekin passaa. Laitoin aamupalan jälkeen C-luokan
lihamykyrät pataan. Suolaa ja mustapippuria seuraksi. Hetken
paistamisen jälkeen laitoin hieman vettä mukaan ja sitten lihat saivat
hautua pienellä lämmöllä 1,5 tuntia.
Siinä välillä ehti tekemään vaikka mitä. Potut mm. kuorin
valmiiksi. Suihkussakin kävin. Yhdentoista aikaan sitten koko keitos
pottuineen ja lisämausteineen kiehumaan. Kyllä oli
hyvää. Epämääräiset osat olivat kutakuinkin sulaneet.
Vähintään pehmentyneet. Ei niitä suussa tunnistanut lihasta
poikkeaviksi. Osin kuitenkin olivat mukavan liukkaita.
Päivän mittaan jälleen monenlaista suksiurheilua. Sauvojen kanssa,
ilman sauvoja ja myös pyssyn kera. Sitten iltapäivälle kaatui verkko ja
sen myötä urheilutkin. Soittaa pätkäytin palvelunumeroon. Ongelmia
Puuluodosta Karunkiin. Siinä välissä ollaan. Hankala viikko yhteyksien
osalta. Kun yhteydet ovat poikki, tuntuu aika juoksevan pitkin askelin.
Vaikka todellisuudessa katkot eivät niin pitkiä olekaan.
Minja teki sen, mitä jo varovasti ollaan odoteltukin. Pronssia naisten
yhdistetyssä! Mukava piristysruiske Suomen muuten niin vaisuun
urheilumenestykseen. Toivottavasti saa olla terveena. Nuori tyttö,
kehittyy lajissaan vielä ihan huipulle asti!
Sähläys itärajalla jatkuu. Pitäisikin tehdä niin, että raja olisi auki
vain menosuuntaan. Menköön Venäjälle kuka haluaa. Mutta takaisin ei ole
asiaa!
Torstai, 14.12.2023
Illalla
taisi meillä mennä kahdenkympin pakkasraja rikki. Aamulla kuitenkin
lukema oli lähes puolittunut. Eli pakkasta enää 12 astetta. Kävin
jossakin vaiheessa laittamassa auton hetkeksi lämmitykseen. Kun sitten
lähdettiin liikkeelle, oli lasit päässeet jäästä ja sisällä tuntui aika
leppoisalta.
Tällä kertaa kohteena S-ryhmä eli Prisma. Olin tulostanut Joulun
ostoslistaa niiltä osin, mitä hyvin voi ostaa jo tässä vaiheessa.
Arimmat tavarat otetaan sitten lähempänä Joulua. Päiväykset ratkaisevat
ostoajankohdan. Jouluun on vielä toista viikkoa. Melkein meinasi
unohtua, että onhan tässä pärjättävä tämä odotusaikakin. Eli
maitokylmiöitä ja leipähyllyjä ei passannut ohittaa. Makkarakaapeista
puhumattakaan.
Ostokset kotiin ja lähdin vielä käväisemään Motonetissä. Sinnekin oli
minulla lista. Hyllypaikatkin olin kaivanut esiin. Yhtä juttua en
kuitenkaan löytänyt ilmoitetulta paikalta. No, ei vahinko ollut iso.
Löysin muualta jonkunlaisen korvaajan. Ei se aja samaa asiaa, mutta se
pitää vain sitten käytössä ymmärtää.
Iltapäivällä fiksasin tuoreen paistinpalasen. Kaikkein pahimmat
valkoiset poistin kompostiastiaan. Priimalihat leikoin sellaisiksi
suikaleiksi, että niistä on pakastuksen jälkeen nätti leikkoa käristys.
Keskivertopaloista sitten huomenna vaikka keitto.
Tuosta itärajan tilanteesta tulee väkipakolla hieman huvittunut olo.
Soudetaan ja huovataan. Raja kiinni, raja auki. Eikö muka olisi ollut
mahdollista silloin ja vielä nytkin tehdä sulkeminen ilman määräaikaa
avaamisesta? Nyt taas raja suljetaan ja avataan sitten joskus
tammikuussa. Ei sitä tarvitsisi avata ollenkaan, päiväksikään, jos
tilanne ei sitä edellytä!
Keskiviikko, 13.12.2023
Tänään
pakkanen ei ollut aivan huippulukemissa. -14 tai jotakin sinnepäin.
Minä olin suunnitelut aamupäivälle ulkomaan keikkaa. Käytiin ennen sitä
kuitenkin Tokmannilla. Olikin hyvä reissu. Aino löysi jotakin
tarpeellista. Kalatiskistä löytyi sellainen punalihainen, jota ollaan
oltu vailla.
Tuotiin ostokset kotiin ja lähdin sitten Haaparannan puolelle. ICA
Maxin lista oli melko lyhyt. Kello ei ollut vielä aivan kymmentä
(Ruotsin aikaa) kun jo odottelin siinä naapurissa DollarStoren ovien
aukaisua. Ovet aukesivat pari minuuttia etuajassa ja käppäilin paikan
ensimmäisenä asiakkaana sisälle. Keräsin kärryyn erinäistä tilpehööriä.
Joukossa kymmenisen kipaletta litran pakastepusseja. Edellisen
vastaavan satsin ostin sieltä silloin, kun liike avautui. Olisikohan 3v
sitten. Ko. paikassa sattuu olemaan ne litran pussit juuri oikean
mallisia. Äkiksestään voisi luulla, että pussi kuin pussi. Mutta ei se
niinkään ole. Jotkut litran pussit ovat liki neliskulmaisia.
Taalapuodin pussit ovat pitkiä ja kapeahkoja. Juuri passeleita pienten
kalamäärien pussittamiseen. Pakastan muikut ja kuhafileet pääosin hyvin
pieninä annoksina. Pieniä pusseja kuluu minulla tuossa käytössä
vuosittain noin 100 - 150. Pussien eron huomaa silloin, kun alkaa
solmimaan pussin suuta kiinni. Miettikääpäs.
Kello oli 20 yli kymmenen kun ajelin seuraavaan paikkaan. Systeemiin.
Otin hieman viiniä Jouluksi. Samoin erilaisia oluita. Kun tällä kertaa
ei ollut mitään kiirettä, viivyin jouluoluthyllyn kohdalla jonkun
aikaa. En ole suurimpia oluen ystäviä, mutta saatan harvakseltaan
pullon tai purkin aukaista. Juodakin. Kylmää sen pitää kuitenkin olla.
Jopa kylmempää, kuin suositellaan. En sis ole mikään hifisti.
Reissuni aikana oli Aino meinannut katsoa jotakin teeveestä. Mutta
mutta ... tv-ongelmat olivat kaataneet sellaiset haaveet. Vaati
meikäläiseltäkin salasanan kaivamista esiin, ennen kuin sain
palautettua järjestelmän pelikuntoon. Jotkut aamupäivälle ohjelmoidut
tallennukset menivät plörinäksi. Vai Joulun kunniaksi pipariksi.
Päivä oli pian jo puolessa, Suomen aikaa. Pakkasessa on muutamia
valmisannoksia. Ne saisi tai melkein pitäisikin saada aika vähiin ennen
Joulua, jotta vapautuisi hieman tilaa joillekin joulujutuille. Tänään
syötiin kaalipataa. Se on yksi meidän ehdottomia suosikkeja.
Iltapäivällä fileerasin sen kirjolohen. Pilkoin sopiviin osiin
käyttötarkoituksen mukaisesti. Graaviosuuteen jätin nahkan paikalleen.
Muut veistelin nahattomiksi. Fileerausveitseni kaipaisi hiomakiveä.
Carly Salonius-Pasternak likimain pelotteli suomalaisia ja neuvoi
välittömästi kaikkia valmistautumaan pahimpaan ja hoitamaan kuntoon
muutaman päivän varmuusvaraston ruokaa ja muutakin tarpeellista. Tuo
kirjoittelu oli ehkä turhankin kova. Vai oliko? Ehkä se oli vaihteeksi
hyvä herättää ihmisiä. Mikään ei ole tulevina aikoina mahdotonta.
Minulla on muutaman päivän varasto ruokaa. On myös kotonakin
retkikeitin ja siihen kaasupatruunoita. Vettä en ole varastoinut.
Vesijohtovesi kuulemma säilyy vain viikon, josta olen kyllä hieman eri
mieltä. Luotan kai siihen, että vedenjakelu järjestyy kohtuullisen
nopeasti hätätilan saavuttua. Polttoainetta on aina jonkun verran
varastossa. Pörsissä muuan seteli.
Noista elintarvikkeista on minulla koneella Excel-taulukko. Parasta
ennen -päiväyksineen. Eli kierrätän niitä niin, etteivät päiväykset
mene vanhoiksi. Siksi olen kasannut varavarastoon sellaisista
tuotteista, joita normaalistikin kuluu. Tai joita ihan mielellään
laittaa ruuaksi, jos/kun päiväys alkaa sitä vaatimaan.
SAK:n vetämä lakko huomenna on saanut mm. Iiro Viinasen avaamaan
sanaisen arkkunsa. Iiro muistetaan hyvin 90-luvun alun räväkkänä
rahaministerinä, joka ei silloin juuri suosiossa rypenyt. Päinvastoin.
Kovat leikkaustoimet saivat aikaan silloin sen, että Iiro tarvitsi jopa
henkivartijoita. Jälkeenpäin on arvostelijoilla kelkka kääntynyt. Missä
oltaisiin oltu ilman niitä leikkauksia? Nyt talous vaatii järeitä
toimenpiteitä. Lakot ovat kuitenkin juuri se väärä tapa hoitaa taloutta
kuntoon. Suomessa PK-yritykset ovat suurin työllistäjäryhmä. Ne myöskin
kärsivät eniten lakoista. "Herrat kuriin" -mentaliteetti saa aikaan
vain konkursseja ja lisää työttömyyttä. Niin se vain on! Ja ay-liikehän
tunnetusti ei työttömiä enää palvele.
Tiistai, 12.12.2023
Vaihteeksi
pureva ilma. Mittarissa meilläkin yli 20 asteen verran pakkasta.
Netti pätkii pahasti. Toimihan se tietenkin tuolla ulkoisella
reitittimellä. Mutta sillä ei saa telkkariin eloa. Vähitellen kuitenkin
maailma aukesi ja päästiin palaamaan normaaliin nykyajan
päiväjärjestykseen.
Puolen päivän jälkeen lähdettiin Kemiin. Oman vanhenemisen voi huomata
myös sellaisesta, että tuttavapiirissä täytetään jo aika melkoisia
synttärilukemia. Tänään Vesku siirtyi 8-kymppisten joukkoon.
Käväistiin siellä kahvilla ja porisemassa. Paluumatkalla pistäydyttiin
Keminmaan Cittarissa. Sieltä löytyi pakastehyllystä sitä, mitä Tornion
Cittarista ei ole löytynyt koko syksynä. Joulu siltä osin pelastettu.
Keminmaan Cittarista olen joskus aiemminkin samaa tuotetta hakenut, kun
Torniosta en ole saanut.
Päivällä pakkanen vielä hieman kiristyi. Iltapäivän päätteeksi
kuitenkin lauhtui usealla asteella. Kun yli 20 asteen pakkasesta
lauhtuu 15 asteeseen, sen kyllä tuntee. Kunnon lauha luvassa vasta
viikonlopuksi. Suojakelitkin mahdollisia. Sadetta jossakin muodossa.
Vaikka ollaan saatu jo talvesta esimakua ja yli 20 asteen pakkasia, en
ole vielä ottanut varsinaisia talvivaatteita käyttöön. No, sen verran
olen pehmennyt, että vaihdoin sandaalit reiättömiin kenkiin, ettei lumi
mene varpaisiin. Jopa nahkasaappaisiinkin olen siirtynyt.
Jaloissa farkut riittävät ilman pitkiä kalsareita. Farkkutakin alla
riittää kauluspaita. Näin pakkasilla pitkähihainen, lauhemmilla
lyhythihainen. Tulee vielä se oikea talvikin. Silloin on asioita
ajateltava taas uudelleen. (ps. mökillä tilanne on toinen, kun siellä
oleilu on niin ulkoilukeskeistä)
Maanantai, 11.12.2023
Tuli
vaihteeksi nukuttua vain vajaan kuuden tunnin unet. En saanut enää unen
päästä kiinni, joten nousin kuudelta ja siirryin alakertaan. Nyt ei
yöllä ollut lunta satanut juuri nimeksikään. Ennen kahvia kävin
kuitenkin lakaisemassa takapihan terassin.
Kahvin ja aamupalan jälkeen menin sitten etupihankin puolelle. Hieman
rauhallista kolailua. Ikkunan altakin enimpiä. Auto ja autopaikka myös
lumettomiksi. Nyt poutaa luvassa ainakin pariksi päiväksi. Voi olla,
että lumitöitä ei hetkeen ole!
Tänään ei ollut urheiluja. Iltapäivän puolella ryhdyttiinkin sitten
valmistelemaan pientä reissua. Ainolla oli asiaa jo Putaankin puolella.
Jatkettiin siitä kauppakeskukseen. Kävin siellä Cittarin puolella.
Ainolla oli muuta mielessä. Ei jääty luupustelemaan sen enempää. Olihan
sitä jo tuossakin! Vähän kerrallaan, että jaksaa!
Sähköautojen lataus lämmittää hieman tunteita. Ehkä kuumentaakin.
Lataus on kielletty ja sillä selvä. Se on yleinen käytäntö ja
yhtiökokouskin on sen vahvistanut. Pitäisikö muita sitten hyvittää
sähköauton saaman edun verran? Polttoainetta päivittäin muutama litra?
Pieleen menee vähän tuo normaali moottorien lämmityskin. Onko osalla
sellainen käsitys, että lämpöpistoketta saa käyttää jatkuvasti, vaikka
autolla ei ajeta päiväkausiin? Periaatehan on se, että ennen ajoa
saa moottoria pitää lämmityksessä. Jopa2-3 tuntiakin kovilla
pakkasilla. Lämmityskiintiötä ei ole. Jos ei viikkoon tai kahteen käytä
autopaikkaa ja lämmitystä, ei se tarkoita sitä, että sitten autoa
lämmitetään läpi yön. Aina on pyrittävä säästämään. Tai paremminkin
tuhlaaminen on järjetöntä. Yhteisten varojen tuhlaaminen on jo törkeää.
Sunnuntai, 10.12.2023
Samanlaista
lumisadetta edelleen, kuin eilenkin. Kävin aamuhämärissä lakaisemassa
oven edustan. Kolasin siitä pihatien etureunasta sen verran, että kone
ei saa laitettua vallia kohdallemme. Takapihalla kävin myös. Ei tullut
hiki. Melkoista pöperöä.
Urheilupäivä tänäänkin. Suomalaisille ei menestystä. Sählyfinaali oli
kaksijakoinen. Ruotsi sai alkuun montakin maalia, joissa oli tuurikin
mukana. Ja kun sitten onnistuivat puolustamaan niin, ettei Suomelle
tullut juuri edes maalipaikkoja, oli eka erä siinä. Suomi voitti toisen
ja kolmannen erän. Ei se kuitenkaan riittänyt, mutta olihan siinä
lopulta kuitenkin jotakin mielenkiintoista seurattavaa.
Jouluun on aikaa enää kaksi viikkoa. Jokohan on pian aika alkaa
miettimään mahdollisia lahjoja ja Joulun syömisiä? Ei kai ... eihän
tässä mikään kiire vielä ole!
Lauantai, 9.12.2023
Heikkoa
lumisadetta. Lunta sadellut melkein kunnolla. Konekin käväisi aamulla
pyyhkäisemässä pihalta enimmät lumet. Kello yhdestätoista lähtien olisi
taas teeveestä urheilulähetyksiä, joten jotkut hommat olisi hyvä hoitaa
alta pois mahdollisimman aikaisin.
Aino oli jo illalla täyttänyt pyykkikoneen. Laitoin sen päälle heti
herättyäni. Aamupalan jälkeen tiskikonekin päälle. Aamulla sähkö oli
halvimmillaan, piti ottaa se vähäinen hyöty itselle.
Lähdin sitten pihalle kolaamaan omalta osaltani aurausvallia ja
autopaikkaa.
Meniköhän puolituntinen. Lumi todella pehmeää ja kevyttä. Sitten
takapihan terassille. Aino olikin siellä kuitenkin lumihommat hoitanut.
Pääsin suihkuun ja suihkun päälle ripustin pyykit.
Katsottiin
sählyn välierä. Suomi oli ansaitusti parempi. Joukkueena ja
yksilötasollakin selvästi edellä. Huomenna jännitetään finaalia. Kumpi
on parempi? Henkinen kantti ratkaisee. Tämänpäiväisessä ottelussa Suomi
oli siinä hommassa selkeä ykkönen.
Tehtiin sellainen hyvin poikkeuksellinen tempaus, että emme
katsoneetkaan miesten takaa-ajoa ampumahiihdossa. Kaikkea ei
kertakaikkiaan ehdi eikä pysty katsomaan. Lähdettiin käväisemään
Cittarissa. En tiedä, oliko se viisas ajatus. Parkkihallissa sai
kierrellä aikansa, ennen kuin löytyi vapaa paikka. Aulassa jotakin
tapahtumaa ja läpi oli työlästä purjehtia. Kaupassa ei niinkään ollut
tungosta. Siellä jouluhulina ei ollut niin läsnä.
Ihotilanne on vaivihkaa parantunut. Aamun lumityötkään eivät tuottaneet
uusia haavaumia kouriin. Käsien osalta kunto on aina hieman
aaltoliikkeessä. Nyt kuitenkin on menossa poikkeuksellisen hyvä jakso.
Torstaina aloittamani pillerikuurikin tuntuu vaikuttavan niin, kuin sen
on määräkin. Tänään ovat sen vaikutukset jo alkaneet näkymään. Eli
tämän hetken tilanne terveysmurheiden kanssa on rauhallinen. Ehkä kohta
ohikin. Kun ei voi enää valittaa terveysasioista, pitää kai alkaa
kaivelemaan esiin muita mussuttamisen aiheita!
On se vain tämä nykyajan kierrätyshomma. Meneeköhän kaikki ok noiden
muovipakkaustenkin kanssa? Veikkaan, että muutoksia vielä tulee. Meillä
on pihalla kuusi eri keräysastiaa. Illalla vein viiteen tavaraa.
Sekajäte ei vielä tarvinnut tyhjennystä. Pihalle satanut pumpulilunta
lähes 10 senttiä. Jos tulisi jonkunlainen tuuli, kävisi melkoinen
pölinä!
Perjantai, 8.12.2023
Tulipa
nukuttua peräti 8,5 tunnin yöunet! Johtuiko se vastapestyistä
vuodevaatteista? Johtuiko se uudesta lääkkeestä? Ei varmaan
kummastakaan. Välillä vain on hyvä nukkua heräämisen asti. Eikä
ponnahtaa ylös kesken unien. Ja kun kerran nukkuu hieman pitempään,
pärjää usein taas muutaman päivän heikommillakin unilla!
Heikkoa lumisadetta pitkin päivää. Iltaa kohti hieman runsastuen.
Pakkasta vajaat 10 astetta. Ei tullut ulkoilu tällä kertaa kovin
mieleen. Koko päivän taas urheilua teeveestä. Ilman
suomalaismenestystä. No, sitä ei olla edes odotettu. Samaa luvassa koko
viikonlopuksi. Heikkoa lumisadetta, heikkoa suomalaismenestystä.
Elleivät sitten sählynaiset tuo mitalia MM-kisoista.
Linnan juhlissa bongattu kaksoiskättelijä. Sara Siepin autosta mennyt
lasi rikki. Putin pyrkii jatkokaudelle. Golfpallot lentävät liian
pitkälle. Tärkeitä uutisia meiltä ja maailmalta. Entäs se, että tuki
Ukrainalle on kokenut tyrmäyksen Unkarissa ja Usa:ssa? Nyt pelataan
Venäjän pussiin aika voimakkaasti. Unkari on selvä tapaus, mutta entä
Usan:n republikaanit?
Illalla lumisade alkoi yltymään ihan pyryksi. En alkanut
suunnittelemaan illan päälle kolausoperaatiota. Parempi hoidella niitä
hommia sitten aamulla.
Torstai, 7.12.2023
Aamulla
pakkasta kymmenkunta astetta. Tiukimmat kylmät nyt hetkeksi ohi. Ehkä
jopa viikoksi.
Tälle päivälle, ainakin aamupäivälle, oli suunniteltu muutamat
askareet. Kun pörssisähkö ei ole aivan kallemmillaan, saa pyykkikone
pyykätä ja tiskikone tiskata. Lisäksi uuni saa ... uunata ... ei .... no uuni saa paistaa
jotakin.
Laitoin pyykkiä pyörimään. Kolme koneellista kaikkiaan. Ei sitä muuten
olisi niin runsaasti ollut, mutta kun meikäläisen iho päästelee välillä
punaista, näkyy se vuodevaatteissa. Ainolla oli torttujen leipomista.
Lisäksi paistamisten jälkeen oli uuniruoka tiedossa. Osallistuin
esivalmisteluihin. Menikö kaikki sitten ihan ok? No se on taas toinen
juttu!
Suomen tytöt pelasivat sähly-MM-puolivälierän Puolaa vastaan. Ennen
peliä tietenkin kansallislaulut. Katsoin molempien maiden laulamisia.
Olinko vielä Itsenäisyyspäivän herkistämässä tilassa, kun ihastelin
pelaajien yhtymistä lauluun. Suomessa kansallismieli on vahva. Puolassa
se näyttäisi olevan vähintään samaa luokkaa. Hienoa tytöt!
Soittelin kyselläkseni labrakokeiden tuloksia. Jotakin oli ihan ok ja
poikkeuksellisen hyvinkin. Jotakin sitten niin, että olisi aloitettava
lääkekuuri. Olikin tarkoituksena tällä tai ensiviikolla käydä
apteekissa hakemassa parit pillerisetit. Pitää tutkailla Omakannasta,
milloin resepti on valmis.
Joskus puoli kolmelta oli resepti ilmestynyt Kantaan. Valmistauduin
sitten vähitellen apteekkireissuun. Katsoin jääkaappiinkin ja sielläkin
jotkut asiat huusivat täydennystä. Tein listan puutteista. Aino lisäsi
vielä jotakin, ainakin leivinpaperia. Lääkkeet kävin ostamassa ennen
ruokakauppaa. Sitten nopea cittarikierros. Kotona totesin, etten olisi
millään taaskaan päässyt siihen lopputulokseen, että olisin näin
loppuvuodesta saanut niitä sikahalpoja lääkkeitä. Aika lähelle se meni
ja ensi vuonna tilanne tulee olemaan hieman toinen.
Sänkypyykki kuivui nopsaan ja jo ennen iltaa petasin punkan juuri
pestyillä vuodevaatteilla. Petauspatjan päällys oli hieman kutistunut
pesussa.Katsotaan asettuuko se käytössä vai pitääkö sisuspatjaa leikata
hiukan pienemmäksi?
Keskiviikko, 6.12.2023, Itsenäisyyspäivä
Entistä
arvokkaammalta tuntuu tänä päivänä saada viettää Itsenäisyyspäivää
rauhan merkeissä. Vielä joku aika sitten ei olisi voinut edes
kuvitella, mitä naapuri teki ja sai aikaan pelon ilmapiirin. Mikään ei
ole enää varmaa. Kukaan ei pysty sanomaan, mitä huominen tuo.
Sotavuosina itsenäisyyttämme yritettiin horjuttaa. Se ei onnistunut.
Saamme kiittää paljosta sen ajan miehiä ja naisia. Kiitos teille!
Itsenäisyyspäivän aamu, pakkasaamu. Parikymppiä meilläkin. Jossakin
vielä enemmänkin. Enemmän oli pakkasta myös tasan 50 vuotta sitten.
Paikkana Parola ja Hämeenlinna. Meidät poloiset kuskattiin kuorma-auton
avoimella lavalla Parolasta Hämeenlinnaan torille. Pakkasta 30 astetta.
Pikkuisen meinasi torilla rivistössä seistessä paikkoja palelemaan, kun
odoteltiin ison kihon saapumista. Hengissä selvittiin ja saikohan
kukaan edes pahempia pakkasvammojakaan?
Eleltiin jo aamupäivän viimeistä tuntia, kun harjasin takapihan
terassille kertyneen lumen. Olikohan sentin verran, peräti kaksikin.
Kävin
sitten laittamassa auton töpökkään ja putsasin sielläkin lumet katolta
ja laseista. Katsottiin hieman uinteja ja syötiin. Sitten pitikin jo
kohta olla menossa.
Ajeltiin Kivirannalle. Siellä pihalla olikin jo melkein koko sakki
paikalla. Ja heti sitten vielä viimeinen täydennys. Onnea
sankaripariskunnalle vielä kerran. Hyvä päivä juhlia tämä
itsenäisyyspäivä. Pöytä oli koreana. Juhlat sitten loppuviikosta vielä
jatkuvat. Ja pidot paranevat!
Valtakunnallinen pöytä oli myöskin sitten illemmalla liki yhtä koreana,
kuin se, minkä ääreen meidätkin oli iltapäivällä kutsuttu. Sai toki
linnassakin topata ja laittaa kermaa kahvin joukkoon. Nuo kamalat
laahukset pitäisi oikeastaan kieltää kokonaan. Kuinkahan moni laahus
kärsii tanssin pyörteissä? Saattaa kärsiä laahuksen käyttäjäkin! Vähän
ennen iltakymmentä Aino kysyi, että joko riittää linnan juhlat,
vaihdetaanko kanavaa? Sanoin, että olen ollut jo kuudesta lähtien
valmis kanavanvaihtoon. Aino ei löytänyt miltään kanavalta sopivaa
ohjelmaa, joten laittoi sitten Salkkarit pyörimään.
No, kymmenen jälkeen laitoin sitten yhden filmin tulemaan. Kahden
tunnin juttu. Teksti välillä puuttui. Välillä se tuli aikalailla
väärään aikaan. Pelasi miten pelasi, katsoin loppuun ja ymmärsinkin!
Tiistai, 5.12.2023
Sää
eilisen kaltaista. Pakkasta kymmenen, hieman ylikin. Illansuussa jopa
-17,5. Jotakin ilmassa
oli pölissyt, sillä auton päällä oli aamulla sentin lumikerros. Kävin
yhdeksän
maissa lakaisemassa lumet laseista ja laitoin auton hetkeksi
lämpiämään. Oli vaihteeksi aika labraan. Piiiitkästä aikaa. Siellä ei
kauaa nokka tuhissut. Suoni löytyi hyvin ja veri valui purkkeihin.
Toppo vielä teipillä kyynärtaipeeseen ja kotiin mars! Täytyy edelleen
kehua NordLabin toimintaa. Ajat pitävät ja henkilökunta huippuluokkaa.
Samaa ei pysty tänäpäivänä sanomaan monestakaan palvelutehtävässä
olevasta.
Päivällä
ei mitään ihmeellisempää. Katsottiin hetki uinteja. Suomen mitalitili
ei auennut. Alkuillasta sitten yhtiökokous kaupungilla. Nyt vihdoin
saatiin aikaan sellainen päätös, että talonmiesvuoroja ei enää ole ensi
vuonna. Palvelut ulkoistetaan. Nyt joutuvat kaikki osallistumaan
lumitöihin ja ruohonleikkuuseen. Rahallisesti. Kyllä onkin nuo asiat
välillä olleet sairaan heikosti hoidettuja. Jospa nyt paranisi!
Nyt alkavat tämän kuunvaihteen kalenterimerkinnät olla käytyinä ja
uudet jo aika vähissä. Pari vielä on. Sitten onkin jo vapaampaa. Jaa,
yksi taitaa tulla vielä lisää, mutta ok, tulkoon. Toivottavasti
yllätyksiä ei tule.
Pörssisähkön hinta on ollut nyt korkealla jonkun aikaa. Veikkaan, ettei
hinta halpene oleellisesti ainakaan ennen Joulua. Päinvastoin.
Leipomukset, laatikot ja kinkut takaavat sen, ettei sähkön kulutus
laske. Jos tulee suojakelit ja kovat tuulet, saattaa niillä olla hieman
vaikutusta. Mutta jos niin käy, eiköhän johonkin voimalaan tule pian
joku vika tai hoksitaan, ettei vuosihuoltoa ole tehty!
Maanantai, 4.12.2023
Tällä
hetkellä eletään perustalvea. Vaikkakin poutaista jaksoa. Pakkasta
kymmenisen astetta. Koko Lapissa. Mutta etelämpänä vaihteeksi
kylmempää, Paikoin jopa yli 20 pakkasastetta. Tällainen talvenkulku
olisikin ihan ok. Ei kaivattaisi tämän kylmempää. Meille lumikin jo
riittäisi. Minulle ainakin.
Varsinaisesta kauppareissusta aikaa jo neljä vuorokautta. Jotakin
pientä päivittäisjuttua oli nyt lopussa. Kuten jogurtti. Muuten olisi
vielä päivä tai parikin mennyt. Päätin kuitenkin pyörähtää
kauppakeskuksessa. Aamupalan jälkeen kävin pyyhkimässä
irtolumikerroksen auton päältä ja laitoin lämmityksen päälle. Kohta
sitten ajelin kauppakeskuksen parkkihalliin.
Cittarista niitä perusjuttuja. Jotakin pientä jo Jouluakin ajatellen.
Tutustuin myös joihinkin juttuihin, mutta odotan vielä tuoreempia
valmistuseriä. Eiköhän taas pärjätä loppuviikkoon asti.
Iltapäivällä mm. sählyä. Aino haettiin sitten neljän korvilla
muorikerhon pelisessioon. Sain sillä aikaa taas katsottua pari ihan
mielenkiintoista elokuvaa. Kun laittelen elokuvia tallentumaan, en aina
oikein tiedä tallennettavasta jutusta yhtään mitään. IMDb-luvusta
päättelen kuitenkin jotakin. Hylkään yleensä kättelyssä alta seiskan
jutut. Joskus poikkean 2-3 kymmenyksen verran. Joukkoon silti eksyy
arvosteluista huolimatta sellaisia pätkiä, jotka eivät kiinnosta
vähääkään. Eilen oli yksi ilmeisen taiteellinen elokuva, tänään yksi
liian scifi. Ne kuoppasin heti. Eivät ole minun juttuja. Niitäkään en
tietenkään tallenna, jotka olen hiljattain nähnyt. Joitakin katsomiani
katson uusintana. Edellisestä katsomiskerrasta kun voi hyvinkin olla
jopa kymmeniä vuosia. Hyvä ettei telkkarikin silloin näyttänyt vain
MV-kuvaa!
Sunnuntai, 3.12.2023
Pikkuisen
ärsyttää se, että ns. tähdillä on oikeus valita ne hiihtokisat, joihin
aikoo osallistua. Jos haluaa edustaa Suomea ja olla mukana
maajoukkuetoiminnassa, kyllä silloin olisi myös osallistuttava kaikkiin
kisoihin. Parasta olisikin tehdä kunnon remontti ja heittää koko
ykkösrinki pihalle maajoukkueesta. Nuoret tilalle. Alkaisi ihan
toisenlainen kilpailu edustuspaikoista. Se saattaisi innostaa nuoria
kovaan harjoitteluun ja kukapa sen tietää, vaikka sieltä alkaisi
nousemaan uusia sankareita!
Eiliset lumityöharjoitukset eivät pahentaneet käsien tilannetta. Olin
huolissani etenkin oikean kämmenen elmänviivan vuoksi. Se kun on ollut
tuuman matkalta auki kuin vetoketju, jota ei saa suljettua. Se oli
alkanut paranemaan ja pieni pelko oli aiheellinen. Käsiini kuitenkin
oli valikoitunut kunnon rukkaset, jotka suojasivat kämmeniä ja sormia
hyvin. Muutkaan haavaumat eivät pahentuneet. Ja uusia syntyi vain yksi
pikkuinen. Nyt poutaa toiveissa ja poutaa kai luvassakin. Päästäisiin
ehkä nollatilanteeseen!
Samuelsson oli rautaa ja voitti takaa-ajon. Norjalaiset eivät ole vielä
voittaneet yhtään kisaa. Viime vuosina he ovat hallinneet monia
talvilajeja, myös tätä ampumahiihtoa. Norjalaisten ylivoima on saanut
aikaan sen, että aina toivomme muiden voittavan. Etenkin miesten
yhdistetty ja maastohiihto ovat surkeita tapauksia!
Lauantai, 2.12.2023
Illalla
nukkumaan mennessäni virittelin vanhaa puhelintani herätyskelloksi.
Olin sitä ladannut pari päivää sitten ja kaiken piti olla ok. Mutta
eipä ollukaan. Piti käyttää akkukin irti, kun puhelin meni aivan
jumiin. Sitten olisi pitänyt asettaa päiväyskin ja kellonaika. Ilman
laseja ei siitä tullut mitään, joten luotin siihen, että herään
viimeistään seitsemän aikaan.
Ja niin heräsinkin. Ennenkin. Siinä oli sitten aamupalaa ja
valmistautumista reissuun. Autonkin ehdin laittamaan hetkeksi
lämpiämään. Sitten liikkeelle. Hain Arin Saarenpään ääripäästä ja
suunnattiin sitten kohti Tarraa. Alkumatkasta 12 pykälää pakkasta.
Loppumatkasta 4 astetta kylmempää.
Eli lumihommat edessä. Veskikäynnin jälkeen linko esiin ja hommiin.
Lunta oli pihalla vaihtelevasti 10-15 senttiä. Autopaikalla hyvinkin 30
senttiä. Ajattanut järven suunnasta. Piha tuli lingottua. Kohta
alapihakin. Ja kaikki polut. Laavulle asti. Ari oli leiponut torttuja.
Juotiin grillillä torttukahvit ja paistettiin makkarat. Oli vielä
vaihdettava kameroiden akut. Ja hain kellarista puolukkahillopurkin.
Paluumatkalle päästiin auringonlaskun jälkeen. Alkumatkasta jopa -20
astetta. Tornion puolessa enää -15. Oli selkeä sää, joten säkkipimeys
ei ehtinyt tulla kotimatkan aikana. Reissu kesti täyden työpäivän
verran. Ennusteet eivät lupaile sateita ainakaan kahteen viikkoon.
Uudenvuoden viettoon saatetaan mennä mökille. Jos vain pakkaslukemat
ovat maltillisia. Hyvällä tuurilla silloin ovat lumityöt vähäisiä.
Toivon mukaan olemattomia.
Tänään on jälleen ollut kova talviurheilupäivä. En luonnollisesti ole
ehtinyt seuraamaan kisailuja, mutta tuloksia olen nähnyt ja kuullut.
Suomalainen maastohiihto elää surkeinta jaksoa miesmuistiin. Ja elääkö
edes? Onneksi meillä on nyt tuo Minja. Tänään jo viidenneksi paras
maailmassa. Siitä vain samaan tahtiin.
Perjantai, 1.12.2023
Son
yllättäen jo joulukuu. On se vaan taas aika kulunut. Vaikka välillä
tuntuu, että aika vain matelee ja mitään ei tapahdu, niin isossa
kuvassa kuitenkin on toisin. Ja jännää, miten joitakin asioita muistaa
jopa erittäin hyvin ja elävästi jopa yli 65 vuoden takaa. Niillä
asioilla lienee ollut silloin itselle jonkunlainen merkitys.
Positiivinen vielä. Tuolta elämäni alkuvuosilta ei mieleen ole jäänyt
huonoja asioita. Veikkaisin, että niitäkin on ollut, mutta muisti on
valikoiva.
Tänään
muikkupäivä. Lunta ei ollut satanut. Pakkasta kymmenen paikkeilla,
joten laitoin päivän käännyttyä iltapäivän puolelle auton hetkeksi
lämmitykseen. Oli nimittäin varattuna aika rokottajalle. Otettiin
molemmat viides Covid-19 rokotus. Samalla otettiin influensapiikki.
Milloinkahan seuraavat rokottelut? Paluumatkalla pistäydyttiin
pika-pikaa Prismassa. Pikku ostokset, joissa elintarvikepuoli oli
häviävän pieni.
Tänäänkin urheilupäivä. Ei olla juurikaan seurattu naisten yhdistettyä.
Tänään kuitenkin TV oli auki ko. kisailun aikana. Tuliko lajista uusi
suosikki, kun 16-vuotias Minja oli peräti kuudes? Mäen jälkeen
ajattelin, ettei tyttö pysy ladulla muiden kyydissä, mutta toisin kävi.
Paransi jopa sijoitusta yhdellä!
Kumma, ettei perjantai-illalle ole teeveestä tarjolla oikein mitään
kunnon ohjelmaa. No, olihan noita elokuvia tallenteena, joten yksi 2,5
-tuntinen meni siinä ihan mukavasti.
Huomiseksi on järjestynyt vaihtelun vuoksi hieman erilainen
päiväohjelma. Vaihtelu tosiaan voikin olla paikallaan. Nyt iltasella ei
siis kannata kukkua kovin pitkään. Aamulla on kohtalaisen aikainen
herätys. Tai oikeastaan tällainen, kuin normaalistikin. Klo 7
viimeistään jalkeille.
Torstai, 30.11.2023
Lumisateet
hiipuivat jo eilen ennen iltaa. En eilen tehnyt lumitöitä. Mistäpä sen
tiesi, olisiko myöhemmin vielä sadellut. Aamulla kuitenkin sitten
aamupalan jälkeen pihalle. Putsasin ensin autopaikkamme. Ja auton
päällyksen. Sitten tästä lähempää. Aurausvalleja lähinnä., Sitten
takapihalle, mutta Aino olikin sieltä paikat jo putsannut.
Lähdettiin sitten kauppareissuun. Kauppakeskuksessa ensin
apteekkiostot. Sitten Cittariin. Sieltä kamppeet niin, että
viikonloppukin niillä hoituu. Paluumatkalla tankkaus. Bensa niin
"halpaa", etten muista, milloin olisi hinta ollut alempana.
Kotona ostokset paikoilleen. Laitoin samalla marjoja "käsipakastimeen".
Mansikkaa ja hillaa. Lisäksi sekoittelin puolukkaa, mustikkaa ja
karpaloa parin 3-litraisen karkkirasian verran. Marjoja on kulunut
tasaiseen tahtiin. Ei ole syytä ainakaan vielä alkaa säännöstelemään.
Katsotaan tuossa Pääsiäisen alla, mikä on marjatilanne.
Tuorein gallup kertoo, että puolueiden kannatuksessa kärkipaikka on
taas vaihtunut. Pressa-gallupeissa on myös entinen johtohahmo suistunut
paikaltaan. Olen monesti miettinyt sitä, kuinka galluppien tekijät
pystyvät ohjaamaan lopputulosta. En ole koskaan päässyt vastaamaan
galluppeihin. En siis voi tietää, kuinka johdattelevia kysymykset ovat.
Varmasti ovat johdattelevia. Oikea kannatustulos saadaan kuitenkin
sitten vasta vaaleissa. On tietenkin maita, joissa vaalien lopputulosta
ei tarvitse gallupeilla tiedustella. Voittaja on selvillä jo ennen
ehdokasasettelua. On se vaan!
Rukalla paleltui parilla hiihtäjällä pili. On se vain niin
mielenkiintoista! Lähellä se on kerran ollut minullakin. Osallistuin
joskus 70-luvulla Espoon maisemia kiertävään Tahkonhiihtoon. Hiihto oli
laturetkityyppinen ja sen sai hiihdellä omaan tahtiin ja sai myös
valita omat reittipisteet, joissa halusi käydä. Asuin silloin
Helsingissä, Etelä-Haagassa. Hiihdon yksi (ainoa?) lähtöpaikka oli
Espoon Leppävaarassa. Aamun pimeydessä läksin hiihtelemään
lähtöpaikalle. Umpihankea. Kun näin jälkikäteen ajattelee, miten oikein
onnistuin löytämään lähtöpaikalle. Ei minkäänlaista muistikuvaa. Lämmin
tuli hiihdellessä. Meikäläisellä kerraston lisäksi vain kevyt
verkkapuku. Sellainen venyvä, joka päästi hyvin ilman lävitseen. Hiki
tuulettui kättelyssä. Kun pääsin siitä ladulle ja vauhtiakin oli jo
mukavasti - etenkin alamäissä - alkoi kylmä pystymään. Selvisin
Luukkiin asti ja menin hetkeksi sisätiloihin lämmittelemään. Siellä
kuulin, kun äijät porisivat kovasta pakkasesta. Oli kuulemmma -32
astetta. Ohoh. Oikea polvi oli hieman paleltunut. Myös pippeliin
pisteli. Ei kuitenkaan pahasti. Loppumatkasta sää hieman lämpeni.
Aurinkokin paistoi. En enää ollut jäässä.
Se oli sunnuntaita. Maanantaina pili oli ok, mutta oikea polvi oli
turvoksissa. Soitin Huberin työterveysasemalle ja sain torstaille
vastaanottoajan lääkärille. Tiistaina polvi oli vielä enemmän
turvoksissa. Keskiviikkona vieläkin enemmän. Torstaina kuitenkin
turvotus oli poissa. Soitin työterveyteen ja sovittiin, että perutaan
lekuri. Vuosia meni, ja polvi oli kylmälle arka. Lopulta sitten ei
enää. Mitenkähän poikien pilit?
Keskiviikko, 29.11.2023
Heikohko
lumisade jatkunut eilisillasta asti. Aamuyöllä hetken taukoa ja sitten
taas se alkoi. Vaikka sade oli heikkoa, tottahan sitä kertymääkin tuli,
kun sade vain jatkui ja jatkui. Päätin odottaa sateen loppumista ennen
kolaamisia. Etupihalta harjasin kuitenkin oven edustan aamulla, että
pääsin ulkovarastoon.
Lumisade vain jatkui. Iltapäivällä Aino hoiteli lumityöt. Ettei kertymä
kasvaisi turhan massiiviseksi. Olikin meikäläisen kannalta mahtijuttu.
Kädet jälleen heikossa kunnossa. Olen kutinan vuoksi taas saanut
kuorittua sormiin nahattomia paikkoja. Kipeitä. Ja herkkiä.
Iltapäivällä yritin läiskäyttää kämmenten väliin lentelevän
banaanikärpäsen. Ainoa vaikutus oli se, että veri tirskahti kämmenessä
olevasta haavaumasta!
Ollaan tapamme mukaisesti pidetty tuossa ruokapöydän toisella reunalla
paria ristikkolehteä avoimena. Aina välillä niitä kumpikin vilkuilee.
Ne vaikeimmat tahtovat olla niin kinkkisiä, etteivät ne meinaa ratketa
millään. On kuitenkin hauskaa, kun toinen saa vaikkapa vain parin
kirjaimen verran lisäystä, voi se toiselle olla iso apu ja taas joku
paikka siinä ratkeaa. On myöskin hetkiä, jolloin ajatus kimmeltää
kummasti. Tukossa ollut ristikko alkaakin parempana aikana kummasti
tatkeamaan. Muulloin on kyntänyt pahasti. Joku ristikko on voinut jäädä
pysyvästi jumiin. Viikkokausiksi. On ollut sitten pakko etsiä
ratkaisuista joitakin apuja, jotta matka jatkuisi. Ja jatkuuko
välttämättä ollenkaan?
Tällä viikolla oli alkuviikosta vain kaksi päivää ilman hiihtojuttuja.
Tänään meille tarjottiin taas ampumahiihtoa. Naisten viestissä Suomi
liputettiin pihalle jo kolmannella osuudella. Ei se haittaa.
Ampumahiihtoa on mukava seurata, vaikka suomalaiset eivät pärjääkään.
Harmi vain, että Hanna tunaroi viimeisessä ammunnassa ja päästi
norjalaisen kärkeen.
Tuli illalla taas katsottua pois yksi elokuva. Tälle päivälle ei tullut
tallennettua yhtään, joten arkisto supistui yhdellä. Näyttääpä niitä
vielä olevan. Moneksi päiväksi katsottavaa, vaikka yhteen putkeen
vahtaisi!
Tiistai, 28.11.2023
Yön
parikymppiset pakkaset puolittuivat aamuksi. Aamulla heräsi myös tuuli.
Lauantaisen Prismareissuni ansiosta oli jääkaapissa yhä
perustarvikkeita hyvin. Jogurttia lukuunottamatta. Sekään ei niin
pakollinen ole, mutta kun on tottunut kevytselllaista ja maustamatonta
päivittäin marjojen kanssa nauttimaan niin ...
En alkanut miettimään täydennysreissua. Sen sijaan suunnittelin reissua
ulkomaille. IcaMaxiin. Hoksasin samalla, että onhan sielläkin
jogurttia. Samaa merkkiäkin, kuin meillä. Ja peräti halvempaa. Niinpä
sitten ulkomaille. Maxi-listan olin värkännyt jo pikkuhiljaa aiemmin.
Lisäsin vain sen jogurtin.
Uimahallin kohdalla koivuissa yhä lehdet. Voimakas tuuli repi niitä
irti ja vihreää pyöri maassa ja ilmassa irtolumen seurana. Nopeat
ostokset IcaMaxista. Tuuli riepotteli pihalla niin, että näin keveä
poikanen oli lähteä puuskien matkaan. Kotipihassa ei tuuli juurikaan
tuntunut. Puustoa ja rakennuksia tässä on sen verran suojana.
Iltapäivällä oli aika terveyskeskukseen. Välskärin syyni ei paljastanut
mitään vakavaa. Vanhat vaivat vain vaivaavat. Ensi viikolla labrat ja
muut ja katsotaan sitten tilannetta uudestaan. Eli ei mitään uutta
taivaan alla!
Neljän korvilla vein Ainon pelimuoritapahtumaan. Paluukyyti on, mutta
meno piti hoidella näin. Katsoin kotona yhden seikkailuelokuvan. No joo
... olihan se aika pitkäveteinen. Tapahtumat olisivat tulleet
näytetyiksi kai vartissa. Nyt elokuva oli venytetty 1,5-tuntiseksi
jahkailuksi.
Myöhäisillassa katsottiin vielä yksi Wallander. Olikohan viimeinen
jakso, kun nimihenkilö löi hanskat tiskiin?
Maanantai, 27.11.2023
Kovin
kylmä yö. Ja päiväkin. Pakkasennätyksiä rikottiin. Tulppiossa aamuyöllä
-33,8 astetta. Alkuillasta jo -34,6. Rikotaanko ensi yönä jälleen?
Paljon mahdollista. Mutta ainakin näillä kulmilla odotetaan pakkasten
aamulla jo hiipuvan.
Vain Raja-Joosepin raja-asema Venäjän suuntaan on auki. Tänään on
ollut rajalla rauhallista. Lienee polkupyörät jäätyneet liki -35
asteen pakkasissa. Se on tennarimiehille hieman liikaa. Kai
suomalaisillekin. Kannattaako tuotakaan rajanylityspaikkaa pitää auki,
kun turvapaikanhakijoita on ollut tänään vain kaksi. Eilen kolme.
Torniossa kauppakeskuksen liukuportaat saatiin kuntoon 2-3 viikkoa
sitten. Islannissa hätätila purettiin joku päivä sitten. Trumpille on
löytymässä haastaja. Eli kuka väittää, ettei jotakin hyvääkin tässä
maailmassa voisi tapahtua. Tahtoo olla niin, että uutinen ei ole
uutinen, ellei kyse ole suuronnettomuudesta tai sodasta. Tai jostakin
muusta katastrofaalisesta. Vähintään negatiivisesta. Alatalokin lauloi:
"uutisiin pääsee vain se, joka yli sata ihmistä murhaa". Kyllä se vähän
niin on. Kymppiuutisissa tuo huomattiin vuosia, ellei kymmeniä vuosia
sitten. Laittoivat uutisten loppuun kevennyksen. Voisihan sitä koota
kerran uutiset pelkistä positiivisista asioista. Mutta kyllä siitä
nousisi iso haloo. Ei olisikaan enää uutisia, jotka kertovat, että
joillakin menee itseä huonommin!
Loppuillasta jälleen yhden elokuvan katsominen. Olen Puhalluksen
aiemmin nähnyt, mutta siitä on aikaa. Enkä mitenkään muistanut siitä
kuin pääjuonen kulun. Nyt lienee selvää, ettei sitä elokuvaa tarvitse
enää katsoa.
Sunnuntai, 26.11.2023
En
eilen tehnyt ollenkaan lumihommia. Ei ollut oikein tarvettakaan. Yöllä
lunta sateli hieman ja aamulla lakaisin takaterassin ja etupihan
sisääntulon. Sen jälkeen lunta satoi vähäsen. Katsotaan iltasella, onko
mentävä hommiin.
Penkkiurheilijoille tänäänkin tarjolla suksimisia. Aamun yhdistetty oli
surkeaa seurattavaa. Vaikka kyseessä oli vielä hiihto! 2-kymppisillä ei
pärjännyt Kerttu, ei Perttu. Illempana vielä mäkihyppy. Jääkö Suomen
menestys mäkimiesten varaan?
Kyllä mäkimiehet ovat hieman petranneet. Ei tuloksissa vielä
hurraamista ole. Ei olla edes kymppikärjessä. Ja suomalaisten kärkikin
on turhan kapea. Kyllä toisella kierroksella pitäisi olla vähintään 4-5
hyppääjää. Silloin olisi myös joukkuekisassa saumoja päästä toiselle
kierrokselle!
On tullut istuttua TV:n ääressä koko päivä. Hiihtoja vahdaten. Kaksi
kertaa tuli ruutuun kysymys, että ollaankos sitä ollenkaan paikalla?
Kun ei kaukosäätimeen ole koskettu tuntikausiin. Eipä ole tullut
katsottua uutisia mistään tuutista. Ja samojahan ne ovatkin olleet
pitemmän aikaa. No, itärajan tilanne on aika uusi aihe. Gazan tilanne
on jo vanha, Ukrainan sota historiallinen. Nuo ulkomaan uutiset
helposti painuvat unholaan, kun kotonakin tapahtuu outoja. Mitähän
tuosta rajahommasta vielä seuraa?
Tässä syksyn mittaan, marjoista huolimatta, ollaan ostettu ja syöty
myös hedelmiä. Jatkuvasti on jotakin hedelmää tarjolla. Jotenkin
tuntuu, että tänä vuonna hedelmät ovat usein heikkolaatuisia.
Pilaantuvat nopeasti. Omenoissa oli ruskeat sisukset. Banaaneissa oli
"puinen" ydin. Satsumat olivat mehuttomia, toinen erä mädäntyi
nopeasti. Ollaankin rajoittamassa hedelmien ostoa pariin sellaiseen,
joissa ei laatuvikoja ole ollut. Tuurikin voi olla huono, mutta jotakin
voi päätellä kokemuksesta! Ja määrien pitää olla pieniä, ettei
säilytysvirheet pilaa hedelmiä. Kaupassahan voi käydä vaikka joka päivä.
Yöllä oli Torniossa pari pakkasastetta. Illalla jo reilut -15.
Huomiselle luvassa aika kireää keliä, mutta sitten taas lauhtuvaa. Ja
lumisadetta. Sitten alkaisi pakastumaan vähitellen, mutta ilmeisesti ei
ihan huippulukemiin asti. Voi olla, että viikonloppuna pitää käväistä
mökillä lumitöissä. Eväitten kanssa. Päiväseltään.
Lauantai, 25.11.2023
Lappiin
alkoi virrata hieman lauhempaa ilmaa eilisillan myötä. Samalla kolein
alue siirtyi etelämpään. Onneksi lauha sää ei tuonut sen kummempia
sateita. Jotakin ohutta oli kuitenkin ilmassa koko ajan.
Jälleen kova talviurheilupäivä. Aamupäivällä yhdistetyn mäki. Eiliset
onnistumiset olivat vain haalea muisto. Onko taso nyt tuossa? Eli ei
hyvältä näytä. Naisten kympillä Ruotsin tytöt veivät melkein kaiken.
Suomalaiset jäivät turhan kauas kärjestä. Miesten puolella Iivo toi
sentään hopeaa, mutta
ei ollut lainkaan tyytyväinen sijoitukseensa!
Lähdin sitten käymään reissussa. Puuilosta ensi pari juttua ja sitten
siihen naapuriin, Prismaan. Sieltä poimin kärryyn tavaraa niin, että
2-3 päivää taas niillä mennään. Ostokset olivat kuitenkin vähäiset ja
tällä kertaa löysin enempiä kiertelemättä kaikki listalla olleet asiat.
TV:stä tuli yhä talvisia kisoja. Suomikin oli mukana, mutta ei se
juurikaan selostuksissa kuulunut eikä ruudussa näkynyt.
Pikkuhiljaa aloimme sitten valmistautumaan kaupungille lähtöön.
Kuudeksi. Pienellä mökkikuvioiden perusporukalla käytiin istahtamassa
pyöreään pöytään. Seisovasta pöydästä haettiin monenlaiset ruuat. Osin
jouluisetkin. Ei jääty sen pitemmäksi aikaa porisemaan. Hajaannuimme
kuka minnekin. Kotosalla heti puoli kahdeksan jälkeen.
Perjantai, 24.11.2023
Talvinen
ja aurinkoinen päivä. Pakkasta hieman, no, liki 10 pykälää. Kello 11:00
alkoi TV suoltaa Rukalta hiihtoja. Urheilumielisinä oltiin tietenkin
töllöttimen etupuolella ja kannustimme hyviä suorituksia. Tällä kertaa
hyviä suorituksia tekivät myös suomalaiset. Mutta etenkin sprinteissä
jylläsivät vanhat tutut maat. Ja hiihtäjätkin. Yhdistetyssä oli pieni
yllätyskin lähellä.
Ei tullut käytyä liikenteessä. Jospa huomenissa kuitenkin pistäytyisi
jossakin. Päivän mittaan urheilulähetysten väliaikoina kokosin
Word-tiedostoon erinäisiä asioita. Olenko aikaisessa vai peräti
myöhässä? En osaa sanoa.
Iltapäivällä kolmesta lähtien oli sähkön hinta miinuksella. Ja kovasti.
Eli -50 senttiä/kWh. On käsittämätöntä, miten tuollainen virhe on
päässyt käymään! Ja miksi sitä ei ole huomattu niin aikaisin, että sen
olisi vielä voinut korjata? On saattanut jossakin joku intoutua
puhumaan alaiselleen ihan ääneen. Onko potkuja tullut? Sähkön
kulutuksessa on kuulemma ollut piikki. Meillä ei kuitenkaan ole kulunut
sähköä normaalia enempää. Ei ollut tällä kertaa mitään tarvetta.
Normaalia elämää vain.
Illalla hieman pakastuvaa. Huomiselle luvassa lauhaa. Toivottavasti
sitä lunta ei satele. Ainakaan paljoa.
Torstai, 23.11.2023
Aamulla
ei enää satanut. Pakkasta 4 astetta. Tuulikin asettunut. Lunta tullut
sen verran, että lumitöihin on mentävä. Ennen aamupalaa varustauduin
pihalle. Itse asiassa liki sisäkuteissa. Kollarihousut jalassa.
T-paidan päälle laitoin kollaripuseron. Nahkasaappaat jalkoihin. Lätsän
päähän. Tärkeimpänä ehkä kunnon hanskat. Sormien vuoksi. Lumi oli
kevyttä pakkaslunta. Sitä oli melkein ilo kolailla. Määrät kuitenkin
vähäisiä. Ja kolailin vähän siihen malliin, että konevoima sitten
hoitelee loput. Autonkin siirsin, jotta saan p-paikkani myös puhtaaksi.
Takapihan puhdistin myös lumesta.
Pihahommien jälkeen aamupala. Ja suihkuun. Lunta oli ollut pihalla
kymmenisen senttiä ja kyllä siinä pieni hiki saattoi tulla. Etenkin
sitten takapihan lapiohommissa. Ja taisi muutenkin olla suihkun aika.
Lähdettiin sitten käväisemään kaupassa. Ensin pistäydyttiin ulkomailla.
Odottelin autossa, kun Aino ensin pistäytyi noutamassa jonkun
täsmätuotteen. Palattiin Suomeen. Cittarista hieman jokapäiväistavaraa.
Ruokaosastolta pääosin. Kun emme ole menossa mökille, ei ole myöskään
kovin tarkkaan katsottava, riittääkö kaikkea yli viikonlopun. Tarpeen
mukaan voidaan pistäytyä ostoksilla taajaankin. Onhan se myös vaihtelua
kotona istuskelulle.
Tänään vaihteeksi kuhaa lounaaksi. Milloinka sitä olikaan viimeksi?
Kuha oli kuitenkin nyt kolmas kalaruoka viikon sisään. Se tahti on ihan
ok. Ja ei haittaa, vaikka useamminkin kalaa olisi.
Viikonlopun jäljiltä oli sormissa useita haavoja. Vasemmassa kädessä
enemmän. Oikeassakin muutama. Osa haavoista oli melko syviäkin. Nuo
haavat ovat nyt pääosin parantuneet. Arpia kuitenkin vielä jäljellä.
Mutta uusia haavoja on ilmestynyt. Ei kuitenkaan syviä. Aamun
lumityösessio sai aikaan muutaman uuden haavauman. Nyt jos saisi olla
loppuviikon rauhassa töiltä, voisi ensi viikon alussa olla näpit aika
hyvässä kunnossa!
Heikon pakkasen päivä. Illemmallakin vain -6. Noin. Kun pakkasta oli
välillä jo 25 astetta täälläkin, tuntuu tällainen sää tosi leppoisalta.
Tällainen olisikin ihan ok. Tällaista onkin nyt luvassa ainakin
viikoksi. Kelpaa siis meille.
Keskiviikko, 22.11.2023
Kyllä
se oli totta: aamuseitsemältä vain muuan aste pakkasella. Ja
pörssisähkökin tullut inhimillisiin lukemiin. Olkiluoto 3 ilmeisesti
käynnistetty. Tuuli rannikolla kovaa, joten myllyt jauhavat sähköä.
Linjat kuumina.
Tänään ohjelmassa muutaman valmisruoka-annokset teko. Sähkökin siis
sopivasti halpui. Ainekset löytyivät pakastimesta. Viime viikolle
oltiin ne jo hankittu. Syötiin tietenkin myös jo nyt tämän päivän
osuus. Nyt on annoksia pakkasessa taas sen verran, että on syytä pitää
taukoa niiden tekemisessä. Näin kotioloissa on ruuan valmistus sentään
aika simppeliä. Täällä emme tarvitse jatkuvasti valmisjuttuja.
Silloin-tällöin kuitenkin.
Päivällä alkoi tulla hienokseltaan lunta. Kovan etelätuulen myötä.
Illemmalla alkoi sitten oikea pyry. Pakkasta 3-4 astetta. Tuisku
jatkunee liki aamuun. Lunta kuitenkaan ei taida tulla metritolkulla.
Jokunen sentti, mutta paikoin se kertyy kinoksiksi ja niiden
paksuuttahan ei osaa kukaan ennustaa.
Neljän maissa Aino haettiin pelimuoriköörin peli-iltaan. Käytin jälleen
tilannetta hieman hyväkseni ja sain katsottua kaksi vanhinta
elokuvatallennetta. En valinnut tällä kertaa niitä mielenkiintoisuuden
vuoksi. Valitsin vain kaksi vanhinta. Olisivat aika pian poistuneet
automaattisesti valikoimista.
Iltayhdentoista jälkeen pyry oli melko sakeaa. Tutkakuvan mukaan se
saattaisi kuitenkin parin tunnin sisään lopahtaa. Kertymää ei kovin
paljoa näyttäisi olevan avoimella pihalla, mutta lumi lieneekin sitten
kinostunut sopiville paikoille. Pitää kuitenkin odotella huomiseen.
Silloin pyry on ohi ja kai tuulikin laantunut.
Tiistai, 21.11.2023
Ennen
tilapäistä lauhtumista pakkanen paukkui taas liki ennätyslukemissa.
Paikoin rikkoontui jälleen -30 asteen raja. Keskinen ja läntinen Lappi
olivat niitä pahimpia kylmyysalueita. Meilläkin -24 ja rapiat. Mutta
huomenna kaikki on toisin??
Pakkasen ei ennustettu vielä päivällä antautuvan. Siksi laitoin
yhdeksän korvilla auton lämmitykseen. Ennen yhtätoista kävin sitten
kauppareissun. Monet jutut oli taas vähissä. Lopussakin. Nyt kuitenkin
ei tarvinnut ajatella vielä viikonloppua sen kummemmin. Torniossa
ollaan silloin. Mökkireissua ei tule. Ehtii siis tehdä ostoksia milloin
vain.
Viikonloppuna alkaa myös hiihtolajien maailmancupit. Myös
ampumahiihdon. Ne tietenkin pitävät meidät telkkarin äärellä, vaikka
Suomelle ei isompaa menestystä taidakaan olla luvassa. Tai mistäpä sen
tietää. Aina silloin tällöin nousee harmaasta massasta
hieman kimmeltäviäkin yksilöitä. Toivotaan mukavia yllätyksiä!
Black Friday jälleen lähestymässä. Eipä taida olla meikäläisellä
tällä(kään) kertaa mitään tarvetta tutkia tarjouksia. Perjantai on
ilmeisesti aika väljä käsite. Se on alkanut jo aikaa sitten ja jatkuu
ainakin viikonlopun ajan. No, on se perjantai
niin hyvä asia, että saa se ollakin hetken esillä! Vai onkohan kyseessä
nyt jo se Pitkäperjantai?
Iltakahdeksalta oli vaikea uskoa, että huomenna aamulla olisi 20
astetta nykyistä lämpimämpää. Mutta niin ennuste sanoo. Tänään aamulla
oli kylmää, mutta nyt illalla oli vielä kylmempää. Vaikea myös uskoa,
että sähkö halpenisi huomiseksi muutamaan senttiin. Isoja muutoksia
ehdolla, mutta tervetulleita.
Päivät ovat jo kovin lyhyitä. Mutta ei hätää. Kuukauden kuluttua ne
ovat vielä lyhyempiä. Kahden kuukauden kuluttua ollaan päivän
pituudessa samoissa minuuttimäärissä kuin nyt. Siitä sitten pikku
hiljaa alkaa valoisuus petraamaan. Mutta sinne on vielä aikaa. Monta
pimeätä pivää!
Maanantai, 20.11.2023
Normaalia
kylmempää sää on täällä Lapissa ollut jo pitemmän aikaa.Nyt on viikon
puoliväliin ennustettu hetkellisesti lauhempaa. Myös sitten
lumisadetta. Sen jälkeen palataan jälleen arktisempiin lämpötiloihin.
Mutta kun päiviä kuluu, eivät nämä pakkaslukemat vähitellen enää
olekaan poikkeuksellisia. Talvisydämenä nykyiset lämpölukemat
voisivatkin sitten olla ihan lepsuja!
Syötiin kylmäsavulohikeitot. Valmista kaupan einestä. Näköjään joku
muukin osaa tehdä maittavaa ruokaa! Kun talvilämpötilat ovat tosiasia,
olen vähitellen availlut viimeistenkin lämpöpatterien venttiilejä.
Joukossa on yksi murheenkryyni: kylppäri. Sen patteriin en ole lämpöä
saanut ollenkaan. Siksi nyt muistin aikana soitin huollon
paikalle. Ei mennyt montaa minuuttia, kun huoltomies oli paikalla. Eikä
mennyt montaa hetkeä, kun patteri taas lämpeni. No joo ... eipä tuo
olisi tainnutkaan meikäläiseltä onnistua. Ei ilmalukon avaamiseen
riittänyt ollenkaan patterin yläkulmassa olevan ilmausruuvin
aukaiseminen. Ilmatulpan poistaminen vaati hieman toisenlaisia otteita.
Jätänpä vastakin tuollaiset homma ammattimiehille. Itse asiassa nuo
hommat on meiltä osakkailta kiellettykin!
Mitenkä minusta tuntuu siltä, että sähköyhtiöillä on jonkinlainen
sopimus. Että kun sähkön hinta on korkeahko muutenkin, niin sitten
tulee "vikoja" tai käsillä on vuosihuolto. Ja sähkön hinta pomppaakin
pilviin. Huomenna eli tiistaina ei kannata hirveästi ylimääräistä
sähköä kuluttaa, jos soppari on pörssisähköperusteinen. Onneksi tuli
eilen touhuttua keittiössä ja pestyä niitä pyykkejä!
Ennen iltaa nostin ompelukoneen hollille. Etsin käsiini jonkunlaisen
kankaanpalasen ja aloin hommiin. Yksistä keveistä toppahousuista oli
yksi vyön pidikerinkka irti toisesta päästä. Kun rinkkoja oli vain 5
kappaletta, tein kankaasta rinkkanauhaa niin, että sain 6 rinkkaa
lisää. Kun tuota vatsan ympärysmittaa on kertynyt, ei rinkat siksi ole
nytkään ihan vieri vieressä. Nyt tiheys lienee hyvä. Housutkin istuvat
hieman aiempaa paremmin.
Sunnuntai, 19.11.2023
Pakkasta
piisasi tänäkin aamuna. Sisällä kuitenkin mukavan lämmintä. Tälle
aamulle riitti vielä hieman sahailua. En eilen jaksanut sahata
kalikoita pienempään olomuotoon, joten tänään sitä vielä jouduin
harrastamaan. Pari renkullista tuli sahailtua. Pari kopallista vein
sisälle. Kiskoin ahkiolla moottorisahat ja muut eilisen vermeet
talliinsa. Vaihdoin kameroihin täydet akut. Ne eivät olisi vielä olleet
vaihtorajassa, mutta kun ei ole täyttä varmuutta seuraavasta
mökkireissusta.
Paikat vielä lukkoon ja lähtö valkeni hieman puolenpäivän jälkeen.
Kuiva pakkaskeli. Matka taittui mukavasti. Kotona normaalit kuviot.
Tehtiin kuitenkin muutamaksi päiväksi kaalipataa. Pyykkiä kolme
koneellista, kun oli sitä bensankatkua yksissä housuissa ja
alushousuissakin.
Tämän vuoden mökkeilyt taisivat nyt olla siinä. Seuraava reissu ehkä
vuodenvaihteessa, jos sää on silloin ok. Lumihommissa voin käydä
päiväseltään, jos lunta alkaa kertymään niin paljon.
Syksyn ja alkutalven tavoitteet tulivat täytetyiksi hyvissä ajoin.
Monestikaan ei näin ole käynyt. Etenkin tuo verkkojen saanti jään alle
on tuottanut ongelmia huonon jäätilanteen vuoksi. Nyt järvi jäätyi
keskimääräistä aiemmin. Lunta ei juurikaan ole. Lunta tuli runsaammin
silloin, kun järvi oli vielä auki. Tuuleskeli silloin järven päältä.
Siksi järven länsirannoille lunta ei kertynytkään, sillä järven
lämpövaikutus oli melkoinen.
Tauko mökkihommista on etenkin sormien vuoksi todella paikallaan.
Sormet ovat taas haavoilla ja "pikkuisen" kipeät. Kyllä haavat
paranevat, kunhan vain saavat olla rauhassa jonkun aikaa. Parissakin
päivässä voi jo tapahtua paljon, jos haavat saavat olla rauhassa.
Lauantai, 18.11.2023
Illalla
tehokasta kämpn lämmittämistä. Oli tietenkin syytäkin. Ei ollut
lämpöjen kanssa yöllä mitään ongelmaa, vaikka pakkasyö olikin. Aamulla
mittarissa -19 ja rapiat. Pakkaspäivä tulossa, joten kamiinassa saa
pitää kyhyjä koko päivän.
Hain ensi töikseni aamun valjettua puukopat täyteen. Testasin sitten
isompaa moottorisahaa. Eilen pienempi oli hieman hidas käynnistymään.
Isompi lähti yllättävän keveästi käymään. Virittelin taljan ja
vetonarun. Isommalla sahalla ryhdyin kuusen kaatoon. Pienemmässä on
vain 35-senttinen laippa, joten sen jätin tänään karsimiskäyttöön.
Kuusi kaatui hyvään suuntaan, mutta ei jaksanutkaan ohittaa muutamia
männyn oksia. Konkelo siitä tuli.
Homma hieman monimutkaistui. Kuusi oli suuri. Paksuutta rungossa
melkoisesti ja pituutta parikymmentä metriä. Ehkä ylikin. Jouduin
leikkaamaan tyvipäästä toistakymmentä 0,5 - 1m -mittaista pätkää. Puu
laskeutui vastaavasti koko ajan alemmas. Ja karsin oksat sitä mukaa
pois. Oksat kannoin kokkoon, jonka sytytin jossakin vaiheessa. Hain
kokkoon myös muutamat säkit ja pahvilaatikot, joissa oli poltettavaa
roskaa.
Aino tuli kaveriksi. Kun kuusesta oli pystyssä enää lavan vimeinen
10-metrinen, sain sen työnnettyä "tulojäljillensä". Pikkuhiljaa oli
sekin karsittu ja pätkitty. Ja risut kokossa. Aino viimeisteli pienet
risusilput heinäharavalla. Tein pölleistä ja palteista pinon. Peittelin
sen, niinkuin eilisenkin pinon. Siirtelin lopuksi heinähangolla kokon
reunoilta palamattomat oksienpäät hiilloksen hoidettaviksi.
Saatiin siis tämän viikonlopun urakka tehtyä. Koville se kuitenkin
otti. Kaiholla muistelee aikaa, jolloin tämänpäiväinen homma olisi
ollut kevyt välipala raskaampien hommien välissä!
Perjantai, 17.11.2023
Aamulla
Torniossa -13 astetta. Meltosjärvessä hieman enemmän. Ainokin päätti
sitten lähteä matkaan. Kun selvitään ensimmäisistä tunneista, ei sitten
enää ole ongelmia kylmän kanssa. Puut ainakin piisaavat!
Kymmeneltä liikenteeseen. Perillä 11:30. Sisällä pakkasta 9,5 astetta.
Ulkona 3 astettä kylmempää. Viralliset mittarit näyttivät muutamaa
astetta kylmempää. Luulin ja oletin, että olisi viitisen astetta
kylmempää. Näistä pakkasisa pitäisi selvitä helposti!
Kamiinaan tulet. Availin varastoja. Tankkasin sahan ja hain sen ja
polttoaineet likemmäs. Etsiskelin soppeleita sahaushanskoja. Löytyihän
sellaiset. Juotiin kahvit ja haukattiin voileivät.
Lähdin pihalle ja Aino jäi lämmittämään kämppää. Tälle viikonlopulle
oli leppoisa tavoite: kaataa kaksi kuivaa kuusta, karsia ja pätkiä ja
pinota ne ja polttaa viereisessä kokossa oksat pois. Kaadoin aluksi
pienemmän kuusen. Kun roikotin sahaa vasemmalla kädellä, ihmettelin,
miten kylmältä se tuntui jalkaa vasten. No joo ... bensa on kylmää!
Olin unohtanut kiristää tankin korkin ja se oli auennut kokonaan.
Bensaa valui jalan ulkosyrjään ja meniköhän sitä saappaaseenkin! Näillä
kamppeilla ei sitten olekaan sisälle asia, se on selvä. Tein kuuselle
ne toimenpiteet, mitkä pitikin. Kokko kasvoi jonkun verran, mutta en
vielä sitä sytyttänyt. Aino kävi täyttämässä kaksi puukoppaa. Vein ne
mökille.
Isompi kuusi vielä kaatamatta. Järjestelin asioita niin, että sekin
hoituisi. Huomenna kuitenkin vasta. Hain paikalle kaatokiilan. Taljan
ja narua myös. Ja tikkaat. Ja rissapyöränkin. Kiikuin narun pään
kuuseen muutaman metrin korkeuteen ja narun toisen pään vein
rissapyörän kautta taljan luo. En vielä kiinnittänyt narua taljaan,
ettemme puunhakumatkalla törmäile siihen.
Kolmen maissa kävin pikaisesti hakemassa sisältä varahousuja ja -kengät
terassille. Vaihdoin bensankatkuiset kamppeet raikkaan tuoksuisiin.
Kämpässä vasta +8 astetta, vaikka yläkerran lunkka olikin kiinni.
Syötiin ruoka. Aloitin lämmittämään kämppää hieman tehokkaammin.
Ainolla lämmin paikka takan loisteessa. Saattoi unikin tulla!
Torstai, 16.11.2023
Nukuin
8 tunnin unet. Herranjestas. Ollaanpas sitä nyt muka niin väsyneitä!
Kun vahtasin yhtä elokuvaa klo 00:40 -asti, pomppasin punkasta siis
vasta 8:40. No, säkkipimeää ja pakkasta pihalla. Vain kauppareissu
ohjelmassa tänään. Oliko mukamas sen kiireempää? Ei tietenkään. Se vain
siltä tuntuu, että aina tulisi nousta aikaisin. Pitää ryhdistäytyä ja
uskaltaa myös joskus lepäillä ihan rauhassa. Siihenkin olisi nykyisin
aikaa!
Kaikki asiat olivat tänään hieman normipäivää myöhäisempiä.
Kauppareissu tehtiin aamupäivän puolella. Kello oli jo 12, kun
palattiin kotosalle. Tällä kertaa ostoskuorma oli hieman poikkeavan
kookas. Pitkä oli ostoskassakuittikin. Tuli tietenkin otettua taas
hieman pitemmän tähtäimen asioita. Ja sitten vielä se yksi juttu ...
... nimittäin on se mahdollisuus, ettei Aino lähdekään mökille. Piti
siksi jotenkin ottaa joitakin asioita tuplana. Varmuuden vuoksi. On
tietenkin niin, että jos pakkanen heittäytyy kovaksi, en minäkään
tietenkään ole menossa. Tänään alkuillasta pakkanen Torniossa alkoi
heikkenemään reippaasti. Tosi reippaasti. Heikko etelävirtaus. Jospa
... Teeveessä ennuste lupaili mökin suunnalle huomiseksi -5 astetta.
Nettiennusteet olivat kaikki ihan eri mieltä.
Suomi päätti sulkea kaakkoiset raja-asemat. Joutaisiko sulkea kaikki,
pohjoisemmatkin? Satuin katsomaan teeveestä dokumenttia, jossa
haastateltiin venäläistä, Norjassa naimisissa olevaa naista. Kun hän
oli käynyt kotonaan Pietarissa, oli TV suoltanut omaa propagandaansa
"Ukrainan hyökkäyksestä Venäjälle". Venäläinen peruskansa on yhä
Kremlin hallinnassa ja aivopesty. Niin se Putinin demokratia toimii!
Keskiviikko, 15.11.2023
Jännä
homma taas noiden säiden kanssa. Ennusteiden ja toteutuneiden.
Ennusteessa on ollut tosi kylmää, mutta tänäänkin keskipäivän aikoihin
ollaan oltu vähintäänkin leppoisissa lukemissa. Pakkasta vain
puolenkymmentä astetta. Sekä meillä, että pohjoisempanakin. Eilen
illalla vielä vakavalla naamalla telkkarissa meteorologi kertoi, että
pakkasta voi olla jopa yli 30 astetta. Toivottavasti kukaan ei noiden
ennusteiden vuoksi peruuttanut menemisiään. Mihinkä tässä maailmassa
enää voi luottaa, jos ei sääennusteisiinkaan?
Mökkireissuun vasta perjantaina. Elleivät sitten pakkaslukemat lopulta
menekin sinne kolmenkympin päälle. Vielä ei tehty kauppareissua.
Muikkua ja pottua syötiin ja oheishommiakin oli jääkaapissa. Tänään
siksi enemmän tai vähemmän lepo-, palautumis-, suunnittelu- tai mikä
päivä tahansa.
Kun talvisydämenä ei kuljeta juurikaan mökillä, ollaan tietenkin sitten
täällä kotona. Mökillä puuhaa riittää. Siellä aika ei yleensä tule
pitkäksi. Toki sielläkin pimeän vuoksi ulkoharrasteet jäävät
minimaalisiksi. Iltaisin ollaan pelailtu Kingdomia, mutta ei sitäkään
jaksa montaa peliä illassa. Illasta iltaan vielä. Ristikoita
täytellään. Etenkin Aino. Joskus harvoin minäkin.
Mutta mitä ihmettä sitä keksisi talvisin täällä kotosalla? Porat ja
höylät ja sahat ja hiomakoneet saa suoralta kädeltä jättää kylmilleen.
Jotain sellaista sen askarteluhomman pitäisi olla, että siitä ei pölyt
eikä purut lentele. Mietintään menee!
Islannissa on maa halkeillut, kun magma paineistaa alakertaa ja
järistykset murtavat paineessa olevia kerroksia. Ihme, jos tulevina
päivinä/viikkoina ei tapahdu tuon kummempaa. Kyllä me täällä Pohjolassa
saadaan olla siinä mielessä rauhallisin mielin, että täällä ei
tuollaisia luonnonkatastrofeja ole. Tuulet ja vesi ovat kai ainoat,
jotka voivat aiheuttaa pahaa jälkeä ja jopa hengenmenetyksiä.
Kokoluokka on kuitenkin toista.
Tiistai, 14.11.2023
Purastiin
aamupala normaalimuotoisena ja -määräisenä. Ohjelmassa oli sitten
hieman siivousta. Ilman eri komentoa kaivoin imurin siivouskaapista.
Huitelin sillä alakerrasta lattiat kohtuulliseen kuntoon. Aino moppaili
ja kulki riepujen ja raasujen kanssa. Yläkerrassa aloitin imuroinnin
siellä olevalla ladattavalla varsi-imurilla. Ihmettelin olematonta
tehoa. Arvasin, että roskasäiliö oli täysi ja tyhjensin ja puhdistin
sen. Päätin puhdistaa myös suulakkeen hiuksista ja muusta harjan
pyörimistä haittaavasta tavarasta. Olihan sitä. Mutta varsinainen
heikkouden syy oli junttautunut siihen reikään, jonka kautta kaiken
roskan ja pölyn oli määrä jatkaa matkaansa kohti pölysäiliötä.
Tuntematon virkattu tuote siinä oli, eikä sitä pystynyt ohittamaan
minkäänlainen roska tai pölyhiukkanen.
Ruuan jälkeen tekaistiin lyhyt kauppareissu. Lidliin tällä kertaa.
Sieltä matkaan saatiin niitä muutamia Lidlin erikoisia. Vai ovatko ne
oikeastaan niin erikoisiakaan?
Pelimuorit pitkästä aikaa meillä. Minulla olikin sitten hyvä tilaisuus
katsoa parikin elokuvaa. Ensimmäinen lyheni puolelle tunnilla, kun sain
kelata mainokset pois. Meni siinä silti varttia vaille kolmetuntinen.
Toinen olikin tallennettu Teemalta, joten mainoksia ei ollut. Kesto
vain 1h 25min. Luulin, että olen tuon jälkimmäisen nähnyt, mutten
ollutkaan.
Tänään on ollut taas kylmä päivä. Kylmä näyttäisi olevan
loppuviikkokin. Aino jo tuossa hytisee pelkästä ajatuksesta lähteä
viikonloppuna mökille. Lienee selvää, että mökille mentäessä
sisälämpötila siellä voi olla -15 astetta. Jotta itse pysyy lämpimänä,
vaatii se fyysistä toimintaa. Kyllähän sellaista toimintaa olisi
tarjolla. Kaksi kuivaa kuusta odottaa kaatajaansa. Pöllit pinoon ja
oksat tuleen. Kokko on jo osittain rakennettunakin pressun alla. Ison
roihun ääressä on hyvä lämmitelläkin!
Maanantai, 13.11.2023
Puolen
yön maissa Nuuskakairassa pakkanen hellitti reippaasti. Jonnekin
kahdeksaan yli kahdestakymmenestä. Tuollaiset pakkaslukemat ovatkin jo
ihan ok. Se on jännä juttu, kun ensimmäiset pakkaset saapuvat, tuntuu
silloin jo muutaman asteen pakkanen tosi kylmältä. Sitten, kun hetken
on käväissyt 15-20 asteen pakkasilla, ei sen jälkeen alle 10 asteen
pakkaset ole mitään. Pakkasiin tottuu ... jossain määrin. Samoin tottuu
myös lämpimään. Vähitellen helle ei enää olekaan niin paha, kuin
alkupäivinä. Päivällä meillä pakkasta vain nelisen astetta. Eikä
illallakaan siitä juuri pakastunut. Enentekiöllä meni kuitenkin jo
kolmekymppinenkin rikki!
Paistoin lounaaksi kirjolohta. Oheen kermapottuja. Tuo on muodostunut
meillä yhdeksi perusruuaksi, jota tehdään kerran viikossa. Huomiselle
saa kuitenin olla sitä kanapastaa. Oli se kuulemma ihan ok. Ehkä
hyvääkin!
Tein iltapäivän puolella kauppareissun. Perusjuttuja jälleen näin
alkuviikosta. Otin kuitenkin vastaisuuden varalta sen yhden lisukkeen,
jota en viime viikolla löytänyt. Tiukalla oli nytkin. Pitää testata
sopivan paikan tullen!
Kolme viikkoa sitten soittelin pariinkin paikkaan
kysyäkseni noita iänikuisista terveysjutuista. Ihopolilta
olin jo saanut pakit ihoon liittyen. Kannan kautta
yritin vielä reseptiuusintaa, mutta pyyntö evättiin. Torstaina
oli postilaatikossa kirje, jossa käskettiin mm. varaamaan labra-aika.
Jotakin ilmeisesti on jossakin päin muistissa ja joku asia saattaa siis
edistyäkin. Tänään aamulla varasin tuon labran. Kun tulin sitten
kaupasta, tuli toinen soitto toisaalta. Kolme viikkoa olin sitä
odotellut. Jotakin ehkä tapahtuu sillakin suunnalla, mutta jonkun
viikon saa taas jatkoa odotella. Varasin meille sitten vielä
rokotusajat. Sain peräkkäiset. Kolme aikaa oli vapaana. Kalenteri on
ollut vailla merkintöjä jonkun aikaa. Nyt niitä tuli tuohon tulevan
kuun vaihteen kahta puolen useampiakin!
Pitää aina yrittää katsoa pois niitä tallennuksiansa. Eilen saatiin
katsottua yksi, tänään toinen. Aloin sitten vielä myöhäisillassa
katsomaan yhtä elokuvaa. Olin siitä katsonut aikanaan alun ja ajattelin
nyt katsoa sen loppuun. Vaikkei se mikään suosikkipätkä tainnut
ollakaan. Katsoin ehkä vartin verran. Totesin sitten, että en taida
haluta tätä katsoa ollenkaan. Liian ällö minun makuuni. No, poistettu
on taas yksi elokuva! Varmaan puolet voisikin poistaa ihan
näppituntumalta!
Pörssisähkön hinta heilahtelee aika lailla. Pyrimme jossain määrin
seuraamaan sähkön hintaa ja huomioimaan sähkön käyttöä sen mukaan.
Kaikkea kulutusta ei tietenkään voi siirtää halvoille tunneille.
Jotakin kuitenkin voi. Tänään laitoin tiskikoneen pesemään astioita
vasta hieman iltayhdeksän jälkeen, kun sähkön hinta putosi alle 6
senttiin / kWh. Sunnuntaisin sähkö on ollut halvimmillaan. Mökiltä
tultuamme onkin silloin akkujen latausta ja pyykkiä. Ja ruuanlaittoa
muutenkin, kuin vain sunnuntaiksi. En osaa sanoa, kuinka paljon
kuukaudessa näin toimien säästämme rahaa. Muutaman euron ehkä
korkeintaan. Onhan kuitenkin niin, että meillä sähkön kulutus on
vähäistä, joten eivät säästötkään voi suuria olla!
Sunnuntai, 12.11.2023, Isänpäivä
Keskinen
Länsi-Lappi oli kylmintä seutua Suomessa. -25 astetta rikkoontui monin
paikoin. Meltosjärvessäkin parhaimmillaan -22,1 astetta.
Mökkimittarissa vain -14. Selkeää oli, joten mistähän noinkin iso ero
johtui?
Kotiinlähtöaamun touhuilua. Poikkesin kuitenkin poikkeavasti
verkkokepeillä. Kävin viemässä keppien jatko-osat paikoilleen. Eli
sähköputket, joihin olen laitellut päihin hyvät heijastimet. Pakkanen
tuntui poskipäissä. Onneksi tuuli oli olematon.
Päästiin lähtemään melko mukavan aikaisin. Alkumatkasta tavoitimme
hitaasti köröttelevän pakettiauton. Jahas ... taasko? Mutta tämäpä ei
ollutkaan rekka eikä edes kuorma-auto. Päästi meidät ohi heti
seuraavalla levikepaikalla. Siinä mallia!
Lämpömittarissa matkalla jopa -19 astetta. Torniossa enää kympin
verran. Kotona oltiin puolen päivän aikaan. Juotiin isänpäiväkahvit.
Suihkut ja pyykit. Isänpäivän kunniaksi tein ison uunivuoallisen
yhdenlaista kanapastaa. Minä ainakin tykkäsin. Ainosta en ole ihan
varma. Eiköhän ne mene. Moneksi kerraksi tuli pakkaseenkin annoksia!
Lauantaina alkoi pakastumaan. Mentiin kerralla ohi -20 asteen
kylmyyden. Näyttää siltä, että alkavalla viikolla meno vain paranee.
Tai pahenee. Todella kylmä viikko tulossa. Se onneksi tarkoittaa sitä,
että järven jääkansi vahvistuu kunnolla. Viikon lopulla voi olla jo
kelkan kantavat jäät. Tuskin kuitenkaan auton kantavat!
Lauantai, 11.11.2023
Kaarlo
Alvar P. 104v, onnea, missä lienetkin!
Tänään tarkoituksena ottaa verkot pois ja laittaa narut odottamaan
kevätsesonkia. Hain kuitenkin ensin hieman puita. Pakkasta 15,1
astetta. Pellossa ja Ylitorniolla -18:n kahta puolen. Ennen
verkkoreissua kokoilin kasaan verkoilla tarvittavia kamppeita.
Askartelin laudanpätkistä verkkokepeille tuet. Verkkokeppien
poikkipuiden tulisi jäädä ainakin 35 senttiä jään pinnan yläpuolelle.
Eilisellä perkuupaikalla oli melkoinen taherrus. Mitään ei ollut jäänyt
syömättä. Päät, selkäruodot ja nahkatkin kaikki kadonneet. Muruakaan ei
ollut jäänyt. Korppilauma ollut tehokkaana. Paikalla oli myös yölliset
ketun jäljet. Repolaiselle tuskin oli jätetty mitään.
Ennen yhtätoista aamun toiset kahvit. Voileivätkin. Energiaa
verkkoreissuun! Nyt oli järvelläkin jo talven tuntua. Olin pukeutunut
lämpimästi. Uusi takkikin ensimmäistä kertaa päällä. Vaikka tuuli oli
melkein olematon, ei lämmin pukeutuminen ollut ollenkaan liioittelua.
Joskus verkkoja kokiessa toivoo, ettei verkoissa olisi ollenkaan kalaa.
Olisi jo hoppu lähteä kotiin tai joku muu homma mielen päällä. Nyt ei
siltä tuntunut. Mutta ei kuitenkaan haitannut, vaikka verkoissa ei
kalaa ollutkaan. Korkeapaine ja pakastuminen olivat vieneet kaloilta
liikehtimishalut. No, selvisinkin verkkoreissusta aika näppärästi.
Verkonkeppituet toimivat myös näppärästi. Iltapäivälläkin pakkasta
toistakymmentä astetta. Kepit jäätyvät nyt tukien ansiosta nopeasti.
Kun keväällä kuhat on syöty ja viritän taas verkot pyyntiin, en hakkaa
päätykeppejä irti. Kairaan kepin viereen reiän ja koukkaan narun siitä.
Keppinarussa ei vain saa olla solmuja. Eilen huomasin solmun ja
tottakai löysäsin sen välittömästi.
Loppuvuoden talvikalastus siis kalastettu. Tavoite täyttyi runsaassa
viikossa. Kuten yleensäkin. Oli positiivista, ettei mateita uinut
verkkoihin ollenkaan. Niillä kun on taipumus pyöritellä verkkoihin
kunnon sutit. Kuhat eivät sellaisia saa aikaiseksi. Nyt verkoissa ei
sutteja ollut lainkaan. Minkähänlaisia lumilapioita sitä nousisikaan,
jos virittelisi 120-millisiä riimuverkkoja pyyntiin? Nyt on vuosien
ajan tullut aika paljon perusverkoilla pieniä lahnoja. Vain yksi pieni
hauki oli viikko sitten.
Kädet ja selkä kiittävät kalastustauosta. Luntakaan ei taida olla ihan
heti luvassa. Näitten puolesta siis mukava lähteä tuleviin haasteisiin!
Perjantai, 10.11.2023
Kämpässä
aamulla +20 astetta. Yöllä ei tarvinnut puuta lisäillä. Eli hyvin tuli
illalla lämmitettyä! Ulkosalla -3. Melkein tyyntä. Samanlaista luvassa
koko päiväksi.
Ennen verkoille menoa otin Ainon potkukelkan alas kesäpaikastaan. Olen
sen kesän ajaksi nostanut harrasteluterassiin korkealle katon rajaan.
Siinä se ei ole kenenkään tiellä. Kun tie on aurattu, ovat
potkukelkkakelit suorastaan hyvät. Ja istumapenkki aina matkassa.
Sitten verkoille. Jään päälle oli satanut hieman lunta. 5-6 senttiä.
Lumi oli sitten kostunut alaosaltaan. Ja pikku pakkanen jähmettänyt sen
jään päälle kohvaksi. Paikoin kohvan ja jään välissä oli ohut
vesikerros. Kävellessä kohva murtui ja vesikelkan jälkiin nousi myös
vettä. Pakkanen nopeasti vahvistaa nuo kävelyreitit.
Syvempi verkko oli jälleen heikko esitys. Iso pettymys suorastaan.
Onneksi rantapään verkko paransi tilanteen hyväksi. Viikon takainen
kuhasaalis tuplaantui. Hieman ylikin. Lisäksi jälleen kaksi
lahnanpentua, jotka jätin jäälle. Mökille kävellessäni vastaan
liihotteli yksinäinen korppi. Se kävi tarkistamassa, jätinkö kalaa
verkkoavannolle. Havaittuaan kalat, se palasi rantaan. On sen verran
arka, ettei uskalla olla jäällä samaan aikaan.
Kahvit. Korjasin sitten kalat rantajäällä. Yksi korppi jälleen kävi
tarkastuskierroksella. Vielä valoisan aikaan asensin tiskivalon. Yksi
muutos on vielä tehtävä. Tilapäisratkaisuna sen on nyt riitettävä.
Perkuupaikalla korpit kiihkoissaan. Paikalle oli saapunut koko suku. Ei
tainnut jäädä yöketuille mitään!
Syönti ja lyhyt lepohetki. Kahvitkin kohta. Selkä on ollut vaihteeksi
eilistä parempi. Liike on lääke! Sormet ja kämmenet ovat melko
nahattomat. Niille tämä päivä on ollut myrkkyä.
Aino hyödynsi päivällä hyvää kelkkahööriä. Maisemat vaihtuivat eri
tavalla. Ja piiri laajeni normaalista!
Torstai, 9.11.2023
Tämä
päivä ei lähtenyt kulkemaan niinkuin olisi pitänyt. Monien pikku
asioiden vuoksi jouduin lopulta muuttamaan suunnitelmiakin.
Nukuin aamulla kovin myöhään. Menin nukkumaan puoli yhden jälkeen ja
nukuin liki kahdeksan tuntia! Käsittämätöntä! Aamiainenkin sitten
normaalia myöhemmin. Oli satanut lunta viitisen senttiä. Aamupalan
jälkeen siis ulkoilemaan. Etupihalla kolailua. Takapihan lumet
kolalapiolla. Oltiin siis jo onnettomasti myöhässä, kun päästiin
liikenteeseen. Kun saavuttiin Arpelaan, ehti Sihtuunantielle juuri
kääntymään tyhjä tukkirekka. Usko raskaiden ajoneuvojen kuljettajiin ei
ollut vielä mennyt, vaikka kolauksia se onkin saanut. Kai tuo rekka
antaisi tietä. Mutta ei. Vastaan tuli kerran tukkirekka. Kerran
lumiaura. Ja vielä henkilöautokin. Kaikkien kohdalla tukkirekka joutui
liki pysähtymään. Olisi tukkirekan matkanteko viivästynyt ehkä
kymmenellä sekunnilla, jos olisi päästänyt näissä tilanteissa ohi.
Mutta mahtinsa piti näyttää. Vasta Sihtuunassa pikitiellä pääsin
lopulta ohi.
Tarrantie tohmeroinen. Lunta ehkä 15 senttiä. Hyvin pääsin kuitenkin
mökille. Soitin kuitenkin auramiehelle. Kannattaa käydä heti kun vain
on liikkumassa näillä kulmilla. Tulikin miltei välittömästi. Ei onneksi
kaukana ollut ollenkaan!
Mökissä aste-pari plussaa. Ulkona 3 astetta miinuksella. Kahvit. Oli jo
iltapäivä sen verran pitkällä, että en ehtisi kokemaan verkkoja
valoisan aikaan. Lumitöitäkin olisi melkoisesti. Joten helppo päätös:
verkot huomenna, tänään lumihommia.
Lumitöitä hämärään asti. Syönti. Tuli pimeäkin. Sitten vain jatkamaan
Ainon aloittamaa kämpän kuumentamista! Ja jossakin vaiheessa pelit,
ellen väärin arvaa!
Keskiviikko, 8.11.2023
Olisi
melkein ollut sama mennä mökille jo tänään. Toisaalta ollaanpa sitä
siellä oltu aika ahkeraan. Eilen alkoi taas selkään vihlomaan. Tänään
se on ollut koko ajan vain pahempi. Ja sen jälkeen vielä pahempi. Ihan
jo kauhistuttaa huominen verkkojen koku. Onneksi on yö välissä. Jospa
se siitä ...
Tälle päivälle ei mitään suunnitelmia. Kävin kuitenkin suihkussa, ennen
kuin kukaan alkaa huomauttelemaan. Iltapäivällä tehtiin kauppareissu.
Pastaa varten oli listallani kaksi tuotetta, joita halusin käyttää
valmistukseen. En löytänyt kumpaakaan. Ei sattunut myyjiäkään kohdalle.
Joten tyydyn korvaaviin. Kotona katsoin tarkemmin netistä. Jos olisin
noin tarkoin katsonut ennen kauppareissua, olisin todennäköisesti ko.
tuotteet osannut kaupasta etsiä. No, seuravalla kerralla sitten!
Koko päivän on satanut hiljalleen lunta. Kosteaa sellaista. Myös
mökillä. Tuossa kosteudessa on yksi hyvä puoli. On muuttumassa
pakkasiksi, ja jään päälle satanut märkä lumi jäätyy alustaansa kiinni.
Liukkaus kaikkoaa niin teiltä kuin pihoiltakin. Myös järveltä.
Toivottavasti viimeksimainitulle ei lunta ole satanut kovin paksulti.
Huomenna siis mökille. Laittelin muutamia elokuvia loppuviikon
ohjelmistosta tallentumaan. Mökillä kun ei telkkaria tule katsottua.
Vaikka liki päivittäin tulee katsottua yksi elokuva, on niitä alkanut
kasaantumaan jonnekin elokuvapilvien tarhaan. Ei se haittaa. Kolmen
kuukauden jälkeen ne poistuvat automaattisesti, ellei itse niitä
poista. Loppuillasta tuli yksi elokuva katsotuksi. 2-laatua, sanoisin.
Yksi taas vähempänä!
Tiistai, 7.11.2023
Koko
yön on lämpötila ollut nollan vaiheilla. Joskus on miinusmerkkikin
näyttäytynyt. Joten paikat ovat hieman kuivahtaneet. Syreenit ovat nyt
viimeinkin pudottaneet lehtensä lumikerroksen päälle. Irstas näky.
Pitääpä ajella tuosta uimahallin vierestä. Joko koivut siinä ovat
paljaita?
Paistoin vaihteeksi muikut. Kuorin potut ja keitin ne. Potut pakko
kuoria vinyylisormikkaat käsissä. Edes vesi ei nyt tee hyvää käsille.
Aino soitti parturiajan itselleen. Sai yllättäen ajan jo
kahdeksitoista. Lähdin minäkin sitten kokeilemaan onneani kadun
toisella puolella. Saattoi olla ensimmäinen kerta, kun parturituoleissa
ei ollut yhtään asiakasta. Ei tietenkään jonottamassakaan. Joten pääsin
heti hoitoon. Valmista tuli suhteellisen sukkelaan. Kun Ainokin sitten
pian pääsi pihalle, oli homma valmis. Kotimatkalla hain kaupasta
tarjouskahvit ja tankkasin auton.
Päiväkahvit juotiin aika pian parturireissusta tultuamme. Lähdin
tekemään iltapäivällä vielä pienen keikan ulkomailla. Suunnitelmissani
tehdä hieman yhdenlaista pastaa. Sunnuntaina kuitenkin vasta. Ainekset
kuitenkin pitää olla ennen sitä koossa! Hoksasin nyt katsastaa nuo
uimahallin seudun koivut. Oudoltahan se näytti. Osa puista on yhä
täydessä kesävihreydessä. Osa paljaana. Ja osa siltä väliltä.
Kaksi yötä vielä kotosalla. Sitten mökille. Se on jännä homma, kuinka
odotin sitä, että järvi jäätyy ja pääsen kalastamaan jään alta. Viime
viikollahan tuo toteutui. Nyt puolestaan odottelen, että saisin sen
verran vielä kuhaa, että voisin lopettaa kalastuksen tällä erää ja
laittaa narut valmiiksi kevätsesonkia varten. Loppuviikolla olisi siis
viimeiset kokukerrat. Niin kauan, kun jää on niin ohutta, että
verkkoreissuihin ei voi käyttää moottorikelkkaa, onhan se homma hieman
raskastakin. Laskin, että kokureissulla tulee kävelyä hieman toista
kilometriä. Puolet matkasta vesikelkkakuormaa vetäen tai työntäen.
Ylävartaloliikuntaa tulee sitten verkkoja kokiessa ja takaisin
paikoilleen vetäessä. Avantojen teko näin ohuen jään aikana ei suurta
liikunnan iloa (eikä surua) tuota. Ja vesikelkan vetokaan ei
niukan lumen aikaan ole paha. On ollut joskus niin, että lunta on ollut
30 senttiä ja vesi siinä seassa. Hiki silloin virtasi, ihan tosissaan.
Jos nyt loppuviikolla saan kalatavoitteen edes jotenkuten täytettyä,
tulee kalahommiin tauko jonnekin maaliskuun valoisille päiville asti.
Ainakin. Tulee myös jonkunasteinen mökkeilytauko. Alkaa puutakin
säästymään, jos menee pari kuukautta niin, että käväisee vain välillä
lumitöissä. Pitääkin katsoa, että on iso termos, joka pitää kahvin
kuumana koko päivän.
Maanantai, 6.11.2023
Torniossa
pihat jäisiä. Kuten pienet tietkin. Lauha sää on sulattanut lunta.
Lähteekö loputkin? Mökillä niukasti plussalla. Voi olla, että siellä
lumi säilyy paremmin. Jäältä se saisi kuitenkin sulaa pois kokonaan.
Ennen keskiviikon pakastumista.
Aino laitteli uuniruuat. Oli hyvää, ninkuin aina. Muutamaksi kerraksi
jäi pakkaseenkin. Ei ollut isoja tarpeita kauppaan. Tein silti listaa.
Jospa iltapäivällä pistäytyisin reissussa. Olisihan sitä kaikkea
muutakin, kuin pelkästään ruokajuttuja. Yhdessä päivässä ei oikein
viitsi kaikkea hoidella.
Oltiin jo hyvän matkaa iltapäivän puolella, kun lähdin liikenteeseen.
Tukka pitäisi leikata, joten ensiksi lähdin katsomaan
parturitilannetta. Parturi on muuttanut edellisen käyntini jälkeen
kadun toiselle puolelle. Jonoa näytti olevan, joten jatkoin matkaa.
Lähdin katsomaan, löytyisikö Puuilosta hyvää, talviolosuhteisiin
sopivaa takkia. Ehkä housujakin. Kiellettyjen listalla oli kaikki
huomiovärit. Joten pitkät pätkät takkiosaston käytävää sai ohittaa
ilman penkomista. Yksi malli oli likellä mahdollista. Kokeilin takkia
päälläni. Tiukka kuin mikä. Kokeili isompia. Sama juttu. Jo pelkästään
hartialeveys tuotti ongelmia. Jos sitten sai vääntelehdittyä kädet
hihoihin, ei vetoketjun vastakappaleet ulettuneet toisiinsa. Edes
rinnan korkeudella. Tuli siihen nuori mieskin auttamaan. Keksi sitten
että ahaa ... haki toiselta puolelta toisenlaisen takin ja pyysi minua
sinne katsomaan. Sieltä kokoja alkoi löytymään. Otin sitten yhden
takin, vaikka sen hinta oli kaksinkertainen edelliseen hyllyväliin
verrattuna. Hyvästä (ja sopivasta) pitää kai maksaa! Ja
talviverkoille/pilkille loistavilla ominaisuuksilla varustettu vaate!
Jatkoin sitten Prismaan, se kun oli siinä vieressä. Yhtä tuotetta en
sieltä löytänyt. Ei ole se kauppa vielä täysin tuttu. Tarve ei ole
akuutti. Kyllä tässä pärjäillään! Tiedän kuitenkin, mistä ko. tuotetta
saa!
Tämän viikon mökkireissuun lähdettäneen torstaina. Toivottavasti
verkoissa ei ole pilakaloja! Jo keskiviikolle luvassa pientä pakkasta
koko päivälle. Pihat ja tiet takuulla liukkaat. Saatika järven jää.
Liukuesteet saappaisiin ulkonaliikkumista varten. Liki pakolliset.
Entäs kun liukkaan pakkasjään päälle sataa puoli senttiä lunta? Eivät
auta oikein liukuesteetkään!
Sunnuntai, 5.11.2023
Neljänmaissa
aamuyöllä oli kämpässä hyvä lämpö, liki 20 astetta. Kun seitsemän
aikaan heräilin ja pukeuduin, oli melkein viittä astetta viileämpää.
Tuli kamiinaan ja homma ok! Aamukahvit vielä tietenkin. Vihlomiset
selässä jatkuivat, mutta pistokset tulivat harvemmin.
Päivä on jo lyhyt, eli aamupala hyvissä ajoin. Varustauduin verkoille.
Luvassa vesisadetta. Ahtauduin kelluhaalareihin. En siksi, että jää
voisi pettää. Vaan siksi, että kellupuku piti aika hyvin vettä. Oli
satanut pari senttiä lunta. Oli vielä aavistuksen pakkasen puolella,
mutta siitä se tilanne nopeasti muuttui. Alkoi tihku. Jopa jonkunlainen
sadekin sitten.
Kokuavannossa uutta jäätä 3-4 senttiä. Koin ensin selimmäisen verkon.
Viimeksi siinä ei ollut kalan kalaa. Nytkin näytti samalta. Verkon pää
tuli jo avannolle. Siinä sitten aivan viimeisissä silmissä oli kuha. Ja
vieressä lahna. Jos ne olisivat uineet puoli metriä kauempana, olisivat
ne uineet verkosta ohi. Rannimmaisessa verkossa hauki ja pari lahnaa.
Ja parit kuhatkin. Tuo syvän pään kuha oli varmaankin kauden suurin
kohdallani. Olen verkottanut aika harvakseltaan ja harvimmat verkot
ovat jääneet kokonaan käyttämättä.
Korjasin kalat taas jäällä. Rannan tuntumassa. Otin erikseen talteen
kuhasta palasia sitruunakuhaa varten. Kuhaa kertyi To-Su ihan
mukavasti. On hyvinkin mahdollista, että viikon kuluttua verkkohommat
jäävät tauolle. Jos kalantulo jatkuu tällaisena, niin saan laittaa
narut odottelemaan kevätkautta!
Aino oli kalasessioni aikana hoidellut kaikki lähtövalmistelut.
Kotimatkalle vaihdoin kuivemmat päällysvaatteet. Hieman hikiset
alusvaatteet saivat olla. Liikkeelle lähdettiin yhden jälkeen. Tiet
vaihtelevissa kunnoissa. Joku pätkä oli ok, mutta paikoin oli
jääliukkautta. Paikoin hankalaa sohjoa. Niinpä kotimatka kestikin
peräti 2h 45min.
Käsien osalta koko mökkireissu oli negatiivinen kokemus. Mihinkähän
niiden kanssa vielä joutuu? Selkä vihoitteli vielä kotimatkan alkuun
asti. Sen jälkeen vaiva on kadonnut liki kokonaan. Lihaksessa se vika
oli. Kyllä sen vielä su-iltanakin tuntee, mutta niitä salamia ei enää
ole havaittu. Normaalia jyrinää kuitenkin tuolta takaa.
Parin päivän lauha jakso edessä. Keskiviikkona sitten pakastuisi.
Toivottavasti ei tulisi sitä lunta, vaan järvi pääsisi jatkamaan
jäätymisä.
Lauantai, 4.11.2023 Pyhäinpäivä
Heräilin
jo ennen kuutta. Ylhäällä lämmintä 16 astetta, alhaalla 17. Ulkona -6.
Kovanlainen koillistuuli. Eli vastaranta. Normaalit aamutoimet.
Pihanperäreissu. Kamiinaan tulet. Kahvin keitto.
Päätin, etten käy tänään verkoilla. Huomenna vasta. Tuli kai noustua
hieman liian varhain, koska aamupalan jälkeen oli niin mukava hetken
aikaa vain köllötellä. Lähdin sitten ulos, vaikka olisi ollut mukava
jäädä lämpimään kämppään. Sahasin jälleen kolme renkullista koivua.
Olen pitänyt pressua sahauspaikan alla ja ottanut purut talteen. Vein
pienen säkillisen veskin kuivikeboxiin.
Puoli 12 kahvit. Vaikka pakkasta on ollut koko päivän vain viiden
asteen paikkeilla, on kamiinassa saanut olla koko ajan jonkunlainen
tuli. Tuuli järveltä on tehokas jäähdyttäjä. Vasta iltapäivällä neljän
maissa tuuli kääntyi tai asettui hieman. Kämppä alkoi heti lämpenemään.
Kohta liikaakin.
Iltapäivällä aloin laittelemaan yhtä valoa uuteen uskoon. En
onnistunutkaan. Sähköinsinöörin ammattitaitoa ei ole. Tein kuitenkin
malliksi yhden vararatkaisun. Sen asentelu lopulliseen paikkaan jää
tuonnemmas.
Selkään on iskenyt joku kumma juttu. Arvelen, että se on joku
liihasvaiva. Välillä iskee sellaisen pistoksen, että jalat meinaavat
lähteä alta. Kävely mennyt todella varovaiseksi. Etenkin portaissa.
Vaatteiden pukeminen ja riisuminen sattuu niin vietävästi. Mitenkähän
pärjään huomenna verkoilla? Käsien tila on aika paha. Nahkat lähtevät
pois laajoilta alueilta. Sormissa syviä haavoja. On tämäkin!!!
Perjantai, 3.11.2023
Puolenkymmentä
astetta pakkasta. Olisihan sitä saanut olla reilusti enemmänkin, mutta
näin tällä kertaa!
Tänään tarkoituksena kokea verkot. Mutta vasta iltapäivällä. En
kehitellyt aamupäivälle mitään erikoisempaa. Kunhan ajan kuluksi
jotakin. Otin moottorikelkan tallista. Ajelin tietä ja polkuja.
Tarkoituksena tampata lunta tiiviimmäksi. Jos lumi hieman jomottuisi,
helpottuisi jalkamiehillä kulku. Anteeksi ... jalkaihmisillä!
Vaihdoin veskin alustaan uuden puuroastian. Täyden talletin omaan
paikkaansa. Roudasin mökille kaikki viikko sitten pätkimäni
koivukalikat. Varaston räystään alta myös viimeiset kuivat kuuset. Eli
jonkunlainen päätös tuli kuusipuille. Kestää toki aikansa, ennen kuin
kaikki kuusiklapit on hyödynnetty. Mökissä niitä on monta kopallista.
Varaston sisällä vielä enemmän!
Syötiin ruoka poikkeuksellisesti jo ennen puolta päivää. Aino kai
halusi hieman tasoittaa syömisiä tasaisemmin pitkin päivää.
Keskipäivällä sitten verkoille. Normaalisti kalaa tulee paremmin
syvemmästä päästä. Olikin iso pettymys, kun se puoli oli täysin tyhjä.
Ei hyvin alkanut toinenkaan suunta. Kunnes sitten jäälle nousi
pikkuinen lahna. Ja sen jälkeen muutama kuha. Eli hyvinhän siinä
loppujen lopuksi kävikin. Tuon verran kun kuhaa tulisi joka päivälle,
saisi pian ottaa verkot pois ja jättää narut pohjaan.
Juotiin kahvit. Korjasin sitten kuhat jäällä. Korppi jo kierteli. Ketun
jäljetkin jäällä. Pian on perkeet kadonneet. Onko aamulla enää mitään
jäljellä. Pussitin fileet grillissä. Kylmä meinasi pystyä. En
kuitenkaan alkanut laittelemaan tulia. Pitäisi kai viikolla käydä
katsomassa Lämpimämpää mökkiasua talveksi. Netistä olen jo hieman
haarukoinutkin. Alkaa tuo nykyinen asu olla aika rispaantunut ja
ohueksi kulunut!
Oli jo hämärtymässä 15:30, kun palauduin sisälle. Ainolla oli
soppakattila kamiinan päällä. Syötiin pikkun keitokset pois. Lyhyt
lepohetki, mutta uni ei tullut.
Koko päivän pakkasta viitisen astetta. Avantoon oli eilisen jäljiltä
tullut jäätä liki 2 senttiä. Muuten jää ei varmaan juurikaan
vahvistunut. Parempia pakkaslukemia luvassa vasta ensi viikon lopulle.
Säilyisi nuo jäät sinne asti. Siitä eteenpäin onkin sitten hyvät
näkymät.
Torstai, 2.11.2023
Aamutoimet
normaalitahtiin. Ei ollut mitään painavaa syytä sen kummemmin
kiirehtiä. Puoli tuntia sinne tai tänne. Ei minkäänlaista merkitystä.
Mökillä yhdentoista jälkeen. Sisällä -4. Ulkona -3. Järvi umpijäässä.
Sisällä vesiastiassa hiukan hilettä. Saunassa vesi jäässä, muttei
pahasti. Kamppeet autosta mökkiin. Aino pisti kahvipannun kamiinan
päälle. Ennen kahvia pistäydyin rannassa. Koereikä jäähän: 7cm!
Mittasin kahvitauolla torpedon (verkonuittolaite) paristojen (8kpl)
vireyden. Kaikissa pattereissa virtaa 1,582 V! Olipa outoa.
Pattereilla/torpedolla on uitettu verkot jään alle kahtena syksynä.
Hyvin on vielä virtaa!
Tein ensin tutkimusmatkan jäälle. Jäällä lunta juuri sen verran, että
pinta oli valkoinen. Railoja ristiin-rastiin. Railojen kohdat
pohottivat tummina, kun vesi oli tullut jäälle. Ja siihen jäätynyt.
Sanotaan, että 5-senttinen teräsjää kantaa miehen. Kantoihan se siten
minutkin. Yhtään ohuempaa ei olisi jään kärsinyt olla. Railojen
kohdilla jäätä oli paikoin jopa 9 senttiä. Tein kokuavannon, kun
syvyyttä alkoi olla 10 metriä.
Syötiin ruoka. Kävin sitten uittamassa verkot. 1,5 tuntia meni
kaikkiaan. Ei ongelmia. Kämpässä jo kohtuullinen lämpö. Hetki vielä
pökköä pesään. Kahvitkin. Kyllä pimeys tuli aikaisin!
Keskiviikko, 1.11.2023
Hui,
ollaan jo marraskuulla. Kahden kuukauden kuluttua vuosi on jo vaihtunut
ja sydäntalven odotetut juhlapyhät juhlittu. Ja eduskunta palannut
kesälomalta!
Huomenna siis mökille. Riippumatta siitä, onko järvessä jäätä. Tänään
siten siis se viikon varsinainen kauppapäivä. Tai täydentävä. Miten
vaan. Tällä kertaa lähdettiin reissuun melkein heti aamupalan jälkeen.
Cittarin liukuportaat yhä korjauksen alla. Johan nyt on ihme ja kumma!
Tällä vauhdilla taitaa se vuosikin ehtiä vaihtumaan! Ostoskassit olivat
eilistä kevyemmät. Olin jo eilen ottanut mm. maidot ja hedelmät.
Tuotiin ostokset kotiin. Lähdin sitten vielä jatkoreissuun. Motonetistä
hain muutamat tarvikkeet. Ja IcaMaxista ne sen liikkeen spesiaalit.
Yhdeksitoista ehdin jo kotiin.
Tänään jälleen helppo ruoka. Valmiita juttuja on ensi viikoksikin ihan
riittävästi, mutta sitten enää rajoitetusti. Häätyypi miettiä, mitä
jatkossa ja kuinka paljon.
On pikkusen jännittävää tuo sään seuraaminen ja tulevan odottelu. Se on
tullut selväksi, että odotan kuumeisesti jään muodostumista, että
pääsen virittelemään verkot. Jäätymisen ennustaminen on hankalaa. Mutta
sitten, kun jääkansi on syntynyt, on aika helppokin laskeskella sen
jälkeen jään paksuuntumista. Täältä etänä valitettavasti on mahdoton
sanoa, milloin järvi nyt on jäätynyt/jäätymässä. Jos se jäätyi silloin
maanantain ja tiistain välisenä kovana pakkasyönä, on tilanne aika
selkeä. Jäätä pitäisi olla hyvinkin 6-7 senttiä. Mutta jos järvi
jäätyikin vasta vuorokautta myöhemmin, ei jää vielä ole riittävän
vahvaa. Lunta ei ole satanut mahdollisen jään päälle. Se on hyvä.
Ennuste viikonlopun säästä on vaihteeksi aavistuksen eilistä ennustetta
parempi. Mutta huomenna nykytilanne lopullisesti nähdään, kun pästään
paikan päälle!
Katselin jotakin ajankohtisohjelmaa, jossa haastattelun aikana
näytettiin kadulla Hesassa kulkevia ihmisiä. Eivät he varmaan
suunnistajia olleet, vaikka kourassa olikin usein kompassin kokoinen
laite. Vai olivatko sittenkin? Osa näytti olevan aika kaukana
kotiseudustaan.
Tuo lausuma ei ollut rasistinen. Eikä tämä vitsikään, vaikka eihän
nykyään saisi sanoa yhtään mitään, mikä viittaa ihonväriin, uskontoon,
rotuun ym. ym.
Kaksi savolaisukkoa istui Kuopiossa torin laidalla. Toinen kysyi, että
kuinka kaukana oikein se Afrikka on? Toinen vastasi, ettei se kaukana
voi olla. Savon Sellullakin on töissä neekeri, joka tulee joka aamu
toihin polkupyörällä!
TV-ohjelmien tallennuspilven reunalle on alkanut kertymään elokuvia.
Aikaraja meni jo muutamalta ohitse, ja niitä on sitten putoillut pois
järjestelmästä. Paljon niitä ollaan katsottukin. Joukkoon mahtuu
hyviäkin filmejä aina silloin tällöin. Tämämiltainen elokuva ei oikein
pisteitä ansainnut. Ei se haittaa. On joskus ihan hyvä katsoa heikkoja
esityksiä. Osaa sitten taas arvostaa muita, vaikkeivät nekään kymmentå
pistettä ole ansainneet.
Tiistai, 31.10.2023
Yöllä
Meltosjärvessä -17,8 astetta. Pellon kirkolla vain hieman
"lämpimämpää". Aamuseitsemältä meilläkin -17,3. Onko tuuli ollut sen
verran lempeä, että selkävedet ovat jäätyneet? Veikkaan, että on!
Oli tarkoituksenani iltapäivän puolella käydä alkuviikon kauppareissu.
Syötiin päivällä kuhaa kermassa, jonka jälkeen laitoin auton töpökkään.
Tunnin päästä lähdin liikenteeseen. Kokeilin ennen sitä avata
bensatankin korkin suojakantta. Ei auennut. Ei meinannut aueta viime
viikollaaan. Ajelin kauppakeskuksen parkkihalliin. Nyt olivat
viimeinkin liukuportaat korjauksen alla. Tulevatko kuntoon ... se
nähdään pian. Pari kuukauttahan vasta on mennyt toimimattomina!
Kaupasta itse asiassa liki viikon koko tarve. On ennen mökkireissua
kuitenkin vielä tehtävä erinäisiä ostoja. Mutta syömiset ovat nyt
pääosin jo hankittu. Ennen ulos ajamista testasin bensaluukun.
Aukesihan se. Kotimatkalla tankkaus. Meneeköhän talvi niin, että on
aina käytävä hallissa sulattamassa auto ennen tankkausta?
Tuolla etelämpänä, jossakin Pirkanmaan seutuvilla, on sadellut lunta.
Reilustikin. Ja lisää on tulossa. Sadealue on laaja. Ja hiljalleen
liikkeellä pohjoisemmaksi. Näyttää kuitenkin siltä, että tänne asti se
ei ihan heti ole tulossa. Mutta entäs lauantai? Lunta saatetaan saada
niin, että uusi autokin on ihmeissään. Etenkin kun lumisade muuttuu
sunnuntain puolella vedeksi. Pitääkö varata mökille ruokaa pariksi
ylimääräiseksi päiväksi? Ei kai nyt sentään!
Mökille mennään melko suurella todennäköisyydellä torstaina. Jos järvi
on riittävän tukevassa jäässä, on reissun ohjelma selvillä. Jos
verkotukseen ei pääse, on ohjelmaa silti tiedossa. Mökillä ei hommat
lopu koskaan, vaikka niitä puurtaisi kolmessa vuorossa! Illalla
mietittiin jo viikon lopullista ruokalistaa ja siis myös huomista
ostoslistaa.
Maanantai, 30.10.2023
Ei
aivan lupaavalta näytä. Tuo säätilan kehitys nimittäin. Eliset
ennusteet ovat tänään taas jotakin muuta. Niin kovasti olen toivonut
kunnon pakkasia, jotta saisin verkot pyyntiin. Yleensä riittää 8-10
vuorokauden kalastus ja saaliina on riittävästi kuhaa kevätsesongille
asti. Mutta kun ei huvittaisi käyttää kalastukseen joulukuun
olemattoman lyhyitä päiviä. Kuukauden kuluttua päivä on puolet
tämänhetkisestä. Nyt ollaan jo alle 8 tunnissa. Kun verkkoja uittaa
jään alle yksinään, on sopivia uittohetkiä monesti vain päivänä tai
parina. Parastahan olisi kirkas, 7-8-senttinen jää. Kun sataa lumen
jäälle, menee homma jo hankalammaksi. Kun verkot on saatu jään alle, on
kalastus sitten sen jälkeen helppoa. Pahin haitta on kova tuuli. Joskus
ankara pyrykin ja ajattava lumi. Voihan siinä käydä niinkin, että
verkkoja ei saa jään alle ollenkaan. Se olisi harmillista, sillä
silloin on kevätsesonkikin menetetty! Jatkuvaa päivystystähän tämä on.
Yhtenä vuonna se oli turhaa, kun vielä Jouluna oli osa selkävesistä
auki!
Ei tullut tehtyä kauppareissua, niinkuin yleensä maanantaisin teen.
Kaikkea on riitävästi ainakin huomiselle asti. Kävin lakaisemassa
takapihan laudoitukselta lumet ja laitoin pihatuolit pinoon seinän
reunalle. Käsissä oli kunnon nahkakintaat suojina. Sormien olisi nyt
hyvä saada olla rauhassa. En ole tänään niitä kastellut. Rasvannut
vain. Osa haavoista on selvästi parantunut eilisestä. Syvimmät
ovat melko kipeitä. Sormet eivät taivu kunnolla, mutta pahin
tulehdus lienee ohi.
Uutiset eivät tarjoa mitään uutta. Oikeastaan se voi olla hyväkin.
Tuutin täydeltä saadaan lukea, katsoa ja kuunnella taisteluista
Ukrainasta ja Gazasta. Tarvitaanko lisää uutisia, kun ne kuitenkin
voisivat olla samaa sarjaa. Millonkahan saadaan viimeinkin kuulla
todella hyviä uutisia?
Myöhäisillassa lämpötila kaikesta huolimatta laski reippaanlaisesti
jörvikylillä. Olematon tuuli siihen höysteeksi. Kyllä nyt järvet
jäätyvät! Pitääköhän mökille menoa tällä kertaa aikaistaa siitä
perjantaista. Päivällä tai kahdella.
Sunnuntai, 29.10.2023
Katsoin
aamulla, että kello alkoi olla kuusi. Sama siis nousta ylös. Ainokin
oli jo hereillä. Olin onnekseni katsonut kellon väärin. Se oli
seitsemän. Tunnilla sitten se siirto talviaikaan ja kello kuudesta
alettiin odottamaan aamua.
Aamupala ennen kahdeksaa. Aurinkokin jo nousi ja ulkona alkoi näkemään
normaalisti. Lähtöpäivä. Normaalisti en lähtöpäivälle enää suunnittele
mitään hommia. Nyt oli hieman toisin. Lisäksi tohelointini sai aikaan
sen, että lisähommaakin järjestyi. Kun laitoin ulosmenohousuja jalkaan,
putosi uretaanipullo lattialle. Korkki oli irti ja uretaania roiskahti
hieman kaapin kylkeen. Jätin sen kuivumaan. Pullosta kuitenkin sain
vippaskonsteilla vaahtoa sinne pönttöjen uumeniin. Sinnehän vaahto oli
tarkoitettukin. Vaahto alkoi turpoamaan. Toivottavasti pöntöt
täyttyvät. Uretaanipullon kyljessä sallittiin käyttö -10 asteeseen
asti. Oli -7, joten aika lähellä takarajaa oltiin.
Sääennusteiden mukaan alkuviikolla saattavat pakkaslukemat olla jo aika
reippaita. -15, jopa ylikin. Se tarkoittaa sitä, että järvi saa
jääkannen. Se puolestaan tarkoittaa sitä, että tulevana viikonloppuna
olisi ehkä laitettava verkot pyyntiin. Jos verkkohommat toteutuvat,
tulee silloin hommaa riittämään heti mökille päästyämme. Siksi teinkin
tänään pari asiaa alta pois.
Ensiksi vedin ison ahkiokuorman kuivaa kuusta grilliin. Ämpärillisen
tuohenpalasia myös. Ollaan hieman puhuttu sellaista, että joulukuussa
ja tammikuussa harvennetaan mökkireissuja oleellisesti. Voi jopa olla,
että tulee vain käväistyä joskus päivämukin lumitöissä. Grillissä voi
silloin paistaa vaikka makkarat. Kahvitkin voi keittää. Nopeammin tulee
puille tarve sitten, kun verkoista tulee saalista ja ulkosalla on
muuten liian kylmä, tuulinen tai sateinen sää. Grillissä tulen ääressä
perkaaminen on mukavampaa.
Toinen asia, jonka halusin tehdä tänään, oli se tuttu koivupalikoiden
pätkiminen. Kolme renkullista sahasin. Saha puri nyt hyvin. Viilaukseni
oli onnistunut. Kolme isoa laatikollista sopivaa koivupilkettä
valmistui. Purut otin jälleen tarkasti talteen.
Tuo kuusiklapien vienti ratkaisi miltei kokonaan yhden ongelman.
Varaston laidassa kuusipino on sinnitelyt ja ei meinaa millään kulua
loppuun. Olen vienyt puuta mökkiin ja saunaan niin paljon, kuin sopivia
koreja ja koppia on. Räystään alla on vielä parin kopallisen verran.
Eiköhän räystäänalus saada tyhjäksi seuraavalla mökkireissulla.
Lumen alle kalikat eivät jää.
Päästiin liikenteeseen ennen puolta päivää. Aura ei ollut vielä
putsannut sorateitä. Eipä haitannut. Kun oltiin tulossa ensimmäiselle
pikitielle, oli vasemmalta lähestymässä kuorma-auto. Olisin saattanut
ehtiä tielle ja kuormuria karkuun, mutta en sentään niin tökerö ollut.
Toivoin, että kuormuri ajaisi suoraan Ylitornion suuntaan, mutta ei.
Vilkku näytti, että suunta on Tervolaa kohti. No, olin varma, että
kuskilla on edes hieman älliä päässään, että päästää ohi heti, kun
ollaan käännytty uudelle tielle. Mutta ei. Kaasu pohjaan vain. Eli
ajettiin peräkanaa kuutta/seitsemääkymppiä. Tie auraamatta. Lumi
pöllysi. Aurinko paistoi vastaan. Näkyvyys kuormurin takana varsin
olematon. Kuormuriakaan ei aina näkynyt. Ajattelin, että Mellakosken
risteyksessä pääsen ohi. Ei kuski voi olla niin tollo, että haluaisi
vasiten kiusata takaa tulevaa. Turha luulo. Entäs Sihtuunan risteys. Me
käännymme, kääntyykö rahtari? Ei onneksi kääntynyt. 43 kilometriä
riitti kiusaamista ja jopa liikenteen vaarantamista!
Kotona katsoin MM-rallin viimeisen pikataipaleen menoa. Kalle ajoi
varman päälle jo aiemmillakin pätkillä. Samoin viimeisen pätkän.
Selostajat hehkuttivat, että Kalle on pian kaksinkertainen
maailmanmestari. Oliko sitten niin, että Kalle olikin sitten vielä
hetken aikaa yksinkertainen maailmanmestari?
Viikolle tosiaan luvassa kylmiä kelejä. Järvelle norjalaiset tarjoavat
jopa -18 astetta. Sehän on tietenkin hyvä uutinen. Huonojakin uutisia
kuitenkin heti perään. Lumisateita. Jopa vesisateita. Eli viikonloppuna
ilma taas lämpenisi. Ja muuttuisi sateiseksi. Hyvätkin suunnitelmat
voivat kaatua.
Lauantai, 28.10.2023
Jatkoin
tänään valoisan saavuttua eilisiä harrastuksiani. Sain lippusalkoni
melkein valmiiksi. Itse liput vielä puuttuvat. Varastossa olisi yhdet
pieneksi käyneet haalarit. Taidan huomenna leikata siitä palasia ja
viedä kotiin ommeltavaksi. Saattaa tulla useammankin lipun ainekset.
Oli tarkoitus myös täyttää uretaanilla ne kellukepöntöt. Mutta annas
olla ... puuttui se pistooli, jonka luulin olevan siinä kyljessä
kiinni. Varastostakaan en sellaista löytänyt. No, jatkuu sitten
aikanaan!
Valmistelin myös ensi syksyn muikkuverkotusta. Osa (16 kpl) kohoista on
liian pieniä. Noste ei riitä pitämään verkkoja pinnassa. Kahta
sellaista ei ole voinut laittaa pyynnissä vierekkäin. Viikolla tilasin
kohoja ja nyt rakensin uudet systeemin. Meni iltaan asti, mutta onneksi
nämä olivat vaihteeksi sisähommia.
Lunta on sadellut hieman koko päivän. Sataa vielä huomisenkin. Alkaa
näyttämään jo talviselta. Kun eilen tultiin, olivat ämpärivedet sulia
sekä saunassa, että sisällä. Ja järvi auki. Nyt jälleen pakastuu ensi
viikolla. Uskallan jo veikata, että järvi jäätyy ja tuurilla jää on
ensi viikonloppuna jo kantavaa. Tuuriin ei kuitenkaan kannata luottaa.
Varman päälle sen olla pitää! Viime vuonna Isoselkä jäätyi marraskuun
puolessa välissä. Nyt saattaa jäätyä pari viikkoa aiemmin.
Olen pariin otteeseen poistanut enimpiä lumia poluilta. Lunta on juuri
ja juuri pahimoilleen. Ei vielä lingottavaksi. Ei oikein kolattavaksi.
Mutta hyvä kuitenkin, että lunta on. Valoakin siten on. Viime vuonna
ohuen jään päälle ei satanut heti mainittavasti lunta. Toivotaan samaa
tulevillekin jäille!
Perjantai, 27.10.2023
Päivät
vain lyhenevät. Aamulla säkkipimeys herätessä. Onneksi nyt on hiukkasen
lunta maassa. Sillä onkin valoisuuden kannalta iso merkitys. Lähdön
hetkillä +1 astetta. Sadetta, joka oli märän lumen mallista. Kohta
kuitenkin ilma kuivahti ja loppumatka ajeltiin 2-3 asteen
pikkupakkasessa.
Mökillä 1,5 asteen pakkanen. Sisällä ja ulkona. Lunta pihamaalla 4-5
senttiä. Isoselkä täysin auki. Olin pitänyt mahdollisena verkkojen
laskun soutuveneellä. Mutta jo aamulla jouduin ajatuksen hylkäämään.
Sormet niin kamalassa kunnossa, että hyvä kun tässä selviää
kuivemmistakaan harrasteluista. Terassin kuitenkin lakaisin lumesta. Ja
polkuja auoin ihan vain pikkuisen!
Vaihdoin kamera-akut. Yksi oli viikolla simahtanut. Nyt mennään taas
pitkään näillä. Aloin värkkäämään paria verkkolippusalkoa. Olin tuonut
kotoa osan tarvikkeista. Osa olikin mökillä odottamassa. Kun aloin
vääntämään viimeistä mutteria paikalleen, varoin pudottamasta sitä
maahan. Siihen jalkoihin se tietenkin putosi. Purun ja lumen sekaan.
Eikä löytynyt. Harmi. Se nimittäin saattoi olle viimeinen lukkomutteri
sitä kokoa. Varastoon penkomaan ja tuuri kävi. Rasian pohjalla oli
vielä yksi mutteri. Sitä kiinnittäessäni kävi taas samoin. Se putosi
samaan purusekamelskaan, kuin edellinenkin. Eikä löytynyt. Hain
tehokkaan magneetin. Jo löytyi mutteri. Ja toinenkin. Magneettiin
tarttui myöskin runsaasti kiviä. Lienee murske, jota olen siihen
tasoitteeksi laittanut, hyvänlaista rautamalmia!
Ruoka neljän maissa. Sen jälkeen jatkoin vielä hetken lipputyömaalla.
Sitten sisälle. Lämmittelemään. Ulkona istuminen ei ole hauskaa, kun on
hieman pakkasta! Ei se varmaan ole terveellistäkään.
Torstai, 26.10.2023
Milloinkahan
viimeksi meillä oli aamulla plussalla? Nyt kuitenkin oli. Muutaman
kymmenyksen vain. Ja heti ylempänä olikin taas pakkasen puolella.
Sateli jotakin rännän sekaista, mutta harvassa paikassa se näkyi maassa
lumena.
Aamupalan jälkeen päätettiin päivän ruuasta. Ja viikonlopunkin.
Kauppareissu ajateltiin tehdä ennen ruokaa. Niin tehtiinkin.
Wäylä näyttää olevan Tornion kohdalta umpijäässä. Joki on tuonut
ylempää isompaa ja pienempää jäälauttaa ja ne ovat junttautuneet
ahtojääksi kaupungin kohdalla. Postista pikkupaketti. Kaupasta
peruskamat. Paluumatkalla pysähdyin Putaalla R-kioskin
pakettiautomaatilla. Sieltäkin paketti.
Vaikka ollaan oltu nyt muuan päivä kotosalla eikä mökillä, ei siellä
mökilläkään ihan täysin hiljaista ole. Porot ovat vakiovieraita. Nyt on
kettukin käynyt kameroiden edessä muutamaan kertaan. Tänään on sadellut
mökillä hieman lunta ja maa on valkoisena. Sade jatkuu yöhön asti.
Huomenna jäljet paljastavat, kuka on käynyt vieraisilla.
Viime viikonloppuna toin mökiltä pois pienen lääkevarastoni. Vikon
satsia olen siellä pitänyt siltä varalta, etten joskus muista ottaa
lääkkeitä mökille mukaan. Laitoin tuoreet annokset taas valmiiksi
mökille vietäviksi. Ja kalenteriin muistutuksen, että muistan taas
alkuvuodesta suorittaa vaihdon.
Näyttää jälleen siltä, ettei Ruotsin pääsy Natoon edisty. Jokohan on
niin, että katsotaan tilannetta vuoden kuluttua? Ruotsi on muuttanut
lakeja ja karkottaa koraaninpolttajan. Turkille se ei riitä. Erdogan
tykkää pompotella Kristerssonia ja Stoltenbergeriä.
Keskiviikko, 25.10.2023
Tämän
päivän suuri saavutukseni oli se, että erään takaportin kautta sain
hoidettua yhden terveyteen liittyvän asian. Hyvä juttu. Minulle on
vielä tulossa jossakin vaiheessa soitto, mutta ohjeen mukaan saan sen
jättää huomiotta eikä mitään jatkotoimenpiteitä tarvita. Kunhan vain
muuten toimin sovitusti!
Päivällä paistoin muikut. Tein sille seuraksi sienikastikkeen.
Kuohukerman puuttuessa käytin ruokakermaa. Olisi varmaan pitänyt
keittää paljon kauemmin, sillä vetiseksi jäi kastike. Vaikka olin
lusikoinut sekaan koskenlaskijaakin. Oppia ikä kaikki!
Paremmin onnistui pitsa. Olin ostanut valmistaikinan IcaMaxista ja
siinä päiväys oli umpeutumassa viikonloppuna. Oli myöskin sattumoisin
sopivasti päällysteitä. Sellaisia, joita käyttämällä ei epäonnistuminen
tullut kyseeseen. Ilta- tai välipalaa pariksi kerraksi.
Ainolla oli pelimuoreihin meno. Tällä kertaa ei noutajaa ollut tulossa,
joten lupauduin menomatkalle kuskiksi. Juuri ennen määräaikaa kävin
laittamassa
auton töpökkään. Kolme pakkasastetta ja lasit jäässä. Helpotusta
ongelmaan. Ennen perjantain mökillemenoa olisi 6 paikkaa, jossa
asioida. Nyt olisi hyvä hetki hoitaa osa noista pois.
Päätin hoidella viisi paikkaa noista kuudesta. Huomiselle jäisi vain
ruokakauppa. Kaksi ensimmäistä hoitui helposti. Kolmas paikka oli
sulkenut poikkeuksellisesti tänään ovensa neljältä. Paskanmarjat! Pakko
käydä huomenna sielläkin. Onneksi aikaa on! Seuraavassa paikassa
porisin pihalla mökkinaapurin kanssa. Oven suussa kohdattiin. Sisällä
en kauaa viipynyt, kun lista oli sinnekin olemassa. Viimeiseen paikkaan
vielä. Oli yllätys, että siellä puuttui juuri se asia jota olin
hakemassa. Toinen niistä.
Kotona katsoin sitten yhden elokuvan. Lajiltaan "kauhu", joten Ainon
suosikki-genreä se ei ollut. Ei se mikään huippufilmi ollut, mutta
tulipahan katsottua!
Illemmalla Aino palautettiin kotiin. Alkoi ihan toisen tyyppisten
tallenteiden katselu. No, ajan kulua sekin!
Tiistai, 24.10.2023
Ihotilanne
on tällä hetkellä kehnonlainen ja ei se ainakaan parempaan ole menossa.
Hieman hankala tilanne, kun ihopolille pääsemiseksi on jälleen
aloitettava rundi alusta. Eli terveyskeskuksen kautta. Toinen
vaihtoehto olisi yksityinen puoli. Se voisi ollakin järkevintä, jos
aikoo saada jonkinlaista hoitoa.
Tänään ollaan latailtu omia akkuja. Eli ei olla tehty juuri mitään,
mikä kroppaa rasittaisi. Eikä olla käyty missään. Tehtiin kuitenkin
ruoka ihan "omasta päästä" ja sehän onnistui. Ristisanoja täytelty ja
saatiinkin pari sellaista ristikkoa valmiiksi, jotka ovat olleet aivan
pientä vaille valmiita jo aika kauan.
Kaasuputkivahingon tutkimukset jatkuvat yhä. Nyt on pääepäiltynä
kiinalainen rahtilaiva. Sitä sitten lieneekin liki mahdoton selvittää,
olisiko vahinko aiheutettu tahallisesti. Pohjasta on nostettu laivan
ankkuri. Jos se pystytään yhdistämään pitävästi kiinalaislaivaan, niin
sittenhän se on selvä. Mutta löytyykö toimeksiantaja, jos kyse ei ole
onnettomuudesta?
Maanantai, 23.10.2023
Näillä
pakkasilla ei kantavia jäitä vielä synny. Pintavedet kuitenkin
kylmenevät ja kyllä se nollakin sieltä lähestyy. Viime yönä oli
Meltosjärvessä pitkään vähintään 13 astetta pakkasta. Parhaimmillaan
yli viidentoista. Tällä hetkellä on ilmassa sellaisia merkkejä, että
viikonlopun seutuvilla kovimmat pakkaset olisivat ohi. Suojasäitä ei
tulisi, mutta pakkashuiput olisivat pois.
Kun on tähän ikään jo päässyt, on selvää, että pikku vaivojakin on
ollut. Osittain vaivat ovat vanhaa ja tuttua harmia, joihin ei oikein
osaa edes suhtautua minkäänlaisena vaivana. Ei niihin kuitenkaan saa
apua, jos lähdet asiasta valittamaan. Yhteen asiaan haluaisin kuitenkin
saada jonkunlaisen selvyyden. Siksi aamulla soitin terveyskeskuksen
palvelunumeroon. Palvelu-sana on kuitenkin turhan mairitteleva. Joudut
kuuntelemaan kaksi kertaa saman larvauksen, ennen kuin pääset
sanelemaan nauhalle viestisi. Kahdeksasta valintavaihtoehdosta kun
mikään ei ollut sopiva.
Kauppapäivä olisi. Mutta kun piti sitten odottaa sitä soittoa. Tämän
päivän aikana se tulee, niin ääni sanoi. Kello tuli jo 16:30 ja soittoa
ei vain kuulunut. Jaa, olikohan se siinä? No, soitto tulikin sitten
heti, kun olin ko. kommentin kirjoittanut. No, sama se oli, soittiko
vai ei. Ei soittajalla ollut oikeastaan yhtään mitään annettavaa.
Oli kuitenkin niin, että kun ei tarvinnut enää odotella soittoa, pääsin
tekemään sen kauppareissun. Maito oli perinteisesti se, joka oli aika
vähissä. Muuten kai oltaisiin pärjätty pari päivää kauemmin.
Uutisten mukaan on Ruotsin natohakemuksen käsittely Turkissa siirretty
parlamentin käsittelyyn. Onko Erdogan antanut jonkunlaisia
saatekirjeitä aikataulusta tai ratifiointisuosituksista? Ei se jäsenyys
ole vieläkään varmaa, mutta onhan tuo sentään pieni askel eteenpäin.
Mutta mitä sitten tekee Unkari? Orban on sanonut, että Unkari ratifioi
Ruotsin jäsenyyden ennen Turkkia. Vai ovatko puheet parasta? Ja Unkari
sittenkin liian vahvasti Putinin talutusnuorassa?
Sunnuntai, 22.10.2023
Jälleen
kylmä yö. Niitä onkin nyt ollut jo useampia peräkkäin. Vaikea uskoa,
että talvi olisi jo saapunut. Pienet vesistöt ovat kuitenkin jo jäässä.
Isommissakin suojaisat lahdet. Viime yönä Meltosjärvessä virallisesti
-14,1 astetta. Jos tuosta vielä hieman petraa, niin alkaahan ne
isojenkin järvien selkävedet antautua jäille. Kovilla pakkasilla kun
yleensä on aika tyyntäkin!
Kotiinlähtöpäivä, valmisteluja siihen malliin. Tuleville öille on
luvassa reipasta pakkasta. Tyhjensin saunasta vedet isommista
saaveista. Jätin sinne kaksi 20-litraista ämpäriä. Nostin ne
laakeampien ämpärien sisälle ja laitoin kannen. On hyvinkin
mahdollista, että eivät viikolla jäädy. Täydet raikasvesiastiat vein
kellariin. Kannoin täydet puukopat sisälle. Kuskasin poltettavat roskat
laavun pömpeliin. Laavulla -12, kun mökillä vain -9.
Aino meinasi käydä vielä ennen kotimatkaa kävelyllä. Minäkin meinasin.
Meinasin nimittäin käydä läpi yhden verkon sillä aikaa. Niitä kun oli
vielä paljutolkulla pelkästään verkkohuoneessa. Tuli käytyä läpi
useampiakin, kun Aino junttautui pelihommiin muorien kanssa. Kylläpä
noita verkkoja näkyy piisaavan. Ihan heti ei tarvitse olla uusia
hankkimassa. Yhdessä verkossa on ollut ja on yhä tiukka sutti. Käytin
varmaan tunnin sitä yrittäessäni, mutta ei. Ei se selvinnyt!
Liikkeelle päästiin normaalia myöhemmin. Kotiin silti ehdittiin. Kahvit
ensin ja sitten muut kotiintulorutiinit. Myöhemmin kalaruoka.
Sunnuntain kunniaksi kirjolohta kermassa haudutettuna. Lisukkeineen.
Niinkuin alussa mainitsin, on aika vaikea uskoa, että talvi on jo
tullut. Ensimmäiset pilkkijät kuitenkin jo hukkuneet. Puolitoista
viikkoa sitten satanut lumi on pääosin pysynyt maassa. Täällä
pohjoisessa siis. Pakkasta on ollut vuorokaudet ympäri. Mitä nyt joskus
ja jossain ollut hetkellisesti joitain kymmenysasteita plussalla.
Joskus 90-luvulla sain verkot jään alle 24. lokakuuta. Eli ei se mikään
mahdottomuus olisi, jos järvi jäätyisi parin viikon sisään. Jos jäätyy
niin hyvä. Verkot jään alle heti, kun jää on riittävän vahvaa. Jos
sitten jäiden tulo viipyy ja viipyy, saatan kelien salliessa tietenkin
vielä laskea joitakin verkkoja pyyntiin soutuveneellä. Soutuvene on
kuitenkin helppo laittaa vesille ja nostaa takaisin maille.
Moottoriveneen saan myös hoidettua yksin. Mutta siinä on kuitenkin oma
työmaansa. Akun ja muun virittelyn kanssa aikaa kuluu.
Lauantai, 21.10.2023
Illalla
käväisin naapurissa. Siellä kuitenkin oli ruokahommat alkamaisillaan,
joten palauduin omalle mökille pikimmiten.
Aamulla -8/+15 astetta. Pitäisi iltaisin näin pakkaskeleillä lämmittää
takkaa. Takan lämmitysvaikutus alkaa olla parhaimmillaan muutama tunti
sen jälkeen, kun pellit on saatu kiinni. Eli sopivasti aamuyön
tunteina. Ehkäpä tänään illalla? Auringon nousu joskus ennen yhdeksää.
Päivällä pitutta alle 9 tuntia. Saa sitä näiltä vuosin istua pimeässä
niin aamuisin, kuin iltaisinkin. Valoisa aika lyhenee vauhdilla ja se
aika on syytä käyttää viisaasti hyväkseen.
Joskus on kuitenkin mukavaa, kun ei ole mielen päällä sellaisia
asioita, jotka vaatisivat pikaisempaa tekemistä. Tänään oli sellainen
aamu. Mikään ei huutanut, että tulepas nyt hoitamaan tämä ja tämä.
Tekemistä silti piisaa. Aamupalan jälkeen oli vielä hämärää. Loikoilin
ja makoilin runsaan puolituntisen. Eilinen, kamiinamittoihin sahaamani
koivukopallinen oli kulutettu loppuun. Kävin sen täyttämässä. Samalla
ladoin kopallisen takkapuumittaista koivua. Kannoin kopat sisälle.
Kun eilen sahailin niitä koivuklapeja lyhykäisemmiksi, moitin sahan
terävyyttä. Viilasin nyt teräketjun uuteen iskuun. Siinä oli selkeä
vamma oikeanpuoleisissa piikeissä. Melkein arvaan, missä olin sen
sahannut naulaan. En testannut terävyyttä Kyllä sen pitäisi olla ok. On
minulla yksi varaterä. Mutta kun teräketjussa on 81 vetopiikkiä, on se
aika hintava. Kannattaa ainakin yrittää pitää se kunnossa ettei
ainakaan heti ole syytä varaterän hankintaan.
Juotiin päivän toiset kahvit. Haukattiin voileivätkin. Puoli
kahdeltatoista taas pihalle. Kalastus kohdallani jatkuu sitten, kun
järvessä on kantava jää. Nyt olikin sopiva hetki järjestellä
verkkohommat talvea ajatellen. Vein muikkuverkkokopat varastoon
odottamaa seuraavaa vuotta. Aloin vilkuilemaan harvempia verkkoja.
Ainakin aloituskokoonpano talviverkotukselle olisi syytä saada
plokattua. Tavoite tulikin hetkessä täyteen. On vaihtovaraa ja on myös
erilaisia solmuvälejä. Löysin sen yhden rikkonaisenkin verkon, joka
joutuu kokkoon. Kaikkia verkkoja en ehtinyt käymään läpi. Nyt oli
sopiva sää. Aurinkosta. Nollakeli. Tuuletonta. Verkkohuoneeseen tuli
jälleen järjestystä ja tilaa!
Pojilla muikunpyynti oli kääntänyt suupielet ylöspäin. Sää suosii nyt
muikunverkottajiakin. Sesonki alkaa päättyä Tarrallakin huomenissa.
Syötiin ruoka. Lyhyt lepäily. Läppärissä virta riitti vielä
kolmanneksikin illaksi. Kolmannet kahvit vielä. Kamiinan päällä. Sitten
vain odottelemaan iltaa ja yötä. Uutta pimeyttä.
Perjantai, 20.10.2023
Illalla
pistäydyimme parin KB:n jälkeen naapurissa. Emme kauaa viipyneet, kun
sielä oli omiakin vieraita. Rajansa kaikella.
Illalla kämpässä hyvä lämpö. Nyt aamulla ylhäällä 16 ja alhaalla 17
astetta. Sumua, vastaranta hämärän peitossa. Pakkasta yhdeksän pykälää.
Jatkoin veneilykauden päättämistä. Ensin suojasin katiskat ja laitoin
venetelan nojolleen niitä vasten. Otin akun pois talveksi. Kaivoin
lapiolla hieman maata moottorin alta. Moottori oli maassa kiinni ja
jäätyessään maa turpoaa. Ei vahingossakaan nyt jää aiheuta vahinkoa!
Laitoin lopuksi ovilunkat paikoilleen. Keulapään suojasin pressulla.
Kahvit ja voileivät. Rouvat tulivat pelaamaan Ainon kanssa. Naulasin
varapuuvaraston oveen vinotuen. Siinä ei sellaista ole ollut ja ovi on
painahtanut lievän suunnikkaan muotoon. Puuvaraston ulkolaidalla on
kuivaa kuusipuuta vielä 15 - 25 kopallista. Kuusipuu palaa nopeasti.
Kun kämppää pitää lämmittää paremmin, on koivu siihen paras polttopuu.
Lämmityskaudella kuusi olisi parhaimmillaan syttöpuuna. Ensimmäinen
pesällinen kuusta, sitten koivua jatkossa. Pitää suunnitella hieman,
jotta puista saisin parhaan hyötysuhteen irti. Sahasin nyt muutaman
renkullisen varapuuvaraston koivupuuta hieman lyhyemmiksi. Osan kannoin
jo sisälle. Purut otin tarkoin talteen kuivikkeeksi.
Pojilla muikkuhommat ovat menneet toistaiseksi aika kehnosti. Tänään he
ovatkin sitten päättäneet ottaa asian tosissaan. Verkkoja on laskettu
useampaan jataan. Huomenna hommaa taitaa piisata.
Torstai, 19.10.2023
Aamulla
ensin kahvit, että herää. Sitten suihkut ja aamupalat. Pakkasta 5-6
astetta. Ylempänä pari astetta enemmän. Siis mökin korkeuksilla. 10:30
liikkeelle. Matkalla -5. Ja lopuksi -4. Pari autoa oli ehtinyt Tarralle
meitä ennen. Mökissä -2, Ulkona -3. Mökkipiha ja ranta lumettomia.
Järven lämpövaikutus on melkoinen. Sisällä vesi ei ollut jäässä. Ei
muuten saunassakaan ja se oli hieman ihmeellistä. Räystäänalusämpärissä
tuuma jäätä pinnalla. Reunoissa ja pohjassa sentti.
Kamiinaan tulet. Kahvit keitettiin kamiinan levyllä. Hain kopallisen
koivua. Haravoin poronpaskat polulta. Kohta laitettiinkin sitten
takkaan koivupuinen tuli.
Lähdin rantaan aikomuksenani kiskoa vene talliinsa. Lukot ensin auki.
Olin tarkoituksella jättänyt vedenpoistotulpan paikalleen etu- ja
keskipenkin välistä. Vettä siinä olikin ämpäritolkulla. Pinnalla 5
senttiä jäätä. Peräpenkin säilytystilan luukun saranapuolella jäätä
myös niin paljon, ettei luukku auennut. Hakkasin jäät. Poistin vedet.
Kannoin airot ja puoshaan venetalliin. Pikku hiljaa sain nitkuteltua
veneenkin sinne. Loppuhommat jääköön huomiselle.
Syötiin ruoka neljän korvilla. Alakerrassa jo aika lämmin. Ylhäällä
saisi vielä lämmetä! Pitää vielä lämmittää. Hain toisen
koivukopallisenkin. Kuiva kuusi on kamiinassa ok. Takassa se on turhan
hötyä!
Keskiviikko, 18.10.2023
Tänään
kauppapäivä. Tarkistelin aamulla päivittäistavaroiden tilanteen. Lyhyt
tuli puutelistasta. Jos selviäisi vähin maidoin, voisi kauppareissun
siirtää jopa ensi viikon puolelle. Sen verran varaavasti oli kaikkea ja
päivämäärätkin riittäviä, ettei mikään mene pilaan. On kuitenkin
kai jonkunlainen reissu tehtävä. Iltapäivän puolella kuitenkin.
Olen kahteen otteeseen laittanut isännöitsijälle ja hallituksen
puheenjohtajalle sähköpostia aiheesta sähköauton lataus taloyhtiön
piikkiin. En ole saanut minkäänlaista vastausta kummaltakaan taholta.
Tänään naapuri kysyi minulta tilannetta, että olenko saanut aiheeseen
vastausta. Taas kuulemma on autoa ladattu yhtiön laskuun. Jos
hybridiauton sähkö riittää vaikkapa 70 kilometrin matkan tekemiseen,
vastaisi se ehkä noin viiden litran polttoainekulutusta
polttomoottoriautoilla. Siis kympin verran rahassa. Pitäisikö muiden
saada kympin verran korvausta aina silloin tällöin? Kerran
vuorokaudessa? Etsin netistä jonkunlaista tietoa sähköauton
latauksesta taloyhtiössä. Tällaisen löysin:
Asukkaan
tulee aina saada taloyhtiöltä lupa lataamiseen — oletuksena asukkaalla
ei ole lupaa käyttää kiinteistösähköä tai kiinteistön sähköistystä
sähköauton lataamiseen.
Syinä
tähän on muun muassa sähköverkon kestävyys ja kulujen kohdistamisen
vaikeus, jos käytössä ei ole energiamittaria. Sähköauton mukana tuleva
kotilatauslaite on tarkoitettu vain hätätilanne -käyttöön.
Lähtökohtaisesti
lataamisesta kannattaa kysyä taloyhtiöltä jo ennen sähköauton hankintaa.
Eli
siinä se. Selkeästi kerrottuna!
Paistoin puoliltapäivin muikkuja. Niitä syötiin muusin kera. Eli ollaan
päästy vanhaan kaavaan siinäkin mielessä. Mökkireissuun huomenissa.
Sinne sitten otetaan valmisruokaa. Ollaan pyritty siihen, että siellä
ruuan laitto on yksinkertaista. Tiski jää ruokarupeaman isoimmaksi
työksi.
Tehtiin iltapäivällä se kauppareissu. Kun ostoslista oli hyvin simppeli
ja Ainolla oli asiaa Icamaxiin, sinne siis suuntasimme. Ainon asioinnit
rajoittuvat siihen aulan puolelle. Sillä aikaa kävin kierroksen
kaupassa. Nopea reissu. Kotiin huoltoaseman kautta.
Kuka onkaan syypää??? Ohjuksen kappaleita Puolassa ... Kahovkan pato
... Nord Stream kaasuputkien räjäytys ... Suomen ja Viron välinen
kaasuputki ja datakaapeli ... Ruotsin ja Viron välinen datakaapeli. Ja
tuoreimpana sairaaan pommitus Gazassa! Arvailuja, syytöksiä. Vääriin
syytöksiin on helppo sortua. Etenkin kun syytösten kohde on toiminut
vastaavasti väärin aiemminkin. Joskus sitten paljastuu se, että
syytöksissä ei ollutkaan mitään perää. Se on hiukkasen noloa ja kyllä
varovaisuus näkyykin nykyisin kannanotoissa. Nolo asia on tuo
sairaalahomma. Arabimaissa on ollut mielenosoituksia Israelia vastaan
asian johdosta. Uusien tietojen valossa syypää voikin olla itse Jihad.
Sanottua sanaa ei saa sanomattomaksi. Mielenosoitusta ei saa
tekemättömäksi. Kun nuoli on ammuttu, ei sitä enää voi pysäyttää. Oli
kohde oikea tai väärä!
Huomenissa eli torstaina vaihteeksi mökille. Aamulla niillä kulmilla
oli pakkasta 7-8 astetta. Loppuviikolla ennusteen mukaan
toistakymmentä. Ei järvi vielä siihen jäädy, mutta taitaa veneilyt
kohdaltani olla ohi. Saunassa on saavissa ja ämpäreissä vettä. Hieman
jännittää, onko vahinkoja tullut. Pihalla räystään alla on yksi ämpäri.
No se on takuuvarmasti kirjattava tappiotilille.
- Juhannus valoisa - Vappu
Pimiä -
Tiistai, 17.10.2023
Tänään
sitten ne totuuden hetket. Vierailla lähtöpäivä. Meillä paluu vanhaan
kaavaan. Vähitellen. Eiköhän kuitenkin Joulun aikana taas nähdä! Matka
on kuitenkin sen verran pitkä, että jatkuvalla syötöllä ei tuota väliä
ajele. Päivätkin tästä vain lyhenevät. Kaikkein surkeinta ajokeliä
luvassa syyspimeillä, kun vielä sattuu kohdalle vesi- tai räntäsade!
Tänään ei tarvetta kauppareissuun. Jääkaapin sisältöä pitää hieman
vajuttaa ennen uusia ostoksia. Onneksi kyseessä ei ole mitään
outouksia. Kyllä nuo saadaan syötyä. Ei kaikkea tänään. Onneksi näyttää
olevan niitä päiväyksiä aika hyvin.
Kun viime viikolla satoi sen lumen, painoi se syreenien oksat paikoin
maata vasten. Vihreät lehdet oli vielä pensaistoissa. Kaikki oksat
eivät enää nousseet pystyyn. Lumi on sulanut suurimmaksi osaksi, mutta
esimerkiksi meillä takapihalla, oli muutama haara katkennut kokonaan.
Kävin ne nyt poistamassa. Naapurin puolelle olivat kaatuneet.
Tänään on ollut hirmu hieno sää. Aurinkoa ja heikohkoa tuulta. Hieman
plussan puolella. Yöllä vähän pakkasta. Tällaista kun pitelisikin! Kun
tulisi vielä sen verran lunta, että pimeys kaikkoaisi!
Ruotsin suhtautuminen koraanin polttoon on huomattu jo kauan sitten
islamilaisessa maailmassa. Lähetystöjä mm. vallattu. Nyt Brysselissä
ammuttiin ruotsalaisia hengiltä. Asia ei enää ole lainkaan
ruotsalaisten hallittavissa. Kun alkuun on päästy, saattaa vastaavia
murhia ja väkivaltaa esiintyä laajemminkin. En yhtään ihmettelisi.
Tekisi mieli sanoa, että sitä saa, mitä tilaa!
Suomella oli jalkapallokarsintojen osalta tärkeä ottelu Helsingissä.
Huuhkajat esittivät ensimmäisellä puoliajalla taitojaan ja
meikäläinenkin oli ihan ihmeissään. Toinen puoliaika oli sitten ihan
toista. Ja meikäläinen taas ihmeissään. Vieraat ansaitsivat voittonsa.
Suomi jäi täysin vieraiden jalkoihin.
Maanantai, 16.10.2023
Aili
oli ensimmäisenä hereillä yläkerran väestä. Kömmittiin kahdestaan
sitten alas. Ja leikit ja meno alkoivat täysillä välittömästi. Janilla
etätyöpäivä. Tiina lähti kymmeneksi Ailin kanssa uimahalliin. Sovittiin
niin, että ruoka valmistetaan kahdeksitoista. Niin olikin. Ja
uimaritkin saapuivat sovitun mukaisesti!
Loppuviikoksi sateet ovat ohitse. Mutta loppuviikoksi on luvassa jo
aika kylmää. Mökin suuntaan. Perjantaiksi jo jopa -14 astetta. Alkaa
puita kulumaan eri tahtiin, kuin aiemmin. Saa nostaa veneet kuiville ja
odotella jäiden tuloa. Kausi vaihtuu. Siinä onkin tietynlainen ilon
hetki aina, kun saa laittaa kuluneen kauden kamppeet syrjään ja ottaa
uuden jakson tavarat hollille. Kaikissa vuodenajoissa on omat
plussansa. Jos miinuksensakin. Kaikkia odottaa vuorollansa, kaikkia
muistelee jälkikäteen hyvällä!
Jotakin pientä on pitänyt käydä hakemassa kaupasta päivittäin. Eipä
siinä mitään. Aikaahan olisi vaikka kulkea ihan nonstoppina. Tänään en
mennyt Cittariin. Se on vain kumma, että kauppakeskus ei saa niitä
liukuportaita kuntoon. Se kaikkein tärkein väylä on ollut viime ajat
seis molempiin suuntiin. Siispä Prismaan. Ei ollut kiirettä, joten
löysin yhtä lukuunottamatta kaikki listalla olleet jutut. Sille
puuttuvalle löysin korvaavan tuotteen. Jokohan siirryn kokonaan Prisman
asiakkaaksi ja hankin S-ryhmän asiakaskortin?
Olen pitänyt vielä mahdollisena sitä, että käytän harvoja verkkoja
järvessä ensi viikonloppuna. Kun nyt katsoo noita pakkasennusteita,
voikin olla viisaampaa nostaa vene jo talviteloille. Moottori ei tykkää
pakkasista. Vene on liukas. Kaikki jäätyy. Äijäkin? Eli jos viisaasti
pitää toimia, niin talvea vain odottamaan. Vesikin muuten taas
hienoisessa nousussa. Kaaraneksesta on hieman luukkuja raoteltu.
Sunnuntai, 15.10.2023
Lämpötila
niukasti plussalla, joten lumipeite ei juurikaan voi kasvaa. Aamulla
Pellossa lumen syvyys 17 senttiä. Meltosjärvessä 13. Mökkitie aika
paljas. Siellä saattaa järven lämpövaikutus tuntua. Tiistaista alkaen
luvassa pakkasta. Toivottavasti lunta ei sataisi, että saataisiin
veneet maille!
Pitkälti eilisen kaltainen päivä. Aamupäivällä räntää ja kai luntakin.
Sitten tihkua. Sen verran sateessa taukoakin, että Aili pääsi käymään
leikkikentällä. Illemmalla vielä yksi reissun pääkohteista: Lappari!
Aili on isovanhempien silmäterä. Tietenkin vanhempienkin. Tuossa iässä
lapsi kehittyy nopeasti. Henkiset ja fyysiset voimavarat karttuvat.
Sitä on todella mukava seurata. Tapaamisten välit ovat olleet joitakin
kuukausia. Kehityksen huomaa aina aivan selvästi.
Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan on jo reilusti yli puolitoista vuotta.
Joku aika sitten Azerbaidzan valtasi Vuoristo-Karabahin. Jatkoa
uskotaan seuraavan. Hamas iski rajusti Israeliin ja Israel iski
takaisin. Ja saattaa tuhota Gazan alueen, ettei jää kiveä kiven päälle.
Kuka on seuraava, joka uskaltaa käyttää tilannetta hyväkseen? Jos Kiina
hyökkää Taiwaniin, saattaa irti päästä sellaiset voimat, joita kukaan
ei enää pysty pysäyttämään.
Tänään viimeinen talonmiesvuoron päivä. Asteesta tai parista se on
ollut kiinni. Nimittäin lumitöiden määrä. Torstaina poistettavaa sohjoa
piisasi. Perjantai oli poutainen päivä. Eilinen ja tämä päivä ovat
olleet sateisia. Onneksi sade ei ollut lunta. On tämä viikonloppu siksi
ollutkin kevyempi ja olen saanut parannella käsiäni. Ja olkapäitä.
Lauantai, 14.10.2023
Eilinen
taikauskopäivä ei aiheuttanut tässä lähipiirissä minkäänlaisia
haavereita. Enpä muista, että koskaan olisi niin tehnyt. Mutta jos
sattumalta niin kävisikin, että tuona päivänä jotakin sattuisi,
pistettäisiinkö se heti päivämäärän syyksi?
Tämä päivä onkin sitten sisältänyt paljon oleilua. Ja seurustelua.
Ennen päiväruokaa pistäydyttiin kuitenkin ulkomailla. Icamaxissa. Oli
selkeät tavoitteet käynnille. Tavoitteet saatiin täytettyä. Aili sai
synttäriensä oikeutuksena valita itselleen leluosastolta jotakin
mieluista. Kotona iltapäivän puolella oli sitten kakkukahvitkin ja
neljä kynttilää.
Koko päivän satanut vettä. Lähdin iltapäivän loppupuolella tekemään
pienen täydennyskeikan. Sellainen olisi huomenna viimeistään tehtävä,
mutta parempi näin, kun vielä ei ollut mitään pakkoa. Aamulla tilanne
olisi voinut olla toisin!
Reissuni aikana kotiporukka touhuili takapihalla lumen kanssa. Lunta
oli sateesta huolimatta yhä niin paljon, että siitä sai lumilyhdyn
ainekset kokoon. Aililla oli sopiva puku tuohon hommaan. Eivät vaatteet
kastuneet!
Isompia sanottavia ei tästä päivästä juurikaan kertynyt. Oikeastaan se
sitten tarkoittaa sitä, että oli rauhallista ja kaikki meni hyvin. En
ole edes uutisia katsonut enkä lukenut, joten en ota mihinkään myöskään
kantaa. Päiväkirja ei saa tänään minkäänlaisia kauhukommentteja!
Perjantai, 13.10.2023
Perjantai
ja 13. päivä! En ole taikauskoinen, mutta ainahan tuon merkityksen
muistaa, kun se kohdalle sattuu!
Tänään siivouspäivä. Onneksi koko päivä aikaa eikä työmaakaan niin
valtava ole. Saa välillä lepäilläkin. Enimmän osa päivästä. Samalla
odottelua. Aili lähti aamupäivällä Raholasta tarkoituksena ajella
suoraan Tornioon. Ennen iltaa ja auringonlaskua odotettavissa perille.
Aino laitteli vuoteet ja nukkumajärjestyksen kuntoon. Imuroin sen
perään yläkerran ja sitten alakerrankin. Aino moppaili ja pyyhiskeli
kostealla paikkoja. Ja kaikkea muutakin. Välillä syötiinkin.
Pikkuhiljaa sitten valmistakin. Iltapäivä eriasteista odottelua.
Kahvistelua. Valmistautumista.
Tein jälleen kolmen litran yhdistelmärasian pakastemarjoja. Edellinen
oli jo kutakuinkin loppu. Puolukkaa ja mustikkaa puoliksi, joku desi
karpaloa lisäksi. Kyllä marjat ovat niin tautisen hyviä!
Meni liki seitsemään asti, ennen kuin vieraat saapuivat. Aurinko ehti
laskemaan. Mutta hämärää vielä riitti. Aililla tuntui virtaa piisaavan,
vaikkei ollut nukkunut ollenkaan 9-tuntisen matkan aikana. Selvästi
kuitenkin matkalaisia väsymys painoi. Iltapala ei tainnut virkeyttä
tuoda. Huomenna sitten taas!
Torstai, 12.10.2023
Niinhän
siinä kävi, että aamulla maa oli valkoisena. Yön aikana satoi noin 25
mm. Jos olisi ollut asteen verran kylmempää, olisi lunta ollutkin
kovasti. Lumi oli kuitenkin märkää, ja maassa kertymää oli vain
kymmenisen senttiä. Mutta miten raskasta! Aamulla jaksoin juuri ja
juuri lapioida takapihan terassin auki. Syreenissä on vielä lehdet.
Oksat olivat painuneet maahan. Tökin niitä katuharjalla ja ne
alkoivatkin vähitellen nousta ylemmäs.
Tein aamupäivän lopulla tämän loppuviikon täydentävän kauppareissun.
Täydentävä lienee hieman vaatimattomasti sanottu. Taisikin eilinen
reissu olla se täydentävä. Näyttää hieman siltä, että huomenna ei
tavitsisi kauppaan mennä!
Kauppareissun jälkeen ruoka. Jälleen syötiin pakastimen perukoilta
valmiita juttuja. Kyllä on helppoa ruuan laitto, kun on asioita
ajateltu aikanaan. Ruuan jälkeen hetki teeveen ääressä. Aino taisi
siihen hommaan nukahtaa.
Meillä talonmiesvuoro. Tiellä kulki aura, joka puski tietenkin
jonkunlaisen vallin pihatien ja parkkipaikan liittymiin. Luvassa myös
aamuyöksi pakkasta muutama aste. Eli sohjon poistoon! Arvelin, että
lumi saattaisi olla raskasta. Arvelin ihan oikein. Ei puhettakaan, että
olisi voinut pukkailla täysiä kolallisia. On selvää, että olkapäihin
kävi kipeästi vähäisemmätkin sohjokuormat. Tuli kuitenkin kaikki
tehtyä. Talonmiehen osuudet siis. Lisäksi tästä omalta kohdalta myös.
Ja auton ympäriltä. Parin tunnin kuluttua kävi kone putsaamassa
pihatien ja parkkialueen. Kävin vielä sen jälkeen kolaamassa oman
edustan aurakokkareista puhtaaksi. Olikohan nyt siinä vuoron
kohokohdat? Ruohoa ei kuitenkaan tarvinne leikata!
Irakin pääministeri on pyytänyt, että Putputin toimisi Israelin ja
Hamasin välillä rauhansovittelijana. No joo ... Putinin sanavarastoon
ei kuulu rauha, ei kuulu sovittelu. Taitaa olla huumorimiehiä tuo
Mohammed Shia al-Sudani!
Keskiviikko, 11.10.2023
Voimakas
sadealue saapui jo illalla. Meillä oli kuitenkin sen verran plussalla,
ettei maassa lunta näkynyt. Mökin suunnalla lunta hiukan oli. Ei
kuitenkaan haitaksi asti. Tulevan vuorokauden aikana tilanne kuitenkin
tulee muuttumaan.
Vaihdoin kuulolaitteeseen vahasuojat. Tilasin sitten lisää vaihtovaraa.
Silikonisia sovitteita myös. Pattereita minulla onkin. Kuulolaitehuolto
pelaa nyt tarvikkeiden puolesta aika kauan. Soitin myös korvapolille.
Minulle oli varattuna aika parin viikon kuluttua. Olisi kuulolaitteiden
jatko-opiskelua. Olen kuitenkin saanut asiat pelaamaan ohjeita
noudattamalla ja peruin tuon ajan. Olisi ollut ihan turha reissu!
Syötiin pakasteesta kaalilaatikkoa. Seuraksi tekemääni puolukkahilloa.
Tuo hillo on sellaisenaan makeaa. Liiankin makeaa lisukkeeksi. Siksipä
minulla onkin tapana laittaa hillon sekaan pakkasesta kokonaisia
puolukoita. Hillopurkki kestää ja kestää, kun aina purkin vajuessa
lisään siihen puolukkaa. Hillo muuttuu raikkaammaksi ja paremmaksi.
Kunnes on taas avattava uusi purkki!
Käytiin kauppareissu. Tällä kertaa tulikin aika lailla täydennyksiä.
Lähinnä jääkaappiin ja pakastimeen. Kaikkea listassa ollutta emme
kuitenkaan saaneet. Ja osa listalla olleista jätettiin suosiolla
huomiseksi tai perjantaille.
Vettä on muistanut sataa koko päivän. Iltaa kohti voimistuen.
Katsottiin jälleen iltamyöhään pois yksi elokuva. Wallander tällä
kertaa. Vähän ennen keskiyötä elokuva oli loppunut. Ulkosalla sade
muuttui valkoiseksi. Mutta vielä märäksi sellaiseksi. Jokohan aamulla
on maa valkoisena? Kyllä kai, kun valkoisena se oli jo yöllä.
Tiistai, 10.10.2023
Käväisin
pihalla kahdeksan aikaan ja laitoin auton lämmitykseen. Pikku hiljaa
ilmat viilentyvät. Aamulla meilläkin jo -7,8 astetta. Pohjoisempana
meni jo kymppi rikki. Pakkasia ihan etelää myöten. Meri on yhä lämmin
ja rannikoilla ilma sen mukaista. Minulla renkaanvaihto.
Vasemmaltatulijamuori meinasi aiheuttaa kolarin. Pääsi juuri ja juuri
karkuun. Huomisesta alkaen saattavat talvirenkaat ollakin jo todella
tarpeen. Rengasliikkeessä oli vipinää. Asiakkaita oli hetkittäin
jonoksi asti. Rengashallissa oven aukesivat ja sulkeutuivat tasaiseen
tahtiin. Syksyinen vakiouutinen: talvi yllätti autoilijat! Ja paskat.
Kyllä talven tulo on tiedossa. Autoilijat vain tyhmiä!
Ulkomaisia uutisia on hallinnut Lähi-Idän tilanne. Ukrainasta ei kukaan
ole juuri nyt uutisoinut. Pahan keskus on ollut ainakin
hetkellisesti Gazan ja Israelin rajoilla. Ei taida siellä rauha olla
lähellä! Jos ei Ukrainassakaan!
Venyttelin kauppareissuun lähtöä liki neljään asti. Ei ollut kiirettä
millekään hankinnoille, mutta päätin kuitenkin tehdä pois
ulkomaanreissun. Haaparuotsista kun saa tiettyjä asioita ja nyt
kurssikin puoltaa siellä asiointia. Tällä kertaa ostokset rajoittuivat
täysin ennalta tekemääni suunnitelmaan.
Illan suussa tuli sekin uutinen, jota tiedettiin vähän odottaa. Fanni
pääsi tuskistaan. Leikkaus ei sitä pelastanut. Illan mittaan Fannille
järjestyi se viimeinen lepopaikka. Ja kynttilälyhty, ettei olisi yksin
ollessa niin pimeää!
Kotimaan uutiset keskityivät Suomen ja Viron välisen kaasuputken
sabotointiin. Viranomaiset ovat tarkoin vältelleet syyttämästä ketään.
Mutta muut, kuten esim. toimittajat, ovat olleet suorasanaisempia.
Kenellä olisi resursseja, intressejä ja motivaatiota ja tekniikkaa
tehdä tuollaista? Kyllähän katseet kääntyvät aika helposti itään, jos
noin kysytään.
Maanantai, 9.10.2023
Yöllä
jälleen pakkasta. Moneskohan yö jo peräkkäin. Talvea saamme kuitenkin
odottaa vaikka kuinka paljon. Autojen lasit sulivat kuurasta heti, kun
auringon säteet osuivat niihin. Varjopuoleltakin, vaikka niihin ei
säteitä osunutkaan. Autossa lämpö nousee nopeasti, kunhan vain aurinko
paistaa.
Marjoja on alkanut kulumaan tasaiseen tahtiin. Mansikkaa ollaan syöty
jo 3,5 kuukautta. Muuta marjaa selvästi myöhemmin. Karpalot saatiin
viimeisinä. Olen pitänyt pakastimessa kolmen litran laatikossa
mustikka-puolukkaseosta. Karpaloa joukossa piristeenä. Siitä on nätti
ottaa tarpeen mukaan marjaa maustamattoman jugurtin tai viilin päälle.
Mansikkaa ja/tai hillaa seuraksi maun mukaan. Smoothieksi myös hyvä
lähtökohta. Emme harrasta marjojen (emmekä muunkaan) kohdalla
minkäänlaisia päivä- tai viikkokiintiöitä. Loppuu sitten kun loppuu ja
sillä hyvä.
Oli tänään tarkoituksenani käväistä kauppareissussa. Ihan vaan ajan
kanssa katselemassa. Mitään akuuttia tarvetta ei kuitenkaan ollut,
joten reissu jäi tekemättä. On loppuviikolla aikaa käydä vaikka
useammankin kerran. Päivä kuluikin sitten rauhalliseen tahtiin
oleskellessa. Parit kahvit, muikkuja lounaaksi. Jotakin tuli
teeveestäkin, mutta ei mitään erikoista. Myöhäisillassa yhden
tallennetun elokuvan katselu.
Uusi jätelaki vaatii kierrättämään muovipakkaukset. Se saattaa
tarkoittaa jopa sitä, että meilläkin taloyhtiössä sekajätteen osuus
tulee olemaan pienempi, kuin muovijätteen. Merkkejä siitä on.
Muovijätteelle tuotu 400 litran säiliö täyttyi hetkessä. Eiköhän tuo
sama suunta ole kaikkialla. Tuon mukaan varmaan muovin käyttöä aletaan
pian rajoittamaan entisestään. On varmaan aika haasteellista nytkin
alkaa loppukäsittelyssä vielä lajittelemaan erilaiset muovit
toisistaan. Kun niissä sallituissakin on eroja.
Sunnuntai, 8.10.2023
Aamulla
parin asteen pakkanen. Ja lumi maassa! No, ensilumeksi se ei kelvannut.
Ei sitä ollut senttiäkään. Sen verran vain, että tasaiset pinnat olivat
muuttuneet valkoisiksi. Ylälapissa pakkasta jo kymmenkunta astetta.
Pohjois-Pohjanmaalla ja Itä-Suomessa lunta ihan oikeasti.
Kuokin eilen laavun pottumaan potuttomaksi. Pesin potuista enimmät
mullat ja savet. Potut laitoin kahteen isoon pussiin. Märät potut
tuoksuvat jääkaapissa märiltä potuilta. Ei se mikään paha haju ole,
mutta kuitenkin se on väärä haju jääkaappiin. Siksi päätettiin kuoria
koko satsi ja laittaa valtaosa muusiksi. Ja sitten jauhelihan kanssa
uuniin. Ennen kauppareissua jo talkoiltiin potuista kuoret pois.
Tein sen kauppareissun. Jauheliha oli se pääsyy kauppaan menoon. Tuli
muutakin ostettua. Ensi viikonlopunkin varalle jo. Kotona sitten alkoi
tuleva ohjelma hieman muuttumaan epävarmaan suuntaan. Iso harmi oli
ilmassa! Suurin peikko taisi olla omissa ajatuksissa, eikä sillä ollut
onneksi hirveästi tekoa totuuden kanssa! Oppia ikä kaikki! Suunnitelmat
eivät muuttuneet!
Päiväruokana oli lohta ja pottua. Iltapäivällä paistoin jauhelihat ja
tein muusit. Ne tökkäsin isoon uunivuokaan. Lisäksi monenlaista juttua.
Kolme varttia uunissa ja sitten pois. Laatikkoa tuli moneksi kerraksi.
Piti ihan pikkuisen maistaakin. Tietysti! Oli liiankin hyvää. Ei
meinannut malttaa lopettaa!
Hamas se ampui sitten Israeliin muutamia tuhansia raketteja.
Viidestätuhannesta (5000) on ollut puhe. On aika kovaa peliä. On täysin
selvää, ettei Israel jää toimettomaksi. Rankaisu on
monikymmenkertainen. Mutta onko homman takana kuitenkin Putin? Tuleeko
sitten jatkoa esim. Kiinan toimesta? Taiwan varmaan jännittää
tilannetta. Jos USA joutuu repeämään sotilaallisesti monissa maailman
kolkissa, onko se Putinin suunnitelma? Putin voisi vapaammin iskeä
Baltiaan tai Suomeen, kun USA sotii muualla. On tämä maailma
mallillansa!
Tänään hieno sää. Lämmintä viitisen astetta, kun eilen oli siitä vain
puolet. Torniossa siis. Mökillä ollut parisen astetta viileämpää.
Samanlaista tässä tarjolla pari päivää. Viikon puolivälissä tulisi
muutosta. Sadetta ja tuulta. Kalastajilla on yleensä hyvät varusteet.
Tuli sitten taivaalta lunta tai vettä. Oli sitten helle tai pakkanen.
Pahin uhka onkin se tuuli. Sitä vastaan ei pukeutumisella saavuta
mitään. Harrastelijakalastajien ei ole pakko mennä myrskyyn. Mutta jos
lomat ja vapaat eivät osu samoihin aikoihin hyvien säiden kanssa, voi
kalat jäädäkin pyytämättä. Ja siten myös saamatta!
Minulla on menossa 20:s syksy, kun pyydystelen muikkuja verkolla.
Alkuvuosina nuottaus oli vielä voimallisesti mukana. Viime vuosina
sitten ei. Kun olin vielä täysillä mukana työelämässä, oli näin syksyn
viikonloppuina perjantaisin kiire ajella mökille ja laskea hämärissä
muikkuverkot. Sään salliessa tietenkin. Jokainen mahdollisuus oli
käytettävä tarkoin. Kun sitten jäin osa-aikaiselle eläkkeelle, muuttui
tilanne täysin. Vapaita pystyi kokoamaan syksyn pyyntiaikaan lomien
jatkoksi. Ei ollut enää toivotonta, vaikka säät eivät suosineetkaan.
Kyllä lopulta ne kelitkin tulivat kohdille. Nyt täysin eläkeukkona voi
kalastusta harrastaa milloin vain haluaa. Kuten marjastustakin. Huonoon
säähän ei ole pakko mennä.
Tämän vuodet muikkuni olen jo saanut. Tavoite oli viimevuotisesta
pienentynyt. Kolmasosalla. Marjoja on pakastimissa kymmenisen litraa
viime vuotta enemmän. Nyt keväällä katsotaan, ovatko suunnitelmat
tasapainossa! Isompaa kalaa voisi halutessaan hieman pyytää. Tulevana
viikonloppuna emme ole menossa mökille, mutta seuraavana sitten. Vaikka
jo viikolla, jos kelit edellyttävät!
Lauantai, 7.10.2023
Jälleen
pakkasyö. Aamulla kolmen asteen verran miinuksella. Oli ennustettu
aamuyöksi lumisadetta, mutta rintama ei aivan osunut meille asti.
Likelle kuitenkin. Merelle ennustettu myrskyä. Meillekin luvassa
voimistuvaa tuulta. Aamusta siis verkoille. En halunnut enää
sunnuntaina kokea verkkoja. Siksi otin verkot maille. Sunnuntai olisi
jo neljäs kalastuspäivä putkeen. Annetaan olkapäiden ja selän levätä
jonkun aikaa.
Järvellä melkoinen sumu. Tuuli kiidätti sumupilviä melko kyydillä
pohjoisesta etelään. Kun pakkasta oli pari astetta, kertyi rantapuihin
ja -pensaisiin hieman kuuraa ja jäätä. Sumussa oli aukkoja. Kun ajelin
verkoille, näkyi lippu aina välillä. Ja välillä sitten ei. Kala ei
ollut kovin ollut liikkeellä. Yksi pieni kuhanpentu oli niin virkeä,
että lähti heti uimaan, kun heitin sen takaisin järveen. Lahnanpentu
myös. Pari pienehköä filekalaa otin talteen. Korjasin kalat jälleen
heti rannalla. Järvellä meinasi tulla kylmä, vaikka olinkin mielestäni
pukeutunut lämpimästi. Pieni tauko ja lämmin kahvi ... jopa helpotti
kummasti!
Siinä kahvia juodessamme pörähti lähipuihin kolme lintua. Vaikuttivat
laulurastailta. Mutta olin kuvitellut, että ne ovat selkeästi esim.
räkättejä pienempiä. Olivatkohan vain pörröttäneet kylmän vuoksi
höyheniään, että näyttivät vain suuremmilta?
Olin jo kalareissulta tultuani vetänyt vesipumpun letkunpään järvestä.
Nyt hoitelin saunasta pumpun tyhjäksi. Löysäsin mutterit. Rantapäässä
kävin vielä pohjaventtiilillä, ja tyhjensin letkun. Nostin letkunpään
korkeammalle. Siinä olkoon taas talven.
Käväisin hetken naapurissa juttelemassa. Mietittiin ensi viikkoa ja
seuraavaakin. Tyhjensin veneen kaikesta ylimääräisestä. Nostelin verkot
verkkohuoneeseen. Paljut myös. Liput ja ankkurit venevajaan. Oltiin jo
hieman puhuttu sellaisia, että ajeltaisiin illaksi Tornioon. Seuraava
reissu vasta kahden viikon kuluttua. Siksi tälle päivälle oli
mietittävä asiat siihen malliin, että pakkasia voi välillä olla.
Luntakin voi tulla. Veneen jätin vielä rantaan. Voi olla, että lokakuun
loppupuolella vielä vähän kalastelen.
Tyhjensin saunan lämminvesipasan. Jos se jäätyy ja hajoaa, on vahinko
turhan suuri. Samoin oli sen vesipumpun kanssa. Kävin kuokkimassa
matkaan vihonviimeiset potut. Puoli ämpärillistä. Kärräsin Ainon
täyttämät lehtisäkit varapuuvarastoon suojaan sateilta. Siirsin sinne
myös maitokärryn ja molemmat kottikärryt. Varapuuvarastossa on yhä pari
kuutiota puita. Mutta ollaan saatu sinne hyvin varastotilaa.
Kevättalvella puut sieltä on kulutettu loppuun. Saadaan viimeinenkin
nurkka varastokäyttöön.
Puoli neljältä liikenteeseen kotia kohti. Kun hirvenmetsästys on taas
jatkumassa, näkyi nuotioita ja makkaranpaistajia parissa paikassa.
Useammassa paikassa oli metsämiehiä kotiutunut vanhalle kotipaikalleen.
Kylmillään olleet talot lämpesivät. Joillakin pihoilla autoja ihan
tungokseen asti! Metsästettävää näkyi teiden varsilla. Ensin pari
metsopoikaa marssi ojan reunalla. Myöhemmin hanhia pellolla. Joutsenien
seassa.
Kotona ennen viittä. Normaalisti palaillaan mökiltä sunnuntaina.
Lauantaipaluu vaatii aina omanlaisensa asennoitumisen. Perjantai onkin
sitten jo täysin ihmeellistä! Joskus ollaan tultu perjantainakin.
Oltiin syöty jo mökillä. Kotosalla siis vain kahvit. Suihkut myös ja
pari koneellista pyykkiä. Minun kalavaatteeni ovat yhä mökillä. Aino
sai jo kiilauskuteet raikkaan tuoksuisiksi.
Perjantai, 6.10.2023
Kirkas
ja selkeä yö. Kuu valaisi, vaikkei täysi ollutkaan. Pientä pakkasta.
Aamulla heikko länsivirtaus. Eilen lokit tulivat heti päivystämään
verkoille. Nyt aamulla vähän pelko puserossa. Oli nimittäin mahtava
lokkikeli.
Kun menin verkoille, eivät lokit päivystäneen verkkojen päällä. Pari
lokkia kellui hieman sivummassa. Ei sitten ollutkaan myöskään
muikkukeli. Verkoissa muikkua vähänlaisesti. Ei tullut sataa muikkua.
Kesken kokemisen kääntyi tuuli etelän suuntaan. Oli kiireellä
nostettava moottori ylös, etteivät verkot takerru siihen.
Mökillä perinteinen urakka. Välillä lämpimät kupit ja voileivät. Sen
jälkeen poistettiin muikut verkoista. 59 kappaletta. Kaksi seipiä.
Muuan lokin hakkaama kala. Aino ehti kiilaamaan muikut sillä aikaa, kun
pesin verkot. Aino pesi mädin. Pesin muikut ja paljut. Tämän kauden
muikkukalastus oli nyt siinä. Siirtelin jo muikkurekvisiittaa talteen.
Ensi syksynä sitten taas. Pussitin valuneet muikut. Laitoin jääkaapin
pakastelokeroon.
Välikahvit. Ja sitten taas verkoille. Etelätuulta 4-5 m/s. Selkäsin
verkot ja otin kalat pois. Näille halpisverkoille ehkä nyt viimeiset
uitot. Kolmen kalalajin kohdalla tuli nyt kauden ennätykset: ahven,
lahna ja särki. Pari kuhaa oli myös. Korjasin ja fileoin valitut kalat
heti rannalla. Pussitin myös. Kuuden tunnin kalastusrupeama tältä
päivältä ohi!
Aino oli saanut poistettua kellarista kuivikkeet. Kun kesällä joskus
heinä-elokuun vaihteessa lämpö pääsee vähitellen kellariin, kostuu se
totaalisesti. Nyt on aika puolestaan tuulettaa kellarista lämmin ilma
ja kosteus pois. Vähitellen ovat puiden lehdetkin siirtyneet pihalta
muualle. Koko ajan olisi jotakin hommaa. Työt eivät koskaan mökillä
lopu!
Syötiin ruoka. Päälle puolen tunnin lepo. Olipa mahtava tunne, kun ei
tarvinnutkaan ruuan päälle lähteä enää verkon laskuun! Pötköttelyn
jälkeen kävin nostamassa muikkuverkkopaljut verkkohuoneeseen. Verkot
sinne roikkumaan. Aamuyöllä voi sataa lunta tai räntää. Parempi siis
verkkojen olla sisällä. Hain pari koppaa puuta. Sitten vain
odottelemaan illan pimenemistä ja yöunia!
Torstai, 5.10.2023
Yritin
iltasella varata aikaa renkaanvaihtoon. Mutta kas ... eipä
rengasliikkeen järjestelmä tunnistanutkaan minua/rekkaria. Piti aamulla
soittaa, että mikä mättää. Ei renkaita oltu kirjattu lainkaan
hotelliin, kun noin kuukausi sitten ne sinne vein. Luulisi, että siinä
ajassa olisi asian ehtinyt hoitamaan!
Pakkasyö. Meilläkin mittarissa -3,4 astetta. Itäisessä Lapissa pakkasta
5-6 astetta. Hieman aiempaa paremmin päälle jo kotosalla. Liikenteeseen
niin, että mökillä oltiin puolen päivän aikaan. Sisällä +5, ulkona
puolta vähemmän. Selkeää, heikohko luoteistuuli.
Kamiinaan tulet. Kahvit ja voileivät. Vapautin veneen lukoistaan.
Äyskäröin vedet. Paljutin roikkumassa olleet muikkuverkot. Selvittelin
kolme harvempaa verkkoa. Suunnittelin niidenkin laskua. Illalla tai
huomenna. Sormet meinasivat jäätyä, vaikka olin tuulelta suojassa.
Hain koivupalikoita kopallisen ja laitoin takkaan tulet kahden
aikoihin. Syötiin sopat. Sitten lähdinkin laskemaan muikkuverkkoja.
Kuusi verkkoa, kahteen jataan. Tähän lähelle. Tuuli lännen ja luoteen
välillä. Välillä pirtsakoita puuskia.
Hieman ennen viittä välikahvit. Kekäleet pois takasta. Lähdin sitten
toiseen verkkoreissuun. Nämä harvemmatkin laskin tähän likelle. Nyt
olisi hieman toiveissa, että kyseessä voisi olla avovesikauden 2023
viimeiset verkotukset. Ei siihen edes kovin hurjia saaliitakaan
tarvittaisi, että näin kävisi. Satakunta muikkua ja pari-kolme kuhaa.
Siinä se olisi. Aino sai puiden lehtiä kasoihin. Ja säkkeihin. Lehdet
märkiä ja raskaita. Kovaa hommaa!
Keskiviikko, 4.10.2023
Kun
huomenissa olisi mökille meno aamupäivästä, oli tänään sitten viikon
viimeinen kauppapäivä. Ei mitään hoppua kuitenkaan. Koko päivä aikaa.
Kävin vielä suihkussakin. Joskus kymmenen jälkeen lähdin tekemän oman
pikku reissuni. Tankille ensin. Sitten apteekkiin. Totesin
parkkipaikalla, ettei ole apteekissa jonoa, kun oli vain pari autoa
siinä lähellä parkissa. Kun menin ovelle, totesin, ettei ole apteekissa
jonoa ollenkaan. Ovi kun oli lukossa. Olikin lappu, että muutettu
ollaan. Ajoin uuteen osoitteeseen. Itse asiassa ajoin Tokmannin
parkkiin, sillä sinnekin oli asiaa ja apteekin uusi paikka siinä tien
toisella puolella.
Tokmannilta hain uusien kierrätyssääntöjen vuoksi jäteastiaa.
Muovipakkausjätteelle on oltava oma astia. Netistä olin jo sopivat
katsonut ja sellaiset otin. Apteekista parit peruslääkkeet. Pitää
varmaan kuitenkin vielä käydä ostoskeskuksen apteekissa hakemassa
yhdenlaista laastaria. Tuolla ei ollut ja se yksi merkki on ylitse
muiden! Niitä heikkoja minulla on kaksi pakettia. Kotona tarkistin sen,
saanko loppuvuodesta viimeisiä lääkkeitä pilkkahintaan. Tulos oli
negatiivinen. Vastuut jäävät noin 50 euroa vajaaksi, vaikka miten
sumplisi. Ei voi mitään.
Ruuan jälkeen lähdettiin Prismaan. Ennen elintarvikepuolelle menoa oli
siinä joitakin muitakin tarpeita täytettävinä. Ruokakauppana Prisma on
juuri ja juuri sen verran jo tuttu, että sieltä uskaltaa ostokset
hakea. Nytkään emme kauaa vanhentuneet ruokaosaston puolella.
Kotona kahvit. Ainolla oli yksi toive vielä, ja sen vuoksi oli mentävä
kauppakeskukseen. Minulle se passasi. Päätin samalla käydä hakemassa
sieltä apteekista sen kaipaamani laastarin. En sitä kuitenkaan
löytänyt. Eivät löytäneet myyjätkään. Ko. tuotetta kun ei ole enää
saatavilla!
Suomessa on presidentinvaalit ensi vuoden alussa. On jo ehdokkaitakin
ja lisääkin varmaan tulee. Istuva presidenttimme oli oikeastaan ainoa
realistinen mahdollisuus jo 12 vuotta sitten vaaleissa ja sitten 6
vuotta myöhemmin, jolloin hänet valittiin jo ensimmäisellä
kierroksella. Nyt tilanne onkin kimurantimpi. Ei ole selkeää suosikkia.
Ja kun sitten toiselle kierrokselle saadaan kaksi eniten ääniä saanutta
ehdokasta, voi asettelu muuttuakin aivan toiseksi. Moni joutuu silloin
äänestämään epämieluisaa henkilöä. Siksi, että kilpailija on vieläkin
epämieluisampi. Minäkin olen kerran näin joutunut tekemään. Se tekeekin
siten 2-kierroksen tuloksesta helposti yllätyksellisen. Oikeastaan aika
jännä asetelma.
Rapakon takana tilanne on kuitenkin täysin käsittämätön ja hullu.
Siellä ehdokkaiksi on valikoitumassa rikollinen Trump ja seniili Biden.
On ihmeellistä, mitä siellä ihmisten päissä liikkuu. Luulisi, että
supervaltiosta löytyisi tuhansittain parempiakin ehdokkaita. Milloinka
sitten on vaalit tuolla itänaapurin puolella? Voittaja on jo selvillä.
Äänimäärä ja äänestysprosenttikin ovat jo selvillä. Mutta
vastaehdokkaista ei ole vielä varmuutta, ketkä mahtavat olla silloin
vielä hengissä.
Tiistai, 3.10.2023
Nyt
näyttää siltä, että Miekojärvellä veden nousu on taittunut ja pinta
lähtenyt hienoiseen laskuun. No sentti on jo hyvä alku. Vietosen
tilanne on hallinnassa ja kovia juoksutuksia Miekojärven suuntaan on
päästy vähentämään jo parin päivän ajan. Merkittäviä sateita on luvassa
vasta ensi viikon puolella. Tästä eteenpäin tuskin vahinkoja enää
tulee. Toivottavasti niitä ei edes tullut.
Mökkihommissa kausi vaihtuu pikimmiten. Tulevana viikonloppuna mennään
mökille, mutta seuraavana emme. On muuta ohjelmaa ja siihenkin on
vähitellen varauduttava. Siksi kävinkin Prismassa. Parkkipaikalla tuli
ensin poristua hetken aikaa. Marjahommat pääasiassa puheenaiheena. Juha
puolisoineen oli jo tulossa kaupasta. Minä menin sinne vakoilemaan. Ja
tottakai jotakin ostinkin.
Ennen kauppareissua kuorin pottuja parin ruokailun tarpeiksi.
Keskipäiväksi tekaisin kunnon muusit. Ja sille kastikkeen broilerin
koipilihoista, jotka olin silpunnut aiemmin pakastimeen. Lisäsin vain
kermaa ja pikku ripauksen suolaa. Muut mausteet olivatkin kohdillaan.
Yksi suosikkiruuistamme tuli siinä jalostettua astetta
pitemmälle. Tuo homma toistetaan aivan takuuvarmasti.
Eilen Aino putsasi takapihalla viimeisenkin kukkapenkin
talvivalmiuteen. Minulle jäi yläkerran ikkunoiden alareunojen peltien
puhdistaminen. Ei se oikein maasta käsin onnistunut. Tänään Aino alkoi
rappaamaan harjalla väliaitojen puupinnasta roskaa ja sammalta. Olisiko
jo maalauksen paikka? Hommaa löytyy siis kotosaltakin. Ulkoa ja sisältä.
Millainen on sähkösopimuksesi? Kiinteähintainen vai pörssisähkö? Vanha
sopimuksemme päättyi huhtikuun lopussa. Se oli kiinteähintainen ja
edullinen. Siitä eteenpäin sopimuksemme on ollut pörssisähkön mukainen.
Toistaiseksi uuden sopimuksen laskut ovat olleet maltillisia. Sähkö on
tullut jopa aiempaa halvemmaksi. Mikä on tilanne talvella, kun sähkön
kulutus nousee lämmityksen myötä? Ollaan seurattu pörssisähkön hintaa.
Isompia muutoksia ei ole tarvinnut tehdä normaalikytäntöihin. Ja on
myös niin, että meillä kulutukset ovat kovin pieniä, joten isoa säästöä
ei pysty edes järjestelemään. Ja kaikkea kulutusta ei pysty siirtämään
eteenpäin. Tiskit ja pyykit on hoidettava. Ruokaa on laitettava. Saunaa
ei kotona lämmitetä oikeastaan koskaan. Siitä emme säästöjä pysty
repimään.
Ruotsin hyvinvointiyhteiskunta voi pahoin. Siinä onkin nyt tiukka
paikka saada jatkuva kierre katkaistua. Vaikeaa se on, ellei
mahdotontakin. Ovatko lähtökohdat maahanmuuttopolitiikassa vai onko
ongelmat aivan kotitekoisia? Suomessa pelätään, että sama voi olla
täälläkin edessä. Rikollisjengit ja muut epävakaat ryhmät
kansainvälistyvät. Hakeutuvat helpostii uusiin kohteisiin.
Maanantai, 2.10.2023
Lokakuun
saapuminen on alkanut tuomaan kylmempää ilmaa pohjoisesta. Torniossa ja
vielä mökilläkin ovat mittarit näyttäneet plussaa, mutta heti
pohjoisempana on ollut hieman pakkasta. Eli kyllä tästä vielä syksy
saadaan.
Lähdin jossakin vaiheessa aamupäivällä tekemään sen puolipakollisen
maanantaikauppareissun. Tällä kertaa oli kuitenkin muuallekin asiaa,
kuin vain ruokakauppaan. Piti nimittäin käydä kumisaapaskaupassa. Olen
sitkaasti paikannut mökillä yksiä saappaita. Vuosi vuoden jälkeen.
Paikka paikan perään. Ne kuitenkin vuotavat jälleen. Ei paljoa, mutta
kyllä kumisaappaan liki ainoa tehtävä on pitää jalat kuivina.
Viikonloppuna käytin talvisäihin tarkoitettuja lämpökumisaappaita. Ne
kuitenkin ovat turhan kuumat näillä keleillä. Jos löytää sellaiset
kumisaappaat, jotka ovat luonnonkumia ja eivät ole herkkiä
murtumisille, on vielä muuan juttu, joita kannattaa arvioida.
Saapasvarren pituuden pitää olla riittävä. Pohjan tulee olla riittävän
kova, etteivät kivet ja kävyt tunnu jalkapohjiin. Lisäksi varren pitää
olla riittävän väljä, että lahje mahtuu varren sisään löysästi.
Saappaat sain. Ja vanhat poltetaan seuraavassa kokossa. Uusien käyttö
kertoo sen, kuinka onnistunut hankinta oli! Ruokakaupan ostokset eivät
sitten tarvinneetkaan kummoisempia arviointeja. Eikä testejä.
Marin jätti perheensä ja politiikan. Lähti maailmalle keikistelemään.
Lähti tekemään sitä, mitä hän parhaiten osaa. Kasvoiko arvostus tulojen
myötä? Ei tietenkään!
Illalla saatiin tilkka sadetta. Iltapäivällä kiilahti aurinko muutaman
sekunnin ajan. Eli vaihtelevaa syyssäätä. Tasaisesti kuitenkin noin 7
astetta lämpimän puolella. Loppuviikon tuulia katsellessani olen aika
tyytyväisin mielin. Ei ihan parasta ole tarjolla, mutta soveltaen
saatan saada ne viimeiset muikut, joita olen vielä vailla. Yksi
keskinkertainen verkotus riittäisi!
Olen laittanut välillä elokuvia tallentumaan. Kovin sekalaisia. Illalla
tuli vaihteeksi yksi katsottua. Olipahan omituinen juttu. Mutta kun oli
alkanut sitä vahtaamaan, eihän sitä voinut kesken kaiken lopettaa.
Ainokin sen katsoi loppuun. Vaikkei se lajiltaan mikään suosikki ollut.
Ei kummankaan!
Sunnuntai, 1.10.2023
Illalla
Aino käppäili naapuriin. Sillä aikaa päivitin ensi vuoden työlistaa.
Lähinnä siirtelin tämän vuoden listalta tekemättömiä pikku hommia ensi
vuoden puolelle. Osa on tekemällä tehtyjä ja hakemalla haettuja hommia,
jotka saattavat roikkua kauankin listoilla. Joku tärkeämpikin joukossa
kuitenkin oli.
Jo lokakuulla ollaan. Aamulla kovanlainen pohjoistuuli. Kun vesi
on nyt jo lähellä kevättulvan korkeuksia, pärskyivät aallot jo
rantatörmän yli. Vesi on yhä vain voimakkaassa nousussa. Vesi on nyt
yli 120 senttiä korkeammalla, kuin vuosi sitten. Viimeisen kahden
kuukauden aikana nousua on noin 80 senttiä!
Olin tyytyväinen siihen, että en laskenut eilen verkkoja. Aamulla ei
olisi ollut hauskaa lähteä järvelle. Aamupäivän puolella kuitenkin
tuuli jo alkoi alenemaan ja kalamiehet pääsivät vähitellen vesille.
Eipä sattunut olemaan haulikkoa matkassa. Metsopoika se tepasteli
tiellä meidän kohdalla. Pääsin aika lähelle sitä ja sain otettua
jokusen kuvankin. Taisi se huomata minut, kun jähmettyi paikalleen
pitemmäksi aikaa.
Kävin kuokkimassa potut matkaan. Maahan jäi vielä noin viikon annos.
Oikeastaan juuri sopivasti. Kannoin kopallisen puuta sisälle. Saunaan
itse asiassa. On ollut aika lämmintä ja puuta kulunut niukasti.
Saunassa ehkä eniten. Seuraavalla reissulla tilanne lieneekin jo
toinen. Ulkopinosta kesäpuita on kulunut melkein 2/3. Saunassa pääosin.
Pian on kauden vaihtuminen edessä. Hyvin siis ulkopinokin on riittänyt!
Kun sää loppuviikosta viilenee, pitää se huomioida myös vaatetuksen
suhteen. Verkkarit eivät riitä. Ei kai farkutkaan. On katsottava
kylmänkestävää housuosastoa. Ja yläkroppaan jotakin, jonka saa jopa
edestä kiinni. T-paitakelit ovat ohitse.
Lähdettiin ajelemaan. Porotokka väistyi aika kiltisti tieltämme.
Ahvenjärven risteyksessä matkamittarissa jo neljä ykköstä. Kotosalla
oltiin ennen puolta päivää.
Iltapäivällä ei sitten enää mitään muuta kuin normaalia sunnuntaita.
Viikon loppupuolella taas mökille. Muikkuja puuttuu vielä hieman. Ja
isompaakin kalaa olisi hyvä saada. Pääsisi sitten nostamaan veneen
talviteloille. Voisi sitten taas vaihtaa hetkeksi lajia.
Lauantai, 30.9.2023
Kärräsin
vielä illalla ennen sadetta ja ennen pimeää lehtisäkit pottumaan
höysteeksi. En vielä kuitenkaan levittänyt lehtiä. Saatika kääntänyt
maan sisään. Onhan pottujakin vähän vielä kuokkimatta. Muutaman KB:n
jälkeen pistäydyin vielä naapurissa porisemassa.
Aamuyöllä hieman sadetta. Verkkoreissulla sumua ja pientä tihkua.
Kunnes tyyntyi kokonaan. Tyyntä sitten piisasi koko päiväksi. Oliko
vika tyynehkössä yössä vai hirveissä lehdissä, mutta muikkua tuli tosi
niukasti. Nyt ei ollut vastaavasti myöskään lokkien raiskaamia kaloja.
Aino ehti kiilaamaan muikut sillä aikaa, kun pesin verkkoja. Grillissä
muutama sääski ja polttiaisia. Huomenna taas kotiinlähtöpäivä. Laitoin
jo kaikki kalastukseen liittyvät asiat kuntoon. Huomiseksi ei jää
sitten enää niin paljon ylimääräistä.
Jokohan ensi viikon loppupuolella katoavat sääsket ja polttiaiset?
Luvassa kun on yöpakkasia. Jokohan on sitten aika jo vaihdattaa
renkaatkin? Pitää katsoa alkuviikolla, miten säät kehittyvät.
Perjantai, 29.9.2023
Aamulla
vesisadetta. Poutaantui sitten vähitellen. Yhdeksän maissa olin
sonnustautunut verkoille. On oma operaationsa pukeutua sadekamppeisiin
ja muuhun vaatetukseen. Olin sen verran fiksu, että kävin ennen
kamppeiden pukemista pihan perällä istunnolla. Kun sitten täysissä
varusteissa lähdin rantaa kohti, tuli grillin kohdalla stoppi. Äkkiä
takaisin, sadekamppeet päältä pois, uudestaan veskiin. Hyvä että ehdin.
Kamppeet uudestaan päälle. Tuuli kävi etelän ja kaakon väliltä. Turhan
kovanakin. Jopa 7m/s. Tuollaista onneksi vai hetkittäin. Jo kaukaa
näin, että verkoissa on kaloja. Lokit sukelsivat veteen kuin suulat
Etelä-Afrikan itärannikolla sardiiniparvien kimppuun. Harmaalokki
sukeltaa helposti ainakin 1,5 metriin. Niinpä verkkojen yläosissa oli
kymmenittäin puolikkaita tai räsmääntyneitä muikkuja. Alaosassa oli
jonkun verran ihan ehjiä. Kokonaissaalis oli kuitenkin heikko. Silti
kauden toiseksi paras!
Mökillä normaalikuviot. Roskalaloja oli aika vähän tällä kertaa.
Lehtipuiden lehtiä oli joissakin verkoissa kovastikin. Nyt on se
"hirveän lehen" aika. Rannassa keltaisia lehtiä kellui aivan lauttoina.
Verkkoja pestessä sai olla tarkkana. Kello oli tasan kaksi, kun olin
lopulta valmis ja pääsin sisälle huoltamaan itseäni. Käsiä kirveli,
rasvaa please. Syönti ja lyhyt lepäily.
Ja ei muuta kuin taas verkon laskuun. Tuuli oli aamua leppoisampi.
Etelästä tällä kertaa. Viideltä takaisin mökillä. Kahvit. Aino oli
haravoinut. Pitäisi ennen pimeää käydä vielä siirtämässä lehtisäkit
muualle. Ainakin suojata sateelta. Luvassa onkin vuorokauden verran
sadetta!
Torstai, 28.9.2023
Mökille
saavuttiin 11:40. Kuivilla paikoilla koivut keltaisia.
Kosteikkopaikoilla lehdet jo pudonneet. Mökissä 11,5 astetta, ulkona
10,5. Kevyt luodetuuli. Selkeää. Vesi noussut melkoisesti. Kahdessa
viikossa liki 40 senttiä. Ja vielä nousee. Onkohan juuri koskaan
tähän aikaan vuodesta ollut vesi näin korkealla? Melkein kuin
kevättulva. Monet nuotta-apajatkin veden alla. Pussi nostettava
rantakivikkoon!
Laitoin veneen lähtövalmiiksi. Verkot myös paljuihin valmiiksi. Laitoin
grillin ympärille muovit. Muikkujen vuoksi en sitä tehnyt. Kun on näin
lämmintä, voi muikut kiilata vaikka pihalla. Mutta talveksi on hyvä
valmistella suojaisa perkuupaikka. Kamiinakin siellä on. Pilkoin jonkun
verran grilliin syttöpilkkeitä. Hyvä niitäkin olla valmiina.
Kun iltapäivää oli kulunut pari tuntia, oli tuuli jo käännähtänyt
länteen. Etelää kohti menossa. Syötiin päivän ruoka ennen kolmea.
Sitten hetki pötköttelyä. Verkoille lähdin neljän aikaan. Kiskaisin
lähtiessäni venetelan mittansa verran ylemmäs. Tuuli oli jo lounaassa
ja heikonlainen. Laskin 6 varkkoa. Kahteen jataan. Aamulla se taas
nähdään. Että joko muikunverkotus riittää?
Keskiviikko, 27.9.2023
Eilisiltana
jo heti kymmenen jälkeen alkoi karpaloreissu tuntumaan kropassa niin,
että sänky alkoi kutsumaan. Vastasin kutsuun myöntävästi. Tänään sitten
olinkin valmis aamutoimiin hieman ennen kuutta. Mielessä vaihteeksi
yksi oudonlainen näkemäni uni. En käsitä, miksi se unimaakari oli
tuollaisen
näyttänyt.
Pian nousi Ainokin ja laitoin kahvin tippumaan. Ennen varsinaista
aamupalaa nautiskeltiin marja-smoothiet. Oli tosi raikasta ja
maistuvaa. Kannattaa ottaa ohjelmistoon. Ehdottomasti. Omasta takaa on
riittävästi lajivalikoimaakin, joten vaihtelua löytyy.
Eiliseltä jätettiin kermaperunaa pienen annoksen verran jääkaappiin.
Otin pakkasesta possun filettä ja kun se oli hieman nöyrtynyt
huoneenlämmössä, leikoin sen kuutioiksi odottamaan ruuan valmistusta.
Rengasliikkeestä soitettiin. Kaksi hotellissa olevaa rengasta voisi
olla kuulemma vaihtorajassa. Ihmettelin, kun siellä olevat renkaat ovat
täysin käyttämättömät! Kysyinkin, että: "Mitäs sä oikein yrität?".
En hoksinut kysyä, että milloinka renkaat oli tarkistettu. Kyse oli
edellisen auton renkaista, jotka olen hakenut hotellista jo viikkoja
sitten.
Paistoin lihat. Lämmitin potut. Pakkasesta vielä höysteeksi erilaisia
vihanneksia. Vatsat täyttyivät.
Vähitellen kauppareissuun. Päätettiin kuitenkin ajaa kauppakeskuksen
parkkihalliin. Voihan siellä ajaa hieman lähemmäs hissiä parkkiin.
Johonkin siihen, mihin saa jättää kärrytkin. Ja niin teimme.
Liukuhihnan suunta oli jälleen vaihdettu. Onhan se niin, että nyt ei
tule hissille jonoa, kun kärryjen kanssa pääsee alakertaan
non-stoppina. Mitenkähän sitten apulaiset kuskaavat kärryt takaisin
yläkertaan? Hissillä? Vai käännetäänkö hihna joksikin aikaa taas
toiseen suuntaa vieväksi?
Aino haettiin pelimuori-iltaan neljän aikaan. Minäkin käväisin sitten
vielä liikenteessä. Ensin tankkaamaan. Bensa hiukan viimeviikkoista
halvempaa. Kulutuslukemiin olen tyytyväinen. Hieman yllättynytkin.
Jatkoin IcaMaxiin. Sieltä ne perinteiset Ica:n ostokset. Tuli kunnon
saderyöppy niskaan autolle palatessani.
Sitten vielä kauppakeskukseen. Oli asiaa postin pakettiautomaatille.
Tekstari tuli kolmen maissa. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja käväisin
ensin pitkästä aikaa Alkonkin puolella. Parit viinit sieltä.
Sitten pakettiautomaatille. Kosketusnäyttö ei meinannut millään huolia
sormiani. Kun lopulta sain mielestäni koodin oikein, väitti laite, että
koodi oli väärä. Kun sitten lopulta sain koodin laitettua toisenkin
kerran, oli koodi edelleen väärä. Katsoin kännykän viestiä ties kuinka
monennen kerran. Ja varmistuin, että kyllä olin laittanut koodin
oikein. Takuuvarmasti. Luin vielä koko tekstarin. Tajusin. Ajoin
Prisman automaatille ja sain paketin. Koodi oli ihan oikein!
Prisman automaatin kosketusnäyttö oli yhtä haluton tunnistamaan
kosketuksiani. Olenko rasvannut liikaa käsiäni, vai alkaako äijästä
virta loppumaan? Yhden kerran olen aikanaan tupeksinut automaatilla.
Olikohan se siinä entisessä Öömannin aulassa? Olin ihan pihalla
automaatin edessä. Kunnes huomasin, että yritin noutaa Postin pakettia
Matkahuollon automaatista! Vanhuus se tulee. Mutta jos ongelmat pysyvät
tällä tasolla, pärjäilen vielä jonkun aikaa!
Huomenissa taas meno mökille. Säätiedot loppuviikolle ovat jälleen
hieman kärsineet muutosten tuulista. Pitää paikan päällä katsella ulos
ja myös netin ennusteita. Se on kuitenkin selvää, että vesi on noussut
sunnuntainkin jälkeen reilusti. Nyt vauhti on 6 senttiä vuorokaudessa.
Onneksi tuli nostettua vene hieman ylemmäs. Ja onneksi tuli nostettua
se naapurinkin vene korkeammalle!
Tiistai, 26.9.2023
Viime
yön unet jäivät yön jutuiksi. Niistä ei jäänyt mitään muistikuvaa.
Olenkohan edes nähnyt unia, vai vain maannut eleettömänä ja ilman
mainittavaa aivotoimintaa?
Soitin aamupäivällä ihopolille. Tulee vuosi, kun olen ollut siellä
viimeksi syynissä. Asiakassuhde päättyy nyt, kun vuoteen ei ole ollut
tarvetta lääkärikäynnille. Jos ihon kunto heikkenee, on rumba
aloitettava taas terveyskeskuksen kautta! Toivoin, että olisivat
uusineet varmuuden vuoksi eli varalle deksametason-reseptin. Siellä
oltiin kuitenkin tiukkana. Ei onnistunut.
Tälle päivälle suunnitelmissa karpalokeikka Nro2. Jätettävä kuitenkin
iltapäivälle, koska aamulla oli pieni saderintama kastelemassa
paikkoja. Jänkällä ei vesi haittaa. Sammalet ja marjat ovat kuitenkin
märkiä. Mutta sade kastelee vaatteet. Se ei kovin hauskaa ole.
Aamupalan jälkeen valmisteltiin kermaperunavuokaa. Kuorin kunnon
annoksen mökkipottuja. Aino ne pilkkoi. Myöhemmin Aino laittoi perunat
vuokaan ja kyytipojiksi kermat ja mausteet. Isonlainen annos, joten sai
olla uunissa hieman normaalia kauemmin. Tuli moneksi kerraksi
kermaperunaa. Tänään potut saivat paistetut muikut seuralaisikseen.
Täysin vatsoin lähdin sitten karpaloon. Nyt oli normaali parkkipaikkani
vapaa ja jätin auton siihen. Oli siellä jänkällä vain karpaloita! Viime
vuonna tein tällaisen laskelman:
No
pitihän se oikein vielä laskeakin. Jos suon pinta-alasta olisi 5
prosenttia hyvää karpalosuota, olisi sitä 300 aaria. Puolelta aarilta
sain puoli ämpärillistä. Aarilta tulisi ämpärillinen. Tosi on ...
noilla oletuksilla suolta saisi 300 ämpärillistä.
Voin olla oikeassa tai voin olla väärässä. Sama sille. On kuitenkin
tosiasia, että sinne suon takalaidelle olisi päästävä kuivan maan
kautta. En ainakaan minä pystyisi/rohkenisi lähteä pahnostamaan
hyllyvää suota sen toiselle puolelle. Sinne karpalot varmaan jäävät
muiltakin. Eilen sain karpaloita tyydyttävästi. Tänään tuplasti. Eli
tarkoittaa myös sitä, että tämän vuoden marjastelut ovat paketissa ja
marjat pakkasessa. Tosin ollaanhan niitä jo syötykin jonkun verran.
Eilen oli kova tuuli. Tänään tuulilukemat puolittuivat eilisestä. Nyt
paistoi aurinko ja lämmintä 2-3 astetta enemmän. Eilen oli kuitenkin
parempi marjasää. Tänään liian lämmin ja paisteessa marjoja oli vaikea
nähdä.
Olin jänkällä hieman yli kaksi tuntia. Marjastelu hyllyvällä jänkällä
oli tosi raskasta. Ei voinut seistä kauaa samoilla jalansijoilla, koska
saappaat painuivat hiljalleen syvemmälle. Olin jo lähtöaikeissa, kun
jänkälle tuli toinenkin marjamies. Muutama sana vaihdettiin.
Pikkuhiljaa poistuin sitten auton suuntaan.
Maanantai, 25.9.2023
Olipahan
taasen omituisia unia juuri ennen heräämisiä. Toinen jäi pitkäksi aikaa
mieleen. Toinen jäi taustalle kummittelemaan, enkä herättyäni enää
kunnolla sen tapahtumia muistanut.
Tapani
mukaisesti katselin heti aamusta tietokoneelta säätiedotuksia
loppuviikolle. Jo nyt
oli tullut muutoksia eiliseen nähden. Peräti oleellisia. Toivon mukaan
tuo oli
väärä hälyytys. Muutoin suunnitelmat saattavat muuttua.
Oli taas aika suorittaa alkuviikon ostosmatka. Kauppakeskuksessa oli
nyt muutettu liukuporrassysteemi niin, että toimiva puoli oli muutettu
kulkemaan ylöspäin. Eli kun käyt kaupassa, et voi enää tulla alas
täysien ostoskärryjen kanssa tuota kautta. Olisi käytettävä hissiä. No
joo ... meikäläisen tapauksessa tuo järjestely tarkoittaa sitä, että
ostospaikka vaihtuu kokonaan. Katsotaan sitten kauppakeskusta uudella
silmällä, kun saavat nuo liukurampit kuntoon. Nyt Jätin raskaimmat
tavarat ostamatta. On niitä onneksi parempiakin ostospaikkoja.
Tein nakkisopan. Hyvää oli. Olisin iltapäivällä lähtenyt karpalosuolle,
mutta kun aurinko paistoi, päätin siirtää sitä hommaa tuonnemmas.
Aurinkoisella säällä marjoja on huomattavasti vaikeampi havaita. Kahden
maissa iltapäiväkahvit. Sen jälkeen pilvistyikin ja meikäläinen
liikkeelle.
Ehdin ajaa korttelin verran, kun hoksasin, että suksisauva oli jäänyt
matkasta. Kävin sen vielä noutamassa. Sitten alkoi melko voimallinen
tihkusade. Olin lähdön hetkillä katsonut tutkat, ja minkäänlaista
sadetta ei ollut lähimaillakaan. Jatkoin kuitenkin matkaa. Jospa sade
loppuisi. Ajoin hieman harhaan. Muistin hieman väärin, mitä paikkaa ja
mitä tietä pitäisi etsiä. Löytyi se lopulta. Sadekin ohi. Tutkan mukaan
ei ihan heti olisi sateita tulossa.
Auto oli parkissa siinä, mihin yleensä pysäköin karpaloreissullani.
Ajoin 100 metriä pitemmälle. Kävelin siitä suolle. Suon reunassa on
muutaman kymmenmetrisen matkalla melkoinen mangroveryteikkö. No pajua,
leppää, koivua ja sen sellaista. Ruoihotuppaita ja vesilompareita.
Sillä kohtaa suksisauva on hyvä apu. Se toimii kolmantena varsinaisena
jalkana. Kun jalannousu ei enää kummoinen ole, olisi kaatuminen
nykyisin hyvinkin mahdollista. Ellei jopa todennäköistä. Viime vuonna
minulla oli apuna rimanpätkä. Kyllä isosompainen suksisauva on sentään
100 kertaa parempi! Saappaiksi olin ottanut mökiltä pitkävartiset
lämpösaappaat. Niissä on keveyden ohella sekin hyvä puoli, että niissä
numeroa piisaa. Kantaa paremmin lettosuolla.
Toinen poimija oli noin sadan metrin päässä. Suurin piirtein
paikallaan. Mikäpäs siinä, kun karpaloita on vieri vieressä. Ei
tarvitse hakea ympäri jänkkää. Kävi kovanpuoleinen etelätuuli.
Avojänkkä, suojaa ei ollut. Lämpöasteita 11-12. Hieman liian vähän
vaatetta. Vatsassa alkoi kouristelemaan. En alkanut avosuolla
kyykkimään. Parituntinen riitti. Lähdin vähitellen kävelemään takaisin
autolle. Kävelin hieman liikaa vasemmalle, mutta löytyi sitten tie ja
löytyi auto.
Koko ajan oli ollut jänkällä pouta. Kun saavuin kotiin, oli muuan
pisara taas ilmassa. Nopeasti menin takapihalle ja putsasin enimmät
roskat. Sisällä sitten loput. Alkoi satamaan ihan tappinaan. Karpaloita
sain puolet siitä, mitä viime vuonna niitä oli. Eli on vielä käytävä
ainakin yksi reissu. On se vain niin loistava marja, että kannattaa
hakea vaikeammankin takaa!
Sunnuntai, 24.9.2023
Tuuli
kääntyi jo eilen illalla etelästä luoteeseen. Aamuverkoilla tänään ei
se kuitenkaan onneksi kova ollut. Hieman siitä oli kuitenkin haittaa.
Kerran meinasi verkko tarttua potkuriinkin. Ja kerran ankkuriin.
Lippukeppiä tavoitellessani sain lipun irti toisesta kulmasta. Yksi
verkko meni yli niskojen. Kerran luiskahti verkko puikkarilta järveen.
Eli hieman normaalista poikkeavaa toimintaa. Väärästä tuulensuunnasta
johtuen.
Muikut olivat kuitenkin kiertäneet verkkoni melko tarkoin. No,
muutamaksi kerraksi tuli paistikalat. Vielä ei voi verkotusta siis
lopettaa. Napsittiin kalat verkoista. Aino ne kiilasi. Pesin verkot,
kalat ja astiat. Pussitin valuneet muikut.
Korjasin rikkomani lipun. Järjestelin kalastusvälineeni ja veneen
seuraavaa muikkuverkotusta varten. Ennusteen mukaan vesi nousee vielä
30 senttiä. Siksi kiskoin veneen riittävän ylös. Minun puolestani vesi
saa nousta sen 30 senttiä. Nou hätä!
Oli ollut vaihtoehtona sellainen, että oltaisiinkin vielä yön yli eli
maanantaihin. Tuulen pyöriessä muikkujen tavoitettavuus kuitenkin on
heikkoa. Joten iltapäiväksi suunniteltiin sittenkin kotiin lähtöä. Hain
kuitenkin ensin pottuja alkavan viikon tarpeiksi. Hieman reilustikin.
Potut maassa riittävät lokakuun puoleen väliin. Polttopuut räystään
alla ehkä pitempäänkin.
Ennen kotimatkaa kaivoin kuopan, johon asensin sen laudoista tekemäni
kehikon. Siihen sitten multaa + kasvihuoneesta ruohosipulit. Tulipa
sekin viimein tehtyä. Päästiinkin hyvissä ajoin kotimatkalle. Kotona
oltiin kolmelta.
Tällä kertaa ei ollutkaan juuri tallennuksia katsottavaksi. Oli aikaa
rauhassa kahvistella ja käydä suihkussa. Pyykkiä vain koneellinen.
Iltapäivällä tuuli kääntyi taas. Pysynee lämpimällä kantilla melkein
koko viikon.
Jo mökillä ollessamme aloin suunnittelemaan seuraavaa mökkireissua.
Jossain määrin ... tai oikeastaan aika paljonkin mennään kalastuksen
ehdoilla. Yksi kunnon aamu riittäisi. Sopivia ilmoja toivotaan.
Lauantai, 23.9.2023, Syyspäiväntasaus
Illalla
käväistiin naapurissa. Oli kuitenkin jo sen verran myöhä, että ehdin
laulamaan vain yhden biisin. No, lauletaan se toinen sitten joskus
tuonnempana!
Aamulla sade. Kannoin saunaan vettä aika monta ämpärillistä. Yöpakkasia
ei ole luvassa, joten eivät ne saunassa jäädy. Ei ulkonakaan mikään
vielä jäädy. Tekaisin laudasta pienehkön kehikon. Upotan sen maahan ja
istutan siihen kasvihuoneesta ruohosipulit. Sais nährä, menestyvätkö?
Vesi on kääntynyt voimakkaaseen nousuun. Vietonen on enää 23 senttiä
ylärajasta, joten Miekonenkin kohta alkaa täyttymään vielä kovemmalla
tahdilla. Saapastelin katsomaan, miten naapurin vene on vedetty
korkealle. Olihan se tietenkin kesällä vedetty korkealle, mutta kun
vesi on noussut, oli vene nyt puoliksi vedessä. Aloin sitä tyhjentämään
ja kiskomaan ylemmäs. Venetelan siirsin törmän reunaan. Kutsuin Arin
kaveriksi kiskomaan venettä. On se nyt vähän korkeammalla. Syystulva
ainakaan ei
sitä vie!
Olin ajatellut laskea muikkuverkot yöksi. Jotta huomenna ei olisi aivan
tolkutonta työmaata, hain ahvenverkkoni pois. Olihan niissä aivan
älyttömästi ... koivun lehtiä! Yksi filekalakin. Ei hassummin. Kelpasi
se, vaikka ahvenia varten olin verkon virittänyt.
Syötiin ruoka joskus kolmen jälkeen. Sen jälkeen lepäilin peräti liki
kaksi tuntia. Ohoh! Kahvit sitten. Varttia vaille kuuden verkon
laskuun. Laskin vain neljä verkkoa. Kahteen jataan. Tuuli oli hieman jo
asettunut ja lasku meni sutjakkaasti. Kotka lenteli ja seurasi
touhujani. Pari heikkoa sadekuuroa verkkohommien aikana. Eivät
juurikaan kastelleet. Sadevaatteet olivat mökin terassilla! Mökille
seitsemäksi. Puoli tuntia myöhemmin laski aurinko. Pimeys saapui pian.
Hämärää ei juuri ollut.
Perjantai, 22.9.2023
Puolen
yön seutuvilla alkoi lämpötila nopeasti kohoamaan. Hetkessä tuli
celciusasteita lisää kahdeksan. Lämmintä säätä luvassa nyt pitkissäkin
ennusteissa. Hyvä, että edes käväisee alle 10 asteen seuraavan 15
vuorokauden aikana!
Mökillä kovempi tuuli kuin Torniossa. Viikonlopulle luvassa yhä
tuulista. Jos tuuri käy, on lauantai-iltana pienet saumat laskea
verkot. Koko lauantaipäiväksi luvassa sadetta. Päätettiin, että mökille
lähdetään päiväruuan jälkeen. Mikäpä kiire tässä. Mökiltä paluu riippuu
ilmoista ja siitä, onko vesille ollut asiaa.
Tein aamupalalle nyt erilaiset taskuntäytteet. Hyvää oli jälleen, mutta
tällä kertaa syötävien olemus oli ok. En silti usko, että tulen
ostamaan toista taskupakettia. Nämä kokeilut riittivät. Tai onhan
pussissa vielä yhdelle mökkiaamulle jotakin!
Päivällä syötiin lohta ja kermaperunaa. Olisi kai muutakin ollut, mutta
tällä kertaa näin. Ei ollut kiirettä. Jonkun ajan kuluttua aloimme
kuitenkin valmistelemaan lähtöä.
Mökillä kolmelta. Pilvipouta. Ikkunat kosteita lämpötilavaihteluista
johtuen. Aino ne ulkoapäin putsasi lastalla. Nyt sisällä 9 ja ulkona
14. Molemmissa kohteissa iltapäivän mittaan lämpeni.
Juotiin kahvit ja haukattiin leivät. Hain räystäiden alta kirkasta
vettä. Melko reipas etelätuuli. Silti suunnittelin parin verkon
laskemista. Valikoin paljuun pari ahventaajaa. Hetken kuluttua teinkin
sitten sen verkkopäätöksen. Kokosin kaikki tarpeelliset veneeseen.
Äyskäröin vedet ja laitoin tapit. Sitten matkaan. Toinen tappi oli
tullut huonosti kiinni ja irtosi. Vettä pulppusi keulaosaston
lattialle. Nopeasti sain tulpan takaisin. En kuitenkaan alkanut siinä
vaiheessa äyskäröimään vettä pois. Hyvin se mahtui siinä olemaan!
Laskin verkot aivan oman rannan tuntumaan. Jos huomenna on myrskyisää,
ei venematka ole pitkä. Ja tässähän minä olen rannoilla ja jos tulee
hyvä hetki, voin milloin vain käydä hakemassa verkot pois.
Iltalehti uutisoi: 1-vuotias kuoli yliannostukseen New Yorkissa. Jäin
vakavasti miettimään, että mikähän se olisi ollut se normaaliannos??
Torstai, 21.9.2023
Eilisaamuna
näyttivät ulkomittarit noin 13 - 14 asteen lämpötiloja. Päivän mittaan
pohjoistuuli viilensi ilmaa täällä Perämeren pohjukassa. Jäähtyminen
pysähtyi kuitenkin +4 asteen tuntumaan. Koko yön sitten sitä samaa
neljää astetta. Iltapäivällä kuitenkin +7,5 astetta. Ja lopulta
vaihteeksi sadettakin.
Kokeilin tehdä aamupalalle täytettyjä paahtistaskuja. Mallia Fazerin
kauralemppari. Ensimmäinen kokeiluni ei päätynyt mieleiseeni
lopputulokseen. Kaikki ainekset olivat hyviä ja makukin sen mukainen.
Ongelma olikin mekaaninen tai fyysinen paremminkin. Yritin tunkea
taskun sisään ihan liian paljon tavaraa ja etenkin liian suurina
yksikköinä. Parhaimmillaan se voisikin toimia niin, että tekisi
jonkunlaisen täytemössön. Sitä sitten sulloisi lusikalla sopivan määrän
taskuun.
Käytiin kauppareissu. Lidlista Lidlin spesiaaleja. Cittarista
perusjuttuja. Kevyet ostokset tällä kertaa. Olinhan jo ostellut hieman
kaikelaista etukäteen.
Neljän korvilla saapui kööri muoreja. Pelimuorit siis liikkeellä. Sain
hyvät kahvit minäkin. Katsoin muorien pelaillessa, mitä tallennuksia
meillä mahtaa olla. Kun olen laittanut jatkuvaan tallennukseen jonkun
sarjan, tallentuu siitä sarjasta ko. ohjelman jaksot kaikilta
kanavilta. Ja niitähän tulee. Tulee uusintoja, tulee eri
tuotantokausien jaksoja. Valtaosa on aiemmin nähtyjä ja ne saa poistaa.
Katsoin myös yhden länkkärin. Katsomatta jäi viisi elokuvaa. Pari
niistä jäänee kokonaan katsomatta, joten hyvällä mallilla taas ovat nuo
tallenteet.
Huomenna jälleen mökille. Alkaa olla kohta jo lokakuu käsillä. Se
puolestaan tarkoittaa sitä, että olisi syytä ajatella sitä
muikkuhommaakin ihan vakavasti. Ja muunkin kalan pyytämisstä. Etenkin,
kun yksi viikonloppu menee kotosalla. Mökillä olemiset pitääkin nyt
käyttää mahdollisimman hyvin hyödykseen. Säiden mukaan kuitenkin.
Ennusteiden mukaan ei vielä ole kiirettä talvirenkaiden vaihdolla.
Mutta kyllä nyt saa jo alkaa tarkkailemaan tilannetta.
Keskiviikko, 20.9.2023
Ylälapissa
saatiin se ensilumi. Ei kuitenkaan 40-senttisiä kinoksia. Saariselällä
tuli 24 senttiä ja Kittilän Kenttärovassa 23 senttiä. Vaatii se ainakin
hieman suunnittelua jalkineiden osalta. Sade tuli lumena suhteellisen
kapealle alueelle linjalle Muonio-Saariselkä. Pohjoispuolella oli
poutaista. Eteläpuolella satoi julmasti vettä.
Kun nykyään on kaikilla kännykät, ovat mukana kulkevat kellot
harvinaistuneet. Minullakaan ei ole ollut ranteessa kelloa enää
vuosikausiin. Kelloja on kuitenkin läsnä joka paikassa. Kotona,
mökillä, autossa ja julkisilla paikoilla. Ja kännykkä on likimain aina
matkassa. Aino ei ole vielä kuitenkaan luopunut rannekellostaan. Nyt
kun lähdettiin aamulla liikenteeseen, oli ensimmäisenä kohteena
kelloliike. Patterin vaihto sujui sutjakkaasti. Suunnistettiin sitten
Haaparannan puolelle. IcaMaxiin. Sieltä löytyi yksi kaivattu(?) tuote,
mutta se toinen jäi löytymättä. Tai olisihan sellainen ollut, mutta
parasta ennen päiväys ei innostanut. Jatkettiin Prismaan. Siellä
vastaavaa tuotetta löytyi. Mutta vastaavalla päiväyksellä sielläkin.
Eli ostamatta jäi. Malliksi ostettiin kuitenkin jotakin pientä.
Kotona sitten lounaaksi makkarakeiton toinen puolikas. Ainoa se alkoi
hieman närästämään. Minulla nykyisin närästys on käynyt vähiin.
Valkosipuli vähäisessäkin määrin voi alkaa polttelemaan mahassa. Sitä
vältellään tietenkin muistakin syistä.
Iltapäivällä joskus kolmen korvilla lähdin kävisemään tankilla. Oli
taas kallista bensaa viikon takaiseen verrattuna. Aamuinen
ulkomaanreissu oli sen verran aikaisin, ettei siellä oltu vielä herätty
töihin joka paikassa. Paikkasin aamureissun puutteen. Palasin Suomen
puolelle ja Cittariin. Ostoskeskuksen parkkihallista pääaulaan johtavat
liukuportaat ovat olleet jo muutaman viikon pysähdyksissä. Kumma, kun
eivät saa asiaa korjattua. Kävelyllä sitä ramppia pääsee menemään,
mutta kärryjen kanssa ei siihen voi mennä.
On muuten aika jännä tunne, kun viereinen ramppi kulkee alaspäin ja kun
astuu siihen paikallaan olevaan. Aivan kuin se liikkuisi ylöspäin. Ja
kun se ei kuitenkaan liiku mihinkään, meinaa siinä väkisinkin
horjahdella, kun aistit antavat ihan vääriä tuntemuksia. Niin, kaupasta
sitten ihan perusjuttuja. Huomiseksi jäikin vain vähäisiä ostettavia.
Olen suurella mielenkiinnolla (ja pelolla) katsonut viikonlopun
sääennusteita. Eihän se hyvältä näytä. Kalastuksen kannalta.
Tuoreimmassa ennustuksessa tuulilukemat ovat pahentuneet. Etenkin
lauantaina puskettaa kova etelätuuli vaahtopäitä pohjoista kohti. Ei
sinne sekaan varmaan tohdi mennä. Vesi kääntynyt hieman nousuun.
Venettä on varmaan taas vedettävä korkeammalle. Loppuuko rannalta kohta
tila?
Tiistai, 19.9.2023
Tänään
oli luvassa iltapuolesta vesisadetta. Sade siis alkoi tietenkin heti
aamun
valkenemisen aikoihin. Oliko jo yölläkin sadellut? Ei onneksi ollut
ulkohommia tiedossa. Ei edes kauppareissua suunnitteilla.
Imuri on ollut minua odottamassa yläkerrassa jo jonkun aikaa. Kun
tänään
olisi tarpeen käydä suihkussa, ajattelin aamupäivästä hoitaa pois tuon
velvollisuuden. Kävin yläkerran läpi ehkäpä normaalia tarkemmin.
Siirtelin huonekaluja, jotta saisin niiden takaa ja alta kaikki
villakoirat kiinni. Siirsin telkkarin ja digiboxinkin pois paikoiltaan
ja imuroin paikat pehmoharjan kanssa. Uusi imuri vaikuttaa vähintäänkin
asialliselta!
Olin jo eilen sanonut Ainolle, että teen tänään kahden päivän
nakkisopan. Oli suunnitelmissa pienimuotoinen poikkeus normaalista.
Kuitenkin niin pienimuotoinen, että ei se varmaan soppaa pilaisi.
Tarkoitus oli ihan toisin. Kun
tulin alakertaan imurin kanssa, oli Aino jo pilkkonut potut. Porkkanat
oli kiehumassa. Grillimakkarat silputtuna. Nakkipakettiin ei oltu
koskettu. Jouduin muuttamaan suunnitelmaa, mutta kyllä se siitä! Jos
päiväystä nakeissa piisaa, teen ensi viikolla sellaisen keiton, kuin
olin aikonut!
Makkarakeitosta tuli tietenkin erinomaista. Nakkipaketissa oli parasta
ennen päiväys ensi viikolla tiistaina. No, menee ne nakit pureskellessa
viimeistään viikonloppuna.
Koko päivän on sadellut hieman. Joskus ollut kuitenkin poutaisempaakin.
Kun ilta alkoi pimentymään, alkoi taivas pudottamaan märkää ihan
tosissaan. Lämpötila kuitenkin 10 asteen paikkeilla. Pohjoisempana,
sateen etureunalla lämpö kuitenkin nollan vaiheilla. Katsoin kahdeksan
aikaan kelikamerakuvia. Paikoin oli alkanut lunta jo kertymään ja maa
oli valkoinen. Viikonlopuksi on luvassa hyvinkin lämmintä. Hyvästi
lumet!
Miekojärvellä vesi lähti noin viikko sitten hienoiseen laskuun. Tosi
hitaaseen. Olisiko laskua vasta viitisen senttiä. Raanujärvessä on
säännöstelyn ylärajaan matkaa vielä parikymmentä senttiä. Vietosella
tuplasti. Eli sen puolen reittejä pitkin ei Miekojärven tulvimisesta
ole heti vaaraa. Sirkkakosken kautta kuitenkin pääsee vapaasti tulemaan
ison alueen sateet. Eli veikkaan, että vedet jälleen nousevat
Miekosellakin. Katsoin vielä ympäristökeskuksen ennustetta:
Miekojärvelle nousua 40 senttiä kolmen viikon sisään!
Perjantaille ja lauantaillekin on luvassa mökille tällä hetkellä turhan
kovaa tuulta. Tuuleeko niin kovaa, ettei järvelle ole asiaa? Kun syksy
alkaa kääntymään pakkasille, loppuu vähitellen avovesikausikin
kalastuksen osalta. Kohta onkin varmaan niin, ettei pitkätkään
viikonloput enää riitä, jos hakee suotuisia kalakelejä. On oltava
kalahommissa kiinni aina, kun kelit sallivat. Jos nimittäin aikoo sitä
muikkua saada! Ja tietenkin isompaakin kalaa.
Maanantai, 18.9.2023
Liki
täydellinen välipäivä. Ei ollut tällä kertaa edes tallenteitakaan,
joita olisi pitänyt katsoa pois uusien tieltä.
Eilen oli lohipäivä. Tänään muutettiin mallia ja kokoa ja tarjolle
laitoin muikkuja. Eiliseltä jäi pottuja ja nyt paistoin ne mukavan
rapeiksi. Pilkoin potut melkoisen pieniksi. Sellaisiksi noin sentin
kokoisiksi. Näin paistopintaa tuli reilusti. Suola, valkopippuri ja
savupaprika mausteena. Olihan se takuulla hyvää, kun Ainokin ihan
kehaisi!
Meillä kutakuinkin 100% marjoista syödään sellaisenaan. Eli ei keitetä
soppaa eikä leivota piirakoita. Poikkeukset sallittaneen, jos yhtäkkiä
tulee joku outo mielenhäiriö! Marjat menevät maustamattomina jugurtin
tai viilin kanssa. Laitan säännöllisesti jugurtin seuraksi puolukkaa ja
mustikkaa. Sitten harvemmin lisäksi hillaa ja mansikkaa. Karpaloakin,
jos saatavilla. Tein pakastimeen parin litran yhdistelmärasian
mustikasta ja puolukasta. Lisäksi yhden puolilitraisen. On nätimpi
ottaa jugurtin sekaan yhdistelmärasiasta, kuin erillisistä.
Mustikoiden maku ja olemus heikkenevät nopeasti sulamisen jälkeen.
Siksi laitankin mustikat ja puolukatkin jäisinä jugurtin sekaan. Puoli
tuntia odotusta. Sitten liraus sokeroimatonta mehukeittoa mukaan ja
syömään. Marjat vielä rouskuvat, mutteivat ole umpijäässä. Ja maku kuin
suoraan metsästä!
Ei olisi ollut vielä varsinaista tarvetta kauppaan, mutta tein silti
sen perinteisen alkuviikon keikan. Pärjätään sateiden ajan kotosalla ja
varmaan sitten torstaina viikonlopun ostosreissu. Perjantaina vasta
mökille. Näin uskon. Tällä kertaa ostoskärryyn tuli muutama pitemmän
tähtäimen juttukin. On välillä hyvä miettiä asioita joitakin viikkoja
pitemmälle.
Joko tällä viikolla sataa pohjoiseen lunta? Synkimmät ennusteet
povaavat Keski- ja Pohjoislappiin jopa 40 senttiä lunta. Niin paljon
tuskin tulee, mutta sademäärät tulevat olemaan melkoisia. Jos sateet
ovat lunta, on maa takuulla hetken valkoisena. Viikon puolivälin
jälkeen kuitenkin sää lämpenee, joten viikonloppuun mennessä maa on
jälleen joka tapauksessa mustana.
Sunnuntai, 17.9.2023
Kun
aamulla ennen kuutta alkoi jo hieman valostumaan, aloin minäkin jo
hieman valpastumaan. Näin kuitenkin vielä viime hetken unen:
vesivahinko kotona keittiössä! Altaat tulvivat yli. Tiskikone oli
päällä. Heräsin armottomaan kusihätään. Puin verkkarit ja sukat. Kengät
jalkaan. Hyvin ehdin pihan perälle. Vesivahinkoa ei tullut!
Normaalit kotiinlähtöaamun rutiinit. Kahvin jälkeen persiljaa
kasvihuoneesta pieni pussukka. Selvästi huomaa, että kasvu alkaa olla
ohi. Onhan se jo syksykin aika pitkällä. Aamupalalle persiljaa riitti.
Kotiinkin vietäväksi.
Lähdin sitten kuokkimaan pottuja matkaan. Taisi tulla pikkuisen liikaa.
Pottumaasta on vielä hieman runsas viidesosa kuokkimatta. Moneksi
viikoksi meille. Kaalet alkavat olla jo entisiä. Viikon pakkasyö on
tehnyt tehtävänsä. Olkoot potut kuitenkin vielä mullassa. Säilyvät ne
siellä ihan hyvin. Pesin ja putsasin potut valmiiksi. Kotona sitten
nätti homma laittaa ruuaksi.
Aino oli sillä aikaa saanut tiskeistä selkävoiton ja lähti vielä
tekemään kävelylenkin. Aloin laittelemaan puolukoita pakastinta varten.
Ollaan tänä vuonna laitettu kaikki mustikat ja puolukat isompiin
muovirasioihin. Kolmen litran vetoisiin pääasiassa. Nyt sain kaksi
kolmen litran vetoista ja yhden 2-litraisen. Jaa ... niitä olikin niin
paljon ... taitavat riittää meille! Eli puolukatkin nyt siinä. Enää
jäljellä karpalot. Viime syksynä kävin kerran karpalossa ja sai nelisen
litraa. Samaan määrään olisin nytkin tyytyväinen.
Aino palasi aika nopeasti kierrokselta. Mansikkamaalla oli istuttamani
taimet kuulemma vihreitä. Naapurustossa oltiin vielä unten mailla ja
porinakaverit vähissä. Lähdettiinkin sitten heti kymmenen jälkeen
kotimatkalle. Perjantaina tullessamme oli Sihtuunantiellä
mies ja kone. Pisteli aurausmerkkejä tien reunaan. Nyt urakka oli
molemmin puolisesti valmis. Talven ensimmäisiä merkkejä siis tien
varret täynnä!
Kotona kahvit. Joku tallennekin katsottiin. Olin laittanut koneellisen
pyykkiä pyörimään. Pian oli kellon mukaan kulunut aikaa sen verran,
että ensimmäinen koneellinen olisi varmaan valmis. Joo ... kone oli
sammuksissa. Kävin pikaisesti suihkussa. Sen jälkeen ripustelin pyykit.
Ihailin sitä, kuinka kuivaksi linko oli saanut pyykit. Aloin sitten
täyttämään konetta uudestaan. Ja laittamaan pulveria lokeroonsa. Mutta
... lokerossahan oli jo pulveri!? Tunnustelin ripustettuja pyykkejä
uudelleen. Ei ihme, jos tuntuivat kuivilta. Nehän olivat kuivia! Olin
laittanut pulverit ja oikean ohjelman. Mutta varmaan unohtanut painaa
vielä sitä Start-näppäintä. Vanhuus se tulee!
Syötiin pottua ja kermassa haudutettua lohta. Yritä nyt tässä sitten
laihtua!
Viime viikolla tuli ensimmäinen vakuutuslasku uudesta autosta. Siihen
laskuun oli meillä hieman huomauttamista. Oma tarkkaavaisuus oli
päässyt jossakin vaiheessa herpaantumaan. Asia saatiin kuitenkin
kuntoon. Täytyy antaa täydet pisteet OP-Pohjolalle hyvästä palvelusta.
Eikä aikaakaan kulunut juuri mitään. Vastaavaan en monesti ole
törmännyt.
Nuo aurausmerkit teiden varsilla herättävät lopulta siihen
todellisuuteen, että talvikin voi tulla milloin vain. Viikon
puolivälissä on luvassa sateita ja kovin koleaa. Saattaa paikoin tulla
lunta tai räntää. Kaksi vuotta sitten saatiin lunta reippaanlaisesti jo
14.9. Viime syksynä vaihdatin talvirenkaat 26.9. Kylmää ei aina huomaa,
ennen kuin sandaaleissa sukat kastuvat sohjossa tallustellessa ja kun
lumi sulaa paljaisiin käsivarsiin.
Illansuussa puhelin piippasi. Katsoin, mikähän viesti se oikein oli.
Ohoh ... puhelimen akussa virtaa vain 3% jäljellä! Mikähän pirskatti
sähkön on syönyt? Mökillä olen koko ajan lataillut puhelinta ja on
siinä koko ajan ollut vähintään 70% virtaa jäljellä. Onkohan taustalle
jäänyt jotakin pyörimään? Näin varmasti on käynyt. Varsinainen yllätys
tuli sitten puhelinta ladatessa. 100% oli nimittäin hyvin nopeasti
saavutettu.
Lauantai, 16.9.2023
Olin
siis päättänyt olla kalastelematta tämän viikonlopun ajan. Ehkä
seuraavankin vielä. Saan takuulla aikani kulumaan muutenkin tässä
mökillä kässehtien. Aamiaisen jälkeen lähdin heti pihalle touhuamaan.
Vaihdoin ihan aluksi hyyssikän alusastian. Olisi vielä mahtunut eräskin
burriton jäännös, mutta näin tällä kertaa. Leikkasin ruohikkoa. En
leikannut koko siltä alueelta, mitä yleensä ylläpidän. Pari aluetta oli
kasvanut enemmän, joten keskityin niihin. Jääköön talveksi hieman
vahvempi ruoho muualle. Järjestelin kelkkavajan talvijärjestykseen.
Ruohonleikkuria ei enää tarvita. Kelkkaakaan ei ihan vielä, mutta se on
nyt siinä oikealla hollilla. Vein autoon kaksi suksisauvaa. Sellaiset
isosompaiset. Kun nyt on ollut märkää, saattaa niistä olla tuki ja
turva, kun on aika lähteä karpalosuolle. Sahasin puuvasaroista kiilat
pois. Veistelin niitä hiukan. Taitavat nyt jäädä sellaisiksi. Eivät ne
kaipaa mitään hienoa jälkikäsittelyä.
Kaadoin grillin edestä koivun. Pienehkön. Se on ollut
poistosuunnitelmissa vuosia. Nyt oli hyvä aika kaataa se, kun lehti oli
vielä puussa. Se oli rannan puolella viimeinen pihakoivu. Aivan rannan
tuntumassa on vielä pari koivua ja haapaa. Saavat ollakin. Pätkin tuon
koivun hieman normaalia lyhyemmiksi pölleiksi. Aino sitoi oksat
kimpuiksi. Kärräsin kimput kellarin taakse polttopaikalle. Peitin
kokon. Pöllit kärräsin lanssiin. Huh. Onneksi oli vain yksi puu työn
alla!
Pilkoin kopallisen syttöpuita. Vaikka kuuset, joita nyt poltetaan
tuosta puuvajan ulkoseinäpinosta, ovat aivan kuivia ja syttyvät hyvin,
ei silti haittaa, jos on laittaa pesään aluksi hieman pienempia
kalikoita. Syttyminen on silloin vieläkin varmempaa ja nopsempaa.
Sauna maistui. Maistui myös ruoka. Edellinen annos vastaavaa ei oikein
kehuja kerännyt. Nyt oli toisin. Johtuiko se siitä, että Aino oli
laittanut pohjaksi kermaa ja lisännyt hieman suolaa? Vai johtuiko se
siitä, että kun silmä vältti, laitoin siihen vielä kunnon voinokareen?
Viime yönä oli lämmintä nelisen astetta. Nyt koko päivän kymmenkunta.
Poutaa. Vielä alkuviikosta ja viikollakin oli täksi päiväksi luvassa
sadetta. Koko päiväksi. Eli eipä kannata juuri ennusteisiin luottaa.
Tulevalle tiistaille ja keskiviikolle on nyt luvassa mahtisateita.
Taidanpa suunnitella silloin kunnon puolukkaretkeä!
Perjantai, 15.9.2023
Nyt
oli meilläkin Torniossa 2-3 astetta pakkasta aamulla. Vähitellen ilmat
alkavat kylmentymään.
Lähdettiin mökin suuntaan ajelemaan. Aamupalat syöty. Kone tiskannut
tiskit. Pysähdyttiin matkan varrella yhteen potentiaaliseen
puolukkapaikkaan. Se on muutaman vuoden ikäinen hakkuuaukko. Sen
vieressä oli aikanaan (viime vuosituhannella) hakkuuaukko, josta
mökkimatkalla nappasimme 7 ämpärillistä puolukkaa vajaassa kahdessa
tunnissa! Olin toiveikas, mutta saimme pettyä. Pistokoe ei tuottanut
mitään.
Lohijärven kohdalla melkoinen yllätyssumu! Mökillä sisällä +7, ulkona
+5 astetta. Tavaroiden purku. Kamiinaan tulet. Kahvit ja voileivät.
Minulla oli ämpärillisen vajaus puolukkamäärässä. Torniossa olin jo
päässyt hyvään vauhtiin. Nyt päätin lähteä näppäämään sen viimeisenkin
ämpärillisen. Ajelin kohtuullisen matkan, jonka jälkeen parisataa
metriä kävelyä. Sitten hakkuuaukko alkoikin jo näkymään. Puolukoita ei
vain alkanut löytymään. Kiersin laajan aukion liki kokonaan. Eipä
hyvältä näyttänut.Tai marjat itse asiassa olivat huippuluokkaa. Kypsiä
ja kookkaita. Määrä kuitenkin jäi noin puoleen ämpärilliseen. Ja
kävelyä 2,5 tuntia. Erehdyin siis jo toisen marjapaikan suhteen tälle
päivälle.
Mökille syöntihommiin. Ja uuteen puolukkareissuun. Pysähdyin yhdelle
hakkuuaukolle, josta olin saanut kesällä hyvin mustikkaa. Siinä oli
joku tainnut käydä, kun en saanut ämpärin pohjaa peittoon. Jatkoin
matkaani. Ja pysähdyin taas etsimään puolukkaa. Sain pari litraa, mutta
heikkolaatuisempaa, kuin aiemmin iltapäivällä. Ei tuottanut sekään
paikka juuri mitään. Ajelin eteenpäin. Alkoi satelemaan, joten päätin
palata mökille. Aino oli putsannut aiemmat marjat. Minä putsasin nyt
nuo viimeiset. Ei tullut vielä yhteensä ämpärillistä. Tavoite olisi
parin litran päässä. Pitääpä miettiä. Aivan alkuperäinen tavoitteeni on
6-7 litran päässä. Sillekin tavoitteelle oli hyvät laskennalliset
perusteet. Toisaalta ...
Kyllä takuuvarmasti täälläkin on paikkoja, joista puolukkaa löytyy.
Joskus se vain on kovin, kovin lujassa. Varmasti sen puuttuvan
2-litraisen saan, jos vain haluan. Haluanko riittävästi? Se nähdään
viimeistään ensi viikolla.
Torstai, 14.9.2023
Yöllä
paikoin pakkasta. Mökilläkin. Meillä Torniossa kuitenkin 3-4 astetta
plussaa. Alkavat tietenkin nämä syksyiset säät vihdoinkin olla käsillä.
Katsoin 10 vuorokauden ennustetta mökille. Alkuun päivälämmöt nousevat
yli kymmeneen asteeseen. Sitten jatkossa ei. Öisin joskus pakkastakin.
Väistämättä vedetkin viilenevät. Muikuille se merkitsee vuoden
tärkeintä aikaa. Kuten muikun pyytäjillekin. Veden nousu Miekosella on
loppunut. Vielä ei pinta ole lähtenyt laskuun. Sateet voivat vielä
kääntää veden nousuun. Mutta vasta ensi viikon loppupuolella tulisi
mainittavampia sateita. Varmaa ei kuitenkaan voi sanoa. Se on ainakin
varmaa!
Suunniteltiin aamupalalla päivän ohjelmaa. Tultiin sellaiseen
tulokseen, että aamupäivällä kauppareissu. Mökille vasta huomenna.
Loput puolukat keräilen mökillä tai ensi viikolla Torniossa. Parin
päivän ruokahommatkin pähkäiltiin. Helppo taas lähteä viikonloppuun,
kun tällaiset on mietitty.
Tehtiin aamupäivän puolella se kauppareissu. Ostettevaa oli vaihteeksi
aika lailla, vaikka edessä on lyhyenpuoleinen mökkiviikonloppu. Mutta
kun moni pitkäkäyttöisämpi juttu oli loppumaisillaan, alkoi ostoskärry
saamaan täytettä. Seuraavat ostoskäynnit saattavatkin taas olla
vuorostaan keveitä.
Ei tullut tänään tehtyä oikeastaan mitään mainittavaa. Se oli tavallaan
ihan suunniteltuakin. Selkää säästellen. Käsien haavoja parannellen.
Puolukkahommista ei pitänyt selkä eikä kädetkään. Eivät vaivat kovin
kummoisia ole. Kunhan vain hieman muistuttavat olemassaolostaan.
Sormissa ikävintä on se, että märissä olosuhteissa vaivat pahenevat.
Onko palattava jopa siihen, että suihkussakin kädet pitää suojata
vedeltä?
Keskiviikko, 13.9.2023
Suunnitelmat
ovat sitä varten, että niitä voi muuttaa. Oli tarkoitus tehdä tänään se
kauppareissu, mutta miten sitten kävikään?
Aamupalan jälkeen näytti vahvasti siltä, että päivän säästä tulee
hieno. Aamupäivän kauppareissu päätettiin siirtää iltapäivälle.
Meikäläisen oli sopiva lähteä puolukkaan. Ja niin teinkin. Ajelin
yhteen paikkaan, josta en ole koskaan saanut puolukkaa. Kerran siellä
pistäydyin, mutta saalista ei kertynyt. Puolukoita kyllä oli, mutta
niin olemattomia, kuivuutta kärsineitä. Nyt on sateita tullut ja
mahdollisuudet sen mukaiset. Hakkuuaukon yhdellä reunalla keräilin sen
paikan puolukat pois. Siitä kertyi hieman vajaa ämpärillinen.
Mukavankokoista ja kypsää marjaa. Yhdessä vaiheessa säikähdin, kun joku
tökkäsi takaapäin pohkeeseen. No koirahan se oli. Tutkapanta kaulassa.
Tuli minua tervehtinään. Koiran isäntäkin sitten ilmestyi ja
vaihdettiin muutama sana.
Kello kävi jo yhtätoista. Selkään hieman pakotti. Tuumailin, että
viisainta kai lähteä kotiin ruokahommiin. Ja sinne kauppaan. Matkalla
kaivoin hiuksista ötökän. Oli joko lintukärpänen tai hirvikärpänen. En
alkanut ajaessa tekemään tarkempaa lajimäärittelyä.
Kotosalla ruoka. Päätettiin siinä sitten siirtää kauppareissu huomisen
puolelle. Mökille siten huomenna iltapäivällä tai perjantaina aamusta.
Minä lähdin sitten päivän toiseen puolukkareissuun. Ajelin sellaiseen
paikkaan, josta ollaan joskus saatu hieman puolukkaa. Vanha ja hyvä
paikka oli nyt heikko. Oliko joku peräti jo koonnut parhaat päältä?
Kiersin hieman syrjemmälle. Ja puolukkaa alkoi löytymään. Vaaleita
joukossa, mutta pääosin ok. Ämpäri tuli piripintaan. Puolukkaa olisi
ollut vaikka kuinka, mutta lähdin kuitenkin kotiin lepuuttamaan selkää.
Näiden ajeluiden ansiosta olen päässyt tutustumaan paremmin auton eri
toimintoihin. Ja näyttöihin. Koko ajan löytyy uusia asioita. Mitähän
vielä vastaan tulee?
Aino oli putsannut aamupäivän puolukat. Oli pessyt pyykkiäkin ja vienyt
ulos langalle. Levätessään sitten imuroinut ja siivonnut. Juotiin
kahvit. Putsattiin sitten viimeisin ämpärillinen kahdestaan. Putsatut
puolukat pistin pakkaseen. Puolukkaa on pakkasessa nyt 5,5 litraa
vähemmän, kuin viime talvena. Mustikkaa reilusti enemmän kuin vuosi
sitten. Mustikat loppuivat tammikuun lopussa. Puolukat alkukesästä.
Puolukkaa pitää vielä hakea lisää, mutta ämpärillinen taitaa riittää!
Puuttini on matkustanut kauas kotoaan. Ei kuitenkaan poistunut
Venäjältä. Kim Jong-un tuli junalla Pohjois-Koreasta seuraksi. Kauppaa
taitavat käydä. Tarranlinnan tietotoimiston saamien tietojen mukaan on
Kim saanut Venäjältä piirrustukset venäläiseen edesmenneeseen
kuumoduliin ja karjalalaisen ohrarieskan. Puuttini puolestaan sai
rasiallisen ilmakiväärin luoteja ja kertakäyttösingon. Kerran vain
käytetyn.
Tiistai, 12.9.2023
Aamuyöllä
sateli hieman. Aamulla ulkona paikat märkinä, joten ainakin mahdollinen
puolukkaretki piti siirtää tuonnemmas. Märkään metsään ei huvita
lähteä. Marjojen puhdistaminenkin käy työlääksi
Eilen sattumalta luin juttua The Beatlesin Because-kappaleesta, sen
tekemisestä. Alkuillasta oli sitten ihan pakko kuunnella se netistä.
Samalla Juutuupi tarjosi jatkossa muita yhtyeen levytyksiä
kuultavakseni. Alkoi aika lentämään kuin siivillä. Muutaman
huippukipaleen jälkeen oli pakko ryhdistäytyä. Olisi mennyt helposti
koko ilta ja kuinka kauan sen jälkeen vielä lisääkin. Kai
vuorokausitolkulla. On heidän tuotantonsa niin huippua ja monipuolista.
Ja nostalgiaa täynnä.
Olen miettinyt ja päättänyt olla kalastamatta muikkua ainakin ensi
viikonlopun. Seuraavankin ehkä. Ja palaisin muikkuhommiin sitten, kun
mätiäkin jo voisi hieman saada. Mäti ei ole itsetarkoitus, mutta ei
haittaa, jos sitä hieman saisi. Nyt voisi marjastella ja puuhailla
muutakin. Sääennusteet heittelevät ja mitään kovin varmaa ei tulevan
viikonlopun ohjelmasta voi sanoa. Paikan päällä sitten nähdään, mihin
on mahdollisuuksia.
Aino laitteli makoisat kaalipöperöt. Kyllä maistui molemmille. Sain
myös avata yhden eilen valmistamani hillopurkin. Ylellisen makuista,
etten sanoisi!
Kun lähdin eilen puolukkaan, syttyi hetken ajettuani polttoainemäärän
varoitusvalo. Mietin, että siitäkö piti kääntyä takaisin! Järkeilin
kuitenkin, että kyllä on pakko ainakin 50 kilometriä vielä päästä.
Eihän se varoitus voi syttyä vasta aivan viimeisilla höyryillä. Jatkoin
siis matkaa. Sen kuitenkin päätin, etten lähde kauemmas haakuroimaan.
Käväisen vain siinä, missä olin ajatellutkin. Ajelin ihan rauhassa ja
kotiin palattuani oli valo palanut noin 35 kilometrin ajan. Minulla oli
auton perässä kaasupullo odottamassa vaihtamista täyteen. Tänään
iltapäivällä sitä asiaa hoitamaan. Ajoin kuitenkin ensin huoltoaseman
kautta. Tietenkin. Autossa pitäisi olla 50 litran tankki. No eihän se
mikään tyhjä ollut! Bensaa meni tankkiin vain hieman runsaat 48 litraa!
Tarkistin illalla ohjekirjasta ja siinä todettiin, että valon syttyessä
bensa riittää 50 kilometrin matkalle.
Ei olla lyöty lukkoon mökille menoa. Tietenkin mennään, mutta mennäänkö
torstaina vai perjantaina. Sen verran suunniteltiin, että tehdään
kauppareissu huomenna eli keskiviikkona. Silloin voimme päättää
säätilojen mukaan lähdetäänkö torstaina aamusta.
Nyt näitä miettiessäni eletään jo loppuiltaa. Vettä sataa ja sade
jatkuu varmaan vielä jonkun tunnin ajan. Säkkipimeää. Oikea syksyn
mahtikeli!
Maanantai, 11.9.2023
Nyt
olikin aivan erilaiset yölämpötilat Lapissa edelliseen yöhön
verrattuna. Pakkasta monin paikoin. Missä ei ollut pakkasen puolella,
oli pakkanen kuitenkin aika likellä.
Olin ajatellut tänään käydä hakemassa puoli ämpäriä puolukkaa. Puolukat
eivät ole vielä täysin kypsiä, mutta aioinkin tehdä hyytelöä vielä, kun
pektiinit ovat läsnä. Aamulla, päivällä vai illalla. Sitä hetken
pohdiskelin. Ensin ratkesi se, että aamulla teen kauppareissun. Aamulla
ja aamulla ... joskus puoli kymmeneltä vasta olin liikkeellä. Normaali
alkuviikon reissu.
Ruuaksi muikkuja + pottua + vihanneksia. Vatsat tulivat täyteen. Siinä
sitten päätin lähteä siihen puolukkareissuun heti ruuan päälle.
Suunnistin vanhaan paikkaan. Auto parkissa normaalipaikallani. Ajoin
hieman kauemmaksi ja poistuin vanhaan hakkuuaukeaan. Joskus se on ollut
aukea. Nyt männikkö on jo 10-metristä. "Aukolla" heikosti puolukkaa.
Aivan reunalla oli kuitenkin valoisampaa ja siellä olikin muutama hyvä
puolukkamätäs. Puoli ämpärillistä tuli ja tuli vähän enemmänkin. Noilla
seutuvilla taitavat puolukat kadota nopeasti. Sen verran oli autoja
teiden varsilla ja liikkeelläkin. Toivon mukaan mökiltäpäin löytyy
vielä koskemattomia kairoja.
Kotona kahvit. Sen jälkeen putsasin puolukat. Roskien lisäksi heitin
pois mustikat ja aivan valkoiset puolukat. Puhdistetut puolukat
näyttivätkin sitten lopulta melkolailla kypsiltä. Aino haettiin
muorikööritapaamiseen neljän maissa. Katselin jonkun nauhoituksen
odottaessani pörssisähkön hinnan laskua siedettäviin lukemiin.
Seitsemältä aloin keittelemään hilloni. Tuli 8 varttilitran purkkia.
Jätän purkin tai pari kotiin. Loput mökille kellariin, mistä tuon niitä
taas Tornioon tarpeen mukaan. Pakkaseen riitti myös puolukkaa peräti
3,5 litraa. Ne ovat itse asiassa laadukkaampia ja kypsempiä, kuin
viimevuotiset puolukkani olivat. Eli alkaisi olla aika haalia loput
puolukat pakastimeen. Kokonaistavoitteeni on 32 litraa. Eli enää
tarvitaan vain 28,5 litraa!
22 vuotta sitten maailma muuttui. Hullummaksihan se on sen jälkeen vain
mennyt. Jotakin pysyvääkin on. Silloin olin menossa puolukkaan, kun
uutisia alkoi tulemaan kaksoistornien suunnasta. Tänään samat
harrastukset. Jotkut asiat tuntuvat onneksi säilyvän.
Sunnuntai, 10.9.2023
Lämmin
yö takana. 15 asteen yölämpötila on aika harvinaista täällä pohjoisessa
syyskuussa. Niinkuin tietenkin hellekin päivällä. Eilen oli
virallisesti lähes +24 astetta Nuuskakairassa. Kohtalainen lämpö jatkuu
ainakin tiistaihin asti. Sitten hieman viilenee. Viikon kuluttua
saattaa jo tuntua syksyiseltä!
Kaasu oli yön aikana loppunut jääkaapista. Se ei ollut yllätys.
Laskettu aika oli jo käsillä. Silti se aina yllättää. Tällä kertaa oli
hyvä tuuri siinä mielessä, että muikut olivat omassa kylmiössään ja
jäätyneet. Jos ne sulaisivat välillä, olisi se kohtalokasta.
Leikoin kasvihuoneesta kotiin persiljaa viikoksi. Persiljaa on vielä
reilunlaisesti, mutta kun valon määrä on vähentynyt, alkaa lisäkasvu
olla jo heikkoa. Aikansa kutakin. Viimeistään lokakuulle siirryttäessä
on tuoreet persiljatkin unohdettava. Kuivattua on kotona paljon.
Kävin myös kuokkimassa viikoksi perunoita. Maa jäätyy, ennen kuin potut
on kaikki syöty. Pitää ennen pakkasia kuokkia ylös viimeiset potut.
Kotimatkalle. Laitoin mielenkiinnon vuoksi navigaattorin päälle ja
kotiosoitteen kohteeksi. Kun eilen laitoin sen osoitteen
navigaattoriin, tarjosi se kolmea eri reittivaihtoehtoa. Joista
yksikään ei ollut se meidän varsinainen reitti. Eli Arpelan kautta
kulkeva. Reitiksi oli jäänyt eiliseltä jokivarren reitti. Pakisvaarassa
siitä poikettiin, mutta uusi reitti oli heti hanskassa. Tultiin
Sihtuunaan. Navi halusi, että jatketaan Tervolaan. Olin kuitenkin eri
mieltä ja käännyin Arpelaan. Navi-tyttö vaati sitkeästi seuraavat kolme
kilometriä kääntymään takaisin seuraavassa sopivassa paikassa. Ei
kuitenkaan hermostunut ja ääni pysyi vakiovolyymissa. Lopulta valintani
taidettiin hyväksyä. Loppumatkalla oli vielä pari reittivalintaa, jossa
ajoin omiani. Makuasioita jo, isoja eroja ei enää ollut. Kotiin
päästiin. Navi-tyttökin sen totesi.
Kotona normaalikuviot. Paitsi että suihkun jälkeen laittelin sormiin
laastareita. Kipeät haavat saavat olla suojattuina ainakin tämän illan.
Haavat eivät sormiin tulleet mistään teräasesta tai muustakaan
vastaavasta. Sormenpåät vain alkavat halkeilemaan omaan tahtiinsa.
Kotona alkaa taas helpottamaan.
Lauantai, 9.9.2023
Lähdin
verkoille kahdeksan aikaan. Omassa rannassa sitä ei huomannut, mutta
kun vene oli 50 metriä rannasta, kävi etelätuuli jo melkoisella
puhurilla. Suurin haitta siinä on yksin kokiessa se armoton kiskominen
vastatuuleen. Eilen jo sormiparat kärsivät ja tänään nahka
rullaantui lisää. Vaikka oli kumihanskat. Vasen olkapää kipeytyi. Eli
se terveempi. Mutta haittaakos tuo, kun muikkuja kuitenkin tuli.
Eiliseen verrattuna muikkuja tuli nyt liki kolminkertaisesti. Tänäänkin
menetin yhden ankkurin. Nyt onkin tarkistusten paikka. Ankkurinarut
vaihdettava, jos vähänkään näyttävät kuluneilta.
Mökillä napsittiin kahdestaan muikut verkoista. Muutkin kalat
tietenkin, mutta ne olivat onneksi selvästi vähemmistönä. Aloin sitten
verkon pesuun. Aino alkoi kiilaamaan. Ehdin hyvin kiilaukseen mukaan.
Pesin sitten muikut valumaan. Pesin paljut, pesin mädinkin. Sitä tosin
oli kovin niukasti. Jos enempää ei saa, on Jouluna ankara kilpailu,
kuka sen mädin syö! Valuneet muikut sitten pussitin ja vein
kylmäboxiin. Siellä 5 astetta miinuksella. Ulkona yli 20 lämmintä. Ja
älytön kaste. Tuli vieraita käväisemään. Oli kahvistelun paikka!
Myöhemmin iltapäivällä tankkasin veneen. Vaihdoin yhden narun
katkenneen tilalle. Vein irtokamoja suojaan sateelta ja lukitsin
veneen. Verkkoja en nyt enää laskenut. Huomenna pitää lähteä kotiin.
Verkkojen ja kalojen kanssa menisi iltapäivään asti. On myös hyvä antaa
sormien toipua. Viikon, vai peräti kauemminkin!
Syötiin ruoka. Lyhyt lepäily päälle. Uni ei tullut, mutta usein
riittääkin vain lyhyt makoilu. Laitoin saunaan tulet. Istuin sitten
hetken autossa. Sain pelaamaan sen, mitä en tulomatkalla
pystynyt/osannut/ehtinyt ratkaisemaan. Samoin sain navigaattoriin
hieman järkeä. Autolla ajaessa tuollaiset kokeilut ovat liian
haasteellisia.
HOX !!!
Vesi on noussut heinäkuun lopun jälkeen
puolisen metriä. On pieni ihme, ellei vahinkoja ole sattunut. Vesi
jatkaa yhä nousuaan. Nyt tahti on 2 cm/vrk. Ei tunnu isolta, mutta
viikossa se on jo 14 senttiä!
Perjantai, 8.9.2023
Aamulla
sievä keli. Verkoille heti aamupalan jälkeen. Jaa, joku oli laskenut
verkkonsa melko lähelle. No, oli siinä vielä tilaa! Saalis ei päätä
huimannut. Muikkua tuli kuitenkin useammaksi syöntikerraksi. Muikut
eivät ole vielä kokoontuneet suuriin parviin. Pariin kohtaan verkoissa
oli törmännyt pienehkö muikkuparvi. Jos sellaista olisi ollut joka
paikassa, olisi saaliin saanut mitata kiloissa. Nyt vain kappaleissa.
Roskakalaa oli nyt vähemmän kuin muikkuja. Viimeksi oli toisin päin.
Tappioksi tällä reissulla tuli yksi ankkuri. Oli tarttunut pohjaan ja
naru ei kestänyt.
Juotiin päiväkahvit. Jääkaapin pakastelokero on aika pieni. Ja melko
täysikin tällä hetkellä. Siksipä laitoin sen kaasukylmiön tulille. Sai
sen kanssa taas värkätä ja tuhertaa, mutta onnistuihan se lopulta.
Poistettiin kalat verkoista. Aino alkoi niitä kiilaamaan sillä aikaa
kun pesin verkot. Pesin sitten kiilatut muikut ja kala-astiat. Kun
kalat olivat valuneet hetken, pussitin ne ja vein pussit kylmäboxiin.
Siellä oli lämpötila jo nollassa.
Veneen ja roippeet viritin lähtökuntoon. Kaipa sitä kokeillaan
toinenkin yö! Uuden ankkurin etsin kadonneen tilalle. Pari naruakin
uusin. Kasvihuoneen lähellä on vuoden verran lojunut kasvatussäkki.
Viime vuonna siinä oli minulla tomaatteja. Otin siitä isoon laatikkoon
talteen kevättä ajatellen istutusmultaa. Jäi vielä paljon.Ei tuollaista
multaa passaa täällä heittää hukkaan.
Syönti ja ruokalepo. Sitten iltapäiväkahvit. Kello tuli jo viisi. Aika
lähteä verkoille. Vesi on yhä nousussa ja vedin venetelaa taas ylemmäs.
Laskin verkot liki samoihin paikkoihin, kuin eilenkin. Tuuli oli turhan
kova. Toivottavasti se pian heikkenee.
Torstai, 7.9.2023
Mökille
lähtö, mutta ensin muutama asia hoidettavana. Aamupalan jälkeen
käväisin vielä Lidlissä. Tuli sellainen tunne ja tietokin, että jotakin
viikonloppuna vielä tarvitaan. Kymmeneksi ajettiin Kemiin. Kotiin
palattiin noin tunnin kuluttua. Eri autolla. Kotona vein uuden
rengassarjan
hotelliin. Nyt sitten vain opettelemaan.
Syötiin ruoka. Tiskikonekin vielä tiskasi. Lähdettiin liikkeelle.
Säikähdin, kun kohta alkoi tiukka piippailu. Että mikäs nyt on hätänä?
No, Aino oli unohtanut laittaa turvavyön! Mökillä vartin yli kaksi.
Auto oli hyvä ajaa. Hallintalaitteet ja paljon muutakin jo hanskassa.
Multimedianäytön "takana" olevia asioita pitää vielä setviä.
Mökissä kymmenkunta astetta. Ulkona 15. Kamiinaan tuli. Poroja
rannassa. Laittelin veneen lähtökuntoon. Jospa vaikka lasken jonkun
verkon, kun sää on mainio. Ainokin hieman harjoitteli ja otti tuntumaa
autoon. Hyvin se häneltä sujui, vaikka ei olekaan ajanut autoa vuosiin.
Paria pientä poikkeusta lukuunottamatta.
Kävin laskemassa muutaman muikkuverkon. Kahteen eri jataan. Tuuli ehti
likimain tyyntyä, mutta sain pientä ajoittaista viriä hyödyntäen verkot
järveen. Lokit tulivat välittömästi päivystämään verkkojen yläpuolelle.
Taitavat olla huomenna mahdolliset muikut vain puolimuikkuja!
Keskiviikko, 6.9.2023
Koleahko
yö. Meillä aamulla kuitenkin plussaa kuutisen astetta. Keskilapissa
paikoin pientä pakkasta. Hallaa sitten laajemminkin. Tälle päivälle ei
etukäteissuunnitelmia ollut. Jos käväisisi kauppareissun, niin siinä
sitä olisi ohjelmaa riittävästi.
Iltamyöhään irtosi keittiössä yksi sisustuslista seinästä. En alkanut
silloin
sitä asentamaan paikalleen. Nyt aamulla aloin sitä laittamaan. Pari
tulitikun pätkää, ruuvi, kaksipuoleista teippiä ja liimaa. Lista jäi
paikalleen. Pysyy, jos pysyy. Monta vuotta se on ollut siinä
vastaavanlaisen operaation jäljiltä.
Eilen leikoin takapihan nurmet. Leikkurin jäljiltä oli taas silppua
melkoisesti. Haravoin nurmikon ja heittelin silpun metsikköön. En
muista, että ruoho olisi koskaan kasvanut näin kiivaasti. No, kerta se
on ensimmäinenkin! Kolmisen vuotta sitten uudistimme hieman nurmikkoa.
Siinä varmaan ainakin osasyy. Nyt taitaa olle ensimmäinen kesä, jolloin
vettä on
satanut alkukesää lukuunottamatta reippaasti. Aino moitiskeli, että on
kylmää. Meikäläinen nautiskeli olostaan t-paitasillaan. Välillä istuin
täysvarjossa, liikkumatta, jotta hiki ei nousisi pintaan. Eikä sitten
noussutkaan! Ihanan raikas aamu!
Iltapäivällä tehtiin se kauppareissu. Olin jo aiemmin ostanut monia
oleellisia juttuja. Olisikin tänään ostokset olleet muutoin keveitä,
ellei oltaisi otettu kahvia. Pari pakkaa mökille, pari kotiin. Ei
tarjouksessa. Ilman kahvia on elämän laatu liki surkeaa!
Huomenissa aikomus mennä mökille. Siellä sateiden loputtua on
vedenkorkeuskin alkanut tasoittumaan. Vuosi sitten tähän aikaan veden
pinta oli noin 65-70 senttiä alempana. Mökkirannassa ei hiekkaa enää
juurikaan näy. Jos ollenkaan. Mökille päästään tällä kertaa menemään
vasta joskus iltapäivän puolella. On jälleen muutamia asioita mielen
päällä, joita pitäisi touhuilla. Siksi on parempi mennä jo huomenna.
Ensi viikolla voisi periaatteessa harkita jo useammankin päivän
reissua. Vai riittävätkö pidennetut viikonloput?
Luvassa lämmintä, lauantaina liki hellettä. Alkuun pari kylmää yötä,
mutta viikonloppuna öisinkin toistakymmentä lämpöastetta. Hurjaa se on,
kun sentään syyskuuta mennään.
Iltamyöhään katsottiin yksi elokuvatallenne. Hieman farssin makuinen,
mutta kannatti katsoa. Mökkireissun ajalle ei satu yhtään
tallennettavaa elokuvaa. Ensi viikolla ei olekaan juuri mitään
katseltavaa?
Tiistai, 5.9.2023
Ennen
puoltayötä satoi taas vettä. Nyt ei sitten tänne ole luvassa vettä
puoleentoista viikkoon. Se on tietenkin ennustejaksoksi ylipitkä. Mutta
ainakin on lupa uskoa, että nyt muutamana päivänä ainakaan emme sadetta
saa.
Yhdeksän jälkeen ajelin Kemiin. Auto oli korjattu. Korjaus maksoi
messinkiä. Korjauksen hinnalla olisi varmaan saanut jo jonkunlaisen
autonrämän. No, auto on nyt kuitenkin taas ajokelpoinen ja kuitenkin
arvokkaampi, kuin se korjauksen hinta. Katselin samalla reissulla
uudempiakin autoja. Yhdessä jopa istuin kuskin paikalla. On ne vain
nykyään hienoja! Ja hintavia. Valitettavasti.
On tasan kaksi viikkoa siitä, kun viimeksi leikkasin takapihan nurmet.
Nurmikko ei tule itsestään leikatuksi, joten oli korkea aika taas
ryhtyä hommiin. Jo viikko sitten olisi pitänyt alkaa hommiin, mutta
odottelin. Kun on luvassa aika lämmintä säätä, ei tämänpäiväinen
leikkuu varmaankaan jäänyt viimeiseksi tänä vuonna. Ensi viikolla taas?
T-paitakeli. Silti hyvä hiki. Suihku tietenkin päälle.
Sitten ruoka. Eilisiin keitoksiini oltiin tyytyväisiä. Varaa olisi
vielä maustaa sörsseleitä hieman voimallisemmin. Aino oli kuitenkin
melko tyytyväinen.
Aino noudettiin pelimuoriköörin pelimuori-iltaan pelimuorikyydillä
neljän maissa. Lähdin siinä vaiheessa tekemään pienimuotoisen
kauppareissun. Parisen viikkoa sitten tein sen yhden paistoksen, joka
on jäänyt mieleen nuoruusvuosilta. Nyt laitoin mukaan sitä
anjovistakin. Paremmin onnistuin. Mutta kai aika kultaa muistot. Ei
tullut suosikkia tästäkään!
Sain taas katsottua yhden vanhan elokuvatallenteen. Nyt tilanne onkin
jo likimain niin, että paljoa katsottavaa ei olekaan. Joitakin sarjoja
tulee koko ajan tallennukseen, mutta ne pystytään katsomaan kutakuinkin
välittömästi. Kaksi tai kolme vanhaa filmiä on jonossa. Ja niistä en
ole lainkaan vakuuttunut, tuleeko niitä katsottua. Viime viikolla
poistin jo malliksi pari huippuelokuvaa, koska olen ne nähnyt viime
talvena ja ne ovat vielä aika lailla muistissa.
Maanantai, 4.9.2023
Aamulle
sateista. Kyllä tietenkin sateet jo riittäisivät. Veden pinta nousee
mökilläkin. Tällä hetkellä tahtina on useita senttejä vuorokaudessa.
Toivottavasti veneet ovat rannoilla kunnolla kiinni ja riittävän
ylhäällä.
Kruunun kurssi on nyt meille suomalaisille edullinen. Kävinkin aamulla
Haaparannalla ICA-Maxissa ostoksilla. Kuinkahan monta kruunua tai euroa
säätyi keikan vuoksi? Ei montaakaan euroa. Eipä sitä kuitenkaan
moniakaan tuotteita ulkomailta ostele. Nytkin Ruotsi-reissun tehtyäni
jatkoin ostoksia Cittarissa.
Paistoin muikkuja pikku pannullisen. Oli taas hyvää! Eivätpä ole muikut
huonontuneet tälle sesongille. Aika kookkaita olivat muikut tällä
kertaa. Ei kuitenkaan liian suuria, koska Ainokaan ei niitä alkanut
ruotomaan. Kalsiumit
saatiin siis täysmääräisenä talteen!
Alkuiltapäivä kului pääosin sohvalla. Sitten pilkoin pari kiloa
porkkanoita pieniksi. Keittelin ne kypsiksi ja maustoin kohtuudella.
Siinä ohessa kypsytin kaksi 800-grammaista jauheliha-annosta. Jauheliha
sai aavistuksen tuhdimman mausteen. Sopivasti sitten lopuksi kaikki
rasioihin. Tuli moneksi mökkireissuksi hyvät lähdöt murukeitolle tai
kastikkeelle. Ja huomenna jo kotona saadaan maistiaiset.
Illalla noin klo 19:30 piippasi puhelin tekstarin merkiksi. Luin
viestin. Huollosta ilmoitettiin, että auto olisi nyt noudettavissa.
Katsoin viestin kellonaikaa: 15:39! Oho, neljä tuntia aiemmin! No, oli
miten oli, huomenissa autoa noutamaan! Jo on aikakin. Kolme viikkoa
siinä meni.
Sunnuntai, 3.9.2023
Illalla
sateli taas aika reippaasti. Yöllä tuuli pyörähti etelän ja kaakon
puolelle. Aamulla kuitenkin poutaa. Poutaa luvassa nyt liki koko
viikoksi. Ja lämmintäkin. Ei ole syksy tulossa ainakaan alkavalla
viikolla.
Jatkoin aamulla verkkojen setvimistä. Verkkohuoneessa on oikeastaan
aika ahdasta. Siellä on nyt verkkolaatikoita turhankin paljon. Joukossa
on jonkun verran sellaisia harvoja verkkoja, jotka joutaisivat kokkoon.
Ne pitäisi vain käydä ajan kanssa läpi. Osa verkoista on neljä ja
viisikin metriä korkeita. Niiden läpikäynti ei onnistu verkkohuoneessa.
Terrassilla olen niitä pystynyt setvimään. Muikkuverkot sain nyt
lajiteltua omiin paljuihinsa. Se olikin tämän aamun tavoite.
Lähdettiin ajelemaan kotia kohti hieman yhdentoista jälkeen. Jotkut
hirviseurueet olivat aloittaneet jahdin. Jokohan lahtivajoissa oli
ruhoja roikkumassa? Kyllä varmaan.
Aurinko ei kovin hirveästi paistanut tämän mökkireissun aikana. Ja kun
ollaan jo syyskuun puolella, valon voima hiipuu entisestään. Kun en
kanna raskaita akkuja aurinkopaneelisysteemistä talveksi kotiin, on
ensiarvoisen tärkeää, että niissä on virtaa koko talven. Ne eivät saa
jäätyä. Täydet akut eivät jäädy. Niinpä puhelimia ladattiin
powerbankeilla. Pelivaloon ja telkkariin virta saatiin irtoakuista. Se
onkin nyt sitten toimintatapa seuraavat kuusi kuukautta! Nyt kotona
akkujen latausta. Vältellen pahimpia pörssisähköpiikkejä.
Katsottiin sitten maaottelun toinen päivä. Kerrankin riitti jännitystä
loppuun asti. Pientä dramatiikkaakin viimeisissä lajeissa. Takkiin
tuli, mutta ei se haittaa.
Kun urheilut menivät miten menivät, pelasti Albanian pääministeri
kuitenkin päivän. Vitsi
Prigozinista ja Putinista saa hymyn naamalle pitemmäksikin aikaa!
Lauantai, 2.9.2023
Laskin
illansuussa kaksi lyhyttä muikkuverkkojataa tähän lähivesille. Kolmea
eri solmuväliä. Eli tarkoituksena hieman haarukoida ja etsiä oikeaa
silmäkokoa. Seurana minulla oli verkoilla paksuhko sumu. Vai heikko
tihku? Sadetutka ei reagoinut kuitenkaan sateeseen. Ei se haitannut
minuakaan.
Aamurutiinien jälkeen verkoille. Tällä kertaa norjalainen ennustaja ei
osannut asiaansa. Tuuli puhalteli pohjoisen puolelta. Onneksi kuitenkin
hyvin leppoisana. Testi onnistui siinä mielessä hyvin, että yksi
silmäkoko oli selvästi muita parempi. Osviittaa se saattaa jatkoon
tuoda. Pitää kuitenkin muistaa, että kalastuksessa ei mikään ole
varmaa.
Oli mielen päällä ne mansikan taimet. Ajattelin tehdä homman kahdessa
eri vaiheessa. Niin sitten teinkin. Ensimmäisellä reissulla poistin
yhdeksän ruohotupasta. Niillä kohdilla piti olla mansikkaa, mutta
toisinpa oli. Kun aikaa oli, tein sitten sen toisenkin reissun
mansikkamaalle. Taimien lisäksi matkassa oli multaa ja lantaa. Laitoin
lantaa kuopan pohjalle. Täytin sitten kuopan liskumärällä mullalla.
Siihen sitten mansikkapotti. Olipa hyvä homma, että sain tuon asian
järjestykseen.
Tein jo hyvissä ajoin sellaisen päätöksen, etten laske illalla
verkkoja. Aloin kuitenkin lajittelemaan verkkoja valmiiksi seuraavaa
verkotusta varten. Tein aluksi yhdestä umpipaljusta reikäpaljun.
Roskapussiin siirtyi kolme tavallista verkkoa. Muikkuverkkojen
läpikäynti keskeytyi, kun oli ruuan aika. Ruuan jälkeen oli sitten
pakko lepäillä. Lepäilyn jälkeen katsoin, että saderintama on tulossa.
Laitoin saunaan tulet ja laitoin veneen lukkoon ja poistin siitä
välikoholaatikon. Tulkoon sade!
Viideltä telkkari auki. Ja maaottelua vahtaamaan. Ruotsi on ollut viime
vuodet niskan päällä. Niin kai nytkin!
Perjantai, 1.9.2023
Illalla
se alkoi heikkona. Sade! Aamusella se puhkesi kunnolla kukkaan.
Tuulikin oli eilisiltaiseen verrattuna kovempi. Oli ihan hyvä päätös
jättää verkot illalla kuiville! Ulkosalla +13 astetta. Sisällä liki
+20, mutta kamiinaan silti pienet kyhyt. Räystäänalusämpäreistä taas
vettä saunaan. Kova sade on pessyt katolta roskaa irti. Hieman sai olla
tarkkana, jottei roskat kantaudu saunaan.
Aamupalan jälkeenkin vielä vettä saunasaaveihin. Lopulta sitä kertyi
niin paljon, ettei vähään aikaan tarvitsekan vettä saunaan viedä. On
saunavesiä moneksi kerraksi. Tiskivesiä kuukausiksi! Parit pusakat
kastuivat vesihuollossa.
Aamupäivä meni hieman toimistohommiksi. Taisi tulla ylimääräistä
päikkäriäkin. Joskus keskipäivän seutuvilla sade vihdoinkin alkoi
hiipumaan. Hain heikossa tihkussa pari kpallista puuta. Välipalaksi
aloin sitten tekemään puuvasaraa. Pihlajasta. Päätin tehdä kaksi
samalla kertaa, kun kerran aloin tekemään ja materiaaliakin riitti.
Puoli kolmelta syönti. Sen jälkeen vielä viimeiset silaukset ja vasarat
liimailuja vaille valmiit. Liimailut sitten kotosalla.
Nyt alkuillasta aion laittaa ne muikkuverkot pyyntiin. Tuuli on
rauhoittumassa. Kotimaiset ennustajat lupaavat huomiselle pohjoisen ja
koillisen puolen tuulia. Norjan ennustaja etelän. Toivotaan
jälkimmäistä. Kovaa tuulta ei onneksi kukaan ennusta!
Torstai, 31.8.2023
Kesän
viimeinen päivä?? Nukuin ehkäpä hieman normaalia kauemmin. Noin 8
tiimaa, peräti. Se ei sinänsä mitään haittaa. Päinvastoin. On ihan
suotavaa nukkua mahdolliset univelat välillä pois. Olin kuudelta jo
valveilla, mutta onneksi painoin vielä pään tyynyyn.
Mökille päästiin lähtemään liki normaaliaikoihin. Syksyn tulon jo
huomaa. Koivuissa alkaa olla hieman keltaista sävyä. Viime sunnuntaina
ihmeteltiin vähän auton sivupeileissä olevia katvealueen huomautuksia.
Alposlahdentiellä ne aina välillä ilmestyivät. Nyt sama juttu. Ja
samoilla paikoilla. Minkäänllaista syytä en varoituksille havainnut.
Olisikohan tienpohjassa metallia tai ainakin malmia? Tien reunoilla ei
ollut mitään erikoisempaa.
Mökillä ennen puolta päivää. Asteita 28. Joista 14 sisällä ja 14
ulkona! Kamiinaan kyhyt. Kahvit ja voileivät. Räystään alta vettä
saunaan. Akut eivät ole täyttyneet alkuviikon aikana. Alkaa olla se
vuodenaika, jolloin taivaalta emme enää saa virtaa. Varjon puolen rinne
ja isot puut vielä lisänä. Naapurimökki tuossa kumpareella on ainakin
2-3 viikon verran suotuisemmassa asemassa.
On ollut suunnitelmissa kokeilla muikkuverkkoja, jos sää sallii.
Valitsin verkot kahteen lyhyeen jataan. Auoin veneen lukot ja lapoin
pois vedet. Katsoin liput ja ankkurit valmiiksi. Kaikki hollilla, jos
pääsen verkoille.
Aloin virittelemään nyt ensimmäistä kertaa kaksi vuotta sitten
hankkimaani kylmälaitetta. Kannoin laitteen ja kaasupullon sopivaan
paikkaan. Kiinnitin peineensäätimen letkuun. Letkun toisen pään
kylmälaitteeseen. Ja sitten testaamaan. No eihän se tietenkään alkanut
millekään. Aloin jo hermostumaan. Lähti se sitten lopulta kuitenkin
tulille.
Kello olikin sopivasti jo puoli kolme. Ruuan aika. Jätin laitteen
testimielessä päälle ja lähdin sisälle. Aino oli asentanut pannulle
päivän ruuat. Lämmäytin sen ja päästiin syömään. Syönnin päälle vähän
lepäilyä.
Kun lepäilyt oli lepäilty, käväisin infrapunamittarin kanssa
tutkailemassa kaapin sisätiloja. Oli nollaa ja paikoin hieman
miinustakin. Olin tyytyväinen. Laite tuntuu pelaavan juuri niin, kuin
on tarpeenkin.
Sade uhkaamassa. Käväisin laavun takana poimurin kanssa ja keräsin
mustikkaa runsaat puoli litraa. Vähempikin olisi piisannut. Tarkoitus
oli kerätä vain viikonlopuksi viilille kaveria. Putsasin marjat pariin
rasiaan. Ja juotiinkin sitten jo kahvit.
Olen seurannut jo viikolla sääennusteita ja sadetutkaa. Eilen oli vielä
niin, että luvassa oli koko viikonlopun tuulta pohjoisen ja koillisen
puolelta. Nyt ennustetaan, että huomenna tuuli kääntyy lännen kautta
etelään. Sillä on käänteentekevä merkitys verkkohommiin. Nyt
iltapäivällä on koillistuuli koko ajan voimistunut. Puoli kuudelta
ensimmäiset sadepisarat. Sade ei sinänsä haittaisi, mutta taitaa käydä
tuulen vuoksi niin, että verkot jäävät tältä illalta laskematta!
Keskiviikko, 30.8.2023
Yöt
eivät vieläkään ole kovin kylmiä. Ruska saapuu toisinaan heti syyskuun
alusta. Nyt ei. Kunnon ruska vaatii sopivia sääolosuhteita. Sateet ovat
pahasta. Pakkasia ruska vaatii. Nyt asiat ovat vähän väärin päin.
Käytiin kaupassa aamupäivän puolella. Tällä kertaa varauduttiin jo
viikonloppuunkin. Se taas ei toisaalta niin paljoa oikeastaan tarkoita.
Hieman vain tarkemmin pitää asioita ajatella. Reissun jälkeen Ainolla
tuli ongelmia tv:n kaukosäätimen kanssa. Monenlaista häikkää.
Nuolinäppäimetkin veivät väärään suuntaan. Onneksi vika hoitui käden
käänteessä!
Päiväruokana paistettua kuhaa, keitettyä perunaa ja sienikastiketta.
Eli pääosin omaa hamstrausta. Näinä hetkinä tulee aina mieleen se, että
kyllä kannattaa välillä nähdä hieman vaivaa luonnonantimien kanssa.
Kyllä kaupasta tietenkin saa kaikkea, mutta oma keräämä ja pyydystämä
on takuulla varmaa. Ei tarvitse pohtia, mistä se on saatu ja kuinka
käsitelty.
En ole lukenut tuon vara-auton ohjekirjaa. Nykyautossani on manuaalinen
ilmastointi. Niinkuin aiemmissakin. Tässä on automaattinen, mutta se
pukkaa liian lämmintä ilmaa sisätilaan. Oletin, että lämpötilaa voi
säätää haluamakseen ja että ohjekirjassa asia selitetään. Oli myös
toinen asia, joka autosta piti selvittää. Siihen pitänee laittaa hieman
polttoainetta ja oli tarkistettava millä puolella tankin luukku on ja
aukeaako se ilman kommervenkkejä.
Yksinkertaisia asioita, mutta en halunnut ajaa huoltikselle ja siinä
huomata, että bensatankki onkin toisella puolella. Sisälämpötilaa ei
kannata alkaa säätelemään ajon aikana. Etenkin, kun ei ole tietoa,
miten muutos tehdään. Siksipä lähdin käväisemään
autolla selvittämässä nuo asiat. Tankin puoli ja luukun
aukaisumekanismi selvisivät kättelyssä. Sisäilman tavoitelämpötilan
säätö ei tarvinnut ohjekirjaa. Siinähän se oli ihan silmien alla!
Simppeli juttu.
Iltapäivän lopulla kävin tankkaamassa. Samalla sain todeta, että
ilmastoinnin säätö toimi loistavasti. Hyvä juttu, kun en oikein
sietänyt sitä aiempaa lämpöä. Huomenna ollaan menossa mökille. Aamusta
ei vielä kovin tukalaa ole. Mutta onpahan nyt konstit tiedosssa, jos
ilma on kuitenkin lämmin.
EU on kieltämässä silakan kalastuksen Suomen lähivesillä. On se vain.
Tuo ei muuttaisi meikäläisten kalansyöntitottumuksia. Olen elämäni
aikana ostanut silakkafileitä ehkä pari kertaa. Savusilakoita
maksimissaan puolenkymmentä kertaa. Arvelisin. Viime vuosina ostokala
on ollut lohta. Mieluiten kotimaista kirjolohta. Tuoreena ja
kylmäsavuna. Silliä tietenkin myös. Kuinka moneen kalastajaan tuo
sitten vaikuttaa? Jos silakan kalastus on ollut pääelinkeino, ei ole
helppoa vaihtaa lajia mihinkään suuntaan.
Parempi uutinen puolestaan on se, että Ukraina on alkanut iskemään
drooneilla eri puolille Venäjää. Ehkäpä tavallinen kansakin saa lopulta
tietää, että Venäjä on sodassa. Vielä kun kansan tietoon saataisiin se,
kuka on syypää sotaan, niin jotakin voisi lopulta alkaa tapahtumaan.
Ruotsin Nato-kuvioista ei ole hetkeen kuulunut mitään uutta. Kulissien
takana tietenkin voi tapahtua mitä vain. Toivottavasti tapahtuu.
Tiistai, 29.8.2023
Yöllä
ja aamulla hieman sadetta. Etelään vettä tuonut sadealue oli nyt
vuorostaan täällä pohjoisempana. Ei kuitenkaan samanlaisena vaan jo
heikentyneenä. Eipä tuota vähäistäkään olisi enää tarvittu.
Tässä voisi jo vähitellen harkita muikun pyyntiä hieman vakavamminkin.
Viime vuonna näihin aikoihin verkotin muikkua jo melko ahkeraan. Mätiä
ei muikuista tähän aikaan vielä saa juuri malliksikaan. Onko sen niin
väliäkään? Pikku rasiallisen jos Jouluksi ... saattaisi jopa meille
riittää. Mutta on tässä ajankohdassa pahempaakin, kuin vähäinen
mätimäärä. Se on tämä kesäkeli. Vesi on vielä lämmintä, ilma on lämmin.
Pikkukalan säilyvyys on kiinni hyvästä ja katkeamattomasta
kylmäketjusta. Onhan minulla se kaasutoiminen kylmälaite, jonka olen
ostanut pari kesää sitten. Se on yhä testaamatta. Eihän sillä
järvivettä eikä ilmaa saa kylmemmäksi, mutta kiilaamisen jälkeen muikun
pilaantumismahdollisuudet vähenevät.
Päiväruuaksi vaihtelun vuoksi kanaa. Pottuja ja kasviksia myös. Kun
tarkastellaan näitä meidän syömisiämme, tullaan vain yhteen
lopputulokseen: riittävän monipuolista. Ei sairaan terveellistä, muttei
epäterveellistäkään. Tottakai jotakin voisi varmaan vähentää ja
vastaavasti jotakin lisätä. Mutta jos eri veriarvot pysyttelevät
nykylukemissa, ei sen kummoisempia muutoksia kaivata.
Kun ajellaan maaseudun teitä, näkee aina silloin-tällöin maatiloilla
tien reunan tuntumassa esille laitettuja vanhoja, käytöstä poistettuja
maatalouskoneita. On traktoria ja auraa. Niittokonetta ja kylvökonetta.
Ja lisäksi tuntemattomia värkkejä. Mutta ... miksi ne on maalattu
keltaisiksi? Keltainen on niin luonnoton väri mille tahansa
peltokoneelle. Määrääkö joku laki sen, että käytöstä poistetut laitteet
on tuhrittava keltaisella maalilla? Minusta ne ovat aika härskin
näköisiä.
Tänään Ainolla peli-ilta. Noutoauto saapui neljän maissa. Olikin sitten
hyvää aikaa katsoa joku sellainen elokuvatallenne, joka todennäköisesti
ei Ainoa kiinnosta. Vaihtoehtoja oli vielä paljon. Kaikkia tuskin edes
katson. Nyt valinta kohdistui vanhaan mustavalkoiseen elokuvaan.
Käsitykset rasismista ja maahanmuuttajista eivät oikein käy hallituksessa
yksiin. Persuilla on yhä niin tiukka kanta kuin vain voi olla. Hallitus
ei pääse sopuun joten koko hallitustyö on valumassa hukkaan. Eihän
vielä olla edes päästy alkuun kiistojen vuoksi. On turhaa kuvitella,
että sopua syntyisi. RKP ja PS ovat sen verran verissäpäin
taistelemassa. Ei tässä auta muu, kuin että hallituksen olisi
pikaisesti herättävä. Ja erottava. Uudet vaalit pystyyn ja katsotaan,
kuka enää kannattaa persuja.
Maanantai, 28.8.2023
Vaikka
viikonloppu olikin hyvin rauhallinen eikä hiki virrannut, olin tänään
silti melko haluton ryhtymään millekään. Toisaalta ei ollut kyllä
tarvettakaan, eikä mitään suunnitelmiakaan mihinkään suuntaan. Eli
normaaliin alkuviikkoon sitten vain. Heti aamusta.
Illalla vielä katsottiin MM-kisoja. Siksi viime viikolta ja eiliseltä
oli jäänyt joitakin tallennuksia vielä katsomatta. Tänään ne kuluivat
onneksi jo melko vähiin. Eli olemme pääsemässä niiden puolesta
nollatilanteeseen.
Tein kuitenkin normaalin maanantain kauppareissun. Tai oikeastaan
epänormaalin. En mennyt Cittariin, vaan Prismaan. Yhden tuotteen
saatavus Cittarissa on ollut onnetonta. Prismassa vastaavaa on aina
ollut, joten siksipä sinne. Samalla tietenkin maitoa ja leipää ja
muutakin viikonlopun aikana liki loppuun kulutettua tuli ostoskärryyn.
Tokmannilla käväisin hakemassa yhden pienen heräteostoksen.
Lounaaksi pottua, vihanneksia ja lohta. Oli taas hyvää. Mutakakkua
iltapäivällä kahvin kanssa. Ei pahaa nekään. Iltapäivän mittaan ei
mitään kummempaa.
Myöhäisillassa katsottiin vielä pois yksi vanha länkkärikin, Alamo. En
muista, olenko tuota aiemmin nähnyt. Nyt ainakin se on katsottu!
Sunnuntai, 27.8.2023
Kolea
yö. Aamullla paksu sumu. Aamun kasvihuonereissulla otin persiljaa ison
pussukan. Riittää varmaan viikoksi. Aamupalan jälkeen pottumaalle.
Tällä kertaa kuokin perunoita hieman maltillisemmin. Potut ovat
kookkaita. Vaikka laitettiin vain kolme lyhyttä penkkiä, riittää meidän
kulutuksella perunaa pakkasille asti. Ainakin lokakuun puolelle.
Kun ikää alkaa karttumaan, huomaa sen kyllä fyysisissä asioissa.
Jaksaminen ei ole entisen veroista. Hommat hoituvat hitaanlaisesti. Jos
hoituvat. Siksipä en nykyisin edes pyri kovin työläisiin juttuihin.
Ainakaan en tee hommille oikeastaan minkäänlaisia aikatauluja. Kunhan
vain huomioi talvet ja kesät. Joitakin asioita ei voi tai kannata tehdä
väärään vuodenaikaan. Nyt viikonloppuna jätin väliin myös hiomiset ja
höyläämiset. Niitä ehtii tekemään viileilläkin keleillä. Ja ne voi
jättää vaikka ensi kesään.
Putsasin potut. Lukitsin varastot. Aino kävi vielä pienen kävelylenkin.
Kymmenen maissa lähdettiin ajelemaan. Kaksi viikkoa sitten kotimatkaa
taitettiin omalla autolla. Viikko sitten vara-autolla. Nyt toisella
vara-autolla. Jokohan tällainen riittäisi?
Kotona puoli kahdeltatoista. Kotona ne peruskotiintulojutut. Viimeisen
kisapäivän iltaohjelma vasta yhdeksältä. Eli oli runsaasti aikaa katsoa
joitakin tallenteita ja vaikkapa lepäilläkin. Hyvä kuitenkin, että
kisat ovat loppumassa. Ei tarvitse ainakaan enää turhautua heikon
menestyksen vuoksi. Kuuden aikoihin oltiin hetki takapihalla.
Poistettiin jotakin ylimääräistä heinää ja nauhusten kukkineet
kukkavarret. Ennen kuin ne alkavat pölisemään.
Ei tuonut viimeinenkään päivä suomalaisille menestystä. Ranska meni
miesten viestihopean ansiosta Suomen ohi mitalitaulukossa. Saksa jäi
ilman ainuttakaan mmitalia. Oho!
Lauantai, 26.8.2023
Eilen
pelattiin pari peliä, niinkuin aina iltaisin. Kohta vaihtuivat sitten
pelit ja pelaajatkin. Rouvat jäivät pelaamaan. Istuin sitten naapurin
portailla kaverina. Poristiin viisaita tärkeistä asioista. Kuten
autoista ja kalastuksesta. Säkkipimeys ei päässyt paluumatkalla
yllättämään, koska olin muistanut laittaa lähtiessä otsalampun päähän.
Vesi nousussa. Vedin aamupalan jälkeen venetelan ja veneen pari metriä
ylemmäs. Puhdistin veneen pohjaa keulatuhdon ja keskipenkin välistä.
Aiempi suunnitelmani oli sellainen, että leikon siihen vesivanerista
levyn. Päädyin kuitenkin aluksi ainakin kokeilemaan liukuesteteippiä.
Helpompi toteuttaa eikä painoa tule lisää. Laitoin luotaimen
anturijohdon nippusiteillä kuriin. Keskipenkin yli kulkiessani se
meinasi tarttua saappaisiin.
Olin joskus talvella ostanut rasiallisen pilkkimatoja. Pakkassesongin
ajan ne saivat olla kellarissa. Alkukesästä laitoin purkkiin ruohoa ja
siirsin purkin grillin kylmämonttuun. Nyt muistin madot. Ruohot oli
syöty. Madot elossa. Tyhjensin koko purkin kukkapenkkiin. Eipä tullut
matoja käytettyä kertaakaan.
Veneen pohjan kuivuttua liimasin liukuesteteipit sopiviin paikkoihin.
Saattoi liukkaus loppua! Siirsin sähkötoimisen vesipumpun
talviteloille. Letkut myös. Kastelua ei enää tarvita. Laitoin saunan
käsipumpun letkun alapään ja takaiskuventtiilin veteen. Koko kesänä ei
pumppua ole käytetty. Pumppasin ensin puoli ämpärillistä vettä
ämpäriin. Kun pumppua ei käytetä, valtaa sen pahanhajuinen ruostevesi.
Tuoksu muistuttaa lantun hajua. Pumppasin sitten vielä puhdasta
järvivettä ämpärillisen.
Muikkuverkkokokeilussa viikko sitten huomasin, että kaikki paljut eivät
olekaan saman kokoisia. Välikohopaljuni olikin senttiä suurempi, kuin
mittana käyttämäni palju. Tein paljun alustaan tarvittavat
muutokset.Nyt ei palju pääse liikkumaan mihinkään suuntaan.
Kun etsin tuon homman toteuttamiseen tarvittavaa rekvisiittaa
kelkkavajasta, putosi puhelimeni taskusta. Sujahti sukkana
lattialautojen välistä maahan asti. Olisi ollut isompi operaatio
irrottaa lattiasta yksi lauta, koska kelkka oli siinä juuri sopivasti.
Hain lampun ja kepin. Sain sysittyä kännykän vajan ulkoreunalle.
Ennen iltaa istuttiin ulkona terassilla. Katseet kiinnittyivät
kuusiaitaan. Taisi jäädä viime kesänä leikkaamatta. Leikkasin nyt
lähinnä latvat. Aino keräsi latvat ja oksien päät kottikärryyn sitä
mukaa. Tulipa tehtyä tänään jotakin hyödyllistäkin.
Perjantai, 25.8.2023
Kuudelta
jo valveilla. Ensin meinasin nousta jo silloin, mutta ajattelin
kuitenkin olla hetken vielä pötköllään. Nukahdin uudestaan ja heräsin
liki kahden tunnin kuluttua. Mutta eipä tässä kiirettä.
Aamuhommien jälkeen liikkeelle. Mökillä puoli kahdentoista aikaan.
Loppumatkalla kuunneltiin radiosta MM-kisoja. Mökissä +15. Samoin
ulkona. Järvi tyyni. Aurinko paistoi.
Kahvit ja voileivät. Pistäydyin kasvihuoneessa. Poistin sammaloituneet
pintamaat tämän kesän palvelleista kasvatusastioista. Puhtaammat mullat
kokosin yhteen isompaan astiaan. Mansikantaimien juuret putkahdelleet
jo poteista läpi. Sen perusteella voisi taimia alkaa jo istuttelemaan.
Räystään alta neljä ämpärillistä puhdasta vettä talteen. Viime yönä oli
hieman tullut sadetta. Nyt poutaa ainakin viikonlopun yli.
Käytin kelkkaa muutaman minuutin. Edellisen kerran kelkka on pörrännyt
huhtikuun lopulla, kun järjestelin kelkkavajan kesäkuntoon. Noin 4
kuukautta sitten. Tapanani on ollut käyttää kelkkaa ainakin kerran
kesän aikana. Kun sitten lumien ja pakkasten tultua koittaa
kelkkakausi, on käynnistyminen varmaa. Varmaa se voisi olla muutenkin,
mutta näin toimien varma on vielä varmempaa.
Yksi keskeneräinen puutyöaihioni kaipasi rankempaa työstöä. Isolla
moottorisahalla muotoilin vinon kantin suoraksi. Nyt seuraavaksi vähän
rälläköintiä ja sitten hiomista. Olikin sitten jo ruuan ja ruokalevon
aika.
Ennen kuutta tuli puhelu. Minulla korvissa kuulolaitteet. Täytyy kehua,
että kuulinpa tosi hyvin puheäänen BT-yhteyden avulla. Minulla on
aiemmin ollut ko. henkilön kanssa puhuessani isoja vaikeuksia saada
puheesta selvää. Nyt homma pelasi. Kiitokset kuulolaitteen säätäjälle!
Torstai, 24.8.2023
Paljon
onnea Sauli!
Tänään herääminen normaaliaikoihin. Seitsemältä. Aamupalan jälkeen
katseltiin MM-kävelyä. Kun sitten Aku alkoi pudota kärjen vauhdista,
putosi meillä myöskin mielenkiinnon taso. Yhdeksän korvilla
päätettiinkin sitten tehdä kauppareissu.
Käytiin ensin Kemintien apteekissa. Minulla oli loppumaisillaan peräti
viiden reseptilääkkeen varastot. Viikonlopun yli eivät kaikki olisi
riittäneet. Pari muuta lääkettä menee lokakuulle. Tarkistin jälleen
kotosalla omavastuiden kertymistä. Turha on pullikoida. Halpoja
lääkkeitä en joulukuussa pääse hankkimaan. Isosta marginaalista ei
kuitenkaan ole kyse.
Pikaisen ulkomaanmatkan jälkeen Cittariin. Näytti siellä olevan puomin
kanssa joillakin ongelmia. Meillä vara-auton rekkarin luku kuitenkin
onnistui. Tällä kertaa ostettavana vain lyhyen viikonlopun hankintoja.
Plus pari pakkaa kahvia kotiin. Tavaramäärä olikin normaalia
vähäisempi. Kassojen jälkeen poristiin hetki Sirkkakosken
tyttären kanssa. Pakisvaaran poika ei nyt ollut matkassa!
Syötiin keltainen kalakeitto. No joo ... olen kai muistanut joskus
kehuakin! Olen myöskin maininnut, kuinka ruoho on tänä kesänä kasvanut
melkoisesti. Siksi päätin käydä haravoimassa takapihalta edellisen
ruohonleuikkuun (tiistaisen) jätökset. Leikattu ruoho ei salli alla
olevan ruohon nousta normaaliasentoon. Seuraavan leikkuun aikana ruoho
on yhä liiskautuneena vanhojen ruohojätteiden alla. Eli sillä menolla
ei koskaan ruohikko tule tasaiseksi. Paljon lähti vanhaa kunttaa pois.
Lämmin sää. Hiki pintaan. Suihkuun mars ja koneellinen pyykkiäkin.
Maailmalla ollaan aika yksimielisiä siitä, että Prigozinin koneen
pudotuksen takana on Putin. Tällaista itsekin olen odottanut heti siitä
lähtien, kun kapinan jälkeen sanottiin Putinin antaneen Prigozinille
anteeksi. Sanoin silloin, että uskokoon ken haluaa. Vaikeaa on uskoa,
että kyseessä oli onnettomuus. Voihan sekin olla kuitenkin mahdollista,
että Prigozin järjesti koneen putoamisen ja teki katoamistempun. Totesi
varmaan, että ei elämä julkisuudessa ole hänelle mahdollista.
Keskiviikko, 23.8.2023
Olin
aamulla hereillä viiden maissa. Yritin kuitenkin saada vielä unta
kaaliin, kun olo ei niin hirmu virkeä vielä ollut. Varttia vaille
kuudelta meinasin jo luovuttaa ja nousta ylös. Nukahdin kuitenkin.
Onneksi. Nousin sitten seitsemältä. Paremmin levänneenä.
Valmistelin jo ennen aamupalaa yhtä paistosta, joka on ollut mielessäni
jo kauan. Vuosia itse asiassa. Muistan ko. paistoksen esi-isän. Tein
sen kotona Kalkkosilla. Silloin paistinpannussa. Yli 50 vuotta sitten.
Joskus 60 ja 70-lukujen vaihteessa.
Ennen päivän ruokaa valmistelin paistoksen uunipellille valmiiksi. En
tehnyt täysin muistikuvan mukaista pellillistä. Originaaliin kuului
anjovis. Eikä alkuperäisessä ollut niitä juustoja, joita nyt käytin.
Kun alettiin syömään, laitoin uunin päälle. Paistoksen valmistuttua
Aino laittoi jotakin vuorostaan uuniin. Arvostelut saavat jäädä
iltahommiksi. Veikkasin kuitenkin reunaosia maistellessani, että
kokeiluni onnistui. Minun makuni mukaisesti!
Viiden maissa kokoontui pelimuorikööri pöydän ääreen. Tarjottavat eivät
oikein kelvanneet. Taisin olla se, joka piti parhaiten puolensa.
Käväisin lyhyen ostosreissun. Tällä kertaa en käynyt
elintarvikeostoksilla ollenkaan. Pientä tarviketta Motonetistä ja
kertakäyttölautasia Tokmannilta. Huomiselle jää se ruokapuoli.
Pelisessiot ohitse yhdeksältä. Onneksi teeveessä oli kuva. Kyllä siitä
koko ajan sai selville, mitä MM-kisoissa tapahtuu. Ihan turhaa olisi
ollut laittaa TV isommalle. Loppuillasta sai säätää kuulolaitevolyymia
pykälän miedommalle.
Wilma toi mitalin, niinkuin häneltä odotettiinkin. Oliko Prigozin siinä
koneessa (alasammutussa?), johon hän oli kirjautunut matkustajaksi?
Saiko Putputin kostonsa? Ja onko Peskovkin poistettu palkkalistoilta?
MM-kisat ihan mielenkiintoiset. Mutta varsinainen sirkus taitaa olla
Kremlissä!
Tiistai, 22.8.2023
Nukuin
liki seitsemään. Eli peräti 7,5 tunnin unet. Aika poikkeuksellinen yö!
Aamupalan jälkeen pikku hiljaa suunnittelin päivän ohjelmaa. Jouduin
vaihtamaan vara-auton ja sen vuoksi ajelin Kemiin. Oman auton huolto
menee syyskuun puolelle. Kävin hakemassa siitä autosta puomin avaimen
ja hieman muutakin tilpehööriä. Vara-autossa polttoainetta niin, ettei
ihan heti tarvi tankata. Kotimatkalla poikkesin Lidlissä. Lidlin
spesiaalit hakusessa.
Aino meinasi poissaollessani imuroida alakertaa uudella imurillamme. Ei
onnistunut. Oli kuulemma liikaa tehoja ja olisi pitänyt vaihtaa
suulaketta. Se ei onnistunut. Kun tulin kotiin, vaihdoin suulakkeen.
Näytin, mistä tehot pienenevät. Alkoi onnistumaan.
Aino jäi imuroimaan. Lähdin leikkaamaan takapihan ruohikkoa.
Iltapäivällä voi olla jo tukalan kuumaa, joten heti vain pihalle, kun
vielä pystyi. Ruohon kasvu on yhä melkoisen voimallista. Leikkuu kerran
viikossa tuntuu yhä turhan vähäiseltä, vaikka on jo loppukesä.
Nytkin ruoho oli kovin paksua turkkia. Se tietää sitä, että
leikkuujälki ei kehuja saa. Leikattua kuitenkin taas tuli. Parempi se
on nyt. Leikkaamaton se vasta ruma oli!
Uusia pottuja ja paistettua lohta! Jos haluaa makuelämyksiä, ei
välttämättä tarvitse aina paistaa edes Miekojärven kalaa. Vaihteeksi
lohikin maistuu. Etenkin kirjolohi. Sekin on ihan ok!
Takapihalle johtavan oven ikkunassa on sellainen valeristikko.Yksi
ristikon kiinnikkeistä on kadonnut. Kyllä ristikko paikallaan pysyy.
Muut 5 kiinnikettä on ok ja olen aikanaan liimaillut tapitukset
pystyosaan liittyvistä puista. Nyt etsin netistä varaosaa. Löysin
kuvan. Mutta varastosaldo 0 kpl! Kun kyse on yksittäisestä asiasta,
yritän suorittaa korjauksen omin neuvoin. Korjauksen sitten jo teinkin.
Kestävyys nyt testin alla!
Maanantai, 21.8.2023
Arkeen
palattu. On tällä kertaa aika todennäköistä, että seuraavaan
mökkireissuun mennään vasta perjantaina. Tuskin ainakaan siis aiemmin.
Tein jälleen alkuviikon perinteisen kauppareissun. Heti aamupäivällä.
Tällä kertaa olin katsonut tarjouksia ja ostoslistalle tulikin muutamia
tarjoustuotteita. Pääosin sellaisia, joita muutenkin ostetaan.
Aino
hienonsi kaalinpään. Ja juureksia ja kasviksia myös. Jauhelihat
paistoi. Syntyi kaaliruokaa useammaksikin kerraksi. Tänään aloitettiin
jo syöminen. Oli vaikea lopettaa. Oltiin kuin ahneet lampaat: söis suu,
vetäis vatsa. Vaan ei kestä heikot sääret!
Autorintamalta ei kuulu positiivisia uutisia. Ei onneksi mitään
katastrofiakaan. Kalliita kustannusarvioita ja remontin viivästymistä.
Siinä sitä onkin ihan nokko. Vara-autokin pitää vaihtaa. Olinpa
tyhmä, kun tankkasin sen täyteen viime viikolla. Taisi
mennä hukkaan ainakin 25 litraa bensaa. No, se on häviävän pieni murhe
tässä konkurssissa!
Siitä on jo kuukauden päivät, kun söin Dexametason-kuurin. Se helpotti
silloin niin hankalaa tilannetta etenkin kämmenien selkäpuolilla ja
kasvoissa. Aika pian kuurin loputtua alkoivat oireet vähitellen
palaamaan. Tilanne ei ole vielä kuitenkaan lähelläkään sitä, mikä se
oli ennen kuuria. Kuukauden sisään on todennäköisesti tilanne taas
jopa huono.
Ollaan jo elokuun loppupuoliskolla. Yöt ovat säkkipimeitä. Lämmintä
kuitenkin tuntuu piisaavan. Öisinkin. Sääsket ja mäkärät ovat olleet
kateissa heinäkuun alusta lähtien. On niitä tietenkin jokunen ollut,
mutta ei haitaksi. Ja mökillä ne eivät ole tulleet sisälle häiritsemään
yöunia.
Hieman viiden jälkeen meni telkkari pimeäksi. Hajosiko? No onneksi ei.
Kyseessä olikin sähkökatko. Kun katkos oli kestänyt yli puoli tuntia,
ajattelin laittaa matkaradioon patterit. Jotta jotakin ohjelmallista
kuultaisiin. Varta vasten olen joskus radion ostanut
sähkökatkoksia ajatellen. Eikös sellainen pidä olla joka
taloudessa poikkeustilanteita silmälläpitäen? Sain patterit paikalleen.
Samassa sähkötkin palasivat. Sähköyhtiön voimannäyte??
Viivi jatkoon, Wilma finaaliin. Veikkaan, että Viivikin pääsee
finaaliin. Ja Wilma tuo Suomen ainoan mitalin! Saatiin toki suomea
puhuva kultamitalistikin jännittävässä kiekkofinaalissa.
Sunnuntai, 20.8.2023
Jälleen
kolea yö. Meltosjärvessä +1,1 astetta. Meillä järvi toimii
lämpöpatterina ja yö oli monta astetta lämpimämpi, kuin virallisilla
asemilla. Eilisaamuna otin kasvihuoneesta viimeiset salaatit. Tänään
otin siis ainoastaan persiljaa. Otin reilusti, kotiinkin vietäväksi.
Pottuja kuokin hieman viikontakaista vähemmän. Liikaa taisi nytkin
tulla. Pesin ja putsasin potut. Niiden joukossa ei pieniä ollut kuin
pari. Isoja vain. Ja komeita.
Tälle aamulle emme kehitelleet mitään ylimääräistä ohjelmaa. Päästiin
siis kotimatkalle jo kymmeneltä. Teerikana tepasteli alkumatkasta tien
poikki auton edestä. Metsokukko oli kohta tiellä. Se lensi karkuun 100
metriä ja jäi taas tielle. Se antoi meidän ajaa ohitse ennen kuin se
lensi jonnekin takamaastoon. Pelloilla oli jo joitakin kurkia. Muutamia
vain. Auraa niistä ei olisi syntynyt. Ainakaan kunnollista.
Haulikkomies hiiviskeli kohti jokirantaa pusikon laidassa. Oli vielä
hyvin aikaa piiloutua ennen jahdin alkua. Viikon takaisesta
onnettomasta risteyksestä selvittiin tällä kertaa loistavasti. Eikä se
paikka myöskään jäänyt kummittelemaan ajatuksissa.
Kotona ensin ne perinteiset kahvit. Laitoin sitten tatit kuivuriin ja
ryöppäsin rouskut. Kävin suihkussa. Pari koneellista pyykkiä. Ruokakin
lopulta. Ja liimasin ne kahvanpuolliskot yhteen. Päästiin siis taas
normaalielämän matkaan!
Pörssisähkön hinta on ponnahtanut korkealle ja huomenna se saattaa olla
pilvissä. Joku asia tuossa nyt hieman haiskahtaa. Kun jossakin sähköä
tuottavassa laitoksessa tulee ongelmia ja muita suljetaan samaan aikaan
vuosihuollon vuoksi, tuntuu tuo jopa suunnitellulta. Vuosihuollot ovat
varmaankin suunniteltu jo aikaa sitten. Miksi ne pitää tehdä
samanaikaisesti useissa kohteissa? Oliko jonkun yksikön häiriökin
suunniteltu sopivasti ajankohtaan, jolloin tuotanto on muutenkin
vähissä? Sähköyhtiöt tekevät nyt tulosta, vaikka useita
tuotantoyksiköitä seisoo tuottamattomina!
Yleisurheilun MM-kisoja käydään Budapestissä. Kyllähän niitäkin
toisella silmällä katselee, vaikkei Suomella olekaan isoja
menestystoiveita. Wilmalla on mahdollisuuksia, mutta kilpailu on kovaa!
Lauantai, 19.8.2023
Laskin
sitten kuitenkin illalla kaksi muikkuverkkoa. Muikkuverkkovalikoimani
harvimmasta päästä. Testi nro 1! Lokit tulivat välittömästi
partioimaan. Tänään aamupalan jälkeen lähdin sitten kokemaan verkkoja.
Järvi tyven. Kirkas paiste. Lokit kadonneet. Tuskin siis kalaakaan. No
kalaa kyllä oli jonkun verran. Pääosin kuitenkin punasilmämuikkuja. Oli
kuitenkin sattumakalakin, joka piti ihan fileoida! Silloin tällöin
niitä tarttuu muikkuverkkoihinkin.
Ennen kymmentä kalat korjattu ja verkot pesty. Pohjoisen puoleinen
tuuli alkoi puhaltelemaan kevyesti. Taivaalle pilvipeitto. Tyhjensin
veneen kaikesta epäoleellisesta. Harjasin liukkaaksi limottunutta
pohjaa. Huuhtelin. Murkunraatoja yhä. Irrotin akun. Lukot kiinni. Tälle
viikonlopulle ei enää aikomusta vesille.
Päiväkahvin jälkeen tein sienireissun. Keräsin kahdenlaisia tatteja ja
yhdenlaisia rouskuja. Rouskut vasta nousemassa. Vaikka tavoite oli
pieni, en edes sitä saavuttanut. Ei se haittaa. Tatit saavat korvata.
Mökillä putsasin sienet. Rouskut ryöppään kotona. Ja tatit taidan
laittaa kuivuriin.
Syönti ja lepäily. Ja kyy taas pihalla. Iltapäiväkahvin jälkeen aloin
raivaamaan työkalujani harrasteluterassilta. Kun oli sopivasti aikaa ja
kun se taas tuli mieleeni, tein yhden pikku asian. Olen ostanut vuonna
1976 iskevän Skil-porakoneen. Olihan siinä lisäksi monta osaa. Lisäosat
ovat kuitenkin pääosin kadonneet maailman melskeessä. Osan olen vienyt
metallikeräyseen. Se, mitä olen kaivannut, on sivukahva. Kokeilin nyt,
mahtaisiko pulttikokoelmastani löytyä samankokoista pulttia, kuin
kahvan kierreosa oli. Ja löytyihän se. Tein kelopuun palasesta uuden
kahvan. Porasin keskelle reiän. Halkaisin palikan reiän kohdalta.
Koversin poralla ja puukolla pulttipäälle tilaa. Vien kotiin kahvan
liimattavaksi. Nätti homma!
Perjantai, 18.8.2023
Aika
varhainen nousu jälleen. Ehdin jopa kahvin keittoon ennen Ainoa.
Mökissä +17. Ulkona +6. Meltosjärvessä nippa-nappa plussan puolella.
Viisainta laittaa kamiinaan pikku pesällinen palamaan. Kahvin jälkeen
hain salaattia ja persiljaa. Salaatit vetelevät viimeisiään. Persiljaa
piisaa. Otinkin sitä melkoisen annoksen.
Aamulla rännihommiin. Mökin eteläreuna on vuosien mittaan hieman
painahtanut. Yläpihan puoleisen rännin toiminta on muuttunut. Vesihän
ei valu ylämäkeen. Ränni täyttyy vähitellen roskista ja vesi valuu
rännin reunan yli. Ja sopivasti juuri kulkureitin kohdalta. Talvella
vesi jäätyy ränniin. Ongelmat vain pahenevat.
Nyt siis hommana rännin poisto ja asennus uudestaan. Simppeli homma.
Periaatteessa. Meni siihen minulla kuitenkin kuusi tuntia. Sisältäen
lyhyen kahvitauon. Kannattimet olin tehnyt jo aiemmin. Käsitellytkin.
Kolmea kannatinta piti nyt hiukan korjata. Saihan siinä aina välillä
etsiä kaikenlaista joten aikaa tärvääntyi sekalaisissa asioissa. Rännin
korjaus oli kuitenkin tämän kauden tärkeimpia asioita työlistallani.
Ehkä se tärkein. Tänään oli likimain sopiva sää tuohon puuhaan. Poutaa
ja aamupäivällä viileähköä. Iltapäivän puolella aurinko alkoi
paistamaan selkään ja hiki alkoi virtaamaan. Aino siivosi kämppää.
Sauna olikin pakollinen asia päivän pääteeksi.
Tätä kirjoitellessani kello on puoli seitsemän. Olen tässä kahden
vaiheilla, laskenko ne muikkuverkot kokeeksi. Vaaka on kallistumassa
verkkohommien puolelle. Saapi nähdä, miten tässä käy! Sään puolesta ei
ole esteitä.
Torstai, 17.8.2023
Poutaa
tällä kertaa. Kyllä niitä sateita onkin taas ollut. Ihan riittävästi.
Mökille lähdettiin. Perillä puoli kahdentoista aikaan. Ulkona +14,
sisällä +17. Reipas tuuli pohjoisen puolelta. Järvellä vaahtopäät. Eipä
himoita sinne!
Kahvit ja voileivät. Tuuli ei varmaan ainakaan alkuiltaan mennessä
asetu. Silti valmistelin hieman verkkohommia. Vene oli melkein laitoja
myöten täynnä vettä. Vesi veneessä mustanaan kuolleita
lentomuurahaisia. Avasin vedenpoistotulpat. Vesi poistui. Pääosa
murkkuvainajistakin. Huuhtelin reunoille jääneet pois. Vesi aavistuksen
nousussa, joten nostin venetelaa hieman ylemmäs.
Etsin paljuun kolme muikkuverkkoa. Hieman viimekautista isommalla
solmuvälillä. Testin teen, kunhan vain kohdalle sattuu oikeanlaiset
olosuhteet.
Syönti ja lepo. +18 kämpässä. Menin kokeilemaan niitä kiulun vanteita.
Onnistuin asennuksessa ihan kohtuullisesti. Nyt saa laitos kuivahtaa ja
kiristyä. Aino jopa sanoi, ettei niitä jyrsimisen jälkiä tarvitse
tasoitella. Parempi vaan, että kiulussa näkyy kaikki jäljet. Ajan,
ihmisten ja eläintenkin. Sehän sitten tarkottaisi sitä, että kiulu on
valmis. Voihan sen suhteen tehdä uuden rastaurointipäätöksen myöhemmin.
Jos siltä tuntuu.
Kahvit viideltä. Kamiinaan tulet. Kun yhä tuulee pohjoisesta, ei kämppä
ainakaan lämpene. Pakko hieman avustaa. Kävin katsomassa
harrasteluterassilla aihioitani. Niitä olikin kolme enemmän, kuin
muistin. Aikaa kuluu, jos aion kaikki valmistaa. Katsotaan ... on se
vuosi ensi vuonnakin!
Keskiviikko, 16.8.2023
Aamulla
vettä satoi. Ihan kunnolla. Ei tällä kertaa siis mitään tihkua.
Tuuleskeli kaakon suunnasta joten pihanpuolen tuuletusikkunoita ei
voinut aukaista. Pahin sade meni ohi yhdeksään mennessä. Sen jälkeen
saatiin enää hieman sadekuuroja. Pääosin ainakin.
Ainolla oli varattuna parturiaika yhdeksi. Silloin satoi aika
reippaasti. Kun Aino meni liikkeeseen sisätiloihin, lähdin käymään
tankilla. Bensaa meni yllättävän aljon. Veikkaisin, että toista kertaa
minun ei tarvitse tätä autoa tankata!
Ajettiin Cittarin halliin. Kaupasta ostettiin loppuviikon ruuat. Tällä
kertaa vähän myös pitemmän tähtäyksen asioita. Ei merkittävästi mutta
kuitenkin. Pian on myöskin ajateltava valmisruokien tekoa pakkaseen.
Osin entiset ovat jo hyvinkin vähissä.
Tässä useampanakin iltana on tullut katsottua kesän tallenteita
vähemmäksi. Niitä alkaakin nyt olla jo aika vähän. Toki niitä tallentuu
aina välillä lisääkin. Joskus aivan sattumalta elokuvien joukkoon on
tullut helmiä. Useimmiten kuitenkin arvostelupisteistä huolimatta
surkimuksia. Olikos se eilen, kun elokuva oli aika fiktiivinen. En
olisi sellaista tallentanut, jos olisin tarkemmin tiennyt elokuvan
juonen. Toisaalta se sitten alkoikin kiinnostamaan, vaikka loppupuoli
oli täysin eri maata, kuin alku. Tämän illan myöhäiselokuva oli
vuorostaan perus-poliisi-ammuskelu elokuva. Aika mitäänsanomaton ja
loppu selvästi ennustettavissa. Tuli kuitenkin katsottua. Suurin plussa
oli se, että se kesti vain puolitoista tuntia, kunhan kelasi mainokset
välistä pois. Fantasioita en edes yritä tallennella. Joku ET voisi
vielä mennä, mutta muut sadut saavat olla.
Tiistai, 15.8.2023
Tänään
vaihteeksi hieman välipäivän tuntua. Päivälle ei ollut mitään
suunnitelmaa. Aamupäivän viileydessä ja varjossa tein takapihalla
kuitenkin sen, minkä uhkasinkin. Katkaisin syreenistä sopivan näköisen
ja suoran oksan. Veistelin sitä yhdeltä syrjältä hieman yli puolirajan.
Kuoret vielä pois. Pyöritin sen sitten vielä ympyräksi ja sidoin
kevyesti rautalangalla, ettei se oikene. Ei siitä mikään täydellinen
tullut. Sen verran olin kuitenkin toiveikas, että tein toisen
samanlaisen vanteen. Jotteivat vanteet kuivuisi, laitoin ne
muovipussiin ja roiskautin hieman vettä perään. Voi olla, että tein
turhaa työtä. Mutta asia kerrallaan. Ei tuolla asialla ole mitään
kiirettä! Jossakin vaiheessa se varmasti onnistuu! Nyt ovat konstit ja
ideat aika summittaisia.
Paistettujen ahvenfileiden vuoro. Jukupätkä. Pottuja keitettiin
huomisellekin. Iltapäivällä normikahvit. Ulkona ei kannattanut
juurikaan viipyä.
Ainolla pitkästä aikaa pelimuori-ilta. Noutaja saapui neljän korvilla.
Lähdin sitten minäkin käväisemään naapurivaltion puolella. Ei ehkä
olisi ollut tarvetta vielä. Mutta parit pikkuruiset herätejutut tekivät
oikeastaan reissusta kannattavan. Palattuani katsoin muutamia
tallennuksia. Pääosin sain poistaa ne heti kättelyssä. Jonkun katsoin
ihan mielenkiinnon vuoksi uusintana.
Aino kotiutui melko aikaisin. Peliluolassa huomenna aikainen herätys,
joten siellä hiljaisuuskin vastaavasti tänään aikaisin. Kesä alkaa olla
lopuillaan, joten jokohan nyt alkoivat viikottaiset sessiot?
Huomispäivälle luvassa varsin massiivista vesisadetta. Ei paljon
haittaa. Ollaan sisätiloissa / ajellaan autolla kauppaan. Mökille ei
vielä huomenna mennä. Torstaina varmaankin. Viikonlopuksi luvassa
poutaa ja lämmintä. Viikolla sitten hieman viilenisi, mutta vain
muutamalla asteella. Ei vielä aivan syksy kuitenkaan ole käsillä. Ne
jotka lämpöä sietävät, saavat nauttia siitä vielä. Meikäläisen
huippuhetket ovat aamun viileydessä ja muulloin varjoissa. Kohta sitten
pitkin päivääkin!
Maanantai, 14.8.2023
Viime
keskiviikosta lähtien olen käyttänyt näitä uusia kuulolaitteita.
Kyllähän ne aivan pätevät ovat. Se vain on ollut huonompi homma, kun
puhelimesta ei oikein kuulu mitään, kun sen laittaa korvalle. Nyt
aamulla tein määrityksen. Tiedossahan se oli. Eli puhelin ja
kuulolaitteet linkitetään pariksi, jolloin ääni kulkee niiden välillä
Bluetooth-yhteyden kautta. Testattiin ja hyvin toimi.
Auton osalta aamun parit soittelut tuottivat osittaista tulosta. Kaikki
asiat järjestyvät, mutta aikataulut ainakin korjauksen osalta ovat
murheellisia. Hinnasta ei ollut mitään tietoa. Vara-autokin järjestyy.
Eli positiivisin mielin päivän alkuun!
Sen leipäastian yhteyteen tein mökillä levitteen levittelijän.
Leipäastia on nyt kotona ja voiveitsen ensi testit tehty. Veitsen
toiminnassa oli toivomisen varaa. Siksi otin puukon ja vuoleskelin
takapihalla voiveistä parempaan muotoon. Varaa oli, koska olin vasiten
jättänyt aihion ylisuureksi. Myöhemmin testataan. Katsoin siinä
takapihalla myös yhtä syreeniä. Mikähän olisi sen taipuvuus kiulun
vanteeksi? Siinä ainakin olisi sopivan mittaisia ja pituisia suoria
oksia vaikka kuinka moneen kiuluun! Pitääpä ottaa iltapäivällä tai
huomenna yksi työn alle. Kaksikin, jos siltä alkaa vaikuttamaan.
Vara-auto järjestyi yllättävänkin näppärästi. Kävin pienen reissun ja
olin yhdentoista aikaan takaisin. Vara-auto matkassani. Siinä sitten
heti ruoka. Ja alkuviikon perinteinen kauppareissu.
Iltapäivällä tein toisen lyhykäisen reissun. Silmälasiliike oli
laittanut tekstarin: lasini haettavissa. Noudin ne ja samalla reissulla
Puuilosta pikku tarviketta.
Illan mittaan tein jälleen vaihteeksi lääkeinventaarin. Jotkut pillerit
ovat aika vähissä. Mökillä on viikon hätävara ja se pitää
kokonaismäärissä huomioida. Ensi viikolla viimeistään tulee
apteekkireissu. Ei sen kiireempää. Riittävätkö omavastuut tänä vuonna
siihen, että loppuvuodesta saisi halpoja lääkkeitä? Eipä taida ihan
riittää. Lähellä se on. Pitää vielä syksymmällä laskeskella.
Sunnuntai, 13.8.2023
Heräilin
kuudelta. Kohta perään heräsi Ainokin kahvin tuoksuun. Harmaata ja
hieman tihkuakin. Vai paksua sumua? Sadetutka ei sadetta ilmineerannut.
Aamupalan jälkeen käväisin kuokkimassa alkavalle viikolle potut.
Siiklit isoja. Ja paljon puhtaampia, kuin potut aiempina vuosina.
Edellisiä lajikkeita on rupisuus vaivannut. Putsasin potut, jotta
kotona on sitä myöten valmista.
Aino vielä kävi kävelyllä ja naapurissakin. Matkaan päästiin joskus
yhdentoista jälkeen. Ohutta tihkua tuli koko ajan ja pyyhkijöilla oli
töitä. Loppumatkasta tihku hieman voimistui, mutta oikeaksi sateeksi
sitä ei vieläkään voinut kutsua. Arpelassa jouduimme pysähtymään, kun
lammaspaimenet veivät pientä lammasjoukkoa tietä pitkin.
Toinen pysähdys tuli aivan loppumatkasta. Maaliin oli matkaa pari
kilsaa. Ihmettelin jo hetken aikaa auton kummallista käyttäytymistä.
Kunnes matka päättyi keskelle risteystä. Taksikuski tuli sen verran
avuksi, että auto tuli työnnetyksi sopivasti likellä olevalle
bussipysäkille. Meni tuntinen ja hinausauto vei koslan Kemiin. Aino
soitti meille kyydin. Päästiin kotiin. Tavaroinemme. Oli tietenkin onni
onnettomuudessa se, että hyytyminen tapahtui täällä Torniossa.
Alkumatkasta tuollainen olisi ollut aika lailla eri juttu. Ja entäs
sellainen kauhuskenaario, että auton hajoaminen olisi sattunut
marjareissullani, kun joka paikassa eivät kännykätkään pelaa!
Kotona kahvit. Pyykit, kaksi koneellista. Mustikat pakkaseen. Suihku.
Ruuaksi tuoreet potut ja paistettua lohta. Harmistus alkoi hieman
hellittämään, kun nälkä oli karkoitettu. Nyt ollaan ilman autoa.
Aamulla ollaan monessa asiassa viisaampia. Iso rahanmeno tiedossa. No,
mikä se on iso? Jos laskee korjauskustannukset koko auton elinkaarelle,
ei kai se sitten niin pahalta enää tunnu.
Tässä vaiheessa on vielä täysi epätietoisuus, milloin saan vara-auton,
milloin saan oman auton takaisin ja paljonko korjaus maksaa. Tuo
autottomuus ei saa jatkua kauaa. Kauppaan on päästävä. Fillari on rikki
ja kauppaan on kävelymatkaa turhan paljon. Ainakaan maitoa ei jaksaisi
purkkia enempää kantaa. Huomenna ollaan paljon viisaampia.
Lauantai, 12.8.2023
Kun
eilen illalla olin päivittänyt tämän päiväkirjan nettiin, ajattelin
vielä viettää hetkisen harrasteluterassilla. Saisinko jopa sen kiulun
kasattua? Aloin laittelemaan palasia järjestykseen. Kas, taisikin
työmaa vaikeutua oleellisesti. Yksi lauta puuttui. Olin kyllä aika
varma, että kaikki laudat olivat olleet yhdessä laatikossa. Pengoin
laatikon pohjaa, mutta lautaa ei löytynyt. Hämäräkin jo vaivasi.
Katsotaan valoisan aikaan uudestaan.
Iltaa pelattiin kolmistaan, kun naapurin emäntä tuli käväisemään. Pari
peliä jaksoin. Sitten alkoi sänky jo kutsumaan.
Nukuin peräti kahdeksaan asti. Ennusteiden mukaan sadepäivä tulossa.
Ennuste ei meidän kohdalla pitänyt kutiaan. Muutama kuuro kuitenkin
saatiin. Eli ei juuri mitään.
Aamulla tein hyvän löydön. Puuttuva lauta oli juuri siellä, missä sen
pitikin olla. Aloin kokoamaan kiulua. Ongelmaksi muodostui ne vanteet.
Ne on tehtävä uudestaan. Alkuperäisessä on ollut rautavanteet. Pitääpä
hetki miettiä, minkä teen!
Juotiin päiväkahvit. Suunnitelmissa oli yksi askarteluhomma, kun niitä
aihioitakin kerran on. Yksi työkalu vaatii enemmän tehoa, kuin
kilowatin. Eli pikku aggrekaattini ei pysty sitä yhtä kapistusta
pyörittämään. Siksi aloin käynnistelemään isompaa voimakonettani. En
ole sitä tälle vuodelle nykinyt ja tiesin, että on pikkuinen työmaa
saada se käyntiin. Ongelmana siinä on ryyppy. Se ei anna tarpeeksi
polttoainetta ja pitemmän käyttötauon jälkeen kipinällä ei ole mitään
sytytettävää sylinterissä. Joudun tekemään niin, että laitan tulpan
reiästä bensaa sylinteriin. Sitten käynnistyy, jos on käynnistyäkseen.
Ongelma oli heti uutena siinä, että laitteen matkassa tulleella
tulppa-avaimella ei tehnyt mitään. Tulppa on sellaisessa paikassa, että
avaimella ei siihen päässyt kiinni. Laitteen runko oli edessä. Jouduin
ostamaan siihen t-mallisen, nivelletyn tulppa-avaimen. Sillä homma
hoituu. Nyt sain laitteen käyntiin neljännellä yrittämällä.
Kokeilin sitä tehokonetta, mutta ei se oikein pärjännyt
moottorisahalle. Eikä etenkään rälläkälle, jossa oli puuntyöstöterä.
Kahden maissa aloin lopettelemaan. Kokosin kamppeet, putsasin vaatteeni
pölystä. Oli jo ruuan aika.
Lyhyen levon jälkeen sauna ja saunakahvit. Tuuli jonkun verran yltynyt.
Pilvien päältä se tuulee! Saattaa olla viisainta unohtaa kalahommat
tältä illalta.
Perjantai, 11.8.2023
Yöllä
pari pisaraa vettä. Klo 5:40 pomppasin kahvin keittoon. Ulkolämpö noin
+12 astetta. Aurinko jo paistoi. Hain jälleen tapani mukaisesti
kasvihuoneesta salaatit ja persiljat. Aino hieman moitti, kun katoin
aamupalahommat pöytään jo heti seitsenän jälkeen. Mutta kun oli
tarkoituksenani käydä mustikassa aamupäivän viileydessä. Iltapäivälle
oli luvassa +23 astetta. Sehän on jo aivan mahdoton lukema!
Eli hyvissä ajoin liikenteeseen. Otin autoon litran pullon raikasta
vettä. Kaksi ämpäriä ja poimurin myös. Olin itsellenikin yllätykseksi
viikolla paikannut sen hajonneen sinisen anorakin. Marjastelupusakan.
Se kun on kuitenkin näinä lämpiminä aikoina parempi, kuin se punainen.
Punainen voi olla syksymmällä ok. Puolukkahommissa ja karpalosuolla.
Aino ei tainnut huomata asuvalintaani. Olisin ehkä siitä kuullut jonkun
kommentin!
Ajelin sellaiseen paikkaan, jossa kävin lumien kadottua etsimässä
korvasieniä. Niitä ei löytynyt, mutta yhdessä paikassa oli mustikan
kukkia ihan älyttömästi. Kukkien runsaus ei tarkoita varmuudella hyvää
marjasatoa. Mutta on siinä hyvään satoon mahdollisuus. Nyt paikka oli
liki sinisenään mustikkaa. Oli mukava kerätä. Keräsin ämpärillisen
hyvin pieneltä alueelta. Vein sitten täyden ämpärin autoon ja otin
tyhjän tilalle. Vesipullonkin otin matkaani. Lähdin ensin katsomaan,
olisiko tien toisella puolella mustikkaa. Aika nopeasti se oli
katsastettu. Mustikkaa kyllä oli, mutta turhan harvassa. Palasin tien
toiselle puolelle. Tarve oli 1,5 ämpärillistä. Puuttuvan puolikkaan
sain muutaman neliömetrin alueelta.
Palasin mökille puoli yhdentoista aikoihin. Juopastiin kahvit ja
haukattiin pari voileipää. Vartin yli yhdentoista alettiin putsailemaan
marjoja. Hieman yli tunnin kuluttua marjat rasioissa ja viety
kellariin. Paikat putsattu, ämpärit ja putsarit tiskattu.
Mustikkatavoite hieman ylittyi. Viikolla ostin hieman
pakastepuolukkaa. Puolukka-aika alkaa noin kuukauden päästä.
Pitää nyt käyttää mustikkaa enemmän. Puolukkaa ei enää osteta.
Syönti kahden maissa. Sitten vaihtelevaa olotilaa. Lepoakin. Kolmelta
päräytin aggrekaatin tulille ja imuroin auton. Penkin alta löytyi vanha
PowerBank ja eväspaperia. Aino pesi ja pyyhki sisältä muoviosia. Auto
näyttääkin taas aika uudelta! Sessio päättyi päiväkahviin puoli
viideltä. Olikin jo aika lämmin. Mittarissa +22 astetta. Turhan kuuma.
Torstai, 10.8.2023
Jälleen
aikainen herääminen. Mökille lähtö ei kuitenkaan juurikaan sen
seurauksena aikaistunut. Mökillä oltiin 10:45. Koko matkan reipasta
sadetta. Sateesta huolimatta tultiin. Luvassa kun oli iltapäivällä
poutaa. Mökilla +13 astetta ulkona. Sisällä +18,5. Tuuli luoteesta.
Räystäänalusämpäreistä vähän lisävettä saunaan. Auton peräluukullekin
huuhdontaa.
Juotiin tulokahvit ja haukattiin voileivät. Ulkona alkoi jo
poutaantumaan, mutta jäin kuitenkin hetkeksi sisähommiin. Tutkailemaan
sitä aurinkopaneelisysteemin ongelmaa. Lataussäätimen lisäksi minulla
on kytkentärasia, joka jakaa ja myös yhdistelee virtoja. Paneelit se
kokoaa ja jakaa akkuvirtaa eri käyttöpisteisiin. Tutkailin
kytkentärasian liitoksia. Yhdestä johdosta vaikutti liitin olevan
löysällä. Puristin siihen uuden. Muuta ongelmaa en löytänyt.
Olen jo alkukesästä ostanut uuden lataussäätimen. Asensin senkin nyt
vanhan tilalle. Uudessa on hieman paremmin virheenkorjausautomatiikkaa.
Lisäksi siinä on kaksi USB-paikkaa. Ei tarvita erillistä laturia, vaan
ulkoisia laitteita voi ladata suoraa. Säätimestä. Kaikki testit
onnistuivat. Annoin Ainolle vielä vähän USB-koulutusta. Olipa hyvä
tekniikkasessio!
Syötiin sopat. Ja lepohetki päälle. Käväisin sitten laavulla ja laitoin
pömpeliroskat tulee. Hain pari kuusenoksaa ja kuorin ne. Veistelin ne
kiulun vanteiksi. Pyörittelin vielä renkaiksi. Muuten ne saattavat
kuivuttuaan katkeilla. Nyt hyvällä tuurilla saan ne kiulun ympärille.
Onneksi varamateriaalia löytyy äärettömästi ihan likeltä. Aino pesi
kiulun laudoista vanhat töhnät pois. Nyt ne saavat kuivua kunnolla.
Lähdin käymään mansikkamaalla. Leikoin ämpäriin parhaimpia rönsyjä.
Kasvihuoneessa istutin rönsyt potteihin. 12 pottia, 2-3 rönsyä
kuhunkin. Tarkoitus uusia ja paikata mansikkamaata 10 taimen verran.
Kaksi pottia on siis särkymävaraa!
Keskiviikko, 9.8.2023
Tälle
päivälle oli kalenterimerkintä: 9:30, Länskä, korvapoliklinikka.
Kuudelta tietenkin nousu ja kahvit. Aamupala kahdeksan maissa. Hieman
ennen yhdeksää lähdin ajamaan Kemiä kohti. Ilma eilistä paljon
raikkaampi.
Olin hyvissä ajoin paikan päällä. Istuin odotustilassa ja jo ennen
puolta saapui hoitaja minua noutamaan. Ei kuitenkaan noutaja hoitamaan!
Alettiin testailemaan kuuloa. Oli vanhaa ja tuttua testiä. Oli hieman
uuttakin. Edellisistä testeistä oli aikaa 14 vuotta. Vuosien myötä
kuulo on tietenkin yhä huonontunut. Sain käynnin lopuksi uudet
kuulolaitteet. Näissä uusissa onkin jo älyä ja tietotekniikkaa enemmän
kuin vanhoissa autoissa. Näitä pitää myös hieman opetella käyttämään.
Enköhän pärjää. Sainhan hieman esiopetustakin. Ja lokakuun
loppupäiville varattiin jo jatkokurssin aikakin!
Kotona ruoka. Sen jälkeen sitten kauppareissuun. Huomenna lähtö
mökille. Tällä kertaa kaupan ostokset jäivät liki ennätysmäisen vähiin.
Välillä näin. Kotimatkalla tankkaus. Hinnat huoltoasemalla korkealla.
Tankkaus taisi maksaa enemmän, kuin ruokaostokset. Joskus näin päin.
Suosituksena oli, että kuulolaitteita pidetään aina korvissa.
Poislukien tietenkin yöt ja suihkut ja uinnit. Olisiko jotain muutakin?
Joskus kolmen jälkeen laitoin kuitenkin laitteet pöydälle.Lähdin
nimittäin taas vaihteeksi katsomaan, olisiko parturissa minulle sopivaa
väliä. Työn touhussa oli kaksi neitoa. Aika loppuvaiheissa hommat
menossa. Yksi asiakas penkillä jonossa. Eli ehkä noin vartissa pääsisin
parturoitavaksi. Näin oletin. Ensimmäinen vaihto tapahtuikin vajaan
vartin päästä. Kohta toisellekin asiakkaalle näytettiin niskatukkaa
peilistä. Ja sekin sitten valmistui ja asiakas lähti maksettuaan
palvelusta. Parturi muuttui siinä vaiheessa siivoojaksi. Vai niin.
Vuoro siis lopussa. No, minkäs sille voi. Minulle tuli vuoro toisen
parturin siivotessa vielä omaa puoliskoaan. Moni äijä kävi ovella
kysymässä tilannetta. Minun jälkeeni otettiin vain yksi asiakas. Muille
jäi kohtaloksi tulla toisena päivänä uudestaan.
Viime viikon alkuviikosta, kun Tarralla ei ollut ketään, juoksenteli
muutama poro yhtenään kameroiden edessä. Kun mentiin sitten mökille, ei
poroista nähty enää vilaustakaan. Kun sunnuntaina kaikki olivat
poistuneet, porot palasivat estradille. Nyt kun taas mennään lienevät
porot taas jossakin muualla.
Tiistai, 8.8.2023
Saattavat
olla todellakin käsillä tämän kesän pahimmat lämpötilat. Sisälläkin
läpi yön hiostavan kuumaa. Ulkona yöllä trooppinen lämpö. Sain
kuitenkin nukuttua ihan hyvin. Aamukuudelta uni alkoi olla kuitenkin jo
ohi. Aamun varhaisina hetkinä oli parasta tuulettaa kämppää niin kauan,
kuin sisällä oli ulkoilmaa lämpimämpää. Jo 8:30 oli etuovi suljettava.
Läpiveto oli hyvä, mutta etupihalla alkoi ilma olla jo turhan lämmintä.
Ja siltä puolelta ilma virtasi kämppään.
Koko päivä kului mahdollisimman vähin ponnistuksin. Iltapäivällä tuli
katsottua yksi tallennuselokuva. Paremman puutteessa. Sisällä lämmintä
25,5. Takapihalla 45. Etupihalla 31. Torppi official oli Suomen
lämpimintä seutua. Varttia vaille neljän siellä oli 31,6 astetta. Siitä
tiran verran vielä petrasi. Tuuletusta ei voinut harrastaa.
Huomiseksi ja koko loppuviikoksi luvassa kymmenisen astetta viileämpää.
Sen on kelvattava, vaikka parempi olisi paljon (5-10 astetta)
reippaampi viileneminen. Välitön hengenvaara lienee kuitenkin nyt
kauempana. Mutta tuo hieman runsas 20 astetta on kuitenkin liian lämmin
mihinkään liikunnalliseen työhön tai harrasteluun.
Tänään uutisoitiin ns. kevytretkeilystä. Eli retkeilyvarusteiden määrää
ja painoa yritetään minimoida. Olen minäkin aikanaan kävellyt
rinkka selässä. Päivätolkullakin. Ainakin viisi useamman vuorokauden
reissua. Pisimmillään kävelyä tuli aikanaan 210 kilometriä Saariselältä
Tulppioon. 11 vuorokaudessa. Kyllä silloinkin pyrittiin siihen, että
painoa ei selässä olisi liikaa. Siihen aikaan eli 1970-luvun
loppuvuosina, ei ollut nettiä, josta olisi helposti saattanut poimia
vinkkejä retkeä varten. Meitä oli retkeilemässä tasan kaksi henkilöä
joten joitakin asioita pystyttiin jakamaan. Kuten teltta ja retkikeitin
pannuineen ja kattiloineen. Saha myös. Silti rinkkojen punnittu paino
oli 32,5 kg. Päälle sitten vielä viime hetken heräteostona vähän
grillimakkaraa ja puolen litran purkki keppanaa.
Suositus on, että rinkka saisi painaa noin kolmasosan vaeltajan
painosta. Me molemmat, eli Pertti ja minä, panoimme tuolloin hieman yli
70 kiloa. Eli rinkat olisivat saaneet painaa noin 24 kiloa. Eli olihan
meillä reippaasti selässä ylipainoa. Parin päivän jälkeen painoon alkoi
kuitenkin kummasti tottumaan. Ja alkuun rinkan painokin putosi enemmän,
kun makkarat paistettiin heti kättelyssä. Loppuretkellä keräiltiin
hilloja. Minulla niitä tuli rinkkaan 8 kiloa. Jälleen oli painoa.
Retkivarusteet olivat mitä sattui. Ei ollut siihen aikaan varallisuutta
valita niitä keveimpiä. Ne kun monesti ovat niitä kalleimpiakin.
Ruokien paino rinkkaa kohti oli 10 kiloa. Grillimakkarat siihen päälle.
Ideana oli se, että vettä ei kanneta. Painavinta oli molemmiilla
toistakilon metwurstitanko. Molemmilla myös kolme jälkiuunileipää.
700-grammaisia. Näkkäristä olisi saanut keveyttä, mutta sellaiset
paketit olisivat vieneet tilaa rinkassa. Sitä ei kuitenkaan ollut.
Toisilla oli kuitenkin toisin. Kun saavuimme Muorravaarakanruoktun
pihaan, oli siellä muutakin väkeä. Oli muuan 3-henkinen miesporukka.
Kun alkoivat siinä tulistelemaan ja laittamaan ruokaa, kaivoi yksi
kolmikosta rinkasta pottusäkin ja alkoi kuorimaan perunoita. Ei jääty
katsomaan, mitä potuille tuli seuraksi. No, loppureissusta saattoi
tällä yhdellä ukolla olla rinkka jo aika paljon kevyempi, kuin
lähtiessä!
Illalla kahdeksan aikoihin saatiin jälleen tuulettaa kämppää. Sateita
ja salamoita kulki kaakosta luoteeseen, mutta ne menivät hieman ohi.
Ilma kuitenkin viileni meilläkin sen verran, että saatiin
sisätiloihinkin raikastusta. Viimeinkin! Jonkun verran saatin lopulta
vettäkin. 22:30 alkaen. Hyvin kapea rintama, myrskyn rippeitä.
Tuli vielä illan päälle mieleeni, että nykyisin saisin kantaa ohjeiden
mukaisesti paljonkin painavampaa rinkkaa, kuin tuolloin 70-luvulla.
Niin se maailma on muuttunut!
Maanantai, 7.8.2023
Heräilin
joskus neljän jälkeen. No, ennen viittä kuitenkin. En saanut millään
unta. Mielessä pyörivät ne askarteluni, jotka odottavat vielä
aloittamistaan. Siinä mietiskellessäni tuli myös ajatuksia hyvistä
tekniikoista, joita voisin yrittää käyttää tekeleissäni. Puoli kuudelta
en enää jaksanut olla pitkälläni. Kapusin alakertaan ja viritin
kahvinkeittimen, mutten vielä laittanut sitä päälle.
Lopulta Ainokin oli nukkumisensa nukkunut. Kohta päästiinkin sitten
nauttimaan aamukahvista. Ja vähän ajan kuluttua myös aamupalasta.
Odottelin niin kauan, että kello jo alkoi lähestymään yhdeksää.
Yhdeksäksi menin parturiliikkeen luo. Liikettä juuri avattiin ja oven
avauksessa sisälle puikahti parikin ukkoa. En jäänyt odottamaan
vuoroani. Jatkoin Cittariin. Siellä puomi jälleen temppuili.
Ostoslistallani oli vain normaalijuttuja. Että viikko lähtisi kunnolla
käyntiin. Kotosalla laitoin palautetta puomin toiminnasta.
Kevätpuolella homma alkoi pelittämään, mutta on nyt sekoillut kuukauden
tai kaksikin. Vastauskin tuli aika nopeaan. Tullut kuuulemma uusia
ongelmia, joita järjestelmän toimittaja yrittää ratkoa. Onhan se
tietenkin osan aikaa toiminutkin. Ehkä puolet alkuvuodesta!
Tuohon eiliseen arvoitukseen liittyen sain kauppareissun aikana
puhelun. Arvoitus alkaa vähitellen ratkeamaan. Aamupäivällä se oli
sitten vielä enemmänkin käsittelyssä. Luonnollisista syistä se jäänee
nyt muutamaksi viikoksi rauhaan ajatuksilta. Tai ainakin tekemisiltä.
Tänään vuorossa kalaruoka. Tein keltaisen kuhakeiton. Taattua laatua.
Taattua makua. Paistettu kala olisi myös herkkua, mutta kalakeitto on
terveellisempää. Molempia kuitenkin harrastetaan jatkossakin.
Ruoho takapihalla olisi jälleen leikkuurajassa. Mutta se helle! Ei
mitään mahdollisuutta siihen hommaan. Sisälläkin vähintään tukalaa.
Länsirannikolla Rauman ja Porin suunnalla on vielä 6-8 astetta
lämpimämpää. 30 asteen raja muutenkin yleisesti ylitetty. Meille
luvassa huomiselle myös kuumaa säätä. Siitä jos selvitään, niin ehkä
sitten taas pärjäiltäisiin! Kellon lähestyessä puolta yötä, oli
ulkolämpötila yhä noin 23 astetta! Eipä hyvältä näytä!
Sunnuntai, 6.8.2023
Jälleen
aikainen herääminen. Nyt tietenkin uni loppui, kun illalla tuli mentyä
aikaisin nukkumaan.
Illalla hieman viestiteltiin, että jospa lähden nyt aamulla mustikkaan
"mörönsyötiksi". Sovittiin aamulla tarkempi aika ja niin oltiin menossa
ennen yhdeksää. Kaste oli tietenkin vielä maassa. Eli ei paras
mahdollinen mustikkasää. Mustikkaa kuitenkin oli. Runsaammin, kuin
vuosi sitten. Laatu ei kuitenkaan mikään kaksinen ollut. Suuri osa oli
kärsinyt kuivuutta. Suuri osa oli kärsinyt sateista. Osa oli vielä
hieman raakaakin. Aurinko paistoi ja teki hommasta hieman tuskallisen.
Tultiin pois. Jatkuu sitten jossakin vaiheessa.
Aino oli sillä aikaa poiminut käsin parhaita mustikoita mökkirannasta.
Tiskit ja siivouksetkin ok. Putsattiin marjat kahdestaan. Meni kai
rapea puolituntinen. Laitettiin marjat pakastusastioihin. Sitten
päästiin kotimatkalle. Hieman yli puolen päivän.
Kotona mustikat pakkaseen. Ei olla edes puolessa välissä tavoitetta.
Mutta onhan tässä vielä aikaa. Nyt vain taitaa tulla hellekelit
esteeksi poiminnalle. Toivottavasti ne eivät jää päällemme
viikkokausiksi!
Kotona normaalt kotiinsaapumisrutiinit. Akkuja lataukseen. Kahvit.
Suihku. Pyykit. Jokunen tallennus. Ja sitten ruokakin hieman myöhemmin.
Ja yhä joitakin tallennuksia katsottavana.
Viikonloppu mökillä oli kaikenkaikkiaan onnistunut. Monipuolisesti.
Sain päätökseen niitä puutöitäni ja mustikkakausikin avattiin.
Arvoitukseksi jääköön joksikin aikaa asia, jota olen enemmän tai
vähemmin miettinyt mielessäni. Jo joitakin vuosia. Siihen saatiin
potkua jonkun verran ja se mahdollisesti tulee vaikuttamaan meidän
mökkikulkemisiin vastaisuudessa. Asia on yhä kesken ja ei tässä
vaiheessa siitä enempää. Tulevaisuudessa kylläkin.
Joku vuosi sitten pelastin kokkoon joutumasta yhden nyt jo 80 vuotta
täyttäneen esineen. Se oli hajalla ja kärsinyt kosteudesta ja jotkut
elukatkin olivat sitä nakertaneet. En voinut antaa sitä tulen
nieltäväksi. Arvelin, että pystyn sen korjaamaan. En uuden veroiseksi,
vaan nimenomaan vanhan veroiseksi. Vähän niinkuin tyyliin Drew
Pritchard / Salvage Hunters. Vanhoista esineistä ei saa kunnostaa uuden
näköisiä, vaan niissä saa ja pitääkin näkyä elämän jäljet.
Rikkoontuneet asiat on korjattava. Puuttuvat osat lisättävä. Siinä
kaikki. Vaikka tuo minun tuleva työni vaikuttaa aika pieneltä, tuo se
minulle haasteita, joita minulla ei ole aiemmin ollut. Mielenkiintoinen
pikku projekti odotettavissa.
Lauantai, 5.8.2023
Niinkuin
aina täällä mökillä, olin eilen illalla menossa nukkumaan jo siinä
kymmenen korvilla. Tuli kuitenkin mieleeni vielä pistäytyä naapurissa.
Siellä kuitenkin isäntä oli saunomassa. Emäntäpari viritteli
karaokelaitteita, jotka yllättäen olivat tehneet tenän. Ei tuntunut
vikaa löytyvän. Kävelin sitten omalle mökille. Vääntäydyin punkkaan
peiton alle. Uni ei vain tullut.
Puhelin sitten soi. Isäntä tullut saunasta. Karaoket ok. Kutsu kävi
naapuriin. No olkoon menneeksi. Lähdettiin sinne jonon jatkoksi. Hieman
yli puolen yön palailtiin mökille. Tulihan siinä taas lauleskeltua!
Aamulla hieman väsynyt olo. En siksi alkanut millekään työläälle
hommalle. Keskityin raivaamaan eilisiä jälkiäni. Aino ehdotti vesipesua
ruiskulla. Enpä tiedä. Pahimpia pölyjä sain siivottua, jotta ainakin
istumapaikat sieltä löytyy. Kahvin jälkeen istuin vielä hetkisen
verstaallani. Olin jo lähdössä viemään pois viimeisiä työkalujani, kun
huomasin (jälleen kerran) yhden epäkohdan. Puuvajarakennuksen olen
tehnyt moottorisahalla halkaisemistani hirsistä. Hirret naulattu
pystytolppiin. Puupinon paine on kuitenkin yhdeltä kohtaa työntänyt
kaksi hirrenpätkää irti toisesta päästä. Sain otettua pinosta sen
verran kalikoita, että sain hirret kohdilleen. Lisänauloilla varmistin
pitävyyden. Mietiskelin vielä hetken seuraavia askartelukohteita.
Löytyihän niitä ainakin kaksi tai kolme. Olivat siinä ihan silmieni
alla!
Päivän isommaksi työmaaksi jäi ruohojen leikkuu. 40 minuutin urakka.
Ilma oli lämmin ja kostea. Ruoho vielä iltapäivän lopullakin märkää.
Hiki tuli vasta leikkuun jälkeen. Sain märäksi monta talouspaperin
pätkää otsaa ja niskaa pyyhkiessäni.
Ruuan päälle lyhyt lepäily. Kävin sitten katkomassa kellarin päältä
horsmien kukinto-osat pois. Pian ne olisivat alkaneet pölisemään.
Aurinko alkoi paistelemaan iltapäivällä viiden aikoihin. Lämmintä
tulossa taas. Ensi viikolle luvassa joku kuumakin päivä. Tiistaiksi
ainakin. Silloin kuitenkin ollaan kotosalla.
Perjantai, 4.8.2023
Aamusella
ne normaalit kahvikupposet, jotta kone käynnistyisi. Sitten
kasvihuoneeseen hakemaan salaattia ja persiljaa aamupalalle.
Edellisellä mökkireissulla leikoin valtaosan persiljasta kotiin
kuivumaan. Nyt kyseiset kasvilaatikot olivat taas ryhdistäytyneet.
Lisäksi viimeinen kylvöni alkaa olla aika sakeaa ja pitkää. Kohta kai
uusittava se sadonkorjuu.
Vietin melkein täyden työpäivän eli 8-tuntisen puuvajan terassilla.
Siellä minulla oli odottamassa 7 vanhaa aihiota. Yhdestä oli
valmistumassa leipäastia. Kuudesta grillille, laavulle tai retkelle
lautasen alustoja. Alustalla tilaa myös mukille ja leipäpalaselle. Tein
lisäksi koivupuusta voiveitsen. Sille porasin ja kaiversin reiän
leipäastian reunaan. Nuo alustat ja astia, ne olin muokannut
moottorisahalla ja rälläkällä. Rälläkässä puuntyöstöterä. Nyt oli
vuorossa hionta. Lautasia varten olin kovertanut alustoihin
syvennyksen. Alapintoja en kovin tarkoin hionut. Muut pinnat kuitenkin.
Lopuksi öljysin kaikki. Tuli ihan siistit hoidot. Ainokin heltyi
kehumaan niitä hienoiksi!
Valmista tuli joskus kolmen jälkeen. Välillä päivällä sateli.
Terassilla sade ei kuitenkaan haitannut. Olin pölyssä (ei siis
pöllyssä) kauttaaltaan. Niin myös terassi. Vaatteet pesuun, äijä
saunaan. Mitäpäs sitä tekisi sen terassin kanssa?
Torstai, 3.8.2023
Ihan
tärkeä päivämäärä ... ainakin jos vanhoja muistelee!
Sateet menivät ohi Torniossa jo aamuyöksi. Mökin suunnalla pari-kolme
tuntia myöhemmin. Yö oli todella lämmin. Tuleeko hellepäivä?
Ennuste ei aivan sitä lupaa ja toivottavasti hellettä ei tule!
Matkaan
päästiin 9:40. Poutasää. Mökillä tavaroiden purku. Oli sateen uhka,
niin jo ennen kahvia kävin mansikkamaalla. 9 mansikan tapaista. Linnut
kai vieneet kaikki! Sitten ne kahvit.
Neljä ämpärillistä sadevettä saunaan räystään alta. Ropsautti aika
ravakan kuuron. Kannoin työmaalleni sähköä ja sähkötyökaluja.
Viimeistelin Dremelillä kaksi kahvimittaa. Öljysinkin ne. Tein
normaalia pitkävartisemmat. Paketin pohjimmaisetkin öyhkeet saa niillä
pannuun. Silloin kun sormet ova taas haavoilla, on tuo pitkävartisuus
myös etu.
Viime mökkireissulla aloitin mäiskäämään yhtä kantoa siinä
askarteluterassini edessä. Kaadoin siitä kuusen ja männyn vuonna 2007
ja jätin molempiin pitkät kannot. Pilkkomapölkyiksi. Vuonna 2014
jouduin katkaisemaan toisen kannon maata myöten, kun ko. kohtaan
tarvittiin tilaa kovemman pilkesavotan vuoksi. Ihan traktorijuttuja.
Tuo toinen oli nyt jo niin laho, ettei siitä ollut enää edes
istuimeksi. Viimeksi kannon poisto jäi hieman vajaaksi. Nyt kaivoin
viimeisetkin juuret pois. Kanto olikin hieman lumitöiden tiellä. Olisi
sen saanut poistaa jo aiemminkin!
Syötiin helpompi ruoka. Hernesoppa. Sen jälkeen taas ettonet ja olen
aika vakuuttunut, että nukahdin hetkiseksi. Ainakin virkistynyt olin.
Sitten tunniksi hiomaan erästä aihiota. Sain sen sille mallille
sileäksi, kuin meikäläisen kärsivällisyys riittää. Näissä tekeleissäni
saa, ja melkeinpä täytyy näkyä kätteni jälki. Ne eivät saa näyttää
Ikean tuotteilta! Öljysin tuonkin ja katsotaan taas huomenna, miltä se
alkaa näyttämään.
Lämmintä 20 astetta. Aurinko alkoi räköttämään. Juuri siinä pärjäili,
kun vältti isompia liikehtimisiä! Ja pysytteli varjon puolella.
Keskiviikko, 2.8.2023
Kosteaa,
mutta poutaa. Isompaa kiirettä ei taaskaan ollut. Aamupalan jälkeen
mietin, miten aikani viettäisin ennen optikolla käyntiä. Oli oikeastaan
käytävä suihkussakin. Joten tein pienen reippailun ja leikoin ruohot.
Ei siitä takapihasta hyvä tullut. Liian kauan leikkaamatta.
Pitkänlaiseksi oli ruoho kasvanut. On se kuitenkin hetken taas
siistimpi. Ei leikkuussa mennyt puoltakaan tuntia, vaikka naapurinkin
osuus tuli huomioitua. Pieni sadekuuro yllätti, mutta ei siitä haittaa
ollut. Suihkussa leikkuun jälkeen kastelin itseni perusteellisemmin.
10:10 aika optikolle. Ajoin kauppakeskuksen halliin. Viime aikoina
rekkarin luku puomilla on ollut vaikeaa. Olen peruutellut ja toisella
tai kolmannella kerralla vasta rekisterikilven luku on onnistunut.
Tänään se ei onnistunut ollenkaan, Otin siis lipukkeen.
Silmälasiliikkeessä minua palveli tuttu tyttö. Emppua ei kuitenkaan saa
sanoa Empuksi. Idan kanssa siis hieman porisimme. Tutkimus tehtiin.
Tilasin kahdet lukulasit. Kotiin ja mökille. 2-3 viikon päästä ne
sitten saan noutaa. Kun ajoin parkkihallissa puomille, aukeni se
kuitenkin itsestään. Häh?
Kotimatkalla poikkesin Puutarhakadun K-Markettiin. En luottanut
Cittariin yhden Pirkka Parhaat -tuotteen osalta. K-Marketista nittä
onnekseni löytyi. Ostin heti kolmeksi viikonlopuksi. Kotosalla hieman
yhdentoista jälkeen.
Lähdettiin sitten aika pian varsinaiseen kauppareissuun. Ajoin nyt
toisen pään puomin kautta. Ei sekään päästänyt. Hylkäsi rekkarini. Oli
otettava se lipare. Kun kauppa on tuttu, löytyy kaikki kamppeet
helposti. Niin nytkin. Puomi ei taaskaan kaivannut liparetta kitaansa.
Päästi meidät ilman sen kummempia kommervenkkejä.
Aino jo kyseli, että olisiko minulla mökillä hommia? Että mennäänkö jo
täksi illaksi mökille. Siitähän ei ole hommat kiinni, etteikö olisi
tekemistä. Mutta niitä monia asioita ei voi tehdä sateella eikä
helteellä. Kunhan ennen talvea on niitä tehnyt. Nyt ei myöskään ole
paineita hillasteluun eikä kalahommiin. Huomenna siis vasta mennään.
Iltapäivän mittaan ilma lämpeni liki hellelukemiin. Monin paikoin
Lapissa ja Itä-Suomessa ylikin. Olipa hyvä, ettei ruohonleikkuu jäänyt
iltapäivän hommiksi. Vaikkei se kauaa kerrallaan kestäkään, on se aika
raskas otatus helteellä.
Vaikkei mökille mentykään, ei mökinseutu silti ole ollut hiljainen.
Kamerat ovat hälyttäneet jatkuvasti. Porot siellä isännöivät
Tarranlinnaa. Kai se onkin hyvä mennä niitä hieman kousaamaan. Joutuuko
paikkoja siivoamaan? Jos joutuu, saako ottaa korvausta pakastimeen?
Juuri nyt olisi pakastimessa tilaakin!
Tiistai, 1.8.2023
Askartelin
hetkisen ennen aamupalaa. Olen monta kertaa miettinyt sitä, kun
kuljetan kodin ja mökin välillä noita akkuja, jotka sopivat
porakoneeseen ja moniin muihin laitteisiin, niin onko kuljetuslaukussa
mahdollista se, että ne saavat toisiinsa kosketusta ja kipinöivät?
Tottahan se on mahdollista ja onhan laukussa yleensä muutakin sähköä
johtavaa tavaraa. Alttiutta on. Tein siis pahvista ja
ilmastointiteipistä tölleröt akuille. Tuli tosi hyvät. Eipä muuten
haittaisi, vaikka akkujen matkassa oli aina tuollaiset topot!
Aamupalan jälkeen varasin huomiseksi ajan optikolle. Näen kauas
oikeastaan hyvin, mutta lähinäkö on heikko. Olen käyttänyt markettien
halpoja lukulaseja, mutta eiväthän ne koskaan ole ihan viimeisen päälle
kohdillaan. Jospa kerrankin hankkisi ihan kunnon lukulasit. Vaikka
kahdet!
Odotin kello yhdeksään asti ja lähdin sitten kierrokselle. Hiukset ovat
leikkuurajassa. Nyt en nähnyt parturiliikkeen ikunasta, oliko penkillä
jonottajia. Verho oli kiinni. Piti mennä ihan sisälle vilkaisemaan.
Jonossa oli kolme miestä. Eli en jäänyt neljänneksi. On minulla aikaa
käydä aina välillä vilkuilemassa. Ajoin kuitenkin bensa-asemalle ja
tankkasin. Hinnat viikossa nousseet reippaasti. Olikohan peräti 25
senttillä litralta!
Joskus päiväruuan jälkeen tein uuden kyttäyskeikan. Liikaa jonottajia.
En jäänyt jatkoksi. Jatkoin Haaparannan puolelle. Siellä kolmen kaupan
kierros. Ei mitään omituisuuksia eikä erikoisuuksia.
Olen leikannut takapihan ruohot viikko sitten maanantaina. Olisi
pitänyt tänään ehtiä taas leikkaaman. Oli kuitenkin liian lämmintä.
Huomenna sateisempaa mutta tuskin silti viileämpää. Nyt ei hyvältä
näytä.
Maanantai, 31.7.2023
Tänäänkin
varhainen nousu. Mutta kun heräsimme kumpikin, niin kahvia juotiin
paljon eilistä aiemmin. Aamupalan jälkeen otin ahvenfileitä pakkasesta
sulamaan. Myöhemmin sain ne irti toisistaan ja huuhdoin ne.
Keräsin yhteen isoon kassiin sellaista teknistä roipetta, joka on
muuttunut aikojen saatossa hörsmitättömäksi. Auton perässäkin oli
valmiina läjä tällaista juttua. Ajelin sitten EkoTerminaalin
sorttipihalle. Siellä kaikki kelpasi. Oli pari läppäriä ja reititin ja
digiboxi. Oli rälläkkä ja akkuporakone. Oli pölynimuri. Painepesurikin
ja kahvinkeitin. Kaikille tarpeellisille laitteille oli tilalle jo
hankittu korvaava tuote. Paitsi akkuporakoneelle. Eli sitä sitten
Motonetistä hakemaan. Ajoin sinne parkkipaikalle ja huomasin, ettei
lompakko ole matkassa. Kotiin siis.
Kotona käynti. Lompakko matkaan. Oli kolme asiaa, joita aioin
Motonetistä ottaa. Kaikille niille olin hakenut etukäteen tuotenumerot
ja hyllypaikat. Porakonetta en meinannut aluksi löytää. Samantapaisia
kun oli pilvin pimein hyllyillä. Muut löytyivätkin helpommin. Käväisin
Cittarissakin, kun olin kerran liikkeellä. Seuraavan kerran sitten
joskus viikolla.
Ainolla oli potut ja lisukkeet kattiloissa. Laitoin levyt päälle ja
paistoin ahvenfileetkin. Lämpimän ruuan tarve tältä päivältä hoidettu!
Iltapäivä kului ihan vain ollessa. Aina kuitenkin juodaan iltapäivällä
ne kahvit. Ainon eilisiä pannareita oli vielä jäljellä. Huomiselle
päiväkahville ei sitten enää olekaan.
Illalla poristiin ensimmäisen kerran mökille menosta. Aika varmoilla
puheilla on meno torstaina. Tänään on ollut poutaa, mutta jatkossa
sataa. Huomisesta alkaen. Kaikkein rajuinta sadetta tulisi torstaina
aamuyöllä ja aamulla. Sateen puolesta sen jälkeen helpottaisi.
Ruotsin Nato-hakemus ei edisty. Unkarin piti tänään käsitellä Ruotsin
hakemusta, mutta ei. Ei ainakaan kahteen kuukauteen. Veikkaan, että
vuosikin vaihtuu, ennen kuin asiassa voi jotakin positiivistä tapahtua.
Ja tuskin silloinkaan tapahtuu, koska virallinen Ruotsi on jälleen
sallinut Koraanin häväistyksen. Eikä Ruotsi varmaan kantaansa muuta.
Jos muuttaisi, voisi se vielä joutua Natoon! En kuulu kirkkoon. Silti
olen vakuuttavan vankasti sitä mieltä, että kukin saa uskoa mihin
haluaa. Vaikka Joulupukkiin. Uskon asioissa ei saa ketään syrjiä.
Ketään ei saa loukata. Paitsi Ruotsissa.
Tänään on heinäkuun viimeinen päivä. Eli huomenna, 1. elokuuta 2023
tulee tasan 6 vuotta siitä, kun olen ripustanut rukkaset naulaan ja
jäänyt eläkkeelle. Kylläpä se aika kuluu nopsaan! Ajan kuluksi pistin
loppuillasta Sademiehen pyörimään. Olin siinä uskossa, että olen sen
katsonut, mutta en ollutkaan. No nyt on hyvä filmi käyty läpi!
Sunnuntai, 30.7.2023
Kovin
varhainen nousu tänään. Silloin tietenkin on noustava, kun ei enää
väsytä. Viivyttelin kuitenkin kahvin keittoa ja etsin netistä
oikeanlaista akkuporakonetta hajonneen tilalle. Auton peräkontissa
minulla on iso laatikko, johon olen kerännyt kierrätykseen lähteviä
sähkölaitteita. Mökiltä ja kotoa. Muutamat jutut on vielä käytävä läpi.
Lisää tulee vielä, se on ihan varmaa! Rikkinäisiä tai epäkurantteja.
Tälle päivälle oli sitten ne ruuanlaittosuunnitelmat. Aino aloitti
valmistelemalla tämän päivän ruuan. Yhden jälkeen vielä pannarikin
uuniin. Minä puolestani laittelin siinä välissä muita ruokajuttuja.
Saatiin pakkaseen laitettavaa moneksi kerraksi. Helppoja ruuanlaittoja
tiedossa moniksi kerroiksi.
Kun pörssisähkön hinta oli jälleen jopa hieman miinuksella, ei uunin
tai keittolevyjen käytöstä sähköyhtiö tienannut. Hyödynsin miinushintaa
myös pyykkikoneen ja tiskikoneen kanssa. Samaten olin tälle päivälle
jättänyt akkujen lataukset. Laturit latasivat tuntikaupalla. Jo eilen
illalla otin kuivurin pois päältä. Aamulla se sai vielä hetkisen
kuivata persiljaa. Sitten pakkasin kuivurin kaapin syövereihin.
Luvassa on sateista miltei koko ensi viikoksi. Tuskin sää kuitenkaan
tuollaisena toteutuu. Eli tuon ennusteen varaan ei kannata suunnitelmia
tehdä. Ensi viikolle ei ole mitään sovittua menoa. Ei ole myöskään
minkäänlaista suunnitelmaa mökkihommista. Tekemistä siellä on aina.
Sateen sattuessa pystyn tekemään niitä pikku harrasteitani puuvajan
terassilla. Oikeastaan siinä olisikin aivan riittävästi syytä mennä
mökille. Sateesta huolimatta. Tai juurikin sen vuoksi. Nyt olisi hyvää
aikaakin tehdä loppuun ne aloittamani puutyöt. Mustikoita ei kannata
vielä kerätä. Hillat pakastimessa kuten kalaakin. Katsotaan.
Lauantai, 29.7.2023
Ennusteen
mukaisesti sateen piti alkaa keskipäivällä. Kun puoli seitsemän aikaan
pistäydyin pihan perällä, vettä jo sateli hieman. Ei kuitenkaan niin
paljon, etteikö ulkosalla voisi liikkua ilman sadevaatteita.
Käväisinkin pottumaalla tekemässä testin. Kuokin pottuja yhden
keitollisen verran. Pieniä ja vähän aina juurakossa. Jos oli yhtään.
Kyllä saavat olla kuokkimatta vielä jonkun aikaa. Oli vaikea tuollaista
uskoa.
Ennen aamupalaa kävin kasvihuoneessa hakemassa salaattia ja persiljaa.
Aamupalan jälkeen tein uuden reissun kasvihuoneeseen. Tällä kertaa
leikoin talteen kaikki isot persiljat. Viiden litran pussiin. Suljin
pussin niin, että persiljat pysyvät mahdollisimman virkkuina kotiin
asti.
Paneelisysteemi ei ladannut akustoja. Liian pimeää. Puhelinta ladatessa
systeemi taas kaatui. Päävirran katkaisu ei auttanut. Käytin kaikki
johdot säätimestä irti ja kiinnitin uudestaan. Heräsihän se taas
henkiin.
Kymmenen aikoihin alettiin tekemään lähtöä. Koko kotimatkan satoi.
Lopuksi ihan kunnolla ja autosta piti mennä tavaroiden kanssa kiireen
vilkkaa sisälle. Kolmeen otteeseen.
Kotiin tuomisia olikin tällä kertaa ihan mukavasti. Oli hillaa,
mansikkaa ja mustikkaakin. Kalaa ja pottua ja lisäksi aamuiset
persiljat. Juotin kahvit. Sen jälkeen laitettiin hillat rasioihin ja
pakastimeen. Olen erittäin tyytyväinen hillatulokseen. Säät olivat sen
verran suosiollisia, että pystyin jänkillä käymään. Hillavuosi on
heikohko, mutta onnistuin löytämään jonkun kelvollisen paikan.
Persiljoista kiskoin lehdet kuivuriin. Kuivuri päälle, lievälle
lämmölle. Tässä vaiheessa oli hyvä, kun persiljat eivät olleet
nahistuneita. Miten ne olisivatkaan sylttääntyneet sormien välissä
muuten?
Tein kauppareissun. Nyt viikonlopulle ei tarvetta oikeastaan ollut,
mutta on ollut suunnitelmissa huomenna valmistaa muutamia annoksia
pakastimeen. Niihin raaka-aineet hakusessa.
Aino paistoi hieman lohta pottujen seuraksi. Kyllä maistui molemmille.
Aika usein on niin, että ne yksinkertaiset ja perinteisetkin tavat
laittaa ruokaa tuottavat parhaan lopputuloksen. Ei tarvita
monimutkaisia valmistustapoja eikä eksoottisia mausteita. Kun vain on
voita ja suolaa, ollaan jo varmistettu hyvät lähtökohdat. Siihen
jotakin perusjuttua, niin nautinto on jo tuloillaan.
Pitkin päivää katseltiin joitakin tallennuksia. Katsottiin myös sitten
Kalevan Kisoja. Ainakaan tänään ei tulostaso ollut oikein mitään. Jospa
huomenna.
Kulunut puoliviikkoinen mökillä oli oikeastaan ihan älyttömän hyvä. Oli
paljon tuomisia kotiin Onnistuin tekemään muutamia asioita, joita on
mielen päällä ollut. Se veneeseen tekemäni laatikkotuki oli täysosuma.
Sen lisäksi, että se tuo veneeseen lisätilaa, toimii se sen lisäksi
myös tukena. Näiden kömyräjalkojen kanssa lisätuki veneessä liikkuessa
on kullanarvoinen asia! Lopullisen sinetin sai myös yksi jo parisen
kuukautta kesken ollut asia, johon meillä ei ole ollut
vaikutusmahdollisuutta. On kaikenkaikkiaan hyvä lähteä näillä eväillä
kohti loppukesää ja syksyä.
Perjantai, 28.7.2023
Aamupala
melko varhain. Ja sitten verkoillekin melko varhain. Leppoisa tuuli ja
kesäisen lämmintä. Mikapä siinä kokiessa. Ja kalaakin tuli. Ei ollut
mitään tavotteita. Muutamaksi kerraksi kalat, jos mahdollista.
Vähintään muutamaksi kerraksi kalaa tulikin. Korjasin kalat nopeasti.
Lämmintä parikymmentä astetta. Osan korjasin nahattomiksi.
Kalakeittokaloiksi. Valtaosan kuitenkin suomustin ja fileoin pannussa
paistettaviksi kaloiksi.
Kymmeneltä kahvit. Huomiseksi sääennuste tarjoaa sadetta iltapäivästä
lähtien. Mietittiin, että jospa lähdettäisiin tänään illan päälle
kotiin. Päätettiin kuitenkin jäädä ainakin yöksi. Huomenna tiedetään
lisää.
Lukitsin valmiiksi veneen ja järjestelin muutenkin kamppeita siihen
malliin, että lähdön hetkellä ei tarvitse ryhtyä enää rantahommiin.
Vaihdoin yhteen kameraan akun. Varmuuden vuoksi. Aloin sitten
huussihuoltajaksi. Vaihdoin alusastian. Tyhjä tilalle, entinen
odottamaan ja kompostoitumaan. Muutin hieman astian kallistuskulmaa.
Laitoin hieman tuulensuojaa taakse. Kun järveltä käy kova tuuli, oli
kuivikkeiden kanssa ongelmia. Tuuli meinasi puhaltaa kevyttä purua ja
lastua väärään suuntaan.
Aino keräsi toista litraa mustikkaa laavun suunnalta. Ei siksi, että
mustikat olisivat jo kerättävissä. Vaan siksi, ettei enää tarvitsisi
ostaa mustikkaa kaupasta. Puolukkaa pitää vielä kuitenkin ostaa. Toista
kuukautta! Käväistiin mansikkamaalla. Otettiin verkko pois.Mansikoita
saatiin vielä puolisen litraa. Niitä rumia.
Ennen iltaa istuin vielä hetkeksi askartelupisteeseeni puuvaraston
terassille. Laitoin akkurälläkkään puuntyöstöterän. Silmille
suojalasit. Lastut lentelivätkin aika vihaisesti. Olisi ollut
paikallaan tietenkin visiirikypärä. Sen verran reippaasti naama sai
puunpalasia osakseen.
Oli pakko lämmittää saunaa sen verran, että vesi lämpeni. Purut oli
syytä huuhtoa ihosta, vaikkei havupurua ollutkaan.
Torstai, 27.7.2023
Menin
illalla suht, aikaisin köllimään. Uni ei tullut. Taisi olla liian
vahvat ne ruokalevot. Tuli se uni kuitenkin. Aamulla kuitenkin ennen
viittä valpastuin. Kieriskelin puoli tuntia. Siirryin sitten
keittiöhenkilöstön rooliin ja pistin kahvit tulelle. +12 astetta. Liki
tyven. Poutaa, mutta suhteellinen kosteus 100%. Parhaat
puunkuivatussäät auttamattomasti ohi.
Kahvin jälkeen haukkasin parit voileivät. Tasan klo 7 lähdin matkaan.
200 metrin päästä piti vielä palata mökille, kun hillasteluhanskat
jäivät terassille. Meni 4 minuuttia hukkaan hyvää hillasteluaikaa!
Ajelin kohteeseeni. Jalkauduin ja lähdin kulkemaan. Kyllä oli vanha
avohakkuu kasvanut umpeen. Oli mäntyä, koivua ja katajaa. Oli niin
tiheää, että kävelin jopa hieman harhaan. Pensikon aukkopaikoilla
mustikkaa. Pientä ja raakaakin. Paikoin täysin vihreää. Pari
istumataukoa matkan varrella. Ämpäriin tuli kävellessä roskaa niin maan
perusteellisesti, että hillapaikkaan saapuessani oli ämpäri
puhdistettava. Siinä myös huomasin, että ne hillasteluhanskat olivat
jääneet edelliselle taukopaikalle! No, sormet ovat nyt ok, joten en
oikeastaan hanskoja tarvinnutkaan.
Lähdin kiertämään suota vastapäivään. Hilloja oli ihan mukavasti. Olin
tehnyt matkaan pari pientä voileipää ja yhdeksältä söin ne. Nälkä ei
vielä ollut, mutta eihän se saakaan yllättää. Vettä join hyvinkin
pieninä annoksina, sillä matkassa oli vain yksi pieni vissypullo. Vanha
hillapaikka muutti äkkiä luonnettaan ja marjat muuttuivat pieniksi
rupuiksi. Käänsin kulkusuunnan sille puolelle, jossa yleensä on kunnon
korpihilloja. Kuten nytkin. Kymmeneltä alkoi aurinko räköttämään. Tuli
aika tukala olo. Ämpärissä alkoi olemaan aika mukavasti painoa. Väsytti
ja huippasi. Selkään sattui ja polvi kipeytyi. Loppui jänkäkin lopulta
ja aloitin paluukävelyn. Autossa oli haaleaa mehua litran pullollinen.
Puolet meni heti kättelyssä. Loputkin sitten ajon aikana.
Mökillä 12:22. Kahvit ja pikku voileivät. Aino putsasi hillat. Kauden
ykkösreissu. Hillaa oli liki saman verran, kuin on kotona pakkasessa.
Kokonaissaldo siirtyi 2-numeroisille lukemille. Eli se oli siinä!
Oli mukava olla hetken aikaa pitkällään selkää lepuuttamassa. Siinä
vaaterissa tuli mieleeni, että jospa lasken illan päälle verkot. Oli
etelätuuli ja huomenna samaa luvassa. Kävinkin sitten laittamassa
veneen ja verkot toimintavalmiuteen.
Syönnin jälkeen iski tolkuton väsy. Oli taas makoiltava ja taisin
ryyppäytyä pikku hetkeksi uneenkin. Se yleensä rentouttaa riittävästi
ja olo olikin pirtsakka makoilun jälkeen. Tein sen verkkoreissun. Tuuli
oli yllättävän kova, 4-5 m/s. Yksi verkko jäi pahasti sotkuun. Siitä
tuli todennäköisesti entinen. Huomenna sen näkee.
Illemmalla kahvit. Ja saunassa veden soimennusta. Pakko huuhtoa hiet
nahkasta. Päivällä olikin ollut päällä kunnon äijähiki!
Keskiviikko, 26.7.2023
Illalla,
kun olin laittanut kamiinan kyhyt, lähdin käväisemään naapurissa.
Siellä kun oli menossa viimeinen loma/mökki-ilta. Ainokin tuli. Oli
aika lämmin ilta ja istuskeltiinkin ulkona. Rouvasporukka lähti sitten
kuitenkin aika pian meille sisätiloihin. Etteivät jäädy! Meillä ukoilla
puhuttavaa tuntui piisaavan. Ja seuraavalla kerralla taas lisää!
Tyhjentelin sadevedet veneestä. Ei ollut aikomusta lähteä vesille.
Muuten vain touhusin. Samalla suunnittelin apurakenteita paljuille.
Tarkoituksena on saada hieman lattiatilaa vapaaksi erityisesti
muikkuverkkohommiin.
Alkukesästä paikkaamani saapas vuotaa taas. Uusi reikä. Onneksi on
toiset pitkävartiset ja ehjät. Niissä vain on ahtaan oloiset varret.
Varastosta löytyi kuitenkin vielä yhdet. Nyt on vara mistä valita.
Pitävyys on vain testattava.
Aamulla tuli nukuttua onnensa ohi, ja hillareissu jäi tekemättä.
Päivällä sää puolestaan lämpeni niin, että hillaan ei voinut senkään
vertaa mennä. Aloin vähitellen tekemään sitä tukea paljulle veneeseen.
Puoli neljäksi sain sen valmiiksi. Siitä tulikin oikein hyvä. Olikin
sitten jo ruuan aika.
Ettoneet maistuivat. Juotiin kahvit. Kuudelta aika ravakka sadekuuro,
Ilma viileni monta astetta ja sisälle kämppään saapui melkoinen pimeys!
Tutkan mukaan kuuroja saapuu vielä lisääkin. Maa kastuu. Kastuuko
liikaakin ja mustikat muuttuvat sinisistä violeteiksi?
Tiistai, 25.7.2023
Tänään
hieman odottetun meininkiä, kun aika huuhteluun oli vasta iltapäivälle
kahden jälkeen. No, ei siinä mitään. Olihan aikaa valmistella lähtöä ja
pakata loppuviikoksi vaatetta ja muuta kampetta. Tein illalla jo listaa
asioista, joita tällä kertaa on otettava matkaan. Hieman myös oli aikaa
valmistella matkaan jotakin ruuan oheisjuttuja. Siivutin kylmäsavua,
paistoin parille aamulle munat yms. Aino valmisteli kaalipataa. Tänään
lounaaksi ja hieman vastaisuuden varallekin.
Kesä on jo aika pitkällä. Viikon päästä jo elokuu. Yöt pimenevät.
Mansikka-aika vetelee viimeisiään. Hilloja on
ehkä vielä synkimmissä korvissa. En tiedä. Mustikat kypsyvät
lähiviikkoina. Viime viikolla monin paikoin mustikat olivat vielä
täysin vihreitä. Moni pitänyt jo lomansa. Toisilla viimeisiä päiviä
viedään. Meillä lomailutahti senkun vain paranee. Tästä 2,5 - 3
kuukautta eteenpäin on puuhailun aikaan. Tulee ne mustikat ja puolukat.
Karpalotkin. Ainakin toivon niin. Muikut tietenkin saatava. Hieman
kuhaakin. Lokakuussa sitten haalimiseen taukoa, kunnes saadaan jäät
järveen. Mutta siihen on vielä aikaa.
Hain varastosta saappaat ja petkeleen. Aikaa kuluttaakseni kävin
putsaamassa takapihan kannot parkista. Saapi nähdä, muuttuvatko
kantojen pinnat samanlaisiksi kuin mökillä, jossa vastaavat kannot ovat
keloharmaan värisiä. Nyt näistä ei voi vielä sanoa yhtään mitään!
Rhodoksella palaa metsää ja turisteilla on vaikeaa. Ei ole kuitenkaan
matkatoimiston syy, jos metsäpalot haittaavat. Korvauksista lienee
turha urputtaa. Paremmin kuitenkin varmaan voisi järjestää paluukyytejä
kotimaihin. Ja huoltaa niitä, jotka ovat jumissa päiväkausia
lentokentillä ja kai muissakin paikoissa. Viranomaisetkin ovat
tietenkin helisemässä, joten ei mikään edisty toivotulla tavalla.
Ruoka syötiin juuri ennen puolta päivää. Oli taivaallisen hyvää. Olemme
molemmat kaaliruokien ystäviä. Ja kukapa ei olisi. Tuuletustahan kämppä
kaipaa kaaliruuan valmistuksen jälkeen. Jos jotakin miinusta pitää
hakea!
Laittelin Remo-Waxit korviin ja tupot perään. Olen viikonloppuna tehnyt
samaa ja huuhdellutkin. Tyhjää täynnä korvat. Kai niiden välikin! Ja
pitihän se arvata. Kaunis hoitaja tutki korvani. Ei tarvetta
huuhteluun. No tiesinhän minä sen. Hukkareissu ja turhaa venyttelyä
mökkireissua ajatellen.
Juotiin lähtökahvit ja aloin kantamaan kamppeita autoon. Mökillä 16:30.
Auton mittarissa 17-18 astetta. Eli aika lämmintä. Oli oikeastaan kaksi
vaihtoehtoa tavaroiden purun jälkeen. Valitsin mansikkamaan. Kävin
tarkistamassa tilanteen ja poimin kypsät marjat. Neljä desiä
epämääräistä rupua. Yksi ainoa laatumansikka. Eli mansikkakausi on ohi.
Pitää vielä käydä keräämässä verkko pois ja ehkä laittaa muutamia
rönsyjä potteihin kasvihuoneeseen. Jos syksymmällä istuttaisi
aukkopaikkoihin uudet taimet. Penkkien uusiminen taitaa olla meille
liian kova juttu!
Tätä kirjoittaessani hoksin, että kämpässä on aika viileää. 14-15
astetta. Ilman lämmittämistä yöksi yhä vain viilenee. Siis ryhdynpä
tässä laittamaan kamiinaan kyhyjä! Pitkästä aikaa!
Maanantai, 24.7.2023
Uni
loppui jo puoli kuudelta. Siirryin alakertaan ja latasin
kahvinkeittimen.
En vielä kuitenkaan napsauttanut sitä päälle. Touhusin omiani ja
odottelin, että Ainokin kömyää alakertaan. Juotiin sitten kahvit.
Haukattiin
kohta hieman aamupalaakin.
Takapihalla ruoho oli pitkää. Pihan reunoilla siistattavaa enemmänkin.
Eli aluksi trimmerihommiin. Siinä hommassa ei hiki ehtinyt tulla. Muuan
kesä sitten kaadettiin mm. takapihalta puita. Kaksi isoa kuusta
jätettiin tuossa meidän kohdalla pitkälle kannolle. Irrottelin nyt
parkkia pois. Olipa parkin alla melkoisia motukoita. Minkähän toukkia?
Hain
sitten leikkurin yhtiön varastosta. Ruohikko oli yhtä turkkia. Edelinen
leikkaus jäänyt
pitkänlaiseksi ja ruoho osin vain kaatunut. Säädin leikkurin
matalimmalle ja leikoin oman ja naapurin nurmikon. Leikkuri meinasi
tukehtua. Välillä oli nostettava leikkoteriä irti ruohosta, jottei kone
sammuisi. Nyt pärjäillään jälleen viikon verran! Ruohonleikkuussa hiki
tahtoi tulla, vaikka lämpötila taisikin olla vajaat 13 astetta. Suihku
siis tarpeen.
Huomenna on iltapäivällä korvien kaavinta. Eikun huuhdonta. Miksiköhän
sekin pitää siellä hoitaa? Hoituisi se kotikonsteinkin! Tuttua hommaa.
Joskus olen saanut korvasta lähtemään melkoisen mällin vaikkua. Nyt
vain pehmittelen ja lopullinen huuhdonta TK:ssa.
Tehtiin päätös mökkireissusta. Huomenna iltäpäivällä menoksi. Käytiin
sen päätöksen kunniaksi kaupassa. Loppuviikon ostokset kyytiin.
Ostosreissu oli sen verran poikkeuksellinen, että ostettiin myös
pölynimuri. Tankattiin kosla kotiin tulomatkalla. Tein vielä oman
pienen kierrokseni. Motonet ja Lidl.
Laitoin eilen iltapäivällä isännöitsijälle kysymyksen temppuilevasta
varaston lukosta. Sain vastauksen jo illalla. Illalla tuli jo myös
kopio työpyynnöstä. Asia lähti sutjakkaasti eteenpäin. Laitoin vielä
tarkemman kuvauksen viasta, jottei ainakaan lukkomiehen tarvitse tyhjiä
ajella. Voi ottaa kerralla matkaan sellaisen lukon, joka korvaa
viallisen. Joskus neljän korvilla puhelin soi ja lukkoseppä ilmoitti
tulevansa. Jos passaa. Passasi tietenkin. Lukko meni vaihtoon.
Asennusta ja hieman säätöä. Ja mikä parasta, nyt lukko pelaa niinkuin
sen kuuluukin!
Avasin imuripaketin. Paketista löytyi kaikki oleellinen. Ehkä vähän
ylikin. Kasaamisen jälkeen lyhyt koekäyttö. Väitän, että meillä ei
koskaan ole ollut yhtä tehokasta imuria. Ehkä kuitenkin oli jo sen aika!
Illalla ei teevee tarjonnut mitään mielenkiintoista. Paitsi niiden
tallenteiden muodossa. Benjamin Buttonin uskomaton elämä pääsi vuoroon.
Kyllä kannatti katsoa, vaikkei se eka kerta ollutkaan. Viimeinen se
ehkä oli! Ei ole mielikuvaa, milloinka olen tuon elokuvan nähnyt. Aikaa
siitä on, enkä paljoakaan siitä muistanut. Aika pian varmaan unohdan
koko elokuvan ja tarinan.
Sunnuntai, 23.7.2023
Raikas
ja kostea aamu. +13 astetta. Uusia sateita saapumassa itä-kaakon
suunnasta. Vai kuivuvatko vähiin ennen Perämeren pohjukkaan saapumista?
Meille sama. Voisi trimmailla takapihan reunoja, jos siltä tuntuu.
Muuta ulkohommaa ei olekaan suunnitteilla.
Sähkön pörssihinta alhaalla. Ei kuitenkaan ihan miinuksella. Laittelin
latautumaan powerbankit ja reitittimen. Ja ONE+ -järjestelmän akkuja
meni
latautumaan ihan jonoksi asti. Parit koneelliset pyykkiäkin.
Olin
eilen ostanut pikkuisen laadukkaampaa lihaa, kuin mitä noin
tavallisesti tulee hankittua. Tänään laitoin siitä pihvit paistumaan.
Sopivasti mausteita ja sitten vielä kermaakin. Seuraksi tillisiiklit ja
Ainon tekemä salaatti. Tuli makuelämyksestä tunne, kuin olisi syönyt
ravintola-annosta. Eli onnistuin, kun ainekset olivat huippua ja olin
riittävän maltillinen maustamisessa. Ruuan makua ei saa peittää liialla
maustamisella. Wau!
Koko päivän sateista ja märkää. En sitten trimmerihommiin mennytkään.
Odottelen kuivempaa keliä. Jotakin touhutakseni tutkailin ulkovaraston
lukkoa. Siinä on paha kuluma laukaisukielessä. Yritin siitä viilata
pärsteitä, mutta ei se onnistunut. Paremminkin siihen olisi pitänyt
lisätä metallia. Vaihtoon menee. Kai se on jo aikakin! Iänikuinen
lukkovanhus.
Seuraavaa mökkireissua jo odottelen hieman. Nyt vain on niin, että
aikaisin mahdollisuus on tiistai-illaksi. Viileähköä säätä ennustetaan
keskiviikon iltapäivään asti. Sitten lämpenisi. Se aika on vielä
kaukana ja voimme vielä elää toivossa, ettei ilma lämpenisikään vielä
ensi viikolla. Ja onhan sitä lämpöäkin jo nähty! Ja etenkin tunnettu.
Lauantai, 22.7.2023
Tärkeintä
tälle päivälle oli ruohon leikkaaminen. Jaksanko kaiken tehdä tänään,
vai jääkö osa huomiselle? Aloitin puoli yhdeksältä trimmerin kanssa.
Tien reunasta takapihoille johtava polku oli täysin ummessa. Toista
metriä korkea kasvusto oli sen vallannut. Nokkosta, koiranputkea,
mesiangervoa, vaarainta, takiaista, jättiputkea ja mitä lie pensaita.
Trimmeri oli lujilla ja ei polku kehuja saa edes minulta. Kukaan ei ole
vain aiemmin sitäkään yrittänyt vuorollaan raivata!
Jatkoin ruohonleikkurilla. Eteläpää taloa kadusta talon reunaan ja
toisinpäin rajasta rajaan kuuluu talonmiehen hoitaa. Vakioasia on se,
että osa jätetään aina leikkaamatta. Leikkaamatta jäävä alue hieman
vaihtelee, mutta se polun pään puoli eli länsipää jää aina huomiotta.
Olen sitä aina välillä käynyt kaunistamassa. Mutta se vaatisi
viikottaisen hoidon, jotta se näyttäisi hyvältä. Nyt tuo osa on niin
hyvä, kuin näissä olosuhteissa se voi olla.
Jatkoin sitten pihan puolta. Välillä kävin ottamassa suun kostuketta.
Pidin leikkuusäädön lyhyimmällä tasolla. Paikoin ruoho oli aika paksua
ja pitkää. Sillä kohdalla on sitä multaakin aika vahvalti. Talkoilla
sitä aikanaan levitettiin, mutta lapiomiehet taisivat väsyä. Kello tuli
jo 12, kun lopetin, putsasin leikkurin alustan ja tankkasin. 3,5
tuntia! Jaksoin kuin jaksoinkin. Jaksamista auttoi 13 asteen lämpötila
ja pilvisää. Ja olisivatko ne hillareissut palauttaneet kuntoa vähän
kohdilleen?
Aino yritti imuroida. Varsi-imuri on tehoton. Toisessa imurissa
sähkövika. Pitäisiköhän sitä alkaa tutkimaan, vai pitääkö hankkia uusi?
Tein kauppareissun. Kaasupullon täyttö ja Cittarista hieman
perusjuttuja. Siellä oli niitä imureitakin, mutta en alkanut hieromaan
niistä kauppoja. Illalla avasin sitten imurin. Jos vika olisi vaikka
irtonaisesta johdosta, osaisin sen korjata. Mutta sellaista vikaa ei
löytynyt. Todennäköinen vika on katkaisija, joten antaapa olla!
Torniossa festariviikonloppu. Sää ei näytä nyt oikein suosivan, mutta
ei se taida porukkaa haitata.
Perjantai, 21.7.2023
Tänään
hillareissuun jo 7:40. No, eihän se mikään aikainen kellonaika ole.
Olen joskus aikanaan ollut jo viiden maissa menossa! Oli sadetta
luvassa aamupäivän puolella, ja halusin siksi tulla hillasta poiskin
ennen rankempaa sadetta. Pienestä tihkusta ei niin haittaa olisi.
Ajelin vanhalle paikalle, josta olen joskus saanut ihan mukavasti
hillaa. Laadukastakin. Matkaa autolta sinne oli 400 metriä. Se on
meikäläiselle aikamoinen matka pahnostaa pehmeätä jänkkää. Monta kertaa
pitikin istua ja tasoitella hengitystä. Kerrankin kävi niin, että
paikka oli koskematon. Ilo jäi kuitenkin hieman torsoksi, koska hillat
olivat aiempaa pienempiä ja määräkin oli puolittunut. Saatu mikä saatu.
Kuitenkin. Pitää silti olla tyytyväinen. Kymmenen maissa olin valmis
poislähtöön. Heikko tihku oli alkanut puoli tuntia aiemmin. Se ei minua
kastellut kuin hieman selästä.
Ruotsi siinä sananvapaudessaan on hakoteillä. Siellä yhä vain
hoidellaan asioita niin, että Natotie pysyisi tukossa. Haluaako Ruotsi
sittenkään liittyä Natoon. Taas alkoi epäilyttämään! Arabimaat ovat
alkaneet ottamaan etäisyyttä Ruotsiin. Jos/kun boikotti laajenee, voi
siitä tulla ainakin taloudellisia ongelmia.
Otin aamulla neljännen setin Deksametasonia. Lääkkeellä on ollut
toivottava vaikutus. Eihan se tautia paranna, mutta oireita se
helpottaa. Naama ja huulet nyt ok. Kämmenselkien tulehdus ohi.
Sormienpäiden haavat historiaa. Kauankohan tästä olotilasta saa nauttia?
Tehtiin sellainen päätös, että lähdetään kotiin jo iltapäivällä. Kotona
talonmiesvuoro ja ruohonleikkuut. Muitakin asioita oli, jotka puolsivat
tuota päätöstä. Kiirettä ei kuitenkaan pidetty. Ehdin harrastelemaan
pikku askareitani ja taisin saada aikaiseksi puuvalmista.
Jälkikäsittely sitten myöhemmin. Raivasin työmaani. Syötiin ruoka. Aino
tiskasi. Kahdelta alkoi aurinko kiilahtelemaan pilvien raoista.
Poutaantui ja lähdin mansikkamaalle. Tulihan sieltäkin satoa hieman
kotiin tuomisiksi.
Kotona puoli viideltä. Laiteltiin hillat rasioihin ja sitten pakkaseen.
Tavoite ei ole vielä läheskään täysi. Ensi viikolla on kai yhä
yritettävä. Vai onko?
Illan mittaan katsottiin tallennuksia. Niitä olikin aika liuta.
Hirmuinen määrä on yhä katsomatta. Jäävätkö lopulta katsomattakin?
Torstai, 20.7.2023
Aamulla
+13 astetta. Ikkunat saivatkin nyt olla koko yön kiinni. Edellisenä
yönä oli vielä toisin. Nyt tuuletus lienee vähäksi aikaa ohi. Etenkin,
kun pohjoisesta puhaltelee aika reippaasti. Hellan kaasupullo
tyhjentynyt. Aino jo odotteli minua pullon vaihtoon, jotta kahvinkeitto
onnistuisi. Yöllä satoi. Aamulla poutaa. Illalla meinasin laskea
verkot. Onneksi en, kun tuoillainen tuuli oli nyt aamusella.
Loistava sää hillasteluun. Koko päivän max-lämpö noin 15 astetta. Eilen
lähdin 10 minuuttia aiemmin. Tänään lähtö 8:20. Vanhoille tutuille
jänkille tietenkin. On todennäköisempää saada niiltä jotakin, kuin
alkaa etsimään sattumasaalista. Kolmen tunnin reissu. Hillat pienehköjä
eikä laatuluokkakaan aivan parasta ollut. Kotona välillä kahvit ja
voileivät. Puolen tunnin paussi. Uusintareissu jänkälle, jossa jo
pistäydyin aiemmin viikolla. Myöhästyin, sillä S+S olivat tulleet
hieman aiemmin ja keräilleet parhaat päältä. Poistuin ja ajelin toiseen
paikkaan. Sain sieltä hieman hillaa, vaikka valtaosa oli vielä aivan
raakaa. Tuon paikan hillat olivat laatutavaraa.
Kahden jälkeen mökille. Selkä alkoi vaivaamaan ja katsoin parhaaksi
lopettaa tältä päivältä hillan hakemisen. Hillatavoite on ehkä
40-prosenttisesti kasassa. Monta reissua vielä siis edessä. Pitääköhän
tavoitetta pienentää? Aino on putsannut hillat sitä mukaa, kun olen
niitä mökille "raahannut". Hillat kellarin kylmyydessä.
Sauna maistui makoisalta. Makoisalta maistui ruokakin. Ja makoisalta
maistui lyhyt lepäilykin. Käväisivät naapurista S+S&T. Meillä juuri
ruokahommat edessä ... kahvit jäivät tällä kertaa keittämättä.
Jatkoin tunnin verran harrastuksiani. Homma etenee rauhalliseen
tahtiin. Sen kanssa on vähän niin, että jatkokäsittelytapa ratkeaa aina
homman edistymisen myötä. Se on sellainen näpertelyprojekti, jossa
pienikin virhe saattaa tuhota koko aihion.
Huomiseksi luvassa sadetta. Toivottavasti heikkoa tai mieluummin
poutaa. Hillareissu olisi jo suunniteltuna!
Keskiviikko, 19.7.2023
Muorikööri
mallia Tarra illalla pelaamassa. Arin kanssa hetki siinä keskusteltiin.
Eilen istutin kartanosalaattiruukun kasvihuoneeseen lehtisalaatin
kaveriksi. Siitä oli käsittelyssä muutama lehti irronnut, joten
salaattia en aamupalalle leikkonut nyt ollenkaan. Eiliset lehdet olivat
ihan ok. Persiljaa hain kuitenkin. Sitä tuntuu piisaavan!
Aamiaisen jälkeen hillaan. Punainen anorakki kehiin. Siitä on tosi
kauan, kun sen ostin. Kemintiellä Torniossa oli silloin jonkun aikaa
Jahti-Jakt -liike josta sen löysin. Se oli silloin ainoa kappale ja
muutamaa numeroa isokin. Kumma kyllä, tänään se on ihan sopiva!
Ennen vanhaan tein paljon hillareissuja paikkoihin, joissa kukaan tuttu
ei ollut käynyt koskaan. En siis minäkään. Kartasta katsoin
kiinnostavalta vaikuttavan paikan ja käppäilin sinne. Siihen aikaan
metsäautotieverkostokin oli paljon suppeampi. Matkat maastossa
olivatkin sitten aika pitkiä. Jätin teiden läheisyydessä olleet jänkät
niille, joilla kunto ei sallinut pitkiä reissuja. Nykyään ei
meikäläinen enää pysty niihin vanhoihin reissuihin. Hillat ja marjat on
haettava teiden läheisyydestä. Kun ylipainoa on 1/3 ruhopainosta ja
pumppu- ja verilääkkeitä moneen lähtöön, olen nyt niitä heikoimpia
hillasoilla ja marjamailla kulkijoita. Marjamäärätavoitteet ovat samat
kuin ennenkin. Viime vuosina tavoitteiden täyttäminen on alkanut jäädä
kokonaan vastuulleni. Siksi autolla olisi päästävä mahdollisimman
lähelle marjasoita ja -mättäitä!
Aluksi katsastin yhden jänkän pohjoispään. Pounut tyhjiä. Marjat
harvassa. Kantoja muutama. Joku oli tässäkin jo käynyt. Kävelin jonkun
satametrisen jänkkää etelän suuntaan. Ei parannusta. Olisinkohan saanut
20-30 marjaa kaikenkaikkiaan!
Ajelin seuraavaan kohteeseen. Sinne oli autolta hieman pitempi matka.
Siksi hörppäsin kunnon kulauksen vesipullosta ja laitoin pienemmän
Vichy-pullon taskuun. Jänkälle meno taittui ensin kuivaa maata pitkin.
Mustikoita näkyi. Pieniä ja pääosin raakoja. Kovan maan jälkeen
joitakin kymmeniä metrejä suonreunarääseikköä. Sielläpä jalka jäi
kiinni johonkin juureen tai kaatuneeseen rankaan. Tai molempiin. Ja
Matti mätkähti mahalleen mutakkoon. Onneksi ämpärissä ei juuri hilloja
ollut. Vain yksi hilla putosi sammalikkoon. Kesti hetken, ennen kun
pääsin yös. Jalka oli jumissa parin puun välissä. Ehtihän siinä kastua.
Ja vaatteetkin hieman rapaantuivat. Etenkin housut. Ulkopuolelta.
Jänkän puolella heikosti hilloja. Ja kantoja sielläkin. Aina olen
myöhässä. Ei ole helppoa tämä hillastelu! Kävelin kuitenkin aivan suon
perälle asti. Siellä aiempi hillastelija oli kääntynyt takaisin, eikä
ollut jostakin syystä käynyt ollenkaan viimeisiä kymmenmetrisiä. Siellä
hillaa oli hieman, ja ämpärin pohjakin peittyi.
Viime vuonna keräsin 28 pikku rasiallista. Tavoite oli kovempi, mutta
lämpimät säät estivät hillaan menot. Tavoite on taas 40 rasiallista. Ja
koossa 4-5 rasiallista. Jos tahti jatkuu nykyisellään, täyttyy tavoite
noin 20 hillareissun kuluttua. Reissu/päivä ei siis enää millään riitä!
Riittääkö kunto?
Kahvit ja voileivät heti hillastelun ja vaatteidenvaihdon jälkeen.
Alkoi kuurosateiden iltapäivä. Ajoittain rankkojakin kuuroja.
Ukkonenkin jyrisi kauempana. Oli tarkoitus pumpata saunaan
täydennysvesiä, mutta räystäänalusämpäreistä kirkasta vettä saatiinkin
ämpäritolkulla.
Ruuaksi siiklipottuja lisukkeineen. Potut Torniosta, Mäkimaan tilalta.
Kyllä olivat potut nyt hyviä. Aiemmat, ulkolaiset ja kotimaiset olivat
näihin verrattuna heikkoja. Jäivät lähtökuoppiin, kun siiklit olivat jo
maalissa! Kuppisoosia varten hain kasvihuoneesta ruohosipulia. Se on
rehevöitynyt ihan silmissä. Joukossa siinä näyttäisi olevan myös
muutama purjosipuli. Vai onko joku kiinanruohosipuli. Ei haittaa. Ne
menevät ihan ruohosipulin lailla. Ne kasvavat pitkää lehteä kuin
heinät. Maistuvat ruohosipulille.
Sateesta johtuen sateen suojassa! Iltapäivän loppuhetkiä vietin
askartelujeni parissa puuvajan terassilla. Akkutyökaluilla tällä
kertaa. Osa tarralaisista lähti tänään pois. Vajaus jäi lyhyeksi, kun
korvaavaa väkeä tuli tilalle.
Tiistai, 18.7.2023
Kun
kädet eivät ota parantuakseen, päätin eilen aloittaa sen
Deksametason-kuurin. Ohjeessa luki kuitenkin, että pillerit otetaan
aamuisin. En tiedä olisiko sillä ollut merkitystä, mutta siirsin
aloituksen kuitenkin tälle aamulle. Joissakin tapauksissa lääkkeen
ottoajalla on isokin merkitys. Nyt kuuri kuitenkin aloitettu! Soitin
taas terveyskeskuksen automaattiin. Takaisinsoitto luvattiin
mahdollisimman pian. Odottelu alkoi klo 8:33.
Tiskikone tiskasi. Aino katsoi jonkun tallenteen. Kauppaan lähdettiin
yhdentoista maissa. Siellä oltiin käyty jo ensimmäinen hyllyjen välinen
suora ja oltiin
menossa makkaraosastolle, kun puhelin soi. Ensi tiistaille
korvien huuhteluaika. Kohta soi taas uudestaan. Jatko-ohje: käski
laittaa Removaxia korviin
alkuviikosta. Cittarin jälkeen samaa kuumaa hain taloyhtiöbensaa pari
kannua. On talonmiesvuoro. Bensat aika vähissä ja kun tullaan mökiltä,
ei tarvitse huolehtia polttoaineista. Saa alkaa heti hommiin, kunhan
vain
jaksaa!
Ei siis hoppua mökille. Paistoin viime mökkireissun ahvenet. Taas
pitkän kaavan kautta, kun paiston puolivälissä piti aapot ruotoa.
Kannattihan se. Ei paljon parempaa kai voisi juuri mikään olla. Se on
minun hyvin vakaa mielipide.
Kävin suihkussa. Pikku hiljaa aloimme valmistautumaan mökkireissuun.
Liikkeelle lähtö sitten kolmen maissa. Ja perillä 1h20m myöhemmin.
Poutaa. Lämmintä parikymmentä. Matkalla tuuli oli ihan melkomoinen.
Mökillä tuulta ei huomannut. Kai se puhalteli jostakin lounaan
puolelta.
Juopastiin tulokahvit ja purastiin tervetuliaisleivät. Paneelisysteemi
ja lataus temppuilivat uudellakin laturilla. Sain systeemin kuitenkin
vireeseen. Annoin Ainolle powerbankin. Sillä pärjää niin kauan, kunnes
saan järjestelmän täysin toimintakuntoiseksi. Ja saanhan minä, vaikka
en mitään ymmärräkään.
Lähdin kauden ensimmäiseen marjareissuun. Olin hieman myöhässä, sillä
joku oli juuri kerännyt kypsät marjat matkaansa. Raakoja oli jonkun
verran, joten viikon lopulla ehkä kannattaa tehdä tarkastusreissu.
Kiersin suota hieman laajemminkin. Pounuihin ei tänä vuonna näytä
tulevan juuri mitään. Surkea reissu. Kastuin vielä läpimäräksi, kun
ravakka kuuro purotti pikku pilvellisen vettä niskaani. Surkeakin
reissu voi kuitenkin olla hyväkin. Onpahan ainakin tieto tuosta
paikasta.
Mökillä tulikin sitten isompi tappio. Micheliini-ukko kun alkoi
riisumaan märkää anorakkia yläkautta pois, kuului vain rutinaa.
Anorakin yläosa rupesi irtoamaan alaosasta. Märkä anorakki, märkä
t-paita alla. Vartalo kuin jättimäinen Berliinin makkara! Kai kaikki
muistavat? Anorakki on aika vanha. Ehkä 40 vuotta. Se on kulunut
monesta kohdasta hiuti ja olen sitä paikkaillut. Vieläkö teen siitä
käyttökelpoisen? On minulla toinen anorakki odottamassa. Olenko
käyttänyt kertaakaan. Joko otan sen käyttöön?
Aloin taas räpläämään sähköjärjestelmää. Sain sen taas pimeäksi.
Lopulta löysinkin sitten yhden liitäntäruuvin, joka oli turhan
löysällä. Oli kuitenkin vielä niin, että virtaa ei lähtenyt sitten
mihinkään suuntaan. En edes tiedä, mitä tein, mutta kohta kaikki oli
kunnossa. Lataukset pelasivat. Valot ja yhteydet ok. En tiedä miksi.
Mutta sanoinhan, että osaan!
Maanantai, 17.7.2023
Arkiaamu
Torniossa. On sen verran suunnitelmaa tälle viikolle, että jospa
huomenna iltapäivän puolella mentäisiin taas mökille. Loppuviikoksi
luvassa hieman viileämpää ja sateista. Se kyllä minulle passaa. Ellei
nyt ihan maatumasateeksi ala!
Kolme vuotta sitten valmistui meillä kotosalla saunan ja kylppärin
remontti. Pesuhuone on tietenkin ollut jatkuvassa käytössä. Saunassa ei
olla Ainon kanssa käyty kertaakaan. Vieraat ovat kuitenkin korkanneet
saunapuolen kertaalleen. Mökillä saunomista harrastetaan hieman
enemmän. Mutta ei se mikään itsetarkoitus ole sielläkään. Pari viikkoa
sitten huomasin, että kotona saunan valo ei pelannut. Otin asiakseni
nyt korjata tilanteen. Oli muutakin asiaa teknisen kaupan puolelle.
Hain Puuilosta loisteputken. Ja mökille sähköongelmiin ratkaisuja.
Lampun vaihdoin heti kotiin saavuttuani. Muut jutut odottavat mökille
menoa! Samalla reissulla tankkasin auton ja täytin irtogallonat. Bensan
hinta oli alimmillaan aikoihin. Ysikasikin alle kahden euron. Oli hyvä
päivä tankkaukselle.
Iltapäivän puolella tehtiin ulkomaankeikka. Niitä meidän perusjuttuja
vain haettiin. Silmiinpistävää oli väen paljous. Paikoitusalueet
täpötäynnä. Paljon matkailuautoja ja asuntovaunuja. Lomasesonki
kuumimmillaan? Parkkipaikat kuitenkin saatiin ja ostot onnistuivat.
Viime viikolla ollessammme mökillä, oli posti kantanut kotiin kirjeen
korvapolilta. Siinä oli kutsu polille kuulolaiteasiaa varten.
Kuulotestit ja muut kommervenkit, jotta saataisiin oikeanlaiset
kuulolaitteet korviini. Aika oli elokuun 9. päivälle. Ok, mennään.
Mutta pari viikkoa ennen sitä pitäisi käydä korvahuuhtelussa Tornion
TK:ssa. Soitin sinne varatakseni ajan ensi viikolle. Ei se onnistunut.
Palvelut tukossa. Ääni nauhalta käski yrittämään huomenna uudestaan.
Kai se on yritettävä.
Sunnuntai, 16.7.2023
Lähtöpäivän
aamu, lähtöaamun vinkeet! Illalla jo ehdotin, että jospa
lähdettäisinkin jo silloin kotimatkalle. Kello oli kuitenkin jo niin
paljon, että kotiin saavuttaisiin turhan myöhään. Ja nukkumaan ei
suoraan voi tietenkään mennä. Eli ehdotus hylättiin. Yksimielisesti.
Aamulla hain taas niitä rehuja ja yrttejä kasvihuoneesta. Kyllä se on
niin, että jouduin poistamaan epäkurantin kartanosalaatin
juurakkoineen. Lehtisalaatin puolelta poistin sellaiset lehdentyngät,
jotka olivat pilalla ja voisivat tartuttaa jotakin terveisiin lehtiin.
Muistankohan ostaa uutta salaattia poistuneen tilalle?
Kävin mansikkamaalla. Saalista tuplasti tiistai-aamuiseen verrattuna.
Mutta se laatu! Tämän vuoden sato on ylivertaisesti heikoin kautta
aikojen. Jokohan on syytä unohtaa koko mansikkamaahomma?
Hieman meinasi kotiin lähtöä viivästyttää pieni sähkötekninen ongelma.
Välillä aurinkopaneelisysteemi menee pimeäksi. Nyt oli ollut ongelmia
laturissa, jolla Aino on ladannut puhelintaan. Laitoin sen laturin
kokeeksi toiseen tupsut-pistokkeeseen. Koko systeemi tilttasi. Yleensä
tuo ongelma laukeaa sillä, kun katkaisee akuston ja säätölaitteen
välisen yhteyden. Niin se toimi nytkin. Järjestelmä heräsi henkiin.
Testasin vielä sitä laturia. Ja taas järjestelmää pimeni. Nyt kävi
kuitenkin niin, että en saanut systeemiä heräämään, vaikka annoin sen
"toipua" pitempäänkin. Kaivoin esiin yleismittarin ja sain parista
kohdasta melko kummallisia lukemia. Ei sellaisten pitäisi olla edes
mahdollisia. Lopulta ilman uusia temppuja järjestelmä heräsi. En enää
testannut laturia. Ainakin laturin osto on edessä. Ehkä säätölaitekin
menee vaihtoon.
Päästiin kotimatkalle kuitenkin ihan hyvissä ajoin. Matkalla ehdotin
ruuaksi jotakin helppoa ja valmista. Meni läpi. Mielessäni kuitenkin
kaihersi yksi asia: pörssisähkön hinta! Sopivasti radiossa mainittiin,
että iltapäivällä pörssisähkö on miinuksella ja peräti kuuden sentin
verran. Muutin ruokasuunnitelmaa tuon uutisen kuultuani.
Vaikuttaako muuten tuo miinusmerkkinen hinta laskua alentavasti? Jos
kuluttaisi hurjasti sähköä silloin, kun sähkön hinta on miinuksella,
voisiko tuloksena olla jopa tilanne, että sähköyhtiö joutuisi maksun
puolelle? Hullulta tuntuu. Eikä yksityistalouksissa ole yleensä
sellaisia sähköä kuluttavia laitteita, että sillä voisi alkaa
tienaamaan miinussähkön aikana.
Oltiin kotosalla joskus puoli kahdentoista aikaan. Perinteiset
päiväkahvit heti aluksi. Sitten suihkussa käynnit ja pari koneellista
pyykkiä. Ja siinä ohessa ruuan esivalmistelua. Oli kilon pussukka uusia
perunoita. Niissä oli hieman epämääräisyyksiä, jotka jouduin
leikkaamaan pois. Keitinperunoiksi ne olivat aika heikkolaatuisia. Aino
kuori parit sipulit ja putsasi suippopaprikat. Hienonsin ne pottujen
sekaan uunivuokaan. Lisäksi grillimakkaraa, jota emme mökillä
grillanneet. Hieman juustoraastetta ja kahdenlaista nestettä. Ja
kolmenlaista maustetta.
Hieman myöhemmin laitoin vuoan uuniin. Lähdin siinä välissä käymään
kaupassa. Sillä reissulla meni 40 minuuttia, joten potut alkoivat olla
kypsiä. Laitoin kuitenkin vielä juustoraastekannen vuokaan ja annoin
sen olla vielä uunissa miedommalla lämmöllä jonkun aikaa. Kun ruuan
aika tuli, oli paistos hienon näköinen. Niin ... moni kakku päältä
kaunis ... tällä kertaa ulkonäkö vastasi sisustaa. Ruoka oli tosi
maukasta. Sopivasti juustoista. Sopivasti kermaista. Sopivasti
tulisuutta!
Päivän mittaan ehdittiin myös katsomaan tv-tallennuksia. Kaikkia ei
tietenkään, kun olin laittanut aika vapain käsin niitä tallentumaan.
Katsottiin myös nuorten EM-kisoja. Mahtavia suomalaissuorituksia.
Tuossa ikäluokassa (23v) Suomi on vielä Euroopassa ihan kärkimaita.
Lauantai, 15.7.2023
Tuo
persujen rasismi ja pilkka osuu vielä omaan nilkkaan. Kyllä se on niin,
että kun ulkomaita myöten -puhumattakaan Suomesta- ihmetellään esim.
Purran kirjoituksia, on jotakin pahasti pielessä. Persuile nauretaan
siellä ja täällä. Kohta on piilopaikoista uupelo! Persut itse muuttuvat
poliittisen rasismin kohteiksi. Onko sekään sitten oikein tai
sallittua? Kaikilla ministereillä, ei ainoastaan pää- ja
ulkoministerillä, on kansainvälisiä tehtäviä. Mikä on vastaanotto
Purralla, kun hän matkustaa kokoukseen Afrikassa? Voi olla, että ei saa
viisumia mielipitedensä vuoksi. Jos muuten Nato-ratifioinnin voisi
perua, tekisi Turkki sen melko varmasti. Turkki on Turkki ja luku
sinänsä. Onko Ruotsi Natokelpoinen Turkin mielestä edes tänä vuonna?
Nimim. Mitäminäsanoin!
Rouvilla oli eilen pitkähkö kyläreissu. Niinhän siinä helposti
kutsuttuina vieraina käy. Aino jaksoi kuitenkin pelata vielä
myöhäisillassa muutamat KB:eet.
Vaiheeksi aamulla selkeää. Hain kasvihuoneesta aamupalalle persiljaa ja
salaattia. Niinkuin tapana aina aamuisin on. Persiljaa on runsain
mitoin. Salaatit sen sijaan alkavat vetää viimeisiään. Etenkin
kartano-salaatti on kovin väsyneen näköistä.
On puolisentoista kuukautta siitä, kun kylvin siiklit pottumaahan.
Alkuun olivat säät koleita. Myöhemmin lämpeni kunnolla. Nyt siiklit
ovat nupulla. Monet pottulajikkeet alkavat tuottamaan mukuloita
silloin, kun alkavat kukkimaankin. Tein testin. Ei ainakaan kahteen
viikkoon ole pottuhommiin asiaa. Kaupassa onneksi pottuja piisaa.
Ollaan tällä mökkeilyrupeamalla lämmitetty saunaa kahdesti. Oikeammin
kyse on veden lämmittämisestä. Emme ole löylyihmisiä! Kesäkuumalla
lämmityksen kanssa on oltava tarkkana, kun sauna vaikuttaa myös kämpän
lämpöön. Molemmilla tämän viikon lämmityksillä on pesässä poltettu
pientä puusilppua. Vain pari kalikkaa on lisätty. Tuota silppua syntyy
puunteossa ja harrasteissani. Nyt keräsin taas pesällisen verran
puusilppua ja koivun parkkia saunaa varten. Taitaa pesässä tohina
käydä, kun nuo saa syttymään! Puuta on vaikka hevosten syödä, mutta
silti ollaan tässä(kin) hommassa säästäväisiä.
Parin mukavan päivän jälkeen ollaan palattu taas kauhukesään. Ihan
liian lämmintä, vaikkei helleraja tainnutkaan rikkoontua. Askeleet
alkoivat muuttumaan verkkaisiksi. Kaikki liikehdintä kuin zombeilla.
Tekemiset vähissä.
Aloitin malliksi yhtä pientä askartelujuttua. Testimielessä. Kokeilu
onnistui ja tuolta pohjalta on hyvä jatkaa. Trimmailin hieman rantaa.
Kauaa en jaksanut. Ei ole enää tällä reissulla tarkoitusta lähteä
vesille, joten lukitsin venhon. Samalla siinä venettä katsellessani
keksin ratkaisun paljuille, joita etenkin muikkuverkotuksen aikana on
veneessä useampia.
Perjantai, 14.7.2023
Illalla
sain poltettua pömpeliroskat. Metsäpalovaroitus oli yhä päällä, mutta
vettä satoi tappina. Ei tuli mihinkään olisi pystynyt leviämään. Hyvä
kun sain pömpeliin tulen! Mustikoissa jo kypsiä marjoja. Mutta pieniä.
Toivon ja uskon, että nämä sateet auttavat kasvattamaan mustikat
normaalikokoisiksi. Muorit taas pelasivat. Arin kanssa pohdittiin
maailmallisia asioita. Paikallisempiakin.
Yöllä sade senkun kiihtyi. Kyllä on maaperä nyt saanut kosteutta. Tai
paremminkin märkyyttä. Metsäpalovaroitus on muisto vain. Mikä vaikutus
sateella on sitten sääskimääriin? Se nähdään hyvinkin pian. Nythän
tilanne on ollut aika kohtuullinen.
Rouvilla on ollut suunnitelmissa kyläreissu iltapäivän puolella. Sehän
kyllä minulle passaisi. Voisin käväistä vaikka kalalla. Sääkin
näyttäisi suosivan. Saderintama menossä itään. Tuuli heikkoa ja
lämpimältä suunnalta.
Aamupalan jälkeen poistin veneestä verkkohommien jälkeen siihen jääneet
ylimäärätavarat. Oli lippua ja ankkuria. Narujakin. Vedenpoistotulpat
ovat olleet paikoillaan ja veneessä vettä ämpäritolkulla. Ennen
tulppien aukaisemista harjailin katuharjalla veneen pohjaan pinttynyttä
likaa.
Heitin verkkohuoneessa ison läjän kumihanskoja roskiin. Kovassa
käytössä niihin on tullut kulumia ja reikiä. Etenkin peukun ja
etusormen väliseen taipeeseen. Ehjiä jäi monet parit. Ja sisällä
hanska-arkussa on paljon aivan iskemättömiäkin.
Tankkasin veneen. Siirsin loput bensat isommasta (18l) astiasta
pienempiin. Bensaa on taas tuotava lisää.
Syötiin juuri ennen puolta päivää. Valmistauduin kalalle lähtöön, mutta
... Alkoi satamaan. Sellaista kevyttä tihkua. Ei se haitannut, mutta
otin veneeseen varolta sadevaatteet. Rouvat lähtivät reissuun. Minä
järvelle. Heti kättelyssä tarttui yksi tasari kelluntatakin hihaan.
Meni puukkohommiksi. Kinni kun oli etu- ja peräkoukku + kolmihaara
vatsan alla! (Vieheen vatsan alla!)
Karin laitamilla Ari oli jo pilkillä. Minä siihen viereen. Ahvenilla
hurja syönti päällä. Keskikoko olisi vain saanut olla parempi. Jouduin
hieman madaltamaan rimaa ja ottamaan pienempää kalaa, kuin olisin
halunnut. Kelpuutin mukaan lopulta 8 suurinta. Meille kertasyönnin
ainekset. Perkasin ne heti rantauduttuani. Kolmelta valmista. Pakko
ottaa hieman voileipää.
Purran tilanne ei nyt vaikuta hyvältä. Kun yhden töppöilyn on pyydellyt
anteeksi, tulee uusi tilalle. Oppositiolla lienee jo pitkä lista
töppöilyjä. Purran olisi nyt pyydettävä kerralla anteeksi koko aiempi
toimintansa! Voiko Purra erota ilman etta Persut jättävän hallituksen?
Tuskin. Hallituksen kaatuminen on jo ovella. Ja Prigozin maan alla.
Kaksi metriä multaa yläpuolellaan.
Torstai, 13.7.2023
Aamulla
ennen kuutta innostui tuuli hönkäiseään muutaman puuskan. Ulkona lämpöä
16 astetta. Mutta kun ikkuna oli siinä vieressäni selkosen selällään,
tuli siitä aika vilpoisen tuntuista ilmaa naamalle. Laitoin ikkunan
kiinni ja nukuin vielä tuntisen. Ikkunan sai taas avata.
Ennusteen mukaan saattaisi yhdentoista aikaan alkaa satelemaan. Siksi
teimme kauden ensimmäisen poimintareissun mansikkamaalle. Oman
mansikkamaan sadosta on tulossa niukka. Siksi jokainen marja kannattaa
ottaa talteen. Saatiin maistiaisia. Hieman riitti pakastelokeroonkin.
Lauantaina tai sunnuntaina uusi reissu. Ennen kotiin lähtöä.
Laitoin grillillä sen yhden kaapin parilla ruuvilla seinään. Nätti
ottaa pois, jos paikka onkin huono. Katsotaan. Ennen puolta yhtätoista
virisi tuuli. Tuli muutama vesipisara. Taivas synkkeni. Järvellä
valkoiset vaahtopäät. Kohta alkoi se sadekin.
Mistä tietää, että mustikat alkavat kypsymään? Metsään ja
mustikkamaille ei tarvitse mennä. Sen huomaa siitä, kun pihalaatoille
ja kiville ja terassin kaiteille alkaa ilmestymään sinisiä läiskiä
valkoisten sijaan!
Tutkailin harrastepuutavaravarastoani. Paljon olisi materiaaleja.
Suunnitelmiakin on paljon. Ja lisääkin niitä tuli.
Sade jatkui vaihtelevana iltaan asti. Harvoin on ollut näin tylsä olo.
Olen makoillut ja makoillut. Yrittänyt saada untakin. Huonolla
menestyksellä. Ristikotkaan eivät juuri edistyneet. Jospa sitten yöllä
nukuttaisi ja huomenna olisi poutaa!
Keskiviikko, 12.7.2023
Pelimuorihommia
eilisiltana meillä. Täyttelin joutessani ristikoita. Nukkumaan menin
varsin aikaisessa vaiheessa.
Luvassa tälle keskiviikolle kamalaa säätä. Ankaraa hellettä Lappiin.
Lieneekin syytä ottaa tämä päivä iisisti. Aamusta kuitenkin trimmailin
rantapolkujen reunoja. Olin iltasella vaihtanut trimmeriin uudet
leikkuuterät. Entiset olivat kutakuinkin entiset. Kolmasosa tai puolet
pois leikkuuosasta. Vein joku viikko sitten säkittämäni purut ja
höylänlastut veskin kuivikesäiliöön. Säiliö oli vajunut edellisen
täytön jälkeen kolmasosan verran. Tilaa oli juuri sopivasti. Jos
säkissä oli kosteutta, ehtii se haihtumaan ennen kuin kostea osa valuu
käyttölaarin puolelle.
Suomen maine on mennyt Persujen ansiosta. Hallitus on nimitetty.
Naamiot on riisuttu. Todelliset kasvot alkaneet paljastumaan. Persut
eivät ole kiinnostuneita hoitamaan tämän maan asioita. Hallitus ei voi
pysyä kauaa kasassa. Kannattaako yrittääkään, kun koko ajan
asialistalla on vain Persujen töppöilyjen selittelyt ja selvitykset.
Mitä sitten tämän jälkeen? Tuleeko sini-puna? Tuleeko uudet vaalit?
Saattoi tuo Erdoganin takinkääntö johtua siitäkin, että jos Ruotsi ei
pääse Natoon, on PKK selättänyt Erdoganin. Jännä, miten Unkari reagoi
siihen, että Turkki aikoo ratifioida Ruotsin jäsenhakemuksen. Mutta
tuleeko prosessiin vielä mutkia matkaan? En yhtään ihmettelisi.
Molemmat maat ovat niin arvaamattomia. Ja molemmat maat ovat aika
pitkälti Putinin talutusnuorassa.
Helleraja alkoi ylittymään. Siirryin likimain kokonaan sisähommiin.
Hain sisälle ne kamerat, jotka ovat paristotoimisia ja missä ei ole
SIM-korttia. Olen niihin vaihtanut patterit viime vuoden elokuussa.
Niiden vaihto nyt mielessäni. Paikasta ja asetuksista riippuu virran
kulutus. Yhteen kameraan vaihdoin patterit. Se oli sammunut 2.7.2023.
Muissa kameroissa virtaa riitti. Tarkistellaan taas myöhemmin syksyllä.
Tyhjensin SD-korteilta turhat kuvat ja videot. Paljon niitä olikin.
Yhden kameraan eteen oli kasvanut haavan vesa. Kamera oli kuvannut
kuvaamistaan heiluvaa kasvia. Parisataa kuvaa pelkästään siitä! Muistin
poistaa tuon haavankin, kun asensin kameroita paikoilleen.
Ahvenkeitto ... mahtavan hyvää! Lyhyen lepäilyn jälkeen yritin touhuta
jotakin. Mutta ei. Lämmintä 26 ja puoli. Vähäinenkin liikkuminen ja
hiki heti pintaan. Siksi olin jo päivällä etsinyt uikkarini ja siksi
nyt lähdin rantaveteen kurpomaan. Vesi aika lämminntä. Sydäria ei
tullut. Pesin paikat puhtaiksi. Sieltä ja täältä. Kylläpä helpotti
oloa, vaikka helle jatkuikin!
Tiistai, 11.7.2023
Eilen
illansuussa kävelin mutkan pottumaalla. Olipahan mahtavan näköinen
kasvusto! Luulisi, että pottujakin alkaisi pian saamaan. Taidan
loppuviikolla testata. Illemmalla virittelin pitkästä aikaa karaoket.
Juhlan kunniaksi kutsuin naapuritkin paikalle. Lopetettiin aika
inhimilliseen aikaan. Ennen vuorokauden vaihtumista.
Tänään tulossa helteinen päivä. Jo aamusta oli lämmintä. Ajeltiin
aamupalan jälkeen mansikkamaata vilkaisemassa. Yllätyimme, kun siellä
oli jo kypsiä mansikkamollukoita. Kohtahan niitä on ihan kerätä asti!
Vielä emme alkaneet keräämään. Paluumatkalla jätin auton puuvajan
reunaan. Ja hain ruohonleikkurin. Leikkasin jonkun aikaa, mutta oli
niin jo lämmintä, että oli pakko keskeyttää leikkaaminen ja pitää reilu
tauko.
Juotiin siinä samalla päiväkahvit. Sitten taas jatkamaan leikkuuta.
Poistin ensialkuun yhden kyykäärmeen terassin reunamilta. Sitten vasta
pääsin leikkaamaan loput ruohot. Mittarissa +24 astetta. Utsjoella
+27,4. Iltapäivällä meilläkin lähestyttiin Utsjoen lukemia, mutta
jäätiin kuitenkin hiukkasen. Liian kuumaa!
Sisällä tauolla puolen tunnin ajan. Sitten trimmeripuuhiin. Seisahdin
ensin siihen paikkaan, jossa se kyy oli juuri kohdannut voittajansa.
Kun ruoho oli nyt leikattu, näkyisi mahdolliset koikertelijat
helpommin. Eipä näkynyt. Olin lähdössä liikkeelle, niin siinähän se
oli, melkein jaloissani. Trimmaaminen siirtyi muutamalla minuutilla.
Valmistin grillillä päivän ruuan. Retkikeittimellä kuitenkin. Paistoin
paistinpannussa annoksen, jossa pääosaa näytteli kasvisseos. Eipä
tullut käry kämppään. Kasvis/lihamössö maistui tosi hyvältä. Tuota
tehdään toistekin!
Tälle päivälle minulla oli kaksi tavoitetta. Ensimmäinen oli tuo
ruohonleikkuu.Siitä jo selvisin helteestä huolimatta. Toinen oli veden
pumppaus. Illan suussa viritin pumpun. Vesi oli laskenut aika lailla ja
imuletkua oli siirrettävä syvemmälle. Pumppasin ensin sauna-astiat
täyteen. Räystäänalusämpäreihin vaihdoin puhtaan veden. Laitoin
sadettajan letkun päähän ja kastelin pihanurmikkoa. 15-20 minuuttia
paikassaan. Neljässä eri kohdassa.
Kumma ukko se Erdogan. Ensin se sanoo, että Ruotsilla ei ole mitään
asiaa Natoon. Kohta sitten se käänsikin kelkkansa ja on nyt raottamassa
ovea Ruotsille. Saiko Turkki haluamansa? Tuskin. Oliko Bidenillä
näppinsä pelissä? Vai onko se Erdogan vain tuollainen pelle?
Maanantai, 10.7.2023
Tänään
siis ajateltiin siirtyä mökille muutamaksi päiväksi. Ei kuitenkaan
kiireellä. Lounaskin syötäisiin vielä kotosalla. Aamupala syötiin kai
hieman normaalia myöhemmin. Ikäänkuin todistellen, ettei tässä mitään
kiirettä ole!
Lähdin sitten tankkaamaan autoa. Samalla reissulla hoitelin pois myös
pari muuta asiaa. Tein mm. apteekkireissun. Pradaxaa oli vielä
viikoksi, mutta varmuudeksi hain taas kolmen kuukauden satsin.
Syksyllä ihopolilta olin saanut myös Dexametason-reseptin. Se on
määrätty varmuuden vuoksi ja käytän sen, jos alkaa siltä vaikuttamaan.
Nyt saatetaan olla jo aika lähellä. Katsotaan vielä hetki. Jospa vielä
pärjäisin.
Kahdestaan tehtiin sitten varsinainen kauppareissu. Vähäiset olivat
ostokset. Viikko pitäisi niillä pärjätä. No, onhan pakkasessa
kaikenlaista lisää ja niinhän suunnitelmakin on. Ja järvessä saattaa
vielä olla kaloja!
Purtiin tällä kertaa puurot. Tiskikone päälle. Kävin suihkussa.
Alettiin valmistelemaan reissua. Vein roskat. Samalla otin postin
laatikosta. Tuli uuden sopimuskauden toinen sähkölasku. Oho, näin jos
jatkuisi, niin hyvä! Tiedän, ettei noin jatku. Kyllä sähkö vielä
kallistuu ja käyttökin välillä lisääntyy.
Liikkelle joskus kahden jälkeen. Mökillä 1,5 tuntia myöhemmin.
Sisälämpö noin 19 astetta. Ulkona hieman lämpimämpää. Sääsket ja
mäkärät kateissa. Osa kylmätavaroista oli vietävä kellariin. Kaikki ei
sopinut jääkaappiin. Kastelin kasvihuoneen yrtit. Siellä rehut
rehottavat. Uusimmat persiljakylvötkin taimettuneet.
Räystäänalusämpärissä nelisenkymmentä veteen hukkunutta kimalaista.
Harmi. Pölyttäjiä ei koskaan ole liikaa.
Erdogan sitoi nyt Ruotsin Nato-jäsenyyden Turkin EU-jäsenyyteen. Ilkeä
ukko. Taisi varmistua se, että Ruotsin tie Natoon on lopullisesti
poikki!
Sunnuntai, 9.7.2023
Edessä
eron hetket. Ei sillekään vaan mitään mahda. Aamu kuitenkin vielä
normaalikaavan mukaisesti. Aamupalan jälkeen vähitellen tavaroiden
kokoamista. Aili ehti vielä hetken leikkimäänkin. Puoli kymmeneltä
oltiin sitten vain me kaksi Ainon kanssa. Hei, hei, Aili & Co!
Milloinkahan taas nähdään?
Kämppä oli aika sukkelaan taas siinä kuosissa, kuin se normaalisti on.
No ei se tietenkään sekaisin ollut. Nukkumajärjestys oikeastaan vain
palautettiin. Oli kertakaikkiaan loistava sää kuivattaa lakanapyykkejä
ulkona langalla. Aurinkoa, lämmintä, mukavaa tuulta. Katsottiin parit
tallennetut sarjajaksot. Niiden osalta ollaan nyt tasatilanteessa.
Tornion seutu on ollut nyt loppuviikosta Suomen lämpimintä seutua.
Ilmojen haltija siis meitä kiusaa. Kosteusprosentti kuitenkin alhainen
joten tuo yhdistelmä pikku tuulen kera kuivatti pyykit nopeasti. Jo
neljän jälkeen hain pyyhkeet ja lakanat langalta.
Oli iltapäivällä jo pitkälti hommat hanskassa. Joten oli aikaa
vaihteeksi purkaa myös elokuvatallennuksia. Yhden Hitchcock-jännärin
katsoin ensin. Ei mikään huippu. Kuten ei toinenkaan elokuva. Komedia.
Katsoin sitä tunnin verran ja katkaisin katselun. Ei ollut mieleeni.
Kesä on jo tosi pitkällä. Loppukesää tässä kohta kai eletään. Moni on
jo pitänyt kesälomansa. Valtaosalla lomat ovat juuri meneillään.
Pitäisi kai itsekin alkaa mietiskelemään, jäädäänkö jossakin vaiheessa
"kesälomalle" vai ollaanko pääosin täällä Torniossa ja mökkeillään vain
viikonloppuisin? Illalla otin asian puheeksi. Näyttää siltä, että
alkuviikosta voitaisiin mökille mennä. Ei ehkä maanantaina, mutta
sitten tiistaina. Tai miksei kuitenkin jo huomenna! Aika lämmintä säätä
on luvassa. Se ei innostaisi, mutta on siellä mökillä varjoakin!
Suunnitelmat menivät sitten jo niinkin pitkälle, että saatiin
aikaiseksi ensi viikon menu. Ja ostoslistakin. Huomenna tarkennetaan.
Lauantai, 8.7.2023
Vierailun
kolmas päivä alkamassa. Normaalien aamukuvioiden jälkeen lähdin
käväisemään kaupassa. Pieniä täydennyksiä vain. Jääkaappi näyttää jo
siinä mielessä hyvältä, että sen sisällön pystyy jo kohtuudella
toteamaan. Paljon ei lisäystä nyt tullut. Hieman vain niitä tärkeimpiä.
Ja niitä, joissa säilyvyys on lyhyt.
Kun tulin kaupasta kotiin, lähtivät Aili & Co. liki samalla
ovenavauksella päivän ensimmäiseen harrastelureissuun. Otin pakkasesta
Miekojärven ahventa ja kuhaa sulamaan. Lounaaksi niitä sitten
paistelin. Kermaperunoiden kera.
Aina harvakseltaan näkyy teiden varsilla autoja, jotka ovat sanoneet
sopimuksen irti. Parin päivän sisään olen nähnyt kaksi tällaista
tapausta. Molemmat Mersuja. On muuten aika ihme asia tuo, että
muutenkin tien varteen jääneet autot ovat pääsääntöisesti Mersuja. Ja
isolla prosentilla ykkösiä. Kyllä auton pitää viedä perille asti. Ei se
saa matkalle jättää. Vaikka olisi varaa, en kyllä Mersua silti ostaisi!
Tuli ennen yhtä pikkuisen kiire, kun olivatkin kotona sopineet
kyläreissusta + ulkoilusta. Olisivat maininneet minullekin. Oli pakko
syöksyä suihkuun. Pari neliömetriä nahkaa oli kuitenkin aika nopsaan
huuhdottu. Hiestä pääosin. Hyvin ehdittiin kyläreissuun. Tiina tapasi
serkkunsa. Aili pikkuserkkunsa Aadan. Kahvistelun jälkeen lähdettiin
ulkoilemaan. Ensin liikennepuistoon ja sitten Uiton rantaan. Täytyy
antaa kaupungille täydet pisteet molemmista paikoista.
Liikennepuistossakin ilmaiseksi käytössä paljon erilaisia poljettavia
ajoneuvoja. Lapsilla oli hauskaa. Ja miten lapset nopeasti tutustuivat
toisiinsa!
Loppupäivä oltiin sitten kotosalla. Aili kyllä tuntuu viihtyvän ihan
missä vaan. Oli ohjelmassa sitten mitä vaan. Virkeyttä ja pirteyttä
piisaa. Onneksi Aili sai ennen lomalle lähtöä sen lääkekuurin ja
vaivoista nyt ei ole tietoakaan!
Perjantai, 7.7.2023
Oltiin
päätetty, että tänään päästetään Aili irti Lapparin Elämystehtaassa.
Aamulla kuitenkin oli vielä aikaa testata lähialueen leikkipaikkoja.
Torniossa sellaisten tarjonta onkin yllättävän hyvä. Takapihalla Aili
oli myös vauhdissa. Voi sitä askelten määrää!
Lappari Activity Park aukesi klo 12:00. Ravintola Paja kuitenkin tuntia
aiemmin. Sinne lähdimmekin lounastamaan, kun tarjolla oli mm.
savulohta. Ruoka oli hyvää. Toki itse olisin toivonut rapeampia
ranskalaisia ja lohessa suolaa olisi voinut olla paksummissakin
kohdissa. Masut tulivat kuitenkin täyteen. Vähintäänkin! Kello tuli 12
ja siirryttiin elämystehtaan puolelle. Aili kuitenkin katosi nopeasti
sen maailman syövereihin. Tuttu paikkahan se Ailille olikin. Me
vanhukset, minä ja Aino, palasimme kotisohvan turvalliseen syliin. Aili
tietenkin viihtyi Lapparissa. Tulivat kuitenkin pois iltapäivän
tunteina.
Käytän tähän sivujen ylläpitoon KompoZer -nimistä ohjelmaa. Se on
sellainen graafinen juttu, jossa itse koodista ei tarvitse ymmärtää
pätkääkään. Joskus hönttömölöä ymmärsin hieman. Olen tainnut sen
alkeita opettaakin. Nykyisin hebreakin on helpompaa. Eilen jostakin
kumman syystä tuli päiväkirjaan katkoviivakehys. En sitä osannut
poistaa. Onneksi paikalla oli koodausvirtuoosi, joka poisti ongelman.
Vielä iltapäivän viimeisinä tunteina Aili & Co. kävivät kävelemässä
ja pyöräilemässä. Virtaa riittää. Niin isommissa, kuin pienessäkin.
Sillä aikaa valmistelin takapihalla grilliä makkaranpaistoa varten.
Kumma kyllä, pikku nälkä jo olikin. Vaikka vasta 5-6 tuntia sitten
oltiin mäntätty vatsat pinkeiksi. Makkarat maistuivat.
Tässä on nyt hieman jännät paikat. Nimittäin tapahtuuko Ruotsin
Natopyrkimysten osalta jotakin. Erdogan on jotakin arvoituksellista
lausunut. Tarkoittaako se jotakin? Muutaman päivän sisään se selviää.
Torstai, 6.7.2023
Tänään
sitten vierailun ensimmäinen kokonainen päivä. Aamupalan jälkeen
käväisin pikaisesti kaupassa. Vieraat sillä aikaa leikkikentällä.
Meillä valtaosa ulkoleluista on mökillä. Niinpä muistinkin sitten ostaa
jotakin kesäistä Ailille. Aikaa kuluikin sitten mukavasti takapihan
lämpimässä.
Syötiin ruoka. Joskus kahden jälkeen lähdettiin liikenteeseen. Ajettiin
noin 38 kilometriä etelään katsomaan erilaisia eläimiä. Oli siellä
pomppulinnaakin jos jonkun näköistä. Kahvilan tuotteetkin erinomaiset
eikä niin kalliitkaan. Tultiin Ainon kanssa kotiin hieman aiemmin.
Aililla riitti vielä virtaa pomppuhommissa ja liukumäissä! Alkuun oli
sellainen tunne, että alueesta olisi pitänyt jakaa kaikille
jonkunlainen kartta. Että mistä mikin elukka löytyy. Alue oli kuitenkin
sen verran pieni, että sen kävi nopeasti läpi. Vaikka kahteen kertaan.
Emme ole menossa mökille tällä viikolla ollenkaan. Seuraavalla viikolla
sitten. Tornion seudulla riittää nähtävää ja tekemistä. Vaikka
päiväkausiksi. Huomisenkin ohjelmat ovat jo käytännössä selvät.
Keskiviikko, 5.7.2023
Aamulla
normaali kesäsää. Olisi passannut meikäläiselle viileämpikin keli,
mutta tällaista siis tänään. Syötiin aamupala normaaliaikaan. Tuli
sitten vähitellen tieto, että Aili on lähtenyt matkaan kaukaa
Pirkanmaalta. Sitä tietoa tietenkin ollaan odoteltukin.
Käytiin kauppareissu. Tällä kertaa ostoskärry pullisteli jostakin
kumman syystä. Autosta kotiin kannettavaa oli kovasti, vaikka eilen jo
tein yhden ostosmatkan. Tein vielä nytkin Lidl-käynnin. Sitten vain
odottelemaan.
Iltapäivän aikana tosiaankin enimmäkseen odottelua. Ja nukkumapaikkojen
järjestelyä. Sitten loppuiltapäivästä vielä jonkunlaisen ruokahomman
järkkäämistä.
Vieraat 8 tunnin päiväajelun jälkeen perillä. Kesäaikaan matka sentään
sujuu nopeasti. Olen joskus ajanut yksikseni Manseen hieman alle 7
tuntiin. Silloin ei ollut kameravalvontaa. Nykyisin on tiet parempia.
Ja pääteillä paljon ohituspaikkoja. Matka sujuu nykyisin aika mukavasti!
Syötiin kanaa ja riisiä. Juotiin kahvitkin kohta. Hetki tuossa
pihanurmikolla. Siinä vain sai olla tarkkana. Koiranpaskoja oli
väisteltävä. Onneksi ne olivat paikallaan. Helppo väistellä! Mutta
koiranomistajat saisivat joutua tuomiolle!
Ollaan vähin mietiskelty myös loppuviikon ohjelmaa. Monenlaisia
ajatuksia ja käyntikohteita nousi esiin, mutta mitään päätöksiä emme
saaneet vielä tehtyä.
Iltasella Ailin jo mentyä nukkumaan, vietimme pienen porinatuokion.
Siinä mietittiin jo asioita, joihin ei meillä enää ole äänivaltaa.
Tärkeitä asioita kuitenkin!
Tiistai, 4.7.2023
Oli
tälle päivälle luvattu märkää tuulta. Toivoin, että sade tulisi vasta
päivällä, mutta ei. Vettä satoi hiljalleen jo aamuvarhain. Tutkakuvien
mukaan sade vain kiihtyisi. Joten suunnittelemani ruohonleikkuu heti
aamusta oli unohdettava. Harmi.
Kun ei ollut pihalle asiaa, katsoin listalta, olisiko joku tallentamani
elokuva sopivan mittainen katsottavaksi. Yksi länkkäri oli sellainen ja
laitoin sen pyörimään. Tapahtui sitten jotakin outoa. Hetkisen
jatkuttuaan eivät tekstit ja filmi olleet enää samalla tasolla.
Tekstitys jatkui ok, mutta ruudun tapahtumat olivat hypänneet aika
lailla eteenpäin. No eihän siitä katsomisesta mitään tullut. Jouduin
lopettamaan ja poistin tallennuksen. Sopivaa en sijalle löytänyt.
Päiväruualle paistoin kuhaa, vihanneksia ja pottuja. Maistui tietenkin.
Etenkin kun käytin paistamiseen oikeaa voita. Iltapäivän puolella alkoi
sade hellittämään. Vaikka ruoho oli tietenkin märkää, lähdin
suorittamaan tämän viikon velvollisuuteni. Hain ruohonleikkurin
takapihalle. Tankkasin sen ensin. Kahden takapihan leikkaamisessa ei
kauaa mennyt. Tien varresta leikkasin vielä alueen, jota viime viikon
talonmiesvuorolainen ei ollut leikannut. Eihän se minulle kuulu, mutta
...
Iltapäivän loppupuolella alkoi selviämään -ainakin osittain-
loppuviikon ohjelma. Laadittiin sitten pikaisella aikataululla vähän
ostoslistaa. Ja kävin sitten pikaisen kauppareissunkin. Monenlaista
pikku juttua toin kotiin matkassani. Huomenna uudet reissut
edessä. Vesikuuro kotimatkalla. Illemmalla lisää. Sää raikastunut
helteiden jäljiltä.
Maanantai, 3.7.2023
Tälle
viikolle on ollut hieman etukäteissuunnitelmia. Kaikki ei kuitenkaan
mene niinkuin Strömsössä. Pieniä muutoksia edessä. Toivottavasti ei sen
isompia!
Vakiojuttuna kuitenkin maanantain kauppareissu. Pyörähdin Cittarissa.
Täydensin jääkaappia ja kuivakaappiakin ihan normaaleilla jutuilla.
Ennen Cittaria kävin kuitenkin vaihtamassa tyhjän kaasupullon täyteen.
Kun seuraava mökkireissu ei vielä ole tiedossa, kannoin täyden pullon
varastoon. Ei sitten kolise auton perässä ja jotenkin se on niin, ettei
ole fiksua pitää kaasupulloa kuumassa autossa. Tuskin se nyt siellä
räjähtäisi, mutta niin se vain tuntuu varmemmalta.
Vapun seutuvilla jouduin puolipakosta muuttamaan TV- ja
telepalveluitani. Toukokuun puolivälin jälkeen sain ensimmäisen laskun,
jossa muutoksia oli jo huomioitu. Siinä oli kuitenkin kahden
sopimuskauden juttujen lisäksi hyvityksiä, joten laskun setviminen oli
pikkuisen hankalan makuista. Nyt oli nettipankkiin tullut uusi lasku.
Halusin tarkastaa sen huolella ja ei muuta kuin laskua tulostamaan.
Mutta ....
Tulostus ei pelannut. On kuusi vuotta aikaa eläköitymisestäni. Ja
varmaan sitä ennen ainakin 10 vuotta meni töissä niin, että olin
kilpailutus- ja hankintapuolella ja varsinaiset tietotekniset jutut
olivat muiden heiniä. Tarkoittaa pitkälti sitä, että nykyisin en eroa
IT-osaamisessa normaalista eläkeukosta. Jotain hyötyä työurasta on,
mutta ammattimaisuutta ei tästä äijästä enää löydy.
Siksi meni aikaa, että sain homman pelaamaan. Tulostin ei edes joka
sovelluksessa näkynyt. Jos näkyi, se ei toiminut. Poistin tulostimen
kokonaan. Sain asennettua sen uusiksi. Tulostin sitten 12-sivuisen
laskun. Tulostin alkoi pukkaamaan papereita ja kiinnostuin siitä vasta
sitten, kun tuntui, että 12 sivua on mennyt ohi jo aikaa sitten.
Niinhän se oli. Joka sivun alussa oli jotakin epämääräistä merkistöä
2-12 rivin verran. No voihan. Ei siis mennyt putkeen. Katkaisin
tulostuksen. Poistin taas tulostimenkin. Ja asentamaan uusiksi.
Uusi asennus ei noudattanutkaan sitä samaa kaavaa, kuin aiempi. Olin
kai maltillisempi. Katselin telkkua siinä samalla. Eihän minulla
kiirettä mihinkään. Lopulta asennus valmistui. Testisivu ok. Ja lopulta
se laskukin tuli tulostimesta ulos ihan niinkuin piti. Operaattorin
laskukin oli ok. Kaikki hyvin ... tällä kertaa.
Aina silloin-tällöin olen huomannut, että parin sälekaihtimen
säätötangon pidike on rikki. Aamun kaasukauppareissulla muistin nyt
ostaa korvaavat. Varallekin parit kappaleet. Eivät nuo pidikkeet ole
hajonneet kovan käytön myötä. Muovilla vain on taipumus muuttaa
olemustaan vuosien mittaan. Niinkuin kumillakin. Vaihdoin nuo pidikkeet
uusiin. Vähäisestä käytöstä kertoo sekin, että Aino ei ollut edes
huomannut niiden olevan rikki!
Sunnuntai, 2.7.2023
Eilen
iltasella pelimuorivieraita. Arin kanssa tyydyimme parantelemaan tätä
maailmaa. Paraniko? Kyllä kai. Ainakin suunnitelmissa!
Tälle päivälle oli ennustettu koleaa keliä. Aamulla oli selvää, että
tällä kertaa ennuste tulee toteutumaan. Ulkosalla +6 astetta. Sisällä
+16. Reipas tuuli pohjoisesta. Keväällä, kun alkaa jo olla suojakelejä,
on tällaisissa ulkolämmöissä takuulla toppavaatetta päällä. Nyt päällä
vain ohut verkkapuku. Ja sen kyllä ulkona tunsi. Olo verkkapuvun alla
oli tosi raikas!
Kamiinaan ei kuitenkaan laitettu tulta, vaikka ei se ajatus kaukana
ollut. Tuulesta johtuen sisälämpötila vain laski. Päätettiinkin sitten
lähteä melko aikaisin kotimatkalle. Ja reilusti ennen kymmentä
oltiinkin jo menossa. Oli jo muutamalla asteella lämmennyt, mutta
alkumatkasta sai lämmityslaite puskea sisätiloihin oikeata lämpöä.
Kantojärvessä meinasi äiti lapsukaisineen jäädä auton alle. Nopeat
refleksini pelasti perheen. Lähti nimittäin oikealta sorsaemo
poikasineen tien ylitykseen. Emosorsa näytti kyllä nyt huonoa
esimerkkiä!
Kotona hyvinkin normaalit sunnuntaikuviot. Mukavaa, kun helle oli
kuitenkin ohi ja kämpässä normaalimpi lämpötila. Tallennuksia riitti
katsottavaksi iltaan asti. Tuli kuitenkin onneksi sitä urheiluakin.
Pihtiputaalta ja Tukholmasta.
Lauantai, 1.7.2023
Niin
sitä vain ollaan kallistuttu jo vuoden viimeiselle puolikkaalle!
Tarralla yötön yö jatkuu vielä muutaman päivän. Sitten yöt alkavatkin
vauhdilla pimenemään. Menee tässä kuitenkin vielä muutama viikko, ennen
kuin on illalla laitettava terassille lyhtyjä palamaan.
Tänään tein kolme reissua mansikkamaalle. Reissu 1: Laitoin täyden akun
trimmeriin. Ajelin autolla lähelle mansikkamaata ja aloin hommiin.
Olipa tosi hyvä, että lähdin niihin hommiin. Mansikkamaan muovit
estävät enimmät rikkakasvustot, mutta ne reuna-alueet! Koko alue oli
yhtä niittyä. Näkyvimpinä juolavehnä, niittysuolaheinä, hiirenvirna,
metsäkurjenpolvi, puna-apila ja koivu. Tosiaan. Koivukin oli juurtunut
yhden mansikan tyveen. Leikoin ensin aidan sisäpuolen siistiksi. Sitten
vielä aidan ulkopuolelta vajaan metrin leveydeltä. Päällä oli
ötökkätakki, joten sääskistä ja mäkäröistä ei ollut haittaa.
Yhdentoista korvilla juotiin päiväkahvit ja haukattiin voileivät. Kun
varjolämpötila oli alle 20 asteen, oli mielekästä jatkaa aamun
harrasteita. Reissu 2: Tankkasin ruohonleikkurin ja työnsin sen
mansikkamaan tuntumaan. Käynnistin sen ja aloin käppäilemään polkua
itse mansikkamaalle. Siellä leikkasin samat alueet, jotka olin käynyt
jo trimmerin kanssa läpi. Tuli siistiä. Jos en olisi "trimmannut"
ensin, olisi leikkaaminen leikkurilla ollut liki mahdotonta. Ainakin
hitaasti se olisi käyttänyt ja raskastakin se olisi tietenkin ollut.
Tuolla ruohon leikkauksella pyrin kahteen asiaan. Ensinnäkin se
vähentää hieman kaskaiden, marjaluteiden ja hillakuoriaisten tuloa
mansikkamaalle. Ei se täysin tietenkään estä, mutta joka ainut torjuttu
vahinkohyönteinen on plussaa. Toinen etu on se, että alue tuulettuu. Se
on sateen jälkeen etu, jos kasvusto kuivuu nopeasti. Kolmaskin juttu
olisi ... onhan se sievän ja hoidetun näköinen!
Syötiin ruoka. Ja lyhyt
lepo sen päälle. Työlistallani
on yksi "pakollinen" asia tälle kesälle: yläpihan rännin
uudelleenasennus! Rännissä ei ole oikein minkäänlaista laskua. Aloitin
homman suunnittelun. Toteuttaminenkin käynnistyi. Sahasin
kakkosnelosesta asennusta varten eri mittaisia palasia. "Välipaloja"!
Käsittelin palaset ruskealla öljyllä. Sitä oli sopivasti vanhastaan.
Viiden korvilla kahvit. Yksi asia taas mielessä. Reissu 3: Lähdettiin
nyt mansikkamaalle kahdestaan. Aino kaivoi varastosta rastasverkot
matkaan. Autolla huristeltiin lähemmäs. Leviteltiin verkko kehikon
päälle. Kaksin se käyttää aika näppärästi. Yksin saisi koko ajan juosta
edestakaisin. Mansikoissa alkaa jo olla vihreitä raakileita. Pieniä
vielä, mutta rastaat ovat herkästi niiden kimpussa. Pelastetaan nyt se
sato, mikä pelastettavissa on!
Aino on siivoillut monet paikat. Taisi tulla valmista. Lämpötila varjon
puolen mittareissa on ollut lämpimimmillään 19 asteen luokkaa. Muutama
lisäaste olisi tarkoittanut sitä, että hommat olisivat jääneet
tekemättä. Tyytyväisiä taas ollaan!
Perjantai, 30.6.2023
Mökille
lähtö. Mutta ei kiireellä. Aamupala syötiin ihan rauhassa yhdeksän
korvilla. Pihalla vain +17 astetta. Hienoa! Ukkosrintamat ovat
pyörineet jännästi niin, että Tornion eteläreuna, mm. Luotomäki, on
jäänyt rintamista
paitsi. Nyt yhdeksän maissa saimme laajahkon ukkosalueen länsisiiven
yllemme. Pientä pauketta ja kuurosadetta. Sade oli hetken tosi rajua.
Piha lainehti, kun sadevesikaivot eivät ehtineet kyytiin mukaan. Runsas
puolituntinen meni ja rajuilma oli ohi!
Mökillä puoli 12:n maissa. Sisällä +20, ulkona +18 astetta. Tuuli
koillisen puolelta. Vastaranta siis. Sääsket ja mäkärät tuulelta
suojassa. Terassilla rannan puolella ihan kelpo tilanne. Hain vettä
hieman rannan puoleisesta räystäänalusämpäristä. Kasvihuoneessa
tervetulokastelu. Viikko sitten kylvämäni persiljat eivät vielä
itäneet.
Puuvajan terassilla minulla oli ämpärillinen kosteaa ja roskaista
purua. Lisäksi ainakin saman verran kuivaa koivun höylälastua.
Siivilöin muhat. Seasta poistui kosteata roskaa. Lehteä ja oksaa.
Samalla paakkuisuus katosi. Yhdistin muhat ja lastut ja laitoin
säkkiin. Parissa viikossa kuivuvat. Sääsket kiusana, kun terassilla oli
niin tyyntä.
Syötiin käristyskeitto. Oli hyvää ja keittoa riittää huomisellekin.
Kuten oli tarkoituskin. Aino siivoili hieman saunaa ja kirkasteli
ikkunoita. Kävin viemässä pömpeliin parit roskat. Pottumaa tosi
vireänä. Saadaan takuulla siikliä, mutta joku viikko pitää vielä
odotella. Mustikkasadosta nyt hyvät ennusteet. On satanut ja lisää
vettä luvassa. Raakileita runsaasti. Puolukka yhä kukkii.
Laitoin "pelivalon" hieman parempaaan kuosiin. LED-nauha on kuitenkin
ikivanha ja sen kyllä voisi vaihtaa. Valoa ei tullut lisää, mutta
kokonaisuus on siistimpi. Yläpihan räystään alle vaihdoin toisen
ämpärin. Aino valitti sen hajua. Jos tuo ämpäri on se, jonka viimeksi
ostin taalapuodista, haju on silloin kiinni ämpärissä, ei sisällössä.
Ämpäri haisi jo kättelyssä pahalta. Luulin, että haju haihtuu. Mutta ei!
Junnila teki sitten ainoan oikean ratkaisun ja erosi. Eihän hallituksen
työskentelystä olisi tullut yhtään mitään. Rauhoittuuko tilanne, vai
löytyykö Persujen ministeriryhmästä samankaltaisia tapauksia? Persujen
porukassa tuollaista ajatusmaailmaa on. Mutta hallitukseen tai muuten
näkyville paikoille ei heillä ole mitään asiaa. Onko siis yleensä
politiikkaan? Oli aivan käsittämätön moka Persuilta nimittää Junnila
ministerin virkaan. Kyllä tuollaiset asiat ovat aina jollakin
muistissa. Salaisuuksiahan ne eivät ole! Nyt ei kenenkään kannata
tunnustaa äänestäneensä Persuja. Antisemitismi, rasismi ja kaikenlainen
viha maahanmuuttajia (ja yleensäkin ulkomaalaisia) kohtaan ... puolue
voisi ottaa parempiakin asioita omakseen.
Torstai, 29.6.2023
Nämä
helteet eivät tee hyvää terveydelle. Pari edellistä päivää ovat olleet
rasittavia. Olen yrittänyt ottaa pienet päikkärit, mutta siitä ei ole
tullut mitään. Siksi väsymys on päässyt kasaantumaan. Aamulla kuitenkin
padot murtuivat ja nukuin yli kahdeksaan asti. Hyvä juttu. Oloa tuo
helpotti heti, kun väsymys ei enää ollut kuuman ilman lisänä!
Kuten eilen mainitsin, en eilen oikein tullut sinuksi uuden sääaseman
kanssa. Niinpä olin painellut laitteen kosketusäppäimiä niin, että
aamulla laite alkoi hälyyttämään tasan kello 7:00. Onneksi laite oli
alakerrassa Ainon ihmeteltävänä. Ylös en kuullut minkäänlaista ääntä.
Aamupalan aikana taisin saada herätykset pois käytöstä. Huomenna aamu
näyttää, olenko oppinut tai ymmärtänyt yhtään mitään.
Otin pakastimesta pienen kuhafilepaketin sulamaan. Siirsin samalla ko.
pakastimen viimeiset tavarat toiseen, vasta käynnistämääni pakastimeen
ja sammutin toisen sulamaan. Saattaa mennä nyt niin, että menee
kuukauden päivät, ennen kuin tuo viimeinenkin pakastin taas otetaan
käyttöön. Hillaa ensin ... toivottavasti. Sitten mustikkaa. Jos
tällaiset helteet jatkuvat, jäävät marjat kuitenkin saamatta!
Hellepäivä siis tänäänkin. Heti aamusta oli reilusti yli parinkympin.
Puolen päivän aikaan meni helleraja rikki. Sisällä ei tietenkään yhtään
sen viileämpää. Ja siivouspäivä! Voi meitä poloisia. Tein heti alkuun
sellaisen tempauksen, että avasin yläkerrasta yhden ikkunan kokonaan
selälleen. Olihan sillä hieman vaikutusta, kun sai kuitenkin ilman
liikkeeseen. Hieman viileyden tuntua edes.
Ei ollut siivous helppoa hommaa. Tuntui, että etenkin yläkerrassa olin
tajunnan rajamailla. Ainolla ei yhtään ainakaan helpompaa. Olotila
parani pikkuisen, kun siivous siirtyi alakertaan. Lopullinen helpotus
tuli sitten, kun pääsi lopulta suihkuun. Kylmä suihku päätteeksi,
pisteenä i:n päälle! Ikkuna sai olla koko päivän auki. Ovetkin alhaalla
sepposen selällään. Asiat lopulta paljon paremmin kuin pariin
vuorokauteen.
Aino ei kuitenkaan halunnut tai jaksanut lähteä kauppareissuun. Joten
tein kierroksen yksin. Tankkaus, Rusta, Cittari ja Lidl. Sopiva kierros
iltapäivän päätteeksi.
Ruotsista ei tule Naton jäsentä. Olen epäillyt jatkuvasti Ruotsin
haluakin päästä jäseneksi. Jos Ruotsi haluaisi Natoon, muuttaisi se
virallista kantaansa koraanin polttoon ja moneen muuhunkin asiaan. Niin
se vain on. Ruotsi on päättänyt jäädä Nato-maiden selän taakse.
Politiikassa opposition tehtävä on pistää hallitukselle kampoihin.
Persujen Junnila sai luottamuslauseen, mutta RKP äänesti opposition
mukana. Jos oppositiosta löytyisi nyt viisautta, he valitsisivat
seuraavaan luottamusäänestykseen jonkun RKP:n ministereistä. Miten
äänestäisivät Perusssuomalaiset? Koston politiikkaa vai vai olisiko
omakin paikka silloin vaarassa? Koston politiikka on harrastettu
aieminkin. Nyt kuitenkin sen pääarkkitehdit ovat molemmat oppositiossa.
Persujen ja RKP:n välit ovat siinä kunnossa, että hallitukselle voi
povata lyhyttä ikää. Jospa tulisikin uudet vaalit? Veikkaisin siinä
tapauksessa niin, että Persut menettäisivät reilusti kannatustaan. Se
menisi suoraan kokoomuksen pussiin. Oppositio ei ole esittänyt mitään
viisasta, joten sen kannatus tuskin nousisi. Kannattaisi tietenkin
sillä puolella odotella parempaa saumaa. Etteivät joutuisi ojasta
allikkoon. Olisi tietenkin mahtavaa, jos hallitus pääsisi tekemään sitä
omaa työtänsä. Edes hetken.
Keskiviikko, 28.6.2023
Aika
turhalta tuntuu viileiden säiden odottelu. Hellettä, hellettä! Sitä
näyttää piisaavan. Ja ollaan vasta kesäkuun loppupäivillä. Hellettä voi
hyvinkin olla vielä kaksi kuukautta putkeen!
Kohtalaisen aikaisessa vaiheessa marssin autolle ja suuntasin kohti
Puuiloa. Tarkoituksenani oli ostaa lämpömittari etupihan puolelle.
Siellä on ikkunassa sellainen, mutta se on vuosien myötä haalistunut
sellaiseksi, josta ei kyllä ota mitään selvää. Jonkunlaisen sitten
ostin. Liekö hyvä ostos?
Jatkoin Prismaan. Sieltä löytyi kolmen kilon mansikkalaatikoita.
Arvokkaita tietenkin. Mietin hetken ja nostin sitten kolme laatikkoa
kyytiin. Kiersin kaupan ja löysin jotakin muutakin tarvittavaa kaupan
perältä.
Kotona sitten alkoi operaatio putsaa-ja-pakasta. Aikansa siinä meni,
mutta ennen puolta päivää oltiin syöty jo lounaskin. Onneksi laitoin
sen yhden pakastimen päälle jo illalla. Olisi nuo marjat mahtuneet
muutenkin, mutta nyt tilanne on selkeämpi. Viime kesänä meillä oli
ostmansikkaa likimain saman verran kuin nyt. Oman maan mansikat päälle.
Aino sanoi, että mansikat nyt piisaavat. Olisikohan näin, kun oma sato
voi olla olematon!
Joskus myöhäisellä iltapäivällä aloin tutkimaan "sääasemaani". Täytyy
myöntää, että ohjeet olivat aika kehnot. Ohjeiden tekijä oli
todennäköisesti laitteen suunnittelija tai tekijä. Vähintään sellainen
persoona, joka painiskeli tuotekehityksessä etsien virheitä. Jotta
myyntiversio olisi sitten ok. Ohjeen tekijälle laite oli läpikotaisin
tuttu, joten hän ei puuttunut pikkuasioihin. Siinä sitten unohtui
mainita useampikin oleellinen asia. Testaamalla ja ohjeita
tuijottamalla aloin kuitenkin päästä laitteesta hieman jyvälle. Varma
en kuitenkaan vieläkään ole.
Alkukappaleen hellevalitukseni tuotti tulosta. Myöhemmin päivällä
ennuste kertoi, että sunnuntai ja maanantai olisivatkin viileitä! Pitää
siis hetki vielä jaksaa.
Tiistai, 27.6.2023
Aamuseitsemän
aikoihin saatiin mukava sadekuuro. Netistä olin sitä jo hetken
seurannut ja sitä jännitin, kuivuuko se pois, ennen kuin se saavuttaa
Perämeren pohjukan etelästä tullessaan. Onneksi se ei kuivunut ja
ilma raikastui ihan kunnolla. Hetkeksi ainakin. Mereltä oli
vielä lähestymässä sadepilviä, mutta ne alkoivat kuivumaan pois ennen
rannikkoa.
Aamujutuista päästyämme lähdettiin käymään ulkomailla. Ihan aluksi
kuitenkin Kemintien apteekkiin. Minulla listalla vain yksi
reseptipilleri. Illaksi olisi vielä ollut, mutta huomiseksi ei. Aino
osteli jotakin muuta apteekin valikoimista. Paljonhan sieltä saa
muutakin, kuin lääkkeitä. Matka jatkui apteekin jälkeen Haaparannan
puolelle. ICA-Maxiin. Sieltä ostoskärryyn siirtyi muutamat, tutuksi
tulleet perusjutut. Ehkä niitä saisi muualtakin, mutta ainakaan Suomen
puolella en niitä ole nähnyt.
Aamusta hieman iltapäivän puolelle asti oli ilma ihan kohtuullinen.
Sitten taas lämpeni ja sisälläkin alkoi olla tukalaa. On hankalaa, kun
sisäilmaa ei saa jäähtymään. Parikin astetta olisi hyvä. Mutta kun ei!
On vain pakko ottaa iisisti ja rajoittaa tekemiset välttämättömiin
asioihin.
Huomenna jo keskiviikko. Ei olla vielä puhuttu sen kummemmin
seuraavasta mökkireissusta. Huomenna ei mennä. Tuskin torstainakaan.
Jos mennään, niin perjantaina varmaankin. Tai en tiedä. Helteet
saisivat olla ohi, jotta pystyisi taas jotakin harrastamaan.
Maanantai, 26.6.2023
Juhannukset
juhlittu ja arkeen palattu. Ja viikon sääennuste melko lohduton. Ulos
ei juuri asiaa. Ja sisätiloissa vähintään yhtä hullua!
Kävin aamupäivän puolella pienen kauppareissun. Tällä kertaa
poikkeuksellisesti Prisman suuntaan. Pienet olivat ostokset. Yhteen
kassiin meni kaikki tarpeellinen. Eli normaali alkuviikon reissu.
Aino tekaisi maistuvan paistoksen. Se oli kuin kaalilaatikko, mutta
paistinpannussa tehty. Kaalia ja riisiä kai ensin hieman keitetty.
Hyvää saatiin siis taas.
Uutiset Venäjältä eivät oikeastaan kerro yhtään mitään. Mikä on totta
ja mikä valetta? Kuka on hengissä ja kuka on maanpaossa? Kun homma on
karannut hyppysistä, voi siellä tilanne olla mikä vain. Venäläiset
osaavat tiedottaa asioista sen, mitä virallisesti pitääkin. Oikeat
uutiset osataan salata niin pitkäksi aikaa, kuin vaaditaan. Kun
taustatyöt on hoidettu, voidaan taas jotakin raportoida. Joku pudonnut
taas ikkunasta. Joku saanut sydärin.
Mansikan pääsatoa saadaan vielä hetken aikaa odottaa. Taitaa mennä ensi
viikkoon. Mistähän maasta nyt muuten tulee poimijoita, kun Ukraina ja
itänaapuri eivät ole parhaimmillaan? Mansikanpoimintaankin (niinkuin
monen muunkin marjan) on kehitteillä robotti. Testausvaiheessa jo.
Mitenkähän se oiken on, kun yksityishenkilöt takuulla haluavat laatua.
Pystyykö robotti keräämään mansikat vahingoittamatta niitä. Aika paljon
asia vaatii viljelyksiltäkin. Mansikoiden pitää löytyä samoilta
kohdilta. Ei ne saa olla miten vain ja sikinsokin.
Tornion päivä oli tukala. Asteita liikaa yli 20:n. Hieman pohjoisempana
- mökilläkin - on tullut sade- ja ukkoskuuroja. Vaikuttivatko ne
marjasatoon? Toivottavasti. Huomiseksikin on luvassa kuuroja eteläiseen
Lappiin. Voi, kunpa mekin saataisiin hieman raikastusta! Lienee
kuitenkin turha toivo. Vasta viikon päästä maanantaina olisi helle ohi
ja saataisiin sadetta! Näin meille kertoo YR/NRK.
Sunnuntai, 25.6.2023
Aamulla
kunnon sumu. Turha oli yrittää katsella vastarannan maisemia.
Lähtöpäivä, eli ei taaskaan isoja hommeleita suunnitteilla. Istuin
hetken puuvajan terassilla. Vanhan rälläkän laikan karakiristin on
jumissa. En ole sitä saanut millään opilla auki. Laitoin nyt siihen
CRC:tä. Jospa se viimein antautuisi. Minulla on rälläkkään yksi
puuntyöstöterä. Sen kanssa vain on sellainen ongelma, että se on
tarkoitettu hieman isommalle karalle, kuin rälläkässä on. Sääskien
seassa hakkasin kolmen millin alumiinilangasta väliin adapterin.
Pitäisi toimia. Uusi rälläkkäkin on ollut käsillä jo viime kesästä
lähtien. En vielä testannut, mutta eiköhän homma toimi!
Eiliset Prigozin-uutiset ovat tainneet muuttua osin höpö-höpö
-tasoisiksi. Muka kaikki olisi annettu anteeksi ja itse pääjehu lähtee
elelemään Lukasenkan siipien suojaan. Siis että Putin on antanut
kapinan anteeksi? Uskokoon ken tahtoo. Vaikka toisaalta ... lempeä
setähän se Putputin on. Ja sanomaansa voi luottaa! Mutta mikähän on
Wagnerin miesten kohtalo? Niiden, jotka houkuteltiin vankilasta ja
joille luvattiin rahaa ja vapautus.
Siistasin trimmerillä pihan laitoja. Kellarin takaa niitin alas
puna-ailakkiniityn. Kumma, miten tuo kasvi onkin levinnyt ja
runsastunut viime vuosina.
Lämmin päivä ajella kotiin. Kotona vaikeuksia saada siedettävät
olosuhteet, kun tuuletus poissa ollessamme on ollut aika heikkoa.
Sääsket tuppaavat sisälle, kun aukkoja joutuu pitämään auki. Ruuaksi
kalapihvejä ja uusia pottuja. Kyllä nämä potut maistuivat aivan
hyviltä. Katsottiin useat tallennukset. Ja urheiluakin 3,5 tuntia.
Lauantai, 24.6.2023 Juhannuspäivä
Ei
ollut aattopäivänä kokkoa. Ei ollut sen kummenmpia juhliakaan.
Pelattiin alkuillasta Ainon kanssa parit KB:t. Muorit pelasivat sitten
mäessä korttia. Pistäydyin jututtamassa naapuria. Tulin ajoissa pois.
Ajoissa nukkumaankin. Muoreilla meni pikkuisen
pitempään!
Illalla muuan vesipisara. Aamulla pilvipouta. Kävin tuikkaamassa tulen
roskapömpeliin. Grillillä kannoin sisältä kaiken irtonaisen pihalle.
Pistin vesipumpun laulamaan ja pruuttailin ensin grillin sisäpuolen
raikkaaksi. Keltainen siitepölyvesi huuhtoutui ulos. Ulkopuolella
huuhtelin ne irtokamppeet. Kohta kannoin ne takaisin sisälle. Nyt
nähdään, vieläkö siitepölyä on ilmassa. Pitääkä pesu vielä uusia?
Aino putsasi yläkerran parvekkeen. Huomattavasti vähemmällä vedellä.
Juotiin kahvit. Sisällä taas sääskiä ja sähkömailat kipinöivät.
Tyhjennettiin sitten terassi ja jatkettiin siitepölyn poistoa.
Ruiskulla siitepöly irtosi hyvin. Aivan vaahtona! On aivan
käsittämättömän iso apu tuosta letkuvedestä. Letkun päässä minulla on
suutin, jolla saan melko tiukan suihkun aikaiseksi. Paine hyvä, vesi
lentää aika kauaksikin.
Iltapäivällä ruuan jälkeen ilma alkoi selvästi lämpenemään. Jopa liki
hellerajaan asti. Sen kyllä heti pihalla huomasi, kun yritti jotakin
touhuta. Minulla on yksi vanha kaappi, jonka olen tehnyt joskus kauan
sitten. Kaiketi vuonna 1976. Nuorena ja köyhänä poikana. Nyt olen vain
nuori. Kaappi on viimeksi ollut käytössä leikkimökissä. Kaksi vuotta
sitten poistin sen sieltä remontin yhteydessä. Siihen oli tarttunut
pistävä haju. Se on ollut grillissä irrallisena siitä asti. Olen sille
miettinyt hyvää paikkaa. Mallasin sitä grillin seinälle, mutta en vielä
alkanut ruuvaamaan sitä kiinni. Olisihan siinä hyvä säilyttää jotakin
linnuilta ja oravilta suojassa. Ainakin talouspaperi kelpaa tinteille
ja oraville.
Kannoin aggrekaatin varaston suojiin. Kävin laittamassa pömpeliin
kannen. Sadetta pelkäsin. Ja muutenkin. Olihan nuo tehtävä ennen pois
lähtöä kuitenkin.
Venäjältä kuuluu kummia. Ovatko uutiset hyviä vai huonoja? Se nähdään
piakkoin. Taitaa olla niin, että Prigozin ja Wagner eivät mahda Venäjän
sotilasjohdolle mitään. Puhumattakaan valtion johdosta. Kertoo tuo
kuitenkin sisäisestä sekasorrosta. Sekin voi olla hyvä tai paha! Se on
kuitenkin kai ok, että nyt jotakin siellä tapahtuu. Samaa paskaa ollaan
kuultu jo liian kauan.
Iltakuuden korvilla taas hieman sadetta. Kovin vain niukasti. Mustikat
ovat raakileilla ja kaipaisivat juuri nyt runsaasti sadetta. Puolukka
kukkii. Hillasta ei mitään havaintoa. Mansikkamaa aneeminen. Kohta
onkin syöksyttävä mansikkaostoksille. Joko heti Juhannuksen jälkeen?
Perjantai, 23.6.2023 Juhannusaatto
Pilvipouta,
itätuuli. Aamupalan jälkeen laitoin saunan vesipumpun vireeseen. Letkun
pään vein kivikarkon päähän. Siellä vesi ei ollut aivan yhtä paksua,
kuin rannempana. Pumppasin pitkän ämpärillisen vettä. Hieman sameutta
havaittavissa. Illalla siitepöly oli noussut ämpärissä veden pintaan.
Kävin laavun pottumaalla. Hyvin olivat potut taimettuneet. Vettä saisi
sataa. Vielä ongelmaa ei ole, mutta ei paljon toisinkaan.
Hain ruohonleikkurin vajasta. Tankki oli täynnä. Aloin sitten
laittamaan bensaa isommasta astiasta pienempiin. Mäkäräpilvet heti
kimpussa. Hain sisältä hirvikärpästakin. Se toimii hyvin myös mäkäröitä
vastaan. Kone käyntiin ensi nykäyksellä. Koskaan en ole laittanut
lisäaineita kausikoneiden bensan joukkoon. Enkä laita vastedeskään.
Leikkasin pahimmat ruohot. Sain sitten laitettua ne bensatkin
piemempiin astioihin.
Vaikka vesi ei vielä olekaan selkeää, aloin silti laitella myös
sähköpumppua toimintakuntoon. Ari tuli sopivasti kaveriksi. Hetki
poristiinkin. Pumppu tuli kuntoon. Testiajo ok! Laitoin
kasteluletkunkin paikalleen.
Ruuan jälkeen pakollinen loikoiluosuus. Sitten meninkin hetkeksi
leikkimökkiin. Aloitin viime kesänä tilkitsemään muutamia rakoja. Nyt
saatoin sen homman päätökseen. Nyt lienee niin, etteivät hyönteiset
tuki sisälle. Ainakaan laumoittain.
Syvä meri on vaarallinen paikka. Niinkuin avaruuskin. Molemmissa
omillaan on pärjättävä, jos sattuu onnettomuus. Pääsääntöisesti. Nyt
Titanicin hylyn luona tuhoutunutta sukellusalusta ei olisi kukaan
voinut pelastaa. Kasaan oli rutistunut. Ruttuun kuin rusina. On siinä
tietysti miehistökin muuttanut muotoa! Onkohan onnettomuus tapahtunut
kertarykäyksellä? Vai onko se tapahtunut elokuvamaisesti hiljalleen?
Halkeamia, pauketta rutinaa! Veikkaan kertarysäystä. Kun yhteys
alukseen katkesi oli homma jo selvä.
On julkaistu uusia suosituksia ihmisten noudatettavaksi. Ruokajuttuja.
Pitää alkaa noudattamaan sitä lihahommaa. Punaista lihaa pitäisi syödä
entistä vähemmän. Tarkoittaa sitä, että ostan jatkossa kunnon
maatiaispossua. Siitä syön pääasiassa ne valkoiset lihat. Nam-nam.
Kerrankin oiva ruokasuositus!
Torstai, 22.6.2023
Oltiin
päätetty, että tänään lähdetään liikkeelle vasta päiväruuan jälkeen.
Siispä ei mitään kiirettä. Aina silloin-tällöin jompikumpi teki jotakin
sellaista, joka on kuitenkin tehtävä ennen lähtöä. Tai sellaista, joka
on mökillä tehtävä, mutta voi sen tehdä jo kotosallakin.
Alkoi pilveilemään. Vähitellen myös satelemaan heikosti. Se olikin
mahtava asia, sillä samalla ilma hieman viileni. Ei sellaisiin
kukemiin, mikä minulle olisi mieluinen, mutta 17 astettakin on
kohtuullinen, kun aurinko ei paista ja ei tarvitse hommien vuoksi
hikoilla.
Juhannuksen sääennuste on muuttunut paljon siitä, mitä se oli vielä
muutama päivä sitten. Helteet ovat ohi. Sää muuttunut vaihtelevaksi.
Sateitakin tullut niin, että Lapissa metsäpalovaroitus on voimassa enää
Simossa ja Utsjoella. Ei Jussina kylmä tule silti, niinkuin joku vuosi
sitten, kun oli vain +3 astetta ja sateli räntää. Nousee se lämpö liki
20 asteeseen, vaikka sataisikin. Poutasäällä ylikin.
Syötiin ruoka juuri ennen keskipäivää. Tiskit koneeseen ja kone päälle.
Kone tuntui surraavan ikuisuuden, vaikka pikaohjelma olikin käytössä.
Lopulta matkaan. Kesän aikana mökkimatkan varsi saa kukista aikaan
kolme eri valtaväriä. Väriloisto alkaa keltaisella. Voikukat ja
kullerot ovat vallanneet alkukesän niityt ja teidenvarret. Lisäksi on
niittyleinikkiä ja monta muutakin keltakukkaa. Nyt valtaväri on
vaihtumassa valkoiseksi. Voikukat ovat siementämisvaiheessa ja
odottavat tuulenpuuskia. Laajimmin valkoista näyttää nyt kuitenkin
koiranputki. Muutamat pellot ja niityt ovat aivan valkoisenaan
koiranputkea. Ja pelto-ojien varret myös, jos itse pelto oli muulla
viljelyllä. Olisipa sillä käyttöä. Satoa on aina hirvittävästi.
Valkoinen kausi saa pian vahvistusta, kun mesiangervot pian tulevat
kukalle. Valkoisen kauden jälkeen vaihtuu värimaailma sipipunan
suuntaan. Horsmaa riittää joka puolella. Tienvarsilla paljon myös
metsäkurjenpolvea. Ja lopulta ohdakkeet ja niistä näyttävimpinä
huopaohdakkeet. Nuo värikokonaisuudet ovat hyvin selkeät. Onko tämä
vain meidän mökkimatkan juttuja, vai onko joku muu kiinnittänyt muualla
asiaan huomiota?
Mökillä ennen kahta. Aamulla käveli ukkometso kameran edessä. Sitä ei
nyt näkynyt, mutta muuta eläimistöä niinkin. Valtavat sääski- ja
mäkäräarmeijat olivat heti autosta noustuamme kimpussa. Oli pakko etsiä
terassille sääskisavukiekurat käryämään.
Juotiin kahvit. Kävin kasvihuoneessa juottamassa kasvit. Kylvin myös
loput persiljat. Meinasin laittaa vesipumput vireeseen, mutta tulin
toisiin ajatuksiin, kun kävin rannassa. Oli vastaranta ja rantavesi
kuin puuroa. Siitepöly teki veden keltaiseksi monen metrin päähän
rannasta. Ajoin trimmerillä nurmikon reunoja. Loppui sekin homma
lyhyeen, kun mäkärät tukkivat kurkkuun asti. Meni loppuilta
sisähommiksi. On se tämäkin mökkeilyä!
Keskiviikko, 21.6.2023
Ollaan
saavutettu se vuoden pisin päivä. Pohjoisessa auringon laskua saa vielä
odottaa. Etelämpänä päivien lyheneminen on tosiasia.
Nousin aamulla vasta kahdeksalta. Nämä helteet kai uuvuttavat. Syksyn
tuloa tässä jo odotellaan. Kesä olisi mielestäni jo nähty!
Juhannusviikonloppu tulossa. Ennenvanhaan tätä keskikesän juhlaa
odotettiin. Nuorukaisena kovastikin. Mitä kauempana ne nuoruusvuodet
ovat, sitä vähemmän tällaiset jutut jaksavat innostaa. Saavat muut
juhlia, jos haluavat.
Meille Juhannus on enemmän tavallinen viikonloppu. Niillä mielin
lähdettiin kauppareissuunkin. Cittariostokset eivät poikenneet millään
tavalla normaaleista. Paluumatkalla tankattiin. Lidl-reissua ei tehty
ollenkaan.
Ahvenia oli lounaaksi. Pitkän kaavan mukaan. Minulla oli pakkasessa
perkaamiani pieniä ahvenia 15 kappaleen pussi. Reilun puolen kilon
annos. Kaloista piti kuitenkin ennen syöntiä poistaa ruodot. Paistoin
aapot molemmila puolilta ja aloin ruotomistalkoisiin. Työlästä puuhaa,
mutta lopputulos mahtavaa. Paistoin sitä valkeaa puoltakin vielä
hieman. Malliksi. Ohessa annos kukka- ja parsakaalta ja suomalaisia
uusia perunoita. Perunat tulivat tarjolle kaalien seassa, joten niiden
maku ja maukkaus jäi hieman arvoitukseksi.
Talomnmiesvuorolainen oli raivannut parkkipaikan reunan ojanvarren
siistiksi. Yksin. Lienee niin, että ei kukaan eikä koskaan ole
vastaavaan pystynyt. On se vain eri siisti laita nyt. Olisikohan niin,
että kukin talonmiesvuorolainen hoitaisi vuoronsa niin, ettei seuraavan
tarvitsisi murehtia laiskureiden vuoksi! Ei kesällä eikä talvella. ps.
miten olisi se talonmiesvuorojen ulkoistaminen? Olisiko nyt oikea aika?
Iltapäivällä lähestyi Ruotsin puolelta kohtalaisen iso ukkos- ja
sadealue. Tutkakuvien mukaan kuurot olivat rankkoja ja salamointi
vilkasta. Vettä kaivattaisiin. Kävi kuitenkin niin, kuin usein
ennenkin. Sadealue hiipui. Torniossa ainakin eteläiset osat jäivät
kuiviksi. Voi olla, että pohjoisempana vettä saatiinkin.
Tiistai, 20.6.2023
Heräsin
ennen kuutta pienemmän asian tarpeeseen. Sitä asiaa tietenkin heti
toimittamaan. Aino oli herännyt hieman aiemmin. Pyykkikone oli jo
päällä ja ohjelma edistynyt muutaman minuutin. Ollaanpas sitä nyt
varsin aikaisin touhuilemassa!
Minulla oli suunnitelmissa aamusta hoitaa ruohonleikkuu takapihalla.
Edellytyksenä pouta ja sopiva lämpötila. Tutkakuvien mukaan Ruotsin
puolelta oli tulossa pieni rintama, jossa oli vaihtelevankokoisia
sadepilviä. Yksi jo oli kohdalla ja pudotteli muutaman pisaran.
Seuraava oli tulossa arviolta ennen kahdeksaa. Kannatti odotella pyykin
kanssa. Samaten ruohon kanssa.
Syötiin aamupala. Kello tuli jo puoli kahdeksan. Alkoi näyttämään
siltä, että tulossa oleva sadepilvi alkaa hiipumaan. Kuivaako peräti
kokonaan? Siksipä pihalle. Tarkistin, että leikkurissa on bensaa.
Olihan se tankki liki täysi. Täytin kuitenkin sen piripintaan asti.
Sade yltyi hetkeksi ja odottelin pyörävarastossa sen loppumista. Pian
se loppuikin ja lähdin leikkurin kanssa takapihalle. Viikossa nurmi
ehtii kasvaa aika lalla, mutta kyllä se vielä hyvin lyheni. Leikkasin
vuorostani myös naapurin takapihan. Viime viikolla Maukka leikkasi
meidänkin.
Alkoi jo kuudes viikko, jolloin taloyhtiönkin nurmikot ovat vaatineet
leikkuuta. Eteläpääty ja tien varsi on ollut koko ajan surkealla
tolalla. Tiedän, että tämän viikon talonmiesvuorolaisessa olisi miestä
enemmän, kuin viidessä aiemmassa yhteensä. Mutta kun tien
varsi on päästetty viidakoksi, on pelkästään se melkoinen työmaa. Siksi
lähdin hoitamaan sen kuntoon. Jos jokainen vuorollaan täyttäisi
velvollisuutensa, olisi tuo alue helppo hoitaa. Mutta jos yksikin
jättää alueen leikkaamatta, seuraava jo siitä saa kärsiä.
Auttamismielessä siis olin liikkeellä.
Oli melkoista koiranputkimetsää. Hevonhierakkaa ja voikukkaa. Kärsämöä
ja nokkosta. Jättiputkeakin. Selvähän se, että yhdellä työnnöllä ei
leikkaamista juurikaan tapahtunut. Sai hinkata edes-takaisin ja piti
miettiä, miten kaatuneet kasvit saisi parhaiten terien silputtaviksi.
Vähitellen se alkoi käyttämään ja alue siistiytyi. Tai siistiytyi ja
siistiytyi. Osa kasveista jäi pitkälleen ja kohta ne terhakoituvat ja
nousevat pystyyn. Kun leikkaamista jatketaan heti, on tuo alue parin
viikon kuluttua kuten muutkin.
Sään puolesta kävi hyvät tuurit. Piti pilvipoutaa koko ajan. 9:20 tulin
suihkuun. Aurinko tuli pilvien takaa esiin vasta yhdeltätoista. Lakanat
narulla alkoivat kuivumaan. Etenkin, kun hieman tuuleskelikin.
Torniossa ei onneksi päästy hellelukemille. Silti oli meilläkin melko
tukalaa. Kävin iltapäivän lopputunteina mm. Motonetissä. Kyllä oli
kuuma reissu. Välillä tuntui, että taju lähtee.
Sais nährä, milloin ns. Mäenalasen (nyt Kamux) risteyksessä kolisee.
Siinä on uusi liikennevaloisysteemi ja uudet ajokaistat. Kun
Tokmannin/Lidlin suunnasta ajetaan Eteläntien yli, on valittava vasen
kaista. Siitä ajetaan suoraan yli tai käännytään vasempaan.
Oikeanpuoleinen kaista on kaupungin suuntaan kääntyville. Vanhastaan
siinä oli kolme kaistaa ja se käytäntö näyttää autoilijoilla olevan yhä
käytössään. Olisi hyvä, jo ajokistojen yläpuolellakin olisi
ryhmittymisopasteet. Nyt ne ovat vain tiehen maalattuina.
Maanantai, 19.6.2023
Kuuma
on. Iho aamusella nihkeänä. Lakanat vaihtorajassa. Varjon puolelta
kaikki räppänät ja ovet aamulla auki. Viimeistään yhdeltätoista ne
olisi suljettava. Ehkä selkeästi aiemminkin.
Pörssisähkön hinta on nyt aika korkealla. Johtuuko helteistä?
Veikkaisin niin. Ainakin osittain. Talvipakkaset vaativat lämmitystä,
helteet viilennystä. Ollaan jossain määrin seurattu sähkön hintaa. On
kuitenkin niin, että on pakollisia juttuja, jotka on hoideltava sähkön
hinnasta riippumatta. Siksipä otin pakastimesta heti aamulla 2,5 kilon
hirvenpaistiköntin jääkaappiin.
Aamupala. Kohta sitten oli vuoro tehdä alkuviikon täydennusostosmatka.
Tällä kertaa ostin kuitenkin jo pitemmällä tähtäimellä. Ja osin jopa
tarjousten perusteella. Tarjoustuotteet olisin ostanut kyllä muutenkin,
mutta en varmaan tällä viikolla. Alkuviikon ostoskassista jouduin
pulittamaan tuplahinnan normimaanantaihin verrattuna. Pakastemustikoita
olen ostellut jo kevään mittaan kilotolkulla. Nyt myös. Ja ensimmäisen
kerran oli ostettava myös puolukkaa. Mansikkaa tulee myyntiin
Juhannuksen jälkeen jo reilummin. Viime viikolla ostettiin maistiaisia.
Juhannuksen jälkeen on tarkkailtava tilannetta. Parhaimmat (ja
kalleimmat) marjat tulevat myyntiin ensimmäisinä. Oma mansikkamaa on
täysi kysymysmerkki. Sen satoon ei oikein voi luottaa.
Paistoin päivällä viimeiset kevätjäiden alta saadut kuhafileet.
Seuraksi Lapin Puikuloista tehtyä muusia. Nyt pakastimessa vanhimmatkin
kalat ovat max kuukauden vanhoja. Kalaa ja ahvenpihvejä on sen verran,
että kalaa ei sen puutteen vuoksi tarvitse hommailla lisää. Hyvin
vuoksi ... se on eri asia.
Päivän käännyttyä iltapäivän puolelle, aloin pilkkomaan hirvipaistia.
Se oli vielä melkein kokonaan umpijäässä, mutta riittävä elopainoni ja
vankka ja terävä kokkiveitseni pääsivät pääosiin. Osasta leikoin sentin
vahvuisia lättysiä. Jos näkyi lihan matkassa yhtään valkoista, leikoin
sellaiset paikat keittotarpeiksi. Loppu tavara käristykseksi. Lättyset
jätin raaoiksi ja Aino kiikutti ne heti pakastimeen. Loput kypsensin.
Laitoin rasioihin ja myöhemmin rasiat pakkaseen.
Meni liki iltayhdeksään, ennen kuin ulkoilmaa kärsi jälleen päästää
sisälle. Hitaanlaisesti ilma sisälläkin viileni. Iholla sen alkoi
tuntemaan, mutta lämpömittarit eivät muutokseen juurikaan reagoineet.
Sunnuntai, 18.6.2023
Heräsin
jo viideltä, kun sääski käväisi poskella. Sinnittelin kolme varttia ja
kun uni ei tullut enää uudestaan, nousin kahvihommiin. Ainokin jo
nousi. Yöllä satanut heikon sadekuuron. Siitä ei mikään eikä kukaan
hyötynyt. Vettä saisi ja pitäisi nyt tulla ihan kunnolla.
Lähtöpäivä. Verkot kuitenkin järvessä, joten ihan heti aamusta ei
päästy liikenteeseen. Kahdeksalta lähdin verkoille. Kerrankin sain olla
tyytyväinen. Etenkin kun laskee yhteen kolmen aamun kalat. Tänään
bonuksena mukavan kokoinen siika.
Kaloja peratakseni oli pieni pakko hakea sääskihattu päähän. Sain sen
avulla jonkinlaisen suojan naamalle ja niskaan pyrkiviä mäkäräparvia
vastaan.
Aino teki vielä pelireissun naapuriin. Sillä aikaa valmistelin omalta
osaltani asioita lähtöä silmälläpitäen. Ei niitä asioita niin
hirmuisesti ollut. Normaalijuttuja. Auton käänsin kuitenkin toisin
päin. Ettei aurinko kuumentaisi etupenkkejä tulisiksi.
Tänään oli ensimmäinen päivä, jolloin sääskiä alkoi tukkimaan sisälle.
Sähkömailat otettiin käyttöön. Odotellessani pelien päättymistä otin
hengen sisällä kymmeniltä sääskiltä. Pahin invaasioaika menee yleensä
parissa viikossa ohi. Kova tuuli estää sääskiä tunkeutumasta sisälle.
Piipun kautta ne kai tulevat!
Helle on aika iso kiusa. Tuo sääskien ja mäkäröiden paljous on
helteiden ansiota. Jaksaminen on heikkoa. Hiki alkaa
virtaamaan pienenkin liikunnan myötä. Iho on se mikä
se on ja hiki ja ötökänpuremat kirvelevät. Pakko pitää
suojaavaa vaatetusta auringon ja syöpäläisten vuoksi. Silti naama,
kaula, niska ja kämmenselät ovat saaneet liikaa valoa. Aikanaan
todettiin yliherkkyys auringolle. Jokohan se on muuttunut allergiaksi,
kun niin ilkeää tekee? Sormet ovat pahoin haavoilla. Oikean käden
peukku ja pikkurilli ovat onneksi aika terveet!
Suomeen saadaan lopultakin uusi hallitus. Hieman mietityttää RKP:n ja
Persujen selkeät vastakkaisuudet neuvottelujen aikana. Se voi olla se
tekijä, mikä voi koitua jatkossa hallituksen elinkaaren kohtaloksi.
Selvää on, että järjetön tuhlailu on nyt ohi ja talouden
tasapainottaminen on pääasioita. Nyt alkaa olla niitä hetkiä, jolloin
työnteko kannattaa. On ollut liian helppoa jäädä kotiin, kun sinne on
maksettu sellaisia tukiaisia, ettei töistä välttämättä vastaavaa rahaa
edes saisi.
Lauantai, 17.6.2023
Kuudelta
kahvin keittoon. Hain salaattia ja persiljaa. Nuo ostorehut ovat
menestyneet loistavasti kasvihuoneessa. Molempia lajeja meillä kuluu
tasaisesti, mutta ne kasvavat kulutusta nopeammin. Kylvöpersiljatkin
ovat hyvässä kasvuvaiheessa. Kohta kylvän loputkin siemenet. Persiljaa
saadaankin nyt reippaasti kuivatettavaksi. Nokkoset pussitin eilen.
Keveä oli pussukka.
Kahdeksan jälkeen verkoille. Järvi täysin tyyni. Veden pinta keltaisena
siitepölystä. Verkoista kalaa hieman eilistä paremmin. Hyvin ei
vieläkään. Verkot aika rapaiset. Nyt liitta oli ruskeaa, syksyllä se
oli vihreää. Vaihtelu virkistää?
Pakkaseen filettä taas mukavasti. Oli välikahvien ja välipalan aika.
Laitelin veneen taas valmiiksi seuraavaa verkkoreissua varten. Lisäsin
paljuun yhden harvemman verkon. 60-metrisen. Laitoin sähkömoottorinkin
paikoilleen. Jos verkkoja laskiessa on yhä tyyntä, saan apumoottorilla
homman toimimaan.
Pihalla kyy. Toimin sen kanssa niin, kuin laki kertoo.
Laskin verkot. Oli alkanut hieman tuuleskelemaan ja en
tarvinnutkaan sähkömoottoria. Tuuli liikutteli venettä
passelisti. Ensimmäistä kertaa tälle viikonlopulle luotain näytti
kaloja. Uivatko verkkoihini? Vai Arin? Molempi hyvä. Parempi, jos minun
verkkoihin.
Lämmin päivä, vaikka helleraja ei ylittynytkään. Luvassa kuitenkin
reilusti lämpimämpää. 30 astetta saattaa olla jo maanantaina. Miten
sitä pärjää, kun nytkin on jo vaikeaa? Potut pitävät kuitenkin
lämmöstä. Ensimmäisiä lehdenalkuja puskettaa esiin penkkien päältä.
Perjantai, 16.6.2023
Puita
ei ole tällä reissulla kulunut. Yön jäljiltä kämpässä 19 astetta. Se on
varsin ihanteellinen asumalämpö. Iltapäivällä sisälläkin hieman
lämpenee, mutta ei paljoa. Luvassa kun ei ole hellelukemia.
Aamupalan jälkeen verkoille. Oli vastaranta ja soutelin sen verran
ulommas, että sain koneen käyntiin ja vaihteen silmään. Verkoissa
muutama filekokoinen kala. Enemmän oli tilauksessa, muttä tähän oli
tyytyminen. Paluumatkalla vene nousi plaaniin, kun keulassa oli
nyt painoa. Suomustin ja fileoin kalat. Olen joskus ostanut
suomustusraudan. Sillä oli ihan kohtalaisen hyvä saada kookkaista
ahvenista suomut pois.
Päiväkahvin jälkeen laitoin veneen taas lähtövalmiuteen. Verkonlaslua
ja pilkkimistä varten. Luotaimen anturille hain uuden paikan. Testataan
ja jos se on hyvä, teen asennuksesta puolikiinteän.
Sähköperämoottorille ei tarvitsekaan laittaa kiinnityslautaa.
Luotainanturille pitää. Laitoin vara-akun koteloonsa.
Kellarissa oli kevättalvella sinne viemäni matopurkki. Laitoin madot
isompaan purkkiin ja lisäsin multaa ja muuta höystettä. Vaihdoin
kamera-akut. Yhden kameran lähistön siivosin pikku oksista. Häirintä
loppuu!
Ruuan päälle taas lyhyt lepäilyvaihe. Kahvit sitten. Ja järvelle.
Lisäakun ansiosta vene nousi plaaniin. Anturin uusi paikka ok. Tuuli
koillisen ja idän suunnalla. Pilkillä ei kalaa kattilaan tullut. Laskin
verkot. Tarvitsen veneeseen paljuja varten hieman apurakenteita.
Pilkillä istuessani suunnitelmat selkenivät. Ei muuta kuin
rakentelemaan!
Torstai, 15.6.2023
Viikon
päästä keskiviikkona on päivä pisimmillään. Sen jälkeen päivät
lyhenevät ja pimeä vuodenaika lähenee. Toivossa on hyvä elää.
Mökillelähtö hyvissä ajoin. Matkalla lämmintä 18-19 astetta. Mökillä 18
ulkona, sisällä ihanasti +16 astetta. Jäisikö sisähommiin? Heikko
pohjoistuuli. Mäkärät kimpussa. Niitä onkin vähintään riittävästi. Joku
elukka oli kahmaissut hampaisiinsa puuvajan terassilta 2-3 desin
pesuainepullon. Hampaat olivat menneet muovista läpi ja pullo oli
tyhjentynyt. Olikohan supikoira vai kettu? Vai karhu? Ja oliko juonut
pesuaineen? Harmi, ettei juuri tuohon suuntaan ole ollut
kameravalvontaa. Ei sitäkään joka paikkaan riitä. Yhden kameran eteen
oli taipunut kuivia oksia ja kamera otti pari päivää sitten videoita
päntiönään. Poistin nyt reilummin oksistoa. Pitää vielä käydä
oksasaksien kanssa paremmin tekemässä väljää.
Juopastiin kahvit ja haukattiin eväät. Oli muuten osalla leivistä
päällä paistettua ahventa!
Aallokko ja tuuli oli järvellä hyvinkin kohtullista luokkaa. Nyt siis
oli hyvä sää noutaa katiskat maille. Se onkin viisasta tehdä hyvän sään
aikana! Päätin, etten ota nyt talteen muita, kuin kunnon köriläitä.
Katiskoissa oli kaksi haukea ja satakunta ahventa. Ei ensimmäistäkään
filekokoista. Vältyin siis perkaamisilta. Venetelan rullakko piti
naulata kunnolla kiinni. Vesillelaskun aikana se väänsi itsensä irti
kakkosnelosista.
Ruoka kahden vaiheilla. Päälle lyhyt löhöily. Olin suunnitellut
verkkojen laskua illemmalla. Laitoin kolme soppelia verkkoa
verkkolaatikkoon ootille. Sitten luotainta asentamaan. En vain löytänyt
luotaimen virtajohtoa. Syksyllä kauden päätyttyä vein sen kotiin
korjattavaksi. Olisikohan se siellä, kun mökiltä alkoivat jo
potentiaaliset paikat loppumaan?
Juotiin kahvit. Päätin virtajohdon puutteesta huolimatta laskea ne
verkot. Menin yläkertaan vaihtamaan jalkaan järvellemenohousut.
Tarkistin vielä kassini ... öhm ... mökkikassini ... Arvaatteko ... no
ette. Ei ollut johto vieläkään siellä! Laitoin kassista jotakin
lipaston päälle ja siinähän se johtokin sitten oli!
Eli luotainta asentamaan. Anturiasennus on yhä tilapäinen. Muuten homma
ok. Keräsin veneeseen liput, verkot, narut, ankkurit ja vielä
pilkkivehkeetkin. Ajelin tällä kertaa kilometrin päähän ja laskin
verkot. Pilkin hetken aikaa. Hauet ja pikku ahvenet aktiivisia. Ja
mäkärät järvelläkin kiusana. Anturiasennukseen keksin hyvän systeemin.
Olihan reissusta siis jotakin hyötyäkin! Nopeasti kuitenkin mökille.
Mäkäröiltä suojaan!
Keskiviikko, 14.6.2023
Yöpakkaset
ovat todellakin jo ohi. Onneksi kuitenkin yöllä on silti päivää
viileämpää. Nyt ei enää ole pidettävä öisin kaikkia ikkunoita
suljettuina. Päivisin asunto lämpenee väkisinkin, mutta oikeanlaisella
tuulettamisella saadaan pientä helpotusta. Tuuli on pyöriskellyt etelän
suunnalta ja kylmästä merivedestä johtuen Tornion lämpötila on ollut
maltillinen. Noin 6 astetta viileämpää kuin mökillä. Hieman jopa
arvelluttaa mökille meno. Sielläkin järvi viilentäisi, jos tuulisi vain
järveltä. Kun katsoin ennusteita, olisi nyt herkkua tarjolla. Tuulet
kääntymässä vastarannaksi kolmen vuorokauden ajaksi. Kerrankin
vastaranta olisi toivelistalla!
Kaupassakäyntipäivä. Aamupalan jälkeen tein alustavan reissun.
Tankkasin auton ja hain Lidlistä totutut mökkieväät:
kylmäsavukirjolohta ja karjalanpiirakoita. Lähdettiin sitten kahdestaan
Cittariin. Jäätiin hetkeksi suusta kiinni ostoskärryparkin luo.
Poristavaa riittäisi todennäköisesti tuntikausiksi. Tällä kertaa
ostoskärryyn kerättiin hieman pitemmänkin tähtäimen asioita. Ainolla
oli kauppaan mennessämme ostoslista, mutta kaupasta tullessamme ei.
Jäikö jotakin oleellista ostamatta? Ei mitään kovin tärkeää ainakaan!
Aino kuori muusia varten puikkoja. On se vain pottujen pottu! Paistoin
ahvenia. Olen perannut ja pakastanut kaksi pussillista ahvenia
pakkaseen. Aika pieniä. Olisikohan keskipaino päättömänä noin 40-60
grammaa. Ruodoin paistetut ahvenet. Paistoin niitä vielä hetkisen
valkealtakin puolelta. Muusia tehtiin sen verran vähemmän, että
varmasti kaikki menee kerralla. Saatiinkin syödä reilusti maailman
parasta kalaa. Ainokin totesi, että sitä voisi syödä vaikka joka päivä.
Niinhän se on. Mutta pienet ahvenet - ne kaikista parhaimmat - ovat
niin toivottoman työläitä käsitellä!
Tänään oli postilaatikossa sähkölasku. Ensimmäinen laatuaan uuden
sopimuksen aikana. Siirtyminen pörssisähköön voi tuoda mitä vain. Nyt
sähkö on ollut halpaa ja lasku sen mukainen. Jatkosta on vaikea sanoa.
Tiistai, 13.6.2023
Ainolla
oli suunnitelmissa kyntää jotakin takapihalla. Kun siihen hommaan
kuului vähän voimamiesjuttuja, arvelin minuakin siellä tarvittavan.
Niinhän se oli. Suosittelin homman aloitusta riittävän aikaisin, jotta
aamun viileys olisi yhä meitä hellimässä. Ennen yhdeksää oli aamupalat
pureskeltu ja hain varastosta kumpparia ja hanskaa. Trimmerinkin.
Etupihalle jätin eilen kuorikatesäkit, jotka nostin nyt takapihalle.
Aino kertoi niiden toimituspisteen. Piti myös siirtää muutama kivi
pihan perälle uuteen paikkaan.
Aino alkoi rapsuttelemaan pihan takalaidan istutusten liepeillä. Minä
siistasin trimmerillä paikkoja, joihin ruohonleikkurilla ei pääse. On
se jännä, kuinka melko vähäisilläkin siistimisillä on iso vaikutus.
Ainolla jäi toinen katesäkki avaamatta ja nostin sen pois tieltä.
Käyttöä tulee myöhemmin.
Sääsket runsastumassa vähitellen. Vielä ei niitä ole haitaksi asti,
mutta muutama jo iski neulansa ihoon. Lämmintä oli varjossa 17 astetta.
Paisteessa tietenkin paljon enemmän. Ihoa kirveli lähinnä hiki, joten
suihku oli ulkoilun jälkeen paikallaan.
Metsäpalovaroitus on voimassa koko Suomessa itäisintä Lappia
lukuunottamatta. Juhannus lähestyy. Sitä ennen ei ainakaan tänne ole
luvassa helpottavia sateita. Joten kokkoja ja nuotioita ei saa
sytytellä, ellei tilanne muutu. Tulevana viikonloppuna saamme myös
unohtaa grillaukset. Pihalla voi paistella paistinpannussa
retikeittimellä, mutta avotulet pitää unohtaa. Ei tuo haittaa, jos ei
tulta saa tehdä. Se kuitenkin on pelkona, että kuiva kausi on alkanut.
Se voi tietää hyvästejä mustikkasadolle. Eli vettä pls!
Viimeisistä hiihdoista ja muistakin talvisista urheilulajeista on jo
aikaa. Yleisurheilussa ollaan Euroopassa kisailtu jo tovin. Tänään
Paavo Nurmen kisat. Paavo Nurmen Stadionilla Turussa. Stadion on
nimetty Paavo Nurmen mukaan. Paavo Nurmi oli suomalainen moninkertainen
olympiavoittaja. Hieman siis selkokielisiä tiedotteita! Suomalaisittain
joitakin pettymyksiä, mutta enemmän tuli onnistumisia. Toivon mukaan ei
tule loukkaantumisia. Saataisiin kesän mittaan iloita menestyksestä.
Maanantai, 12.6.2023
Muuan
päivä tässä kotosalla. Mitään hirmu kiirettä ei mökille ole. Aino
puhui, että jospa torstaina mentäisiin. Kyllä se vain passaa. Katsotaan
päivä kerrallaan, miten asiat edistyvät.
Paistoin päiväruualle ahvenfileitä. Sairaan hyviä. Voisin syödä niitä
vaikka joka päivä. Kermaperunatkin olivat ok, mutta kyllä ne hävisivät
aapoille 100-0!
Puolenpäivän seutuun kävin kauppareissun. Jälleen sellainen alkuviikon
täydennyskeikka. Ehkä vähän enemmänkin tällä kertaa.
Naapuri leikkasi vuorostaan omansa ja meidän takapihan nurmet. Olisin
huomenna leikannut ruohot, mutta onneksi nyt näin. Ensi viikolla
sitten. Yhtiön nurmikenttä on nyt karsean näköinen, kun
talonmiesvuorolainen ei ole hoitanut asiaa. Tienvarsi on jäänyt
hoitamatta kaikilta talonmiehiltä. Järkyttävän näköinen niitty.
Illalla yhtiökokous. Siellä mm. talonmieshommat olivat esillä
ylimääräisissä keskusteluissa. Muutenkin aika hyvä kokous. Taas mentiin
pätkä eteenpäin yhteisissä asioissa. Kotimatkalla kokouksesta käväisin
hakemassa pari säkkiä kuorikatetta. Takapihalla olisi niille hieman
tarvetta.
Sunnuntai, 11.6.2023
Heti
aamusta oli selvää, että päivästä tulee lämmin. Ilmatieteenlaitoksen
ennuste kolmeksi iltapäivällä oli +23 astetta. Se on äkiksestään aika
paljon. Ennen kuin sää lämpeni liikaa, tein jonkunlaisen
korvasienireissun. Tosin en löytänyt kuin yhden pienen korvasienen.
Kuuma tuli silti kävellessä, kun aurinko paistoi ja tuuli ei joka
paikkaan vastannut. Mäkäröitä jo jonkun verran kiusana. Jos jotakin
positiivistä pitäisi reissusta mainita, olisi se varmaan mustikan
kukintojen hurja määrä. Jos kaikista kukista kehittyisi marja, olisi
mustikkasato aika poikkeuksellinen. Näin ei kuitenkaan juuri koskaan
ole. Hyvä kukinta on vain hyvä alku. Pölytyksen on onnistuttava. Sää
pitää olla sopivan lämmin. Ja lopullisen niitin toiveille voi lyödä
kuivuus.
Mökillä kävin hakemassa laavun pottumaan reunasta kolme korvasientä. Ne
olivat sen verran muhkeita, että yhden kastikkeen ainekset on koossa.
Keitteleminen jää kotihommiksi. Vastaavasti päätin jättää nokkoset
mökille kuivumaan. Ne olivat jo puolikuivia. Parissa päivässä ne
kuivuvat mökillä. Ilmankosteus on nyt minimissään.
Oltiin päätetty, että lähdetään kotiin joskus iltapäivän puolella.
Aikani kuluksi istahdin askartelutyömaalleni. Värkkäsin grillipihdit
pihlajasta. Sattumalta keksin konstin, jolla pihdit aukenevat
itsestään. Olisiko patentin paikka? No, ainakin Niksi-Pirkkaan sopiva
hoito!
Syötiin ruoka. Oltiin ostettu ruotsalaisia uusia perunoita kaupasta.
Eilen ne keitettiin ja syötiin puolet. Eivät olleet herkullisia. Kyllä
niitä söi, mutta ei mitenkään innolla. Tänään sitten paistinpottuina
loput. Reilusti voita pannuun ja riittävästi mausteita ... olivat
sitten syötävän makuisia. Mutta se olomuoto! En ole koskaan syönyt
raakoja etanoita. En kyllä kypsiäkään. Pehmeitä lötskyjä olivat potut.
Mielestäni kuin raaat etanat. Nyt odotellaan ihan oikeita uusia
perunoita.Kyllä uusien pottujen on maistuttava uusilta potuilta.
Kasvihuoneen muoviseinissä oli reikiä ja halkeimia. Viime kesänä jo
niitä paikkasin ilmastointiteipillä. Nyt tein samaa hommaa. Minulla on
varastossa muovia, mutta en vielä alkanut seinien vaihto-operaatioon.
Kun oltiin siirrytty iltapäivän puolelle, vilkaisin Suomen lämpötiloja.
Pello ja Meltosjärvi olivat silloin Suomen lämpiminta aluetta.
Kotiinlähdön aikaan 13:10 oli meillä jo +24 astetta. Torniossa liki 10
astetta viileämpää.
Lämpötila on nyt menossa huonoon suuntaan. Se vaikuttaa olemisiin ja
tekemisiin. Jo tänään kävelyvauhti hidastui entisestään. Kuinka
matelemista se on sitten, kun mennään hellerajan ohi? Hui ... tulisi jo
pian se syksy!
Lauantai, 10.6.2023
Seutukunnalla
yönseutuna pikku pakkasta. Jokohan oli viimeinen kylmä yö? Aamupalan
jälkeen katiskoille. Saalista nyt aiempaa heikommin. Kahdessa
katiskassa oli hauki. Liekö niin, että hauet pelotelleet ahvenet
kauemmas katiskoista. Wekessäkin oli tällä kertaa vain 150 ahventa.
Plokkasin perkuuseen 10 suurinta aapoa. Eivät nekään suuria olleet.
Suomustin kalat ja otin nahalliset fileet talteen. Olisikohan puoli
kiloa filetta. Jos olisin fileoinut nahattomiksi, olisin saanut vain
pikku mytyn rääpäleitä!
Välikahvit. Sitten kolmisen tuntia kauhan tekoa. Sain kuppiosan
valmiiksi ja öljysin sen kunnolla. Toivoen, että se ei enää halkea.
Työkalurintamalla oli vastuksia. Jouduin työstämään kupin ulkopuolta
moottorisahalla, kun en saanut varsinaista puuntyöstöterää rälläkkään
kiinni.
Ainolla oli suunnitelmissa tasoittaa vanha kasvi/pottumaa. Saattoi tuo
suunnitelma tarkoittaa sitä, että Matti hoi ... hommiin siitä! Ruuan
jälkeen normaalisti olen hetken pitkälläni. Nyt kuokin sen sijaan maan
tasaiseksi.
Sitten taas omiin harrastuksiin. Kauhasta viimeistelemättä oli enää
varsi. Aika sutjakkaasti se tuli valmiiksi. Sitten enää koko hoidon
huolellinen öljyäminen. Komeaa puuta tuo pihlaja. Ydin tummanruskeaa,
reunoilta vaaleaa. Öljytessä värit vain komistuvat.
Oli vielä virtaa, joten jatkoin moottorisahahommia. Yksi kulhoaihio ja
kuusi lautasenalustaa käsittelyyn. Poistin karkealla kädellä osan
reunoista. Seuraavaksi tuleekin jo hionta. Koverrukset olen tehnyt
vuosi tai pari sitten. Kun saisin nuo valmiiksi, ei olisikaan enää
puolivalmiita aihioita missään. Pääsisi uutta suunnittelemaan. Tai
lomailemaan! Kokosin jo nyt työvälineet talteen. Huomenna kotiin vasta
iltapäivällä johonkin aikaan, mutta en ehkä ala askartelemaan.
Pakkasyön ja kolean aamun jälkeen lämmin päivä. Paisteessa jopa tukalan
lämmin. Varjossa taisi käväistä +18 asteessa. Se on kesä nyt!
Perjantai, 9.6.2023
Aamupalan
jälkeen käväisin nokkospöhelikössä. Leikoin saksilla 20 litran ämpäriin
melko annoksen pieniä nokkosen alkuja. Pieniä tosiaan olivat. Olisiko
pitänyt vielä viikon verran odotella? Mökillä leikoin nokkosistä lehdet
irti. Levitin lehdet yläkertaan kuivumaan. Lopullisen kuivumisen takaa
kotona vasittu kuivuri.
Kun kaadoin noita pihapihlajia vuosia sitten, sahasin niistä talteen
muutamia pätkiä. Harrastushommiin materiaalia. Aikanaan olen tehnyt
pihlajasta löylykauhan. Ainakin siis yrittänyt. Se halkesi kuivuttuaan
ja nyt on toinen yritys. Lyhytvartinen kastikekauha suunnitelmissa.
Aika syvällä kuppiosalla. Se on itse asiassa ollut minulla
"moottorisahavalmiina" jo pitemmän aikaa. Jopa pari vuotta. Nyt aloin
sitä jatkojalostamaan. Sain huomata, kuinka kovaa puuta pihlaja on.
Kuppiosan kaivertamiseen yritin käyttää löytämiäni porakoneeseen
liitettäviä teriä. Oli niistä vähän apua, mutta ei ratkaisevaa hyötyä.
Päivän taittuessa iltaan oli kuppiosa jo melkolailla ok. Pientä vaille.
Päiväruuaksi grillasin laavulla vartaita. Oltiin ne rakennettu
valmiiksi puolen päivän aikoihin. Iltapäivällä pistin laavuun tulet ja
poltin melkein kopallisen puuta saadakseni riittävästi hiillosta.
Kolmelta vartaat syötävissä. Meni muutaman kananpalasen kypsytykseen
kohtuuttoman paljon puuta. Seuraava "grillaus" tapahtunee
paistinpannussa. Kunnon voitönkin kera!
Kahvit juotiin iltakuudelta. Vähitellen sitten iltapuuhien pariin!
Telkkaria katsottiin puolen tunnin verran heti kättelyssä.
Torstai, 8.6.2023
Vaikka
käytiin aamulla suihkussakin, päästiin silti lähtemään liikenteeseen jo
puoli kymmenen kieppeillä. Normaalisti ajetaan Raumon ja Liakan kautta,
mutta nyt poikettiin Kivirannalla ja otettiin kyytiläinen. +14 astetta.
Ajeltiin Sihtuunan kautta. Soratie tosi hyvässä kunnossa. Puolimatkan
jälkeen tihkusadetta. Lämmintä enää +7 astetta. Pessalompolossa kahvit.
Kyytiläinen ei tarvinnut enempää kyyditystä.
Mökillä ennen puolta päivää. Kämpässä +10, ulkona se +7 astetta. Sade
jo loppui, mutta ikävä tuuli pohjoisesta. Tummassa vesipinnassa
valkoisia väähtopäitä. Eli vastaranta. Hui! Terassilla matto meni
jossakin puuskassa rullalle.
Olin eilen ostanut Tokmannin puutarhamyymälästä kolme ruukkuyrttiä.
Kahdessa ruohosipulia, yhdessä persiljaa. Kävin ne istuttamassa
kasvihuoneeseen. Loppukesästä on aikomus istuttaa ruohosipulit ulos,
entisten viereen.
Istahdin joksikin hetkeksi puuvajan terassille. Veistelin joistakin
aihioista koivunparkkeja vähemmäksi. Yksi kulhoaihio on hieman
halkivikainen. Nykytilanne ei vielä haittaa, mutta jos halkein isonee,
taitaa aihio joutaa polttopuuksi!
Syötiin ruoka. Ruuan päälle hieman ajan kuluttamista lepoasennossa.
Löysin pienen etsimisen jälkeen yhden työkaluni. Hetken aikaa sitä jo
käyttelinkin. Kahvi kuitenkin kutsui sitten sisälle. En enää palannut
työmaalle. Jatkuu huomenna.
Hetki telkkarin ääressä. Kamiinassa ollut tuli koko ajan. Tuulen
vuoksi. Kai se yöksi rauhoittuu ja puun polttamisen saa lopettaa.
Keskiviikko, 7.6.2023
Varhaiset
heräämiset ovat olleet jo pitemmän aikaa tyypillistä aamutoimintaa
meikäläisellä. Tänään petrasin ennätyksiä vielä tunnilla. Ei vain enää
tullut millään uni silmään, vaikka olo ei mitenkään täysin virkeä
ollutkaan. Kahvia menikin sitten tuplasti normaaliin nähden. Aamupala
kuitenkin normiaikaan.
Viikon tärkein kauppareissu tehtiin aamupäivällä. Jo yhdeksän jälkeen
oltiin liikkeellä. Tällä kertaa käytiin vain Cittarissa. Ei nytkään
ostoskärryyn siirtynyt mitään omituisuuksia. Se vain huomioitiin, että
mökillä voitaisiin laittaa ruokaa ulkosalla.
Kauppareissun jälkeen tavarat paikoilleen. Osa jääkaappiin. Osa
muualle. Kävin sitten vielä Tokmannilla. Puutarhamyymälän puolelta
kesäksi mökille makua. Kaupan puolelta uudet croksit. Siinä sitä
näin alkuun!
Keitettiin lohisoppa. Oli hyvää, tietenkin. Yhtä hyvää, kuin se
viimeviikkoinen keltainen kuhakeitto. Ainakin melkein.
Ainolla parturi yhdeltä. Lähdin kuskiksi. Olisi ollut käyntiä
Haaparannalla, mutta ajattelin, etten ehdi ainakaan kaikissa paikoissa
sillä aikaa käymään. Jätetään myöhemmäs. Kotona iltapäiväkahvit. Ja
iltapäiväohjelmia.
Aino haettiin pelimuorien kokoukseen neljän maissa. Saattoikin olla
viimeinen köörikokous vähään aikaan. Kesä on käsillä ja lomat ja kunkin
kulkemiset sekoittavat pakkaa, eivät muorit jouda pakkoja
sekoittelemaan. Minä lähdin tekemään sen ulkomaan reissun. Oli asiaa
kolmeen liikkeeseen. Kun oli aika hyvin tiedossa ne tarpeet, ei
reissussa tärväytynyt aikaa kuin vajaa tuntinen. Luotomäellä matkan
varrella ihastelin hyvin hoidettuja pihoja ja siististi leikattuja
nurmikoita. Poikkeuksiakin oli. Esimerkiksi meillä tienvarsi
hoitamatta. Ihan hävettäää!
Pitkästä aikaa tuli telkkarista urheilua. Yleisurheilua Jyväskylästä.
Ihan mukavia tuloksiakin suomalaisittain. Oli aivan mukava katsella
välillä juoksuja, hyppyjä ja heittoja.
Huomenna mennään mökille. Aamupäivällä, normaaliaikoihin. Tällä kertaa
ei ole mielen päällä isoja projekteja. Pienempiä kuitenkin. Se on
tietenkin selvää, että tekemistä aina löytyy. Vähän liikaakin. Joskus
vahingossa innostuu tekemään jotakin, jota ei ole edes ajatellut
tehtäväksi. Eivät tuollaiset hetken mielijohteen hommst kuitenkaan
syrjäytä niitä tärkeimpia tekemisiä. Jos vain niitä sattuu olemaan.
Saatamme olla tällä kertaa jopa maanantaille asti. On myöskin sitten
melko epävarmoja nuo päivitykset. Mitä pitempiä jaksoja mökillä, sen
hitaammin ja vähemmän tulee päivityksiä. Päivityksiin käytetty aika on
pois muusta toiminnasta. Siksikin päivitykset saattavat jäädä
lapsipuolen asemaan!
Tiistai, 6.6.2023
Onnea
Hanskille! Olikos se nyt kutospari?
On vähitellen aika valmistautua kesään. Aloin jo hieman miettimään,
onko syytä viedä mökille jotain muutakin, kuin vain viikonlopun eväät.
Kellarin kylmyys riittää ainakin heinäkuun alkupäiville, joten siellä
voi säilyttää sellaista, joka vaatii jääkaappilämpötilaa. Joissakin
tuotteissa on pitkät päiväykset. Voisi siis sellaisia hankkia joiksikin
viikoiksi. Toisaalta ... onhan ne kaupat ja kotonakin on pyykin vuoksi
käytävä ajoittain.
Tänään vuorossa paistettu kuha. Kukka- ja parsakaalta ja pottua
seuraksi. On vielä yksi annos kuhaa kevätjäiltä pakkasessa. Lisäksi
katiska-ahventa viime viikonlopulta. Siinä omien pyytämien saldo. Eli
hyvällä mallilla ollaan. Kalaan ei siis ole kovaa hoppua, mutta ei
haittaa, vaikka jonkun verran silloin-tällöin kalastelisikin.
Huomenna on tämän viikon varsinainen kauppapäivä. Tänään kävin
kuitenkin pikku reissun, ettei kaikki jää huomiselle. Tankilla kävin
ensin. Bensa oli halvinta pitkiin aikoihin. Tärkein juttu seuraavaksi,
eli apteekkiasiontia. Sielläkään ei kauaa nokka tuhissut. Jatkoin
Lidliin. Piirakat ja kylmäsavukirjolohet ensi viikonlopuksi.
Takapihan nurmikko alkaisi olla jo leikkuurajassa. En vielä ryhtynyt
sitä leikkaamaan ja en ole ollenkaan nyt varma, milloin sen teen. Kävin
kuitenkin trimmerillä leikkomassa reunoja ja sellaisia kohtia, joihin
leikkurilla ei ole asiaa.
Pistivät sitten Kah'ovkan vesivoimalaan jonkunlaisen räjähteen ja nyt
patoallas purkaa vesiään alajuoksun kyliin ja kaupunkeihin. Vastapuolet
syyttävät toisiaan räjäyttämisestä. Kummalla siitä olisi enemmän etua?
Veikkaisin, että Venäjällä. Veikkaan myös, että venäläiset aiheuttavat
vielä myös ydinkatastrofin. Joko pommittamalla atomivoimalan palasiksi,
tai käyttämällä ydinasetta. Putin ei tunne rajoja, kun eri menetelmiä
otetaan käyttöön.
Maanantai, 5.6.2023
Kesä
alkaa näyttää parhaita puoliaan. Yölämpötila +7 asteen tienoilla. Eilen
päivällä +14 astetta. Tänään lienee samaa luokkaa. Nyt vielä sisällä
pärjää, vaikka sisämittarissa on jo kauan ollut hieman yli 23 astetta.
Vaikka patterit ovat kylmiä. Nyt kannattaa nauttia, kun se vielä on
mahdollista!
Syötiin yhdentoista jälkeen. Tein jonkunlaista makkarapöperöä uunissa.
Oli ihan hyvää ja ainakin osittain terveellistäkin. Syödessä emme
lajitelleet terveelisiä ja epäterveellisiä asioita toisistaan. Toiset
jutut täydensivät toisiaan. Yksinään ei mikään olisi maistunut oikein
miltään.
Maanantai käsillä ja viikonloppu takana. Sen huomasi kalenterista ja
myös jääkaapin sisällöstä ja hedelmäkorista. Siksipä tein pikaisen
reissun paikkakunnan liike-elämän pariin. Motonetistä hain yhten pienen
työkalun. Olipahan muuten paikalla paljon asiakkaita. P-paikka oli liki
täysi. Olikohan joku teemapäivä ... en kyllä havainnut sellaisesta
merkkejä. Cittariostokset olivat normimaanantain juttuja.
Päivän aikana ja vielä illallakin tein pieniä korjauksia Ulu:n kahvaan.
Juuri ennen iltauutisia olin sen verran tyytyväinen, että lakkasin
kahvan. Siihen se saa nyt jäädä. Aina kuitenkin on se mahdollisuus,
että tekee kokonaan uuden kahvan. Tuskin kuitenkaan.
Kun kesä on kerran selvästi aluillaan, olisiko aiheellista harkita
siirtymistä pääosin asumaan mökin suunnalla? Aivan hyvin voitaisiin
olla puolet ajasta mökillä. Enemmänkin. Ruokakaan ei ole iso ongelma,
jos tyytyy tuoreeseen kalaan usempana päivänä viikossa. Ja onhan meillä
lähikauppa, se Piimätien Puoti. Kyllä sen antimilla hengissä pysyisi.
Pitää harkita ja porista.
Otinkin sitten iltasella asian puheeksi. Aino oli ajatellut ihan samaa.
Tällä viikolla voitaisiin mennä torstaina. Ensi maanantaina illalla on
oltava Torniossa paikan päällä. Muuten ollaankin sitten vapaita
menemään ja tulemaan ihan miten vaan.
Sunnuntai, 4.6.2023, Puolustusvoimien lippujuhla.
Marsalkka
Mannerheimin syntymäpäivä myös. Siksi tuo lippujuhlakin tällä
päivämäärällä.
Nyt yöllä ei pakkasta. Aamulla maa märkä. Koko aamupäivän ajan oli
sateen uhka ja muutama pisara silloin-tällöin tippuikin taivaalta.
Varhainen aamu oli kuitenkin tyyni ja poutainen. Myöhemmin alkoi
tuuleskelemaan heikosti pohjoisen puolelta.
Kotosalla oli parkkipaikkamme yön ajan lainassa. Oltiinkin sovittu,
että tulemme kotiin vasta joskus iltapäivän puolella. Tekemisistä ei
ole puute. Päätin viettää aikaa puuvajan terassilla. Siellähän minulla
oli monenlaista tarviketta. Hain työkaluja tarvittavan määrän. Aloitin
työt moottorisahalla. Lopetin tämänkertaiset hommat öljyä sutien. Siinä
välissä pörräsi aggrekaatti virtaa muutamille laitteille. Ulu ja kirves
toimivat sähköttä. Sähköä vaati höylä, sirkkeli, nauhahiomakone ja
pyöröhiomakone.
Tuli sitten jo puoli yhdentoista aikoihin tekstari, että P-paikka on jo
vapaa. Oltiin päätetty, että ennen lähtöä vielä syödään. Joten
lopettelin askarteluni. Ruoka oli valmista puolessa tunnissa. Syönnin
jälkeen Aino tiskasi. Lähdin tarkistamaan vielä veneen kiinnityksen.
Vein työvälineet varastoon. Vein sisälle kopallisen puita. Sitten
alkoikin kaikki olla valmista lähtöön.
Hieman puolenpäivän jälkeen lähtö valkeni. Matkalla jokunen sadekuuro.
Mitä likemmäs Torniota tultiin, sen pienempi lehti oli puissa. Kotona
puoli kahdelta.
Kahvit, suihku, pyykit. Sitten menikin tallennusten purkuhommissa
iltauutisiin asti. Oli hieman poikkeuksellinen ohjelmatarjonta
viikonlopun aikana ja olin laittanut ison nipun ohjelmia tallentumaan.
Huomenna lopullisesti paluu arkeen.
Lauantai, 3.6.2023
Pistäydyin
ulkona aamuyöllä neljän maissa. Koleaa oli. Heikko kaakkoistuuli.
Kuudelta nousin sitten lopullisesti. Tuuli lounaassa. Melkein olematon
viri. +3 astetta. Sisällä sentään +17. Yöllä virallisesti hieman
pakkasen puolella. Kamiinaan kyhyt.
Muutaman kahvikupposen jälkeen vesille. Veneen nostaminen rullien yli
ei ollutkaan ihan iisi juttu. Tiedänpähän jatkossa toimia toisin.
Turhaan tein vesillelaskusta voimalajin! Tuuli nyt etelässä ja
voimistunut hieman. Kone käynnistyi pitkän tauon jälkeen hyvin. Aallot
keinuttivat venettä katiskoja kokiessani. Yhdestä omatekoisesta
katiskasta kaadoin kaikki kalat takaisin järveen. Matikan ja joukon
pikkuahvenia. Wekestä otin kyytiin yhden kookkaan ahvenen. Hauen ja
parisataa ahvenenpentua uimasilleen. Kahdesta omatekoisesta sain sitten
reissun kalat. Noin 45 ahventa. On jo selvää, millainen katiska on
paras.
Haukattiin aamupala. Unohdin kiireissäni hakea salaattia voileiville.
Persilja vasta nousemassa taimelle. Sitä saadaan odottaa vielä aika
kauan. Aloin sitten perkauspuuhiin. Parin tunnin istunto. Korjasin
kalat kolmella eri tavalla. Koon ja käyttötarkoituksen perusteella.
Kunnon filekokoisia kaloja oli kymmenkunta. Tuli kuitenkin muutamaksi
kerraksi meille ruokakalat. Huuhtelin veneestä mädit. Sitä roiskui
katiskoista varmaan kilon verran. Viikonlopun ykköstavoite saavutettu!
Olen äärimmäisen tyytyväinen! Kumisaappaatkaan eivät enää vuotaneet,
eli paikkaus on onnistunut. Yhdeksitoista päiväkahville.
Pistäydyin naapurissa. Siellä valmistumassa pottumaa! Kylmä tuuli,
joten kohta takaisin lämmittelemään. Koleudesta huolimatta kimalaisia
runsaasti mustikan kukissa. Tuleekohan hyvä sato? Kamiinaan päiväkyhyt.
Hain taas kopallisen puutakin.
Ruuan jälkeen torkut. Nyt taisin jopa hetken uneksia. Vähäistä
vesisadetta. Katselin tarkemmin käsityöaihioitani. Pitäisi tietenkin
ainakin nuo keskeneräiset valmistaa loppuun asti.
Perjantai, 2.6.2023
Ei
ollut taaskaan mitään hoppua mökille. Silti oltiin mökin pihalla jo
varttia vaille yhdentoista. Nyt ei matkan varrella jäniksiä näkynyt.
Varmaankin saaneet tyydytyksensä ja painuneet pensaikkoon piiloon hymy
kasvoillaan! Mökillä lämmintä 7 astetta. Inne och ute. Reippaanoloinen
pohjoisvinkka. Ute!
Tälle viikonlopulle en ole määritellyt itselleni mitään merkittävää
tehtävää. Olisin kuitenkin vähintäänkin tyytyväinen, jos saisin koettua
katiskat. Kun kamppeet oli kannettu autosta mökkiin, kävin tuikkaamassa
roskapömpeliin tulen. Ei se vielä yli läikkynyt, mutta tarkemmin ne
roskat palavat, jos ne ovat hieman väljemmässä.
Juotiin kahvit. Ajattelin sitten valmistella moottorivenettä
vesillelähtökuntoon. Ensin oli kuitenkin hoidettava soutuvene jaloista
pois. Viime kesänä ajattelin, että soutuveneen voisi vaikka myydä pois.
Onneksi en myynyt. Kun vesi keväällä jäiden jo lähdettyä aina yhä
nousee, on tuo pieni soutuvene hyvä olla olemassa. Sitä on keveä kiskoa
vaikka minne. Moottorivenettä pitäisi kiskoa talliinsa veden nousun
vuoksi. Hankalaa. Nyt vetäisin soutuveneen ihan uuteen paikkaan.
Laitoin sen kumolleen. Jokohan jäi siihen ensi talveksikin? Mikä ettei!
Hain moottoriveneen akun ja kytkin sen toimintavalmiiksi. Nostin koneen
trimmillä ylös. Vähitellen sitten vedin veneen rannan tuntumaan
venetelan päälle. Veteen en sitä vielä laittanut. Saa tuuli tyyntyä.
Ainakin jonkun verran.
Puuvajan terassilta vein ison pressun ja aitaverkkorullan
takavarastoon. (=ent. varapuuvarasto). Sinne on järjestynyt tilaa juuri
tuollaisille asioille. Arvioin siinä terassilla keräämiäni materiaaleja
askarteluja varten. Olihan siinä kaikenlaista. Puolivalmiitakin
juttuja.
Aino laittoi ruuat kamiinauunissa. Jo kotona oli esivalmistellut. Oli
sisällä vielä sopivan viileää, kun oli lämmitetty hyvin maltillisesti.
Oli lohta kermassa ja kermaperunoitakin. Uuni toimi hyvin ja ruoka oli
erinomaista. Kämppäkin siinä samalla hieman lämpeni.
Ruuan päälle lyhyt ettone. Unta vain ei tullut. Kuivaa kuusipilkettä
mennyt kopallinen. Lähdin koppaa täyttelemään. Samalla reissulla
kauhoin ämpärillisen koivupurua takavaraston oven luota. Täytin
puunkantotelineen koivupuulla ja puuvajan terassilla haloin niitä
hieman pienemmiksi. Viikonlopun aikana taatusti puuta kuluu. Kuusi
palaa nopeasti. Siksi kopallinen koivua vaihteeksi.
Luvassa yöllä tuulen suunnan muutos. Pohjoisesta idän kautta etelään.
Käännöksen aikana heikko tuuli. En kuitenkaan taida yötä vasten alkaa
katiska- ja kalahommiin! Niitä hommia suunnitellaan taas huomenissa
uudestaan.
Torstai, 1.6.2023
(ensimmäinenkesäkuutakaksituhattakaksikymmentäkolme)
Nyt
on sitten virallisesti kesä. Vai mitä sanovat Lapin asukkaat, jotka
aamulla heräsivät lumisateeseen ja pikku pakkaseen. Kesähän se, kun
yölläkin, lumisateesta huolimatta, on valoisaa!
Mökillelähtöpäivän aatto. Aamupäivällä tarkennettiin viikonlopun
ruokasuunnitelmia. Kirjoitin muutokset ja tarkennukset ostoslistaan.
Tänään syötiin pakkasesta valmista tavaraa. Kauppareissuun lähdettiin
keskipäivän aikoihin. Löydettiin aika helpolla myöskin sellaiset asiat,
joita ei ostoslistalla ole koskaan aikaisemmin ollut. Cittarin jälkeen
Aino meni vielä sukkaostoksille naapuriliikkeeseen. Minä menin sitten
hakemaan toisenlaista lämmikettä. En erästä suosikkituotetta meinannut
löytää. Lopulta löysin. Kassalla mainitsinkin, että pitäisi kai käydä
useammin, että löytäisi kaikki halutut ilman turhia viiveitä.
Tänään on tuuleskellut reippaanlaisesti. Mökillä yksi kamera on nähnyt
liikettä. Kuvasi 29 videopätkää siitä, kun männyn oksa heilui linssin
edessä. Olen poistanut kameran edestä oksat, mutta nyt oli kuiva
oksanpätkä pudonnut ylempää ja jäänyt heilumaan kameran eteen. Ei ollut
vielä tarkoitus vaihtaa kamera-akkuja, mutta saatanpa niin kuitenkin
tehdä. Ei siitä haittaakaan ole.
Kyy on nyt rauhoitettu. Lakiin on kuitenkin jätetty mahdollisuus omalla
pihalla poistaa kyy alueelta. Ja jos siirto ei onnistu, saa kyyn siinä
tapauksessa poistaa elävien kirjoista. Kuinkahan moni alkaa yrittämään
kyyn poistamista pihalta? Veikkaan, että kyille käy pihamailla samoin,
kuin ennenkin. Henki pois! Tuskin monikaan alkaa hankkimaan kyiden
poimintaan ja siirtämiseen tarvittavia välineitä. Vanha lapiokonsti
pelaa hyvin! Kyyt poistetaan kahtena kappaleena!
Tuuliennuste lauantaille on muuttunut eilisestä oleellisesti. Hyvää
tuulirakoa ei sitten olisikaan tulossa. Ei auta muu, kuin seurata
rannalla tilannetta. Jospa jossakin vaiheessa avautuisi mahdollisuus
käydä katiskoilla.
Keskiviikko, 31.5.2023
Viisikymmentä
vuotta sitten, vuonna 1973, toukokuun viimeinen päivä oli torstai.
Vietettiinkö lakkiaisia silloinkin kuitenkin lauantaina, kuten
nykyisin? En muista, vaikka itsekin silloin sain valkolakin. Sen
muistan kuitenkin, että päivä oli helteinen ja poljettuani lakituksen
jälkeen Parolan Yhteiskoulusta kotiin Kalkkosille, levitin viltin
puutarhaan raparperipuskan viereen ja aloin ottamaan aurinkoa
uimahoususillaan. Ei siihen aikaan ollut tapana mitään isoja juhlia
järjestää. Mutta minutkin sitten jossakin vaiheessa määrättiin pukemaan
vaatteet päälle ja tulemaan kahville. Muistikuvat ovat kovin vähäiset.
Minulle ylioppilaaksi "lukeminen" ei ollut muuta kuin pakkopullaa.
Tuohon aikaan oli ihan muut asiat tärkeämpiä.
Aamuyöllä sateli hetken ihan ravakasti. Noustiin puoli seitsemän
aikoihin ja silloin putoilivat sateen viimeiset pisarat Tornion
seutuvilla.
Kevätsesongin kuhaa on pakastimessa pari-kolme annosta. Otin
aamulla yhden noin 300-grammaisen paketin antaantumaan. Päivällä
valmistelin keltaisen kalakeiton. On se vain hyvää! Turhan harvoin vain
sitä tulee laitettua. Kalakeitoista kermaisen täyteläinen lohikeitto
yltää kutakuinkin samalle tasolle keltaisen kalakeiton kanssa. Kumpi
lienee parempaa ... kääntyisin tämän keltaisen kannalle.
Eilen tuli nettipankkiin ensimmäinen lasku Telialta systeemin
vaihdoksen jälkeen. Muutettiin laskutusta niin, että Telialta tulee
minulle vain yksi lasku. Ensin tämä ensimmäinen koontilasku tuntui
hurjalta, ellei hullulta. Tänään olen tutustunut tarkemmin laskuun.
Onhan se alkanut pääosin aukeamaan. Isoin ongelma siinä on ollut se,
että siinä on sekä vanhaa, että uutta systeemiä. Lisäksi vanhan
systeemin perusteella on laskutettu aikaa, jolloin uusi systeemi on
ollut käytössä. Lisäksi jotakin on tuosta syystä hyvitetty, mutta
hyvitys on vain yksi summa ilman minkäänlaista erittelyä.
Excel-taulukolla olen selventänyt asiaa itselleni. Pientä epäselvyyttä
yhä on. Seuraava lasku on sitten se ensimmäinen uuden systeemin
mukainen. Odottelenko sinne asti, vai alanko valittamaan pikku
näkemyseron vuoksi?
Ei tullut lähdettyä ulkoilemaan. Olisikohan pitänyt, sillä huomiselle
on luvassa kylmää ja sateistakin. Kelivaroituskin, mutta onneksi ei
tänne Tornioon. Perjantaina mennään mökille. Luvassa reipasta
pohjoistuulta, mutta lämpötila sentään kohoaa jo +9 asteeseen.
Lauantaille samaa lämpöä, mutta tuuli loppuisi. Kääntyisi sitten
suinpäin. Kun nyt vesi on laskusuunnassa, voisi laittaa moottoriveneen
vesivalmiuteen. Ja käydä se katiskareissu, joka jäi viime viikonloppuna
tekemättä.
Aino jo suunnitteli perjantain ruokaa. Kämppää on silloin lämmitettävä,
joten kamiinauuni saanee hommia. Liian lämmön voi sitten tuulettaa
operaation jälkeen kartanolle.
Tiistai, 30.5.2023
Tälle
päivälle luvassa yhä poutaa. Huomenna voi hieman sadella. Torstaina
koleampaa ja sääennusteessa lumihiutaleen kuva. Kun tänään kuitenkin
ihan sievä sää, lähdin heti aamupalan jälkeen pihalle. Kävin ensin
parsimassa tien varren koiranputkiviljelmää. Nyt se on siisti ja vähän
jopa
muistuttaa hoidettua nurmialuetta. Kunhan vain kaikki vuorollansa
viitsisivät hoitaa velvoitteensa, olisi meidän "käyntikorttimme" eli
tienvarsi siisti.
Jatkoin omalle takapihalle. Tulipa siinäkin siistiä jälkeä. Naapurin
puolikin siinä hoitui. Oli mahtavaa, kun lämpötila oli vasta nousemassa
10 asteen tuntumaan. Olisipa koko kesä tällaista. Luonto ja viljelykset
tietenkin kärsisivät, mutta meikäläinen porskuttaisi!
Laskeskelin, kuinka paljon oikein niitä muikkuja tuli sykksyllä
pakastettua. Olihan minulla muikuista tiedot ylhäällä. Kuten kuhista.
Ja marjoistakin. Tulihan sitä laitettua talteen ylimääräistä sillä
olettamuksella, että tulee tehtyä muutaman kerran muikkukukkoa. Pitää
ensi syksynä unohtaa moiset oletukset.
Tänään oli pelimuoreilla pelimuori-ilta. Tällä kertaa vein Ainon
pelimuori-illan pitopaikkaan. Sain minäkin sitten pelimuorikahvit.
Pelimuoripelit alkoivat ja poistuin omille reissuilleni. Ensin
kauppakeskuksen postiin. Sieltä noudin paketin. Sitten Lidliin ja
sieltä viikonlopuksi kylmäsavukirjot ja karjalanpiirakat. Kotona avasin
postipaketin. Housuthan sieltä ilmestyivät. Pikkuisen jännitti,
millaiset lahkeensuut housuissa oli. Sen kun tiesin, että lyhennettävä
lahkeita on. Reilustikin. Ei ollut lahkeissa haitallisia juttuja. Kyllä
ne lyhennettyä saa!
Katsoin yhden vanhan tallennuksen. En vähääkään viihtynyt sen parissa.
Lopun katsoin osittain nopeutettuna. Että välillä semmoista.
Maanantai, 29.5.2023
Uusi
viikko jälleen aluillaan. Ainakin aluksi poutaa. Sitten voi olla
epäväkaisempaa. Lämmintä ei ole tulossa. 15 vuorokauden ennusteessa
lämpötilat iltapäivisin 10 asteen kahta puolta. Joskus 15 astetta voi
olla lähellä. Koulut loppumassa, mutta uimakelejä saa odotella.
Aamutuimaan korjailin yhtä pärekoppaa. Aikanaan korjailin
ilmastointiteipillä toisen vastaavan ja se sai takuulla vuosia lisää
elinpäiviä. Tälle kopalle tein samanlaiset korjausoperaatiot. On tuo
jeesusteippi vain melko pätevä joka paikkaan. Niinkuin rautalankakin!
Aamupalan jälkeen meni hetki ollessa ja miettiessä. Aino päätti stten
repiä takapihalla kukkapenkeistä joitakin sinne kuulumattonia ruohoja.
Minun suunnitelmissa oli pistäytyä kaupassa. Siellä sitten
pistäydyinkin. Moni asia oli kotona loppumaisillaan, joten kärryyn
kasautui kohtalainen alkuviikon satsi.
Ruuaksi taattua meikäläisten herkkupöperöä. Kun ollaan esivalmisteltu
monenlaista juttua pakastimeen, on ruuan valmistus todella helppoa.
Niin hoituu myöskin se, että annoksien koot ovat sopivat ja oikeastaan
koskaan ei jää tähteitä roskiin laitettavaksi.
Iltapäivällä tein inventaarion viime syksyisistä muikuista. Niitä oli
yhä 128 kappaletta, eli 8 kahden hengen annosta. Oli syksyllä sellainen
tarkoitus, että muikut olisivat loppu Vappuun mennessä. Vaikka pidän
kalapakastimessa noin -24 asteen lämpötilaa, on puoli vuotta jo siellä
takarajoilla säilymisen kannalta. Nyt taisi täyttyä jo 8 kuukautta.
Otin iltapäivällä puolet muikuista sulamaan ja huuhtelin muikut
kunnolla. Levittelin ne tasaisesti uunipellille ja ripottelin suolaa.
Eivät kalat pilalla olleet, mutta niistä puuttui se raikas, tuoreen
kalan tuoksu. Tilalla oli haju, joka kertoi, että tuoreus alkaa olla
ohi. Paistoin kalat uunissa. Yllättäen maku olikin täysin ok. Kuten on
ollut aina aiemminkin muikkuja paistaessa.
Erdogan jatkaa Turkin johdossa. Onko se hyvä vai onko se paha? Se on
mielenkiintoista, kun vaikutuksesta Ruotsin Natoon pääsyyn ollaan kahta
täysin eri mieltä. Joku sanoo, että tie nyt tasoittui. Toinen uutisoi,
että nyt nousi tie lopullisesti pystyyn. Kannattaisi muistaa se
Unkarikin, kun mietitään Ruotsin mahdollisuuksia. Unkari ja Turkki ovat
molemmat Putinin kamuja. Ihme, että Suomi sai lopulta molemmilta
hyväksynnät. Iltalypsyt tuottivat tietenkin muutakin, kuin maitoa.
Sunnuntai, 28.5.2023
Toukokuun
viimeinen sunnuntai. Seuraava viikonloppu onkin jo kesäkuuta. On
tämäkin vuosi kulunut todella nopeasti! Jo vain!
Harmaata, sateista. Etelätuuli vauhditti järvellä vaahtopäitä. Ei asiaa
järvelle tänäänkään. Alkoi vaikuttamaan siltä, että kotiin lähdetään
hyvissä ajoin. Toimistopäivä edessä. Vietetään se kotosalla.
Vesi on nyt alkanut hieman kääntymään laskuun. Tämän päivän lukemia ei
ole vielä saatavilla, mutta eilen lukema oli jo 6 senttiä huippulukemaa
alempi. Laskuvauhtia 3 senttiä vuorokaudessa. Ensi viikonloppuna
varmaankin moottorivenekin vesille. Jos kelit vain sallivat.
Olin jo eilen keräillyt kutakuinkin kaikki kamppeeni ulkosalla oikeille
paikoilleen. Eli lähinnä työkalut ja sekalaiset tarvikkeet. Tälle
aamulle ei sitten jäänyt enää muuta, kuin ne normaalit kuviot. Hain
parit puukopatkin. On ollut koleat kelit ja kamiinassa on ollut pikku
kyhyt aika usein. Ensi viikko ei tuo lämmintä kesää, vaikka kuukausi
vaihtuukin. Oikeastaan päinvastoin. Kesäkuu alkaa jopa yöpakkasilla!
Puita yhä siis tarvitaan.
Liikkeelle lähdettiin kymmeneltä. Pientä tihkua ilmassa. Alposlahden
tie kuopilla ja kuopissa vettä. Surkea pätkä. Muut soratiet olivatkin
kunnossa. Raumon pelloilla oli kurkia ja etenkin lokkeja ihan
tolkuttomasti. Viikonlopun elukka oli kuitenkin jänis. Tullen ja mennen
niitä näkyi teiden varsilla. Mökillä ainakin yksi jänis pyöriskeli
mökin ympärillä. Ehkä useampikin. Eihän niitä tunnista!
Kotosalla oli talonmiesvuorolainen leikkaillut jo nurmikkoa. Tästä
eteenpäin sitä puuhaa piisaakin vähintään kerran viikossa parin
kuukauden ajan. Sen jälkeen kasvu hieman hellittää, mutta vielä
syyskuullekin leikkaamista riittää.
Kun Suomi putosi jo puolivälierissä pois kisoista, ei lauantaina ollut
enää kiinnostusta katsoa välieriä. Sunnuntaina mitalipelit. TV oli
tietenkin auki ja eurooppalaisjoukkueille vankka kannustus. Kerrassaan
hieno turnaus Latvialta sai arvoisensa päätöksen.
Päivän ja illankin mittaan tuli katsottua muutamat tallennukset.
Joitakin sarjoja lähinnä. Viikonlopun aikana olin laittanut
tallennukseen myös parit elokuvat. Niiden katsominen sitten joskus.
Parempana aikana.
Jälkimmäinen lätkäpeli ratkesi saksalaisten kahteen pahaan virheeseen
kolmannessa erässä. Onnea Kanada. Kisat on nyt lopultakin kisattu.
Muuta katseltavaa onneksi riittää.
Lauantai, 27.5.2023
Koleaa,
mutta ei sentään pakkasta. Aamuyöllä jänis kuljeskeli kameralta
toiselle. Aamukahvin aikaan se tuli aivan tuohon viereen ikkunan
taakse. Häippäsi sitten jonnekin. Kavereita etsimään kai. Tämä yksilö
oli jo täysin kesäpukuinen.
Joitakin viikonloppuja sitten tein istuimen/keittiöjakkaran.
2-portaisen. Se on ollut tuossa terassilla ja kun eilen illalla nostin
viimeiset kelkalla haetut järvivesisaavit saunan puolelle, vaihdoin
tikasjakkaran asentoa. Ja voi että ... tiesin, että ei se ihan täytä
asetuksissa ja laeissa määrättyjä ominaisuuksia. Mutta en ollut
huomannut, että se oli yhdeltä suunnalta tarkastellen noin vino!
Onneksi olin käyttänyt ruuveja sen kokoamiseen. Ennen aamupalaa poistin
neljä ruuvia ja laitoin ne uusiin asemiin. Ja kas ... jakkara
suoristui! Ei enää silmä sairasta sitä katsellessa. Pitäisi aina katsoa
tuollaisia rakenteita kauempaa. Linjaukset näkyvät paremmin.
Syksyn muikunkiilaussuojaksi olin laittanut perinteisesti grilliin
muovit tuulensuojaksi. Talvella olen korjannut kaloja grillissä, joten
tuuli- ja lumisuojat ovat saaneet olla paikoillaan koko talven. Poistin
ne nyt ja vein grillipuuvarastoon. Saman tein pressulle, joka on
peittänyt veneen keulaa vinssin kohdalla. Puuvajan terassilla pulttasin
ruuvipenkin vesivanerin palaseen kiinni. On nyt paljonkin tukevampi
käyttää.
Olisi kovasti hommaa, mutta kun niin laiskottaisi. Ja tuo olkapää ei
tykännyt pottuhommista. Pitäisi tietenkin alkaa tekemään hyllyjä
varapuuvarastoon vapautuneeseen tilaan. Mutta ei vielä. Ensin
hoidettava loppuun keskeneräiset asiat. Aloin viimeistelemään ULU:n
kahvaa. Sahailin, vuoleskelin, hioin, öljysin. Tein sille myös
teräsuojan. En liikaa hienostellut. Käyttöesine se tulee olemaan, ei
mikään koriste. Viimeistelin myös arkkupenkin nro 2. Oikeastaan se on
nro 1. Siinä on hieman vikoja ja toisen tein huolellisemmin ja otin
oppia hölmöilyistäni. Nyt tämä kappale valmistui. Laitoin siihen tuohia
ja vein laavulle tuohilaatikoksi. Voi sen päällä istuakin!
Lopultakin sitten niiden hyllyjen tekoon. Oli onneksi pressun alla
muutama kyllästetty terassilauta ja hyödynsin niitä. Ennen ruokaa sain
alkaa siirtämaan oven pieleen jumittuneita säkkejä ja pressuja uuteen
osastoon. Ruuan jälkeen loputkin säkit. Oli kuivia lehtiä, purua,
tuohia ja - uskokaa tai älkää - säkillinen kuusen neulasiakin! Tein
siihen etuosaankin hyllyn. Jo alkaa olla eri meininki siinä
rakennuksessa!
Oli ollut suunnitelmissani käydä tyhjentämässä katiskat. Jos olisi
kookkaita ahvenia, voisin ne fileoida. Pikku tirrit takaisin kasvamaan.
Tuuli hieman pyöriskeli pohjoisen, lännen ja etelän suunnilla. Lopuksi
se voimistui sen verran kovaksi, ettei pikku pulkalla ollut järvelle
asiaa. Moottoriveneen laitan vesille vasta sitten, kun vesi alkaa
laskemaan. Nyt korkeus on ollut viikon päivät aikalailla samoissa
lukemissa.
Perjantai, 26.5.2023
Eilisillan
pettymykset on unohdettu. Ainakin Suomessa. Nyt aletaan miettimään
uusia juttuja. Normaalit aamuvalmistelut. Ilman kiirettä. Tällä kertaa
ei ole mielen päällä mitään ihmeellistä mökkipuuhaa. Ehkä potun
istutus, mutta sekään ei juuri hikeä pintaan saa. Sen verran niukasti
on siementä ja luvassa viileä viikonloppu.
Matkan varrella nähtiin runsaasti jäniksiä. Osa oli vielä valkean
kirjavia, osa oli vaihtanut jo turkkinsa. Sihtuunan tie oli lanattu.
Samaa odotin Alposlahdentieltä ja Sirkkakoskentieltä. Mutta ei.
Hietanokan seutuvilla kuitenkin tuli vastaan lana. Hyvä homma. Saadaan
hoitovastinetta tiemaksuille. Ei haittaisi, vaikka Tarrantiekin
lanattaisiin. Kuoppia ja raiteita piisaa!
Mökillä vartin yli yhdentoista. Sisällä +10, ulkosalla asteen
lämpimämpää. Kamiinaan kyhyt, jääkaappi päälle. Hiirenkirpasta yksi
hiiri metsään. Otettiin sitten hieman välipalaa. Aamiaisesta olikin jo
aikaa.
Pihalla ei enää lunta näy. Ei edes ojissa eikä räystäiden alla.
Harkattavaa yhä riittää. Kai koko kesäksi, jos oikein ahkerana olisi.
Aino taas pari säkillistä täytti lehtikuntalla. Ollaan aika lailla
vähennetty pihlajia ja koivuja ihan tästä mökin reunoilta vuosien
mittaan. Silti lehteä piisaa. Havupuistakin tulee kaikenlaista
neulasten ohella. Kevättalvella oman osansa toivat oravat. Ne
pudottelivat kuusten latvustoista oksien päitä hangelle. Sellaisia 5
sentin mittaisia pätkiä. Niitä on joka paikka ollut täynnä.
Kauhoin apulantaa ämpäriin sopivalta tuntuvan määrän. Käppäilin laavun
pottumaalle. Levittelin lannat ja kaivoin lapiolla kolme vakoa
pottumaan poikki. Hain sitten siemenpotut ja isohkon kuokan. Siemensin
ja peittelin vaot umpeen. Pottuja oli juuri sopivasti. Kolme penkkiä,
66 siemenperunaa. Aino näki ison käärmeen. Meni kelkkavajan alle
piiloon. Siis se käärme.
Syötiin ruoka. Lähdin käväisemään vaaran takana. Katkenneita mäntyjä
oli välillä ristironkkelissa. Osa katkennut tiellekin. Joku oli jo
niitä ehtinyt hieman siirtämään, että ohi pääsi hyvin. Yksi valtava
kelokin oli kaatunut. Olen sitä vuosikaudet ihaillut. Melkein
himoinnutkin. Muurahaiset olivat syöneet sen tyviosan melko ilmavaksi.
Sadekuuroja, kolea tuuli. En jäänyt pitemmäksi aikaa metsään uneksimaan.
Mustikat osin kukalla. Kasvihuoneessa ruukkusalaatit tosi runsaita ja
vehreitä. Persiljoissa merkkejä itämisen alkamisesta. Ehkä...
Torstai, 25.5.2023
Tänään
kovinkin rauhallinen päivä. Ei ollut isoja asioita mielessä, kunhan
vain jossakin vaiheessa käydään kaupassa. Ja muistetaan illalla katsoa,
miten Leijonille illan ottelussa käy.
Aikainen herätys jälleen. Yksi aikainen herättäjä oli puoli viiden
aikaan puhelin. No, ei se puhelimmen vika ollut, että siihen tuli
viesti. Parikin viestiä. Metsäkauris se pistäytyi mökillä katsomassa,
että joko ollaan tultu. En enää oikein saanut unen päästä kiinni.
Tunnin verran loikoilin ja kyllä sitten oli jo noustava kahvihommiin.
Kauppareissuun lähdettiin sitten vasta puolen päivän aikaan. Ruuan
jälkeen siis. Ei ollut varmuutta siitä, joko kauppakeskuksen
parkkihalliin pääsee. Sen päätimme, että Cittariin ei mennä, jos halli
on yhä suljettu. Ajettiin kuitenkin ensin Haparandan puolelle. Sieltä
kumpikin löysimme nopeasti tarvitsemamme. Eri liikkeistä tosin.
Ajettiin sitten paluumatkalla kauppakeskusta kohti. Tulva oli laskenut
jo yli puoli metriä aamun tietojen mukaan. Naurulokkiyhdyskunta
odotteli pesäpaikkojen paljastumista tulvan alta. Parkkihallin
sisäänkäynnin suulla oli vihreä valo. Eli halli käytössä. Sulkeminen
oli hyvin todennäköisesti varotoimenpide. Jos vesi olisikin noussut
halliin, olisi ollut aikamoinen hässäkkä alkaa hallia tyhjentämään.
Olisiko vahingoilta siinä vaiheessa vältytty? Cittariostokset olivat
tällä kertaa varsin vähäiset. Olen jo alkuviikosta hieman asioinut ja
ohimennen aina nappassut mukaan jotakin tarpeellista.
Minulla oli jääkaapissa yksi voitaikinalevy, jonka bäst före alkoi olla
käsllä. Se oli sellainen uunipellin kokoinen ja hyvin ohut levy. Olen
sellaisia etsinyt ja lopulta muutamanlaisia olin löytänytkin. Tämä yksi
oli vielä testaamatta. Nyt tein hyvin simppelin testin ja lopulta olen
saanut eri taikinat paremmuusjärjestykseen. Milloinka sitten käytän
tätä tietoa hyväkseni? Ei harmainta aavistusta!
Iltapäivän lopulla kamerat taas tekivät häläreitä. Tällä kertaa syynä
oli jänis. Nuuskakairan jäniksillä on näihin aikoihin kiima
kutittelemassa persuuksia. Siksi niitä näkee runsaasti päivälläkin.
Yleensähän ne ovat hämärän ja pimeän eläimiä. Miksiköhän ne kuitenkin
sitten haluavat ne kuteutumispuuhat suorittaa päivän valossa? Onko
niillä merkitystä sillä, onko morsio sievä ja sulho komea? Että pitää
kunnolla nähdä, kenen kanssa se kutina hoidetaan pois! Kameroiden
edessä ei kuitenkaan tapahtunut minkäänlaista hoitamista. Jääkiekon
toisella erätauolla tuli vielä poro kuvattavaksi.
Saksa hieman yllättäen kaatoi Sveitsin. Välierässä se kohtaa USA:n.
Suomi oli Kanadaa vastaan jopa yllättävänkin hyvä. Jos vielä olisi
onnistuttu maalinteossa, olisi jatkopaikka irronnut. Ainoa lohtu,
joskin laiha on se, että Ruotsi tupeloi mahdollisuutensa pelissä
Latviaa vastaan. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että välierät ja
mitalipelit jäävät katsomatta. Sunnuntaina kotona ehkä tulee katsottua,
mutta lauantai ei nyt oikein innosta!
Keskiviikko, 24.5.2023
Täällä
näyttäisi lämpimimmät säät jääneen jo taakse. Illalla luvassa sateita
ja loppuviikkoa kohti jopa koleaa. Mustikat eivät onneksi tainneet
ehtiä vielä kukalle. Eivätkä hillatkaan. Jos olisivat, odotettavissa
olevat hallat ja jopa yöpakkaset tekisivät kukinnoille tosi pahaa.
Pölyttäjätkin kärsivät, elleivät sitten kuole pois kokonaan.
Kun nuo parit askarteluni tulivat eilen kotitöiden osalta päätökseen,
raivasin hieman levällään olevia kamppeita kokoon. Tyhjensin myös
kassin, jossa kulkee joitakin työkaluja edestakaisin mökin ja kodin
väliä. Sain siivottua sitten "tyhjän" kassin roskasta ja hiekasta.
Roinat sitten takaisin kassiin odottamaan uutta mökkireissua!
Sähkön pörssihinta oli päivällä nollan tuntumassa, jopa hieman
miinuksellakin. Sitä tuli sen verran hyödynnettyä, että ruuaksi
laitettiin uunissa poron potkakiekkoja. Saivat hautua miedohkolla
lämmöllä juuresten kanssa. Oli tosi hyvää ja pari kertaa niitä syödään
jatkossakin. Tällä kertaa uunin käyttö oli tosi edullista. Saapi nähdä,
milloin hinta kohoaa sellaisiin lukuihin, että on jo nähtävä nälkää.
Huomenna on meillä varsinainen kauppapäivä. Tänään tein hieman
esireissua. Pistäydyin tankilla ja Lidlissä. Pankkiautomaatillakin
poikkeuksellisesti. Huomennakin olisin ehtinyt, mutta huomenissa on
muitakin asiointeja. Parempi käydä jo nyt hoitamassa osa asioista.
Kun tulin kaupasta, tuli pian sen jälkeen pihalle lakaisukone.
Hiekoitusmurskeen rippeitä poistamaan. Talvella lumitöiden yhteydessä
mursketta oli mennyt valtavat määrät nurmikon puolelle. Kone ei pysty
erottelemaan mitä se pihalta työntää syrjään. Nurmikoilta oli murske jo
poistettu. Parkkipaikaltakin oli valtaosa jo lakaistu. Kävin
siirtämässä autoani, että kone saa tilaa niiltäkin kohdilta
viimeistellä siivousta. Konemies teki hyvää työtä. Loppuvaiheessa hän
jalkautui, ja käytti lehtipuhallinta siirtääkseen hiekkaa pois
vaikeista paikoista lakaisukoneen ulottuville! Herranjestas!
Huomisiltana (torstai-iltana siis) ratkeaa se, pääseekö Suomi
mitalipeleihin. Jos ei, meneekö kiinnostus loppupeleihin? Välierät
pelataan lauantaina. Toivottavasti Suomi on silloin mukana. Riittäisi
jännittämistä silloin vielä sunnuntain mitalipeleihinkin.
Tiistai, 23.5.2023
Tänään
aika on kulunut hieman laiskotellessa. Eipä onneksi ole ollut mitään
järisyttävää tekemistäkään. Tärkeimpänä varmaan suihkussa käynti! Olen
kuitenkin vähän kerrallansa jatkanut sen kahvan tekoa. Samalla olen
suunnitellut teräsuojaa. Ulu on järjettömän terävä ja terä kannattaa
suojata. Terävyyden säilymisen ja vahinkojen välttämisen vuoksi. Suojan
teko on mökkihommia. Kotona en ala edes yrittämään.
Jo aamupäivällä sain valmiiksi penkin kannen verhoilun. Pikkusievä
laitos siitä tuli. Hakee vielä paikkaansa ja lopullista
käyttötarkoitustaan. Ne kyllä aikanaan löytyvät. Molemmat.
Iltapäivän lopulla oli tulossa pelimuoreja pöydän ääreen. Pelaamaan.
Tein suolaista purtavaa peluriporukalle, ettei kovin nälkä pääse
yllättämään. Pakkasesta otin sunnuntaisia juttujani. Aino kaivoi
tarjolle makeampia nisuja. Minulle eivät makeat leivonnaiset maistu.
Nuo suolaisemmat niinkin ... liikaakin.
Ainakin minulle maistuivat kahvit jos lisukkeetkin. Katselin pelin
aikana jotakin epämääräistä telkkarista. Lätkää odottelin alkavaksi. Ja
tulihan sitä sitten. Kun ei paineita ollut, meni Suomi menojaan. Ei
siinä tanskalaisilla ollut mitään sananvaltaa. Isoin jännityksen kohde
oli se, rikkooko Rantanen vihdoinkin kuparisen! Eikä muuten sitten
rikkonut.
Tulva Torniossa on alkanut kääntyä laskuun. Miekojärvelläkin näyttäisi
siltä. Mutta Vietonen ja Raanujärvi hipovat sallittuja ylärajoja, joten
niistä ehkä joudutaan laskemaan vettä Miekon suuntaan. Maastossa ei
lunta ole, joten vesisateista homma taitaa olla kiinni.
Maanantai, 22.5.2023
Aino
yhä moittii sitä, että aamiainen on meillä liian aikaisin. Eihän se voi
olla! A: Jos oltaisiin vielä työelämässä, pitäisi aamiaisen olla
vieläkin aiemmin, jos mieli jotakin syödä ennen töihin menoa. B: Olet
syönyt jotakin joskus iltasella. Terveellisesti ja kevyesti tietenkin.
Kyllä silloin aamulla on jo pieni nälkä. Heräämisen jälkeen ei jaksa
keikkua pirteänä tuntikaupalla, jollei purase muutakin kuin alahuulta.
Se on vain niin, että nykyisin heräillään turhan aikaisin. Riippumatta
nukkumaanmenoajasta.
Siirsin eilen käynnistämääni pakastimeen toisen pakastimen sisällön. Ja
sammutin toisen sulamaan. Näin saa tilanne nyt ollakin niin kauan,
kunnes tulevan kesän marjat eivät enää sovi käytössä oleviin
pakastimiin. Silloin viimeinenkin pakkanen otettava taas käyttöön.
Jonkun aikaa sen jälkeen, kun oltiin syöty ahvenpihvit, lähdin
käväisemään liikenteessä. Apteekissa oli käytävä. Tälle illalle oli
vielä pillereitä, mutta huomisiltana olisi jo toisin. Huomenna olisin
ehtinyt, mutta kun aina on jotakin muutakin asiaa, niin parempi
hoidella asiat järjestykseen niin ajoissa, kuin mahdollista. Oli jo
aika lyhentää kuontaloakin. Teinkin reissuni niin, että ajoin
parturiliikkeen kautta. Ikkunasta näkyi yksi pää odottajien penkillä,
joten jatkoin matkaani. Tokmannilta löysin mökille kaksikin vesikauhaa.
Eipä tarvi lainata saunakauhoja, jos ja kun muualla on tarvetta
kauhomiseen. Kassalla tuhrautui aikaa. Miten osasinkaan valita taas
väärän kassajonon!
Palasin takaisin parturiliikkeen luo. Tarkoitus mennä siihen viereiseen
apteekkiin. Nyt olikin niin, että jonossa ei ollut ketään. Kaksi
työntekijää työn touhussa. Päätin jäädä odottamaan. Eikä tarvinnut
kauaa odotella. Ei kymmentäkään minuuttia. Kun hiuksiani vähennettiin,
oli kohta penkillä jo neljä asiakasta odottelemassa vuoroaan. Lisäksi
ovella kävi äijiä kurkkaamassa tilannetta. Eli kävi tällä kertaa
meikäläisellä hyvä tuuri.
Olin varautunut reissuun sen verran huolellisesti, että oli työntänyt
kuulolaitteet jo kotona korviini. Kun istuin vielä parturiliikkeen
odotustuolissa, oli yhden asiakkaan osalta enää jäljellä puhaltaa
hiussilput kasvoilta ja niskasta ja muutenkin sieltä, mihin niitä oli
pudonnut leikkaamisen tuoksinassa. Istuin viiden metrin päässä
puhaltimesta ja hui, melkein kävi kipeää korvissa. Vaivihkaa otin
kuulolaitteet pois korvistani ja pudotin ne rintataskuuni. Miltähän
tuollainen lehtipuhallin olisi tuntunut korvissani lähellä käytettynä?
Sitten viereiseen apteekkiin. Otin jonotusnumeron. Viisi asiakasta
edelläni. En kuitenkaan kyllästynyt odotteluun. Hoidettava se on
tämäkin asia. Sitten sinne Cittariin. Tulvan vuoksi parkkihalli yhä
kiinni. Jouduin ajamaan tosi kauas, ennen kuin löysin vapaan P-paikan.
Olisi pitänyt ostaa Tokmannilta ne vähäiset ostokseni. Pidetään
mielessä loppuviikolla,, kun tulee viikon tärkein kauppareissu.
Aina välillä olen jatkanut Ulun kahvan valmistelua. Voi olla, että sen
kanssa menee vielä hyvinkin kauan. Mutta se ei haittaa. En ole ihan
heti lähitulevaisuudessa sitä tarvitsemassa. Olen myös jatkanut
arkkupenkin tekoa. Kansi on jo saanut pehmusteen. Enää jäljellä on
kannen lopullinen verhoilu. Ainekset minulla on. Saanen aikaiseksi
valmista tämän viikon aikana.
Sunnuntai, 21.5.2023
Ihan
aluksi on mainittava, että kirjoittelen tätä sunnuntai-iltana
kotosalla. Ja unohtui tietenkin mökille se vihko, mihin aina välillä
raapustelen joitakin merkintöjä päivän tapahtumista. Nyt kai sitten
nähdään, millaiseksi horoksi nuo aivot ovat muuttuneet. Onko siellä
enää toimivia muistisoluja olleenkaan?
Eilisiltana lätkän jälkeen muoriköörillä muoripelit yhä käynnissä.
Päivitin nämä sivut ja aloin makoilemaan. Ja nukahdin. Kello oli vasta
hieman yli iltakahdeksan! Aamulla tietenkin viiden jälkeen ylös ja
kahvin keittoon. Aamupalakin melko aikaisin. No, kaksi tuntia oltiin jo
oltu valveilla. Johan siinä ajassa nälkä tulee. Aamupalalle hain
freesiä salaattia kasvihuoneesta. Saattaa olla, että noilla kahdella
salaattiruukulla, jotka istutin multiin, pärjätään näissä kuvioissa
kauan. Niin virkeitä ja jämäköitä olivat.
Kirpassa jälleen hiiri. Olikohan kuudes tälle pyyntikaudelle. Ei ollut
tarkoitus viivytellä lähdön kanssa, mutta aikaisen nousun vuoksi oli
hieman normaaliaamuun verrattuna enemmän sitä aikaa. Kiskoin
soutuvenettä ylemmäs. Vesi on edelleen nousussa ja jos Vietonen
täyttyy, nopeutuu Miekosellakin pinnan nousu.
Kun sahailin kolmisen viikkoa sitten polltopuupöllit kapaleiksi, otin
aika tarkkaan talteen purut. Kuivikkeiksi huussin alle. Säkitin ne
silloin. Nyt suodatin purut metalliverkon läpi ja isoimmat roskat
poistuivat. Purut mahtuivat sopivasti veskin kuivikesäiliöön. Satakunta
litraa!
Kun ikää kertyy, muuttuu kevytkin raskaaksi. Aikaa kuluu vähintään
tuplasti entiseen verrattuna. Pikku asiatkin ovat työläitä. Puiden
kantaminenkin mökkiin käy työstä, vaikka matkaa ei ole kuin
parikymmentä metriä. Tein asian hyväksi jotakin, SoMe kertoo!
Kotimatkalle lähdettiin puoli yhdentoista aikaan. Kanalintuja teiden
reunoilla jauhinkiviä etsimässä. Jäniskin nähtiin. Oli melko kirjava.
Turkin vaihto kevyempään meneillään. Alkumatkasta ihmeteltiin, miten
paljon luonto oli muuttunut neljässä vuorokaudessa. Koivuissa jo
melkoinen lehti ja vihreä alkoi olla pääväri. Ellei nyt sitten
taivaalle katsellut. Sihtuunan jälkeen tilanne kuitenkin muuttui.
Tultiin lämpimästä Nuuskakairasta ja lähestyttiin merta. Ei ollutkaan
enää koivut vihreitä Lämpötilakin vain noin puolet lähtöhetken
lämmöstä. Tornioon kesä tulee hieman mökkiä myöhemmin. Liakan suunnasta
oli ajokielto Raumon suuntaan. Tulva ilmeisesti katkaissut tieyhteyden
bongaripeltojen luona. Ajettiin lopuksi Kemintien R-kioskin kautta.
Aino haki sieltä pakettiautomaatista tilauksensa.
Kotona perinteiset kotiutumiskahvit. Ne jutut latautumaan, joita ei
mökillä pystynyt tai ehtinyt lataamaan. Suihku soimaan ja pyykkikone
laulamaan. Laitoin lepäämässä olleen pakastimen päälle. Siinä vaiheessa
lähdin käväisemään suihkunraikkaana asioilla. Motonetistä tuote
60-6022. Sitten kauppakeskukseen. Parkkihalli oli suljettu. Tulvan
vuoksi varmaan. Auto piti jättää melko kauas. Ensin se postipaketti.
Ulu. Cittarin puolelta jotakin mukavaa.
Alkoi sitten muutaman tunnin operaatio. Ensin kalojen jauhaminen ja
muotoilu uunipelleille. Sitten tein pitsan kokeilun vuoksi. Ihan uusi
valmistaikina testissä. Siinä välissä Aino laittoi uunin päälle ja
valmisti siinä päivän ruuan. Uuni sai olla päällä ja seuraavana oli
kalapihvien vuoro. Kaksi pellillistä. Sitten se pitsa. Ja vielä lopuksi
kokeilumielessä muuan paistos. Kun olin lopulta löytänyt sitä
smördegiä, olihan se testattava. Meni liki kuuteen asti, ennen kuin oli
kutakuinkin valmista. Paistokset pusseissa ja/tai rasioissa odottamassa
pakastusta.
Pörssisähkön hinta oli iltapäivällä miinuksella. Nyt oli edullista ...
vai peräti tuottoisaa hoidella parit pyykkikoneelliset ja useammat
uunipellilliset.
Iltapäivän ja illan mittaan muutamien tallennusten pikainen läpikäynti.
Kahdeksalta vihdoin normaaliaikaan. Ja paistokset pakkaseen. Yhdeksän
jälkeen avasin Ulupaketin. Wau miten hieno. Ja miten hyvä tuuri vielä
siinä, että toinen kahva-aihioni sopi täydellisesti terään. Suoritin
ensimmäisen liimauksen ja jätin homman kuivmaan. Tuotteelle 60-6022 en
tehnyt vielä mitään.
Myöhäisillassa vielä parin tallennuksen katselu. Olipas niitä
kertynytkin. Ensi viikko on aikaa purkaa sitä kuormaa. Ei ehdi kaikkea
yhtenä iltana katsella.
Lauantai, 20.5.2023
Jarno
"Paroni" Saarisen kuolemasta tänään tasan 50 vuotta. Hyvin muistan tuon
onnettomuuden, jossa kuoli myös Renzo Pasolini.
Heti aamulla oli selvää, että lämmin päivä on tulossa. Eli kannattaa
painottaa raskaammat hommat aamupäivälle. Aamiainen haukattiin varhain.
Joten katiskahommiinkin pääsin varhain. Pikkuveneellä soutelin
katiskanelikon luo. Weke oli saalistanut eniten sitä silppua.
Pikkusormen mittaista körilästä. Omatekoisissa oli keskikoko isompi,
mutta määrää vähemmän. Rannalla plokkasin erilleen paremmat ahvenet. Ja
pikkuhauen. Loput kaadoin takaisin järveen. Kasvamaan. Korjasin sen
hauen ja 43 körmyniska-ahventa. Olisikohan vähän toista kiloa
perattuna. Wau! Pihviainesta. Tuon kokoiset ahvenet pilkkireissulta
eivät pääsisi mökille. Ei ensimmäinenkään.
Juotiin kahvit yhdeltätoista. Kärräsin sitten vielä Ainon
harkkaustuotoksia vähän sinne sun tänne. Kyllä lähimaastossa kuoppia
löytyy, joihin täytettä voi laittaa.
Saappaiden korjaus oli onnistunut. En vain ollut huomannut niitä muita
reikiä. Oikeastaan ne eivät olleet reikiä, vaan halkeamia. Annoin
saappaiden kuivua paisteessa ja iltapäivällä suoritin
korjausoperaation. Tulikohan nyt huomioitua kaikki viat?
Tein vähäisiä puuhommia. Syttöpuiksi pilkoin viisi 35-senttistä
ponttilautaa. Sahasin ne ensin keskeltä poikki. Sitten hakkasin ne
pikkukirveellä sentin-kahden säleiksi. Pesän etuosaan saa ilmavuutta,
etenkin jos laittaa tällaisen tikun poikittain.
Postista tuli eilen tekstari. Paketti noudettavissa. Se on sitten se
ULU, jonka tilasin alkuviikosta. Ulun terä itse asiassa. Kahva jää
omaksi askarteluksi. Leikoin parikin aihiota. Voi olla, että joudun
vielä etsimään parempaa puuta. Nostin auton perään arkkupenkin
tekeleen. Viimeistely tapahtuu kotona.
Iltapäivän päätteeksi jälleen jääkiekkoa. Itävalta toki kaatui, mutta
kovin vaikeaa on nyt maalinteko.
Perjantai, 19.5.2023
Eilen
illalla muutamat muorit koolla. Pelasivat muutamia muoripelejä. Sillä
aikaa katsoin läppäristä Discoveryn ohjelmaa. Kahden tunnin
aloitusjakso. Ko. kanavaa kun ei pysty tallentamaan pilveen. Se on
heikennys uudessa TV-systeemissä.
Eiliset huonot ilmat muisto vain. Aamulla aurinko paistoi. Tuuli
kääntynyt lämpimälle suunnalle. Pikku kyhyt kuitenkin kamiinaan.
Pihkainen kuusipuu teki jännän tempun. Klapin sisälämpö nousi ja
pihkasta kaasuuntui syttyviä höyryjä. Kun tuollainen kaasupurkaus pääsi
ulos puusta, syttyi se räjähdystyyliin. Kuitenkin ilman kovaa ääntä.
Kaksi kertaa kävi näin. Molemmilla kerroilla tuprahti vetorei'istä
sankka savupilvi kämppään.
Oli hyvä, että nähtiin nuo tuprautukset. Kämppä täynnä savua, oltaisiin
varmaan epäilty halkeamaa piipussa. Nyt selitys oli tuollainen.
Päivän aloitus pottumaalla. Ei kuitenkaan pottuhommissa vaan
moottorisahapuuhissa. Uudenvuoden aattona meni mänty poikki pottumaan
reunalla ja latva putosi pottumaalle. Katkoin ja karsin nyt männyn.
Kaadoin myös sen 6-metrisen "kannon". Pätkin senkin kolmeen osaan.
Kannoin pöllit yhteen kasaan. Oksat raahasin kokkoon pohjaksi. Jo viime
kesänä kaatui pienehkö haapa roskapömpelin luona. Sen hoitelin samaan
puukasaan odottamaan jatkotoimenpiteitä.
Tauko. Hiiri taas menehtynyt. Lämpimät kupit ja voileivät. Sitten
monenlaista kärräyshommaa. Aino oli harkannut ja perannut kukkamaita.
Talven aikana poltetut puut olivat supistuneet ja terässaavissa tuhkaa
oli nelisenkymmentä litraa. Syötyjen leipien osastoa myös tyhjennetty.
Paljon tuli kärrättyä, mutta vähän riittää sitä lajia vielä
myöhemmäksikin.
Lätkäpeli katsottiin myös. Suomi ansaittuun voittoon. Tänään kaatui
Unkari, huomenna on Itävallan vuoro saada kylmää kyytiä! Ruotsin
Natohaaveet voidaan pian kai unohtaa?
Helatorstai, 18.5.2023
Eilisiltana
lätkää. Vaikea peli. Voitto tuli kotiin, mutta tuollaisella pelillä ei
maailmanmestaruus irtoa.
Aamulla sadetta. Vetenä se tuli, sillä lämpimän puolella oltiin 2-3
astetta. Tuuleskeli reippaanlaisesti pohjoisesta. Vasta kymmenen
seutuvilla uskaltauduin ulos. Sade veteli silloin jo viimeisiään.
Pientä askartelua puuvajan terassilla. Tein kannen tuohinelikkoon. Se
on ollut mielessäni kauan, mutta toteutukseen asti se pääsi vasta nyt.
Jatkoin sitten vanhempaa projektiani. Aikanaan aloitin tekemään
ylijäämäpaneeleista arkkupenkkiä. Se jäänee pollopenkkiin vikojen ja
puutteiden vuoksi. Katsotaan. Viikko sitten aloitin toisen vastaavan
tekemisen. Runkovalmiiksi sen sain silloin. Kannenkin jo sain sahattua.
Nyt hieman pyöristelin kannen kulmia. Lopuksi maalasin arkun
ulkopuolelta ensimmäiseen kertaan. Touhutessa tuli ky-ly-mä. Lämmintä
viitisen astetta ja pohjoistuuli pisti parastaan. Ei tietenkään aivan
paras maalaussääkään. Ei kuitenkaan tullut sääskiä tuoreeseen
maalipintaan! Kiitin onneani, että sain eilen ne katiskat järveen.
Tällä kelillä ei vesille olisi asiaa.
Saappaat olivat olleet sisällä koko yön. Kuivahtaneet. Korjailin
Aquasure:lla viat. Vein saappaat iltapäiväksi ulos. Liiman kitkut
saivat siellä tuulessa haihtua. Jo illaksi saappaat sisälle lämpimään.
Maalasin loppuiltapäivästä askarteluni toiseen kertaan. Hyvin se oli
kuivunut viileästä säästä huolimatta.
Istutin kasvihuoneeseen kaksi erilaista ruukkusalaattia. Olikohan liian
aikaista? Tuleeko yöllä pakkanen? Koivut ovat tulossa hiirenkorvalle.
Viimeiset lumet vielä sinnittelevät.
Keskiviikko, 17.5.2023
Sade
alkoi iltasella. Aamullakin vielä harmaata, mutta kuitenkin poutaista.
Liikkeelle lähdettiin 9:30. Teiden varsilla runsaasti metsäkanalintuja.
Eniten koppeloita. Ryskihuoneen takanakin vielä. Jossakin sillä on
lähellä pesä. Onneksi on koirien kiinnipitoaika.
Mökillä 10:50. Sisällä +14, ulkona +10. Hain heti kättelyssä saunasta
ämpärillisen vettä. Heittelin kauhallisia auton päälle ja irtokura
valui maahan. Ei ollut ehtinyt kuivumaan. Kamppeet mökkiin ja
terassille.
Kun meillä edellisen kerran oli jääkaappi päällä, olin haistavinani
kaasun hajua kaasukaapin ohi kulkiessani. Varmuuden vuoksi kiristelin
letkuliitoksia, ennen kuin avasin hanan. Ei tuo vuoto ulkosalla
mitenkään vaaraksi olisi ollut, mutta turha sitä on energiaa ilmaankaan
päästää. Nyt en kuitenkaan enää haistanut kaasua. Hiirenkirppojen
tarkastus. Yksi hiiri oli tullut matkansa päähän.
Vein pitkän ämpärin räystään alle. Saunavesiä kyllä on, mutta epä
tuosta haittaakaan ole, jos vettä hieman kerää. Sitten lämpimät
kupit ja voileivät. Osan rapukeitosta kaadoin pöydälle. Ja
penkille. Ja lattialle. Ja pusakalle. Ja paidalle. Ja housuille.
Luutuamisoperaation jälkeen sain nauttia loput puoli mukillista jo
varsin viileää soppaa. Vaihdoin hieman vaatetta. Etenkin rapukeitto
pöksyillä ei tuntunut normaalilta. Saatika mukavalta.
Vettä sateli kuuroina. Välillä reippaastikin, välillä poutaantuen.
Tutkakuvien mukaan tilanne jatkuisi samanlaisena. Tarkoituksenani oli
käydä viemässä katiskat järveen. Grillissä sain olla sateen suojassa ja
laittelin katiskoihin kukut ja kukkunarut. Ulkosalla vain pica picaa.
Eli harakkaa. Hain sadevarusteet varastosta terassille. Parempi suojata
itsensä sateelta.
Sade ei ottanut loppuakseen ja sitten vielä pitkävartisemmat kumpparit
esille. Ne jalkoihin, sadehousut housuiksi, sadetakki kelluntatakin
päälle. Kumihanskat käsiin ja koko komeuden kruununa Sydvesti päähään.
En vielä laittanut moottorivenettä vesille.Onneksi on tuo soutuvenekin
vielä olemassa. Käänsin sen oikein päin ja laitoin tapin. Airot löysin
grillistä. Kiskaisin venettä likemmäs rantaviivaa. Kaksi katiskaa ja
äijänraato kyydille. Hyvä että mahduttiin. Enempää ei olisi mahtunut.
Jos olisin laittanut kolmannen katiskan vielä kyydille, olisi minun
pitänyt jäädä jo rannalle. No, mitäs siitä olisi tullut? Äijä rannalla
ja kolme katiskaa veneen kyydillä! Kävin soutamassa katiskat 100 metrin
päähän. Toiset kaksi pyydystä hain myös.
Kun vene on pieni ja kiikkerä, ei siinä ole oikein mahdollista liikkua.
Selän takana ollutta katiskaa oli hankala saada käsille. Meinasi siinä
selkä venähtää. Sadekamppeet pitivät rupin kuivana. Saappaissa oli
kuitenkin reiät molemmissa. Tuli paikattavaa, mutta pitää antaa ensi
kumppareiden kuivua. Pitää varastosta tarkistaa, tulikohan peräti
uusien saappaiden osto?
Illemmalla alkoi oikea sade. Mökkikin meni pimeäksi, vaikka auringon
laskuun oli aikaa vielä 6,5 tuntia!
Tiistai, 16.5.2023
Tasan
25 vuotta sitten kirjoitin ensimmäiset sanat nettipäiväkirjaan.
Internet oli vielä silloin aivan alkutekijöissään ja tavallinen kansa
alkoi vasta vähitellen päästä siihen mukaan käyttäjinä.
ATK-ammattilaisilla oli hieman aiemmin mahdollisuudet omien juttujen
ylläpitoon. Olen yhä sitä mielä, että luette juuri Suomen vanhinta
nettipäiväkirjaa. Jos löytyy vanhempaa, joka on yhä aktiivinen, antakaa
vinkkiä!
Aamulla Aino käväisi vielä perkaamassa yhtä kukkapenkkiä. Entisten
säkkien lisäksi viimeiset kuivat korret ja muut kuolleet kasvinosat
matkassani ajelin sitten Jäkälään. Tyhjensin säkit muiden
puutarhajätteiden kasaan. Paluumatkalla vastaan tuli useitakin autoja,
joiden peräkärryt pullistelivat oksia ja muuta puutarhasta poistettua.
Kevät on uusimisen aikaa.
Jäät Miekolla ovat menneet. Meitä kaikkia kalamiehiä tietenkin
polttelee vesille pääsy. Veden pinta on yhä aika reippaassa nousussa.
Kuinka korkeale nouseekaan. Jo nyt pinta on parikymmentä senttiä viime
vuotista ylempänä. Keskiviikolle ja torstaille luvassa sateita, joten
veden nousu saanee lisäpuhtia. Niin kauan, kun tulvavesi huuhtelee
rantoja, saavat verkkomiehet saaliikseen kalojen ohella kaikenlaista
rantaroskaa. Siksi aloitankin pyydyskalastuksen katiskahommina.
Testaukseen pääsee omatekoiset viritelmät. Yksi uusikin malli on
valmiina paperilla. Toteutanko ... voi riippua siitä, pyytävätkö nuo
nykyiset hyvin ahvenia.
Käytiin se viikon tärkein kauppareissu. Saattoi se tietenkin olla jo
eilen. Vähemmän ainakin oli nyt kasseissa kampetta. Auto tankattiin.
Kaikki alkaa olla kasassa mökkireissua varten.
Utsjoella aurinko nousi nyt viimeisen kerran pitkiin aikoihin. No, ei
se kyllä toisaalta laskekaan. Heinäkuun 28. päivänä se sitten
viimeinkin painuu hetkeksi mailleen. On siellä vain pitkä päivä.
Torniossa ei yötöntä yötä tule. Mökillä tulee. Ja mitä pohjoisemmaksi
mennään, sitä pitempi ja valoisampi tuo yö on. Ja kun vielä siellä
nousee tunturiin, ei päivää juuri erotakaan yöstä.
Maanantai, 15.5.2023
Tosi
lyhyt aika alkuviikosta ennen mökille paluuta. Keskiviikkona aamusta
olisi jo lähtö. Ei aikataulu kuitenkaan mitään paniikkia saanut aikaan.
Aikalailla leppoisaa päivää saatiin viettää.
Otin eilen yhdestä 200 litran pakastimesta töpselin irti. Viimeiset sen
syövereissä olleet pakasteet mahtuivat hyvin toiseen pakastimeen. Kalaa
vieläkin on. Puolukoitakin. Valmisruokia. Ynnä muuta sekalaista. Tänään
vielä siirsin puolukat käyttöpakastimen marjahyllylle. Mustikoita olen
ostanut jo jonkin aikaa ja kohta on ostettava taas annos. Puolukatkaan
eivät riitä läpi kesän uuteen satokauteen.
Suunniteltiin loppuviikon mökkiruuat. Sitten olikin jo aika hyvä
miettiä ostoslistaa. Huomenna on tarkoitus tehdä se tärkein
kauppareissu. Aino vielä halusi tonkia etupihalla yhtä kukkapenkkiä.
Sillä aikaa tein pienen harjoituskauppareissun. Puuiloon oli asiaa
osastolle 10B. Lidlistä ostin puolipakolliset karjalanpiirakat ja
kylmäsavulohta. Korvapuustejakin otin pussillisen. Cittarissa pyörähdin
myös. Otin sieltä painavat kamppeet. Maitoakin jo 3 purkkia. Potut ja
hedelmät nyt hankittu. Huomiset ostoskassit eivät sitten enää
kummoisesti painakaan.
Aino putsasi kukkapenkin ja jätesäkkiin tuli täytettä. Täytyy
huomenissa viedä ne kaikki Jäkälään.
Illalla odotettu peli Ruotsia vastaan. Ensimmäisessä erässä Suomi oli
selvästi parempi. Ettei kävisi kuin viisuissa. Että Ruotsi voittaa,
vaikka Suomi on parempi. Toisen erän loppuun Ruotsi sitten rankaisi.
Kolmanteen erään maalin tappioasemassa. Kolmannessa erässä Suomi
tasoitti ja tuli jatkoerä. Jatkoerä maaliton, vaikka Suomi pelasi 2
minuuttia viidestä vajaalla. Voittolaukauskisa meni sitten Ruotsille.
Cha Cha Cha!
Sunnuntai, 14.5.2023, Äitienpäivä
Paljon
onnea kaikille äideille!
Illalla saunan jälkeen ja ennen lätkää laitoin kelkkavajan ojennukseen.
Linko ja muut lumityövälineet kohdilleen. Suoritin pienimuotoista
kylvöhommaa kasvihuoneessa. Laitoin kahdenlaista persiljalajiketta
kolmeen eri kasvatusastiaan. Viime vuonna kasvatin komeita
tomaatinvarsia, mutta sato oli olematon. Tälle vuodelle yksinkertaistan
viljelyksiäni rajulla kädellä. Vähän pottua, vähän persiljaa. Salaattia
ostan valmiiksi ruukuissa ja istutan niitä uusia aina, kun edellisistä
ei enää saa satoa.
Katsottiin Arin kanssa lätkäpeli. Ei ollut helppoa, mutta tulihan se
lopulta voitto kotiin.
Aamulla selvisi, että voittoa ei tullut viikonlopun toisessa
jännitysnäytelmässä. Jos lukee mielipiteenilmaisuja netissä, tulee
väkipakolla vain yhteen lopputulokseen: Suomi voitti moraalisesti
Euroviisut. Nyt kourallinen "asiantuntijoita" kumosi musiikkia
kuuntelevan yleisön äänestystuloksen! Vaikka sama kai sille?
Jäät aamulla yhä elisiltaisilla sijoillaan. Sulavatko paikoilleen, vai
tuleeko sen verran tuulta, että lähtevät liikkeelle? Näin
todennäköisesti käy!
Vaikka lähdön kanssa ei mitään kiirettä ollutkaan, aloin jo aamukahvin
lomassa huomioimaan sen, että lähtö on tänään edessä. Seitsemän maissa
haukkasin sitten hieman aamupalaa. Sain kulutettua vielä aikaa
kymmeneen asti, ennen kuin olin valmis lopulta lähtemään. Yksi hiiri
oli jälleen harhautettu ansaan.
Kotimatkan varrella Tornion päässä ojanvarsi keltaisenaan leskenlehtiä.
Kotona talon eteläpääty viheriöi ja jo alkavalla viikolla lienee se
leikkuurajassa. Muualla nurmikolla on vielä koneen jäljitä aikamoiset
lumikasat. Aino oli kynsinyt taka- ja etupihaa. Oven pielessä kolme
jätesäkillistä odottamassa minua. Takapihalla esikot kukalla. Sielläkin
nurmikon ruskean massan seassa näkyy jo hieman vihreää.
Kuten jälleen saattoi arvata, näkyy ja tuntuu mökkeily sormissa ja
pärstässä. Nuo huulet ovat kaikkein pahimmat. En ole käsitellyt
havupuuta, mutta reaktiot ovat kuitenkin melkoisia. Seuraavan kerran
mennään mökille kai keskiviikkona. Mitenkä huulet voivat silloin? Ja
neljä vuorokautta mökkeilyä, millainen mahtaa olo silloin olla?
On kuitenkin taasen mukavaa, kun järvi aukeaa ja pääsee vesille. Ihan
aluksi on saatava katiskat järveen. Hieman jännittää se, pelaavatko
tekemäni katiskat. Onko joku pyytävämpi ja eikö joku toimi ollenkaan?
Mitään malleja en ole käyttänyt enkä hakenut vihjeitä netistä. Vanhat
koiranleukaäijät tietenkin ovat aikanaan antaneet hyvän
katiskanmalliohjeen: eukkojen saunavuoron jälkeen lauteelta löytyy
sopivia kuvioita. Pikkuisen jos sitten vain nielua kaventaa niin hyvä
tulee!
Lauantai, 13.5.2023
Jälleen
aikainen nousu. No, aikaisin menin illalla nukkumaankin! Juuri ennen
heräämistä näin merkillistä unta. Muutaman kerran olen nähnyt hieman
vastaavia unia. Olin aika eksyksissä. Hukassa. Apua ei saanut. Lompakko
ja puhelinkin hukassa. Päällä ei ollut mitään muuta kuin joku ihmeen
sairaalamekko ja munasuojat. Röntgeniin piti mennä, mutta jouduin
harhateille kuin Odysseus.
Katselin siinä varhain pari kotona tallennukseen laittamaani
pilvitallennusta. Sekin kun on nykyään mahdollista. Aamupalaa puraisin
sitten seitsemän maissa.
Levittelin viimeisiä merkittäviä kinoksia pihalta. Lingolla, kolalla ja
lumilapiolla. Vein lumityövälineet ja ahkion sitten kesän
viettoon. Kannoin katiskat terassilta lähemmäs rantaa. Verkkorullat
varastoon. Kirpat pyydystäneet kaksi pulskaa hiirtä. Olikin hyvä, että
laitoin loukut eilen pyytämään. Kun lumi sulaa, ovat hiiret
muuttopuuhissa. Pesueet hajoavat ja uusi sukupolvi etsii hyvia
asumapaikkoja. On hyvä katkaista heti meidän osalta sellaiset
suunnitelmat. Ainakin rajoittaa, jos mahdollista.
Sitten puuseppähommiin. Alkuun korjailin ja viimeistelin aiempaa
tekelettäni. Päivän aikana sain liki valmiiksi toisenkin. Päivän
päätteeksi olivat molemmat laitokset samassa vaiheessa. Pitää hetki nyt
miettiä, miten homma jatkuu.
Jäät liikahtivat muutaman metrin. Eteläinen virtaus on ollut voimakas.
Jäät mustuneet. Illalla näkyi jo aukkoja jääkentässä. Kestääkö
jäät edes aamuun asti? Lämmintä on taas ollutkin. Korvasieniäkin
noussut, vaikka vieressä on vielä lunta.
Neljän maissa aloin saunan lämmitykseen. Sain täyttetyä ne tavoitteet,
jotka olin etukäteen tälle reissulle asettanut. Huomisaamulle jää enää
lähtöaamun touhuiluja. Jospa illalla katsoisi lätkää. Euroviisuista
luen sitten huomenna netistä. Ja uutisissa kerrotaan kuitenkin, kävi
miten kävi.
Perjantai, 12.5.2023
Nousin
jälleen aikaisin. Joskus viiden jälkeen. Sisällä +20, ulkona +2. Lämmin
päivä tulossa. Lumet ja jäät hupenevat. Pikku pannullinen kahvia. Kello
kuuden ja parin kahvikupposen jälkeen laitoin kuulolaitteet korviin ja
lähdin käväisemään laavulla. Laitoin tulet roskapömpeliin. Peipot ja
kirjosiepot konsertoivat.
Aamupalan söin jo ennen seitsemää. Pihalla juoksenteli hiiri tai myyrä.
Kävinkin laittamassa hiirenkirpat vireeseen. Sitten askartelemaan.
Aluksi eiliseen katiskaani tyhjennysluukku ja nostoripa. Sitten uuden
tekoon. Kymmeneltä lyhyt lenkkimakkaratauko. Lehtokurppa tallusteli
pihalla. Siinä välissä alkoi puhaltelemaan jäältä ja olikin pakko
vaihtaa työmaa terassin suojaiselle reunustalle.
Yhden aikoihin pikainen ruokatauko. Varttia vaille neljä oli kolmaskin
katiska valmis. Yksi viikonlopun tavoitteista täytetty. Ennen
jääkiekkoa lapioin alapihan mahtikinosta hajalleen. Eiliset lumityön
tulokset olivat suurelta osin sulaneet. USA oli Suomea selvästi parempi
ja ansaitsi voiton. Nähtiinkö siinä jopa maailmanmestarisuoritus!
Torstai, 11.5.2023
Varhainen
nousu jälleen. Kahvit välittömästi, mutta aamupala kuitenkin vasta
kahdeksan jälkeen. Kauppareissuun lähdettiinkin sitten jo 9:30. Aino
otti viikonlopuksi ikäväleivoksia itselleen. Minun ostoslistani
mökkireissua varten oli
suurinpiirtein jo hankittuna. Jotakin pientä vain, muuten otettiin aika
lailla perusjuttuja.
Kaupasta kotiin palatessamme iski päähäni sellainen ajatus, että jospa
lähdenkin jo tänään iltapäivällä mökkimatkalle. Luvassa tosi lämmintä,
joten mökin lämmitys olisi helppoa. Ja lisäaikaa tekemisiin tulisi liki
vuorokausi. Ainolle se passasi.
Ennen päiväruokaa valmistelin omia mukaan otettavia eväitä. Mm.
paistoin munia ja jaoin kahteen rasiaan kylmäsavulohta. Itselle ja
Ainolle. Ainolle vähän enemmän. Ei sen vuoksi, että olisi isompi.
Jääkaapissa jo
laitoin mukaani lähtevät tavarat yhteen kohtaan. Lähdön hetkellä
otettava pakkasesta enää varsinaiset ruuat. Ja pöydältä leivät.
Syötiin ruoka puolilta päivin. Minullakaan ei mitään tulenpalavaa
hoppua ollut. Vähitellen kuitenkin aloin tekemään lähtövalmisteluja. Ja
sitten yhdeltä matkaan. Kuiva ja lämmin keli. Näihin aikoihin matkan
varrella näkee, kuinka joka puolella on polttopuusavotta käynnissä. Eri
vaiheissa. Joillakin on tarve pieni, kuten meilläkin. Joillakin
taidetaan tehdä koko lapsikatraan perheiden lämmityspuut keskitetysti.
Sitten on niitä, jotka tekevät pilkkeitä ansiomielessä. On mukava
katsella puuntekovaiheita. Ja kun vielä ymmärtää sen, mitä täytyy tehdä
sen eteen, että mökillä kämpässä on aina kuivaa puuta. Tulee niin hyvä
mieli, kun ihmiset ahkeroivat. Tolkuttoman hyvä mieli myös siitä, että
tämän kevään urakka on saatu tehtyä. Ensi vuonna voi tilanne ja urakka
ollakin kovempi. Matka jatkui. Auton mittarissa +18 astetta. Tarralle
asti. Mökissä +8 astetta, ulkona 15-16. Älä vain nyt tästä enää lämpene!
Kannoin kamppeet pois autosta. Laitoin kyhyt kamiinaan. Mietin, pitääkö
laittaa jääkaappi tulille. Katsotaan huomenna. On kylmälaukussa
runsaasti seassa kylmäkalleja, joten ainakin huomiseen kaikki ruuat
säilyvät hyvin.
Tälle viikonlopulle oli etukäteen suunnitelmissa kaksi asiaa. Se kolmas
ohitti kuitenkin kiireellisyydessään nämä kaksi ennakkoon ajateltua.
Oli nimittäin yhä mahtavat lumivallit mökin ympärillä. Ei se yllätys
ollut. Henkisesti olin tähän varautunutkin. Hain lingon ja roiskin
lumia levälleen. Tein uusia polkuja se-ku-vaan. You know! Kun
yhtenäisen hankialueen poikki tekee polun ja maa paljastuu, alkaa lumen
sulaminen leviämään siltä kohtaa nopsan. Alapihan puolelle jäi vielä
mahtikasa lunta. Siirsin sen pikkuhiljaa siitä pois. Voihan
sukupuolielin, miten sainkin paljon aikaiseksi! Lumikola oli nyt lingon
ohella se jyty työkalu! Ja hei ... raihnainen kroppa tykkäsi fyysisestä
työstä.
Lumihommissa meni hyvinkin parituntinen. Jätin lingon vielä pihalle
odottamaan mahdollista uusintakierrosta. Vappuviikonloppuna aloittelin
yläkerrassa katiskan tekoa. Se jäi hieman kesken väärän materiaalin
vuoksi. Viikko sitten toin toisenlaista verkkoa. Se jäi vielä
neitseelliseksi, kun oli se puuhomma. Nyt jatkoin katiskaprojektia.
Laitoin puuttuvat osat vahvemmasta verkosta. Katista melkein valmis.
Huomenna lisää sitä lajia.
Soitin Tornioon. Ihan hyvin on molemmilla mennyt, vaikka Aino onkin
Torniossa yksin, ja minä täällä mökillä yksin. Kun ollaan tällaisia
ikäloppuja tallaajia, on tärkeää se, että on joku kaveri vieressä ja
tukena. Jatkossa näin vielä enemmänkin. Välillä kuitenkin on kai hyvä
olla hetki erilläänkin. Ainakin on helppo silloin ymmärtää se, että
olisihan se mahtavaa olla tässä nyt kahdestaan. niinkuin aina tässä
maailmassa!
Keskiviikko, 10.5.2023
Illalla
oli teeveessä euroviisujen esikarsinta. En sitä katsellut tai
kuunnellut, ainakaan aktiivisesti. Sen verran kuitenkin, että kun tuli
Ruotsin vuoro, olin silloin enemmän hereillä. Kummallinen minulla tuo
musiikkimaku, kun Loreenin kappale ei säväyttänyt. Ei tosin mikään
muukaan 15 esityksen joukosta. Kamalat nuo kynnet. Mitenkähän vessassa
käynti sujuu? Jos nimittäin aikoo käyttää paperia. Vai onko
henkilökohtainen pyyhkijä aina matkassa? Hurjat kynnet oli aikanaan
myös Florence Griffit-Joynerilla. Saivatko hänellä kynnet olla yli
valkoisen lähtöviivan pikajuoksun lähdössä? Tuskin vain.
Aamupäivällä satoi pikku ripauksen vettä. Olisi maa imenyt enemmänkin,
vaikka lumien sulamisesta onkin niin vähän aikaa. Ja ei kaikki lumi
olekaan vielä lähtenyt. Mökille aamun kuuro ei osunut. Sielläkin lumi
on alkanut sulamaan vauhdilla. Vasiten ihan otin iltapäivällä valokuvan
tilanteesta.
Tänään jonkun verran parempi ihotilanne, kuin eilen. Huulet edelleen
hieman kirveltävät, mutta se syvemmällä ole kipu alkaa olla vähissä.
Sormenpäistä on enää vasen nimetön pahemmin auki. Viikonlopun jäljiltä
oli kaikki vasemman käden sormet rikki. Oikeassa kaksi sormea oli auki.
Tänään paranemista on edesauttanut se, etten ole vesien kanssa
läträillyt. Aino kuori potutkin kahden päivän keitokseen, joten
huomenna tervehtyminen jatkunee. Olkapääkin tuntuu terveemmältä. Pian
siis ollaankin sellaisessa kunnossa, että voi lähteä mökille hankkimaan
uusia vammoja ja vaivoja!
Aino ei nyt tulevana viikonloppuna aio mökille lähteä.
Euroviisuhuumaako vai mitä? Minä kuitenkin menen. Nostelin jo nyt -
muistin aikana - kotoa löytämiäni puutavaran tapaisia auton perään.
Niitä, joita ei mökillä ollut. Tein myös valmistelevan kauppareissun
Lakkapäälle. Sieltä mukaani tarttui yksi pitkähkö L-rima. Saha oli
matkassani ja lyhensin sen autoon sopiviksi pätkiksi. Pikku
pätkiä siitä tulen tekemään muutenkin.
Samalla reisssulla tankkasin auton. Bensan hinta on pysytellyt
korkealla. Onneksi sitä viikossa kuluu aika vähän. Noin 16 litraa, jos
mökillä on käyty. Kävin myös Lidlissä. Normaalien Lidl-ostosten ohella
otin jo hieman sellaista, mitä vaaditaan viikonloppuna kahden talouden
järjestelmässä. Huomiselle ei jää niin paljoa muistettavaa.
Tiistai, 9.5.2023
Aamulla
tuntui hieman siltä, että viikonlopun jälkeiset iho-ongelmat olisivat
ohi. Saattoi olla, että huulet eivät olleet niin kipeät, kuin eilen.
Sormenpäiden haavat olivat hieman eilistä paremmassa kuosissa.
Pienimmät umpeutumassa. Isoimmat eivät vielä kestäneet vettä eikä
varsinkaan väkevämpiä aineita. Huomenna varmaan tilanne paranee
entisestään. Olkapää ehkä myös hieman eilistä parempi.
Kevät edistyy ja tulee vielä perään se kesäkin. Jäät lähtevät ja veneet
saadaan vesille. Eilen laitoin veneakun lataukseen. Tänään latasin
vielä veneen vara-akun. Pitää ne viedä ensi reissulla mökille, vaikkei
venettä vielä vesille saisikaan. Luotaimen virtakaapelikin löytyi. Sen
olin syksyllä korjannut.
Iltapäivällä ihmeteltiin digiboxin omituista toimintaa. Telkkarissa
kanavien vaihdot eivät sujuneet lainkaan niin, kuin piti. Joillekin
kavaville pääsy edellytti sitä, että ohjelmaa on tallennettava. Sitten
hieman myöhemmin tulikin jo ihan oikea virheilmoitus ja kanavalle pääsy
oli evätty. Sammutin kaikista laitteista virrat. Jälleen kerran. Kun
virrat palautuivat ja kaikki laitteet (TV, digiboxi, reititin ja
valokaapelin päätelaite) käynnistyivät, pelasi systeemi vaihteeksi
oikein.
Neljän maissa Aino haettiin pelimuoriköörin tapaamiseen. Minulla oli
ostoslistaa kolmeen eri paikkaan, joten liikkeelle vain. Motonetistä
sain haettua sodastreamiin hiilihappoa. Akun kengät ostin myö. Aku ei
kuitenkaan jäänyt paljain jaloin. Puuilosta ostin pari pientä pussia
huonekalunauloja. ICA-Maxista hieman tietynlaisia elintarvikkeita. Kun
ei ollut mitään kiirettä, ehdin siinä tutustumaan yhden hyllyn antiin
tarkemmin. Löysinkin siitä mahtavia juttuja ja jotakin otinkin sitten
kokeeksi. Kotona en vielä näitä kokeiluja alkanut tekemään. Ensi
viikkoa ajatellen tein kuitenkin hieman muunlaisia valmisteluja.
Maanantai, 8.5.2023
Pääsin
aamulla punkasta ihan hyvin ylös. Puoli kuudelta nousin kahvinkeitto
mielessäni. Kyllä tuo oikea olkapää vaivaa yhä, mutta onhan se
vaivannut eri asteisesti kymmeniä vuosia. Ja onko se nyt onni
onnettomuudessa, kun nuo huulet ovat niin helskutin kipeät, että muut
vaivat unohtuvat! Sormien haavat täydentävät huulien aikaansaamia
tuntemuksia.
Ainolla oli tarve polvisuojille. Sen tapaisille, mitkä minulla oli
aikanaan lentopallohommissa. Takapihalla oli jotakin kuoputustarvetta
ja polvillaan olo välttämätöntä. Käytiin parissakin paikassa, mutta
sitä oikeanlaista ei löytynyt. Löysi Aino kuitenkin jonkun
vaatekappaleen. Ei se oikein kuitenkaan polvia suojaa. Matka jatkui
Cittariin, jossa nopea läpikävely kärryn kanssa. 50 minuuttia koko
kolmen liikkeen kierros, kotoa kotiin! Jäänlähtömerkki oli joelta
mennyt menojaan. Jokohan oli torstaina lähtenyt?
Tuntuu aika hullulta tuo euroviisuhuuma, mikä on noussut monien
suomalaisten mielissä viime aikoina. Viimeinen niitti oli Helsingin
rautatieaseman kivimiehet, jotka puettiin Käärijä- boleroihin.
Liverpoolista palataan häntä koipien välissä takaisin. Ihan oikein
ainakin olisi. Yön pimeydessä sitten riisutaan salaa kivimiehiltä
bolerot. Onneksi lauantaina tulee euroviisuaikaan lätkää. Saksa
vastassa. Tappio voi tulla siinäkin lajissa.
Viime yönä oli vielä hieman pakkasta. Viikon puolivälistä alkaen ovat
pakkasyöt historiaa. Lumet alkavat lähtemään. Järvelläkin jäät
heikkenevät. Meillä takapihalla lapiointini ansiosta suli tänään
viimeinenkin lumipaakku.
Viime viikolla mökillä tallusteli kameran kuvissa poroja. Yöllä
jäniskin. Kun olimme paikan päällä, ei elukoista näkynyt vilaustakaan.
Eilen kun lähdettiin, niin meni vain puoli tuntia, ennen kuin porot
jälleen tulivat filmattaviksi. Ja jänis tuli yöllä. Kumma, kun meitä
niin väistelivät!
Sunnuntai, 7.5.2023
Yöllä
jälleen hieman kylmän puolella. Aamulla rapsakka keli. Suonenveto iski
nyt vasempaan reiteen. Se meni nopeasti ohi, mutta tuli pian uudestaan.
En kahvipöytään ehtinyt. Enkä huussiin. Hetken levolla se meni onneksi
ohi. Ei ollut raju kohtaus ollenkaan.
Tänään aamupala normaalimpaan aikaan. Ennen aamiaista kävin pilkkomassa
kopallisen koivua pienemmiksi klapeiksi. Syttöpuiksi seuraavaa reissua
varten. Varapuuvarastossa tyrkyllä olevat puut ovat ovat suurelta osin
paksuhkoja ja pyöreitäkin. Niitä on vaikea saada syttymään. Ja etenkin
jos tarvitaankin vain pienet kyhyt, on se helpompi saada aikaan pikku
säleillä.
Ennen kuin vein kopan sisälle, nostin saharenkun omalle
säilöpaikalleen. Puuvaraston terassille katon rajaan. Pilkkomapölkkyni
oli jäänyt siihen maahan ja alastullessani astuin sen reunaan. Pölkky
tietenkin kaatui. Ja Matilta lähti jalat alta. Turpea ruho mäiskähti
kipeä olkapää edellä kanveesiin. Kipeä olkapää on nyt vielä kipeämpi
olkapää. Laajemminkin. Solisluukin on kipeä. Ja kaulan oikea puoli.
Onneksi kuitenkin kaaduin tasaiselle tantereelle. Olisi siinä vieressä
ollut paljon sellaista, johon olisi voinut tärvätä itsensä.
Aamupalalla seurattiin ikkunasta lintuja. Mustarastas siellä keikkui ja
peräti västäräkkikin oli jo tullut. Kinosten keskelle. Milloinkahan nuo
kinokset katoavat? Linkolumet ja katoilta pudonneet ovat paksuissa
kasoissa. Mökki on varjoisalla rinteellä ja lumet sulavat hitaasti.
Etenkin rakennusten järvenpuoleisilla paikoilla lumet säilyvät kauan.
Lämmin sade auttaisi, pelkkä lämpö on aika hidas sulattaja.
Järvessä vesi on reippaassa nousussa. Rantaporeista on jo vähän
merkkejä. Jäät varmaan lähtevät selkävesiltä 16. tai 17.5.
Kun ei ollut kiirettä kotiinlähdön kanssa, istahdin vielä
harrastelupaikkaani. Sahailin parit pikku jutut. Tarkistin
materiaaleja. En uskaltanutkaan tehdä päätöstä jatkosta, ennen kuin
tarkistan kotoa, mitä siellä on. Parasta siis alkaa valmistautumaan
kotimatkaan. Matkalla muutamia koppeloita tien penkalla. Pellolla mm.
kanadanhanhia. Tiet ok. Kotona tasan keskipäivän aikaan.
Illemmalla alkoivat aamuisen kaatumisen/putoamisen tuntemukset
voimistua. Nyt myös oikea yläreisi/lonkka kipuilee. Nilkkakin. Ja olka
on pahempi. Mahtaako aamulla päästä punkasta ollenkaan ylös? Kuten
arvata saattaa, ei iho tykännyt viikonlopusta ollenkaan. Sormien päät
haavoilla. Kämmenselät punaiset ja kutiavat. Nyt koko naamakin
samanlainen. Ja nuo huulet! Kirvelee!
Lauantai, 6.5.2023
Aamupala
sen verran aikaisin, että ehtisi ajoissa työmaalle. Ja sitten
iltapäivällä pois. Aino vähän moitiskeli niin varhaista aamiaista.
Alkoi kuitenkin pureskelemaan jotakin kanssani.
Alkuun liki kolmen tunnin sessio. Pilkkeitä. Aino tuli pinoamaan
klapeja varaston räystään alle. Moitti klapeja lyhykäisiksi. Kamiinaan
ne ovat just eikä melkein. Saunaan toki mahtuisi pitemmätkin.
Välipalaan mennessä räystäänalus jo hyvällä mallilla. Iltapäivällä
sitten koitti se hetki, että kaikki kuusipaltit oli klapeina.
Räystäänalus täynnä. Pinoaminen siirtynyt lanssin viereiseen puuvajaan.
Talven mittaan olen siitä ottanut useampia kopallisia kuivaa kuusta.
Kamiinan alkulämmitystä varten. Nyt lopuilla kuusiklapeilla tuo vajaus
täytettiin. Aino oli yläpäästä liian lyhyt ja lopetti pinoamisen.
Jatkoin homman loppuun. Yksi kookas kopallinen jäi ylijäämää. Kannoin
sen terassille. Meni vielä tuntinen, kun korjasin työmaan jäljet.
Viimeisillä voimillani haravoin roskat kasaan. Tuli siistiä. En sitten
millään enää voinut jatkaa muita askartelujani. Ne jäivät nyt. Ainakin
tältä päivältä.
Neljältä vihdoin sisälle. Ruoka maistui. Oli pakko olla hetki
pitkällään. Paikat aika jäykkinä. Sauna hieman helpotti.
Oli tosi mahtava asia saada puut nyt tehtyä. Siinä kun riittää
kuitenkin sitä oheishommaa aina, kun teet pilkkeitä. Tietyt asiat on
hoidettava jokaisella pilkkomiskerralla. Sää suosi tänäänkin. Aluksi
oli hiukan koleaa, kun ilma oli aavistuksen pakkasen puolella. Päivällä
lämpöä 6-7 astetta eli melko ihannelämpö. Tuuli ei vastannut.
Puolipilvistä, ei sateita. Ensi viikonlopuksi povataankin jo kesäisiä
lukemia. Meneekö 20 astetta jo rikki. Eli raskaat hommat saa unohtaa.
Perjantai, 5.5.2023
Lapissa
kasvaa tammea ... ihan sisustus- ja rakennusmateriaaleiksi asti! Näin
voisi joku vääräleuka sanoa, kun lukee Kaulasen kattohuoneiston
tavoitteista. Lapin tunnelmaa, lappilaisia materiaaleja ...
Aamuyöllä
meinasi pikkuisen vetää suonta. Oikean jalan takareidestä. Onnistuin
kuitenkin nopeasti saamaan jalan hyvään asentoon ja kouristus helpotti.
Yleensä nuo suonenvedot tulevat silloin, kun on tehnyt jotakin
rankempaa fyysistä hommaa. Nyt ei näin ollut. Makoillut makoilusta
päästyäni!
Lähdettiin ajelemaan mökille joskus puoli kymmenen maissa. Vaikka viime
päivät ovat olleet aika viileitä, on Tornion sedulla alkanut lumi
sulamaan. Pelloilla ja niityillä on monesti pääosa jo lumetonta. Alku
kun on tullut, niin sehän sula leviää ihan silmissä. Täällä mökillä ei
ole vielä pälviäkään. Raumon pellot vetävät muuttomatkalla olevia
lintuja puoleensa. Nyt oli mm. isohko kurkiparvi lepäämässä ja
ruokailemassa. Pienempää siivekästä vaikka kuinka ja paljon! Bongareita
paikka vetää myös puoleensa. Pysäköityjä tai etanan vauhdilla ajelevia
autoja pitää muistaa varoa.
Pysähdyttiin Piimätien Puodissa. Se vanhuus! Mökillä yhdeltätoista.
Kannoin kamppeet autosta. Osa mökkiin, osa muualle. Aino alkoi kämpän
lämmitykseen. Sisällä +1, ulkona runsaat 3 astetta plussalla. Aloin
laittelemaan pilkkomapaikkaa toimintakuntoon. Puolilta päivin valmista.
Otettiin välipalaa. Ja sitten lähdin pilkkeitä tekemään. Pilkoin liki
neljään. Välillä pikaiset kahvit. Sää suosi. Lämmintä 6 astetta. Liki
tyven. Poutaa. Lukuunottamatta pientä kuuroa. Satoi lumipalleroisia.
Pian oli maassa kuin rakeista kalkkia tai apulantaa. Nopeasti ne
haihtuivat pois.
Syönti neljältä. Kämppä jo lämmin. Ensimmäiselle työpäivälle ei ollut
sen kummoisempaa tavoitetta, kuin että jospa jaksaisi neljään asti. Jo
nyt kipeytyi selkä ja etenkin oikea olkapää. Eli ihan riittävästi oli
minulle siinä hommaa.
Takassa tuli. Aino pisti pitkälleen. Vahdin takkaa ja sain sen lopulta
sille mallille, että sain kääntää vedon pienelle. Alakerrassa jo +27
astetta. Sitten kolmeksi vartiksi vaateriin.
Torstai, 4.5.2023
Eilen
iltamyöhään sateli lunta. Aamulla oli hieman pakkasta ja maa
valkoisena. Autokin lumen alla piilossa. Pihan päällysteosuudelta oli
maahan sitoutunut lämpö sulattanut sataneen lumen. Päivän mittaan uutta
lunta ei enää näkynyt, vaikka lämpötila ei paria astetta kummoisemmaksi
noussutkaan.
Paistoin kuhaa. Syönnin jälkeen sitten kauppareissuun. Cittariin
tällä(kin) kertaa. Siellä emme kuluttaneet turhaa aikaa. Oli tarkoin
tiedossa, mitä oli ostettava. Minulla oli aikomus kauppareissun jälkeen
tehdä vielä oma reissu, mutta tehtiinkin se yhdessä. Ei sen kummempia,
kuin Haaparannalla pikapikaa ja huoltoasemalla. Koko reissussa meni 50
minuuttia. Ei paha!
Ainolla oli muoriköörin pelikokous iltasella. Aioin käryyttää hieman
jauhelihapihvejä sillä aikaa. Saisin myös tuuletettua ilman, että Aino
saisi kylmää. Tein taikinan hyvissä ajoin. Ennen neljää aloitin jo
"leipomaan" pihvejä valmiiksi. Aino haettiin ja paistoin pihvit
uunissa. Pakkasin pihvit ja vein esijäähtymään ennen pakastimeen
laittamista. Sain tuuletettua ihan viimisen päälle!
Sain nikkaroitua hieman eteenpäin puutyötäni. Otan sen nyt
mökkireissulle mukaan ja toivon mukaan ehdin siellä hieman hioa
muutamia epätasaisuuksia pois. Parista kohdasta pitää höylätäkin. Ja
leikkaan lopuksi kaksi levyä. Loput hoituvatkin sitten täällä kotosalla.
Levittelin eilen lapiolla takapihan lumiläjiä. Lumet hieman ovat
sulaneet, kun päälle satoi uutta lunta ja tämän päivän aikana uusi lumi
yritti surmata vanhan. Ei vanha lumi ole edes henkitoreissaan.
Heikentynyt se kuitenkin on ja veikkaan, että sunnuntaina kun palataan
mökiltä, on se mennyttä kalua. Etupihan lumiläjät kuitenkin
sinnittelevät hieman pitempään. Tornionjoen jää oli kaupungin kohdalta
päivällä jo tosi hauraan oloinen. Uuden sillan ja kevyen liikenteen
sillan väli oli liki kokonaan auki. Jäänlähtömerkki tuskin kestää edes
huomiseen.
Keskiviikko, 3.5.2023
Nyt
tulikin nukuttua peräti 8 tunnin yöunet. Joten nousin vasta puoli
kahdeksan aikaan. Kahvit olikin jo keitetty. Termoksesta sitä sai
kuitenkin kuumana.
Pitkästä aikaa on nyt Vapun jälkeen liikkunut mökillä eläimiä
kameroiden näköpiirissä. Jänis on ollut nyt kahtena aamuyönä. Eilen oli
aamuvarhain päivän jo alkaessa valostumaan poroja liikenteessä. Lumi
asuu vielä metsissä, mutta tien reunoilla pilkistää jo mustiikan
varpuja porojen syötäviksi.
Kun viime torstaina mentiin mökille, kesti vain lauantaihin asti, ennen
kuin naama ja etenkin huulet alkoivat oireilemaan. On käsissäkin
kutinaa, mutta tällä kertaa sormenpäähaavoja ei ole. Huulet ovat nyt
taas aivan karseat. Kirvelyä, rohtumista, halkeilua. Kun oltiin mökillä
maanantaihin asti, voi ollakin nyt niin, etteivät paikat korjaudu
entiselleen ennen seuraavaa mökkireissua. Jokohan tämä pitää uskoa, ja
lopettaa mökkeily kokonaan?
Lounasruuan jälkeen lähdin käymään maailmalla. Oli jo syytä hankkia
siemenperunoita itämään. Istutuksella ei kiirettä ole. Maanantaina oli
pottumaa vielä kokonaan lumen alla. Vuosi sitten olin myöhässä ja
jouduin ottamaan sitä mitä oli enää jäljellä. Nyt sain siikliä. 10
kilon pusseja oli vain jäljellä. Olisi riittänyt viisikiloinenkin. Sain
kuitenkin sovittua niin, etteivät siemenet hukkaan mene. Maahan ne
pääsevät, kunhan kelit lämpenevät kohdilleen.
Tärkein asia oli hoidettu. Puuilosta hain yhden pikkujutun. Siitä
jatkoin Cittariin. Perusjuttuja taas. Jauhelihaakin, josta huomenissa
taidan tehdä jotakin sopivaa.
Kolmisen kuukautta sitten laitoin kauppakeskukseen palautetta, kun
puomi pelasi miten sattui ja halusi. Ja jatkuvasti. Eli enemmän sääntö
kuin poikkeus. Sen jälkeen tilanne on muuttunut ja systeemi on toiminut
joka kerta oikein. Ei tarvitse enää jännittää, pelaako puomi vai ei!
Olen saanut työstettyä mökiltä tuomani puutavarat. Ne on liimattu,
ruuvattu ja naulattukin yhdeksi kokonaisuudeksi. Vielä on paljon
tekemättäkin ja ainakin osittain teen jatkoja mökillä. Virheitä on
hieman tullut. Iso osa johtuu siitä, että kun ei ole tiloja ja
työkaluja, joutuu tekemään liikaa käsivaralla. Höyläpenkki ja jiirisaha
... kumpaakaan ei löydy. No, tulee kamppeista ainakin sellaisia, joita
ei kenelläkään muulla ole!
On edelleen hieman opettelua tuon uuden digiboxin, palveluiden ja
kaukosäätimen kanssa. Muistatteko muuten aikaa, jolloin kaukosäätimiä
ei edes ollut? Ohjeet löytyvät netistä, kun vain osaa hakea. Uusista
ominaisuuksista pitää olla tyytyväinen. Monia hyviä juttuja on
löytynyt. Mitäköhän vielä löytyy?
Nyt viikonloppusuunnitelmat ovat sen verran auki, että Ainon lähtö on
epävarmaa. Minä kyllä menen. Aloittelen puiden pilkkomista. On luvassa
poutasäätä ja se kelpaa. Myös tuulet suotuisista suunnista. Torstaille
on vielä luvassa hyvin kylmää säätä. Perjantainakin koleahkoa, mutta
sitten jo vähän lämpimämpää. Sehän on selvää, että kymmenen
asteen kuumemmalle puolelle ei ilma saisi lämmetä. Menee muuten
hikihommiksi.
Tiistai, 2.5.2023
Pomppasin
kahvin keittoon joskus puoli kuuden maissa. En oikein saanut enää unta,
kun mielessä pyöri se teeveen ja netin toimivuus. Tai paremminkin
toimimattomuus. Keitin varolta kahvia normaalia enemmän ja tarpeeseen
se tulikin. Testailin ja tutkailin. Keskustelin netissä robotin kanssa.
Tein häiriöilmoituksen jota en sitten saanut edes lähetettyä. Tarkista
tiedot. Tarkistin moneen kertaan ja ei!
Olin varannut ajan renkaanvaihtoon puoli kymmeneksi. Päätin sitten
tehdä niin, että kun kesärenkaat ovat autossa paikoillaan, käväisen
operaattoriliikkeessä. Ennen kymmentä olin jonottamassa
kauppakeskuksessa Telian ovien avautumista odotellen. En ollut jonon
kärjessä, mutta onneksi asiat sujuivat toisilla aika sukkelaan.
Paikalla oli kaksi asiakaspalvelijaa. Porukkaa alkoi kertymään, kun
molemmat palvelivat pian minua. Siinä kävi sitten niin, että ostin
uuden reitittimen ja digiboxin. Vanhat systeemit ovat hylkytavaraa ja
vasta asennettuun valokuituun kannattaa liittyä. Samoilla
palvelukokonaisuuksilla tulee uusi systeemi jopa halvemmaksi, kuin
vanha! Reitittimissä hybridit ovat historiaa, autoissa ne ovat uusinta
uutta.
Saapastelin kotiin uudet laitteet kainalossani. Sovittiin kellonaika,
jolloin saan ottaa teeveen ja nettiyhteyden hallintaani. Kävin ennen
syöntiä vielä ruokakaupassa. Tokmannilla nyt, kun siellä oli kahvikin
tarjouksessa. Lopulta pääsin asennushommiin. Kaikki meni muuten
sutjakkaasti, mutta annoin pöljyyttäni väärän käyttäjätunnuksen
järjestelmään. Miksi minulla edes oli kaksi tunnusta? Soitin tukeen kun
en tiennyt, miten pääsen kirjautumaan sillä toisella tunnuksella. Sain
vastauksen. Mutta tuli uusi ongelma. Teeveen ääni oli olemattoman
vaisu. Vaikka säätö olin tapissaan. Uusi soitto, ja siihenkin ongelmaan
saatiin ratkaisu.
Illaksi kaikki siis hyvin. Paitsi, että tulostin ei enää toiminut.
Langattomana siihen oli saatava uuden reitittimen määrittelyt.
Ensimmäinen yritys oli huti. Onnistui se sitten. Ainonkin koneelle se
asennettiin.
Maanantai, 1.5.2023, Vappupäivä
Jälleen
aamulla lösökeli. Harmaata, mutta poutaa. Iltayöstä hieman sateli,
mutta siihen se jäi. Jälleen aikainen nousu. Parit kahvikupposet. Ennen
aamupalaa kävin hakemassa kopallisen puuta. Samalla katselin
harrasteluterassilla, millaista puutavaraa siitä mahtaisi löytyä. Ja
löytyihän siitä juuri sitä, mitä toivoinkin. Eli viiden sentin
vahvuista pyörörimaa.
Lähtöpäivä. Normaalisti ei ole tapana lähtöaamuna touhuilla mitään
epäoleellista. Vain lähtöön liittyviä juttuja. Nyt tein poikkeuksen.
Aamupalan jälkeen menin työstämään tulevalle pikku huonekalulle jalkoja
siitä pyörörimasta. Siinä hommassa ei nokka kauaa tuhissut. Oli sitten
vielä yksi ikivanha suunnitelma. Olen kasvanut komeisiin
lentopallomittoihin. Paino etenkin on ok, mutta pituus on jäänyt hieman
vajaaksi. 35 senttiä on se vajaus. Enää ei lentopalloiluun ole asiaa.
Lisäpituudesta olisi kuitenkin hyötyä. En tästä veny enää ainakaan
korkeussuunnassa, joten tekaisin tikasjakkaran. Yhdellä väliaskelmalla.
Sieltä-sun-täältä oli jäänyt sopivaa materiaalia. Sellaista siistimpää,
jonka kehtaa tuoda sisätiloihin. Jakkara valmistui. Nyt Ainokin ylettyy
avaamaan ja sulkemaan takan hormin pellin!
Ulkona askarrellessani lenteli kimpussani kauden ensimmäinen sääski.
Nämä ensimmäiset pedot ovat suuria. Ne eivät onneksi ole kovin
ärhäköitä. Ei näitä voi edes verrata kesän sääskiarmeijoihin.
Yhdentoista aikoihin olin valmis. Aino tuli samaan aikaan lenkiltä.
Kamat kasaan ja lähdöksi. Viikonlopun lumisateet olivat yhä osin
näkösällä. Soratiet hieman vielä sohjoisia. Märkiä. Kotosalla
oltiin yhden jälkeen.
Kamera-akkujen lataus. Samoin lataukseen akut, joita olen käyttänyt
kahdessa porakoneessa, höylässä ja sirkkelissä. Puhelimet olivatkin
latingissa. Ennen mökille lähtöämme viime viikolla oli telkkarin kanssa
ongelmia. Nyt oli jälleen hankaluuksia. Koko systeemi
(reititin-digiboxi-kovalevy-tv) temppuili. Lopulta sain telkkarin
pelaamaan. Mutta koko tallennuspuoli oli kokonaan kateissa. Palvelu ei
ollut ollenkaan käytettävissäni! Huomenissa on sitten soitettava ja
pyrittävä korjaamaan tilanne.
Sunnuntai, 30.04.2023, Vappuaatto
Illalla
siis naapurissa karaoken merkeissä. Pitihän sitä mennä, kun oli oikein
kutsuttu. Sakkia oli sen verran runsaasti, että kappaleiden välillä
ehti hyvin tasaamaan hengitystä, ennen kuin uusi vuoro koitti.
Aamulla lumi nuoskana. Mittarissa pyöreä nolla. Luvassa kuitenkin aika
lämmin päivä, joten vasta sataneelle lumelle taitaa käydä heikosti.
Lähdin täyttämään puukoppia varapuuvarastoon. Ei se sittenkään
tyhjentynyt näiden lumien aikana, kuten olin arvellut. Kesäaikaan puita
kuluu niukasti. Pilkon tässä lähiaikoina kuivaa kuusta pari mottia. Ne
sijoitan perinteisesti puuvajan ulkoseinustalle. Niillä pärjäillään
todennäköisesti myöhäissyksyyn. Jopa alkutalveen. Vasta sitten jatkuu
varapuuvaraston tyhjennys. Kun siellä puuta on kuutio, ehkä ylikin, voi
olla että niillä puilla mennään yli vuodenvaihteen. Puut olivat
peräosastossa. Molemmilla reunoilla. Täytin kopat. Vedin kopat kahdella
reissulla mökille. Saattoi olla viimeiset ahkiokuormat tälle keväälle.
Siirtelin sitten loput kalikat varastossa vasemmanpuoleisiin pinoihin.
Sain siis oikeaan takanurkkaan vapaata tilaa. Kaivattua
varastotilaa.
Aloin sirkkelihommiin. Saunaremontin jäljiltä minulla on paneelin
pätkiä tallessa. Leikkasin 10 kpl 30-senttisiä pätkiä. Saman verran
noin 60-senttisiä. Viistosin päät 45 asteen kulmaan. Välillä siinä
ruokakin. Lopuksi porasin 1,5 millin terällä reiät kaikkien paneeleiden
päihin. Vielä ajoin sirkkelillä muutaman ohuen riman. 15x15mm. Niputin
tuotteet narulla ja nostin ne auton perään. Jatkuu kotosalla.
Oltiin tuotu tullessamme uusi vaahtomuovipatja yläkerran laveriin. Se
oli eilen jo asennettukin. Tänään tuikkasin sen vanhan tuleen. Laitoin
pari keppiä nojolleen hankeen ja patja siihen päälle. Ilmavasti. Hieman
bensaa, että tuli leviäisi nopeasti koko patjaan. Yksi tyyny toimi
syttönä. Laitoin tyynyn nurkkaan vähän bensaa ja sytytin sen palamaan.
Viskasin tyynyn patjan päälle. Aika pian patja roihahti kauttaaltaan
tuleen. Paloaika oli lyhyt. Ja roihu komea ja kuuma.
Ennuste oli luvannut lämmintä. Se ei pitänyt paikkaansa. Iltapäivällä
lämpö käväisi +3 asteessa. Lämpö ei lumia sulatellut kuin nimeksi.
Enemmän taisi olla vaikutusta iltapäivällä tulleilla sadekuuroilla.
Illaksi ja yöksi niitä tullee lisää. Tuleeko sitten taas lumena, kun
nollakeliä luvassa?
Lauantai, 29.04.2023
0-keli.
Lumisadetta. Kertymää kuitenkin vain nimeksi. Sen verran, että ulkona
tallustellessa jäi lumeen jäljet.
Aamupäivä meni pitkälti odotellessa. Ennuste ei parempaa luvannut.
Vasta huomenna aamuyöllä voisi poutaantua. Hermostuin lopulta
tilanteeseen ja lähdin pihalle. Linko oli siinä heti ensin odottamassa.
Ajoin sen tallin luo. Kelkan olin peruuttanut ulos tallista torstaina.
Ajoin sen talliin ja laitoin tallin muutenkin kesäkuosiin. Kelkalle
talven aikana kertynyt kilometrejä peräti 84!
Päivän aikana alkoi lunta kertymään. 5-10 senttiä ... miten tuon
laskisi. Tuliko eilen nostettua Ainon potkukelkka liian aikaisin
suojaan?
Iltapäivällä Rouvat tulivat pelailemaan. Kohta ukotkin porisemaan.
Illaksi kävi kutsu karaokeen.
Perjantai, 28.04.2023
Ennen
kuutta kahvinkeittoon. Kämpässä yhä lämmintä. Parisenkymmentä. Ulkona
pari astetta plussaa. Ennusteen mukaan sade alkaisi puolenpäivän
seutuvilla. Siksi aamupala aikaisin. Ja lähdin hommiini myös aikaisin.
Jospa ehtisin ennen sadetta pätkimään kapaleiksi tien takana olevan
pinon. Ja kärrätä paltit trukkilavoille. Pari kuutiota kuivaa kuusta.
Sahailin, kärräsin ja pinosin. Ja taas sahailin, kärräsin ja pinosin.
Yhdentoista aikoihin välipala. Ja sen jälkeen vielä parin tunnin
urakka. Valmista tuli. Paltit lavoilla ja pressujen alla. Olin
sahapaikalle laittanut pressun sahaamisen ajaksi ja sain pressun päältä
liki kuivaa purua pari säkillistä. Hellesäällä pitää ne levittää vielä
ja lopulta siivilöidä isoimmat roskat pois.
Koko aamupäivän tuli harvakseltaan muutamia pisaroita, mutta sateeksi
se ei muuttunut. Kahden aikoihin tilanne muuttui ja alkoi sade. Alkuun
tihkuna, myöhemmin sateli reippaastikin.
Saunassa puupölyt iholta. Palvasin sitten parit kuhat. Viime
verkotuksesta olin jättänyt ne pyöreiksi. Suolistanut toki ne olin. Ja
laittanut suolaa ennen pakastimeen laittoa. En meinannut millään saada
grilliin kunnon tulta aikaiseksi. Tein säleitäkin edistääkseni
palamista. Puut olivat aika kosteita. Yhdestä klapista kiehui vesi
pihalle. Hain sisältä pari takuukuivaa koivuklapia. Alkoihan se lopulta
palamaan kunnolla ja sain kalat palvattua.
Torstai, 27.04.2023, kansallinen veteraanipäivä
Melkein
ensi töikseni aamulla avasin telkkarin. No, ennen seitsemää kuitenkin.
Aloin valmistautumaan siihen,
että joudun selvittelemään kahdeksasta lähtien tuota tallennusongelmaa.
Oli käynyt kuitenkin niin, että tallennus pelasikin. Digiboksi oli
päivittynyt ja palvelu oli jälleen käytössämme. Hyvä juttu. Ei
tarvinnut alkaa temppuilemaan. Lähtökin edessä.
Nyt taas lumi sulaa. Koko yön muutaman asteen verran plussalla.
Päiväksi luvataan poutaa ja aika lämmintäkin. Huomisesta iltapäivästä
alkaen puolitoista vuorokautta sadetta. Toivottavasti se ennuste olisi
väärin laadittu! Olisi vähän suunnitelmia.
Mökkimatkalla oli edellisen reissun jälkeen tapahtunut huomattavia.
Pellot osittain paljastuneet lumen alta. Paikoin pellot ja niityt
täysin veden vallassa. Lokkeja ja sorsia tutustumassa paikkoihin.
Joutsenia myös. Kuoveja ja töyhtöhyyppiä paljastuneella maalla. Tien
varressa rastaita.
Mökillä varttia vaille yhdentoista. Tiet ajankohtaan nähden hyvässä
kunnossa. Kaikki katot valuttaneet lumensa. Ulkona +5, sisällä +3
astetta. Auton purku. Lingon nouto. Kuumat kupit + voileivät.
Linkosin kahden trukkilavan verran lunta syrjään puuntekopaikalta.
Jatkoin linkoamista tarkoituksenani pienentää kinosta yläpihan
puolella. Katolta tullut kinos on yhä toista metriä vahva, vaikka
aurinko sitä pääseekin
sulattamaan.Kinos oli jo aika märkä. Painoin lingolla liikaa painetta
kinosta vasten ja syöksytorvi meni tukkoon. Soselumi täytti putken ja
junttaantui tiiviiksi. Ikäänkuin jääksi. Lähti se, vaikka lujassa
olikin.
Käänsin lingon saamaan aurinkoa. Laitoin kaksi trukkilavaa
puuntekopaikalle pohjaksi. Kaksi lavaa laitoin pystyasentoon
päätyseiniksi. Lavoille tarkoituksena sahailla kuivat kuuset
pilkkomista varten. Alapihalta linkosin myös kinosta kapeammaksi.
Syötiin sopat. Otiin hetki vaaka-asennossa. Kämpässä +27! Linkosin
vielä yläpihan puolen kulkureiän auki. Nyt alkaa olla väljyyttä
kulkureiteillä, vaikka lunta onkin vielä paljon. Alapihalla varjossa
kesä tulee vasta syksyllä?
Keskiviikko, 26.04.2023
Saatiin
sadetta pikkutunneille asti. Torniossa emme juuri saaneet
lumipeitteeseen lisää vahvuutta. Mökillä kuitenkin lunta satoi muutaman
sentin verran. Sulanee päivän aikana, kun on luvassa aika lämmintä.
Iltapäivän puolella käväistiin kaupassa. Huomenna kun aamupäivällä on
tarkoitua lähteä Vapun viettoon mökille. Osin jo on ostoksia tehtykin
viikonlopun varalle, joten helponlainen reissu meillä oli. Ei
tällä(kään) kertaa käyty muualla, kuin Cittarissa. Eikä aikaakaan
mennyt kovin runsaasti.
Piteli melko koleaa ilmaa koko aamupäivän ajan. Iltapäivällä vähitellen
ilma kuitenkin alkoi hieman lämpenemään. 10 astetta oli kuitenkin
tiukassa. Iltaseitsemän maissa se lopulta tavoitettiin. Lapioin
takapihalla hieman lunta. Kesän tekoa. Koskematonta lunta siellä enää
parikymmentä senttiä. Kasoissa vielä reippaasti.
Päivällä joutoaikaa poikkeuksellisen paljon. Toinenkin sanaristikko
alkoi täyttymään. Kolme kirjainta enää. Nekin löytyivät. Katseltiin
nauhoituksia. Rasvasin mökkijatsarit ja normaalit talvikenkäni. Kohta
saan ottaa sandaalit käyttöön ja heittää hihalliset takit
vaatehuoneeseen. Talvitakin olen hylännyt jo joku viikko sitten.
Laittelin jo alkuillasta muutamat tallennukset vireeseen.
Myöhäisillassa löysin vielä yhden elokuvan, jonka meinasin tallentaa.
Joku sotku Telian palvelussa esti kuitenkin tallennuksen. Siirtyykö
ongelman käsittely Vapun jälkeiselle tiistaille?
Tiistai, 25.04.2023
Pakkasyö.
Jälleen. Heräsin ennen kuutta. Jälleen. Viime viikkoina on
vuorokausirytmi hieman muuttunut. Herään hieman
aiemmin. Vastaavasti nukkumaankin on mentävä aiemmin. Eilen
esimerkiksi jo kymppiuutisten jälkeen. Normaali
nukkumaanmenoaikani näin kotosalla on hieman puoliyön jälkeen. Olen
onneton harrastamaan päikkäreitä. Mökillä se niinkin onnistuu, jos/kun
olen jotakin puurtanut ja väsymys on rasituksesta johtuvaa. Kotona
raskaita hommia ei ole. Lumityötkin talvella helppoja.
Kalapihvipäivä. Potut eiliseltä. Lähdin sitten käväisemään tankilla.
Ylihuomenna auto saa uutta rapaa pintaansa, joten en edes harkinnut
pesettämistä. Oli vain kolmen auton jono enää ulkona, mutta en
sittenkään. Bensat vain tankkiin ja eteenpäin. LIDLiin. Normaalien
piirakoiden ja kylmäsavukirjolohen lisäksi otin pari maitopurkkia.
Pärjätään huomiseen kauppareissuun. Varmaan ohikin.
Myös tänään olen joutessani pyöritellyt mielessäni sitä rimahommaa.
Tuli aivan uusi ajatus. Ja kehiin aivan uusi rimatyyppi ja malli.
Nyt alkaa vaihtoehtoja ollakin jo aika lailla. Pitää mökillä jossakin
välissä suunnitella asiaa hieman konkreettisemmin. Onneksi ei ole
kiirettä. Muita, paljon tärkeämpiä juttuja hoidettava ennen tätä.
Viime aikoina en ole kovinkaan runsaasti nähnyt uutisia Ruotsin
Natomahdollisuuksista. Saattaa ollakin tauko ja odottelu johtuu ainakin
osaksi Turkin vaaleista. Olen suhtautunut usein epäilevästi Ruotsin
haluun liittyä Natoon. Ei tuo epäily ole kaikonnut vieläkään. Toimet
naapurissa ovat hieman epäilyttäviä. Ikäänkuin koko ajan pidettäisiin
tahallaan yllä tilannetta, jossa tulee esiin uusia tekoja ja sanomisia,
joista Turkki ja Unkari takuulla närkästyvät. Tuoreimpana Anders
Åslundin heitot. Jos Ruotsi oikeasti haluaa Natoon, on sillä kova
tehtävä saada Turkki ja Unkari muuttamaan kantaansa. Miten se onnistuu,
kun oma väkikin saa tehdä mitä haluaa!
Alkuillasta kuuden maissa alkoi satelemaan lunta ja räntää. Taitaa se
sulaa melkein saman tien. Pohjoisemmaksi luvataan kuitenkin vähän
kertymääkin. Loppuviikko ja Vappupäivä näyttävät sateisilta. Vain
torstaina mahdollisuus kunnon poutakeliin ja lämpimään ilmaan. Kylmä ei
haittaa, mutta sade ei ole mukavaa. Olisi hieman suunnitelmia, mutta
sateessa voivat työt jäädä tekemättä.
Tänään olen vaihteeksi sortunut jälleen yhteen helmasyntiin. No, se
meillä Ainon kanssa kuitenkin yhteinen synti, vaikka minä siinä lopulta
olen se pahantekijä. Aino antoi vain luvan. Eli katsoin netistä hieman
apua kahteen sanaristikkoon. Meillä on ollut pöydällä auki kaksi
ristikkolehteä, joissa molemmissa on esillä ollut ristikkosivu jäänyt
totaalisesti jumiin. Pyrimme aina saamaan ristikon valmiiksi ja emme
aloita uutta, jos edellinen ei ole valmis. Nyt tuli jostakin kumman
syystä eteen niin hankalat ristikot, että emme päässeet enää eteenpäin.
Siksi lunttaus. Molemmista ristikoista puuttui kai kolmasosa. Toisesta
puolikas. Nyt, pienen avun jälkeen, on toinen ristikko jo valmis ja
toinenkin aika lähellä. Pyyhekumi oli apusanojen jälkeen aika
oleellinen väline. Merkillistä, kuinka vaikea on hylätä tehtyjä
täyttöjä. Yksikin nurkka oli liki valmis, mutta osoittautui kokonaan
vääräksi. Harvoin näin käy.
Maanantai, 24.04.2023
Sakeanlainen
lumisadealue kulki yöllä ja päivällä Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun yli.
Meille asti se ei tullut. Jossakin Oulun ja Kemin välissä kulki raja.
Iltapäivän aikana pyryalue väistyi itärajan taakse. Kelikamerakuvien
mukaan lunta saattoi tulla aika paljonkin. Kesärengasautot varmaan
pysyivät kotona pihoilla ja talleissa.
Kun päivällä muikut uivat jo mahassa, lähdettiin tekemään pieni
kauppakierros. Kun ei ole satanut aikoihin ja tuuli oli melkoisen
puuskittainen, irtosi maasta ilmojen teille pölyä ja roskaa. Hannulan
koulun kohdalla oli pari melkoista pyörrettä ja ilma oli hetken
sakeanaan hiekkaa, roskaa ja puiden kuolleita lehtiä. Pikku
koulukkailla oli pihalla varmaan vaikea hengittää. Jos piti suuta auki,
sai varmaan suullisen lehtiä.
Käytiin Habarantsussa asti. ICA-Maxista testimielessä yksi eines. Ja
jauhelihapaketti. Hieman muutakin otettiin, sen verran että tuli
pieneen ostoskassiin edes jonkun verran täytettä. Paluumatkalla
pyörähdettiin Cittarissa. Porkkanoiden ja pottujen jälkeen olikin
valtaosa ostosten painosta jo kärryssä.
Kotona kahvit. Ennen iltaa paistoin jauhelihat kypsiksi. Porkkanaa
seuraksi. Murukeiton aineksia pariksi kerraksi. Potut vain mukaan ja
lopullinen maustaminen. Helppoa kuin heinänteko.
Tuo vääränkokoinen rima varastossa on jäänyt kaihertamaan mieltäni.
Päivän mittaan uudet ajatukset ovat pyörineet päässäni ja tulostakin on
itse asiassa tullut. Saattaakin olla niin, että rimat kelpaavatkin. Se
tietenkin minulle passaisi. Yksi mutka tulee matkassa olemaan, mutta
kuvittelisin, että pystyn sen oikaisemaan.
Sunnuntai, 23.04.2023
Vaihteeksi
ihan pikkureipas pakkanen. Meltosjärvessä toistakymmentä astetta.
Meillä Torniossa muutamaa astetta vähemmän. Kevät ei enää edisty samaan
tahtiin, johon jo hetki totuttiin. Edistyy se kuitenkin. Eilen mm.
kuulin ensimmäisen kerran peipon laulua. Ilman kuulolaitteita. Peräti!
Tällä viikolla on ollut meillä talonmiesvuoro. Päälle painavia tehtäviä
ei ole ollut. Pihatie ja parkkipaikka ... ne ovat jo sulia. Osittain
kuiviakin. Kone on käynyt harjaamassa valtaosan hiekoitusmurskeesta.
Nurmikkoalueet ovat yhä paksun lumimassan alla piilossa. Eli pihalla ei
juuri hommia ole. Pari roskaa siellä ja täällä. Tein kuitenkin
vastaisuuden varalle piikin, jolla voi kerätä roskia selkää
taivuttamatta. Seuraava talonmiesvuoro onkin sitten silloin, kun ruoho
kasvaa aivan silmissä.
Olin vakuuttunut, että minulla oli varastossa yhtä sellaista
erikoisrimaa, jota tulisin mahdollisesti tarvitsemaan. Erikoisrimaa
löytyi. Jopa enemmän, kuin arvasinkaan. Mutta hieman liian pientä.
Muutama milli vankempaa, niin olisi ollut just eikä melkein. Tarve on
vähäinen. Lakkapäältä onneksi löytyy. Pitää taas käväistä siellä.
Kiirettä ei kuitenkaan ole.
Hankin illan päälle pyydysluvat valtion vesille. On aika varmaa, että
muutamaa verkkoa tulee uitettua valtion vesialueilla. Etenkin syksyllä
muikunpyynnin aikaan. Harvempia verkkoja aikaisemminkin. Ja voi olla,
että laitan pienen katiskaryhmänkin johonkin muualle, kuin omaan
rantaan. Nyt on kuitenkin luvat ok. Odotellaan enää sitä jäiden lähtöä.
Ja sitä, että pakastimesta kalat on kulutettu.
Ollaan oltu kutakuinkin sisällä koko päivä. Varjon puolella lämpötila
kohosi vain niukasti plussalle. Teeveestä ei ole koko päivän aikana
löytynyt sopivaa kanavaa. Pari nauhoitusta ollaan katsottu.
Loppuillasta kuitenkin U18 ja lätkä. Sitä on kannattanut odotella. Kävi
miten kävi.
Vapun seutuna siis seuraava mökkireissu. Suunniteltiin alustavasti
aikatauluja ja etenkin ruokapuolta. Jos käy niin, että mennään jo
torstaina, on keskiviikko silloin se varsinainen kauppapäivä. Mökillä
emme hirveästi panosta ruuan valmistukseen. Kotoa otetaan matkaan
valmista tai puolivalmista. Grillattavaksi vain makkaraa. Mitään
hitaasti kypsytettävää lihahommaa ei oteta.
Lauantai, 22.04.2023
Koleanlainen
aamu. Ja tuulinen. Muuan lumihiutalekin ilmassa. Yöllä vielä plussalla,
mutta päivällä alkoivat lämpölukemat olla jo miinusmerkkisinä. Hieman
kuitenkin lämpeni, kun kylmä rintama vajosi eteläänpäin.
Kävin aamuyhdeksän aikaan kauppareissun. Tälläkin kertaa vain
täydennystä peruselintarvikkeisiin. Maitoa, leipää ja
leikettä. Kävin cittarireissun jälkeen vielä Puuilossa. Siellä
kiinnosti mm. sinkilät. Niitä ostin 1390 kappaletta. Otin
myös kahdenlaisia ruuveja. Yhteensä 800 grammaa. Jotakin muutakin
taisin ottaa. Harrasteisiin liittyvää.
Kuhapäivä. Mökillä järvi heittää jäät niskastaan joskus 3-4 viikon
kuluttua. Keskimäärin näin on. Kalaa riittää pakkasessa sen verran,
että ei haittaa, vaikka jäänlähtö tapahtuisi vasta kesäkuun alussa.
Välittömästi jäiden lähdön jälkeen vesi on usein hyvin roskaista ja
verkkojen käyttöä kannattaa harkita. Katiskapyynti kuitenkin kannattaa.
Ahvenen kutu voi jatkua kesäkuun puolelle. Ja niitä on aika helppo
siinä hurmiossa saada uitettua katiskoihin. Kannattaa kokeilla.
Ensi viikonloppuun on vielä monta päivää aikaa. Tämän hetken sääennuste
povailee kolean kelin jatkuvan tiistaihin asti. Keskiviikosta alkaen
olisi hiekan lämpimämpää. Tiistaina ja perjantaina satelisi runsaimmin.
Milloinka sitten mennään mökille? Ehkä jo torstaina. Varmaahan se ei
tietenkään ole. Säästä huolimatta olisi kuitenkin mentävä. Tekemistä
olisi päiväksi ainakin. Pariksikin. Siis ulkona. Lisäksi normaalit
hikoilut. Saapas näkee, mitä kenkä tekee!
Perjantai, 21.04.2023
Olen
tämän viikon aikana kulkenut autonpesupaikan ohi useita kertoja ja
katsellut pitkää jonoa. Kun pesutarve ei ole pakottava, en ole
liittynyt jonon jatkoksi. Tänään päivän käännyttyä jo iltapäivän
puolelle, tein vartavasten tikusta asiaa ja lähdin katsomaan
tämänhetkistä jonotilannetta. Monta autoa oli jonossa. En jäänyt
pidentämään jonoa. Ensi viikonloppuna auto rapaantuu kuitenkin
uudestaan. Alkaakin olla nyt niillä rajoilla, kannattaako autoa nyt
enää pesettääkään. Jospa vasta Vapun jälkeen. Renkaiden vaihtokin
silloin.
Ajelin sitten Lakkapäälle. Siellä tallustelin hiljakseen
listaosastolle. Hautumassa oleviin suunnitelmiini kuuluu erilaisia
rimoja tai listoja. Laudanpätkiäkin ehkä. Tutustuin tarjontaan, jotta
voisin tehdä sitten suunnitelmia. Kutakuinkin kaikki puutavarat ovat
minimissään 240 senttiä pitkiä. Vaatisivat siis pätkimistä, ennen kuin
ne saa auton kyytiin. Onkin viisainta tutkailla vielä tarkemmin, onko
mökillä sellaista kampetta, joista saan sahattua, sirklattua, höylättyä
ja hiottua sopivia kokoja.
Telkkarista illalla vaikka mitä. Vähän jääkiekkoakin. Ja enemmän sitä
muuta. Viikonlopun sade-ennusteet kuivuneet vähiin jo nyt. Ensi
viikolla sadetta kuitenkin luvassa senkin edestä. Tiet siis rapaisia.
Olin vielä illan suussa aikonut mennä katsomaan pesujonon pituutta,
mutta tuon sade-ennusteen nähtyäni päätin luovuttaa asian. Sen sijaan
mietiskelin ja piirtelin paperille suunnitelmiani. Ja illan
päälle tuli katsottua vielä yksi erikoisempi elokuvakin.
Torstai, 20.04.2023
Tänään
heräsin vasta klo 7:11! Nukuinko siis pommiin? Vai peräti ponniin? Jos
olisin herännyt Oulun seutuvilla, olisin nukkunut ponniin. Mutta emme
ole nyt Oulussa. Emme lähelläkään. Siis nukuin pommiin!
Viime yönä selvästi plussalla koko yön. Se tietää tälle päivälle
mukavaa lumien sulamista. Etenkin kun päivästä tulossa aurinkoinen ja
lämmin. Kävin jo aamupäivästä lapioimassa hieman lunta takapihalla.
Sitä on siellä vielä paksuissa kasoissa. Lähempää seinää se kuitenkin
on kokonaan sulanut ja sinne siirsin muutaman lapiollisen. Ei se kesä
siitä juuri aikaistu, mutta onpahan jotakin puuhaa.
Ainolla oli iltapäivän puolella käynti hammaslääkärillä. Lähdin minäkin
kuskin ominaisuudessa völjyyn. Ei ollut kovin kiireisiä kauppa-asioita,
mutta ajattelin kuitenkin pistäytyä kaupassa. Turha autossakaan koko
aikaa odotella. On aina kuitenkin sellaista ostettavaa, jota ei tarvita
juuri tänään, mutta ensi viikolla jo aika varmasti. Ehdin toimittamaan
kauppa-asiat ja parkkeerasin hammaslääkärin kohdalle kadun varteen.
Meni vartti ja ovestä pukkasi ulos lyhyin väliajoin neljä ihmistä.
Arvelin, että nyt vasta Ainokin pääsee istumaan piinapenkkiin. Meni
vielä kolme varttia, ennen kuin Aino tuli ulos. Iltapäiväajat eivät
koskaan pidä. Olihan se arvattavissakin.
Iltapäivällä viiden maissa kävin takapihalla. Siellä olikin täysi
shortsikeli. Aamuiset lapiolliseni olivat osin sulaneet. Korvasin ne
uusilla. Huomenna on vielä kohtalaisen lämmintä. Sitten viilenee ja
tulee kai sateitakin. Jopa takatalvi pohjoisempaan. En ole vielä
vaihtanut kesärenkaita alle. Teen sen yleensä vasta silloin, kun
mökille alkaa päästä lumettomia ja jäättömiä teitä pitkin. Usemmiten se
tapahtuu Vapun jälkeen. Aniharvoin ennen. Viime vuonna sen aika oli 9.
toukokuuta.
Olen siitä useamminkin maininnut, tuosta iho-ongelmasta nimittäin.
Kaikenkaikkaan tilanne on hyvä. Mutta muutamaan paikkaan ongelmia tulee
säännöllisesti. Ja aina mökkireissulla. Naaman alueelle, etenkin
leukaan ja kaulaan tulee aina kutiavaa ihottumaa. Ilkeintä on kuitekin
tuo huulten alue. Kutiaa, kirvelee, rohtuu. Nahkat lähtee lopulta.
Toinen ilkeä paikka on sormet. Haavaumat pesiytyvät etenkin
sormenpäihin. Mikä mökillä sitten saa aikaan tällaisen tilan? Mille
altistun? Ei tarvitse tehdä puita. Ei edes käsitellä klapeja. Silti
vaiva ilmaantuu mökillä. Vuodevaatteita vaihdetaan. Ei apua.
Mökki-ilmassa lienee sitä kolofonia. En muuta enää keksi.
Eilen alkoi kihelmöinti huulissa vähenemään. Sormihaavat alkoivat
paranemaan. Tänään on kulunut neljä vuorokautta mökiltä tulosta ja
tilanne on yhä vain parempi. Jos/kun viikonloppuna mökille ei mennä,
saattaa koko keho olla ennen seuraavaa mökkireissua priimakunnossa.
Vapuksi kuitenkin mennään. Suunnitelmissa myös kuusipuiden sahaamista.
Joten nähtäväksi jää, missä kunnossa ruho on työn juhlan jälkeen!
Keskiviikko, 19.04.2023
Taas
kovin varhainen herääminen. Siitä vain tahtoo tulla sellainen kierre,
että illalla on pakko myös mennä koisimaan hieman aikaisemmin. Ja
aamulla aamupala on nautittava aiemmin. Tottumiskysymys. Haittaa tuosta
ei tietenkään ole.
Vahingosta viisastuneena olen alkanut pitämään mökillä lääkkeitäni
viikon tarpeiksi. Vältyn näin ongelmatilanteilta jos/kun joskus
lääkkeet unohtuvatkin kotiin. Kaksi kertaa näin onkin päässyt käymään.
Viime viikonloppuna otin mökkisatsini mukaan kotiin. En ala katselemaan
sen kummemmin bäst före -päivämääriä, mutta silti ajoittain vaihdan
setin tuoreempaan. Nyt sen aika oli. Ensi viikonloppuna emme varmaan
mene mökille. Ehdinkin nyt hyvin ennen seuraavaa reissua kuluttamaan
mökillä olleen satsin loppuun. Ja vien taas uuden setin mökille
varmuuden välttämisen ehkäisemiseksi.
Toinen juttu, mistä minulla on olemassa pieni varmuusvarasto on
säilykkeet. On suositeltu, että joka taloudessa olisi pieni hätävara
poikkeustilanteita varten. Minullakin sellainen on, vaikken uskokaan
sitä tarvitsevani. Paljon on Putinin käsissä tämän uhkakuvan
toteutuminen. Tuotteet ovat sellaisia, joita meillä muutenkin saadaan
kulumaan. Tarkistin nyt kelpoisuudet. Päiväykset olivat vähintäänkin
ok. Ei ole kiirettä alkaa vielä kierrättämään. Osalla tavaroista oli
käyttöaikaa jäljellä 3,5 vuotta.
Tänään hieman viileämpi päivä. Mutta kun yöllä ei käynyt ollenkaan
pakkasen puolella, jatkui lumen ja jään sulaminen koko päivän. Pari
sadepisaraakin havaittiin. Kun käväistiin liikenteessä, oli oikeastaan
yllätys, kuinka paljon paikoin oli vesilätäköitä. Selvästi jossain
olivat sadevesikaivojen kannet yhä jään peitossa. Huomiseksi luvassa
paljon lämpimämpää. Kevät edistyy.
Kaikkea pientä askartelua on tänään ollut mielessä.
Suunnitteluasteella. Tuleeko jotakin toteutukseen asti, se jää
nähtäväksi. On kuitenkin mukavaa aina suunnitella jotakin. Mieli pysyy
virkeämpänä, kun aivot saavat jotakin tehtävää. Voittaa se iänikuiset
ristikoiden täytöt. Nyt viimeiset esillä olevat tuntuvat jääneen
pahasti jumiin. Kotona on hyvin hankala harrastaa esim. puutöitä.
Täällä olisi sähkö, mutta ei paikkaa työskennellä. Mökillä ei ole
sisätiloja tuollaiseen toimintaan. Vaati siis kesäisempiä kelejä ja
poutaa. Ongelmia voi myös tulla materiaalien kanssa. Peräkärry on yhä
mahtikinosten alla. Auton sisälle ei kovin kummoisia laudanpätkiä mahdu.
Tiistai, 18.04.2023
Nousin
taas melko aikaisin, kuten on normaalia nykyisin. Puoli kuuden maissa
kömmin alakertaan kahvin keittoon. Ei Ainokaan aikaillut. Kahvin
tuoksuun on niin mukava herätä.
Illalla katsoin yhtä elokuvaa. Komedia, mutta ei sieltä parhaasta
päästä. Jäi kesken, mutta laitoin lopun nauhalle. Aamulla katsoin
elokuvan loppuun. Oikeastaan turhaa ajankäyttöä. Mutta onneksi sitä
aikaa sattumoisin on!
Oli vaihteeksi aika hieman siivoilla kämppää. Minäkin pääsin olemaan
osallisena. Aluksi kannoin yläkerran valkoiset matot pihalle. Imuroin
yläkerran ja tällä kertaa varmaan normaaliakin tarkemmin. Aikaa kun
oli, miksi siis pelleillä. Kun sitten olin ylhäällä valmis, meni Aino
sinne jatkamaan moppien ja rättien kanssa. Minä jatkoin alakerrassa.
Lopuksi sain imuroida portaikon ja kannoin matot ulkoa paikoilleen.
Tampattuina tietenkin. Pian oli sitten alakertakin valmis ja pääsin
suihkuun. Hiki ja pöly oli saatava iholta kirvelemästä ja kutittamasta.
Syötiin pitkästä aikaa nakkisoppa. Ajattelin sitten lähteä hieman
liikenteeseen. Eilen katselin, kuinka pitkät jonot oli huoltiksen
autopesuun. Autoja oli jonossa melkoinen määrä ja kun pesu kestää
kymmenisen minuuttia, olin haluton istumaan 1-2 tuntia jonossa. Nyt
sama juttu. Ainakin tunniksi olisi jonoa riittänyt.
Siksi ohitin huoltiksen ja jatkoin Cittariin. Sieltä otin pariksi
päiväksi perusjuttuja. Osin koko loppuviikoksikin. Samalla reissulla
apteekkikäyntikin. Sitten vielä seuraavaan kohteeseen. Eli sinne
Haaparannan COOPpiin. Etsimään sitä ohutta voitaikinaa. Samalla päätin
pistäytyä hakemassa Systeemistä viinin Vapuksi. Systeemin ovella jäin
suustani kiinni. Jälleen tuli aikalailla selväksi, että olisi enemmän
kuin paikallaan istua pitemmäksikin ajaksi porisemaan. Ehkä se vielä
onnistuu.
Viinin saatuani menin COOPpiin. Olen viimeksi vieraillut siellä
silloin, kun sisäänkäynti liikkeeseen oli suoraan ulkoa. Nythän se on
sisäaulasta, josta pääseekin moneen liikkeeseen. Sinne syteemiinkin.
Kun olen katsonut aulasta COOPpiin, olen ihmetellyt sitä, kuinka pieni
isosta liikkeestä onkaan tullut. Nyt kun astelin kauppaan, jäin suu
auki katsomaan, kuinka suuri tuo liike onkaan. Aulasta ei näkynyt kuin
murto-osa kaupasta. Olihan sitä kokoa sitten melkoisesti. Pakasteet
löytyivät aivan perältä. Ja ihme ja kumma ... löytyi niitä
taikinoitakin. Otin kaksi pakkausta. Eiköhän se alkuun riitä! Otin
malliksi jotakin muutakin ja aloin suunnistamaan kassoille. Olikin
näin, että menin harhaan. Kassat eivät olleetkaan siellä mistä tulin.
Onneksi ei tarvinnut kiertää uudestaan koko puotia, vaan välillä oli
aukkoja oikaisumahdollisuuksia tarjoten. Selvisin kierroksesta. Ja mikä
parasta, nyt on tiedossa paikka, josta saan tarvittaessa niitä ohuita
taikinalevyjä.
Maanantai, 17.04.2023
Ei
ollutkaan enää paha pakkanen yöllä. Taisivat lukemat puolittua
edelliseen yöhön
verrattuna. Jokohan se on merkki siitä, että lämpö alkaa voittaa?
Näytti hyvinkin sitä, että tälle päivälle ei tarvitse ollenkaan käydä
ruokaostoksilla. Normaalisti maanantaina ainakin maito on vähissä. Nyt
ei ollut siitäkään pulaa.
Päivällä muikkuateria. Pian sen jälkeen lähdettiin käymään ulkomailla.
Haaparannan Jyskissä. Sieltä löytyi sopiva patja ja petauspatja mökille
vietäväksi. Oli sen verran harvinaislaatuinen myyjä, ettei ymmärtänyt
sanaakaan suomea. Meikäläinenkin siinä jo meinasi mennä
sanattomaksi. Silmälasit olisi pitänyt tajuta ottaa matkaan. Oli
osa kokotiedoista niin mahdottoman pienellä präntillä, ettei
meikäläisten silmin ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia saada oikeata
kokoa
selville. Ummikkosvenski auttoi!
Illansuussa tein päivän toisen ulkomaanmatkan. Ohoh ... kohtahan tulli
alkaa olla minusta kiinnostunut! Minulla oli lista ICA Maxista
tehtävistä ostoksista. Tällä kertaa keräsin hieman listan
ulkopuoleltakin tavaraa. Lähinnä vihannespakasteita. Yksi asia jäi yhä
löytymättä: smördeg, rullattuna, ohuet neliön muotoiset levyt.
Seuraavaksi etsin COOPista. Se on sitten eri reissukin.
Hallitustunnustelut siirtyvät huomenna uuteen vaiheeseen, kun puolueet
antavat Orpolle vastauksiaan. Aika vaikeaa tulee olemaan. Antaako joku
niin paljon periksi, että suostuu mukaan hallitukseen ja tinkii
merkittävästi vaalilupauksistaan? Se tietenkin taas on äänestäjien
pettämistä ja siksi hyvin epätodennäköistä. Hyvinkin voi käydä niin,
että tulee vielä eteen uudet vaalit. Jos Orpo ei onnistu, on Purran
vuoro yrittää. Sitten Marinin, jos Purrakaan ei onnistu. No, Sanna
tietenkin kokoaa vanhan hallituksen ja jatkaakin pääministerinä.
Tuota viimeistä skenaariota on kuitenkin mahdoton uskoa. Marin ja
Ohisalo ovat jo ilmoittaneet väistyvänsä puolueidensa johdosta.
Saarikolla lienee sama edessä. Kolmen valtapuolueen jälkeen on pitkä
rako ja sitten tulevat apupuolueet. Niistä jo osa on ilmoittanut, että
eivät osallistu seuraavaan hallitukseen. On kyllä niin, että ei
sellaisia puolueita saakaan ottaa hallitukseen, jotka sitten
kannatuksen hiipuessa ovatkin poikkiteloin hallituksen ja omien
päätöstensä kanssa. Tuollainen suhmurointi näkyi tietenkin
vaaleissakin.
Miten sitten vähemmistöhallitus? En suosittele. Ennemmin uudet
vaalit. Silloin valtasuhteet ja erot selkenevät entisestään. Kyllä
äänestäjät tietävät, kehen kannattaa luottaa!
Sunnuntai, 16.04.2023
Eiliseen
tapaan kylmä yö. Ennusteen mukaan tällaiset pakkasyöt ovat ohi.
Loppuviikosta öisinkin olisi plussalla. Päivälämmöt jopa +16:n luokkaa.
Kelit siis muuttuvat niin maalla, kuin järvelläkin. Minkälaisiksi? Se
nähdään sitten!
Ennen aamupalaa laitoin kuulolaitteet korviini ja menin terassille
istuskelemaan. Ei kuulunut mustarastaan luritusta. Ei kuulunut
peipon liverrystä. Jossakin kaukana joku ajoi moottorikelkalla. Talvi
siis jatkuu. Ainakin tänään.
Vein tuhkat. Toin varastosta kolme kopallista puuta. Terassilta nostin
sisälle mökkiin kalikkalaatikot. Madot kellariin. Kelkalla hain vielä
12 ämpärillistä vettä. Ne laitoin 30 litran saaveihin ja peitin ne
terassin nurkkaan. Lopulta kelkka ja reki tien toiselle puolelle.
Saattoi olla tämän kevään viimeinen ajelu?? Talven aikana kelkan
trippimittariin kertynyt kilometrejä noin 80. Joutoajot jääneet vähiin.
Varastot lukkoon. Aino kävi vielä kävelemässä. Kotimatkalle päästiin
yhdentoista jälkeen. Tarrantien pelto-osuus täysin jäässä. Korkea
auravalli estää aurinkoa sulattamasta jäätä. Sirkkakoskentie ja
Alposlahdentie osin jäisiä. Ilma oli muuttumassa plussalle ja
paistekohdissa oli jo märkää. Urat tiessä kuitenkin vielä jäässä.
Sihtuunan soratieosuus kuiva ja todella hyvässä kunnossa. Kotona
perinteiset kotiintulorutiinit. Alkaen päiväkahvilla.
Minulla oli viime kesänä työlistalla yläkerran laverin remppa + uuden
patjan hankinta. Sitä ei jostakin syystä otettu ollenkaan työn alle. En
muista perimmäistä syytä. Se on nyt kuitenkin palannut työlistalle ja
suunnitelmat ovat jo valmiit. Mökillä olin mittaillut muutamia tärkeitä
mittoja. Katsoin myös, millä tavalla laverin rakennetta on muutettava.
Nyt illan mittaan selvittelin netistä patjan ja petauspatjan
saatavuutta näin paikallisesti. Löytyihän nekin, ja pitääpä ne käväistä
pikapuoliin hakemassa.
Kahden viikon kuluttua vietetään Vappua. Vappupäivä on maanantaina,
joten työläisillä ja opiskelijoilla on yksi ylimääräinen vapaa. Tuskin
jäämme kaupunkiin Vappua viettämään. Liekö tällaisina aikoina edes
niitä punalippumarssijoitakaan. Tuo aatteen väri ei taida nykypolvea
enää innostaa. Jos ei muuten, niin osaltaan Putinkin on asiaan voinut
vaikuttaa. Mökille siis varmaan mennään. Usein Vappuna on Tornio jo
lumeton. Joskus Tarrakin on jo sulattanut lumensa niin, että sitä on
enää vain synkimmissä varjopaikoissa ja kasoissa. Koneen siirtämissä
tai katoilta pudonneissa. Nyt ei ole vaaraa siitä, että lumet olisivat
mökiltä vähissä. Säistähän kaikki tietenkin riippuu. Jos tulee 25
astetta lämmintä tai sataa vettä päiväkausia kaatamalla, niin lähteehän
ne runsaammatkin lumet. Pitää kuitenkin luottaa siihen, että jos ei
Vappuna ole lumetonta, kyllä Juhannuksena sitten on.
Ei olla nyt aivan varmoja siitä, mennäänkö mökille ensi viikonloppuna
vai vasta Vappuviikonloppuna. Mitään paineita ei ole mennä. Voi olla,
että teiden kunnon vuoksi olisi jopa hyvä jättää ensi viikonloppu
väliin.
Illalla tuli teeveestä Tähdet tähdet -ohjelma. Siinä ohjelmassa ei
äänitys oikein ole onnistunut. Kaikki puhumiset ovat ok, mutta
lauluesitykset tulevat kuin naapurihuoneesta. Tai jopa naapuritalosta.
Sama oli viikko sitten. Minä tykkään kuunnella tietynlaista musaa aika
isolla volyymillä. Nyt kuitenkin Ainokaan ei tahtonut kunnolla kuulla
esityksiä.
Lauantai, 15.04.2023
Pakkasta
aamulla 12-13 pykälää. Tälle päivälle ei ollut oikein mitään
merkittävää suunnitelmaa. Se kyllä sitten näkyikin päivän tekemisissä.
Hain kuitenkin ensi töikseni puita varapuuvarastosta. Ison kopallisen
perustavaraa + kaksi laatikollista katkaistuja klapeja.
Varustauduin tämän talven ensimmäiseen/viimeiseen pilkkireissuun.
Olisinko tätäkään tehnyt, ellei mielessäni olisi ollut jotakin
muutakin. Tarkoitus ei ollut mennä "pelipaikoille", vaan aioin
pysytellä tässä ihan likellä. Porasin pari reikää. Kokeilin pilkkiä
mutta en saanut minkäänlaista kontaktia kaloihin. Jatkoin sitten
verkkoavannoille. Testasin kaikki neljä reikää, mutta hiljaista oli.
Kaikissa kolmessa päätyavannossa oli vielä paikallaan 35-senttiset
laudanpätkät. Niiden avulla olin syystalvella verkotuksen lopetettuani
kohottanut verkkokepit laudan verran ylös jään pinnasta. Nyt ne olivat
kokonaan jään sisällä. Nyt sain ne pois. Jopa helposti. Nyt on kaikki
rekvisiitta kerätty pois jäältä ja tuotu rantaan.
Kuumat kupit ja voileivät. Vein pienen annoksen roskaa pömpeliin.
Paluumatkalla lapioin kelkkavajaa lähellä olevan puupinon päältä
enimmät lumet. Pian koittaa taas aika, jolloin on otettava saha käteen
ja alettava töihin. Lumi saa kuitenkin ensin hieman vähentyä. Vaikka
sulaa pois kokonaankin.
Menin sitten verkkohuoneeseen istumaan. Minulla oli siellä roikkumassa
talvipyyntiverkot. Aloin niitä setvimään. Olivat tosi hyvässä jamassa.
Vain hiukkasen parissa paikassa kosteutta. Yksi pieni sutti. Sekin
aukesi helposti.
Tänään vuorossa kuha-ateria. Ruuan jälkeen pieni lepotuokio. Sitten jo
kahvi ja sauna. Tällä kertaa tässä järjestyksessä.
Sää tänään kuin kopio eilisestä. Meltosjärvessä virallisesti +7 asteen
hujakoilla. Tarranlinnassa virallisesti +3 asteen hujakoilla. Alapihan
puolelle aurinko ei paista. Siellä ei näillä lämmöillä lumi kostu eikä
sula.
Perjantai, 14.04.2023
Nousu
juuri ennen seitsemää. Lähtö mökille 9:30. Puolitoista tuntia matkan
tekoa. Yön jäljiltä ilma yhä vähän pakkasen puolella. Rapa ei vielä
roiskahdellut. Hiekkatiet paikoin pölisivät kuivuuttaan.
Mökissä 0-keli. Ulkona -2 astetta. Vedet täysin sulia mökissä ja
saunassa. Pihaliukkautta. Hiekkaa ja sepeliä ensiavuksi. Pömpeliin
tulet.
Kahvit ja voileivät. Tuura/jääsaha rekeen ja jäälle. Hakkasin ja
sahasin vesiavannon auki. Otin avannon merkintäkepit rekeen. Sitten
verkkokepeille. Hakkassin ne irti jäästä ja kyydille nekin. Pohjanaruja
unohtamatta. Olin illalla inventoinut pakkasesta kalat ja totesin,
ettei jään alta kannata enää verkottaa. Harmaalokkipariskunta seurasi
läheltä touhujani. Olettivat, että kalaahan tuo ukko pyydystää! Kohta
tulee herkkuja!
Hain saunaan vettä pari pientä rekikuormaa. Lokkipari tuli siihenkin
seuraksi kuola valuen. Turhaan tietenkin. Varastosta lisä-ämpäreitä
noutaessani menin lahjakkaasti turvalleni. Liukasta oli, vaikka olin
ko. paikan hiekottanut. Varjon puoli, pakkasjää, ei se hiekka pure
silloin jäähän. Oli se aikamoinen mätkähdys, mutta onneksi ei luita
mennyt poikki. Kävin vielä järjestelemässä jäältä pois tuomani kepit ja
narut talteen ja ojennukseen.
Aino oli jo kotona kuorinut potut ja putsannut porkkanat. Potut olivat
jo kiehumassa kamiinan päällä. Avasin lunkan yläkertaan. Siellä +4
astetta. Alhaalla jo +20. Sytytin takan. Paistoin muikut. Ja hyviä
olivat, jälleen kerran! Takan kanssa meni vielä pari tuntia, ennen kuin
kauhoin sieltä hiilet kamiinaan ja sain pienentää vetopellin liki
minimiin. Lyhyt lepohetki. Tuntui ansaitulta.
Torstai, 13.04.2023
Olin
ennen kuutta jo hereillä. Ulkona jo valoisaa. Ajattelin, että on se
ehkä liian varhaista alkaa nousemaan. Painoin pään tyynyyn ja
käväisinkin vielä hieman unimaailman puolella. Vähän yli kuuden
kuitenkin pomppasin ylös. Kahvikin jo tuoksui!
Kahvistellessa mietin, että oli se nyt vain hyvä, kun sai sen
sähkösopimuksen aikaiseksi. Se olikin tälle viikolle tärkein tavoite.
Etukäteen ajateltuna. Toinen juttu on se pesukoneen vaihto. Sekin on
hanskassa. Tuonti, asennus ja vanhan poisvienti sovittu kymmeneksi.
Yöllä pakkasta vain 2-3 astetta. Vastaavasti päiväksi luvattu eilistä
viileämpää. Aurinkoa kuitenkin tarjolla. Päivälämmöt ovat olleet jo
useiden päivien ajan melko korkeita. Vettä ei ole satanut. Se
sulattaisi lunta nopeasti. Hangen pinta on kuitenkin pelkän lämmön
vaikutuksesta alentunut selvästi. Mökillä 25-30 senttiä, kotona 20
senttiä. Tällä sulamisvauhdillä lunta on vielä Vapun jälkeenkin.
Vähenee se kuitenkin, joten ei huolta.
Pesukone saapui ennen yhtätoista. Jo yhdentoista aikaan kone oli
valmiina ensimmäiseen tehtäväänsä. Arki on tässäkin muodossa nyt
palannut kotioloihin.
Iltapäivälle oli minulla varattuna labra-aika. Samalla reissulla
hoituisi kauppa-asiatkin. Jätin Ainon kauppakeskuksen eteen ja käväisin
antamassa näytteet. Pääsin likimain suoraan takaisin. Aino ei löytänyt
sellaisia kenkiä, joita oli ajatellut, joten tyydyttiin normaaleihin
ruokaostoksiin. Muutamia juttuja on yhä jäljellä pääsiäiseltä. Tämän
viikon ostokset ovatkin tulleet ennätysedullisiksi!
Tänään aurinko oli jälleen pääosissa. Lämpö kylläkin jäi sinne viiden
asteen vaiheille. Välillä joinakin päivinä se kävi jopa toisella
kymmenellä. Viikon aikana ovat kadut täällä kaupungin periferiassakin
alkaneet puhdistua lumesta ja jäästä. Suurin osa varmaan on jo
paljaana. Missä pinta alkaa olla myös kuiva, valtaa ilman pöly.
Kauppareissun aikana sitä oli ilmassa jo melkoisesti. Kunnon sateet
olisivat paikallaan. Aurinkoa kuitenkin vain luvassa.
Kun kaduilta ja maanteiltä lumet hupenevat, käy samoin mökillä pikku
teille ja pihoille. Se puolestaan tarkoittaa minun kohdaltani taas
sitä, että kelkalla kulku loppuu. Jo nyt tulevana viikonloppuna joudun
hyvin todennäköisesti linkoamaan ja kolaamaan lunta yläpihan läpi
menevälle kelkkaväylälle. Pihalla oli jo viimeksi lumettomia paikkoja
ja nyt niitä on taatusti paljon runsaammin. Lopulta loppuu lähilumet ja
silloin viimeistään loppuu kelkkailukin. Jäälle ei ole asiaa, vaikka
siellä kelit jatkuisivatkin. Voi hyvinkin olla niin, että alkavana
viikonloppuna on kerättävä jäältä kepit ja merkit. On haettava vettä
kelirikkoajaksi. Seuraavat vedet sitten vasta sulasta järvestä. Olisi
kyllä erittäin harvinaista, jos tähän aikaan olisi kelkka jätettävä
kesäpaikkaansa. Myöhäisin aika tätä ennen taitaa olla noin viikko ennen
vappua!
Kelkka jää siis pian tauolle. Ennen avovesikautta on kuitenkin vielä
monta tekemätöntä asiaa, joihin kelkkaa ei tarvita. Eli jos kelkkakelit
loppuvat, niin loppukoon vain. Toisaaltahan se on ihan ok siirtyäkin
loppukevään pakollisiin hommiin.
Iltapäivän aikana lisää pyykinpesua. Enemmänkin olisi ehtinyt kone
pestä, mutta kun loppuvat ne kuivatuspaikat. Ulos
pyykinkuivatuspaikkaan ei vielä voi viedä mitään. Paikka on yhä
näkymättömissä lumikasojen takana.
Illalla katsoin eilen nauhoittamani Fargo:n. Ainokin sitä välillä
vilkuili, vaikkei tuo elokuvatyyppi Ainon suosikkeja olekaan. Oli
ainakin kolmas kerta, kun katsoin tuon filmin. Aina se vain jaksaa
kiinnostaa.
Keskiviikko, 12.04.2023
Heräsin
vasta viisi yli seitsemän. Se on vielä kai ihan ok. Myöhempi alkaisi
kai olemaan jo huonompi juttu. Tai ei kai, kun ei ole sen kummoisempia
suunnitelmia. Aamupakkasta kuutisen astetta. Hieno päivä taas tulossa.
Aamupalat syötiin ja jossakin vaiheessa lähdin tekemään pienen
kauppareissun. Tein tikusta asiaa. Mitään ei juuri nyt tarvittu.
Viikonloppua jo kuitenkin ajattelin. Parin paikan käynti ... huomenna
ei niissä tarvitse enää käydä. Eli Lidlistä piirakat ja
kylmäsavukirjot. Tankkasin myös, kun kerran olin liikkeellä. Huoltiksen
autopesuun oli jonoa. Minä en sinne vielä kiirehdi. Rapateitä
odotettavissa vielä joidenkin viikkojen ajan.
Kun päästiin iltapäivän puolelle, oli lämpö takapihan terassilla jo
melkoinen. Päättelin ihan oikeutetusti, että kyllä siellä jo tarkenee.
Varolta laitoin kuitenkin collaripuseron t-paidan päälle. Keräsin
mukaan kynsien telomiseen käytettävää työkalua ja menin takapihalle.
Oli kahdenlaiset kynsileikkurit ja yhdet kynsiä varten valmistetut
sivuleikkurit. Vedin sisältä roikan ulos ja tärkein työkalu Dremel sai
virtaa toimiakseen. Matoja ei kynsien alta paljastunut. Dremelillä sain
ohennettua paksuimmat kynnet. Leikkurilla sitten lyhennys. Tuli siistiä
jälkeä. Tuli myös melko lämmin!
Neljän maissa Aino haettiin pelimuoritapahtumaan. Minulla olikin sitten
hyvää aikaa katsoa pois parikin nauhoittamaani elokuvaa. Toista en
ollut aiemmin nähnyt. Toisen olin, ja nopeutin sitä paikoin. Mainoksia
ei ollut, mutta sain puoli tuntia kokonaispituudesta pois. Jäi sitä
pituutta silti liki 4,5 tuntia!
Illan päälle sain sitten vihdoin tehtyä sen sähkösopimuksenkin. Jos
olisin antanut asian vain olla ja en olisi tehnyt mitään, olisi
toukokuun alusta sähköenergian hinta meillä noin viisinkertaistunut.
Meillä kulutus on aika pientä, mutta hinnan nousu olisi silti ollut
merkittävä. Nyt uuden sopimuksen myötä tilanne on ok.
Tiistai, 11.04.2023
Eipä
sitä täällä kotosallakaan osaa nukkua kovin pitkään. Ei olisi ollut
mitään kiirettä tänäänkään, mutta heti kuuden jälkeen olin kahvin
keitossa. Ei sitä kiirettä tullut myöhemmin päivälläkään.
Oli kuitenkin yksi homma, jonka halusin tehdä heti aamupäivän puolella.
Piti lähettää yksi paketti. Ensin piti löytää sopiva laatikko. Pengoin
kaappiani ja sieltä oikean kokoinen pahvilaatikko löytyikin. Tutkailin
sen sisältöä ja tein pari havaintoa ja toteamusta. Oli vanhoja
työsopimuksia. Oli vanhoja kurssitodistuksia. Oli vanhoja
verokirjakopioita. Oli vanhoja valokuviakin. Kaikki täysin joutavia. En
niitä tarvitse. Minun jälkeeni ei kukaan niitä kaipaa senkään vertaa.
Roskiin siis vain.
Pakkasin laatikkoon ne asiat, jotka pitikin. Olipa juuri passelin
kokoinen laatikko. Hain netistä ohjeet, miten lähetetään paketti Postin
pakettiautomaatista toiseen. Aiemmin en näin ollut tehnyt. Ohjeet
olivat selkeät ja tein niiden mukaisesti. Lopuksi maksu ja sain
tulostaa osoitekortin, jonka teippasin paketin päälle. Tulosteessa
kaikki tiedot viivakoodia myöten.
Vaikka eilen kehuin, että kampetta tuli mökiltä jääkaappiin
melkoisesti, oli kuitenkin yksi asia, joka oli melkein lopussa.
Nimittäin maito. Viikko sitten tiistaina käyty kaupassa, joten ei sitä
maitoa oikein voitu varata käytettäväksi yhtään sen enempää, mitä nyt
oltiin tehty. Kauppareissu siis likimain pakollinen. Samalla reissulla
laitoin paketin Rajalla-Kauppakeskuksen pakettiautomaattiin. Nätti
homma. Kaupasta sitten ne maidot. Oli tietenkin jotakin muutakin aika
vähissä, joten täydennykset asiallisia.
Kun palasin kotiin, ilmoitti Aino ongelmasta. Pesukone kuulemma vinkuu.
Eilen saatiin pyykättyä vaatepyykit. Jäljellä oli kuitenkin
vuodevaatteiden pieni röykkiö. Vilkaisin konetta. Piti aivan normaalia
ääntä. Muutamaa minuuttia myöhemmin koneen pesuaikakello oli edennyt
vain kaksi minuuttia. Mutta ei siinäkään mitään. Olen huomannut sen,
että joskus kello etenee purskahtaen useampia minuutteja kerralla.
Muutaman minuutin kuluttua vilkaisin taas. Nyt oli näytöllä virhekoodi.
Eli jotakin oli vialla.
Vikakoodin mukaan yksi vaihtoehto oli sihdin tukkeutuminen. Poistin
pyykit koneesta ja kauhoin vedetkin pois. Putsasin sihdin, vaikka ei se
tukossa ollut. Olinko tökkäissyt pikkurillillä väärään paikkaan, kun
verta oli kohta vähän siellä sun täällä. Paidassakin. Tutkailin veden
poistumisteitä muualtakin. Tukoksia ei löytynyt. Laitoin vielä pyykit
takaisin koneeseen. Kokeilin veden poistoa ja linkousta. Kone piti
ääntä, kuin jossakin porattaisiin betoniseinää. Näyttöön ilmestyi Err.
No valmista taisi tulla. Kone on jo vanha. Hintansa haukkunut.
Syötiin ruoka. Kyllä ne vähitellen vähenevät ne mökillä kerran käyneet
sapuskat. Ei tässä mitään hätää tule olemaan. Syöminkejä ei tarvitse
järjestää. Annoskokoja ei tarvitse kasvattaa. Tarkistin vielä
avaamattomista paketeista päiväykset. Hyvin ehditään kaikki syömään
turvarajojen puitteissa. Ainakin melko hyvin!
Lähdettiin pesukoneostoksille. Löytyi sopiva malli. Halvemmallakin
oltaisiin kone saatu, mutta ok. Ainon kortti ei toiminut. Liian pieni
osto/nostoraja. Minun toimi. Uusi kone tuodaan torstaina. Kotona
irroitin koneen vesistä. Tulevista ja menevistä. Laskin viimeiset
huuhteluvedet viemäriin. Odotellaan sitä torstaita. Vanhan koneen
vievät mennessään pois. Palvelu pelaa. Ja se on hintansa arvoista!
2. Pääsiäispäivä, maanantai, 10.04.2023
Oltiin
valveilla jo ennen kuutta. Kamiinaan pienet kyhyt. Sen verran oli ilma
sisällä viilentynyt. Ulkona -3,5 astetta. Komea sää jatkuu. Ihan heti
herättyä ei aamupalaa koskaan syödä. Kahvia sen olla pitää. Nytkin
aamun palat syötiin vasta kahdeksan aikoihin.
Normaalit lähtöaamun kuviot jälleen. Torstaina olin polttanut
pömpeliroskat. Nyt pömpeli oli taas täysi. En kuitenkaan nyt alkanut
enää tuhertamaan tulen kanssa. Kolasin kuitenkin eilen pudonneet lumet.
Vettä jätettiin kämppään, kun sääennuste ei enää lupaile kovia
yöpakkasia.
Kotimatkalle klo 10:15. On se vain kummallista, kuinka autoilijat
ajavat samaa raidetta sohjoteillä. Urat syvenevät ja rapa roiskuu. Uran
vieressä oli loistava ajobaana. Alkumatkan lumi- ja sohjoteiden jälkeen
olosuhteet olivatkin pääosit varsin keväiset. Sihtuunantien soraosuus
rapainen. Päällysteosuus ei vielä sula. Radiosta kuunneltiin lintujen
tarkkailua etelästä. Yli-Liakasta bongasin töyhtöhyypän.
Paljon oli kamaa keskiviikkona mennessämme. Paljon sitä oli
paluukyydilläkin. Etenkin pyykkiä. Oli myöskin syömättömiä ruokiakin.
Kotona jääkaappi tuli aika täyteen. Ne ei nyt ihan. Takaisin tuli myös
kahvipullalaatikko. Se jäi avaamatta, kun odottamamme vieraat eivät
tulleetkaan. No, saammepa itse nauttia nisukahveista useampana päivänä.
1. Pääsiäispäivä, sunnuntai, 09.04.2023
Meillä
aamupakkasta neljä astetta. Meltosjärvessä tuplasti. Aamupäivää
vietettiin ulkoilun merkeissä. Ehdittiin syömään, ennen kuin vieraan
lähtivät paluusuuntaan. Taisi kello olla neljännestä yli puolipäivän.
Kun matka on pitkä, menee kulkemiseen aikaa. Vaatisi ylimääräisiä
vapaapäiviä, jotta vierailu voisi jatkua edes hiukan. Nyt niitä ei
ollut.
Tiskaukset ja siivoukset. Asumisjärjestelyt ja muutkin olosuhteet
normaaleiksi. Hieman yli kahden tunnin kuluttua tilanne hallinnassa. Ja
kahvit sen kunniaksi. Hiki oli virrannut ja siksi päätettiinkin, että
iltapäivän päätteeksi lämmitetään sauna.
Meltosjärven virallinen mittari näytti lukemaa +10,5 astetta. Kyllä se
kevätsää oli nyt saapunut. Se on niin, että kuukauden kuluttua voi
järvi olla jo sula. Ainakin viimeisillään. Minulla on ollut
suunnitelmissa käyttää vielä verkkoja jään alla. Ehkä ensi
viikonloppuna. Siksipä lähdin jäälle löysyyttelemään verkkokeppejä.
Päätykeppien viereen muutaman sentin päähän kepeistä porasin reiän.
Jääsahalla sitten sahasin kairanreiästä kepin molemmille puolille
hahlon. Keppi oli pian irti ja tämä riittikin tällä kertaa. Yhden
päätykepin nostin kyydille. Sen, johon ei kokuavannolta ollut narua
pohjassa. Kokuavannolla porasin neljä reikää kepin ympärille. Sahaan
välit auki sitten, kun laittelen verkotkin pyyntiin. Jäätä oli 2,5
viikon aikana tullut kokuavantoon yli puoli metriä. Kovia pakkasia
pitelikin hetken aikaa! Vaikea uskoa, kun nyt katselee mittareita!
Ainokin tuli nauttimaan todella lämpimästä ilmasta. Istuskeli
potkukelkassa. Jäällä oli niin kuuma, että oli pakko riisua takki pois.
Lämmintä piisasi silti. Ennen saunaa kävin vielä pikku reissun jäällä.
Naulasin verkkokeppien poikkipuihin hieman jatketta. Turhan lyhyen
niistä taisin tehdä viime vuonna.
Sauna ja sitten puolipakolliset KB:t. Katon harja luovutti viimeisenkin
lumipaakkunsa. Se ei kovasti liikkumista haitannut, joten annoin sen
jäädä siihen.
Lankalauantai, 08.04.2023
Yöllä
kämpässä kuumaa. Silti kuulin, kun kamiinan lunkka kolahteli. Aamulla
kahvit hyvissä ajoin. Yläkerran yhä nukkuessa hain kopallisen kuivia
kuusiklapeja. Puuvajan katolta oli tullut hiukan lunta. Aamupalan
jälkeen sen kimppuun. Poistin katoltakin hieman lunta. Sen minkä
lumilapiolla hyvin sain.
Aili tykkää touhuilla erityisesti leikkimökissä. Kyllä tietenkin
muuallakin. On niin paljon Tiinan vanhoja leluja. Jännää, kuinka ehkä
kaikkein surkein nukenmussukka on niin tärkeä!
Iltapäivällä lähdettiin retkelle. Laavulle asti. Varjossa koleaa, mutta
auringon puolella peräti kuumaa. Viivyttiin ja viihdyttiin.
Loisto-olosuhteet. Grillattiin makkaratkin. Oli hyvä retkeilykohde.
Kaikki asiat kohdallaan, niinkuin pitääkin.
Hanki painuu silmissä. Kahvit iltapäivän päätteeksi mökissä. Visakisa
pelattiin. Ennätystasainen loppupistetilanne.
Kaikki hyvä päättyy aikanaan. Vierailla kotimatka alkaa jo huomenna.
Aamu ehditään olla kuitenkin vielä yhdessä.
Pitkäperjantai, 07.04.2023
Meillä
aamulla pakkasta 8 astetta. Meltosjärvessä vain 1,4 ja Pellossakin 2,5
miinuksella. Miksiköhän meillä juuri oli kylmempää?
Heti aamusta pientä siivoilua yläkerrassa. Petien laittoa. Muuallakin
pikku järkkäämisiä. Puuvajassa täytin kaksi koppaa ja laatikon, mutten
tuonut niitä mökkiin.
Tekemiset vähissä. Ei oikein mistään saanut kiinni. Tein pienen
kelkkakierroksen. Linkosin vähän tien reunaa. Iltapäivän puolella
saunottiin. Saunan jälkeen laitoin Grillin kamiinaan tulet. Kamiinan
päälle laitoin kamiinanpäällysuunin. Sen sisälle laitoin kanaa kahteen
kerrokseen. Kanat olivat kypsiä, mutta jäässä. Vähitellen ne kuitenkin
kuumuivat. Aino hoiteli sisällä riisin.
Neljän maissa saapui Aili. Tiina ja Jani myös. Tietenkin. Syötiin heti
ruoka. Aili tykkasi viettää aikaa leikkimökissä. Ulkonakin. Juotiin
synttärikahvit. Perinteinen prinsessankakku kului puolittain. Kukko oli
muninut munan, ja Aili sai sen etsiä!
Lyhyt vesikuuro. Hetken päälle räntää. Lämmintä päivällä. Pienempi
lumipaakku katon harjalta alas.
Tuli kutsu karaokeen. Me jo olimme kuitenkin kömpimässä yöunille.
Kiirastorstai, 06.04.2023
-12
astetta aamusta.Selkeää. Hieno aamu, hieno päivä tulossa. Mökissä
lämmin. Tuli lämmitettyä illalla kämppää melko tosissaan!
Kävin laittamassa tulet laavun pömpeliin. Olisi siinä ollut vielä tilaa
vaikka kuinka ja paljon, mutta nyt siihen mahtuu hyvin pääsiäisen ajan
poltettavat roskat. Kaasutoiminen sytytin, joka minulla on aina
taskussani, oli välillä vain täytettävä. Kannoin sitten laavun
puuvarastosta ison kopallisen puuta laavun puolelle. Jatkoin grillillä.
Siellä kannoin grilliin puuta pari kopallista. Huomenna puuta
tarvitaan. Petkeleellä irrottelin jäät pöydiltä.
Eilen illalla pelattiin KB:ä, kun varaston katolta tuli lunta alas.
Kävin heti tekemässä siihen lumilapion levyisen ohituskaistan. Olen
siitä katolta tyhjentänyt aikaa sitten liki puolet lappeesta. Sen
jälkeen siihen oli satanut lunta kolmisenkymmentä senttiä. Juuri se
osuus illalla putosi. Nyt aamusella otin lingon ja hoitelin polun
oikeaan leveyteen. Laajensin siinä likellä myös muita kulkureittejä.
Katolla on lunta enää kaksi pienehköä könttiä. Ne tasapainoilevat ja
vähitellen sulavat katonharjan molemmissa päissä. Katolle tuskin enää
sataa lunta niin, että putoavat kattolumet olisivat ongelma
allaolevalle liikenteelle. Siksi linkosin vanhan kinoksen pehmeää osaa
vähemmäksi. Tuli pihalle tilaa. Tekaisin yläkertaan turvaportin. Oli
korkea aika. Huomenna saapuu Aili!
Illan suussa kävin laavulla. Pelikentän puolella tosi lämmintä.
Pöytä/penkit olivat sulia. Lakaisin vielä männyn neulaset pois. Ehdinpä
kuin ehdinkin saamaan kaikki vastaavat paikat käyttökuntoon ennen
vieraita! Meillä varjossa 5-6 astetta. Meltosjärvessä +7,5. Auringon
puolella ties kuinka paljon.
Keskiviikko, 05.04.2023
Pakkaslukemat
liki eilisaamun kaltaisia. Meltosjärvessä kuitenkin 3-4 astetta
kylmempi aamuyö, kuin kotosalla. Torniossa aamu kuurainen. Aino jo
katseli, että onko
satanut lunta, kun puut ja pensaat olivat valkoisen vaipan
peitossa.
Syötiin aamiainen. Yhdentoista maissa syötiin lounaantapainen. Sitten
alettiinkin jo valmistelemaan mökille lähtöä. Monen päivän reissu
edessä. Ja Ailikin tulee pariksi yönseuduksi. Kampetta kertyi melkoinen
määrä. Kylmälaukkujakin moneen lähtöön. Liikkeelle päästiin hieman
keskipäivän jälkeen. Mökillä puolitoista tuntia myöhemmin. Asfalttitiet
jo osin jäättömiä. Näillä lämmöillä menee enää pari päivää, kun tiet
ovat paljaat. Sorateillä menee kauemmin.
Mökissä nollakelit. Vedet sulia niin sisällä, kuin saunassakin. Ulkona
4 astetta plussalla. Osa kylmätavarasta suoraan kellariin. Osa
jääkaappiin.
Ei varsinaisia peruslumitöitä. Lapioimaan pääsin kuitenkin. Keittiön
ikkunan viereen lapioin aukon jääkinoksen läpi. On päästävä käyttämään
kaihdinmekanismia. Jo iltapäiväkahvin aikaan olisi ollut tarvetta,
mutta en vielä silloin ollut hoitanut asiaa. Samaa kuumaa poistin jäät
räystäskourusta. Mustaa mössöä poistui samalla jonkun verran. Lapioin
keinulle tilaa keinua.
Vesireissulla tarvitsin tuuraa ja jääsahaa. Avantoon oli syntynyt uutta
jäätä kymmenisen senttiä. Iltapäivällä lämpöä oli varjossa 6-7 astetta
ja paisteessa avannon jää oli mennyt jo aikalailla puikkoiseksi. Vein
saunaan vettä parikymmentä ämpärillistä. Ajelin verkkokepeillä mutkan.
Hyvin lumi kantaa. Pistäydyin laavulla. Siellä lapioin viimeiset jäät
ulkopöydältä.
Tiistai, 04.04.2023
Nyt
näyttää jo kohtuulliselta nuo yölämpötilat. Pakkaset puolittuivat
edellisestä. Eli noin -10 astetta Torniossa ja Meltosjärvessä. Jatkossa
pakkaset heikkenevät yhä ja vastaavasti päivälämmöt alkavat pääsiäistä
kohti hieman kohoamaan.
Pääsiäisen ajan ostoslista on ollut koneella taulukkona. Aamulla
tehtiin vielä tarkennuksia ja muutoksiakin. Alkuun taulukossa oli vain
punaisia rivejä. Sitä mukaa, kun tuotteita on hankittu, olen muuttanut
värin vihreäksi. Vihreä on jo taulukossa valtaväri. Punaisella on
enää tuoretuotteita. Iltapäivällä tarkoitus tehdä se
vihonviimeinen ostosreissu. Tein kuitenkin aamupäivän puolella
myös reissun. Tankilla ensin ja sitten Lidlissä. Kävi hyvä tuuri, kun
Lidlissä olikin nyt perinteisen mallisia kertakäyttölautasia.
Kotimaisia jopa. Etenkin syvien lautasten tarjonta on ollut olematonta
sen jälkeen, kun muovia ei enää saanut käyttää lautasissa pinnoitteena
eikä muutenkaan pahvin seassa.
Jonkin aikaa ruokailun jälkeen lähdettiin kauppareissuun. Siihen
viralliseen. Viikon tärkeimpään. Kauppalistalta oli hankittava enää ne
punaväriset tuotteet. Olihan niitä tietenkin aika lailla. Mutta lista
oli selkeä ja vieläpä likimain kaupan tuotejärjestyksen mukainen, niin
homma käytti nopeasti. Ainokin ihmetteli. Kotona tavaroiden purku ja
tietokoneelta tarkistus. Kaikki hankittu. Kaikki rivit vihreiksi.
Katsoin ihan sattumalta iltapäivällä teeveestä yhtä ohjelmaa. Nat
Geolta. Ohjelma oli mennyt jo parikymmentä minuuttia, kun käänsin
tuolle kanavalle eli kanavalle 20. Ohjelman sai alkamaan kuitenkin
alusta, kun alkuun hoksasi painaa ok-näppäintä. Olin varuillani koko
ajan, jotta saan kelata mainokset pois ja lyhentää näin kokonaiskestoa.
Ihmettelin sitä, kun mainoksia ei alkanut kuulumaan. Ohjelma sitten
loppui ja painoin valkoista neliötä eli sillä napilla lopetetaan
nauhoitusten ja tällaisten tapausten katselu. Olin sitten vähintäänkin
yllättynyt, kun kanavalla 20 ko. ohjelma jatkui yhä. Aivan
loppuhetkillä se oli, mutta kuitenkin. Katseluni oli ohittanut
mainokset ja ajanut normaalilähetyksen "ohi". Ei tämä normaalia ole.
Kukahan kertoisi, mitä asiassa on tapahtunut?
Suomesta tuli sitten Naton täysjäsen. Suomen lippu nostettiin
tämän
merkiksi Naton päämajan pihalle lippurivistöön Brysselissä Viron ja
Ranskan lippujen väliin. Jo paljon ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan,
toin näilläkin sivuilla ilmi kantani, että Suomen pitäisi liittyä
Natoon. Ja pikaisesti. En silloin tajunnut, että ei se prosessi niin
pikainen olekaan. Välillä jo jopa pelotti, että Venäjä ehtii tulemaan
meidänkin kimppuumme, mutta onneksi Ukraina lännen tuella ei päästänyt
Putinia tekemään sitä. Nyt on parempi ja turvallisempi olo! Ruotsi
pitäisi vielä saada mukaan. Kokonaisuuden kannalta se olisi hyvinkin
tärkeää.
Onnea Suomi! Onnea Nato!

Tarralle on mennyt jo useampiakin autokuntia pääsiäisen viettoon.
Meillä lähtö muiden jatkeeksi tapahtuu huomenna päivällä. Ihan varhain
aamusta ei olla menossa. Jos liikkeelle päästään keskipäivän aikaan, on
tilanne ok. Kello 13 olisi hyvä myös. Pääasia on se, että ehdimme
lämmittää kämpän lämpimäksi ennen iltaa. Ja hakea järvivettä muutama
saavillinen saunaan. Kyllä sitä sitten sen jälkeen taas pärjäillään.
Maanantai, 03.04.2023
Viime
yö oli jälleen hyvin kylmä. Torniossa pakkasta runsaat 18 astetta.
Meltosjärvessä melkein 23. Näiltävuosin kuitenkin päivällä lämpenee
jopa plussalle.
Annoin auton olla hetken töpökässä. Lähdin sitten kauppareissuun. Tällä
kertaa vain alkuviikon tarpeet hakusessa. Jotain aina tietenkin
pitemmän tähtäimen juttujakin. Ruuan jälkeen käväistiin vielä
pikareissu dollaripuodissa. Tuli siis kuitenkin ulkomaanreissu, vaikka
olin toisin kuvitellut. Kovin kevyt oli ostoskassi puodista ulos
tullesamme.
Nyt jo ilmoitellaan useammastakin suunnasta, että huomenna Suomesta
tulee Naton täysjäsen. Kai se on uskottava, kun ilmoittajat ovat varsin
arvovaltaista seurakuntaa. Suomi on siten kaikkein nopeiten jäseneksi
hyväksytty maa. Vaikka prosessi onkin tuntunut hitaalta ja tuskaiselta.
Vaaliuutisointi on jotenkin jäänyt vaisunlaiseksi. No ei kai siinä
mitään. Ei vaalitulos ollut mitenkään dramaattinen. Odotetunlainen
ennemminkin. Kun hallitusneuvottelut käynnistyvät ja kun
hallitusohjelma on valmis, lienee uutisoitavaa senkin edestä.
Oli hieman erilaisia nuo vaalitulokset 50- ja 60-luvuilla.
Äänestysprosentitkin kohdillaan. Vasemmisto oli voimissaan. Neljä
suurinta puoluetta vei liki koko potin. Kokoomus jäi silloin vielä
neljänneksi ja muiden varjoon. Puoluekenttä on sittemmin muuttunut.
Pieniä puolueita syntynyt. Maailma on muuttunut. Paremmaksi, vaikka
aina haikaillaankin vanhoja aikoja. Suomettumisen aikaan ei ole paluuta.
Purra sai eniten henkilökohtaisia ääniä. Jos kuitenkin äänikuninkaaksi
tai -kuningattareksi todettaisiin se, joka saa vaalipiirissään
suhteellisesti eniten ääniä, olisi tilanne toinen. Ainakin yksi menisi
ohi. Ehkä useampikin. En alkanut paremmin tutkimaan.
Iltapäivällä kaivoin jälleen tuossa pihalla lähimmän pihakaivon kannen
osittain näkösälle. Petkeleellä irrotin vähän matkaa siitä vierestä
polkeentunutta lunta poikkipolulta. Melkein jäätähän se oli. Liukkauden
estoksi heittelin siihen hieman mursketta. Jonkun ajan kuluttua tuli
kone ja hinkkasi hieman jäätikön pintaa. Koneen jäljiltä piti kaivon
kansi kaivaa uudelleen esiin. Varastosta sahasin rimanpätkää mökille.
Illalla sorruin katsomaan ihan pönttöä elokuvaa. Se on yhä tuossa
meneillään. Puolisen tuntia jäljellä. Jaksanko edes katsoa loppuun asti
...
Sunnuntai, 02.04.2023
Aamulla
pakkasta kahdeksan astetta. Kotiinlähdöllä ei mitään pakottavaa
kiirettä. Ei tosin myöskään syytä vetkutella. Ennen aamupalaa
yhdistelin kämpässä vajaita puukoreja ja sain yhden kopan tyhjäksi.
Kävin sen täyttämässä ja kannoin kämppään. On taas puuta valmiiksi
seuraavaa reissua varten.
Ensi viikolle luvassa melkoisia päivälämpöja. Yöpakkasia myös. Niiden
vaikutuksesta voi hötylumi muuttaa olomuotoaan kovaksi. Ellei jopa
jäiseksikin. Siksi päätin käyttää jonkun aikaa linkoukseen. Ihan aluksi
puhdistin lumesta varaparkkipaikan. Siinä oli koskematonta lunta
parikymmentä senttiä. Lisäksi parin aurauskerran synnyttämä valli.
Sekin onneksi oli pehmeä. Tien toiselta reunalta linkosin aurausvallin
reunaa. Aura ei enää nosta lunta vallin yli, vaan iso osa lumesta valuu
takaisin tien puolelle. "Kääntöympyrän" kohdalta siirsin vallin
kokonaisuudessaan metsän puolelle. Linko puri siihenkin hyvin.
Pakkasella aurattu, pakkaslunta koko valli.
Aino lähti vielä potkukelkkareissuun. Linkouksen jälkeen hoitelin vielä
osaltani lähtövalmisteluja. Kellariin vietävää oli jonkun verran.
Lähinnä raanavettä. Lapioin muutaman lumilapiollisen terassin kulmalta
kattolumia. Sain näkösälle porrasrallin / harjan.
Kotiin päästiin lähtemään puoli kahdentoista aikaan. Muutamassa
paikassa matkan varrella näkyi selvästi se, että mökille ollaan
pääsiäisen seutuvilla tulossa. Oli lumityöhommia hoidettu siihen
malliin. Mellakoskella oli menossa kyläviestit ja Kuohun
mestaruuskisat. Sakkia oli pellon kulma .... ei voi sanoa mustanaan,
kun asuja oli niin monen värisiä. Tiet paikoin erittäin jäisiä. Vaikka
aurinko paistoi, ei se oikein saanut jäistä tietä muuttumaan
keväisempään suuntaan. Paikoitellen kuitenkin oli tien kunnossapitäjä
poistanut talvella lumet tehokkaasti tieltä, ja asfaltti oli nyt
näkösällä. Niihin paikkoihin aurinko tietenkin tarttui.
Kotona jälleen kotiutumisrituaalit. Iso poikkeus oli kuitenkin se, että
tällä kertaa ladattavia laitteita ei juurikaan ollut. Powerbankit ja
puhelimet olivat täydessä latingissa aurinkoakkujen ansiosta. Iltojen
pelivalotkin hoituivat paikallisesti. Näinhän asioiden pitäisikin
hoitua!
Ainakin Unkari on jo lähettänyt Suomen natohyväksynnät Washingtoniin.
Erdogan on allekirjoittanut Turkin asiakirjat. Varmaan sielläkään ei
papereiden lähettämisen kanssa viivytellä. Toivotaan näin. Ollaan
viittä vaille Natossa. Mutta se ei riitä. Sitten vasta helpottaa, kun
lopullinen hyväksyminen on tapahtunut.
Sitten ne vaalit! Joissakin haastatteluissa äänestäjillä oli vaikeuksia
valita puolue. KoK, SDP vai PS? Selkeästi tarkoituksena oli päästä
äänestämään voittajaa. Voi paskaläjä! Kyllä pitäisi olla joku muu
peruste äänestää, kuin se, että pääsee olemaan voittajien joukossa!
Kolme suurinta puoluetta otti pesäeroa pienpuolueisiin. Kaikki isot
lisäsivät kannatustaan. Tappion kärsineet selittävät tappiotaan sillä,
että nämä olivat pääministerivaalit. Haloo ... kaikki eduskuntavaalit
ovat pääministerivaaleja. Ei se syy kelpaa tappion kuittaamiseksi.
Kyllä puolueen ja ehdokkaiden on itse houkuteltava äänestäjiä omilla
arvoilla ja mielipiteillä. Peiliin katsomisen paikka, jos tämä ei ole
onnistunut. Katsottiin valvojaisia ykköseltä. Ennen kymmentä YLE
julkaisi ennusteensa. Menikin sitten osittain mielenkiinto jännittävään
kisaan, kun reaaliaikaista tilannetta ei enää näytettykään. Tilanne oli
erittäin jännittävä, ja sitten lävähti ennuste ruutuun ja jännitys
katosi. Ihan kuin elokuva, jonka jännittävät lopputapahtumat jätetään
näyttämättä. Kolmosella myös valvojaiset, mutta uutiset ja tulosruutu
22:00 - 22:25. Kolmosella sitten oli ne oikeat tilanteet, kun käänsin
sille klo 22:35.
Kun edellisen hallituksemme naisviisikko poseerasi maailmallekin
levinneissä valokuvissa, tuskin kukaan heistä arvasi, mitä on
seuraavien vaalien jälkeinen tilanne. Kuningatar on kaatunut. Samoin
perintöprinsessat. He pyllähtivätkin sitten ihan kunnolla. Saattaa
puoluejohtotasolla tulla vaihdoksia. Hallitusneuvottelut edessä.
Vaikeathan niistä tulee. Siihen asiaan ei kummoisia ennustajan taitoja
tarvita. Mielenkiintoisia aikoja taas eletään.
Lauantai, 01.04.2023
Otetaanpa
lauantai uusiksi, kun aprillipäivän vuoksi taisi jotakin mennä väärin!
Eilen illalla alapihan puoleinen katto luovutti valtaosan
lumitaakastaan.
Portaiden jatkeena oleva kapea rännimäinen polku sai täytettä. Olin jo
vaihtanut päälle löhöilyvetimet enkä siksi lähtenyt lumitöihin.
Olisikohan pitänyt?
Aamulla pakkasta kuutisen pykälää. Tein heti aamusta listaa asioista,
joista päivän aikana olisi syytä suoriutua. Tuli monta ranskalaista
viivaa. Ja viivojen oikealla puolella niitä tehtäviä. Jo ennen
aamupalaa poistin kelkkareitin osuudelta katolla tullutta lunta.
Olisihan siitä kelkalla päässyt, mutta reitille olisi jäänyt melkoinen
kinkama. Kannettomat ämpärit reessä olisivat vesireissulla loiskuneet
yli.
Kävin myös laavulla. Siellä oli pelikentän puolelta lumet tulleet
pleksiltä alas. Lounaan puoleisen räystäänalusen lapioin auki. Lumi
siellä yhä makasi osittain katolla, eikä ollut päässyt putoamaan.
Ajelin kelkalla vesiavannon ympäristöä. Vesi ei noussut kelkan jälkeen
niinkuin olin pelännyt.
Aamupalan jälkeen veden hakuun. Vaikka vesiavantoni päällä oli lunta
parikymmentä senttiä, oli lumen alla avanto jäätynyt liki saman verran.
Hakkasin avannon jälleen sen verran isoksi, että siitä sai pistellä
vettä
ämpärillä. Ei tarvitse kauhoilla lipittää!
Aino alkoikin siivoamaan. No, siinä tuli minunkin listalle yksi
ranskalainen viiva lisää. Paksu sellainen! Ei minua siinä hommaan
käsketty sekaantumaan. Jotenkin vain siltä tuntui. Itsesuojeluvaistoa?
Olkahan siinä tampatessa taas ärtyi. No, sillä ei ole uutisarvoa! Hain
vielä kaksi ahkiollista puuta. Kaksi laatikollista niitä puolikkaita,
kaksi puukopallista normikamaa.
Kuumat
kupit ja voileivät. Sitten kiikuin katolle. Täytyy myöntää, että
ennen se oli simppeliä meikäläiselle. Nykyisin se on toista.
Kiikun-kaakun! Jalan
nousu ei ole kummoinen. Huimausta ei onneksi ole. Lapioin katon
harjalle johtavat kattotikkaat lumettomiksi. Etenkin tikkaiden
oikealla puolella oli yhä paljon lunta. Lumi pääsee nyt helpommin
valumaan alas, kun tikkaat eivät lunta enää jumita. Poistin myös
lumipaakun piipun vierestä. Siinä on nuohoajaa varten pieni
seisomataso. Epäilen, että sillä on ollut vaikutusta savun tuloon takan
kautta silloin, kun olemme juuri saapuneet mökille ja kamiinaan
laitetaan tuli. Nyt savu ikäänkuin vapautui tuulen vietäväksi, kun
hetkeä aiemmin se tuulesta huolimatta jäi siihen pyörimään. Piipun
tulee olla noin metrin verran korkeampi, kuin katon harja. Lumen
ansiosta niin ei todellakaan ollut.
Sitten edessä se tiukka lapiointi. Eli alapihan polulta siihen tulleet
kattolumet. Toivoin, että katolla käyntini seurauksena olisi tuohon
tullut hieman lisää lunta, mutta ei. Katolla oli yhä odottamassa jonkun
verran lunta. Illalla olisi lumi ollut helpompi tietenkin poistaa.
Onnistui se kuitenkin nytkin. Kovaahan se oli. Joukossa paljon myös
jäätä. Sitä on syntynyt kattopellin päälle, kuin talven mittaan kämppää
on lämmitetty ja lämpöä hieman vuotanut kattorakenteisiin.
Ajelin verkkokepeille tuoretta jälkeä. Vanhat jotokset näkyivät melko
selvästi uuden lumen alta. Kävin sitten myös puomilla asti.
Sitten hetki lämmittelyä sisällä. Linkosin lumet grillin ympäriltä.
Lunta oli yllättävän vähän. Oletin, että siellä paikat ovat lunta
täynnä. Vein sitten lingon takaisin talliinsa. Siinä välissä putosi
alapihan polulle mukava annos lunta. Hain lingon ja poistin lumet.
Katolle jäi samaan kohtaan vielä pienehkö paakku. Muutaman lapiollisen
verran, niinkuin myöhemmin iltapäivällä sain todeta! Yläpihan lumet
tulivat alas myös, mutta se ei aiheuttanut työtä. Ehkä sitten joskus
myöhemmin, kun kinokset alkavat sosettumaan.
Syötiin käristykset. Hain kopallisen kuusipuuta. Sahasin pari
renkullista klapeja poikki. Vaihdoin kameroihin akut. Kello 18:30 ja
olin saanut kuitattua kaikki ranskalaiset viivani! Hienompi homma!
Lauantai, 01.04.2023
Heräsin
aamulla puoli kuuden maissa. Oikean jalan isovarvasta pakotti. Ja
välillä
kutitti. Varpaan kynsi on ollut harmaanmusta jo aikoja. Ja paksu.
Liekkö sienen
vaivaama. Niin olin ajatellut. Kun nyt katsoin kynttä, näkyi siinä
selvästi
vaaleita juovia. Sinne tänne, ei mitenkään järjestyksessä. Likinäkö on
aika
heikko. Aamuisin vielä tuntuu, että silmät rähmivät ja en näe selvästi
senkään
vertaa, kuin sitten iltapäivällä. Nyt kuitenkin näytti siltä, ikään
kuin nuo
juovat liikkuisivat. Laitoin sormen kynnen etureunaan ja nostautin
pikkuisen.
Yllätys oli suuri, kun kynsi nousikin kuin saranan varassa pystyyn.
Yllätys oli
kuitenkin vielä suurempi, kun näin, mitä kynnen alta paljastui. Siellä
nimittäin möngersi sentin mittaisia matoja kymmenittäin. Ne alkoivat
vapauduttuaan lähtemään liikkeelle lattialla. Keksin sitten onneksi
nopeasti
laittaa jalkaterän suojaksi muovikassin. Matoja tuli niin paljon, että
oikein
piti ihmetellä niiden lukumäärää. Mistä niitä noin riittikin. Varpaan
jomotus
alkoi helpottamaan. Otin pussin pois. Lisää matoja ei enää tullut.
Pumppasin
matokuoppaan käsidesiä. Pikkuisen kirveli. Sitten kuivasin kuopan ja
painoin
kynnen paikoilleen. Olisikohan hyviä kalan syöttejä pilkkiin?
En vielä
ehtinyt kokeilemaan pilkkiä. Toisessakin ukkovarpaassa alkoi olla
samoja
tuntemuksia. Ja sama homma, kynnen alta alkoi tukkimaan ulos matoja.
Sentin
mittaisia. Kuin pieniä kärpäsen toukkia. Tein samat toimenpiteet
tuollekin
matoarmeijalle, kuin oikean jalan vastaavalle. Oikean jalan isovarvasta
oli alkanut
pakottamaan uudestaan. Otin sukan pois. Ohoh … ukkovarpaan kynnen alta
näkyi
joku musta. Kuin lanka. Ja kaksikin itse asiassa. Ne liikkuivat aivan
selvästi.
Ja tulivat enemmän esiin. Ne olivat kuin sarvijaakon tuntosarvet.
Hieman
lyhyemmät vain. Esiin ilmestyi sarvien jälkeen musta pää ja eturuumis.
Ja
takaruumiskin. Olin niin äimän käkenä, etten hoksinut ottaa ötökkää
kiinni. Se
karkasi jonnekin sängyn alle.
Tutkin
netistä, että mikähän ihmeen seuralainen oli minuun pesinyt. En
löytänyt
vastausta. Armeijassa en saanut sitä hikipiikkiä. Sitä, joka pistetään
ukkovarpaan kynnen alle sellaisella paksulla neulalla. Lieköhän tämä
peto nyt
se kuuluis hikitorakka, vai mitä suuri yleisöni luulee? Vastauksia pls!
Nimim. Apuva!
Perjantai, 31.03.2023
Turkkikin
lopulta yöllä ratifioi Nato-hakemuksemme. Huomenna alkaa huhtikuu.
Jokohan sen aikana Suomi pääsee virallisesti jäseneksi? Vai alkaako
vetkuttelu vielä kerran niiden lopullisten kirjeiden kanssa? Ruotsin
pääsy Natoon saattaa olla pitkässä puussa. Mahtaako Ruotsi enää
halutakaan Natoon? Joko siellä heitetään hanskat tiskiin? En usko että
kannattaa heittää. Kuluneen vuoden aikana naapurissakin ovat
Venäjäsuhteet painuneet alamaihin. Kyllä Venäjälläkin tiedetään, mihin
suuntaan naapuriruotsi on kallellaan. Vaikka Ruotsi näyttäisi jäävän
natomaiden keskelle suojaan, on muistettava jotakin. Kaliningradista on
lyhyt matka Ruotsiin. Itämeri on siinä vieressä. Kyllä venäläiset
ulottuvat koskemaan ruotsalaisia melkein käsin. Halutessaan. Edes
Tukholma ei ole turvassa.
Aamuvalmistelujen jälkeen mökkireissuun. Perillä yhdentoista aikoihin.
Kämpässä -4 astetta. Ulkona aavistuksen verran plussalla. Pihalla uutta
lunta kymmenisen senttiä. Linkohommissa sitten puoli kolmeen asti.
Nälkä vaivasi ja oli pakko hidastaa tahtia. Jäi vielä hommia, mutta
tärkeimmät ja kiireellisimmät paikat valmistuivat. Linkouksen ohella
lakaisin laavulla lumet ulkokalusteilta.
Ruuan jälkeen vieli pieni otatus. Kellarin lunkka esiin ja lumet pois
veskin edestä. Kolalapiohommina. Samoin kuin lumet keinusta ja
leikkimökin rapuilta ja terassilta. Katoilta putoili lunta, Laavun
pleksikatolta ja mökin katolta. Onneksi ei poluille.
Aurinkopaneeliakusto näytti täyttä. Laitoin puhelimen lataukseen. Meni
ok. Ainokin laittoi. Ei ongelmia. Hyvä. Tuota varten järjestelmä on
olemassa, pitäähän sen pelata!
Ajoittain lenteli muutamia lumihiutaleita. Lämmintä liki 3 astetta.
Kova luoteistuuli. Puuskat älyttömiä. Jäällä lähellä rantaa
lumilohkareita hangen pinnalla. Isoimmat pään kokoisia. Mistä ihmeestä
ne olivat jäälle ilmestyneet?
Sormet laastareilla päällystettyinä. Huulissa taas kirvelyä.
Ukkovarpaissa omituista jomotusta.
Torstai, 30.03.2023
Yöllä
pakkaslukemat olivat yhä melkoiset. Liki -20 astetta Torniossa. Ja
samanlaista Meltosjärvessäkin. 15 vuorokauden ennusteen mukaan päivisin
olisi jakossa hieman plussaa. Öisin likellä -10 astetta maksimissaan.
Alkaa lopulta kai talvikelit väistymään.
Ennen pääsiäistä olisi vielä paljon asioita ostoslistalla. Heti
aamupäivän puolella oli alettava vähitellen purkamaan vyyhtiä. Kun oli
kuitenkin niin, että oli asioitava varmaan useammassakin paikassa, kun
oli epävarmaa joidenkin juttujen löytyminen. Eli ensin menin Prismaan.
Löysin sieltä jotakin, mutta en niitä vaikeimmiksi tietämiäni asioita.
Jatkoin Tokmannille. Ei ollut sielläkään. En ostanut mitään sieltä ja
palailin kotiin. Lounasaikakin jo.
Iltapäivällä lähdettiin viikonloppuostosten tekoon Cittariin.
Pääsiäislistakin oli matkassa ja nyt löytyikin kaipaamiani
kana-hiillosmakkarapaketteja. Otin kaikki kolme. Oli myös savukalkkunaa
(koko file). Niitä oli hyllyssä kaksi möykkyä, joista 50% siirtyi
kärryyni. Lapissa siipikarja on näköjään lapsipuolen asemassa. Sikaa ja
lehmää syödään. Joku porokin ohessa. En muista, milloin olisin
viimeksi nähnyt minkään kaupan hyllyllä noita kanamakkaroita. Onkoha
siitä nyt vuosi vai onko jo kaksikin vuotta?
Eletään niitä hetkiä, jolloin viimeinkin lumen paksuusmaksimi on
tavoitettu ja vähitellen hankien pinnat alenevat. Etelän olosuhteissa
tietenkin asiat tapahtuvat eri tavalla. Siellä vahvatkin hanget ovat
välillä sulaneet liki olemattomiin kovissa vesisateissa. Jos vedetään
viiva jostakin Ilomantsin seutuvilta Tornioon, on sen linjan
pohjoispuolella hurjasti lunta. Paksuimmillaan lumipeite on Oulujärven
koillispuolisilla ylänköalueilla, eli Ristijärvi, Puolanka ja
Suomussalmi. Tarkoittavatko lumimäärät valtavia tulvia? Ei välttämättä.
Lumen vesiarvo on aika vähäinen. Sateet/suojasäät eivät ole
tiivistäneet pohjoisen lumia juuri ollenkaan. Eri asia tietenkin on
sellainen tilanne, että tulee kunnon lämmöt ja vesisateet kerralla.
Niin ei kuitenkaan usein käy.
Huomenna mökille lähtö. Viime sunnuntain jälkeen on lunta satanut sinne
kai kymmenisen senttiä. Se ei ole hirmuinen määrä .... mutta! Viimeiset
lumisateet tulivat voimakkaan koillistuulen saattelemina. Saattapi
olla, että reipas polkuverkostoni on toiminut kiitävälle lumelle
ansana. Ovatko polut ummessa? Tuskin, mutta huominen ei riitä kaiken
lumityön tekemiseen.
Kun olimme mökillä nyt viimeksi 8-9 vuorokautta, vaikutti se jonkin
verran ihon tilanteeseen. Yksi eniten kärsineistä paikoista oli huulet.
Halkeilua, kutinaa, kirvelyä. Suola ja mausteinen sapuska myrkkyä. Nyt,
neljä vuorokautta mökkeilyn jälkeen tilanne on vihdoin rauhoittumassa.
Toinen kärsimyksen kohde löytyy sormien päistä. Ikäviä ja kipeitä
haavoja. Tällä kertaa vasen käsi kohteena. Oikeassa kädessä ongelmia ei
ole. Sormetkin ovat hieman parantuneet, mutta uusia pieniä haavoja on
myös täällä kotosalla syntynyt. On vaikea käsittää, mikä kaiken
aiheuttaa.
Keskiviikko, 29.03.2023
Tänäänkään
ei Turkilla ole aikomusta ratifioida Suomen Natojäsenyyttä. Nyt
puhutaan huomisesta. Katsotaan huomenna, mistä silloin puhutaan!
Lunta saatu koko aamuyön ja aamupäivänkin ajan. Tuulen suunta on ollut
koko ajan koillisessa, joten takapihalle lunta on kertynyt etupihaa
enemmän. Poikkeuksellisen paljon lunta on kertynyt myös tuohon etuoven
syvennykseen. Varasto on sinä toiminut tuulen pysäyttäjänä ja tuuli on
kieputtanut siihen mukavasti lunta. Aamulla lakaisin siitä lumet.
Jouduin ottamaan varastosta jämäkämpääkin työkalua. Katuharja ei
riittänyt.
Katsoin netistä sateen tutkakuvaa. Poudan ja lumisateen raja kulki
parinkymmenen kilometrin päässä lännessä. Seskarössä oli sateetonta.
Sen itäpuolella sateli. Sateen reuna kuitenkin liikkui vähitellen
idemmäs. Kymmenen aikaan tutka näytti, että niillä rajoilla jo ollaan.
Kun vilkaisin ulos, olivat hiutaleet jo selvästi harvenemassa. Auringon
hahmo näkyi pilvien läpi. Puoli tntia vielä ja sitten pihalle.
Tasamaalla lunta oli likimain 10 senttiä. Kevyttä hötyä. Kolallinen
täyttyi hetkessä, mutta ei painanut mitään. Putsasin tuosta edestä
niin, että kone saa sitten siirtää kolalliset kauemmas. Auton siirsin
myös ja putsasin parkkipaikkani. Aino oli sillä aikaa puhdistanut
takapihan. Valitteli vallien korkeutta. Korkeitahan ne ovatkin.
Lumihommien jälkeen suihku. Suihkun jälkeen paistoin kuhaa pottujen
seuraksi. Meni hetki ja lähdettiin liikkeelle. Ainolla treffit
hammaslääkärin kanssa. Kävin sillä aikaa tankilla ja Lidlissä. Vallit
katujenkin varsilla massiiviset. Risteysalueet haasteellisia huonon
näkyvyyden vuoksi. Korkeampi auto olisi nyt in. Dentistillä oli ajat
myöhässä. Aikanaan kuitenkin asiat hoituivat. Käytiin vielä reissun
päätteeksi ulkomailla. Nyt kai viimeisen kerran ennen pääsiäistä.
Pitkin päivää sateli välillä pumpulillunta. Ja aurinko paisteli.
Lumikin suli sitä mukaa. Pari kertaa sattui kohdalle pieni kuurokin.
Illemmalla pakkanen hoiteli sen, että viimeiset lumihiutaleet eivät
enää sulaneetkaan.
Illalla pääministeriehdokkaat tentissä. Puhuivat paljon, mutta
sanoivatko mitään. Selvä pyrkimys kaikilla limusiinin takapenkile.
Kuka/ketkä sinne pääsevät? Käykäähän äänestämässä! Valinta on meidän
kaikkien.
Tiistai, 28.03.2023
Viimeinen
ennakkoäänestyspäivä. Ensi sunnuntai on vaalipäivä. Käykää ihmeessä
äänestämässä, ellette ole jo ennakkoon käyneet! Kyllä se on tärkeää,
vaikka siltä ei äkiksestään tuntuisikaan.
Tulee ensin viikonloppu ja tulee sitten pääsiäisviikko ja pääsiäinen.
Kaikki huomionarvoisia asioita. Ja vaativat jotakin hankintoja ja/tai
esivalmisteluja. Aamulla pakkasta oli parisenkymmentä astetta. Laitoin
taas auton vajaaksi tunniksi lämmitykseen. Tein listan
elintarvikkeista, jotka nyt voisin ostaa. Osa oli sellaista, jonka
löytyminen oli vähintäänkin epävarmaa. Lähinnä tarkoitan Atrian
Reisikoipi-kanaa, maustettuna, 1,1 kg. Yllättäen niitä oli vaikka
kuinka paljon, ja napasin heti kättelyssä neljä rasiallista. Muutkin
listallani olleet löytyivät. Tosin yhtä laatua vain yksi paketti.
Aino paistoi iltapäivällä puoli kahden jälkeen pellillisen pussipullia.
Sitten vähitellen olikin minun vuoroni. Kolmisen tuntia ja kuusi
uunillista erilaisia paistohommia. Plus vielä sitten annosten laitot ja
pakastamiset. Oli siinä taas urakkansa, mutta sellaista se on. Aika
rajut tuuletukset keittiövuoroni vaati jälkeenpäin. Onneksi ilma oli
vain hieman pakkasella.
Ranskassa järjestetään mielenosoituksia eläkeuudistuksia vastaan.
Siellä kun ollaan nostamassa eläkeikää 62 vuodesta 64 vuoteen. Mitä
tästä ajattelee suomalainen 1987 loppuvuonna syntynyt, kun hänen
tavoite-eläkeikänsä on 69v 11kk?
Huhut kertovat, että Turkki olisi ratifioimassa Suomen
Natojäsenyyshakemuksen huomenna. Se olisi poikaa! Unkarilla ja Turkilla
on silti - ratifioinneista huolimatta - mahdollisuus venkoilla ja
viivyttää jäsenyyttämme. Ne voivat aikailla asiakirjojen lähettämistä
Yhdysvaltoihin. Onko siihen kuitenkaan enää järkevää syytä? Ei luulisi,
mutta luulemiset ovat nyt kuluneen vuoden aikana osoittautuneet
turhiksi ajattelumalleiksi.
Israel oli ajautumassa pahasti väärille raiteille, kun Netanjahu alkoi
muuttamaan maata Unkarin ja Turkin suuntaan. Venäjänkin. Korkeimman
oikeuden aseman joutui vaakalaudalle. Siellä kuitenkin kansa on
pistänyt hanttiin. Hienoa. Joskus viisaus asuu kansalaisissa, ei
johtajissa.
Lumipyryä tässä odotellaan. Ei innolla, eikä oikein kauhullakaan. Tulee
sen minkä tulee. Kyllä siitä selvitään. Voi olla, että saadaan
parikymmentä senttiä lumitöitä. Itärajalle ainakin. Aamulla aletaan kai
nähdä, mitä tuleman pitää! Pakkaslukemat ovat tulossa olevan rintaman
vuoksi maltillisia. Ennusteet myös.
Maanantai, 27.03.2023
Kesäaikaa
mennyt jo vuorokauden verran mutta ei sää aivan kesäiseltä tunnu.
Pakkanen yhä kireää. -30 astetta monin paikoin. Etelässä pyryä. Meille
se tulee keskiviikkona. Onneksi näiltä vuosin aurinko lämmittää ja
aamun -30 voi olla iltapäivällä jo nollakeli. Eilen auringon puolella
eli takapihalla lämmintä oli iltapäivällä +20 astetta. Tummia pintoja
vastet lumi ja jää sulaakin jo selvästi. Etupihan puolella oli hieman
pakkasta. Tänään aivan samanlaiset sääkuviot.
Laitoin auton hetkeksi lämmitykseen. Onneksi tarkistin sisältä, alkoiko
sisälämmitin toimimaan. Ei alkanut. Tarkistin tolpasta sulakkeen
asennon. Off! Käänsin sen päälle. Oliko joku sen tahallaan kääntänyt
noin, vai onko ollut liikaa kuormaa ja vipu kääntynyt nolla-asentoon?
Ei se auto juurikaan ehtinyt lämpenemään, kun olin jo menossa.
Kauppaan. Viikon poissaolo näkyy jääkaapissa. Päivittäistavaraa ei
mökkireissulta kotiin juurikaan palannut. Ja jotakin pitäisi yrittää
syödäkin.
Paistoin päivällä muikut ja potut. Ei niihin vain kyllästy. Iltapäivän
puolella tehtiin taas reissu. Minulle jo päivän toinen
kauppakeskukseen. Äänestettiin ennakkoon. Pistäydyin apteekissa. Aino
pistäytyi Cittarin puolella. Puhelin piipautti viestiä. Arvelin, että
nyt oli se kuulolaite saapunut ja noudettavissa. Ei valitettavasti
ollut. Perjantaina se oli jo Vantaalla, joten oli hyvä syy sitä jo
odotella. Tultiin kotiin ja juotiin päiväkahvit. Silloin tuli viesti
kuulolaitteista. On kaikenlaista pientä aina muutenkin, niin saatan
iltapäivällä tehdä päivän kolmannenkin reissun kauppakeskukseen!
Kolmen jälkeen lähdin sitten vielä reissuun. Hain Motonetistä
kaasupullon, kun sellainen tyhjeni mökkiviikon aluksi. Pihalla porisin
hetken mökkinaapurin kanssa. Mietittiin mahdollisia ja liki
mahdottomiakin. Jatkoin sitten sinne kauppakeskukseen. Hain sen
paketin, jonka olin tilannut 8. maaliskuuta. Melkein 3 viikkoa kesti
matka Kiinasta Tornioon.
Kotosalla tietenkin tutkailemaan, oliko ostoksellani rahan vastiketta.
Kuulolaitteet ensin lataukseen. Täydessä latauksessa ne olivatkin
valmiiksi. Lyhyen harjoittelun jälkeen sain antaa hyväksynnän.
Sai laittaa telkkarinkin melko pienelle, ja silti kuulin kaiken.
Toimitus hyvksytty!
Yksi jahkailu on vihdoinkin ohi. Nimittäin Unkari on viimeinkin
ratifioinut Suomen Natohakemuksen. Näin pitkään se kesti. Turkin
hyväksyntä meiltä vielä puuttuu. Sitten kun vielä Ruotsi saa molempien
maiden hyväksynnät, on tilanne vain sen parempi. Jopa hyvä. Mutta voi
ola, että silloin ollaan jo Juhannussaunoja lämmittämässä. Entäs jos
Suomi on jäsen ja Ruotsin jäsenyys viipyy, joutuuko Suomikin
ratifioimaan Ruotsin hakemuksen? Olisikohan Suomella hyviä
kiristyskonsteja?? ;-)
Sunnuntai, 26.03.2023
Kesäaika
ja kellojen siirto! Ilmatieteenlaitoksen ennuste oli tällä kertaa
lähimpänä aamun olosuhteita. Meltosjärvessä meni 3-kymppinen rikki.
Tarranlinna Official näytti lukemaa -25 astetta.
Illalla
takassa tuli, joten muurin kylki oli aamulla yhä lämmin. Yön aikana
kamiinaan ei laitettu kyhyjä. Mökissä kuitenkin juuri ja juuri tarkeni.
Aurinkopaneelisysteemin temppuilu senkun vain jatkuu. Aino laittoi
puhelimen lataukseen ja systeemi pimeni kokonaan. Nyt auttoi se, kun
käytin sulaketta pois. Puhelimen lataus onnistui. Laitoin myös yhden
varavirtalähteen latautumaan ja hyvin pelasi. Tällä kertaa!
Ei ollut tarkoitus tälle päivälle enää touhuilla muuta, kuin normaaleja
lähtöaamun juttuja. Nyt piti vain olla tarkempana, ettei vesiastiat jää
pakkasen kouriin. Ainakin parin tulevan aamuyön ennusteet ovat 20-25
pakkasasteen luokkaa. Keskiviikkonakin -15 astetta. Sitten saattaisi
lauhtua. Pari ämpärillistä jouduin kaatamaan järvivettä maahan. Kävin
viemässä roskat pömpeliin ja vein kelkan talliinsa. Paluumatkalla
istuin puuvajan terassilla ja joutessani pilkoin kymmenkunta lyhyttä
laudanpätkää syttösäleiksi. Puita hinasin mökkiin. Yhden normaalikopan
ja laatikollisen pätkiä. Tuhkaämpärin tyhjensin tuhkasaaviin.
Tolskuastian kompostiin. Kellariin yksi raanavesiastia. Paikat lukkoon,
tavarat autoon ja menoksi! Pakkasen vuoksi hetki ongelmia
ohjaustehostimen kanssa. Se meni ohi ja liikkeelle päästiin. Onneksi ei
ehditty kauas, kun huomattiin, että kaikki ei tullut matkaan. Palattiin
5 minuutin etäisyydeltä. Kannoin terassilta kaksi kylmälaukkua autoon.
Ja sitten kotiin. Minun moka!
Matkalla kuunneltiin radiota. Musiikillisena teemana se, kun Suomi on
jälleen kerran maailman onnellisin maa. Entä jos kysyttäisiin
mielipidettä kansalaisilta Venäjällä tai Pohjois-Koreassa, he tietenkin
valitsisivat oman maansa. Joko he eivät tiedä paremmasta, tai eivät
uskalla olla muuta mieltä.
Oli mukava tulla kotiin, vaikka mukavaa oli mökilläkin. Kahvit heti
kättelyssä. Erilaiset laturit saivat hommia. Suihku ja pari
pesukoneellista pyykkiä. Telkkarista Salpausselkää. Takapihalla
lumitöitä. Ruoka. Kotikuviot käynnistyivät normaaliin malliin. Huomenna
kauppareissu. Ja ennakkoäänestys.
Lauantai, 25.03.2023
Illalla
päivitin taas sivujani. Olin ladannut läppäriini virtaa akustosta,
joten se homma oli ok. Sain myös ratkaistua Domainongelman ja pystyin
päivittämään sivut palvelimelle.
Aamulla pakkasta noin 23 astetta. Sisällä lämmintä, vaikkei takkaa
illalla poltettukaan. Ollaan oltu nyt viikon verran mökillä yhteen
soittoon. Viimeinen vuorokausi lähtee liikkeelle. Ruuat ja muut
tarvikkeet ovat piisanneet hyvin. Pääosin ollaan syöty kotona
valmistettuja ruokia. Kalaruuat poikkeuksena. Näppärä homma tuo
annosten teko kotona. Tiedämme tasan tarkkaan, kuinka paljon mitäkin
ruokaa kumpikin syö. Ei tarvitse kantaa mökille ylimääräisiä
ruuanvalmistukseen tarvittavia aineksia. Eikä kantaa ylijäämää takaisin
kotiin. Ylijäämää kun ei ole!
Hain taas kopat täyteen puita. Tällä viikolla puuta on tainnut kulua
ennätystahtiin. Sahasin sitten neljä renkullista klapeja keskeltä
poikki. Puolet hinasin ahkiokyydillä laatikoissa mökkiin. Kuskasin
varastoihin kairat ja moottorisahan. Niitä ei enää tällä reissulla
tarvita.
Lapioin koiranpaskat polulta. Omat tuotokset päätyvät siististi
astioihin. Nyt oli astianvaihdon hetki. Täysi jälkikompostoitumaan,
tyhjä tilalle.
Aino lähti taas pelaamaan. Minulla tekemiset pian hakemisissa. No, oli
yksi asia, jota olen miettinyt viikon aikana. Polku varapuuvarastolle
on kovin muhkurainen. Ja ne muhkurat ovat isoja. Kun suuri suojasää
keskellä talvea pudotti katoilta lumia, putosi lunta ja sohjoa myös
puiden oksilta. Polulle putosi kolmeen kohtaan paljon sosetta ja kun
emme olleet paikalla, kovettuivat nuo kasat lingolle mahdottomiksi. Nyt
pakkaskelillä nuo kasat eivät ole liukkaita, mutta kevät on tulossa.
Siksipä hakkasin nuo patit mataliksi. Polku tasoittui oleellisesti.
Edelleen on jatkossa harrastettava liukkauden torjumista, mutta nuo
vaarallisimmat paikat ovat nyt parempia.
Viimeinenkin valmisruoka-annos sai kyytiä. Tuuli virisi melkoiseksi ja
alkoi jo huolettamaan, miten on yön laita. Ilmatieteenlaitos oli
ennustanut aamuksi liki 30 asteen pakkasta. Laitoin iltakahvin jälkeen
takkaan tulet. Varoksi. Illemmalla Ilmatieteenlaitos pysyi yhä
kannassaan. Muut tarjoavat aamuksi vain -22 astetta! Tuuli onneksi
rauhoittui.
Perjantai, 24.03.2023
Kannattikin
lämmittää eilen tosissaan. Jo illalla oli ulkona parikymmentä
pakkasastetta. Aamulla kolmisenkymmentä. Sisällä muurin kylki
aamullakin kuuma. Ylhäälläkin. Pohjoisempana lyötiin talven
pakkasennätyksiä. Kittilässä -37,5 astetta. Ei ole ihan tavanomaista
se, että talven kylmimmät hetket osuvat maaliskuun lopun paikkeille.
Tammikuu on se normaali kolea kuukausi. +/- 1kk!
Mentiin liki 10:een, ennen kuin pakkasmittari näytti -20 asteen
lukemaa. Sisällä lämpöä oli, kun kamiinassa oli kyhyt koko ajan.
Saunassa vesiastiat paksussa jäässä. Laitoin kyhyt sinnekin. Pienellä
saunan lämmityksellä olikin iso vaikutus. Yläkerta lämpeni ensi kertaa
kuin automaattisesti. Saunan katto ja yläkerran lattia ...
minkähänlainen eriste siinä välissä mahtaa olla. Tai tiedänhän minä.
Purua jonkin verran. Jos saunassa on kova pakkanen, tulee sieltä se
kylmä vähäisen eristeen läpi yläkertaan. Ihmettelinkin, kuinka
yläkerrassa lattia oli niin kylmä eilen! Aluksi epäilin tuulta
syylliseksi, mutta ei se yksin ollutkaan syypää.
Tarkoitus tälle päivälle ottaa verkot pois ja laittaa vielä narut
tilalle. Myöhemmin keväällä ehkä vielä käytän verkkoja jään alla.
Kun maanantaina laitoin verkot pyyntiin, lapoin painonarut
märkinä reiälliseen ämpäriin. Naru oli tietenkin umpijäässä, kun
se on ollut verkkohuoneessa siitä lähtien. Lauhtumista
odotellessani lapoin narut paljuihin. Eivät ne niin umpijäässä
olleetkaan. Hyvin vähäisellä voimankäytöllä ne irtosivat.
Käväisin ensiksi aukomassa kaikki avannot. Kokuavannossa jäätä oli
viitisen senttiä. Muut olivat lumen peitossa ja sulia. Yhdentoista
aikoihin tulin kahville. -15 mittarissa. Ennen puolta päivää pari
astetta lämpimämpää ja menin sitten verkoille. Mitäpä sitä enää
venkoilemaan. Kuhasaalis oli 5 kertaa runsaampi, kuin keskiviikkona.
Kolme verkkoa. Kahteen jätin narut. Yhteen en. Se onkin ollut huonoin
suunta kalantulon kannalta.
Palasin verkoilta 14:20. Pakkasta enää 6,5 astetta. Verkoilla
touhuaminen riitti ylläpitämään kehon lämpimänä. Vielä kaloja
peratessani jäällä ei kylmä vaivannut. Mutta kun pussitin
verkkohuoneessa kaloja, hiipi kylmä takin alle kuin varkain. Onneksi
ulkohommat olivatkin siinä.
Kalakeitto-lepo-sauna-iltakahvit ... asiat jälleen mallillaan.
Luvassa yhä tiukkoja pakkasöitä. Tänään takkaa ei lämmitetä. Sauna on
ollut isona lämpöapuna ja takan kylki on vielä illallakin lämmin.
Kamiinalla pärjätään!
Torstai, 23-3-23
Tuuli
puhalteli järveltä koko yön. Heräsin puoli kahdelta sisäiseen
paineeseen ja käväisin pihalla. Siellä pakkasta 8 astetta. Mutta se
tuuli. Sisällä kuitenkin mukavasti +19 astetta. Laitoin kamiinaan
kuitenkin muutaman puun. Heräsin uudestaan neljän tunnin kuluttua.
Ulkona -14. Sisällä ylhäällä +14! Ilkeä koillistuuli eli suora
vastaranta Kirkonveräjänreiän suunnasta. Kämpässä ilma vaihtuu!
Pohjoisemmassa hirmupakkasia. Kartalla ainakin -33 asteen lukuja.
Etelässä useita lämpöasteita. Välisuomessa lunta, vettä ja räntää.
Suomi on pitkä maa. Liki 40 asteen lämpöeroja tällä kertaa.
Uskaltauduin ulkoilman riepoteltavaksi vartin yli kahdeksan. Veikkasin
tuulen nopeudeksi 6-7 m/s. En paljon varmaan erehtynyt. Vein laavun
pömpeliin roskia. Sytytin palamaan. Tällä tuulella käryt eivät kulje
mihinkään mökkisuuntaan haisemaan. Laavun pakkasmittariin osui jo
ensimmäisiä, hailakoita auringonsäteitä. Ei niillä vielä ollut
vaikutusta. -13 mittarissa. Laavulla nuuten liki tyyntä, että siellä
olisi voinut viihtyä kauemminkin!
Rappasin petkeleellä tiiviiksi talloutunutta lunta veskin ja kompostin
välisestä kujasta. Tulee vielä lauhatkin, ja tuolloin pakkautunut lumi
muuttuu jääksi. Jää on muistaakseni aika liukasta. Tein saman
operaation etupihan betoniportaille. Lumi lähti nyt hyvin isoina
lättysinä.
Lähdin lämpimikseni lapioimaan grillin luota penkit ja pöydät
lumettomiksi. Valtaosan paakuista heittelin pulkkamäen laitamuuriksi.
Turvaksi laskijoille. Nyt ei pitäisi voida törmäillä puihin eikä
kantoihin. Lapiointityömaani oli vähintäänkin tuulisella paikalla.
Välillä kävinkin tauolla ja tuulen suojassa grillissä. Siellä silmiini
tarttui se vinoon jäänyt kamiinanpuolikas. Yritin ensin nostaa alempana
olevaa puolta ylemmäs, mutta eihän se noussut. Onnistuin kuitenkin
ottamaan toiselta reunalta alakorokkeen pois ja laittamaan tilalle
hieman ohuemman. Onnistui ja nyt ei ole pelkoa kiilamaisista lätyistä.
Kyllä kaikista tulee nyt tasapaksuja. Ja lunkka pysyy auki, jos niin
halutaan! Puita lisätessä se on ihan hyvä asia.
Lapiohommissa ei hiki tullut. 9:35 astelin sisälle lämmittelemään.
Ulkona pakkasta yhä 9 astetta. Ja se kova tuuli! Tauosta tulikin
suunniteltua pitempi. Kahvisteltiin ja suunniteltiin hieman
pääsiäistäkin. Mittailin myös viime vuonna hankkimani uunin suulunkan
kokoa. Testasin olemassa olevilla vuoilla, mahtuvatko.
Hain pari kopallista puuta. Koko ajan on tuuli jäähdyttänyt kämppää ja
kamiinassa on ollut pakko pitää jatkuvasti tulta yllä. Alakerrassa
lämpöä niinkin on ollut, mutta yläkerran lämpö on ollut 13 ja 14 asteen
välissä. Päivällä ulkona lauhimmillaan -8 astetta. Illalla onkin pakko
lämmittää kämppää kunnolla. Siis takkaan kopallinen tai pari puuta.
Sahasin kaksi laatikollista eli täyden ahkiokuorman isoja klapeja
keskeltä poikki. Loistavaa tavaraa takkaan. Vaikka huomenissa vasta
saunomme, hain silti jo nyt täydennystä saunavesiin. Sääennuste lupaa
huomisen aamuyölle toistakymmentä astetta kylmempää, kuin tänään oli.
Meneekö -30 täälläkin rikki? Lisäksi luvassa koko yön jatkuva tuuli
järveltä. Illan lämmityssessio on otettava ihan vakavissaan! Viime
aamuyö saattoi olla leppoisaa rantakeliä huomiseen aamuyöhön verrattuna!
Paistoin ruuaksi tuoretta kuhaa. Lämmitin eilistä muusia. Oli taas
herkkuruokaa. Ylhäällä jo liki +15 astetta. Päikkärit. Tuuli asettunut
merkittävästi ja yläkerrassakin jo pian +17 astetta.
Aurinkopaneelisysteemi jälleen pimeänä?? Illaksi askarreltavaa.
Lämmitys kuitenkin etusijalla.
Tuo aurinkopaneelihomma alkoi kuitenkin pelaamaan vanhoilla konsteilla.
Aikansa siinä vain meni. Isompi ongelma tuli kotisivuista. Siellä
toisessa päässä on tehty palvelinmuutoksia. Kyllä nämä tekniset jutut
ovat tosi syvältä! Aino oli taas pelikiekerössä. Lämmitin kämppää melko
tosissaan.
Keskiviikko, 22.3.2023
Meillä
pakkasta 18-19 astetta. Meltosjärvi lukemassa -23. Oli ihan fiksu asia
pitää illalla takassa tulia. Voisivat sisämittarit muuten näyttää
viileitä lukuja!
Löysin saappaasta (Nokian Kaira) epäilyttävän sauman rantin reunasta.
Juuri siltä kohdin kosteus tihkuu saappaan sisäpuolelle. Olen aikanaan
ostanut tuplapakkauksen paikkausliimaa. Toisen tuubin olen joskus
avannut ja paikannut jotakin Tätä samaa saapasta varmaankin. Ko. tuubi
oli nyt kivikova. Kaksoiskappaleen nyt avasin ja se olikin ihan ok
tavaraa. Tein paikkauksen. Vuorokauden kuivumisaika, joten toiset
saappaat on otettava tänään kehiin! Ne löytyivät varastosta ja niiden
huopavuoret olivat mökissä.
Kova pakkanen, joten en pitänyt minkäänlaista kiirettä verkoille menon
kanssa. Hain odotellessani puukopat täyteen. Verkkojen kokunarukela on
kaivannut alustaa. Kamiinan kuljetusalustasta tein sellaisen. Hyvä
tuli. Katselin siinä samalla muutakin verkkoreissukamaa esille.
Yhdeksän aikoihin tulin sisälle pikku tauolle. Pakkanen hieman
lauhtunut. Meltosjärvessä enää -16 astetta. Vähitellen lähdin sitten
verkoille. Kevyet saappaat olivat aika oudot kävellä. Tuli mieleen
koira- ja kissavideot, kun elukalle on laitettu jonkinlaiset töppöset
jalkoihin. Kova jälki kesti kävellä. Heikommin jomottuneet paikat
pettivät. Jään päällä vettä kymmenisen senttiä. Verkoista kalaa
heikosti. Jotakin kuitenkin.
Kahvit keskipäivällä. Kalankorjuu jäällä. Sitten oli ohjelmassa
loppuviikon pekonien paistot. Samoin kananmunien. Lapioin ensin
parimetrisen polunpätkän, jotta sain aikaiseksi vapaan reitin
grillipuuvarastoon. Sieltä toin grilliin kopallisen puuta. Viime kesänä
asensin grilliin vanhan kamiinan puolikkaan. Nyt käsillä ensitesti.
Toisen pesän suuaukkoon oli laitettava pelti, jotta kamiinan puoli
vetäisi kunnolla. Kamiina oli hiekan vinossa, mutta itse
paistotapahtuma onnistui hienosti. Kun sain kamiinan vetämään, kuumeni
keittolevy nopeasti. Kitkut ja katkut jäivät grillille. Eivät
häirinneet kämpän ilmatilaa!
Kun lapioin tuota parimetristä pätkää grillipuuvarastoon, mietin
monisäikeistä polkuverkostoani. Valtaosa poluista on lingolla tehty.
Mutta lapiotyötäkin on riittänyt. Lasketaan vielä mukaan lumen alta
paljastetut pöydät, penkit, keinu, portaat, kattolumet ... On se muuten
lapiokin heilunut!
Kolmen jälkeen kaikki valmista. Neljältä oltiin syöty jo ruokakin.
Sippi olo. Kahdeksalta aamulla pihalle ja työpäivä nyt takana. Mietin
sitä, että kai teemme jotakin väärin. Ei olisi nimittäin mitään saumaa
lähteä retkelle tai pilkille. Missä välissä?
Tiistai, 21.3.2023
Yöllä
pakkasta kivasti ... 17-18 astetta. Aamuseitsemältä 10 astetta
lämpimämpää. Tänään ei vielä verkoille. Tuntuu olevan muutakin hommaa!
Jospa huomenna?
Hain heti aamusta neljä kopallista puita. Ahkiolla hyvä vetää isompia
satseja. Vadin sillä myös täydet bensagallonat terassilta varastoon.
Olivat siihen jääneet odottamaan toimenpiteitä. Menin lingon kanssa
laavulle. Hoitamatta olikin siellä koko alue. Nyt ei ole. Tankkasin
lingon ja vein varastoonsa. Lapioin jälkikompostointipaikan esiin
lumimassojen alta. Tällä viikolla sinne on asiaa.
Jo hieman pääsiäistäkin ajatellen kävin taas laavulla. Lapiohommissa
tällä kertaa. Poistin pleksikatteen räystäiden alta lunta, jotta
katteella oleva lumi saa tilaa valua alas. Lapioin esiin myös parit
penkit ja istumapöllit. Pöytä-penkki -systeemi jäi vielä lumen alle.
Lapiohommat jatkuivat vielä alapihalla. Keinu ja leikkimökin portaat
esille massojen alta. Puhkaisin keinulta aukon kelkkauralle.
Liukumäelle tein laitamuuria. Nyt alkaa olla kaikki polut kutakuinkin
tehty. Ja tivoli melko valmis. Aili ... pappa ja mummo sinua niin
odottavat!
Käytiin saaressa notskilla. Moikkaamassa pilkkijöitä ja makkaran
paistossa. Kolea tuuli. Ei mahtisaaliita kalahenkilöillä. Kävin vielä
laavulla lapioimassa sen yhden ulkopöydänkin puhtaaksi. Aiemmin
lapioimani penkin olivat ottaneet vastaan auringon lämpöä. Lapiolla
sain niiltä nyt pois liskumärän jääkerroksen. Penkinalkavat kuivumaan.
Varjossa yhä pakkasta.
Illalla Aino pelihommiin. Kämpässä oli aika lämmintä, mutta päätin
silti laittaa takkaankin tulet. Huomisaamuna -20 on mahdollista. Jopa
todennäköistä. Jätän viimeiset suunnitellut lapiohommat torstaille.
Huomenna koen verkot. Koko päivän homma perkauksineen, jos kalaa on
enemmän!
Tänään läppärissä viimeiset akkuvirrat pelissä. Läppärin saakin nyt
pakata kassiin ja ottaa se esille vasta kotona.
Maanantai, 20.3.2023
Sisällä
+16, ulkona -4 astetta. Yöllä satanut 3-4 senttiä lunta. Paistoin
aamiaispekonit. Ennen aamiaista putsasin tärkeimmät kulkusuunnat
kolalapiolla. Aamiaisen jälkeen hain saunavesiä pikku reellisen. Jospa
sitä iltasella saunottaisiin.
Sitten meinasin aurata Tarrantien päästä päähän. Olen kai useinkin
maininnut siitä, että kun alat tekemään jotakin, poikii se muuta
hommaa, ennen kuin pääset itse asiaan. Niin nytkin. Menikin likimain
puolituntinen ennen kuin sain auran pihalle. Se oli puuvaraston
terassilla ja edesä jos vaikka mitä erittäin tarpeellista asiaa.
Lisäksi terassin seiniä kiertää kevytpeite. Olen sitä vasten lingonnut
lunta ja peite oli painunut pussille terasssin puolelle. Eikä aura
tietenkään yrittänytkään liikahtaa. Ja lumi tietenkin jääkovaa. Itse
auraamisessa ei aikaa juurikaan tuhraantunut. Tiestä tuli hyvä kävellä
ja potkukelkkailla. Ei lumi olisi autoilua haitannut yhtään, mutta kun
olen vain niin kiltti!
Päiväkahvin aikoihin piti laittaa puhelin aurikoakulle lataukseen. Meni
siinä sitten koko järjestelmä pimeäksi! Viime kesänä kävi samoin pariin
otteeseen. Silloin auttoi se, että käytin pääsulaketta irti. Nyt tein
saman pariin otteeseen, mutta apua ei tullut. Mittailin yleismittarilla
volttimääriä. 12 voltin systeemi näytti akustolle runsasta 7 volttia
säätölaitteen päässä. Akuista mitattuna voltteja oli hiukan yli 13.
Outoa. Kuin pisteenä iin päälle oli yksi mittaus: akun sulake oli irti
ja mittasin jännitteitä. Aurinkopaneeleista tuli yli 13 volttia. Mutta
akku näytti runsasta kolmea volttia. Vaikka yhteyttä akkuun ei
ollut!??? Lopulta systeemi alkoi taas pelaamaan. Vuoto vai muu vika?
Lapioin muutaman lapiollisen lunta ja sain siten puhkaistua reitin
alapihalta kelkkauralle ja sieltä pääsy grillille. Kävin läpi
alkutalvella pyynnissä olleet verkot. Ne olivat roikkuneet
verkkohuoneessa ja nyt ne olivat täysin sulia. Ja vain yksi pikkuinen
sutti. Olipa iloinen yllätys! Katselin valmiiksi kaikki verkonuittoon
tarvittavat asiat.Iltapäivällä uitinkin sitten kolme 60-metristä
verkkoa pyyntiin. Ilkeä tuuli luoteesta. Lumi lensi ja peitti avantoja.
Taivaalta ei uutta lunta tullut, vaan tuuli kävi irtolumen kimppuun ja
kiidätti sitä pitkin järveä! Saattaa muuten jostakin vastarannoilta
löytyä isojakin kinoksia!
Jalka oli hieman märkä. Saapas vuotaa siis yhä. On minulla onneksi
muita saappaita. Syötiin keitto. Lepoa. Sauna. Kahvit. Voiko sen
kummoisempaa toivoa elämältä?
Sunnuntai, 19.3.2023
Rouvilla
menikin sitten illalla pelit aika myöhään. Vai sanoisiko aikaiseen? En
tietenkään jaksanut odotella. Menin nukkumaan. Aamulla sitten olin
tietenkin ensimmäisenä jalkeilla. Kamiinaan tulet. Kahvi kiehumaan.
Aika varhain olin ulkosallakin. -13 astetta, selkeää. Illalla
lapiointini jälkeen tuli lunta lisää katolta. Linko ja lapio aseina
kinosten kimppuun. Keittiön ikkunastakin alkoi taas näkemään. Ja
pihapolut aukesivat. Jatkoin sitten vielä grillin/verkkohuoneen luona.
Lunta on jo liki metri. Paikoin sitä on enemmänkin, mutta pysytään
virallisissa mittauksissa. Lumen paino on saanut veden nousemaan
paikoitellen jäälle. Ja kun alkuun on päästy, jatkuu tuo ilmiö
väistämättä ja kelit järvellä menevät mielenkiintoisiksi. Hyvällä
tuurilla kunnon kelkkaurat kestävät kuitenkin loppukevääseen asti.
Ajelin omia polkujani akselilla oma ranta - Tarran ranta - vesiavanto -
verkkokepit. Kun on sitten suunnitelmissa käyttää verkkoja jään alla
tällä viikolla, kävin lapioimassa verkkokepit esille.
Hain sitten hieman myöhemmin moottorikairan varastosta. En nyt muista
ihan varmaksi, käytinkö sitä ollenkaan viime talvena. No, ainakin
vuoden tauko sen kanssa on ollut. Vanhat bensatkin yhä tankissa. Eikä
lisäaineita. Hyvin lähti käymään. Ei ihan laakista, mutta kuitenkin!
Reki kelkan perään. Kaira ja jääsaha rekeen. Ja vielä kerran
verkkokepeille. Kokuavannolla kairasin neljä reikää kepin ympärille.
Reiistä pulppusi vettä jään päälle muutamia senttejä. Sahasin reikien
välit ja sain sitten kepin ja jäämöykyn pois avannosta. Teräsjäätä noin
40 senttiä. Kohvaa parikymmentä. Päätykeppejä en irrottanut. Porasin
vain reiät keppien viereen. Joko huomenissa verkkojen uitto?
Lauantai, 18.3.2023
Tulikin
illalla lämmitettyä kämppää ihan kunnolla. Vielä aamullakin oli takan
ulkopinta kuuma. Ympäri kämpän +22 astetta. Wau! Siis sisällä, ylhäällä
ja alhaalla. Kämpän ulkopuolella -4 astetta. Lumisadetta.
Sain aamukuudelta sähköpostia. 10 vuorokautta menikin hiljaiseloa
niiden kuulolaitteiden kanssa. Nyt asia eteni niin, että toimituksen
sanottiin olevan perillä viime maanantaina! Mielenkiintoista.
Hain puita parit kopat. Lunta alkaa kertymään. Polkuja tallaillessani
työntelin kolalapiolla lunta syrjemmäs. Jääkaapin kaasupullo tyhjeni.
Vaihdoin täyden pullon tilalle.
Testasin vaihteeksi kameraa. Sisällä. Yllätys-yllätys, kamera pelasi.
Vein sen sitten toimittamaan virkaansa normaalipaikalleen. Eipä
toiminut! Tuli sitten kuningasajatus. Lunta alkaa olla älyttömästi.
Jääköhän tuo kamera signaalikatveeseen, kun aika lähellä on kaksikin
rakennusta raskaan lumikuorman peitossa? Siirsinkin kameran sitten tien
varteen väljempään paikkaan. Lapioin aurausvalliin aukon, jotta pääsin
laittamaan kameran männyn kylkeen. Linnunpöntön alle. Eipä toiminut
kamera siinäkään. Toin sen sisälle jatkotutkimuksiin. Ei pelannut
kamera enää sisälläkään. Otin sitten simmin pois laitteesta. Simmin
kosketuspinta näytti likaiseltä. Häh, en ole simmiä poistanut
paikaltaan. Töhnä kortin pinnassa oli kuin pikeä. Sain sitä pikkuhiljaa
vähemmäs ja uusintatesti voimaan. Ja pelasi. Pelasi sitten ulkonakin
omalla kyttäyspaikallaan. Siinäkö se ongelma sitten olikin?
Oli ajatuksenani hakea avannosta pesuvesiä. Ei olla talven aikana
saunottu ja rekeä olen viimeksi tarvinnut 9.12.2022. Reki siis oli
lumen peitossa. Otin lingolla lunta pois siitä vierustalta. Lapiolla
jatkoin. Lopulta sain reen käsille. Linkosin samaa kuumaa kelkkavajan
molempiin päihin tilaa. Ovet aukenevat taas kunnolla. Laitoin
porakoneeseen akun
ja kairan. Vesiavantoa ei tietenkään ollut. Lapioin lumet merkkikepin
luota. Oli tarkoitus porata neljä reikää ja sahata välit auki. Kolme
reikää tuli helposti. Neljäs ei. Porakoneesta kuului vain rutina.
Planeettapyörästö sökö? Onneksi sain reiän niin isoksi, että siitä oli
helppo ämpärillä pistellä vettä.
Koko päivän jatkunut lumisade loppui kolmen maissa. Vähän ennen. Ilma
kääntyi plussakeliksi. Syötiin käristykset. Vartin lepäily. Vielä
pariksi tunniksi linkohommiin. Lumi hieman kosteaa. Tarttui jo linkoon.
Aino pikkusiskon kanssa muorikööripelisessioon. Mäkeen. Katolta lunta.
Sysin polkuja auki. Lopulta kyhyt kamiinaan.
Perjantai, 17.3.2023
Näyttää
siltä, että Ilmatieteenlaitoksen kovimmat pakkasennusteet olivat
kuitenkin ne lähinnä oikeat. Nousin setsemältä ja Meltosjärvi näytti
lukemaa -21,1 astetta. Ennuste oli -22. Pellossa oli tällä kertaa
runsaat 2 astetta kylmempää.
Se on jännää, miten sitä tottuu siihen, että ei syö mitään. Se on eri
asia mennä aamulla labraan ravinnotta. Nyt kun on pitänyt valmistautua
parin päivän ajan keventäen syömisiä ja sitten lopulta on ollut
ruokakielto kokonaan. Eilisiltana tuntui nälkä kurnivan suolissa, mutta
tänään olo oli ihan ok. Kemissä aika 10:35. Ajat puoli tuntia myöhässä.
Olikohan tämä nyt kolmas vai neljäs kerta tätä samaa tutkailua. Ei
siihen himo ole tullut. Asiat vain hoidetaan perinpohjaisesti ja
tarkasti. Nyt sitten menikin hyvin, sillä lääkärin mukaan saan olla
huoletta seuraavat viisi vuotta!
Kotona maltillinenn lounas. Katsottiin hiihtojakin. Autoon sitten
tavaraa tavaran perään. Matopurkin unohdin jääkaappiin. Voihan paska.
Lähdettiin ajelemaan ja oltiin mökillä 16:15. Siellä odotti kuuden
asteen pakkanen. Sisällä ja ulkona. Lunta liki 10 senttiä. 19:15
lumityöt auttavasti tehty. Vielä kellarin lunkka näkösälle. Ja
kellarista mökkiin se koppa, jonka viimeksi sinne vein. A&J
pistäytyivät illalla. Normaalikuviot. Rouvat pelailivat.
Torstai, 16.3.2023
Jo
toissapäivänä alkoi kohdallani pieni tietotekninen ongelma. En ole sitä
pystynyt ratkaisemaan. Ja voi olla, että korjaus ei olekaan vallassani.
Olen siitä jopa melko vakuuttunut. En voi tällä hetkellä muuta, kuin
odottaa. Siihen liittyen eilen illalla buuttasin puhelimeni. Olipahan
sitten mahtava yllätys, kun PIN-koodini ei pelannutkaan. Kokeilin kaksi
kertaa ja puhelin ilmoitti, että yksi yritys olisi jäljellä. Siinä
vaiheessa katsoin netistä ohjeet valmiiksi, jos/kun annan sen
kolmannenkin koodin väärin. Tärkeintä oli kaivaa esiin se tarpeellinen
PUK-koodi. Kolmannella yrittämällä simmi lukkiintui. Mutta Puk auttoi.
Jännä juttu. Ei ole epäilystäkään siitä, ettenkö olisi muistanut
Pin-koodia. En vielä niin horisko ole. Jostakin syystä koodi oli
vaihtunut. Ehkä nollaksi ... tuskin miksikään muuksi!
Viikonlopun sääennusteet eivät ole kovin kummoisesti muuttuneet.
Alkuviikon lumisateet kuitenkin vähäisempiä, kuin vielä pari päivää
sitten oli ennustettu. Vastaavasti lauantain lumisade voi olla hyvinkin
runsas. Pahin ennuste on ollut 25 sentin lumilisäys. Miedoin noin 15
sentin. Veikkaan, että kymmenenkin saattaa riittää. Sitäkään ei
tietenkään tarvita. Tärkeintä on huomenna päästä mökille eväineen ja
möyskyineen. Kyllä sieltä sitten aikanaan pois päästään! Viimeistään
seuraavaksi viikonlopuksi.
Tuo yllä oleva oli ennuste aamulla. Illansuussa pakkasennuste jopa
tiukentunut, mutta lumiennuste lieventynyt. Näin
Ilmatieteenlaitoksella. Muilla arvauslaitoksilla pakkasennuste oli yhä
monta astetta lauhempi.
Voi olla, etten ala mökkiviikon aikana ollenkaan päivittämään sivujani.
Ainakaan en ota asiasta stressiä. On niin paljon muutakin puuhastelua,
että saattaa vapaat hetket olla viisainta käyttää vaikka lepäilyyn. On
ainakin suunnitelmissa viritellä verkkoja hetkeksi pyyntiin. Pilkillä
ja retkinuotiollakin istuminen on todennäköistä. Ja kun lunta kuitenkin
tulee reippaasti, menee senkin vuoksi aikaa.
Huomenna valitettavasti meneekin iltapäivän puolelle, ennen kuin
päästään lähtemään mökille. Pakollista menoa aamupäivällä. Viisainta
siten syödäkin kotosalla ennen lähtöä. On siinä myöhemmin menossa
hyvätkin puolensa. Aamu voi olla hyvinkin kylmä ja on huomattavasti
mukavampi lämmittää kämppää, jos pihalla on vain pari pakkasastetta.
Mukava tehdä lumihommia ja käydä vain välillä sisällä lisäämässä
kamiinaan puuta. Ja korvausilma mökkiä lämmittäessä tulee ulkoa, joten
mökki lämpenee hopumpaa, kun ulkona on lauhempaa!
Iltasella avasin Ylen vaalikoneen ja vastasin kysymyksiin. Sain ihan
mielenkiintoisia tuloksia. Osin tulokset jopa pistivät pientä hymyä
naamalle. Esimerkkinä eduskunnan kokoonpano minun
vastausteni perusteella. Tulevaan eduskuntaan kun tulisi Vihreiden,
Vasemmistoliiton ja SDP:n edustajia vain yksi / puolue. Siis yhteensä
kolme henkilöä! Onko siinä kolme liikaa? Vai tuliko liian vähän?
Kun tuli noita tietoteknisiä ongelmia, pisti se myös mielen hieman
matalaksi. Poistin murheissa mielin myös lukijalaskurin, sillä sekään
ei toiminut kunnolla. Samalla tuli hörsmitättömäksi yksi
Excel-taulukkoni, jota olen päivittäin päivittänyt. Tuhansien rivien
taulukko. Valtava työmaa. Nyt on vakavasti syytä pohtia jatkoa. Jospa
tämä olikin nyt tässä ja alan harrastamaan muunlaista kirjoittelua.
Politiikkaan kun olen vielä turhan nuori!
Keskiviikko, 15.3.2023
Aamulla
yllättäen kova pakkanen Torniossa. Klo 6:20 -17,6 astetta.
Meltosjärvessä -7,2. Tilanne kyllä muuttuu toisin päin. Ainakin
perjantaina tiedossa eri kelit.
Aamupäivän aikana saatiin katsottua valtaosa tallennuksista.
Iltapäivälläkin vielä yksi. Pitemmät elokuvat saivat vielä olla
rauhassa levyllä. Kameran vikatilanne alkoi poikimaan
sähköpostiviestittelyä. Ennen kuin vastasin aamun ensimmäiseen
viestiin, päätin testata kameraa vielä kerran. Ja hupsista ... sehän
taas pelasi. Itse epäilen sitä, että kyseessä voisi olla
kosteusongelma, joka hoitui muutaman päivän levolla lämpimässä
sisäilmassa.
Se toinen ongelma on sitten laitevika. Eli lämpötila-anturi lienee
rikki. Kamerassa on takuu, ja sen voisi laittaa huoltoon. Tutkin ja
testaan sitä vielä ensi viikon. Jos kamera muuten pelaa, en ehkä laita
kameraa korjaukseen pelkän anturivian vuoksi! Onhan minbulla lähistöllä
toimiviakin kameroita ja niissä toimivia antureita, jos haluan
paikallisesta lämpötilasta havaintoja.
Nato-ratifioinnit alkovat yllättäen elää. Ensin Unkarista tuli tieto,
että eipäs hosuta, siirrämme asian käsittelyä tuonnemmas. Tänään taas
Erdogan jo melkein lupasi, että perjantaina hän lunastaa Niinistölle
antamansa lupauksen. Tuo on käsitetty niin, että Erdogan ilmoittaa
hyväksyvänsä Suomen jäsenyyden ja parlamentti sitten ratifioi Suomen
jäsenhakemuksen pikaisella aikataululla. Unkarille tuli sitten hätä.
Siellä kun on pidetty asiaa jumissa, mutta he ovat silti ajatelleet
asiaa niin, etteivät he olisi viimeisenä ratifioimassa. Nyt ainakin
Turkin osalta kyse on vain Suomesta. Ruotsin prosessi on ollut
vaikeuksissa. Kai sekin lukko avautuu. Vielä vain ei ole nautittu
riittävästi puukon vääntämisestä haavassa!
Vaalit pian tulossa. Puheenjohtajatentissä näkyi hallitus-oppositio
-puolueiden vastakkainasettelu. Samoin sitten kolmen suurimman puolueen
nokittelu toisilleen. Kuka on seuraavassa eduskunnassa suurin ja
kaunein? Muu puolueet Kokoomuksen, Perussuomalaisten ja SDP:n jälkeen
ovat täysin statisteja. Välillä innostuivat valtionvarainministeri ja
pääministeri kuitenkin "kehumaan" toisiaan niin, että puheenjohtajan
oli vaadittava rouvia palaamaan asiaan! Panem et cirkenses. Vai miten
se oli? Väittelyn tiimellyksessä ei voinut kuvitellakaan, että
laittaisin kuulolaitteet korviin. Niin kimeäksi kaakatus ajoittain
nousi. Ja päällekkäinen kaakatus eritoten!
Tiistai, 14.3.2023
Illalla
menin varsin aikaisin nukkumaan. Eli vähän yhdentoista jälkeen.
Aamuseitsemältä virkeänä ylös. Hyvin nukuttu yö takana. Sateli lunta.
Viitisen senttiä jo maassa. Ilmassa viitisen astetta pakkasta.
Joskus ennen kymmentä alkoi lumisade hiipumaan. Käväisin takapihalla
tekemässä ne vähäiset lumityöt. Hieman myöhemmin sitten etupihan vuoro.
Sielläkin ne normaalit kuviot. Harjasin lumet auton päältä. Joillakin
sisälämppäri teki saman asian. Taloyhtiön piikkiin! Käytin autoa pois
paikaltaan, että sain niiltäkin kohtaa lumihommat tehtyä. Kovin
kummoinen hiki ei tullut, mutta suihkussa oli silti mukava käväistä.
Tein pienen ostospyräyksen. On mietittävä jo ensi viikon juttuja
hyvissä ajoin. Motonetistä rasia motomatoja. Taittoveitsi
kadonneen tilalle. Lidistä piirakoita. Onpahan nekin kallistuneet
aivan tolkuttomasti.! Samalla kierroksella vielä tankkaus. Ja
irtogallonatkin täyteen. Bensa olikin nyt sopivasti halvempaa, kuin
aikoihin. Vieläköhän halpuu? Päinvastaisestakin on kyllä kuultu.
Paluu kotiin. Pussitin piirakat pieniin annoksiin ja laitoin pussit
pakkaseen. Juopastiin kahvit. Lähdin sitten vielä kauppakeskukseen,
Cittariin. Loppuviikon vähäiset hankinnat. Mutta ensi viikollekin jo
jotakin. Jos ei muuta, niin ainakin pottua ja porkkanaa!
Muorikööripelisessikokous tänään illalla meillä. Olikin taas oiva hetki
katsoa pari tallennusta, joista Aino ei varmaankaan piittaa. Samalla
tuli sähköpostiin vastaus kamerakysymykseeni, jonka olin laittanut
suunnuntaina myyjäliikkeeseen. Tai oikeammin ohjattiin vain uuteen
osoitteeseen. No, homma jatkuu! Selvinneekö vieläkään?
Kun on suunnitelmissa olla ensi viikko mökillä, seuraan tietenkin jopa
liiankin ahkeraan niitä säätietoja. Liiankin ahkeraan siksi, että ei
monen päivän päähän voi tarkasti ennustaa. Ennusteet ovat muuttuneet
jatkuvasti. Tällä hetkellä on voimassa ennuste, jossa perjantaina
aamulla olisi tiukka pakkanen ja lauantaina sankka lumipyry. Sunnuntai
poutaisempaa ja sitten taas muutama pyrypäivä.
Maanantai, 13.3.2023
Yö
meni niinkuin vähän arvelinkin. Eli eipä tullut juuri nukuttua. Aamulla
sippi olo. Ja hammasta särki tietenkin. Kahdeksalta soitin
Terveyskeskuksen hammashuoltoon. Sieltä voi saada pika-pikaa ajan, jos
on niin akuutti tilanne. Takaisinsoitto tuli nopeasti. Sain ajan heti
puolen päivän jälkeen ja peruutin huomisillalle varaamani ajan.
Tekaisin joutessani makkarakeiton kahdelle päivälle. Ruuan jälkeen
olikin pian aika lähteä näyttämään hammasta. Hammas oli halki. Ties
kuika kauan ollut, mutta hammaslääkärit eivät ole sitä havainneet. Ja
juuri sen hampaan vuoksi olen hammaslääkärissä käynyt kaksi edellistä
reissua. Selkein vaihtoehto oli ottaa pois koko luumöykky. Joskus
minulta poistetut hampaat ovat olleet todella lujassa. Mahtijuuret oli
tässäkin. Kolme juurta. Yksi juuri oli hampaan toisessa puolikkaassa ja
kaksi toisessa. Hammas lähtikin aika helpolla. Alle puolessa tunnissa
oli homma valmis. Toivottavasti nyt vaivat saa unohtaa!
Ennen hampaan poistoa lääkäri kysyi, että puudutetaanko? Herran jestas!
Takuulla puudutetaan. Taisi olla huumorimiehiä koko äijä. Iltapäivän
alkuhetkinä alkoi puudutuksen vaikutus katoamaan. Otin varmuuden vuoksi
yhden Panadolin. Eilen sillä oli hieman kipua poistava vaikutus.
Yleensä en kipulääkkeitä harrasta. Menee normaalisti varmaan vuosia,
etten ota pilleriäkään. Seitsemän maissa illalla oli enää vain kuoppa
ikenessä muistona kivuista. Näinkö helppoa se oli?
On ollut suunnitelmissamme lähteä loppuviikosta mökille ja olla koko
ensi viikko siellä. Muitakin siellä saattaa silloin olla joten mikäpä
sen mukavampaa. Perjantaina pääsisimme menemään vasta iltapäivän
puolella. Perjantaiaamuksi ja lauantaiaamuksi on ehdolla kovaa pakkasta
ja päälle pyryä. Pitää katsoa lähempänä sitä, muuttuvatko ennusteet ja
milloinka ollaan oikeastaan menossa.
Olisi ehkä pitänyt tänään pistäytyä kaupassa. Mutta olen ollut
unettoman yön jälkeen sellaisessa henkisessä ja etenkin fyysisessä
tilassa, että ohi meni. Pariin otteeseen olen yrittänyt ottaa pienet
tirsat, mutta heikolla menestyksellä. Huominen on varmaan jo ihan eri
asia. Luntakin luvassa, joten pihahommiinkin pitää varmaan mennä.
Sunnuntai, 12.3.2023
Illalla
otin yhden Panadolin ja se hieman tuntuikin auttavan tuohon
hammassärkyyn. Aamuyöllä kuitenkin pillerin vaikutus oli mennyt ja
olikin vaikea saada unta uudestaan, kun olin herännyt. Kahdeksalta
pilleri ja myöhemmin toinen. Montakohan noita saa päivässä ottaa?
Parasetamolia saa onneksi ottaa verenohennuslääkityksestä huolimatta!
Laitoin sähköpostia liittyen kameraongelmaani. Vaikea kuvitella enää
mitään kotikonsteja. Olikohan rikki koko hoito? Ulkoilin sen verran,
että sain eilen sataneet lumet harjattua ja sysittyä pois tieltä.
Pistäydyin ulkovarastossakin.
Teeveestä on koko päivän tullut talvisia urheilulajeja. On alkanut
viedä kiinnostuksen näistä kisoista norjalaisten melkoinen ylivoima. Ja
näköpiirissä ei ole juuri muutosta. Jos joku huippu ei heiltä ole
mukana, on tilalle tyrkyllä liki määrättömästi korvaajia.
Huippukuntoisia. Salpausselän kisoissamiehet hiihtävät 20 kilometriä
parin viikon päästä sunnuntaina. Entä jos Suomi veisi 10 ensimmäistä
sijaa?
Valitettavasti tämä päivä on mennyt hänekseen tuon hampaan kanssa.
Saattoi ylittyä tuo Panadol-maksimikin. Yö edessä. Saisipa unen.
Lääkärille aika vasta tiistaiksi klo 16:30. Pärjäisipä sinne
asti.Pakkohan se on! Tai sitten ...
Lauantai, 11.3.2023
Illalla
vietettiin naapurin kanssa jonkun aikaa illanistujaisia. Pohdittiin
syvällisiä. Mietittiin menneitä ja arvuuteltiin tulevia. Oli jo myös
päästetävä ylimääräistä lämpöä yläkerran puolelle. Alkoi olla alhaalla
jo pikkuisen lämmintä!
Aamulla kämpässä +17 astetta, jonkun kymmenyksen ylikin. Takan kylki
yhä varsin lämmin. Laitoin kuitenkin kamiinaan pienet tulet, sillä ei
ollut suunnitelmissani aivan heti lähteä kotimatkalle. Ulkona
aurinkoista ja pakkasta 11 astetta.
Keitin pikku pannullisen kahvia. Sitä hörppiessäni kokeilin jälleen
saada kameraan järkeä. Poistin asennuksen kokonaan. Ja asensin sen
sitten uudelleen. Ei vaikutusta. Kyllä se taitaa olla sökö! Ennen
kotiin lähtöä tuli vielä mieleeni se, että olikohan antenni kunnolla
kiinni. Eli testasin vielä kertaalleen. Ei silläkään ollut vaikutusta.
Normaalien lähtöaamurutiinien lisäksi sahasin kaksi laatikollista
klapeja puoliksi. Eli keskeltä poikki. Niillä on oikeastaan hyvä
lämmittää takkaa. Ne ovat myös hyviä puita kamiinaan etenkin siinä
vaiheessa, kun tulta vain pidetään yllä. Liian pitkät puut kun ovat
vain haitaksi.
Otin kelkan kyydille rautaharavan. Ajoin vielä verkkopaikoille
tarkoituksenani haravalla sorkkia lunta löytääkseni sen pudonneen
veitsen. Vähän tuota jo arvelinkin ... olkapää ei kestänyt tuollaista
toimintaa. Parin metrin kohdalla oli jo lopeteltava.
Vähitellen lähtöpuuhiin. Muistin ottaa eilen tyhjentämäni bensagallonat
kyydille. Samoin kuin akut. Ne olivat niitä tärkeimpiä syitä koko
reissulle. Lähtiessä mökiltä paistoi aurinko, mutta lähempänä kotia
sateli hieman lunta. Kun kotona aloin kantamaan kamppeita autosta pois,
löysin ne kuulolaitteetkin auton takapenkiltä. Ovat siihen vierineet
kassista, jossa vetoketju on ollut auki! Mitä tästä opimme? Vetoketju
on pidettävä kiinni autossakin!
Marin meni taas puhumaan sellaisia, joita ei pitäisi. Toivottavasti
ukrainalaiset ymmärtävät, ettei tuon rouvan puheita kannata ottaa
vakavasti. Ei Marin mitään luvannut, mutta turha on aloitella
tuollaista keskustelua ja ehkä antaa jollekin toiveita. Venäjällä
Marinin puheet tulevat varmasti huomioiduiksi. Millaisia kommentteja
siltä suunnalta alkaa tulemaan?
Kaksi edellistä hammaslääkärireissuani olen tehnyt yhden hampaani
vuoksi. Ensi viikolle varasin taas ajan saman hampaan vuoksi. Pikkuisen
on usko nyt heikoilla!
Perjantai, 10.3.2023
Vaikea
uskoa, mutta totta se on: Torniossa pakkasta vain 7 astetta.
Meltosjärvessäkin vain lähemmäs 12. Kaakkoisrajalla Lappeenrannan
seutuvilla nyt
kylmää. Sillä tavoitellaan -30 asteen lukemia. Aino ei kuitenkaan
muuttanut suunnitelmiaan. Kotiviikonloppu. Mökki on kuitenkin
umpijäässä viikon huippupakkasten jäljiltä. Ja ensi yö saattaa olla
viime
yötä selvästi kylmempi. Ainakin ennusteen mukaan.
Hyvissä ajoin liikenteessä. Mökillä klo 10:10.
Ulkona -10 astetta. Digimittarit eivät pystyneet näyttämään sisälämpöä.
Oli kuitenkin yksi vanha jousitoiminen, jossa lukemana -15 astetta. Se
on kylmintä mökkeilyä tälle talvelle. Mutta ei auta. Täällä ollaan ja
kämppä on saatava lämpimäksi!
Monenlaiset pikkupuuhat tarkoittivat sitä, että kamiinaan ei tullut
laitettua puuta kovin kiivaaseen tahtiin. Nopeamminkin olisi mökki
lämmennyt, jos olisi koko ajan tulta päivystänyt. Aika pian laitoin
tulen myös takkaan. Ja jossakin vaiheessa keitin kahvit ja haukkasin
voileivät.
Aloin tekemään niitä pikku juttuja, joita olin suunnitellut tälle
reissulle. Kaikkein työläimmäksi perjantain operaatioksi muodostui
verkkokeppien uusintamerkkaus. Minulla oli beessinvärisistä
sähköputkista jatkeet verkkokeppeihin. Keppien päässä vielä puutulppa,
jossa 10x5cm heijastimet neljään suuntaan. Putket eivät oikein
näkyneet lumisella järvellä ja vaihdoin niiden tilalle oranssit
rautakaupan aurausviitat.
Kun ajoin ensimmäisen kepin luo, jouduinkin hieman veistämään
puutappia. Ajoin sitten kokuavannolle. Ja linkkari, jonka olin
laittanut "kojelaudalle" oli tipotiessään. Oli vain yksi kelkanjälki.
Matkaa 55 metriä. Kävelin tuon matkan edestakaisin, mutta linkkaria en
havainnut. Kävin laittamassa aurausviitat muihinkin keppeihin ja ajoin
mökille.
Palasin jäälle ison magneetin kanssa. Sillä haravoin tuon 55-metrisan
matkan tullen ja mennen. Ei löytynyt. Harmin paikka. Hain mökiltä
kolalapion ja lapioin lumet syrjään siltä kohtaa, johon veitsen arvelin
pudonneen. Siis jälleen 2x55 metriä. Nyt ottikin jo lujille. Ja
linkkaria ei löytynyt. Pitäisi olla metallinpaljastin. Mutta sitä ei
ole. Yksi mahdollisuus vielä olisi: rautaharava. Toisaalta tuo olkapää
meni lapiohommista niiiin kipeäksi että!
Ajelin mökille. Nyt oli jo väsy ja nälkäkin. Oli pakko syödä. Mökissä
vähitellen jopa kuuma. Puoli kuudelta laitoin takan pellin kiinni.
Yläkerran lunkka yhä kiinni. Kamiinassa pienet tulet saavatkin olla.
Olen koko päivän yrittänyt saada tolkkua siihen yhteen kameraan, joka
irtisanoi viime viikonloppuna sopimuksensa. Olen käynnistellyt sitä
uudestaan ja vaihtanut akkuakin. Resetoinkin kameran. Ei apua. Otin nyt
illansuussa muistikortin pois ja tutkailin läppärillä, olisiko kortti
täynnä. Ei ollut. Mutta ihme ja kumma ... kamera koko ajan on kuvannut,
mutta se ei keskustele muun maailman kanssa. Saattaa olla, että otan
kameran kotiin. Taidan tarvita maahantuojalta teknistä tukea!
Juuri taas kun yritin muuttaa netin kautta asetuksia, lähetti kamera
minulle viestin. Varoitti kovasta pakkasesta. Sitä olikin
reippaanlaisesti. Ilmoituksen mukaan -112C astetta. Ei tuossa pöydällä
kyllä ihan noin kylmää ole. Mittari seinällä näyttää +23 astetta!
Torstai, 9.3.2023
Nyt
Suomen kylmyyskeskipiste oli aamulla itärajan tuntumassa. Akselilla
Kuusamo-Taivalkoski-Kuhmo. Siellä pakkasta noin 32 astetta.
Nuuskakairan puolella alkoi yöllä pakkanen hellittämään. Meltosjärvessä
puoli kolmelta vielä -32,8. Klo 9:40 lukema oli jo -18 astetta. Ja
nousussa yhä. Aino teki päätöksen: ei mökille. Öisin yhä pakkasta.
Päivällä lauhtuu -6 asteeseen. Minun on pikku pakko kuitenkin käväistä
ja varmaan huomenissa menenkin ja tulen jo lauantaina pois!
Käytiin kauppareissu. Cittarissa asti pyörähdettiin. Auto ehti olla
lämppärissä puoli tuntia. Sillä ei ollut juurikaan vaikutusta. Onneksi
lasit eivät olleet jäässä eivätkä kuurassa. Tällä kertaa kärryyn
kerääntyi melkoisesti tavaraa. Olikin kaapit jo hieman tyhjentyneet!
Syötiin ruoka puolen päivän seutuvilla. Ainolla oli yhdeltä
parturiaika.
Sinne siis. Kävin sillä aikaa tankilla. Ja sitten palasin
parturi-kampaamon luo. Ja apteekkiin. Viikon kuluttua olisi yksi
pillerisetti tiensä päässä. Uusi oli nyt hyvä ottaa. Taas pärjätään
pitkä tovi.
Iltapäivällä jälleen ampumahiihtoja. Naisten normaalimatka. Siitä meni
mielenkiinto heti alkumetreillä, kun Suvi ampui kaksi sakkominuuttia.
Alkuillasta lisää samaa lajia. Miehet vuorossa. En viitsinyt katsoa.
Alkaa olla nyt hiihtolajien katsominen finito. Odotellaan kesälajien
tuloa!
Huominen menoni mökille varmistui jo aamulla. Matkaan en ota mitään
turhaa. Eväätkin suunnittelen tarkoin. Päätin keitellä jo nyt illalla
pottua huomiselle mökkiruualleni. Kuorin potut, Ainollekin valmiiksi.
Laitoin kiehumaan. Aloin tutkimaan saamaani sähkötarjousta. Onneksi
meillä sähköä kuluu vähänlaisesti. Sähkö kun tulee joka tapauksessa
kallistumaan merkittävästi. Rupesi haisemaan käry. Potut olivat
kypsyneet ja kattila kiehunut kuiviin. Onneksi perunat eivät ehtineet
kovin pahoin palamaan. Huomenna ne paistetaan muutenkin, eli oikeastaan
vahinkoa ei tullut.
Tein pitkin päivää listaa asioista, joita pitäisi mökkimatkalla
muistaa. Kahdeksan kohtaa tuli hetkessä. Tuleeko kaikki asiat
hoidettua? Toivottavasti ainakin ne tärkeimmät, joita varten olen sinne
huomenna oikeastaan menossa.
Keskiviikko, 8.3.2023
Naistenpäivä. Hienoa naiset. Olette
sopivasti erilaisia, kuin miehet! Onnea!
Pakkaset jatkuvat. Meltosjärvessä aamukuuden jälkeen -33,7 astetta.
Pikainen silmäys karttoihin ... en löytänyt Suomesta kylmempiä
paikkoja. Torniossa vain -26,2. Lapsellisen lämmintä siis!
Olin ostanut Eliassonin liharekasta hirven käristyslihaa. Otin
pakkauksen pakastimesta ja aloin pienentämään lihoja pannuun. Olivathan
ne toki siivuina, mutta pienemmiksi ne halusin. Olin varautunut
erottelemaan rasvat ja kalvot tai muut epäkurantimmat palaset
II-laatuluokkakasaan. Ilokseni totesin, ettei sellaisia kohtia ollut
lainkaan. Kaikki siis priimaa. Paistoin ensin lihat pienempinä erinä
pannussa ja siirsin kypsät käristykset kahteen isompaan kattilaan
hautumaan. Tuli mureaa ja maustuivat tasaisesti. Ja maustaminenkin
onnistui. Hirvikäristystä nyt pitkäksi aikaa.
Olen hukannut kuulolaitteeni. Viimeinen varma havainto on viime
Joululta, kun pelattiin tietovisaa. Olo on hieman onneton. Tulee
yhtiökokouskin ja minun on aivan turha lähteä sinne istumaan, kun en
saa puheesta mitään tolkkua. Soitin korvapolille. Näytti olevan
vuodelta 2009 ne vanhat. Kuulokin sen jälkeen heikentynyt. Joten uusien
hankinta edessä. Jonot ovat kuitenkin pitkät. Vasta loppukesästä on
tapaukseni vuoro päästä käsittelyyn!
Katsoin netistä, paljonko kuulolaitteet maksavat. Olivat tosi kalliita.
Oli kuitenkin halpojakin, mutta ne eivät tietenkään ole meikäläisen
kuulolle viritettyjä. Tilasin kuitenkin kokeeksi yhdet. Veikkaan, että
kyllä niistä on pahimpaan tarpeeseen apua. Niinkuin kauppojen edulliset
lukulasitkin ovat.
Aino haettiin muoriköörikokoukseen. Neljän maissa. Ajattelin toimittaa
parit asiat sillä aikaa. Ensin ajelin parturiliikkeen luokse. Yksi
asiakas tuli juuri ulos ovesta. Ketään ei näyttänyt olevan sisällä.
Mahtavaa! Menin sisälle ja pääsinkin välittömästi leikkuutuoliin. Tyttö
osasi asiansa ja hiukset oli nopeasti leikattu. Vuosien mittaan on
tukka muuttunut harmaaksi. Sen huomaa hyvin, kun hiuspätkät putoilevat
mustan parturiviitan päälle. Hopeanväristä tupsua viitassa kauttaaltaan.
Jatkoin siitä ulkomaille. Oli suunnitelmissa kolme pistäytymispaikkaa.
Ne toteutuivat. Kun tarpeet on kartoitettu ja ostokset suunniteltu
etukäteen, ei reissu kauaa kestä. Kaikissa kaupoissa jouduin kassalla
lyhyeen jonoon, mutta vain hetkeksi. Palasin kotiin. Reissussa kului
melko tarkkaan vain tuntinen.
Olikin hyvä hetki sitten katsoa pois joku nauhoitus. Joku sellainen,
joka ei Ainoa kiinnosta. Sellainen löytyikin. Kaksikin jaksoa yhdestä
sarjasta. Taas sai kelailla mainokset pois. Huippuhomma!
Hiihtolomalaisilla on tällä viikolla ollut naamarasva tärkeämpi
varuste, kuin suksivoiteet. Todella kylmää on pidellyt. Ensi yö on yhä
kylmä. Kylmyyspiste saattaa sirtyä nyt itärajan suuntaan. Viikonloppuna
päivät alkavat olla jo siedettävän tuntuisia. Öisin kuitenkin vielä
pakkasta parikymmentä astetta. Mökki on nyt jääkylmä. Se on Ainolle
ehkä kynnyskysymys lähteäkö vai ei. Minun ehkä pitää mökillä käydä,
vaikkei Aino lähtisikään. Katsotaan huomenna tilannetta!
Tiistai, 7.3.2023
Ei
tainnutkaan tulla uusia pakkasennätyksiä. Torniossa kuitenkin lähes 10
astetta eilisaamua kylmempää. Meltosjärvessä vain asteen verran.
Pakkanen olikin nyt jakaantunut hieman tasaisemmin Suomen alueelle.
Pariakymmentä oli aika etelässäkin. Idässä ja kaakossa tällä kertaa
lauhempaa.
Tälle ja huomiselle päivälle oli suunniteltu valokaapeliasennuksia.
Pääkaapeli on ollut jo syksystä lähtien talon tienlaitapäädyssä. Nyt
sitten tarkoitus jatkaa kaapeli asuntoihin ja asentaa päätelaitteet.
Onko ajankohta paras mahdollinen ulkoasennuksiin? Sama se, kunhan
onnistuu ja jälki on hyvää.
Vaihteeksi muikkupäivä. Keitin oheen potut. Keitin ja paistoin myös
kilon porkkanoita ja parisataa grammaa papuja. Niistä sitten riittää
jonkun kerran lisuketta lautaselle. Kaikenlaista kasvista kun olisi
päivittäin syötävä puolisen kiloa. Veikkaan, että meillä tuo suositus
täyttyy. Joka päivä kun syödaan juureksia, vihanneksia, hedelmiä ja
marjoja. Ihan reilusti.
Valokaapeli tuli asennettua. Jos olisi ollut kesäaika, olisi kaapeli
varmaan asennettu seinän alaosaan. Nyt se tuotiin pari metriä
korkeampaa reittiä. Takaoven ja takaikkunoiden yläpuolitse.
Asentajajoukko sai kahloa kinoksissa vyötäröä myöten. Nyt sitten pitää
alkaa miettimään sitä, miten otan valokaapeliliittymän käyttöön. Vai
otetaanko ollenkaan?
Kun eletään kovin kylmää viikkoa, tulee tietenkin mielenkiinnon vuoksi
seurattua myös ennusteita. Ne kuitenkin heittelevät vähän miten sattuu.
No suuntaus on että kylmää tulee, mutta kuinka kylmää? Tällä hetkellä
(tiistaina päivällä) ilmatieteenlaitos veikkaa, että torstaina aamulla
Meltosjärven lukema olisi -34 astetta. Torniossakin -30. Muut
ennustavat 10 astetta lauhempaa.
Unkarin parlamentista on tulossa lähetystö selvittelemään Suomen
päättäjien Natohalukkuutta. Eli ollaankos täällä ystävällismielisiä
Unkarille. Saapi nähdä, möläyttääkö joku jotakin harkitsematonta. Ja
unkarilaiset saavat aiheen viivytellä. Ainakin syksyyn. Pistäisivät sen
Lintilän isännöimään illanistujaisia. Kyllä kai se ainakin sen Tokajin
tuntee. Vai veikkaako japanilaiseksi?
Maanantai, 6.3.2023
Saatiin
hieman todisteita siitä, että kyllä maaliskuu on vielä talvikuukausi.
Torniossa -15,8, Meltosjärvessä -24,4 ja lopuksi Kevolla -35 astetta!
Talven pakkasennätys tuo viimeinen. Veikkaisin, että ennätyslukemat
vielä muuttuvat viikon aikana. Ehkä muuallakin, kuin tuolla Ylälapissa.
No, vastaavasti lunta ei sitten sadakaan.
Eilen lunta kuitenkin satoi ja aamupäivällä kävin taas osuuttani
siistimässä. Ensi takapihan puoli, sitten etupiha ja autopaikka.
Pehmoista lunta oli noin neljä senttiä. Kone oli käynyt
aamuvarhaisella, joten kolattavana ei ollut laajempia alueita. Auton
ympäristö ja reuna-alueita vain. Hiljakseen niitä putsailin, jottei
tulisi hiki. Lopuksi kaivoin taas esiin sadevesikaivon kannen tuosta
kohdalta.
Lähdin käymään sen verran reissun päällä, että näkisin, olisiko
parturissa vapaata. Jonopenkillä näkyi jonopäitä, joten jatkoin
Cittariin. Sieltä vähäiset välipäiväostokset. Tarkoitus pärjäillä
torstaille asti. Paluumatkalla vilkaisin taas parturiliikkeen ikkunaan.
Samoja niskoja yhä rivissä. Ajelin ostoksieni kanssa kotiin.
Iltapäiväkahvin jälkeen vein lumilapion takapihalle. Vaikka öisin on
kireää pakkasta, lämmittää iltapäivän aurinko takapihalla jo kummasti.
Tummat pinnat lämpenevät ja sulattavat lunta. Meillä on ollut takapihan
tuolit seinivieressä pressun alla. Päällä kuutio lunta. Aloin
joutessani lapioimaan lunta pressun päältä. Lopulta sain pressun pois.
Ja tuolipinosta irtosi kolme päällimmäistä. En alkanut maahan
jäätynyttä vääntämään irti. Laitoin sille toisen vielä kaveriksi. Tulee
vielä niitä ilmoja, jolloin takapihalla on mukava istuskella.
Valitan silloin-tällöin sellaisesta, kun teeveestä ei tule nykyisin
mitään kunnollista. Kuitenkin istumme töllöttimen ääressä
tuntikaupallakin. Ja kun tulee useammallakin kanavalla samaan aikaa
jotakin mielenkiintoista, laitetaan tallennus päälle ja katsotaan
tallenne sitten myöhemmin. Jotkut elokuvat tulevat niin myöhään, että
niiden katsominen "suorana" ei huvita, vaan viisainta laittaa
tallentumaan. Tänään illalla katsottiin yhden elokuvan viimeinen
2-tuntinen. Puolitoista tuntia, kun sai kelata pois mainokset. Uuden
elokuvan laitoin taas tallentumaan. Loppuu vasta yhdeltä yöllä. En ala
sitä nyt vahtaamaan.
Sunnuntai, 5.3.2023
Illalla
jännä sää, kun koko ajan sateli hienokseltaan lunta ja kuu mollotti
taivaalta. Luulisi, että se lumi sataa alas pilvistä, mutta tällä
kertaa pilviä ei juurikaan ollut. Ei kyllä sadekaan ollut sakeaa.
Olihan kuitenkin hyvä sää viettää synttäreitä. No, ei sen kummempia
juhlia tietenkään ollut. Muorit iskivät korttia. Äijät olivat äijiä.
Aamulla kahvi tuoksui jo puoli seitsemän aikaan. Oli jo melko
valoisaakin. Aamupala syötiin normaalia aiemmin. Yön aikana
pilvettömältä taivaalta satoi lunta vain pari senttiä. Ei siis
lumitöiksi asti. Aloin vaihtamaan kamera-akkuja. Olin eilen muiden
lumitöiden yhteydessä kaivanut akkulaatikot jo näkösälle. Jostakin
kumman syystä yksi kamera ei alkanutkaan pelittämään.
Muutaman kerran käytin virtoja pois, mutta henkiin se ei herännyt. En
alkanut sen kummemmin sen kanssa taistelemaan. Muuttelin hieman
toimivien kameroiden kuvasuuntia ja homma on taas kunnossa. Pitää
viikon kuluttua palata asiaan ja tutkia kameraa tarkemmin.
Täytin vajaat puukopat. Vein kellariin sellaiset asiat, jotka eivät
saisi jäätyä ja joita en kotiin ala kantamaan. Joukossa mm. litran
purkki kaakaojuomaa. Sen päiväys on 15.3. Ensi viikonloppuna
rommikaakaot olisi juotava. Tai sitten pelkät kaakaot. Muuten jää
vaihtoehdoksi vain pelkkä rommi. No jaa, ei paha!
Suoriuduttiin aika sukkelaan lähtöaamun velvoitteista. Joten
liikenteeseenkin päästiin melkolailla aikaisin. Pakkasta 3-4 astetta.
Lumi pölisi matkalla. Kirkas ilma. Mökilläkin näillä säillä aurinkoakut
saavat täytettä. Talvella niistä on virtaa kuluttanut ainoastaan
tiskausvalo.
Kotona vartin yli yhdentoista. Kolasen etuoven edestä hieman
lumipöperöä. Putsasin takapihalta tuoreet lumet. Kahvit sitten. Suihku.
Miesten 50km. Ruoka. Ampumahiihtoa. Eli hyvin kotiuduttiin viikonlopun
jäljiltä. Normaalikuvioihin.
Iltapäivällä ja illalla sateli lunta. Ikäänkuin merkiksi, ettei talvi
ole vielä ohitse. Ei lähelläkään. Ensi viikolle onkin luvassa kovin,
kovin kylmää. Ei nyt kuitenkaan -30 asteen lukemia, mutta ei paljon
toisinkaan. Onneksi näiltä vuosin päivällä lauhtuu merkittävästi. Ensi
viikolla päivällä voi olla 20 astetta yötä lämpimämpää. Viikonlopuksi
kovin pakkanen on onneksi ohi.
Puheenaiheeksi on noussut näin sopivasti ennen vaaleja ministeri
Lintilä. Kun Keskustan kannatus on muutenkin pohjalukemissa, ei
Saarikko varmaan tällaista kaivannut. Ensin oli se viestikohu, nyt tuli
se alkoholin kulutus. Ja kun tarkkasilmäiset ovat vielä löytäneet
noihin kahteen yhteisiä asioita, on Lintilän maine kyllä kokonaan
mennyt. Ei tuolla jutulla kuitenkaan vaaleja hävitä. Mutta ei kyllä
voitetakaan!
Nyt hieman helpottaa! On nimittäin ollut ampumahiihdon ja maastohiihdon
MM-kisoja. Ja yleisurheilun EM-kisatkin. EM-kisoista tuli peräti kaksi
kultaa Suomeen. Hienoa. Nyt paluu arkeen urheilujenkin osalta.
Kotikatsomossakin taas rauhallista.
Lauantai, 4.3.2023
Ulkona
-7, sisällä +20. Mieluummin näin, kuin toisin päin! Yöllä uutta lunta
pari senttiä. Ei siis lumitöiksi asti. Heikko pohjoistuuli, joten hyvä
sää kokon polttoa ajatellen.
Olin pari viikkoa siten lapioinut lumet kokkoa peittävän pressun
päältä. Lunta oli sadellut kuitenkin parikymmentä senttiä sen jälkeen,
joten aluksi jouduin lapiohommiin. Lumi oli onneksi kevyttä ja pian
sain peitteen pois kokon päältä. Olin kuskannut laavulle alkutalvesta
kaikenlaista poltettavaa. Nyt pikkuhiljaa siirsin ne kokkoon kelkan ja
ahkion kanssa. Lopulta sain sytyttää kokon tuleen.
Olin laittanut laavuunkin tulet ja siinä sitten paistettiin
makkaratkin. Pari kertaa kävin hangolla siirtämässä reunamilta oksien
palamattomia päitä keskemmäs. Aika hyvin kaikki paloivat. Neljän
korvilla kävin vielä tarkistamassa tilanteen ja toin hangon pois.
Kuusiaitani oli kerännyt melkoisen määrän lunta hatukseen. Päätin
helpottaa näreiden elämää ja ryhdyin pudottamaan lumia pois painona
olemasta. Siirsin ensin auton kauemmas. Lunta olikin melko määrä. Lumet
putoilivat pääosin siihen, missä auto oli juuri ollut. Lingolla
hoitelin lumet sitten kauemmas. Sitten lopuksi sai siirtää auton taas
normipaikkaansa.
Kuusiaidan pihan puoleinen alue oli nyt ok. Mutta toisella puolella
lunta olikin eri tavalla. Toista metriä korkea aurausvalli tien
laidassa. Sen ja kuusiaidan välissä lunta liki metrin verran. Eli
siinähän oli se meikäläisen varaparkki. Kuutiokaupalla lunta. Osin aika
kovaakin. Aseinani lumilapio ja lumilinko kävin taisteluun. Pyrin
linkoamaan lumet suoraan tien yli metsään. Valtaosa sinne lensikin
komeassa kaaressa. Osa jäi kuitenkin tielle ja joudun ne käsittelemään
uudestaan. Lingottu lumi on aika tiukkaa, mutta sain ne kuitenkin
re-lingottua. Homma valmistui neljän maissa. 7-8 metrin matkalta
poistin muhkean aurausvallin kokonaan ja kuusiaidan vierestä monta
kuutiota pehmoisempaa lunta. Lapiota tarvitsin madaltamaan kinosta
lingolle paremmin käypäseksi. Aurausvallit varaparkin molemmin puolin
viistin lingolla ohuemmaksi. Lopuksi vielä tien toiselta puolelta
vallia hieman vähemmäksi. Tuli tilava parkkipaikka ja tiekin meidän
kohdalta leveni.
Alkoi sitten taas satelemaan lunta. Paljonkohan tällä kertaa? Olisihan
tuo jo piisannut!
Perjantai, 3.3.2023
Tuli
se lähtö mökille, kun pakkanen ei kirinyt mihinkään kunnon lukemiin.
Ennen puolta yhtätoista oltiin liikkeellä. Pakkasta aste tai pari.
Liakassa vastaan tuli kolmen ambulanssin letka. Kahdessa siniset vilkut
päällä. Emme kuitenkaan matkaa jatkaessamme nähneet jälkiä
minkäänlaisista onnettomuuksista.
Mökillä hieman ennen puolta päivää. Pihalla uutta lunta reipas
10-senttinen. Eli työnjako oli selvä. Aino laittamaan tulia kamiinaa.
Minä laittelin lingon tulille. Ensimmäisenä oli avattava autolle pääsy
pihamaalle. Auran jäljiltä oli ensiksi otettava valli pois. Sitten
pääsin pehmoisempaan lumeen käsiksi. Kohta sain lingottua jo sen
verran, että sain ajaa auton pihalle pois tieltä. Kannoin siinä
vaiheessa kamppeetkin mökkiin.
Katsottiin välipalana miesten
viesti. Täytyy sanoa,
että joukkueen taktiikka osui nappiin. Ja mikä parasta, kukaan ei
hiihtänyt huonosti. Norjaa ei varmaan kukaan edes kuvitellut
voittavansa. Mutta hopea tuli kypsän joukkueen kypsän hiihdon myötä.
Iivo ratkaisi paljon toisella osuudella, mutta Iivon ohella kaikki
muutkin tekivät juuri sen, minkä pitikin. Onnea äijät! Mitaliputki
MM-hihdoissa jatkui kuitenkin. Olin jo heittänyt toiveet lauantain
varaan!
Linkosin mutkia ja suoria. Tasaisia ja töyssyjä. Ahtaita jä väljiä
paikkoja. Välillä juotiin kahvit. Jatkoin haittana olevien
aurausvallien kimpissa. Lingosta alkoi bensa loppumaan ja olikin jo
ruuan aika.
Syötiin viiden maissa. Takaisin ulos. Tankkasin lingon ja viimeistelin
yhden kohdan aurausvallista. Kävin tekemässä lumityöt laavulla.Kello
olikin jo puoli seitsemän, kun tulin sisälle. On tämä mahtavaa, kun
päivässä on näin mukavasti jo mittaa!
Sain lumihommat hyvälle mallille. Jatkuu huomenissa, mutta normaalin
mökkeilyn tiellä ei nyt ole kinoksia eikä valleja. Toivottavasti lunta
ei tule enää lisää. Kyllä tämä jo riittäisi!
Torstai, 2.3.2023
Kaksi kuukautta vielä, ja Vappu on
ohi!
Yöllä pari astetta miinuksella. Auton lasit olivat kuurassa, mutta en
lähtenyt pihalle laittamaan lämpöä päälle. Kymmenen jälkeen oltiin
lähdössä kauppaan. Kuura oli sulanut laseista, kun aurinko paistoi ja
lämpötila oli kääntynyt plussalle. Kolasin ennen lähtöä eilen sataneet
pumpulit etupihalta. Lumi jo tarttui kolaan.
Auravallit ovat ainakin täällä meidän kulmilla aika isot. Kadut kapeita
rännejä. Yksi mersukuski oli vielä pysäköinyt koslansa metrin irti
vallista. Onneksi toinen laita tiestä oli vapaa. Kaupasta perusjuttuja,
pääosin. Viikonlopuksi jotakin tarpeellista tai muuten mukavaa.
Kävin vielä reissu kakkosen. Se oli varsinainen pikavisiitti
Motonettiin. Sisään - tuote hyllystä - kassalle - ulos. Ei kestänyt
montaakaan minuuttia kotoa kotiin se reissu. Alta kympin reissu.
Syötiin ruoka. Sen jälkeen vielä pikku reissu kaupungilla. Kotiin
palattiin sopivasti ennen naisten viestiä. Veikkasin Suomelle viidettä
sijaa, mutta erehdyin yhdellä. Kohtalona oli tapella pronssista Ruotsin
kanssa ja hävitä. Jäi kuitenkin hyvä mieli siitä, että kaikki
suomalaiset kuitenkin onnistuivat. Muut vain olivat hieman vahvempia.
Tänäänkin. Ruotsin oletin voittavan. Ollaanko naapurissa pettyneitä?
Ehkä jopa Suomeakin enemmän. Olihan Ruotsi niin selvä suosikki.
Noista unkariaisista ei nyt saa mitään selvää. Rivien välistä voi
joskus saada vaikutelman, että ratifioinnit ovat selvää kauraa. Sitten
taas siellä puhutaan Suomen ja Ruotsin valehtelijoista. Että eipä
kannata odotella pikaisia päätöksiä. Kyllä sinne Natoon pitäisi
vähitellen päästä. Jos emme sitten pääsekään, voi koittaa sellaiset
ajat, että muistelemme suurella kaiholla Planican MM-hiihtojen
"huikeaa" suomalaismenestystä. Että olivat ne sentään aikoja ja kaikki
niin hyvin!
Ollaan ajateltu mennä viikonlopuksi mökille. Varmaan mennäänkin, ellei
nyt ihan kovaksi tuo pakkanen ala kiristymään. Ilmeisesti ei, joten
ilmeisesti mennään. Aurinkoista luvassa. Pikku pakkasta enimmäkseen.
Mökillä puuhastelua riittää. Mukavahan sinne olisi päästä.
Keskiviikko, 1.3.2023
Niin
se vain aika kuluu. Ollaan jo maaliskuulla. Kuukauden kuluttua
vietetään aprillipäivää ja kahden kuukauden päästä Vappua. Silloin
yleensä täälläkin lumet likimain kadonneet. Joskus Torniossa Vappuna
maa on paljas, mutta koneilla tehtyjä kinoksia ja valleja on
paksultikin.
Aamuyöllä ja aamulla sateli hienokseltaan pumpulimaista hötyä. Tutka ei
sadetta havainnut ollenkaan. Kymmenen aikaan parin asteen pakkanen oli
juuri kääntymässä suojasääksi. Kävin harjaamassa takapihan laudoituksen
tyhjäksi pumpulista. Sitä oli kolmen sentin vahvuudelta, mutta sitä
kertyi koko lavalta vain kolalapiollisen verran.
Vaikka aurinko ei paistanutkaan, nousi lämpötila takapihalla 3-4
astetta plussan puolelle. Kävin putsaamassa vähät lumet autonkin
päältä. Jos eivät lämmössä sulakaan kokonaan, voi tuloksena olla
ryytteinen auto ilman taas pakastuessa.
Yhdistetyn miehet hyppivät mäkeä. Tulokset eivät mahdollistaneet
mitalisijoituksia hiihto-osuuden jälkeen. Ellei lasketa sen varaan,
että pari edellä olevaa joukkuetta olisi toheloinut itsensä pihalle
kärkikahinoista. Miesten 15 meni odotusten mukaisesti. Paitsi että
Wille löi kiilan norjalaisrintamaan ja Norja sai vain neloisvoiton!
Aino haettiin neljän maissa peli-iltaan. Jäin katsomaan yhdistetyn
hiihtoa. Menestys odotettu, eli ei menestystä. Toin varastosta pikku
erän mursketta lämpimään. Sirottelin mursketta sitten tuohon etupihan
puolelle. Kulkuaukon toiseen reunaan olen laittanut aiemmin mursketta.
Murske jäätyi kiinni ja se ei ole kulkeutunut ollenkaan sisälle. Nyt
hiekoitin toisenkin reunan. Varjonkin puolella siinä oli asteen verran
plussaa joten jään pinta oli kovin liukas. Hyvällä pakkasella jää on
tietenkin hieman tihmeä.
Yhdistetyn jälkeen kävin liikenteessä. Ensin kävin tankilla. Bensa on
aika kallista taas. Jossakin välissä se oli hieman halvempaakin, mutta
sittemmin taas nousi. Jatkoin Tokmannin suuntaan. Edellisen käynnin
jälkeen siellä oli muutettu ostoskärryjen paikka. Kyllä olikin se
aiempi systeemi p...eestä. Ja syvältä sieltä. Menin herrain
vaateosastolle, mutta en löytänyt mitään passelia. Jatkoin alakertaan,
missä oli retkeilyyn, metsästykseen ja ulkoiluun sopivaa vaatetta. Ei
löytynyt passelia sieltäkään. Yläkerran elintarvikepuolelta otin
kärryyn jotakin malliksi. En kehdannut tyhjän kärryn kanssa kassoja
ohittaa.
Naiset hyppivät mäkeä. Yllätysvoittaja Kanadasta. Se lienee nyt selvää,
että Suomen paras mäkimies onkin nainen. Hienoa Jenni! Onnea urallesi!
Tiistai, 28.2.2023
Illalla
laitoin kellon soimaan aamuseitsemäksi. Varmuuden vuoksi. Heräsin
kuitenkin ennen kellonsoittoa. Olin valveilla jo kuudelta, mutta en
pompannut punkasta vielä, koska kahvia ei saanut nyt nauttia. Koska
illalla satoi vettä ja räntää ja päälle tekaisi pienen pakkasen, kävin
laittamassa auton hetkeksi lämmitykseen.
Varttia vaille kahdeksan lähdin ajelemaan kohti labraa. Parkkipaikalla
oli autoja jopa poikkeuksellisen vähän. Normaalisti labraan on kutsuttu
useita minuutteja etuajassa. Nyt ei näin ollut. Ei ajat kuitenkaan
myöskään myöhässä olleet.
Kotona aamupala. Ennen puolta päivää myös ruoka. Laitoin kanaa, jota
otinkin valmiin annoksen pakastimesta. Riisiä keittelin lisukkeeksi
vihannesten kera useamman kerta-annoksen pakkaseen. Käytin Ainoa sitten
lyhyellä visiitillä TK:ssa hoitsun puheilla.
Sitten naisten kymppi. Suomalaisittain odotukset eivät olleet
korkealla. Joku kympin sakkiin, siinä parasta, mitä voisi tulla. Niin
sitten kävikin. Suomalaiset ajallisesti eivät olleet lähelläkään
kärkiaikoja. Jasmi jopa melko kaukana.
Kahden maissa vilkaisin Omakannasta, joko labratulokset olisi kirjattu.
Ja olihan ne. Kun Trexan on syksyllä lopetettu, pitäisi sillä olla
vaikutusta muutamiin veriarvoihin. Ja olikin. Ainakin Hb oli
korkeimmillaan vuosikausiin. Se on ollut viitearvon alarajan kahta
puolen. Ei siis kuitenkaan pahasti. Joku arvo oli parantunut lisäksi,
joku oli huonontunut. Yhdelle en keksi selitystä, miksi arvo on
heikentynyt. Arvailen kyllä.
Oli jälleen pientä vaille kauppareissun aika. Maito esimerkiksi oli
purkkia vaille finito. Päätin käväistä pienen reissun ja Ainokin
innostui lähtemään mukaan. Ainolla olikin oma kauppalistansa. Minun
listalla oli vain elintarvikkeita. Ainolla niitä ei ollut yhtään.
Otimme molemmat oman ostoskärryn. Lähdin kiertämään elintarvikepuolta.
Aino hypisteli muita hyllyjä. Oltiin tällä kertaa Prismassa. Matkan
varrella minulta jäi voipaketti huomaamatta. En kääntynyt takaisin. Ei
ole ihan heti voille tarvetta ja on sitä jääkaapissa satakunta grammaa
pahimpaan hätään. Muut löysinkin aika hyvin. Kohta alkaa Prismakin olla
jo aika tuttu.
Listalla oli vielä Rulla-Wettex, jonka Aino oli jo eilen kirjoittanut
kauppalistalle ensimmäiseksi. Suunnistin sille osastolle, jossa oli
muutkin intiimihygieniatuotteet. Santapaperista lähtien. Oli
monenlaista siivous- ja tiskijuttua, mutta Wettex pysyi piilossa. Aino
oli jo myös paikalla ja löysi rullan. Pois päästiin. Nätti kierros!
Illan suussa otin esiin ompelukoneen. Minun luottotakkini alkaa olemaan
tiensä päässä. Takki on se, jota pidän talvella ulkohommissa. Niin
mökillä, kuin täällä kotonakin lumitöissä. Parit palkeenkielet oli
tarkoitus nyt ommella kohdilleen. Onnistuin välttävästi. Ainoa
tarvitsin kerran aluslangan laittamiseen. Pitäisi löytää uusi takki,
mutta se ei ole niinkään helppoa. Ja vanhasta niin vaikea luopua.
Illemmalla, kun katseltiin jotakin teeveestä ja tuli mainosten vuoro,
hoksasin jotakin. Pitkiin aikoihin ei ole nimittäin näkynyt enää
kasino- ym. nettipelimainolsia. Jossakin vaiheessa laskin, että yhden
mainoskatkon aikana mainostettiin peräti 13 eri nettipelisivustoa. On
tainnut käydä niin, että valtiovalta on laittanut näppinsä peliin ja
kieltänyt ko. mainonnan. Vai onko jollakin täsmällistä tai muuten
parempaa tietoa?
Maanantai, 27.2.2023
Tänäänkään
ei Suomen mitalitili aukene. Sen tajusi jo heti aamusta. Tänään kun oli
MM-kisoissa välipäivä. Ei loppuviikkokaan kovin hyvältä näytä, mutta
katsotaan sitä loppuviikolla.
Iltapäivälle luvassa pluskelejä. Aamuyhdeksältä kuitenkin pakkasta noin
8 astetta, kun lähdin ulos. Lumitöihin! Ei lunta ole nyt satanut, mutta
näyttää tuolla pihalla olevan kinoksia ja valleja siirrettäviksi asti.
Päällimmäisenä ajatuksissani oli pienentää tuota lumikinosta
sisäänkäynnin laidasta. Oven edusta on jäätiköllä ja auringolta
suojassa. Kun poistan siitä lumet minimiin, saa aurinko mahdollisuuden
sulattaa jäätä pois. Kunhan vain lauhtuu ja tulee kunnon paiste.
Lumi oli paikoin hieman kovaa, lapioitua, mutta pääosin siitä sai
lohkoa kolalla palasia. Kolalliset kuskasin 15 metrin päähän. Nurmikon
puolelle, josta kone joskus taas puskee lumet kauemmas kasoihin. Taisi
tulla likimain 30 kolallista. Jatkoin sitten hakkaamalla petkeleellä
kovettuneen lumen lähimmän sadevesikaivon päältä. Aiemmin talvella oli
melkoiset pluskelit ja kaivojen päällä vettä. Silloin hakkasin jäätä,
jotta vesi sai reitin sadevesiviemäristöön. Uutta jäätä ei sen jälkeen
ole siihen syntynytkään.
Sadevesikaivon kansi on aivan asfaltin reunassa. Kova lumivalli on heti
asfaltin jälkeen nurmikon päällä. Poistin vallia kolan ja petkeleen
avulla parin kolallisen verran. Tarkoituksena siinäkin se, että pian
alkava kevät saa sulaksi sen reuna-alueen ja kaivon kansi ei tukkeudu.
Samaan vallin poistoa jatkoin myös tuosta omalta kohdaltani. Lopuksi
pientä hienosäätöä ja sitten sisälle. Koirien kusettajat saisivat
kusettaa piskinsä muualla, kuin tuossa pihatiellä. Ruman näköisiä
plänttejä on viime aikoina alkanut ilmestymään lumeen. Lapsiakin
talossamme on, joten järki käteen!
Pihalla tuli pieni hiki. Urakassa meni aikaa pari tuntia. Suihku
maistui. Iltapäivällä paikat hieman kipeinä. Muutenkin kuin tuo
iänikuinen olkapää. Aino paistoi muikut. Voi että! Alkoihan siinä
väkisellä vetristymään!
Mökkikameroista alkoi tulla hälytyksiä ennen puolta päivää. Ei siellä
liikulaisia ollut. Olipahan vain pieni hetki, jolloin tuuli puhalteli
kovia puuskia ja lumi lenteli. Pohjoisessa Lapissa noita puuskia on
ollut enemmänkin. Ja puuskat jatkuvat. Lumen lentäminen hieman kärsi
siitä, että ilma lämpeni plussan puolelle. Länsi-Lapissakin viiteen
asteeseen asti. Nyt hieman pakastuu, mutta keskiviikko ja torstai
ollaan taas hieman plussalla. Viikonloppuna pakastuisi liki kymmeneen
asteeseen.
Sunnuntai, 26.2.2023
Vielä
pakkasyö. Ja aamukin. Päiväkin perään. Se kuitenkin tarkoittaa myös
selkeää säätä. Päivätkin pitenevät. Ensi viikolla menee mökkirannassa
jo 10 tunnin raja rikki. Se on jo aika pitkää päivää se!
Tänään juhlakalun kunniaksi aamiaisella ihan mätiä ja rieskaa. Minäkin
maistoin tiran mätiä. Jätin kuitenkin valtaosan sille, joka siitä pitää
hullun lailla. Minulle maistuu makkarakin leivän päällä hyvältä.
Kotisohvan kisakatsomossa ollaan vietetty tätä päivää. Tänään vuorossa
monenkirjavat joukkuekisat. Jo monia monia vuosia sitten otettiin
mäkihypyssä käyttöön puomi- ja tuulihyvitykset. Taustalla oli se, että
kisat piti saada TV-lähetysten vuoksi suoritettua aikataulujen
mukaisesti. Eli kierroksia ei peruttaisi. Lasketaan tai nostetaan
puomia mieluummin. Tuulien mukaan plussa- tai miinuspisteitä.
Järjestelmä on pelannut ainakin siinä mielessä, että kisoja ei ole
keskeytetty ja kohta aloitettu uudestaan. Tänään niin kuitenkin
yhdistetyn kisassa kävi. Ei kuitenkaan epätasaisten olosuhteiden
vuoksi, vaan huonon alamäen johdosta. Kisajärjestäjien moka. Yöllä
satanut lumi olisi pitänyt poistaa jo ennen kisaa!
Tälle päivälle eivät odotukset olleet korkealla. Parisprinteissä olisi
voinut olla pieniä mahdollisuuksia, jos suomalaiset pysyisivät
pystyssä. Olisi ollut nyt muiden aika tunaroida ja avata Suomelle
mitalisaumoja.
Kun noiden kisalähetysten seassa aina haastatellaan urheilijoita, niin
on mukava tietenkin nähdä niitä monia positiivisiä olemuksia. Samoin
kuin niitä näkee aina esittelyissäkin. Sitten se toinen äärilaita.
Tänään Norjan yhdistetyn naistähti oli kuin myrkyn niellyt. Koko olemus
huokui lesottamista ja pahaa tuulta. No, sama se on maailmassa
muutenkin. Onneksi kaikki eivät ole Peltinaama-Puuttineita!
Päivän suomalaisurheilijoita ei näy positiivisissä otsikoissa. Ehkä
vasta ensi lauantain jälkeen voi näin olla. Mutta pelastaako se enää
suomalaisittain yhtään mitään. Ehkä hieman, mutta tähän mennessä kisoja
käyneitä se ei pelasta. Aika onnetonta räpimistä tähänastiset
suoritukset.
Perjantaiset sanomiseni Unkarin valoisista uutisista ovat menettämässä
pohjan. Synkät ennusteet ovat jälleen nousseet kummittelemaan. Olenko
sittenkin ollut koko ajan oikeassa? Taitaa käydä niin, että Unkari
toimii jopa pahempana jarruna, kuin Turkki.
Lauantai, 25.2.2023
Hienojen
talvipäivien välissä näin kevään korvalla yöt ovat usein koleita. Niin
nytkin. Torniossa kuutisentoista pakkasastetta. Mökin suunnilla 8
astetta enemmän. Naapuri siellä on mökkeilemässä ja puutakin kuluu.
Mutta senpä vuoksi niitä puita tehdään, ettei tarvitse säästää ja
värjöttää kylmissään. Saa ihan reilusti pidellä kämppää lämpimänä.
Otin kuhaa pakkasesta sulamaan. Sitä riittää nykyvauhdilla vielä
muutamaksi viikoksi. Muikkuja on vielä sen verran, että päästään kesän
kynnykselle. Talviverkot on laitettava pyyntiin ehkä viikolla 12.
Silloin seuraavat verkotukset menevätkin sinne kesäkuulle. Avoveteen.
Tammikuun lopussa ostamani mustikat on loppu. Ostomustikoiden laatu ei
ollut hyvä. Jos ostan vielä mustikkaa, vaihdan kyllä pakkaajaa. Laadun
paranemista ei sekään kuitenkaan takaa. Puolukkaa on viikoiksi.
Mansikkaakin, kun sitä ollaan säästelty. Jos haluttaisiin vuosittain
parantaa marjatilannetta, vaatisi se lisää pakastetilaa. Se ei oikein
kuitenkaan onnistu.
Yhdistetyn mäessä on viime aikoina ollut joitakin hyviä
suomalaissuorituksia. Ja sen myötä ihan kelvollisia sijoituksia. Tänään
kaikki oli taas, kuten ennen. Ehkä huonomminkin. Illalla hiihto-osuus
ei auttanut miehiä nousemaan kärjen tuntumaan.
Paistoin kuhaa ja survoin muusit. Aino oli potut kuorinut valmiiksi.
Kyllä kala on voissa paistettuna tosi hyvää. Kunhan se vain on
nahkoineen ja kullanruskeaksi paistettu! Ja sopiva suola.
Lähdin käväisemään kaupassa. Ex Tempore! Ostin pussillisen mustikoita.
Valitettavasti pusseista ei näe läpi. Laadun näkee vasta avatusta
pussukasta. Otin myös rieskaa ja Creme Fraichea. Kotosalla otin
sitten jääkaappiin huomista ajatellen viimeiset mädit. Juhlan
kunniaksi!
Naisten mäkihyppyyn ei Suomelta löytynyt neljää hyppääjää ja joukkuetta
ei saatu kasaan. Hiihdon yhdistelmäkilpailussa jo odoteltiin, että
avautuuko mitalitili. Ei avautunut. Ensimmäinen suomalainen kaatui jo
minuutin hiihdon jälkeen. Toinen keskeytti puolivälin jälkeen. Kerttu
ja Krista kuitenkin sijoille 5 ja 6. Jokohan jäävät parhaiksi
sijoituksiksi näissä kisoissa? Tuskin, vielä on sopivia saumoja
jatkossa. Ruotsille taas kaksoisvoitto. Ruotsi ja Norja tuntuvat
hallitsevan hiihtolajeja. Miesten mäkihypystä ei raportoitavaa. Se vain
on merkillepantavaa, että Ruotsi on saanut mäkihypyn tuomaristoon
jäsenen, vaikka itse laji on Ruotsissa lapsen kengissä.
Tässä keväällä päättyy sähkösopimuksemme. Hieman tuo huolestuttaa,
millaiseksi tuleva sopimus tulee muodostumaan. Onko pörssisähkö
varteenotettava vaihtoehto? Onko määräaikainen kuitenkin se oikea? Tein
netissä hintavertailua. Sen perusteella kustannukset tulevat nousemaan
sopimustyypistä riippumatta. Ja reilusti! Tulevilla sähköhinnoilla on
turha kuvitella rikastuvansa. Lakkaisi edes ensin köyhtymästä!
Perjantai, 24.2.2023
Illalla
leppoisa keli, aamulla pakkasta 15 astetta. Oli suunnitelmissa vähän
kauppareissua, niin kävin laittamassa auton lämmitykseen puoli
yhdeksältä. Auto on ollut kolmen kolmen vuorokauden ajotauolla. Lasit
olivatkin melko kuurassa. Sisältäkin. Menisi hetken verran, ennen kuin
pääsisi liikenteeseen.
Sodan vuosipäivä. Matin nimipäivä. Jossakin sanotaan, että Matti
laittaa karvalakin kannon nokkaan. Jossakin sanotaan, että Matti
heittää lämpimän kiven veteen. Eli jonkunlaista talven selän
taittumista näinä päivinä tapahtuu. Noin keskimäärin. Suomi on pitkä
maa. Niilat ja Aslakit ja muut asuvat pohjoisimmassa Suomessa. Matit
ilmeisesti etelässä. Lapissa keskimäärin menee varmaan kuukauden
pitempään, ennen kuin Matin päivän olosuhteet tulevat Lappiin.
Lumipeitteen sanotaan olevan paksuimmillaan maalis-huhtikuun
vaihteessa.
Orban pyytänyt puoluettaan tukemaan Suomen ja Ruotsin Nato-hakemuksia.
Jos näin on, on se kohtalaisen iso merkki asioiden etenemisestä. Valoa
vuoden mittaisen tunnelin päässä? Hakemuksesta ei ole vuottakaan, mutta
olen paljon ennen hakemuksia painottanut Natoon liittymisen tärkeyttä.
Olen ollut hyvinkin skeptinen Unkarin asenteesta. Lähes varma, että
Orban ei hyväksy Suomea Natoon. Tällä kertaa olisi todella mahtavaa ja
tervetullutta olla väärässä! Kohta se nähdään.
Auton lasit sisäpuolelta sulivat sittenkin aika nopeasti. Syötiin
aamupalat ja kohta lähdettiin liikkeelle. Ajettiin ulkomaille. Minulla
oli oma ostoslista ICA-Maxiin. Ihan kaikkea haluamaani en sieltä
saanut. Olisin ottanut rullalle käärittyä voitaikinaa, mutta en sitä
löytänyt pakastehyllystä. Tavallista taikinaa oli. Jos joku tietää,
mistä päin Torniota (+Haaparanta ja Kemi) sellaista saisi, niin voisi
vihjaista. Eli kun tuollaisen rullan pyörittää auki, tulee siitä
uunipellillisen kokoinen palanen. Listan ulkopuolisia asioita otettiin
myös. Silti Aino ihmetteli, miten vähän ostokset maksoivat.
Ajeltiin kotiin. Aino jäi ruuan laittoon. Minä tein vielä toisen
reissun. Eli Cittariin. Sieltä löysin kaiken, minkä olin
Cittari-listalle kirjoittanutkin. Ei ollut mitään nornaalista
poikkeavaa listalla. Aamupäivä oli lopuillaan, kun kotona jo alettiin
syöntihommiin. Ruoka maistui. Aino oli kehittänyt uuden ruokalajin ja
onnistunut kokeilussa.
Katsottiin naisten yhdistetyn mäki. Ja myöhenmin hiihto. Suomella nuori
joukkue. Keski-ikä alle 16 vuotta. Menestys sen mukainen, mutta
katsotaan tuleviin vuosiin. Ruotsilla ei ole mäkinaisia. Eikä
mäkimiehiä. Ruotsi on kuitenkin hiihtolajien mahtimaa ja mäkihyppy on
osa lajistoa. Onkohan Ruotsissa riittävästi edes mäkihyppyä harrastavia
ihmisiä maan mestaruuskisoihin asti?
Miesten yhdistelmähiihto oli Suomen osalta taas hieman surkuhupaisaa.
Puolet suomalaisista kompuroi. Iivolla kunto ei kestänyt. Näistä
kisoista ei kannata liikoja juuri odotella. Ovatko edes hiihtonaisemme
iskussa? Huomenna tiedämme paremmin.
Torstai, 23.2.2023
Yöllä
pakkasta 10 asteen kahta puolen. Aamulla hieman lauhtuen. Aamulla alkoi
myös satamaan lunta. Ei nytkään sakeasti. Ennusteen mukaan tulisi 5-6
senttiä. Kymmenen korvilla kävin takapihalla harjaamassa kertyneet
lumet. Oli sitä jo hyvinkin tuon ennusteen edestä, mutta tällä tuulella
taitaa suurin osa olla katolta peräisin. Piteli hetken poutaakin.
Tein tänään kolmen kalalajin Gourmet-aterian. Oheen siihen lämmitin
eilistä muusia. Kaikki kalat paistoin voissa. Ihan ensiksi laitoin
pannuun muutaman mätimoukun a la kuha! Otan käytännössä aina kuhan ja
ahvenen mätimoukut talteen. Pakastan ne erillään fileistä ja hyvn
pieniä pussukoita kertyy joskus pakastimeen. Kuhan ja ahvenen
mätimoukut ovat suurta herkkuani. Kelpaa kyllä Ainollekin. Keittäen
niista saa vaikka mitä leivälle pantavaa. Joskus sekoitan sitä
munavoihin. Nam. Keitti tai paistoi, mausteeksi riittää suola. Aloitin
mätimoukkujen paistamisen ennen muita kaloja siksi, että mäti on
parhaimmillaan, jos se paistetaan aivan rapeaksi pinnasta.
Kookkaimmille moukuille teen vielä sen, että halkaisen jo pintarapean
moukun halki ja paistan vielä halkaisupinnatkin rapeiksi. On se vain
hyvää! Loppukeväällä ennen kutua mädin rakenne alkaa muuttua
isorakeiseksi ja vetisemmäksi. Moukutkaan eivät meinaa pysyä enää
ehjinä. Silloin jää mätikin jo perkuutähteisiin.
Niin, meinasi mennä taas höpinäksi. Kun moukut alkoivat olla jo viittä
vaille valmiita, laitoin pannulle pienen lohipalan. Ja taas hieman
myöhemmin puoliannoksen muikkuja. Syksyllä pakkasin muikut tasaisesti
kahden hengen annospusseihin. Yhteen riitti vai puolikas määrä. Muusin
lämmitin pannussa. Nokare voita ja liraus ruokakermaa notkistamassa.
Aino kehui ruuan. Ja hyvää se olikin.
Veikkaan, että hyvin harva ihminen nykyisin ottaa ahvenkalojen mädin
talteen. Joskus keväisin harmittaa suuresti, kun pilkkiavantojen
läheisyydessä on ahvenia suolistettu ja komeat moukut jätetty
variksille ja korpeille. Kannattaa kokeilla, ottakaa moukut talteen!
Juotiin hyvät kahvit. Kahvipullaakin löytyi. Puoli kolmen maissa
lakaisin jälleen lunta pois ovien luota. Edestä ja takaa. Sade
loppunut. Pakkasta puolenkymmentä astetta. Lunta oli tuprutellut
hieman. Pari senttiä.
Tänään sitten MM-hiihtojen ensimmäiset mitalit jaossa. Sprintit
kyseessä. Etukäteen ei toiveita suomalaismenestyksestä voinut odottaa.
Kyllä kauden kilpailuissa olisi jo pitänyt nähdä merkkejä
menestyksestä. Eli mitalisijoja maailmancupissa. Vaatimatonta on ollut.
Karsinnat eivät toiveita nostaneet. Suomalaisia ei finaaleihin. Ja se
tapa, millä jatkosta pudottiin! Muistuu mieleen ampumahiihdon
kompuroinnit. Nyt sama juttu. Hyvästä koreografiasta tai taiteellisesta
vaikutelmasta ei saa pisteitä. Aika vain ratkaisee. Ilonaiheeksi voi
nostaa Ruotsin tyttöjen neloisvoiton!
Illan suussa taas hieman kylmempää. Talvisia olosuhteita onkin nyt
luvassa yli viikonlopun. Talvisilla tarkoitan reippaita pakkasia. Ensi
viikolla taas voisi lauhtua. Sen näkee ensi viikolla!
Illalla tuli katsottua ns. kaikkien aikojen paras elokuva. IMDb 9,3.
Minunkin mielestä hyvä elokuva. Onko mielestäni paras ... en ole
asetellut elokuvia mihinkään järjestykseen. Olen sen nähnyt kaksi tai
kolme kertaa aiemminkin, mutta jälleen oli istuttava TV:n ääreen sitä
katsomaan! Ainokin jaksoi katsoa elokuvan loppuun asti, vaikke se kesti
mainoksineen melkein kolme tuntia. Parasta A-luokkaa!
Keskiviikko, 22.2.2023
Niinhän
Torniossakin rikkoontui aamulla -25 asteen raja. Meltosjärvessä -31:n.
Pakkasta oli monin aikoin yli 30 asteen. Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla
ja Pohjois-Karjalassa. Mahdollisesti muuallakin. Kylmää koko Suomessa.
Etelässäkin yleisesti parikymmentä.
Olin illalla ottanut hirvijauhelihapaketin pakastimesta jääkaappiin.
Aamulla kuorin siitä kääreet pois, jotta se sulaisi lopullisesti
keittiön aputasolla. Aamupalan jälkeen vähitellen aloin valmistelemaan
pihvejä. Ensin väänsin eilen ostamastani naudan jauhelihasta
pellillisen pihvejä. Sitten hirvestä samanlaisen annoksen. Tulipahan
taas sitäkin lajia tehdyksi. Aika moneksi kerraksi meille kahdelle.
Tänään sitten alkoivat maastohiihdon MM-kisat. On hiihdeltu
esikarsintoja pääsystä varsinaisiin kisoihin. Ketähän tuo esikarsinta
oikein koskee? Luulisin, että kaikilla mailla on lupa ilmoittaa
hiihtoon yksi kilpailija, vaikka meriittejä ei ole ollenkaan. Nämä
sitten joutuvat esikarsimaan. Jos maa lähettää useita osallistujia, on
heillä kaikilla oltava FIS-pisteitä tai vastaavia näyttöjä. Eli laatua
pitää löytyä. Näin siis vain arvelen.
Kiinan ja Venäjän veljeily jatkuu. Se on aika huolestuttavaa. Vaikka
Kiina ei auttaisikaan Venäjää mitenkään materiaalin tai muun
konkreettisen tuen osalta, voi hiljainen hyväksyntä olla yhtä paha. Se
voi antaa Putinille mahdollisuuden siirtyä pahempiin tekoihin.
Ukrainassa tai muualla. Paha juttu. Mitä tästä kaikesta oikein
mahtaakaan seurata? Perjantaina on sodan alkamisen vuosipäivä. Keksiikö
Putputin jotakin vieläkin hurjempaa, mitä nyt on ollut?
Aino haettiin illaksi pelailemaan. Olikin sitten hyvä hetki katsoa pois
yksi elokuva, joka on ollut kovalevyllä jo varsin kauan. Tällä kertaa
ihan ok filmi. Ei kuitenkaan olisi ollut Ainon suosikkeja. Liikaa
pauketta ja punaista väriä. Pari filmiä on yhä odottamassa sopivaa
hetkeä. Ja tuleehan noita varmaan tallennettua harvakseltaan lisääkin.
Päivä on ollut talven kylmimpiä, ainakin täällä. Päivällä pakkasta noin
17 astetta. Iltapäivällä taas hieman kiristyi. Iltakuudelta kuitenkin
alkoi hiljalleen lauhtumaan. Parin asteen tuntivauhtia. Ainakin alkuun.
Yhdeltätoista eli viidessä tunnissa lauhtumista 10 astetta.
Tiistai, 21.2.2023
Viime
yön uni olikin sitten paljon enemmän reaalimaailmaa, kuin edelliset
uneni. Pelasin pokeria ja minullla oli kortit jo kourassa. Ensimmäinen
peli. Neljä ässää, nyt rikastutaan. Miljoonaan mahdollisuus. Kun sitten
aloin tutkailemaan niitä korttejani, en ollutkaan enää varma. Oliko nuo
lainkaan ässiä? Korttien keskellä kun oli ihan muuta, kuin kulmissa.
Päätin olla varovainen ja tyytyä pikku voittoon. Jos se on tullakseen.
Uni ei jatkunut, mutta päivällä luin tällaisen
uutisen. Jotakin kuitenkin onnisti!
Niinhän se on, että kun lumisateet häipyvät, tulee pakkaset tilalle.
Onneksi ei olla aivan pohjoisen Suomen lukemissa. Ylä-Lapissa pakkasta
kolmisenkymmetä astetta. Meillä ennen kahdeksaa vain -17 astetta. Kävin
aamuhämärissa takapihan harjaamassa lumipölystä. Lunta oli melko
olematon määrä, mutta sekin vähä tarttuu helposti lämpimiin kenkiin,
jos siellä pistäytyy. Ja jos lumen siellä talloo, kovettuu se pian
jääksi ja takapihan terassista tulee liukas. Lumettomana pitäminen on
siksi tärkeää. Aina se ei ole mahdollista, mutta nyt lumet sai pois.
Laitoin auton töpselin päähän puoli yhdeksän aikoihin. Tunnin päästä
lähdin tekemään kauppareissua. Ensin pistäydyin Lidlissä. Piirakoita ja
kylmäsavulohta. Omenoita heräteostoksena. Jatkoin Cittariin. Sieltä
normaalikuvioiden lisäksi lihaa ja jauhelihaakin. Lihaköntin koosta
sain moitteet. Varmasti kaikki kyllä kuluu, ei huolta!
Tultuani kävin postilaatikolla. Jahas, oli tullut kirje ja paketti.
Länskästä. Viime viikolla jo soittelinkin, kun ei mitään alkanut
kuulumaan. Nyt on taas hommat ja aikataulut selvillä.
Putin ei halua Naton laajentuvan rajanaapurikseen. Putin
kuitenkin itse haluaa tukkia Naton naapuriksi. Venäjä nielaisee pian
Valko-Venäjän itselleen. Baltian maat vuorossa seuraavaksi. Entä Suomi?
Baltia on Nato-aluetta. Miten mahtaa käydä, jos Venäjä hyökkää sinne?
Ryhtyykö Nato artikla-5:n mukaisiin toimiin?
On paljonkin ollut esillä se, että mietoja alkoholijuomia pitäisi saada
myydä ruokakaupoissa. Osinhan näin jo onkin. Nyt on noussut esiin se,
että lääkkeitä voitaisiin myydä apteekkien ohella myös ruokakaupoissa.
No jaa ... en tiedä. Alko on Alko ja apteekki on apteekki. Molempien
toimintaa valvotaan. Jospa tehtäisiin vähän vaihtokauppaa: siirretään
sitten vastaavasti leivät ja maidot apteekkiin ja makkarat Alkoon.
Miltä kuullostaa, hä?
Tuore uutinen kertoo,, että Unkari ehkä aloittaa Natohakemusten
käsittelyn jo ensi viikolla. Olisihan tuo hyvä, mutta vaikeata tuota on
uskoa. Puuttini on pitänyt puheensa. Aiheena kansakunnan pila. Onhan se
melkoista sanan helinää. Ellei kolinaa. Eduskunnassa on keskusteltu
Nato-laista. Persu-Turtiainen taisi nyt katkaista puolueen kannatuksen
nousun. Ainakaan häntä ei kukaan järjissään oleva ihminen äänestä.
Samaa sarjaa vasemmistoliiton puheet. Voi voi ... meneeköhän niitä
junia yhä Venäjälle? Muutama kansanedustaja olisi kyytiä vailla!
Päivällä pakkasta kymmenisen astetta. Illalla lukemat jo tuplaantuivat.
Aamulla varmaan -25 astetta. Ellei enemmänkin. Huomisen jälkeen taas
lauhtuu. Kesä ei kuitenkaan ole vielä tuloillaan.
Maanantai, 20.2.2023
Näin
yöllä pahaa unta. Oikeastaan melko hirveää. Onneksi heräsin siihen.
Puoli kolmelta. Ainakin puoli tuntia meni siinä valveilla. Ihan outo
tarina! Toisenlaistakin unta olin jo ehtinyt katselemaan.
Se ei ollut ollenkaan painajaismainen. Hyvin outo vain.
Ilman kosketusta tosielämään sekin. Kaikkea sitä joutuukin
näkemään!
Nyt aamupakkasta 8 astetta. Ja lunta taivaalta yhä. Hiljalleen, mutta
kun lunta on koko ajan tuloillaan, kasvaa maassa oleva kerros
väkipakolla. 7-8 senttiä vuorokaudessa ... viikonlopussa jo aika lailla
ja viikossa jo paljon. Kun tänään ei välttämättä tarvitsisi käydä
kaupassa, päätin odotella ainakin iltapäivään asti sateen hiipumista.
Ehtii noihin lumitöihin illemmallakin. Kesken sateen turha mennä ulos.
Ennusteen mukaan illaksi voisi jo poutaantua.
No mikäs tässä ollessa. Sen verran lakaisin etuoven seutua, että pääsin
käymään varastossa. Katsottiin parit tallennukset aamupäivän puolella.
Paistoin muikut lounaaksi. Valmista keskipäivällä. Ja sade senkun
jatkui.
Yhden aikaan alkoi jo näyttämään lupaavalta. Lunta ei juurikaan
satanut. Katolta pölähteli välillä hiukkasen. Vai tuliko se alas
pilvistä asti. Tutkakuva näytti positiivisiä merkkejä. Siksipä lähdin
hetkeksi pihalle. Normaalit jutut. Omaa oven edustaa + autopaikka. Ja
takapiha. 30-40 minuuttia puolireipasta liikuntaa. Sopivaa jäähdyttelyä
viikonlopun jäljiltä.
Turkin/Syyrian maanjäristyksen uhriluku on nyt noin 46000. Sehän on
enemmän, kuin esimerkiksi Tornion ja Kemin yhteenlaskettu väestömäärää.
Puolet Keminmaalaisistakin mukaan, niin sitten olisi aika lailla sama
määrä. Täällä maa nousee jääkauden painon poistuttua, mutta sitä
liikettä ei pysty kukaan tuntemaan. Eli ihan rauhassa torniolaiset,
kemiläiset ja puolet keminmaalaisista! Vaikuttaako tilanne Turkissa
sitten Nato-kuvioihin? Luulisi Erdoganilla olevan intressissä
lopettaa turha ajankäyttö ja ratifioida Ruotsin ja Suomen sopimukset.
Peikoksi jäisi meillä sitten enää se Unkari. Kuinka isoksi, onkin jo
toinen juttu. Onko Unkari lopulta Suomen osalta Turkkiakin pahempi
riesa? Tässähän saattaa lopulta käydä niin, että Ruotsi menee Natoon ja
me jäämme odottelemaan venäläisten saapumista!
Lunta satoi kolaukseni jälkeen enää vain malliksi. Ei lumitöiksi asti.
Pakkasta luvassa nyt ainakin kahdeksi päiväksi. Uutta lunta vasta taas
torstaina. Kolat sitten siis taas esiin.
Sunnuntai, 19.2.2023
Heikko
lumisade jatkui koko yön. Kertymä oli kuitenkin vähäinen. Olisiko muuan
sentti kuitenkin. Kaikenkaikkiaan pehmeää lunta oli hyvinkin
toistakymmentä senttiä niillä paikoin, mistä sitä ei oltu aurattu,
lingottu tai kolattu ollenkaan tänä viikonloppuna. Esimerkkinä tie ja
melkein koko piha.
Eli aamusta töihin vaan. Pakkasta kuusi astetta. Lingosta oli yksi
vaijeri jämähtänyt jäähän. Ruiskautin hieman sulatuskemikaalia vaijerin
päähän. Jumi laukesi ja pääsin aloittelemaan. Sain kahden tunnin
urakoinnin aikana lumihommat kohtuudella valmiiksi. Tärkein kohde
tietenkin oli se ison männyn luona oleva kääntökurvi. Pehmeässä
lumipöperössä ei siitä olisi autolla päässyt tien puolelle. Neliveto
pitäisi olla. Linkosin päätteeksi myös renkaiden kohdille lumettomat
väylät ylämäen osuudelle. Ei tuollasilla kesäautoilla ole varmaa,
olisiko auto noussut mäkeä. Alkuvauhtia kun ei saa mäkeen ollenkaan.
Vähäiset lähtöaamun pakolliset purtavat oli pian pureskeltu.
Liikkeelle päästiin lähtemään 11:20. Puomille asti
päästiin hyvin. Lumi Tarrantiellä ei pidätellyt. Lumi oli
kirkkaan valkoista ja siinä ei ollut minkäänlaisia jälkiä. Siksipä
onnistuin tekemään arviointivirheen yrittäessäni kääntyä tielle. Meni
lapiohommiksi. Olisi tosiaan se neliveto poikaa!
Muotkavaaran mäessä saarinaapuri avusti jumiin jäänyttä Volvoa. Kyllä
mäki olikin tohmeroinen. Jouduttiin hetki odottelemaan. Piti
peruutella, jotta sain riittävästi kiihdytysmatkaa. Alposjärven
kohdalla oli traktori ja linko ojan puolella. Kuski lapiohommissa. Ei
ollut helppoa näköjään muillakaan. Osa loppumatkasta oli aurattu, osa
ei. Peltoaukeilla tietä ei erottanut ollenkaan. Kaikki oli yhtä
valkoista kenttää. Onneksi aurausmerkeillä oli tien kohta merkattuna!
Normaalisti talvellakin mökkimatka sujuu puoleentoista tuntiin. Huono
keli ja kommellukset venyttivät ajan 20 minuuttia pitemmäksi.
Kotona lumityöt eivät onneksi olleetkaan niin pahoja, kuin luulin.
Takapihan putsasin vasta hieman myöhemmin. Etuoven tienoon heti
tultuamme. Heikko lumisade vain jatkuu. Kai vielä maanantainkin.
Huomennakin veri kiertää ja hiki virtaa!
Iltapäivällä ampumahiihdon kaksi viimeistä MM-kisaa. Ruotsilla mahtava
päivä. Kaksi kultaa ja hopea. Ja mikä parasta: Bö kukistui!
Ampumahiihdon osalta MM-kisat siis ohi. Mutta keskiviikkona alkaa
hiihtopuolen vastaavat. Odotukset eivät ole kummoiset, mutta onhan
kisoja aina mukava seurata. Keskiviikosta tulossa viikon kylmin päivä.
Luvassa -15 asteen lukemia. Torstaina taas lauhaa ja lumisadetta.
Tulevana viikonloppuna tuskin mennään mökille. Sama olla vaihteeksi
kotosallakin.
Lauantai, 18.2.2023
Aamulla
-1, hyvin heikkoa lumisadetta. Hain parit puukopat. Puuta kulunut aika
vähän. Tuuli ei näillä puhaltelusuunnilla osu mökkiin ja pakkanenkin on
minimissään. Oli tarkoitus tänään polttaa se risukokko. Se kuitenkin
piti unohtaa, kun savu olisi mennut suoraan naapuriin. Odotellaan
parempaa tuulen suuntaa.
On kuitenkin aika selvää, että jos joku homma jää tekemättä, ei se
tarkoita sitä, että ollaan sitten jouten. Luvassa ei vielä ole
kevätsäitä. Mutta mistäpä sen tietää, milloinka taas puskee Föhn-tuulen
lännestä ja saadaan lämpimiä virtauksia Köli-vuoriston itäpuolelle.
Mökin katolla lunta ei juuri ole, mutta muut katot eivät ole
tyhjentyneet. Hyvä niin, muutenhan olisi ollut melkomoinen työmaa
siirtää jämähtäneet lumet pois kulkureiiltä.
Siksi ennakoin tulevaa ja päätin keventää kattokuormia. Ensin tuo
puuvarasto. Jos se pääsee luovuttamaan lumensa, putoaa lumimassa juuri
siihen autoreitille. Lumilapiolla pudottelin maassa seisoen lapiollisen
kerrallaan. Räystäältä harjaa kohti edeten. Lingolla poistin
pudottamani lumet aina välillä. Lumi oli osassa kattoa hyvinkin kovaa.
Hyvä, että sain lumilapiolla siihen haavaa.
Välillä kahvit ja voileivät. Sitten vielä puolisen tuntia hikoilua ja
homma valmis. Otin sen pois, minkä lapiolla sain. Eli noin puolet
lappeen pituudesta. Se jo pelkästään voi riittää siihen, että
suojakelillä lumet vain sulavat ja lumimassat eivät liu'u alas. Lumen
massasta sain pudotettua arviolta kaksi kolmasosaa. Lumi oli räystäällä
paksussa kerroksessa ja sitä oli yli räystäänkin 20-30 sentin verran.
Katsottiin ampumahiihtoa. Miesten viesti vuorossa.Se menikin aivan
loistavasti, kun Norja ei voittanut. Bö ei siis saakaan seitsemää
kultamitalia! Naisten viesti alkamassa neljältä. Sovittiin, että menen
vielä lumihommiin ja tulen sen verran ajoissa TV:n ääreen, että
ehditään syömään ruokakin ennen kisoja.
Lingon ja lapion olin vienyt jo valmiiksi uudelle työmaalle. Heti
kättelyssä katkaisin lapiosta varren. Hain toisen lapion, mutta se ei
ollut ollenkaan niin hyvä, kuin rikkomani. Siis parempi korjata tuo
rikkoontunut varsi. Onneksi oli matkassa porakone ja akku. Mutta se
kassi, jossa oli poranterät, olikin kotosalla. Yksi parin millin terä
kuitenkin oli. Varsi lyheni noin 12 senttiä, joten työkaluvaraston
kattoa en saanut ihan niin hyvin puhtaaksi, kuin puuvajan katon. Puolet
lappeen lumesta kuitenkin sain pois. Ja ehdin tehdä sen korjauksenkin
määräajan puitteissa.
Syötiin ruoka. Alkoi naisten viesti. Jos miesten viestissä
suomalaisilla oli surkuhupaisia tilanteita, oli naisilla niitä ainakin
tuplasti. Yhdellä katosi suksi ja ankkuri meni nokalleen heti lähdössä.
Onneksi Suomen menestys ei ollut noista asioista kiinni.
Lunta on tullut hiljalleen koko päivän. Mutta onneksi vain vähän.
Kuuden aikaan päivän saldo oli vain kolmisen senttiä. Torniossa
tuplasti. Aamuun mennessä luvut varmaan vielä tuplaantuvat.
Kaakkoistuuli varmaan kasaa kotona takapihalle liki järkyttävät
lumimäärät. Täältä kun pääsee lumitöistä kotiin, on siellä uudet hommat
odottamassa. Sadenäyttääkin jatkuvan maanantaille asti. Toivottavasti
huomenna päästään kuitenkin lähtemään täältä pois!
Perjantai, 17.2.2023
Mökillä
11:50. Ulkona -1, sisällä -0,1. Uutta lunta 3-4 senttiä. Lumi oli
kuivaa ja kolalapiolla sain polut näppärästi siisteiksi. Yhden maissa
kahvit.
On tarkoitus huomenna poltella laavun takaa kokko pois. Käväisin (no
käväisin ja käväisin) lapioimassa kokon päältä lumet pois. Pressun
jätin vielä. Otetaan se pois sitten ennen sytyttämistä. Lumi oli aika
hötyä. Sai siinä hommassa kuitenkin selän kipeäksi.
Kahden jälkeen takaisin kämpille. Hakkasin terassin kulmalta ylläpihan
puolelta hieman kulkuaukon tapaista jäiseen kinokseen. Kolalla kuskasin
paakut pois. Kyllä on tuo kunto aika olematon! Ei millään meinaa jaksaa.
Syötiin käristys ja potut. Laitoin tulet takkaankin. Aino kääriytyi
vilttien sisään sohvalle takan loisteeseen. Meikäläinen kipinämikkona.
Juotiin vielä kahvit. Kohta aika sytytellä kynttilöitä. Ehtisinkö
minäkin ottamaan päikkärit ennen iltaa?
Torstai, 16.2.2023
Koko
aamuyön ja aamupäivän sadellut lunta, mutta hyvin heikosti. Puolilta
päivin kertymää peräti sentin verran. Tai puolitoista. Heikkoa
pakkasta. Meneekö iltapäivällä plussalle, niinkuin ennuste kertoo?
Viikonlopulle ennustettu kunnon myräkkää. Onneksi ei tänne. Lunta
saattaa näilläkin kulmilla kertyä kuitenkin toistakymmentä senttiä.
Veikkaan kuitenkin, ettei puoletkaan tuosta toteudu. Se taas voisi
tarkoittaa sitä, että uskaltaudumme mökille. Kovaa pakkasta ei ainakaan
saada haitoiksemme!
Keskipäivän aikoihin putsasin takapihalle kertyneet lumet. Olihan sitä
kertymää varmaan täydet 2 senttiä. Ruuan jälkeen lähdin tekemään
kauppareissun. Sain helposti rapattua lumet ja jäät auton ikkunoista,
vaikken ollut pitänyt autoa ollenkaan lämppärissä. Loput lumet sulivat
parkkihallissa. Tankkauksen hoitelin jo ennen kauppakeskusta.
Tällä(kään) kertaa en tehnyt heräteostoksia. Keräilin kärryyn vain
ostoslistani mukaisia juttuja. Eipä tulleet myöskään ostokset kovin
kalliiksi. Kotona oli tilanne sen verran hyvä, että tavaramäärä jäi
aika vähäiseksi.
Lauantaina aurinko kulkee mökillä horisontin yäpuolella jo rapeat 8 ja
puoli tuntia. Se on paljon se. Se on melkein 6,5 tuntia enemmän, kuin
juuri ennen joulua. Tuntuu mukavalta, kun synkin talvi on ohitettu.
Jälleen kerran on pahin talvi selätetty! Pakkasia vielä varmaan tulee,
mutta on tuo valoisuus jo niin kannustavaa!
Bö hiihti viidennen matkansa näissä kisoissa. Tuloksena viides
maailmanmestaruus. Tuleeko seitsemän täyteen? Kyllä kai!
Kun ilta alkoi pimenemään, saapui hieman vankempi lumisaderintama
lännestä. Onneksi se oli melko kapea. Odottelin sen poistumista
idemmäs, ennen kuin menin pihalle lumihommiin. Ensin hoitelin takapihan
puolen. Sitten etupihan. Ilman lämpötila nollan vaiheilla. Oli siinä ja
siinä, etteikö lumi olisi tarttunut työvälineisiin. Lunta oli kaiken
kaikkiaan tullut tänään 4-5 senttiä. Ei siis kummoisesti. Aika kevyt
työmaa. Oli jo muutenkin suihkun aika, mutta lumitöiden jälkeen suihku
tuntui erityisen makealta!
Keskiviikko, 15.2.2023
Nyt
sitten olikin jonkun verran yöllä pakkasta. -7 asteen lukemaa piteli.
Hetken aikaa pari astetta kylmempääkin. Päiväksi heltyi sitten pikku
pakkaselle. Aurinko ei nyt päässyt esiin. Koko valoisan ajan leijui
pakkasusva Tornion yllä ja puiden oksat maalautuivat valkoisiksi.
Olihan se tietenkin aika komean näköistä.
Illaksi oli luvassa muoriköörin pelisessio meillä. Aino väänteli
joitakin rullia ja paisteli pullia. Ajattelin minäkin hieman
osallistua. En tietenkäään peliin, vaan jospa laittaisin jotakin, kun
paikalle tulee koekaniineja. Tein pellillisen pizzaa. Osin käytin
siihen normaalista pizzasta poikkeavia aineksia. Toinen juttu oli
kääriä tortillan sisään jotakin hauskaa. Tai paremminkin maukasta.
Netissä oli ollut ohje, miten tortillasta taitellaan umpinainen tasku.
Sitä sitten harjoittelin. Täytteet kehittelin oman maun mukaisesti. Kun
iltapäiväkahvilla otettiin hieman ennakkoa ja maisteltiin
aikaansaannoksia, kyllä ne hyviksi havaittiin. Muoritkaan eivä
sairastuneet!
Seurattiin taas ampumahiihtojakin. Suomella meni melkein
tavanomaisesti. Suvi kuitenkin oli positiivinen yllättäjä. Ei siitä sen
enempää. Hurrattiin, kun Italian neidot näyttivät karkaavan
kaksoisvoittoon. Mutta se viimeinen ammunta! Onneksi norjalaisetkin
olivat hukassa. Ja Ruotsin tyttäret sujahtivat kaksoisvoittoon. Onnea
naapurin tytöille!
Ennen kisalähetystä oli Kaisa Mäkäräisen haastateltavana Lisa Vitozzi.
Lisan lempiruokaa on pasta + Amatriciana-kastike. Katsoin koiruuttani,
millainen on tuollaisen kastikkeen resepti. Olin ehkä jopa hieman
hämilläni. Joukkoon ei sotkettu nimittäin ollenkaan valkosipulia!
Miksikähän sitä Suomessa laitetaan joka paikkaan? Maailmalla pidetään
usein mausteisemmasta ruuasta, kuin meillä. Mutta ei siellä sentään
kaikkea pilata valkosipulilla!
AKT ja ahtaajien lakko! Tuossa on jotakin kovin tuttua. Ennen mukaan
kuului myös paperiliitto. Paperiliitolla alkoi vähitellen loppumaan
kiristämisen avaimet. Tehtaita sammutettiin ja uusia perustettiin
ulkomaille. Perseitä ei enää niinvain laitetakaan penkkiin. Mutta
ahtaajat! Kovapalkkainen porukka haluaa vielä kovapalkkaisemmaksi.
Käsittämätöntä!
Maanjäristyksen kuolonuhreja mainittiin nyt olevan jo yli 41000.
Sunnuntaista lisäystä 8000 hengetöntä. Vielä se luku nousee. Ja vaikkei
nousisikaan, jatkuu eloonjääneiden hätä vuosikausia. Jälleenrakennus ei
niin nopeastti suju.
Viimeaikoina ei Erdogan ole jyrähdellyt Ruotsille. Lienee nyt muuta
ajateltavaa. Näyttää yhä selvemmältä, että juuri kellään ei ole mitään
sitä vastaan, että Ruotsi ja Suomi voidaan hyväksyä Natoon eri aikaan.
Ei edes Ruotsilla. Kunhan vain molemmat hyväksytään.
Tiistai, 14.2.2023, ystävänpäivä
Eilen
alkuillasta telkkarissa porisivat sääjutuista. Ja jääjutuista. Siinä
mainittiin, että Lounaissuomessa jäät ovat liki olemattomia ja
heikkenevät koko ajan. Sitten otettiin pohjoisemmasta esimerkki: jäätä
130 senttiä! Ja höpö-höpö! Ei takuulla ole Suomessa missään järvessä
noin paksu jää! Suomessa seurataan kymmenien vesistöjen jäänpaksuuksia.
Kilpisjärvessä jäät on 65 senttiä. Se oli vahvinta Suomessa.
Pesiönjärvellä 58 senttiä. Muualla puoli metriä tai vähemmän. 130
senttiä on silkka mahdottomuus. Paitsi ... tarkistin mittausmenetelmän.
Jään vahvuudeksi lasketaan teräsjää, kohva ja mahdolliset
välivesikerrokset! Täh? Vesikerroksetkin ovat siis jäätä! Eli
lopputulos: jään kantavuutta miettiessä ei noilla mittaustuloksilla ole
yhtään mitään merkitystä!
Hyvin pitkälle eilisen kaltainen päivä. Kenelle nyt on osunut
talvilomaviikko, on kyllä olosuhteet kohdillaan. Aamulla pölähti hieman
lunta. Ei ehkä senttiäkään. Lakaisin sen kuitenkin pois takapihalta.
Ruuan jälkeen päätin tehdä pienen kauppareissun. Ihan huvikseni.
Todellista tarvetta ei ollut. Olen mietiskellyt yhtä pientä juttua ja
siihen hain nyt tarveaineet. Huomenissa voisin sitä kokeilla, kun on
muutakin laitettavaa suunnitelmissa. Kaupasta löysin helposti sopivia
tarveaineita. Viime hetkillä muutin vielä jotakin toiseksi. Varsinaista
reseptiä ei ollut. Parasta luottaa vain omiin kokemuksiin. Parkkihallin
puomit ja kamerat ja ohjelmistot toimivat eilen hyvin. Niin tänäänkin.
Olisiko paramretrejä muuteltu ja herkkyyksiä viritelty? Vai oliko vain
tuuria?
Tuli taas sitä ampumahiihtoa. Johannes Bö on niin järkyttävän
ylivoimainen että huhhuh! Kaksi hutiakaan ei haitannut. Hiihto kun
kulkee aivan eri malliin, kuin muilla. Alkukaudesta olin aika varma,
että tänä talvena suomalaisiakin nähdään palkintosijoilla. Olen
unohtanut nuo hölmöilyt. Eli emme tule näkemään!
Maanantai, 13.2.2023
Vaihteeksi
kettukin käväisi mökillä viime yönä kahden aikaan. Jäniksen jälkiä
näkyi viikonloppuna mökin lähellä, mutta kamerat eivät jäniksiä
nähneet. Oravat ovat vakiovieraita. Ulkorakennuksissa, mihin ne
pääsevät, löytyy kuusenkäpyjen suomukasoja. Pikkujyrsijöiden jälkiä
aina pehmeässä lumessa. Linnut harvassa. Toisin kuin Torniossa.
Aamuviideltä nollakeli pomppasi jo +3 asteeseen. Päivällä ylittyi viisi
astetta. Olikin tosi lämmin päivä. Kun käytiin kauppareissu, olivat
teiden mustat päällysteet märkiä. Niin se alkaa aurinko jo
vaikuttamaan. Takapihalla paisteessa lämpöä jo kymmenisen astetta.
Aurinko on kuitenkin vielä matalalla. Terassilaudoitus pysyy vielä koko
päivän varjossa. Kinokset sen verran korkeita!
Kauppareissulta muutamaksi päiväksi perusjuttuja. Jotakin
harvinaisempaa otettiin lisänä tällä kertaa.
Amerikassa on sen Kiinan vakoilupallon jälkeen ammuttu alas jo kolme
muuta "kohdetta". Kohteita ei ole tarkemmin selitetty. Miksi? Eikö
niitä todella tunnisteta? Onko ne maapallon ulkopuolelta? Onko kyseessä
jokin nolo tai simppeli asia, jota ei kehdata tunnustaa? Hyvinkin on
mahdollista, että jotkut tahot tekevät tuollaisia ihan piruuttaan.
Aino on viime aikoina puolihuolimattomasti maininnut, että varmaan
olisi aika kohta hieman imuroida. Siivouspäivää ei mitenkään sovittu,
mutta ajattelin nyt olevan hyvä hetki. Ainakin minun puolestani. Sen
kummempia porinoita porisematta aloin imuroimaan yläkertaa. Kohta
kuului sitten alakerrastakin imurin ääni. Nätti homma, kun oli kaksi
tekijää. Toki olisin jatkanut alakerrassa, mutta ihan hyvä näinkin.
Aika poikkeuksellisen lauhaa talvea eletään. 15 vuorokauden ennuste ei
kovia pakkasia lupaile. Ei myöskään pyryjä. Sopii meille. Etelästä
taitaa kuitenkin lumi hiipua tällä menolla aika vähiin.
Sunnuntai, 12.2.2023
Illalla
naapurit kyläilemässä. Rouvat pelasivat. Miehet eivät. Oli jälleen
monia asioita, joista saatiin vaihtaa mielipiteitä. Kevyttä
keskustelua. Mökkimiesten juttuja.
Eipä ollut yö ihan niin kylmä, kuin oli ennustettu. Ei aivan kymmenessä
käynyt pakkanen. Aamusta alkaen alkoi lauhtumaan. Pienoinen
lumikuurokin koettiin. Satoihan siitä sentin lunta.
Lähtöpäivä ja lähtöpäivän askareet. Järjestelin sisällä klapeja niin,
että sain tyhjiksi kaksi koppaa. Otin kopat ahkioon ja suuntasin
varapuuvarastoon. Siellä näyttää puuta riittävän yhä vain. Eivät taida
kulua loppuun ennen kesää. Tiukemman lämmityskauden aikana ollaan oltu
pois mökiltä ainakin kuutena viikonloppuna. Se näkyy puuvarastossa.
Kesällä puuta kuluu vähän. Voi siis olla, että varapuuvaraston puilla
lämmitetään vielä syksylläkin. Etenkin kun on ollut tapana tehdä se
kesäpuupino kuivista kuusista. Huhti-toukokuulle ajoittuva puusavotta
on minimaalisen kokoinen. Vain kuivaa kuusta pilkottavana. Eikä
sitäkään edes kahta mottia! Johan se helpon nyt lykkäsi!
Kellariin vein sellaista, mitä kotiin ei tarvitse viedä ja mikä mökissä
voi jäätyä. Eli pari olutta ja vesipänikkä. Kellari lienee yksi
parhaimmista ellei paras rakentamistani jutuista. Näin talvella
joutuisi kuskaamaan aina jotakin takaisin kotiin. Ja kaatamaan vettä
maahan. Kesällä se on taas mukavan viileä säilytyspaikka.
Aino ehti tekemään kävelylenkin. Niinkuin eilenkin. Ja
toissapäivänäkin. Mökillä liikuntaa tulee muutenkin. Ei ole vesijohtoa,
ei viemäriä. Kaukolämmöstä puhumattakaan. Pelkkä normaali
hengissä ja lämpimänä pysyminen vaatii päivittäin melkoisen määrän
askelia. Ja muut harrasteet siihen päälle. Vaikka välillä voisi
tuntuakin siltä, että helpommalla pääsisi kotona, juuri siksi kannattaa
mökillä kulkea. On tekemistä ja on liikuntaa. Automaattisesti.
Kotona oltiin puoli yhden aikoihin. Ilma oli kääntymässä plussan
puolelle. Illemmalla plussaa oli jo kolme astetta. Mielenkiintoinen
talvisää vain jatkuu.
Maanjäristyksen uhriluku kasvaa edelleen. Nyt sunnuntaina luku on jo
yli 33000! Ja synkät arviot kertovat luvun vielä tuplaantuvan. Mikähän
mahtaa olla todellinen uhriluku Pikku-Puuttinin aloittamassa nujakassa.
Ja kummassa katastrofissa on tuhoutunut enemmän rakennuksiia?
Lauantai, 11.2.2023
Aamulla
yläkerrassa +15 astetta. Hyvä nukkumalämpötila. Alhaalla +17. Ulkona
-14 astetta. Meltosjärvessä peräti 10 astetta kylmempää. Jo kohta
kahdeksan jälkeen alkoi ulkona näkemään kunnolla.
Eilen jäi kesken tuo alapihan kulkuväylän avaaminen. Otin lingolla sen,
mikä siitä lähti. Tänään jatkoin lapion ja petkeleen kanssa.
Petkeleellä irroitin palasia ja lapiolla paiskoin niitä kauemmas.
Reitti aukesi, rappuset löytyivät lumen alta. Melkein tuli hiki. Loput
alapihan lumiläjästä saa odottaa suojakelejä. Ehkä ihan sulamistakin.
Kahvin jälkeen linkosin lunta parista paikasta. Polkuja leventelin.
Sitten ajoinkin lingon yläpihan kautta verkkohuoneen ja grillin luo.
Keväämmällä niihin molempiin on oltava kulku. Mutta vasta sitten, kun
on verkkojen aika. Linkosin rakennusryhmän ympäri polut. Grillin
edustan linkosin paljaaksi.
Vein sitten lingon pois. Riitti tällä kertaa. Viikonlopun linkoukset
tehty. Tyhjensin yhden ison jerryn pienempiin. Tankkasin lingonkin.
Viimeiset litrat kelkan tankkiin.
Hain isomman moottorisahan varapuuvaraston luo. Sahasin pari
laatikollista klapeja keskeltä poikki. Pitkät ja paksut pääsivät tähän
käsittelyyn. Kiskoin laatikot ahkiolla terassille. Alamäkeen ahkio
meinasi tulla päälle ja parissa kohtaa olikin parempi, että ahkio oli
etupuolellani ja pidättelin sitä vain hiukan.
Tuli jo ruuan aika. Ja kohta ampumahiihtokin. Eilen meni kisat naisilla
päin ... sanonko ...? Tänään vuorossa miehet. Äijien hommat menivät
päin persettä! Jos tuo on miestemme hiihdon ja ammunnan taso, niin
kusessa voidaan olla. Puuttinihan voi käyttää heikkouttamme hyväksi ja
pistää Bolsunovin ja muutaman tuhatta muuta innokasta hiihtelemään
rajan yli meille. Eihän suomalaiset heihin osu. Eikä saa kiinni
hiihdettyä.
Aurinko on paistanut koko päivän. Iltapäivällä pakkanen heikkeni
viiteen asteeseen. Auringon säteet eivät vielä osu paneeleihin, joten
akkuihin ei vielä tule virtaa. Kun katselin säätölaitteen lukemia ja
arvoja, on homma kuitenkin pientä vaille viriämässä. Pari viikkoa
saattaa vielä mennä. Olemme aurinkopaneelien kannalta aika huonossa
paikassa. Isoja puita paisteen suunnalla. Rinne viettää itään. No, on
tässä sijainnissa sitten ne hyvätkin puolensa, kun kesällä aurinko
räköttää.
Perjantai, 10.2.2023
Tänään
aamupala hieman normaalia aiemmin. Hieman ennen yhdeksää olinkin jo
liikekannalla. Matkalla Ruotsiin. Eliassonin liharekalle. Sen oli määrä
olla paikalla kymmeneltä Suomen aikaa, mutta aina se on avannut ovensa
paljon aiemmin. Yhdeksältäkin. Onneksi olin pukeutunut lämpimästi.
Pakkasta vain pari pykälää ja liki tuuletontakin. Mutta seisoskelu
avopäin alkoi tuntua jo vanhoissa luissa. Jonoa oli paikalle tulessani
noin 60 ihmisen verran. Sain seisoa liikkumattomassa jonossa tunnin
verran. Siinä vaiheessa eli kymmeneltä aukesivat ovet. Taakseni oli
siinä vaiheessa tullut jonottajia. Ehkäpä toiset 60 henkilöä. Meni
puoli tuntia vielä ja vihdoin olin autossa sisällä. Siellä jono kiersi
hitaanlaisesti. Puoli tuntia meni siinä odotellessani kassalle pääsyä.
Kotiin ajaessani laitoin peräti penkinlämmittimen päälle!
Aika pian lähdettiin mökkiä kohti. Perillä oltiin yhden aikaan. Ulkona
-2. Sisällä -1. Uutta lunta ei. Katolta tullut kuitenkin jonkun verran
lunta alas.
Polttopömpeli oli täynnä, joten sinne tulet. Pudottelin kattotikkailta
loputkin lumet alas. Linkosin niitä lumia, jotka eivät olleet jäisiä.
Etupihan puolelle tein kulkuväylää. Se ei aivan vielä valmistunut,
vaikka käytössäni oli linkoakin kovempia aseita.
Katsottiin ampumahiihtoja. Suomellakin oli sakkia urheilijoiden
seurana. Pyssyhiihtelijöitä. Vaikea oli uskoa, että he olivat muiden
kanssa samassa sarjassa. Sorry vaan!
Syötiin ruoka viiden maissa. Kuudelta alkoi lämpö alakerrassa jo
tuntumaan. Vähitellen suunniteltava yläkerran lunkan aukaisua.
Torstai, 9.2.2023
Koko
yön plussakeliä. Max 2 astetta, mutta kuitenkin. Poutaa, mutta kova
tuuli. Hieman ihmeellistä talven kulkua! Ollaan ajateltu, että jospa
vaikka mökille huomenissa. Viikonlopulle luvassa hieman pakkasta. Ei
kuitenkaan kovia lukuja. Meneekö edes toiselle kymmenelle? Yön ja aamun
tuulissa oli ehkä hieman poikkeuksellista se, että Meltosjävessä ne
olivat Torniota kovempia. Puuskissa siellä yli 22m/s. Onkohan puita
kaatunut?
Nyt on hyvinkin positiivistä se, että lunta ei ole edellisen käyntini
jälkeen tullut lisää. Eli tiet ja polut ovat ok. Auttavasti. Kattolumet
ovat tietenkin tukkona sekä ylä-, että alapihalla. Yläpihalla on
kiertotie. Alapihalla ei. Joka paikkaan pääsee kuitenkin. Pitää paikan
päällä katsoa, ryhdynkö jonkunlaiseen urakkaan lumivuorien kanssa.
Vähän kertaansa edes.
Aamulla minulla on pikku reissu, jonka jälkeen sitten päästään
liikenteeseen. Aino meinasi kuoria viikonlopun potut sillä aikaa, kun
olen pois. Neljä kookasta perunaa, ei sen kummempaa. Ei kannata jättää
mökille tehtäväksi sellaista, mikä on helpompi ja järkevämpi tehdä
kotona. Juuri tällä kertaa on valmisruokaosasto pakastimessa hyvällä
mallilla. Osa vaatii seurakseen potut tai riisin. Osa on täysvalmista.
Tarvittaessa osaamme laittaa ruokaa myös pitkän kaavan mukaan ja
esillelaittoa ei tarvitse hävetä. Mutta iso periaate on kuitenkin se,
että ruuanlaitto on hengissä pysymistä varten. Ja mahdollisimman
helpolla se on saatava tehdä.
Jo illan aikana laittelin kamppeitani valmiiksi. Myös eväspuolella
järkkäsin asioita. Paistoin viikonlopulle munia ja otin jotakin
leiväntapaista pakkasesta. Muutenkin jo mietin, mitä jääkaapista
otetaan matkaan. Osin matkaan lähtee täsmäeväät. Ei kuitenkaan kaikkea
voi niin laskea etukäteen.
Eilen uutisoitiin maanjäristyksen uhriluvuksi n. 12000. Tänään luku on
jo 19300. Paljonko vielä nousee? Laskusuuntaanhan nuo luvut eivät
käänny!
Keskiviikko, 8.2.2023
Huomenna
alkaa parin päivän mittainen kaupan lakko. Cittarit ja Prismat ovat
ainakin lakon piirissä. Lakolla ei liene lyhyytensä vuoksi isoja
vaikutuksia. Kaupat taitavat jopa olla auki. Esimiesvoimin pyritään
pitämään hommat toiminnassa. Voisin kuvitella, että tänä iltana saattaa
kaupoissa olla hieman enemmän asiakkaita. Tein sellaisen päätöksen,
että tekaisin viikonlopun kauppareissun jo nyt aamusta. Jos lakkoa ei
olisi, olisi kauppapäivä varmaan ollut vasta huomenissa. Ostettavaa ei
ollut kovinkaan kummoisesti. Itse asiassa poikkeuksellisen vähän. En
siis hamstrannut yhtään mitään. Kalliiksi reissun teki kuitenkin se,
että oli käytävä samaa kuumaa myös apteekissa. Se aukesi sopivasti
yhdeksältä eli kaupassa ollessani. Loppumaisilaan oli viisi eli
pillerilaatua. Vähissä myös yksi rasva. Rasvaa en nyt saanut. Haen
joskus toiste. Tällä kertaa kauppakeskukseen mennessä puomi aukesi
kertamenolla. Pois lähtö olikin sitten toista. Vasta kolmannella
kerralla rekkarin luku onnistui!
Laitoin kauppakeskuksen palautesivulle moiteviestin puomien
toiminnasta. Itapäivällä sieltä vastattiinkin. Ongelma tiedossa.
Korjataan jos osataan! Nyt homma ei kuitenkaan ole osaavissa käsissä.
Ennen kymmentä tuli telkkarista LBZ. Ymmärrän sen, että tällaisissa
tosi-tv -ohjelmissa on osa aina käsikirjoitettua touhuilua. Joissakin
"vastaavissa" kuitenkin paljon enemmän, kuin tässä sarjassa. Tuli vain
mieleeni nyt se, että sarjan tiukkaakin tiukempi naiskolmikko pärjää
noissa kuvioissa ja olosuhteissa kuin tyhjää vain. Agnes, Susan ja
Denise hakkaavat ahkeruudessaan ja taidoissaan useimmat miehetkin. Oli
sitten kyse metsästyksestä ja kalastuksesta, lumitöistä, rakentamisesta
tai puuhuollosta. Olisi monella äijällä vara ottaa mallia!
Aino laittoi uunikalaa. Oli taas maut kohdillaan. Lähdettiin sitten
hetken kuluttua vielä käväisemään ulkomailla. Nopea käynti, kun
kumpikin tiesi, mitä piti ostaa.
Aino haettiin neljän korvilla muorikööri-iltaan. Jäin yksin
kotimieheksi. Ampumahiihdn MM-kisat alkoivat. Norja voitti tietenkin.
Muutoin kuitenkin kisa oli jopa viihdyttävä. Suomi ei pärjännyt. Ei
Ruotsikaan. Ranska oli tuhria mitalisaumansa viime metreillä
hiihtämällä harhaan. Katsoin jonkun vanhan tallennuksen. Eilen illalla
yhtä tallennusta katsoessamme kuva ja ääni pätkivät kovasti. Pysäytin
toiston ja kun käynnistin sen uudestaan, vika oli kadonnut. Iltasella
myös oli sellainen häiriö, että joidenkin kanavien ohjelmat
ilmoitettiin kaksi tuntia liian myöhäisiksi. Tänään samaa vikaa ei enää
ole.
Turkin/Syyrian maanjäristyksen kuolonuhreja on viimeisien laskujen
mukaan jo noin 12000. Luku nousee koko ajan. Joku eilen arvioi, että
lopullinen määrä saattaa olla 30000. On se vain melkoinen tuho. Enää
harvakseltaan löytyy raunioista elossa olevia. Toivo hiipuu.
Vaikuttaako katastrofin jälkihoito sisäpolitiikkaan ja etenkin kevään
vaaleihin?
Niin ... enkös olekin maininnut pariinkin otteeseen sellaista, että
Unkari tuskin on ratifioimassa Nato-sopimuksia lupauksensa mukaisesti
helmikuun alkupuolella. Nyt se on jo selvää. Tällä kertaa käsittely
muka aloitettaisiin kuun lopulla. Tuskinpa. Eli onko näin, ettemme olle
menossa Natoon. Koskaan?
Tiistai, 7.2.2023
Jännä
juttu, kun en eilen muistanut ollenkaan kehua sitä, että leivoin
pellillisen pikkupullia. Valmista taikinaa oli pakastimessa puolen
kilon verran. Kahtena levynä. Toisesta puolikkaasta tein Nutellan
kanssa pikku rullia. Toisesta tein korvapuusteja. Kaneli ja ruokosokeri
mausteena. Vasta tänään iltapäiväkahvilla maistestiin ensimmäiset
nutellarullat. Ihan ok olivat. Vaikka olivatkin niitä rääpälepääätyjä.
Parhaat ovat pakkasessa.
Olin eilen illalla ottanut pakastimesta jääkaapin puolelle muutamat
kanakoivet. Ne, jotka on sopivilla mausteilla maustettu. Aamupalan
jälkeen alettiin suunnittelemaan aamupäivän tekemisiä. Kanat
valmistaisin uunissa. Mausteet niissä ovat kohdillaan, mutta jonkun
sipulin laitoin vuokaan mukaan. Ja kaksi isoa perunaa. Ainon kipsi
lienee jo kaatopaikalla ja vähitellen käsi alkaa tottelemaan
käyttäjäänsä. Ainolla olikin heti suunnitelmissa tehdä
kaali/porkkanalisuketta. Kypsää sellaista. Hoitelin pilkkomiset, jotta
käsi ei pistäisi pahakseen. Syötiin puolen päivän maissa. Sekä
lisuketta että kanaa saatiin taas pakastimeen muutamaksi kerraksi.
Tänään ollaan oltu Torniossa plussan puolella aamuyöstä alkaen. Ei siis
tarvittu auton lämmitystä, vaan iltapäivällä syöksyin kylmiltään
liikenteeseen. Pitäydyin Lidlissä, mutta en saanut sitä, mitä halusin.
Korvaavaa kylläkin, tyydytään siihen. Jatkoin Puuiloon. Sieltä pikku
ostokset ja sitten vielä huoltikselle. Tankkasin auton ja täytin parit
varagallonat. 109 euroa, saattoi olla kallein bensaostokseni koskaan.
Torniossa aurinko laski tänään klo 16:17. Eli näin selkeillä säillä on
päivässä jo pituutta. Toki muutenkin. Kun kuljettiin vielä töissä, oli
nämä ajat juuri niitä, jolloin kevään edistymisen alkoi huomata. Töistä
kun tultiin kotiin ei enää ollutkaan pimeää. Kohta oltiin jo niin
pitkällä, että kun perjantai-iltaisin saavuttiin mökille, oli yhä
valoisaa. Kuukauden kuluttua se olisi jo edessä.
Maanantai, 6.2.2023
Ei
ollut kello soimassa, mutta silti heräsimme riittävän ajoissa aamulla.
Pakkasta noin 16 astetta. Laitoin auton hetkiseksi töpökkään. Aamupala
syötiin hieman normaalia aiemmin. Oliko vielä oikein nälkäkään?
Lähdettiin liikenteeseen. Vein Ainon röntgenille ja jatkoin siitä
kauppakeskukseen. Puomi ei auennut. Peruutin ja ajoin taas hollille.
Nyt onnistui. Kun oli aikainen maanantaiaamu, oli hyllyt vielä
täyttämättä. Se oli arvattavissa. Löysin kuitenkin korvaavia asioita
joten se siitä. Mitään en jäänyt kaipaamaan.
Ajelin sitten terveyskeskukseen takaisin. Siellä käsi oli kuvattu ja
kipsi poistettu. Lääkärille aika juuri tulossa. Ajat olivat hieman
myöhässä, mutta ei kovin dramaattisesti. Lääkärin jälkeen taas
röntgeniin. Ja röntgenin jälkeen taas lääkäriin. Lääkäri meinasi
jatkolähettää potilaan fysioterapeutille. Potilas ei kuitenkaan
halunnut enää lisää odotteluja eikä jonotuksia. Paperilla ohjeet
matkaan ja netistä lisää. Kotimatkan teimme Haaparannan kautta. Siellä
eivät pankkikortit kelvanneet ja Ainon ostokset jäivätkin minimiin.
Minulla ei nyt ollutkaan siihen suuntaan asiaa. Viikolla ehkä tehtävä
uusi reissu. Kotona oltiin heti kymmenen jälkeen. Ja monta mutkaa käyty!
Turkissa oli aamuyöllä melko raju maanjäristys. Alkuun puhuttiin
parista sadasta kuolleesta. Päivällä luku oli jo 1500. Klo 17:00 2300.
Helposti tuo luku vielä voi moninkertaistuakin. Kaikki varmasti
muistavat maanjäristyksen Intian valtamerellä Tapaninpäivänä v.
2004. Silloinkin alussa puhuttiin parista sadasta kuolonuhrista.
Onnettomuudet eivät tietenkään ole millään tavalla vertailukelpoisia.
Mutta alussa ei monestikaan ole katastrofin laajuus ollenkaan tiedossa.
Vuoden 2004 levinneessä tsunamissa kuoli ihmisiä vielä tuntikausia
järistyksen jälkeen, kun aallot tavoittivat Afrikan rannikon. Kuolleita
oli loppujen lopuksi 300000.
Turkki on pyytänyt apua muilta valtioilta. Suomi ja Ruotsi ovat jo
lähtövalmiudessa. Auttamaan, kun katastrofi on tapahtunut. Suomi ja
Ruotsi ovat pyytäneet apua Natomuodossa, ettei katastrofia tulisi.
Turkki ei ole siihen myöntynyt!
Mitä ajatuksia herättääkään tämä uusi translaki? Onko oikein, että kuka
vain voi sanoa olevansa eri sukupuolta, kuin ilman housuja voisi
hänestä todeta? Jotenkin tuo tuntuu hullulta. Ja mitä kaikkea
väärinkäyttöä tuo tulee aiheuttamaan. Minulla olisi jonon jatkoksi yksi
ehdotus. Hiihdon MM-kisat ovat edessä. Ehtisiköhän Suomen mieshiihtäjät
vaihtamaan sukupuolta ja osallistumaan naisina kisoihin? Nyt kun Johaug
on lopettanut, voisi joillakin suomalaismiehillä olla vähäisiä
mahdollisuuksia hyviin sijoituksiin. Naisten sarjassa.
Sunnuntai, 5.2.2023
Lauhtuminen
tapahtuikin ennenaikaisesti. Yöllä puoli neljän maissa oli pakkasta
vielä parikymmentä astetta. Kohta enää puolenkymmentä. Onhan se
vaihteeksi mukavaa, kun kireät kelit ovat tällä kertaa ohi. Kyllä -5 on
sentään aivan mahtavan tuntuista viime päiviin verrattuna! Varsin
lauhaa siis koko päivänkin. Huomisaamuksi luvassa hetkeksi taas liki
-20 astetta. Sitten lauhempaa.
Päivä kulunut samoissa merkeissä, kuin tässä muutenkin viime aikoina.
Yksi poikkeus kuitenkin on ollut: kirjoittelun kynnystä on ollut vaikea
ylittää. Näitä tällaisia päiviä on viime aikoina ollut enemmänkin.
Puulta tahtoo maistua koko hoito. Tarranlinna-Domainistakin tuli se
lasku. En ole vielä maksanut, enkä nyt ole vakuuttunut, oliko tämä
vähitellen tässä. Jospa jätän maksamatta?
Kiina tykkäsi kyttyrää, kun USA ampui alas ilmapallon, joka ylitti USAn
alueen 18 kilometrin korkeudessa. Turha Kiinan on siitä äristä. Oli
pallo sitten vakoilu- tai sääpallo, ei sellaista saa päästää vieraan
valtion ilmatilaan. Se on selvä provokaatio. Voisihan tuollaisella
pallolla viedä vaikka ydinpommin. Ei sillä ole merkitystä, millä
nopeudella mahdollinen vihollinen tulee. Kaikki vaan alas!
Lauantai, 4.2.2023
Illalla
alkoi täällä Torniossakin pakastumaan. Aamulla seitsemän maissa oli
pakkasta jo 23 astetta. Yleensä kylmin hetki on vasta auringon nousun
aikaan. Meltosjärvessä lämpötila huiteli -31 asteen hujakoilla. Eipä
yhtään haittaa, että olin jo turvallisesti kotosalla ja ei tarvinnut
huolehtia lämmityksestä. Veskiin menokin täällä niin helppoa. Autonkin
saa tarvittaessa lämmitykseen.
Kauppa-asioita ei onneksi ollut. Amupäivällä katsottiin vähemmäksi joku
tallennus. Moneksi tunniksi niitä vielä jäi. Eilen loppuillasta tuli
peräkkäin kaksi Eastwood-elokuvaa. Eka oli aika kehno länkkäri. Toinen
oli hieman parempi filmi. Sen olen joskus aikanaan katsonutkin.
Iltapäivän puolella taas hiihtolajeja teeveestä. Illalla olisi
elokuviakin tarjolla. Ulkoilut jäivät vähiin. Harjasin sentään
takapihan terassin ja etupihan sisääntulon. Kävin postilaatikollakin.
Vein roskat. Näyttäisi, että kireä pakkanen jatkuu vielä yön ja
huomisenkin. Maanantai-illasta sitten ihan toisenlaiset säät.
Tänäänkin vielä päivät vähän sekaisin. Ainokin luuli välillä, että
ollaan sunnuntaissa. Teeveessä kuitenkin esitettiin ohjelmia, jotka oli
ohjelmistossa lauantaille! Jotakin puolivillaista oli illemmalla sen
verran, että toista kanavaa oli tallennettava, kun toista katsottiin.
Ja minä kun olen sanonut, ettei teeveestä tule mitään hyvää nykyisin.
No, hyvää ja hyvää. Kunhan nyt vain saa aikansa jotenkin kulumaan.
Ei olla vielä lainkaan mietitty seuraavaa mökkireissua. Ainolla on
maanantaina kipsin poisto. Katsotaan käden tilanne ja voidaan sitten
miettiä tarkemmin. Aikaisin mahdollisuus on kuitenkin vasta perjantaina
puolilta päivin. Aamulla on silloinkin puolipakollinen meno, mutta sen
jälkeen sitten ... ehkä?
Perjantai, 3.2.2023
Jo
eilen iltasella alkoi pakkanen kiristämään otettaan. Ennuste ei
luvannut kuin jotakin 13-14 astetta pakkasta, mutta laitoin silti
takkaan tulet. Varmistuu jossakin määrin se, että aamullakin on
kämpässä jonkunlainen lämpö. Ulkona mahta kuutamo. Sunnuntaina se on
täysi ja varmaan SoMe saa kuutamokuvia, jos selkosää vain jatkuu. Yöllä
laitoin pari kalikkaa kamiinaan. Kamiinatuuletin yhä pyöri, joten se ei
vielä kovin jäheä ollut. Punaisia hiiliä yhä. Heräsin sitten lopulta
tähän maailmaan seitsemän jälkeen. Kämpässä +15 astetta. Ulkona paljon
kylmempi. Puoli kymmeneltä ilma oli kylmimmillään. Meltosjärvessä
-28,6. Tarralla hieman lämpimämpää.
Keittelin taas pikku pannullisen kahvia. Tarkoitus oli lähteä
kotimatkalle, mutta minkäänlaista aikataulua en ollut tehnyt. Ei ollut
myöskään minkäänlaista suunnitelmaa tekemisistä. Kunhan vain hoksin
toimittaa kaikki lähtöaamun velvollisuudet. Laitoin kamiinaan puuta
pesällisen. Aikaa lähdön hetkeen tulee kuitenkin olemaan joten en aio
sisällä ainakaan palella.
Join rauhassa kahvia. Koko pannullisen. Kohta sitten voitelin parit
voileivät ja söin ne pois. Hoitelin sitten asioita pois homma
kerrallaan. Tuli sitten se hetki, että oli laitettava ulkovaatteet
päälle. Oli haettava puita ja oli vietävä roskat. Lopulta kelkkakin
talliinsa. Kello lähestyi yhtätoista, kun lähdin kohti Torniota. Kotona
vartin yli puolen päivän.
Oli muuten kahden päivän reissussa tosi mukavat säät. Pakkasta 4-8
astetta. Poutaa ja selkeää. Eilisiltana sitten pakastui. Nyt kunnon
pakkasta luvassa vielä huomiselle. Sunnuntaille lauhempaa. Alkuviikosta
sunnuntaille oli ennustettu kunnon lumisadetta. Jopa 30 sentin kerros
lunta oli ennusteessa. Nyt ennuste ei enää tiedä lumesta mitään.
Tiistaiksi ja keskiviikoksi on tulossa lämpöaalto. Puolenkymmentä
astetta plussaa. Sadetta ei ole luvassa, mutta mihinkä uskaltaa
luottaa. Mökin katolla on taas aika paljon lunta. Sieltä ne tietenkin
rusahtavat alas. Meikäläisen mieliksi.
Kun kotiintulo mökiltä olikin näin perjantaina, pistää tuollainen
poikkeus hetkeksi ajatusmaailman sekaisin. Sitä ikäänkuin on
sunnuntaissa. Kyllä siitä sekaannuksesta pian ohi pääsee. Illalla olin
jo normaaliaikataulussa. Oli kuitenkin mielestäni erittäin iso juttu,
että olin mökillä tekemässä niitä lumitöitä. Kaikkea en saanut tehtyä,
mutta auttavasti kuitenkin.
Torstai, 2.2.2023
Yöllä
oli melkoisen kuuma. En katsonut mittaria, mutta pieni hienpoikanen oli
pinnassa. Aamulla nousin ylös puoli seitsemän aikaan. Lämmintä oli yhä.
Keitin pikku pannullisen kahvia. Sen join ennen aamupalaa. En aina
keittele kahvia yksin ollessani. Nyt kuitenkin näin kävi.
Pihalle ponnistin 8:40. Linko käyntiin. Aluksi linkosin kelkkavajan
molemmat sisäänkäynnit. Etuovistahan olin jo kelkan ajanut ulos. Mutta
takaovet olivat vielä aukomatta. Lunta oli takana aika lailla. Jatkoin
laavulle. Kun tulin sieltä pois, levensin tien reunassa aurausvallin
aukkoa laavun
suuntaan. Poistin aurausvallin myös siitä, mistä pyörähdän autolla
tielle pois lähtiessäni. Siinä oli jo vaara, että puskuri osuu valliin.
Olisi siitä varmaan mahtunut, mutta varmuuden vuoksi näin.
Yksi syy, miksi pidin tätä mökkireissua tärkeänä oli se, että yksi
kamera oli ollut pimeänä koko alkuvuoden. Kun viimeksi täältä
lähdettiin, vaihdoin siihen akun, mutta en tarkistanut toimivuutta.
Akku ei tietenkään ollut tyhjä. Vaihdoin sen kuitenkin. Vaihto ei
kuitenkaan auttanut. Menin sitten seuraavalle kameralle akun vaihtoon.
Jostakin kumman syystä plussaliitin oli niin löysä, että eihän siihen
syntynyt kunnon kontaktia. Hakkasin alumiinistä ohuen lättysen, jonka
sain liittimeen kiilaksi. Alkoi pelaamaan. Palasin toiselle kameralle.
Normaalisti kamera käynnistyy, kun vaihtaa virtalähteen. Nytkin
kamerassa oli virta, mutta ei henkeä. Käytin kamerasta itsestään virrat
pois eli buuttasin sen sitä kautta. Alkoi pelaamaan. Nyt kaikki kamerat
lähettävät minulle tietoa liikkujista.
Kameroiden lkanssa meni tuntinen. Hukkaan? Ei varmaankaan. Haukkasin
välillä voileivät. Lakaisin hieman lattiaa. Hain puita. Oli jo
iltapäivä, kun aloin taas linkoilemaan. Levensin puuvajapolun. Nyt tuli
tilaa kantaa koppia tai vetää ahkiota. Linkosinvielä reitin
leikkimökille ja keinuun.
Tärkeysjärjestyksessä seuraava asia oli tehdä kelkkareitti terassin
vierestä etupihan kautta järvelle. Kattolumivuori oli siinä isona
haittana. Kolasin lunta saadakseni "vuorenrinteeseen" tasaisen
menoreitin. Ennen kattolumia oli metrin verran pehmeää lunta. Pikku
hiljaa sain siihen lumimassaa ja lopulta pääsin ajamaan kelkalla siitä
alamäkeen. Kolalla lisää lunta, välillä lapiollakin ... kelkalla taas
reittiä ... vähitellen reitti oli liki ok. Kovettukoon nyt siinä.
Ajelin kelkalla myös tietenkin järvelläkin. Rannan tuntumassa nousi
vesi kelkan jälkiin. Verkkokepeillä ei.
Vein lingon talliin. Tankkasin sen. Tyhjensin isosta astiasta bensat
kelkkaan ja pieneen vara-astiaan. Iso astia lähtee Tornioon täytölle.
Hain vielä kopallisen paksuja koivuklapeja takkaa varten. Kello jo yli
kolmen. Alkaa riittämään meikäläiselle. Laitoin soppakattilan kamiinan
päälle lämpenemään. Kamiinaan puita. Kohta oli soppa kuumaa.
Kroppa on aika raihnainen. Paikat kipeitä ja jäykkiä. No, kunhan tästä
huomiseen taas selviäisi!
Keskiviikko, 1.2.2023
Jukran
pujut! Ollaan siirritty jo helmikuun puolelle. Se tarkoittaa sitä, että
mökillä on jo kuutta minuuttia vaille kuuden ja puolen tunnin päivä!
Eli auringon noususta auringon laskuun. Puolentoista tunnin hämärät
molempiin päihin. Jo alkaa olla päivässä pituutta.
Nukuin aamulla peräti puoli yhdeksään. En pitänyt asiaa pahana, vaikka
olikin aamusta mökille lähtö. Lienee jopa hyvä asia se, että sain
nukuttua pois väsymyksen, joka on roikkunut harteilla muutaman päivän
ajan.
Syötiin aamupala. Tein eväät. Liikkeelle pääsin 10:30 ja mökillä olin
puolen päivän aikaan. Naapuri oli tullut jo eilen. Sisällä -5,7 ja
ulkona -8,6. Ei siis paha ollenkaan. Jouduin jättämään auton tielle.
Aurausvallista ei olisi yli päässyt. Ja pihan puolella hyvinkin 40
senttiä uutta lunta. Paikoin enemmänkin. Kahloin mökkiin laittamaan
kamiinaan tulet. Lunta tuntui olevan joka paikka täynnä. Katoltakin oli
lunta taas tullut, vaikka viime käynnillä kuukausi sitten katto tuli
aivan puhtaaksi.
Ei muuta kuin linko tulille. Meni pari tuntia siihen, että sain auton
pihan puolelle tieltä. Vähitellen yläpihan puoli tuli valmiiksi. Puiden
alla oli melkoista jääkerstelettä. Sohjo pudonnut oksilta ja jäätynyt.
Linko ei moiseen pystynyt. Pihan avoimilla paikolla linkous onnistui,
vaikka lunta olikin paljon. Neljän maissa yläpihan puoli oli aikalailla
hanskassa. Puuvajapolutkin avattu. Kun ilta oli tulossa, päätiin hoitaa
enää väylät veskiin ja kellariin. Kellarissa odottivat ne juomatkin!
Jouduin noiden kohteiden osalta lapiohommiinkin. Samoin kuin
työkaluvaraston edustalla. Lunta oli paljon ja joka paikkaan ei
lingolla päässyt.
Lingosn tankissa
polttoainetta riittää neljän tunnin työhön. En muista, oliko tankki
aloittaessani täpötäysi. Siksi aloin hiimomaan kohti bansa-asemaa. Kone
antoi jo merkkejä loppuvasta polttoaineesta. Pääsin kahden metrin
päähän tavoitteestani, kun bensa loppui. Oli pakko tankata, jotta sain
ajettua lingon talliin. Päivän urakka ohi viiden maissa. Kolme sokkaa
meni poikki matkan varrella. Yksi kiveen, kaksi jäämurikoihin. Onneksi
niitä oli. Taskussa minulla oli sokkia ja sokkatyökalu, mutta oli
välillä pakko kahloa alapihan työkaluvarastoon hakemaan toista avainta.
Siirryin lopulta sisälle. Avasin 800 gramman hernekeittopurkin. Se oli
umpijäässä, mutta sain sisällön vähitellen kattilaan. Sytytin takan.
Hain pari kopallista puuta. Vähitellen papari suli ja sain sisälleni
ruokaa ensimmäisen kerran aamupalan jälkeen. Puolet söin nyt, toinen
puolikas on huomiselle.
Naapurin kanssa vielä iltaporinat. Nämä keskustelut ovat meille
molemmille tärkeitä ja antoisia. On enemmän kuin todennäköistä, että
huomenna porisemme taas. Minulla hommaa riittää hyvinkin koko huomiseks
päiväksi ja mikä kiire minula on sinne Tornioon. Perjantaina ehdin ihan
hyvin. Ainolle on jääkaapissa aika simppelit ruuat valmiina. Eli
hyvällä omallatunnolla olen perjantaille asti.
Tiistai, 31.1.2023
Raihnainen
kroppa sai olla vaaterissa 7,5 tuntia. Se on aika hulppea aika
tämänikäiselle äijänkuvatukselle. Vielä tuntui eilinen kolailu ja
lapiointi. Selkä ja olka muistavat, mitä on tullut tehtyä. Mutta kyllä
tämä tästä.
Olen siis huomenna menossa mökille. Ainolla on se kipsin poisto vasta
ensi viikon puolella, joten hänen ei kannata nyt lähteä matkaan.
Katsotaan sitten myöhemmin.
Laitoin auton lämmitykseen ennen aamupalaa. Sitten kun aamiainen oli
nautittu, olikin hyvä lähteä kauppareissuun. Pakkasta nelisen astetta.
Aurinko nousussa. Eli hieno talvipäivä syntymässä. Eilisiltana olin
puhdistanut auton lumesta. Sisälämppäri oli nyt sulattanut laseista
kuurat. Olen edellisen kerran tankannut auton viime vuonna. Nyt oli
varmuuden vuoksi käytävä huoltoaseman kautta. 30 litraa mahtui. Se on
aika paljon. Kulutus/100km on ollut aika huikea. Tammikuun ajelut ovat
olleet 2-4 kilometrin pätkiä. Vielä melko kylmällä koneella. Bensa
kuitenkin halvempaa, kuin loppuvuonna! Oli tilillä vielä bensaankin
katetta.
Taaskaan Kauppakeskuksen puomikamera ei pystynyt lukemaan rekkariani.
Lipare oli otettava. Poistuessa kuitenkin puomi aukesi. Liparetta ei
tarvittu. Ostosten osalta piti hieman miettiä, mikä on tarpeen. Mökille
otan eväät ja ruuat niin, että ruokailu on vaivatonta ja myös melko
tiskitöntä. Joidenkin tuotteiden osalta on oltava nyt tuplat. Siksi
ostoskassi olikin hieman normalia tuhdimpi. Niin ja otinhan minä kilon
verran mustikkaakin. Ostan taas lisää kunhan entiset loppuu.
Iltapäivällä tarkistelin, että mökille lähtevissä akuissa on virtaa.
Valo ja kamerat. Hyvin oli. Muutenkin tarkistelin, että mökkikassissa
on sisällä kaikki tarpeellinen. Kun on kuukausi edellisestä käynnistä,
saattavat pienet tarkistukset olla tarpeen.
Lavrov syyttää Suomen johtajia suhteiden kariuttamisesta. Niinpä niin.
Se on jännä, minkälaista syyttelyä Suomi on saanut Venäjältä Ukrainan
sodan aikana. On keksitty jos vaikka mitä, jotta Suomen maine menisi
venäläisten silmissä. Ja tottakai se menee. Kansa uskoo Venäjän olevan
länsimaiden hyökkäyksen kohteena. Kysykää vaikka Puuttinilta!
Maanantai, 30.1.2023
Yöllä
sateli lunta. Aamuun mennessä paksuin sade oli ohi, mutta heikkoa
sadetta oli luvassa koko päiväksi. Takapihan putsailin ensin lumesta.
Melkein 10 senttiä ... ajatuksen voimalla! Etuoven edustalta harjasin
lumet myös. Uutta alkoi heti kertymään.
Suomessa, Ruotsissa, Turkissa ja jopa USA:ssa on otettu kantaa siihen,
että voiko Suomen ja Ruotsin Nato-aikataulut olla erilaiset. Niinistö
sanoi, että löytyy syitä, joiden vuoksi samanaikainen liittyminen toisi
myös Suomelle etuja. Sehän on tietenkin selvä. Mutta jos Ruotsin tie
nousee pystyyn, on silloin pyrittävä sinne Natoon ilman Ruotsia.
Turvallisempaa tulee olemaan Natossa kuin ulkopuolella. Ruotsin
jäsenyydestä riippumatta. Se vain yhä vaikuttaa siltä, että Ruotsi ei
tosissaan halua Natoon??? Ps. Muistettava, että Unkari on luvannut
ratifioida molempien jäsenyydet helmikuun alkupuolella. Parin viikon
kuluttua se sitten nähdään. Veikkaan, että taas siirtyy!
Heikkoa lumisadetta on tullut koko päivän. Iltakuuden jälkeen sade
vaikutti loppuvan. Pilvet ohenivat. Kuu alkoi näkymään pilviverhon
läpi. Käväisin putsaamassa takaterassin lumesta. Lunta aamun jälkeen
tullut tuuman verran. Ehkä enemmänkin. Etupihalle menin vasta seitsemän
jälkeen. Siellä putsasin ne minun vakioalueeni. Eli autopaikka +
etupihaa omalta kohdalta. Ja hieman molemminpuolisilta naapureiltakin.
Tunnin sessio. Tuli jopa pieni hiki, joten suihkut päälle. Laitoin
pyykitkin pyörimään, kun pestävää oli sopiva määrä.
Lumisateet tällä kertaa ohi. Ennusteetkin eilisestä kuivuneet. Eilen
vielä oli viikonlopuksi luvassa lunta tupaan. Nyt ennuste on toinen.
Olen tässä aika vakavissani harkinnut keskiviikkoaamulle mökkireissua.
Tekisin pikkuhiljaa rästiin jääneet lumityöt. Työmaa on melkoinen. Jos
olisi koko ajan ollut pakkanen, olisi homma simppeli. Mutta plussakelit
ja vesitateet ovat tehneet tehtävänsä. Saa siinä taas hiertää ja
kiertää pihaa. Lienee parasta varautua jopa kahden yönseudun reissuun.
Eli paluu viimeistään kuitenkin perjantaina. Ehkä jo torstaina. Riippuu
siitä, miten jaksan asiani toimittaa. Nyt tuntuu lumityöt jäsenissä ja
selässä.
Sunnuntai, 29.1.2023
Oli
vielä hiukan pakkasessa muikun mätiä. Illalla otin sitä hieman
jääkaappiin sulamaan. Tänään pilkoin punasipulin ja sulatin hieman
rieskaa aamupalalle. Creme Fraichea oli purkki. Poikkeuksellista
aamupalaa. Kerran vielä saadaan maistella syksyistä mätiä. Sitten onkin
taas odotettava ensi syksyn satoa.
Sipulisilppu ei tietenkään kulunut mädin kanssa loppuun. Creme
Fraicheakin jäi. Lounaalle lisukkeeksi olikin sitten jo aineksia
sienisalaattiin, otettuani rouskuannoksen pakkasesta. Paistoin
kuhafileet kullanruskeiksi. Jopas sitä ollaan tänään saatu herkkuja
ihan kerrakseen. Iltapäiväkahville mustikkapiirakkakin vielä!
Mökkinaapuri soitteli yhdentoista aikaan. Oli lähdössä mökille
lumihommiin. Päiväseltään. Kyseli, josko minäkin olisin lähdössä. Kyllä
minun oli kieltäydyttävä. Ruoka oli vielä laittamatta. Lähtö menisi
iltapäivän puolelle. Voi, voi ... jos suunnitelma olisi ollut ajoissa
tiedossa, olisi tilanne voinut olla toinen. Lähtö sitten aikaisin, että
ehtisi valoisan aikaan tehdä enemmän. Kaikkea ei kuitenkaan yhden
päivän aikana ehdi millään tekemään. Niin ainakin luulen. Käynkö sitten
viikolla tai ensi viikonloppuna? Katsotaan!
No olihan sitä ohjelmaa ilman mökkireissuakin. Teeveessä nimittäin.
Iltapäivän puolella Niskasen sisarukset ylsivät kumpikin hopealle.
Muutkin suomalaiset olivat ihan ok, vaikka osalla oli vaikeuksia pysyä
pystyssä.
Talonmiesvuoromme on päättymässä. Vuoro vaihtuu aina sunnuntai-iltaisin
klo 20:00. Miksi kahdeksalta? No siksi, että jos sunnuntaina on
lumitöitä tai muita hikihommia, saa hommat lopettaa kahdeksalta ja
mennä saunaan ja suihkuun. Ei tarvitse olla yöhön asti pihalla. Tällä
kertaa ei sitä huolta ollut. Koko viikolla lunta ei satanut. No sen
sentin verran ehkä. Vettä niinkin on tullut ja joitakin ongelmia se
aiheutti.
Huomiselle luvassa lunta. Sen jälkeen odotettavissa poutaa ja sitten
viikon päättyessä taas lumisadetta. Pikku pakkasta. Ei plussakelejä.
Koko alkuvuosi on ollut kohtalaisen lauhaa. Ainakin lämpimämpää, kuin
-20 astetta. Täällä Torniossa siis. Helmikuu näyttäisi alkavan samaan
malliin. On jo kuukausi edellisestä mökkikäynnistä. Kohta sinne on
päästävä. Tuoreet tiedot tältä päivältä kertovat, että lunta on
poissaollessani tullut 25-30 senttiä. Huomenna 10-15 senttiä lisää?
Alkavat lumityöt tulla niin hankaliksi, että hui! Katolta tulleet ja
jäähän jämähtäneet lumivallit vielä ekstrana! Että hui-hui!
Jouduin tuossa viikolla selailemaan kuvatiedostoja. Digikuvia on
kerääntynyt kovalevyn laidalle kai tuhansia. Ne ovat ihan oikealla
digikameralla otettuja. Vanhimmat vuodelta 1997. Kun sitten aikanaan
meikäläinenkin siirtyi älypuhelinmoodiin, jäi Canonin digikamera kassin
pohjalle ja otin kuvia puhelimen kameralla. Puhelin välillä vaihtui, ja
taisi ainakin yhden vuoden kuvat kadota saman tien. En ole kertaakaan
siirtänyt puhelimen kuvia tietokoneelle, jossa niitä olisi helpompi
selailla ja ylläpitää. Nyt sen tein. Tuhatkunta kuvaa ja videota. Jaoin
ne omiin vuosihakemistoihinsa. Edessä vielä jako kuukausille. Onhan
siinä joutilaalle taas hieman puuhastelua.
Lauantai, 28.1.2023
Yöllä
ei satanut oikeastaan mitään. Vasta ihan aamusta lunta pölähti hiukan.
Sentin verran ehkä. Kymmenen korvissa harjasin lumet etupihalta ja
takaterassilta. Mahtaa nyt olla paikoin liukasta. Jäätikkö alla. Sentin
lumikerros päällä. Lämpötila hivuttautui aavistuksen plussalle.
Käväisinkin harjaamassa lumet auton ikkunoista. Lämppäriä en laittanut
päälle.
Eilen oikeastaan parempi urhelupäivä kuin tänään. Urheilut jäivät nyt
kuitenkin hieman taustalle muun päiväohjelman vuoksi.
Meillä marjat ovat omissa pakastimissaan. Hyvässä järjestyksessä.
Keittiössä jääkaapin alapuolella olevaan pakastekaappiin laitetaan aina
ns. käsivara marjoja. Eli jokaista laatua hieman. Tänään oli tarkoitus
lisätä mustikkaa siihen. Muuta niinkin oli. Hieman olin yllättynyt, kun
mustikkaa ei enää sitten ollutkaan. Hillaa ja mansikkaa on hieman.
Vaaraimia ja karpaloita vähän. Niitä niin vähän saatiinkin.
Puolukkaa on ihan reippaasti ja sen osalta tilanne on aika hyvä.
Jokohan kävi niin, että pitää ostaa mustikkaa? Ei se ole poissuljettu
asia. Ensi kesänä mustikkaa on ehkä kerättävä tuplasti viime kesäiseen
nähden.
Iltapäivällä puin päälleni sellaiset vaatteet, jotka ovat olleet
viimeksi päälläni loppukeväästä kaksi vuotta sitten. Käytiin sitten
Alatornion kirkolla hyvästelyreissu. Kun vähäinen tuttava- ja
sukulaispiiri on jo kohtalaisen iäkästä, tulee näitä hetkiä väistämättä
eteen. Kaikilla meillä on vuoromme. Itselläkin.
Näki siellä sellaisia tuttuja, joita viimeksi on nähnyt vuosia sitten.
Nuorimmasta päästä monet olivat kasvaneet ja muuttuneet niin, ettei
heitä olisi toisissa olosuhteissa tunnistanut olenkaan.
Vassemmistonuoret ovat järjestämässä pilapiirroskilpailua ja aiheena
tietenkin eräs herra Erdogan. Tuolle hommalle pitäisi saada stoppi,
mutta eipä se taida onnistua. Selkeä pyrkimus on vahingoittaa Suomen
mahdollisuuksia liittyä Natoon. Samalla järjestetään Venäjälle aikaa
koota Ukrainan seikkailun jälkeen rivistönsä ja tulla Suomeen
vierailullle. Kuvitteleeko joku, että silloin kun itänaapuri tulee, se
säästäisi sitä mielistelevät vasemmistolaiset. Kyllä siinä käy kuin
Vesivehmaan jenkassa. Puoluekantaan katsomatta. Siis on raivostuttavaa
ja jopa maanpetoksellista toimintaa tuo kilpailu. Muutkin vastaavat
pelleilyt. Kun tässä itse on jo elämänsä kutakuinkin elänyt ja siinä
mielessä joutaa jo syrjään, mutta entä nuoremmat? Kyllä heillä pitäisi
olla mahdollisuus rauhaan ja turvalliseen elämään. Heti sylilapsesta
asti.
Perjantai, 27.1.2023
Tammikuun
viimeinen viikonloppu alkamassa. Ne, jotka ovat sinnitelleet tipattoman
tammikuun kanssa, saavat avata hanat ensi viikon puolivälissä. Tammikuu
on ollut itselläkin tipaton. Ei siksi, että sitä olisi vasiten
yrittänyt, vaan ihan itsekseen on siinä näin käynyt. Meneekö
helmikuukin samaan syssyyn?
Viime yönä pakkasella kymmenisen astetta. Ennen päiväruokaa kävin
laittamassa auton töpökkään. Lasit olivatkin melko tiukassa jäässä.
Syönnin jälkeen lähdin kauppareissuun. Vaihteeksi kävi niin, että puomi
ei auennut. Nappia painamalla sain kuitenkin lipareen poislähtöä
varten. Kaupasta tälläkin kertaa vain ihan perusjuttuja. Pankkikortin
lukijakin vierasti minua. Se ei ottanut huomioon kuin vain kolme
painallustani. Kolmannella yrityksellä olin tarkkana ja painoin nappeja
kunnolla. Kelpasi. Kun ajelin parkkihallin poistumispuomille, se
aukesikin sitten ilman, että piti laittaa sitä liparetta koneeseen.
Omituista.
Tänään tuli teeveestä päivällä urheilulähetyksiä monelta kanavalta.
Samanaikaisesti vielä. Väkisellä osa meni ohi. Ei niitä urheiluja ala
nauhoittelemaan. Suomalaiset eivät olleet mitalikuntoisia.
Päivän mittaan pakkanen vähensi otettaan. Luopuikin lopulta ja
iltasella päästiin jo nollaan. Sadealue hipaisi meitäkin, mutta
hiutaleet putoilivat kuitenkin tuolla pohjoisempana. Mökillä sateli
pari senttiä lunta. Eli ei sielläkään vaivaksi asti. Tärkeintä nyt
olikin, ettei minulle tullut nyt lumitöitä tänne kotosalle.
Illalla askartelin hetken yläkerrassa. Samalla katsoin elokuvaa, kun se
sattui töllöstä juuri tulemaan. Elokuvana ei varmaan edes
keskinkertainen. Musiikin vuoksi kuitenkin katsoin sen loppuun asti.
Oli ihan mukava kuunnella siinä muuta touhutessani.
Torstai, 26.1.2023
Jälleen
sään puolesta mahtava talvipäivä. Ainoa moitittavuus on tuo liukkaus.
Takapihalla sain jäät putsattua terassilaudoitukselta. Sade ja pakkanen vain
tulivat illalla perään ... liukasta on siis sielläkin. Mutta siellä
kuura lautojen pinnalta kuivahtaa kyllä nopeasti. Etupihan, eli varjon
puolella, on tilanne pahempi. Siellä oven edustan betonilaatoitus on
parisenttisen jään peitossa. Jos siihen laittaa mursketta, kantautuu se
sisälle jaloissa. Laitoinkin sitä vain toiseen reunaan. Jospa sitä nyt
muistaisi pyyhkiä kengänpohjat aina sisälle tullessa.
Kävin myöhemmin päivällä hiekoittamassa pannuhuoneen päätä ja roskisten
seutua. Samalla tein oven edessä murskeelle tempun. Ruiskutin siihen
hanakuumaa vettä ihan vain vähäsen. Pakkasta oli 4-5 astetta. Murske
jäätyi liukkaan jään pintaan. Ainakin jonkun aikaa tuo konsti toimii.
Sääennuste on hieman muuttunut alkuviikosta. Nyt lauantaille on luvassa
vain hieman lunta. Sen sijaan maanantaille olisi nykytiedon mukaan
kunnon pyryä. Meille tuo passaa. Monille muillekin tutulle. Lauantai
saisi siis olla ihan kunnon poutapäivä!
Saapi nähdä, mikä on luvattujen panssarivaunujen toimitusaika
Ukrainaan. Olivatko puheet parasta? Nyt jo uutisoidaan, että
Abramseihin on tehtävä isot muutokset ennen kuin niitä voi toimittaa
ulkomaille. Salainen teknologia on vaihdettava tavalliseen. Nämä
sota-ajan uutisoinnit ovat muutenkin omiaan aiheuttamaan epäselvyyttä.
Tulee sitä informaatiota monesta tuutista. Disinformaatiota vielä
useammasta. Lisäksi vielä kaikki ne asiat, joita ei uskalleta kertoa.
Epämääräistä hommaa koko hemmetin sota. Venäläisten on kuitenkin helppo
olla. Heille kerrotaan vain yksi totuus!
Keskiviikko, 25.1.2023
Keskiyön
lumisade kesti 2-3 tuntia. Tänään, kun aamuvuorolaiset aloitteilivat
töitään, oli lämmintä jo kolme astetta. Sateesta ei tietoakaan.
Mahdollinen lumikertymä oli sulanut. Piha jäätikköinen.
Aamupalan jälkeen otin pakastimesta lämpimän puolelle pussukan
muikkuja. Kuorin pari pottua. Sitten olikin jo hoppu hammaslääkärille.
Vika oli tällä kertaa hyvin pieni. Jostakin syystä edellisellä
paikkauskerralla oli paikkausainetta jäänyt hieman liikaa. Nyt purenta
laitettiin kohdilleen. Ja hyvä tuli. Ruoka sitten aamupäivän
päätteeksi. Ja hyvä tuli!
Päivällä muutama lämpöaste. Ehkä 4 asteen verran. Onneksi ei satanut
vettä. Pihalla sadevesikaivojen kannet jään peitossa. Menin niitä
hakkaamaan petkeleellä auki. Sirpa tuli kaveriksi. Oli jo yhden
aukaissut. Onneksi olen aikanaan mittaillut kaivojen paikat, joten
etsiminen ei ole arvailun varassa. Kannet löytyivät. Hiekoitin
roskiksen seutua.
Ainolla kipsin poisto 6.2. Sen jälkeen on hyvä vielä pitää kunnon tukea
ranteessa. Katsoin netistä, että Tornion Tokmannilla on 7 kpl ihan ok
näköistä tukea. Päätin tehdä tikusta asiaa ja hakea yhden tuen. Aino
jäi katsomaan taitoluistelua. Kysyin, olisiko jotain ostettavaa
mielessä. No, olihan sitä. Pulveria voisin tuoda. Kysyin merkkiä.
Vastaus oli: jotain keskilaatuista. Joo. Niinkuin olisin oikea henkilö
arvostelemaan pulvereita ja laittelemaan niitä paremmuusjärjestykseen.
Kävin katsomassa, mitä pesukoneen luona olevan pulveripakan kyljessä
lukee, ja lähdin kauppaan.
Kaupassa osasin tarkan vainuni avulla heti mennä ortopedisten tukien
osastolle. Siellähän se odotti minua. Rannetuki. Mutta vain yksi
kappale! Toki enempää en tarvinnutkaan. Olipa hyvä, että kävin nyt.
Huomenna voisi olla jo myöhäistä! Pulveripaketti löytyi myös. Kotiin
sitten vain.
Kyllä sen tiesi, mitä tuosta jään hakkaamisesta seuraa. Olkapäähän
siitä kipeytyi. Pitäisiköhän ihan pilleri ottaa? Pitää iltamyöhään sitä
miettiä. Ei se paranna, mutta jospa se auttaisi nukahtamaan.
Saksa vihdoinkin ilmoitti panssarivaunujen luovuttamisesta Ukrainan
käyttöön. Samalla siinä varmistui se, että useat muutkin maat tekevät
saman tempun. Suomikin osallistuu talkoisiin. Mutta kun on rajaa
Venäjän kanssa runsaat 1300 kilometriä, ei omaa puolustusta voi
heikentää kovin voimakkaasti. Huoltoa ja koulutusta Suomesta pääosin
tarjotaankin. Korkeintaan 1-2 Leopardia. Noita panssarivaunuja on
työläs laivata tai lennättää. Eikös pistetä pari panssaria jonoon ja
Vaalimaalta Moskovan kautta Ukrainaan. Sitä kautta ovat hyvät tiet.
Mahtaisi se Puuttinikin ihmetellä.
Tiistai, 24.1.2023
Tänään jälleen osoitus hienosta
talvisäästä. Lähes keväisestä. Selkeää, heikkoa pakkasta. Aika
tyyntäkin.
Ajattelin taas pistäytyä liikenteessä. Ihan vaikka kaupassa asti. Auton
lasit olivat kuurassa myös sisältä, joten laitoin auton puoleksi
tunniksi töpökkään. Pakkasta vain 5-6 astetta, joten puolituntinen
riitti hyvin. Tällä kertaa parkkihallin kamerat osasivat lukea rekkarit
oikein. Puomit aukesivat tullessa ja mennessä. Kaupasta vain parin
päivän eväät. Pitemmällä tähtäimellä konetiskiainetta ja
leivinpaperiarkkeja. Paluumatkalla Lidlistä ne puolipakolliset ja
totutut piirakat ja kylmäsavulohet.
Aamulla Aino sanoi, että harakka on varastanut takapihalta solumuovisen
istuinalustan. Epäilin, ettei tuollaista rikosta ole tapahtunut.
Illalla ja yöllä tuuleskeli, ja puuskat olivat aikamoisia. Siinä
syypää. Kävin takapihalla ja siellähän se näkyi. Parin asunnon verran
pohjoisempana, pensasaitaa vasten. Kauppareissun jälkeen kävin sen
noutamassa. Kiersin pannuhuoneen päädyn kautta. Sieltä
lämpökanaalireittiä lähemmäs. Kanaalin päällä on vain ohut lumikerros.
Varsinaisessa umpihangessa kuljettava matka lyheni ainakin puoleen.
Haavistokin (ulkoministeri) jo ehti toteamaan, että tarpeen vaatiessa
emme odottele Ruotsia Nato-kysymyksessä. Se oli ihan oikein sanottu.
Jonkunlainen hässäkkä siitä syntyi ja Haavisto - ei nyt ihan pyörtänyt
puheitaan - vaan selitti, että ykkösvaihtoehto on kuitenkin mennä
Ruotsin kanssa yhdessä. Ninpä tietenkin. Mutta kun Ruotsi on valinnut
sananvapauden ennen turvallisuutta, niin kannattaa tuo pitää mielessä.
Jo aiemminhan Ruotsin pääministeri ilmoitti, että Ruotsissa on
sananvapaus ja eletään omien lakien mukaan. Ovi oli ehkä silloin vielä
hieman raollaan, mutta Ruotsi sulki sen sallimalla koraanin polton. Jos
joku kuvittelee, että Erdogan tulee sitä ovea koputtelemaan, niin
pikkuisen väärässä on! Siis Natoon mennään, vaikkei Ruotsi sinne
tulisikaan!
... Paitsi ... USA haluaa, että Suomi ja Ruotsi liittyvät Natoon
samanaikaisesti. USA myös haluaa, että Turkki ratifioi Nato-sopimukset.
Erdogan tuskin piittaa Bidenin hallinnon haluista. Voi olla niin, että
koraanin poltolla on loppujen lopuksi se seuraus, että Suomikaan ei
Natoon pääse ja olemme kohta samassa pinteessä kuin Ukraina.
Venäjällä on asennettu it-kalustoa suojaamaan mm. Kremliä ja Putinin
lomapaikkaa. Se saattaa olla merkki siitä, että Putin uskoo sodan
laajenevan Venäjän sisäosiin. Sinne tuskin hyökkää Ukraina, vaan
länsimaat ja Nato. Mutta miksi hyökkäisivät? No siksi, että Putinilla
itsellään on suunnitelmia muuttaa taktiikkaa. Tehokkaammat aseet
käyttöön ja jopa laajemmin, kuin Ukrainan maaperällä. Veikkaan, että
Pikku-Putputin ei välitä enää mistään. Voittoa ei tule, mutta jospa
sitä ehtisi vähän tehdä vahinkoa ennen luhistumista.
Tällä hetkellä on vaikea nähdä millään suunnalla mitään positiivista.
No, ehkäpä ne Covid-positiiviset alkavat taas lisääntymään!
Tässä jo pikku hiljaa alkaisi polttelemaan nuo mökkihommat. Sattuneesta
syystä ollaan oltu koko tammikuu kotosalla. Ensi viikonloppu ollaan
edelleen Torniossa. Seuraavalla viikolla saatan sitten lopulta lähteä
yksikseni lumihommiin. Kovaa lunta siellä on tiedossa. Pitää vain
touhuilla rauhallisesti, että homma edistyy. Ensi viikolle luvassa
kylmempää, kuin tälle loppuviikolle. Huomennahan saattaa olla useita
plusasteita. Peräti.
Ensi sunnuntaina mökillä auringon nousu on 9:36 ja se laskee 15:37.
Päivän pituus siis jo 6 tuntia ja minuutin päälle. Siihen molempiin
päihin ne puolentoista tunnin hämärät. Alkaisi jo kovemmallakin
lumimiehellä olla työpäivässä pituutta. 15 tuntia jää vielä aikaa
muille harrasteille. Kuten nukkumiselle ja muille pimeyden töille.
Iltamyöhään pikku pakkanen alkoi muuttumaan ja putosi jo nollan
vaiheille. Sade alkamaisillaan. Onko aamulla vesikeli, vai onko
odotettavissa lumitöitä? Ai niin ... aamulla se hammaslekuri. Ennen
sitä en hikeä ota!
Maanantai, 23.1.2023
Eilen
iltasella satoi lunta. Nyt aamulla harjasin kertymät ovien suista.
Olisikohan lunta tullut sentin verran. Ainakin puoli senttiä. Eli
selvisin lumitöistä varsin helpolla. Alkoi myös talonmiesvuoro. Aamun
sääennusteen mukaan viikko on melko poutainen. Pikku pakkasta.
Keskiviikkona jopa 4 astetta plussaa. Lauantaiksi sitten ennustettu
lumisadetta hieman reippaammin. Toivottavasti se ennuste ei toteudu.
Joskus talonmiesvuorolla sataa lunta ihan tolkuttomasti. Useana
päivänä. Joskus pitelee koko ajan poutaa. Kyllä tuo jälkimmäinen
vaihtoehto passaisi tällä viikolla.
Tällä viikolla tasapainotetaan yhtiössämme lämmitysverkostoa. Tänään
homma alkoi muutamalla perussäädöllä. Viikolla sitten jatkuu. Kun
ammatti-ihmiset ovat nyt valmiiksi paikalla, hoidellaan kuntoon myös
yksi temppuileva hana. Vaihtoon se tietenkin menee. Eipä noita vanhoja
juuri korjailla.
Olihan se arvattavissa. Koraanin polttaminen on huomattu islamilaisessa
maailmassa. Ruotsin lippuja on poltettu. Erdogan sanoi, että Ruotsin on
turha kuvitella, että Turkki tukisi sen Nato-pyrkimyksiä. Viime keväänä
epäilin, että Ruotsi ei taida pyrkiä Natoon. Ruotsissa kun ei kunnolla
edes diskuteerattu ko. asiasta. Nyt viimeaikoina virallinen Ruotsi ja
maahanmuuttaneet ja fanaatikot ovat tahallaan kärjistäneet tilannetta.
Eli ei Ruotsi sitten kuitenkaan halua Natoon. Ruotsi toivoo, että Suomi
toivoo vankkana puskurina Venäjää vastaan. Sanokaa, jos olen väärässä!
Eivätkö ruotsalaiset huomaa, että itämerellä on Venäjän pinta- ja
uppoaluksia pilvin pimein. Ja Kaliningradista on vain kivenheitto
matkaa Ruotsiin. Toivottavasti Ruotsin pelleily ei vaikuta Suomen
Nato-hakemukseen. Meidän pitää irtautua ajatuksesta, että Natoon
mentäisiin yhdessä Ruotsin kanssa. Eihän siitä näytä tulevan mitään.
Uutisissa puhuttiin lemmikkieläinten eutanasiasta. Valtaosa lemmikeistä
ei saa elää normaaliin kuolemaan asti, vaan ne tapetaan
eläinlääkärillä. Onhan se hieman outoa. Kun näkee koiria hihnan päässä,
niin on selvää, että hihnan toisessa päässä on se henkilö, joka määrää
myrkkypiikin ajankohdan. Pian se on edessä meilläkin. Kohta vahvemmat
sanovat, milloin ihmisestä ei enää ole iloa kenellekään ja ei muuta
kuin piikille.
Sunnuntai, 22.1.2023
Iltamyöhään
pakkasta oli meillä liki 18 astetta. Puoli kahdelta oli lämmennyt 14
asteen verran. Kolmessa tunnissa. Heräämisen aikoihin liki nollakeli.
Siinä sitten saatiinkin olla koko päivän ajan.
Tein eilen pottumuusia niin, että sitä riitti tällekin päivälle.
Valmistin tänään muusista koeluontoisesti pihvejä. Lisäsin muusiin
munan ja juustoraastetta. Suolaa ja pippuria laitoin myös. Pakkasesta
kaivoin sitten viimeiset haulikon patruunat. Tonnikalaa ja lohta.
Pihvit eivät oikein onnistuneet. Ne eivät kuumina pysyneet kasassa.
Kananmunaa olisi saanut ehkä olla enemmän. Ja iso vika oli siinä, että
pihveistä tuli liian paksuja. Nuo asiat laitoin mieleen mahdollisia
uusia kokeiluja ajatellen.
Löysin eilen kaupan pakastealtaasta pullataikinapaketteja. Otin kaksi
matkaani. Toisen käytin tänään. Tein kaksi marjapiirakkaa. Toisen
puolukasta. Toiseen laitoin mustikkaa ja vaarainta. Muutamaksi kerraksi
on iltapäiväkahville nisut. Niitä ei pakkasessa olekaan nyt hetkeen
ollut. Piirakoista tuli kelvollisia. Epämääräisempiä laitapaloja
maisteltiin iltapäiväkahvilla.
Tänään hiihtoa, ampumahiihtoa ja yhdistettyä. Mutkamäkeäkin. Menestystä
suomalaisille tuli tuossa hiihdossa. Kyseessä kun oli SM-hiihdot.
Ulkolaisia ei tietenkään mukana ollut.
Olen noin puoli vuotta sitten käynyt hammaslääkärillä korjauttamassa
hampaan, joka oli lohjennut pahasti. Hammas on kuitenkin koirinut
vaihtelevasti koko syksyn. Ja koirii edelleen. Nyt ei ole isompaa
kipua, mutta hammas taitaa hieman liikkua. Tuntuu jopa siltä, että ko.
hammas on ajoittain muuta rivistöä korkeammalla. Varasin nyt kuitenkin
ajan hammaslääkärille. Keskiviikkona asia selkenee. Napataanko hammas
kuppiin?
Lauantai, 21.1.2023
Takana
toinen outojen unien yö. Molempina öinä minua on syytetty jostakin
asiasta. Vastoin mitään todellisuuspohjaa. Syyttelijöinä oudot ihmiset.
Kai joku unien tulkitsija löytäisi jonkun aukon, jota kautta sukeltaisi
sieluni syvyyksiin, ja kertoisi, mitä unet tarkoittavat. Veikkaan,
etteivät tarkoita yhtään mitään.
Kun aamuyöllä käväisin pariin otteeseen valveilla, mietin joutessani
lauantain ja sunnuntain ohjelmaa. Ruuankin puolesta. Tuli siinä sitten
päätettyä se, että pistäydyn aamulla ennen SM-hiihtoja kaupassa.
Pakkasta 10 astetta. Auton lasit jäässä. Puolen tunnin lämmittäminen
riitti tällä kertaa. Kauppaostokset tällä kertaa pääosin pakastealtaan
suunnasta. Kotona takaisin sopivasti kymmeneksi. Hiihdot
alkamaisillaan. Mikähän se oikein on vikana, kun jälleen oli
kauppakeskuksen puomeilla ongelmia? Tullen ja mennen. Nyt ei ollut
jäätä eikä lunta haittana. Aivan puhtaat kilvet. Puomit vain eivät
auenneet. Aukenivat sitten, kun peruutin ja ajoin kameran hollille
uudestaan. Näin siis tullessa ja lähtiessä. Onneksi ei ollut ruuhkaa.
Sain pelleillä ihan itsekseni!
Katselin toisella silmällä hiihtoja. Toinen silmä avusti köökin
puolella. Olin ottanut kaupasta muutaman pussin pakastevihanneksia.
Erilaisia laatuja. Haudutin niitä isossa paistinpannussa. Sekaan
kehittelin sopivat mausteet. Lopputuloksena tuli lisukemössöä
muutamaksi kerraksi. Ruokaa laittaessa on helpompi ottaa valmis
rasiallinen käyttöön, kuin ottaa useasta pussista hieman.
Viikon kolmas kalapäivä. Paistettua kuhaa tällä kertaa. Tein kahdelle
päivälle pottumuusit. Oli taas hyvät ruuat. Yllämainittujen lisäksi oli
myös punajuurisalaattia. Puoli yhdeltä pöytä taas raivattu. Saatiin
keskittyä taas täysillä hiihtoihin.
Ensimmäistä kertaa tälle talvelle pilkahti aurinko sillä lailla, että
se paistoi ikkunasta sisälle ja säteet osuivat teeveen taakse seinään.
Se on jotakin se. Tästä eteenpäin selkeällä säällä on kaihtimia
pidettävä kiinni. Jos TV nimittäin on auki. Tavallaan se on sääli.
Aurinkoa on odotettu, mutta sitten kun se tulee, suljetaan se huoneen
ulkopuolelle.
Raivostuttaa tällä kertaa mm. Ruotsin toiminta. Siellä sallitaan se
mielenilmaus, jossa on tarkoitus polttaa koraani Tukholmassa Turkin
suurlähetystön edustalla. Siitähän ei hyvää seuraa. Ruotsin
Turkki-suhteet painuvat pohjalukemiin. Nato-ratifioinnin saa unohtaa.
Takuulla seuraa mellakoita. Ja kenellä on vastuu. Saksa venkoilee
panssarien lähettämisen kanssa. Kaikenkaikkiaan tilanne näyttää
huolestuttavalta, kun yhä useanpi taho pelaa Venäjän pussiin. Kohta kai
pitää muuttaa mökille ja alkaa varustamaan kellaria muutaman kuukauden
oleilua varten.
Tänään on ollut hieno pakkaspäivä. Pakkanen pyörinyt kymmenen asteen
paikkeilla. Illalla pakastui 15-16 asteeseen. Päivällä tosi hieno se
paiste. Se näkyi innostavan ihmisiä Instagram- ja Facebookkuviin. Kai
muihinkin. Oli varmaan synkemmän jakson jälkeen selvästi aurinkoisin ja
kirkkain päivä. Kuin kevätpäivä. Ja vasta kuukausi kulunut
talvipäivänseisauksesta!
Perjantai, 20.1.2023
Sekaisin
Marista. Sehän on ihan hauska elokuva. Päivistä sekaisin. Se puolestaan
ei ole elokuva. Aamulla luulin, että oli jo lauantai. Mutta kun avasin
tietokoneen, niin perjantaihan se vasta olikin. Huomenna sitten se
lauantai! Ei lauantaille ole mitään kummempaa odotettavissa. Joskus
vain näin käypi.
Turkin ulkoministeri Mevlüt
Çavuşoğlu
kävi siis USAssa neuvottelumatkalla. Hänen mukaansa hävittäjäkaupat ja
Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydet eivät liity millään tavalla
toisiinsa. Kuinka sitten pitäisi luovuttaa sakkia Turkkiin? Mitä sillä
sitten on tekemistä Nato-hakemusten kanssa? Aika näyttää, oliko
neuvotteluista mitään hyötyä. Luopuuko joku vaatimuksistaan, vai oliko
se siinä?
Iltapäivällä taas hiihtoja. Tällä kertaa mm. SM-kisoja Tampereelta.
Lounaisessa Suomessa lämmin sää ja sade ovat sulattaneet lumet
nollille. Alkutalvesta Uudellamaalla oli lunta eniten Suomessa.
Mansessa lumi riitti kisojen läpiviemiseen. Kun katsoo
lumitilannekarttaa, ollaan palattu normaalitalven tilanteeseen. Eli
eniten lunta on akselilla Pohjois-Karjalasta käsivarteen. Torniosta
emme saa virallisia lukuja. Veikkaisin, että meillä lunta on
likimain 50 senttiä.
Tänään mielenkiintoiset urheilut olivat iltapäivän puolella. Huomenna
saa töllöttimen ääressä olla jo aamukymmeneltä. Mutkamäet ja vastaavat
jäävät varmaan katsomatta. Silti katsottavaa riittää iltaan asti. Hyvä,
että ehtii välillä syömään! No, vitsi vitsinä!
Torstai, 19.1.2023
Tänään
kauppapäivä. Ei taaskaan isojen hankintojen päivä. Tämänpäiväisillä
ostoksilla vain pyritään pitämään saavutetut linjat. Airi haki Ainon
hieman ennen meikäläisen liikkeellelähtöä. Siskoksilla mielessä muut,
kuin meikäläisen maalliset asiat. Jostakin kumman syystä
kauppakeskuksen parkkihallin sisääntulon puomi ei minulle auennut.
Jouduin painamaan nappia ja sain siitä lipareen ja puomikin aukesi. Syy
puomin aukeamattomuuteen selvisi. Rekisterikilven edessä roikkui
jääpuikko. Potkaisin sen pois. Vastaisuudessa pitää asia kai huomioida.
Poislähdön kanssa oli myös ongelmia. Puomi ei tietenkään auennut
automaattisesti, mutta möskään lipare ei toiminut. Laite ei imenyt sitä
sisäänsä. Ajoin toiselle ulostulolle. Siellä lipare kelpasi. Puomi
aukesi, ajelin kotosalle. Ainokin oli jo palautettu paikalle.
Poutapäivä. Meinasin mainita, että pitkästä aikaa. Mutta olihan
tiistainakin sateeton päivä. Ja viime perjantaina. Muuten lunta onkin
piisannut. Kun sataa koko "valoisan" päivän, niin eihän sitä silloin
tiedä mitään mahdollisista yön poutajaksoista. Tänään kuitenkin
loistosää. Pientä pakkasta. Ja sitä poutaa!
Otin maanantaina kantaa siihen, kun Ruotsissa roikottivat
Erdogan-nukkea jaloista. Se oli aivan turhaa ja asiatonta vihan
lietsomista. Ville Ranta halusi pistää psremmaksi omilla
pilakuvillaan. Voi ihmisen käsi! Saattaa pilkka vielä osua omaan
nilkkaan. Pitäisikö Ranta lähettää Turkkiin nukenroikottajien mukana!
Iltalehdelläkin luulisi olevan parempi käsitys hyvästä mausta!
Keskusta äänesti jälleen hallituksen esitystä vastaan. Miten vastaa
Marin?
Keskiviikko, 18.1.2023
Tälle
päivälle ennustettiin lumisadetta. Valitettavasti ennuste toteutui.
Sade oli alkanut jo ennen heräämisiä. Ja jatkui. Ja jatkui.
Tänään ei vielä tarvinnut käväistä kaupassa. Ainolla oli kuitenkin
varattuna aika labraan ja toimin reissulla autonkuljettajana. Pikainen
reissu. Laboratorioajat pitävät hyvin kutinsa. Sisään pääsee yleensä
muutaman minuutin etuajassa. Minulla on labra kuuden viikon kuluttua.
Tuleeko muuta vielä sitä ennen? Voi olla. Tässä iässä kun tutkitaan ja
testataan. Testataan ja tutkitaan.
Laitoin tänään ruuaksi haukipihvejä. Eiliseltä valmiiksi keitetyt
potut. Vähän paistamista ja lopuksi sekaan ruokakermaa. Kun kyse oli
itse prosessoimastani kalasta, oliko siis kyse kalaruuasta? Makkara on
prosessoitua lihaa, mutta makkarekeitto ei ole lihakeittoa. Makkaroissa
on lisäksi monesti niin paljon muuta kuin lihaa, joten en pidä makkaraa
liharuokana. Entäs jauhelihapihvit? Omatekoiset ovat ehdottomasti
liharuokaa. En käytä jauhelihapihveihin enkä kalapihveihin munia enkä
korppujauhoja. Eli kyllä silloin kalapihvini ovat kalaruokaa. Eli
tänään oli viikon toinen kalaruoka. M.O.T.
Lumisade jatkui. Ja jatkui. Mutta sateeseen tuli lopulta vähintäänkin
tauko joskus iltaseitsemän aikoihin. Taisi se sadekin sitten lopulta
loppuakin. Ilma kääntyi aavistuksen plussalle. Siis äkkiä pihalle lunta
siirtämään. Kosteaksi muuttuvaa lunta oli kymmenisen senttiä. Tein sen,
mikä oli välttämätöntä. Auton ja autopaikankin hoitelin. Ja tietenkin
takapihankin. Lumikone kävi sitten putsaamassa pihan pääväylät. Kävin
ennen kymmentä vielä sen verran pihalla, että parkkipaikalle mennessä
ei vastassa ole aurausvallia.
Turkin ulkoministeri on neuvottelumatkalla USAssa. Hävittäjäkauppoja
tekemässä. Kuullaanko huomenissa hyviä uutisia? Eli miten käy
Nato-ratifioinnin? Turkin ulkoministeri on tosin vain juoksupoika. Se
on lopulta eri ukko, joka Turkissa sanoo mitä tehdään. Milloin sitten
sanoo? Tottahan toki viivyttelee mahdollisimman kauan. Jos vaikka saisi
lypsettyä jotakin lisäetua.
Tiistai, 17.1.2023
Pikku
pakkasta yön yli. Kolmesta viiteen astetta. Aamulla alkoi taas hieman
lauhtumaan, mutta plussakelit jäivät saavuttamatta. Tai ei sittenkään.
Viiden maissa iltapäivällä oli hetken jonkun kymmenyksen plussalla.
Piteli onneksi poutaa ja tänään olkapää sai olla rauhassa.
Tänään supersuosion saanut muikkupäivä. On se vain! Ollaan jo
tiistaissa, ja vasta nyt, viikon toisena päivänä, syötiin kalaruokaa.
Ollaan toki aamiaisella jo syöty kirjolohta kylmäsavuna ja graavina.
Kylmäsavu kaupantiskiltä. Graavit tein itse. Olen kai muutaman kerran
saattanut sanoakin, että voisin syödä kalaruokaa vaikka joka päivä. En
ole muuttanut kantaani. Menisi ehkä jopa niinkin, että kalalaji ja
valmistustapakin pysyisi samana. Ja silti maistuisi. Käytännössä ollaan
tyydytty siihen, että syömme kuitenkin hieman monipuolisemmin. Kalaa
2-3 kertaa viikossa pääruokana. Kylmäsavua ja jotakin sillihommaa
sitten epätasaisesti aamiaisen osana.
En liikuttanut tänään autoa ollenkaan. Kaksi kertaa kävin kuitenkin
oven ulkopuolella. Kerran ulkovarastossa, kerran postilaatikolla. Ai
niin, takapihan lakaisin lumipölystä. Siihen on liikunta tänään jäänyt.
Katsottiin yksi tallennusfilmi. Pääosissa herrat DiCaprio ja Hanks.
Elokuvan esittelytekstistä en huomannut, että olin ko. filmin jo
nähnyt. Kauan sitten varmaan, kun tapahtumat muuttuivat tutuiksi vasta
kun ne näytettiin. Etukäteen en oikein missään vaiheessa tiennyt
tulevasta. Siis kannatti katsoa.
Venäjä jatkaa pullisteluaan. Kyllä Putin taitaa pyrkiä kolmanteen
maailmansotaan. Jos Venäjä nyt kukistaa Ukrainan, tulee sen operaatio
jatkumaan myöhemmin Baltiassa ja Suomessa. Baltian maat kuuluvat
Natoon. Suomelle on suullisesti annettu turvatakuita USAsta ja
Britanniasta. Aina pitää myös muistaa Jef! Eli jos Venäjä päättää tehdä
tuollaisen liikun Ukrainan tuhottuaan, on täysi katastrofi edessä. On
lisäksi hyvin todennäköistä silloin, että eurooppalaisen sodan lisäksi
ainakin Kiina ja Pohjois-Korea sekoittavat pakkaa Aasiassa. Varmaan
niin tapahtuu myös Afrikassa ja Lähi-Idässä. Maailma voi olla
tulevaisuudessa ihan eri näköinen.
Edellisestä mökkikäynnistä on aikaa viikonloppuna jo kolme viikkoa.
Huomenna sataa lunta. Lunta ja räntää on satanut tämän vuoden puolella
ihan reippaasti. Mökiltä lähtiessämme jäivät lumityöt huonolle
mallille. Eli seuraava mökkireissu tulee olemaan tiukkaa lumen ja jään
kanssa painimista. Siihen ei riitä yksi päivä. Kun on pikkuisen pakko
myös yrittää säästellä itseäänkin. Helmikuun alussa voisin jo
suunnitella käyntiä mökillä. Ihan itsekseni vaikka. Silloin on
päivässäkin jo mukavasti pituutta. Ei tarvitse otsalampun varassa
työskennellä.
Maanantai, 16.1.2023
Loppuillasta
eilen räntäsade alkoi hiipumaan. Taisi olla jo jonkun minuutin
maanantain puolta, kun vielä kävin takapihan puolella. Sen verran, että
ulos mennessä ei tarvi aamulla soseeseen astua. Aamuyöllä jotakin
tihkua vielä sateli. Kone kävi aikaisin etupihalla ja ennen kahdeksaa
kävin taas minäkin kolaamassa sohjoa. Aamupala vasta hieman myöhemmin.
Kertymää pluskelin johdosta ei paljoa ollut. Mökilläpäin kuitenkin on
ollut aavistuksen viileämpää ja siellä on kosteaa lunta satanut
toistakymmentä senttiä. Niinpä. Pakkasta siellä odottaa märkä hanki.
Lähdettiin röntkaamaan rouvan kättä. Ehdin siinä välissä käymään
pikasuutarilla. Teetin puominlukkoon vara-avaimen. Aino oli jo käynyt
kuvauksissa, kun palasin. Lääkärin kutsu tulikin sitten liki
välittömästi. Olipa harvinaisen sutjakka käynti. Tunnin verran pois
kotoa. Palatessamme satoi taas räntää. Tiet entistä loskaisempia.
Unkari on ollut hetken aikaa hiljaa. Eihän heidän kannata nyt ottaa
syyllisen viittaa harteilleen, kun Turkki ampuu koko ajan
täyslaidallisia. Ruotsissa saisivat lähettää ne kurdit Turkkiin, jotka
pelleilivät sen Erdogan-nuken kanssa. Suomessa ja Ruotsissa poliittisen
kerman lausunnot eivät edistä ollenkaan yhteistä asiaa. Monella
muullakin on mopo karannut käsistä. Turkki vaatii, että Suomen ja
Ruotsin on luovutettava 130 "terroristia" Turkkiin. Jos/kun emme
länsinaapurimme kanssa pääse Natoon ja jos/kun Venäjä käyttää aikanaan
tilannetta hyväkseen, välittämättä meidän ihmisoikeuksistamme, voi
jollakin tulla helposti mieleen sellainen ajatus, että olisiko ollut
halpa hinta aikanaan? Kymmenien tuhansien ihmisten henki olisi
säästetty. Noita kun miettii, alkaa suvaitsevaisuus ja sananvapaus
olemaan kirosanoja. Pahin kirosana on kuitenkin Erdogan.
Vääjäämättömästi!
Oli jälleen pelimuori-ilta. En ollut muistanutkaan. Aino haettiin
völjyyn ja jäin yksin kotiin. Katsoin, millaisia tallennuksia minulla
on kovalevyn laidalla. Pistin sitten pyörimään yhden. Se olikin
yllättäen Hitchcock-elokuva. 40 vuotta tuoreempi, kuin lauantaina
katsomamme. Ja parempikin tietenkin. Siltä jäätiin vielä
huippuohjauksista. Paljonkin.
Sunnuntai, 15.1.2023
Meillä
Torniossa pakkanen noudatteli yöllä ja aamulla ennusteita. Viitisen
astetta miinuksella. Siitä sitten lauhtumaan päin. Aamulla oli
Meltosjärvessä noin -7 astetta, mutta siinä lähellä Pellossa jo
parikymmentä. Muonio ja Enontekiö olivat omilla kymmenillään. Eli
pakkasta jo yli 30 astetta. Oulun eteläpuolinen Suomi plussalla.
Puolenpäivän seutuvilla elohopeat, spriit ja digitaalit tavoittivat
nollarajan. Alkoi satelemaan hienokseltaan lunta. Kun pimeys jo saapui
Tornioon, alkoi samalla kunnon räntäsade. Märkää lunta alkoi paikoin
kertymään.
Tänään telkkarista niitä surkeita miesten ampumahiihtoja. Norjalle
neloisvoitto. Taas kerran. Naisten puolella sentään toisin. Oli ihan
jännä ja mielenkiintoinen kisa, vaikka suomalaiset jäivät kauas
kärkisijoista.
Mitähän tässä oikein uskoisi? Meinaan niitä Nato-lupauksia /
Nato-tyrmäyksiä. Pystyykö USA painostamaan Turkin kääntämään kelkkansa?
Lupaamalla niitä F-16 hävittäjiä. Biden olisi valmis, mutta kongressi
sen päättää. Voisi melkein sanoa, että jos kauppoihin ei päästä, se oli
sitten siinä. Turkin suunnalta tulee kovia lausuntoja. Mahtavatko edes
hävittäjäkaupat enää auttaa? Mutta mitä tekee Unkari? Unkari on
luvannut ratifioida kuukauden kuluttua Nato-sopimukset. Mutta käykö
niin? EU on perumassa tuet Unkarille. Suomi aikanaan puheenjohtajamaana
syytti raskaasti Unkaria siitä oikeusvaltioasiasta. Siellä kyllä
muistetaan! Eikä ainakaan hyvällä.
Kun ampumahiihdot vihdoin oli ammuttu ja hiihdetty, lähdin käväisemään
liikenteessä. Ryyte auton päältä oli räntäsateessa jo hieman
pehmentynyt. En laittanut lainkaan autoa lämppäriin ennen reissua.
Huomenna on pieniä menoja kaupungilla. Siksi tein nyt vähäisiä
ostoksia. Ettei huomenna tarvitse. Ei varmaan olisi ollut kiirettä,
mutta sama se. Ja tulipa auton pinnasta lumille lähtö. Cittarista otin
hieman perusjuttuja. Lidlistä riisipiirakoita ja kylmäsavukirjolohta.
Seuraava kauppareissu varmaan sitten keskiviikkona tai torstaina.
Kauppareissun aikana räntäsade oli melkoinen. Kaduilla loskaa. Ilma
sakeana. Näyttäisi siltä, että samaa keliä on vielä nukkumaan
mennessäkin. Toivottavasti kävisi kuitenkin toisin.
Lauantai, 14.1.2023
Yöllä ja
aamulla nollakeliä. Lunta sateli peräti puolen sentin kerros. Sillä oli
kuitenkin sellainen vaikutus, että jäätiköt pihalla tulivat tihmeiksi.
Myös tuosta ulko-oven edestä. Pihatiellä olikin mursketta. Oven eteen
ei sitä kannata laittaa. Sisällä kohta kaikki!
Aamupalan jälkeen aloin jo valmistelemaan päiväruokaa. Ja tarkoituksena
myös valmistaa joku annos pakkaseenkin. Eilen ostin kilon jauhelihaa.
Sen laitoin aluksi paistumaan. Aluksi kahdessa padassa. Yhdistin mössöt
yhteen, kun lihat olivat kypsyneet. Pilkoin kilon verran porkkanoita.
Ne laitoin lihojen joukkoon lisättyäni ensin reippaasti vettä.
Pilkoin kaalinpään pieneksi silpuksi. Kiehumaan sitten omaan
kattilaansa. Kuorin kolme isoa perunaa. Valmistui lopulta kahdenpäivän
jauhelihakeitto. Kaalilla kovennettuna. Valmistui muutama annos
kaalikeittoa. Valmistui muutama annos jauheliha-porkkana -seosta. Monen
päivän ruuat lopulta pakkaseen. Tein inventaarinkin. Mukavasti niitä
nyt on. Vaihteluakin.
Päivällä käväisi vieraitakin. Ihan kahviksi asti. Ennenvanhaan -
etenkin maaseudulla - kylästelyt olivat tavallisia. Nykyisin käydään
kylässä niin paljon sähköisesti, että fyysiset vierailut ovat
harventuneet. Ennen ei ollut puhelimiakaan. Kyllä kai oli pakkokin
kylästellä, jos aikoi kuulumisia vaihtaa. Lapsuudenkotiini tuli puhelin
joskus 60-luvulla. Vuosikymmenen lopulla muistaakseni. Olihan se
melkoinen tapahtuma. Toinen puhelin koko kylässä! Suuri mullistus oli
myös televisio. Niitäkään ei kylällä ollut kuin yksi aiemmin. Nuo
molemmat ihanuudet yleistyivät vähitellen. Naapurin Vikikään ei enää
tullut katsomaan meille "kerniliiviä".
Iltapäivän puolella pakastui sen verran, että juuri voi mainita.
Iltayhdeksältä oli -3,6 astetta. Luvassa ei juurikaan sen kylmempää.
Huomisiltana alkaa kai sitten satamaan lunta. Maanantai menee siinä
samassa pyryssä. Tiistai olisi poutapäivä, mutta keskiviikkona ja
torstaina tulisi taas lunta. Siinä vaiheessa taas poutaantuisi. Kovia
pakkasia ei ole kuitenkaan ennusteissa nähtävillä. Lunta en enää tälle
talvelle kaipaisi. Olkapää ei ole juurikaan vajaassa kahdessa viikossa
muuttunut parempaan. Se tietenkin voisi tykätä viikon tai parin
rauhoituksesta. Sitä näin talvisaikaan ei kuitenkaan helposti tule.
Iltasella katsottiin Hitchcock-elokuva. Ei parasta lajissaan, ei
parasta tekijältäänkään. Tuli vain mieleen ikivanha tv-sarja: Hitchcock
esittää. Piti ihan googlettaa, että milloin sitä Suomessa esitettiin.
Löytyi sellainen tieto, että Nelonen esitti sitä vuosina 2006-2007.
Mutta olihan sitä telkkarissa paljon aiemminkin! Ei ollut Nelosta. Ei
ollut Kolmostakaan. Kaksi kanavaa vain. Muistan hyvin sen sarjan
tunnusmusiikin. Ja Hitchcockin karikatyyrihahmon jakson alussa. Kaikkea
sitä muistaakin!
Perjantai, 13.1.2023
Taikauskoiset
pysyttelevät tänään tiukasti vällyjen välissä. Pyrkien välttämään
kaikki mahdolliset asiat, jotka voisivat johtaa tapaturmiin tai muihin
haitallisiin tai ikäviin asioihin. Ei se kannata. Se tulee, mikä on
tullakseen!
Tämä päivä lähti pitkälti käyntiin eiliseen malliin. Eilen oli
kuitenkin ruoka valmiina, kun keskiviikkona tein nakkisoppaa kahden
päivän edestä. Tänään keittelin potut ja paistoin kuhaa.
Ruuan jälkeen olikin päivä jo puolessa. Ja oli kauppareissun aika.
Päätin ensin käväistä Puuilossa. Kyseinen liike on ollut toiminnassa
meillä kohta kahden kuukauden ajan. Olen pistäytynyt siellä aiemmin
kahdesti, mutta ostoskassi on molemmilla kerroilla jäänyt tyhjäksi. Nyt
tein niin, että eilen iltasella tein lyhyen ostoslistan ja hain netistä
tuotteille hyllypaikat. Olikin siksi helppo ja nopea homma tänään
kävellä liike läpi. Moottorisahaan en kuitenkaan saanut teräketjua.
Pitääpä vielä mökillä tarkistaa, olenko muistanut ketjun lenkkien
määrän oikein. Ei sitä kannata väärää ketjua ostaa, vaikka halvalla
saisikin!
Cittarireissulta peruselintarvikkeita. Oli kuitenkin mielessäni
huominen, jolloin saattaisin touhuilla köökissä hieman pitempäänkin.
Aikaa kun kuitenkin on ja pakastimessakin jo hieman tilaa, niin miksipä
ei.
Iltapäivällä tuli katsottua taas ampumahiihtoa. Miesten viestiä tällä
kertaa. Alku meni tosi hienosti, kun norjalainen sai sakkokierroksen.
Suomi kierteli rataa kakkosena. Välillä kolmantena. Olihan se tietenkin
odotettavissa että norjalaiset taas voittivat. Ja Suomi putosi
kahdeksanneksi. Vielä ei meillä ole laittaa neljää kovaa ukkoa kehiin.
Ei oikein kolmeakaan. Vaikea silloin on mitaleita kahmia.
Illalla katsottiin nauhalta yksi Beck. Leppoisaa ajanvietettä.
Beck-elokuvat eivät tarjoa mitään älyttömyyksiä eikä hienouksia.
Tasaisen varmaa viihdykettä kuitenkin.
Torstai, 12.1.2023
Eilen jo meni
plussan puolelle. Tänä aamuna vesipisaroita. Etu- ja takapihalla
kaljamakelit. Kävin etupihan puolella sen verran, että sain lapioitua
pois pienet vallit, jotka aamuinen kone oli jättänyt. Tuosta omalta
kohdalta vain. Hiekoitin yhden vaarallisen näköisen paikan. Konemies
tuli myöhemmin ja hiekoitti pihajäätiköt. Nyt saa siti olla tarkkana.
Takapihan puolella sain jäätiköt terassilaudoitukselta kuriin. Tarkkana
pitää silläkin puolella vielä olla. Sade loppui. Ainakin taukosi tai
vähintään heikkeni. Paikat alkoivat kuivumaan.
Kävin ottamassa tuulilasipeiton pois auton päältä. Pikku pakkasta
luvassa vasta huomisillaksi. Valukoon peitto varastossa nyt jonkun
aikaa. Kävin tiistaina kaupassa. Ainakaan tänään ei vielä ollut
tarvetta täydentää jääkaappia. Ehkä huomenna, kuitenkin viimeistään
lauantaina.
Uskaltauduin sentään postilaatikolle asti. Onneksi pihatie oli
hiekoitettu. Joskus nämä päivät ovat tällaisia. Oleskelua lähinnä ja
telkkaria. Tänäänkin ampumahiihtoa, jossa Italia, Ranska ja Ruotsi
jakoivat 6 ensimmäistä sijaa. Hienoa!
Illalla urheilugaala. Kyllä palkinnot menivät oikeisiin osoitteisiin.
Olisi saattanut muuttaa tilannetta oleellisesti, jos Kerttu olisi siinä
yhdessä kisassa hiihtänyt puoli sekuntia nopeammin!
Viikonloppu lienee lauha. Silti emme lähde nyt mökille. Odotellaan nyt
vielä jonkun aikaa. Voi olla, että mennään seuraavan kerran kolmen tai
neljän viikon kuluttua. Silloin on päivässäkin jo pituutta. Kovat
pakkaset tietenkin ovat uhkana. Ja esteenä.
Keskiviikko, 11.1.2023
Tälle päivälle ei
ollut minkäänlaisia suunnitelmia. Jos ei lasketa sitä, että meinasin
keitellä kahden päivän annoksen nakkikeittoa. Tapanani on valmistaa
tällaiset keitot niin, että paistan ensin keittoon tulevat porkkanat.
Käräytän myös nakkipaloja sen verran, että ne saavat hieman ruskeata
pintaa. Maustepuolella on mukana nokkonen, mikä ei kuulu kaikkien
maustevalikoimaan. Keitto oli hyvää. Vein kattilan syönnin päälle
takapihalle jäähtymään, ennen kuin siirsin sen jääkaappiin.
Luvassa yöstä alkaen aste tai pari plussaa. Iltapäivän alkuun asti
pakkasta oli 8 astetta. Vähitellen alkoi lämpötila hieman kohoamaan.
Etelästä lähestymässä sadealue. Siellä plusasteet ovatkin jo totta.
Päätin ennen sadetta ja plussakeliä käväistä pihalla. Kolan varressa.
Lumimäärä ei sitä vaatinut. Mutta kyllä tämä raihnainen kroppa sitä
vaatii. En kaipaa mitään hengen päälle käypää rehkimistä. Parempi on
keveähkö liikunta. Tänään sellaista oli. Tunnin verran kolailin ja
putsasin lumet takapihaltakin. Tuuman kerros vain. Ehkä.
Kun eilen kävin apteekissa, oli se tietenkin vuoden ensimmäinen käynti.
Ostoksen arvo oli sen verran iso, että siinä kuittaantui tämän vuoden
alkuomavastuu. Eli 50 euroa. Minulle meni hetken (=kauan) aikaa
ymmärtää, mitä apteekin kuitissa oikein tarkoitettiin. Minulla meinasi
mennä kästteet sekaisin. Oli Kelan korvausta, oli omavastuuta
ostoksesta, oli alkuomavastuuta, oli omavastuuta ostostenjälkeen.
Sitten vielä ostosten summaa ja jäännöstä omavastuiden jälkeen. Piti
ihan laitta lukuja Exceliin, jotta ymmärtäisin kaiken. Lopulta
ymmärsin. Ei tarvitse lähteä minnekään selvittelemään.
Tänään oli taas ampumahiihtoa. Kyllä se vain on niin, että miesten
ampumahiihdot jäävät pian katsomatta. Näyttää siltä, että Norjan
ykköstykkiä ei kukista kukaan. Ja näyttää siltä, etteivät suomalaiset
nouse kärkeen, vaikka välillä pieniä merkkejä moisesta onkin. Onneksi
meillä on naiset. Sillä puolella voittajat vaihtelevat ja yllättäjiäkin
on ollut.
Helmikuun 8. päivä alkaa ampumahiihdon mm-kisat. Maaliskuun 5. päivänä
päättyy maastohiihdon mm-kisat. Lähetyksiä on paria välipäivää
lukuunottamatta neljä viikkoa putkeen. Kyllä tuollaisen putken aikana
sohvaan painuu jo sellainen kuoppa, että tiedetään, missä meikäläinen
on istunut. Pitäähän niitä kisoja kuitenkin vahdata, vaikka kuinka
harmittaisi.
Joskus kuuden korvilla se alkoi. Lumisade. Lämpötila nollaan.
Plussallekin. Kolme tuntia märkää lunta. Sitten se oli ohi. Jäljelle
jäi hento tihku. Kävin vielä takapihalla poistamassa ohuen
sohjokerroksen. Tihkua luvassa koko huomiselle.
Tiistai, 10.1.2023
Nyt pakkaslukemat
koko yön ja aamun 6-7 asteen tienoilla. Uutta luntakaan ei ole satanut.
Kone kävi aamulla tarkentamassa eilisiä töitään. Aura kävi mökilläkin.
Parempaa sadetta luvassa huomisillaksi. Lunta vai räntää vai ihan vettä?
Laitoin auton töpökkään varttia vaille yhdeksältä. Kolmen vartin
kuluttua menin pihalle. Kolasin muutaman kolallisen lunta. Koneen
jäljiltä kun aina jää jotakin, mihin isommilla laitteilla ei pääse.
Käsissä minulla oli vain valkoiset ja ohuet puuvillasormikkaat, koska
pakkasta oli niin vähän. Vasemmassa kädessä keskisormen pää sanoi poks
ja sormikas värjäytyi punaiseksi siltä kohdalta. Vanha haava se vain
aukesi!
Ainolla oli RTG-aika ja sen päälle syyni. 9:50. Oltiin liki 10
minuuttia etuajassa. Jätin Ainon siihen pääoven eteen ja lähdin kohti
kauppakeskusta. Siellä nopea käynti apteekissa. Otin vain kuukauden
annoksen Pradaxaa. Kuukauden kuluttua onkin sitten aika täydentää
kaikki muutkin lääkkeet. Cittariasiat normaalikaavan mukaisesti.
Kauppalistaa tarkasti noudattaen. Siksipä aikaa kului kohtalaisen vähän
ja lähdin viemään ostoksia kotiin. Ehtisin varmaan hyvin.
Lääkäriaikoihin ei ole luottamista. Kun ei ollut sen kummempaa
tekemistä, lähdin heti takaisin kohti terveyskeskusta. Matkalla sinne
soi puhelin. Aino oli jo päässyt vapaaksi! Harvoin se noin sukkelaan
käy. Tunnissa kaikki hoidettu!
Eilen syötiin muikkuja. Tänään kalapihvejä.
Huomiseksi kehittelen jotakin muuta, kuin kalaa. En
kyllästymisen vuoksi, vaan periaatteesta. Saa sitä pientä
vaihtelua löytyä meidänkin ruokapöydästä!
Aino haettiin muorien peli-iltaan heti neljän jälkeen. Toivottavasti
pärjää sen kätensä kanssa. Katsoin sitten yhtä tallentamaani
elokuvaa. Loppuosan. Se on ollut kauan kovalevyn nurkalla. Olipa ihan
mukava se nyt katsoa. Olen kauan sitten ko. elokuvan nähnyt, mutta en
tuota loppua muistanutkaan!
Aino palasi pelihommista. Oli hyvin pärjännyt. Lunta oli jälleen
alkanut satelemaan. Näyttäisi kuitenkin siltä, että nyt määrä jää
vähäiseksi. Huomisiltana sitten taas tapahtuu. Voi meitä raukkoja!
Maanantai, 9.1.2023
Lumisade jatkui läpi
yön. Mutta iltaan verrattuna kovin vähäisenä. Onneksi. Kävin melko
aamusta taas hoitelemassa takapihan ja etuoven seudun. Oli sitä
lapioitavaa takaterassilla ihan riittävästi. Etupihan puolella kynnys
on matala. Siellä saikin harjailla ovensuun tarkemmin. Aluksi lunta jäi
kynnyksen rakoon niin, ettei ovi meinannut sulkeutua. Kone oli ajanut
pihaväylät aamulla. En suunnitellut isompia kolailuja nyt päivällä.
Ehkä sitten illalla.
Olen jo alkusyksystä seurannut Eliassonin nettisivuja. Kaipaillut
tietoa, että milloin rekka tulee Haaparannalle. On ollut vähän niinkuin
lupailut Nato-jäsenyyden ratifioinneista. Ensin luvattiin rekka
marraskuulle. Sitten se muuttui tammikuulle. Aamulla oli jo helmukuu
ehdolla tuloajankohdaksi. Voi olla, että eivät tule ollenkaan.
Pärjätään tietenkin ilman sitäkin hommaa, mutta kun ollaan totuttu!
Illemmalla lumisade heikkeni entisestään. Kello tuli jo 19:00 ja
uutiset alkoivat. Minä pukeuduin pihahommiin. Nuo pikku lapioinnit,
joita olen viime päivinä harrastanut, olen tehnyt verkkahousuissa ja
kollaripusakassa. Ilman pitkää kerrastoa. Pihakäynnit ovat olleet
pikakäyntejä. Lämminverisenä ukkona en ole herkkä palelemaan. Etenkin
jos liikun. Tänäänkin liikuin, mutta oletin viipyväni ulkona ainakin
puoli tuntia. Ehkä tunninkin. Siksi hieman lämpimämmin päälle. Pakkasta
ei ollut kuin kahdeksan astetta. Kone oli käynyt aamulla. Nopeasti
huitaissut pääväylät, jotta päästään liikenteeseen. Putsasin nyt oman
autopaikkani. Ja vähän tuosta edestä muutenkin. Takapihan tietenkin.
Ihan mukavaa hommaa muuten, mutta kola- ja lapiohommissa aukeavat nuo
sormenpäät. Nyt halkesi kahdesta sormesta pää. Hetken se taas
kirpaisee. Mutta onhan nämä jo koettu ja asiaan totuttu.
Olisi muuten voinut jättää tältä päivältä kokonaan tuon lumihomman,
mutta kun ei. Huomenna on aamupäivällä jo menoa. Ei tarvitse silloin
kaivaa autoa lumesta ja hikoilla. Ja käydä suihkussa. Tässä iltasella
alkoi näyttämään siltä, että sateessa voisikin olla paussi huomisiltaan
asti. Nyt oli siis oivallinen hetki tehdä lumityöt pois.
Päivällä aloitimme katsomaan yhtä nauhoittamaani elokuvaa. Ainolla meni
nopeasti simät kiinni. Minuakin alkoi väsy painamaan. Keskeytin
elokuvan ja olin hetken pitkälläni. Illalla kkatsottiin "suorana" yksi
Beck. Yhdentoista aikaan katsoin sitten sen päiväfilmin loppuun. Ei
kovin kummoinen, mutta katsoin silti loppuun.
Sunnuntai, 8.1.2023
Päivää vietettiin
eiliseen malliin. Eli katseltiin kymmenestä alkaen teeveen
urheilulähetyksiä. Onkin ollut melkoinen rupeama tässä vuodenvaihteessa
ja ensimmäisellä tämän vuoden viikolla, kun on ollut kisoja jos vaikka
kuinka. Mutkamäkeä ei olla juurikaan katsottu, vaikka niitäkin on
tullut liki joka päivä. Ison osan vei Keskieuroopan mäkiviikko. Ja Tour
de Ski. Ja tietenkin ampumahiihto. Yhä harmittaa se Kristan
sairastuminen. Olisi voinut olla loppunousussa vieläkin enemmän
jännitettävää. Kertulle kuitenkin onnentoivotukset.
Puolilta päivin lumisadetta. Ei kovin sakeaa, mutta kun lumi sataa
kohtalaisen kaakkoistuulen saattelemana, alkaa se paikoin kinostumaan.
Pihatiellä myös paljaita paikkoja. Ennuste lupaa samaa säätä useammaksi
päiväksi. Torstaiksi tosin tiedossa +2 astetta, joten slloin on lumi
märkää. Pimeän jo tultua kävin ulkona sen verran, että sain lunta
hieman vähemmäksi ovien kohdalta. Takapihalla oli lunta jo
kolatolkulla. Etupihalla tuuli oli kuskannut enimmät muualla.
En ole tälle päivälle ehtinyt tutustumaan päivän uutisiin. Nettiä
illalla pikaisesti selailin. Ei siellä hyviä uutisia nykyään vastaan
tule. Nato-kuviokin taitaa vähitellen kuivua kasaan. Nyt puhutaan jo
ensi kesästä, että jospa silloin. Heikolta vaikuttaa tilanne. Olen jo
luovuttanut. En jaksa uskoa.
Iltayhdeksältä vilkuiin ikkunasta pihalle. Herranjestas! Lunta tuprutti
taivaan täydeltä! Telkkarissa oli vielä yksi tunnin ohjelma, jonka
halusin katsoa. Kymmeneksi siis hetkeksi pihalle? Kai? Katsoin vielä
kymppiuutisetkin ja sitten pihalle. Lapioin takapihan tyhjäksi.
Etupihan ovisuun myös. Takapihalla lunta oli jo paksulti. Tällä
tuulella kun kaikki kattoneliöille satava lumi poistuu katolta ja
kierähtää räystäältä takapihoille. Onneksi ei kaikki meille. Jakajia on.
Onneksi ei tarvitse aamusella lähteä töihin eikä mihinkään muuallekaan.
Voi kestää aikansa, ennen kuin tiet ovat auki. Ja pääseekö
parkkipaikaltakaan mihinkään? Ja onneksi ei ole talonmiesvuoro. Eiköhän
kellään tule mieleen se, että voisi ne talonmiesvuorot sittenkin
ulkoistaa!
Lauantai, 7.1.2023
Putinin tulitaukoilmoitus
ei tuonut hänestä ilmi pehmenemisen oireita. Pommitukset ovat
jatkuneet. Sama valepukki koko äijä. Idästä ei siis ole alkaneelle
vuodelle luvassa mitään hyvää. No, ehkä sentään se aurinko! On jopa
merkkejä siitä, että Venäjä olisi valmis iskemään muuallekin, kuin
Ukrainaan. Kun Putinila on mennut niin kovin huonosti, lienee hän
valmis ihan mihin vaan. Vaikka se johtaisi tuhoisaan kolmanteen
maailmansotaan! Ei hän enää välitä. Onko alkujaankaan välittänyt?
USAssa edustajainhuone sai vihdoin äänestettyä itselleen
puheenjohtajan. Käsittämätön farssi on vihdoin päättynyt. Ulkopuolisena
tilanteelle on helppo nauraa. USAn vaalijärjestelmät ovat muutenkin
naurettavia. Onko missään muualla sellaisia venkoilumahdollisuuksia?
Mistä mahtaa johtua Kiinan koronatilanne? Miksi siellä korona jyllää,
kun muualla on paljon rauhallisempaa? Kiinassa kaiken lisäksi on ollut
hyvin tiukkoja rajoituksia. Niistä huolimatta korona leviää. Jospa
siellä sittenkin on joku Covid-lähde. Eläintorilla tai laboratoriossa.
Aamulla pakkasta 15 astetta. Muoniossa -34,8. Talvi siis jatkuu
mukavissa merkeissä. Ennusteet tulevista lumisateista ovat hieman
lieventyneet. Niinhän se yleensä on. Ainakin monesti. Ensin pelotellaan
hurjalla säällä. Pahimmalla vaihtoehdolla. Totuuden paljastuessa
lievenevät ennusteetkin. Voi olla, että se on hyväkin tyyli. Huonompi
on se, että luvataan hyvää, mutta tuleekin hirmuista! Kovaa pyryä
ennustettiin ensin sunnuntaille ja maanantaille. Nyt sade
olisikin jakaantunnut useammalle päivälle ja vasta maanantaina alkaisi
satamaan enemmän.
Laitoin kaksipilkkukolme kiloa kanan takajalkoja uunivuokaan. Kuusi
kappaletta. Ovat ne kanat nykyään aika reiseviä! Pari pottua väleihin
jääneisiin koloihin. Sipulia ja porkkanalohkoja myös. Tunti uunissa ja
wau! Jälleen kelpasi. Kaksi vähäisintä jalkaa meni nyt. Loput ruodoin
vastaisuuden varalle. Tuli vielä kolme reippaanlaista annosta meille
kahdelle.
Hiihtoja myös tänään. Huonoja uutisia jo aamusta. Krista sairastunut.
Harmittaahan se. Siinä meni mahdollisuus erinomaiseen loppusijoitukseen
ja samalla suuret palkintorahat menevät muille. No, Kerttu vaanii
kolmosena ja kakkossijakin on mahdollista. Takaa kuitenkin tulee
porukkaa. Niitä on varottava.
Pikkuisen se kismittää, kun joissakin lajeissa voittaja ei vaihdu
ollenkaan. Kun Johaug lopetti, teki se naisten hiihdosta
mielenkiintoisemman. Mielenkiintoa pitäisi saada myös miesten
maastohiihtoon ja miesten ampumahiihtoon. Yhdistetyssä mielenkiintoa
nyt on, kun Riiber on tauolla. Herolakin nousi jopa kakkoseksi
Otepäässä. Ylivoimaisille hiihtäjille voisi vaikka määrätä 10 kilon
repun selkään. Tai lyhyemmät sauvat. Alkaisihan sitä olla ladun
varrella katsojia, kun Klääpy ja Pöö nurin mentyään joutuisivat
keräämään repullisen kiviä ennen matkan jatkumista.
Moitimme hieman sitäkin, kun telkkarista ei tahdo lauantaina(kaan) olla
hyvää iltaohjelmaa. Joitakin elokuvia oli tulollaan. Mutta olin ne
aiemmmin nähnyt. Sattumoisin sitten huomasin, että tuleehan se yksi
filmi vuodelta 1964, tehty Ed Suliivan Shown jälkeen. Kuuluisan jakson
jälkeen. En ainakaan muistanut, että olisin nähnyt elokuvaa aiemmin.
Tutut päänäyttelijät. Musiikkikin tuttua. Nyt olen filmin katsonut. Oli
ihan ok, jos ei liiemmin makustele.
Tuli sitten toinenkin elokuva, ihan kolmen Oscarin filmi. No alkoihan
sitä olemaan viihdettä ja kulttuuria. Yksi elokuva lisäksi meni
taustalla nauhalle! Ja kun alkuun päästiin, niin vielä laitoin
toisenkin tallentumaan keskiyön tunteina. Tuo Oscar-filmnmi oli ihan
hyvä. Alkuun vain oli vaikea päästä siihen mukaan. Mutta sitten kun se
onnistui, ei kyydistä halunnut hypätä pois!
Perjantai, 6.1.2023, Loppiainen
Aamulla: koko Suomi
pakkasella noin 10 asteen verran. Enontekiö, Pudasjävi ja Taivalkoski
liki -25, Utsjoki vain -2,5. Torniossa -12. Illan suussa meilläkin -20.
Kilpisjärvellä painui jo alle -30:n.
Aamupalaksi riisipuurot. On se vain sekin herkkua kunnon voisilmällä
höystettynä. Ja ruisleipää siivu. Lähti aamu hyvin käyntiin.
Tarkoitukseni tänään käydä kaupassa. Siksi laitoin auton hetkeksi
lämmitykseen. Cittari aukeaisi yhdeltätoista. Liikkeelle lähdin
kuitenkin puolen jälkeen. Motonet oli auennut kymmeneltä. Sieltä kävin
hakemassa parit tarvikkeet.
Cittarin ostoslista olikin sitten melkolailla pitempi. Olin pikkuisen
yllättynyt, kun sitä yhtä suosikkituotettamme, jonka saatavuus on ollut
nollilla, olikin nyt tarjolla. Siitä aiemmin jopa lihamestarilta kysyin
ja toiveita ei annettu. Olin kuitenkin melkoisesti yllättynyt, kun ko.
tuotteet olivat aivan muualla, kuin ne normaalijärjestyksessä
kuuluisivat olla. Oli aivan sattumaa, että ne näin. Mikähän oli syynä
paikan outoon valintaan? Ei ole ihme, jos jäävät myymättä. Päiväykset
olivat jo kriittisellä rajalla.
Tänään on ollut taas vilkas urheilupäivä. Nuorten lätkämitalit menivät
eilen sivu suun. Tai jo aiemminhan ne jo olivat menneet. Hiihdoissa
tilanne kiristyi hieman ennen fnaaleja. Viikonlopulle on jännitystä.
On täydenkuun aika. Täysikuun hetki on lauantain aamuyöllä kello 1:09.
Talvisaikaan täysikuu tarkoittaa hyvin usein - jopa todennäköisesti -
kovia pakkasia. Ja korkeapainetta. Niin se vain on. Tälläkin kertaa on
näin. Kun kehotetaan säästämään sähköä, voisi nyt, ainakin lumisessa
osassa maata, laittaa ulkovalot sammuksiin. Sunnuntaiksi sää heittääkin
sitten häränpyllyä. Tulee pyry. Sää lauhtuu. Lunta saattaa kertyä
sunnuntain ja maanantain aikana paikoitellen hyvinkin 30 senttiä lisää.
Luvassa reipasta kaakkoistuulta. Meillä se merkitsee sitä, että
takapiha täyttyy taas lumesta. Kyllä etupihakin saa osansa. Pitää olla
valppaana, ettemme jää lumen vangeiksi.
Torstai, 5.1.2023
Nyt lauhinta oli yöllä.
Lämpötila oli -7 asteen kieppeillä aamuun asti. Päivällä hieman
pakastui. Mutta ei merkittävästi. Talvisäätä siis aivan parhaimmillaan.
Luntakaan ei ole muutamaan päivään satanut. Sitä ei tietenkään
kaivatakaan. Iltasella taas jo -16 astetta. Ei paha.
Huomenna eli Loppiaisena on työläisillä vapaapäivä. Meillä huominen ei
poikkea muista päivistä. Mietiskelin sitä, että joko tänään olisi
kauppapäivän vuoro. Jääkaapin, tai minkään muunkaan ruokasäilön sisältö
ei kuitenkaan sitä vaadi. Ehkä sitten huomenna. Kunhan muistan
sunnuntaiaukiolot, enkä tuki ovelle liian varhain.
Olin hetkisen etupihalla. Tuossa oven suussa oli tehtävä sama homma,
kuin takapihallakin. Eli poistettava hieman jää- ja lumiryytettä.
Katuharhalla ei pystynyt murentamaan sitä. Petkeleellä ensin huitelin
pintoja pitkin. Harjalla sitten sain isompaa kasaa aikaiseksi. Kolalla
hoidettiin lumien muutto. Kersteleet vähenivät. Suojakelien saapuessa
ohut jääkerros sulaa pois. Liukastelua emme nyt kaipaisi. Emme
tietenkään milloinkaan muutenkaan!
Tänään mökillä aurinko oli taivaalla jo kolmen tunnin ajan. Nyt alkaa
se vaihe, jolloin päivän piteneminen näkyy ja tuntuu. Kuukauden
kuluttua, eli 6.helmikuuta, päivän pituus on jo 7 tuntia. Puolentoista
tunnin porvarilliset hämärät molempiin päihin. Se tekee jo melkein 10
tunnin valoisaa aikaa. Pimeyden töitä saa tehdä enää 14 tunnin ajan.
Ristisanoja ollaan täytetty. Joskus on ollut pakko luntata apua. Tänään
kuitenkin valmistui yksi ristikko, joka meinasi alkuun jäädä tekemättä.
Vähitellen siihen kuitenkin alkoi ilmestymään sanoja. Ja vähitellen
siitä puuttui enää muutama sana. Sain lopulta viimeisetkin sanat
kohdilleen, mutta risteävien sanojen kohdalla en ollut ollenkaan varma.
Piti ihan netistä varmistaa muutamien asioiden olemassaolo. En ollut
koskaan moisista kuullut, vaikka minulla yleistieto on kohtalaisesti
hanskassa. Oikein sanat olivat. Tuli taas muutama lisäys sanavarastoon.
Mökille mennään sitten kun siltä tuntuu. Ei kuitenkaan vähään aikaan.
Näyttäisi siltä, että sunnuntaina alkaa tulla lunta. Ei sen enempää
eikä vähempää, kuin taivaan täydeltä. Ja jatkuu pikku pyryä kauemmin.
Jo nyt mökillä odottaa parin päivän lumityöt. Pitääköhän varautua
tulevan pyryn jälkeen jo neljän päivän urakkaan?
Keskiviikko, 4.1.2023
Yöllä pakkasta noin 14 astetta.
Aamulla muutamalla asteella lievempää. Olin viideltä hereillä. Nukahdin
kuitenkin ja nukuin kuin tukki liki yhdeksäään. En ollut aiemmin saanut
kuitattua maanantain vastaisen yön huonoa nukkumista aiemmin. Eilenkin
päivällä väsytti niin, että olo oli enemmän tai vähemmän sekava.
Univelka lienee nyt kuitenkin kuitattu.
Olkapää on eilistä parempi. Otin kuitenkin taas Panadolin. Pitkästä
aikaa syötiin aamulla puuro. Sitä pitäisi harrastaa useammin. Vatsan
vuoksi. Päiväruokana kuhaa. Nam!
Hain ulkovarastosta takapihalle petkeleen ja metallisen lumentyöntimen.
Olkapäätä varoen aloin vähentää oven edustan jää- ja lumikertymää.
Muhkuraisena se tulee aina vain liukkaammaksi ja vaarallisemmaksi.
Terassilla oli myös kulkuaukon takana lunta kymmenisen senttiä. Lumesta
puolet oli jäätynyttä "hankikantoa". Näin aluksi poistin sitä
vain hieman. Pitäisi vaatettaa itsensä lämpimämmin, jos haluaisi
jatkaa. Päivän mittaan tein muutamia viiden minuutin rykäisyjä.
Vähitellen sain terassin valmiiksi. ja vein metalliset työkalut
takaisin varastoon. Terassille jäivät vain ne keveät muovijutut ja
katuharja. Niistä ei tänään ollutkaan mitään apua.
Tänään on taas ollut hiihtoja. Norjalaisten miesten ylivoima alkaa jo
tympiä. Mitä ihmeen mömmöjä he syövät? Norjalaisilla oli tänään mukana
9 hiihtäjää. Heistä heikoin sijoittui sijalle 12. Yksi makarooni ja
kaksi hurria rikkoivat vuonomaan rintaman. Muutoin olisi 9 norjalaista
ollut keulassa! Naisten puolella onneksi hieman toisin. Ja vaikka Frida
veikin voiton, teki Krista kuitenkin kisasta kilpailun. Onnea
molemmille.
Tiistai, 3.1.2023
Aamulla oikea olkapää oli todella
kivulias. Jopa tietokoneen hiiren liikuttelu oli liki mahdotonta.
Olkapäässä on vuosikymmeniä jo ollut kulumaa ja lieneekö jänteet ja
sidekudoksetkaan enää mistään kotoisin. Käsi oli varmaan ollut huonossa
asennossa ja rikkinäinen olkapää ärtyi. Työelämässä ollessani
työterveyshuolto pisteli kortisonipiikkejä tasaiseen tahtiin.
Vuosittain ainakin. Joskus apu oli todella kertakaikkisen mahtava.
Joskus piikistä ei ollut mitään hyötyä. Parhaiten osasi piikitellä
lääkäri, joka myös leikkasi olkapäitä. Ja muitakin niveliä. Hän työnsi
neulan takaapäin olkanivelen sisään ja se oli siinä. Nostin sitten
varoen kättä ja mitä ihmettä ... kipua ei ollut ollenkaan ja pystyin
nostamaan käsivarren suorana ylös asti. Mahtava tunne. Lääkärin kädessä
oli vielä se ruisku. Sen nokassa 10-senttinen neula. Kysyin, että
juuriko työnsit kokonaan tuon neulan olkapäähän. Lääkäri sanoi näin
tehneensä. Kertoi tuntevansa nämä niveljutut. Toista ääripäätä oli eräs
lääkäri, joka töpötteli pikku neulalla lääkettä nahan alle ympäri
olkapäätä. Apua ei tietenkään ollut. Viime vuosina olka on ollut
parempi ja en ole piikillä käynyt. Tänään otin aamusta
1000-mikrogrammaisen parasetamolipillerin. Yritetään sillä.
Pakkasviikkoa luvassa. Eilisiltana oi jo merkkejä tulevasta. Tänään
kuitenkin pakkaslukemat siinä kymmenen pinnassa. Mökkireissun jäljiltä
auto oli yhä lumessa ja jääryytteessä. Kun tulimme kohti kotia mökiltä,
pölisi lumi ja se takertui ja kovettui auton takaluukkuun, alustaan ja
erityisesti lokasuojien alle. Vanteisiin pakkautunut lumi tekee sitten
matkan jälkeen herkästi sen, että jarrurummun lämpö sulattaa sitä
hieman. Vesi valuu vanteen alareunaan ja jäätyy sinne lumen kaverina.
Tuon ilmiön vuoksi olin eilen Kemi-Tornion moottoritien hitain kuski.
Kaikki ajoivat ohitse. Kun vauhti alkoi nousta yli kahdeksankympin,
alkoi melkoinen ravistus ja tärinä. Olihan nimittäin pikkuisen renkaat
epätasapainossa. Vanteet paremminkin. Köröttelinkin reissun omaan
tahtiin. Kun eilen meni niin myöhään, jäi kauppareissu kokonaan
tekemättä. Tänään siten uusi suunnitelma.
Kun iltapäivän puolella olisi Tour de Ski-juttuja, oli selvä
suunnitelma käydä kaupassa aamupäivän aikana. Auton laitoin töpökkään
aamupalan jälkeen. Ennen kymmentä reissuun.
Kauppakeskuksen parkkihallissa meisselöin vannejäitä ja sainkin sitä
yllättävän paljon irti. Takavanteista. Etuvanteet olivatkin jäättömiä.
Sain koputeltua lunta ja jäätä hieman muualtakin. Kaupassa en pitänyt
isompaa kiirettä. Toki en myöskän kuhnaillut. Kamppeet kärryyn ja
kassan kautta takaisin autolle. Jäät olivat sulaneet jo melko paljon ja
sain etenkin ne vanteet kuntoon. Parkkihalli ei ole mikään
remonttipaja. Pikku remppaa kuitenkin siellä välillä nähdään, etenkin
siellä reunoilla. Lunta ja jäätä näkyy useampikin aina poistavan
autostaan. Annettakoon meille poloisille anteeksi!
Ja vaihteeksi muusi ja paistetut muikut. Muikkuja on pakkasessa vielä
useaksi kerraksi. Kyllä kannatti syksyllä nähdä vaivaa. Nyt on hyvä
ottaa, kun on mistä ottaa!
Olisi tuota lumihommaakin hieman. Kovaa, jäätynyttä lunta. Etenkin
takapihalla. Aamupilleri vaikutti olkaan. Vai helpottiko tilannetta se,
etten rasittanut sitä liikaa. Meinasin alkaa lunta hajottamaan, mutta
jätin asian. Ainakin tältä päivältä. Ei se olkapää terveeksi tullut.
Tietyt liikkeet ja asennot ovat eiliseen verrattuna hankalia. Katsotaan
sitä nyt päivä kerrallaan.
Teeveessä on on välillä tullut pätkiä vuoden 2022 suomalaisista
urheilun huippuhetkistä. Pieneksi kansaksi huippuhetkiä onkin
yllättävänkin paljon. Kultaa ja kunniaa ollaan saatu monella tasolla ja
monessa lajissa. Enpä ollut kaikkia muistanutkaan. Kun sitten välillä
menee heikosti, pitäisi muistaa, että paljon ollaan saatukin. Turha
märehtiä liikaa epäonnistumisia. Tänään kuitenkin Krista onnistui tosi
hyvin. Kerttu siinä vanavedessä oli myös ok. Siinä olivatkin sitten
tänään hiihtojoukkueemme tosimiehet!
Iltasanomien uutisista
tällainen huomio:
Lounais-Suomen
poliisilaitos on löytänyt ruumiin Kokemäenjoesta. Ruumis kuuluu
miehelle, jota epäillään Porissa uudenvuodenyönä tapahtuneesta murhasta.
Mitäpäs jengi tuumii tuosta?
Tuostahan voi saada
sellaisen käsityksen, että murhaajamies omistaa jonkun toisen ruumiin.
Vaihdapa sanan ruumis sijalle vaikka sana AUTO.
Maanantai, 2.1.2023
Nukuin tosi huonosti. Lopulta
joskus aamuyön viime hetkillä sain hetkeksi unen päästä kiinni. Neljä
tuntia unta riitti. Sitten nousinkin jo kahvin keittoon.
Sattuneesta syystä soitin terveyskeskuksen automaattiin heti
aamukahdeksalta. Siellä automaatti kirjasi puheluni ja ääni lupasi
takaisinsoiton tulevaksi klo 8:45. Hieman ennen tuota määräaikaa kävin
laittamassa auton lämmitykseen. Kello tuli 8:45, tuli 9:00 ja tuli
10:00. Monta kellonaikaa tuli ja meni, mutta takaisinsoittoa ei
kuulunut. Netistä katsoin TK:n sivuilta ja siellä olikin ihan eri
puhelinnumero, johon piti soittaa. Soitin siihen. Samat robotit. Lupaus
jälleen takaisinsoitosta. Kello alkoi tulla 11:00. Kävin
ottamassa auton lämmityksestä. Tarkistin netistä: vanha numero kelpaa
toistaiseksi.
Puolilta päivin syötiin ruoka. Olisi tehnyt mieli ottaa tirsat, mutta
kun ei uskaltanut. Kaupassakin olisi käytävä. Mutta ei voi kun odottaa
sitä soittoa!
Yöllä pakkasta liki 10 astetta. Päivällä hieman lauhempaa. Selkeää.
Heikkoa tuulta. Hieno talvipäivä. Paskamaista vain odotella, kun olisi
muutakin tässä elämässä, kuin istua sisällä ja odotella. Maksoin
kuitenkin saapuneet laskut. Laitoin myös yhtiövastikkeen maksun
automatiikalle. Kerran kuukaudessa koko loppuvuoden ajan.
Yhden aikaan soitin kolmannen kerran. Marraskuussa
takaisinsoittoautomaatti ei ollut toiminut. Olisikohan taas sama homma
vai olisiko syynä hyvinvointialuejärjestelmän alkukankeudet? Tällä
kertaa jätin ääniviestin. Jospa se tehoaisi. Kahden aikaan kävin
varolta laittamassa auton taas lämmitykseen. Soittoa vain ei kuulu.
Soitto tuli kuitenkin sitten 14:25. Selvisi, että Torniossa ei ole
kipsaajaa.
Soitettava sitten Kemin Akuuttiin kolmen jälkeen. Taisi tulla pitkä
ilta!
Soitin tasan kolmelta. Siellä vastasi automaatti, joka ilmoitti
soittavansa takaisin. Hyvin alkoi. On tämä nykyinen asiakaspalvelu
ihmeellistä! Takaisinsoittoa ei kuitenkaan tarvinnut tällä kertaa jäädä
kovin pitkäksi aikaa odottelemaan. Neuvottiin tulemaan Kemiin. Tai
huomenna Tornion terveyskeskukseen. Josta juuri oli käännytetty Kemiin,
kun ei ole sitä kipsaajaa.
Kemiin siis lähdettiin. Kello oli 15:35. Takaisin 20:35. Viiden tunnin
reissu. Pakkasta 17 astetta parhailla paikoilla moottoritien
painanteissa. Toisella meistä kipsi ranteessa. Hyvä juttu. Homma on
vihdoinkin hoidossa. Pompotus on ohi!
Sunnuntai, 1.1.2023
Niin
se on vuosi vaihtunut. Aattoiltaa istuttiin naapurien kanssa ensin
laavulla. Oli hieman purtavaa ja raketteja. Vähän juotavaakin. Raskasta
lunta sateli taivaalta. Oksilta putoili raskaita lumipaakkuja. Putosi
myös laavun pleksikatolle. Kesti se. Lumet pleksiltä luistelivat
maahan, koska laavussa pidimme kunnon tulia. Yksi mänty laavun vieressä
ei kestänyt lumen painoa, vaan napsahti poikki. Latva putosi
pottumaalleni. Ei onneksi laavun päälle.
Sattuneesta
syystä jatkettiin sitten hetken aikaa sisätiloissa. Arveltiin siinä
myös, milloin mahdetaan tulla seuraavan kerran mökille. Voi mennä aikaa
kuukausi. Ellei parikin. Ainon kanssa pelattiin vielä muutamat KB:t.
Märät lumet putosivat katolta. Aamuksi tiedoksi melkoinen urakka.
Edelleen,
sattuneesta syystä, samasta, olikin sitten aamusella hoppu hoidella
asiat lähtokuntoon. Oli kuitenkin molemmin puolin mökkiä ne valtavat
märkälumikasat. Lisäksi kymmenen senttiä kosteaa uutta lunta joka
paikassa. Kävi aika pian selväksi, ettei linko pysty katolta alas
tulleeseen lumeen. Löysin alapihalta paikan, johon sain kuitenkin
jollakin tapaa kävelyuran. Lingonlevyisen. Olisi vaatinut rautalapion
tehoa, että olisin saanut massan pois maata myöten. Yläpihan puolella
sama juttu. Sain sinnekin lopulta lingonlevyisen väylän. Jos olisin
halunnut hakata lapiolla kinokset ja kolata ne syrjemmäs, kuluisi aikaa
niin, että emme olisi kotona edes maanantaina. Nyt ne jäivät jäätymään
ja työmaa tulee olemaan entistä kovempi.
Siirryin linkoamaan lunta auton lähtöreitiltä. Kosteata lunta oli aivan
liikaa ja tiukka kurvi ja ylämäkeen meno. Mutta ehdin ennen sitä
telomaan lingon kiveen ja sokka meni poikki. Hain varastosta kolme
uutta ja työkalun. Palasin lingon luo. Ja olikin niin, että poikki
olikin mennyt eri sokka, kuin oletin. Varastoon hakemaan uuttta. En
löytänyt aivan vastaavaa, mutta kun en törmäile kiviin, kestää se sen
verran, että saan aurattua autolle baanan ylämäen päälle asti.
Liikkeelle sitten lopulta, mutta vasta hieman ennen puolta päivää.
Linkouksen ansiosta pääsin hyvin liikkeelle. Mäki nousi helposti.
Tasainen Tarrantiekin sujui hyvin. Lumi ei pidätellyt, kun vauhtia oli
sopivasti. Mutta Sirkkakoskentielle kääntyminen ei sitten
onnistunutkaan. Siinä oli sen verran vahvalti lunta, että auto ei
lopulta liikkunut . Ei eteen, ei taakse. Onneksi matkassa oli lapio.
Sain lapioitua renkaiden etu- ja takapuolilta lumet pois. Ja lopulta
sitten sain auton irti. Neliveto se pitäisi olla!
Liikkeelle päästiin. Alkumatkasta ajeltiin tohmerossa. Sitten oli
liikennettä ollut hieman enemmän ja kulku helpottui. Pikiteillä ei
ongelmia enää ollut. Matkan varrella muutamia poroja. Tienvarren nuoria
mäntyjä oli katkeillut paikoin runsain mitoin.
Hieman mietitytti se, millaiset lumityöt odottaisivat kotona. Turhaan
oli huolissani. Suurin ongelma oli se, että Torniossa oli satanut
vettäkin ja kaikki oli nyt karhean jäistä. Lumitöitä en siis juurikaan
tehnyt.
Kotona kahvit. Akkumulaattorit lataukseen. Suihkut. Pyykit. Ruoka.
Kuuden aikaan aika lailla hommat hanskassa. Aamulla taas sitten ihan
uudet kuviot. Sattuneesta syystä!
|
|